II JÄRJESTÖTYÖPAJA, RAUMAN JÄRJESTÖTALO KE
|
|
- Maria Nurminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 II JÄRJESTÖTYÖPAJA, RAUMAN JÄRJESTÖTALO KE TYÖPAJAN KOONTI Yhdyspintojen välisen horisontaalisen yhteistyön kartoittaminen I TYÖPÖYTÄ JÄRJESTÖT JA YRITYKSET - Yritys ohjaisi asiakkaita (esim. muistipotilaita) muistiyhdistysten, esim. Muistiluotsin palveluihin - Maakunnan tai yksityisen ylläpitämään sote-keskukseen kiinteä fyysinen tila järjestöjen palveluiden ja tiedon jakamiselle - Järjestöjen yhteinen varainhankintakampanja, jolle haettaisiin yrityksiltä lahjoituksia rakennerahastoon (ensin isot yritykset malleiksi + aktivoimaan muita) - Alihankinnat yrityksestä yhdistykselle - Järjestöjen kehittämien mallien/ohjelmien myyminen yritysten käyttöön. Esim. Sydänpiiri kouluttanut Mehiläisen työterveyshoitajia Verkkopuntari-ohjaajiksi ja myynyt Verkkopuntarilisenssejä, joilla sitten koulutetut ohjaajat ovat toteuttaneet Verkkopuntari-ryhmää Mehiläisen nimissä - Vertaistoiminnan tarjoaminen myös yksityisellä sektorilla käyneiden tueksi - Järjestöjen tarjoamia palveluita yrityksen tiloissa: sh jo Eurajoella Attendon tiloissa - Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen yrityksen tiloissa - Kuntakiertue, johon kutsutaan paikkakunnan yritykset (innostava teema) - Yritysten tarjoamat työpaikat - Kierrätys: esim. ruoka-aineet + mahdollisesti muutkin tuotteet - Yritys järjestö -yhteistyötä on pidettävä yllä mm. yrittäjäjärjestöjen kanssa = toimii hyvin Raumalla - Esittelyt - Erityisosaamisen myyminen yrityksille (TMTEA) - Oikeita palkkatöitä tarjoavia yrityksiä kummiyrityksiksi järjestöille - Työllisyysnäkökulma: Järjestöön ensin esim. työkokeiluun, minkä jälkeen helppo hakea helmet - yrityksen palkkalistalle
2 - KO. sairauden & oireiden hoitoon yhteistyömalli: esim. alennus hoidoista jne. tai alennus hoitovoiteista jne. - Kannatusjäsenyys (yhdistysten kokouksessa päätettävä asia) - Aktiivinen arki -työpajan markkinointi kaikille yrityksille - Yritysten henkilökunta vapaaehtoistoimintaan! Kaikki saavat hyötyä -> yhdistys saa asiantuntemusta/osaamista, yritys mm. imagoa - Liikkujan apteekki - Tapahtumiin rahallinen tuki / toiminnallinen yhteistyö - Molemminpuolinen markkinointi/näkyvyys - Asiantuntijavaihto - Vapaaehtoisyhteistyö 3 h vapaaehtoistyötä kuukaudessa - Esim. terapiapalveluja tarjoavat tahot voisivat lisäpalveluna tarjota myös Äimän vertaistukiryhmää (tai muita vertaistuen muotoja) II TYÖPÖYTÄ JÄRJESTÖT JA OPPILAITOKSET - Tutustumisjaksot/käynnit järjestötoimintaan + käytännön harjoittelut - Erilaiset opinnäytetyötoimeksiannot -> vaikuttavuuden arviointi (Satakunnan sydänpiirin Verkkopuntari-ohjelma lähtöisin SAMK:in opinnäytetyöstä - Järjestöjen kehittämiä menetelmiä myös osaksi opintoja (esim. Neuvokas perhe th-opiskelijoille tai Verkkopuntari) - Oppilaitokset voivat tuosa moneen yhdistykseen mm. digiosaamista, Yhdistysten ikärakenne on usein aika korkea. - Vaikeasti työllistyvän nuoren ohjauksen hyödyntäminen, esim. pitkään saralla työtä tehneen henkilön tietotaidon hyödyntäminen (Winnova ohjaava koulutus + yhteistyötahot) -> linkkejä tännepäin rohkeasti!! - Vapaaehtoistyön velvoite järjestötöihin kaikilla (ei vain sote-opiskelijoilla) -> vapaaehtoistyöstä automaattinen osallistumistatapa yhteiskunnassamme - Opinnäytetöiden myötä toiminnan kehittäminen. Osaamisen takuu. Tieto-taidon päivitys -> täydennyskoulutus - Järjestöjen vierailut kouluihin ja oppilaitoksiin
3 - Kehittämistyötä oppilaitoksen kanssa: sopimuspohjaista, edullista, yhteinen ohjausryhmä, opinnäytteet kehittämissuunnitteluun mukaan esim. prosessikuvaukset ym. - Hyvin tärkeää jakaa kokemusasiantuntijoiden tietoa opiskelijoille! (Olisi hyvä olla niin vakiintunutta, että valmiit väylät olisi tulevaisuudessa olemassa.) - Kokemusasiantuntijat mukana opintojen suunnittelussa myös. (Turun AMK:ssa mielenterveyden opinnoissa näin tehty.) - Lista nettiin, mistä näkyy kaikki Satakunnan oppilaitokset ja yhdyshenkilöt + yhteystiedot, johon voi ottaa yhteyttä, jos on aiheeseen liittyvä idea - Yhteistyö esim. kosmetologi- ja parturikampaajaopiskelijoiden kanssa -> luennot - Meillä on hyvää yhteistyötä oppilaitosten (Winnova Samk) kanssa, jossa oppilaita on työharjoittelussa yhdistyksessä Friski Tuult - Oppilaitos selvittäisi maailmalta hyviä käytäntöjä ja jakaisi/soveltaisi sen järjestöille - Toiveena vapaaehtoistyön mahdollisuus opiskelun yhteydessä tapahtuvaksi - Asiantuntijavaihto, järjestöt mm. vuorovaikutukseen, harjoittelupaikkoja mm. erityisryhmien kanssa - Hyviä käytäntöjä: terveyspäivät, harjoittelupaikat, opiskelijat ryhmänohjaajina, järjestöjen asiantuntemus (esim. luennointi) - Kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen opiskelijoiden opinnoissa, katso Turun amk - Oppilaitos tuottaisi turvallisuuteen liittyvää aineistoa, jonka avulla järjestöt kouluttaisivat kohderyhmiään III TYÖPÖYTÄ JÄRJESTÖT JA SEURAKUNTA - Esim. Äimältä voisi käydä vertaistukiäiti perhekerhossa vierailulla tms. - Kotisairaalan kulutetut tukihenkilöt, työnohjaus seurakunnasta. - Osana seurakunnan henkilökunnan työnohjausta yhdistys tarjoaa taideterapiaa - Toiminnallinen yhteistyö: Ryhmät yhteisiä (maahanmuuttajat, nuoret, suru, ero) Asiantuntijuuden vaihto Avustusyhteistyö - Järjestöjen asiantuntemusta seurakunnan työntekijöille (esim. muistiosaaminen)
4 - Hyödyntää esim. vapaaehtoisten kouluttamisessa, ohjaamisessa, vapaaehtoistöihin yhdistys <-> srk - Hyvä käytäntö: srk kunta järjestö -yhteistyönä luotu vapaaehtoistoiminnan info-materiaali -> yhdessä info-koulutusta - Tilojen hyödyntäminen <-> maksuttomuus (yhteistyö tökkii, koska srk perii maksun yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä) - Seurakunnat mukana valikko-toiminnassa, toimii hyvin - Sairaalapapeille tukiryhmä - Eri vammaisjärjestöt yms. - Ammattilaisten maakunnalliset yhteistyöverkostot, esim. omaishoidon verkosto (mukana myös julkinen) - Yhteistyötä toteuttavat valmennusryhmät (esim. MuistiOvet-valmennus kattavasti koko maakuntaan) - Seurakunnassa vahvaa osaamista erityisryhmistäkin, sen tiedon hyödyntäminen puolin ja toisin - Sairaalapappien työnkuvan selkeyttäminen (sielunhoitaja, sairaalateologi, diakonia -> tuleva jako) - Yhteistyö srk vammaisjärjestöt -> vammaisten kirkkopyhä - Asiakasyhteistyö = yhteisen asiakkaan asioiden hoitaminen yhteistyössä tt:n ja diakoniatyön kanssa - Valtakunnallisen sydänviikon (huhtikuussa) jotkut yhdistykset käynnistävät yhteisellä jumalanpalveluksella sunnuntaina - Srk tavoittaa usein juuri niitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia: järjestötoimijoita mukaan tarjoamaan heille jotain toiminnallista tai muuta, esim. RR-mittaus, pulssintunnustelun ohjaus - Lähimmäispalvelu
5 IV TYÖPÖYTÄ MUITA IDEOITA - Järjestöjen vertaisarviointi - Järjestöjen auditointi: erinomainen, riittävä, hyvä - Rahoituskysymysten ratkaiseminen järjestöjen työn jatkamisen elinehto - Järjestöjen STEA-rahoituksen ja muiden palvelujen tuottajien työnrajauksen suhde palveluohjauksessa STEAlla tarkkarajaista, mitä järjestöt voi tehdä. Mitä maakuntauudistus vaikuttaa? - Fasilitaattori-koulutusta, jotta saadaan kokousten ja palaverien ja seminaarien anti ja päätökset käytäntöön - Eri asioita edistävät asiantuntija-lobbarit on hyvä myös huomioida - Kokemusasiantuntija vastaanotot - MTKL:n ja Kokoa hyväksyy kokemusasiantuntijaksi myös sellaiset henkilöt, joilla on riittävät tiedot ja valmiudet toimia kokemusasiantuntijana vaikka eivät ole käyneet nimenomaista kokemusasiantuntijakoulutusta - Rahoituksen yhdenmukaisuus paikkakunnasta riippumatta - Kokemusasiantuntijuus -> jatkuva etsintä ja koulutus, luettelo!! / ajantasaistaminen
Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna
Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa 6.6.2017 Seinäjoki Tanja ja Susanna MISTÄ VAPAAEHTOISIA SAA? *ON HAASTE!* Vapaaehtoisia: Hallitus Ryhmänohjaajat Porissa, Kankaanpäässä ja Raumalla
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan
Yhdistyshuoltamo. JAKE-kehittäminen Yhdistyshuoltamo / JAKE-hanke
Yhdistyshuoltamo VISIO Pohjois-Karjalan yhdistyshuoltamo 2017 tukee, auttaa ja kehittää yhteistyössä maakunnan yhdistystoimintaa. Yhdistyshuoltamo kokoaa yhteen ja tarjoaa yhdistyksille koko maakunnassa
Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjala ja Kymenlaakso Versio 1.0 kesäkuu 2018 Tavoite ja mitä uutta osio tuo Ratkaisukeskeinen voimavaravalmennus
Järjestöyhteistyön nykytilanne
Järjestöyhteistyön nykytilanne Susanna Mutanen, ft, TtM Terveyden edistämisen suunnittelija Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen ja preventio KSSHP 12.09.2017 KSSHP strategia: Potilas ensin
VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN. Ryhmäpohdinnan koonti
VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN Ryhmäpohdinnan koonti ESTEET Maakuntapäätös ja suunnittelu lipuvat yhä kauemmaksi järjestöjen työstä Järjestö-maakunta, ei hyvä
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Käsiteltävät aiheet Esittelykierros Järjestöt muutokseen yhteistyössä -hankkeen esittely Ajankohtaista Vaikuttamiskeinot Verkoston toiminta, tavoitteet,
Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!
Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Sisältö 1. Mikä on Sakke -hanke? 2. Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu 3. Työpaja: alustus ja työstäminen 4. Loppukeskustelu Pohjois-Savon järjestöyhteistyön
Järjestöt ja Satasote
Järjestöt ja Satasote Milja Karjalainen Satakunnan yhteisökeskus Mitä järjestötoiminta on? Kolmas sektori erotuksena julkiseen, yritystoimintaan ja perheisiin Järjestö, yhdistys, liitto, ry, vapaaehtoistyö?
II Järjestötyöpaja
II Järjestötyöpaja 22.11.2017 Milja Karjalainen @miljkarj Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi #yhteisökeskus #järjestöt #JYTRY MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ? Toimintaympäristö ei tule vain muuttumaan,
Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen
Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan
Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli
Jatkoväylä-seminaari Haaga-Helia 9.5.2017 Kaisa Tsupari Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli 1 HYRIA KOULUTUS 9.5.2017 Liiketalouden pt/ nuoret Mahdollisuus suorittaa tutkinnonosa (15 osp)
Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,
Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla
Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa
Sosiaalialan osaamistarpeet - järjestötietoutta järjestöjen ja
Sosiaalialan osaamistarpeet - järjestötietoutta järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyönä Anneli Pohjola Lapin yliopisto Oppilaitosyhteistyö-hankkeen päätösseminaari 21.2.17 Rovaniemi Lapin sosiaali- ja
Järjestöt oppimisympäristönä Lapin AMKissa
Yhdessä oppien, asiantuntijuutta jakaen, kumppanuuksia rakentaen 21.2.2017 Järjestöt oppimisympäristönä Lapin AMKissa Maria Kiistala Järjestöt ja oppiminen Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksessa
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Annamaija Saastamoinen, projektityöntekijä Kokemustoimintaa yhteistyöllä seminaari 13.9.2018 Riitta
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen
Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa
Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Länsi-Pohjan soten seutufoorumi 28.2.2017, Kemi Tuula Huttunen Koivumaa Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry Järjestöjen toiminnan luonne Järjestöjen
henkilokohtainenbudjetointi.fi
HB avustajatoiminnan kehittämistarpeet Tuija Nummela Ulla Huhtalo Saimaan Ammattikorkeakoulu YAMK OPISKELIJAT KEHITTÄJINÄ Liittyy opintojaksoon Yhteisöllisen sosiaalityön vaikuttavuus Mitä edellytetään
Järjestöjen välinen yhteistyö
Järjestöjen välinen yhteistyö - yksin vai yhdessä? 14.9.2016 Sirpa Nevasaari Tositoimissa - Vapaaehtoistoiminnan näkyvyys 1 Mitä yhteistyö tarkoittaa? Wikipedia: jonkun toisen kanssa tehtävää työtä. Yhdyssana
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan
Etelä-Pohjanmaa monialainen yhteistyö Juurrutus Terhi Koivumäki
Etelä-Pohjanmaa monialainen yhteistyö Juurrutus Terhi Koivumäki 25.10.2018 Neuvokas perhe jotta terveet elintavat eivät olisi vain hyvinvoivien perheiden etuoikeus Tarjoamme tietoa, tukea, työvälineitä
Kokemustoiminnan Polkuja kaksi vuosikymmentä
Kokemustoiminnan Polkuja kaksi vuosikymmentä Kokemuksen voimalla asiantuntijalta asiantuntijalle- seminaari. Kemi 23.9.2016 Rauni Räty, lehtori, Lapin AMK 1. Suunnittelu käynnistyi v 1996 YTYn eli sosiaali-
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen
VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö
Helsingin kaupungin aineistopankki /Comma Image Oy VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Saila Nevanen, 1 Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen yhteinen kehittäminen
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi
Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
Järjestöjen rooli uusissa rakenteissa , Joensuu
Järjestöjen rooli uusissa rakenteissa 2.11.2018, Joensuu Työpajojen yhteenvedot: Järjestöystävällinen kunta, mitä ja miten pitäisi sopia järjestö-kuntayhteistyöstä? Mitä hyviä käytänteitä tunnistat? Tiloista:
Monitoimijainen perhevalmennus
Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,
Satakuntalaisen vapaaehtoistyön tulevaisuuden näkymät
Satakuntalaisen vapaaehtoistyön tulevaisuuden näkymät Vapaaehtoistyö murroksessa; arvot ja tulevaisuus Jaana Tuomela 13.11.2018 Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi #yhteisökeskus #järjestöt #JYTRY
RAI-tietojen hyödyntäminen kulttuurisen vanhustyön tukena
RAI-tietojen hyödyntäminen kulttuurisen vanhustyön tukena Kehittämishankkeen yhteenveto AILI-verkoston selvitys 2018 Silva Siponkoski 1 Kehittämishanke lyhyesti Kehittämishankkeen RAI-järjestelmästä on
VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus
VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen
Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli
19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva
Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan.
Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan. Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan - Vapaaehtoistyö hoitotyön opetussuunnitelmassa. Satakunnan ammattikorkeakoulun toteutus Tapio Myllymaa Lähtökohtia
Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi
Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:
OIKEUSTRADENOMIKOULUTUKSEN NÄKYMIÄ
Tero Uitto OIKEUSTRADENOMIKOULUTUKSEN NÄKYMIÄ MIKSI OIKEUSTRADENOMIKOULUTUSTA ON? Oikeustradenomi-opintokokonaisuuden suunnittelu on saanut alkunsa työelämän tarpeista. Yhä suurempi osa ympärillämme tapahtuvista
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke ja ihimiset.fi
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke ja ihimiset.fi Anni Rekilä ja Anna Katajala Projektityöntekijä, järjestöagentti Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan sosiaali-
VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä
VUOSIKELLOT 2018-2019 Hyväksytty ohjausryhmässä 30.10.2018 TAMMIKUU Graduaiheet yliopistolle keväällä alkaviin seminaareihin MARRASKUU Taitoseminaariryhmien yhteiset demonstraatiot: ti 6.11.2018 klo 9-15
Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme
Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,
PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä
PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL 20.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 KOHTAAMISPAIKAN MÄÄRITELMÄ Kohtaamispaikka on tarkoitettu lapsille, nuorille ja
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja
Paja 2. Opinnäytetöiden kehittäminen Tila: huone 247, 2. kerros
Paja 2. Opinnäytetöiden kehittäminen Tila: huone 247, 2. kerros Työpajassa esitellään opinnäytetöiden kehittämishankkeen nykyvaihetta ja keskustellaan kriittisistä kohdista opinnäytetyöskentelyn aloitusvaiheessa,
TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ
TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan
Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara?
Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Järjestötyöpaja I, 18.8.2015 Jouni Puumalainen ja Päivi Rissanen, MTKL Puumalainen, Rissanen 2015 1 Osatutkimuksen tavoitteet
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä
Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM
Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa
Siirtymät sujuviksi SISU -hanke
Siirtymät sujuviksi SISU -hanke 1.8.2015-31.03.2018 PKKY, OSAO, WinNova ja SEDU Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Tavoitellut tulokset > Ohjauksellinen ja pedagoginen toimintamalli
VAPAAEHTOISPOHJAINEN JÄRJESTÖ
Mitä yhteistyö sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osalta voisi tarkoittaa? VAPAAEHTOISPOHJAINEN JÄRJESTÖ VALMISTELUN AIKANA Vammaisjärjestöjen ja vammaisten henkilöiden mukaan ottaminen
AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI
AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista
Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen. Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen
Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen Rauman Seudun Työttömät ry Palvelut työttömille: Kirpputori Lounaskahvila
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( )
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Anu Nevanperä, projektityöntekijä Potilaan oikeuksien päivä 17.4.2018 Valtakunnallinen kokemustoimintaverkosto
Tavoite 1: Ilo elää ihmisissä Kestävää ja uudistuvaa kansalaistoimintaa
Miun yhistys toimeenpanosuunnitelma 2015-2017 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Käsitelty ja täydennetty JANEn kokouksessa 6.10.2015 (Aikaisemmat vaiheet: JANEn kokouksen 28.8.2015 Learning
KK! Toimintasuunnitelma v. 2011
KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 1) Romanien koulutuksen ja työllistymisen toimijaverkosto Tavoite: Verkoston toiminnan edelleen kehittäminen sekä laajentaminen Tiivis yhteistyö eri tahojen välillä eri
Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke
Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke 2017-2020 Itä-Suomen aluetyönverkosto 31.10.2017, Joensuu Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen
Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana
Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat
Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa
Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa
Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli
Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1
JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT MUKANA MUUTOKSESSA - HANKE ORGANISATION 2.0 ÖSTERBOTTENS FÖRENINGAR MED I FÖRÄNDRINGEN - PROJEKT
JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT MUKANA MUUTOKSESSA - HANKE ORGANISATION 2.0 ÖSTERBOTTENS FÖRENINGAR MED I FÖRÄNDRINGEN - PROJEKT PIA SÖDERHOLM, HANKEKOORDINAATTORI PROJEKTKOORDINATOR VAASAN SEUDUN YHDISTYKSET
RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO
RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO Mairit Toppi JÄKE -projekti, projektivastaava Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistysten toimintaympäristö muuttuu! Yhdistystoimijoiden
Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä
Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä Kokemusten äärellä koulutusta kokemustoimijuuteen Anna-Liisa Kemi, aluesuunnittelija Suomen Nivelyhdistys ry, Kokemustoimintaverkoston ohjausryhmän jäsen www.kokemustoimintaverkosto.fi
MIPA Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma
MIPA Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma 2015-2018 Järjestötyöpaja VIII 7.11.2018 "PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSJÄRJESTÖT OVINA OSALLISUUTEEN?" Jouni Tourunen 8/11/18 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen
MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011
MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen
Avita Kaveria hankkeen jatkokoulutukset. 1. Helsingin jatkokoulutus
Yhteenveto 1 Avita Kaveria hankkeen jatkokoulutukset 1. Helsingin jatkokoulutus 20.9.2016 Vertaisohjaajien tukeminen työnohjauksellisin keinoin Kouluttaja: Riitta Mykkänen-Hänninen Paikka: Haaga Helia
Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena. Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa
Kuntaliiton Demokratiapäivä 18.10.2016 Helsinki Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa Marjo Tolvanen marjo.tolvanen@sepra.fi GSM 044 277 4513 www.sepra.fi/fi/tuen-hakeminen/kaupunkikehittaminen
Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE
Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen
Mielenterveys- ja päihdetyön osaaminen ja koulutus
Mielenterveys- ja päihdetyön osaaminen ja koulutus Kokemusasiantuntijuusammattitutkinnot ja ammatillinen koulutus - missä mennään? 8.10.2013, Helsingissä, A-klinikkasäätiön keskustoimistolla Verkottaja-hanke
Vapaaehtoistoiminnassa syntyvän osaamisen tunnistaminen
Vapaaehtoistoiminnassa syntyvän osaamisen tunnistaminen Marion Fields Suunnittelija, VTT, OK-opintokeskus 18.2.2016 1 OK-opintokeskus Valtakunnallinen vapaan sivistystyön oppilaitos. Toteuttaa, tutkii,
VUOSIKELLOT
VUOSIKELLOT 2017-2018 Päivitetty 6.11.2017 Graduaiheet yliopistolle keväällä alkaviin seminaareihin MARRASKUU Taitoseminaariryhmien yhteiset demonstraatiot: ti 14.11.2017 klo 9-14.30 ja ti 21.11.2017 klo
Nuorisotakuun toteuttaminen
Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu
Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p
Maakuntastrategiatyöpaja Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p. 044 0190 476 helena.liimatainen@ppsotu.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube:
Innokylän laajentaminen ja kokonaiskonseptin uudistus
Innokylän laajentaminen ja kokonaiskonseptin uudistus TIINA Viestintäkoordinaattori REIJA Ohjelmapäällikkö KATJA Ohjelmakoordinaattori Työpaja I Agenda (11.3.2016) Workshopin avaus Työpajan aloitus ja
MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?
MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? ESITYS 1.2. 15.5.2018 LÄHDE: SOSTE RY & HELENA LIIMATAINEN, POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAYHDISTYS RY JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT
Palvelutori Päijät-Hämeessä
Palvelutori Päijät-Hämeessä Arja-Tuulikki Wilén, HT, Projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto arja-tuulikki.wilen@paijat-hame.fi Terveydenhuollon atk-päivät 25.5.2016 Kansalaisen aktiivinen rooli sote-palvelukentässä
Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta
Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Työpaja Leppävirralla 1.11.2018 Mervi Lehmusaho ja Tiina Riekkinen Kulttuurisote-hanke Taiteen ja kulttuurin myönteisiä vaikutuksia Mielen
Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen. Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen
Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen Rauman Seudun Työttömät ry Palvelut työttömille: Kirpputori Lounaskahvila
Kun on hyvä keksitty ja kehitetty, sitä pitää jatkaa! Päätösseminaari 14.11.2011
Kun on hyvä keksitty ja kehitetty, sitä pitää jatkaa! Päätösseminaari 14.11.2011 MITEN PAIKALLISTA MUISTITYÖTÄ VOI KEHITTÄÄ? Varsinais-Suomen MuistiLuotsi - toiminnan tuloksia Minna Rosendahl ja Sanna
Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto
Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus
Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain
Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto
Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa
Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille
Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan
Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat. YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke
Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke YAD Youth Against Drugs ry on nuorten vapaaehtoistoimintaan perustuva ehkäisevän huumetyön
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen
Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila
Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen
Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa
Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Yhteistyöllä eteenpäin jatkossakin Anna Katajala Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Järjestöjen toimintaympäristö muutoksessa Maakunta- ja sote-uudistus siirtää
Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä
Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio
Vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden rooli päihde- ja mielenterveystyössä
Vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden rooli päihde- ja mielenterveystyössä Mielenterveysmessut 2016 Jouni Puumalainen, tutkija Mielenterveyden Keskusliitto / Kuntoutussäätiö Puumalainen 2016 1 Vertaisuus;
Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet
Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Ilomantsi 17.11.2012 Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Taustaa Kuntatalouden tarve Kasvava palvelukysyntä ja niukkenet resurssit Kuntarakenneuudistus Pitkät
Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen
Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden
Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä
Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Ismo Rautiainen Sote-palvelujen rakenne 2 Maakunnan
pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1 Ohjelma 12.30-13.45 Päiväkahvi sekä hankkeen ja osallistujien esittäytyminen 13.45 14.15 Aloituslomakkeet 14.15
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Kainuun osahanke ErinOmainen erityislasten omaishoidon kehittäminen OSSI hanke Tavoitteet Muistisairaan
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen
Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko
Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko Mikä on Jämy? Järjestöt muutokseen yhteistyössä-hanke edistää ja koordinoi maakunnassa