Karvian kunta tiedottaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Karvian kunta tiedottaa"

Transkriptio

1 Kuntatiedote 1 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian Vanhusneuvoston aloitteesta päätti kunnanhallitus aloittaa kuntatiedotteen julkaisemisen Karvian kunnassa. Kuntatiedotteen avulla pyritään parantamaan tiedon kulkua kunnassa ja informoimaan asukkaita kunnan tapahtumista. Karvian kunta tiedottaa KARVIAN KUNNANVIRASTO ON SULJET- TUNA välisen ajan kesälomien vuoksi. Myös Karvian yhteispalvelupisteet sekä lomatoimen lähipalvelupäivät ovat suljettuna ko. ajan. Seuraaviin numeroihin soittamalla saa palvelua myös yllämainittuna aikana: Talonmiespäivystys Maaseutusihteeri paikalla sopimuksen mukaan tai kaisamaija.ronkainen@pori.fi, käynnit ajanvarauksella Päivähoidon ohjaaja tavattavissa sopimuksen mukaan Päivähoidon päivystys Nöpölässä, yhteydenotot Talous- ja velkaneuvoja lomalla , muulloin paikalla sopimuksen mukaan. Tekninen toimisto ja rakennusvalvonta tavattavissa sopimuksen mukaan, / Jaakko Kallioniemi tai / Marianne Ojala Postia voi jättää kunnanviraston pääoven vieressä sijaitsevaan siniseen lukittuun postilaatikkoon. Julkiset kuulutukset ovat esillä ulkoilmoitustaululla. Kunnanhallitus Karvia-kirjoja myytävänä Kunnantalon neuvonnassa myytävänä Karvian 150-vuotishistoriikki Karvia kuntana sekä koululaitoksen historiasta kertova Kun valistus virisi. Kasvatus- ja opetuspalvelut Karvian kunnan uusi varhaiskasvatussuunnitelma löytyy opetushallituksen sekä Karvian kunnan nettisivuilta. Suunnitelma otetaan virallisesti käyttöön uuden toimintakauden alkaessa Leikkikenttätoimintaa kesällä Kirkonkylän koulun pihassa klo (ei juhannusaattona 23.6.). Saran koulun pihassa klo 10:00-14:00. Toiminta on tarkoitettu vuotiaille lapsille (alle 3-vuotiaat huoltajan mukana). Säänmukainen vaatetus ylle, eväät nimettyyn rasiaan (ei makeisia), tarvittaessa aurinkovoidetta mukaan! Ohjaajana toimii Jenna Anttila puh Infotilaisuus yhtenäiskoulusta Karviasalissa klo Tilaisuus on tarkoitettu lasten huoltajille. Karvian Kirjasto Alle 16-vuotias! Merkitse kesän aikana lukemasi kirjat kesäkirjastopassiin ja osallistu arvontaan! Passien palautus viim Kysy tarkemmin kirjastosta. Onko sinulla tai läheiselläsi lukemiseste? Tavallisia lukemisesteen syitä ovat esim. luki- tai oppimisvaikeus, näkövamma, iän myötä heikentynyt näkö, kehitysvamma, lihassairaus, reuma, ms-tauti, afasia. Kirjastossa voi rekisteröityä valtion erikoiskirjasto Celian (www. celia.fi) asiakkaaksi. Kysy virkailijalta!

2 Vapaa-ajanpalvelut Karvian liikuntapalvelut tarjoaa liikunnallista ohjelmaa Maanantaisin senioreiden tasapainojumppaa Karviatalolla klo Maanantaisin äiti-/isä-vauvajumppaa Karviatalolla klo Tiistaisin lapsiparkki Karviatalolla klo Ryhmässä vielä tilaa - varaa paikkasi! Keskiviikkoisin dance-tanssiryhmä Karviatalolla klo Tanssitunnit elokuun loppuun asti. Karvian kotiseutumuseo Avoinna tiistaisin klo sekä Karvia-Päivillä sunnuntaina 6.8. klo Esittelijänä Sakari Mäki-Korte Tilauksesta avoinna muinakin aikoina. Vapaa Pääsy. Tervetuloa! Karvian museotoimi Lisää vapaa-aikatoimen tapahtumia löydät tapahtumakalenterista! Tervetuloa liikkumaan - ota kaverisikin mukaan! Varaa aika maksuttomaan liikuntaneuvontaan liikuntaneuvoja Tiina Koskelta, numerosta Karvian liikuntapalvelut Yhdistykset tiedottavat Karvian Kiri Kesän yleisurheilukoulu ja -kisat Kirin yleisuheilukoulussa harjoitellaan monipuolisesti eri yleisurheilulajeja. Kisoissa kisailemme edellisenä päivänä harjoiteltujen lajien merkeissä. Urheilemme seuraavan aikataulun mukaan Kirkonkylän urheilukentällä: Ma 5.6. Yleisurheilukoulu Ti 6.6. Kisat: 40/60/100m, pallo/kuula Ma Yleisurheilukoulu Ti Kisat; 200/300/400m, pituus Ma Yleisurheilukoulu Ti Kisat: 400/600/800m, pallo/kiekko Ma Yleisurheilukoulu Ti Kisat: Keihäs, pituus/3-loikka Ma 3.7. Yleisurheilukoulu Ti 4.7. Kisat: korkeus, aitajuoksu 40/60m Yleisurheilukoulu ja -kisat alkavat klo 18, kisoihin ilmoittautuminen alkaa Yleisurheilukoulu on tarkoitettu 5-17 vuotiaille. Ohjaajina Saija, Saana, Salla ja Jemina. Lisätietoja Saijalta ja Saanalta Lisää Kirin järjestämiä tapahtumia tapahtumakalenterissa! Karvian MLL Karvian MLL:n paikallisyhdistys toimii vireästi ympäri vuoden ja järjestää useita lastentapahtumia noin kymmenen talkoolaisen voimin. Talkoisiin pääsee mukaan koska vain tulemalla mukaan kokouksiimme tai ottamalla yhteyttä kehen tahansa hallituksen jäseneen, esim. pj Marjoon (marjo.koivuniemi@gmail.com) tai Irmeliin ( ). Löydät meidät myös Facebookista: Karvian MLL Otamme mielellämme vastaan ideoita, ajatuksia ja toiveita toimintamme suhteen ja sen kehittämiseksi! Tervetuloa mukaan toimintaan! Seuraava kokous / valokuvaus Ke klo 18 päiväkoti Kissankimalluksen piha-alueelle toivotaan mahdollisimman paljon lapsia ja aikuisia. Otetaan lehtikuva Karvia-Päivien lastentapahtuman mainostamista varten. Pukeutumisteema tänä vuonna Astrid Lindgrenin satuhahmot, katso tapahtumakalenterista lisätietoja! Kuvauksen jälkeen pidetään seuraava yhdistyksemme kokous, johon kaikki halukkaat voivat osallistua. Suunnitelmissa: uimahallireissu Poriin, välipalaluento, luento lastenkasvatuksesta.

3 Kesäteatteria Musiikkinäytelmä Kohtalon Tango Kesäteatteriesitys Kohtalon Tango kertoo Unto Monosen elämästä valoineen ja varjoineen koruttoman kauniisti. Ensi-ilta Ke klo Esitykset To klo Pe klo La 1.7. klo ja Su 2.7. klo ja Ti 4.7. klo Ke 5.7. klo Su klo Ti klo Ke klo To klo Esitykset ulkomuseoalueella, lisätietoja lipunmyynnistä ym. tai tai Tuottajat: Musiikkiteatteri MuTe, Karvian Kansanmusiikkiyhdistys ry, Petäjä-opisto, Karvian kulttuuritoimi Kesäteatteriesitys Käpyhovi taistelee Käpyhovi taistelee on Heikki Lundin kirjoittaman trilogian toinen osa, joka käsittelee nyky-yhteiskuntamme häpeäpilkkua, vanhustenhoitoa. Ensi-ilta La klo Su klo Ma klo Ti 1.8. klo To 3.8. klo Pe 4.8. klo La 5.8. klo Su 6.8. klo ja klo Ti 8.8. klo Esitykset ulkomuseoalueella, lisätietoja lipunmyynnistä ym. tai tai Tuottajat: Karvian Teatteriyhdistys, SKAF-opintokeskus, Petäjä-opisto, Karvian kulttuuritoimi Kesäkuun tapahtumakalenteri seuraa päivityksiä: tai ilmoittajan omista tietolähteistä! Karvia Drinker s bileet klo 19 Suomijärven lavalla esiintyy Pandora ja Chorale! Lisätietoja Facebookista tai Karvia Drinker s SPR:n pyöräilyhaaste Suomen Punaisen Ristin Karvian osasto haastaa kaikki kuntalaiset Sampolaan SPR:n kahvilaan su klo Mehu- ja kahvitarjoilu SPR Karvia Kuvataiteen perusopetuksen kesäleirit Tervatuvalla Kuvataiteen perusopetus, Rajakallion Ratsutila Bingo 4H:n bingo keskiviikkoisin Karviasalissa klo 19. Karvian 4H IhaNaiset-ilta Klo 18:30 alkaen urheilukentällä (sateella Kirin lavalla). Ohjelmassa hyvän olon jumppa Lavispyrähdys lenkki pururadalla makkaranpaistoa laavulla Karvian liikuntapalvelut Rakastu jälleen luontoon klo 22 alkaen Rakastu kesäyöhön - tule mukaan Lentokentän laavulle (Lentokentäntie 135). Suomen luonnon antimista ja hyvinvointivaikutuksista tarinoi professori Hannu Raitio ja Suomi 100 -tunnelmaan johdattaa kitaran säestyksellä Juha Kinnunen. Lopuksi siirrymme öiselle linturetkelle Pohjankankaan maastoon. Mahdollisuus maksulliseen iltaruokailuun. Ruokailuvaraukset mennessä tai Pikkupurtavaa ja kahvia myynnissä ilman varausta. Sateeseen on varauduttu telttakatoksella. Karvian Matkailu ry, Metsähallitus Kotiseutuyhdistyksen pyöräilyhaaste Karvian Kotiseutuyhdistys haastaa kaikki pyöräilijät Saraan Raija ja Ilpo Vuorelan pihapiiriin (Sarapohjantie 1324) su klo Mehu- ja Karvian Kotiseutuyhdistys Alkavan Pyöräilyhaaste Alkavankyläläiset haastavat pyöräilijät Korvenojan mökille Karviankylään ke klo Kahvi- ja mehutarjoilu. Kunniakierros Karvian Kirin yleisurheilujaosto järjestää jälleen jo melkeimpä perinteisen Kunniakierroksen Kirkonkylän urheilukentällä sunnuntaina klo 13. Kunniakierroksen avulla pystymme pyörittämään yleisurheilutoimintaa ja järjestämään kisamatkoja sekä omia kisoja. Kaikki kuntalaiset ovat tervetulleita kannustamaan kunnan omia urheilijoita tai vaikka itsekin juoksemaan! Kunniakierroksen yhteydessä jaamme myös kevään katujuoksujen ja kesäyleisyrheilun palkinnot! Keräyslistoja ja lisätietoja saa Saijalta ja Saanalta Karvian Kiri

4 Karvian Seurakunnan juhannus Pe Juhannusaatto Aattoilta Rastiaisissa klo M. Lempinen, K. Hautala, S. Myyryläinen. Musiikki Juhani ja Kaisla Yli-Antola. La Juhannuspäivä Kansalaulukirkko Rastiaisissa klo 12. S. Myyryläinen, J. Yli-Antola. Saarna Kaarina Hautala. Kahvitarjoilu. Musiikki Uniwaje. Su Iltakirkko Tervatuvalla klo Saarna Satu Salo. Musiikki Takametsien Tytöt. Kirkkokahvit. Karvian Srk Huvipuistoretki POWER PARKIIN Lähtö Karviatalolta klo Hintatiedot Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Tarja 4H Karvian 4H Heinäkuun tapahtumakalenteri seuraa päivityksiä: tai ilmoittajan omista tietolähteistä! VPK:n palokuntanaisten pyöräilyhaaste Palokuntanaiset haastavat kaikki kuntoilijat paloasemalle su 2.7. klo Mehu- ja Karvian VPK:n Palokuntanaiset Futiskoulu Futiskoulu Karvian urheilukentällä vuotiaille tytöille ja pojille to 6.7.-pe 7.7. klo Sisältää pallon, T-paidan, välipalan, leikkimielisiä kilpailuj, futismitalin, juomapullon, pikkupalkintoja ja futiskortin. Hintatietoja ym. Ohjaajina: Rami Nieminen ja Piracaia (EX-FC JAZZ/HJK) Ilmoittautumiset: tai tai Karvian Matkailun pyöräilyhaaste Yhdistys toivottaa kaikki tervetulleeksi lentokentän laavulle Kanttiin (Lentokentäntie 131) su 9.7. klo Mehuja Karvian matkailu Telinevoimisteluleiri klo Leiri on avoin vuotiaille tytöille ja pojille. Myös aloittelevat voimistelijat voivat osallistua. Osallistujat jaetaan ryhmiin tason mukaan. Leirille mahtuu vain rajattu määrä osallistujia ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Valmentajina toimivat mm Marjut Korkiamäki, Sari Katajisto, Hannele Niskala, Piia Hietikko sekä muut Kirin omat ohjaajat. Leirille otetaan mukaan omat eväät sekä vesipullo. Voimistelijoiden tulee pukeutua lajin edellyttämällä tavalla, eli tytöille voimistelupuku tai vartalonmyötäinen toppi ja trikoohousut. Pojat voivat pukeutua urheilushortseihin ja -paitaan. Voimisteluasun lisäksi leiriläiset tarvitsevat myös lämmittelyvaatteet (esim collegepuku) sekä sään mukaiset, urheilulliset ulkoiluvaatteet ja -kengät. Pitkät hiukset pitää laittaa kiinni. Hintatiedot ym: Lisätietoja ja ilmoittautumiset: karviankiri@gmail.com tai puh /Päivi. HUOM! Ilmoita myös lapsen syntymävuosi sekä tiedot lapsen voimistelutaustasta tai -tasosta ryhmäjakoja varten! Karvian Kiri ja Karvian liikuntatoimi SPR:n kahvila Sampolan kahviossa ke klo SPR Karvian osasto Marjasuon pyöräilyhaaste Pienviljelijäyhdistys haastaa kuntoilijat Marjasuon kylätalolle (opaste Sarapohjantiellä) su klo Mehu- ja Marjasuon PVY Seurakunnan pyöräilyhaaste Karvian seurakunta haastaa pyöräilijät Rastiaisten leirikeskukseen su klo Pyöräilykirkko klo 12. P. Kiviranta. Kirkkokahvit. Perhetapahtuma klo 13 Rastiaisissa. Vierailijoita on haastettu mukaan Parkanosta. Mehu- ja Karvian Seurakunta Hevosharrastajien pyöräilyhaaste Karvian Hevosharrastajat haastavat kuntoilijat Jenni Sälkänmäen ja Jan Niemenmaan pihapiiriin (Nivuslammintie 85) su klo Mehu- ja Karhes

5 Elokuun alkupuolen tapahtumakalenteri seuraa päivityksiä: tai ilmoittajan omista tietolähteistä! KARVIA-PÄIVÄT Seuraa ilmoittelua ja ohjelman täydentymistä: tai Facebook: karviapaivat MLL:n lastentapahtuma Pe 4.8. klo perinteinen Karvia-Päivien lastentapahtuma alakoulun pihamaalla tai sateen sattuessa Sampolassa. Esiintyjänä Peppi Pitkätossu! Pukeutusmisteemana on Astrid Lingrenin satuhahmot, kaikki pukeutuneet palkitaan. Paikalla myös onnenpyörä, arpoja sekä puffetti (mm. vohveleita). Karvian MLL Kirin lavalla ja Tapahtumateltalla Pe 4.8. Avajaiskulkueen ajoneuvot esillä Kirin kentällä, Muotinäytös Kirin lavalla, Tapahtumateltan puolella Likka, Danny ja Portion Boys! Tarkemmat aikataulut ja lisätiedot netistä! Karvian Yrittäjät Nuorten bileet Karviatalon vanhassa salissa klo 21-24, lauteilla Portion Boys ja Lord Est, ikärajaton keikka. Hintatietoja Karvian nuorisotoimi ja nuorisovaltuusto Karvia-Päivä JM Karvian moottoriradalla Jokamiesluokan kilpailut. Tarkemmat aikataulut ja hintatiedot selviää netistä! Karvian UA/MK Karvia-Päivien pyöräilyhaaste Karvian Yrittäjäyhdistys haastaa kaikki pyöräilijät Kirin lavalle lauantaina 5.8. klo Maksuton tutustuminen LAVIS-lavatanssijumppaan Sari Penttilän ohjauksessa klo 14. Tapahtumateltan puolella elävää musiikkia tapahtuman aikana. Mehu- ja Karvian Yrittäjät Willi Karvia -dokumenttielokuva Karviasalissa Esitykset la 5.8. klo 13 ja 15, sunnuntaina 6.8. klo 13 ja 19. Ohjaus ja leikkaus Esa Sironen, kuvaus Raimo Salo, tuotanto ja esitysoikeudet Karvian kunta. Elokuvan kesto noin 80min, pääsylipuista ym. Karvian kulttuuritoimi Yhteislaulua lentokentän laavulla 5.8. klo (Lentokentäntie 135) Tule laulamaan tuttuja sävelmiä vuosikymmenien varrelta raikkaaseen mäntymetsään. Sävelmät tahdittaa duo Hannu & Perttu. Ei haittaa vaikka et muistaisi sanoja, sillä olemme varanneet käyttöön useita lauluvihkosia. Emänniltä ostettavissa suolaista ja makeaa pikkunälkään. Karvian Matkailu ry Kirin lavalla ja Tapahtumateltalla La 5.8. Jouni Keronen, Mustat Enkelit, Arttu Wiskari ja E-rotic! Tarkemmat aikataulut ja lisätiedot netistä! Karvian Yrittäjät Karvia-Päivien markkinat ja toritapahtuma Su 6.8. Kylä-Karviantien varrella klo 11-17! Tarkempia tietoja ohjelmasta ja tapahtumista netistä! Karvian Yrittäjät SPR:n kahvila Sampolan kahviossa ke 9.8. klo SPR Karvian osasto SPR:n päiväretki virtain perinnekylään SPR Karvian osasto järjestää päiväretken Virtain perinnekylään lauantaina Lähtö klo 11 ST1 Karvia, paluu n. klo 16. Retki on suunnattu erityisesti kotona ja palveluasunnoissa asuville henkilöille ja heidän omaisilleen. Vapaaehtoiset auttavat tarvittaessa, mm. haku kotoa. Hintatietoja Ilmoita tulostasi viimeistään perjantaina 4.8. Anna-Maijalle tai Kaija-Riitalle (ilmoita mahdollinen kyydin tarve sekä erityisruokavalio). SPR Karvian osasto Iltatuulen pyöräilyhaaste Anna-Kodin terassille su klo Mehu- ja kahvitarjoilu, myynnissä arpoja. Karvian Kirin pyöräilyhaaste Paikallinen urheiluseura haastaa kaikki kuntoilijat Kirin lavalle su klo Mehu- ja kahvitarjoilu, myynnissä arpoja.

6 MAJOITUSTA 1 Loma-Raiso (Hietaluomantie 272, 2 Mäki-Kortesmaan lomatalo (Sarapohjantie 863, vuokraus: 3 Hostelli (Kylä-Karviantie 14, vuokraus: / Merja Holkko) 7 63 SARA KURIKKA (JALASJÄRVI) RATSASTUSTA, ELÄIN- JA MAATILOJA 6 Rajakallion ratsutila (Prinkkiläntie 187, 7 Hevostila Hippiina (Sarapohjantie 1196, KAHVILAT, RAVINTOLAT ymv. 11 ST1 (Kylä-Karviantie 27) 12 Karvian Kyläkrouvi (Kylä-Karviantie 34) 13 Kantapubi Tälli (Kylä-Karviantie 12) 14 Pizzeria Napoli (Kylä-Karviantie 14) 15 Neste huoltamo Marjakoski (Ylä-Satakunnantie 12) 16 Anne Mattilan Taidekahvila (Sarapohjantie 173, 17 Juhla- ja pitopalvelu Sari Vaholuoto (Kotonevantie 1, Facebook: Tmi Sari Vaholuoto) 18 Nelis Café (Karviatalolla) 51 KAUHAJOKI ÄMMÄLÄ SARVELA KIRKONKYLÄ 62 KARVIANKYLÄ KARVIANKYLÄ ALKKIA SUOMIJÄRVI ALKKIA PARKANO 52 OSTOKSILLE 21 Pirni Muoti (Kylä-Karviantie 20) 22 Trendy & Stylish HONKAJOKI (Kylä-Karviantie 25, 23 Sale (Kylä-Karviantie 25) 24 Moon Karviasta (Kylä-Karviantie 10) 25 K-Market Lastula (Kylä-Karviantie 10) SAUNALUOMA 26 Karvian Valokuvaamo (Riskunkatu 1, 28 Rakennuspalvelu Tuomo Lehtonen KANKAANPÄÄ (Kylä-Karviantie 36A) 29 Sarvelan kauppa (Sarvelantie 418) 30 Marran Rompetori ja Kirppis (Alkkiantie 350) 64 KANTTI yleinen uimaranta lintutorni Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Alkkianvuoren luonnonsuojelualue MUUTA HYÖDYLLISTÄ 40 Käteisautomaatti 41 Apteekki 42 Terveysasema 43 Vanhainkoti 44 Kierrätyskeskus Kyrönkankaan museotie LUONTOKOHTEET, NÄHTÄVYYDET, KYLÄTALOT YM 51 Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto 52 Alkkianvuori 53 Kärpäsnevan lintutorni 54 Ulkomuseoalue 55 Kirkko Haluatko tietosi kartalle? 56 Seurakuntatalo Ota yhteyttä kuntaan! 57 Kunnantalo Katso myös 58 Kirjasto 59 Karviatalo 60 Kirin lava 61 Nuorisoseurantalo Sampola 62 Suomijärven lava 63 Saran talo 64 Jokipirtti 65 Torron harrastekeskus (mm. JM-rata) 66 Rastiaisen leirikeskus , , ,

7 Karvian kunnankirjasto Kirjasto avoinna: Ma Ti Ke To Pe klo 11 15, suljettu Tyyni Tuulion katu 10, Karvia Anne-Mari Kontiainen, kirjastovirkailija Minna Hautaluoma, kirjastonhoitaja, hallinto (Karviassa keskiviikkoisin) Jätehuolto Karvian jätevedenpuhdistamon yhteydessä olevalle kierrätyspisteelle voi palauttaa kartonkia, metallia, lasia, nestemäistä ongelmajätettä, lamppuja, akkuja, paristoja ja jätepuuta. Sekajätettä ei toistaiseksi oteta vastaan. Avoinna arkisin klo Kantin, Sarvelan ja Saran koulujen kierrätys- ja paperinkeräyspisteet ovat kaikkien käytössä. K-Market Lastulan pihassa on pakkausjätteen kierrätyspiste, jonne voi palauttaa pakkauslasia, -metallia, kartonkia ja paperia. Jätehuoltoasiat Tekninen toimisto, Urho Ala-Rämi Sopimusperusteinen jätteenkuljetus Jätehuolto Japi Ay Kaatopaikat Kooninkeitaan jäteasema Ruusilantie 79, Kankaanpää Avoinna ma klo 10-18, ti ja to klo Kierrätystoiminta Kierrätyskeskus Karvia Tehtaantie 3, Karvia Avoinna ma-to klo Moon Karviasta -torimyymälä, ompelimo ja Minoon kans -kierrätysmyymälä ja kirppis Kylä-Karviantie 10, Karvia Avoinna ma-to klo 9-17 Moon Karviasta -torimyymälä Anne Siivonen ompelimon työvalmentaja, Yleinen hätänumero 112 Satakunnan pelastuslaitos Karvian paloasema Riskunkatu 4, Karvia Palomestari Kimmo Vaani Kalustonhoitaja Petri Patokoski Pohjois-Satakunnan päivystävä paloviranomainen (24h) Poliisi Karvian kunnantalolla toimii Poliisin yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Palveluneuvoja on Arja Honkanen. Lähin poliisiasema on Kankaanpäässä. Kankaanpään poliisiasema Paasikivenkatu 13, Kankaanpää Lupatoimisto avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16 Lupatoimisto vaihde Kela Karvian kunnantalolla toimii Kelan yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Palveluneuvoja on Arja Tuuliniemi. Lähin Kelan toimipiste on Kankaanpäässä. Käyntiosoite: Torikatu 5, Kankaanpää fax Postiosoite: PL23, Pori Mela Karvian kunnantalolla on Melan asiamiehen vastaanotto ajanvarauksella. Mela-asiamies Asta Suoranta, Mäkiraitti 16, Niinisalo Kuluttajaneuvonta Lemmikkieläinten talteenottaja Kari-Matti Nikkola Karvian Taksipäivystys Kela-Taksi

8 Karvian terveyspalvelut PoSa - Karvian Peruspalvelukeskus Iltaruskonkatu 1, Karvia Avoinna: ma - to klo , pe klo puh vaihde: (02) fax: (02) lääkäri hammashoitola lastenneuvola äitiysneuvola perhesuunnittelu aikuisneuvola näytteidenotto sosiaalipalvelut Vanhuspalvelut Iltaruskon palvelukeskus Iltaruskonkatu 7, Karvia Keittiö Sari Myllyniemi-Salomäki Palvelukoti Anna Iltaruskonkatu 11, Karvia Kotipalvelun tilaus Kotihoito/päivystys Kotihoito/sairaanhoitaja Eläinlääkäri Kylä-Karviantie 39, Karvia Mari Rantala Sosiaalitoimen palvelut Sosiaaliohjaaja Aila Pukaralammi aila.pukaralammi@eposa.fi Soittoaika maanantaisin klo 9-11, muina päivinä klo Seuraava kuntatiedote ilmestyy Tiedotteessa julkaistava materiaali on toimitettava mennessä osoitteeseen marianne.ojala@karvia.fi Kiitos! Karvian kunnan yhteystietoja Kunnanvirasto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8-15:45, Ala-Rämi Sirpa liikuntasihteeri sirpa.ala-rami@karvia.fi Hosiasluoma Tarja kunnanjohtaja tarja.hosiasluoma@karvia.fi Järvinen Pirkko kanslisti (koulutoimi) pirkko.jarvinen@karvia.fi Kallioniemi Jaakko rakennusmestari jaakko.kallioniemi@karvia.fi Koivisto Arimo rehtori arimo.koivisto@karvia.fi Koski Tiina liikuntaneuvoja tiina.koski@karvia.fi Laaksoharju Maria nuorisosihteeri maria.laaksoharju@karvia.fi Lepola Pii kanslisti (tekn.) pii.lepola@karvia.fi Ojala Marianne rakennustarkastaja marianne.ojala@karvia.fi Ronkainen Kaisamaija maaseutusihteeri kaisamaija.ronkainen@pori.fi Ruinu Arja päivähoidon ohjaaja arja.ruinu@karvia.fi Salonen Miia talous- ja velkaneuvoja miia.salonen@karvia.fi Vainionpää Hanna kunnansihteeri hanna.vainionpaa@karvia.fi koulutoimenjohtaja Talonmiespäivystys iltaisin klo 16-22, viikonloppuna pe klo 16 - ma klo 7 Vesipäivystys

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 6 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa KUNNAN KESKUSHALLINTO TIEDOTTAA Kunnanvirasto on suljettu seuraavina aikoina: 27.12.-29.12.2017

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 6 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Päivähoito Päivähoitoon hakeminen 1.8.2018 alkavalle toimintakaudelle Hakemuksia saa

Lisätiedot

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 1 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Opetustoimi PUHELINYHTEYKSIEN TOIMIVUUS KARVIASSA Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 5 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Leikkikenttätoiminta alkaa Yhtenäiskoulu Opinpolulla esikoulun pihapiirissä (takapiha)

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 4 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Ilmoita kesätapahtumat seuraavaan kuntatiedotteeseen! 31.5.2018 ilmestyvässä tiedotteessa

Lisätiedot

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 7 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kodin ja Koulun päivä Opinpolussa 1.9. klo 10-13 10 10.30-11 11-11.45 11.45-12

Lisätiedot

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 2 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Tekninen toimi Kotivara ennakoiva varautuminen häiriötilanteisiin

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 3 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kunnanvirasto suljettuna ma 30.4.2018 pe 11.5.2018 ma 2.7. - pe 27.7.2018 pe 7.12.2018

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2017. Aika Maanantai klo Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2017. Aika Maanantai klo Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2017 Aika Maanantai 29.5.2017 klo 19.00 19.55 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja Esa Pukkila varapuheenjohtaja Rauni Virtanen jäsen

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016. Aika Keskiviikko klo Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016. Aika Keskiviikko klo Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016 Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 19.00 19.15 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja Paavo Tuuliniemi vara Rauni Virtanen Anne Aho Arto

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 5 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Leikkikenttätoiminta alkaa Yhtenäiskoulu Opinpolulla esikoulun pihapiirissä (takapiha)

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja. Poissa Jaana Niemenmaa kunnanhallituksen jäsen. Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla 20.10.2014

Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja. Poissa Jaana Niemenmaa kunnanhallituksen jäsen. Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla 20.10.2014 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2014 Aika Keskiviikko 15.10.2014 klo 18.00 19.35 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja Esa Pukkila varapj. Rauni Virtanen Johanna Välimäki

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2012 Aika Torstai 11.10.2012 klo 18.00 19.05 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Päivi Haapaniemi-Kokko Jaana Vähäsavo

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 8 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa HAKUAIKAA JATKETTU! LASTENTARHANOPETTAJAN TYÖSUHDE KARVIAN KUNNASSA LASTENTARHANOPETTAJA

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 1 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Yrittäjien aamukahvit Kunnanhallituksen huoneessa torstaina 31.1.2019 klo 9-10.30 Teemana

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 4 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian kunta perusti 15.2.2019 Willi Karvia Oy -nimisen yhtiön, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Avajaiset Karvian kunta tiedottaa

Avajaiset Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 3 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa LAPE-työryhmä Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityöryhmä Kaikissa kunnissa tulee

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 6 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kunnanvirasto suljettuna 1.7.-26.7.2019 henkilökunnan lomien vuoksi. Myös Kelan ja

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja

Lisätiedot

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 3.5.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja. kunnanhallituksen edustaja. Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla 4.12.2010

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja. kunnanhallituksen edustaja. Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla 4.12.2010 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 4/2010 Aika Keskiviikko 1.12.2010 klo 18.00 19.20 Paikka Karviatalo, harrastetila 1 Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Susanna Viitasaari Jaakko Viitala Jaana Vähäsavo

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 7 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian Kirjasto Satutunnit pe 23.8., 20.9., 18.10., 15.11. ja 13.12 alkaen 9.30 alle

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 2 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kesätyöpaikkoja Karvian kunnan kesätyöpaikat ovat nyt haettavana Tarjolla on kesätöitä:

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 Aika 16.11.2017 klo 18.35-19.50 Paikka Jokipirtti Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire

Lisätiedot

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2010 Aika Torstai 14.10.2010 klo 17.00 18.15 Paikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Riina Tallberg varapuheenjohtaja Jari Kannisto

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Osa Keravan kaupungin palveluista toimii poikkeavilla aukioloajoilla kesällä 2019. Periaatteena on, että asiakaspalvelu hoidetaan päivystysjärjestelmin

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018 Aika 6.9.2018 klo 18.54 20.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire jäsen Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Lasten uimakoulut Uimahalli Molskiksessa

Lasten uimakoulut Uimahalli Molskiksessa Kurikan vapaa-aikatoimi aikatoimi kesä 2015 Alkeis-, jatko- ja tekniikkaryhmät Lasten uimakoulut Uimahalli Molskiksessa 1.6. 11.6.2015 R1 9.00 10.20 2010 ja tätä ennen syntyneet Ei kuljetusta (allas 9.15

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 14.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Karvia Laulaa ja Soi musiikkiviikon seitsemättä kertaa.

Karvia Laulaa ja Soi musiikkiviikon seitsemättä kertaa. i o a i S v 7 1 r 0 a j 2 a. K ulaa 6. 12.3 a La m l e j h O KARVIAN KUNNAN KULTTUURIPALVELUT JÄRJESTÄÄ Karvia Laulaa ja Soi musiikkiviikon seitsemättä kertaa. Tänä vuonna koko Suomi juhlii sataa vuottaan

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone. Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja, alk.

Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone. Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja, alk. Elinvoimalautakunta 2/2018 Kokousaika Torstai 13.3.2018 klo 18.30-19.55 Kokouspaikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Arvontakuponki tiedotteen loppupuolella!

Arvontakuponki tiedotteen loppupuolella! Kuntatiedote 10 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Joulunavaus 30.11. PERJANTAINA Karviatalolla klo 18-21 PAIKALLISTEN YRITTAJIEN, YHDISTYSTEN

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015 Sisältö: Valtuuston kokous 1 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen kesätiedote 2015 1 Pyhännän maa- ja kotitalousseura ry tiedottaa3 Kirjasto tiedottaa 3 Pyhäntä-aiheinen

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 Aika Torstai 19.9.2019 klo 18.00 21.15 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI (kuusitie 4 Tammela) Tarkoitettu yli 60 vuotiaille henkilöille. Yleisillä vuoroilla kaikki yli 18v. naiset saavat käyttää salia. Avataan maanantaina 12.9.2016

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2019-2020 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012 Aika 29.5.2012 klo 19.18 20.29 Paikka Saran koulu Läsnä Niskala Jorma puheenjohtaja Mustasilta Timo varapuheenjohtaja Haavisto Jonna jäsen Hietikko

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA VKO 22: To 1.6. puisto avoinna klo 8-16, sisätilat avoinna klo 9-14 LIIKUNTARATA ulkona klo 10-12 Pe 2.6. puisto avoinna klo 8-15, sisätilat

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot