Arvosteluperusteet 2003

Transkriptio

1 Arvosteluperusteet 2003 ARVOSTELUPERUSTEET: Oheisia arvosteluperusteita ei ole tarkoitettu mallivastauksiksi. Arvosteluperusteet osoittavat, miten valintakoevastaukset on pisteytetty. Arvosteluperusteissa on esitetty lisäksi joitakin esimerkkejä valintakoevastausten tyypillisistä virheistä ja puutteista sekä selvitetty, miten nämä virheet ja puutteet ovat vaikuttaneet arvosteluun. Valintatoimikunta ja tiedekuntaneuvosto soveltavat jäljempänä olevia arvosteluperusteita myös mahdollisia oikaisupyyntöjä käsitellessään. KYSYMYS 1: ARVOSTELUPERUSTEET A.1. Austinin teoriaa kutsutaan suvereenin vallan teoriaksi. Normatiivisena teoriana se lähtee ajatuksesta, että suvereeni valta on kaiken oikeuden lähde. A.2. Austinin teorian mukaan ylin oikeudellinen valta järjestäytyneessä yhteisössä on suvereenia eli oikeudellisesti rajoittamatonta valtaa. A.3. Kaikki oikeus on suvereenin vallan käskyjä. (1 p) Käskyt voivat olla minkä sisältöisiä tahansa. A.4. Tapa ja tuomarioikeus (ennakkotapaukset) ovat suvereenille vallalle alisteisia oikeuslähteitä. (1 p) Suvereenin vallan hiljainen hyväksyminen näille oikeuslähteille näkyy siten, että suvereeni valta voisi päättää niistä toisin, mutta ei ole näin tehnyt. A.5. Austin on henkilöinyt ylimmän vallan yksilöksi tai ryhmäksi, jonka vallan ainoana perustana on yhteisön jäsenten tavanomainen tottelevaisuus (1 p). B.1. Tolosen kritiikissä huomio kiintyy kahteen asiaan: Ensinnäkin suvereenin vallan konstruointi pelkiksi käsky- ja vallanalaisuussuhteiksi sekä oikeudellinen rajoittamattomuus näyttävät jättävän itse suvereenin vallan kokonaan oikeuden ulkopuolelle. Suvereenin vallan oikeudellinen rajoittamattomuus on ristiriidassa myös perus- ja ihmisoikeusajattelun kanssa.

2 B.2. Toiseksi Austin ei myöskään ole selittänyt, miten suvereeni valta hallitsee ja alistaa tapa- ja tuomarioikeutta, joiden sisältökin saattaa jäädä suvereenille tuntemattomaksi. Pääsykoekirja 1/2003, s , KYSYMYS 2: ARVOSTELUPERUSTEET A.1. Common law -oikeuskulttuurin piirissä oikeussääntö (legal rule) asetetaan ja myös löydetään tuomioistuimen yksittäisen päätöksen perusteluista pikemminkin kuin yleisestä asetetusta säädöksestä. Säädetty laki (Anot yet suodattuu tuomioistuinten välittämänä oikeudeksi. Tämä on oikeuden positivoitumisen muoto. made A.2. Muodollinen sitovuus merkitsee, että tuomioistuimet ovat sidottuja a) omiin aiempiin ratkaisuihinsa b) korkeamman oikeusasteen ratkaisuihin (precedents). A.3. Se ei merkitse poikkeuksetonta sitovuutta ( 0,5 p). B.1. (USA:ssa ja Englannissa) korkeimmilla oikeusasteilla on oikeus poiketa ennakkopäätöksistä kahdella tavalla: - ne voivat kumota päätöksen (overrule) - ne voivat erotella käsiteltävän tapauksen aiemmin ratkaistuista (distinguish) B.2. Näistä erottelu- eli distinktiotekniikka on tärkeämpi. Siinä on kysymys tuomioistuimen ratkaiseman jutun tosiasioiden yksilöinnistä. ( 0,5 p). C.1. Common law -tuomioistuimet käyttävät yksityiskohtaista erittelyä tarkastellessaan sovellettavan säädöksen ydinmerkitystä ja säädöksen tarkoitusta. Vaikka säädösten merkitys on kasvanut, niitä sovelletaan ja tulkitaan niille ominaisella tavalla. C.2. Ne erottavat ennakkopäätöksenä velvoittavan Aratkaisun perusteeen@ (ratio decidendi) (0,5 p.) tuomioon sisältyvistä muista lausumista (obiter dictum).

3 C.3. Angloamerikkalainen juristi hallitsee tapausten tosiasioiden luokittelusystematiikan (0,5 p. ), jonka avulla hän yhdistää tapauksen osin samankaltaisiin tapauksiin ( 0,5 p). C.4. Common law -järjestelmä on lähentynyt mannermaista (1 p). Pääsykoekirja 1/2003, s. 18, 168, 171 ja KYSYMYS 3: ARVOSTELUPERUSTEET A.1. Oikeudenkäynnin todisteluvaiheen tarkoituksena on näyttöä eli todisteita esittämällä saada tuomioistuin vakuuttuneeksi siitä, että asian ratkaisun kannalta merkitykselliset kanneperusteet / oikeustosiseikat ovat (olleet) olemassa. (1 p) A.2. Todistustaakassa on kyse oikeusohjeista, jotka määräävät, kumman osapuolen vahingoksi riidanalaisen kanneperusteen / oikeustosiseikan [toteen] näyttämättä jääminen koituu. (1 p) A.3. Viime kädessä kyse on siitä, kumpi asianosaisista häviää oikeudenkäynnin, mikäli riitaisia kanneperusteita ei pystytä näyttämään toteen. (1 p) B.1. Tapauksen A kuvauksesta ei ole pääteltävissä, onko kyseessä siviili- vai rikosprosessi. Hyvä vastaus edellyttää nimenomaista perustelua sille, mitä prosessilajeja vastauksessaan käsittelee. - 1 pisteen saa, jos on eksplikoinut, että jo tapaus 1 antaa aiheen käsitellä todistustaakan jakaantumisen sekä rikos- että siviiliprosessissa. - vain 0,5 pistettä saa, jos on eksplikoinut tapauksen 2 edellyttävän todistustaakan jakaantumisen käsittelyä rikosprosessissa, mutta väittänyt tapauksen A edellyttävän joko rikos- tai siviiliprosessin todistustaakan käsittelyä vastauksessa. C.1. Siviiliprosessissa sekä kantajan että vastaajan pitää vahvistaa todisteilla edukseen puhuvat seikat

4 D.1. kun taas rikosprosessissa todistustaakka on kokonaan kantajalla / syyttäjällä D.2. Kyse on siitä, että (EIS/KP-sopimuksessakin säännellyn) syyttömyysolettaman mukaan jokaista syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. (0,5p) D.3. Syyttäjän/kantajan tehtävänä on siten näyttää syyte toteen. (1 p) D.4. Vastaajalla ei ole minkäänlaista velvollisuutta pyrkiä todistamaan itseään syyttömäksi. (1 p) D.5. Kiistäessään syytteen vastaajan ei tarvitse tuoda esiin kiistämistä tukevaa näyttöä (1 p), D.6. vaan syyttäjän on pystyttävä näyttämään myös se, että vastaajan kiistäminen ei pidä paikkaansa (1 p.). D.7. Vastaajalla on kuitenkin oikeus esittää itseään tukevaa todistelua. Pääsykoekirja 2/2003, s , 123, 137, 177. KYSYMYS 4: ARVOSTELUPERUSTEET A.1. Kantajan kannetta koskevien prosessinedellytysten mukaan kanteessa tarkoitettua asiaa ei saa olla aikaisemmin lainvoimaisesti ratkaistu (res judicata). (1 p) A.2. Aikaisemman lainvoimaisen tuomion sitovaa vaikutusta tulevaisuudessa kutsutaan oikeusvoimaksi. A.3. Negatiivisella oikeusvoimavaikutuksella tarkoitetaan sitä, ettei lainvoimaisella tuomiolla ratkaistua kannetta voida ottaa uudelleen tutkittavaksi.

5 A.4. Sillensäjättämispäätös ei [kuitenkaan] saavuta oikeusvoimaa. B.1. Kantajan kannetta koskevien prosessinedellytysten mukaan kanteessa tarkoitetusta asiasta ei saa olla olemassa välityssopimusta. (1 p) C.1. Tahdonvaltaisissa edellytyksissä olevien puutteiden huomioonottaminen edellyttää pääsääntöisesti vastaajan tekemää oikeudenkäyntiväitettä (prosessiväitettä). (1 p) C.2. Prosessiväite on tehtävä siinä vaiheessa, kun vastaaja ensimmäisen kerran käyttää asiassa puhevaltaa, eli pääsääntöisesti kirjallisessa vastauksessa haastehakemukseen. (1 p) D.1. Kantajan kannetta koskevat prosessinedellytykset ovat välityssopimuksen olemassaoloa lukuun ottamatta ehdottomia. tai Välityssopimuksen olemassaoloa koskevat prosessinedellytykset ovat dispositiivisia. (1 p) D.2. Mikäli vastaaja ei ensivastauksessaan vetoa dispositiivisessa prosessinedellytyksessä olevaan puutteeseen, mainittu puute prosessinedellytyksissä jää merkityksettömäksi, eli se korjautuu itsestään. (1 p) D.3. Poikkeuksen muodostavat tapaukset, joissa vastaaja ei lainkaan vastaa haasteeseen. Tällöin dispositiiviset prosessinedellytykset muuttuvat absoluuttisiksi. (1 p) D.4. Tuomioistuimen on viran puolesta otettava huomioon ehdottomissa prosessinedellytyksissä olevat puutteet. (1 p) D.5. Prosessinedellytyksissä olevan puutteen seurauksena on kanteen jättäminen tutkimatta. Pääsykoekirja 2/2003, s. 79,

6 KYSYMYS 5: ARVOSTELUPERUSTEET A.1. Osakkeenomistaja jakaa yhtiön residuaali- eli jäännöstuottoa. (1 p) A.2. Osakkeenomistajien panoksen kehitys on sidoksissa yhtiön osakkeenomistajille jakamaan tuottoon tai osakkeen arvon kehitykseen. A.3. Osakkeenomistajaa kiinnostaa yhtiön tehokkuus. (1 p) A.4. Osakkeenomistaja on yleensä valmis ottamaan velkojaa suuremman riskin. (1 p) A.5. Omistajalla on vahvin intressi valvoa yhtiön johtoa. B.1. Osakkeenomistajan hyötyminen edellyttää, että muiden vaateiden esittäjien vaateet tulevat ensin tyydytetyiksi. (1 p) B.2. Osakkeenomistajien suorittama valvonta toimii samalla muiden yhtiön etutahojen intressien valvontana. C.1. Omistajat laittavat yleensä pääomapanoksen yhtiön toiminnan rahoittamiseksi ennen kuin yhtiön muut sidosryhmät voivat liittyä yhtiön toimintaan. (1 p) C.2. Osakkeiden merkintään on liityttävä hallinnointioikeuksia, joita käyttämällä yhtiö voi tehdä toimintaansa koskevia päätöksiä. D.1. Osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on yleensä voiton tuottaminen omistajille. (1 p)

7 E.1. Velkojaa kiinnostaa yleensä vain yhtiön pysyminen maksukykyisenä. Siksi velkojalla on yhtiöön kohdistuva kontrolli-intressi vain, jos maksukyky on vaarassa. E.2. Kontrollioikeuden antaminen velkojalle ei lisäisi yhtiön toimintaympäristön kokonaisetua samalla tavalla kuin kontrollioikeuden antaminen osakkeenomistajalle.(1 p) Pääsykoekirja 3/2003, s , 45-48, ja KYSYMYS 6: ARVOSTELUPERUSTEET A.1. Osakkeenomistajien edut eivät aina ole samansuuntaiset. A.2. Osakkeenomistaja tai osakkeenomistajaryhmä saattaa omaa etuaan ajaessaan joko tiedostamatta tai tietoisesti loukata jonkun toisen osakkaan tai osakasryhmän oikeutettuja etuja. A.3. Vähemmistönsuoja vaikuttaa osakeyhtiön rahoituksen hankintaan. (1 p) B.1. Lain yleislausekkeet suojaavat vähemmistöä. (1 p) B.2. Säännöksillä pyritään estämään enemmistöperiaatteen väärinkäyttö. (1 p) B.3. Säännöksillä pyritään korvaamaan enemmistöperiaatteen mahdollisesta väärinkäytöstä yksittäiselle osakkaalle tai osakasryhmälle aiheutuva vahinko. (1 p) C.1. Säännökset on laadittu siten, että ne suojaavat määrätyn vähemmistöosuuden omistavien oikeuksia. C.2. Vähemmistön oikeuksia suojaavat säännökset ovat pakottavia.

8 C.3. Niiden antamaa suojaa ei voida vähentää yhtiöjärjestyksen määräyksillä. C.4. Vähemmistönsuojaa voidaan kuitenkin vahvistaa yhtiöjärjestykseen otettavilla määräyksillä. D.1. Vähemmistön suojasäännöksiä ovat oikeus saada koolle ylimääräinen yhtiökokous D.2. oikeus saada lisätilintarkastaja D.3. yksityisessä yhtiössä oikeus vaatia hyväksytyn tilintarkastajan valitsemista D.4. oikeus vaatia erityisen tarkastuksen suorittamista D.5. oikeus vaatia vähimmäisvoitonjakoa D.6. oikeus ajaa kannetta yhtiön kustannuksella yhtiön johtoa, tilintarkastajaa tai toista osakasta vastaan Pääsykoekirja 3/2003, s. 77 ja 96. KYSYMYS 7: ARVOSTELUPERUSTEET A.1. Vahingonkorvauslaissa ei ole tyhjentävästi määritelty tuottamuksen käsitettä. A.2. Vahingonkorvauslaissa tuottamuksella tarkoitetaan sekä tahallisuutta että varsinaista tuottamusta. A.3. Vahinko voidaan aiheuttaa tuottamuksellisesti sekä teolla että laiminlyönnillä. Tuottamusarviointi on kokonaisarviointia.

9 A.4. Tahallisena tekoa pidetään, jos tekijä on tarkoittanut tietyn vahingon aikaansaamista ; tekijä on mieltänyt vahingon välttämättä seuraavan teostaan ; tai tekijä on pitänyt vahinkoa varsin todennäköisenä. A.5. Varsinainen tuottamus on sellaisen huolellisuuden tai varovaisuuden laiminlyömistä (1 p), jota noudattaen vahinko olisi ollut vältettävissä ja jollaista asianosaiselta olisi siinä tilanteessa voitu vaatia. B.1. Tuottamuksen olemassaoloa osoittavat yleensä muun muassa menettelyohjeiden noudattamatta jättäminen, se, että vaaran syntyminen on selvää syyntakeiselle henkilölle ; vahingon ennakoitavuus ; ja vahingon syntyminen vahingonaiheuttajan toimiessa omalla erityisellä alallaan. B.2. Korkein oikeus painottaa X:n ammattitaitoa. X:n on ammattimiehenä tullut olla tietoinen toimintaan liittyvistä riskeistä. Hän on ollut myös tietoinen niiden ehkäisemiseksi käytettyjen varotoimien luonteesta. B.4. X:n huolellisuusvelvoitetta on korostanut myös se, että mahdollisen vahinkoseuraamuksen luonnetta voidaan pitää erityisen vakavana, ja vahingon tapahtumista voidaan pitää myös varsin todennäköisenä. Pääsykoekirja 4/2003, s KYSYMYS 8: ARVOSTELUPERUSTEET A.1. Vahingonaiheuttajan osalta yleisestävyystavoite tarkoittaa huolellisuusvelvollisuuden ja toisten ihmisten etuja vaarantavan tai loukkaavan toiminnan moitittavuuden korostamista. A.2. Vahingonkärsijän osalta yleisestävyystavoite ohjaa huolelliseen toimintaan (1 p) potentiaalisissa vahinkotilanteissa. Vahingonkärsijällä on siis velvollisuus valvoa omia etujaan. A.3. Mikäli vahingonkärsijä ei toimi riittävän huolellisesti, hän joutuu itse korvaamaan (1 p) sen osan vahingosta, joka olisi ollut hänen vältettävissään. B.1. Yleisestävyystavoite vaikuttaa myötävaikutussäännön taustalla etenkin esinevahinkojen ja varallisuusvahinkojen osalta. Vahingon suurenemista estävien torjuntatoimien laiminlyöntiä halutaan välttää.

10 B.2. Yleisestävyys ei ole poissuljettu myöskään henkilövahinkojen korvausvelvollisuuden tavoitteena (0,5 p). Olemassa on myös rikossäännöksiä, jotka on ollut tarpeen säätää tekijän itsensä suojelemiseksi. B.3. On väitetty, että yleisestävyystavoitteen merkitys vähentyisi, kun kyse on tahallisista rikosvahingoista. B.4. Myötävaikutussääntö soveltuu kuitenkin myös tahallisista rikosvahingoista tuomittavaan vahingonkorvaukseen, koska rikoksen tekijä ei ole aiheuttanut myötävaikutuksen vuoksi syntynyttä vahingon osaa. Pääsykoekirja 4/2003, s