Mikä ICO? Verotuksellisia kysymyksiä ICOon liittyen
|
|
- Anneli Tamminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mikä ICO? Verotuksellisia kysymyksiä ICOon liittyen pwc.fi/veroneuvonta
2 Sisällys Mikä ICO? 4 ICO liikkeelle laskevan yrityksen näkökulmasta 6 Verokysymyksiä sijoittajan näkökulmasta 8 Kansainvälisen verotuksen ulottuvuudet 11 Haasteet viranomaisille 12 Mitä on odotettavissa? 12
3 Mikä ICO? Verotuksellisia kysymyksiä ICOon liittyen Kryptovaluuttojen vasta rantautuessa Suomeen, ei verolainsäädäntöä ole vielä ehditty laatimaan eikä oikeuskäytäntöä Suomessa vielä ole juuri lainkaan tätä kirjoitettaessa. Verohallinto on kyllä antanut ohjeen virtuaalivaluuttojen verotuksesta, mutta luvalla sanoen ihan kaikkiin kysymyksiin siitä ei vastauksia saa. Näin ollen kryptovaluuttoihin ja erityisesti ICOihin liittyy mahdollisuuksien lisäksi myös merkittäviä riskejä. Riskit liittyvät puuttuvaan regulaatioon sekä verotuksellisiin seikkoihin, ja kehotankin ottamaan yhteyttä omaan veroasiantuntijaan tai juristiin, mikäli harkitset merkittäviä sijoituksia ICOon tai ICOn kautta rahoituksen keräämistä. Myös PwC on ollut mukana järjestämässä ICOja eri maissa. Matti Pennanen Veroasiantuntija PwC 3
4 Mikä ICO? ICO eli initial coin offering on maailmalla hurjassa kasvussa oleva tapa kerätä riskirahoitusta, yleensä startup-yritykselle. Vaikka pörssilistautumisiin verrattuna ICOja on ollut verrattain vähän (erään sivuston mukaan 210 kpl vuoden 2017 aikana), on tahti kiihtymässä ja hype maailmalla kovaa. Tammi maaliskuussa 2018 on toteutettu jo 86 ICOa ja rahaa on kerätty yli 3,5 miljardia dollaria. Virossa on toteutettu useampia ICOja ja Sveitsissäkin kymmeniä. ICOssa yritys laskee liikkeelle omaa kryptovaluuttaa (lue täältä lisää kryptovaluutoista). Suosittelen myös Dr Julian Hospin kirjaa Crypto Currencies, joka on kohtuullisen helppoa luettavaa (ei vaadi tohtorin tutkintoa ymmärtääkseen lukemansa). Ensimmäisen kerran kuultuna ICOn sekoittaa helposti IPOon eli pörssilistautumiseen, mutta vaikka prosessissa jossain mielessä on samankaltaisuuksia, kyse on täysin räätälöidystä tuotteesta eli kryptovaluutasta (oikeammin tokenista 1 ), jonka ehtoihin kannattaa tutustua erittäin tarkasti. Tässä mielessä kryptovaluuttabuumi aiheuttaa myös haasteita, koska sijoitukseen ja sen ehtoihin tulee tutustua huolella eikä liikkeellelaskija tavallisesti anna sijoittajalle mitään vakuutuksia (oikeastaan minkään suhteen). Silti tuottopotentiaali voi olla valtava. Liikkeelle lasketulla kolikolla voi olla hyvin erilaisia käyttötarkoituksia. Esim. Bitcoinilla on kysynnän ja tarjonnan mukaan muuttuva arvo, ja sitä voidaan käyttää vaihdannan välineenä esimerkiksi tuotteen maksamiseen. Kolikolla voi myös osallistua joskus päätöksentekoon, jolloin kolikkomäärä vastaa äänioikeutta. Hyötykolikoilla (utility token) taas voi ostaa esim. liikkeellelas- 1 Valuuttayksikköjä jotka eivät ole kolikoita tai seteleitä. PwC 4
5 kijan tuottamaa palvelua tai tuotteita tai saada näistä alennusta. Ensimmäisen liikkeellelaskun jälkeen eri kryptovaluutoilla kaupan käymisessä voi olla myös hankaluuksia verrata tuottopotentiaalia tai muutoin arvon nousun todennäköisyyttä, koska liikkeellelaskijalla ei välttämättä ole mitään raportointivelvoitteita tuloksistaan saati esimerkiksi tuloskehityksestä, elleivät myös osakkeet ole pörssilistattuja. Myös sisäpiirin kaupankäyntiä voidaan pitää ongelmallisena, ellei raportointi ole läpinäkyvää ja reaaliaikaista. Vaikka IPOssa ja ICOssa molemmissa käytännössä liikkuu ykkösiä ja nollia julmettu määrä, on ICO monella tapaa hyvin erilainen tapa hankkia rahoitusta. ICO tarkoittaa uuden kryptovaluutan luomista ja tarjoamista vastineeksi rahoitukselle. Sijoittaja osallistuu ICOon tarjoamalla rahoitusta hakevalle joko tavallista valuuttaa tai toista kryptovaluuttaa. Vastineeksi sijoittaja saa ns. tokeneita eli uuden liikkeeseen laskettavan kryptovaluutan yksiköitä (termi ei ehkä ole täysin oikea, mutta kertoo mistä on kyse). Koska kyse on hyvin tuoreesta ilmiöstä ja käytännössä kyse voi olla hyvin eri lailla räätälöidyistä tuotteista, ovat verotukseen liittyvät kysymykset hyvin monelta osin ratkaisematta. Avaan seuraavassa hieman sitä, millaisia erilaisia kysymyksiä kryptovaluuttoihin ja ICOihin liittyy. Lista ei ole tyhjentävä ja tässä on vasta peruskysymyksiä. Kysymykset on jaettu eri näkökulmien perusteella seuraavasti: 1. Liikkeeseen laskija voi olla yritys, jonka ideaa kerätyllä rahalla viedään eteenpäin, mutta yleensä tokenin jakelua varten perustetaan erillinen yritys 2. Sijoittaja merkitsee tai ostaa ICOssa tokeneita tai hankkii niitä myöhemmin 3. Kansainväliseen verotukseen liittyvät kysymykset 4. Haasteet viranomaisille PwC 5
6 ICO liikkeelle laskevan yrityksen näkökulmasta ICOlla rahoitusta hakevan yrityksen kannalta järjestelyyn liittyy hyvin monenlaisia verokysymyksiä. Koska ehdot voidaan räätälöidä täysin tarpeen mukaan, herää sisään saadun sijoituksen osalta monta kysymystä. Onko kyse oman pääoman ehtoisesta sijoituksesta, joka tehdään ilman osakkeita? Onko sijoitus rahoituksen keräävälle yritykselle verovapaata? Entä miten tulisi suhtautua SVOPin jakamiseen omistajille osinkoina, kun sijoittaja on eri kuin osakkeenomistaja? Vai voiko kyse jossain tapauksessa olla lahjoituksesta? Tuskin, sillä yleensä sijoitusta vastaa jokin odotus tulevasta vastikkeesta tai tuotosta tavalla tai toisella. Jossain tapauksessa voisi olla kyse myös tulosta, jolloin herää kysymys siitä, verotetaanko tulo heti vai vasta tuotetta tai palvelua luovutettaessa? Entä onko arvonlisäveroa maksettava heti (ennakkomaksu) vai vasta palvelua tai tuotetta luovutettaessa? ICOt voidaan strukturoida myös hyvin monella eri tavalla. Käytännössä usein perustetaan jokin uusi yhtiö, joka toimii alun perin luotujen (louhittujen) tokeneiden jakelijana. Mikäli tokenit siirretään jakelijalle jakelua varten, herää kysymys siitä, mikä on hinta ja realisoituuko voittoa tokenin perustajalle jo ensimmäisestä siirrosta? Tokenin hinta voi määräytyä jakelijalle kysynnän ja tarjonnan mukaan. Usein osa tokeneista ICOssa jää alkuperäisen tokenin luoneen yrityksen omistukseen. Mikäli yritys myöhemmin myy näitä tokeneita, syntyykö tokenien myynnistä veronalaista tuloa? Vai voiko myös tämän myynnin katsoa sijoitukseksi yhtiöön? Usein tokeneita käytetään myöhemmin myös palvelujen maksuun ja työntekijöiden sitouttamiseen. Tällöin arvonmuodostukseen liittyy myös työntekijöiden osalta monia verotuksellisia kysymyksiä. PwC 6
7 Samoin, jos myöhemmin yrityksen ostamasta palvelusta maksetaan itse luoduilla tokeneilla, mikä on vähennyskelpoinen meno? Nolla? Entä jos tokenit luonut yritys muuttaa osan tokeneista fiat-rahaksi 1 ja maksaa palvelusta perinteisessä valuutassa? Syntyykö tokenin myynnistä verotettavaa tuloa? Entä jos tokenit muutetaan toiseksi kryptovaluutaksi, jolla palvelusta maksetaan? Mielenkiintoinen kysymys on myös tulkinta siitä, mitä tuloa maksu tokenin omistajalle on liikkeeseen laskeneen yrityksen näkökulmasta. Esimerkiksi jos yritys maksaa tokenille tuottoa vaikka liikevaihdostaan, transaktiovolyymistaan tai tuloksestaan tokenin haltijalle X %, onko tämä osinkoa, korkoa, rojaltia vai muuta maksua ja saako maksun vähentää kuluna? Jos kyse ei ole vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen hankkimisesta, niin voivatko maksut jäädä korkorajoitussäännösten ulkopuolelle? Yritys voisi esimerkiksi laskea liikkeelle oman tokenin, jolle maksetaan tuotto tokeneissa tai muussa kryptovaluutassa (tai vaikka ihan perinteisessä fiat-rahassa). Usein liikkeellelaskija/myyjä ICOssa on toimivasta yrityksestä erillinen juridinen yhtiö. Yhtiö voi olla suomalainen tai perustettu johonkin toiseen valtioon. Eri maissa yllä mainittuihin kysymyksiin suhtaudutaan hyvin eri tavoin. Virossa esimerkiksi tulosta verotetaan vasta kun jaetaan voittoa omistajalle. Entä jos tuote tai palvelu ei onnistu ainakaan sellaisenaan eikä mitään velvoitetta maksaa rahaa takaisin sijoittajalle ole? Onko 1 Fiat-raha tarkoittaa sinänsä arvoltaan merkityksetöntä vaihdannan välinettä, jonka arvo perustuu hallinnon luomiin säännöksiin tai lakeihin, sekä ihmisen perusteettomaan käsitykseen sen arvosta, eikä mihinkään vaihdantavälineen itsensä konkreettiseen ominaisuuteen. Seteliraha on konkreettinen esimerkki tällaisesta rahasta. PwC 7
8 kyse velan anteeksi antamisesta ja voiko se olla liikkeelle laskevan yrityksen kannalta verotettavaa tuloa? Tämä tuskin on merkittävä veroriski, vaikka anteeksiantaminen katsottaisiin tuloksi yritykselle, koska yleensä siinä tilanteessa rahat käytetään kokonaan ja tappioita on niin paljon, ettei käytännössä verotettavaa tuloa synny. Kaikkiin yllä mainittuihin liittyy mutkikkaita verokysymyksiä, joihin lopullisia vastauksia ei vielä ole. Oikeuskäytäntöä ICOihin liittyen ei Suomessa ole ja odotettavaa on, että käytännön muodostuminen vie hyvin erilaisten toteutustapojen vuoksi vielä pitkään. Verokysymyksiä sijoittajan näkökulmasta Tekeekö sijoittaja ICOssa sijoituksen, lahjoituksen; mitä ovat tokenilla mahdollisesti saatavat alennukset tai osuudet tuotoista? Tokeniin sijoittavan sijoittajan näkökulmasta token saattaa olla oman pääoman kaltainen, mikäli siihen liittyy tuotto-odotus liikkeeseenlaskijan yritykselle tulevaisuudessa saamien tuottojen perusteella. Sijoitus lienee mahdollista kirjata esim. SVOP-rahastoon. Usein tokenilta puuttuu kuitenkin kaikki muut omistajanoikeudet, kuten äänioikeus tai osuus jako-osaan tai osinkoon ainakin perinteisessä mielessä. Mikäli token katsotaan ominaisuuksiensa takia osakkeen kaltaiseksi arvopaperiksi, tulisiko tällaisessa tapauksessa voitonjakoa verottaa osinkona? Samoin jos tokenille saa kiinteää prosenttimääräistä ajan kulumiseen perustuvaa tuottoa, voiko kyse olla korosta? PwC 8
9 Alennukset esim. tuotteista tai palveluista eivät liene tuloa, mutta entä osuudet tuotoista esim. tilanteessa jossa palvelun käytöstä saa virtuaalikolikon tai tokeneita? Suomen verottaja on lähtenyt siitä, että louhinta on ansiotuloa, mutta tätä kantaa ei varmasti voida soveltaa kaikkiin tilanteisiin, joissa tuottoja (esim. lisätokeneita) saa niihin tehtyjen sijoitusten perusteella. Mikäli kyse on omaisuuden tuotosta, niin ennemmin kyse lienee pääomatulosta. Tulkintaa ei ole eikä asia ole ihan näin yksiselitteinen, koska ICOssa myytävien tokenien ehdot ovat täysin räätälöitävissä. ICOn jälkeen tokenit siirtyvät ns. jälkimarkkinoille. Keskusverolautakunnan viime vuoden puolella antamassa ratkaisussa katsottiin, että jälkimarkkinoilla arvon nousun realisoiminen tokeneita myymällä realisoi pääomatulon, jos token realisoidaan muuttamalla se viralliseksi valuutaksi eli fiat-rahaksi. Tästä ratkaisusta on kuitenkin valitus korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä. Kryptovaluuttojen vaihto ilman fiat-rahaksi välissä muuttamista ei välttämättä ole arvonnousun realisoiva tapahtuma, koska kyse ei ole luovutusvoitosta eikä tuloa ole saatu virallisena rahana tai rahanarvoisena etuutena. Tämäkin näkemys voi olla haastettavissa tilanteesta riippuen. Esimerkiksi TenX-yhtiön liikkeelle laskeman tokenin (PAY) haltija saa yrityksen maksukorttijärjestelmän kautta menneistä maksuista 0,5 % toisessa kryptovaluutassa. Onko tämä tulo veronalaista ja milloin? Mikäli kyse on ns. utility-tokenista (eli tokenista, jolla voi saada palvelun, oikeuden käyttää palvelua tai alennusta palvelusta/ tuotteesta), ei arvon nousua liene perusteltua verottaa. Utility-tokenin osalta voi asiaa tarkastella myös niin, että sijoittaja on ostanut alennuskupongin tai palvelun, jota ei välttämättä käytä heti vaan jää odottamaan mahdollista arvon nousua. Näiden osalta on vähintäänkin kyseenalaista, mikäli arvon nousun seurauksena esim. tokenin käytöstä yksityistalouden alennuksena PwC 9
10 syntyisi jokin veronalainen tulo. Tilannetta tietysti voi arvioida toisinkin, mikäli sijoitus tehdään spekulaatiomielessä ja token myydään voitolla. Mikä on tulosta vähennyskelpoinen meno? Jos tokenista on maksanut fiat-rahalla, sille löytyy euromääräinen spot-kurssi 1. Samoin maksettaessa ICOssa tokenista toisella kryptovaluutalla voidaan konversiokurssi todennäköisesti löytää. Tällä hetkellä verolainsäädäntö ei tunne kryptovaluuttojen osalta mitään minimirajaa voittojen ilmoittamiselle ja verottamiselle. Jos käyttää kryptovaluutta X:stä 0,1 kpl ravintolassa ruuan maksamiseen, tulisi selvittää syntyykö laskun maksamisesta kryptovaluutalla voittoa vai tappiota. Toivottavaa olisi, että jonkun minimirajan alle menevät voitot voisi jättää verottamatta. Aivan kuten luovutusvoittojen osalta on euron vuosittainen minimiluovutushinta, jonka alle jäävistä luovutusvoitoista ei veroteta. Tällä hetkellä kryptovaluuttaan sijoittavan on pidettävä tarkkaa kirjaa hankintamenoista ja valuutan käyttö- tai vaihtohetken kursseista. Jos muuttaa Suomesta ulkomaille, verotetaanko? Muuttohetkellä ei Suomi verota arvonnoususta, mutta eri maissa on kirjavaa käytäntöä kryptovaluuttojen verotuksesta. Joissain maissa (esim. Suomessa ja USA:ssa) arvon nousuista verotetaan, mutta useissa valtioissa jopa kaikki tulot ovat verovapaita (esim. Tanska sekä Singapore tietyin edellytyksin). Mikäli sijoituksia tekee yrityksen kautta, onko kyse TVL-omaisuudesta, EVL-rahoitusomaisuudesta vai EVL-vaihto-omaisuudesta? Tämä riippuu yhtiön toiminnasta. Omaisuuserän luokittelulla on huomattavia verotuksellisia eroja. Jos on rahoittanut hankinnan fiat-velalla, voiko velan korot vähentää tuotoista? Vähennyskelpoisuus on riippuvainen siitä, voidaanko velan katsoa kuuluvan tulonhankkimistoimintaan. 1 Spot-kurssi on arvopaperin, valuutan tai muun vaihdettavan hyödykkeen kyseisen hetken hinta, välittömästi tapahtuvalle vaihdolle. Toimitusaika on usein yhden tai kahden käsittelypäivän päästä. PwC 10
11 Kansainvälisen verotuksen ulottuvuudet Mitä tuloa kryptovaluutalle saatava tuotto on? Entä myyntivoitto? Verosopimukset eivät tunne kryptovaluuttaa ja sääntelyn vasta kehittyessä tulkinnat voivat olla eri maissa hyvin erilaisia. Suomessa arvonnousua on pidetty sijoittajan pääomatulona ja verosopimusta tulkittaessa arvonnousun realisoituminen lienee kaatopykälän alle kuuluvaa muuta tuloa. Entä jos lähdemaa pitää tuloa osinkona ja maksaja pidättää lähdeveron. Eli sijoittaja sijoittaa ulkomaisen yhtiön liikkeelle laskemaan tokeniin ICOssa ja saa sille myöhemmin yhtiön menestyessä tuottoa ja lähdevaltio pitää tuloa osinkona tai korkona? Maksaja pidättää lähdeveron, mutta saako lähdeveron hyvitettyä Suomessa? Entä jos tuotto maksetaan ja lähdevero pidätetään kryptovaluutassa eikä fiat-rahassa? Käytännössä brutto-osinko voisi olla vaikka 0,1 tokenia, josta lähdevaltio pidättää 0,015 tokenia. Saako ulkomailla pidätetystä lähdeverosta hyvityksen Suomessa, jos kerran tulon kotiuttaa ja siitä verotetaan? Jos kyse ei ole osingosta tai korosta, ei Suomessa tokeneille maksettavista tuotoista peritä myöskään lähdeveroa. Isot konsernit eivät ole vielä laajasti innostuneet sijoittamaan kryptovaluuttaan tai laskemaan niitä liikkeelle, mutta joitakin tapauksia jo löytyy. Mikäli eri maissa sijaitsevien konserniyhtiöiden välillä tuotteista ja palveluista ryhdyttäisiinkin maksamaan kryptovaluutoilla, tai jopa yhtiön liikkeelle laskemalla kryptovaluutalla, aiheutuisi tästä monia mielenkiintoisia siirtohinnoittelukysymyksiä. PwC 11
12 Haasteet viranomaisille Viranomaisille kryptovaluutat ja ICOt tuovat tulevaisuudessa todennäköisesti runsaasti päänvaivaa. Verottajan näkökulmasta kryptovaluutat ja ICOt lienevät hyvin hankalia, koska sääntelyä tai rekistereitä omistajista ja niille maksetuista tuotoista ei toistaiseksi ole. Ei ole mitään raportointivelvoitteita toisin kuin esimerkiksi palkoista, osingoista ja koroista. Myöskään kansainvälisellä tietojenvaihdolla tuskin saadaan mitään tietoja kerättyä, koska tavanomaisesti kryptovaluuttoihin liittyvää tietoa ei kerätä eri valtioiden rekistereihin. Kansainvälistä yhteisymmärrystä kryptovaluuttoihin liittyvistä tulkinnoista ei sitäkään vielä ole. Finanssivalvonnan kantaa ei vielä ole ja tulkinnat varmasti riippuvat siitä, miten ICO toteutetaan. Huomattava on, että regulaattorin hampaisiin voi joutua myös muissa maissa. Esimerkiksi jos ICOihin osallistuu muun maalaisia sijoittajia, voi kyseisten maiden valvontaviranomainen vaatia liikkeellelaskijalta raportointia tai sen puuttuessa langettaa sakkoja. Myös jotain kryptovaluuttaan liittyvää itsesääntelyä on suunnitteilla, mikä olisi ainakin ensimmäisenä askeleena toivottavaa. Mitä on odotettavissa? ICOihin osallistuminen lienee ollut enemmän harrastuspohjaista, mutta kryptovaluuttojen hurjat arvonmuutokset ovat tehneet monista sijoittajista miljonäärejä. Kasvava hype ICOjen ympärillä on hieman pimennossa näin Suomen näkökulmasta. Lienee vain ajan kysymys, milloin nämä rantautuvat myös Suomeen. Alustavia kyselyitä on jo liikkeellä. Kuten ylläolevasta käy ilmi, kryptovaluuttoihin tai ICOon liittyviä erilaisia verotuksen näkökulmia on lukematon määrä, kuten uusiin ja hyvin monimutkaisiin ja moniuloitteisiin asioihin yleensä. Hyvä on kuitenkin pitää mielessä, että tällä hetkellä kryptovaluutta on sijoittajan kannalta Suomessa verotuksellisesti hyvinkin epäedullinen sijoittamisen muoto, ainakin mikäli käyt kauppaa PwC 12
13 henkilökohtaisesti. Arvonnousuista verotetaan pääomatulona mutta tappioita ei saa vähentää mistään. Ei edes voitoista. Lopuksi on kuitenkin todettava, että ICOihin ja kryptovaluuttoihin liittyviä moninaisia kysymyksiä ei ole vielä ratkaistu. Kyse on täysin siitä, miten järjestely toteutetaan ja mitä tokeneilla on tarkoitus tehdä, eli käyttää vai myydä (onko kyse enemmän ennakkomaksun luonteisesta utility-tokenista vai tuottoa synnyttävästä arvopaperista ) ja miten tokeniin liittyvät tulovirrat on rakennettu. Virtuaalivaluuttoihin ja varsinkin niiden teknisiin sekä taloudellisiin ominaisuuksiin liittyvä tietoisuus on maailmalla kasvussa, mutta juridisiin ja verotuksellisiin seikkoihin liittyy vielä huomattavaa epävarmuutta. Nähdäkseni virtuaalivaluutat ovat kuitenkin monelle jo arkipäivää myös Suomessa. On selvää, että ICOlle on monia erilaisia sovelluskohteita ja nämä ovat rantautumassa myös Suomeen. Nähtäväksi jää milloin ensimmäinen Suomeen perustettu yhtiö tekee ICOn. Esimerkiksi digitaalisiin ratkaisuihin perustuvia utility-token ICOja, joissa liikkeellelaskijan kustannus palvelun tai tuotteen skaalaamisesta on minimaalinen, olisi hyvä alusta ICOlle. Verotukselliset kysymykset ovat vielä kuitenkin pitkälti ratkaisematta samoin kuin muu regulaatio, joten toivon mukaan Suomen verohallinto ja finanssivalvonta pysyvät maailman myllerryksessä mukana. Mikäli epävarmuuden seurauksena toimintaa ei Suomessa kannata harjoittaa ja potentiaaliset yritykset jäävät syntymättä tai ideat ja toteutus siirtyvät muihin maihin, menettää Suomi myös mahdolliset tulot ja työpaikat. PwC 13
14 PwC Suomi: PricewaterhouseCoopers Oy, PL 1015 (Itämerentori 2), Helsinki. Puhelin PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tarkoituksenamme on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista asiakkaidemme merkittävimpiä ongelmia. Lisää tietoa: PwC toimii 158 maassa yli asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: PricewaterhouseCoopers. Kaikki oikeudet pidätetään.
Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet
Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Verotietoisku 16.3.2016 Pääomasijoitus oman pääoman ehtoinen sijoitus tai yrityskauppa Oman pääoman ehtoinen sijoitus Osakekauppa Kauppahinta
ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA
ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen
Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö
Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan
Osakesäästötilin verosäännökset
Osakesäästötilin verosäännökset 23.1.2019 Antti Sinkman Valtiovarainvaliokunta, verojaosto Vero-osasto Osakesäästötilin perusasiat lyhyesti Tilille voi siirtää vain rahaa ja sieltä voi nostaa vain rahaa
Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus
Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen
Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto. Vesa Korpela lakiasiain johtaja
Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto Vesa Korpela lakiasiain johtaja Välillinen sijoittaminen verotuksessa Sijoituskohde Vakuutusyhtiö Sijoitusrahasto Sijoituskohde Sijoituskohde Välillinen sijoittaminen
Sijoittajan verotuksen perusteet
Sijoittajan verotuksen perusteet Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon.
Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri
Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiö edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita Sijoittajan verotus Osingot ja luovutusvoitot / Sari
OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET. Raimo Immonen Senior advisor, professori
OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET Raimo Immonen Senior advisor, professori Sijoitukset sidottuun tai vapaaseen omaan pääomaan Mitä vaihtoehtoja on sijoituksen kirjaamisessa taseeseen perustamisessa
Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun
Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen
Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi
Sijoittajan sanastoa Pörssisäätiön sijoituskoulu VERO 2014 Prof. Minna Martikainen Hanken School of Economics, Finland Sijoitusmaailman termistö ja logiikka, omat toimet ja näin luen. SIJOITUSMAAILMAN
Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla
Sisältö Yhteenveto s2 / Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla s3 / Suomen osakemarkkinoiden kasvu ja uudet listautumiset s5 / Aikaisemmat tutkimustulokset s6 Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla
Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.
Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus
Sijoittajan verotuksen perusteet
Sijoittajan verotuksen perusteet Tervetuloa webinaariin! Tavoitteena on, että opit sijoittajan verotuksen perusteet. On kuitenkin hyvä muistaa, että on olemassa muitakin huomioon otettavia yksityiskohtia,
Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala
Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi pääomatulojen (lähes) tasavero? Teoreettisia näkökulmia Ylimääräisiä tuloja, ei liity veronmaksukykyyn
Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä
Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset
Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy
Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Luonnollisen henkilön saamat osingot A. Osakkeet kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen
TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6)
TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) MUISTILISTA OSTAJALLE TAI VASTAANOTTAJALLE TOIMII SUUNTAA ANTAVANA OHJEISTUKSENA. MUISTA KESKUSTELLA OMASTA TILANTEESTASI AINA ASIANTUNTIJAN KANSSA. YRITYSKAUPPA JA YRITYSJÄRJESTELY
Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus
Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskauppatilaisuus, Vantaa 5.10.2016 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä
Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014
Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:
Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)
Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa
Mielenkiintoisimmat kasvutarinat löytyvät listaamattomista yrityksistä
Mielenkiintoisimmat kasvutarinat löytyvät listaamattomista yrityksistä Privanet Group Oyj Lyhyesti Suomalainen vuonna 2000 perustettu sijoituspalveluyritys Listaamattomien arvopaperien tunnetuin kaupankäyntipaikka
Uusi osakeyhtiölaki ja verotus
Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Ilkka Kajas Tax Partner PwC Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yleistä Varojen jako Yritysjärjestelyt Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yrityksen liiketoiminnan kannalta tietty
Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)
Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat
Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]
Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.217 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 38.9% edellisvuodesta ollen EUR 52.m (EUR 37.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan
Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto
Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen
Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015
Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,
Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi
Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi käsitteitä kuten osakeanti, lisäosinko sekä perehdytään tunnuslukuihin. Lisäksi käsittelemme verotusta ja tutustumme Nordnetin
Mitä tilinpäätös kertoo?
Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää
Spv ja tilakauppainfo turkistiloille TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä
Spv ja tilakauppainfo turkistiloille 30.10.2017 TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä Johanna Lindvall, johtava talousasiantuntija Johanna.Lindvall@finanssila.fi 040 753 0204 Ville Kujanen,
UPM Kymmene CLN
UPM Kymmene CLN 30.1.2014 UPM Kymmene Credit Linked Note, Market Recovery Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä UPM Kymmenen ja Danske Bankin luottoriskihinnoittelusta
Tuottoa vertais- ja joukkorahoituslainoista @fellowfinancefi Fellow Finance Oyj Joukkorahoitusta ihmisille ja yrityksille Perustettu 2013 Toimii Suomessa, Saksassa ja Puolassa 165 miljoonaa euroa välitetty
Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy
Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita
Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski
1 Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen SISÄLLYS Mitä tuloslaskelma, tase ja kassavirtalaskelma kertovat Menojen kirjaaminen tuloslaskelmaan kuluksi ja menojen kirjaaminen
MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014?
MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014? Raimo Immonen senior advisor ASIANAJOTOIMISTO Mitä tulossa ja ja milloin? Hallituksen veropoliittinen linjaus, mm. Varmistettavaa hyvinvointipalveluiden rahoituksen
Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu
Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu Omistajanvaihdostilaisuus Tuusula 20.9.2017 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä
Joukkorahoitus eli crowdfunding
Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen tapa yritykselle löytää rahoitusta Ideana on esitellä yrityksen tuotteet ja palvelut suurelle joukolle ja saada heidät kiinnostuneiksi yrityksestä
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa
Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola
Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskunta- ja Kauppatieteiden tiedekunta, Oikeustieteiden laitos, kansantaloustiede Luennot 22 t, harjoitukset
MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015
MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015 Toukokuu 2016 Katsaus Mehiläisen vuoden 2015 tuloksiin Mehiläisen tulos 2015» Yritysrakenne ja verot Kysymyksiä ja vastauksia MEHILÄISEN AVAINLUVUT 2015 Mehiläinen kasvoi
PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU. KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd
PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd Yrityksen rahoituslähteet 1. Oman pääomanehtoinen rahoitus Tulorahoitus Osakepääoman korotukset 2. Vieraan pääomanehtoinen
Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö)
Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Tulossa olevia ohjeita Yhtenäistämisohjeen
SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA
SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA Sopimustyypit ja niiden valinta Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti (liiketoimintakauppa) ja yrityksen itsensä, eli ns. oikeushenkilön, myynti (osuus
Pikaopas palkkaa vai osinkoa
Pikaopas palkkaa vai osinkoa www.tuokko.fi Palkkaa vai osinkoa? Osakeyhtiön osakas voi yleensä nostaa yhtiöstä varoja joko palkkana tai osinkona. Nostettaessa varoja yhtiöstä on vero- ja sosiaaliturvamaksu
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita.
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 333 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2498 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]
Vuosikatsaus 1.1. 31.12.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Neljännen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 4.8% edellisvuodesta ollen EUR 48.4m (EUR 46.2m /2) Neljännen vuosineljänneksen liiketoiminnan
CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN
CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä
KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE : Mallivastaukset
KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE.6.016: Mallivastaukset Sivunumerot mallivastauksissa viittaavat pääsykoekirjan [Matti Pohjola, Taloustieteen oppikirja, 014] sivuihin. (1) (a) Julkisten menojen kerroin (suljetun
Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus. VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen
Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen 1 PK yrittäjän näkökulma Suomen osinkoverotuksesta Vuosina 1969 1989 voimassa osinkovähennysjärjestelmä eri muodoissaan
OTK, ON täydennystentti 26.10.2007
OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Julkisoikeuden laitos OTK, ON täydennystentti 26.10.2007 FINANSSIOIKEUS Aineopinnot 1 Vastaukset kysymyksiin 1, 2, 3a ja 3b eri arkeille. Kysymykseen 4 vastataan erilliselle
SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13
SISÄLLYS Esipuhe 11 Lyhenteet 13 1. Johdanto 15 1.1 Kirjan rakenne.................................15 1.2 Sijoitusinstrumentit.............................17 1.2.1 Talletukset..............................17
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet
Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Hanna Silander Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry 15.3.2017 Oman asunnon ostaminen ja verotus Rahoitus Säästöt Laina Lahja Asunnon ostaminen Varainsiirtovero / ensiasunnon
Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola
Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) 7.11.2018 Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölainsäädäntö ja sen tavoite Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta tuli voimaan
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
Freelancer verottajan silmin
Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely
11/20/2013 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely 11/20/2013 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän luottamuksellisen esityksen Yhtiöstä vain
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n
ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA. voimassa alkaen
ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA voimassa 21.9.2018 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS JA SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN 3 2.1 Rahavarat 3 2.2 Suomalaiset rahasto-osuudet
SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV
Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden
www.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy
TaxAdvisers Oy Verokonsultointi- ja lakipalvelut Yritysten laskenta- ja analyysipalvelut 2014 2 TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy tarjoaa monipuolista ja asiantuntevaa palvelua kaikissa yritystoiminnan vaiheissa.
Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä
Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset
Sopimusperusteisten. sijoitusrahastojen verotus Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus
Sopimusperusteisten sijoitusrahastojen verotus 1.1.2020 24.9.2019 Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus Sisältö Yksityisoikeudellisesta sääntelystä lyhyesti Tuloverolain 20 Vero-oikeudellinen
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke
Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys
Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]
Osavuosikatsaus 1.1. 3.9.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Kolmannen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 26.3% edellisvuodesta ollen EUR 51.7m (EUR 4.9m /2) Kolmannen vuosineljänneksen liiketoiminnan
Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013
Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%
Vantaan yrityskonttori Aviapolis. Toimimme osoitteessa Äyritie 20, Vantaa
Vantaan yrityskonttori Aviapolis Toimimme osoitteessa Äyritie 20, 01510 Vantaa 1 Asiakasvastuullisilla on käytössä laaja verkosto: Nordea Rahoitus Sijoitusasiantuntijat Nordea Markets Vakuutusasiantuntijat
Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola Luento 5. Termiinihinnan määräytyminen
Rahoitusriskit ja johdannaist Matti Estola Lunto 5 rmiinihinnan määräytyminn 1. rmiinin ylinn hinnoittlukaava Mrkitään trmiinisopimuksn kohd-tuudn spot hintaa sopimuksn tkopäivänä S :lla, kohd-tuudn trmiinihintaa
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Osakekaupankäynti 1, peruskurssi
Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin.
Nordnetin luottowebinaari
Nordnetin luottowebinaari Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa opit käyttämään luottoa kaupankäynnissä. Lisää ostovoimaa luotolla, käytä salkkuasi luoton vakuutena ja paranna tuottomahdollisuuksia. Webinaarissa
Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja
1 Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja maksaa, metsänomistaja tilittää -Itse maksetut alv:t
Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto
Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia 2020 Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 23.5.2019 Lauri Tuomarla, Verohallinto Tulolähdejaon poistaminen tietyiltä yhteisöiltä Tulolähdejaon poistaminen
YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa?
YRITYSKAUPPA Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti ja Yrityksen eli ns. oikeushenkilön myynti. Yrityksen myynti Yrityksen myynti tarkoittaa
Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto. 2003 2014 PHe
Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto Määritelmä Jäsenmäärä ja pääoma edeltä käsin määräämättömät, voi vaihdella Tarkoituksena on tukea jäsenten taloudenpitoa tai elinkeinotoimintaa
TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA
Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014
Mikä on Alajärven Osuuspankki?
ALAJÄRVEN OSUUSPANKIN TUOTTO-OSUUDEN MERKINTÄ Mikä on Alajärven Osuuspankki? Osuuspankin toiminimi on Alajärven Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki" tai "Pankki"). Sen kotipaikka on Alajärvi. Pankin y-tunnus
Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1
Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat
1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %
TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Osakekaupankäynnin alkeet
Osakekaupankäynnin alkeet Sisältö 1. Mikä on osake? 2. Kuinka sijoitan osakkeisiin? 3. Osakesijoittamisen edut 4. Verotus 5. Nordnet osakesijoittajan tukena 6. Katsaus sijoittajan työkaluihin Mikä on osake?
Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti
1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä
Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset
HYLLYKALLION YRITYSKAUPPA - ERKIN VAIHTOEHDOT. 29 tammikuuta 2011
HYLLYKALLION YRITYSKAUPPA - ERKIN VAIHTOEHDOT 29 tammikuuta 2011 1. Nykyinen suunnitelma 1. Wasaborg myy uusille osakkaille Hyllykallion liikkeen saaden 450,000 myyntituloa Tästä ei jouduta maksamaan myyntivoittoveroa,
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009
Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen
Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.