Maakunnan tavoitetila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakunnan tavoitetila"

Transkriptio

1 Maakunnan tavoitetila Minkälaista maakuntaa olemme suunnittelemassa? Maakunta- ja soteuudistuksen neuvottelukunta

2 Johdanto Mikä Uudenmaan maakunta on? 2

3 Mikä Uudenmaan maakunta on? 1. Julkishallinnollinen konserni laissa säädettyine tehtävineen 2. Alueellinen itsehallinto- ja edunvalvontayhteisö 3. Alueellinen palveluekosysteemi Maakunnan johtamisessa ja toiminnassa tulee ottaa nämä kaikki näkökulmat huomioon tavalla tai toisella. Visio 2030 Euroopan paras alue elää ja toimia 3

4 Uusimaa on Suomen vetovoimaisin, monimuotoisin ja kansainvälisin maakunta. Vuonna 2030 Uusimaa on Euroopan paras alue elää ja toimia. Uusimaa on toimivuuden maakunta, jossa on Euroopan laadukkaimmat palvelut ja parhaat mahdollisuudet yrittämiselle, työnteolle ja onnelliselle elämälle. 4

5 5

6 Uudenmaan maakunta on suurin kaksikielinen maakunta Palvelulupaus: Palvelemme sinua suomeksi ja ruotsiksi ja mahdollisuuksien mukaan muilla kielillä. Ruotsinkieliset asukkaat Uudellamaalla: Koko Uusimaa n ,2 % Helsinki ,7 Espoo ,5 Raasepori Porvoo ,8 Uudellamaalla asuu noin ruotsinkielistä, 8,2 % väestöstä. 15 kaksikielistä kuntaa. Raaseporilla ja Inkoolla on ruotsinkielinen enemmistö. Kirkkonummi ,1 Sipoo ,1 Loviisa ,6 Vantaa ,6 Hanko ,5 Kauniainen ,4 Inkoo ,7 Siuntio ,1 Lohja ,5 Henkilökunta: Palvelemme myös ruotsiksi Asiakkaaksi tulo Neuvonta Maakunnan palvelut ruotsiksi Asukas: Asiointikieleni viranomaisten kanssa on ruotsi Lapinjärvi ,1 Myrskylä 191 9,7 6

7 Nylands landskap är det största tvåspråkiga landskapet Servicelöfte: Vi betjänar dig på finska och svenska och i mån av möjlighet på andra språk. Svenskspråkiga invånare: Hela Nyland ca ,2 % Helsingfors ,7 Esbo ,5 Raseborg I Nyland finns ca svenskspråkiga invånare, vilket är 8,2 % av befolkningen. 15 tvåspråkiga kommuner. Raseborg och Ingå har svenskspråkig majoritet. Borgå ,8 Kyrkslätt ,1 Sibbo ,1 Lovisa ,6 Vanda ,6 Hangö ,5 Grankulla ,4 Ingå ,7 Sjundeå ,1 Lojo ,5 Personalen: Vi betjänar också på svenska Service och rådgivning Kundbemötandet på svenska Invånaren: Mitt kontaktspråk med myndigheterna är svenska Lappträsk ,1 Mörskom 191 9,7 7

8 Maakunnan tavoitetila kuvaa suunnittelun tahtotilaa syksyllä 2018 Uudenmaan maakunnan strategia luo rungon kaikelle suunnittelulle Sisältö 1. Johdanto 2. Uudenmaan maakunnan tavoitetilan kuvaus 2.1 Uudenmaan maakunnan ydin 2.2 Asiakkaat, osallisuus, viestintä 2.3 Kumppanit, sidosryhmät, TKI-toiminta 2.4 Palvelut ja prosessit 2.5 Johtaminen, sote-liikelaitoksen alustava toimintamalli 2.6 Palvelutuotannon ohjaus 2.7 Maakunnan toiminnan ja talouden ohjaustavat 2.8 Tietojohtaminen ja ICT 2.9 Tilat 3. Yhteenveto 8

9 Uudenmaan maakunnan ydin Maakunnan arvot, visio, missio, strategiset painopisteet ja tavoitteet 9

10 Uuden maakunnan syntyminen on pitkä prosessi Maakunnan strategian rooli vaihtelee ja kehittyy eri vaiheissa Uudistumisen varmistava rooli Uudistumisen varmistava rooli Maakunnan toimintaa ja palvelutuotantoa ohjaava ja uudistava rooli Maakuntastrategia V3 voimassa Maakuntastrategia V2 voimassa Maakuntastrategia V1 voimassa 202X maakuntavaltuustokausi 2. maakuntavaltuustokausi 1. maakuntavaltuustokausi Valmistelua ohjaava rooli: turvallisen siirtymän ja rohkean uudistumisen lähtökohdat Maakuntastrategia V0 Turvallinen siirtymä rohkea uudistuminen voimassa X Valmisteluvaihe ja väliaikaishallinto 10

11 Lisätiedot: 11

12 Visio 2030 Euroopan paras alue elää ja toimia. Strategiset painopisteet Ihmisten hyvinvointi keskiössä Kestävästi kasvava ja yhtenäinen metropolimaakunta Rohkeasti uudistuvat palvelut Strategiset tavoitteet 1. Uusimaa on EU:n hyvinvoivin alue vuoteen 2030 mennessä 2. Väestön hyvinvointi ja terveystilanne paranee ja hyvinvointierot kaventuvat 3. Lasten ja nuorten hyvinvointi kasvaa ja pahoinvointi vähenee 4. Asiakastarpeet oikein arvioiva, ennaltaehkäiseviä toimia painottava ja oikea-aikainen palvelujärjestelmä 5. Asukkaiden ja asiakkaiden osallisuus lisääntyy 6. Asukkaiden hyvinvointia, terveyttä, turvallisuutta sekä sujuvaa arkea edistävä laadukas elinympäristö 7. Uusimaa on kilpailukykyisin alue pohjois-eurooppalaisten verrokkialueiden joukossa 8. Yhteistyö maakunnassa eri toimijoiden välillä on aktiivista ja tuloksekasta. Luottamus toimijoiden välillä lisääntyy. 9. Työllisyysaste nousee ja työvoiman kohtaanto-ongelma helpottuu 10. Uudenmaan vetovoima perustuu vahvaan kansainvälisyyteen, monikulttuurisuuteen ja vetovoimaisiin keskuksiin. Uusimaa on kaksikielinen ja kielellisesti rikas alue. 11. Saavutettavuus alueen sisällä, muualta Suomesta ja kansainvälisesti on huippuluokkaa. Saavutettavuudessa panostetaan erityisesti kestäviin ja älykkäisiin kulkumuotoihin sekä digitalisaatioon. 12. Kestävä ja luonnoltaan monimuotoinen maakunta, joka on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä 13. Edelläkävijyys hyvinvointi- ja terveysteknologian saralla: palvelutuotannon uudistamisen painopisteeksi digitaaliset palvelut, robotiikka, etäpalvelut sekä liikkuvat palvelut, jotka myös vähentävät fyysiseen paikkaan sidottujen palvelujen tarvetta. 14. Palvelujärjestelmä on läpinäkyvä ja seurattavissa asiakaskokemuksen ja saatavuuden, henkilöstökokemuksen sekä tuottavuuden ja vaikuttavuuden kokonaiskehityksen kautta. Palvelut taataan kummallakin kansalliskielellä. 15. Tuloksellinen tutkimus-, kehitys-, innovaatio- ja opetustoiminta (TKIO). Toiminta tukee alueellista ekosysteemiä ja palvelujärjestelmää, jossa parhaat käytänteet leviävät. TKIO-toiminta on riittävästi resursoitua. Edistyksellinen johtaminen ja kestävä talous 16. Uudenmaan maakuntakonserni on haluttu työpaikka ja yhteistyökumppani, jonka henkilöstö voi hyvin ja jossa johtaminen on laadukasta. 17. Toimiva järjestäjä-tuottajamalli ja monituottajamallin ohjaus sekä hallittu valinnanvapauteen siirtyminen. 18. Sitoudutaan kestävyysvajeen kuromiseen pitkällä tähtäyksellä panostamalla tuottavuutta ja tuloksellisuutta lisääviin toimintatapoihin. Missio Hyvinvointia ja terveyttä, elinvoimaa ja turvallisuutta. Yhdessä asukkaiden, kuntien ja kumppanien kanssa. Arvoperusta Avoimuus Vastuullisuus Yhteisöllisyys Luottamus Rohkeus 12

13 Strategiset ja palvelustrategiset tavoitteet sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta Visio Euroopan paras alue elää ja toimia. Strategiset tavoitteet Missio Hyvinvointia ja terveyttä, elinvoimaa ja turvallisuutta. Yhdessä asukkaiden, kuntien ja kumppanien kanssa. Mitä ollaan rakentamassa? Suomen suurinta maakuntaa Uudenmaan maakunnan itsehallinnollisuus tulee varmistaa. Suomen suurinta sote-järjestäjää, joka tarvitsee vahvan mandaatin. Sote-tuotantoon noin henkilötyövuotta ja 5 miljardia euroa, joka on noin 97 % kaikesta maakunnan tuotannosta. 1. EU:n hyvinvoivimmat asukkaat. 2. Asiakastarpeet oikein arvioiva, ennaltaehkäisyyn panostava ja oikeaaikainen palvelujärjestelmä. 3. Asukkaiden ja asiakkaiden osallisuus lisääntyy. 4. Edelläkävijyys hyvinvointi- ja terveysteknologian saralla. Digitaaliset palvelut, etäpalvelut ja liikkuvat palvelut vähentävät fyysiseen paikkaan sidottujen palvelujen tarvetta. 5. TKIO-toiminta on tuloksellista ja tukee alueellista ekosysteemiä ja palvelujärjestelmää, jossa parhaat käytännöt leviävät. 6. Toimiva järjestäjä tuottajamalli ja monituottajamallin ohjaus sekä hallittu valinnanvapaus. 7. Sitoudutaan kestävyysvajeen kuromiseen lisää tuottavuutta ja tuloksellisuutta. Palvelustrategiset tavoitteet Asiakkaan tarve määrittää palvelun. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hyvät käytänteet käytössä kaikilla palveluntuottajilla. Asiakkaaksi tulon prosessi on moderni, monikanavainen ja digitaaliset kanavat ovat ensisijaisia. Palvelu käynnistyy ensimmäisessä kohtaamisessa ja hoidon/palvelun jatkuvuus turvataan. Lähtökohtana ovat asiakkaan omat tavoitteet, voimavarat ja arjessa pärjääminen. Palvelutarpeen arviointi tehdään tarpeen mukaan moniammatillisesti. Asiakkaaseen otetaan yhteyttä, jos oikeaa palvelutahoa ei heti löydy. Riskiryhmien etsiminen ja tunnistaminen osa kaikkien työskentelyä. 13

14 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistoiminnon palvelulupaus Osana palvelustrategiaa on laadittu palvelulupaus, joka osoitetaan maakunnan asukkaille. Asiakkaiden tärkeimmät tarpeet ja näkemykset Palvelulupaus 1. Palvelujen saatavuus ja saavutettavuus Palvelun saaminen oikea-aikaisesti, sujuvasti, yhdenvertaisesti ja esteettömästi. 2. Vuorovaikutus ja kohtaaminen Arvostava ja empaattinen kohtaaminen. 1. Löydät sosiaali- ja terveyspalvelut helposti. Tarpeesi määrittää palvelun, joka tapahtuu oikea-aikaisesti, sujuvasti ja esteettömästi. 2. Sinut kohdataan arvostavasti. 14

15 Strategiset tavoitteet turvallisuus- ja elinvoimatoimintojen näkökulmasta Visio Euroopan paras alue elää ja toimia. Missio Hyvinvointia ja terveyttä, elinvoimaa ja turvallisuutta. Yhdessä asukkaiden, kuntien ja kumppanien kanssa. Strategiset tavoitteet Turvallisuus 1. Asiakastarpeet oikein arvioiva, ennaltaehkäisyyn panostava ja oikea-aikainen palvelujärjestelmä Järjestetään toimiva ja tehokas pelastustoimi, ensihoitopalvelutuotanto ja ympäristöterveydenhuolto sekä panostetaan ennaltaehkäisyyn 2. Asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, turvallisuutta sekä sujuvaa arkea edistävä laadukas elinympäristö Parannetaan arjen turvallisuutta ehkäisemällä onnettomuuksia Varaudutaan onnettomuuksiin ja yhteiskunnan turvallisuusuhkiin 3. Toimiva järjestäjä-tuottajamalli Toimitaan yhteistyöhön ja selkeään työnjakoon perustuen 4. TKIO-toiminta on tuloksellista ja tukee alueellista ekosysteemiä ja palvelujärjestelmää, jossa parhaat käytännöt leviävät. Toimitaan laajassa verkostoyhteistyössä kaikkien sidosryhmien kanssa Panostetaan laadukkaaseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan 5. Sitoudutaan kestävyysvajeen kuromiseen lisää tuottavuutta ja tuloksellisuutta Hyödynnetään täysimääräisesti pelastuslaitosten fuusiosta sekä ympäristöterveydenhuollon yhdistämisestä syntyvät synergiahyödyt Strategiset tavoitteet Elinvoima 1. Uusimaa on kilpailukykyisin alue pohjois-eurooppalaisten verrokkialueiden joukossa 2. Yhteistyö maakunnassa eri toimijoiden välillä on aktiivista ja tuloksekasta. Luottamus toimijoiden välillä lisääntyy 3. Työllisyysaste nousee ja työvoiman kohtaanto-ongelma helpottuu 4. Uudenmaan vetovoima perustuu vahvaan kansainvälisyyteen, monikulttuurisuuteen ja vetovoimaisiin keskuksiin. Uusimaa on kaksikielinen ja kielellisesti rikas alue. 5. Saavutettavuus alueen sisällä, muualta Suomesta ja kansainvälisesti on huippuluokkaa. Saavutettavuudessa panostetaan erityisesti kestäviin ja älykkäisiin kulkumuotoihin sekä digitalisaatioon. 6. Kestävä ja luonnoltaan monimuotoinen maakunta, joka on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä 7. Asukkaiden hyvinvointia, terveyttä, turvallisuutta sekä sujuvaa arkea edistävä laadukas elinympäristö 8. TKI-toiminta on tuloksellista ja tukee alueellista ekosysteemiä ja palvelujärjestelmää, jossa parhaat käytännöt leviävät. 9. Sitoudutaan kestävyysvajeen kuromiseen lisää tuottavuutta ja tuloksellisuutta Lähde: 15

16 Maakunnan strategiset painopisteet ja tavoitteet, ryhmittely toiminnoittain Sosiaali- ja terveyspalvelut 13 Strategiset tavoitteet Ihmisten hyvinvointi keskiössä 1. Uusimaa on EU:n hyvinvoivin alue vuoteen 2030 mennessä. 2. Väestön hyvinvointi ja terveys paranevat ja hyvinvointierot kaventuvat. 3. Lasten ja nuorten hyvinvointi kasvaa ja pahoinvointi vähenee. 4. Asiakastarpeet oikein arvioiva, ennaltaehkäiseviä toimia painottava ja oikea-aikainen palvelujärjestelmä. 5. Asukkaiden ja asiakkaiden osallisuus lisääntyy. 6. Asukkaiden hyvinvointia, terveyttä, turvallisuutta sekä sujuvaa arkea edistävä laadukas elinympäristö Kestävästi kasvava ja yhtenäinen metropolimaakunta 7. Uusimaa on kilpailukykyisin alue pohjoiseurooppalaisten verrokkialueiden joukossa. 8. Yhteistyö maakunnassa eri toimijoiden välillä on aktiivista ja tuloksekasta. Luottamus toimijoiden välillä lisääntyy. 9. Työllisyysaste nousee ja työvoiman kohtaanto-ongelma helpottuu. 10. Uudenmaan vetovoima perustuu vahvaan kansainvälisyyteen, monikulttuurisuuteen ja vetovoimaisiin keskuksiin. Uusimaa on kaksikielinen ja kielellisesti rikas alue. 11. Saavutettavuus alueen sisällä, muualta Suomesta ja kansainvälisesti on huippuluokkaa. Saavutettavuudessa panostetaan erityisesti kestäviin ja älykkäisiin kulkumuotoihin sekä digitalisaatioon. 12. Kestävä ja luonnoltaan monimuotoinen maakunta, joka on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä Rohkeasti uudistuvat palvelut 13. Edelläkävijyys hyvinvointi- ja terveysteknologian saralla: palvelutuotannon uudistamisen painopisteeksi digitaaliset palvelut, robotiikka, etäpalvelut sekä liikkuvat palvelut, jotka myös vähentävät fyysiseen paikkaan sidottujen palvelujen tarvetta. 14. Palvelujärjestelmä on läpinäkyvä ja seurattavissa asiakaskokemuksen ja saatavuuden, henkilöstökokemuksen sekä tuottavuuden ja vaikuttavuuden kokonaiskehityksen kautta. Palvelut taataan kummallakin kansalliskielellä. 15. Tuloksellinen tutkimus-, kehitys-, innovaatio- ja opetustoiminta (TKIO), joka tukee alueellista ekosysteemiä ja palvelujärjestelmää ja jossa parhaat käytänteet leviävät. TKIO-toiminta on riittävästi resursoitua. Turvallisuus Elinvoima Edistyksellinen johtaminen ja kestävä talous 16. Uudenmaan maakuntakonserni on haluttu työpaikka ja yhteistyökumppani, jonka henkilöstö voi hyvin ja jossa johtaminen on laadukasta. 17. Toimiva järjestäjä tuottajamalli ja monituottajamallin ohjaus sekä hallittu valinnanvapauteen siirtyminen. 18. Sitoudutaan kestävyysvajeen kuromiseen pitkällä tähtäyksellä panostamalla tuottavuutta ja tuloksellisuutta lisääviin toimintatapoihin. 16

17 Uudenmaan sote-liikelaitoksen toimintamalli pohjautuu maakuntastrategiaan ja palvelustrategiaan ja tähtää rohkeaan uudistumiseen Asiakaslähtöisyys Palvelut on suunniteltu tarvelähtöisesti lähipalveluiksi, alueellisiksi palveluiksi sekä keskitetyiksi palveluiksi Lähtökohtina ovat asiakkaan omat tavoitteet, voimavarat ja arjessa pärjääminen Yhtenäinen sote-palvelutuotanto Toiminnan yksi päätavoitteista on luoda yhtenäinen sote-palvelutuotanto koko maankunnan alueella Palveluintegraatio Liikelaitos sitoutuu vahvana kumppanina järjestäjän monituottajamalliin Palvelutehtäväkokonaisuudet ja asiakassegmentointi tukevat tarpeeseen pohjautuvaa palveluiden tuotantoa Innovatiivinen ja itseohjautuva organisaatio Toiminta on ketterää ja pystyy vastaamaan markkinan muutoksiin, mutta samalla säilyttää kyvyn tehdä pitkäjänteistä kehitystyötä Toiminta on itseohjautuvaa, tiimipohjaista ja siiloutumista vähentävää Mahdollistetaan osaamisen kehittäminen ja kyvykkyyksien hyödyntäminen laajasti ja joustavasti Valmentava johtaminen Selkeät johtamisen mallit mahdollistavat nopean ja joustavan päätöksenteon Hallinnollinen esimies ja ammatillinen ohjaus erotettu eri rooleiksi 17

18 Asiakkaat, osallisuus, viestintä Maakunta on asiakkaan asialla ja kuuntelee asukkaiden toiveita ja tarpeita. Näiden mukaan suunnitellaan palveluiden kokonaisuus. Jokaisen osallistuminen on tärkeää. Asiakkaita ovat maakunnan palveluita ja maakunnan ylläpitämää infraa käyttävät asukkaat, yritykset, järjestöt ja yhteisöt Osallisuus toteutuu järjestöyhteistyössä, vaikuttamistoimielimissä, kuntayhteistyössä, asukasraadeissa sekä aktiivisessa viestinnässä ja vuorovaikutuksessa. Maakunta on tunnettu avoimuudestaan ja se keskustelee siellä, missä asukkaatkin. 18

19 Maakunnan toiminnan keskiössä ovat asukkaat ja heidän tarpeensa Miksi? Mitä? Miten? Sote- ja maakuntauudistusta tehdään asukkaita varten Sote- ja maakuntauudistuksessa keskiössä asukkaiden osallisuus. Sote-uudistuksessa tavoitteena on palveluiden laadun ja saatavuuden sekä valinnanvapauden kehittäminen yhdenvertaisuusnäkökohdat ja käyttäjän näkökulma huomioiden. Maakunta-järjestäjän sidosryhmäyhteistyö asiakkaiden (asukkaat, yritykset, muut organisaatiot) kanssa liittyy kiinteästi maakunnan ja sen palveluiden kehittämiseen. Asiakkailta tarvitaan näkemyksiä palveluiden sisällön, saatavuuden, saavutettavuuden ja integraation kehittämiseksi. Aktiivinen asukkaiden ja asiakkaiden näkemysten ja palautteen kerääminen. Asiakkailta kerättävissä tiedoissa korostuu palvelunkäyttökokemus ja käytännön asiakasnäkökulman tuominen kehittämistyöhön. Asiakkaita voidaan osallistaa paitsi laajalle joukolle tehtävin yksittäisin tai toistuvin tiedonkeruin, myös suppean joukon jatkuvana työskentelynä tai erillisten hankkeiden kautta. Keinoihin kuuluvat esim. kyselyt, selvitykset, asiakasraadit, vaikuttamistoimielimet, kehittämisalustat, lausunnot, asiakaspalaute ja -tieto, osallistuva budjetointi, kokemustieto Kyselyjen toteutus palveluiden yhteydessä ja niiden sitominen palveluiden kehittämistyöhön on tärkeässä asemassa. 19

20 Asiakkaat, yhteistyön keskeiset aiheet ja keinot Asiakkaat Asiakkaan tarpeet Maakunta-järjestäjän tarpeet Yhteistyön keinot SOTE-järjestäjä Henkilöasiakkaat Laadukkaiden asiakaslähtöisten palveluiden toteutuminen Asiakasnäkökulman huomiointi palveluiden kehittämistyössä Osallisuuden varmistaminen Kyselyt, selvitykset, asiakasraadit, vaikuttamistoimielimet, aloitteet, kuulemiset, lausunnot, keskustelutilaisuudet, asiakaspalaute ja tieto, kehittämisalustat, kokemustieto, osallistuva budjetointi Turvallisuustoiminto Sisäiset asiakkaat Tiedonjako ja yhteistyön käytännön sujuvuus Yhteistyö maakunnan varautumisessa Työnjako, sisäiset yhteistyöfoorumit Henkilöasiakkaat Laadukkaiden asiakaslähtöisten palveluiden toteutuminen Palveluiden kehittäminen asiakasnäkökulma huomioiden Osallisuuden varmistaminen Kyselyt, selvitykset Yritykset ja yhteisöt Laadukkaiden palveluiden toteutuminen Toimivan kuntayhteistyön varmistaminen Palvelunkäyttäjien näkökulman huomiointi palveluiden kehitystyössä Kyselyt, selvitykset Markkinavuoropuhelu Elinvoimatoiminto Henkilöasiakkaat Laadukkaiden asiakaslähtöisten palveluiden toteutuminen Palveluiden kehittäminen asiakasnäkökulma huomioiden Osallisuuden varmistaminen Kyselyt, selvitykset Yritykset ja yhteisöt Laadukkaiden palveluiden toteutuminen Palvelunkäyttäjien näkökulman huomiointi palveluiden kehitystyössä Kyselyt, selvitykset Markkinavuoropuhelu Konsernipalvelut Sisäiset asiakkaat Laadukkaiden palveluiden toteutuminen Sisäisten asiakkaiden näkökulman huomiointi palveluiden kehitystyössä Kyselyt, selvitykset, kehittämisalustat, vuorovaikutteinen viestintä 20

21 Uudenmaan väestöpohja kunnittain (2017) Uudenmaan maakunnan tärkein sidosryhmä asukkaat ovat jakautuneet 26 hyvin erikokoiseen kuntaan Läntinen Uusimaa Väestö 2017 Espoo Kauniainen Lohja Raasepori Kirkkonummi Vihti Karkkila Hanko Inkoo Siuntio Yhteensä Helsinki Väestö 2017 Helsinki Keski-Uusimaa Väestö 2017 Hyvinkää Mäntsälä Tuusula Pornainen Järvenpää Nurmijärvi Yhteensä Yhteensä 1,66 miljoonaa asukasta Itäinen Uusimaa Vantaa & Kerava Väestö 2017 Porvoo Loviisa Sipoo Askola Lapinjärvi Myrskylä Pukkila Yhteensä Väestö 2017 Vantaa Kerava Yhteensä Lähde: Sotkanet (väestötiedot) 21

22 Asiakassegmentointi sosiaali- ja terveyspalveluissa elämänkaaren ja palvelutarpeen mukaan Asiakassegmentoinnissa huomioidaan asiakasryhmien palveluiden tarve ja arjessa pärjääminen. Erityistä huomiota kiinnitetään paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden segmenttiin. Asiakassegmentointi kohdentaa asiakkaiden tarvitsemat palvelut oikein ja näin saavutetaan yhtäaikaisesti sekä tuottavuuden, vaikuttavuuden, saatavuuden, asiakaskokemuksen että henkilöstökokemuksen nousu Vaikeaa Lapset, nuoret ja perheet Työikäiset Arjessa pärjääminen PÄRJÄÄJÄ- ASIAKKUUDET HUOLENPITO- ASIAKKUUDET Ikäihmiset Helppoa Vähän Terveys- ja hyvinvointi riskien määrä/ Palvelujen tarve Paljon Lähde: Palvelustrategia ja palvelulupaus, Sharepoint: Palvelustrategian tavoitteita_ [ ] 22

23 Asukkaiden osallistumisen tavat TIETO-OSALLISUUS Palveluista ja vaikuttamisen tavoista on saatavilla riittävästi, selkeästi ja monikanavaisesti ja monikielisesti esitettyä tietoa. Kaksisuuntaisuus: Verkkosivut, Esitteet Neuvonta, ohjaus Palaute, Aloite Kokemustieto TOIMINTA- OSALLISUUS Asukkaan omaa toimintaa ja konkreettista osallistumista, kolmannen ja neljännen sektorin toimijat: Järjestötyö Vapaaehtoistoiminta Aktivismi SUUNNITTELU- OSALLISUUS Asukas/asiakas osallistuu itseään koskevan toiminnan ja palvelujen suunnitteluun: Palvelustrategia, palvelulupaus Asukasasiantuntijat Kokemusasiantuntijat Oman palvelun suunnittelu Palvelumuotoilu ja yhteiskehittäminen toimintatapana Suunnitelmallisuus, riittävät resurssit, oikea-aikaisuus, oikeat menetelmät PÄÄTÖS- OSALLISUUS Asukas osallistuu itseään tai esim. palveluverkkoa koskevaan päätöksenteon valmisteluun ja päätöksentekoon: Maakuntavaalit Edustukselliset elimet Vaikuttamistoimielimet Osallistuva budjetointi 23

24 Osallistuminen maakunnassa Maakuntahallinto/Järjestäjä Osallisuus päätöksentekoon Vaikuttamistoimielimet, verkostot Aloitteet, kuulemiset, lausunnot, palaute, asiakasraadit Vuorovaikutuksen ja tiedon foorumit (aikaan ja paikkaan sidotut ja sitoutumattomat) Päätöksenteko (valtuusto, hallitus, lautakunnat) Sopimusohjaus Tieto, viestintä Vuorovaikutus Asukkaat Järjestöt Yritykset Henkilöstö Osallisuuden muodot ja alustat, osin yhteisiä Palvelut/Tuottajat Osallisuus palvelukehitykseen Palaute ja muu asiakastieto - Määrällinen & laadullinen - valvontakanavista tuleva palaute Yhteiskehittämisen periaatteet - Asiakasraadit, tapaamiset, alustat, kokemusasiantuntijat, erityisryhmät, asiakasprofiilit Innovaatioympäristöt (yhtymäkohdat) Maakuntastrategia, palvelustrategia ja palvelulupaus, osallisuusohjelma Sopimukset, tuottajien vertailutieto, omavalvonnan velvoitteet Vuorovaikutus, viestintä, kosketuspisteet Kansalaisten oikeudet, julkisuusperiaate, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus 24

25 Maakunta on tunnettu avoimuudestaan ja se keskustelee siellä missä yleisötkin Turvallinen siirtymä Rohkea uudistuminen Johdettu ja vastuutettu viestintä Asukaskokemus, asiakaskokemus YLEISÖT JA HEIDÄN KOKEMUKSENSA Toimiva ja avoin sisäinen viestintä Kunnat, palvelutuottajat, järjestöt, vaikuttajat TYÖNTEKIJÄKOKEMUS Työkalut ja kanavat, jotta vuorovaikutus on mahdollista Selkeä identiteetti, toimintakulttuuri ja brändi Kansainvälinen yleisö, vierailijat, muut sidosryhmät Kunta ja verkostoyhteistyö, osallistaminen Uudenmaan visio, missio, strategia: Euroopan paras alue elää ja toimia Oikeuksien toteutuminen Viestintää ja osallisuutta ohjaava lainsäädäntö Suositukset Hyvät käytännöt 25

26 Kumppanit, sidosryhmät, TKI-toiminta Palvelut järjestävä maakunta luo edellytykset palveluiden tuottajille, jotta ne voivat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin Kehitetään kumppanuusverkosto Yhteistyöalueista: nykyisessä toiminnassa maakunnilla ja ELY-keskusalueilla on monia tehtäviä joita hoidetaan ylimaakunnallisesti. Näistä ylimaakunnallisista tehtävistä neuvotellaan, ja pyritään yhdessä kustannustehokkaisiin ja asiakasystävällisiin ratkaisuihin. 26

27 Uudistuksen onnistuminen käytännössä edellyttää alueellisen ekosysteemin ajattelutapaa ja riittävää toimintavapautta Organisaatiokeskeinen toiminta Tehokas työnjako Rajapinnat Organisaatiokohtainen optimointi Ekosysteeminen toiminta Tarve tehdä yhdessä Yhdyspinnat Systeemitason optimointi Uudenmaan maakunta alueellisena ekosysteeminä: Elinvoima Hyvinvointi Kilpailukyky Organisaation ohjaus Organisaatiokohtainen tiedon omistus Organisaatioita suojaavat sopimukset Systeemin ohjaus Avoin ja systeemitason tieto Systeemiä suojaavat sopimukset (Soveltaen: Valkokari & al. 2014) 3. ja 4. sektori Lähiyhteisöt Virtuaaliset yhteisöt Alueellisen ekosysteemin sisällä kaikki vaikuttaa kaikkeen voimakkaassa keskinäisriippuvuudessa. T&K-toimijat Yritykset Korkeakoulut ja oppilaitokset Kuntakonsernit Asukkaat Maakuntakonserni 27

28 Maakunnan sidosryhmäyhteistyön erityispiirteet vaihtelevat sidosryhmästä toiseen Muut ulkoiset sidosryhmät Olennaista yhteistyössä: Sidosryhmät tuottavat maakunnan palveluja täydentäviä tai tukevia palveluja Hyvän sidosryhmäyhteistyön rakentaminen tukee kaikkia osapuolia Asukkaat / Asiakkaat: Olennaista yhteistyössä: Palveluntuotannon toteutuminen asukkaiden tarpeiden mukaisesti Asiakkaiden näkökulman huomioiminen palveluiden kehittämisessä Valtionhallinnon sidosryhmät Olennaista yhteistyössä: Huomioidaan valtionhallinnosta tulevat linjaukset ja tavoitteet ja myös vaikutetaan niiden määrittelyyn Lupien, ohjeistusten, määräysten, noudattaminen ja huomioiminen toiminnan kehittämisessä Tiedonvaihto ja raportointi Palveluntuottajat Olennaista yhteistyössä: Edistetään palveluntuottajien osallisuutta ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin Palveluntuottajilla vapaus määrittää tavoitteisiin pääsemisen keinot, eli palvelun tuotantotavat Palveluntuottajien ohjaaminen Palveluntuottajien näkökulman huomioiminen palveluiden kehittämisessä 28

29 Uusimaa vahva TKI-ekosysteemi, jota maakunta voi tukea monella tavalla Maakunnan strategiaan perustuva ohjaus Maakunnan oma Maakunnan tilaama Palveluntuottajien sopimukset Maakunnan (osa)rahoittama Maakunta kumppanina Maakunnan tuki EUrahoitushakuihin Maakunnalle tieto strategiaa tukevista hankkeista Optio uusiin rahoitusinstrumentteihin Innovaatio- ja palveluekosysteemin ajurit: yliopistot, korkeakoulut, yliopistollinen sairaala, tutkimuslaitokset, yritykset, julkiset toimijat, järjestöt Lähde: Pirjo Ståhle

30 Tutkimus, kehittäminen ja innovaatiotoiminta (TKI) TKI-toiminta on yksi keskeisimmistä keinoista Toimeenpanna maakunnan strategiaa Taata maakunnan uudistuskyky yhä parempien palvelujen ja ympäristön takaamiseksi asukkaille Maakunta voi eri keinoin vahvistaa TKI-ekosysteemiä Rahoittaa tai osarahoittaa hankkeita Tukemalla EU-rahoituksen maksimaalista saamista Auttaa tutkijoita ja kehittäjiä saamaan ulkopuolista rahoitusta Tarjota yhteisiä kehittämisalustoja Maakunta voi ohjata TKI-toimintaa sisällöllisesti käynnistämällä strategiaansa perustuvia läpimurto-ohjelmia ja tarjota niille rahoitusta 30

31 Palvelut ja prosessit Hyvinvointi ja terveys paranevat Uudellamaalla, koska palvelut suunnitellaan siten, että ne toimivat saumattomasti ja ennaltaehkäisten, arjen ympäristöt ovat hyvinvointia ja terveyttä edistäviä ja ympäristön rakentamisessa hyvinvointi, terveys ja turvallisuus huomioidaan. Kun palvelukokonaisuudesta on vastuussa vain yksi järjestäjä, uusmaalainen saa eurolla enemmän ja apua oikeaan aikaan. Maakunta toimii Uudenmaan kuntien kumppanina: välittää hyvinvointi- ja terveystietoa ja tukee kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevaa päätöksentekoa Asiakkaaksi tulon prosessi on moderni, monikanavainen ja digitaaliset yhteydenottokanavat ovat ensisijaisia. 31

32 Järjestäjän ohjaus tähtää asiakaslähtöisen ja kustannustehokkaan palvelutuotannon varmistamiseen 7 Henkilöstötyytyväisyys 6 Asukaspalaute 1 Maakunnan palvelutarpeiden arviointi 5 Ohjauksen keinojen päivitys tarvittaessa 2 4 Tuotannon strategiset tavoitteet 3 Tavoitepohjaisten ohjauksen keinojen määritys Tuotannon tavoitteiden seuranta, poikkeamiin reagoiminen Järjestäjän ohjauksen tavoitteena on varmistaa maakunnan strategian mukaisesti palvelutuotannon vaikuttavuuden parantaminen Järjestäjä tulkitsee strategiset tavoitteet tarkemmiksi seurattaviksi ja mitattaviksi tavoitteiksi palveluntuottajille Tavoitteisiin perustuen määritetään tuottajien korvaus- ja vuorovaikutusmallit Järjestäjän ohjauksen lopputavoite on varmistaa laadukkaat ja asiakaslähtöiset palvelut maakunnan asukkaille budjettirajoitteiden puitteissa 32

33 Maakunnan palvelukokonaisuudet Pelastus- ja turvallisuuspalvelut Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Kasvupalvelut Ympäristöterveyden palvelut Maahanmuuttaja -palvelut Maatalous- ja elintarviketuotannon palvelut Kansalaiset Yritykset Alueiden kehittämispalvelut Maaseudun kehittämispalvelut Vesien ja merenhoidon palvelut Viranomaiset ja kumppanit Alueiden käytön palvelut Liikennepalvelut Vesi- ja kalatalouden palvelut Luonnonsuojelun palvelut 33

34 Maakunnassa tuotettavien palvelujen kirjo on laaja Sote-palvelut n HTV Pelastusliikelaitoksen palvelut 4300 HTV (liikelaitos 2000 ja sopimuspalokunnat 2300 HTV) Toteuttaa lainsäädännössä sille annettuja tehtäviä (mm. pelastuslaki ja valmiuslaki) Tuottaa pelastustoimen palvelut Laatii pelastustoimen palveluiden omavalvontaohjelman Varautuu poikkeusoloihin Toteuttaa lisäksi maakunnan sille antamia tehtäviä (esim. ensihoidon palvelutuotanto ja varautumiseen liittyviä tehtäviä ja erilaisia valmistelutehtäviä järjestäjälle) Onnettomuuksien ehkäisy Pelastustoiminta Ensihoidon palvelutuotanto Varautuminen poikkeusoloihin Ympäristöterveydenhuollon liikelaitoksen palvelut n. 220 HTV Lakisääteisiä lupa- ja valvontatehtäviä, joilla turvataan ihmisten ja elinympäristön terveellisyyttä Alkoholivalvonta Avin nykyisin hoitama alkoholivalvonta Tupakkavalvonta Myyntiluvat, parveketupakointikiellot Elintarviketurvallisuus Ilmoitukset, tarkastukset Terveydensuojelu esim. asumisterveys, talousveden ja uimaveden valvonta Eläinsuojelu Eläinsuojelu- ja eläintautivalvonta Eläinlääkäripalvelut Löytöeläintoiminta Elinvoimapalvelut n HTV (ml. Kasvupalvelut) Alueiden kehittäminen Vesi- ja kalatalouden palvelut Maatalous- ja elintarviketuotannon palvelut Liikennepalvelut Luonnonsuojelupalvelut Vesien ja merenhoidon palvelut Alueiden käyttö Maaseudun kehittämispalvelut Maahanmuuttajapalvelut (Kasvupalvelut) 34

35 Elinvoimatoimialan vastuulla on useita eri tehtäviä Elinvoimatoimialan projektikokonaisuudet Valmisteluvaiheessa palvelut on jaettu neljään projektikokonaisuuteen, jotka ovat 1) maakuntapolitiikka, 2) maatalouspalvelut, 3) rahoituspalvelut ja 4) kasvupalvelut *Tässä käytetyt numeroidut tehtävät ovat maakuntapolitiikka-korin maakuntalain tehtäväalueita, eivät tarkkoja, lopullisia yksiköiden tehtäviä 35

36 Sote-palvelut sovitetaan asiakaslähtöisiksi kokonaisuuksiksi, laajaalaisesti yhteensovitettavia palveluja tarvitseville asiakkaille turvataan palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen avulla saumattomat palvelut Palvelukokonaisuuksia ohjataan elämänkaarimallin mukaan, jotta palvelujen kokonaisvaikutus lisääntyisi yhteensovittamalla eri elämänvaiheessa olevien asukkaiden palveluja yli sektori, organisaatio ja ammattirajojen Painopisteenä asiakasryhmät, jotka tarvitsevat laajaa palvelujen yhteensovittamista Toistuva, jatkuva tai usean palveluntuottajan palveluntarve Raskaita palveluita tarvitsevat asiakkaat Asiakkaat, joilla on riski muuttua raskaita palveluita tarvitseviksi Palveluketjut kohdistetaan tunnistettuihin riskiilmiöihin, joihin puuttumalla voidaan ennaltaehkäistä paljon palveluja tarvitsevien asiakkuuksien syntymistä Yhdyspintasopimuksilla sovitetaan maakunnan, kunnan ja valtion palvelut ko. asiakasryhmien tarpeiden mukaisiksi kokonaisuuksiksi ja varmistetaan saumattomien palveluketjujen toimivuus 36

37 Soten palveluverkon kokonaiskuva 37

38 Sote-liikelaitosvalmistelussa hahmotetaan asiakkaan palvelupolkuja palvelumuotoilun avulla Esimerkkiasiakkaiden kautta käytännönläheisesti ymmärretään maakunnan sote-palveluja käyttävien asiakkaiden monipuolisia palvelukokonaisuuksia Asiakkaiden oma tarina on palvelutarpeen lähtökohtana, jonka pohjalta palvelupolkuja tarkastellaan Myös omaisen, muun läheisen ja perheen kokonaistilanne on huomioitu osana asiakkaiden tapauksia Asiakas määrittää itse oman tavoitteensa sekä tarpeensa Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut liitetään osaksi tarpeita ja tavoitteita Esimerkkiasiakkaat ovat taustoiltaan erilaisia Saadaan kattavampi ja monipuolinen kuva erilaisista asiakastarpeista ja -tavoitteista sekä ymmärretään palvelukokonaisuuksien yhtymäkohtia= integraatio Palvelupoluissa tunnistetaan kriittisiä kohtia, jotka toimivat hyvin tai voisivat toimia entistä paremmin asiakkaan näkökulmasta 38

39 Esimerkkiasiakkaana ikääntynyt mies, Väinö 39

40 Asiakkaan palvelupolkujen hyödyntäminen kaikessa valmistelussa Sote-järjestäjä- ja sote-liikelaitosvalmistelun yhteistyö palveluketjujen määrittämisessä Terminologiaa täsmennettävä yhteiset sanoitukset Esimerkkiasiakkaita on hyödynnetty mm. Valmisteluryhmien työpajoissa, tarkoituksena tunnistaa mm. rajapintoja ja erilaisia palvelukokonaisuuksia käytännönläheisesti ICT-valmistelussa määritettäessä asiakkaiden sähköisiä palvelupolkuja osana maakunnan sähköistä palvelualustaa Tavoitteena hahmottaa millainen tulevan maakunnan sähköisen palvelualustan tulee erilaisissa asiakastapauksissa olla Asiakasosallisuuden työpajoissa ja kokonaisvalmistelussa Neuvonta, ohjaus ja palveluntarpeen arvioinnin projektikokonaisuudessa Maakunnan palveluverkon kartoituksessa Valmisteluryhmien omissa palveluintegraatio-hahmotelmissa (mm. sairaalavalmistelun hoitoprosessit) Esimerkkiasiakkaita hyödynnetään tulevaisuudessa edelleen osana sote-liikelaitoksen, sotejärjestäjän ja ICT:n valmistelutehtäviä 40

41 Sote: Miten asiakkaita ohjataan ja neuvotaan? Neuvonta ja ohjaus Annetaan tietoa palveluista ja etuuksista, apua yksittäisiin ongelmiin (esim. etuuden hakeminen), ohjataan palvelutarpeen arviointiin Lyhytkestoista, asiakkuutta ei synny Digitaaliset ratkaisut: itsearvioinnit Ei sisällä päätöksentekoa Asiakasohjaus Pitää sisällään palvelutarpeen arvioinnin, asiakassuunnitelman (myös monialaisen) teon, asiakkaan omatyöntekijä/vastuutyöntekijän, yhteen sovitetut palvelut Sisältyy myös asiakkaiden neuvonta, ohjaus ja tuen antaminen asiakasta askarruttavissa kysymyksissä sekä palveluihin ohjaamisessa. Tavoitteena on tunnistaa asiakkaan yksilölliset tarpeet ja järjestää asiakkaalle hänen tarvitsemansa palvelut ja tuki. Usein pitkäaikainen asiakassuhde ja/tai useita palvelutarpeita TAI lyhytkestoinen tarve palvelulle, jonka antaminen edellyttää palvelutarpeen arviointia ja päätöksentekoa Digitaaliset ratkaisut: tekoälyn hyödyntäminen 41

42 Sote: Asiakkaaksi tulon prosessi Asiakkaaksi tulon prosessi on moderni, monikanavainen ja digitaaliset yhteydenottokanavat ovat ensisijaisia. Asiakkaaksi tulon prosessissa ratkaistaan asiakkaan asia heti tai hän ohjautuu tarpeensa määrittämään seuraavaan prosessiin. Digitaalisuus on ensisijaista, mutta myös perinteiset yhteydenottokanavat varmistetaan. Neuvonnan ja asiakasohjauksen periaatteet: Yhdenvertaisuus, oikea-aikaisuus, tarpeenmukaisuus www Asiakas itse Omainen, läheinen Neuvontapalvelu viranomainen, muu taho Tarpeen tunnistaminen Yhteydenottokanavan valinta & Tunnistautuminen Digitaalinen Soitto Kirje Palvelutarpeen selvittäminen & alustava asiakassegmentaatio Jatkosta sopiminen Satunnaisesti palveluja tarvitsevien prosessi Palveluntarve ratkeaa, ei palveluntarvetta tai ohjaus esim. 3. sektorin palveluihin Paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden prosessi Walk-in Etsivä/Lähityö 42

43 Maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (HYTE) HYTE osaksi jokaisen maakuntalaisen arkea, ympäristöjä, palveluja sekä hoitoa ja hoivaa maakunta- ja palvelustrategian mukaisesti Maakunnan HYTEä johdetaan poikkihallinnollisilla rakenteilla Tilannekuva kertoo maakunnan asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden tilanteen Kulttuuri ja arjen turvallisuus osaksi asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Alueellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma suuntaa toimintaa asiakas- ja asukastarpeiden mukaisesti ja ohjaa maakuntastrategiaa TKIO:n uudenlainen hyödyntäminen ja yhteistyö vaikuttavuuden parantamiseksi Yhdyspinnan rakenteet: yhteistä työtä ja kumppanuutta maakunnan, kuntien, valtion, järjestöjen ja muiden toimijoiden välillä Yhdyspintapalveluja tarvitsevat asiakasryhmät tunnistetaan yhteistyössä Asiakastarpeisiin vastataan monialaisella ja moniammatillisella yhteistyöllä Maakuntaorganisaation hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen poikkihallinnollinen strateginen johtaminen Yhdyspinnan rakenteet ja palvelut Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sosiaalija terveydenhuollon palveluissa Ihmisten hyvinvointi keskiössä Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vaikuttavuuden lisääminen poikkihallinnollisena, monitoimijaisena ja osallistavana yhteistyönä Kuntien ja järjestöjen tukeminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä hyvinvointi ja terveyserojen kaventamisen palvelut Itse- ja omahoidon tuki ja palvelut osaksi asiakkaiden hoidon kokonaisuutta Digitaaliset palvelut saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseen Kuntien ja järjestöjen palvelut osaksi asiakkaiden hoitoa ja hoivaa (esim. kulttuuri ja liikunta) Maakunnan tuki kunnille kuntalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja arjen turvallisuuden edistämiseen Maakunnan tuki järjestöille asiakkaiden hyvinvoinnin, terveyden ja arjen turvallisuuden edistämiseen Alueellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma suuntaa toimintaa asiakas- ja asukastarpeiden mukaisesti ja ohjaa maakuntastrategiaa Sopimusperusteinen yhteistyö Kumppanuusperusteinen yhteistyö 43

44 Johtaminen Suunnittelun periaatteet, työnjako, henkilöstöjohtamisen periaatteet, sote-liikelaitoksen alustava toimintamalli 44

45 Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen on maakunnan johtamisjärjestelmän keskiössä 45

46 Maakunnan strategia näyttää suuntaviivoja johtamisjärjestelmän kehittämiseksi Poimintoja maakunnan strategisista tavoitteista ja niiden luomista edellytyksistä johtamisjärjestelmälle Turvallinen siirtymä: Varmistetaan siirtymävaiheen päätöksentekokyky sekä selkeät roolit ja delegoinnit Rohkea uudistuminen : Luodaan rooleja, rakenteita ja prosesseja, jotka myös kyseenalaistavat nykyiset toimintakulttuurit kunnissa ja kuntayhtymissä ja haastavat uudenlaisen toiminta- ja johtamiskulttuurin synnyttämiseen niin poliittisessa kuin ammatillisessa johtamisessa. Turvataan muutoskyky kokeilemalla uusia asioita ja varmistetaan mukautuvaisuus toimintaympäristön muutoksiin tai parempien ratkaisujen löytämiseen Toimiva järjestäjä-tuottajamalli ja monituottajamallin ohjaus Luodaan johtamisjärjestelmä, jossa järjestäjä- ja tuottajatehtävät erotetaan mahdollisimman selkeästi ja jossa poliittinen ohjaus kohdentuu järjestämistehtäviin. Tarkoittaa johtamisjärjestelmän kannalta sitä, että on luotava vahva ja osaava palvelujen järjestäjä. Tuottajille on jätettävä vahva ammatillinen harkinta miten palveluja tuotetaan järjestäjän asettamien tavoitteiden sisällä. Uudenmaan maakuntakonserni on haluttu työpaikka ja yhteistyökumppani, jonka henkilöstö voi hyvin ja jossa johtaminen on laadukasta. Johtaminen on valmentavaan johtamiskäsitykseen perustuva palvelutehtävä. Muutoksen ammattimainen ja osallistava johtaminen. Tarkoittaa, että johtamisjärjestelmä mahdollistaa johtamistehtävien ja esimiestyön mahdollisuudet tehdä ratkaisuja alhaalta ylöspäin itseohjautuvasti asetettujen tavoitteiden raameissa. Pyrkimyksenä on viedä sekä valtaa että vastuuta tarkoituksenmukaisesti hierarkiassa mahdollisimman alas. Laadukas johtaminen edellyttää riittävän vakioituja johtamisen toimintatapoja eri maakunnan yksiköissä Ṡitoudutaan kestävyysvajeen kuromiseen pitkällä tähtäyksellä panostamalla tuottavuutta ja tuloksellisuutta lisääviin toimintatapoihin. Tarvitaan johtamisjärjestelmä, joka mahdollistaa toimintojen yhdistämisestä saavutettavien mittakaavaetujen hyödyntämisen sekä kasvavan tuloksellisuuden 46

47 Organisaation ja johtamisjärjestelmän suunnittelun pääperiaatteet Kaikki prosessit ja rakenteet tulee valmistella siten, että niillä on kyky muuttaa muotoaan Maakunnan toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa, johon on reagoitava strategian ja toimintatapojen muutoksilla rakenteet eivät saa estää tätä Maakunta ja sen organisaatiot ovat muutoskyvykkäitä Maakunta järjestäjänä pystyy ohjaamaan tuotantoa Järjestäjän ohjausvoima on vahva Maakuntahallituksella on käytössään kaikki tarvittavat asiantuntijaresurssit maakunnan järjestämistehtävien hoitamiseksi Järjestäjä ja tuottaja on erotettu selvästi maakuntaorganisaatiossa Organisaatiorakenne sekä johtamis- ja ohjausprosessit ovat selkeitä Valta- ja vastuusuhteet sekä johtamisroolit ovat selkeät Maakuntakonserni on yksi työnantaja Maakuntaorganisaatio on johdettavissa kokonaisuutena Poliittinen johtaminen on strategista Poliittinen ohjaus vaikuttaa järjestelmään järjestämistehtävien kautta Järjestämistehtävien ammatillinen johto ja asiantuntijat toteuttavat poliittista tahtotilaa maakuntajohtajan johdolla toiminnassaan. Tuotanto-organisaatioiden johdolla on vahva tuotannon johtamisen rooli sekä operatiivinen autonomia Tuotannolla on valtaa päättää omien resurssiensa allokaatiosta (organisaatio, hankinnat). Tuotannon autonomia ei ole rajaton (esim. maakunta on yksi työnantaja, johtamisjärjestelmässä riittävät keinot puuttua tavoitteista poikkeamiseen) Tuottajilla on itsenäistä harkintavaltaa annettujen tavoitteiden puitteissa Maakunta hyödyntää skaalaedut sekä prosesseissa että osaamisessa Osaamisen keskittämisen perusperiaatteena on johtamisen näkökulmasta yhteinen ohjaus ja hajauttaminen työn tekemiseksi sisäisen ja loppuasiakkaan lähellä. Tämä suhde vaihtelee eri toiminnoissa. Esim. palvelukeskusmalli tukitoiminnoissa mahdollistaa osaamisen keskittämisestä saatavat skaalaedut 47

48 Poliittisen organisaation ja viranhaltijajohdon työnjako Keskeinen muutosajuri uudistuksessa on poliittisen organisaation ja viranhaltijaorganisaation roolien aiempaa tarkkarajaisempi erottaminen Perustuu järjestäjän ja tuottajan erottamiseen Poliittinen päätöksenteko ohjaa järjestäjää, joka linjaa tuottajien toimintaa Viranhaltijat huolehtivat tuottajien operatiivisesta toiminnasta Tuottajissa niin yksityisiä kuin julkisia toimijoita yhteiset pelisäännöt Strateginen päätöksenteko poliittisella organisaatiolla Operatiivinen päätöksenteko strategisten linjausten mukaisesti viranhaltijaorganisaatiolla 48

49 Yleiset henkilöstöjohtamisen periaatteet Henkilöstöhallinnollisen päätöksenteon ja taloudellisen päätöksenteon toimivaltuudet ovat yhteneviä; mahdollistavat yhdessä esimiehen vastuulla olevan toiminnon toteuttamisen Vapaus toimia ja toteuttaa tiettyjen reunaehtojen puitteissa (mm. talous/ budjetti, henkilöstöpolitiikka/ linjaukset ym.) Päätökset tehdään oman budjetin rajoissa; budjetti rajaa toimivaltaa Päätöksenteko ja tiedon hallinta tapahtuu niin lähellä toiminnan tasoa kuin mahdollista 49

50 Päätöksenteon tasot Strategia, talousarvio, sopimukset Strategian, talousarvion ja sopimusten valmistelu ja toimeenpano Strategiset toimintatavoitteet, liikelaitoksen talousarvio Miten tavoitteet toteutetaan ja miten organisoidutaan Itseohjautuva tiimi Perustehtävän ja tavoitteiden mukainen toiminta Esimies Omaa henkilöstöä ja taloutta koskeva päätöksenteko Liikelaitoksen toimitusjohtaja operatiivinen johtaminen ja organisointi: miten tavoitteisiin päästään tehokkaimmin Liikelaitoksen johtokunta liikelaitoksen resurssien allokaatio ja johdon sparraus Maakuntajohtaja (järjestäjän virkajohto) Päämäärien, tavoitteiden ja resurssien valmistelu, toimeenpano, maakunnan organisoituminen Poliittinen organisaatio Päämäärän, tavoitteiden & resurssien asetanta 50

51 Henkilöstöpoliittiset linjaukset ovat avainasemassa osallistavan ja kannustavan kulttuurin luomisessa Visio 2030 Strateginen tavoite Uudenmaan maakuntakonserni on haluttu työpaikka ja yhteistyökumppani, jonka henkilöstö voi hyvin ja jossa johtaminen on laadukasta Haluttu työpaikka Hyvinvoiva henkilöstö Laadukas johtaminen Uudenmaan maakunta on Euroopan paras alue elää ja toimia Tavoitteet ja esimerkkejä mahdollisista mittareista Merkityksellistä työtä uusimaalaisten ihmisten hyvinvoinnin sekä yritysten ja yhteisöjen menestymisen mahdollistamiseksi Kilpailukykyiset ja erinomaisiin suorituksiin ja kehittymiseen kannustavat työsuhteen ehdot Yhdessä tekemiseen, arvostavaan vuorovaikutukseen, osallisuuteen ja sitoutumiseen kannustava työilmapiiri Monipuoliset mahdollisuudet ja vastuunotto oman työn ja osaamisen kehittämisestä ja näitä tukevat urakehityspolut. Positiivisella asenteella ja sujuvilla prosesseilla tuotetut ja saavutettavissa olevat henkilöstöpalvelut Johtaminen on valmentavaan johtamiskäsitykseen perustuva palvelutehtävä Muutoksen ammattimainen ja osallistava johtaminen Painopistevalinnat Toimenpidekokonaisuudet Kuntalaisten palvelukokemus Yritysten ja yhteisöjen palvelukokemus Henkilöstökokemus työn imusta (omistautuminen / dia 5)(henkilöstökysely) Motivoiva työ, monimuotoiset Työnantajakuva (ulkoinen tutkimus) Työnantajan suositteleminen (NPS Net Promoter Score) (henkilöstökysely) Lähtö- ja tulovaihtuvuus Työhyvinvointimittarit (henkilöstökysely) Sosiaalinen pääoma (yhteisöllisyys/dia 6) Arvojen toteutuminen (henkilöstökysely; lähityöyhteisö-keskustelu; kehityskeskustelu) Motivaatio kehittyä (henkilöstökysely Osaamisen kehittymisen toteutuminen (henkilöstökysely, kehityskeskustelu) Urakehitysmallin toimivuus Henkilöstöpalveluiden koettu hyöty (johto/esimiehet/henkilöstö) 360 (tai vastaava) Esimies-indeksi (henkilöstökysely) Vuorovaikutusmittari (peili, fiilis) Muutospulssi Henkilöstön osallisuuskokemus (henkilöstökysely Arvot Avoimuus Vastuullisuus Yhteisöllisyys Luottamus Rohkeus työyhteisöt ja kannustavat työsuhteen ehdot Henkilöstön ja johdon rekrytointi Hyvinvointia työstä ja uudistuvasta toimintakulttuurista Osaaminen, urakehitys ja uudelleensijoittuminen Henkilöstöpalveluiden toiminnalliset valmiudet ja käytännöt Johtamisen ja esimiestyön systemaattinen kehittäminen (arviointi, kehittyminen, liikkuvuus) Muutoksen johtamisen toimintamalli ja tuki Lähde: SharePoint: Maakunnan johtamisjärjestelmän kuvaus [ ] 51

52 Sote-liikelaitoksen alustava toimintamalli 52

53 Liikelaitosten johtaminen Liikelaitoksen johtokunta Liikelaitoksille asetetaan taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet maakunnan talousarviossa ja kumppanuussitoumuksessa. Tavoitteiden puitteissa liikelaitoksilla on korkea operatiivinen vapausaste päättää miten tavoitteisiin päästään ja miten omia resursseja allokoidaan (organisaatio, hankinnat). Liikelaitosten on noudatettava joka tilanteessa maakunnan strategiaa ja toimintapolitiikkoja (esim. henkilöstö- ja palkkapolitiikka). Johtamisjärjestelmässä varataan riittävät keinot puuttua liikelaitokselle asetetuista tavoitteista poikkeamiseen. Liikelaitoksen johtokunnan rooli rinnastuu osakeyhtiön hallitukseen Johtokunta auttaa, tukee, kannustaa ja valvoo liikelaitoksen johtoa johtokunta voimavarana ja johdon sparraajana Johtokunta tekee eräitä liikelaitoksen toiminnan kannalta keskeisiä päätöksiä, kuten Linjaa liikelaitoksen toimintaa, taloutta ja kehittämistä maakuntavaltuuston asettamissa suuntaviivoissa Valitsee liikelaitoksen johtajan Johtokunta ei kuitenkaan ole luonteeltaan operatiivinen toimija Päätöksenteossa korostuvat järjestäjän (maakuntavaltuusto) asettamien tavoitteiden toteuttaminen ja sisäisen valvonnan näkökulma Valtuusto valitsee johtokunnan ja päättää sen luottamuksesta Johtokunta on viimekädessä vastuussa valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumisesta 53

54 Vaiheittain kohti rohkeaa uudistumista asiakkaan parhaaksi Turvallinen siirtymä 2021 Päähuomio on toimintojen turvallisessa siirtymisessä kunnista ja kuntayhtymistä sote-liikelaitokseen. Ensivaiheessa organisaatio pohjautuu alueorganisaatioihin ja palvelutuotannon jatkuvuuden varmistamiseen. Rohkea uudistuminen 2025 Tavoitteena on palveluintegraatio, ikäkausiajattelu ja matala prosessiorganisaatio, jossa mm. tiimimäinen itse-ohjautuvuutta korostava toimintamalli Esimerkki visualisointi Esimerkki visualisointi Esimerkki visualisointi Hajautunut sote-palvelutuotanto Alueorganisaatiot tärkeässä roolissa Alueorganisaatioiden merkitys vähenee Organisoituminen palvelukokonaisuuksittain Sote-palvelut Uudenmaan kuntien ja kuntayhtymien suunnittelemia ja tuottamia Prosessien omistajuus määritetty, prosessit avainasemassa toiminnan kehittämisessä Toimintaa kehitetään systemaattisesti kohti visiotilan organisaatiota Prosessit ovat vastuussa asiakkuuksien ja palveluintegraation edistämisestä 54

55 Ylätason luonnos sote-liikelaitoksen siirtymävaiheen toimintamallista/ HUOM EI OLE ORGANISAATIOMALLI EIKÄ JOHTAMISMALLI VIELÄ! Siirtymävaiheen toimintamalli on aluepohjainen. Alueorganisaatioihin kootaan nyt kunnissa olevat sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon palvelutehtäväkokonaisuudet, joiden lisäksi ovat keskitetysti johdetut palvelut omana kokonaisuutenaan. Koko maakunnan osalta palvelu- ja tehtäväkuvauksia yhdenmukaistetaan. Samalla yhdenmukaistetaan eri toimintojen organisaatiotasot, johtamismallit ja ohjausmekanismit. Asiakkuusprosessit, poikkileikkaavat kaikki alueorganisaatiot ja keskitetyt palvelut. Asiakkaan tarve ohjaa. Vastuuna Yhtenäiset prosessit (mm. ikäkausi) linkki sote-järjestäjän suuntaan Terveyspalveluiden sisällä aluksi sote-keskukset Keskitetysti johdetut peruspalvelut sekä erityis- ja vaativan tason palvelut omana kokonaisuutena Asiakasohjaus toimii yhtenäisesti koko maakunnan tasolla, jolloin se voidaan toteuttaa tasapuolisesti kaikille maakunnan asukkaille. Asiakasohjauksen työntekijät palvelevat ympäri maakunnan. Liikelaitoksen tukitoiminnot (mm. lab,rtg, apteekki) organisoidaan yhtenäisesti. Tärkeä rajapinta alueorganisaatioiden lisäksi on maakuntakonserni ja sen tukipalveluorganisaatiot. 55

56 Alustava visiokuva vuoden 2025 toimintamallista luo ajatuksen yhtenäisestä toiminnasta Esim. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Sote-liikelaitos (tulosalue) Esim. Asumis- ja kotona annettavat palvelut Neuvonta, ohjaus ja palvelutarpeen arvio, sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Palvelutehtäväkokonaisuus (tulosyksikkö) Palvelutehtäväkokonaisuus (tulosyksikkö) Palvelutehtäväkokonaisuus (tulosyksikkö) Palvelutehtäväkokonaisuus (tulosyksikkö) Lapset, nuoret, perheet Alueellisesti keskitetyt & lähipalvelut Alueellisesti keskitetyt & lähipalvelut Alueellisesti keskitetyt & lähipalvelut Alueellisesti keskitetyt & lähipalvelut Työikäiset Ikääntyneet Keskitetyt palvelut Alue Alue Alue Alue Keskitetyt palvelut Alue Alue Alue Alue Keskitetyt palvelut Alue Alue Alue Alue Keskitetyt palvelut Alue Alue Alue Alue Tukitoiminnot Alue Alue Alue Alue 56

57 Sote-liikelaitoksen toiminnan kehittyminen 2025 OHJAAVAT PERIAATTEET TOIMINNAN NYKYTILA 26 kuntaa, 2 kuntayhtymää 1,7 miljoonaa asukasta Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotanto kunnissa ja kuntayhtymissä ~ sote-työntekijää 2021 OHJAAVAT PERIAATTEET Turvallinen ja hallittu siirtymä, kohti rohkeaa uudistusta Palvelun jatkuvuuden turvaaminen Asiakaslähtöisyys toiminnan uudistamisessa Vahva muutosjohtaminen Ennakoiva ja selkeä viestintä Asiakaslähtöisyys toiminnan keskiössä Yhtenäinen sotepalvelutuotanto koko maakunnan alueella Laadukkaat ja vaikuttavat palvelut Innovatiivinen ja itseohjautuva organisaatio Ihmisten johtaminen ja tiedolla johtaminen avainasemassa Tarvelähtöistä toimintaa taloudellisesti ja kustannustehokkaasti 11 toimintokohtaista valmisteluryhmää 57

58 Palvelutuotannon ohjaus Vuoropuhelu on tiivistä palvelutuottajien kanssa Kaikki tuottajat toimivat samoin lähtökohdin 58

59 Palveluntuottajien tehokas ohjaus on edellytys laadukkaan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon varmistamiseksi SOTE-järjestäjä Turvallisuustoiminto Elinvoimatoiminto Konsernipalvelut Palveluntuottajien ohjaus ja valvonta Järjestäjä Tuottajan näkökulman huomioiminen palveluntuotannossa ja kehitystyössä C A B Omat palveluntuottajat Liikelaitokset Esim. sote-liikelaitos Maakunnan yhtiöt Esim. Maakunnan Sote-keskus Oy Ulkoiset palveluntuottajat A Talous- ja tulosohjaus Informaatio-ohjaus, vuorovaikutus, kumppanuus Sopimusohjaus Normiohjaus B Talous- ja tulosohjaus Informaatio-ohjaus, vuorovaikutus, kumppanuus Sopimusohjaus Omistajaohjaus C Talous- ja tulosohjaus Informaatio-ohjaus, vuorovaikutus, kumppanuus Sopimusohjaus Markkinaohjaus Ohjauksen ja yhteistyön tavoitteet Maakunnalle kuuluvien järjestämistehtävien täyttämisestä huolehtiminen Palvelutuotannon varmistaminen Laadun ja vaikuttavuuden varmistaminen Kustannusten hallinta Tuottajien näkökulman huomioiminen ja hyödyntäminen kehitystyössä 59

60 Sote-tuottajia ohjataan myös palveluintegraation avulla Palveluintegraatio tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalvelujen sovittamista asiakaslähtöisiksi, yhdenvertaisiksi, vaikuttaviksi, saavutettaviksi ja kustannustehokkaiksi kokonaisuuksiksi. Palvelutuottajia ohjataan palvelustrategian mukaisesti parempaan vaikuttavuuteen tietoja sopimusperusteisesti. Tuotantotapoihin puututaan tarvittaessa. Palvelutuotantoa kehitetään yhteistyössä monitoimisen palveluntuottajaverkoston kanssa. Palveluintegraatiota kehittämällä pyritään löytämään mekanismeja, joilla voidaan estää palveluntuottajien osaoptimointia. Palveluintegraation avulla saadaan tuottajat ottamaan yhteisvastuu kunkin asiakkaan laadukkaiden ja tehokkaiden palvelujen kokonaisuuden tuottamisesta. 60

61 Maakunnan ohjauskokonaisuuden rakenteella on merkittävä vaikutus järjestäjän ja liikelaitoksen yhteistyöhön Uudenmaan suunniteltu malli Tulosohjaus & kumppanuus Tarkempi resurssiohjaus Monituottajaympäristön ohjaus Poliittinen taso Maakuntavaltuusto Maakuntahallitus Lautakunta Poliittinen taso Maakuntavaltuusto Maakuntahallitus Lautakunta Poliittinen taso Maakuntavaltuusto Maakuntahallitus Lautakunta Järjestäjän virkamiehet Järjestäjätoiminto LL:n budjetissa yksi momentti, LL- mammutin ohjaus vahvan tulosseurannan ja syvän yhteistyön kautta Järjestäjän virkamiehet Järjestäjätoiminto Järjestäjätoiminto Vahva käyttösuunnitelmaohjaus järjestäjän suora vaikutus ulottuu syvemmälle palvelutuotantoon Järjestäjän virkamiehet Lähempänä markkinaohjausta: järjestäjä tilaa liikelaitoksilta ja/tai yhtiöiltä palvelukokonaisuuksia Liikelaitos LL Johto Liikelaitos LL Liikelaitos LL 1 LL 2 LL 3 LL 4 LL 5 LL 6 Järjestäjä ja tuottaja erillään, mutta toimivat kumppaneina, koska väestövastuu käytännössä liikelaitoksella Liikelaitoksella paljon liikkumatilaa, samalla merkittävä kokonaisvastuu ja integraattorirooli Edellyttää toimiakseen syvää ja selkeää yhteistyötä, järjestäjältä vahvaa tavoiteasetantaa ja seurantaa sekä liikelaitoksen operatiiviseen johtamiseen liiketoiminnallista ympäristöä Järjestäjä ulottaa ohjauksen liikelaitoksen eri vastuualueisiin esim. talousarvio määritetty palvelualueittain ja ottaa itselleen suurempaa vastuuta palveluintegraation toteutumisesta Malli kaventaa liikelaitoksen liikkumatilaa ja lisää operatiivisen toiminnan poliittista ohjausta Hyvin selkeä järjestäjän ja tuottajan erottaminen, väestövastuu ja palveluintegraattorin puhtaasti rooli järjestäjällä Järjestäjä tilaa palvelutuotantoa useilta pienemmiltä erikoistuneilta liikelaitoksilta ja/tai yhtiöiltä, fokus tuotannon tehokkuudessa 61

62 Maakunnan toiminnan ja talouden ohjaustavat ja ohjausdokumentit 62

63 Strategiset ja palvelustrategiset tavoitteet konkretisoidaan eri ohjauskeinoin maakunnan toimintaan ja palvelutuotantoon Maakunnalla on viuhkamainen ohjaus, jossa maakunta hyödyntää eri tarpeisiin ja eri tilanteissa erilaisia ohjausmuotoja ja niiden yhdistelmiä. Maakuntakonserniin kuuluvat tytär- ja osakkuusyhteisöt Maakuntakonserni Maakuntien yhteistoiminta Kuntayhteistyö Kansallinen maakunnan toiminnan ja vastuusuhteet legitimoiva lainsäädäntö, Hallintosääntö, Hallintopäätösten velvoittavat ehdot ulkoisille palveluntuottajille Viranomaispäätökset ja -valvonta Konserniohje ja omistajapolitiikka Lähde: SharePoint: Maakunnan johtamisjärjestelmän kuvaus [ ] Maakuntakonserni Maakuntien yhteistoiminta (YTA) Talousarvio ja -suunnitelma, kumppanuussopimukset oman tuotannon kanssa Konserni- ja omistajaohjaus Talous- ja tulosohjaus Strateginen ohjaus Tytär- ja osakkuusyhtiöt Ulkoiset palveluntuottajat Yksityisoikeudelliset sopimukset Ulkoisia palvelutuottajia koskevat hallintopäätökset Sopimusehdot Palveluja koskevat kriteerit ja kannustimet Ulkoiset palveluntuottajat Sopimusohjaus Markkinaohjaus Informaatio-ohjaus, vuorovaikutus, kumppanuus Dokumentit ja työkalut Maakunnan strategia (sis. maakuntastrategia, palvelustrategia ja lupaus) ja sen toimeenpanon alustat tai ohjelmat Kansallinen lainsäädäntö Maakuntastrategia ja palvelustrategiset tavoitteet sekä maakunnan palvelulupaus Strateginen hankintapolitiikka Omavalvontaohjelma ja -suunnitelmat Hallintopäätökset Markkinat Maakuntakonserni Osakkuusyhteisöt Maakuntien Tilasto- ja yhteistoiminta paikkatietopalvelut Kuntayhteistyö Maakunnan tietoallas Ulkoiset Kansalliset (THL) suoriutumiskykymittarit palveluntuottajat Yhteistyömuodot eri Maakunnan toimijoiden välillä alueellinen ekosysteemi Kohde Maakuntakonserni Osakkuusyhteisöt Maakuntien yhteistoiminta Kuntayhteistyö Ulkoiset palveluntuottajat Maakunnan alueellinen ekosysteemi 63

64 Yleiskuva maakunnan toimintaa toteuttavista organisaatioista ja ohjausvälineistä Maakuntaorganisaatio (konserniemo) Maakunnan tulosalueet (ml. liikelaitokset) ja toiminnot Ohjaus: Juridinen maakuntakonserni Maakunnan omistamat yksityisoikeudelliset yhteisöt Tytäryhteisöt Maakunnan toiminta Maakunnan toiminta Osakkuusyhteisöt Maakuntien yhteistoiminta Yhteistyöalue (YTA) Maakunnan strategia sis. Maakuntastrategia, palvelustrategia ja -lupaus + toimeenpano-ohjelmat Omistajapolitiikka Sopimuksiin perustuva yhteistyö Yritykset / järjestöt Ostopalvelut Maakunnan hyväksymät suoran valinnan palvelujen tuottajat Palvelusetelin ja henkilökohtaisen budjetin palvelutuottajat Sopimukset Henkilöstöpolitiikka Maakunnan talousarvio ja -suunnitelma Mk talousarvio ja -suunnitelma Sote-palvelutuottajia koskevat hallintopäätökset, sopimusehdot sekä palveluja koskevat kriteerit ja kannustimet Hallintosääntö Sopimukset Konserniohje Yhteistoimintasopimukset Pysyväisluonteiset ohjausvälineet Mukaillen: Konsernijohtamisen kehittämisaloite (Pauni / Kuntaliitto) 64

65 Maakunnan talous- ja tulosohjaus: Mitä tavoittelemme ja millä periaatteilla määrittelemme sen? Järjestäjä- ja tuottajaroolien selkeä eriyttäminen Järjestäjä ja tuottaja päättää eri asioista ja eri työvälinein Järjestäminen strategista, tuottaminen operatiivista Järjestäjän työkalut: strategia, talousarvio, palvelusopimukset Tuottajan työkalut: liiketoiminnallinen budjetti + toimintasuunnitelmat Vahva järjestäjä Järjestäjä johtaa, ei katso sivusta (tavoitteista poikkeaminen vaatii järjestäjän päätöksen) Vahvat tavoitteet Järjestäjällä konsernin kokonaisjohtaminen Tuottajan laaja operatiivinen autonomia liiketoiminnallinen ympäristö Resurssien allokointi itsenäisesti Liiketoiminnallinen budjetti: rullaava budjetti, rullaava päätöksenteko Korkea muutoskyvykkyys (mm. liikelaitoksen rakenteelliset muutokset) 65

66 Mitä tarkoittaa liiketoiminnallinen ympäristö maakunnassa? Oma suunnitteluympäristö Tulot tulee aidosti annettuna (maakunnan avustus = liikevaihto) Liikelaitos suunnittelee menobudjetin itsenäisesti Liikelaitoksen menojen ja tulojen erotus jää seuraavan vuoden pohjaan (edellisen tilikauden yli- tai alijäämä jää taseeseen) Rullaava ja aito budjetti Menobudjetti päivitetään 2 12 kertaa vuodessa Budjetti on aina aito vain yhdet luvut (ennuste = budjetti) ja uskottavat toimenpiteet Budjetin päivitys toimenpiteineen tarvitsee järjestäjän hyväksynnän Ajuripohjainen suunnittelu 66

67 Talouden tärkein rooli on varmistaa rahoituksen hallinta ja määrärahan oikea allokointi 1 TALOUSARVIO Maakunnan virkamiesjohto - järjestämisohjaus Omistajaohjausjohtaja Tukipalvelutoimialan johtaja Maakuntajohtaja VUOSITASOINEN TALOUSARVIOPROSESSI Sote-toimialan johtaja Turvallisuustoimialan johtaja Elinvoimatoimialan johtaja 7 OMISTAJAOHJAUS: OY:T JA SUORAN VALINNAN KESKUKSET 3 TILA- JA ICT-INVESTOINNIT & TUKIPALVELUIDEN OHJAUS 2 PALVELUSOPIMUKSET 4 TUOTTAJA- KORVAUKSET 2 PALVELUSOPIMUKSET 2 PALVELUSOPIMUKSET Maakunnan tuotannon johto - tuotannollinen ohjaus Hankintakeskus tj ICT-keskus tj TAHE-keskus tj Tilakeskus tj Tukipalvelukesk. tj 9 10 KESKITETYT KILPAILUTUKSET JA SOPIMUKSET TUKIPALVELUIDEN SOPIMUKSET, OHJAUS Sote-liikelaitoksen johtaja Pelastus-liikelaitos johtaja Elinvoima -liikelaitosjohtaja 5 TALOUSOHJAUS 5 TALOUSOHJAUS 5 TALOUSOHJAUS LIIKETOIMINNAN RULLAAVA SUUNNITTELU JA ENNUSTAMINEN 5 TALOUSOHJAUS Liikelaitoksen yksiköt Tukipalveluiden yksiköt 8 TUKIPALVELUOSTOT Sote: Yksiköt Pela: Yksiköt Elinvoima: Yksiköt 6 OSTOPALVELUT 6 OSTOPALVELUT 6 OSTOPALVELUT Maakunnan sidosyksiköiden ja yksityisten tuotanto Oy Apotti Ab USP Oy Maakuntien tilak. Oy Vimana /Sote-digi Oy HYKSin / Orton Oy:t HYKS instituutti Oy 7 Suoran valinnan sote-kesk. ja sth Suoran valinnan yksityiset toimijat Ostopalvelutuottajat Ostopalvelutuottajat Alihankinta. 67

68 Miten ratkaista näin epäsymmetrisen organisaation ohjaus? Sote-toiminta n. 97 % Turvallisuus n. 2 % Elinvoima n. 1 % 54,7% Sote-liikelaitos 2,1% Pelastus-LL Ympth-LL 0,7% Viranomaistoiminnat 13,7% 10,2% 9,0% 6,5% Yksityiset sote-tuottajat (ostopalvelu, asiakasseteli, hb) Sote-keskusmarkkinat Suun terv.h. markkinat Tukipalvelut Toimitilat M Elinvoiman hallinnoima tuki ja rahoitus 68

69 Esimerkiksi näin Yhteisten palvelujen järjestämistoiminto Elinvoimatoiminto Omistajaohjaustoiminto Sote-järjestämistoiminto Turvallisuusjärjestämistoiminto 9,0% 10,2% 1,9% Pelastus-LL 0,7% Elinvoima Tukipalvelut 6,5% Toimitilat Sote-keskusmarkkinat 2,9% Suun terv.h. markkinat 54,7% Sote-liikelaitos 13,7% 0,2% Ympth-LL +225M Elinvoiman hallinnoima tuki ja rahoitus Yksityiset sote-tuottajat (ostopalvelu, asiakasseteli, hb) 69

70 Tietojohtaminen, ICT 70

71 Tietojohtamisen käsitteet arvoketjuna järjestäjän toiminnassa Jatkuva ja ketterä parantaminen, oppiminen ja uudistuminen Tiedon hallinta Tiedon johtaminen Tiedolla johtaminen Tiedolla ohjaaminen Maksimaalisesti automatisoitu tietoprosessi tuottaa, käsittelee ja jakaa tietoa hyödynnettäväksi Tiedon hyödyntämisen edellytykset Tietorakenteiden määrittely (esim. luokittelut) Kerääminen ja yhdistely Organisointi ja varastointi Jalostaminen ja jakelu Tiedon laadun varmistaminen Tiedon analysoimista ja hyödyntämistä järjestäjän lakisääteisten toimintojen toteuttamiseksi Tietomallintaminen ja mittarointi Analysointi, selittäminen ja ennustaminen Visualisointi Ohjaus Tiedolla johdettu yhteistyöprosessi asukkaiden, asiakkaiden ja palvelun tuottajien kanssa Oppivan ja uudistuvan tietokulttuurin luominen Tietotekniikka painottuu ICT ICT-järjestäjän edustus Järjestäjä Sisältö 71 painottuu

72 Järjestäjän tieto-ohjaamisen sykli Asukas Aloituspiste järjestäjän tietojohtamisvalmiuden kehittyessä Palvelustrategian- ja lupauksen tietopohjainen testaaminen Väestötason hyvinvointianalyysit Palveluiden (kustannus)vaikuttavuusanalyysit ja palvelutuotannon ohjaus Palveluiden turvallisuuden datapohjainen seuraaminen Laatu Tutkimuksen, kehittämisen ja innovaation tietotuki Palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden ja saavuttavuuden tietopohjainen varmistaminen Omavalvonnan tietotuotanto 4. Palveluiden vaikuttavuus ja väestötason hyvinvointi 3. Palveluiden laadun varmistaminen ja ohjaaminen Palveluiden tuottavuuden ja tehokkuuden tietomallintaminen Raportointi valtakunnallisen ohjauksen tarpeisiin Asiakasryhmät ja palvelutarpeet 3 2. Palvelutarjonta ja -tuotanto Asiakaskokemuksen ja palautteen hyödyntäminen Palveluun hakeutumisen seuraaminen Datapohjaiset riski- ja palvelutarveanalyysit Asiakassegmenttien ja -ryhmien tietotunnistaminen Palveluiden tietopohjaiset kohdistamiskriteerit Suoran valinnan palvelun tietopohjainen tukeminen Palveluiden yhteismitallinen luokittelu ja tuotteistuksen tietomallit Tuotteistuksen ja laadun seurannan mahdollistavan kirjaamisen ohjaaminen Palveluresurssit, osaaminen ja henkilöstökokemus Palveluiden kustannus- ja ennustelaskenta Palveluketjujen toimivuuden tietotunnistaminen sekä palveluintegraation toteutumisen seuranta ja -ohjaus Aloituspiste järjestäjän toiminnan alkaessa Asiakas Palvelut 72

73 Järjestäjän tietomallissa (dashboardissa) on keskeistä tietopohjaisesti tunnistaa asiakasryhmät palvelutarpeen perusteella, määritellä tavoitteet ja vaikuttavuusmittarit sekä riski-indikaattorit/varomerkit raskaammalle palvelutarpeelle sekä ohjata palvelujärjestelmää tämän tiedon pohjalta Satunnaista palvelutarvetta Säännöllisiä laitospalveluja tarvitseva asiakasryhmä Tehostetut (avo)palvelut Satunnaista palvelutarvetta Tehostettuja palveluja tarvitseva asiakasryhmä Erityispalvelut Laitospalvelut Peruspalvelut Ennalta ehkäisevät palvelut, kuntapalvelut Kotona/työssä vähäisillä palveluilla selviävä asiakasryhmä Satunnaista palvelutarvetta Peruspalvelupainotteinen asiakasryhmä PIM Erityispalveluita tarvitseva asiakasryhmä PIM Vaikuttavuusmittarit hyvinvoinnille, oireille, toimintakyvylle ja elämänlaadulle PIM Palveluintegraatiomittarit (PIM) Tavoitteena maksimaalinen toimintakyky mahdollisimman autenttisessa elinympäristössä: Turvallinen kasvu ja kehitys, potentiaalin realisoiva työura sekä laadukkaat ikäihmisten palvelut 73

74 ICT Uudenmaan ICT-hankkeen valmistelun tavoitteena on siirtää maakuntaan siirtyvien organisaatioiden ICT-palvelut turvallisesti ja hallitusti maakunnan eri tehtäväalojen käyttöön. Asiakkaiden palvelut eivät saa heiketä ja palvelujen on toimittava koko muutoksen ajan katkeamatta. Työntekijöillä on oltava toimintaedellytykset toimia eri tehtävissä. Aikataulullisesti siirtymä toteutetaan vaiheittainen vuosina Uudellamaalla on siirtymässä maakuntaan kunnista, kuntayhtymistä ja valtiolta yhteensä noin eri tietojärjestelmää. Tietoteknisiä laitteita, kuten päätelaitteita, kirjoittimia, palvelimia ja erilaisia tietoliikennelaitteita siirtyy maakunnan vastuulle yli kappaletta. Uudellamaalla on käytössä eri sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä kaikki Suomen markkinoilla olevat tietojärjestelmät. Tältä osin siirtyminen maakuntaan tarkoittaa merkittävää tietojärjestelmien yhtenäistämistä niin asiakas- ja potilastietojärjestelmissä kuin hallinnon tietojärjestelmissä. 74

75 ICT Merkittäviä muutoksia tulee hallinnon tietojärjestelmäpalveluihin, jotka toimivat integroidummin kuin nykyiset palvelut ja käyttäjähallinta on automatisoitu ja vastaa paremmin nykyisiin tietoturvavaatimuksiin. Tiedolla johtamisen järjestelmät kattavat maakunnan oman toiminnan sekä myös yhteistoiminta-alueen vastaavia tietoja, jotta vertaisarviointi on mahdollista myös eri maakuntien kesken. Maakunnan laajin tietojärjestelmäpalvelu on asiakas- ja potilastietojärjestelmä, koska tulee kattamaan maakunnan oman toiminnan vuoden 2022 alusta lähtien. Järjestelmää tullee käyttämään noin eri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Asiakas- ja potilastietojärjestelmää täydentää kansalaisille kohdennetut sähköiset esote-palvelut. Tietohallinto hyödyntää laajasti kokonaisarkkitehtuurin periaatteita ja käytäntöjä eri palveluissa. Maakunnan tietoturvaan on kiinnitetty vahvasti huomiota ja maakunta osallistuu aktiivisesti erilaisten kyber- ja hyperhyökkäysten vaikutusten minimoimiseen palvelutuotannossa. Maakunnan asukkaille mahdollistetaan osallistuminen erilaisille sähköisille palveluilla. Maakunnan ict-palvelut mahdollistavat turvallisen asumisen myös etädiagnostiikka ja seurantapalveluja tarvitseville kansalaisille. 75

76 Tilat 76

77 Uudenmaan maakunnasta Suomen suurin vuokralainen Maakunta vuokraa kaikki toimitilansa keskitetysti Maakuntien tilakeskus oy:ltä. Maakuntien tilakeskus oy:n omistukseen siirtyvät HUS:in ja erityishuoltopiirien tilat. Yhtiö edelleen vuokraa maakunnalle kuntien ja HUS:in muilta vuokraamat tilat. Maakuntien tilakeskus oy on maakuntien omistama valtakunnallinen toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskusyhtiö. 77

78 Keskitetystä tilahallinnasta säästöjä tilakustannuksiin ja parempia tilapalveluja Tiivistyvä palveluverkko Keskitetty tilahallinta Tilahankinnan konseptointi Rakennushankkeiden konseptointi Sairaaloiden yhtenäiset ylläpitokäytännöt m Potentiaalinen säästö 5 8 vuoden kuluttua Uudellamaalla Tilojen käytön tehokkuus paranee ja tilakustannukset laskevat 78

79 Kustannushyötyjen lisäksi tilajärjestelyn myötä toiminnan laatu paranee maakunnassa kaikilla tasoilla Maakunnalle / liikelaitokselle Sisäilma-asioiden ammattimainen haltuunotto ja hallinta Ajantasaisen ja kattavan tilatiedon hyödyntäminen toiminnassa Asiakaspalvelu ja osaavat yhteyshenkilöt Loogiset ja yhtenäiset toimintatavat Hyödyt käyttäjälle Hyvät tilat ja olosuhteet Hyvä palvelukanava (helpdesk) ja nopea reagointi ongelmatilanteissa Hyvä asiakaspalvelu Mahdollisuus osallistua tilaratkaisujen suunnitteluun Parhaat mahdolliset tilat Nopea tuki muutossuunnittelussa Kattava tuki kustannussuunnittelussa 79

80 Yhteenveto Uudistuksen kova ydin 80

81 Uudenmaan maakunta Hyvinvointia ja terveyttä, elinvoimaa ja turvallisuutta. Yhdessä asukkaiden, kuntien ja kumppanien kanssa. Sote-uudistuksen valtakunnallisena tarkoituksena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Maakuntauudistuksen valtakunnallisena tarkoituksena on resurssien fiksumpi käyttö, palveluiden nykyaikaistaminen, kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen, yhden luukun periaate yrityksille. Valtiolta siirtyvät tehtävät Kunnilta ja kuntayhtymiltä siirtyvät tehtävät 1,7 miljoonaa asukasta Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotanto Noin työntekijää Yli 30 uniikkia organisaatiota Turvallinen siirtymä Rohkea uudistuminen Uudistuksen kova ydin Palveluita voidaan parantaa Sote-palvelut kootaan kuntia suurempien alueiden järjestettäviksi. Palveluita koskeva päätöksenteko, johtaminen ja rahoitus on samoissa käsissä. Uudistus mahdollistaa palveluiden johtamisen yhtenä kokonaisuutena, strategisista tavoitteista lähtien. Integraatio on Uudellamaalla painavampi näkökulma kuin leveämmät hartiat. Palveluiden rahoitus tulee määräytymään kasvavassa määrin tarvetekijöiden perusteella. Pelastustoimessa on järkevää siirtyä samaan aluejakoon kuin sotessa, sillä ensihoito kytkeytyy suoraan sairaalaverkkoon. Valtion piirihallinnon ja maakunnan liittojen tehtävien siirtäminen maakuntien vastuulle, ei päällekkäisiä organisaatioita. Laaja-alainen maakunta on ratkaisu maakunnan edunvalvontaan, jossa Uudellamaalla on paljon voitettavaa. Palveluita johdetaan asiakkaiden tarpeet huomioiden, niiden vaikuttavuutta voidaan parantaa ja kustannusten kasvua hillitä. Prioriteetteina ovat peruspalveluiden saatavuus, ennaltaehkäisy ja sujuvat palveluketjut. Vaativan tason palvelut (erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto) keskitetään valtakunnallisesti, yhteistyöalueella ja maakunnassa. Lähipalvelut toteutetaan lähellä asiakasta. integraatio mahdollistaa tiedolla johtamisen ja toiminnan tehostamisen. Digitalisaatio vaatii ja mahdollistaa alue- ja valtakunnallisen tason yhteensopivat tietorakenteet ja -järjestelmät. 81

82 Seuraa valmistelua ja osallistu keskusteluun #Uusimaa2019

Sote liikelaitoksen alustavan toimintamallin ja rakenteiden kuvaus

Sote liikelaitoksen alustavan toimintamallin ja rakenteiden kuvaus Sote liikelaitoksen alustavan toimintamallin ja rakenteiden kuvaus Turvallinen siirtymä rohkea uudistuminen SJR 26.10.2018 Sote-liikelaitos hankejohtajat Mira Uunimäki Uudenmaan sote-liikelaitoksen toimintaa

Lisätiedot

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE 17.4.2018 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ MAAKUNNAN VALMISTELU 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue

Lisätiedot

Maakuntavalmistelun tilanne Uudellamaalla. Yleislääkäripäivät

Maakuntavalmistelun tilanne Uudellamaalla. Yleislääkäripäivät Maakuntavalmistelun tilanne Uudellamaalla Yleislääkäripäivät 29.11.2018 Teppo Heikkilä, hankejohtaja Uudenmaan maakunta Hyvinvointia ja terveyttä, elinvoimaa ja turvallisuutta. Yhdessä asukkaiden, kuntien

Lisätiedot

Päätösseminaari Pirjo Ståhle

Päätösseminaari Pirjo Ståhle Päätösseminaari 10.6.2019 Pirjo Ståhle Näkökulmamme Uudenmaan TKI lisäarvon, ohjauksen ja johtamisen näkökulmasta, mm. Mitkä ovat Uudenmaan TKI-toiminnan reunaehdot: lainsäädäntö ja strategiat Miltä TKI-toiminta

Lisätiedot

Maakunnan johtamisjärjestelmä. SJR Lauri Tanner

Maakunnan johtamisjärjestelmä. SJR Lauri Tanner Maakunnan johtamisjärjestelmä SJR 16.11.2018 Lauri Tanner Käsittelyn tavoitteet Käsitellä esitys maakunnan johtamisjärjestelmästä ja sen mukaiset maakunnan johtamisjärjestelmän suunnittelun keskeiset periaatteet

Lisätiedot

Maakunnan TKI-politiikkaohjelman valmistelu Yrittäjäfoorumi

Maakunnan TKI-politiikkaohjelman valmistelu Yrittäjäfoorumi Maakunnan TKI-politiikkaohjelman valmistelu Yrittäjäfoorumi 11.10.2018 Markus Pauni Strategiajohtaja Uusimaa2019 Mistä on kyse? Valmistellaan Uudenmaan maakunnan tutkimusta, kehittämistä ja innovaatiotoimintaa

Lisätiedot

Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla

Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla KeKo-hankkeen, Kumajan ja Hyria - säätiön seminaari 7.11.2018 Hankejohtaja Jaakko Pesola jaakko.pesola@uusimaa2019.fi www.uusimaa2019.fi -1 Mikä maakunta on

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

Palvelustrategian valmistelu

Palvelustrategian valmistelu Palvelustrategian valmistelu Pirjo Marjamäki Leena Turpeinen Markus Pauni Esivalmistelun SOTE-virkamieskoordinaatioryhmä 17.1.2018 Maakuntastrategian ja siihen liittyvien ohjelmien ja suunnitelmien viitekehys

Lisätiedot

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja 2019-hanke Uuden soten perusta 1.Maakunta on vahva järjestäjä Järjestäjä ja tuottaja on erotettu toisistaan Tuottajien toiminta

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristöterveydenhuollon valmistelun tilannekatsaus Yrittäjäfoorumi Riikka Åberg, ympäristöterveydenhuollon vastuuvalmistelija

Uudenmaan ympäristöterveydenhuollon valmistelun tilannekatsaus Yrittäjäfoorumi Riikka Åberg, ympäristöterveydenhuollon vastuuvalmistelija Uudenmaan ympäristöterveydenhuollon valmistelun tilannekatsaus Yrittäjäfoorumi 11.10.2018 Riikka Åberg, ympäristöterveydenhuollon vastuuvalmistelija Ympäristöterveydenhuollon valmistelu Valmistelua tehty

Lisätiedot

Turvallinen siirtymä rohkea uudistuminen Strateginen johtaminen Uudellamaalla ja maakuntastrategian tavoitteiden luonnoksia

Turvallinen siirtymä rohkea uudistuminen Strateginen johtaminen Uudellamaalla ja maakuntastrategian tavoitteiden luonnoksia Turvallinen siirtymä rohkea uudistuminen Strateginen johtaminen Uudellamaalla ja maakuntastrategian tavoitteiden luonnoksia Markus Pauni Strategiajohtaja Uusimaa2019-hanke Maakuntastrategia on: Selkeyttä

Lisätiedot

Sote-viranomaistoiminnan tavoitteet

Sote-viranomaistoiminnan tavoitteet Sote-viranomaistoiminnan tavoitteet Omavalvontaohjelma Teppo Heikkilä Hankejohtaja, sote-viranomaistoiminta Kuntajohtajat 28.3.2018 Mitä on sote-viranomaistoiminta? Viranomaistehtävillä tarkoitetaan erityisesti

Lisätiedot

Osallisuusohjelma. Strateginen johtoryhmä Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja

Osallisuusohjelma. Strateginen johtoryhmä Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja Osallisuusohjelma Strateginen johtoryhmä 25.5.2018 Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja Osallisuusohjelma on strateginen työkalu Uudenmaan maakunnan muodostavat sen asukkaat.

Lisätiedot

Osallisuusohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus Uudenmaan maakunnassa

Osallisuusohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus Uudenmaan maakunnassa Osallisuusohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus Uudenmaan maakunnassa Maakuntahallitus 4.6.2018 Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja Osallisuusohjelma on strateginen työkalu Uudenmaan

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristöterveydenhuollon valmistelun tilannekatsaus

Uudenmaan ympäristöterveydenhuollon valmistelun tilannekatsaus Uudenmaan ympäristöterveydenhuollon valmistelun tilannekatsaus Maatalouspalveluiden sparrausryhmä 22.10.2018 Riikka Åberg, ympäristöterveydenhuollon vastuuvalmistelija Ympäristöterveydenhuollon valmistelu

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Sote-viranomaistoiminnan tavoitteet Omavalvontaohjelma

Sote-viranomaistoiminnan tavoitteet Omavalvontaohjelma Sote-viranomaistoiminnan tavoitteet Omavalvontaohjelma Teppo Heikkilä Hankejohtaja, sote-viranomaistoiminta Sote-järjestäjä ohjaajana ja valvojana Riskien tunnistaminen ja arviointi Palveluntuottajien

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 11/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 13.11.2018 klo 14:01-16:04 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 62 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI

MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Sujuvaa lappilaista arkea ja elinvoimaa arktisesta luonnosta

Lisätiedot

Palvelun järjestäjän rooli Mikä muuttuu ja minkä pitäisi muuttua?

Palvelun järjestäjän rooli Mikä muuttuu ja minkä pitäisi muuttua? Palvelun järjestäjän rooli Mikä muuttuu ja minkä pitäisi muuttua? Soteuttamo 22.1.2019 Helena Nyman-Jokinen projektipäällikkö Suvituulia Taponen hankejohtaja Uudenmaan maakunta palvelujen järjestäjänä

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma 19.2.2018 Järjestämissuunnitelman sisältö Järjestämissuunnitelma laaditaan Maakuntien järjestäminen valtakunnallisen valmisteluryhmän laatiman järjestämisen

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa Tero Suursalmi 7.6.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu 4/2018, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Maakuntakonsernin johtaminen -seminaari 6.6.2017 Kuntaliitto Kari Hakari Muutosjohtaja 1 Maakuntahallinto 2 Maakunnan organisaatiomalli (esimerkki) MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 12/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 11.12.2018 klo 13:05-14:30 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 70 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Maakunnan johtamisjärjestelmä

Maakunnan johtamisjärjestelmä Maakunnan johtamisjärjestelmä Päijät-Häme 30.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Ennakoiva asenne Uudistuksen tarve on tunnustettu Lainsäädäntö avoin Valmistelut vauhdissa Aikataulu on kireä Vaalit tulossa

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa SeAMK Foorumi 9.2.2017 Harri Jokiranta Osallisuus ja elinvoimakunta Kokonaisreformi Uuden rakenne uudet osaamiset? Maakuntien yhteiset palvelukeskukset (Toimitila,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Maakuntien hyte-valmistelijoiden vertaisfoorumi Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntaliitto Muuttuvat kuntien hallintomallit Lautakunta hoitaa kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Uudistumisella tuottavuusloikka

Uudistumisella tuottavuusloikka Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Maakunnan johtamisjärjestelmä ja omistajaohjaus. Konserni- ja elinvoimatoimikunta Lauri Tanner

Maakunnan johtamisjärjestelmä ja omistajaohjaus. Konserni- ja elinvoimatoimikunta Lauri Tanner Maakunnan johtamisjärjestelmä ja omistajaohjaus Konserni- ja elinvoimatoimikunta 28.1.2019 Lauri Tanner Käsittelyn tavoitteet Käsitellä esitys maakunnan johtamisjärjestelmästä ja sen mukaiset maakunnan

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

Palveluintegraatio, asiakasohjaus ja

Palveluintegraatio, asiakasohjaus ja Palveluintegraatio, asiakasohjaus ja palveluverkko Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 1.11.2018 Saila Nummikoski ja Mari Ahlström Palveluintegraatio Tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalvelujen sovittamista

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköt Esivalmistelun kuntajohtajakokous Hankejohtaja Mira Uunimäki

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköt Esivalmistelun kuntajohtajakokous Hankejohtaja Mira Uunimäki Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköt 13.12.2017 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Hankejohtaja Mira Uunimäki Perustason sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan kuntarajat ylittäen maakunnan

Lisätiedot

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa 2019- hankevalmistelusta Hankejohtaja Mira Uunimäki 5.3.2018 Maakunta-sotemuutos ja integraatio Uudet valmisteltavat lait määrittelevät integraation velvoittavat

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TYÖTÄ NELJÄLLÄ TASOLLA MUTTA

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sote-maku-info #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi 60 80 % julkisista

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen. Mira Uunimäki

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen. Mira Uunimäki Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen Mira Uunimäki 7.12.2017 Liikelaitoksen valmistelua ohjaavat periaatteet 2020 alkuun: perustason palvelut Perustason sosiaali- ja

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Ilmiölähtöinen palvelutuotannonohjaus palveluketjuilla

Ilmiölähtöinen palvelutuotannonohjaus palveluketjuilla Ilmiölähtöinen palvelutuotannonohjaus palveluketjuilla Seminaari 4.6.2019, Kuntatalo Helena Nyman-Jokinen, projektipäällikkö, Uusimaa2019 Miksi palveluintegraatio on tärkeää? Asiakkaan tarpeisiin perustuva

Lisätiedot

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu PoSoTe hanke II vaihe Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu Valmistelua ohjaava rakenne Maakuntauudistuksen valmistelu / PoSoTe Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori Tavoitteet Vanhusneuvosto 15.3.2017 Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Yhteinen palveluneuvonta ja palveluohjaus miksi? Palveluneuvontaa

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

Palveluketjut järjestäjän ohjauksen välineenä

Palveluketjut järjestäjän ohjauksen välineenä Palveluketjut järjestäjän ohjauksen välineenä Järjestäjän palveluintegraatio ja tuottajien ohjaus hanke Saila Nummikoski 24.1.2019 Palveluketjujen ohjausmalli Palveluketjujen työstämissuunnitelma Järjestä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 10.10.2016 14.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016

Lisätiedot

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Järjestöt mukana muutoksessa maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 11.1.2018 Erityisasiantuntija Minttu Ojanen Maakunnan järjestämisvastuu (HE

Lisätiedot

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa Mikko Komulainen Työnjako kunta-maakunta-valtio maanantaina 12. kesäkuu 2017 2 Osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimen järjestäminen. Aaro Toivonen & Tero Suursalmi Maakuntahallitus

Varautuminen ja pelastustoimen järjestäminen. Aaro Toivonen & Tero Suursalmi Maakuntahallitus Varautuminen ja pelastustoimen järjestäminen Aaro Toivonen & Tero Suursalmi Maakuntahallitus 4.6.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu 4/2018,

Lisätiedot

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Miten

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi

Varautuminen ja pelastustoimi Varautuminen ja pelastustoimi Valmistelun tilannekuva 18.5.2018 Aaro Toivonen & Tero Suursalmi 18.5.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu

Lisätiedot

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Pyhärannan strategia 2017-2021 (strategiatoimikunnan esitys 15.5.2017 kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle) Pyhäranta Asukkaita 2100 + 1000 Ihode Reila Rohdainen

Lisätiedot

Sote-palvelut ja monialaisuus työllistymisen tukena. Tuetun työllistymisen verkoston tapaaminen Katja Syvärinen, projektipäällikkö

Sote-palvelut ja monialaisuus työllistymisen tukena. Tuetun työllistymisen verkoston tapaaminen Katja Syvärinen, projektipäällikkö Sote-palvelut ja monialaisuus työllistymisen tukena Tuetun työllistymisen verkoston tapaaminen 7.11.2018 Katja Syvärinen, projektipäällikkö Uusimaa2019 - Valmistelualueet Konserni-, hallinto- ja ohjaustoiminnot

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 17.4.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 4 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö seminaari pidetty 27.3. SOTEMAKU-valmistelun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Lisää esittäjän nimi Lisää päiväys Esityksen sisältö Maakunta- ja soteuudistus Uudistuksen

Lisätiedot

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Joryyn 16.6.2017 Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Tausta: Maakuntalain 35 säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Uudenmaan palvelukokonaisuudet ja -ketjut

Uudenmaan palvelukokonaisuudet ja -ketjut Uudenmaan palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK verkosto 12.12.2018 Saila Nummikoski, palveluintegraatio hankejohtaja 1) Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta (vaiheet, tietopohja, tms.) Palvelukokonaisuuksien

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Vaikuttajaforum Terveydenhuolto 27.9.2017 Vanajanlinna Kari Hakari Muutosjohtaja Sote -muutoksessa olennaista (T.Pöysti) 15.12.201 7 Palveluiden integraatio käyttäjän

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Sotevalmistelun tilanne. Pohtimolammen sote-seminaari sote-muutoskoordinaattori Miia Palo

Sotevalmistelun tilanne. Pohtimolammen sote-seminaari sote-muutoskoordinaattori Miia Palo Sotevalmistelun tilanne Pohtimolammen sote-seminaari 15.11.2018 sote-muutoskoordinaattori Miia Palo Yhteiset tehtävät SOTE tehtävät MAAKUNNAT PERUSTETAAN Maakuntavalmistelun sote-tehtävät 2018-2019 2019-2020

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.2018 Maailman toimivin kaupunki Toimivuus rakentuu tasa-arvolle,

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Pohjanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Tilanne Pohjanmaa / Pia Vähäkangas ja Riku Niemistö 1 ÖSTERBOTTEN /

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot