TOIMINTAKERTOMUKSET vuosilta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUKSET vuosilta 2011 2013"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUKSET vuosilta Rakennusliiton 23. liittokokous Rauno Kurki liittosihteeri

2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011, 2012 ja Valtakunnansovittelijan tekemän sovintoehdotuksen perusteella solmittiin uusi työehtosopimus ajalle Liiton järjestöllisen toiminnan merkittävin tapahtuma oli toukokuussa pidetty 22. sääntömääräinen liittokokous Työehtosopimus ajalle allekirjoitettiin. Laajamittainen hanke liiton järjestörakenteen uudistamiseksi. Noin rakennusliittolaista osallistui kesäpäiville Helsingissä ja risteilyllä Tallinnaan Huhtikuussa korotettiin palkkoja 1,9 %. Sairausajan palkasta kertyi lomarahaa1.9. Uudet kotisivut julkaistiin. Luovuttiin jäsenten extranet -sivuista. Valtakunnalliset Rakentajien talvipäivät järjestettiin Vuokatissa noin 600 osallistujan voimin.

3 Työehtotoiminta Talonrakennusala Kertomusvuonna allekirjoitettiin työehtosopimus ajalle Sopimuksen alussa tuntipalkkoja korotettiin 0,12 ja urakkapalkkoja 0,7 %. Työehtosopimukseen kirjattiin tekstiparannuksia: itsenäisyyspäivän palkan palkkiopalkkauksen laskentaperusteen erikoistyökalukorvauksen suojavälineiden käytännöstä poikkeavien työaikojen (ns. 0-työaika) ehdollisen irtisanomisen aikarajan sairauspoissaolosta ilmoittamisen osalta.

4 Työehtotoiminta Talotekniikka-ala Työehtosopimuksen kokonaisuudistuksesta saavutettiin yksimielisyys työehtoneuvottelujen yhteydessä. Uudistus sisälsi mm. yleissopimuksen uudistamisen kokonaisuudessaan. Työehtosopimuksen tekstimuutoksia tehtiin useita. Työajan lyhennysjärjestelmään sovittiin uusi lyhyempää kuin 40 viikkotyötuntia tekevien työntekijöiden erillinen palkanosa. Aikapalkkausjärjestelmän vaativuusryhmittelyteksteihin tehtiin muutoksia putkieristäjiä koskien. Matkakustannusten korvauksiin sovittiin uusi paikallisen sopimisen järjestelmä. Lisäksi nollasopimuksia koskeviin tilanteisiin luotiin pelisäännöt, joissa työntekijällä tulee olla tiedossa etukäteen kuluvan ja seuraavan tilikauden työpäivät ja tunnit.

5 Työehtotoiminta Maalausala Työehtosopimuksen palkkiopalkkausjärjestelmä poistettiin väärinkäytösten takia ja työtä pyritään teettämään entistä enemmän urakkatyönä. Palkkausjärjestelmä parani myös alempien palkkaryhmien tulkinnoilla. Merkittävä parannus oli myös liukuvan 0-40 viikkotyötunnin kieltäminen. Lattianpäällystysala Työehtosopimuksen urakkahinnoitteluun tehtiin paljon muutoksia. Hinnoiteltiin massalattiatyöt osaksi työehtosopimusta.

6 Työehtotoiminta Asfalttiala ELY -keskuksien tiemäärärahojen lasku näkyi teiden ja moottoriteiden päällystysmäärien vähenemisenä ja samalla urakoiden pienenemisenä. Työntekijöiden määrä pysyi lähes edellisen vuoden tasolla. Päällystämisen määrä yöllä lisääntyi ja yöllä tehtäviin töihin tuli rajoituksia, työaika kaventui klo väliseksi ajaksi. Vedeneristysala Alan työllisyys oli hyvä ja palkkataso kehittyi kohtuullisesti. Urakkatöiden osuus oli 50 % alan töistä. Kattamista pystyttiin tekemään enemmän sääsuojien ansiosta.

7 Työehtotoiminta Maa- ja vesirakennusala Työehtosopimuksen tekstimuutoksista merkittävin on ylityömääräysten muuttuminen siten, että työvuorokauden vaihtuminen ei katkaise edellisen työvuoron ylitöiden kertymistä, mikäli työntekijä ei ole saanut hyväkseen työaikalain mukaista vuorokausilepoa. Yrityskohtaisen varaluottamusmiehen asemaan saatiin parannuksia.

8 Työehtotoiminta Rakennustuoteteollisuus Työehtosopimukseen tehtiin useita tekstimuutoksia. Perustasomääritelmiä uudistettiin. Työajan lyhennysjärjestelmään sovittiin uusi, lyhyempää kuin 40 viikkotyötuntia tekevien työntekijöiden erillinen palkanosa. Nollasopimuksia koskeviin tilanteisiin luotiin pelisäännöt, joissa työntekijällä tulee olla tiedossa etukäteen kuluvan ja seuraavan tilikauden työpäivät ja tunnit. Sukellusala Sukellusalalla on toiminut valtakunnallinen tutkintotoimikunta.

9 Oikeusasiat Oikeustiimin päätehtävä on avustaa jäsenten työsuhteisiin liittyvissä oikeudellisissa asioissa. Se sisältää erilaisia selvittelyjä, neuvotteluja, kirjelmien laatimista sekä oikeussaleissa esiintymistä. Tavallisimmin oikeusasia koskee edelleen työsuhdesaatavaa tai työsuhteen päättämistä. Oma lajinsa ovat työtuomioistuimessa käsiteltävät asiat, jotka koskevat työehtosopimusten tulkintaa tai työtaisteluoikeutta. Keskustoimistoon saapuneita uusia oikeusjuttuja kirjattiin 355, edellisvuonna 363.

10 Tiedotusasiat Rakentaja-lehti Rakentajan ulkoasu uudistettiin. Tavoitteena oli selkeyttää lehden ulkoasua ja tuoda myös uusia juttutyyppejä lehteen. Rakentajaa julkaistiin 12 kertaa. Muu ulkoinen tiedotus "Elävänä Eläkkeelle" -kampanja ja sen valmistelut leimasivat alkuvuotta. Verkkotiedotus Kotisivujen helppokäyttöisyyttä etenkin mobiililaitteissa hiottiin. Myös yhteystietojen löydettävyyttä, jäsentelyä ja käytettävyyttä parannettiin.

11 Liiton järjestöllinen toiminta 11 aluejärjestöä ja 273 ammattiosastoa. Uusia henkilöjäseniä liittyi ammattiosastoihin Kokonaisjäsenmäärä oli Liiton sääntöjen perusteella vapaajäsenyys myönnettiin 477 jäsenelle. Kokonaisjäsenmaksuprosentti säilyi 1,7 prosentissa.

12

13 Liiton järjestöllinen toiminta Jäsenten lomatuki Rakennusliitolla oli toimintavuoden aikana kahdeksantoista jäsenetulomakohdetta, joita käytti yhteensä jäsentä. SAK:n kulttuuriapuraha SAK:n kulttuuriapurahaa haki 21 Rakennusliiton jäsentä ja apuraha myönnettiin kolmelle liiton jäsenelle: Mimosa Smolander Lahdesta Erkki Kallio Turusta Juha Junnila Siilinjärveltä

14

15 Kansainvälinen toimintaa Kunnon työ ja reilu peli Maailmalla puhutti erityisen paljon isot urheilutapahtumat ja se, miten huonosti työntekijöitä kohdellaan niiden yhteydessä. Epävakaista Euroopassa Poliittinen paine pakotti EU:n komission ryhtymään toimenpiteisiin, jotta työvoiman lähettämisen räikeimpiin ongelmiin saataisiin edes jonkinlaista parannusta. Vuodesta 2012 lähtien valmisteltu täytäntöönpanodirektiivi hyväksyttiin parlamentin täysistunnossa keväällä.

16 Toimintaa Ruotsinkielinen toiminta Ahvenanmaalla pidettyihin Ålands -messuihin osallistuttiin Elävänä Eläkkeelle kampanjan kanssa. Marraskuussa järjestettiin Alla ska orka -kurssi Turussa. Nuorisotoiminta Rakennusliiton nuoret järjestivät n. 45 tapahtumaa vuoden aikana, joista kaksi oli valtakunnallisia. Toimintaa on kehitetty jäsenistön toiveiden mukaan isommiksi tapahtumiksi, jotka keräävät osallistujia usealta paikkakunnalta Veteraanitoiminta Vapaajäsenoikeuden saavuttaneille pitkäaikaisille jäsenille 3 viikon kestoista veteraanilomaa; Härmän Kylpylässä, Kylpylähotelli Rauhalahdessa ja Siikarannassa. Paikkoja kullekin lomalle oli 50 jäsenelle.

17 Koulutus 6 alueellista luottamusmiesten ja työsuojelun peruskurssia eri puolilla Suomea. - Nokialla järjestettyyn koulutukseen osallistui yli 70 uutta luottamushenkilöä. Rakennusliiton keskustoimiston edunvalvontaosaston toimitsijoita ja aluetoimitsijoita osallistui koulutukseen tuoden työehtosopimustietoutta, avaten työsuojelu- ja sosiaaliasioita sekä vahvistaen liiton ja luottamushenkilöiden verkostoitumista.

18

19 Työympäristötoiminta Telinetorstai -toimintapäivä Hiljainen hetki TYK kuntoutus jatkui Kuntoutus Peurungassa Uusi TYK -kurssi Härmän kuntokeskuksessa Kela myönsi rahoituksen uudelle TYK -kurssille Peurunkaan, Oulun Verveen ja Härmän kuntokeskukseen.

20 Hallinto Liittovaltuusto Rakennusliiton valtuusto kokoontui yhden kerran sääntömääräiseen kokoukseen. Liittovaltuusto käsitteli sääntömääräisten asioiden lisäksi liiton organisaatiomuutosesityksiä ja vahvisti vaalijärjestyksen vuoden 2015 Rakennusliiton liittokokousta varten. Hallitus Liiton hallitus kokoontui 10 kertaa ja käsitteli kokouksissaan 146 asiakohtaa. Liiton hallituksessa on sääntöjen mukaan 25 jäsentä, joista kolme päätoimista. Liittovaltuuston puheenjohtajat Juha-Pekka Simpanen, Jari Renlund ja Lassi Kirjavainen osallistuivat. Johtoryhmä Johtoryhmä kokoontui toimintavuoden aikana 20 kertaa ja käsitteli 222 asiakohtaa.

21 Tiivistelmä liittokokouskauden merkittävimmistä 2011 Rakennusliiton aloitteesta syntyi lainsäädäntö rakennusalalla työskentelevien työntekijöiden veronumerosta Ulkomaisen työvoiman valvonta ja harmaan talouden vastainen taistelu oli keskeinen osa henkilökunnan työtä. Toimintavuonna saartoja julistettiin edunvalvontaosastolla yhteensä 23 Kertomusvuonna päättyi vuosille solmittu työehtosopimus, koska toisen vuoden palkankorotuksen suuruudesta ei päästy yksimielisyyteen tammikuun loppuun mennessä. Valtakunnansovittelijan tekemän sovintoehdotuksen perusteella solmittiin uusi työehtosopimus ajalle Sopimuksessa korotettiin 2,55 % yleiskorotuksella aika- ja urakkapalkkoja, palkkataulukoita ja urakkahinnoitteluja. Sopimuksen oleellisin tekstimuutos tuli majoitusmääräyksiin, jossa nykyaikaistettiin rakennushankkeen tilapäismajoituksen vähimmäistasomääräyksiä. Liiton järjestöllisen toiminnan merkittävin tapahtuma oli toukokuussa pidetty 22. sääntömääräinen liittokokous. Vaaleissa tehtiin järjestöpoliittista historiaa. Koska valtaosassa vaalipiirejä ehdokkaaksi asetetut henkilöt muodostivat yhteisen Tule rakentamaan liittoa -vaaliliiton. Liiton jäsenille suunnatuista tapahtumista suurin oli helmikuussa pidetyt talvipäivät Ikaalisten kylpylän maisemissa.

22 Tiivistelmä liittokokouskauden merkittävimmistä 2012 Allekirjoitettiin työehtosopimus ajalle Sopimuksen alussa palkkoja korotettiin 2,4 %. Sopimusmuutoksia olivat sairausajan alkujakson palkan enimmäismäärän korotus Sairausajan palkan karenssipäivän työssäoloehdon lyhentäminen kahdesta vuodesta vuoteen Sairauspoissaolosta ilmoittaminen työntekijän omalla ilmoituksella, mikäli yrityksessä asiasta sovitaan tai yritys ei ole järjestänyt työterveyshuoltoa. Keskeinen muutos oli lomarahan kertyminen myös sairaus-ajan palkasta Päivittäisen työmatkan mittaaminen säteen sijasta yleisen liikenteen käytössä olevaa lyhintä reittiä myöten (voimaan 2013) Edellinen liittokokous velvoitti valittua hallintoa käynnistämään laajamittaisen hankkeen liiton järjestörakenteen uudistamiseksi paremmin vastaamaan tämän päivän ja lähitulevaisuuden edunvalvonnallisiin haasteisiin. Hallituksen nimeämä organisaatiotyöryhmä jätti raporttinsa maaliskuussa. Raportti lähetettiin valtuustoesittelyn jälkeen jäsenyhdistyksille lausuntokierrokselle. Keskeisenä asiasisältönä myös syyskuussa suuralueittain järjestetyissä ammattiosastojen kehityspäivätapahtumissa. Noin 1300 rakennusliittolaista osallistui elokuussa kesäpäiville Helsingissä ja kesäpäiväristeilylle Tallinnaan.

23 Tiivistelmä liittokokouskauden merkittävimmistä 2013 Huhtikuussa korotettiin palkkoja 2-vuotisen työehtosopimuksen mukaisesti 1,9 %. Lisäksi 1.9. lähtien alkoi sairausajan palkasta kertyä lomarahaa. Rakennusliiton uudet kotisivu julkaistiin maaliskuussa ja samalla luovuttiin jäsenten extranet - sivuista. Keskustelu organisaatiorakenteen nykytilanteesta ja haasteista jatkui vilkkaana toimintavuoden aikana, jota Liittovaltuustokin käsitteli ylimääräisessä erityiskokouksessaan. Sebacon-jäsenekisterisovellus korvattiin toimintavuoden alussa YAP:n nettijäsenrekisterillä.

24 Tiivistelmä liittokokouskauden merkittävimmistä 2014 Allekirjoitettiin työehtosopimus ajalle Sopimuksen alussa tuntipalkkoja korotettiin 0,12 ja urakkapalkkoja 0,7 %. Työehtosopimukseen kirjattiin tekstiparannuksia itsenäisyyspäivän palkan, palkkiopalkkauksen laskentaperusteen, erikoistyökalukorvauksen, suojavälineiden, käytännöstä poikkeavien työaikojen (ns. 0-työaika), ehdollisen irtisanomisen aikarajan ja sairauspoissaolosta ilmoittamisen osalta. Teline- ja raudoitushinnoittelun uudistusta valmisteltiin kertomusvuoden aikana. Työehtosopimuksessa sovitut työryhmätyöt käynnistyivät urakkatyön kehittämisen, torninosturien hissien, lasermittavälineiden työturvallisuuden, mittamiesten lisäkoulutustarpeen selvittämisen ja sähköisen kulunvalvonnan käyttöönoton seurannan osalta kertomusvuoden aikana.

25 Päätösesitys Tämän esittelyn pohjalta esitän liiton hallituksen nimissä liittokokouksen Hyväksyttäväksi Rakennusliiton toimintakertomuksen Vahvistettavaksi toimintakertomukset vuosilta 2011, 2012 ja 2013

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2009 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2009 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 RAKENNUSLIITTO 90 VUOTTA Toimintakertomus 2014 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajan katsaus 6 EDUNVALVONTAOSASTO (EVO) 8 Muu edunvalvonta 8 TYÖEHTOTOIMINTA 9 Talonrakennusala 9 Talotekniikka-ala

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2008 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2008 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

RAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS MUUTOKSET 2013. Rakennusliitto ry Talonrakennusteollisuus ry

RAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS MUUTOKSET 2013. Rakennusliitto ry Talonrakennusteollisuus ry RAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS MUUTOKSET 2013 Rakennusliitto ry Talonrakennusteollisuus ry VOIMASSAOLO Työehtosopimus on tullut voimaan 1.3.2012 lukien. Sopimuskausi päättyy 28.2.2014 Palkankorotukset 2013

Lisätiedot

ToiminTakerTomus 2015

ToiminTakerTomus 2015 ToiminTakerTomus 2015 Toimintakertomus 2015 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajan katsaus 6 Edunvalvontaosasto (EVO) 8 Muu edunvalvonta 8 Työehtotoiminta 9 Talonrakennusala 9 Talotekniikka-ala 10 Maalausala

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajan katsaus 6 Rakennusteollisuus ja työllisyys notkahtivat 6 Tuotannon ja työllisyyden lukemia 6 Politiikkaa 7 Harmaan talouden

Lisätiedot

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kansainvälistyminen

Työmarkkinoiden kansainvälistyminen Työmarkkinoiden kansainvälistyminen Ulkomaiset yritykset tulevat 1 Puheenvuoron aiheet Kilpailuasetelma yritysten välillä Kilpailu työpaikoista Lainsäädäntö ja työehtosopimukset Päättäjien toimenpiteet

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 (6) PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Osapuolet ovat sopineet 19.2.2010 alkaneeseen ja 31.1.2013 asti voimassa olevaan Puusepänteollisuuden työntekijöiden

Lisätiedot

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Turun Aluejärjestö ry:n alueelta 54 laadukasta ehdokasta

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA Yleistä Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat 30.8.2013 allekirjoittaneet työllisyys- ja kasvusopimuksen vuosille 2013 2016/2017. Tällä

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

MITTAMIESTEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 9.2.2013. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Pauli Kautonen ja Marko Metsäpelto

MITTAMIESTEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 9.2.2013. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Pauli Kautonen ja Marko Metsäpelto Aika 9.2.2013 Kello 12:05-14:00 Paikka Siikaranta Sali 1 1. Kokouksen avaus Jan Nordström avasi kokouksen 2. Pidettiin hiljainen hetki edesmenneiden mittaajien kunniaksi 3. Tilannekatsaus Matti Harjuniemi

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014-2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja

Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja 21.01.2014 1. Koululaisten kesäharjoittelu 2014-2016 2. Uusien työehtosopimusten

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2014 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 20.01. 22.01. Rakennusliitto 1. jakso (Tampere,

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen Työehtosopimusten paikallinen sopiminen Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen 1 Suomen työmarkkinoiden joustavuus VÄITE Joustomahdollisuuksia työehtosopimuksissa jo runsaasti käytettävissä SELVITYS

Lisätiedot

24 25.01 klo: Yhteisen Järjestö- ja tiedotusjaoston kokouksen jälkeen. 7. Raksanuoret Internet sivujen katsaus ja Extran kehittäminen

24 25.01 klo: Yhteisen Järjestö- ja tiedotusjaoston kokouksen jälkeen. 7. Raksanuoret Internet sivujen katsaus ja Extran kehittäminen Aika Paikka 24 25.01 klo: Yhteisen Järjestö- ja tiedotusjaoston kokouksen jälkeen Siikaranta Naruportintie 68 Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen

Lisätiedot

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Sopimus on voimassa 1.10.2012 31.10.2014 MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

Lisätiedot

Marjanviljelijän työvoima- ja palkkapäivä Suonenjoki 28.1.2014. Veli-Matti Rekola Maaseudun Työnantajaliitto MTA

Marjanviljelijän työvoima- ja palkkapäivä Suonenjoki 28.1.2014. Veli-Matti Rekola Maaseudun Työnantajaliitto MTA Marjanviljelijän työvoima- ja palkkapäivä Suonenjoki 28.1.2014 Veli-Matti Rekola Maaseudun Työnantajaliitto MTA MTA-Suonenjoki-1-2014 1 Maaseutuelinkeinojen työehtosopimus 2014-2017 Osapuolet: Maaseudun

Lisätiedot

TES-INFO 6/2014 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn jäsentiedote 4.11.2014 - ILMOITUSTAULULLE!

TES-INFO 6/2014 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn jäsentiedote 4.11.2014 - ILMOITUSTAULULLE! TES syntyi aikataulussa PAUn ja Palvelualojen työnantajaliitto PALTAn välisissä postialan työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin lokakuun viimeisenä päivänä neuvottelutulos. Neuvottelujen tärkein tavoite,

Lisätiedot

Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008

Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 1. Johdanto Nykyiset Kaupan työehtosopimuksen palkkamääräykset koskevat perinteisiä kaupan ammatteja. Alan yrityksissä työskentelee kuitenkin nk. vieraitten alojen

Lisätiedot

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen sopimusratkaisu 25.10.2013 Ensimmäinen sopimuskausi alkaa 1.3.2014 ja päättyy

Lisätiedot

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Satakunnan vaalipiirissä täyden listan, 48 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 14 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät

Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät 2015 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen

Lisätiedot

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45.

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2015 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Jäsenkirje 11/2011 Liite 1 PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 13.10.2011

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Työntekijät rakennusalalla Työsuhdeopas

Työntekijät rakennusalalla Työsuhdeopas Työntekijät rakennusalalla Työsuhdeopas Mikko Ahtola Jari Lahtinen Paavo Mattila Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET 3 Sisältö Johdanto... 9 1 Työehtosopimusten yleiset määräykset...

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset

KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä Toimenpiteet ja vaikutukset TAUSTATIETOA Aamujakelun jakoalue on jaettu neljään osaan: keskusta, itä, etelä ja länsi. Kullakin osalla on oma aluepäällikkönsä. Osat on

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa:

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa: TES: 313013 PL: 01 Pöytäkirja Merenkulkulaitoksen, Suomen Erityisteknisten Liitto SETELI ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin 17.2.2005 Merenkulkulaitoksessa.

Lisätiedot

s o v i n t o e h d o t u k s e n :

s o v i n t o e h d o t u k s e n : 1 Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n ja Elintarviketeollisuusliitto ry:n välisen työriidan ratkaisemiseksi ja Elintarviketeollisuusliitto ry:n 26.4.2010 kello 18.00 alkavaksi ilmoittaman elintarvikealaa

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8 Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry JÄSENTIEDOTE 1/2012 Sisältö Sivu Toimihenkilöt 2012 2 Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00 Kevätkokouksen esityslista 3 4 Toimintakertomus vuodelta 2011

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen työaika-asioissa

Paikallinen sopiminen työaika-asioissa TIEDOTE 3.5.2007 Paikallinen sopiminen työaika-asioissa Turun yliopiston työoikeuden tutkimusryhmän kyselytutkimuksen osatuloksia Työaika joustaa työpaikoilla Yksityisen sektorin työpaikoilla on käytössä

Lisätiedot

VARMUUTTA - VOIMAA - VERKOSTOITUMISTA. Rakennusliiton koulutukset 2015

VARMUUTTA - VOIMAA - VERKOSTOITUMISTA. Rakennusliiton koulutukset 2015 VARMUUTTA - VOIMAA - VERKOSTOITUMISTA Rakennusliiton koulutukset 2015 1 Hyvä luottamustehtäviin valittu Hienoa, että olet vastaanottanut tärkeän luottamustehtävän. Rakennusliiton edunvalvonnalle on äärimmäisen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Jäsenmaksuohjesääntö 2015

Jäsenmaksuohjesääntö 2015 Jäsenmaksuohjesääntö 2015 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää

Lisätiedot

Osapuolet toteavat, että uusi työehtosopimus korvaa 1.2.2017 lukien osapuolten kesken ajalle 1.3.2014-31.1.2017 allekirjoitetun työehtosopimuksen.

Osapuolet toteavat, että uusi työehtosopimus korvaa 1.2.2017 lukien osapuolten kesken ajalle 1.3.2014-31.1.2017 allekirjoitetun työehtosopimuksen. NEUVOTTELUTULOS VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISEKSI TYÖMARKKINAKESKUSJÄRJESTÖJEN KILPAILUKYKYSOPIMUKSEN MUKAISESTI 1.2.2017-31.1.2018 1. Keskusjärjestöjen kilpailukykysopimus ja

Lisätiedot

MEIJEREIDEN ERIKOISKOULUTUKSEN SAANEIDEN JA TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUS 2014-2017

MEIJEREIDEN ERIKOISKOULUTUKSEN SAANEIDEN JA TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUS 2014-2017 MEIJEREIDEN ERIKOISKOULUTUKSEN SAANEIDEN JA TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUS 2014-2017 Elintarviketeollisuusliitto ry Meijerialan Ammattilaiset MVL ry NEUVOTTELUTULOS MEIJEREIDEN ERIKOISKOULUTUKSEN

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet Yksityisen Opetusalan Liitto ry:n jäsenenä olevien yliopistojen palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Tekstimuutokset 2011 Liite Kaupan työehtosopimukseen 20.4.2010 31.3.2013

Tekstimuutokset 2011 Liite Kaupan työehtosopimukseen 20.4.2010 31.3.2013 Tekstimuutokset 2011 Liite Kaupan työehtosopimukseen 20.4.2010 31.3.2013 ALKUSANAT Tähän liitteeseen on koottu Kaupan työehtosopimuksen, luottamusmiessopimuksen, yhteistoimintasopimuksen soveltamisohjeiden

Lisätiedot

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen Aika 29.09.2007 klo: 15:00 Paikka Helsinki Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen 3. Nuorisojaoston toimintakentän hahmottaminen

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Työaikapankki. Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä. 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt

Työaikapankki. Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä. 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt Työaikapankki Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt Pitkäjänteiset ja yksilölliset työaikajärjestelyt Tukea työyhteisön menestymistä mm. tuloksellisuus,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

PAPERITEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELUTULOS. Neuvottelutulos vahvistetaan työehtosopimusneuvottelukuntien jäsenten nimikirjaimin.

PAPERITEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELUTULOS. Neuvottelutulos vahvistetaan työehtosopimusneuvottelukuntien jäsenten nimikirjaimin. PAPERITEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELUTULOS Aika 28.3.2010 Paikka Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y:n työehtosopimusneuvottelukuntien välillä on tänään saavutettu

Lisätiedot

Apteekkien työntekijöiden työehtosopimus

Apteekkien työntekijöiden työehtosopimus 1 Sisältö Apteekkien työntekijöiden työehtosopimus... 2 Avecra Oy:n junapalveluhenkilökuntaa koskeva työehtosopimus... 3 Bingoalan työehtosopimus... 4 Erityisteollisuuden työehtosopimus... 5 Golf-alan

Lisätiedot

EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2015. Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) Kiljavan opisto

EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2015. Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) Kiljavan opisto EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2015 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 26.01.-30.01. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto 2. 02.02.-06.02. Suomen

Lisätiedot

Terminaalityöntekijät. Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017

Terminaalityöntekijät. Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Terminaalityöntekijät 2015 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton. väliseen. sanomalehdenjakajia koskevaan TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton. väliseen. sanomalehdenjakajia koskevaan TYÖEHTOSOPIMUKSEEN MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton väliseen sanomalehdenjakajia koskevaan TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Sopimus on voimassa 8.6.2010 30.4.2011 MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. KESÄTYÖINFO Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. SISÄLTÖ: Työsopimus Työehtosopimus Työsopimuksen sisältö Työaika ja ylityöt Palkkaus ja palkanmaksu

Lisätiedot

RAKENNUSALAN VALVONTASUUNNITELMA 2013. Rakennuskonepäivät 8-10.11.2012

RAKENNUSALAN VALVONTASUUNNITELMA 2013. Rakennuskonepäivät 8-10.11.2012 RAKENNUSALAN VALVONTASUUNNITELMA 2013 Keijo Päivärinta Rakennuskonepäivät 8-10.11.2012 Keijo Päivärinta / Jan Rosqvist Valvonnan tavoite Valvonnan keskeinen ajatus on saada sirpaloitunut yrittäjäjoukko

Lisätiedot

Raamin mukaisten sopimusten kooste. Työ ja virkaehtosopimusneuvottelut 2011

Raamin mukaisten sopimusten kooste. Työ ja virkaehtosopimusneuvottelut 2011 Raamin mukaisten sopimusten kooste Työ ja virkaehtosopimusneuvottelut 2011 Kattavuus Raamisopimuksen mukainen työ tai virkaehtosopimus on solmittu sopimusaloilla, jotka kattavat 94 prosenttia palkansaajista.

Lisätiedot

Henkilökohtaista lisääkorotetaan 1,7 prosentilla.

Henkilökohtaista lisääkorotetaan 1,7 prosentilla. Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus 2012 2013 (KVTES 2012 2013) KVTES 2012 2013 Palkantarkistukset vuonna 2012 ja vuonna 2013 Yleiskorotus 1.1.2012 lukien

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Yksityissektorin työehtosopimusten neuvottelutulokset 25.10.2013

Yksityissektorin työehtosopimusten neuvottelutulokset 25.10.2013 Yksityissektorin ten neuvottelutulokset 25.10.2013 Terveyspalvelualan PlusTerveys Oy:n ja Tehy ry:n Hammaslääkärien työnantajayhdistys ry:n ja Tehyn välinen 1.3.2014 31.1.2017 1.7.2014 lukien taulukkopalkkoja

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. 1 Raamisopimuksen toteuttaminen

KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. 1 Raamisopimuksen toteuttaminen KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen opetushenkilöstön

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Päätoteuttajan nimeäminen Työntekijätietojen kuukausittaista tiedonantovelvollisuutta ei ole yksityishenkilön omaan käyttöön rakennuttamassa kohteessa, mikäli työmaalle

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VARASTO-

Lisätiedot

KURSSILUETTELO 1 21.10.2015 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2016

KURSSILUETTELO 1 21.10.2015 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2016 KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02.-05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto 2. 01.02.-05.02.

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11 Aika 16.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta. Naruportintie 68, Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Vpj. valinta 4. Raksanuoret

Lisätiedot

on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL ry 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL ry 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). 19.3.2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL ry 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). Alkuvuodesta 2012 yhdistystämme voitiin sanoa suuryhdistykseksi

Lisätiedot

TEA»:;llis usalojen ammattiliitto

TEA»:;llis usalojen ammattiliitto TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Saa te 2 (2) Edunvalvontaosasto/Petri Ahokas/ssi 11.11.2015 Palkantarkistusten toteuttaminen Uusien urakoiden laskenta-aikaa varataan helmikuun 2016 loppuun asti.

Lisätiedot

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 1 (2) SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT RY ERITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO RY SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 Työehtosopimusosapuolet

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02. 05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015 KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015 Ota talteen! Runsaasti työelämän kehittämiseen, edunvalvontaan ja erilaisia harrastustoimintaan liittyviä koulutuksia. Ilmoittaudu heti! KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2015

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

2.3.1 Ammattitutkintoraha, 15a, 104 euroa tutkinnolta

2.3.1 Ammattitutkintoraha, 15a, 104 euroa tutkinnolta MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PUUTARHA-ALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA Aika: 23.1.2012 Paikka: Puu- ja erityisalojen liiton toimisto,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 Sisältö 1. Työllisyys- ja kasvusopimus

Lisätiedot

Pia Kilpeläinen Jari Syrjälä Arvo Ylönen. Opas lvi-asentajien työsuhteisiin

Pia Kilpeläinen Jari Syrjälä Arvo Ylönen. Opas lvi-asentajien työsuhteisiin Pia Kilpeläinen Jari Syrjälä Arvo Ylönen Opas lvi-asentajien työsuhteisiin Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki 2014 SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET 3 SISÄLTÖ LUKIJALLE... 9 1 TYÖSUHDETTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA TYÖEHTOSOPIMUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017

Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 2015 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Säännöllinen työaika 2-viikkojaksossa säännöllinen työaika on 80 tuntia. Lyhyemmästä kuin 4

Lisätiedot

Suomen hallituksen toimenpiteiden vaikutuksia hoitoalan palkkoihin ja vetovoimaisuuteen

Suomen hallituksen toimenpiteiden vaikutuksia hoitoalan palkkoihin ja vetovoimaisuuteen Suomen hallituksen toimenpiteiden vaikutuksia hoitoalan palkkoihin ja vetovoimaisuuteen Jäseniltojen materiaalia Liite Tehy-toimijat uutiskirjeeseen 11.9.2015 Tehyläiset ja palkkaus Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

KVTES:n palkkausluvun 11 :n henkilökohtaista lisää korotetaan 1,46 prosentilla.

KVTES:n palkkausluvun 11 :n henkilökohtaista lisää korotetaan 1,46 prosentilla. KUNNALLISTEN MUUSIKKOJEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUSTEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisten muusikkojen virkaja työehtosopimuksen

Lisätiedot

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja

Lisätiedot