Karvian kunta tiedottaa
|
|
- Niilo Härkönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuntatiedote 3 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kunnanvirasto suljettuna ma pe ma pe pe to pe Nuorten kesätyöllistämistuki yrityksille kesällä 2018 Karvian kunta myöntää hakemusten perusteella kesätyötukea yrityksille, jotka työllistävät karvialaisen, vuonna syntyneen koululaisen tai opiskelijan vähintään 4 viikon ajaksi. Työajan tulee olla vähintään 6 tuntia/päivä. Tuen suuruus on 500 kesätyöntekijää kohti. Hakemusten määrästä riippuen, tukea maksetaan yhden tai useamman kesätyöntekijän osalta yritystä kohti. Kesätyöntekijä ei saa olla yrittäjän perheenjäsen tai osakas yrityksessä. Hakemuslomakkeita ja lisätietoja on saatavissa Satakunnan työ- ja elinkeinotoimiston Kankaanpään yksiköstä, puh tai Karvian kunnanvirastosta. Hakemukset toimitetaan Karvian kunnanvirastoon tai Kankaanpään työvoimatoimistoon mennessä. Tekninen toimi Yksityistieavustukset Tekninen lautakunta pyytää avustettavilta yksityisteiltä vuoden 2017 kunnossapitotöistä kuitit tai kirjanpitotiedot tekniseen toimistoon mennessä. Ilmoitetun päivämäärän jälkeen palautetut yksityisteiden kunnossapitoavustushakemukset käsitellään, mutta myönnettävä avustus on 25% normaalia pienempi. Maaseututoimi tiedottaa Tukihakukoulutus viljelijöille klo 12 kunnantalolla valtuustosalissa. Päivähoito Päivähoitoon hakeminen alkavalle toimintakaudelle Hakemuksia saa Karvian kunnan nettisivuilta ja kunnantalolta. Hakemus toimitetaan liitteineen (mm. tulotiedot) kunnantalon neuvontaan tai päivähoitotoimistoon 4 kk ennen hoidon aloittamista. Yksityinen henkilö tai yhteisö, joka korvausta vastaan harjoittaa lasten päivähoitotoimintaa, on velvollinen tekemään siitä ilmoituksen Karvian kunnan kasvatus- ja opetuslautakunnalle (Varhaiskasvatuslaki 28 ). Lisätietoja puh , päivähoidon ohjaaja Puhelimien kuuluvuusongelmat Karvian kunta keräsi ja kokosi kuntalaisten ilmoituksia puhelimen kuuluvuusongelmista viestintävirastoon. Viraston vastauksessa kehotetaan kaikkia kuuluvuusongelmista kärsiviä olemaan ensisijaisesti yhteydessä omiin operaattoreihinsa ja ilmoittamaan ongelmista heille. Viestintävirasto on luvannut tutkia tilannetta myös teknisten mittauksien avulla, mutta tarkempi mittausten ajankohta ei ole vielä selvillä. Viestintävirasto tiedottaa kuntaa mittausten tuloksista. Mittauksia ja niiden tuloksia odotellessa: Ohjeita ja vinkkejä kuuluvuusongelmien ratkaisemiseen löytyy Viestintäviraston nettisivuilta Internet&puhelin Puhelin- ja laajakaistaliittymän toimivuus Matkaviestinverkon toimivuus Ohje matkapuhelimen kuuluvuuden ja mobiililaajakaistan toimivuuden parantamiseen Karviatalo avoinna nuorisolle perjantaisin klo Valvojina aikuisia eri yhdistyksistä ja järjestöistä.
2 Karvian Kirjasto Satutunti alle kouluikäisille lapsille pe ja klo Kesto n. 30 min. Tervetuloa, lapset ja lapsenmieliset! Lehtiosastolle on ilmestynyt tabletti, jolla voit testata, tutkia ja lukea e-lehtiä. Sähköisiä sanomalehtiä käytettävissäsi on yht. lähes 200 nimekettä (mm. Maaseudun Tulevaisuus, Etelä-Suomen Sanomat, Turun Sanomat, runsaasti paikallislehtiä) ja aikakauslehtiäkin yli 40. emagzista löydät myös Ilta-Sanomat ja Iltalehden. Palveluihin kuuluu 1 2 vuoden arkistot. Palvelut ovat helppokäyttöisiä ja virkailijat auttavat mielellään. Pyydä tarvittaessa opastusta! Satakirjastot perii maksamattomia maksuja tehostetusti kerran vuodessa. Maksut voi maksaa nyt myös verkkokirjastossa Kirjasto avoinna: Ma, ke, pe ti, to Poikkeuksia: To klo suljettu Ma klo Ti 1.5. suljettu Ke 9.5. klo To suljettu Vapaa-ajanpalvelut OHJAUSRYHMÄT: Lavis lavatanssijumppa palloilusalissa maanantaisin klo ja torstaisin (4 /kerta) Kuntonyrkkeily palloilusalissa torstaisin (25 kevät) Aikuisten harrastelentopallo palloilusalissa perjantaisin klo Punttikoulu Karviatalolla tiistaisin (20 /25 ) ja lauantaisin klo Lukkopaini Karviasalissa tiistaisin Naisten lentopallo palloilusalissa tiistaisin Lasten lentopallo keskiviikkoisin TERVEYSKIOSKI & LIIKUNTANEUVONTA Liikuntaneuvoja Sanna Perälä (Tiina Kosken äitiysloman sijainen) on paikalla tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Hänet tavoittaa samasta tutusta numerosta p Kun kaipaat kuntosalin terveyskioskin palveluja ja/tai liikuntaneuvojan apua; soita, laita viestiä tai sähköpostia sanna. perala@karvia.fi. LIIKUNTANEUVOJAN OHJAUKSET: Lapsiparkki tiistaisin klo vanhemman oma kuntosalihetki. Liikuntaneuvoja leikittää lapsia lapsiparkissa. Ryhmäkoko enint. 5, alaikäraja 2 vuotta. Ilmoittautumiset liikuntaneuvojalle etukäteen! Seniorien tasapainojumppa keskiviikkoisin klo (Karviasali) - tasapainoa, liikkuvuutta, kehonhallintaa ja lihaskuntoa parantavaa liikuntaa. Ei ennakkoilmoittautumista! Kehonhuoltoa, bocciaa & curlingia keskiviikkoisin klo (palloilusali) - sopii myös henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia tai rollaattoria. Ilmoittautuminen liikuntaneuvojalle etukäteen! Äiti/isä-vauvajumppaa perjantaisin klo lihaskuntojumppaa, jossa vauva toimii painona eri liikkeissä. Sopii kaikenkuntoisille vanhemmille. Mukaan kannattaa ottaa pyyhe vauvan alle. Vauvan suositusikä 3kk-2v. Ei ennakkoilmoittautumista! HAASTEPYÖRÄILYKESÄ 2018 Karvian pyöräilykesän haasteet tutuksi kunnantalolla esi-olohuoneessa ma klo Jaetaan henkilökohtaiset pyöräilypassit, kerrotaan uudesta ideasta patsastaidepolusta, pyöräilyviikon teemoista ja muista polkupyöräkampanjoista. Tarjolla heijastimia, arvontapalkintoja, kahvia & kastamista Patsastaidepolku liikuttaa Karvia tunnetaan persoonallista pyöräilypatsaistaan ja siksi kunta haastaa kaikki luomaan uutta innovatiivista ideaa patsastaidepolkua. Tavoite on rakentaa pitkin pitäjää patsaita, joiden sijaintikoordinaatit ilmoitetaan kuntaan kesäkuun alkuun mennessä. Patsaspolusta tehdään kuvasuunnistus- ja pyöräilykartta kuntalaisten ja matkalaisten iloksi. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan tuotepalkintoja ja Willi Karvia -sukkia. Kuvat patsaista käy nappaamassa ja lisätietoja antaa liikuntasihteeri p Liikuntaleikkikoulu Karviasalissa keskiviikkoisin 17-18
3 Veteraanipäivä Vapaa-ajanlautakunta kutsuu kunnantalolle kaikki sotiemme veteraanit, sotainvalidit, rintamamiehet, lotat ja sotaorvot perheineen perjantaina klo alkaen. Vieraille tarjotaan lounas, jonka jälkeen valtuustosalissa juhlaohjelma. Tilaisuuden päätteeksi kakkukahvit. Olohuone ja sen suunnittelu Alakoululle suunnitellun Olohuoneen on kaavailtu olevan käyttökunnossa syksyyn 2018 mennessä, mutta siihen asti kokoonnumme esi-olohuoneeseessa! esi-olohuoneen löydät kunnantalon pohjoispäädystä, vanhoista lomatoimen tiloista, jonne käynti vanhan kunnantalon puoleisesta päädystä. e s i - olohuone. Tervetuloa esi-olohuoneeseen vaihtamaan kuulumisia, keittelemään kaffia ja osallistumaan vapaamuotoiseen jutusteluun keskiviikkoisin klo 10-14, Lakeuden Vesi tiedottaa Lakeuden Vesi Oy:n vedenhankintaprojektissa on käynnissä vesijohdon rakennussuunnitteluvaihe. Hankkeessa rakennetaan noin 30km pitkä runkovesijohto Karvian ja Kauhajoen alueelle. Hankkeessa tehdään parhaillaan maastotutkimuksia Kauhajoella sekä Karvian pohjoisosassa tiealueella. Muilta osin Karvian puolella maastotutkimuksia valmistellaan. Suunnittelualueen maanomistajille järjestetään tiedotustilaisuus kevään aikana Karviassa Pärjätään yhdessä SPR:n Pärjätään yhdessä -hankkeella pyritään aktivoimaan ihmisiä oman lähiyhteisönsä hyvinvoinnin ja turvallisuuden vahvistamiseen ja vapaaehtoistoimintaan. Karviassa esi-olohuoneessa järjestettäviä maanantaitapahtumia, joihin kaikki kuntalaiset ovat tervetulleita: 9.4. Kahvia ja Kansanlauluja, Kulttuuritoimi Ensiapua ikäihmisten pienissä tapaturmissa, SPR Haastepyöräilykesä 2018, Liikuntatoimi 7.5. SPR, SPR Karvian osasto lisätietoja järjestäjän omista tiedotuslähteistä! Haluaisitko järjestää vastaavan tapahtuman keväällä, kesällä tai syksyllä? Toivoisitko jollekin ryhmälle tarkoitettua tapahtumaa? Ota yhteyttä: karvia@karvia.fi jolloin paikalle saapuu juttuseuraksi ja/tai erilaista toimintaa järjestämään toimihenkilöitä eri yhdistyksistä, kuten Finfami Satakunta ry, Tukiranka ry, Hyvis ry ja Porin Sininauha ry. Huhtikuun teemat: Sairastuneen lähiomaisten tukeminen Vuorovaikutus Voimavarat Lentokentäntie Skanssintie JOKIPIRTTI Karviantie TYÖMAA-ALUE Esittävien taiteiden katsomon talkoot käynnissä! Kauraharjuntie KULKUREITTI Tervetuloa mukaan talkootyöhön, rakennetaan yhdessä upeat puitteet esittäville taiteille Kantin vanhan koulun viereiselle tontille. Kaikenlaisia tekijöitä tarvitaan, kaikki rohkeasti mukaan! Ennakkoilmoittautumiset ja kysymykset voi esittää Joni Vainionpäälle ( ) tai Kaija Kankaalle ( ) JOKIPIRTILLE KULKEMINEN rakennustöiden aikana Oikaiseminen Jokipirtille Kantin koulun pihan kautta on esittävien taiteiden katsomon rakennustyömaan vuoksi kielletty! Rakennustyömaalla on monenlaisia vaaroja eikä ulkopuolisten henkilöiden oleskelua alueella ole sallittu. Kulku Jokipirtille vain Lentokentäntien kautta!
4 Yhdistykset tiedottavat Karvian AA-ryhmä Karvian AA-ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 18 kunnantalolla lomatoimen entisessä tilassa, kulku pohjoiselta sisäänkäynniltä. Ryhmässä keskustelumahdollisuus ja vertaistukea. AA tiedotustilaisuus - mitä AA on? Torron harrastekeskuksessa alkaen klo Tule kuuntelemaan Karvian AA-ryhmän omia kokemuksia ja/tai AA-omaisten selviytymistarinoita. Aikaa on varattu kyselyyn ja seurusteluun. Tarjolla vertaistukea ja kakkukahvit. Tervetuloa AA-ryhmäläiset, heidän omaisensa sekä kaikki asiasta kiinnostuneet. Lisätietoja Hannu Ratia p , Sirpa Ala-Rämi p H-bingo Karviatalolla klo , 18.4., 2.5., 16.5., 30.5., Lähde mukaan jännään peliin koko perheen kanssa! Väliajalla nautitaan kahvia ja mehua. KARVIAN YHTENÄISKOULUN 4H-kerhot Kevät 2018: 4H-kerhot vuoroviikoin Alkaen Ma klo Ti klo To klo Pe klo Ti klo Ke klo To klo Yhtenäiskoulun 6lk Yhtenäiskoulun 1-2lk Yhtenäiskoulun 8-9lk Yhtenäiskoulun 4lk Yhtenäiskoulun 3lk Yhtenäiskoulun 5lk Yhtenäiskoulun 7lk Joka tiistai 1-6 -luokkalaisten 4H-Dancemix klo Karviasalissa. Ohjaaja: Maisa Suosittu 4H-Kesäleiri vuotiaille. Jyllinhovin leirikeskuksessa Honkajoella. Mukavaa yhdessäoloa ja hyviä leirimuistoja. Kivat ohjaajat. Vappukarnevaalit Karviatalolla nuorisotilassa alakouluikäisille. Pukeudu Vapputeemaan, paras asu palkitaan Järjestää 4H-yläkoulun ryhmä Karvian Mll Lauantaina Perhematka Seinäjoen HopLopiin, MLL tarjoaa bussimatkan ja pientä matkaevästä, pääsyliput jokainen ostaa itse. Lapselle huoltaja mukaan! 1.5. MLL Vappujuhla Karviatalolla klo 12-15! Ongintaa, kasvomaalauksia, taikatemppuja, lasten peuhapaikka, kirppis jne. Vapaa pääsy, tervetuloa! Karvian Ns:n Näyttelijät harjoittelevat Sampolassa torstaisin klo 19 alkaen! Perinteiset LEVYTANSSIT Sampolassa joka kuukauden 1. ja 3. tiistaina klo (Huhtikuussa kuitenkin 3.4. ja 24.4.). Vanhan kunnon tanssimusiikin tahtiin laitetaan jalalla koreasti, tervetuloa siis sankoin joukoin viettämään mukavaa iltaa! VAPAA PÄÄSY, puffetti auki! Karvian Reserviläiset Järjestää pilkkikisat Rastiaisjärvellä sunnuntaina klo Siirtymät 15/30min, moottorikairan ja potkukelkan käyttö sallittu. Yleisölle tarjolla tikanheittoa ja ammuntaa sekä puffetti. Tervetuloa! Karvian UA / Ratayhdistys Karvian Urheiluautoilijat ja Ratayhdistys on saanut harvinaisen ja halutun tilaisuuden järjestää naisten, nuorten ja evk luokkien jokkiksen SM-kisat Kisaviikonloppuna Karviaan odotetaan 4000 henkilöä. Kisajärjestelyt vaativat lukuisia talkootyötunteja ennen kisaa ja kisan aikana. Jos talkootyö kiinnostaa, otamme kiitollisena kaiken avun vastaan. Myös kaikki mahdolliset vuokralle tarjottavat majoitustilat kokoamme kilpailun internet-sivulle, ota yhteyytä jos sinulta löytyy mökki tms. Lisäksi tarjoamme yhdistyksille ja seuroille erilaisia yhteistyö mahdollisuuksia. Monet asiat on vielä kesken ja toimintatavat hakevat muotoaan, mutta ota yhteyttä jos haluat lisätietoa. Olli Pentinmäki, Pasi Patokoski,
5 Maaliskuun lopun tapahtumia To Ehtoollishartaus klo Annakodissa klo Syreenissä Kiirastorstain messu klo 19. Kirkkokuoro. Pe Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10, urut vaiti, kirkko on verhottu mustaan. Weisuuveljet. La Pääsiäisyön messu klo 23 kirkossa. Naiskuoro, T.Wrang. Huhtikuun tapahtumia seuraa päivityksiä: tai ilmoittajan omista tietolähteistä! Su 1.4. Pääsiäisen Jumalanpalvelus Karvian kirkosta TV1:ssä klo 10. Pilkkikisat Rastiaisjärjvellä klo Katso lisää yhdistysten tiedotteista! Karvian Reserviläiset ry Ma Pääsiäispäivä Iltakirkko Torrossa klo 18. Risteyksessä-messu, Uniwaje. Kirkonmenojen jälkeen Yhteisvastuu huutokauppa: meklarina Seppo-pappi. Tuo myytävää ja huuda itsellesi! Musiikkia. Ti 3.4. Levytanssit Sampolassa Jalalla koreasti tanssimusiikin tahtiin! Puffetti auki, vapaa pääsy. Tervetuloa! Ke 4.4. Esi-olohuoneella ovet auki klo Tervetuloa mukaan isolla porukalla! Olohuoneen suunnitteluryhmä Pe 6.4. Avantoiuintia Loma- Raisossa Korsusauna on lämpimänä klo Hinnat ym. entiset. Loma-Raiso La 7.4. MTK Karvian Teatterimatka Seinäjoen Kaupunginteatteriin Pöyrööt - oikias oleminen -näytökseen. MTK Karvia Perhosleidit Karviasalissa klo 14. Su 8.4. Vauvakirkko ja vauvajuhla Srk-salissa klo 13 alkaen. Vuonna 2017 syntyneille ja heidän perheilleen. Karvian MLL, Karvia Seurakunta, Karvian kunta Ma 9.4. Kahvia ja kansanlauluja Esi-olohuoneessa. Kulttuuritoimi Uskon ABC klo 18 srk-talolla. Ti Saran piiri Sarasteen kerhohuoneella klo 12. Ke Esi-olohuoneella ovet auki klo Tervetuloa mukaan isolla porukalla! Olohuoneen suunnitteluryhmä SPR:n kahvila klo Sampolan kahviossa. Tervetuloa! SPR Karvian osasto Päiväpiiri klo srk-talolla, Tiia Verho puhuu Nepalista. To Kirkkokuoron harjoitukset klo 18 Pe Satutunti kirjastossa klo 9:30, kesto noin 30min. Karvian kirjasto Avantouintia Loma- Raisossa Korsusauna on lämpimänä klo Hinnta ym. entiset. Loma-Raiso La Yhteisvastuukeräystempaus Ihanaisten hemmottelupäivä alkaen klo Ohjelmassa räväkkää, rentouttavaa liikuntaa sekä terveellisiä maistiaisia ja paikallisia herkkuja Karvian liikuntapalvelut
6 Huhtikuun tapahtumia seuraa päivityksiä: tai ilmoittajan omista tietolähteistä! Su Messu klo 10 Päiväseurat klo 14 Arvo ja Kaarina Hautalassa Ma Uskon ABC klo 18 srk-talolla. Ti Riiarinna-kuoron kevätkonsertti Sampolassa klo 19. Liput 10, alle 12-v. ilmaiseksi. Tervetuloa! Kulttuuritoimi Huom! Sampolan levytanssit vasta Ke Esi-olohuoneella ovet auki klo Tervetuloa mukaan isolla porukalla! Olohuoneen suunnitteluryhmä To Hammashoitolassa avoimien ovien päivä klo Poikkea tutustumaan hammashoitolan tiloihin ja henkilökuntaan ja samalla kysymään,jos mielessäsi on hampaisiin liittyviä kysymyksiä. Aikaa hoitoonkin voi varata Paljon ilmaisia tuotenäytteitä! Paikalla myös apteekin edustaja esittelemässä apteekissa myytäviä suunhoitotuotteita Kävijöiden kesken arvotaan sähköhammasharja! Kahvi-ja mehutarjoilu TERVETULOA!! Hammashoitola Kirkkoneuvoston kokous klo Kirkkokuoron harjoitukset klo 18 Su Messu klo 10. Kiviranta, Eränen. Ma Naisten ja miesten piirit Srk-talolla klo 14. Haastepyöräilykesä 2018 haasteet tutuksi esi-olohuoneessa klo Katso lisää vapaa-ajanpalveluiden tiedotteista! Liikuntatoimi Ti Iltaruskon hartaus klo 13. Levytanssit Sampolassa Jalalla koreasti tanssimusiikin tahtiin! Puffetti auki, vapaa pääsy. Tervetuloa! Ke Yhteisvastuumyyjäiset kauppojen edessä Esi-olohuoneella ovet auki klo Tervetuloa mukaan isolla porukalla! Olohuoneen suunnitteluryhmä Tukihakukoulutus viljelijöille klo 12 kunnantalolla valtuustosalissa. Maaseututoimi To Hartaus Annakodissa klo 13.30, Syreenissä klo Pe Nuortenilta rippikoululaisille Veteraanipäivä Vapaa-ajanlautakunta kutsuu kunnantalolle kaikki sotiemme veteraanit, sotainvalidit, rintamamiehet, lotat ja sotaorvot perheineen perjantaina klo alkaen. Vieraille tarjotaan lounas, jonka jälkeen valtuustosalissa juhlaohjelma. Tilaisuuden päätteeksi kakkukahvit. Vapaa-ajanlautakunta Vappukarnevaalit Karviatalolla nuorisotilassa. Ala-kouluikäisille. Pukeudu Vapputeemaan,paras asu palkitaan 4H-yläkoulun ryhmä Su Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa. Liisa Myyryläinen. Ma Uskon ABC klo 18.
7 Toukokuun tapahtumia seuraa päivityksiä: tai ilmoittajan omista tietolähteistä! Ti 1.5. MLL Vappujuhla Karviatalolla Ongintaa, kasvomaalauksia, taikatemppuja, lasten peuhapaikka, kirppis jne. Vapaa pääsy, tervetuloa! MLL Karvian paikallisyhdistys Ke 2.5. Ti 8.5. Levytanssit Sampolassa Jalalla koreasti tanssimusiikin tahtiin! Puffetti auki, vapaa pääsy. Tervetuloa! Ke 9.5. SPR:n kahvila klo Sampolan kahviossa. Tervetuloa! SPR Karvian osasto Pe Satutunti kirjastossa klo 9:30, kesto noin 30min. Karvian kirjasto La AA tiedotustilaisuus - mitä AA on? Torron harrastekeskuksessa alkaen klo Tule kuuntelemaan Karvian AA-ryhmän omia kokemuksia ja/tai AA-omaisten selviytymistarinoita. Aikaa on varattu kyselyyn ja seurusteluun. Tarjolla vertaistukea ja kakkukahvit. Tervetuloa AA-ryhmäläiset, heidän omaisensa sekä kaikki asiasta kiinnostuneet. Lisätietoja Hannu Ratia p , Sirpa Ala-Rämi p Su Äitienpäivälounas Karviatalolla klo Ke Ti Levytanssit Sampolassa Jalalla koreasti tanssimusiikin tahtiin! Puffetti auki, vapaa pääsy. Tervetuloa! Ke Asu ja yritä Karviassa Myytävänä SARVELAN koulukiinteistö! Karvian kunta myy Sarvelan kyläkoulun kiinteistön. Yli 8400 m 2 :n tontti, jolla sijaitsee noin 930m 2 koulurakennus, autokatos ja leikkipuisto, jokirannassa myös huvimaja/grillikota Koulurakennuksessa useita eri kokoisia luokkahuoneita, joista osa suoraan asuinkäyttöön soveltuvia Tilat muokattavissa eri tarpeiden mukaan Soveltuu esimerkiksi matkailu- tai perhekotitoimintaan Myytävänä SARAN koulukiinteistö! Noin 1ha:n tontti, jolla sijaitsee 670m 2 koulurakennus, autotalli/varasto ja leikkipuisto Koulurakennuksessa useita eri kokoisia luokkahuoneita, rakennuksen eteläpäädyssä kaksi asuntoa, joissa toimii päiväkoti (voisi jäädä toistaiseksi vuokralle rakennukseen) Tilat soveltuvat monenlaiseen yritystoimintaan Koulukiinteistöt myydään tarjousten perusteella, myyjänä Karvian kunta. Myyntiesitteet löydät kunnan kotisivuilta! Lisätietoja tai jaakko.kallioniemi@karvia.fi
8 PoSa - Karvian Peruspalvelukeskus Iltaruskonkatu 1 Avoinna: ma - to klo , pe klo lääkäri hammashoitola lastenneuvola äitiysneuvola perhesuunnittelu aikuisneuvola näytteenotto sosiaalipalvelut Lääkärin ja hoitajan ajanvaraus: Hammashoitolan suoranumero ja ajanvaraus: Ajanvaraus toimii ma-pe klo Särkypäivystys virka-ajan ulkopuolella Satakunnan Keskussairaalassa puh Potilaat vain ajanvarauksen kautta. YHTEYSTIETOJA Yleinen hätänumero 112 Vanhuspalvelut ILTARUSKON PALVELUKESKUS Satakunnan pelastuslaitos Karvian paloasema Iltaruskonkatu Riskunkatu 4 Keittiö Kalustonhoitaja Petri Patokoski Sari Myllyniemi-Salomäki PALVELUKOTI ANNA Iltaruskonkatu Kotipalvelun tilaus Kotihoito/päivystys Kotihoito/sairaanhoitaja Sosiaalitoimen palvelut Sosiaaliohjaaja Aila Pukaralammi aila.pukaralammi@eposa.fi Soittoaika maanantaisin klo 9-11, muina päivinä klo Eläinlääkäri Kylä-Karviantie 39 Mari Rantala Löytöeläimet Kari-Matti Nikkola Palotarkastuksiin liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä Harri Viitasaloon harri.viitasalo@satapelastus.fi Pohjois-Satakunnan päivystävä paloviranomainen (24h) Karvian VPK:n päivystävä yksikönjohtaja (24h) Poliisi Kankaanpään poliisiasema Paasikivenkatu 13, Kankaanpää Lupatoimisto avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16 Lupatoimisto vaihde Karvian kunnantalolla toimii Poliisin yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Kunnanvirasto Kylä-Karviantie avoinna ma-pe klo 8-15:45 Aho Tuire apulaiskirjanpitäjä (yleishallinto) Ala-Rämi Sirpa liikuntasihteeri Arkko Matti yritysneuvoja Aro-Heinilä Tiina-Kaisa nuorisosihteeri Honkanen Arja palkanlaskija-arkistonhoitaja Hosiasluoma Tarja kunnanjohtaja Jokiniemi Raija kirjanpitäjä (yleishallinto) Kallioniemi Jaakko rakennusmestari Koski Tiina / sijaisena Sanna Perälä liikuntaneuvoja Lepola Pii kanslisti (tekn.) Ojala Marianne rakennustarkastaja Pihlajaviita Marjo palkanlaskija (yleishallinto) Ronkainen Kaisamaija maaseutusihteeri kaisamaija.ronkainen@pori.fi Ruinu Arja päivähoidon ohjaaja Salonen Miia talous- ja velkaneuvoja Tuuliniemi Arja toimistosihteeri (yleishallinto) Vainionpää Hanna kunnansihteeri, koulutoimenjohtaja Välimäki Tarja siivoustyönohjaaja (tekninen toimi) Sähköpostit: etunimi.sukunimi@karvia.fi (ellei toisin mainittu) Yhteispalvelupisteessä -Kelan asiointipiste (palveluneuvoja Arja Tuuliniemi) -Poliisin asiointipiste (palveluneuvoja Arja Honkanen) Mela-asiamies Asta Suoranta -vastaanotto ajanvarauksella asta.suoranta@mela.fi Kiinteistönhoitajat vastuualueineen: Ala-Rämi Urho Vesi- ja viemärilaitos, ent.alakoulut, Torro, Jokipirtti Liikala Olli Terveysasema, Iltarusko, Annakoti, Syreeni, Veteraanitalo Raiskio Vesa Kunnantalot, kirjasto, kierrätyskeskus, urheilukentät, pururadat, uimarannat Salo Juha Yhtenäiskoulu, Karviatalo, paloasema, urheilukentän huoltorakennus Talonmiespäivystys iltaisin klo 16-22, viikonloppuna pe klo 16 - ma klo 7 Yhtenäiskoulu Opinpolku Haapasenkatu 3 Koivisto Arimo rehtori Yliluoma Marjo vararehtori Mustasilta Tiina toimistosihteeri / kanslia Korpi Jaana esikoulunopettaja Karvian kunnankirjasto Tyyni Tuulion katu kirjasto@karvia.fi Anne-Mari Kontiainen, kirjastovirkailija anne-mari.kontiainen@karvia.fi Minna Hautaluoma, kirjastonhoitaja minna.hautaluoma@honkajoki.fi Kirjasto avoinna: Ma To Ti Pe Ke aattoina Jätehuolto Karvian jätevedenpuhdistamon yhteydessä olevalle kierrätyspisteelle voi palauttaa kartonkia, metallia, lasia, nestemäistä ongelmajätettä, lamppuja, akkuja, paristoja ja jätepuuta. Sekajätettä ei toistaiseksi oteta vastaan. Avoinna arkisin Kantin, Sarvelan ja Saran koulujen kierrätys- ja paperinkeräyspisteet ovat kaikkien käytössä. K-Market Lastulan ja Rakennuspalvelu Tuomo Lehtosen pihassa on pakkausjätteen kierrätyspiste, jonne voi palauttaa pakkauslasia ja -metallia, kartonkia ja paperia. Puhdasta risu- ja oksajätettä ottaa vastaan Energiapalvelu Ohrankämmen Tehtaantiellä. Soita etukäteen / Jukka Ohrankämmen Sopimusperusteinen jätteenkuljetus Jätehuolto Japi Ay Kaatopaikat Kooninkeitaan jäteasema Ruusilantie 79, Kankaanpää Avoinna ma klo 10-18, ti ja to klo Kierrätystoiminta Kierrätyskeskus Karvia Tehtaantie 3, Karvia Avoinna ma-to klo Moon Karviasta -torimyymälä ja ompelimo Kylä-Karviantie 10, Karvia Avoinna ma-to klo moonkarviasta@valtti.fi Anne Siivonen ompelimon työvalmentaja, anne.siivonen@valtti.fi Karvian Taksipäivystys Kela-Taksi Seuraava kuntatiedote ilmestyy Tiedotteessa julkaistava materiaali on toimitettava mennessä osoitteeseen marianne.ojala@karvia.fi Kiitos!
K arvia n ku n ta t iedo t ta a
Kuntatiedote 2 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Tekninen toimi Kotivara ennakoiva varautuminen häiriötilanteisiin
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 4 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Ilmoita kesätapahtumat seuraavaan kuntatiedotteeseen! 31.5.2018 ilmestyvässä tiedotteessa
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 6 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa KUNNAN KESKUSHALLINTO TIEDOTTAA Kunnanvirasto on suljettu seuraavina aikoina: 27.12.-29.12.2017
K arvia n ku n ta t iedo t ta a
Kuntatiedote 1 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Opetustoimi PUHELINYHTEYKSIEN TOIMIVUUS KARVIASSA Ilmoittautuminen
K arvia n ku n ta t iedo t ta a
Kuntatiedote 7 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kodin ja Koulun päivä Opinpolussa 1.9. klo 10-13 10 10.30-11 11-11.45 11.45-12
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 8 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa HAKUAIKAA JATKETTU! LASTENTARHANOPETTAJAN TYÖSUHDE KARVIAN KUNNASSA LASTENTARHANOPETTAJA
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 1 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Yrittäjien aamukahvit Kunnanhallituksen huoneessa torstaina 31.1.2019 klo 9-10.30 Teemana
Arvontakuponki tiedotteen loppupuolella!
Kuntatiedote 10 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Joulunavaus 30.11. PERJANTAINA Karviatalolla klo 18-21 PAIKALLISTEN YRITTAJIEN, YHDISTYSTEN
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 6 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Päivähoito Päivähoitoon hakeminen 1.8.2018 alkavalle toimintakaudelle Hakemuksia saa
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN
VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 2 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kesätyöpaikkoja Karvian kunnan kesätyöpaikat ovat nyt haettavana Tarjolla on kesätöitä:
HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Avajaiset Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 3 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa LAPE-työryhmä Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityöryhmä Kaikissa kunnissa tulee
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 7 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian Kirjasto Satutunnit pe 23.8., 20.9., 18.10., 15.11. ja 13.12 alkaen 9.30 alle
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 1 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian Vanhusneuvoston aloitteesta päätti kunnanhallitus aloittaa kuntatiedotteen julkaisemisen Karvian kunnassa.
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.
55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely
Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy
Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
K arvia n ku n ta t iedo t ta a
Kuntatiedote 8 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Karvian Kirjasto Vanhusten viikolla Kahvitarjoilu kirjastossa ti 8.10 15-18.
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 9 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian kunnassa on avoinna: Rakennustarkastajan virka 1.1.2019 lähtien Rakennustarkastajan
Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa
Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista
Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.
VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä
RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS
Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
Avointa toimintaa Hattulassa
Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,
PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT
Tekninen toimi 11.9.2013 Sivu 1 / 20 LIITE 3. PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT Liitteessä olevissa kartoissa on talvikunnossapidetävät piha-alueet. Keltaiseksi värjätyt alueet kuvaavat rakennuksia.
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 Aika Torstai 19.9.2019 klo 18.00 21.15 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten
Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2/2019 Aika Keskiviikko 27.3.2019 klo 19.30 20.32 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20 Eija Nevala Anne Aho vara Elina
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna
Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.
SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot
Toimintaviesti. maaliskuu 2019
Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 5 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Leikkikenttätoiminta alkaa Yhtenäiskoulu Opinpolulla esikoulun pihapiirissä (takapiha)
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49
Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa (Urheilukatu 1). Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Koulupäivä päättyy näytöksen
lapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018
Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017
Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016. Aika Keskiviikko klo Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016 Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 19.00 19.15 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja Paavo Tuuliniemi vara Rauni Virtanen Anne Aho Arto
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT
L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille
Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.
Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Lielahden koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018
Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 9 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian Kirjasto Teatteriryhmä Konkari esittää kirjastossa la 26.10. hämeenkyröläisestä
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,
Perustietoa Sukevasta
Sonkajärven kunta S Perustietoa Sukevasta Sukeva on n. 1000 asukkaan kylä vilkkaasti liikennöidyn Valtatie 5:n ja rautatien varressa Pohjois- Savossa. Hyvät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet avaavat yhteydet
AMURI 2 Hoitajat Kanslia
AMURI 2 Hoitajat 044 7758 020 Kanslia 044 7758 019 TERVETULOA KUNTOUTUMAAN! Tammenlehväkeskuksen osasto AMURI 2 on 28-paikkainen kuntoutusosasto. Osa huoneista on kahden hengen ja osa yhden hengen huoneita.
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja
HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY
HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) Perustettu vuonna 1938 HIY:ssä on noin 1700 jäsentä (2017) HIY edistää fyysisesti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja valvoo
Toimintaa elo syyskuussa 2018
Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
PETSAMO 3 Hoitajat Kanslia
PETSAMO 3 Hoitajat 050 366 2039 Kanslia 044 775 8018 TERVETULOA KUNTOUTUMAAN! Tammenlehväkeskuksen osasto PETSAMO 3 on 19-paikkainen kuntoutusosasto. Osa huoneista on kahden hengen ja osa yhden hengen
Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Viikko 36 (1.9.-6.9.) Ti 1.9. - Klo 10.00 Voimavara ryhmä, (Päivätoiminnan tila 1. krs). Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimintaterapeutti Jatta Ahlvik 044-7225935.
Näkövammaistyö Kevät
Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.
Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.
OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan
Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2
Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!
Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.