Kyrönjoen vesistötöiden velvoitetarkkailusuunnitelma vuodesta 2018 alkaen
|
|
- Hannes Saarnio
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kyrönjoen vesistötöiden velvoitetarkkailusuunnitelma vuodesta 2018 alkaen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristö ja luonnonvarat vastuualue Vesistöyksikkö Vesienhoitoryhmä Mika Tolonen ja Jyrki Latvala
2 Sisältö Sisältö Johdanto Vedenlaatu Kasvillisuus Pohjaeläimet Kalat, ravut ja nahkiaiset Kirjallisuus
3 1. Johdanto Kyrönjokea on tulvasuojeltu vuonna 1965 valmistuneen vesistötaloussuunnitelman mukaisesti. Vesistön tulvasuojeluun ovat kuuluneet muun muassa joen pääuoman ja sivujokien perkaukset ja pengerrykset, pumppaamot, eristysojat, Seinäjoen suuosan oikaisu-uoma ( ja ), Liikapuron ( ), Pitkämön ( ), Kalajärven ( ) ja Kyrkösjärven ( ) tekojärvet, sekä näihin liittyvät täyttö- ja tyhjennysuomat, säännöstelypadot ja voimayhtiöiden rakentamat voimalaitokset. Vesistötaloussuunnitelmaan kuului myös Kyrönjoen yläosan vesistötyö, jonka tarkoituksena on suojella tulvilta Ilmajoen ja Ylistaron välinen noin 30 km pitkä jokiosuus hyötyalan ollessa 6309 ha peltoa. Kyrönjoen yläosan vesistötyö valmistui vuonna Kyrönjoen varteen on rakennettu penkereet 24 km:n matkalle ja pengerrysalueiden kuivattamiseksi 21 pumppaamoa. Lisäksi on rakennettu Pajuluoman pumppaamo, jonka vedet johdetaan Seinäjoen suuosaan. Pumpattavan vesimäärän pienentämiseksi on kaivettu eristysojia ja rakennettu penkereitä. Malkakosken yhdistelmäpadon avulla vedenpinta nostettiin lähelle luonnontilaista korkeutta. Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen eri osille on useita lupapäätöksiä, joissa luvanhaltijana on valtio. Länsi-Suomen vesioikeus on antamallaan päätöksellä nro 5/1968 myöntänyt luvan Seinäjoen suuosan oikaisu-uoman ja sen penkereiden tekemiseen sekä Pajuluoman alueen pengertämiseen. Länsi-Suomen vesioikeus on antamallaan päätöksellä nro 4/1984 D myöntänyt luvan Kyrönjoen järjestelyyn Rintalan pengerrysalueen osalta. Länsi-Suomen vesioikeus on antamallaan päätöksellä nro 16 17/1995/2 myöntänyt luvan Kyrönjoen yläosan vesistötyö nimiseen vesistön järjestelyyn. Lupaehdon 37 mukaan luvan saajan oli viimeistään vuonna 2005 jätettävä vesioikeudelle hakemus yrityksen käyttöä koskevien lupaehtojen mahdollisesta tarkistamisesta. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto antoi lupapäätöksen (nro 110/2008/4) Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen lupaehtojen tarkistamisesta Vaasan hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä nro 10/0246/1 osittain muuttanut Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöstä. Lupapäätöksissä velvoitetaan tarkkailemaan hankkeen vaikutuksia mm. vedenlaatuun ja kalastoon. Seuraavassa on lueteltu voimassa olevat Kyrönjoen vesistötöiden velvoitetarkkailua koskevat kohdat päätöksittäin. Seinäjoen suuosaan liittyvä tarkkailu (Länsi-Suomen vesioikeuden antama päätös nro 5/1968, jota Länsi-Suomen ympäristölupavirasto muutti ) 15) Seinäjoen padosta on juoksutettava joen alaosaan aina vähintään 0,2 m 3 /s suuruinen virtaama, josta osa tulee ilmastaa. Tavoitteena on, että Seinäjoen alaosan veden happipitoisuus on vähintään 4 mg/l. Rintalan pengerrysalueeseen liittyvä tarkkailu (Länsi-Suomen vesioikeuden antama päätös nro 4/1984 D, jota Länsi-Suomen ympäristölupavirasto muutti ) 24) Luvan saajan on tarkkailtava Kyrönjokeen johdettavien kuivatusvesien määrää ja laatua sekä rakentamisen ja pengerryspumppaamojen käytön vaikutusta Kyrönjoen tilaan Länsi-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. Tarkkailun tulokset on toimitettava tarkkailuohjelman mukaisesti Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselle, Seinäjoen, Lapuan ja Vaasan kaupunkien ja Ilmajoen, Nurmon, Ylistaron, Isonkyrön, Vähänkyrön, Mustasaaren ja Vöyri-Maksamaan kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille sekä Vaasan kaupungin vesilaitokselle. Ohjelman mukaista tarkkailua on jatkettava, kunnes hankkeen vaikutusten on todettu vakiintuneen. Jos luonnontaloudellisten vaikutusten tarkkailuista ei päästä yksimielisyyteen edellä mainittujen viranomaisten kanssa, luvan saajan on saatettava asia kiistanalaiselta osalta erikseen ympäristölupaviraston ratkaistavaksi. 25) Luvan saajan on tarkkailtava yrityksen vaikutuksia Kyrönjoen ja sen alapuolisen merialueen kala-, rapu- ja nahkiaiskantoihin sekä kalastukseen Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen 3
4 hyväksymällä tavalla. Ohjelman mukaista tarkkailua on jatkettava, kunnes hankkeen vaikutusten on todettu vakiintuneen. Kalataloustarkkailun tulokset on toimitettava tarkkailuohjelman mukaisesti edellä lupaehdossa 24 sanotuille viranomaisille. Mikäli tarkkailussa todetaan hankkeen aiheuttaneen sellaista kalataloudellista vahinkoa tai haittaa, jota ei ole poistettu tai korvattu, luvan saajan on pyrittävä poistamaan vahinko ja haitta sekä korvattava edunmenetykset. Jos kalataloustarkkailun ohjelmasta, toimenpiteistä tai korvauksista ei päästä yksimielisyyteen, luvan saajan on saatettava asia ympäristölupaviraston ratkaistavaksi. Rintalan pengerrysalueeseen liittyvä tarkkailu (Länsi-Suomen vesioikeuden antama päätös nro 4/1984 D, jota Länsi-Suomen ympäristölupavirasto muutti ja Vaasan hallinto-oikeus ) 39) Luvan saajan on mennessä tehtävä aluehallintovirastolle hakemus lupaehtojen tarkistamiseksi. Hakemukseen on liitettävä tarkkailutuloksiin perustuva selvitys yrityksen vaikutuksista, ehdotus tarvittavista lupaehtojen muutoksista sekä esitys mahdollisten vahinkojen ja haittojen korvaamisesta sekä selvitys rapu- ja kalakantojen elinympäristöiksi soveltuvista alueista ja ehdotus niiden kunnostussuunnitelmaksi. Kyrönjoen yläosan vesistötöihin liittyvä tarkkailu (Länsi-Suomen vesioikeuden antama päätös nro 16 17/1995/2, jota Länsi-Suomen ympäristölupavirasto muutti ) 25) Luvan saajan on tarkkailtava Kyrönjokeen johdettavien kuivatusvesien määrää ja laatua sekä rakentamisen ja pengerryspumppaamojen käytön vaikutusta Kyrönjoen tilaan Länsi-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. Tarkkailun tulokset on toimitettava tarkkailuohjelman mukaisesti Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselle, Seinäjoen, Lapuan ja Vaasan kaupunkien ja Ilmajoen, Nurmon, Ylistaron, Isonkyrön, Vähänkyrön, Mustasaaren ja Vöyri-Maksamaan kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille sekä Vaasan kaupungin vesilaitokselle. Ohjelman mukaista tarkkailua on jatkettava, kunnes hankkeen vaikutusten on todettu vakiintuneen. Jos luonnontaloudellisten vaikutusten tarkkailuista ei päästä yksimielisyyteen edellä mainittujen viranomaisten kanssa, luvan saajan on saatettava asia kiistanalaiselta osalta erikseen ympäristölupaviraston ratkaistavaksi. Kyrönjoen yläosan vesistötöihin liittyvä tarkkailu (Länsi-Suomen vesioikeuden antama päätös nro 16 17/1995/2, jota Länsi-Suomen ympäristölupavirasto muutti ja Vaasan hallinto-oikeus ) 26) Luvan saajan on tarkkailtava yrityksen vaikutuksia Kyrönjoen ja sen alapuolisen merialueen kala-, rapu- ja nahkiaiskantoihin sekä kalastukseen ja kalannousuun Malkakoskessa Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalousyksikön hyväksymällä tavalla. Ohjelman mukaista tarkkailua on jatkettava, kunnes hankkeen vaikutusten on todettu vakiintuneen. Kalataloustarkkailun tulokset on toimitettava tarkkailuohjelman mukaisesti lupaehdossa 25 sanotuille viranomaisille. Mikäli tarkkailussa todetaan hankkeen aiheuttaneen sellaista kalataloudellista vahinkoa tai haittaa, jota ei ole poistettu tai korvattu, luvan saajan on pyrittävä poistamaan vahinko ja haitta sekä korvattava edunmenetykset. Jos kalataloustarkkailun ohjelmasta, toimenpiteistä tai korvauksista ei päästä yksimielisyyteen, luvan saajan on saatettava asia aluehallintoviraston ratkaistavaksi. 37) Luvan saajan on mennessä tehtävä aluehallintovirastolle hakemus lupaehtojen tarkistamiseksi. Hakemukseen on liitettävä tarkkailutuloksiin perustuva selvitys yrityksen vaikutuksista, ehdotus tarvittavista lupaehtojen muutoksista sekä esitys mahdollisten vahinkojen ja haittojen korvaamisesta sekä selvitys rapu- ja kalakantojen elinympäristöiksi soveltuvista alueista ja ehdotus niiden kunnostussuunnitelmaksi. Kalajärven altaan rakentamiseen ja säännöstelyyn liittyvä tarkkailu (Länsi-Suomen vesioikeuden antama päätös nro 45/1987/2, jota KHO muutti Länsi-Suomen 4
5 vesioikeus vahvisti tarkkailusuunnitelman dnro 1/1990/2, jota Länsi-Suomen ympäristölupavirasto muutti nro 72/2004/4) 28) Hakijan on tarkkailtava säännöstelyn vaikutuksia Seinäjoen kala- ja rapukantaan Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen hyväksymällä tavalla. Kyrönjoen vesistötöiden velvoitetarkkailua on toteutettu Tolosen ja Latvalan (2011) tarkkailusuunnitelman mukaisesti ja sitä jatketaan vedenlaadun tarkkailun osalta vielä vuoden 2018 ajan. Kala- ja raputaloustarkkailu on tarkoitus aloittaa vuodesta 2018 alkaen tämän uuden tarkkailusuunnitelman mukaisesti. Tämä tarkkailusuunnitelma on sisällöltään, menetelmiltään ja havaintopaikoiltaan pitkälti samansuuntainen kuin edeltäväkin, mutta karsintaa ja menetelmien uusintaa on tehty. 2. Vedenlaatu Pumppaamot Kuuden suurimman pumppaamon eli Seinänsuun, Tieksin, Pajuluoman, Munakan, Halkosaaren ja Iskalan kautta tulevia kuivatusvesiä tarkkaillaan automaattisella mittausjärjestelmällä virtaaman, ph:n ja lämpötilan osalta (kuva 1). Pumpatut vesimäärät ilmoitetaan kuukausittaisina keskiarvoina (m 3 /s). Automaattisen vedenlaadun seurannan anturit huolletaan ja pestään happopesulla jäätilanteen salliessa kerran kuukaudessa näytteenoton yhteydessä ja kalibroidaan keväisin ja syksyisin. Kuivatusvesien laatua tarkkaillaan ottamalla laboratoriossa määritettäviä vesinäytteitä seuraavasti: - Seinänsuulta, Tieksistä ja Pajuluomasta ph, sähkönjohtavuus, sameus ja veden lämpötila kerran kuukaudessa ja lisäksi Seinänsuulta happi kerran kuukaudessa (taulukko 1) - Seinänsuulta, Tieksistä ja Pajuluomasta toukokuussa lisäksi vaikutuksiltaan ja pitoisuuksiltaan merkittävimmät metallit (liukoiset pitoisuudet suodatetuista näytteistä: alumiini, kadmium, kupari, mangaani, nikkeli, rauta, sinkki) ja ravinteet (kokonaisfosfori- ja typpi, fosfaattifosfori, ammoniumtyppi ja nitriitti-nitraattityppi) - Munakasta, Halkosaarelta ja Iskalasta ph, sähkönjohtavuus, sameus ja veden lämpötila kuukausittain toukokuusta lokakuuhun (6 kierrosta/vuosi) Taulukko 1. Pumppaamoilta otettavista vesinäytteistä määritettävät analyysit, näytteenottoaikataulu ja pumppaamojen koordinaatit ja id-numerot. Paikkojen nimet ovat HERTTA-järjestelmästä. Paikka Analyysit Näytteenottoajankohta Näytteitä vuodessa ETRS- TM35FIN KKJ/YK Paikan id-numero Seinänsuun pumppaamo Malli 1 kerran kk:ssa, kk 1-4, Malli 2 toukokuussa Tieksin pumppaamo Malli 3 kerran kk:ssa, kk 1-4, Malli 4 toukokuussa Munakka pumppaamo Malli 3 kerran kk:ssa, touko-lokakuu Halkosaaren pumppuamo Malli 3 kerran kk:ssa, touko-lokakuu Iskala Malli 3 kerran kk:ssa, touko-lokakuu Pajuluoma pumpp Malli 3 kerran kk:ssa, kk 1-4, Malli 4 toukokuussa Malli 1: ph, sähkönjohtavuus, sameus, veden lämpötila, happipitoisuus, hapen kyllästysaste Malli 2: ph, sähkönjohtavuus, sameus, veden lämpötila, happipitoisuus, hapen kyllästysaste, alumiini, kadmium, kupari, mangaani, nikkeli, rauta, sinkki, kokonaisfosfori- ja typpi, fosfaattifosfori, ammoniumtyppi ja nitriitti-nitraattityppi Malli 3: ph, sähkönjohtavuus, sameus, veden lämpötila Malli 4: ph, sähkönjohtavuus, sameus, veden lämpötila, alumiini, kadmium, kupari, mangaani, nikkeli, rauta, sinkki, kokonaisfosfori- ja typpi, fosfaattifosfori, ammoniumtyppi ja nitriitti-nitraattityppi 5
6 Automaattiasemat Vedenlaatua tarkkaillaan automaattisella mittausjärjestelmällä Kyrönjoen Malkakoskella ja Skatilassa (kuva 1). Lisäksi virtaamaa seurataan automatiikalla Hanhikoskella ja Skatilassa. Automatiikan tarkistus- ja huoltokäyntejä tehdään noin joka toinen viikko. Vedenlaadun automaattitulosten oikeellisuutta seurataan ottamalla laboratoriossa määritettäviä vesinäytteitä seuraavasti: - Malkakoski, Skatila: ph, sähkönjohtavuus, sameus ja veden lämpötila vähintään kerran kuukaudessa (taulukko 2) Taulukko 2. Automaattiasemilta otettavista vesinäytteistä määritettävät analyysit, näytteenottoaikataulu ja asemien koordinaatit ja id-numerot. Paikkojen nimet ovat HERTTA-järjestelmästä. Paikka Analyysit Näytteenottoajankohta Näytteitä vuodessa ETRS- TM35FIN KKJ/YK Paikan id-numero Malkakosken aut.mitt.as. Malli 5 kerran kk:ssa, tammi-joulukuu Skatila autom.mittausas. Malli 5 kerran kk:ssa, tammi-joulukuu Malli 5: ph, sähkönjohtavuus, sameus, veden lämpötila Kuva 1. Pumppaamojen ja automaattiasemien sijainti. Kartassa näkyvät myös Kyrönjoen vesimuodostumien nimet ja rajat. 6
7 Jokipaikat: Pitkämö vp 9400, Nikkola, Malkakoski, Ylistaro, Skatila, Kuljunkoski, Kiikun pato Jokiveden laadun tarkkailussa keskitytään kriittisiin ajankohtiin eli kevääseen, kesään ja syksyyn. Havaintopaikkojen valinnassa on huomioitu vesienhoidonsuunnittelun jokimuodostumat niin, että vesistötöiden vaikutusalueen jokaisessa muodostumassa olisi ainakin yksi näytteenottopiste (kuva 2). Skatilan tulosten osalta hyödynnetään myös valtakunnallista seurantaa. Näytteet otetaan kaikilta paikoilta samana päivänä. Näytteet otetaan pintavedestä 1 m syvyydestä, jos vesisyvyys on riittävä. Myös klorofyllinäytteet otetaan 1 m syvyydestä, koska kokoomanäytettä on vaikea ottaa siltapaikoilta mataluuden takia. Vesinäytteitä otetaan seuraavasti: - ph, kiintoaine, väri, CODMn, rauta, sähkönjohtavuus, kokonaisfosfori, kokonaistyppi, veden lämpötila neljästi vuodessa (huhti-, kesä-, loka-, marraskuu) (taulukko 3) - toukokuussa lisäksi kadmium (liukoinen) ja nikkeli (liukoinen) - elokuussa lisäksi klorofylli, ammonium- ja nitriitti-nitraattityppi ja fosfaattifosfori Taulukko 3. Jokipaikoilta otettavista vesinäytteistä määritettävät analyysit, näytteenottoaikataulu ja paikkojen koordinaatit ja id-numerot. Paikkojen nimet ovat HERTTA-järjestelmästä. Paikka Analyysit Näytteenottoajankohta Näytteitä vuodessa ETRS- TM35FIN KKJ/YK Paikan idnumero Pitkämö vp 9400 Malli 6 huhti-, kesä-, loka-, marraskuu Malli 7 toukokuu Malli 8 elokuu 1 Kyrönjoki Nikkola Malli 6 huhti-, kesä-, loka-, marraskuu Malli 7 toukokuu Malli 8 elokuu 1 Malkakosken silta Malli 6 huhti-, kesä-, loka-, marraskuu Malli 7 toukokuu Malli 8 elokuu 1 Ylistaro vt 16 Malli 6 huhti-, kesä-, loka-, marraskuu Malli 7 toukokuu Malli 9 elokuu 1 Skatila vp 9600 Malli 6 huhti-, kesä-, loka-, marraskuu Malli 7 toukokuu Malli 8 elokuu 1 Kuljunkoski Malli 6 huhti-, kesä-, loka-, marraskuu Malli 7 toukokuu Malli 8 elokuu 1 Kiikun pato Malli 6 huhti-, kesä-, loka-, marraskuu Malli 7 toukokuu Malli 8 elokuu 1 Malli 6: ph, kiintoaine, väri, COD Mn, rauta, sähkönjohtavuus, kokonaisfosfori, kokonaistyppi, veden lämpötila Malli 7: ph, kiintoaine, väri, COD Mn, rauta, sähkönjohtavuus, kokonaisfosfori, kokonaistyppi, kadmium (liukoinen), nikkeli (liukoinen), veden lämpötila Malli 8: ph, kiintoaine, väri, COD Mn, rauta, sähkönjohtavuus, kokonaisfosfori, kokonaistyppi, klorofylli, ammonium- ja nitriitti-nitraattityppi ja fosfaattifosfori, veden lämpötila Malkakosken yläpuolinen jokisuvanto Malkakosken yläpuolisen jokisuvannon happi- ja rehevyystilannetta seurataan pinnan- ja pohjanläheisestä vedestä kolmella havaintopaikalla (kuva 2). Pinnanläheinen näyte otetaan 1 m:n syvyydestä, mutta elokuussa klorofyllinäyte otetaan kokoomanäytteenä 0-2 m syvyydestä. Pohjanläheinen näyte otetaan 1 m pohjasta. Näytteet otetaan maaliskuun alussa jäältä ja elokuussa veneestä. Maaliskuussa mitataan jään ja lumen paksuus. Saarakkalassa uoman suurin syvyys on noin 4,5 m, Munakan rautatiesillan ylävirran puolella 6,8 m ja Malkakosken sillan ylävirran puolella 6,8 m. Vesinäytteitä otetaan seuraavasti: - pinnasta: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, kiintoaine, kokonais-, ammonium- ja nitriitti-nitraattityppi, kokonais- ja fosfaattifosfori, ph, veden lämpötila ja elokuussa klorofylli (taulukko 4) - pohjalta: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, kokonais-, ammonium- ja nitriitti-nitraattityppi, kokonais- ja fosfaattifosfori, veden lämpötila 7
8 Taulukko 4. Malkakosken yläpuolisesta jokisuvannosta otettavista vesinäytteistä määritettävät analyysit, tavoitesyvyydet, näytteenottoaikataulu ja paikkojen koordinaatit ja id-numerot. Paikkojen nimet ovat HERTTA-järjestelmästä. Paikka Näytteenottoajankohta Näytteitä vuodessa Tavoitesyvyys Analyysit ETRS- TM35FIN KKJ/YK Paikan id-numero Kyrönj.Saarakkala jv.ylä 1 m 1 m* Malli 9 Malli 11 maaliskuun alku elokuu ,5 m Malli 10 maaliskuun alku, elokuu 2 Munakan rautatiesilta 1 m Malli 9 maaliskuun alku m* Malli 11 elokuu ,8 m Malli 10 maaliskuun alku, elokuu 2 Malkakosken silta 1 m Malli 9 maaliskuun alku m* Malli 11 elokuu ,8 m Malli 10 maaliskuun alku, elokuu 2 *klorofyllinäyte otetaan kokoomanäytteenä 0-2 m syvyydestä Malli 9: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, kiintoaine, kokonais-, ammonium- ja nitriitti-nitraattityppi, kokonais- ja fosfaattifosfori, ph, veden lämpötila, jään ja lumen paksuus Malli 10: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, kokonais-, ammonium- ja nitriitti-nitraattityppi, kokonais- ja fosfaattifosfori, veden lämpötila Malli 11: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, kiintoaine, kokonais-, ammonium- ja nitriitti-nitraattityppi, kokonais- ja fosfaattifosfori, ph, veden lämpötila, klorofylli Tekojärvet ja Seinäjärvi Tekojärvien ja Seinäjärven tarkkailussa keskitytään happi- ja ravinnetilanteen selvittämiseen maaliskuun lopulla ja elokuussa (kuva 2). Maaliskuussa mitataan jään ja lumen paksuus. Näytteet otetaan 1 m pinnasta ja 1 m pohjasta ja lisäksi välisyvyyksistä Kalajärvestä, Kyrkösjärvestä ja Pitkämöstä (taulukko 5). Elokuussa klorofyllinäyte otetaan kokoomanäytteenä 0-2 m syvyydestä. Vesinäytteitä otetaan seuraavasti: - pinnasta: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, ph, sähkönjohtavuus, kiintoaine, CODMn, rauta, väri, sameus, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori, kokonaistyppi, ammoniumtyppi, nitriitti-nitraattityppi, veden lämpötila, lisäksi jään ja lumen paksuus maaliskuussa ja klorofylli elokuussa - välisyvyyksistä: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, veden lämpötila - pohjalta: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori, kokonaistyppi, ammoniumtyppi, nitriitti-nitraattityppi, veden lämpötila
9 Kuva 2. Vesinäytteenottopaikkojen sijainti. Kartassa näkyvät myös Kyrönjoen vesimuodostumien nimet ja rajat. 9
10 Taulukko 5. Tekojärvistä ja Seinäjärvestä otettavista vesinäytteistä määritettävät analyysit, tavoitesyvyydet, näytteenottoaikataulu ja paikkojen koordinaatit ja id-numerot. Paikkojen nimet ovat HERTTA-järjestelmästä. Paikka Tavoite- Analyy- Näytteenottoa- Näytteitä ETRS- KKJ/YK syvyys sit jankohta vuodessa TM35FIN Pitkämön allas syv. P6 1 m Malli 12 maaliskuun loppu m* Malli 15 elokuu m, 10m, Malli 13 maaliskuun loppu, 2 15m, 18m elokuu 1m Malli 14 maaliskuun loppu, 2 pohjasta elokuu Seinäjärvi syvänne 2 1 m Malli 12 maaliskuun loppu m* Malli 15 elokuu m Malli 14 maaliskuun loppu, 2 pohjasta elokuu Liikapuron allas 1 m Malli 12 maaliskuun loppu m* Malli 15 elokuu m Malli 14 maaliskuun loppu, 2 pohjasta elokuu Kalajärvi syvänne 1 m Malli 12 maaliskuun loppu m* Malli 15 elokuu m Malli 13 maaliskuun loppu, 2 elokuu 1m Malli 14 maaliskuun loppu, 2 pohjasta elokuu Kyrkösjärvi syvänne 1 m Malli 12 maaliskuun loppu m* Malli 15 elokuu m Malli 13 maaliskuun loppu, 2 elokuu 1m Malli 14 maaliskuun loppu, 2 pohjasta elokuu Paikan idnumero *klorofyllinäyte otetaan kokoomanäytteenä 0-2 m syvyydestä Malli 12: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, ph, sähkönjohtavuus, kiintoaine, COD Mn, rauta, väri, sameus, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori, kokonaistyppi, ammoniumtyppi, nitriitti-nitraattityppi, veden lämpötila, jään ja lumen paksuus Malli 13: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, veden lämpötila Malli 14: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori, kokonaistyppi, ammoniumtyppi, nitriittinitraattityppi, veden lämpötila Malli 15: happipitoisuus, hapen kyllästysaste, ph, sähkönjohtavuus, kiintoaine, COD Mn, rauta, väri, sameus, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori, kokonaistyppi, ammoniumtyppi, nitriitti-nitraattityppi, veden lämpötila, klorofylli Vesinäytteenotto, määritysmenetelmät, akkreditointi ja tulosten rekisteröinti Näytteenottajat ovat henkilösertifioituja tai näytteenottoon hyvin perehdytettyjä. Näytteet otetaan asianmukaisilla menetelmillä ja näytteenotossa noudatetaan muutoinkin ympäristöhallinnon julkaisemia ohjeita (Kettunen ym. 2008). Näytteiden kuljettamisessa, säilyttämisessä ja esikäsittelyssä noudatetaan ympäristöhallinnon julkaisemia ohjeita (Näykki & Väisänen 2016). Näytteiden määrittämisessä käytetään akkreditoituja määritysmenetelmiä ja otetaan huomioon suositukset määritysrajoille ja mittausepävarmuuksille (Näykki & Väisänen 2016). Laboratorion tulee tuoda jo tarjousvaiheessa selkeästi esiin poikkeamat ja niiden suuruus, jos se ei joiltain osin kykene täyttämään suosituksia. Tulosten tallennuksessa Hertta-tietokantaan noudatetaan ympäristöhallinnon julkaisemia ohjeita (Näykki & Väisänen 2016). Palvelun tuottaja siirtää tulokset suoraan vedenlaaturekisteriin viimeistään yhden kuukauden kuluessa tulosten valmistumisesta. 10
11 3. Kasvillisuus Kyrönjoki Koskenkorvan ja Malkakosken välillä Putkilokasvillisuus kartoitetaan kolmelta 100 m koealalta vuosina 2022 ja Koealat sijaitsevat samoilla paikoilla kuin vuosina 2012 ja 2016 (taulukko 6, kuva 3). Tarkkailun jatkotarve arvioidaan vuoden 2028 tulosten raportoinnin yhteydessä. Koealoilla käytetään SYKEn kehittämää virtavesien kasvillisuuden maastolomaketta ja kartoittamismenetelmää, jossa 100 m pitkä jokijakso jaetaan viiteen peräkkäiseen 20 metriä pitkään osa-alueeseen, joilta kultakin kirjataan vesikasvilajien yleisyys ja lajin keskimääräisen kasvuston peittävyys. Kartoitus tehdään SYKE:n ohjeistuksen mukaan (Meissner ym. 2016). Yleisyys ja peittävyys arvioidaan lajeittain prosenttiasteikolla (0,5 / 1 / 3 / 5 / 7 / 10 / 15 / 20 / 30 / / 100%). Kohteesta tutkitaan kaikki lajit, jotka seurantahetkellä kasvavat vedessä. Rihmamaisten levien runsaus lajiryhmänä arvioidaan kolmeportaisella asteikolla. 0 = ei havaittu, 1 = jonkin verran, 2 = runsaasti. Menetelmään kuuluu myös vesisammalkartoitus, mutta se jätetään tässä kartoituksessa pois, koska vesisammalia ei esiinny kyseisillä koealoilla. Koealat valokuvataan. Seurannan tulokset tallennetaan jokimakrofyyttien tallennuspohjalle (Excel-tiedosto) ja toimitetaan SYKEen. Taulukko 6. Koealojen alarajojen koordinaatit (KKJ/YK) kasvillisuuskartoituksissa. Koeala Oikea ranta Vasen ranta : : : : : : Kuva 3. Koealojen sijainti Kyrönjoen kasvillisuuskartoituksissa. Kartassa näkyvät myös Kyrönjoen vesimuodostumien nimet ja rajat. 4. Pohjaeläimet Kosket Näytteet otetaan Kauhajoen Harjankoskesta ja Kyrönjoen Malka-, Reinilän- ja Kolkinkoskesta (taulukko 7, kuva 4). Näytteenotossa noudatetaan standardia SFS 5077 ja SYKE:n ohjeita (Meissner ym. 2016). Näytteet otetaan joka kolmas vuosi (2020, 2023 jne.) syys- tai lokakuussa. Näytteet otetaan seuraavista pohjanlaatutyypeistä: 1) karkea kivikko (raekoko >6cm) (kasvillisuustyyppinä vesisammal tai paljas), 2) pikkukivikko. Karkean kivikon näytteet otetaan nopean virtauksen alueelta ja mieluiten vesisammaleisesta paikasta. Pikkukivikon näytteet otetaan hitaamman virtauksen alueelta kuin karkean kivikon. Jos molempia pohjanlaatutyyppejä ei löydetä koskesta, otetaan korvaava näyte 11
12 muulta pohjanlaatutyypiltä. Jokaiselta pohjanlaatutyypiltä otetaan kaksi näytettä/koski, jolloin näytteitä tulee 4 kpl/koski. Haavinta-aika on kolmekymmentä sekuntia. Potkinnan kuluessa liikutaan noin metrin matka ylävirtaan päin. Tarvittaessa näytteet seulotaan 0,5 mm seulalla. Näytteet säilötään maastossa n. 70% etanoliin. Näytteiden sisältämät pohjaeläimet poimitaan laboratoriossa valaisevan suurennuslasin avulla. Näytteenotot ja tulokset viedään Hertan POHJE-järjestelmään, jossa paikat ovat tallennettuna. Määritystarkkuudessa noudatetaan SYKE:n ohjeistusta ns. tavoitetaksonomia. Taulukko 7. Koskien koordinaatit (KKJ/YK) pohjaeläinnäytteenottoa varten. Paikka KKJ/YK Kauhajoki, Harjankoski Kyrönjoki, Malkakoski Kyrönjoki, Reinilänkoski Kyrönjoki, Kolkinkoski Kuva 4. Pohjaeläinnäytteenottopaikkojen sijainti. Kartassa näkyvät myös Kyrönjoen vesimuodostumien nimet ja rajat. 12
13 5. Kalat, ravut ja nahkiaiset Sähkökalastus Sähkökalastettavat kosket ovat Kauhajoessa, Kyrönjoessa ja Seinäjoessa (kuva 5, taulukko 8). Tavoitteena on, että jokaisesta koskesta kalastetaan vähintään 300 m 2 koeala poikkeuksena kuitenkin Rajamäenkoski, jossa menetelmälle soveltuvaa pinta-alaa on vähemmän. Pyynnissä ja saaliin käsittelyssä noudatetaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen antamia ohjeita (Olin ym. 2014). Kosket koekalastetaan vuosittain elokuun alun ja lokakuun lopun välisenä aikana. Koealat pyydetään yhden kerran. Sähkökalastus tehdään kahlaamalla ylävirtaan päin ilman sulkuverkkoja. Saaliiksi saadut kalat mitataan millimetrin tarkkuudella ja punnitaan yksilökohtaisesti vähintään 10 kpl/laji satunnaisotoksesta. Jos jotain lajia saadaan kappalemääräisesti suuri määrä, otokseen kuulumattomien yksilöiden lukumäärä lasketaan ja yhteismassa punnitaan lajeittain. Sähkökalastuksessa noudatetaan eurooppalaista CEN-standardia (Water quality-sampling Fish with Electricity, SFS-EN 14011). Koekalastuksien tulokset tallennetaan valtakunnalliseen koekalastusrekisteriin. Taulukko 8. Sähkökoekalastettavien koskien koordinaatit. Ylistaron Kylänpäästä valitaan uusi kohde maastotarkastelun jälkeen ensimmäisenä pyyntivuonna. Paikka ETRS-TM35FIN KKJ/YK Kauhajoki, Harjankoski Kyrönjoki, Koskenkorvan padon alapuoli Kyrönjoki, Rajamäenkoski Kyrönjoki, Perttilänkoski Kyrönjoki, Voitilankoski Seinäjoki, Renko Kalojen poikasnuottaus Poikasnuottauspaikat ovat Kyrönjoen Peurala, Kitinoja, Kylänpää ja Voitila sekä Kyrönjoen edustan merialueella Österfjärden (kuva 5, taulukko 9). Kitinojalla nuotataan joka vuosi, Kylänpäässä ja Voitilassa parillisina vuosina ja Peuralassa ja Österfjärdenillä parittomina vuosina. Kaikilta paikoilta vedetään 10 nuotanvetoa heinäkuun puolivälin ja elokuun puolivälin välisenä aikana. Poikasnuotta levitetään paikalle, jossa on mahdollisimman paljon vesikasvillisuutta. Poikasnuotan reisien pituus on 5 m, perän pituus 4 m, nuotan korkeus 1,8 m, reisien silmäkoko 5 mm ja perän 2,2 mm. Saaliista poistetaan vanhemmat kuin 1-kesäiset kalat. Saalis säilötään etanoliin laboratoriokäsittelyä varten. 1-kesäiset kuhat ja hauet poimitaan saaliista erilleen ja mitataan millimetrin tarkkuudella. Saaliin yksilömäärät lasketaan lajeittain 2 dl:n otoksesta, tai jos näyte on pienempi, koko näytteestä. Pituus mitataan 20 satunnaiselta yksilöltä/laji/otos millimetrin tarkkuudella. Taulukko 9. Poikasnuottapaikkojen koordinaatit ja pyyntivuodet. Paikka ETRS-TM35FIN KKJ/YK pyyntivuosi Peurala parittomat Kitinoja vuosittain Kylänpää parilliset Voitila parilliset Österfjärden parittomat 13
14 Kuva 5. Sähkökalastus- ja poikasnuottauspaikkojen sijainti. Kartassa näkyvät myös Kyrönjoen, merialueen ja Seinäjoen vesimuodostumien nimet ja rajat. Verkkokalastus Kyrönjoen Nordic-koeverkkokalastuspaikat ovat Peurala, Kitinoja, Kylänpää ja Voitila ja Seinäjoella kalastetaan Viitalassa (kuva 6, taulukko 10). Coastal-verkoilla koekalastetaan Kyrönjoen edustan merialueella Österfjärdenillä. Kitinojalla koekalastetaan joka vuosi, Kylänpäässä ja Voitilassa parillisina vuosina ja Peuralassa, Österfjärdenillä ja Viitalassa parittomina vuosina. Pyynnissä ja saaliin käsittelyssä noudatetaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen antamia ohjeita (Olin ym. 14
15 2014). Jokaisella paikalla koekalastetaan heinäkuun alun ja syyskuun puolivälin välisenä aikana. Pyynnissä pidetään kymmentä Nordic-verkkoa/paikka muilla paikoilla paitsi Seinäjoen Viitalassa, jossa pidetään kuutta Nordic-verkkoa. Österfjärdenillä pyyntiponnistus on 6 Coastal-verkkoyötä. Jokaisen verkon koordinaatit kirjataan ensimmäisenä pyyntivuonna, jonka jälkeen pyyntipaikka pyritään pitämään samana. Saalis käsitellään verkko- ja solmuvälikohtaisesti. Yksikkösaaliin määrittämistä varten kunkin verkon kalat lajitellaan, minkä jälkeen kunkin lajin yhteismäärät ja -painot lasketaan ja punnitaan solmuväleittäin. Kalojen pituus mitataan solmuväleittäin yhden senttimetrin tarkkuudella niin, että esimerkiksi pituusluokkaan 10 cm tulevat 10,0 10,9 cm:n mittaiset kalat. Jos jonkin lajin solmuvälikohtainen yksilömäärä yhdessä verkossa ylittää 10 yksilöä, pituusmittaukseen otetaan vähintään 10 yksilön satunnaisotos. Koekalastuksien tulokset tallennetaan valtakunnalliseen koekalastusrekisteriin. Taulukko 10. Verkkokoekalastuspaikkojen koordinaatit, menetelmät ja pyyntiponnistus. Paikka ETRS-TM35FIN KKJ/YK Menetelmä Verkkoja, kpl pyyntivuosi Kyrönjoki, Peurala Nordic 10 parittomat Kyrönjoki, Kitinoja Nordic 10 vuosittain Kyrönjoki, Kylänpää Nordic 10 parilliset Kyrönjoki, Voitila Nordic 10 parilliset Seinäjoki, Viitala Nordic 6 parittomat Österfjärden Coastal 6 parittomat Vaellussiika Kyrönjokeen nousevan vaellussiikakannan tilaa tarkkaillaan Voitilassa vuosittain syksyisin esimerkiksi rysäpyynnillä, jos virtaamaolot ovat pyynnille suotuisat. Saaliskalojen pituus mitataan millimetrin ja punnitaan gramman tarkkuudella. Saalisyksilöiden sukupuoli määritetään. Vaellussiikoja merkitään T-ankkurimerkillä vuosittain siikojen vaellusten selvittämiseksi. Saaliista voidaan kerätä DNA-näytteitä esimerkiksi rintaevän kärjestä kannan puhtauden selvittämiseksi. Vaellussiian luontaisen lisääntymisen onnistumista seurataan keväisin heti jäiden lähdön jälkeen esimerkiksi haavimalla Voitilan ja merialueen välisellä alueella. Pyyntiä tehdään vähintään neljänä eri päivänä ja pyyntiponnistus pyritään vakioimaan. Pyynti voidaan tehdä rannalta tai veneestä. Pyynti keskitetään pieniin poukamiin, joihin vastakuoriutuneet poikaset voisivat ajautua nopeammasta virrasta. Siikojen pituus mitataan ja saantipaikkojen koordinaatit kirjataan. Kalojen elohopeapitoisuus Kyrkösjärven, Kalajärven, Pitkämön ja Liikapuron tekoaltaista, Seinäjärvestä sekä Kyrönjoen Peuralasta ja Kitinojalta pyydetään ahvennäytteitä elohopeamäärityksiin joka kolmas vuosi (2019, 2022 jne.). Jokaisesta kohteesta pyritään saamaan 10 ahventa/pyyntivuosi. Pyydettävien ahventen pituus on 15 20,5 cm. Näytteenotossa ja näytteiden käsittelyssä noudatetaan Ympäristöministeriön antamia ohjeita (Karvonen ym. 2012). Määritystulokset tallennetaan valtakunnalliseen rekisteriin. Rapu Koeravustukset toteutetaan Kyrönjoen Kyyränkoskella ja Seinäjoen Viitalassa ja Rengossa (kuva 6, taulukko 11). Kyyränkoskella ravustetaan vuosittain, Viitalassa parillisina vuosina ja Rengossa parittomina vuosina. Kyyränkoskella pyynnissä pidetään 25 mertaa kahden peräkkäisen yön ajan. Viitalassa ja Rengossa pidetään 10 mertaa kahden yön ajan. Merrat koetaan päivittäin. Pyynti toteutetaan ravustuskauden alussa heinäkuun puolenvälin jälkeen. Mertoihin jääneet ravut mitataan millimetrin tarkkuudella otsapiikin kärjestä pyrstön kärkeen ja niiden sukupuoli määritetään. Ravut merkitään tussilla ja vapautetaan. Jos rapukanta alkaa vahvistua, pyyntipaikkoja lisätään ja koeravustusta tehdään myös kesäkuussa parhailla saalispaikoilla, jotta selviää, onnistuuko ravun lisääntyminen. 15
16 Taulukko 11. Koeravustuspaikkojen koordinaatit ja mertojen lukumäärä/yö. Paikka ETRS-TM35FIN KKJ/YK mertoja/yö pyyntivuosi Kyrönjoki, Kyyränkoski vuosittain Seinäjoki, Viitala parilliset Seinäjoki, Renko parittomat Kuva 6. Verkkokalastus- ja ravustuspaikkojen sijainti. Kartassa näkyvät myös Kyrönjoen, merialueen ja Seinäjoen vesimuodostumien nimet ja rajat. 16
17 Nahkiainen Nahkiaisen lisääntymisen onnistumista selvitetään ottamalla sedimentistä näytteitä varrellisella Ekman-noutimella veneestä käsin. Nahkiaisen toukat elävät joen pehmeillä pohjilla ja muodonmuutoksen jälkeen nahkiaiset vaeltavat mereen syönnökselle kevättulvien aikana. Sedimentistä otetaan näyte, joka seulotaan. Löydetyt toukat lasketaan ja mitataan. Toukkia etsitään linjoilta 0,3 1,0 m syvyydestä 10 cm:n syvyysvälein. Saalis kirjataan nostoittain ja nostojen määrä kirjataan jokaiselta linjalta, jotta toukkien esiintymistiheydestä saadaan arvio. Linjojen koordinaatit kirjataan. Toukkakartoituksissa keskitytään Hiirikosken ja Majornan väliseen alueeseen, josta toukkia on saatu eniten. Toukkia on löydetty Hiirikosken alapuolelta, Kukonsaaren läheltä, Voitilasta ja Majornasta. Kalastustiedustelut Kyrönjoen vapaa-ajankalastusta selvitetään postitiedustelulla. Tiedustelu lähetetään viiden vuoden välein siten, että ensimmäinen tiedustelu koskee vuoden 2021 kalastusta. Tiedustelut postitetaan tiedusteltavaa vuotta seuraavan vuoden alussa. Tiedustelu lähetetään Koskenkorvan ja Malkakosken patojen välisen jokiosuuden rantakiinteistöjen omistajille, joiden osoitetiedot ovat KTJ:ssä. Tiedustelu on kotitalouskohtainen eli kuhunkin osoitteeseen lähetetään yksi tiedustelu. Vastaamattomille lähetetään muistutuskirje, koska tavoitteena on saada vastaus 70 % tiedustelluista. Kyrönjoen edustan merialueen kaupallista kalastusta selvitetään postitiedustelulla. Tiedustelu lähetetään viiden vuoden välein siten, että ensimmäinen tiedustelu koskee vuoden 2021 kalastusta. Tiedustelut postitetaan tiedusteltavaa vuotta seuraavan vuoden alussa. Tiedustelu lähetetään viranomaisten ylläpitämään kaupallisten kalastajien rekisteriin kuuluville henkilöille ja yrityksille, joiden postiosoite on seuraavilla postinumeroalueilla: Koskö, Koivulahti, Petsmo, Västerhankmo, Österhankmo, Kuni, Vassor, Maksamaa. Tiedustelu koskee ainoastaan rannikkoalueella tapahtuvaa kalastusta (kuva 5). Tiedustelu lähetetään suomen- ja ruotsinkielisille heidän äidinkielellään. Jos samassa taloudessa asuu useita ammattikalastajia, tiedustelu lähetetään vain yhdelle heistä. Vastaamattomille lähetetään tiedustelulomake ainakin kerran uudestaan, sillä tavoitteena on saada vastaus 70 % tiedustelluista. 17
18 Kuva 5. Tiedusteltavan kalastusalueen rajaus Kyrönjoen edustan merialueella. Mahdolliset kalakuolemat Jos kalakuolemia tapahtuu Kyrönjoen alaosalla tai suistossa, veden ph ja kuolleiden kalojen lajit selvitetään. Jos alhainen ph on todennäköinen syy kalakuolemaan avovesiaikana, yritetään veneestä käsin selvittää ph-kenttämittarin ja GPS:n avulla merialueen laajuus, jolla pintaveden ph 5,5. 6. Raportointi Vuosittain tehtävät tarkkailut keskeisimpine tuloksineen raportoidaan lyhyesti seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä (taulukko 12). Harvemmin kuin vuosittain tehtävien tarkkailujen tulokset raportoidaan omina kokonaisuuksinaan seuraavan vuoden loppuun mennessä (taulukko 13). Tarkkailusuunnitelmaa tarkistetaan tarvittaessa vuosiraporttien laadinnan yhteydessä. Raportit toimitetaan kalatalousviranomaiselle, vesilainvalvontaviranomaiselle, Kauhajoen, Kurikan, Seinäjoen, Lapuan ja Vaasan kaupunkien ja Ilmajoen, Isonkyrön, Mustasaaren ja Vöyrin kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille, Vaasan kaupungin vesilaitokselle, Kyrönjoen kalastusalueelle, Kvarkens fiskeområdetille ja Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:lle. 18
19 Taulukko 12. Kyrönjoen velvoitetarkkailun aikataulutus vuodesta 2018 alkaen (x = toteutetaan). Kalastustiedustelut koskevat vuosien 2021 ja 2026 kalastusta vedenlaatu x x x x x x x x x x x x kasvillisuus, Kyrönjoki x x pohjaeläimet, kosket x x x x kalanpoikasnuottaus x x x x x x x x x x x x koeverkkokalastus x x x x x x x x x x x x sähkökalastus x x x x x x x x x x x x kalojen elohopeapitoisuus x x x x rapu x x x x x x x x x x x x nahkiainen, poikaspyynti x x x x x x x x x x x x kalastustiedustelut x x vuosiraportti ja tarkkailusuunnitelman tarkistus tarvittaessa x x x x x x x x x x x x Taulukko 13. Kyrönjoen velvoitetarkkailun erillisraportoinnin aikataulutus (x = toteutetaan vuoden loppuun mennessä) kasvillisuus, Kyrönjoki x x pohjaeläimet, kosket x x x kalojen elohopeapitoisuus x x x x kalastustiedustelut x x Kirjallisuus Karvonen, A., Taina, T., Gustafsson, J., Mannio, J., Mehtonen, J., Nystén, T., Ruoppa, M., Sainio, P., Siimes, K., Silvo, K., Tuominen, S., Verta, M., Vuori, K.-M. ja Äystö, L. 2012: Vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annettujen säädösten soveltaminen: Kuvaus hyvistä menettelytavoista. Ympäristöministeriön raportteja 15/ Kettunen, I., Mäkelä, A. ja Heinonen, P. 2008: Vesistötietoa näytteenottajille. Ympäristöopas 2008, Suomen ympäristökeskus. 78 s. Meissner, K., Aroviita, J., Hellsten, S., Järvinen, M., Karjalainen, S. M., Kuoppala, M., Mykrä, H. ja Vuori K-M. 2016: Jokien ja järvien biologinen seuranta Näytteenotosta tiedon tallentamiseen. Näykki, T. ja Väisänen, T (toim.): Laatusuositukset ympäristöhallinnon vedenlaaturekistereihin vietävälle tiedolle: Vesistä tehtävien analyyttien määritysrajat, mittausepävarmuudet sekä säilytysajat ja tavat. 2. uudistettu painos. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 22/2016, Suomen ympäristökeskus. 57 s. KEra_22_2016.pdf?sequence=1. Olin, M., Lappalainen, A., Sutela, T., Vehanen, T., Ruuhijärvi, J., Saura, A. ja Sairanen, S. 2014: Ohjeet standardinmukaisiin koekalastuksiin. RKTL:n työraportteja 21/2014. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. 22 s. Tolonen, M. ja Latvala, J. 2011: Ehdotus Kyrönjoen vesistötöiden velvoitetarkkailusuunnitelmaksi vuosille Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 19
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesitalousasiantuntija Mika Tolonen PL VAASA
PÄÄTÖS 1(4) Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Päätös on annettu julkipanon jälkeen 31.12.2018 Dnro EPOELY/529/07.02/2010 ASIA Kyrönjoen vesistötöiden velvoitetarkkailusuunnitelma vuodesta 2018 alkaen, Kauhajoki,
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kuulutus 1 (1) 21.11.2018 628/5723/2018 PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ 21.11.2018 PÄÄTÖKSEN ANTAJA HAKIJA ASIA Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV
VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA 2 (4) 1 Johdanto Vesistön ja kalaston tarkkailu perustuu hoitokunnalle 11.9.2014 myönnettyyn
Kyrönjoen vesistötyöt
RAPORTTEJA 47 2017 Kyrönjoen vesistötyöt Velvoitetarkkailu vuonna 2016 MIKA TOLONEN Kyrönjoen vesistötyöt Velvoitetarkkailu vuonna 2016 MIKA TOLONEN RAPORTTEJA 47 2017 Kyrönjoen vesistötyöt Velvoitetarkkailu
Kyrönjoen vesistötyöt Velvoitetarkkailu vuonna 2011
RAPORTTEJA 44 2012 Kyrönjoen vesistötyöt Velvoitetarkkailu vuonna 2011 MIKA TOLONEN Kyrönjoen vesistötyöt Velvoitetarkkailu vuonna 2011 MIKA TOLONEN RAPORTTEJA 44 2012 KYRÖNJOEN VESISTÖTYÖT VELVOITETARKKAILU
Elinkeino-, ilkenne- ja ympäristäkeskus
j Elinkeino, ilkenne ja ympäristäkeskus Päätös Annettu julkipanon jalkeen 1 (7) EteläPohjanmaan ELYkeskus Korsholmanpuistikko 44 PL 262 65101 Vaasa Päätös kalataloudellisen tarkkailuohjelman hyväksymisesta
Ehdotus Menkijärven kunnostuksen. velvoitetarkkailuohjelmaksi
Ehdotus Menkijärven kunnostuksen velvoitetarkkailuohjelmaksi Martti Mäkitalo Menkijärvi 9.2.2019 JOHDANTO Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 1.2.2016 Menkijärven jakokunnalle luvan Menkijärven
EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma
Kuulutus 1 (2) 24.11.2017 4512/5723/2017 EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Asia Pohjanlumme Ky on EPV Bioturve Oy:n puolesta 9.11.2017 jättänyt Varsinais-Suomen
MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS
PERÄLÄN TURVE OY MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS EUROFINS AHMA OY Projektinro: 20550 PERÄLÄN TURVE OY MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN
Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi
Kuulutus 1 (1) 22.1.2019 3331/5723/2018 Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Pohjanlumme Ky on tarkkailuvelvollisen (Apemet A-P.N Ky) puolesta 19.11.2018
Ehdotus velvoitetarkkailusuunnitelmaksi Kalarannan ruoppaus ja täyttö
Ehdotus velvoitetarkkailusuunnitelmaksi Kalarannan ruoppaus ja täyttö Vaasan kaupungin tekninen toimi Kuntatekniikka Antti Ruokonen 0.8.018 Sisällys 1. Johdanto. Hankkeen kuvaus. Vesistön ekologinen tila.
Kainastonjoen alaosan tulvasuojeluhankkeen kalataloudellinen tarkkailuohjelma
Kuulutus 1 (2) 20.8.2018 1871/5723/2018 Kainastonjoen alaosan tulvasuojeluhankkeen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Asia Ohjelman sisältö Kainastonjoen alaosan ja Päntäneenjoen järjestely-yhtiö on toimittanut
ILMIÖNSUON TURVETUOTANTOALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN
ILMIÖNSUON TURVETUOTANTOALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN Sakari Kivinen Ohjelma 2019 nro 692/19 Ilmiönsuon turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta
KUULUTUS Esitys Vapo Oy:n Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen kalataloudellisesta tarkkailuohjelmasta
KUULUTUS VARELY/2494/5723/2018 22.11.2018 Esitys Vapo Oy:n Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen kalataloudellisesta tarkkailuohjelmasta Asia Ohjelmaesitys on toimitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen
HAAROISTENSUON TURVETUOTANTO- ALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN
HAAROISTENSUON TURVETUOTANTO- ALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN Sakari Kivinen 2019 nro 854/19 Haaroistensuon turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta
PAMILON VESIVOIMALAITOKSEN VESISTÖ- JA KALATALOUS- TARKKAILUOHJELMA
Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy A 5120 B 5121 Vattenfall Oy PAMILON VESIVOIMALAITOKSEN VESISTÖ- JA KALATALOUS- TARKKAILUOHJELMA 30.9.2016 JUKKA HARTIKAINEN Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 2 1. TARKKAILUN
Kyrönjoen vesistötyöt
RAPORTTEJA 33 2018 Kyrönjoen vesistötyöt Yhteenveto vuosien 1996 2017 velvoitetarkkailutuloksista MIKA TOLONEN ANNA-MARIA KOIVISTO TEEMU HUOVINEN ANSSI TEPPO PEKKA MAJURI (LATVASILMU OSK) MIIA HONKA RAPORTTEJA
Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys
Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 213 Sisällys 1. Vedenlaatu... 2 1.1. Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste... 3 1.2. Ravinteet ja klorofylli-a... 4 1.3. Alkaliniteetti ja ph...
Kyrönjoen vesistötyöt
RAPORTTEJA 76 2014 Kyrönjoen vesistötyöt Kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuonna 2013 MIKA TOLONEN Kyrönjoen vesistötyöt Kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuonna 2013 MIKA TOLONEN RAPORTTEJA 76 2014
Suomen luonnonsuojeluliiton 3.12.2008 Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi
Suomen luonnonsuojeluliiton 3.12.2008 Pohjanmaan piiri ry VALITUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi-Suomen ympäristölupavirasto PL 115 00231 HELSINKI DRNO: LSY-2005-Y-400
SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA
VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 20942 i VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA 22.9.2016 Perttu Tamminen,
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallinto viraston päätöksessä määrätään vesistötarkkailusta seuraavasti:
PÄÄTÖS Dnro EPOELY/27/2019 19.2.2019 ASIA Tiukanjoen ruoppaus, Kristiinankaupunki HAKIJA Kristiinankaupunki Tierakennusmestari Niklas Brandt PL 13 64101 KRISTIINANKAUPUNKI TOIMINTA JA SIJAINTI Hanke käsittää
KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Tiukanjoen ruoppauksen vesistötarkkailusuunnitelma
KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Tiukanjoen ruoppauksen vesistötarkkailusuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 19.11.2018 P36830P001 Tarkkailusuunnitelma Tiukanjoen ruoppauksen vesistötarkkailu i Kari
KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA
SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY B 4114 KUOPION KAUPUNKI SAVON SELLU OY KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA KUOPIO 12.5.2011 PÄIVITETTY 7.2.2012 JUKKA HARTIKAINEN KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN
ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA
ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA Tmi Kairatuuli/ 2015 1 JOHDANTO Isojoen Urakointi Oy:llä on tuotannossa Isojoen Sulkonkeitaalla noin 36 ha:n suuruinen turvetuotantoalue. Sulkonkeitaan
VARESJÄRVI KOEKALASTUS
Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö
Renkajärven kalasto. Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo
Renkajärven kalasto Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous 1.2.2014 Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Käsiteltäviä asioita Renkajärven ominaispiirteet Renkajärvi kalojen elinympäristönä Koekalastus kesällä 2009
TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ
TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut antaa 28.11.2018 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64 ja 65 mukaisesta asiasta.
LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE
LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE 2018-2025 YKSITYISET TURVETUOTTAJAT POHJANLUMME KY SEINÄJOKI 2018 1 JOHDANTO 1 Lakajoen (Lapua ja Kuortane) kalataloudellinen
Kyrönjoen vesistötyöt
RAPORTTEJA 64 2016 Kyrönjoen vesistötyöt Kalataloudellinen velvoitetarkkailu ja metallien ainevirtaama-arvio pengeralueen kuivatusvesissä vuonna 2015 MIKA TOLONEN Kyrönjoen vesistötyöt Kalataloudellinen
Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi
Kuulutus 1 (1) 8.10.2018 2783/5723/2018 Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry on 2.10.2018 toimittanut Varsinais-Suomen
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 18.1.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L
1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi
Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta. TASO-hanke
Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hanke 212 213 Sisältö 1 Johdanto... 1 2 Kosteikon perustaminen... 1 3 Kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa... 2 4 Vedenlaadun seurannan tulokset...
Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.
Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä
Anna-Liisa Holopainen & Hannu Huuskonen
Anna-Liisa Holopainen & Hannu Huuskonen VATTENFALL SÄHKÖNTUOTANTO OY:N PAMILON VESIVOIMALAITOKSEN KOLMANNEN KONEYKSIKÖN VESISTÖ- JA KALATALOUSVAIKUTUSTEN TARKKAILUOHJELMA Ekologian tutkimusinstituutti
Esitys Karjosuon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuodesta 2017 alkaen, Multia
KUULUTUS POSELY/942/5723/2017 26.6.2017 Esitys Karjosuon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuodesta 2017 alkaen, Multia Asia Vapo Oy on toimittanut Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011
Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien
Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti
Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja ympäristön kehittäminen Anniina Le Tortorec Tuomas Pelkonen 10. huhtikuuta 2019 / 1 Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti Tahkolahti on osa
KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010
Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät
Kokkolan merialueen yhteistarkkailu
Kokkolan merialueen yhteistarkkailu Marjut Mykrä, Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry. Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n kesäpäivät 15.6.218 Kokkolan edustan merialueen yhteistarkkailu Alueelle johdettu
Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela
Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki
17VV VV 01021
Pvm: 4.5.2017 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, huhtikuu Näytteenottopvm: 4.4.2017 Näyte saapui: 6.4.2017 Näytteenottaja: Mika
42 Kyrönjoen vesistöalue
Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 104(196) 42 Kyrönjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 923 km 2 Järvisyys 1,2 % Vesistönro Vesistö + laitos Rakennetut MW GWh/a 42 Kyrönjoen vesistöalue 17,5 50,8
Norilsk Nickel Oy:n nikkelipäästön vaikutukset. Anna Väisänen, KVVY
Norilsk Nickel Oy:n nikkelipäästön vaikutukset Anna Väisänen, KVVY 4.12. 2015 Nikkelipäästö Laiterikko 5.-6.7.2014 Tehtaan jäähdytysveteen ja edelleen Kokemäenjokeen pääsi 30 h aikana - 66 189 kg nikkeliä
Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025
9.12.2015 Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025 Pintavesiseurantaohjelma on tehty Vihdin ympäristönsuojelu- ja valvontayksikön toimeksiannosta. Kunnan toimeksiannosta tehtävä vesistöjen vedenlaatututkimus
3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 26.4.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
KUULUTUS Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta
KUULUTUS VARELY/3424/5723/2016 17.5.2018 Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta Asia Ohjelmaesitys on toimitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomaiselle
Kyrönjoen yläosan vesistötöiden vaikutus ja Kyrönjoen tila vuosina
SUOMEN YMPÄRISTÖ 18 26 Kyrönjoen yläosan vesistötöiden vaikutus ja Kyrönjoen tila vuosina 1975-23 LUONNON- VARAT Anssi Teppo, Mika Tolonen, Kai Korsu, Mika Sivil, Mikko Koivurinta, Timo Marjomäki, Anna-Maria
TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU
TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 14/211 Anne Åkerberg SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 JOHDANTO 1 2 TARKKAILU
KIIKUNJOEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2005
KIIKUNJOEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2005 Heidi Vatanen ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Kiikunjoen kalataloudellisessa tarkkailussa tutkittiin Kiikunjoki-Saveronjoki-Silmunjoki reitillä sijaitsevan
KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma
KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.6.2018 P35903P001 Tarkkailusuunnitelma Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen
Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki.
PÄÄTÖS 1(4) Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Päätös on annettu julkipanon jälkeen 13.7.2018 Dnro EPOELY/2901/2015 ASIA Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki. HAKIJA Kristiinankaupunki
Esitys Karstulan jätevedenpuhdistamon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuosille
Esitys Karstulan jätevedenpuhdistamon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuosille 2019-2023 Eurofins Nab Labs Oy Heikki Alaja 6.11.2018 Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Tarkkailualue... 1 2.1 Vesistö ja
Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin
Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Annukka Puro-Tahvanainen Saariselkä 18.9.2014 25.9.2014 1 2 Inarijärveen tuleva ravinnekuorma Kokonaisfosfori 55 t/v Kokonaistyppi Piste- ja hajakuormitus
SORSAJOEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2005
SORSAJOEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2005 Heidi Vatanen ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Sorsajoen kalataloudellisessa tarkkailuohjelmassa tutkittiin velvoitetarkkailuna valuma-alueella sijaitsevien
UIMAVESIPROFIILI - Kalliojärvi 1
UIMAVESIPROFIILI - Kalliojärvi 1 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja Isonkyrön kunta 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja Kalliojärven Camping-Alue Oy (Harri Maunuksela 0400-667629) Kortesluomantie
No 296b/18 VAPO OY:N KAAKKOIS-SUOMEN ELY- KESKUSALUEELLA SIJAITSEVIEN TURVETUOTANTOALUEIDEN BIOLOGINEN TARKKAILUOHJELMA 2018-
No 296b/18 VAPO OY:N KAAKKOIS-SUOMEN ELY- KESKUSALUEELLA SIJAITSEVIEN TURVETUOTANTOALUEIDEN BIOLOGINEN TARKKAILUOHJELMA - Lappeenrannassa 3. päivänä toukokuuta Niina Hätinen tutkija SISÄLTÖ FINAS-akkreditointipalvelun
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen
PÄÄTÖS LAPELY/2267/2016 Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Savo 26.2.2019 ASIA Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen Hakija Meri-Lapin Vesi Oy Annettu päätös Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston
Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä
Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA
TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ
TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 26.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64
LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2013 1 ASIA LUVAN HAKIJA Inarin kalanviljelylaitoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 126/05/1 lupamääräyksestä poikkeaminen,
Satakunnan vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat. Kankaanpää Heli Perttula
Satakunnan vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat Kankaanpää 22.11.211 Heli Perttula Varsinais-Suomen ELY-keskus, Vesien tila -yksikkö, Vesien seuranta -ryhmä, Heli Perttula 22.11.211
Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014
Lausunto 8.5.2014 Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Tausta: Kalastajat olivat 6.4.2014 tehneet havainnon, että jäällä oli tummaa lietettä lähellä Viitasaaren
Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut
Hollolan pienjärvien tila ja seuranta Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Pienjärvien seuranta Pienjärvien vedenlaadun seuranta Hollolassa
4/2005. Helsingin ja Espoon merialueen tila vuonna Jätevesien vaikutusten velvoitetarkkailu
4/25 Helsingin ja Espoon merialueen tila vuonna 24 Jätevesien vaikutusten velvoitetarkkailu Liisa Autio, Ilppo Kajaste, Jyrki Muurinen, Katja Pellikka ja Marjut Räsänen Helsinki 25 R & 7 $, + (/,
VESINÄYTTEENOTON KRIITTISET KOHDAT; KOKEMUKSIA VELVOITETARKKAILUISTA
VESINÄYTTEENOTON KRIITTISET KOHDAT; KOKEMUKSIA VELVOITETARKKAILUISTA Syke:n vertailulaboratoriopäivät Helsinki 29.-30.9.2014 Alueellisten vesiensuojeluyhdistysten yhteistyöelin Järjestänyt ympäristönäytteenoton
Esitys Teerisuon turvetuotantoalueen kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuodesta 2018 lähtien, Konnevesi
KUULUTUS POSELY/1490/5723/2017 30.11.2017 Esitys Teerisuon turvetuotantoalueen kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuodesta 2018 lähtien, Konnevesi Asia Turvetuote Peat Bog Oy on konsultin välityksellä
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tmi Kairatuuli tarkkailuvelvollisten puolesta
Kuulutus 1 (1) 19.7.2019 1066/5723/2019 PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ 19.7.2019 PÄÄTÖKSEN ANTAJA HAKIJA ASIA Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tmi Kairatuuli tarkkailuvelvollisten puolesta
EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009
EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 Pyhäjärvi-instituutti Henri Vaarala Marraskuu 2009 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...3 3. TULOKSET...4 3.1. Eurakosken koeala...4
TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015
1 (5) Kokemäen Vesihuolto Oy Tulkkilantie 2 32800 KOKEMÄKI Tilausnro 243666 (0KOKEMVE/talousve), saapunut 30.10.2015, näytteet otettu 29.10.2015 (7-11) Näytteenottaja: Tapio Jussila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen
TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ
TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut antaa 16.5.2018 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64 ja 65 mukaisesta asiasta.
TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ
TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 23.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64
Alajärven ja Takajärven vedenlaatu
Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää
PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE
PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2005 Dnro KAI-2004-Y-111
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2005 Dnro KAI-2004-Y-111 ASIA Malmin kasaliuotuksen koetoimintaa koskevan tarkkailuohjelman hyväksyminen Kuusilammen kaivospiirin
Lasse Häkkinen KOSTEIKKOJEN VAIKUTUS MAATALOUDEN RAVINNEPÄÄSTÖIHIN
Lasse Häkkinen KOSTEIKKOJEN VAIKUTUS MAATALOUDEN RAVINNEPÄÄSTÖIHIN RAE -HANKE Savonia-ammattikorkeakoulun koordinoima hanke. Hanke toteutetaan Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla aikavälillä
Kala- ja vesijulkaisuja nro 217. Sauli Vatanen. Lokkiluodon ja Koirasaarenluotojen läjitysalueet. Kalatalousvelvoitteiden toteuttamissuunnitelma
Kala- ja vesijulkaisuja nro 217 Sauli Vatanen Lokkiluodon ja Koirasaarenluotojen läjitysalueet Kalatalousvelvoitteiden toteuttamissuunnitelma KUVAILULEHTI Julkaisija: Kala- ja vesitutkimus Oy Julkaisuaika:
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY)
Järkivihreä Forssa 19.11.2013 Taina Korpiharju Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) Perustettu 1961 Toimialue Kokemäenjoen ja Karvianjoen vesistöalueet Toimipaikat Tampereella ja Hämeenlinnassa
Tuusulanjoen kunnostukseen liittyvä kalastotarkkailu vuonna 2004
KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 351 Ari Saura Tuusulanjoen kunnostukseen liittyvä kalastotarkkailu vuonna 2004 Helsinki 2005 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika Huhtikuu
Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012
1 Tutkimustodistus 214-3257 1(4) Raahen Vesi Oy Marintie 1 9214 Pattijoki Näytetiedot Näyte Verkostovesi Näyte otettu 25.8.214 Näytteen ottaja Jukka Ollikkala Saapunut 26.8.214 Näytteenoton syy Jaksottainen
Kevitsan vesistötarkkailu, perus, syyskuu 2018
Boliden Kevitsa Mining Oy Anniina Salonen Kevitsantie 730 99670 PETKULA s-posti: anniina.salonen@boliden.com AR-18-RZ-002382-01 12.10.2018 Tutkimusnro EUAA56-00002241 Asiakasnro RZ0000092 Näytteenottaja
Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a)
Etelä-Suomi Päätös Nro 126/2011/1 Dnro ESAVI/199/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2011 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Hyypiämäen kalkkikivikaivoksen ympäristölupapäätöksen
BIO-HUMUS OY LEVONSUON JA ISOSUON (PÖYTYÄ) TURVETUOTANTOALUEIDEN YLÄNEENJOEN KALATALOUDELLI- NEN TARKKAILUOHJELMA. Heikki Holsti. Kirjenumero 420/16
BIO-HUMUS OY LEVONSUON JA ISOSUON (PÖYTYÄ) TURVETUOTANTOALUEIDEN YLÄNEENJOEN KALATALOUDELLI- NEN TARKKAILUOHJELMA Heikki Holsti Kirjenumero 420/16 SISÄLTÖ 1. TARKKAILUN PERUSTEET... 1 2. TUTKIMUSALUE
Í%SC{ÂÂ!5eCÎ. Korvaa* Kevitsan vesistötarkkailu, PERUS, marraskuu 2018
Boliden Kevitsa Mining Oy Anniina Salonen Kevitsantie 730 99670 PETKULA s-posti: anniina.salonen@boliden.com AR-18-RZ-008423-02 Tutkimusnro EUAA56-00006080 Asiakasnro RZ0000092 Näytteenottaja Timo Putkonen
EU-UIMARANTAPROFIILI. Lossin uimaranta. Äänekosken kaupunki
EU-UIMARANTAPROFIILI Lossin uimaranta Äänekosken kaupunki UIMAVESIPROFIILI 2 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3
KERTARAPORTTI 2.10.2015
s. 1 (1) KEURUUN KAUPUNKI, JAAKONSUON JVP Tutkimus: 9/2015, 16.9.2015 (5keukk). Tulokset syyskuun puhdistamotarkkailusta. Lähtevän veden laatu oli hyvä. Laitos nitrifioi täysin ja tulostaso oli kaikkiaan
Saap. 22.2.2011 Dnro s65/2011 saap. 24.2.2011 Dnro s74/2011 SISÄLLYS
O.Zacheus, THL UIMAVESIPROFIILI - 16.4.2010 Saap. 22.2.2011 Dnro s65/2011 saap. 24.2.2011 Dnro s74/2011 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja
Tutkimusluvan saaminen koekalastusta varten Vähä- ja Iso-Pitkusta järville sekä töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Somero
Etelä-Suomi Päätös Nro 84/2011/4 Dnro ESAVI/19/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2011 ASIA HAKIJA Tutkimusluvan saaminen koekalastusta varten Vähä- ja Iso-Pitkusta järville sekä töiden aloittaminen
Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014
Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Jomiset Oy Miska Etholén Johdanto Tyystiö on noin 14 hehtaaria suuri järvi joka sijaitsee Salon kaupungissa, Lounais Suomessa. Salmijärvi-Tyystiö-Kaituri-seura teetti
joten ei E-colia AMMONIUM * SFS 3032:-76 mg/l < 0,02 AMMONIUM-TYPPI * SFS 3032:-76 mg/l < 0,02 HAJU
Testausseloste 2012-5576-1 1(1) Vesinäyte 31.12.2012 Vesilaitos Näytetiedot Näyte Näyte otettu 19.12.2012 Näytteen ottaja Riikonen Saapunut 19.12.2012 Näytteenoton syy Jatkuva valvonta Tutkimus alkoi 19.12.2012
Kitkajärvien seuranta ja tilan arviointi
Kitkajärvien seuranta ja tilan arviointi i Mirja Heikkinen 7.12.2009 Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus / Mirja Heikkinen/ Kitka-seminaari 14.12.2009 1 MITÄ, MISSÄ, MIKSI? - Säännöllinen seuranta
Esitys Isorahkan turvetuotantoalueen (Pöytyä) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi
Kuulutus 1 (2) 25.1.2019 3439/5723/2018 Esitys Isorahkan turvetuotantoalueen (Pöytyä) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Biolan Oy on 26.11.2018 toimittanut Varsinais-Suomen ELY-keskukseen hyväksyttäväksi
KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU
SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY E 732 SIILINJÄRVEN KUNTA KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU ESITYS UUDEKSI TARKKAILUSUUNNITELMAKSI KUOPIO 9.6.2010 TÄYDENNETTY
ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA
1(5) PÄÄTÖS tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Dnro EPOELY/3027/2015 Annettu julkipanon jälkeen Vaasassa 24.10.2018 ASIA Huhdannevan (Lapua) turvetuotantoalueiden tarkkailuohjelman hyväksyminen HAKIJA
EU-UIMAVESIPROFIILI. Suojärven uimaranta. Äänekosken kaupunki
EU-UIMAVESIPROFIILI Suojärven uimaranta Äänekosken kaupunki UIMAVESIPROFIILI 2 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3
Esitys Siniharjun pohjavedenottamon (Kauhajoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi
Kuulutus 1 (2) 12.3.2018 2865/5723/2017 Esitys Siniharjun pohjavedenottamon (Kauhajoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Kauhajoen Vesihuolto Oy on toimittanut Varsinais-Suomen ELYkeskukseen
Yläneenjoen sähkökoekalastusraportti
Yläneenjoen sähkökoekalastusraportti 27.7.2018 Tero Forsman & Lauri Anttila Tero Forsman & Lauri Anttila Yläneenjoen sähkökoekalastusraportti PYHÄJÄRVI-INSTITUUTIN JULKAISUJA Sarja B nro 38 ISBN 978-952-9682-83-6
Matkusjoen kalataloudellisen yhteistarkkailun ohjelma vuodesta 2018 lähtien
TARKKAILUOHJELMA Matkusjoen kalataloudellisen yhteistarkkailun ohjelma vuodesta 2018 lähtien Nab Labs Oy Pekka Sundell Sisällys 1 TARKKAILUVELVOITE... 1 2 TUTKIMUSALUE... 1 2.1 Valumavedet... 1 2.2 Vesistöt