SENAATTI NAARAJÄRVEN VANKILA-ALUEEN SUPPEA LUONTOSELVITYS

Transkriptio

1 Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä Viite SENAATTI NAARAJÄRVEN VANKILA-ALUEEN SUPPEA LUONTOSELVITYS

2 SENAATTI NAARAJÄRVEN VANKILA-ALUEEN SUPPEA LUONTOSELVITYS Päivämäärä Laatija Tarkastaja Kuvaus Heli Lehvola Tarja Ojala Naarajärven vankila-alueen liito-orava-, lepakko- sekä kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys Viite Kansi Heinäkuinen keskiyö Löytynlammella. Ramboll Niemenkatu LAHTI

3 SISÄLTÖ 1. Johdanto 1 2. Uhanalaiset lajit ja luonnonsuojelualueet 1 3. Liito-oravaselvitys Liito-oravan elintavat ja suojelu Menetelmät Tulokset 2 4. Lepakkoselvitys Suomen lepakot Lepakoiden suojelu Menetelmät Tulokset Tulosten tulkinta 4 5. Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys Menetelmät Tulokset Kasvillisuuskuviot 5 6. Johtopäätökset 8 7. Lähteet 9 LIITTEET Liite 1. Naarajärven vankila-alueen lepakkohavainnot.

4 1 1. JOHDANTO Tässä selvityksessä kartoitettiin Pieksämäen Naarajärven vankilan alueella liito-oravan esiintymistä, lepakoiden lisääntymispaikkoja ja alueella esiintyvää lepakkolajistoa sekä kasvillisuutta ja luontotyyppejä. Selvitysalueen sijainti ja rajaus on esitetty kuvassa 1-1. Selvityksen maastotöistä ja raportoinnista vastasi FM biologi Heli Lehvola Ramboll Finland Oy:sta. Kuva 1-1Selvitysalueen sijainti ja rajaus. 2. UHANALAISET LAJIT JA LUONNONSUOJELUALUEET Suomen ympäristökeskuksen Eliölajit-tietojärjestelmässä (rekisteripoiminta ) ei ole aikaisempia havaintoja uhanalaisista eliölajeista Naarajärven vankilan alueelta. Runsaan kahden kilometrin etäisyydellä selvitysalueesta länsiluoteeseen sijaitsee Paltasuon Natura alue (FI ), joka on sisällytetty Natura-ohjelmaan luontodirektiivin mukaisena alueena (SAC). Lisäksi vajaan neljän kilometrin etäisyydellä selvitysalueesta sijaitsee kaksi muuta Natura-ohjelmaan lukeutuvaa aluetta: selvitysalueesta etelään sijaitsee Suurenaukeansuo- Isosuo-Pohjalammen Natura-alue (FI ) ja selvitysalueen koillis- ja itäpuolelle sijoittuu Juurikkasuo-Vehka- ja Uuhilammen Natura-alue (FI ). Molemmat alueet on sisällytetty Natura-ohjelmaan luonto- ja lintudirektiivin perusteella (SAC & SPA). Viiden kilometrin säteelle selvitysalueesta ei sijoitu muita suojelualueita tai suojeluohjelmien alueita. 3. LIITO-ORAVASELVITYS 3.1 Liito-oravan elintavat ja suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on taigalaji, joka elää Suomessa esiintymisalueensa länsireunalla. Elinympäristönään liito-orava suosii varttuneita kuusivaltaisia sekametsiä, joissa on riittävästi lehtipuita ravintokohteiksi ja kolopuita pesäpaikoiksi. Laji pystyy hyödyntämään myös nuorempia ja yksipuolisempia metsiköitä siirtymiseen ja ruokailuun. Tyypillinen liito-oravan asuttaman metsän puusto on vaihtelevanikäistä ja muodostaa useita latvuskerroksia. Joukossa on yleensä jä-

5 2 reitä kuusia ja haapoja, ja usein elinpiirit ovat pienvesien varsilla. Aikuiset liito-oravat liikkuvat laajalla alueella. Naaraan elinpiiri on kooltaan yleensä 4 10 hehtaaria, koiraan keskimäärin noin 60 hehtaaria. Yhden koiraan elinpiirillä voi olla useita naaraiden elinpiirejä. Elinpiirillä on usein 1 3 ydinaluetta, jotka saattavat olla metrin päässä toisistaan. Näillä ydinalueilla liitooravat ruokailevat ja pääasiassa oleskelevat. Jokaisella liito-oravalla on eri puolilla elinpiiriä useita pesiä, joita ne säännöllisesti käyttävät. Pesät ovat yleensä tikkojen tekemissä koloissa, usein haavassa, ja osa pesistä on tavallisen oravan tekemiä risupesiä. Kaikki keväällä syntyneet nuoret naaraat ja suurin osa koiraista lähtevät loppukesällä emonsa elinpiiriltä ja asettuvat uusille alueille viimeistään syyskuussa. Vaelluksillaan uusille elinalueille nuoret liito-oravat suosivat kuusivaltaisia metsiä, mutta voivat käyttää siirtymiseen myös mm. varttuneita taimikoita. Laajoja puuttomia alueita, kuten peltoaukeita, liito-orava ei kykene ylittämään. Uudelle elinpiirille levittäytynyt liito-orava voi lisääntyä jo seuraavana keväänä. Liito-oravan biologiaan liittyvä huomionarvoinen erikoispiirre on se, että liito-oravien käyttämä alue voi olla väliaikaisesti tyhjä, mutta se voidaan asuttaa myöhemmin uudestaan. Liito-orava on luokiteltu viimeisimmässä nisäkkäiden uhanalaisluokituksessa (Liukko ym. 2016) silmälläpidettäväksi (NT). Liito-orava on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu ja kuuluu luontodirektiivin liitteiden II ja IV (a) lajeihin. Luonnonsuojelulain 49 :ssä todetaan, että luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Liito-oravan kohdalla lisääntymis- ja levähdyspaikaksi katsotaan alue, jota liito-orava käyttää pesintään, ruokailuun tai oleskeluun. Tällaisella alueella on pesäpuita, niiden läheisyydessä sijaitsevia suojaa ja ravintoa tarjoavia puita sekä kulkuyhteys toisiin lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin puustoisen yhteyden kautta. 3.2 Menetelmät Liito-oravien kartoittamiseksi selvitysalueelle tehtiin maastokäynti Maastokäynnillä selvitysalueelta tarkastettiin metsikön isoimpien kuusten ja lehtipuiden tyvet liito-oravan ulostepapanoiden löytämiseksi sekä kolopuiden ja risupesien esiintyminen. Tämä on yleisin menetelmä liito-oravakartoitusten tekemiseen, koska yöeläimenä liito-orava on muutoin vaikeasti havaittava laji (Söderman 2003). Tarkkoja yksilömääriä ei tällä menetelmällä saada selville, mutta lajin esiintyminen kyseisellä metsäalueella voidaan varmistaa. 3.3 Tulokset Selvitysalueelta ei tehty havaintoja liito-oravan esiintymisestä. Selvitysalueen metsiköt edustavat lähes puhtaita männiköitä, jotka eivät sovellu liito-oravan elinympäristöksi. 4. LEPAKKOSELVITYS 4.1 Suomen lepakot Suomessa on tavattu yhteensä 13 lepakkolajia. Näistä kuuden on havaittu lisääntyvän maassamme. Yleisin ja laajimmalle levinnyt on pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), jota tavataan Lappia myöten. Sen lisäksi yleisesti esiintyviä lajeja ovat viiksisiippa (Myotis mystacinus), isoviiksisiippa (M. brandtii) ja vesisiippa (M. daubentonii) sekä korvayökkö (Plecotus auritus). Myös pikkulepakon (Pipistrellus nathusii) on todettu lisääntyvän Suomessa ainakin satunnaisesti. Muut Suomessa tavatuista lajeista esiintyvät harvinaisempina lähinnä etelärannikon tuntumassa. Puutteellisen seurannan vuoksi kaikkien lajien esiintymisalueita ei kuitenkaan toistaiseksi tunneta tarkkaan. Suomessa esiintyvät lepakot ovat kaikki hyönteissyöjiä. Ne saalistavat öisin ja lepäävät päivän suojaisassa paikassa. Päiväpiiloiksi sopivat esimerkiksi puunkolot ja rakennukset, jotka sijaitsevat lähellä ruokailualueita. Runsaimmin lepakoita esiintyy maan eteläosan kulttuuriympäristöissä. Laajoilla metsäalueilla ne ovat harvinaisempia, etenkin kun sopivien kolopuiden määrä on metsätalouden vuoksi vähentynyt. Talven lepakot viettävät horroksessa. Ne siirtyvät syksyllä talvehtimispaikkoihin, jollaisiksi käyvät mm. kallioluolat ja rakennukset. Osa lepakoista voi muuttaa syksyllä pidempiäkin matkoja etelään talvehtimaan. Muuttokäyttäytyminen vaihtelee lajista ja elinalueesta riippuen, ja siitä tiede-

6 3 tään toistaiseksi varsin vähän. On kuitenkin arveltu, että lepakoiden muuttoreitit seuraavat rannikkoa tai vastaavia yhtenäisiä vesialueita, joita pitkin niiden on helppo suunnistaa. 4.2 Lepakoiden suojelu Kaikki Suomen lepakkolajit kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittuihin lajeihin. Tämä tarkoittaa, että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kiellettyä (luonnonsuojelulaki 49 ). Kaikki lepakkolajit on myös rauhoitettu luonnonsuojelulain 38 :n nojalla. Tämän lisäksi Suomi on allekirjoittanut lepakoiden suojelua koskevan kansainvälisen EUROBATS-sopimuksen, joka velvoittaa mm. lepakoiden talvehtimispaikkojen, päiväpiilojen ja tärkeiden ruokailualueiden säilyttämiseen. Lepakoiden suurin uhkatekijä on soveliaiden elinympäristöjen katoaminen. Maatalousympäristöjen yksipuolistuminen ja lisääntynyt kemikaalien käyttö vähentävät saatavilla olevaa ravintoa; tiiviimpi rakentaminen ja metsätalous puolestaan päiväpiilopaikkoja. Viimeisimmässä Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa ripsisiippa (M. nattereri) on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN) ja pikkulepakko vaarantuneeksi (VU). Näistä ripsisiippa on myös luokiteltu luonnonsuojeluasetuksessa erityistä suojelua vaativaksi lajiksi. 4.3 Menetelmät Lepakkoselvitys toteutettiin kesä-heinäkuussa 2017 kahden maastokäyntikerran detektorikartoituksena aktiivista havainnointia käyttäen. Aktiivisessa kartoituksessa selvittäjä on kartoituksessa koko ajan läsnä. Kartoitukset tehtiin 5.6. ja Jokaisella lepakkolajilla on tunnusomainen kaikuluotausääni, jonka perusteella suurin osa lajeista voidaan määrittää lepakkoilmaisimen eli -detektorin avulla. Poikkeuksen muodostaa lajipari viiksisiippa ja isoviiksisiippa, jotka on mahdollista erottaa toisistaan vain tarkkojen anatomisten tuntomerkkien perusteella. Myös muiden siippalajien erottaminen toisistaan on tietyissä olosuhteissa ongelmallista. Kuva 4-1 Lepakkokartoitusreitti ja rakennukset, joiden sisätilat tarkastettiin lepakoiden lisääntymispaikan varalta.

7 4 Aktiivinen kartoitus kohdennettiin sellaisten rakennusten läheisyyteen, jotka olivat mahdollisten lepakoiden lisääntymispaikkojen kannalta soveltuvimmat. Kartoitus aloitettiin auringon laskiessa vielä valoisaan aikaan, jolloin oli mahdollista havaita rakennuksista saalistamaan lähteviä lepakoita. Potentiaalisimmissa rakennuksissa käytiin sisällä tarkistamassa mahdollisia lepakoiden lisääntymispaikkaan viittaavia jälkiä, kuten virtsajälkiä ja ulostepapanoita. Myös lukuisia ulkorakennuksia tarkastettiin lähinnä lepakoiden päiväpiilojen varalta. Lisääntymispaikan ja levähtämispaikan varalta tarkastetut rakennukset on esitetty kuvassa 4-1. Lisäksi lepakoiden esiintymistä alueella kartoitettiin kulkemalla selvitysalueen hämärimpiä teitä ja polkuja myöten ja kuuntelemalla detekorilla lepakoita. Lepakot pyrittiin aina myös näkemään lento- ja saalistuskäyttäytymisen havainnoimiseksi, lajinmäärityksen vahvistamiseksi ja yksilömäärien arvioimiseksi. Kartoitus päätettiin hieman ennen auringonnousua. Kartoitukset tehtiin poutaisina ja tyyninä öinä, koska voimakas sade tai tuuli voi vähentää lepakoiden saalistusaktiivisuutta. Tämän lepakkoselvityksen kartoituksissa käytettiin Petterson D240X-detektoria. 4.4 Tulokset Kaikkiaan lepakkohavaintoja tehtiin alueella hyvin vähän: kesäkuussa tehtiin yhteensä kuusi havaintoa, joista kolme havaintoa koski hyvin todennäköisesti yhtä pohjanlepakkoyksilöä. Heinäkuussa tehtiin kolme lepakkohavaintoa. Kesäkuun havainnot koskivat yhtä lukuun ottamatta pohjanlepakkoa ja yksi havainto vesisiippaa. Heinäkuun havainnot koskivat kahta pohjanlepakkoa ja yhtä tunnistamattomaksi jäänyttä lepakkoa. Lepakkohavainnot keskittyivät selvitysalueen hämärimpiin osiin, vomakkaammin valaistuilla alueilla lepakoista ei tehty havaintoja. Vanhan kylmäkellarin lattialta ilmanvaihtohormin alta havaittiin yksittäisiä lepakon papanoita. Papanat eivät kuitenkaan olleet tuoreita. Rakennuksista tai niiden läheisyydestä ei tehty muita lepakoiden lisääntymiseen tai levähtämiseen liittyviä havaintoja. Lepakkohavainnot on esitetty liitteessä Tulosten tulkinta Selvitysalueella tehdyt lepakkohavainnot olivat hyvin vähäisiä ja koskivat todennäköisesti korkeintaan neljää pohjanlepakkoa ja yhtä vesisiippaa. Havaintojen vähäinen määrä sekä kesä- että heinäkuussa ei viittaa lepakoiden lisääntymispaikkaan alueella eikä alueen arvioida olevan lepakoille karujen metsätyyppien vuoksi erityisen soveliasta saalistusaluettakaan. Myöskään rakennusten tarkistusten tulokset eivät viitanneet lisääntymispaikkaan selvitysalueen rakennuksissa. Muutama yksittäinen lepakon papana kylmäkellarissa viittaa siihen, että lepakko on joskus käyttänyt kylmäkellaria päiväpiilonaan. Päiväpiilona kellari on kuitenkin toiminut todennäköisesti korkeintaan muutaman kerran. 5. KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS 5.1 Menetelmät Kasvillisuutta ja luontotyyppejä selvitettiin liito-orava- ja lepakkoselvitysten yhteydessä 5.5., 5.6. ja Alue kierrettiin jalkaisin ja kuvioitiin puuston ja kasvillisuustyyppien perusteella. Kuvioinnissa käytettiin apuna GPS-laitetta ja ilmakuvia. Selvityksessä keskityttiin erityisesti uhanalaisiin (Rassi ym. 2010), rauhoitettuihin tai muuten huomionarvoisiin kasvilajeihin, uhanalaisiin luontotyyppeihin (Raunio ym. 2008), luonnonsuojelulain 29 :ssä mainittuihin suojeltuihin luontotyyppeihin ja vesilain 2. luvun 11 mukaisiin arvokkaisiin pienvesiin. 5.2 Tulokset Pieksämäki kuuluu metsäkasvillisuusvyöhykejaossa eteläboreaaliseen vyöhykkeeseen. Selvitysalue on valtaosin rakennettua ympäristöä ja rakennusten ja piha-alueiden väliin jäävät pienet metsäiset alat tekevät alueesta puistomaisen. Varsinaisia metsäaloja esiintyy selvitysalueen pohjois- ja luoteisosissa sekä itäosissa. Selvitysalueen metsät ovat metsätaloustoimin käsiteltyjä eikä alueella esiinny lainkaan luonnontilaisia metsiköitä. Metsäalat edustavat kuivahkoja kankaita ja suoalat isovarpurämeitä.

8 5 Luontoselvityksen yhteydessä alueelta ei havaittu vesilain 2. luvun 11 mukaisia kohteita, luonnonsuojelulain 29 :ssä mainittuja suojeltuja luontotyyppejä eikä uhanalaisia tai muutoin huomionarvoisia kasvilajeja. Alueen kuviointi on esitetty kappaleessa ja kuviokartta kuvassa Kasvillisuuskuviot Kuva 5-1 Selvitysalueen kuviointi. 1. Varttunut männikkö. Kuvion harvaan asentoon hakatun varttuneen männikön seassa kasvaa joitakin koivuja ja yksittäisiä haapoja. Pensaskerrosta ei juuri ole. Luontotyyppiä edustaa kuivahko kangas. Kenttäkerroksen kasvilajisto koostuu puolukasta, mustikasta, metsälauhasta, metsäkastikasta, oravanmarjasta, metsätähdestä, kevätpiiposta ja kanervasta. 2. Varttunut männikkö. Kuten kuvio Varttunut männikkö. Kuten kuvio 1, mutta lehtisekapuiden osuus on vähäisempi kuin kuviolla 1 (Kuva 5-2). 4. Rakennettu ympäristö. Kuvioon kuuluvat piha-alueet, rakennukset, nurmikentät ja pihaalueiden väliin jäävät hoidetut puistomaiset suojapuustoalueet. Näillä aloilla varttunut ja paikoin järeä mänty on valtapuu, sekapuuna kasvaa lähinnä koivua ja rannassa lisäksi tervaleppää. Pensaskerrosta ei ole. Luontotyyppi aloilla on kuivahko kangas, joilta varvikko on monin paikoin hävinnyt ja kenttäkerros heinittynyt. 5. Koivikkko. Rannassa oleva kostea painanne, jota on ojitettu ja jonka eteläosassa on ainakin joskus pidetty puutarhaa. Puusto on varttunutta ja paikoin järeää koivikkoa, jossa kasvaa sekapuuna haapaa ja harmaaleppää. Puusto on harvaan asentoon hakattua. Kenttäkerros on ympäröiviä kuivahkoja kankaita rehevämpää: kuviolla kasvaa mm. metsäalvejuurta, nurmilauhaa, talvikkeja, rönsyleinikkiä, mesiangervoa ja kastikoita.

9 6 Kuva 5-2. Kuivahkon kankaan varttunutta männikköä kuviolla Varttunut männikkö. Kuten kuvio 1, mutta lehtisekapuiden osuus on vähäisempi kuin kuviolla Isovarpuräme. Varttuvaa ja varttunutta kasvatusmännikköä isovarpurämeellä, jossa kasvaa sekapuuna hieman koivua. Isovarpuräme on kuivahtanut rämemuuttumaksi metsäautotien molemmin puolin ojituksen vuoksi. Kasvillisuus on karua käsittäen lähinnä kookkaita suopursukasvustoja, suokukkaa, tupasvillaa ja variksenmarjaa sekä kuivemmilla mättäillä puolukkaa ja kanervaa. Hieman kasvaa mustikkaa ja lakkaa. 8. Varttunut männikkö. Rantaan sijoittuva kuvio, jolla kasvaa kuivahkon kankaan varttunutta, melko harvaa männikköä. Rannassa kasvaa kastikoita ja suopursua vaihettuen ylempänä metsälauhaa, puolukkaa, mustikkaa ja kanervaa kasvavaksi kankaaksi 9. Nuori ja varttuva männikkö. Kuivahkon kankaan nuorta ja varttuvaa kasvatusmännikköä (Kuva 5-3). Pensaskerros puuttuu ja kenttäkerroksessa vallitsevat lähinnä puolukka, mustikka, kanerva ja metsälauha.

10 7 Kuva 5-3 Varttuvaa männikköä kuviolla Muistomerkkialue. Mäntyä kasvava metsäinen muistomerkkialue, joka on aidattu. 11. Isovarpuräme. Kuten kuvio 7 (Kuva 5-4). Kuva 5-4 isovarpurämettä kuviolla Vanha maa-aineksen ottopaikka. Vanha maa-ainesten ottopaikka, joka on alkanut metsittyä.

11 8 6. JOHTOPÄÄTÖKSET Selvitysalueella ei tehty havaintoja liito-oravista. Alueen metsiköt ovat liito-oravan elinympäristöksi soveltumattomia. Lepakkoselvityksen yhteydessä lepakoita havaittiin alueella hyvin vähän eikä alueella tehty lepakoiden lisääntymispaikkaan viittaavia havaintoja. Todennäköisesti yksi lepakko on joskus käyttänyt vanhaa kylmäkellaria päiväpiilonaan, mutta muutaman papanan havainto viittaa siihen, että käyttöä voi luonnehtia yksittäiseksi kerraksi. Selvitysalueen metsät ovat metsätaloustoimin käsiteltyjä ja niiden lahopuuston määrä on alhainen, eivätkä metsäalat siten täytä uhanalaisten luontotyyppien määritelmää. Kasvillisuusselvityksen yhteydessä ei havaittu uhanalaisia, rauhoitettuja tai muuten huomionarvoisia kasvilajeja eikä luonnonsuojelulain, metsälain tai vesilain mukaisia luontotyyppejä. Lahdessa 11. päivänä joulukuuta 2017 RAMBOLL FINLAND OY Tarja Ojala FM biologi Heli Lehvola FM biologi

12 9 7. LÄHTEET Lappalainen, M. 2002: Lepakot salaperäiset nahkasiivet. Tammi. 207 s. Liukko, U.-M., Henttonen, H., Hanski, I. K., Kauhala, K., Kojola, I., Kyheröinen, E.-M. & Pitkänen, J. 2016: Suomen nisäkkäiden uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. 34 s. Luonnonsuojelulaki 1096/1996. Luontodirektiivi 92/43/ETY. Nieminen, M. & Ahola, A. (toim.) 2017: Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV lajien (pl. lepakot) esittelyt. Suomen ympäristö 1/2017: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 685 s. Raunio, A., Schulman A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus osa 2. Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Suomen ympäristökeskus. 572 s. Sierla, L, Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742, Luonto ja luonnonvarat, s Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry:n suositus lepakkokartoituksista luontokartoittajille, tilaajille ja viranomaisille. ( Viitattu Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Suomen Ympäristökeskus. Ympäristöopas s. Ympäristöhallinnon Eliölajit-tietojärjestelmä. Rekisteripoiminta

13 LIITE 1. Naarajärven vankila-alueen lepakkohavainnot.