Karvian kunta tiedottaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Karvian kunta tiedottaa"

Transkriptio

1 Kuntatiedote 8 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa HAKUAIKAA JATKETTU! LASTENTARHANOPETTAJAN TYÖSUHDE KARVIAN KUNNASSA LASTENTARHANOPETTAJA PÄIVÄKOTI KISSANKIMALLUKSEEN Työ alkaa mahdollisimman pian. Työsuhde on toistaiseksi voimassaoleva. Työsuhteessa noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Tehtävä sijoittuu pääasiassa alle 3 vuotiaiden ryhmään. Kelpoisuusvaatimuksena on (laki ja asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (L 272/2005 ja A 608/2005) lastentarhanopettajan tehtäviin on yliopistossa suoritettu vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sellainen sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi AMK), johon sisältyy vähintään 60 opintopistettä varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneita opintoja. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Hakemukset, joihin tulee liittää kelpoisuutta osoittavat todistukset sekä nimikirjanote tai ansioluettelo, toimitetaan osoitteeseen: Karvian päivähoitotoimisto, Kylä-Karviantie 17, Karvia. Valitun tulee toimittaa lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Hakemukset tulee olla perillä viimeistään klo mennessä. Lisätiedot vs. päivähoidonohjaaja Jonna Haavisto ja koulutoimenjohtaja Hanna Vainionpää Karviassa Kasvatus- ja opetuslautakunta Willi viikko lähestyy, ilmoita tapahtumatiedot! Paikallinen yritys, yhdistys, seura, yksityinen - ilmoita Willin viikon tapahtumista ja tempauksista lauantaihin mennessä: tiina-kaisa.aro-heinila@karvia.fi Näin saat tietosi mukaan kotitalouksiin jaettavaan esitteeseen! Myymässä tai vuokraamassa taloa? Eri kokoiset perheet ovat kysyneet kunnasta ostettavia tai vuokrattavia taloja. Mikäli olet myymässä tai vuokraamassa kiinteistöäsi, ilmoitathan tästä myös kunnan neuvontaan, niin tiedämme kertoa ostajaehdokkaille! Myös lyhytaikaiseen majoitukseen kysytään usein loma-asuntoja, ilmoitathan vuokrakohteistakin! Karvian Kirjasto Syksyn satutunnit alle kouluikäisille lapsille pe , ja klo 9.30 alkaen, kesto noin 30min. Tervetuloa! Kirjasto avoinna: ma, ke, pe ti, to Maaseututoimi Järjestää messumatkan KoneAgriaan Jyväskylään pe Ilmoittautumiset mennessä: kaisamaija.ronkainen@pori.fi

2 Vapaa-ajanpalvelut TERVEYSKIOSKI & LIIKUNTANEUVONTA Liikuntaneuvoja Sanna Perälä on 3.9. alkaen paikalla maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Hänet tavoittaa samasta tutusta numerosta p Kun kaipaat kuntosalin terveyskioskin palveluja ja/tai liikuntaneuvojan apua; soita, laita viestiä tai sähköpostia: MUISTA TERVEYSKIOSKIN LAINAUSPALVELUT! Karvian Kiri KARVIANKIRI.SPORTTISAITTI.FI NAISTEN JA NUORTEN LENTOPALLO palloilusalissa tiistaisin klo ja sunnuntaisin klo LASTEN LENTOPALLO palloilusalissa maanantaisin klo ja keskiviikkoisin klo AIKUISTEN HARRASTELENTOPALLOA palloilusalissa perjantaisin klo Mukaan ovat tervetulleita kaikki terveysliikkujat, niin miehet kuin naisetkin. Sosiaalisen ja hauskan pelin lumoissa vierähtää pari tuntia mukavasti ja koko keho saa kaipaamansa liikettä. Maksuton, sopii myös vanhemmalle väestölle! Vetäjänä toimii Hely Kytömäki, järjestäjänä Liikuntatoimi LUKKOPAINI Karviasalissa tiistaisin klo , alkaen Tarkoitettu yli 15-vuotiaille. Lisätietoja Tero Kuusela p LIIKUNTANEUVOJAN OHJAAMAT RYHMÄT JATKUVAT SYKSYLLÄ (VK 36): Lapsiparkki ma 3.9. alkaen klo Senioreiden tasapainojumppa ke klo Boccia ja curling ke klo Äiti-vauva -jumppa pe 7.9. alkaen klo Kaikki ryhmät ovat maksuttomia, ilmoittautuminen ainoastaan lapsiparkkiin ( ) LAVIS - LAVATANSSIJUMPPAA palloilusalissa maanantaisin klo (kevyempi, sopii TYKY toimintaan) ja torstaisin klo , alkaen viikolla 36. Lavatanssijumppa on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, jota tanssitaan ilman paria. Tunnilla opitaan eri lavatanssin perusteita ja on niin mukavaa, ettet huomaa kuntoilevasi. Ohjaustunnin hinta 4 e/kerta. Lisätietoja ohjaajalta, Sari Penttilä p KUNTONYRKKEILYÄ palloilusalissa torstaisin klo Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Syyskauden osanottomaksu 20e. Vetäjänä toimii nyrkkeilyvalmentaja Lasse Seppälä. Ilmoittautuminen paikanpäällä, lisätietoja liikuntasihteeriltä PUNTTIKOULU Voimailujaoston Punttikoulu tiistaisin klo palloilusalissa. Ohjaajina Kari ja Päivi Tuuliniemi, Arto Lähdekorpi, Iina ja Mika Puskala sekä Rose Fortin. Lauantaivuoro klo toimii varavuorona tarvittaessa sopimuksen mukaan. Tervetuloa mukaan kaikki vanhat ja uudet punttikoululaiset! Ilmoittaudu Kirin kotisivuilla olevalla lomakkeella! Haastepyöräily jatkuu Karviassa aina syyskuun loppuun. Kirjaukseen oikeuttava pyöräilymatka on 10 km. Muista palauttaa Haastepyöräilypassi pyöräilykampanjan päätteesi liikuntatoimistoon mennessä! Elämisen taitoja - liikuntaseurakoulutus Tarjolla on karvialaisille viisi maksutonta (arvo 248 ) Lions Quest - liikuntaseurakoulutusta nuorten kanssa toimiville. Osallistumiskynnys on matala, sillä koulutukset järjestetään Karviasalissa kahtena lauantaina ja Koulutusohjelma antaa kasvattajille käytännön työkaluja ryhmäytymiseen ja elämäntaitojen harjoitteluun. Ilmoittautumiset ja tiedustelut mennessä Kalevi Nummijärvi Lisätietoja: Karvian Lions Club ja vapaa-ajanlautkunta

3 tervetuloa Lu nt nt p vä L A U A N T A I N A klo 13- Y H T E I S L Ä H T Ö ohjelmassa: KARVIATALOLTA klo u d u a Ilmott ennessä m 90 k a a nn e 0 2 i l u5j e7n2 7v u o k s i ) u m ta n rjo (ta K au ha la m min kie r os Liikuntasihteeri Sir a Ala-Rämi O se i n am o v ieli a ä v hy a kaveri u k i vy j a n a u r hym Geopark-hankkeen luontokohteet Projektipäällikkö Tertt Her ansson Geokäy köily - aivojumppaa, ulkoilua ja liikuntaa Har ast kseen hurahtanut Eija Kaunisto Sadonkorjuuherkkuja Wokissa Masan Buugi / Matti Sairiala Naisten omassa hengailupäivässä mukana menossa Ilari Käkelä

4 Syksyn 2018 tapahtumia KARVIASSA La Haastepyöräilyn päätös Satakunnan liikuttavin kunta haastaa kaikki kuntalaiset kakkukahveille Karviatalolle klo Liikuntatoimi Ihanaisten Luontoliikuntapäivä Kauhalammilla klo 13 alkaen. Yhteislähtö Karviatalolta klo Katso tarkempi ilmoitus tiedotteen alkusivuilta! Liikuntatoimi Su Perhemessu kirkossa klo 10. Myyryläinen, Haapala, Yli-Antola. Klo 15 Israel-tilaisuus srk-talolla, Ulla Järvilehto, Helena ja Markku Fager ym. Ma Miesten ja Naisten piirit Srk-talolla klo 14 To Kirkkokuoron harjoitukset klo 18 Valtakunnallinen vanhustenviikko Su Perinnemessu Karvian kirkossa klo 10 S. lääninrovasti Liisa Myyryläinen, l. kirkkoherra Seppo Myyryläinen, k. Juhani Yli-Antola, eht. avustaa rovasti Rauno Harjunpää, av. kirkkokuoro, soittokuntalaiset ja vastuuryhmäläiset. Lähetyslounas seurakuntasalissa (15e); jauhelihakeitto ja kahvit. Myyjäiset ja arpajaiset, läh. vastuuryhmä. Kiitosjuhla kirkkoremontin valmistumisesta seurakuntasalissa. Esiintyy rov. Hannu Syrjälahti, runoja ja kanteleen soittoa. Kirkonrakentajien palkitseminen. Hevoskyytiä ja pyhäkoulu lapsille! Kalevi Kiviniemen urkukonsertti Karvian kirkossa SU klo 16, ohjelma 15. Taiteilijan levyjä myynnissä, kaikki maksut käteisellä. Ulkoiluhaaste klo Kunnan nuoriso- ja liikuntatoimi haastavat kuntalaiset ulkoiluttamaan Iltaruskon ja Annakodin asukkaita palvelutaloilta Kirkonkylän laavulle, jonne on nyt esteetön pääsy. Tervetuloa mukaan eläkeläinen, omaisen tai läheisen hoitaja, hoidettava ja vapaaehtoistyöntekijä ja kaikki muutkin! Laavulla mukavaa yhdessäoloa syyssäästä ja makkarasta nauttien. Lähtö n. klo 13 Annakodin pihasta. Jos tarvitset kuljetusta, ota yhteyttä liikuntasihteeriin Nuoriso- ja liikuntatoimi, SPR Karvian osasto Ma Karvian esikoulun ja Kankaanpään musiikkiopiston lapset esiintyvät Annakoti klo 12 Iltarusko klo Uskon ABC srk-talolla klo 18. Ti Saran diakoniapiiri Sarasteen kerhohuoneella klo 12. Seppo Myyryläinen. Maksutonta testausta ja liikuntaneuvontaa Karviatalola klo Tule päivittämään oma tasapaino- ja voimatasosi seuraavasti; tasapaino-, puristusvoima-, tuolista ylösnousutestit sekä verenpaineen mittaus. Jaossa myös kotona tehtäviä jumppaohjeita ja tasapainoharjoitteita. Samalla voit tutustua kuntosalin ja terveyskioskin palveluihin. Lisätietoja liikuntaneuvoja Sanna Perälä Liikuntatoimi Iltaruskon hartaus klo 13, Anne Kokko. ke SPR:n kahvila NS-talo Sampolan kahviossa klo Tervetuloa! SPR Karvian osasto Päiväpiiri klo srk-talolla. Mukana väkeä Siikaisista. Lääkeasioista puhumassa apteekkari Jan-Peter Malme n. Tervetuloa mukaan. Aloitamme kahvittelulla. Arpajaiset. Retro-pojat esiintyvät Iltaruskon palvelukeskus Annakoti Syreeni Hautakorpi Kokkis-kerho klo H:n BINGO Karviatalon ylätasanteella klo 19. Tervetuloa! Karvian 4H To Ortobio-erikosjalkine-esittely klo 12 Annakoti klo 13 Iltaruskon palvelukeskus Uskon ABC klo hartaus Annakodissa. klo hartaus Syreenissä. SM Kirkkokuoron harjoitukset klo 18. Pe Satutunti kirjastossa klo 9.30 alkaen. Tervetuloa! Karvian Kirjastotoimi Piilotettu lauserasia -tehtävä Iltaruskon palvelukeskuksessa klo 13, Annakodilla klo La Värikylpy Iltaruskon palvelukeskuksessa klo 13.30, Annakodilla klo 15. SU Vanhusten kirkkopyhä klo 10. Lionsit järjestävät kuljetukset. Kyyditystä tarvitsevat ilmoittautuminen to mennessä Annelle Kirkkokahvit Seurakuntatalolla, Lions Karvia Brigitte Bardot n elämästä kertova esitys Karviasalissa klo 15. Eläkeläisiltä vapaa pääsy, muilta 10. Esitys on kahden porilaisen muusikon, Sini Tuomisalon ja Jaska Aallon uusin projekti. Sini on käsikirjoittanut kaksituntisen näytelmän käyttäen eri lähteitä: tv-haastatteluja, lehtiartikkeleita, BB:stä kertovia kirjoja. BB oli elokuvatähteyden ja valokuvamallin ohella myös suosittu pop-laulaja luvuilla Ranskassa. Näytelmässä kuullaan BB:n levyttämiä lauluja ranskaksi, portugaliksi ja englanniksi sekä suomeksi - suomennokset on Sinin kirjoittamia. Näytelmää varten Sini kävi myös tanssitunneilla ihan Venäjällä asti ja siellä tehtiin koreografioita! Sini esittää Brigitteä ja Jaska BB:n isää, useita poikaystäviä, muusikkoystäviä, lääkäriä jne. Jaska myös säestää lauluja klassisella kitaralla.

5 Kalevi Kiviniemen urkukonsertti Karvian kirkossa Urkumaestro Kiviniemi tuo konsertissaan satakielen laulun Karvian kirkkoon! Konserttiurkuri Kalevi Kiviniemi lukeutuu maailman huippu-urkureiden terävimpään kärkeen. Hän on vuoden sisällä konsertoinut useissa maailman ykköspaikoissa, kuten Pariisin Notre Damessa, Leipzigin Gewandhausissa ja Moskovan Tschaikovski-salissa. Kiviniemi on esiintynyt useiden nimekkäiden orkesterien, kuten Moskovan kamariorkesterin, Moskovan sinfoniaorkesterin ja Suomessa Helsingin kaupunginorkesterin ja Sinfonia Lahden solistina ja toiminut lukuisten merkittävien kansainvälisten urkukilto pailujen tuomaristossa sekä pitänyt Rippikkouluun ilmoittaumestarikursseja niin Suomessa kuin tuminen ja info ulkomailla. srk-salissa klo 18. Syksyn 2018 tapaht umia K ARVIA SSA Kiviniemi on tehnyt yli 160 levytystä ja saanut lukuisia levypalkintoja. Elokuussa julkaistiin hänen uusin levynsä, 20-osaisen OrganEra-sarjansa päätöslevy Organ Gravitation, joka koostuu Kiviniemen improvisaatioista. Vuonna 2009 Kiviniemi vastaanotti maamme merkittävimmän musiikkipalkinnon, Säveltaiteen valtionpalkinnon. Vuonna 2012 hänet lyötiin ritariksi Chevalier OCM -arvonimellä. Pro Cultura Tavastica et Fennica -mitalin hän vastaanotti vuonna Su Sanajumalanpalvelus klo 10. Kiviranta, Yli-Antola. Ma Uskon ABC srk-talolla klo 18. Ke Kokkis-kerho klo Karvian kirkon uruille hän on suunnitellut vartavasten niille sopivan ohjelman, jossa kuullaan lintuaiheisia teoksia, mm. yleisön kestosuosikki Satakielen laulu, jonka on säveltänyt ranskalainen Corrette. Konsertti juhlistaa samalla taiteilijan 60 vuoden ikää ja sen yhteydessä on tilaisuus ostaa taiteilijan levyjä. Kaikki maksut käteisellä. 4H:n BINGO Karviatalon ylätasanteella klo 19. Tervetuloa! Karvian 4H To Kirkkokuoron harjoitukset klo 18. Su Messu, maataloustuottajien kirkkopyhä klo 10. Ma Uskon ABC srk-talolla klo 18. Esimakua Willistä viikosta La Kaiken kansan kammoehtoo hämärässä valtuustosalissa Värisyttävää ohjelmaa.. Tule ja kummastu. Kulttuuritoimi ja Teatteri Sampola Ma Tervatuvalla Ainojen ja Reinojen vieraana runoilija Maire Loppi Ti Musiikkiopiston konsertti valtuustosalissa Ke Marko Haavisto & Poutahaukat Karviasalissa Useista Kaurismäen elokuvistakin tuttu yhtye saapuu viihdyttämään karvialaisia uuden levyn julkaisukiertueellaan. Pe Varaa lippusi kunnantalon neuvonnasta. WILLI YÖ Kaikenlaista kuhinaa ympäri kylää. Nuoriso-kulttuurisihteeri haastaa karvialaiset tekemään oman valotaideteoksensa pihoihin perjantai-iltaa valaisemaan. Tarkempi ohjelma ilmestyy myöhemmin!

6 Yhdi s t ykse t t iedo t tavat Karvian 4H Suosittu 4H-BINGO joka toinen keskiviikko Karviatalon ylätasanteella klo 19. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat innokkaat bingon pelaajat! Karvian AA-ryhmä Karvian AA-ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 18 kunnantalolla lomatoimen entisessä tilassa, kulku pohjoiselta sisäänkäynniltä. Ryhmässä keskustelumahdollisuus ja vertaistukea. Karvian UA / Ratayhdistys Karvian Urheiluautoilijat ja Ratayhdistys on saanut harvinaisen ja halutun tilaisuuden järjestää naisten, nuorten ja evk luokkien jokkiksen SM-kisat Kisaviikonloppuna Karviaan odotetaan 4000 henkilöä. Kisajärjestelyt vaativat lukuisia talkootyötunteja ennen kisaa ja kisan aikana. Jos talkootyö kiinnostaa, otamme kiitollisena kaiken avun vastaan. Myös kaikki mahdolliset vuokralle tarjottavat majoitustilat kokoamme kilpailun internet-sivulle, ota yhteyytä jos sinulta löytyy mökki tms. Lisäksi tarjoamme yhdistyksille ja seuroille erilaisia yhteistyö mahdollisuuksia. Monet asiat on vielä kesken ja toimintatavat hakevat muotoaan, mutta ota yhteyttä jos haluat lisätietoa. Olli Pentinmäki, Pasi Patokoski, Satakunnan Syöpäyhdistys Satakunnan Syöpäyhdistys etsii uusia lista- ja lipaskerääjiä kesän tapahtumiin ym. Lisätietoja Sirpa Mäkinen tai Sirpa Ala-Rämi KOKOUKSIA Kokouskutsu: Karvian Työväenyhdistys ry syysvuosikokous sunnuntaina kello Satapirkan OP Karvian kokoushuoneella. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Toimintasuunnitelma ja talousarvio Seurakuntavaalit Mukana myös Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heidi Viljanen - ajankohtaiset poliittiset asiat. Tervetuloa, johtokunta. Ps. Johtokunta sunnuntaina Yrityspalvelu ITUssa sunnuntaina kello Esillä sääntöjen määräämät asiat. seuraava kuntatiedote ilmestyy Ilmoita tiedot mennessä osoitteeseen marianne.ojala@karvia.fi Kiitos!

7 Kela-taksin tilaaminen 1. Tilaa taksi numerosta Lounais-Suomen Taxidata Oy Vain tästä numerosta tilatusta matkasta voit saada korvauksen, tilauspuhelu on maksuton. Tilaa taksi viimeistään matkaa edeltävänä päivänä klo 14 mennessä Tilaa taksi tästä numerosta myös, mikäli tarvitset taksia äkillisesti Voit tilata yhdellä kertaa kaikki tulevan 2 viikon ajalle kaikki tiedossa olevat meno- ja paluumatkat Tilaa paluumatka vähintään 1 tunti ennen lähtöaikaa, jos paluumatkan ajankohta on tiedossa. 2. Ilmoita puhelun yhteydessä nimesi, henkilötunnuksesi ja puhelinnumero, josta sinut tavoittaa osoite, josta auto noutaa sinut sekä matkan määränpää kellonaika, jolloin on oltava perillä tuleeko mukanasi apuvälineitä tai saattajaa 3. Saat tiedon arvioidusta saapumisajasta Jos tilaamaasi taksimatkaan tulee muutoksia, ilmoita niistä välittömästi tilausnumeroon. Muutoksista on ilmoitettava viimeistään 2 tuntia ennen sovittua lähtöaikaa. 4. Näytä kuljettajalle Kela-korttisi Saat matkakorvauksen heti taksissa ja maksat matkastasi enintään 25 euron omavastuun. 5. Pyydä todistus matkakorvausta varten (SV67) tok ent änt ie Esittävien taiteiden katsomon rakennustyömaa rv ian Ka JOKIPIRTTI TYÖMAA-ALUE ss an Sk Oikaiseminen Jokipirtille Kantin koulun pihan kautta on esittävien taiteiden katsomon rakennustyömaan vuoksi kielletty! Rakennustyömaalla on monenlaisia vaaroja eikä ulkopuolisten henkilöiden oleskelua alueella ole sallittu. tie in Kulku Jokipirtille vain Lentokentäntien kautta! tie Len JOKIPIRTILLE KULKEMINEN RAKENNUSTÖIDEN AIKANA h K ra au ie nt u arj KULKUREITTI

8 YHTEYSTIETOJA Yleinen hätänumero 112 PoSa - Peruspalvelukeskus Tapala Satakunnan pelastuslaitos Karvian Peruspalvelukeskus Kankaanpää (ajanv.) Karvian paloasema Iltaruskonkatu 1 Riskunkatu 4 Avoinna: ma - to 8-16, pe 8-14 Satakunnan keskussairaala Kalustonhoitaja Petri Patokoski lääkäri hammashoitola (yhteispäivystys) Palotarkastuksiin liittyvissä asioissa voit ottaa lastenneuvola äitiysneuvola yhteyttä Harri Viitasaloon perhesuunnittelu aikuisneuvola harri.viitasalo@satapelastus.fi sosiaalipalvelut näytteenotto (ajanvarauksella Ti ja TO klo 7:30-9:30 Lääkärin ja hoitajan keskitetty ajanvaraus: Hammashoitolan suoranumero & ajanvaraus: Ajanvaraus ma-pe klo Särkypäivystys virka-ajan ulkopuolella Satakunnan Keskussairaalassa puh Potilaat vain ajanvarauksen kautta. Vanhuspalvelut ILTARUSKON PALVELUKESKUS Iltaruskonkatu Keittiö Sari Myllyniemi-Salomäki PALVELUKOTI ANNA Iltaruskonkatu Kotipalvelun tilaus Kotihoito/päivystys Kotihoito/sairaanhoitaja Sosiaalitoimen palvelut Sosiaaliohjaaja Aila Pukaralammi aila.pukaralammi@eposa.fi Soittoaika maanantaisin klo 9-11, muina päivinä klo Eläinlääkäri Kylä-Karviantie 39 Mari Rantala Löytöeläimet Kari-Matti Nikkola Pohjois-Satakunnan päivystävä paloviranomainen (24h) Karvian VPK:n päivystävä yksikönjohtaja (24h) Poliisi Kankaanpään poliisiasema Paasikivenkatu 13, Kankaanpää vaihde Lupapalvelut avoinna ma, ke ja to klo 9-16 Lupapalveluihin suositellaan ajanvarausta! Ajanvaraus ark tai Karvian kunnantalolla toimii Poliisin yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Kela-Taksi Kunnanvirasto Kylä-Karviantie avoinna ma-pe klo 8-15:45 Aho Tuire apulaiskirjanpitäjä (yleishallinto) Ala-Rämi Sirpa liikuntasihteeri Arkko Matti yritysneuvoja Aro-Heinilä Tiina-Kaisa nuorisosihteeri Honkanen Arja palkanlaskija-arkistonhoitaja Hosiasluoma Tarja kunnanjohtaja Jokiniemi Raija kirjanpitäjä (yleishallinto) Kallioniemi Jaakko rakennusmestari Koski Tiina / sijaisena Sanna Perälä liikuntaneuvoja Lepola Pii kanslisti (tekn.) Ojala Marianne rakennustarkastaja Pihlajaviita Marjo palkanlaskija (yleishallinto) Päivähoidon ohj Ronkainen Kaisamaija maaseutusihteeri kaisamaija.ronkainen@pori.fi Salonen Miia talous- ja velkaneuvoja Tuuliniemi Arja toimistosihteeri (yleishallinto) Vainionpää Hanna kunnansihteeri, koulutoimenjohtaja Välimäki Tarja siivoustyönohjaaja (tekninen toimi) Sähköpostit: etunimi.sukunimi@karvia.fi (ellei toisin mainittu) Yhteispalvelupisteessä -Kelan asiointipiste (palveluneuvoja Arja Tuuliniemi) -Poliisin asiointipiste (palveluneuvoja Arja Honkanen) Huom! Poliisin lupapalveluja ei vuosiloman vuoksi ole saatavilla yhteispalvelupisteessä ajalla Yhteydenotot ja asiointi Kankaanpään poliisiaseman kanssa! Kelan asiointipiste suljettuna vuosiloman vuoksi. Mela-asiamies Asta Suoranta -vastaanotto ajanvarauksella asta.suoranta@mela.fi Kiinteistönhoitajat vastuualueineen: Ala-Rämi Urho Vesi- ja viemärilaitos, ent.alakoulut, Torro, Jokipirtti Liikala Olli Terveysasema, Iltarusko, Annakoti, Syreeni, Veteraanitalo Raiskio Vesa Kunnantalot, kirjasto, kierrätyskeskus, urheilukentät, pururadat, uimarannat Salo Juha Yhtenäiskoulu, Karviatalo, paloasema, urheilukentän huoltorakennus Talonmiespäivystys iltaisin klo 16-22, viikonloppuna pe klo 16 - ma klo 7 Yhtenäiskoulu Opinpolku Haapasenkatu 3 Koivisto Arimo rehtori Yliluoma Marjo vararehtori Mustasilta Tiina toimistosihteeri / kanslia Korpi Jaana esikoulunopettaja Karvian kunnankirjasto Tyyni Tuulion katu kirjasto@karvia.fi Minna Hautaluoma, kirjastonhoitaja minna.hautaluoma@honkajoki.fi Anne-Mari Kontiainen, kirjastovirkailija anne-mari.kontiainen@karvia.fi Kirjasto avoinna: Ma To Ti Pe Ke aattoina Jätehuolto Karvian jätevedenpuhdistamon yhteydessä olevalle kierrätyspisteelle voi palauttaa kartonkia, metallia, lasia, nestemäistä ongelmajätettä, lamppuja, akkuja, paristoja ja jätepuuta. Sekajätettä ei toistaiseksi oteta vastaan. Avoinna arkisin Kantin, Sarvelan ja Saran koulujen kierrätys- ja paperinkeräyspisteet ovat kaikkien käytössä. K-Market Lastulan ja Rakennuspalvelu Tuomo Lehtosen pihassa on pakkausjätteen kierrätyspiste, jonne voi palauttaa pakkauslasia ja -metallia, kartonkia ja paperia. Puhdasta risu- ja oksajätettä ottaa vastaan Energiapalvelu Ohrankämmen Tehtaantiellä. Soita etukäteen / Jukka Ohrankämmen Sopimusperusteinen jätteenkuljetus Jätehuolto Japi Ay Kaatopaikat Kooninkeitaan jäteasema Ruusilantie 79, Kankaanpää Avoinna ma 10-18, ti ja to Kierrätys- ja pajatoiminta Karvian Kierrätyskeskus Tehtaantie 3, Karvia Avoinna ma-to klo Karvian Puuosasto Tehtaantie 3, Karvia Avoinna ma-to Moon Karviasta Torimyymälä ja Ompelimo Kylä-Karviantie 10, Karvia Avoinna ma-to klo 9-17 moonkarviasta@valtti.fi Ompelimon työvalmentaja Anne Siivonen, anne.siivonen@valtti.fi Katso lisää työpajatoiminnasta: valtti.fi

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 7 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kodin ja Koulun päivä Opinpolussa 1.9. klo 10-13 10 10.30-11 11-11.45 11.45-12

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 3 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kunnanvirasto suljettuna ma 30.4.2018 pe 11.5.2018 ma 2.7. - pe 27.7.2018 pe 7.12.2018

Lisätiedot

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 2 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Tekninen toimi Kotivara ennakoiva varautuminen häiriötilanteisiin

Lisätiedot

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 1 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Opetustoimi PUHELINYHTEYKSIEN TOIMIVUUS KARVIASSA Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 1 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Yrittäjien aamukahvit Kunnanhallituksen huoneessa torstaina 31.1.2019 klo 9-10.30 Teemana

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 6 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa KUNNAN KESKUSHALLINTO TIEDOTTAA Kunnanvirasto on suljettu seuraavina aikoina: 27.12.-29.12.2017

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 4 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Ilmoita kesätapahtumat seuraavaan kuntatiedotteeseen! 31.5.2018 ilmestyvässä tiedotteessa

Lisätiedot

Arvontakuponki tiedotteen loppupuolella!

Arvontakuponki tiedotteen loppupuolella! Kuntatiedote 10 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Joulunavaus 30.11. PERJANTAINA Karviatalolla klo 18-21 PAIKALLISTEN YRITTAJIEN, YHDISTYSTEN

Lisätiedot

417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018

417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018 417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2018 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018 Kokousaika 18.10.2018 klo 18.10-18.27 Kokouspaikka Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 6 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Päivähoito Päivähoitoon hakeminen 1.8.2018 alkavalle toimintakaudelle Hakemuksia saa

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018

417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018 417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 18.10.2018 klo 18.00 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018

11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018 11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 6.9.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 6.9.2018 klo 18.30 Kunnantalo Lautakunnan

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018 Aika 6.9.2018 klo 18.54 20.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire jäsen Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 2 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kesätyöpaikkoja Karvian kunnan kesätyöpaikat ovat nyt haettavana Tarjolla on kesätöitä:

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 9 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian kunnassa on avoinna: Rakennustarkastajan virka 1.1.2019 lähtien Rakennustarkastajan

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2014

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten avohoito Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Ohjelma: Järjestäjä:

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 7 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian Kirjasto Satutunnit pe 23.8., 20.9., 18.10., 15.11. ja 13.12 alkaen 9.30 alle

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Avajaiset Karvian kunta tiedottaa

Avajaiset Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 3 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa LAPE-työryhmä Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityöryhmä Kaikissa kunnissa tulee

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016. Aika Keskiviikko klo Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016. Aika Keskiviikko klo Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016 Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 19.00 19.15 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja Paavo Tuuliniemi vara Rauni Virtanen Anne Aho Arto

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 Aika Torstai 19.9.2019 klo 18.00 21.15 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 8 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Karvian Kirjasto Vanhusten viikolla Kahvitarjoilu kirjastossa ti 8.10 15-18.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 9 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian Kirjasto Teatteriryhmä Konkari esittää kirjastossa la 26.10. hämeenkyröläisestä

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20

Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2/2019 Aika Keskiviikko 27.3.2019 klo 19.30 20.32 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20 Eija Nevala Anne Aho vara Elina

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ K A R V I A I S E N TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. Tiedot on koottu Karviaisen 27.4.2010 päivittämästä palveluoppaasta.

Lisätiedot

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2012 Aika Torstai 11.10.2012 klo 18.00 19.05 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Päivi Haapaniemi-Kokko Jaana Vähäsavo

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 Aika 16.11.2017 klo 18.35-19.50 Paikka Jokipirtti Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire

Lisätiedot

Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 11/2012 Aika: Maanantai 10.12.2012 klo. 17.15-20.45 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Harri

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 27.10.2011, kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Ilkan koulu Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 1 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian Vanhusneuvoston aloitteesta päätti kunnanhallitus aloittaa kuntatiedotteen julkaisemisen Karvian kunnassa.

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 Aika 1.10.2018 klo 8.37 11.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Karvia Laulaa ja Soi 08.-17.3.2014

Karvia Laulaa ja Soi 08.-17.3.2014 Karvia Laulaa ja Soi 08.-17.3.2014 Ohjelma Karvian kunnan kulttuuripalvelut järjestää neljännen kerran Karvia Laulaa ja Soi musiikkiviikon. Tarkoituksena oli järjestää neljän konsertin musiikkikimara,

Lisätiedot

Voi hyvin -liikuntakalenteri

Voi hyvin -liikuntakalenteri Voi hyvin -liikuntakalenteri Kevät 2018, toiminta viikoilla 2-17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI - SUNNUNTAI Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

MONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi kevät 2018 (päiv ) ma ti ke to pe la su

MONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi kevät 2018 (päiv ) ma ti ke to pe la su MONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi 2017-2018 25.8.2017 kevät 2018 (päiv. 21.2.2018) klo 9-11 klo 11-15 Ft/Fp klo 13-14 Sb-kerho 6-9 lk klo 15-16.30 kouluviikoilla Kotikumpu klo 15-16

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Toimintaviesti. maaliskuu 2019

Toimintaviesti. maaliskuu 2019 Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Paikka ja aika Kunnantoimistolla klo Allekirjoitus

Paikka ja aika Kunnantoimistolla klo Allekirjoitus KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Nro 9 31.8.2017 Kokousaika 31.8.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet: Varajäsenet:

Lisätiedot

KARVIAN VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 5/2018

KARVIAN VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 5/2018 KOKOUSKUTSU KARVIAN VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 5/2018 I KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Keskiviikko 3.10.2018 klo 18.00 Kokouksen alussa käydään Kantissa tutustumassa esittävien taiteiden katsomoon ja takaisin tullessa

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 JOS HUHTIKUUSSA PAITA PÄÄLLÄ HALKOJA HAKATAAN, NIIN TOUKOKUUSSA TURKKI PÄÄLLÄ TOUKOJA KYLVETÄÄN Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 6/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 6/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 6/2018 Aika 18.9.2018 klo 18.55 20.09 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Isotalo Aila varapuheenjohtaja Huhdanmäki Tuire jäsen Koivuniemi

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot