ESITYS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EDUNVALVOJAN PALKKION SUU- RUUDESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESITYS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EDUNVALVOJAN PALKKION SUU- RUUDESTA"

Transkriptio

1 OIKEUSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Merja Muilu Muistio OM12/33/2011 OM037:00/2011 ESITYS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EDUNVALVOJAN PALKKION SUU- RUUDESTA 1. Pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan, että valtioneuvosto antaa valtioneuvoston asetuksen edunvalvojan palkkion suuruudesta. Holhoustoimilakia (442/1999) on muutettu lain muutoksella 122/2011. Muutokseen sisältyi muun muassa edunvalvojan palkkiota koskevan 44 :n muuttaminen siten, että palkkion suuruudesta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Voimassa olleen holhoustoimilain 44 :n 3 momentin perusteella edunvalvojan palkkion perusteista on voitu antaa tarkempia ohjeita oikeusministeriön ohjeella. Oikeusministeriö ohje edunvalvojan palkkion määräytymisen perusteista on annettu vuonna Sitä on tarkistettu euroon siirtymisen johdosta vuonna 2001 (OM 3927/33/2001). Esityksessä ehdotetaan, että edunvalvojan palkkio muodostuu oikeusministeriön ohjeen mukaisesti edelleen perusmaksusta ja lisämaksusta ja että palkkio voi olla korkeintaan 18 % päämiehen laskennallisesta tulosta. Ehdotettava perusmaksu kattaa kuitenkin osan oikeusministeriön ohjeessa tarkoitetuista lisämaksuista ja on siten sisällöltään laajempi. Lisäksi perusmaksu on kaksiportainen riippuen päämiehen tuloista ja varallisuudesta. Esityksessä on pyritty palkkion yksinkertaistamiseen ja selkeyteen siten, että palkkion perimistä koskevat käytännöt yhtenäistyisivät eri puolilla maata. Esityksellä ei arvioida olevan valtion talouden kannalta merkittäviä vaikutuksia. Päämiesten asemaan esitys vaikuttaa siten, että perittävät palkkiot ovat yhtenäisemmät eri puolilla maata. Vuosittain säännönmukaisesti perittävien palkkion osien arvioidaan nousevan runsaalla puolella päämiehistä ja laskevan vajaalla puolella päämiehistä. Siltä osin kuin palkkio on toimenpideperusteinen, perittävät palkkiot nousevat. Esitys perustuu oikeusministeriön asettaman edunvalvojan palkkiota valmistelevan työryhmän mietintöön (OM 38/2012) ja siitä saatuun lausuntopalautteeseen (OM 66/2012). Asetuksen ehdotetaan tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013 eli samaan aikaan kuin holhoustoimilain 44 :n 3 ja 4 momentti.

2 2 2. Yleisperustelut 1.1. Nykytila Edunvalvojan palkkiota koskevat säännökset Holhoustoimilain 44 :n 2 momentin mukaan täysi-ikäisen edunvalvojalla on oikeus saada päämiehensä varoista korvaus tarpeellisista kuluistaan sekä tehtävänsä laatuun ja laajuuteen ja päämiehen varoihin nähden kohtuullinen palkkio. Alaikäisen vanhemmalla ja alaikäisen huoltajalla, joka toimii hänen edunvalvojanaan, on sen sijaan oikeus saada korvaus pelkästään tarpeellisista kuluistaan. Jos alaikäisen edunvalvojana toimii joku muu kuin hänen vanhempansa tai huoltajansa, edunvalvojalla on oikeus myös palkkioon. Palkkion suuruus määräytyy samojen perusteiden mukaan siitä riippumatta, onko edunvalvoja niin sanottu yksityinen edunvalvoja vai yleinen edunvalvoja. Yksityisenä edunvalvojana toimii yleensä omainen tai muu läheinen. Yleisenä edunvalvojana toimii oikeusaputoimistossa tai ostopalvelun tuottajan palveluksessa oleva yleinen edunvalvoja. Jos edunvalvojana toimii yleinen edunvalvoja, oikeus palkkioon on holhoustoimen edunvalvontapalvelujen järjestämisestä annetun lain (575/2008) 8 :n perusteella kuitenkin palvelun tuottajalla. Holhoustoimilakia muutettiin useilta osin lain muutoksella 122/2011. Muutokseen sisältyi myös edunvalvojan palkkiota koskevan 44 :n muuttaminen. Säännökset alaikäisten osalta säilyivät ennallaan. Samoin se, että edunvalvojalla on oikeus saada päämiehensä varoista korvaus tarpeellisista kuluistaan sekä tehtävänsä laatuun ja laajuuteen ja päämiehen varoihin nähden kohtuullinen palkkio. Muutoksella nostettiin lain tasolle eräitä oikeusministeriön ohjeessa olleita palkkion määräytymisen perusteita. Pykälän toiseen momenttiin lisättiin ensinnäkin säännös erityiskorvauksen perimisestä, joka on sisällöllisesti sama kuin oikeusministeriön ohjeessa. Sen mukaan edunvalvoja on palkkion lisäksi oikeutettu saamaan erityiskorvausta päämiehen hyväksi tehdystä tarpeellisesta, erityistä ammattitaitoa tai huomattavaa työmäärää vaativasta tehtävästä, jos tehtävän hoitaminen edunvalvojan toimesta on ollut päämiehen edun mukaista. Näiltä osin muutos on tullut voimaan samaan aikaan kuin muut holhoustoimilain muutokset eli Lisäksi lain tasolle, pykälän 3 ja 4 momenttiin, nostettiin säännökset niistä tulo ja varallisuusrajoista, joita pienemmillä tuloilla ja varallisuudella päämieheltä ei voida periä palkkiota lainkaan. Samalla tulo- ja varallisuusrajat sidottiin toimeentulotuen suuruuteen ja siten myös kansaneläkeindeksiin. Vuoden 2012 tasossa tulojen alaraja on 5 532,60 euroa vuodessa ja varallisuuden ,80 euroa. Näiltä osin muutokset tulevat voimaan Edelleen pykälään lisättiin 5 momentti, jonka mukaan edunvalvojan palkkion suuruudesta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Alkuperäisen säännöksen mukaan edunvalvojan palkkion määräytymisen perusteista on voitu antaa tarkempia ohjeita oikeusministeriön ohjeella. Näiltä osin muutos on tullut voimaan

3 3 Oikeusministeriön ohjeen sisältö Oikeusministeriö on antanut edunvalvojan palkkion määräytymisen perusteista ohjeen Ohjeeseen tehtiin vuonna 2001 euroon siirtymisestä aiheutuneet muutokset ja muutamia muita vähäisiä muutoksia (OM 3927/33/2011). Ohjeen mukaan palkkio muodostuu perusmaksusta, lisämaksusta ja erityiskorvauksesta. Perusmaksun suuruus on 200 euroa vuodessa. Lisäpalkkiota voidaan periä vuosi- ja päätöstilin antamisesta euroa, omaisuuden hoitosuunnitelman laatimisesta euroa, luvan hakemisesta holhousviranomaiselta 80 euroa sekä päämiehen omassa käytössä olevasta asunnosta huolehtimisesta 170 euroa. Tämän lisäksi omaisuuden hoitamisesta on saanut periä 2 % hoidettavana olevan muun omaisuuden kuin omassa käytössä olevan asunnon määrästä. Omaisuuden määrästä on kuitenkin tullut vähentää euroa. Palkkiota ei ohjeen mukaan saa periä, jos päämiehen laskennallinen vuositulo on ollut alle euroa vuodessa. Oikeusministeriön ohje sisältää lisäksi päämiehen tuloihin ja varallisuuteen perustuvan niin sanotun palkkiorajoittimen, jonka mukaan vuosipalkkio on korkeintaan 18 % päämiehen laskennallisesta vuositulosta. Ohjeeseen sisältyy palkkion kohtuullistamista koskeva pykälä, jonka mukaan maistraatti on voinut olla hyväksymättä palkkiota, jos palkkion suuruus on edunvalvojan työmäärään ja tehtävän vaativuuteen nähden kohtuuttoman suuri tai jos on ilmeistä, ettei edunvalvoja ole hoitanut tehtäväänsä asianmukaisesti. Nykytilan arviointi Suomessa oli vuoden 2011 lopussa noin edunvalvonnassa olevaa henkilöä. Heistä täysi-ikäisiä on noin eli noin 77 %. Yleisessä edunvalvonnassa oli noin päämiestä, joista edunvalvonta hoidettiin oikeusaputoimistoissa ja runsaan päämiehen palvelut hankittiin ostopalveluina. Yleiset edunvalvojat hoitavat noin 54 % kaikkien päämiesten ja noin 70 % täysi-ikäisten päämiesten edunvalvonnoista. Oikeusaputoimistojen yleisten edunvalvojien päämiehiltä perimät palkkiot olivat vuonna 2011 keskimäärin noin 580 euroa (vuoden 2011 tilinpäätöksen mukaiset tulot jaettuna päämiesmäärällä ). Keskimääräinen palkkio vaihteli oikeusaputoimistoittain 365 eurosta 700 euroon. Vuonna 2011 oikeusaputoimistojen edunvalvojan palkkiosta saamat tulot olivat tilinpäätöksen mukaan noin 18,1 miljoonaa euroa. Päämieskohtaiset vaihtelut palkkion määrässä ovat palkkiorakenteen vuoksi suuria vaihdelleen maksuttomuudesta tuhansiin euroihin. Holhoustoimilain muutokset eivät välttämättä edellytä palkkion rakenteen muutoksia. Käytännössä oikeusministeriön ohje on kuitenkin koettu eräiltä osin tulkinnanvaraiseksi ja vaikeaselkoiseksi, mikä on osaltaan johtanut erilaisiin käytäntöihin ja siten myös päämiesten erilaiseen kohteluun eri puolilla maata. Tästä syystä palkkion rakennetta on tarpeen yksinkertaistaa.

4 4 Edunvalvojan palkkioista ei ole käytettävissä kattavaa tilastotietoa. Tilannetta on kuitenkin kartoitettu asetuksen valmistelua varten keräämällä manuaalisesti otos kuudesta erikokoisesta ja eri puolilla maata sijaitsevasta oikeusaputoimistosta. Otoksessa oli mukana yhteensä päämiestä. Aineiston perusteella voidaan päätellä, että perittyjen palkkioiden määrät vaihtelevat eri puolilla. Osan eroista arvioidaan johtuvan työmääräeroista ja päämiesten erilaisesta varallisuusasemasta eri osissa maata. Aineistoa analysoitaessa on kuitenkin havaittu, että ohjeen tulkinnassa on merkittäviä eroja eri puolilla maata. Merkittävimmät erot koskevat tilin tekemisestä vuosittain perittävää maksua, josta palkkio-ohjeen mukaan perittävä palkkio on euroa riippuen omaisuuden määrästä ja tilin laajuudesta. Joillakin alueilla tyypillisin tilistä perittävä maksu on 30 euroa, kun se toisella alueella voi olla 170 euroa. Ei voida pitää todennäköseinä, että nämä erot johtuvat vaativuudeltaan erilaisista tileistä, vaan todennäköisempää on, että ohjeen tulkinta vaihtelee eri maistraateissa ja oikeusaputoimistoissa Esityksen tavoitteet ja keskeinen sisältö Esityksen keskeisenä tavoitteena on vähentää tulkintaeroja eri puolilla maata. Keskeisimmät rakenteelliset muutokset koskevat perusmaksun sisältöä, joka on laajempi kuin oikeusministeriön ohjeessa. Ehdotettava perusmaksu sisältää oikeusministeriön ohjeessa tarkoitetun perusmaksun 200 euroa sekä tilinteosta perittävän maksun, jonka suuruus on euroa sekä oman asunnon huolehtimisesta perittävän maksun 170 euroa. Esitettävän uuden perusmaksun suuruus on 440 euroa. Euromäärään on päädytty laskemalla oikeusaputoimistosta saadun tilastoaineiston perusteella keskiarvo ja korottamalla sitä ansiotason nousua vastaavasti. Koska muutoksesta aiheutuva korotus saattaisi muodostua vähävaraisimpien päämiesten kannalta kohtuuttomaksi, esityksessä ehdotetaan, että perusmaksuna peritään alennettu perusmaksu 280 euroa, jos päämiehen tulot ovat euroa tai pienemmät ja omaisuutta on vähemmän kuin holhoustoimilain 44 :n 4 momentissa tarkoitettu varallisuusraja, joka on vuoden 2012 tasossa euroa. Tulorajaan on päädytty käyttäen hyväksi erilaisia köyhyyden määritelmiä. Sillä, että perusmaksuun sisällytetään myös tilinteosta perittävä maksu, pyritään erityisesti siihen, että päämiehet olisivat samassa asemassa eri puolilla maata. Seurauksena on toisaalta se, että palkkion määrä ei jousta näiltä osin edunvalvojan työmäärän mukaan siinä määrin kuin oikeusministeriön ohjeen mukaisessa palkkiossa. Vastaavaa muutosta esitetään omaisuusluettelosta perittävään maksuun. Sen osalta vaihteluväli on ollut niin ikään euroa. Esityksessä ehdotetaan, että omaisuusluettelosta perittävä maksu korvataan kiinteällä 200 euron aloitusmaksulla. Esityksessä ehdotetaan uutena lisämaksuna oikeutta periä maksu sellaisista toimenpiteistä, jotka vastaavat vaativuudeltaan lupa-asian edellyttämiä toimenpiteitä. Maksu tällaisesta toimenpiteestä olisi 200 euroa. Kuitenkin, jos toimenpide koskee omai-

5 5 suuden ositusta, erottelua tai perinnönjakoa, lisämaksun suuruus määräytyisi päämiehelle tulevan osuuden mukaan siten, että päämiehen osuuden ollessa yli euroa, lisämaksu olisi 300 euroa ja jos päämiehen osuus on yli euroa, lisämaksu olisi 600 euroa. Tällä muutoksella pyritään siihen, että palkkio vastaisi tosiasiallisesti paremmin edunvalvojan työn laatua ja vaativuutta. Muutos on tarpeen erityisesti siitä syystä, että tilinteosta perittävän maksun sisällyttäminen perusmaksuun kaventaa edunvalvojan työmäärän huomioimista palkkiossa. Esityksessä ehdotettavan palkkion rakenne noudattaa muilta osin oikeusministeriön ohjeen mukaista rakennetta. Esitykseen sisältyy muutoksia koskien eräitä yksityiskohtia, jotka esitellään tarkemmin yksityiskohtaisissa perusteluissa. Asetus ei sisällä säädösteknisistä syistä ns kohtuullistamispykälää. Omaisuuden hoitamisesta perittävä maksu säilyisi ennallaan. Samoin palkkion enimmäismäärä rajattaisiin edelleen niin sanotulla palkkiorajoittimella. Sekä omaisuuden hoitamisesta perittävään maksuun että palkkion rajoittimeen kohdistuu kehittämistarpeita. Niiden osalta ei tässä yhteydessä esitetä muutoksia, koska muutosten taloudellisia vaikutuksia ei käytettävissä olevan tilastoaineiston perusteella voitaisi arvioida riittävällä varmuudella. Asetusta on näiltä osin tarpeen syytä arvioida uudelleen lähivuosina, kun on käytettävissä kattavampi tilastoaineisto Esityksen vaikutukset Taloudellisen arvion perusteena oleva aineisto Taloudellisten vaikutusten arviointi perustuu tilastotietoihin, jotka on kerätty manuaalisesti kuuden oikeusaputoimiston yleisten edunvalvojien vuonna 2011 perimistä palkkiosta. Otoksessa on mukana päämiehen tiedot. Oikeusaputoimistojen yleisessä edunvalvonnassa on noin päämiestä, joten otos vastaa noin 6 % yleisen edunvalvonnan päämiehistä. Tilastotietoja yksityisten päämiesten edunvalvojan palkkioista ei ole käytettävissä. Yksityiset edunvalvojat hoitavat noin täysi-ikäisen päämiehen edunvalvonnan. Aineiston perusteella on nähtävissä, että perityt palkkiot ovat vaihdelleet huomattavasti eri puolilla maata johtuen ainakin osittain erilaisista palkkio-ohjeen tulkinnoista eri alueilla. Koska asetusta valmisteltaessa ei ole ollut mahdollista saada käyttöön koko maan kattavaa tilastotietoa, on epävarmaa, kuinka hyvin otos vastaa koko maan tilannetta. Vaikutukset päämiesten asemaan Päämiehille aiheutuvien vuotuisten kustannusten arvioidaan nousevan noin 52 %:lla ja laskevan noin 48 %:lla. Keskimääräinen nousu on 92 euroa ja keskimääräinen lasku 111 euroa. Ne palkkiot, jotka peritään holhousviranomaisen lupaa tai sitä vastaavia toimenpiteitä edellyttävien toimenpiteiden johdosta, nousevat toimenpidettä kohden yleisimmin euroa. Enimmillään nousu voi olla 600 euroa. Niiden päämiesten osuus, joilta peritään lisämaksuja edellä kerrotulla perusteella, arvioidaan olevan vuosittain

6 6 noin 10 % koko päämiesmäärästä. Nousun ei kuitenkaan arvioida olevan päämiesten kannalta kohtuuton, koska maksu peritään ainoastaan sillä kertaa, kun toimenpide suoritetaan. Lisäksi suurimmat nousut koskevat niitä tilanteita, joissa päämies saa käyttöönsä varoja muun muassa perinnönjaon vuoksi. Edunvalvonnan aloittamisesta perittävän lisämaksun yhtenäistämisestä johtuen päämiesten kustannukset laskevat osalla ja nousevat osalla sinä vuonna, jona edunvalvojan tehtävä alkaa. Oikeusaputoimistoista kerättyjen tietojen perusteella voidaan arvioida, että edunvalvonnan aloittamiseen liittyvä maksut nousevat suurimmalla osalla. Nousun arvioidaan olevan yleisimmillään noin 120 euroa. Päämiesten aseman arvioidaan paranevan siltä osin, kun palkkiota koskevat tulkintaerot vähenevät esityksen johdosta. Vaikutukset yksityisten edunvalvojien kannalta Asetus koskee sekä yksityisiä edunvalvojia kuten päämiehen läheisiä että yleisiä edunvalvojia. Yksityisten edunvalvojien osalta, jotka yleensä hoitavat vain yhden päämiehen edunvalvontaa, vuotuisen palkkion arvioidaan nousevan ja laskevan siten kuin edellä on esitetty päämiesten osalta. Koska esityksellä pyritään vähentämään tulkintaeroja eri puolilla maata, edunvalvojien arvioidaan saavan esityksen johdosta yhtenäisempää kohtelua.. Vaikutukset valtion talouden kannalta Esityksellä ei arvioida olevan valtion talouden kannalta merkittäviä vaikutuksia. Arvio perustuu laskelmiin, jotka on tehty kuudesta erikokoisesta ja eri puolilla maata sijaitsevasta oikeusaputoimistosta kerätyn tilastotiedon perusteella kuten edellä aiemmin on esitetty. Laskelmien perusteella ne valtion tulot, jotka peritään päämiehiltä säännönmukaisesti vuosittain eli perusmaksu ja omaisuuden hoidosta perittävä lisämaksu, pysyvät nykytasolla. Kuten edellä on todettu, laskelmaan sisältyy epävarmuustekijänä se, että täyttä varmuutta siitä, kuinka hyvin otos vastaa koko maan tilannetta, ei ole. Lisämaksuihin esitettävien korotusten johdosta valtion tulojen arvioidaan kuitenkin nousevan lisämaksujen osalta noin euroa. Tästä syystä, vaikka vuosittain perittävien maksujen osalta laskelmaan liittyy epävarmuustekijöitä, voidaan pitää todennäköisenä, että valtion kokonaistulokertymä ei laske esityksen johdosta. Oikeusministeriön ohjeen mukaan edunvalvojalla ei ole oikeutta palkkioon, jos päämiehen tulot ovat vähemmän kuin vuodessa. Vuoden 2013 alusta lukien voimaan tulevan lain muutoksen johdosta alaraja on sidottu toimeentulotuen perusosaan ja on vuoden 2012 tasossa 5 532,6 euroa. Jos päämiehellä on kuitenkin varallisuutta enemmän kuin laissa säädetty toimeentulotuen perusosaan sidottu määrä, palkkio voidaan periä. Raja on vuoden 2012 tasossa ,8 euroa. Vastaava raja on oikeusministeriön ohjeessa euroa. Koska tulorajat nousevat, niiden päämiesten määrä, joilta palkkiota ei voida periä, nousee. Näiden päämiesten määrän kasvu on kuitenkin vain 2 promillen luokkaa, joten tällä seikalla ei ole vaikutusta maksukertymään.

7 7 Taloudelliset vaikutukset oikeusaputoimistojen kannalta 1.4. Asian valmistelu 1.5. Voimaantulo Koska esityksellä pyritään yhtenäistämään käytäntöjä, tulokertymän arvioidaan nousevan osassa oikeusaputoimistoja ja laskevan osassa toimistoja. Otoksessa mukana olevista kuudesta oikeusaputoimistosta palkkiokertymä nousisi kolmessa toimistossa ja laskisi vastaavasti kolmessa toimistossa. Esitys perustuu oikeusministeriön asettaman edunvalvojan palkkioasetusta valmistelevan työryhmän mietintöön (OM 38/2012) ja siitä saatuun lausuntopalautteeseen (OM 66/2012). Lausunto saatiin 25 viranomaiselta, järjestöltä ja yritykseltä. Lausunnon antoi 6 maistraattia, 12 oikeusaputoimistoa, eduskunnan oikeusasiamies, valtiovarainministeriö, Suomen Asianajajaliitto, Muistiliitto sekä kolme ostopalvelun tuottajaa, joista yksi oli Tuusulan kunta ja kaksi asianajotoimistoa. Lausunnon antajat kannattivat yleisesti palkkion yksinkertaistamista ja muun muassa perusmaksun kaksiportaisuutta. Osa lausunnonantajista olisi toivonut kuitenkin vielä pidemmälle menevää yksinkertaistamista. Koska palkkion määrittely edellyttää päämiehen tulo- ja varallisuustason määrittelyä, ja koska sääntelyä on sekä laissa että asetuksessa, palkkion määrän laskeminen ei ole muutoksen jälkeenkään laskettavissa yksinkertaisesti. Laskemisen helpottamiseksi on kuitenkin tarkoitus laatia ministeriön ja maistraattien verkko-sivuille sähköinen palkkiolaskuri, joka nopeuttaa ja yksinkertaistaa palkkion laskemista yksittäisissä tapauksissa. Perusmaksun osalta esitettyä tasoa pitivät liian matalana osa edunvalvontapalvelun tuottajien edustajista kuten muutamat oikeusaputoimistot, Suomen Asianajajaliitto sekä osa ostopalvelun tuottajista. Osa katsoi, että alennetut perusmaksun tulisi olla 300 euroa ja osa että ylemmän perusmaksun suuruus tulisi olla 500 euroa. Lisämaksujen osalta eniten kiinnitettiin huomiota esityksen 4 :n 2 kohdassa tarkoitettuun lisämaksuun, jonka mukaan lisämaksua voitaisiin periä lupa-asian lisäksi sellaisista toimista, jotka ovat vaativuudeltaan maistraatin lupaa edellyttäviä toimia. Osa maistraateista ja oikeusaputoimistoista katsoi, että muutoksesta aiheutuu käytännössä tulkintaongelmia. Eduskunnan oikeusasiamies kiinnitti lausunnossaan huomiota lähinnä mietinnössä esitetyn luonnoksen perustuslainmukaisuuteen. Hänen esille ottamansa ongelmat on otettu huomioon esityksessä. Valtiovarainministeriöllä ei ollut huomauttamista esityksestä. Se kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että esityksen johdosta valtion tulot eivät saa laskea. Asetuksen esitetään tulevaksi voimaan samaan aikaan holhoustoimilain 44 :n 3 ja 4 momenttia koskevien muutosten kanssa 1 tammikuuta 2013 lukien. Lainkohdissa

8 8 säädetään niistä tulo- ja varallisuusrajoista, joita alemmilla tuloilla ja varallisuudella edunvalvoja ei saa periä palkkiota. 2. Yksityiskohtaiset perustelut 1 Palkkio edunvalvojan tehtävästä Pykälän 1 momentin mukaan edunvalvojan palkkio muodostuu kahdesta osasta, jotka ovat vuotuinen perusmaksu ja lisämaksut. Säännös vastaa näiltä osin oikeusministeriön ohjeen 2 :n 1 momenttia. Palkkio tulisi perittäväksi silloin, kun edunvalvojan tehtävä sisältää taloudellisten asioiden ja omaisuuden hoitamista toistaiseksi tai määräajan. Pykälän 2 momentissa säädetään palkkion määräytymisestä niissä tapauksissa, joissa tehtävään ei sisälly yleisesti päämiehen taloudellisten asioiden tai omaisuuden hoitamista. Nämä tehtävät ovat yleensä kertaluontoisia kuten tietyn oikeustoimen tekeminen päämiehen puolesta, tietyn omaisuuden vastaanottaminen päämiehen lukuun tai henkilöä koskevien asioiden hoitaminen. Momentissa tarkoitetut tehtävät ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden edellyttämä työ on määriteltävissä toimenpide- tai tuntiperusteisesti. Oikeusministeriön ohjeen 5 :ssä on vastaava säännös. Muutoksena esitetään kuitenkin, että laskun mukaan perittävää palkkiota ei rajata pelkästään lyhytaikaisiin tehtäviin. Käytännössä on havaittu, että tehtävät, jotka eivät sisällä taloudellisten asioiden tai omaisuuden hoitamista kuten henkilöä koskevat asiat, voivat kestää käytännössä useita vuosia. Vakiintuneen käytännön mukaan palkkio on näissäkin tapauksissa peritty laskun mukaan. Holhoustoimilain muutoksesta johtuen 2 momentissa tarkoitettuun palkkion osaan tulee sovellettavaksi holhoustoimilain 44 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut tulo- ja varallisuusrajat. Oikeusministeriön palkkio-ohjeessa vastaava rajoitus koskee vain 1 momentissa tarkoitettua palkkiota. 2 Kulukorvaus, erityiskorvaus ja velvollisuus jättää palkkio perimättä Asetuksen 2 pykälä on informatiivinen. Se on tarpeen selvyyden vuoksi, jotta lukija saa kokonaiskuvan siitä, mihin korvauksiin edunvalvojalla on palkkion lisäksi oikeus ja toisaalta siitä, että palkkiota ei saa periä laissa säädetyissä tapauksissa. Edunvalvoja on holhoustoimilain 44 :n 2 momentin mukaan oikeutettu saamaan korvausta edunvalvojan tehtävästä aiheutuvista tarpeellisista kuluistaan. Lisäksi hän on saman momentin nojalla oikeutettu palkkion lisäksi saamaan erityiskorvausta päämiehen hyväksi tehdystä tarpeellisesta, erityistä ammattitaitoa tai huomattavaa työmäärää vaativasta tehtävästä, jos tehtävän hoitaminen edunvalvojan toimesta on ollut päämiehen edun mukaista. Tällöin on kysymys sellaisista tehtävistä, jotka eivät sisälly edunvalvojan velvollisuuksiin. Erityiskorvausta koskeva lainkohta on tullut voimaan lukien holhoustoimilain muutoksella 122/2011. Se on samansisältöinen kuin oikeusministeriön ohjeen 2 :n 4 momentti.

9 9 3 Perusmaksu Holhoustoimilain 44 :n 3 ja 4 momentissa säädetään niistä tulo- ja varallisuusrajoista, joita pienemmillä tuloilla ja varallisuudella palkkiota ei saa periä. Lain 44 :n 3 ja 4 momentti tulevat voimaan vuoden 2013 alusta lukien. Tulo- ja varallisuusrajat on lainkohtien mukaan sidottu toimeentulotuen perusosaan, jota tarkistetaan vuosittain kansaneläkeindeksillä. Vuoden 2012 tasossa tuloraja on 5 532,60 euroa ja varallisuusraja ,8 euroa. Oikeusministeriön ohje sisältää vastaavasti tuloihin ja varallisuuteen perustuvat rajoitukset, jotka on kuitenkin määritelty kiinteinä euromäärinä. Tulojen osalta rajana on euroa ja varallisuuden osalta euroa.. Pykälän 1 momentin mukaan perusmaksun suuruus on 440 euroa. Perusmaksu sisältää palkkion yhteydenpidosta päämieheen, tavanomaisista taloudellisten asioiden ja omaisuuden hoitamiseen liittyvistä tehtävistä kuten päämiehen päivittäisten rahaasioiden hoitamisesta, kirjanpidosta, vuosi- ja päätöstilin ja muiden vastaavien selvitysten antamisesta sekä päämiehen edustamisesta asuntoa ja muuta varallisuutta koskevissa asioissa. Perusmaksun sisältö on laajempi kuin oikeusministeriön ohjeessa tarkoitetussa perusmaksussa. Uuteen perusmaksuun sisältyy ohjeen 2 :n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettu vuosi- ja päätöstiliä koskeva lisämaksu sekä saman momentin 4 kohdassa tarkoitettu lisämaksu toimenpiteistä, joita päämiehen käytössä oleva omistusasunto edellyttää. Tilinteosta perittävästä lisämaksusta ehdotetaan luovuttavaksi, koska tilin tekemisen edellyttävä pääasiallinen työ ei synny maistraatille toimitettavan vuosi- tai päätöstilin laatimisesta, vaan siitä, että edunvalvojan on pidettävä kirjaa tilitapahtumista ja muista toimistaan jatkuvasti, jolloin maksu on luonteeltaan lähempänä perusmaksua. Lisäksi tilinteosta perittävän maksun määrään, joka vaihtelee 30 eurosta 340 euroon, on liittynyt ilmeisiä soveltamisongelmia. Tämä on johtanut siihen, että päämiehiltä on peritty eri puolilla maata erisuuruisia palkkiota riippuen edunvalvojien ja maistraattien tulkinnoista. Tämä on käynyt ilmi palkkiosta kerätyistä tilastotiedoista. Siksi säädöstä on näiltä osin tarpeen yksinkertaistaa. Omassa käytössä olevan omistusasunnon edellyttämistä toimista perittävästä lisämaksusta esitetään luovuttavaksi, koska käytännössä on havaittu, että edunvalvojalle aiheutuu muun asumisen järjestämisestä yhtä paljon työtä kuin omistusasunnosta huolehtimisesta. Tästä syystä palkkion ei tulisi määräytyä näiltä osin eri perustein. Koska asumisjärjestelyistä huolehtiminen on edunvalvojan perustehtävä, on tarkoituksenmukaista, että sitä koskeva palkkio sisältyy perusmaksuun. Pykälän 2 momentin mukaan perusmaksu olisi kuitenkin 280 euroa (alennettu perusmaksu), jos päämiehen vuositulot ovat euroa tai sitä pienemmät ja hänen varallisuutensa on pienempi kuin holhoustoimesta annetun lain 44 :n 4 momentissa tarkoitettu varallisuusraja. Tulo määritellään kuten holhoustoimilain 44 :n 3 momentissa säädetään.

10 10 4 Lisämaksut Alennettu perusmaksu on tarpeen, jotta edunvalvontapalkkioista ei aiheutuisi vähävaraisille päämiehille kohtuuttoman suurta taloudellista rasitetta perusmaksun nousun johdosta. Edunvalvojalle aiheutuva työmäärä ei välttämättä ole vähävaraisten päämiesten osalta vähäisempi, erityisesti, jos päämies on velkainen. Toisaalta voidaan ajatella, että kirjanpitoon liittyvät tehtävät ovat tässä ryhmässä ainakin osalla päämiehiä vähäisiä. Pykälässä säädetään lisämaksuista, joita on kolme. Pykälän 1 momentin mukaan lisämaksuna voitaisiin periä edunvalvonnan aloittamisesta aiheutuvista toimenpiteistä 200 euroa. Lisämaksu kattaisi ne toimenpiteet, jotka edunvalvoja joutuu tekemään edunvalvonnan alkaessa. Lisämaksu korvaisi oikeusministeriön ohjeen 2 :n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitetun omaisuusluettelosta perittävän maksun. Omaisuusluettelon laatiminen edellyttää, että edunvalvoja on tehnyt niin sanotun alkuselvityksen, johon sisältyy muun muassa eri tahoille toimitettavat tiedustelut päämiehen omaisuudesta, tuloista ja veloista. Käytännössä on havaittu, että edunvalvonnan aloittamiseen liittyvät toimet ovat usein erityisen työllistävä vaihe edunvalvonnan aikana. Tästä syystä ehdotetaan, että omaisuusluettelon sijasta lisämaksu maksettaisiin aloittamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joka sisältäisi myös omaisuusluettelon tekemisen. Omaisuusluettelosta perittävä oikeusministeriön ohjeen mukainen lisämaksu on euroa riippuen omaisuuden määrästä ja tilin laajuudesta. Vaihteluväli on aiheuttanut vastaavia tulkintaongelmia kuin tilinteosta perittävä maksu. Siksi esitetään, että lisämaksuna perittäisiin kaikissa tapauksissa 200. Oikeutta edunvalvonnan aloittamisesta aiheutuvaan lisämaksuun ei kuitenkaan ole, jos edunvalvojan tehtävä siirtyy palveluntuottajan yleiseltä edunvalvojalta toisen palveluntuottajan yleiselle edunvalvojalle siitä syystä, että palveluntuottaja vaihtuu. Tällainen tilanne syntyy esimerkiksi silloin, kun oikeusaputoimisto päättää hankkia yleisen edunvalvonnan palvelut ostopalveluntuottajalta tai jos ostopalvelusopimus päättyy ja päämies siirtyy oikeusaputoimiston tai toisen ostopalvelun tuottajan asiakkaaksi. Ei voida pitää hyväksyttävänä, että tällaisesta palveluiden uudelleen järjestelystä aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia päämiehelle. Pykälän 2 momentin mukaan lisämaksu voidaan periä toimenpiteistä, jotka edellyttävät holhousviranomaisen lupaa. Näiltä osin lisämaksu vastaisi oikeusministeriön ohjeen 2 :n 3 momentin 3 kohtaa. Sanamuotoa esitetään kuitenkin täsmennettäväksi siten, että lisämaksu kohdistuu siihen työhön, joka aiheutuu lupaa edellyttävistä toimenpiteistä, eikä ainoastaan itse lupahakemuksen tekemisestä. Lisäksi esitetään, että maksu voitaisiin periä myös sellaisista toimenpiteistä, jotka vastaavat vaativuudeltaan lupaa edellyttäviä toimenpiteitä. Käytännössä on havaittu, että edunvalvojan huolehdittavana on vaativuudeltaan ja työmäärältään lupa-asiaa vastaavia tehtäviä, joista ei kuitenkaan ole ollut mahdollista periä maksua.

11 11 Lisäys on tarpeen myös, jotta palkkio ei muodostu rakenteeltaan liian kaavamaiseksi. Tämä on tarpeen erityisesti, koska palkkion rakennetta esitetään yksinkertaistettavaksi luopumalla maksuista, joissa maksun määrä voi vaihdella tietyn vaihteluvälin sisällä työmäärästä riippuen. Näitä ovat tilinteosta ja omaisuusluettelosta perittävät maksut kuten edellä on esitetty. Lupa-asioita vastaavina toimenpiteitä olisivat esimerkiksi arvoltaan merkittävän irtaimen omaisuuden myyminen, oikeudellisista asioista huolehtiminen, omaisuuden vuokraaminen, päämiehen edustaminen pesänjakajan suorittamassa omaisuuden osituksessa, omaisuuden erottelussa tai perinnönjaossa. Lisämaksun suuruus olisi 200 euroa. Maksun suuruus määräytyisi kuitenkin omaisuuden osituksessa, erottelussa, ja perinnönjaossa päämiehen saaman osuuden perusteella siten, että lisämaksu on 300 euroa, jos päämiehelle tuleva osuus on yli euroa ja 600 euroa, jos päämiehelle tuleva osuus on yli euroa. Lisämaksun rakenne muistuttaa näiltä osin maistraatin perimiä lupamaksuja. Pykälän 3 momentissa säädetään omaisuuden hoitamisesta perittävästä lisämaksusta, joka on samansisältöinen kuin oikeusministeriön ohjeen 2 :n 5 kohdassa tarkoitettu lisämaksu. Lisämaksun suuruus on 2 % varallisuuden määrästä, josta on vähennetty holhoustoimilain 44 :n 4 momentissa tarkoitetun varallisuusrajan suuruinen euromäärä.. 5 Palkkion enimmäismäärä Pykälässä säädetään palkkion enimmäismäärästä (palkkiorajoittimesta), joka on sisällöltään sama kuin oikeusministeriön ohjeen 3 :n 2 momentissa. Muutoksena on, että enimmäismäärän tulo- ja varallisuusrajat on sidottu holhoustoimilain 44 :n 3 ja 4 momenttiin, jolloin rajat riippuvat toimeentulotuen perusosasta ja kansaneläkeindeksistä. Palkkiorajoittimen käytöstä seuraa se, että päämieheltä perittävä perus- ja lisämaksu eivät voi olla enempää kuin 18 % päämiehen laskennallisesta vuositulosta. Laskennallinen vuositulo saadaan laskemalla yhteen vuositulo ja varallisuuden perusteella laskettava osuus, joista säädetään 2 ja 3 momentissa. Pykälän 2 momentin mukaan vuositulo lasketaan kuten holhoustoimesta annetun lain 44 :n 3 momentissa säädetään ja vähentämällä siitä lainkohdassa tarkoitetun alarajan suuruinen euromäärä. Pykälän 3 momentin mukaan vuositulona saadaan lisäksi ottaa huomioon 2 % edunvalvojan hoidettavana olevan päämiehen varallisuuden arvosta. Varallisuuden arvo lasketaan kuten holhoustoimesta annetun lain 44 :n 4 momentissa säädetään ja vähentämällä siitä lainkohdassa tarkoitetun varallisuusrajan suuruinen euromäärä. Palkkion enimmäismäärä on tarpeen erityisesti niiden päämiesten osalta, joilla palkkio muodostuu omaisuuden hoitamisesta perittävän lisämaksun vuoksi suureksi. Palkkiorajoittimen avulla palkkiota pienennetään, jotta palkkio suhteessa päämiehen tuloihin ei muodostuisi kohtuuttoman suureksi. 6 Palkkio vuotta lyhyemmältä ajalta

12 12 7 Arvonlisävero 8 Voimaantulo Pykälässä säädetään siitä, miten palkkio lasketaan, kun edunvalvojan tehtävä on kestänyt vuotta lyhyemmän ajan. Oikeusministeriön ohjeessa on vastaava säännös, jota ehdotetaan täsmennettäväksi. Pykälän mukaan peruspalkkion ja omaisuuden hoitamisesta perittävän lisämaksun määrä jaetaan kahdellatoista ja kerrotaan tehtävän hoitamista vastaavien kuukausien määrällä. Vajaa kuukausi katsotaan täydeksi kuukaudeksi. Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, miten vuositulo lasketaan, kun tehtävä on kestänyt vuotta lyhyemmän ajan. Asetuksen 3 :n 2 momentin tai 5 :n 2 momentin mukaista vuositulo saadaan laskemalla yhteen niiden kuukausien tulot, joilta palkkio peritään. Saatu tulo jaetaan vastaavilla kuukausilla ja kerrotaan kahdellatoista. Pykälässä säädetään selvyyden vuoksi, että tässä asetuksessa tarkoitettu edunvalvojan palkkio ei sisällä arvonlisäveroa. Asetuksen esitetään tulevan voimaan samaan aikaan holhoustoimilain 44 :n 3 ja 4 momenttia koskevien muutosten kanssa eli 1 tammikuuta 2013 lukien. Asetusta sovelletaan niihin edunvalvojan toimiin, jotka on tehty tai sen jälkeen.

Edunvalvojan tehtävä

Edunvalvojan tehtävä Edunvalvojan tehtävä Sisältö Edunvalvojan tärkeimmät tehtävät... 3 Edunvalvojan oikeus palkkioon... 5 Edunvalvonnan tarpeen uudelleen arviointi... 5 Edunvalvojan tehtävän päättyminen... 6 Holhousviranomainen...

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Edunvalvontapalkkion periminen

Edunvalvontapalkkion periminen OIKEUSMINISTERIÖ, OIKEUSHALLINTO-OSASTO, OIKEUSAPU- JA ULOSOTTOYKSIKKÖ YLEISEN EDUNVALVONNAN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ OM 7/33/2014 Edunvalvontapalkkion periminen Yleisen edunvalvonnan kehittämistyöryhmän suositus

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011 122/2011 Laki holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

38/2012. Edunvalvojan palkkio. Asetusehdotus

38/2012. Edunvalvojan palkkio. Asetusehdotus 38/2012 Edunvalvojan palkkio Asetusehdotus 38/2012 Edunvalvojan palkkio Asetusehdotus Oikeusministeriö, Helsinki 2012 21.06.2012 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön julkaisu Edunvalvojan palkkio Asetusehdotus

Lisätiedot

Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista

Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista OIKEUSMINISTERIÖ, EDUNVALVONNAN OSTOPALVELUJEN YHTEISTYÖRYHMÄ 6/33/2014 Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista Työryhmä 26.11.2015 SISÄLLYS 1 Arvonlisäveron hyvittäminen

Lisätiedot

Liite 1 Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin työjärjestykseen: Yleinen edunvalvonta Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä

Liite 1 Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin työjärjestykseen: Yleinen edunvalvonta Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä Liite 1 Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin työjärjestykseen: Yleinen edunvalvonta Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä 1. Palveluntuottajat Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 251/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 251/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 251/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi holhoustoimesta annetun lain ja holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain 5 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 UUDET

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019 MUISTIO 1(5) Hallitussihteeri Anne Vänskä 12.11.2018 STM/4611/2018 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019 1. Sosiaali- ja

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen

Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen Vanhemman tehtävät lapsensa edunvalvojana Mitä edunvalvonta tarkoittaa ja kuka on lapsen edunvalvoja? Kuka valvoo edunvalvojan toimintaa? Miten lapsen omaisuutta

Lisätiedot

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,

Lisätiedot

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Elatussopimuksen vaikutus hoitomaksuihin ja muihin velvoitteisiin 25.10.2018 ASIANAJOFACTA.FI Mika Miesmäki toimitusjohtaja, osakas asianajaja,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi holhoustoimesta annetun lain ja holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain 5 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo

Lisätiedot

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Lisätiedot

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla

Lisätiedot

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

66/2012. Edunvalvojan palkkio. Lausuntotiivistelmä

66/2012. Edunvalvojan palkkio. Lausuntotiivistelmä 66/2012 Edunvalvojan palkkio Lausuntotiivistelmä 66/2012 Edunvalvojan palkkio Lausuntotiivistelmä Oikeusministeriö, Helsinki 2012 9.11.2012 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön julkaisu Edunvalvojan

Lisätiedot

Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset

Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Soveltamisala Tätä hallintosäännön liitettä sovelletaan kunnan luottamushenkilöille kuntalain ja valtuuston päätösten mukaisesti maksettaviin palkkioihin ja

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun

Lisätiedot

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA

EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA Henkikirjoittaja Liisa Peltokurppa Kaakkois-Suomen maistraatti Kouvolan yksikkö Mikä on edunvalvontavaltuutus? Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi etukäteen

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Lisätiedot

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain (223/2007) 2 8, 10 ja 10 a, sellaisina kuin

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2011 1143/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyhdistyksen oikaistun vakavaraisuuspääoman rajojen, tasoitusmäärän ja sen

Lisätiedot

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta HE 29/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO. Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa

EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO. Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa EDUNVALVONTAVALTUUTUS * Edunvalvonta on suositeltava keino varautua tulevaisuuteen Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi etukäteen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKÄRI- JA HAMMASLÄÄKÄRI- KOULUTUKSEN KORVAUKSEN PERUSTEISTA VUONNA 2016

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 29.11.2002 TARKVES MUUTTOSOP (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.3.2009 LIITE 4 1 ( 4 ) RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1 Soveltamisala 2 Yleistä Tämän sopimuksen määräyksiä

Lisätiedot

Asianajotoimisto Ahtola Oy hinnasto (päivitetty 05.08.2011)

Asianajotoimisto Ahtola Oy hinnasto (päivitetty 05.08.2011) Asianajotoimisto Ahtola Oy hinnasto (päivitetty 05.08.2011) Perustuntiveloitus... 1 Toimenpidelaskutus... 2 Puhelut, neuvottelut ja kirjeenvaihto... 2 Asiakirjat... 2 Yhtiöiden perustaminen ja yhtiösopimusten

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Sisältö Hoitotahto Valtakirjavaltuutus Edunvalvonta Testamentti HOITOTAHTO Omasta hoidosta määrääminen etukäteen Suostuminen annettuun hoitoon

Lisätiedot

Korvauksen hakeminen ulkomailla

Korvauksen hakeminen ulkomailla Korvauksen hakeminen ulkomailla syntyneistä kustannuksista Sanna Kuorikoski 14.4.2011 Sisältö Korvaushakemus ja valtakirja Tilityksinä haettavat korvaukset ja tilityslomake Tilityksen tekeminen Hakuaika

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

Eteläesplanadi 10 PL 1 00131 HELSINKI Vaihde (09) 18251 Telekopio (09) 1825 7730 MÄÄRÄYSKOKOELMA 26.1.2000 3578/31/99 OM

Eteläesplanadi 10 PL 1 00131 HELSINKI Vaihde (09) 18251 Telekopio (09) 1825 7730 MÄÄRÄYSKOKOELMA 26.1.2000 3578/31/99 OM OIKEUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Eteläesplanadi 10 PL 1 00131 HELSINKI Vaihde (09) 18251 Telekopio (09) 1825 7730 MÄÄRÄYSKOKOELMA 26.1.2000 3578/31/99 OM KORKEIMMAN OIKEUDEN JA HOVIOIKEUDEN ILMOITUKSET HOLHOUS-

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1. HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi Tekninen lautakunta 258 06.08.2014 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi 859/00.04.00/2014 TEKLA 258 Valmistelija/lisätiedot: kaupungingeodeetti Kari Hartikainen,

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Muutettavaksi

Lisätiedot

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n

Lisätiedot

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen. HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain ja kansaneläkelain 103 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA Vesistökunnostusverkoston talviseminaari 2018 Suomen ympäristökeskus 30.1.2018 1 I Vesilainsäädännön käyttöoikeussääntelyn

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992. 1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKO E LM A

KIERTO KIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viestintämarkkinalain 15 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi viestintämarkkinalakia. Ehdotetulla lailla korotettaisiin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen 1.3.2017 alkaen / EL-H VD/122/02.03.00.00/2017 Lainsäädännöllinen tausta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 71/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi puolustusvoimista annetun lain

Lisätiedot

ASETUS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA (24.4.2008/290, viim. muut. 28.6.2012/424 ) Annettu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2008

ASETUS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA (24.4.2008/290, viim. muut. 28.6.2012/424 ) Annettu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2008 OIKEUSAPU JA JULKINEN PUOLUSTUS B 14.2 ASETUS OIKEUSAVUN PALKKIOPERUSTEISTA (24.4.2008/290, viim. muut. 28.6.2012/424 ) Annettu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 17.11.2016 kasvatuksen osasto Sivistysvaliokunta 18.11.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Maaria Rubanin 28.9.2012 OM9/33/2012

OIKEUSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Maaria Rubanin 28.9.2012 OM9/33/2012 OIKEUSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Maaria Rubanin 28.9.2012 OM9/33/2012 OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS VALTION OIKEUSAPUTOIMISTOISTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISEKSI Pääasiallinen sisältö Yleisperustelut Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos

Lisätiedot

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty?

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Esimerkkinä Maija Mikkonen on hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa. Ikää hänellä on 65-vuotta. Maija haluaa kuitenkin

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö 1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin

Lisätiedot

HE 106/2012 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. Maksuluokka

HE 106/2012 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. Maksuluokka Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viestintämarkkinalain 15 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi viestintämarkkinalakia. Ehdotetulla lailla korotettaisiin

Lisätiedot

EDUNALVONTAVALTUUTUS

EDUNALVONTAVALTUUTUS EDUNALVONTAVALTUUTUS Henkikirjoittaja Liisa Peltokurppa Kaakkois-Suomen maistraatti Kouvolan yksikkö Mikä on edunvalvontavaltuutus? Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi etukäteen järjestää asioidensa

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,

Lisätiedot

HE 193/2000 vp. muuttamisesta ESITYKSENPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/2000 vp. muuttamisesta ESITYKSENPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- a terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 6 a :n muuttamisesta ESITYKSENPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

3. Kysymys: Milloin alaikäisen edunvalvonta merkitään holhousasioiden rekisteriin?

3. Kysymys: Milloin alaikäisen edunvalvonta merkitään holhousasioiden rekisteriin? ALAIKÄISEN LAPSEN OMAISUUDEN HOITAMINEN - Kysymyksiä ja vastauksia 1. Kysymys: Kuka on alaikäisen lapsen edunvalvoja? Vastaus: Alaikäisen lapsen edunvalvoja on hänen huoltajansa. 2. Kysymys: Alaikäisellä

Lisätiedot