K arvia n ku n ta t iedo t ta a

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "K arvia n ku n ta t iedo t ta a"

Transkriptio

1 Kuntatiedote 2 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Tekninen toimi Kotivara ennakoiva varautuminen häiriötilanteisiin Valmiuslaki edellyttää, että kunta on suunnitelmin ja etukäteisvalmisteluin varmistanut toimintansa jatkuvuuden niin normaaliolojen häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissa. Yksin kunta ei siihen kattavasti pysty. Tärkeässä osassa selviytymistarinaa ovat kuntalaiset itse, sekä heidän omatoiminen varautumisensa ja tietotaitonsa toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Yksityistieavustukset Tekninen lautakunta pyytää avustettavilta yksityisteiltä vuoden 2017 kunnossapitotöistä kuitit tai kirjanpitotiedot tekniseen toimistoon mennessä. Ilmoitetun päivämäärän jälkeen palautetut yksityisteiden kunnossapitoavustushakemukset käsitellään, mutta myönnettävä avustus on 25% normaalia pienempi. Kunta kehottaakin kuntalaisia hankkimaan koteihinsa riittävän kotivaran, vesihuoltoon puhtaita, kannellisia ämpäreitä sekä paristoilla toimivan radion. Lisätietoja: Päivähoitoon hakeminen alkavalle toimintakaudelle Hakemuksia saa Karvian kunnan nettisivuilta ja kunnantalolta. Hakemus toimitetaan liitteineen (mm. tulotiedot) kunnantalon neuvontaan tai päivähoitotoimistoon 4 kk ennen hoidon aloittamista. Kotivara = varataan kotiin ruokaa vettä ja ämpäreitä elintarvikkeita (erityisruokavaliot) lääkkeitä tölkinavaaja radio ja pattereita hygieniatarvikkeita vaippoja ym. lasten tarvikkeita tavallista enemmän joditabletteja kynttilöitä ja tulitikkuja taskulamppu ja paristoja tuorekelmua, teippiä, muovipurkkeja lemmikkieläinten tarvikkeita käteistä rahaa Kotivaran pitäisi riittää useiksi päiviksi, jopa viikoksi. Kotivaraa käytetään parasta ennen -suosituksia noudattaen, ja uutta hankitaan tilalle. Päivähoito Yksityinen henkilö tai yhteisö, joka korvausta vastaan harjoittaa lasten päivähoitotoimintaa, on velvollinen tekemään siitä ilmoituksen Karvian kunnan kasvatus- ja opetuslautakunnalle (Varhaiskasvatuslaki 28 ). Lisätietoja puh , päivähoidon ohjaaja Karvian Kirjasto Satutunti alle kouluikäisille lapsille pe 16.3., ja klo Kesto n. 30 min. Tervetuloa, lapset ja lapsenmieliset! Kirjastossa asiakaskysely helmi-maaliskuun ajan. Ota kantaa, jaa risuja ja ruusuja! Vastaajien kesken kirja-arvonta. Karviatalo avoinna nuorisolle perjantaisin klo Valvojina aikuisia eri yhdistyksistä ja järjestöistä

2 Vapaa-ajanpalvelut LUISTELU- JA KIEKKOKOULU Karvian keskustan kaukalolla tiistaisin ja perjantaisin klo Tarkoitettu 6-9-vuotiaille lapsille. Pakolliset varusteet turvallisuuden vuoksi: luistimet (hokkarit), kypärä verkolla ja kaulasuoja. Ohjaus maksutonta, lisätietoja ohjaajalta Teppo Ojala p HOPEASOMPAHIIHDOT Viimeiset Hopeasompahiihdot siirretty säiden vuoksi: HS IV ke klo 18 Saunaluoma (vapaa) Ilmoittautumiset Heidille tai puoli tuntia ennen kisojen alkua. Pakkasraja -15 C. PILATES TUTUKSI klo Karviatalon salissa. Hinta 20e, ilmoittautumiset mennessä tai OHJAUSRYHMÄT: Lavis lavatanssijumppa palloilusalissa maanantaisin klo ja torstaisin klo (4 /kerta) Kuntonyrkkeily palloilusalissa torstaisin klo (25 kevät) Aikuisten harrastelentopallo palloilusalissa perjantaisin klo Punttikoulu Karviatalolla tiistaisin klo (20 /25 ) ja lauantaisin klo Lukkopaini Karviasalissa tiistaisin klo Naisten lentopallo palloilusalissa tiistaisin Lasten lentopallo keskiviikkoisin klo Liikuntaleikkikoulu Karviasalissa keskiviikkoisin klo TERVEYSKIOSKI & LIIKUNTANEUVONTA Liikuntaneuvoja Sanna Perälä (Tiina Kosken äitiysloman sijainen) on paikalla tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Hänet tavoittaa samasta tutusta numerosta p Kun kaipaat kuntosalin terveyskioskin palveluja ja/ tai liikuntaneuvojan apua; soita, laita viestiä tai sähköpostia sanna.perala@karvia.fi. LIIKUNTANEUVOJAN OHJAUKSET: Lapsiparkki tiistaisin klo vanhemman oma kuntosalihetki. Liikuntaneuvoja leikittää lapsia lapsiparkissa. Ryhmäkoko enint. 5, alaikäraja 2 vuotta. Ilmoittautumiset liikuntaneuvojalle etukäteen! Seniorien tasapainojumppa keskiviikkoisin klo (Karviasali) - tasapainoa, liikkuvuutta, kehonhallintaa ja lihaskuntoa parantavaa liikuntaa. Ei ennakkoilmoittautumista! Kehonhuoltoa, bocciaa & curlingia keskiviikkoisin klo (palloilusali) - sopii myös henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia tai rollaattoria. Ilmoittautuminen liikuntaneuvojalle etukäteen! Äiti/isä-vauvajumppaa perjantaisin klo lihaskuntojumppaa, jossa vauva toimii painona eri liikkeissä. Sopii kaikenkuntoisille vanhemmille. Mukaan kannattaa ottaa pyyhe vauvan alle. Vauvan suositusikä 3kk-2v. Ei ennakkoilmoittautumista! JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUS- KURSSI klo kunnantalolla. Kouluttajana Jorma Salimäki. Koulutukseen voi hakeutua aikaisemminkin kuin 6kk ennen kortin vanhenemista. Kertaustodistus on voimassa 6kk koulutuspäivästä. Jos olet suorittanut järjestyksenvalvojan peruskurssin jälkeen, voit osallistua kertauskurssille viimeistään 6kk kortin vanhenemisen jälkeen. Suositus olisi, että uusinta tapahtuu nykyisen kortin voimassaoloaikana. Kurssimaksu 15, ilmoittautuminen Petäjäopistoon, kurssikoodi LUENTO: PUNAINEN JA VALKOINEN TERRORI JA VALTIORIKOSOIKEUDET ti 18:00-20:30 valtuustosali, luennoi FT Marko Tikka Sisällissodassa joka kolmas surmansa saanut menetti henkensä terrorissa. Sisällissodan jälkeen puolestaan yli suomalaista sai tuomion kapinasta valtiorikosoikeuksissa. Luennossa kuvataan, mitä terrori oli, ketkä siihen syyllistyivät ja kuvataan, miten valtiorikosoikeudet toimivat. Vapaa pääsy & kahvitus!

3 Olohuone ja sen suunnittelu Alakoululle suunnitellun Olohuoneen on kaavailtu olevan käyttökunnossa syksyyn 2018 mennessä, mutta siihen asti kokoonnumme esi-olohuoneeseessa! esi-olohuoneen löydät kunnantalon pohjoispäädystä, vanhoista lomatoimen tiloista, jonne käynti vanhan kunnantalon puoleisesta päädystä. e s i - olohuone. esi-olohuoneeseen voi poiketa vaihtamaan kuulumisia, pelailemaan, osallistumaan ohjattuun toimintaan tai vaikka keittelemään kahvia keskiviikkoisin klo 10-14, jolloin paikalle saapuu juttuseuraksi ja/ tai erilaista toimintaa järjestämään toimihenkilöitä eri yhdistyksistä, kuten Finfami Satakunta ry, Tukiranka ry, Hyvis ry ja Porin Sininauha ry. Maaliskuussa esi-olohuoneessa teemana on Karvian historia! Toivomme paikalle kiinnostuneita kuulijoita ja tarinankertojia! PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ SPR:n Pärjätään yhdessä -hankkeella pyritään aktivoimaan ihmisiä oman lähiyhteisönsä hyvinvoinnin ja turvallisuuden vahvistamiseen ja vapaaehtoistoimintaan. Karviassa hanke näkyy mm. esi-olohuoneessa (ja myöhemmin Olohuoneessa) eri teemoilla yhdistysten tai yksityisten järjestäminä tapahtumina, joihin kaikki kuntalaiset ovat tervetulleita! Keväälle 2018 suunniteltuja maanantaitapahtumia: klo Ensiapua lasten pienissä tapaturmissa, SPR ja MLL klo Tuulan päivä - oleskelua, pelejä ja kahvia, Tuula Heiniluoma NuVa-kaffila, Nuorisovaltuusto 9.4. Kahvia ja Kansanlauluja, Ensiapua ikäihmisten pienissä tapaturmissa, SPR ja Eläkeliitto Karvian yhdistys Haastepyöräilykesä 2018, Liikuntatoimi 7.5. SPR, SPR Karvian osasto lisätietoja järjestäjän omista tiedotuslähteistä! Haluaisitko järjestää vastaavan tapahtuman keväällä, kesällä tai syksyllä? Toivoisitko jollekin ryhmälle tarkoitettua tapahtumaa? Ota yhteyttä: karvia@karvia.fi Yhdistykset tiedottavat Karvian AA-ryhmä Karvian AA-ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 18 kunnantalolla lomatoimen entisessä tilassa, kulku pohjoiselta sisäänkäynniltä. Ryhmässä keskustelumahdollisuus ja vertaistukea. AA tiedotustilaisuus - mitä AA on? Torron harrastekeskuksessa alkaen klo Tule kuuntelemaan Karvian AA-ryhmän omia kokemuksia ja/tai AA-omaisten selviytymistarinoita. Aikaa on varattu kyselyyn ja seurusteluun. Tarjolla vertaistukea ja kakkukahvit. Tervetuloa AA-ryhmäläiset, heidän omaisensa sekä kaikki asiasta kiinnostuneet. Lisätietoja Hannu Ratia p , Sirpa Ala-Rämi p H-bingo Karviatalolla klo : 7.3., 21.3., 4.4., 18.4., 2.5., 16.5., 30.5., Lähde mukaan jännään peliin koko perheen kanssa! Väliajalla nautitaan kahvia ja mehua. Karvian Vanhusneuvosto Vanhusneuvoston kokoontumista ei järjestetä maaliskuussa!

4 Yhdistykset tiedottavat Karviakylän kyläseura Kuutamohiihto perjantaina 2.3. klo 19-21, Tervatupa - Alkkian pururata -lenkki. Mehu- ja kahvitarjoilu, myynnissä makkaraa. Tervetuloa! Koillis-Karvian metsästysseura Järjestää Hiihtopäivän Tervatuvalla La klo Hiihtää voi Alkkian pururadalle ja takaisin ~9km. Tarjolla Pullakahvit ja mehua. Sauna lämmin, omat saunavarusteet mukaan! Karvian Kiri Lentopalloliiton F-tyttöjen lentopalloturnaus su klo 10 Karvian urheilutalolla. Tule kannustamaan Kirin joukkueita! Kisaviikonloppuna Karviaan odotetaan 4000 henkilöä. Kisajärjestelyt vaativat lukuisia talkootyötunteja ennen kisaa ja kisan aikana. Jos talkootyö kiinnostaa, otamme kiitollisena kaiken avun vastaan. Myös kaikki mahdolliset vuokralle tarjottavat majoitustilat kokoamme kilpailun internet-sivulle, ota yhteyytä jos sinulta löytyy mökki tms. Lisäksi tarjoamme yhdistyksille ja seuroille erilaisia yhteistyö mahdollisuuksia. Monet asiat on vielä kesken ja toimintatavat hakevat muotoaan, mutta ota yhteyttä jos haluat lisätietoa. Olli Pentinmäki, Pasi Patokoski, Karvian Ns:n Näyttelijät harjoittelevat Sampolassa torstaisin klo 19 alkaen,myös maaliskuussa! LEVYTANSSIT Sampolassa joka kuukauden 1. ja 3. tiistaina klo , ensimmäiset tanssit tiistaina 6.3. Vanhan kunnon tanssimusiikin tahtiin laitetaan jalalla koreasti, tervetuloa siis sankoin joukoin viettämään mukavaa iltaa! VAPAA PÄÄSY, puffetti auki Karvian Reserviläiset Järjestää pilkkikisat Rastiaisjärvellä sunnuntaina klo Siirtymät 15/30min, moottorikairan ja potkukelkan käyttö sallittu. Yleisölle tarjolla tikanheittoa ja ammuntaa sekä puffetti. Tervetuloa! Karvian UA / Ratayhdistys Karvian Urheiluautoilijat ja Ratayhdistys on saanut harvinaisen ja halutun tilaisuuden järjestää naisten, nuorten ja evk luokkien jokkiksen SM-kisat MTK Karvia Illanvietto Torrossa klo 19 alkaen. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki jäsenet. Tilaisuudessa muistetaan lähivuosina sukupolvenvaihdoksen tehneitä tuottajia. Lisäksi ohjelmassa pientä purtavaa sekä kevyttä ohjelmaa. Sauna lämpimänä koko illan. Ilmoittautumiset ma 5.3. mennessä Juha Sarviluomalle / juha.sarviluoma@gmail. com. Lisätietoja sähköpostissa/postissa sekä MTK-Karvian facebook-ryhmässä Teatterimatka Seinäjoen Kapunginteatteriin Pöyrööt-oikias oleminen -näytökseen. Näytös alkaa klo 13, näytöksen kesto 2 tuntia. Lähtö ST1 pihasta n. klo 10.00, matkalla ruokailu ennen näytöstä. Matkan hinta 40 / jäsen, 60 ei-jäseneltä. Hinta sisältää matkan, ruuan ja lipun. Mukaan mahtuu 50 ensimmäistä. Ilmottautumiset ma 5.3 mennessä Reetta Koivulalle , maitokoivula@gmail. com.lisätietoja sähköpostitse/postitse sekä facebook-ryhmässä Maaliskuun tapahtumia seuraa päivityksiä: tai ilmoittajan omista tietolähteistä! To 1.3. Kirkkokuoro harjoitukset klo 18. Pe 2.3. Kuutamohiihto klo Tervatupa - Alkkian pururata -lenkki. Mehu- ja kahvitarjoilu, myynnissä makkaraa. Tervetuloa! Karviankylän kyläseura La 3.3. Hiihtopäivä Tervatuvalla klo Hiihtää voi Alkkian pururadalle ja takaisin ~9km. Tarjolla pullakahvit ja mehua. Sauna lämmin, omat saunavarusteet mukaan! Koillis-Karvian metsästysseura Su 4.3. Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Myyryläinen, Yli-Antola. Ainot ja Reinot, Naiskuoro ja Retropojat konsertti Karviasalissa klo 14. Juhlitaan sanoin ja sävelin tulevaa naistenpäivää.

5 Ti vuotissynttärit Moon Karviasta -myymälässä 9-17 liikkeessä mm. mehu- ja kakkukahvitarjoilu ja myös pientä kisailua tiedossa. Tule poikkeamaan! Moon Karviasta torimyymälä ja ompelimo Levytanssit Sampolassa Jalalla koreasti tanssimusiikin tahtiin! Puffetti auki, vapaa pääsy. Tervetuloa! Ke 7.3. Karvian historiaa Esi-olohuoneessa klo H:n BINGO klo 19 Karviatalolla. Verenluovutus Karviatalolla klo SPR Karvian osasto Kirkkokuoro harjoitukset klo 18. To 8.3. Luomihuolipäivä Karvian peruspalvelukeskuksessa klo Luomihuolipäivänä voit tarkastuttaa huolta aiheuttava ihomuutokset maksutta. Ajanvaraus p Posa Pe 9.3. Avantoiuintia LomaRaisossa Hinnat ym. entiset. PE 9.3. Mu ba Karviatalon nuorisotilassa LA K ht l T ng - u k n rt 13 & 18 Karviasalissa, liput 15 (sis. kahvituksen väliajalla) ja Kansanmusiikkiyhdistys SU Ma m u - y p j Kunnantalon valtuustosalissa, vapaa pääsy K ht l T ng - u k n rt KE B n p j kokoontuminen Karviasalissa S n S r n h l Karviasalissa, liput 5 (alle 18-v. ilmaiseksi) Karviasalissa, liput 15 (sis. kahvituksen väliajalla) TO M n j Si k - u n k n rt kunnantalon valtuustosalissa, liput 5 (sis. kahvituksen, alle 18-v. ilmaiseksi) ja Kansanmusiikkiyhdistys Kunnantalon valtuustosalissa, liput 8 V - it r - u H k m - Gr n MA PE J h K h l l tta p ko i s S n, F rs, H l & B n Syreeni Annakoti Iltarusko Kaisala L u & l i i p j lt alkaen Tervatuvalla, liput 7 (sis. kaffittelut ehtoon aikana) TI Si n H vo k n i K ias i s 9.30 päiväkoti-ikäiset ja päivähoidon lapset alakoulun oppilaat Mu i ist s i p & S i e k n rt kunnantalolla, Kankaanpään musiikkiopisto Karviasali, liput 25 (varaukset tai karvia@karvia.fi) LA H n M r - u valtuustosali, liput 10 (sis. tarjoilun, alle 18-v. ilmaiseksi. Yhteislippu konsertti+jooga 15 ) SU L j oga H n M r k n s yhtenäiskoulun liikuntasali, liput 10 (yhteislippu konsertti+jooga 15 ) K k y! - h i k n rt Karviasalissa, liput 10 (sis. kahvituksen, alle 18-v. ilmaiseksi)

6 La Järjestyksenvalvojan kertauskurssi valtuustosalissa. Ilmoittautuminen ja lisätiedot Petäjä-opiston kautta. Petäjä-opisto Su Messu klo 10 kirkossa. Myyryläinen, Yli-Antola. Ma Naisten ja Miesten piirit klo 14 SRK-talolla. Ensiapu lasten pienissä tapaturmissa Luento kunnantalon valtuustosalissa klo SPR Karvian osasto, MLL Karvia Ti Saran piiri Sarasteen kerhohuone klo 12. Ke Karvian historiaa Esi-olohuoneessa klo Päiväpiiri Srk-talolla klo SPR:n kahvila Sampolan kahviossa klo Tervetuloa! SPR Karvian osasto Muistikahvila klo 13 Karviatalolla. Liikuntaneuvoja Sanna Perälä, Kankaanpään seudun muistiyhdistyksen pj Päivi Karvanen, muistiohjaaja Päivi Siltanen. Muistiyhdistys, Muistiluotsi, Veikkaus, Karvian kunta Vanhempainyhdistyksen kokous Yhtenäiskoululla klo 18. Vanhempainyhdistys Hopeasompahiihdot Saunaluoma klo 18. Karvian Kiri / hiihtojaosto To Rippikouluilta Klo Kirkkokuoro harjoitukset klo 18. Pe Satutunti kirjastossa klo 9.30, kesto noin 30min. Karvian Kirjasto Avantoiuintia Loma- Raisossa Hinnat ym. entiset. La Pilates tutuksi klo Karviatalon salissa. Hinta 20e, ilmoittautumiset mennessä kristiinajokinen@gmail.com tai Illanvietto Torrossa klo 19 alkaen. Kevyttä ohjelmaa, pientä purtavaa, sauna lämpimänä koko illan. Katso lisää yhdistysten tiedotteista! MTK Karvia Su Messu kirkossa klo 10. Kiviranta, Eränen. Lentopalloturnaus Lentopalloliiton F-tyttöjen lentopalloturnaus klo 10 urheilutalolla. Karvian Kiri Karvian Työväenyhdistyksen kevätvuosikokous Satapirkan OP:n kokoushuoneella klo 17. Johtokunta klo Esillä sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Karvian Työväenyhdistys Ma Esi-olohuoneessa Tuulan päivä klo Oleskelua, pelejä, kahvia. Tuula Heiniluoma Uskon ABC Srk-talolla klo 18. Ti Yleisöluento: punainen ja valkoinen terrori ja valtiorikosoikeudet Valtuustosalissa , luennoitsijana FT Marko Tikka. Vapaa pääsy & kahvitus! ja Petäjä-opisto Levytanssit Sampolassa Jalalla koreasti tanssimusiikin tahtiin! Puffetti auki, vapaa pääsy. Tervetuloa! Ke Karvian historiaa Esi-olohuoneessa klo H:n BINGO klo 19 Karviatalolla. To EU-ruokajakoa työttömille ja vähävaraisille diakoniatoimistosta klo Kirkkokuoro harjoitukset klo 18. Pe Avantoiuintia Loma- Raisossa Hinnat ym. entiset. Su Sanajumalanpalvelus klo 10. Myyryläinen. Ma NuVa-kaffila Esi-olohuoneen valtaa nuoriso klo 15-19! Mutta voihan sinne joukkohon tulla myös muutkin! Suunnitellahan Karvian nuorison oma logo ja brändi. Samalla voi tuunata omat naamiot trullien palkkioihin... Tulukaa yhyres tai eriksehen kunhan tuutte! Mukana myös etsivän nuorisotyön pääsiäisteemainen munaralli! Nuorisovaltuusto, Nuorisotoimi Naisten ja Miesten piirit klo 14 SRK-talolla.

7 Ti Ehtoollishartaus klo 13 Iltaruskossa. Pääsiäisen jumalanpalveluksen televisiointi Karvian kirkossa klo 18! Kirkkokansaa pyydetään saapumaan paikalle klo 17:30. Lähetys TV1 su 1.4. klo10. Ke Esi-olohuoneella ovet auki klo Tervetuloa mukaan isolla porukalla! Seurat kirkossa klo 18. To Ehtoollishartaus klo Annakodissa klo Syreenissä Kiirastorstain messu klo 19. Kirkkokuoro. Pe Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10, urut vaiti, kirkko on verhottu mustaan. B. Koskela, Weisuuveljet. La Pääsiäisyön messu klo 23 kirkossa. Naiskuoro, T.Wrang. Huhtikuun tapahtumia seuraa päivityksiä: tai ilmoittajan omista tietolähteistä! Su 1.4. Pääsiäisen Jumalanpalvelus Karvian kirkosta TV1:ssä klo 10. Pilkkikisat Rastiaisjärjvellä klo Katso lisää yhdistysten tiedotteista! Karvian Reserviläiset ry Ma Pääsiäispäivä Iltakirkko Torrossa klo 18. Risteyksessä-messu, Uniwaje. Kirkonmenojen jälkeen Yhteisvastuu huutokauppatilaisuus. Tuo Torroon myytävää! Ti 3.4. Levytanssit Sampolassa Jalalla koreasti tanssimusiikin tahtiin! Puffetti auki, vapaa pääsy. Tervetuloa! Ke 4.4. Esi-olohuoneella ovet auki klo Tervetuloa mukaan isolla porukalla! 4H:n BINGO klo 19 Karviatalolla. Pe 6.4. Avantoiuintia Loma- Raisossa Hinnat ym. entiset. La 7.4. MTK:n Teatterimatka Seinäjoen Kaupunginteatteriin Pöyrööt - oikias oleminen -näytökseen. Katso lisää yhdistysten tiedotteista! MTK Karvia Ma 9.4. Kahvia ja kansanlauluja Esi-olohuoneessa. Lisätietoja myöhemmin! Ke Esi-olohuoneella ovet auki klo Tervetuloa mukaan isolla porukalla! SPR:n kahvila klo Sampolan kahviossa. Tervetuloa! SPR Karvian osasto Pe Satutunti kirjastossa klo 9:30, kesto noin 30min. Karvian kirjasto Avantouintia Loma- Raisossa Hinnta ym. entiset. Ti Levytanssit Sampolassa Jalalla koreasti tanssimusiikin tahtiin! Puffetti auki, vapaa pääsy. Tervetuloa! Ke H:n BINGO klo 19 Karviatalolla. Ke 18. ja Esi-olohuoneella ovet auki klo Tervetuloa mukaan isolla porukalla!

8 PoSa - Karvian Peruspalvelukeskus Iltaruskonkatu 1 Avoinna: ma - to klo , pe klo lääkäri hammashoitola lastenneuvola äitiysneuvola perhesuunnittelu aikuisneuvola näytteenotto sosiaalipalvelut Lääkärin ja hoitajan ajanvaraus: Hammashoitolan suoranumero ja ajanvaraus: Ajanvaraus toimii ma-pe klo Särkypäivystys virka-ajan ulkopuolella Satakunnan Keskussairaalassa puh Potilaat vain ajanvarauksen kautta. YHTEYSTIETOJA Yleinen hätänumero 112 Vanhuspalvelut ILTARUSKON PALVELUKESKUS Satakunnan pelastuslaitos Karvian paloasema Iltaruskonkatu Riskunkatu 4 Keittiö Kalustonhoitaja Petri Patokoski Sari Myllyniemi-Salomäki PALVELUKOTI ANNA Iltaruskonkatu Kotipalvelun tilaus Kotihoito/päivystys Kotihoito/sairaanhoitaja Sosiaalitoimen palvelut Sosiaaliohjaaja Aila Pukaralammi aila.pukaralammi@eposa.fi Soittoaika maanantaisin klo 9-11, muina päivinä klo Eläinlääkäri Kylä-Karviantie 39 Mari Rantala Löytöeläimet Kari-Matti Nikkola Palotarkastuksiin liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä Harri Viitasaloon harri.viitasalo@satapelastus.fi Pohjois-Satakunnan päivystävä paloviranomainen (24h) Karvian VPK:n päivystävä yksikönjohtaja (24h) Poliisi Kankaanpään poliisiasema Paasikivenkatu 13, Kankaanpää Lupatoimisto avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16 Lupatoimisto vaihde Karvian kunnantalolla toimii Poliisin yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Kunnanvirasto Kylä-Karviantie avoinna ma-pe klo 8-15:45 Aho Tuire apulaiskirjanpitäjä (yleishallinto) Ala-Rämi Sirpa liikuntasihteeri Arkko Matti yritysneuvoja Aro-Heinilä Tiina-Kaisa nuorisosihteeri Honkanen Arja palkanlaskija-arkistonhoitaja Hosiasluoma Tarja kunnanjohtaja Jokiniemi Raija kirjanpitäjä (yleishallinto) Kallioniemi Jaakko rakennusmestari Koski Tiina / sijaisena Sanna Perälä liikuntaneuvoja Lepola Pii kanslisti (tekn.) Ojala Marianne rakennustarkastaja Pihlajaviita Marjo palkanlaskija (yleishallinto) Ronkainen Kaisamaija maaseutusihteeri kaisamaija.ronkainen@pori.fi Ruinu Arja päivähoidon ohjaaja Salonen Miia talous- ja velkaneuvoja Tuuliniemi Arja toimistosihteeri (yleishallinto) Vainionpää Hanna kunnansihteeri, koulutoimenjohtaja Välimäki Tarja siivoustyönohjaaja (tekninen toimi) Sähköpostit: etunimi.sukunimi@karvia.fi (ellei toisin mainittu) Yhteispalvelupisteessä -Kelan asiointipiste (palveluneuvoja Arja Tuuliniemi) -Poliisin asiointipiste (palveluneuvoja Arja Honkanen) Mela-asiamies Asta Suoranta -vastaanotto ajanvarauksella asta.suoranta@mela.fi Kiinteistönhoitajat vastuualueineen: Ala-Rämi Urho Vesi- ja viemärilaitos, ent.alakoulut, Torro, Jokipirtti Liikala Olli Terveysasema, Iltarusko, Annakoti, Syreeni, Veteraanitalo Raiskio Vesa Kunnantalot, kirjasto, kierrätyskeskus, urheilukentät, pururadat, uimarannat Salo Juha Yhtenäiskoulu, Karviatalo, paloasema, urheilukentän huoltorakennus Talonmiespäivystys iltaisin klo 16-22, viikonloppuna pe klo 16 - ma klo 7 Yhtenäiskoulu Opinpolku Haapasenkatu 3 Koivisto Arimo rehtori Yliluoma Marjo vararehtori Mustasilta Tiina toimistosihteeri / kanslia Korpi Jaana esikoulunopettaja Karvian kunnankirjasto Tyyni Tuulion katu kirjasto@karvia.fi Anne-Mari Kontiainen, kirjastovirkailija anne-mari.kontiainen@karvia.fi Minna Hautaluoma, kirjastonhoitaja minna.hautaluoma@honkajoki.fi Kirjasto avoinna: Ma To Ti Pe Ke aattoina Jätehuolto Karvian jätevedenpuhdistamon yhteydessä olevalle kierrätyspisteelle voi palauttaa kartonkia, metallia, lasia, nestemäistä ongelmajätettä, lamppuja, akkuja, paristoja ja jätepuuta. Sekajätettä ei toistaiseksi oteta vastaan. Avoinna arkisin Kantin, Sarvelan ja Saran koulujen kierrätys- ja paperinkeräyspisteet ovat kaikkien käytössä. K-Market Lastulan ja Rakennuspalvelu Tuomo Lehtosen pihassa on pakkausjätteen kierrätyspiste, jonne voi palauttaa pakkauslasia ja -metallia, kartonkia ja paperia. Puhdasta risu- ja oksajätettä ottaa vastaan Energiapalvelu Ohrankämmen Tehtaantiellä. Soita etukäteen / Jukka Ohrankämmen Sopimusperusteinen jätteenkuljetus Jätehuolto Japi Ay Kaatopaikat Kooninkeitaan jäteasema Ruusilantie 79, Kankaanpää Avoinna ma klo 10-18, ti ja to klo Kierrätystoiminta Kierrätyskeskus Karvia Tehtaantie 3, Karvia Avoinna ma-to klo Moon Karviasta -torimyymälä ja ompelimo Kylä-Karviantie 10, Karvia Avoinna ma-to klo moonkarviasta@valtti.fi Anne Siivonen ompelimon työvalmentaja, anne.siivonen@valtti.fi Karvian Taksipäivystys Kela-Taksi Seuraava kuntatiedote ilmestyy Tiedotteessa julkaistava materiaali on toimitettava mennessä osoitteeseen marianne.ojala@karvia.fi Kiitos!

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 3 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kunnanvirasto suljettuna ma 30.4.2018 pe 11.5.2018 ma 2.7. - pe 27.7.2018 pe 7.12.2018

Lisätiedot

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 1 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Opetustoimi PUHELINYHTEYKSIEN TOIMIVUUS KARVIASSA Ilmoittautuminen

Lisätiedot

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 7 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kodin ja Koulun päivä Opinpolussa 1.9. klo 10-13 10 10.30-11 11-11.45 11.45-12

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 6 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa KUNNAN KESKUSHALLINTO TIEDOTTAA Kunnanvirasto on suljettu seuraavina aikoina: 27.12.-29.12.2017

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 4 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Ilmoita kesätapahtumat seuraavaan kuntatiedotteeseen! 31.5.2018 ilmestyvässä tiedotteessa

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 8 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa HAKUAIKAA JATKETTU! LASTENTARHANOPETTAJAN TYÖSUHDE KARVIAN KUNNASSA LASTENTARHANOPETTAJA

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 1 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Yrittäjien aamukahvit Kunnanhallituksen huoneessa torstaina 31.1.2019 klo 9-10.30 Teemana

Lisätiedot

Arvontakuponki tiedotteen loppupuolella!

Arvontakuponki tiedotteen loppupuolella! Kuntatiedote 10 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Joulunavaus 30.11. PERJANTAINA Karviatalolla klo 18-21 PAIKALLISTEN YRITTAJIEN, YHDISTYSTEN

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 2 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kesätyöpaikkoja Karvian kunnan kesätyöpaikat ovat nyt haettavana Tarjolla on kesätöitä:

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 6 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Päivähoito Päivähoitoon hakeminen 1.8.2018 alkavalle toimintakaudelle Hakemuksia saa

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 1 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian Vanhusneuvoston aloitteesta päätti kunnanhallitus aloittaa kuntatiedotteen julkaisemisen Karvian kunnassa.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

Avajaiset Karvian kunta tiedottaa

Avajaiset Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 3 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa LAPE-työryhmä Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityöryhmä Kaikissa kunnissa tulee

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 7 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian Kirjasto Satutunnit pe 23.8., 20.9., 18.10., 15.11. ja 13.12 alkaen 9.30 alle

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 9 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian kunnassa on avoinna: Rakennustarkastajan virka 1.1.2019 lähtien Rakennustarkastajan

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

K arvia n ku n ta t iedo t ta a

K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kuntatiedote 8 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Karvian Kirjasto Vanhusten viikolla Kahvitarjoilu kirjastossa ti 8.10 15-18.

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20

Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2/2019 Aika Keskiviikko 27.3.2019 klo 19.30 20.32 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20 Eija Nevala Anne Aho vara Elina

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018 Aika 6.9.2018 klo 18.54 20.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire jäsen Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 Aika Torstai 19.9.2019 klo 18.00 21.15 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018

11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018 11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 6.9.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 6.9.2018 klo 18.30 Kunnantalo Lautakunnan

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016. Aika Keskiviikko klo Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016. Aika Keskiviikko klo Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2016 Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 19.00 19.15 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja Paavo Tuuliniemi vara Rauni Virtanen Anne Aho Arto

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 9 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian Kirjasto Teatteriryhmä Konkari esittää kirjastossa la 26.10. hämeenkyröläisestä

Lisätiedot

Voi hyvin -liikuntakalenteri

Voi hyvin -liikuntakalenteri Voi hyvin -liikuntakalenteri Kevät 2018, toiminta viikoilla 2-17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI - SUNNUNTAI Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 Aika 16.11.2017 klo 18.35-19.50 Paikka Jokipirtti Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO 7.1-22.4.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI (kuusitie 4 Tammela) Tarkoitettu yli 60 vuotiaille henkilöille. Yleisillä vuoroilla kaikki yli 18v. naiset saavat käyttää salia. Avataan maanantaina 12.9.2016

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Toimintaviesti. maaliskuu 2019

Toimintaviesti. maaliskuu 2019 Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.

Lisätiedot

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TOHMAJÄRVEN KUNNANVIRASTO on avoinna vuonna 2015 maanantaisin klo 9-17 ja tiistaista perjantaihin klo 9-15. Kunnan puhelinvaihde toimii Turussa, nro 040 105 4000, fax. 013

Lisätiedot

417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018

417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018 417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2018 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018 Kokousaika 18.10.2018 klo 18.10-18.27 Kokouspaikka Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2012 Aika Torstai 11.10.2012 klo 18.00 19.05 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Päivi Haapaniemi-Kokko Jaana Vähäsavo

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 1/2018 Aika Paikka Läsnä Poissa Muut saapuvilla olleet Pöytäkirja tarkastettu Nähtävänä olo

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 1/2018 Aika Paikka Läsnä Poissa Muut saapuvilla olleet Pöytäkirja tarkastettu Nähtävänä olo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 1/2018 Aika Maanantai 5.2.2018 klo 18.00 18.54 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Esa Pukkila varapuheenjohtaja Eija Nevala jäsen Kristiina Loopere jäsen Samuli

Lisätiedot

MONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi kevät 2018 (päiv ) ma ti ke to pe la su

MONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi kevät 2018 (päiv ) ma ti ke to pe la su MONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi 2017-2018 25.8.2017 kevät 2018 (päiv. 21.2.2018) klo 9-11 klo 11-15 Ft/Fp klo 13-14 Sb-kerho 6-9 lk klo 15-16.30 kouluviikoilla Kotikumpu klo 15-16

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 11/2012 Aika: Maanantai 10.12.2012 klo. 17.15-20.45 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Harri

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat TYKY OHJELMA 2016 Pääkohdat 1. Tyky-Online liikuntaan ja kulttuuriin. 2. Liikuntatoimen Tyky-avustukset 3. Yhteiset tapahtumat Käyttösäännöt. Olet Tammelan kunnan palveluksessa palvelun käyttöhetkellä.

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 6 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kunnanvirasto suljettuna 1.7.-26.7.2019 henkilökunnan lomien vuoksi. Myös Kelan ja

Lisätiedot

Karvian kunta tiedottaa

Karvian kunta tiedottaa Kuntatiedote 5 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Leikkikenttätoiminta alkaa Yhtenäiskoulu Opinpolulla esikoulun pihapiirissä (takapiha)

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 02.05.2017 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 14.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki MIKÄ ON IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO? Kaikille avoin tapahtumakalenteri. Tiedot kalenteriin voi välittää hankekoordinaattorille. Kalenteriin voi jokainen suunnitella toimintaa! Kalenteri kuuluu osana

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot