OIKEUSTRADENOMIKOULUTUKSEN NÄKYMIÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OIKEUSTRADENOMIKOULUTUKSEN NÄKYMIÄ"

Transkriptio

1 Tero Uitto OIKEUSTRADENOMIKOULUTUKSEN NÄKYMIÄ

2 MIKSI OIKEUSTRADENOMIKOULUTUSTA ON? Oikeustradenomi-opintokokonaisuuden suunnittelu on saanut alkunsa työelämän tarpeista. Yhä suurempi osa ympärillämme tapahtuvista asioista edellyttää lain hyvää tuntemusta. Yhteiskunta oikeudellistuu ja tarvitaan entistä enemmän oikeudellisesti koulutettua henkilöstöä. Oikeudellista päätöksentekoa on muun muassa oikeushallinnossa siirretty lakimiehiltä muulle henkilöstölle. Oikeusministeriön selvityksen mukaan oikeudellisesti painottuvan koulutuksen tarve kasvaa lähitulevaisuudessa merkittävästi, kun suuret ikäluokat alkavat siirtyä eläkkeelle. Opintokokonaisuuden suorittaneet voivat toimia oikeuslaitoksen sekä muun julkisen ja yksityisen sektorin, kuten pankkien ja vakuutusyhtiöiden erilaisissa oikeudellista ja liiketaloudellista osaamista vaativissa tehtävissä.

3 OIKEUSMINISTERIÖN TAVOITE JA ROOLI Oikeusministeriö haluaa varmistaa sen, että oikeuslaitoksen henkilöstön osaaminen kehittyy ja että hallinnonalalle saadaan rekrytoitua ammattitaitoista henkilöstöä. Tavoitteena on kattavan ammattikorkeakouluverkoston avulla tarjota oikeudellista koulutusta tasapuolisesti eri puolilla maata. Oikeusministeriö toimii yhteistyökumppanina verkostossa mukana olevien ammattikorkeakoulujen kanssa. Ministeriö tukee oikeustradenomikoulutusta ja edistää ammattikorkeakoulujen ja oikeushallinnon yhteistyötä. Opiskelijat saavat mahdollisuuden tutustua oikeuslaitokseen ja osa opiskelijoista voi suorittaa siellä työharjoittelunsa. Harjoittelupaikkana toimivalla virastolla on oikeus tehdä valintansa harkintansa mukaan samalla tavoin kuin yleensäkin työntekijöitä valitessaan.

4 ONKO OIKEUSMINISTERIÖN TAVOITE TOTEUTUNUT? Tutkittua tietoa siitä, kuinka moni oikeustradenomi on työllistynyt oikeushallintoon ei ole. Tällainen tutkimus on suunnitteilla. Ammattikorkeakoulujen näppituntuma on, että tällaisia henkilöitä on runsaasti, sillä opettajilla on tietoa useista opiskelijoista, jotka ovat saaneet viran oikeushallinnosta. Oikeushallinnon harjoittelussa olleet opiskelijat ovat saaneet hyvää palautetta viranomaisilta ja hyvät tyypit on myös rekrytoitu ainakin määräaikaisiin virkasuhteisiin. Oikeushallintoa on viime vuosien aikana pyritty tehostamaan ja tämä tehostaminen jatkuu edelleen. Tämä merkitsee, että kaikkia vapautuvia virkoja ei enää täytetä, joka ainakin jossakin määrin vähentää oikeushallinnon rekrytointitarvetta.

5 KOHTI UUDENLAISIA OPINNÄYTETÖITÄ Opiskelijat ovat tehneet opinnäytetyön pääsääntöisesti jostakin sellaisesta aiheesta, joka on liittynyt siihen viranomaiseen, jossa opiskelija on suorittanut harjoittelua. Yhden henkilön tekemä opinnäytetyö on yleensä suhteellisen suppea. Ammattikorkeakoulut ja oikeushallinnossa työskentelevät ovat yhteistyössä koostaneet opinnäytetöiden aiheita. Tavoitteena on nykyistä laaja-alaisemmat opinnäytetyöt, jotka tehtäisiin useiden opiskelijoiden ja tarvittaessa useiden ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Tarvittaessa opinnäytetyön aihe voi olla sellainen, että se soveltuu usealle eri viranomaiselle. Kokonaisuudesta vastaisi yksi nimetty henkilö, mutta lähiohjausta antaisi oman koulun opettaja.

6 KUMMIYRITYSYHTEISTYÖ Kummiyritysyhteistyö on Turun ammattikorkeakoulun hanke, jossa koulu on hankkinut yksityissektorin yhteistyökumppaneita. Kummiyritys valitsee kummiopiskelijan/kummiopiskelijoita. Kummiopiskelija saa osallistua kaikkiin niihin kummiyrityksen koulutuksiin, joihin kummiyrityksen muukin henkilökunta osallistuu. Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen oppimissuunnitelma siitä, mitä hän kummiyrityksessä oppii ja tältä osin opiskelija saa hyväkseen projektiopintoja. Opiskelija suorittaa harjoittelun kummiyrityksessä (harjoittelu on yleensä palkallista) ja tekee opinnäytetyön kummiyritykselle. Lisäksi hänet palkataan kummiyritykseen vähintään kesätyöntekijäksi. Tähän asti kaikki ovat saaneet myös osa-aikaisen määräaikaisen työsuhteen kummiyritykseen. Kummitoiminta jatkuu siihen asti, kunnes opiskelija valmistuu ja tavoitteena on, että opiskelija työllistyisi ko. kummiyritykseen opintojen päätyttyä.

7 LISÄTIETOJA:

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa KÄYTÄNNÖN OSAAJIA Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa HYVÄT TYYPIT PALVELUKSESSASI Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, tekee työelämälähtöistä tutkimus-

Lisätiedot

Terveydenhoitajaopiskelijat Juhan Gummerus ja Sanna Leskinen tekevät opinnäytetyötään ROKOKOhankkeeseen.

Terveydenhoitajaopiskelijat Juhan Gummerus ja Sanna Leskinen tekevät opinnäytetyötään ROKOKOhankkeeseen. Opinnäytetyön tekeminen hankkeessa on paras osa opintoja! Terveydenhoitajaopiskelijat Juhan Gummerus ja Sanna Leskinen tekevät opinnäytetyötään ROKOKOhankkeeseen. Metropolian ROKOKO-hankkeen tarkoituksena

Lisätiedot

Vaasan ammattikorkeakoulussa. Tänä vuonna oikeustradenomikoulutusta

Vaasan ammattikorkeakoulussa. Tänä vuonna oikeustradenomikoulutusta MARIKA YLI-IKKELÄ Oikeustradenomikoulutus etenee Vuonna 2004 aloitettu oikeustradenomikoulutus on herättänyt laajaa kiinnostusta sekä nuorissa opiskelijoissa että aikuisissa. Koulutukseen on ollut enemmän

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys. Kevät 2013

Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys. Kevät 2013 Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys Kevät 2013 Yritysvastaajia 22 yli kolmannes vastaajista edusti yli 500 työntekijän yritystä Yrityksen toimintaympäristö energia-alalla 45,00 % 4

Lisätiedot

Kone- ja metallialan työnjohtokoulutuskokeilu:

Kone- ja metallialan työnjohtokoulutuskokeilu: Kone- ja metallialan työnjohtokoulutuskokeilu: AMK-yhteistyö; rakennusmestarikoulutus; miten tästä eteenpäin Johtaja Mervi Karikorpi, 18.2.2011 Tarve Teknologiateollisuuden yritykset arvioivat työnjohdon

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 1. YLEISTÄ Useita kymmeniä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita suorittaa joka vuosi käytännön harjoitteluja

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

1) yhteisen oikeudellisen opintokokonaisuuden suunnittelun ja pilotoinnin liiketalouden ylempään amk-tutkintoon

1) yhteisen oikeudellisen opintokokonaisuuden suunnittelun ja pilotoinnin liiketalouden ylempään amk-tutkintoon Juridiikkaan painottuvan, liiketalouden ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ja verkkokoulutusyhteistyön kehittäminen perustutkinnon mukaisissa oikeustradenomi-opinnoissa 1. Hankerahoitushakemus Turun ja

Lisätiedot

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit 1.1.2005 31.5.2006 Yhteenveto tutkimuksesta ICT-yksiöstä valmistuneet insinöörit työllistyneet erinomaisesti 85% prosenttia valmistuneista insinööreistä työllistynyt

Lisätiedot

Hoitohenkilöstön alueellinen kehitysnäkymä -Työvoiman riittävyys OYS-ERVA -

Hoitohenkilöstön alueellinen kehitysnäkymä -Työvoiman riittävyys OYS-ERVA - Hoitohenkilöstön alueellinen kehitysnäkymä -Työvoiman riittävyys OYS-ERVA - Pirjo Kejonen 17.8.2012 Havaintoja/ amk- aloituspaikat Bioanalyytikkojen (ka 33 aloituspaikkaa/ v), ensihoitajien (ka 25-30 aloituspaikkaa/

Lisätiedot

Tieto työnantajayhteistyöstä kulkemaan. Sanna Putila 10.11.11

Tieto työnantajayhteistyöstä kulkemaan. Sanna Putila 10.11.11 Tieto työnantajayhteistyöstä kulkemaan Sanna Putila 10.11.11 Haussa tulevaisuuden osaajia, oikeanlaista osaamista, kumppaneita (tutkimus)yhteistyöhön Haussa tulevaisuuden työnantajia, oikeanlaista osaamista,

Lisätiedot

INSSI - Tekniikan alan amkkoulutuksen

INSSI - Tekniikan alan amkkoulutuksen INSSI - Tekniikan alan amkkoulutuksen kehittämishanke Käynnistysseminaari Matti Lähdeniemi 27.10.2008 Koulutusrakenteen kehittämisryhmä Matti Lähdeniemi (SAMK) puheenjohtaja Juhani Keskitalo(HAMK) INSSI-päällikkö

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 1. YLEISTÄ Useita kymmeniä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita suorittaa joka vuosi käytännön harjoitteluja

Lisätiedot

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Yrittäjien teemailta 25.1.2011 Riitta Rissanen vararehtori (K) Savonia-ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun tehtävä: 1. Ammattikorkeakoulun tehtävänä on työelämäsuuntautuneen

Lisätiedot

ANESTESIAHOITOTYÖN UUDISTUVA ASIANTUNTIJUUS JA KOULUTUKSEN NYKYTILA

ANESTESIAHOITOTYÖN UUDISTUVA ASIANTUNTIJUUS JA KOULUTUKSEN NYKYTILA ANESTESIAHOITOTYÖN UUDISTUVA ASIANTUNTIJUUS JA KOULUTUKSEN NYKYTILA Ann-Nina Maksimainen, LAMK, TtM, Työelämäpalvelut; vastaava lehtori Maria Tuominen, LAMK, TtM, Hoitotyö: vastaava lehtori Mistä löytyy

Lisätiedot

Verkkosivut toiminnassa: taustoja, benchmarkkausta, ajankohtaistietoa, numerotietoa TUPA-tarjonnasta ja opiskelijamääristä Yhdyshenkilöverkosto

Verkkosivut toiminnassa: taustoja, benchmarkkausta, ajankohtaistietoa, numerotietoa TUPA-tarjonnasta ja opiskelijamääristä Yhdyshenkilöverkosto Verkkosivut toiminnassa: taustoja, benchmarkkausta, ajankohtaistietoa, numerotietoa TUPA-tarjonnasta ja opiskelijamääristä Yhdyshenkilöverkosto toimii Amk-tutustumisvierailuja tehty Seminaari 8.10.2003

Lisätiedot

Työn tuki malli työhön paluun tukena. Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM

Työn tuki malli työhön paluun tukena. Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM Työn tuki malli työhön paluun tukena Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM Työn tuki -malli Työnhakija Ulkopuolinen tuki työnhakijalle ja työyhteisölle Yksilöllinen ja ryhmämuotoinen työhönvalmennus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Kokeileva kehittäminen työelämäyhteistyössä

Kokeileva kehittäminen työelämäyhteistyössä Kokeileva kehittäminen työelämäyhteistyössä tai siis Ajatuksista tekoihin! Mikko Markkanen Business Arena Oy 11.2.2015 Levi! 12 KESKISUOMALAINEN TORSTAINA 19.6.2014 Kotimaa Operaatio Metsonpesä -raportti:

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Toteutusaika 1.1.2011 31.12.2012 Rahoittajat Manner-Suomen ESR-ohjelma, (Etelä-Savon Ely-keskus) ja Mikkelin ammattikorkeakoulu Ulkomaalaiset

Lisätiedot

KOULUTUKSEN PROSESSI / DIAK KOULUTTAJANA JA OPISKELUPAIKKANA

KOULUTUKSEN PROSESSI / DIAK KOULUTTAJANA JA OPISKELUPAIKKANA KOULUTUKSEN PROSESSI / DIAK KOULUTTAJANA JA OPISKELUPAIKKANA PROSESSIN OMISTAJA TutkintoDiakin johtaja PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJ KSYJÄ Johtoryhmä PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY P Huhti- toukokuu 2008

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

OPALA ja LÄHTÖKYSELY 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu. Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue Amk-tutkinto-opiskelijat. Raportti 14.6.

OPALA ja LÄHTÖKYSELY 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu. Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue Amk-tutkinto-opiskelijat. Raportti 14.6. OPALA ja LÄHTÖKYSELY 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue Amk-tutkinto-opiskelijat Raportti 14.6.2010 Heikki Likitalo, Liiketalous, Kuopio Sisällysluettelo 1. Kyselyn

Lisätiedot

Työpaikkaopinnot katsastuskoulutuksen tukena

Työpaikkaopinnot katsastuskoulutuksen tukena Työpaikkaopinnot katsastuskoulutuksen tukena Rami Wahlsten Päätoiminen tuntiopettaja auto- ja kuljetustekniikka rami.wahlsten@turkuamk.fi 1 Katsastajan koulutus ennen 2 Perusvaatimukset katsastajaksi vähintään

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin

Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin Vantaan kaupungin ja Metropolia ammattikorkeakoulun yhteistyömalli Jörgen Eriksson Tuula Heinonen Kuntamarkkinat 11.9.2013, Tietoisku Osaamisen

Lisätiedot

1) Mainiemen kuntoutumiskeskuksen päihdeosaamisen, yhteisökuntoutuksen osaamisen ja verkostotyöosaamisen kehittäminen

1) Mainiemen kuntoutumiskeskuksen päihdeosaamisen, yhteisökuntoutuksen osaamisen ja verkostotyöosaamisen kehittäminen 1) Mainiemen kuntoutumiskeskuksen päihdeosaamisen, yhteisökuntoutuksen osaamisen ja verkostotyöosaamisen kehittäminen TAVOITTEESEEN pyritään kehittämällä kuntoutumiskeskuksen arviointiosaamista. Luodaan

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset Arttu Piri 1 Yleistä - Aineiston keruu sähköisesti 26.9. 14.10.12013 - Otos: Opiskelijajäsenet, poislukien 1.5.2013 jälkeen liittyneet - Otos

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TOIMIPAIKKOJEN KÄYTTÄMISESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSALAN OPISKELIJOIDEN KOULUTUKSEEN

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TOIMIPAIKKOJEN KÄYTTÄMISESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSALAN OPISKELIJOIDEN KOULUTUKSEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN N TOIMIPAIKKOJEN KÄYTTÄMISESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSALAN OPISKELIJOIDEN KOULUTUKSEEN 1 SOPIJAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupungin sosiaali-

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinto. Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen. toteuttamis- ja arviointisuunnitelma

Turvallisuusalan perustutkinto. Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen. toteuttamis- ja arviointisuunnitelma ammattiosaamisen näytöt 1 (8) Turvallisuusalan perustutkinto Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma Suunnitelma on hyväksytty Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Valmentavat opinnot maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille

Valmentavat opinnot maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille Valmentavat opinnot maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Työväen Akatemia Terhi Dahlman & Minna-Mari Roms Hyvät edellytykset yhteistyölle HUMAKin ja Työväen Akatemian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

OIKEUSTRADENOMIKOULUTUS - nykytilanne ja tulevaisuus

OIKEUSTRADENOMIKOULUTUS - nykytilanne ja tulevaisuus Opinnäytetyö OIKEUSTRADENOMIKOULUTUS - nykytilanne ja tulevaisuus Laura Mikkola Liiketalouden koulutusohjelma 2008 TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalous TIIVISTELMÄ Laura Mikkola Oikeustradenomikoulutus

Lisätiedot

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö PROJEKTISTA TIEDOTTAMINEN Kuusi yksikköä (15.4 Raahen tekniikan

Lisätiedot

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutus muutoksessa Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutustarjonta ammattikorkeakouluissa Täydennyskoulutustarjonta Ammattikorkeakoulujen bioanalyytikoille suunnattu täydennyskoulutustarjonta vähäistä

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan.

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan. JÄRVENPÄÄN, KERAVAN JA TUUSULAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN OHJESÄÄNTÖ Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakutien perheasiain neuvottelukeskuksen tehtävänä on kirkkomme tunnustuksen pohjalla

Lisätiedot

Hei Sinä ryhmän FYS15K opiskelija,

Hei Sinä ryhmän FYS15K opiskelija, Hei Sinä ryhmän FYS15K opiskelija, Tervetuloa opiskelemaan fysioterapeutti (AMK) tutkintoa Lahden ammattikorkeakouluun ja Onnea opiskelupaikan johdosta! Kevään uudet opiskelijat (fysioterapia ja sosiaaliala)

Lisätiedot

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi 11.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Lääkinnällinen kuntoutus: Miten heidän kuntoutuksen rahoitus, jotka eivät täytä tiukkoja kriteereitä ja eivät täten

Lisätiedot

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008 Toimiala Tulosalue Sosiaali- ja terveystoimiala Terveyden- sairaudenhoitopalvelut sekä Vanhuspalvelut Tulosalueen esitys 1. Vastuualue Tulosyksikkö Viran-/toimenhaltijan nimi Operatiivine n Osasto 7 Ohtonen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Radiografian ja sädehoidon koulutusohjelma: Röntgenhoitaja Röntgenhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta

Lisätiedot

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Opitaan yhdessä; kokemuksia osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisestä HAAGA-HELIAN ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaaajan koulutusohjelmaan Tiina Laiho ja Teppo Rantala 11.11.2014 Lahden

Lisätiedot

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen erityisosaaminen - korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus

Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen erityisosaaminen - korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen erityisosaaminen - korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus Salla Seppänen Koulutusjohtaja Terveysalan laitos, Mikkeli 8.10.2009 1 Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen

Lisätiedot

NUORET JA MUUTTUVA TYÖELÄMÄ, OULU, 23.1.2013. Kommenttipuheenvuoro Jukka-Pekka Kivioja Asiantuntija, EK Oulu

NUORET JA MUUTTUVA TYÖELÄMÄ, OULU, 23.1.2013. Kommenttipuheenvuoro Jukka-Pekka Kivioja Asiantuntija, EK Oulu NUORET JA MUUTTUVA TYÖELÄMÄ, OULU, 23.1.2013 Kommenttipuheenvuoro Jukka-Pekka Kivioja Asiantuntija, EK Oulu Oppilaitosyhteistyötä tehneet EK:n jäsenyritykset vuosina 2008 ja 2011, osuus yrityksistä Lähde:

Lisätiedot

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina KANTU 2015 Eila Hirvonen SAMK, yliopettaja 13.2.2015 Yhteistyökumppanit Satakunnan Syöpäydistys ry vuodesta 2010 alkaen ja edelleen

Lisätiedot

Työelämään.fi -kysely

Työelämään.fi -kysely Työelämään.fi -kysely Työelämään.fi -kysely Vastausaika 26.4-17.5. Vastaajina lähes 6 000 AMK -opiskelijaa Selvittää: Opiskelijoiden suhtautumista ja toiveita työelämäkoulutuksen suhteen Opiskelijoiden

Lisätiedot

Monipuolisia tekniikan osaajia Metropoliasta

Monipuolisia tekniikan osaajia Metropoliasta Monipuolisia tekniikan osaajia Metropoliasta Metropolia pähkinänkuoressa Metropolia Ammattikorkeakoulu on kansainväliset mittapuut täyttävä ja kilpailukykyinen pääkaupunkiseudun erityistarpeisiin suunnattu

Lisätiedot

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta Visiotyöryhmä Kehitysvammaisten ihmisten työ- ja päivätoiminnan kehittämisvisio (versio 20.11.2013) Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 Tuettu päätöksenteko

Lisätiedot

Opinnäytetyö kasvuprosessina ammattiuralle Miten opinnäytetöitä voidaan edistää?

Opinnäytetyö kasvuprosessina ammattiuralle Miten opinnäytetöitä voidaan edistää? Opinnäytetyö kasvuprosessina ammattiuralle Miten opinnäytetöitä voidaan edistää? Merja Mäkelä, KyAMK, Energiatekniikka Lassi Salminen, KyAMK, Matematiikka Seppo Immonen, Pöyry Finland, Automaatio Agenda

Lisätiedot

Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot

Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Alueellinen vesihuoltopäivä, Kouvola, 19.3.2015 Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas 18.3.2015 1 Esiintyjän nimi Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa

tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa Toimivia ratkaisuja monenlaisia ja tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa Maahanmuuttajataustaisen opiskelijan ohjaaminen ja tuki Keudan aikuisopistossa Vastuukouluttajien ohjausosaaminen

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

Harjoittelijoiden, opiskelijoiden ja kesätyöntekijöiden palkkaus

Harjoittelijoiden, opiskelijoiden ja kesätyöntekijöiden palkkaus JÄSENTIEDOTE 2/2015 Harjoittelijoiden, opiskelijoiden ja kesätyöntekijöiden palkkaus A. Ennen uuden työvoiman palkkaamista huomioitava työsopimuslain määräykset, jotka koskevat lomautettuja, taloudellisilla

Lisätiedot

Opinpolulla verkostoissa mistä SaWe-projektissa oli kyse?

Opinpolulla verkostoissa mistä SaWe-projektissa oli kyse? Opinpolulla verkostoissa mistä SaWe-projektissa oli kyse? Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöstä SaWe-projektin loppuseminaari 3.5.2013 Pirkko Jokinen yliopettaja Savonia-ammattikorkeakoulu SaWe Sairaanhoitajaksi

Lisätiedot

Miksi töihin Metsäteollisuuteen?

Miksi töihin Metsäteollisuuteen? Miksi töihin Metsäteollisuuteen? 1 24.1.2008 Sari Rämö Kuka olen? Sari Rämö, KTM Tehnyt töitä insinöörien kanssa vuodesta 1990. Pakkausteollisuus SCA joulukuu 2000 SCA Packaging Suomen toimitusjohtaja

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 1 KYSELY VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 KYSELYN 2/2007 YHTEENVETO Kyselyn kohdejoukko Kysely kohdistettiin II-asteen vanhustyön opettajille

Lisätiedot

Ensihoidon valtakunnallinen amk-verkosto kannattaa ensihoitajakoulutuksen jatkamista nykyisellä mallilla

Ensihoidon valtakunnallinen amk-verkosto kannattaa ensihoitajakoulutuksen jatkamista nykyisellä mallilla Ensihoidon valtakunnallinen amk-verkosto kannattaa ensihoitajakoulutuksen jatkamista nykyisellä mallilla 1 Valtakunnallinen ensihoidon amkverkosto Arcada Metropolia Saimia Savonia Oulun amk Kymenlaakson

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma toiminnalle asetettavat keskeiset tavoitteet ja valtakunnalliset kehittämishankkeet osa tutkintotavoitteisesta

Lisätiedot

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista JULKISEN TYÖVOIMAPALVELUN TAVOITTEITA Työllisyysasteen nostaminen Osaavaa työvoimaa joustavasti työnantajan

Lisätiedot

-strategia. Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari. ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto

-strategia. Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari. ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto -strategia Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto Helsinki 28.5.2013 30.5.2013 Strategian tavoite Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Yritysjuridiikan harjoitteluinfo. 1.12.2015 yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula

Yritysjuridiikan harjoitteluinfo. 1.12.2015 yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula Yritysjuridiikan harjoitteluinfo 1.12.2015 yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula Harjoittelu kontakti ja tie työelämään Yritysjuridiikkaan erikoistuvan opiskelijan tulee sisällyttää kandidaatin tutkintoonsa

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

TUPA-SEMINAARI. Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennusosasto Rakennustuotannon koulutusohjelma. Torstai 24.10.2002 Hämeenlinna

TUPA-SEMINAARI. Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennusosasto Rakennustuotannon koulutusohjelma. Torstai 24.10.2002 Hämeenlinna TUPA-SEMINAARI Torstai 24.10.2002 Hämeenlinna Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennusosasto Rakennustuotannon koulutusohjelma Esityksen sisältö: Opintojen rakenne toteutuneesta koulutuksesta miten toteutunut?

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillisen koulutuksen merkitys kunnille ja elinkeinoelämälle -seminaari 11.5.2011 Sanna Halttunen-Välimaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Turun toimisto

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 27.11.2014

TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 27.11.2014 TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 7..4 Sisällys Toimialojen vertailu keskiarvoittain Asiantuntijapalvelut Kauppa ja matkailu Kiinteistö- ja jätehuolto Prosessiteollisuus ja automaatio Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Työnantajan opas. Harjoittelijan palkkaaminen

Työnantajan opas. Harjoittelijan palkkaaminen Työnantajan opas Harjoittelijan palkkaaminen Mitä hyötyä harjoittelijan palkkaamisesta on? Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jonka tavoitteet

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtaja Hall 20.11.2012 Valt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1. Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

KYSELYSSÄ KERÄTTÄVIEN TIETOJEN LUETTELO TYÖTERVEYSHUOLTO SUOMESSA 2015 -KATSAUS

KYSELYSSÄ KERÄTTÄVIEN TIETOJEN LUETTELO TYÖTERVEYSHUOLTO SUOMESSA 2015 -KATSAUS 1/10 KYSELYSSÄ KERÄTTÄVIEN TIETOJEN LUETTELO TYÖTERVEYSHUOLTO SUOMESSA 2015 -KATSAUS Yleistä Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa työterveyshuollon palvelujärjestelmän kehityksen ja toiminnan seurannasta.

Lisätiedot

KOULUTUS TULEVAISUUDESSA

KOULUTUS TULEVAISUUDESSA KOULUTUS TULEVAISUUDESSA Lukio Suomessa - Tulevaisuusseminaari 3.4.2014 Johanna Ollila, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto TULEVAISUUDENTUTKIMUS Havainnointia mm. tilastot,

Lisätiedot

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO PÄIVÄOPISKELU HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi (AMK) / Bachelor of Hospitality Management / 2012 2015 HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi

Lisätiedot

Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari

Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Matti Husso Tuntiopettaja KM, tradenomi (turvallisuus) matti.husso@edu.hel.fi 040-33 40

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AJANKOHTAISTA 14.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Anna työnantajille mahdollisuus löytää juuri sinut! www.heebo.fi Mikä ihmeen Heebo? Nuorten, koulutettujen ammattilaisten rekrytointiportaali

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa

Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea heidän

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT

JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT Tekstiili- ja vaatetusalan koulutuksen kehittämispäivä 16.2.2011 Erja Parviainen 10/2/11 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Esityksen sisältö: Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Learning Café työskentelyn tulokset

Learning Café työskentelyn tulokset Learning Café työskentelyn tulokset Ryhmä 1: Miten Venäjä-näkökulmaa saadaan suomalaisten korkeakoulujen koulutusohjelmiin? Opiskelijat Venäjälle jo opintojen alkuvaiheessa, toimisi kimmokkeena pidemmille

Lisätiedot

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja

Lisätiedot