Satakunnan kulttuurialojen tilastokatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Satakunnan kulttuurialojen tilastokatsaus"

Transkriptio

1 Satakunnan kulttuurialojen tilastokatsaus marraskuu 2018 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen, Satakuntaliitto , etunimi.sukunimi at satakunta.fi 1

2 Kansainvälistyminen Osaamisen kehittäminen Digitalisaatio Toimintalinjat Kehittämisteemat Läpileikkaavat sisällöt ja vaikuttavuustavoitteet TL 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ toimintalinja tavoittelee mahdollisimman monelle satakuntalaiselle maakunnan kilpailukykyä ja elinvoimaa vahvistavaa, mielekästä tekemistä yhteisössämme, yrittäjinä, opiskelijoina tai työntekijöinä. Tavoitteena on saada kaikki työvoimapotentiaali käyttöön. Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Satakunnan maakuntaohjelma TL 2 PUHDASTA ELINVOIMAA toimintalinjalla tavoitellaan elinkeinoelämän menestystä vahvistamalla maakunnan tukijalkoja ja kasvua mahdollistavia aloja; uudistuvaa teollisuutta, energia-alaa ja elintarvikeketjua, bio- ja kiertotaloutta sekä sinistä kasvua. Uudistuva teollisuus Energia Biotalous Kiertotalous Sininen kasvu TL 3 IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA toimintalinja tavoittelee ratkaisuja satakuntalaisten palvelujen turvaamiseksi, hyvinvoinnin edistämiseksi, turvallisuuden tunteen kasvattamiseksi sekä maakunnan vetovoiman ja saavutettavuuden parantamiseksi. Vetovoima Hyvinvointi Turvallisuus Saavutettavuus

3 Tilastokeskus ja Tulli 2018 SATAKUNNAN VAHVUUKSIA Satakunnan teollinen rakenne on maan monipuolisimpia: Porin sk maan 9., Pohjois-Satakunta 24. ja Rauman sk 26. monipuolisin teollisuuden henkilöstössä Suomen 70 seutukunnan joukossa (kartassa vihreällä monipuolisimmat ja punaisella yksipuolisimmat teolliset rakenteet, v. 2016) Satakunnan resilienssi on vahva! Satakunnan avoimuusindeksi (vienti/bkt) maan korkeimpia: 49 % Satakunnan viennin arvo per capita maakunnista 5. korkein v. 2017; osuus Suomen viennistä 5,2 % (väestöosuus 4 %) Satakunnan osuus maan teollisuuden työpaikoista korkea: 5,6 % (2016), sen bruttoarvosta 5,9 % (2016) ja toimipaikoista 5,9 % (2018) Satakunnan kilpailukyky kohentunut vv selvästi: Kuuden osatekijän mittaristo, joka kuvaa seutukunnan kykyä tuottaa BKT:tä (lisätietoa: Rauman seutukunta sijalta 14 sijalle 9 (70 seutukunnan joukossa) Porin seutukunta sijalta 22 sijalle 14 Pohjois-Satakunta sijalla 50 (v. 2016, kokoluokassaan mainio sijoitus!) Rauman seutukunnan BKT/capita on Suomen 3. korkein v

4 SATAKUNNAN VAHVUUKSIA: BKT Satakunnan BKT henkeä kohden on 19 maakunnasta 5. korkein ( ) v. 2015, ostovoimakorjattuna 4. korkein. Sinisellä mediaania korkeammat seutukunnat (sijat 1-35), punaisella matalammat (sijat 36-70) BKT per capita Suomen 70 seutukunnassa Rauman seutukunta on sijalla 3, Porin seutukunta sijalla 26 ja Pohjois-Satakunta sijalla 31. Sinisellä mediaania korkeammat seutukunnat (sijat 1-35), punaisella matalammat (sijat 36-70)

5 Koulutus Tutkinnon suorittaneiden osuus v. 2017, Satakunta ja koko maa 5

6 Satakunnan profiili Julkisen tutkimusrahoituksen taso sen sijaan on heikko. Satakunnan osuus Suomen julkisen sektorin t&k-menoista on vain 0,4 %, korkeakoulusektorin 1,0 % ja yritysten 1,9 %, kun väestöosuus on noin 4,1 % (2015). TKI-investoinnit ovatkin valtaosin yksityisen yritysrahoituksen varassa. 6

7 Taiken valtakunnallisten alueprofiilien julkistus, erityisasiantuntija Paula Karhunen, taike (tiedon tuotanto) Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa Väestöä koskevat mittarit Väestön sosioekonomiaa koskevat mittarit Mittarit Taiteilijoita ja kulttuurialan työvoimaa koskevat mittarit Taiteen ja kulttuurin taloutta koskevat mittarit (kulttuurialan) koulutusta koskevat mittarit Taiteen ja kulttuurin tarjontaa/saatavuutta koskevat mittarit Muutokset - kehitys 7

8 Väestö, v tiedot 8

9 Väestö, kehitys maakunnittain (lähde: Karhunen: Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa) 9

10 Väestö, kehitys v asti 10

11 Taiken valtakunnallisten alueprofiilien julkistus, erityisasiantuntija Paula Karhunen, taike (tiedon tuotanto) Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa 11

12 Työpaikkarakenne 12

13 Työpaikkojen kehitys Lähde: Tilastokeskus ja Satakuntaliitto 13

14 Taiken valtakunnallisten alueprofiilien julkistus, erityisasiantuntija Paula Karhunen, taike (tiedon tuotanto) Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa Kulttuurialan työvoiman määrän kehitys (ka. vuosimuutos %) % -2% -2% -2% -2% -2% -2% -3% -3% -3% -3% -3% -4% -4% -4% -4% -5% -5% 14

15 Työpaikkojen kehitys Työpaikat Muutos KOKO MAA R Taiteet, viihde ja virkistys ,6 % Uudenmaan maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,6 % Varsinais-Suomen maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,8 % Satakunnan maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,1 % Kanta-Hämeen maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,1 % Pirkanmaan maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,9 % Päijät-Hämeen maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,8 % Kymenlaakson maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,0 % Etelä-Karjalan maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,0 % Etelä-Savon maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,8 % Pohjois-Savon maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,7 % Pohjois-Karjalan maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,6 % Keski-Suomen maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,4 % Etelä-Pohjanmaan maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,8 % Pohjanmaan maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,0 % Keski-Pohjanmaan maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,0 % Pohjois-Pohjanmaan maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,1 % Kainuun maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,9 % Lapin maakunta R Taiteet, viihde ja virkistys ,9 % Ahvenanmaa R Taiteet, viihde ja virkistys ,9 % Lähde: Tilastokeskus ja Satakuntaliitto 15

16 Taiken valtakunnallisten alueprofiilien julkistus, erityisasiantuntija Paula Karhunen, taike (tiedon tuotanto) Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa Luovien alojen yrityksiä toimii Satakunnassa v n kpl, v n kpl) 16

17 Satakunnan talouskehitys tammi kesäkuu 2018 Luoviin aloihin luetaan tässä yhteydessä joukkoviestintä, muotoilu, mainonta, taide, kulttuuriperintö, viihde, urheilu ja käsityöalat (yht yritystä). Näiden alojen yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kääntyi kasvuun myös Satakunnassa nousukauden imussa vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla. Koko maassa kehitys oli varsin nahkeaa kehnohkon talven vuoksi. Keväällä kasvu alkoi uudelleen. Liikevaihto alittaa Satakunnassa selvästi vuoden 2011 tason, joten laskukausi on kurittanut alaa monia muita palvelualoja rankemmin. Kasvuun kyenneiden yritysten osuus jäi ainakin Satakunnassa alkuvuonna poikkeuksellisen matalaksi, sillä vain harvempi kuin joka toinen, 47 %, kykeni kohottamaan liikevaihtoaan. Silti 35 % kaikista yrityksistä saavutti vähintään 15 %:n nousun, joten ala näyttää varsin kaksijakoiselta: suuri osa kasvaa hyvin ripeästi ja toiselta puolelta, lähinnä pienyrityksistä, häviää liikevaihtoa. Satakunnassa alan on nostanut pinnalle määrältään harvalukuiset (27 kpl) yli 20 henkilön yritykset, joiden liikevaihto kohosi alkuvuonna yli kuusi prosenttia. Sen sijaan pienempien yritysten liikevaihto laski selvästi vielä aivan alkuvuodesta, mutta keväällä alle viiden henkilön yritysten kasvu alkoi vankkana. Luovat alat (kulttuuri- ja käsityöalat) (Satakunta 2,7 % / Koko maa 1,2 %) (tammikesäkuun 2018 liikevaihdon kasvu) 17

18 Satakunnan talouskehitys tammi kesäkuu 2018 PALKKASUMMA Satakunnan talouden palkkasumma (ml. julkinen sektori) kasvoi selvästi aiempaa ripeämmin. Maakunnan organisaatioiden maksama palkkojen summa kasvoi vuoden 2018 tammi kesäkuussa tasaisesti 4,1 % vuoden 2017 vastaavaa aikaa korkeammaksi. Luovilla aloilla kasvua kirjattiin 2,7 %. 18

19 Tilastokeskus 2018 SATAKUNNAN NOUSUTRENDEJÄ 2010-LUVULLA Automaatio- ja robotiikka-klusteri Elintarviketeollisuus Liike-elämän palvelut Sähkö- ja elektroniikkateollisuus Majoitus- ja ravitsemistoiminta Liikevaihdon kasvu* ,2 % 30,2 % 25,2 % 22,2 % 21,8 % Toimialat keskimäärin 3,1 % Teollisuus keskimäärin -6,1 % Luovat alat -10,2 %, koko maa, luovat alat +7,6 % *Kyseessä päätoimialat karkealla jaolla, ei sis. SOTE-aloja eikä matkailua, jotka pääsisivät todennäköisesti listalle. Niiden tiedot ilmestyvät syksyllä Satakunnassa on runsaasti nousevia aloja ja rakenteellisia vahvuuksia, joilla on vaikutusta alueen talouskasvuun. Rakentaminen Tukku- ja vähittäiskauppa Metallituotteiden valmistus 19,3 % 11,1 % 11,0 %

20 Taiken valtakunnallisten alueprofiilien julkistus, erityisasiantuntija Paula Karhunen, taike (tiedon tuotanto) Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa 20

21 Taiken valtakunnallisten alueprofiilien julkistus, erityisasiantuntija Paula Karhunen, taike (tiedon tuotanto) Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa Apurahojen hakijamäärien kehitys ( ): SATAKUNTA -6 % on suurin laskuprosentti kaikista maakunnista 21

22 Taiken valtakunnallisten alueprofiilien julkistus, erityisasiantuntija Paula Karhunen, taike (tiedon tuotanto) Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa 22

23 Taiken valtakunnallisten alueprofiilien julkistus, erityisasiantuntija Paula Karhunen, taike (tiedon tuotanto) Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa Mitä maakunnissa tapahtuu? Suurin osa maakunnista laskevan väestökehityksen maakuntia Väestömuutokset kuitenkin maltillisia Kulttuurialan työvoima vähenee Taidealan työvoima vähenee Kulttuurialan yritysten määrä vähenee Taiken hakijamäärä vähenee Sen sijaan Taiteen rahoitus ennallaan tai kasvanut Kuntien kulttuuritoimen nettokustannukset suurimmassa osassa maakuntia kasvaneet 23

24 Taiken valtakunnallisten alueprofiilien julkistus, erityisasiantuntija Paula Karhunen, taike (tiedon tuotanto) Taiteen ja kulttuurin tila maakunnissa Onko väestökehityksellä merkitystä taide-elämän kannalta? Ei vaikutusta kulttuurityövoiman kehitykseen Ei vaikutusta taidelaitosten htv-kehitykseen Ei vaikutusta kulttuuriyritysten määrään Taiken hakijat: nousevan kehityksen maakunnissa hakijamäärä tasainen tai nouseva Taiken tuki: tasaisen kehityksen maakunnissa nouseva Tilastot eivät kerro kaikkea - toimivat vain huomion herättäjänä ei johtopäätösten pohjana - tarvitaan analyysia, tutkimusta ja kokemusasiantuntijuutta Tietoa päätöksenteon pohjaksi 24

25 Satakunnan suhdannekehitys LIIKEVAIHTO 25

26 Satakunnan talouskehitys PALKKASUMMA 26

27 Satakunnan talouskehitys tammi kesäkuu 2018 LIIKEVAIHTO Satakunnan talouden nousukiito jatkui vuoden 2018 tammi kesäkuussa. Teollisuus elää suhdannehuippua, ja lähes kaikki sen alatoimialat menestyivät erittäin hyvin. Sen tärkein haara, teknologiateollisuus kasvatti selvästi sekä liikevaihtoaan että vientiään. Metsäteollisuuden nousu ylsi lähes samaan luokkaan, mutta elintarviketeollisuuden kehitys sakkasi alkuvuonna poikkeuksellisen pahasti. Maakunnan kemianteollisuutta on heikentänyt ja tulee jatkossakin kurjistamaan Venatorin tulipalo ja sen myötä koko tehtaan alasajo vuoteen 2021 mennessä. Kemianteollisuuden liikevaihdon lasku kuitenkin pysähtyi alkuvuonna. Kemianteollisuuden tilanne on vakava huolenaihe, sillä sen tuottavuus (arvonlisäys työtuntia kohden) on Satakunnassa 86, eli siten yli kaksinkertainen toimialojen keskiarvoon, 41, verrattuna. Maakunnan kovin kasvaja oli alkuvuonna jälleen automaatio- ja robotiikkaklusteri. Meriteollisuuden kasvu käynnistyi talven pienen tauon jälkeen vilkkaana keväällä ja alalta on kantautunut hyviä uutisia, sillä maakunnan telakoiden tilanne on selvästi kohenemassa. 27

28 Satakunnan talouskehitys tammi kesäkuu 2018 Satakunnan rakennusalan kirkkain nousu alkaa olla vähitellen ohi, sillä sen liikevaihto kääntyi vuoden 2018 toisella neljänneksellä laskuun. Henkilöstömäärä kasvoi silti yhä hieman. Satakunnan palvelusektorin veto pysyi edelleen maakunnassa hyvin vahvana, sillä liike-elämän palveluiden kasvu yltyi positiivisen rakennemuutoksen ansiosta ja tärkeän toimialan, kaupan, nousu pääsi jälleen käyntiin. Majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä luovien alojen kehitys oli myös suotuisaa. 28

29 Liikevaihdon toimialoittainen kehitys Satakunnassa KEHITYS SATAKUNTA VS. KOKO MAA KESKIMÄÄRIN TAMMI KESÄKUUSSA 2018 (SATAKUNTA ALLEVIIVATTU, JOS PAREMPI): Kaikki toimialat yhteensä (Satakunta 5,8 % / Koko maa 5,6 %) Koko teollisuus yhteensä (Satakunta 6,8 % / Koko maa 6,1 %) Elintarviketeollisuus (Satakunta -2,2 % / Koko maa 1,8 %) Metsäteollisuus (Satakunta 7,4 % / Koko maa 6,1 %) Kemikaalien sekä kumi- ja muovituotteiden valmistus (Satakunta -0,9 % / Koko maa 0,0 %) Teknologiateollisuus yhteensä sis. telakat (Satakunta 8,3 % / Koko maa 6,0 %) Metallien jalostus (Satakunta 10,8 % / Koko maa 6,1 %) Metallituotteiden valmistus (Satakunta 6,9 % / Koko maa 6,5 %) Koneiden ja laitteiden valmistus (Satakunta 4,1 % / Koko maa 8,4 %) Elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistus (Satakunta 12,4 % / Koko maa 3,2 %) Telakat/muu kulkuneuvojen valmistus (Satakunta -14,4 % / Koko maa -0,2 %, palkkasumman muutos) 29

30 Liikevaihdon toimialoittainen kehitys Satakunnassa KEHITYS SATAKUNTA VS. KOKO MAA KESKIMÄÄRIN TAMMI KESÄKUUSSA 2018: Rakentaminen (Satakunta -0,2 % / Koko maa 4,9 %) Tukku- ja vähittäiskauppa (Satakunta 3,3 % / Koko maa 4,6 %) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (Satakunta 3,7 % / Koko maa 4,8 %) Liike-elämän palvelut (Satakunta 11,4 % / Koko maa 5,0 %) Luovat alat (kulttuuri- ja käsityöalat) (Satakunta 2,7 % / Koko maa 1,2 %) Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut (Satakunta 4,4 % / Koko maa 4,7 %, palkkasumman kasvu) 30

31 31 SUMMA SUMMARUM, SATAKUNNAN SUHDANNEKEHITYS TAMMI-KESÄKUU 2018:

32 Lisätietoa: Satamittari ja tietopalvelut Satamittari-verkkosivusto osoitteessa tarjoaa Satakuntaa kuvaavia tilasto-, tutkimus- ja ennakointitietoja. Satamittari kuvaa ajankohtaisesti alueen elinkeinoelämän kehitystä ja tarjoaa monipuolisesti Satakunnan kehitystä koskevaa pitkän ajan analysoitua tietoa. Satakunnan talous -katsaus tarjoaa tuoreinta mahdollista toimialoittaista suhdannetietoa Satakunnasta. Katsaus on ladattavissa: katsaus Toimitamme pyynnöstä Satakuntaa, sen seutukuntia ja kuntia koskevaa (tilasto)tietoa. Satakuntaa koskeva tilastotuotanto ja tutkimustoiminta antavat erinomaiset lähtökohdat toteuttaa maakuntaa koskevia tietopalveluja ja analyysejä. Käytössämme ovat monipuoliset tietokannat, joista tarvittava tieto löytyy nopeasti. 32

Satakunnan resilienssi on vahva!

Satakunnan resilienssi on vahva! SATAKUNNAN VAHVUUKSIA Satakunnan teollinen rakenne on maan monipuolisimpia: Porin sk maan 7., Pohjois-Satakunta 22. ja Rauman sk 29. monipuolisin teollisuuden henkilöstössä Suomen 70 seutukunnan joukossa

Lisätiedot

EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA AA-H

EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA AA-H EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA 30.11.2017 AA-H SATAKUNTA SUOMEN TALOUDEN VAHVA OSA Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus 2017 Satakunnan osuus Suomen viennistä on 6,2 % (vrt. väestöosuus 4,1 %, 2015).

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄ. äly taide hyvinvointi asuvat meillä / AA-H

KANKAANPÄÄ. äly taide hyvinvointi asuvat meillä / AA-H KANKAANPÄÄ äly taide hyvinvointi asuvat meillä 13.11.2017 / AA-H Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus 2017 SATAKUNTA ON KOMPAKTI KOKONAISUUS JA SUOMEN TALOUDEN VAHVA OSA Satakunnan osuus Suomen viennistä

Lisätiedot

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV

Lisätiedot

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä

Lisätiedot

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Kulttuurin tulevaisuuspöytä 3.5.218 Mikkeli Erityisasiantuntija

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 29.11.2018 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 http://www.satamittari.fi/satakunnan_talous_-katsaus

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 1.12.2017 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus ja

Lisätiedot

PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI Satakuntaliitto

PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI Satakuntaliitto PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI 3.5.2018 Satakuntaliitto Kehittämisteemat Satakunnan Maakuntaohjelma 2018-2021 Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Toimintalinja 2 PUHDASTA ELINVOIMAA Yrittäjyys

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 31.5.2018 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 http://www.satamittari.fi/satakunnan_talous_-katsaus

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 31.5.2017 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus ja

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 7.12.2016 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 SATAKUNNAN VAHVUUKSIA 2010-LUVULLA Saku

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

Toukokuu SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät sekä rakennusalan katsaus

Toukokuu SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät sekä rakennusalan katsaus SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät sekä rakennusalan katsaus Toukokuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 http://www.satamittari.fi/satakunnan_talous_-katsaus

Lisätiedot

Tulevaisuuden tuotanto ja valmistus data-analytiikalla -seminaari

Tulevaisuuden tuotanto ja valmistus data-analytiikalla -seminaari Tulevaisuuden tuotanto ja valmistus data-analytiikalla -seminaari 7.6.2018 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 http://www.satamittari.fi

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 31.5.2016 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 LIIKEVAIHTO 2 LIIKEVAIHTO Satakunnan vuoden

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 SATAKUNNAN VAHVUUKSIA 2010-LUVULLA Saku Vähäsantanen

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 33

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 33 SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 33 Toukokuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 http://www.satamittari.fi/satakunnan_talous_-katsaus

Lisätiedot

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN UUDISTAMINEN SATAKURSSI -HANKE

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN UUDISTAMINEN SATAKURSSI -HANKE SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN UUDISTAMINEN SATAKURSSI -HANKE Ohjausryhmän kokous 28.9.2017 TKI-FOORUMIT 2018 Sidosryhmien ajankohtaiset näkymät teemaan liittyen ALUE-ENNAKOINNIN TEEMAFOORUMIT

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 26.11.2014 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö saku.vahasantanen@utu.fi 050 520 0780 LIIKEVAIHTO Satakunnan

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta maaliskuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen,

Lisätiedot

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta huhtikuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen,

Lisätiedot

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta helmikuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen,

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta tammikuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen,

Lisätiedot

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelma

Satakunnan maakuntaohjelma Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 27.5.2015 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö saku.vahasantanen@utu.fi 050 520 0780 LIIKEVAIHTO Satakunnan

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 31.5.2016 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi 044 711 4350 Satakunnan talouskehitys heinä joulukuu 2015

Lisätiedot

SATAKUNNAN TEOLLISUUDEN KEHITYS JA NÄKYMÄT

SATAKUNNAN TEOLLISUUDEN KEHITYS JA NÄKYMÄT SATAKUNNAN TEOLLISUUDEN KEHITYS JA NÄKYMÄT 22.1.2016 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi 044 711 4350 Satakunnan talouskehitys LIIKEVAIHTO 2 Satakunnan

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 16.9.2013 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö saku.vahasantanen@utu.fi 050 520 0780 LIIKEVAIHTO Satakunnan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Tampere 25.10.2007 (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 29.10.2007 A 1 A) Budjettirahoitteinen liiketoiminnan

Lisätiedot

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta kesäkuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen,

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta syyskuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen,

Lisätiedot

Satakunnan elinvoima ja kilpailukyky

Satakunnan elinvoima ja kilpailukyky Satakunnan elinvoima ja kilpailukyky 11.2.2014 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö saku.vahasantanen@utu.fi 050 520 0780 2 Satakunnan väestökehitys 3 Satakunnan

Lisätiedot

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta toukokuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen,

Lisätiedot

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta

SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta SATAKUNTA LUKUINA Satakunnan toimintaympäristö -infograafeja väestöstä, aluetaloudesta, suhdannekehityksestä ja positiivisesta rakennemuutoksesta lokakuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen,

Lisätiedot

KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA

KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA 100 % 80 % 60 % 40 % 8% 9% 10% 12% 10% 10% 11% 15% 66% 65% 64% 59% Väestörakenne ja väestönkehitys 20 % 0 % 16% 16% 15% 14% 2000 2005 2010

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 1 TRENDIKATSAUS 2/2016 (19.8.2016) TULEVAISUUSLOIKKA ETELÄ-SAVON ENNAKOINTIHANKE 2015-2017 ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 KATSAUS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ALUETALOUDEN KEHITYKSEEN Etelä-Savon aluetalouskatsauksessa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

LAPIN SUHDANTEET 2016

LAPIN SUHDANTEET 2016 LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa ja sen 22 kuntaa Pirkanmaan kunnat 22 kuntaa, yhteensä 512 081 asukasta (1.1.2019) Lounais-Pirkanmaan seutukunta Sastamala Väestö 24 651 Demografinen

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Vaasassa 25.03.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 27.11.2013 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö LIIKEVAIHDON JAKAUMA Liike-elämän palvelut 6% Satakunnan liikevaihdon

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019 Pirkanmaan yritysbarometri I/19 Toukokuu 19 Markus Sjölund Taustatiedot Kyselyajankohta: 3.5. -15.5.19 Vastanneita 364, vastausprosentti 19 % Vastaajat yrityskoon mukaan: 1-9 44.1% - 49 31.9% - 249 17.4%

Lisätiedot

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S 2 0 1 7 - L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U Lappi avainlukuina Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla

Lisätiedot

Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä

Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Vuoden 2018 alkupuoliskolla yritysten henkilöstömäärät kasvoivat kaikilla ja liikevaihto lähes kaikilla toimialoilla Kaivostoiminnan

Lisätiedot

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke: www.poketti.fi

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013

Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013 Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013 Erityissuunnittelija Jonas Nylén, Kaupunkikehitys, 21.1.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2013* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2014 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET 5.10.2012 MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET Anita Mikkonen 1 KESKI-SUOMEN VISIO Yhteistyön, yrittäjyyden ja osaamisen Keski-Suomi Maakuntavaltuuston hyväksymä 8.6.2010 1. Uusimpia tilastoja ja ennakointia:

Lisätiedot

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN JOHTORYHMÄ

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN JOHTORYHMÄ SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN JOHTORYHMÄ 3.10.2017 TKI-FOORUMIT 2018 Sidosryhmien ajankohtaiset näkymät teemaan liittyen ALUE-ENNAKOINNIN TEEMAFOORUMIT Foorumien tehtävänä on tarjota maakunnalliselle suunnittelu-

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,

Lisätiedot

Toimialakatsaus 2011

Toimialakatsaus 2011 Toimialakatsaus 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne 2009, P:maa + K-P

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 27.5.2014 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö saku.vahasantanen@utu.fi 050 520 0780 LIIKEVAIHTO Satakunnassa

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto 11.12.2018 30 000 uutta työpaikkaa Mistä osaajat? Työllisten määrä Varsinais-Suomessa lähenee kaikkien aikojen

Lisätiedot

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Bruttokansantuote vuonna 2016 euroa/asukas Uusimaa 51714 Ahvenanmaa - Åland 46634 KOKO MAA Pohjanmaa 39327 38285 Etelä-Karjala Lappi Varsinais-Suomi Pirkanmaa Satakunta

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun 1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan

Lisätiedot

maakuntakartalla kuntatalouden

maakuntakartalla kuntatalouden Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä seminaari Eduskunta 7.11.2013 Kymenlaakson asemointi maakuntakartalla kuntatalouden tila ja kehitysmahdollisuudet Timo Kietäväinen Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot