Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Kainuussa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Kainuussa?"

Transkriptio

1 Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Kainuussa?

2 UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta, osallisuudesta sekä avun saannista ja tarpeisiin vastaavuudesta Tietoa saadaan myös 4. ja 5. lk oppilailta ja heidän huoltajiltaan Kokonaistutkimus, joka toteutetaan joka toinen vuosi, seuraavan kerran 2019 Kyselyyn vastataan nimettömänä 2

3 TULOKSET MAKSUTTOMASTI SAATAVILLA TULOSPALVELUSSA 3

4 TULOKSIA VOI TARKASTELLA AIEMPAA LAAJEMMIN Tuloksia voi tarkastella tulospalvelussa sukupuolen, kouluasteen ja alueen mukaan tulosten tarkastelumahdollisuus taustamuuttujittain tulossa kevät 2018 Palvelua kehitetään edelleen uudet indikaattorit, huoltajien tiedot Koulu- ja oppilaitoskohtaiset tulokset toimitettu vastanneille oppilaitoksille tammikuussa 2018 Seuranta vuodesta

5 KYSELYYN OSALLISTUI 2017 KEVÄÄLLÄ 4. ja 5. luokkien oppilaat 80 % (N = ) 8. ja 9. luokkien oppilaat 63 % (N = ) Lukioiden 1. ja 2. v. opiskelijat 51 % (N = ) Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. v. opiskelijat 39 %(N = ) 4. ja 5. luokkien oppilaiden huoltajat 30% (N= ) Vastausaktiivisuus vaihtelee oppilaitoksittain, kunnittain ja kysymyksittäin Tyttöjen ja poikien vastausaktiivisuudessa ei suuria eroja 5

6 KOULUTERVEYSKYSELY 2017 KAINUUSSA perusopetuksen 4. ja 5. luokkalaista perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaista 298 lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijaa 452 ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijaa 6

7 TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN Kouluterveyskyselyn tuloksia voidaan hyödyntää osana toiminnan suunnittelua ja päätöksentekoa Lasten, nuorten ja vanhempien kanssa Kouluissa ja oppilaitoksissa Kunnissa Maakunnissa 7

8 Esimerkki Turusta 8

9 Arviointikohde 1: Tarve tunne- ja vuorovaikutustaitojen ja mielenterveyden edistämiseen oppilaitoksessa 9

10 Mielialaan liittyviä ongelmia 4. ja 5. luokkalaisilla 4. ja 5. luokkalaisista pojista 14 % (koko maassa 12 %) ja tytöistä 16 % (koko maassa 13 %) ollut mielialaan liittyviä ongelmia kahden viime viikon aikana Alle murrosikäisistä koululaisista noin 2 % on masennus. Masennus voi vaikeuttaa lapsen kehitystä ja oppimista sekä kaverisuhteita. Ilman hoitoa masennus usein toistuu aikuisuuteen. Lapsi, jolla epäillään olevan mielialaongelma, tulisi ohjata perusterveydenhuollon arvioon. Indikaattori muodostuu kuudesta osiosta: 1) olin epätoivoinen tai onneton, 2) en nauttinut mistään, 3) olin niin väsynyt, että istuin vaan paikallani tekemättä mitään, 4) oli vaikeaa ajatella kunnolla tai keskittyä, 5) ajattelin, että kukaan ei pidä minusta, 6) ajattelin, että en voi koskaan olla yhtä hyvä kuin muut lapset. Tarkastelussa ovat mukana vähintään yhden pisteen saaneet vastaajat. Indikaattori perustuu MFQ-kyselylomakkeen (Moods and Feelings Questionnaire) kysymyksiin 10

11 Kohtalainen tai vaikea ahdistuneisuus (%) Koko maa Kainuu Kohtalainen tai vaikea ahdistuneisuus (%) Ahdistuneisuus ja uupumus yleistä: - Tytöillä - Nuorilla, joiden äideillä matala koulutus - Toimintarajoitteisilla - Sijoitetuilla - Ulkomailla syntyneillä, ulkomaista syntyperää olevilla Kajaani ja 9. lk Lukio Kuhmo 10 AOL THL: Kouluterveyskysely

12 ONGELMIA OPPIMISYHTEISÖN ILMAPIIRISSÄ (%) Indikaattori kuvaa nuorten osuutta, jotka eri mieltä siitä, että luokassani on hyvä työrauha, ilmapiiri on sellainen, että uskallan vapaasti ilmaista mielipiteeni ja luokkani oppilaat viihtyvät hyvin yhdessä Tytöt kokevat poikia enemmän ongelmia oppimisyhteisön ilmapirissä kaikilla kouluasteilla Perusopetus 8. ja 9. luokka Lukio 1. ja 2. vuosi AOL 1. ja 2. vuosi KAINUU 9 % 2 % 4% KOKO MAA 7 % 2 % 4 % 12

13 Arviointikohde 2: Tarve kiusaamista, väkivaltaa ja häirintää ehkäiseville ja vähentäville toimintatavoille oppilaitoksessa 13

14 Koulukiusaaminen Kiusaamiseksi määriteltiin Epämiellyttävien asioiden sanominen tai tekeminen Toistuvasti kiusoittelu tavalla, josta kohde ei pidä Koulukiusaamisen ulkopuolelle määriteltiin se, jos kaksi suunnilleen samanvahvuista oppilasta riitelee Koulukiusaaminen lisää lapsen ja nuoren turvattomuuden tunnetta ja on vakava uhka terveydelle, hyvinvoinnille ja koulumotivaatiolle Kiusaaminen vaikuttaa kouluviihtyvyyteen, heikentää koulu- ja opintosuorituksia sekä aiheuttaa poissaoloja Koulukiusatuilla on keskimääräistä enemmän mielenterveyden häiriöitä. Kiusatuilla esiintyy erilaisia psyykkisiä ongelmia, itsetunto-ongelmia ja ihmissuhdeongelmia Koulukiusatut kärsivät samanaikaisesti usein yksinäisyydestä sekä erilaisesta oireilusta, kuten masentuneisuudesta ja ahdistuneisuudesta 14 Esityksen nimi / Tekijä

15 Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa (%) Poikia kiusataan tyttöjä enemmän Kiusaaminen vähentyy iän myötä eniten kiusaamista on alaluokilla Kainuu: Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa (%) lk lk 3 4 pojat Lukio 1 2 tytöt AOL

16 Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa (%) Toistuvaa koulukiusaamista esiintyy Kainuussa vähemmän kuin maassa keskimäärin Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa (%) Koko maa Kainuu 0, ja 5. lk Kajaani 0, ja 9. lk Lukio AOL Kuhmo THL: 6 Kouluterveyskysely

17 Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa (%) Koulukiusaaminen vähentynyt vuodesta 2006 etenkin yläluokkien pojilla ja ammattiin opiskelevilla pojilla Kainuu: pojat Kainuu: tytöt , , lk lk Lukio Aol lk lk Lukio Aol 17

18 Toistuva koulukiusaaminen näyttäisi kohdentuvan joihinkin nuoriin (koko maa) 18

19 KIUSAAMINEN JA POISSAOLOT Vähintään kerran viikossa koulukiusaamista kokevilla nuorilla on huomattavasti enemmän luvattomia poissaoloja Koko maassa: 8. ja 9. luokkalaisilla koulukiusatuilla 25 % luvattomia poissaoloja kuukausittain, muilla nuorilla 8 % Lukiolaisilla koulukiusatuilla 29 % luvattomia poissaoloja kuukausittain, muilla nuorilla 16 % Ammattiin opiskelevilla koulukiusatuilla 39 % luvattomia poissaoloja kuukausittain, muilla nuorilla 25 % 19

20 Kiusaamisesta ei aina kerrota - Kiusaamisen päättyminen on varmistettava Kainuun alaluokkalaisista 60 % oli kertonut kiusaamisesta koulun aikuiselle. Heistä 67 % koki, että kiusaaminen oli loppunut tai vähentynyt tämän jälkeen. 12 % koki, että kiusaaminen oli jatkunut tai jopa pahentunut kertomisen jälkeen. 8. ja 9. luokkalaisista vain 22 % oli kertonut kiusaamisesta koulun aikuiselle. Kertomisen jälkeen 57 prosentilla kiusaaminen oli loppunut tai vähentynyt, mutta 19 prosentilla jatkunut ja pahentunut 20

21 SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ KOULUSSA Pojista 2 % (koko maassa 1-5 %) ja tytöistä 1-3% (koko maassa 1-4 %) kouluasteesta riippuen kokenut seksuaalista häirintää koulussa tai oppilaitoksessa viimeisen 12 kk aikana Keskusteluvaikeudet ovat yhteydessä mm. lisääntyneeseen ahdistuneisuuteen ja näkyvät esim. MLL Lasten ja nuorten puhelimessa 21

22 Arviointikohde 3: Tarve opintojen edistämiseen poissaoloja ehkäisemällä 22

23 LUVATTOMIA POISSAOLOJA LUKUVUODEN AIKANA VIIKOITTAIN Ei suuria eroja tyttöjen ja poikien välillä luvattomien poissaolojen esiintymisessä Perusopetus 8. ja 9. luokka Lukio 1. ja 2. vuosi AOL 1. ja 2. vuosi POJAT 3% 4 % 5 % TYTÖT 2 % 4 % 4 % 23

24 Luvattomia poissaoloja lukuvuoden aikana viikoittain (%) Koko maa 1 Luvattomia poissaoloja lukuvuoden aikana viikottain (%) 6 Pieniä eroja maakunnan sisällä kaupunkien välillä etenkin 2. asteella opiskelevien välillä 3,0 Kainuu 1 3 0,4 8. ja 9. lk Kajaani 0,5 1 3 Lukio AOL Kuhmo THL: Kouluterveyskysely

25 Arviointikohde 4: Tarve terveellisten elintapojen edistämiselle 25

26 Koulu-uupumus Koulu-uupumuksessa ei suuria muutoksia. Koulu-uupumusta enemmän tytöillä kuin pojilla: 8. ja 9. luokkalaisista tytöistä 15 %, lukiolaistytöistä 15 % ja ammattiin opiskelevista tytöistä 9 % koulu-uupuneita Kainuu: Koulu-uupumus (%) 26

27 EI SYÖ KOULULOUNASTA PÄIVITTÄIN 4. ja 5 lk oppilaista 18 % (koko maassa 16 %) syö kaikki kouluruoan aterianosat kaikkina koulupäivinä 8. ja 9. luokkalaisista noin viidennes ei syö koululounasta päivittäin (koko maassa 30 %), määrä pienenee toiselle asteelle siirryttäessä Perusopetus 8. ja 9. luokka Lukio 1. ja 2. vuosi AOL 1. ja 2. vuosi POJAT 20 % 10 % 19 % TYTÖT 20 % 13 % 26 % 27

28 YLIPAINO Ylipainoisten nuorten osuus kasvanut Vuonna 2017 Kainuun 8. ja 9. luokkalaisista 20 %, lukiolaisista 19 % ja ammattiin opiskelevista 24 % ylipainoisia Ylipainoisuus on yleisempää pojilla, nuorilla joiden äideillä matala koulutus, toimintarajoitteisilla, sijoitetuilla, ulkomaista syntyperää olevilla Kainuu Ylipaino (%) 28

29 PÄIHDEKOKEILUT JA ASENTEET Humalahakuisesti tai säännöllisesti juovien määrä on vähentynyt Vuonna 2017 perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisista raittiita oli 63 % (koko maassa 62 %), lukiolaisista 42 % (koko maassa 35 %) ja ammattiin opiskelevista 25 % (koko maassa 26 %) Kainuu: Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa (%) Kainuu: Käyttää alkoholia viikoittain(%) 29

30 PÄIHDEKOKEILUT JA ASENTEET Nuorten tupakointi on vähentynyt, Kainuussa hieman muuta maata vähemmän. Ammattiin opiskelevista vuonna 2013 tupakoi päivittäin 38 % (koko maassa 36 %), vuonna % (koko maassa 23 %). Lukiolaisista päivittäin tupakoi 3 % ja yläluokkalaisista päivittäin tupakoi 11 % (koko maassa lukiolaisista 3 % ja yläluokkalaisista 7 %) Nuuskan käyttö on lisääntymässä etenkin ammattiin opiskelevilla 4. ja 5. lk tytöistä 3 % ja pojista 9 % kokeillut jotain tupakkatuotetta Kainuu: Tupakoi päivittäin (%) Kainuu: Nuuskaa päivittäin (%) 30

31 PÄIHDEKOKEILUT JA ASENTEET Vuonna 2017 Kainuussa 8.- ja 9.-luokkalaisista 5 % oli kokeillut kannabista, lukiolaisista 7 % ja ammattiin opiskelevista 19 % Kokeillut kannabista ainakin kerran (%) Koko maa Kainuu ja 9. lk Kajaani Lukio 2017 AOL Kuhmo THL: Kouluterveyskysely

32 PÄIHDEKOKEILUT JA ASENTEET Kainuulaisista 8. ja 9. luokkalaisista 31 % (koko maassa 38 %), lukiolaisista 32 % (koko maassa 46 %) ja ammattiin opiskelevista 46 % (koko maassa 53 %) arvioi, että omalta paikkakunnalta on helppo hankkia huumeita 32

33 Arviointikohde 5: Tarve oppilaitoksen työskentelyolosuhteiden parantamiselle 33

34 Seuraavat asiat häirinneet vuoden aikana paljon koulussa Seuraavat asiat häirinneet vuoden aikana paljon koulussa Huonot WC-, pukeutumis- ja peseytymistilat Epämukavat työtuolit, työpöydät tai muut kalusteet 5,1 5,3 7,5 12,2 16,8 19,1 12,8 16,1 Liian kirkas tai hämärä valaistus 3,1 8,1 6,4 5,3 Melu Luokkahuoneen tai opiskelutilojen ahtaus Epämiellyttävä haju Tunkkainen ilma 12,4 16,5 8,4 7,0 2,5 7,9 11,1 3,3 4,2 10,1 6,0 7,7 19,4 13,8 16,1 28, lk Perusopetus 8. ja 9. lk Lukio 1. ja 2. vuosi Ammatillinen oppilaitos Liika kylmyys 3,0 9,8 21,8 27,2 Liika kuumuus 3,1 3,7 3,6 6,6 0,0 5,0 10,0 15,0 20,0 25,0 30,0 THL: Kouluterveyskysely 35,

35 TAPATURMA KOULUSSA TAI KOULUMATKALLA (%) Koulutapaturmat vähenevät merkittävästi toiselle asteelle siirryttäessä Perusopetus 4. ja 5. luokka Perusopetus 8. ja 9. luokka Lukio 1. ja 2. vuosi AOL 1. ja 2. vuosi POJAT 19 % 17 % 4 % 10 % TYTÖT 15 % 19 % 9 % 15 % 35

36 Arviointikohde 5: Tarve osallisuutta edistävien toimintatapojen kehittämiselle oppilaitoksessa 36

37 Ei koe olevansa tärkeä osa koulu- eikä luokkayhteisöä (%) Koko maa Ei koe olevansa tärkeä osa koulu- eikä luokkayhteisöä (%) Toimintarajoitteiset, ulkomaista syntyperää olevat, kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret kokevat enemmän irrallisuutta ja kiinnittyvät huonommin koulu- ja luokkayhteisöön Kainuu ja 5. lk Kajaani ja 9. lk Lukio AOL Kuhmo THL: Kouluterveyskysely

38 VUOROVAIKUTUS OPETTAJIEN KANSSA PARANTUNUT Opettajien ja oppilaiden suhde kehittynyt myönteisesti myönteinen kehityskulku jatkuu edelleen Opettajat eivät ole kiinnostuneet oppilaan kuulumista (%) 38

39 KENENKÄÄN EI TULISI OLLA YKSIN YKSINÄISYYS KOSKETTAA LIIAN MONTAA LASTA JA NUORTA Tyttöjen yksinäisyys lisääntyy yläluokille siirryttäessä Kainuu: Kokee itsensä yksinäiseksi (%) Yksinäisyys on yhteydessä ahdistuneisuuteen yläluokilla ja toisella asteella lk lk 5 14 Lukio 7 17 pojat tytöt AOL THL: Kouluterveyskysely

40 Tuntee itsensä yksinäiseksi (%) Eroja maakunnan kaupunkien välillä Kainuu: Tuntee itsensä yksinäiseksi (%) Koko maa Kainuu ja 5. lk Kajaani ja 9. lk Lukio AOL Kuhmo THL: Kouluterveyskysely

41 Yksinäisyydessä suuria eroja taustatekijöiden suhteen Koko maa: Tuntee itsensä yksinäiseksi (%) lk 8.-9 lk Lukio yhteensä äidin koulutustaso matala ulkomainen syntyperä, syntynyt ulkomailla toimintarajoite AOL sijoitettu kodin ulkopuolelle THL: Kouluterveyskysely 41

42 Arviointikohde 6: Avun ja tuen saannin varmistaminen 42

43 Ei ole saanut tukea ja apua hyvinvointiinsa vuoden aikana, vaikka olisi tarvinnut (%) Eniten apua ja tukea erilaisiin ongelmiin on saatu kouluterveydenhoitajilta, opettajilta ja koululääkäriltä Kainuu: Ei ole saanut tukea ja apua hyvinvointiin vuoden aikana, vaikka olisi tarvinnut (%) Tyydyttymätöntä tuen tarvetta esiintyy enemmän tytöillä kuin pojilla. Tukea olisi tarvittu enemmän psykologilta ja kuraattorilta kouluterveydenhoitajalta koululääkäriltä koulupsykologilta koulukuraattorilta lk Lukio AOL opettajalta

44 JOKAISELLA LAPSELLA JA NUORELLA TULISI OLLA JOKU, JONKA KANSSA KESKUSTELLA MIELTÄ PAINAVISTA ASIOISTA Mahdollisuus keskustella koulun aikuisen tai muun ammattihenkilön kanssa mieltä painavista 17 % perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaista 12 % lukiolaisista 8 % ammattiin opiskelevista Nuorilla oli useammin mahdollisuus keskustella ystävien kuin vanhempien tai ammattihenkilön kanssa 4. ja 5. lk oppilaista vajaalla puolella (53 %) oli mahdollisuus keskustella koulussa aikuisen kanssa mieltä painavista asioista. Tämä toteutuu hieman useammin kuin maassa keskimäärin (49 %) 44

45 Lopuksi

46 ERIARVOISUUS HYVINVOINNISSA ON HUOMATTAVAA, MUTTA SIIHEN VOIDAAN PUUTTUA Suurin osa Kainuun lapsista ja nuorista voi hyvin Siitä huolimatta esimerkiksi yksinäisyyttä, väsymystä, kouluuupumusta, ahdistuneisuutta ja epäterveellisiä elintapoja, esiintyy monella lapsella ja nuorella Osallisuus ja yhteisöllisyys kouluissa ja oppilaitoksissa on parantunut edelleen kuitenkin liian moni lapsi ja nuori ei koe olevansa osa luokka- ja kouluyhteisöä Iso osa nuorista voi keskustella mieltä painavista asioista jonkun kanssa Tukea ja apua hyvinvointiin saadaan oppilaitoksen ammattilaisilta kohtuullisen hyvin 46

47 ERIARVOISUUS HYVINVOINNISSA ON HUOMATTAVAA, MUTTA SIIHEN VOIDAAN PUUTTUA Asioita voidaan parantaa oppilaitoksissa, kunnissa ja maakunnassa monin keinoin Lisäämällä edelleen osallisuutta ja yhteisöllisyyttä Huolehtimalla, että kiusaamiseen puututaan heti Kehittämällä tuen tarpeen varhaista tunnistamista Vahvistamalla oppilaiden ja opiskelijoiden voimavaroja Apua täytyy olla helposti saatavilla mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen Huolehtimalla tuen ja palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta Kohtaamalla lapsi ja nuori yksilönä Opiskeluhuollolla on tärkeä tehtävä terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisessa Tarve monialaiselle yhteistoiminnalle sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämiselle kokonaisuutena 47

48 NINA HALME stm.fi/hankkeet/terveys ja hyvinvointi #lapemuutos #kärkihanke 48

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Lapissa?

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Lapissa? Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Lapissa? UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta, osallisuudesta

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Pohjois- Pohjanmaalla?

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Pohjois- Pohjanmaalla? Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Pohjois- Pohjanmaalla? UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta,

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille pääkaupunkiseudulla?

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille pääkaupunkiseudulla? Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille pääkaupunkiseudulla? UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Keski-Suomessa?

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Keski-Suomessa? Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu lapsille ja nuorille Keski-Suomessa? UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu tamperelaisille lapsille ja nuorille?

Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu tamperelaisille lapsille ja nuorille? Kouluterveyskysely 2017 Mitä kuuluu tamperelaisille lapsille ja nuorille? UUDISTUNUT KOULUTERVEYSKYSELY Tuottaa seurantatietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Th, tutkija Hanne Kivimäki Terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Finlandia-talo 16.2.2018 Terveydenhoitajapaivat 2018/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä tiedonkeruusta

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Th, tutkija Hanne Kivimäki Opiskeluhuollon verkostopäivä 8.3.2018 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki 8.3.2018 Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi

Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Riikka Ikonen, erikoistutkija, TtT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Taustaa Suomessa ei ole aikaisempaa kansallisesti kattavaa

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Uutta tietoa toimintarajoitteisten nuorten hyvinvoinnista Kouluterveyskyselyn 2017 valossa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 2018

Uutta tietoa toimintarajoitteisten nuorten hyvinvoinnista Kouluterveyskyselyn 2017 valossa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 2018 Uutta tietoa toimintarajoitteisten nuorten hyvinvoinnista Kouluterveyskyselyn 2017 valossa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 2018 Outi Kanste, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Uudistunut

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017, Helsingin 4.- ja 5.-luokkalaisten vastaukset

Kouluterveyskysely 2017, Helsingin 4.- ja 5.-luokkalaisten vastaukset Kouluterveyskysely 2017, Helsingin 4.- ja 5.-luokkalaisten vastaukset Myönteiset asiat ja huolenaiheet sekä perusindikaattorikoonti teemoittain. Vertailuna Helsinki - koko maa sekä Helsinki; tytöt-pojat.

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36% Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 8% Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 24% Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 12% Huono ilmanvaihto

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2005-2013 Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat 4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten

Lisätiedot

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 THL 5.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Perustietoa Kouluterveyskyselystä Valtakunnalliset tulokset 2013 Tulosten hyödyntäminen

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina 2008-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 2017:13 Kouluterveyskysely 2017 katsaus Helsingin tuloksiin Suurin osa helsinkiläislapsista ja -nuorista on tyytyväisiä elämäänsä. Noin seitsemän kymmenestä tuntee itsensä arvokkaaksi, elämänhallinta on

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Elämänhallinta ja elämään tyytyväisyys. Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika. Osallisuus. Osallistuminen ja vaikutusmahdollis uudet

Elämänhallinta ja elämään tyytyväisyys. Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika. Osallisuus. Osallistuminen ja vaikutusmahdollis uudet Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Elämänhallinta ja elämään tyytyväisyys Osallisuus Osallistuminen ja vaikutusmahdollis uudet 2013 2017 Lukio 1. ja Ammatillinen Lukio 1. ja Ammatillinen 2. vuosi oppilaitos

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI - MUUTAMIA NOSTOJA

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI - MUUTAMIA NOSTOJA LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI - MUUTAMIA NOSTOJA,,, 23.5.2019 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Vistan koulu selkeää kehittymistä selkeää heikkenemistä 2007 2009 2011 2013 2015 (N=248) (N=252) (N=225) (N=232) (N=303) FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja paikallisesta peruskoululaisten aineistosta Koulukuraattori Eija Kasurinen Koulupsykologi Reetta Puuronen Kouluterveyskysely 2017 -THL toteutti valtakunnallisen kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua FYYSISET TYÖOLOT Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 15 Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 19 Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 13 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua Sopimaton lämpötila

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 %

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 % FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

Lukion opiskelijoiden hyvinvointi ja mielenterveys

Lukion opiskelijoiden hyvinvointi ja mielenterveys Lukion opiskelijoiden hyvinvointi ja mielenterveys Johanna Käsnänen, Turun kaupungin vastaava koulupsykologi Lisa Salonen, Turun hyvinvointitoimiala, terveyden edistämisen koordinaattori, 19.4.2018 THL:n

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI,,, 1.5.2019 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten saatavuus Maakunnittaiset

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI, ja Varsinais-Suomi 17.5.2019 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI Keski-,, Pohjois- ja ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten saatavuus

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI, Etelä-Pohjanmaa ja ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten saatavuus

Lisätiedot

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 4-5. lk Utajärvi

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 4-5. lk Utajärvi THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 4-5. lk 1 24.4.2018 Anne Leppälä-Hast Lapset ja perheet muutosohjelma (LAPE) Kansallinen hallituksen kärkihanke 2017-2018 Kaikki maakunnat mukana, lla kaikki 30 kuntaa

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI, ja Varsinais-Suomi 8.5.2019 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI,,, 13.5.2019 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten saatavuus Maakunnittaiset

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk 1 24.4.2018 Anne Leppälä-Hast TUTKIMUSAIHEET Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys ja toimintakyky Elintavat Koulunkäynti ja opiskelu Perhe ja elinolot

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Pohjanmaa, Satakunta ja Varsinais-Suomi

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Pohjanmaa, Satakunta ja Varsinais-Suomi LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI, ja Varsinais-Suomi 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten saatavuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat muutokset 2000 2008 sukupuolten väliset erot vuonna 2008

Lisätiedot

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 0 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat muutokset 00 0 sukupuolten väliset erot vuonna 0 Tiedosta

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014 Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset Esittely medialle 23.1.2014 23.1.2014 THL:n kouluterveyskysely 2013 Toteutettiin valtakunnallisesti lomakekyselyllä huhtikuussa 2013 Jyväskylän kuntakohtaiset tulokset

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 200 lukion 1. ja 2. vuosikurssin i opiskelijat muutokset 2000, 2004 200 200 sukupuolten väliset erot vuonna 200 Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017, Helsingin lukioiden 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastaukset

Kouluterveyskysely 2017, Helsingin lukioiden 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastaukset Kouluterveyskysely 2017, Helsingin lukioiden 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastaukset Myönteiset asiat ja huolenaiheet sekä perusindikaattorikoonti teemoittain. Vertailuna Helsingin aikasarjat sekä Helsinki;

Lisätiedot

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Muutokset peruskoulun yläluokilla ja lukiossa 2000-2008 sekä vertailu ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Kouluterveyskyselyn tuloksia 2010 Fyysisissä työoloissa koetaan puutteita Opiskelua haittaa huono ilmanvaihto

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti 1 KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti (Lommi ym. 2010 / THL) Keskeisiä tuloksia Marjatta Pirskanen Terveyden edistämisen suunnittelija 24.2.2011 KOULUTERVEYSKYSELY Vuodesta 1998 alkaen Kuntaraportissa

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät Palveluvaliokunta Arja Rantapelkonen 29.1.2014 Esityksen aihe - Nimi Sukunimi Tausta Kysely toteutetaan joka toinen vuosi kuntien peruskouluissa,

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku:

Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku: Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku: Työryhmässä mukana: Nupoli, Tyttöjen Talo, Ohjaamo, Opiskelija- ja kouluterveydenhuolto, Vamos, Oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut,

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan

Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan Tiedosta hyvinvointia 1 Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan Minna Pietikäinen, Stakes Hoito-kasvatus-kuntoutus Toiminnallinen verkosto lasten ja nuorten parhaaksi 29.10.2008

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017,

Kouluterveyskysely 2017, Kouluterveyskysely 2017, Helsingin ammattioppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastaukset Myönteiset asiat ja huolenaiheet sekä perusindikaattorikoonti teemoittain. Vertailuna Helsingin aikasarjat

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017

Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017 Nina Halme Lilli Hedman Riikka Ikonen Rika Rajala Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017 TYÖPAPERI Kouluterveyskyselyn tuloksia 15 2018 TYÖPAPERI 15/2018 Halme Nina, Hedman Lilli, Ikonen Riikka ja Rajala Rika

Lisätiedot

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mikä on kokonaiskuva nuorten tupakkatuotteiden käytöstä? Savukkeiden,

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA Vesa Saarikoski Yhdessä kohti uutta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perehdytys- ja talousarvioseminaari 5.10.2017 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

Kiusaamista vai väkivaltaa? Kommenttipuheenvuoro Tuija Åstedt, projektipäällikkö, VTM, emba

Kiusaamista vai väkivaltaa? Kommenttipuheenvuoro Tuija Åstedt, projektipäällikkö, VTM, emba Kiusaamista vai väkivaltaa? Kommenttipuheenvuoro, projektipäällikkö, VTM, emba LAPE-työn tavoitteena Lasten ja perheiden hyvinvointi LAPE-työn ytimessä on se, millä tavalla kasvuympäristöistä tulee turvallisia

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI,,, 4..2019 1 KOKEMUSTIETOA SAADAAN THL:N LAPSIIN, NUORIIN JA LAPSIPERHEISIIN KOHDENTUVISTA VÄESTÖTUTKIMUKSISTA Kouluterveyskysely 201 Lasten terveys, hyvinvointi

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2013

KOULUTERVEYSKYSELY 2013 KOULUTERVEYSKYSELY 2013 Kouvolan kuntakohtaisia tuloksia verrattuna Kouvolan vanhoihin tuloksiin 2 Kouluterveyskysely THL:n toteuttama valtakunnallinen kysely peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaille,

Lisätiedot

Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi

Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi Riikka Ikonen, erikoistutkija, THL Johanna Hietamäki, erikoistutkija, THL Johanna Seppänen, erikoistutkija, THL Nina Halme, erikoistutkija, THL Esitys pohjautuu

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 9.11.2017 1 Lasten, nuorten ja perheiden kansalliset, säännölliset

Lisätiedot

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila Hiiden alueen hyvinvoinnin tila 30.8.2007 Eija Tommila Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvuus uusiin palvelurakenteisiin Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan yksilöille riittävät sosiaali-

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomi LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS - 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Lapsiperhepalvelujen rakennemuutos ja LAPE-työ

Lapsiperhepalvelujen rakennemuutos ja LAPE-työ Työvaliokunta 15.8 Toimialajohtaja Mika Forsberg, perhe- ja sosiaalipalvelut, Phhyky Muutosagentti Elina Vesterinen, lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma Päijät-Häme Lapsiperhepalvelujen rakennemuutos

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Ansa Sonninen, terveydenhuollon ylitarkastaja 13.12.2017 Itä-Suomen aluehallintovirasto, tekijän nimi ja osasto 18.12.2017

Lisätiedot