Karvian kunta tiedottaa
|
|
- Kirsi Rantanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuntatiedote 9 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian kunnassa on avoinna: Rakennustarkastajan virka lähtien Rakennustarkastajan tehtäviä ovat lakisääteiset rakennusvalvontatehtävät, mm. lupa-asioiden valmistelu, aloituskokousten ja katselmusten sekä tarkastusten suorittaminen, asiakasneuvonta ja ohjaus ja rakennetun ympäristön valvonta. Kelpoisuusvaatimuksena on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 4 3 mom. mukainen kelpoisuus tai 108 :n siirtymäsäännöksen mukainen pätevyys. Kunnanhallitukselle osoitetut hakemukset, joihin on liitetty ansioluettelo, tulee toimittaa klo 14 mennessä osoitteeseen: Karvian kunta, Kunnanhallitus, Kylä-Karviantie 17, KARVIA. Lisätietoja tehtävästä antavat kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma ja kunnanrakennusmestari Jaakko Kallioniemi Lastenhoitajan toistaiseksi voimassa oleva työsuhde Karvian kunnan kasvatus- ja opetuslautakunta julistaa haettavaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen, alkusijoituspaikkana on Päiväkoti Kissankimallus, jossa toimii kaksi lapsiryhmää alle 3-vuotiaiden ja yli 3-vuotiaiden ryhmät. Päiväkodissa työskentelee molemmissa ryhmissä lastentarhanopettajat sekä lastenhoitajia. Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla. Kasvatus- ja opetuslautakunnalle osoitetut hakemukset pyydetään jättämään klo mennessä. Tutkintotodistus pyydetään liittämään liitteenä hakemukseen ansioluettelon lisäksi. Paikkaa on mahdollista hakea myös sähköpostitse reetta.lepisto@karvia.fi tai paperimuotoisena osoitteeseen Karvian kunta, kasvatus- ja opetuslautakunta, Kylä-Karviantie 17, Karvia. Yhteystiedot: päivähoidonohjaaja Reetta Lepistö p tai vs.koulutoimenjohtaja Kati Ojaniemi puh Hakuilmoitukset kokonaisuudessaan omistajan- ja sukupolvenvaihdos yrityksessä Kunnanjohtajan aamukahveilla kunnantalolla perjantaina klo Teemana omistajan- ja sukupolvenvaihdos yrityksessä. Alustamassa Satakunnan Yrittäjien omistajanvaihdoskoordinaattori Pia Österlund. Yrityksen sukupolvenvaihdos on aina yksilöllinen järjestely. Yhdessä yrityksessä toteutettu malli voi olla toiselle täysin sopimaton. Väärät valinnat voivat tulla kalliiksi. Vetovastuun siirtäminen ja liiketoiminnan jatkuvuus edellyttävät muun muassa verotuksen, rahoituksen ja yhtiölainsäädännön samanaikaista hallitsemista. Tärkeää on myös käynnistää prosessi hyvissä ajoin, oman toteutusmallin löytäminen voi viedä paljon aikaa ja suunnittelua, ennen kuin koko kuvio alkaa hahmottua. Tule mukaan aamukahville! Tilaisuuden jälkeen mahdollisuus henkilökohtaiseen neuvontaan. Jätevesi-ilta ke klo 17:30 Karviasalissa Tietoa kiinteistön jätevesien käsittelystä Kiinteistön jätevesijärjestelmä on kunnostettava vastaamaan talousvesiasetuksessa (157/2017) asetettuja puhdistustuloksia mennessä kiinteistöissä, jotka sijaitsevat pohjavesialueilla tai korkeintaan 100m etäisyydellä vesistöstä. Muiden kiinteistöjen osalta jätevesijärjestelmä pitää saattaa kuntoon seuraavan suuren remontin yhteydessä. Jätevesi-illassa ajantasaista tietoa asetuksesta, puhdistusjärjestelmistä, laitteiston suunnittelijoista ja asentajista. Paikalla Jätevesineuvontaa Satakunnasta - hankkeen neuvojia sekä kunnan teknisen toimen edustaja. Kahvitarjoilu.
2 Vapaa-ajanpalvelut ESITYKSET VUODEN PALKITTAVISTA 2018 Karvian vapaa-ajanlautakunta pyytää yhdistyksiltä, yhteisöiltä ja kuntalaisilta esityksiä perusteluineen, ketkä karvialaiset ansaitsevat seuraavat tunnustukset. Palkinnot ja kunniakirjat jaetaan itsenäisyyspäivänä Karviasalissa. Esitykset mennessä tai Edellisten vuosien palkinnon saajien lista nähtävillä 1. Vuoden urheilijaksi valitaan vain kerran ja nimeämisen perusteena on urheilijan urheilumenestys, hyvät ja raittiit elämäntavat, hyviin tapoihin esimerkillään osoittava, Karvian kunnassa asuva ja 15-vuotta täyttänyt henkilö. 2. Vuoden kulttuuriteoksi voi ehdottaa karvialaista henkilöä, ryhmää tai yhdistystä, joka on kuluvan vuoden aikana toteuttanut huomatun ja merkittävän kulttuuriteon. Valituksi voi tulla vain kerran. 3. Vuoden kuntoilija tunnetaan paikkakunnalla aktiivisena liikunnan harrastajana. Kuntoilijaksi valittu on liikkuva esimerkki muille kuntalaisille omaehtoisesta terveyden ja hyvinvoinnin vaalimisesta. Vuoden kuntoilija liikkuu ja kuntoilee omaksi ilokseen, eikä hänellä ole kilpailullisia tavoitteita. 4. Vuoden seuratyöntekijä on henkilö, joka on tehnyt tai tekee edelleen merkittävää liikunnan taustatyötä kunnassa. Henkilö voi olla puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, lipunmyyjä, järjestysmies tai valmentaja. Palkitut tekevät paikkakunnillaan arvokasta työtä liikunnan parissa ja ansaitsevat tulla huomioiduksi. 5. Nuoret stipendinsaajat valitaan Karvian Kirin jaostojen esityksestä. KARVIAN PUULAAKILENTOPALLOSARJA käynnistyi palloilusalissa viime sunnuntaina Ensimmäisinä kohtasivat Boxing Team Kauhajoki ja Kantti - Parkano. Sarjassa on viisi joukkuetta, mestaruutta puolustava Parkano, Kantti, Sarvela, Boxing Team ja Kauhajoki. Ottelut pelataan aina sunnuntaisin 15 ja klo Tule kannustamaan oma suosikkijoukkuettasi! Boxing Team - Kauhajoki Kantti - Parkano Parkano - Sarvela Kauhajoki - Kantti Sarvela - Boxing Team Kauhajoki - Parkano Kantti - Sarvela Parkano - Boxing Team Boxing Team - Kantti Sarvela - Kauhajoki Kauhajoki - Boxing Team Parkano - Kantti Sarvela - Parkano Kantti - Boxing Team Kantti - Kauhajoki Boxing Team - Sarvela Sarvela - Kantti Parkano - Kauhajoki Boxing Team - Parkano Kauhajoki - Sarvela Sirkuskerhot Karviassa! Tuu Mukaan! Neljän kerran sirkuskurssit Karviassa palloilusalissa sunnuntaisin ajalla Klo Perhesirkus koko perheelle. Suunnattu 3-8-vuotiaille lapsille yhdessä aikuisen kanssa. Klo Koululaisten sirkusryhmä. Tutustutaan sirkuksen lajeihin ja opitaan mm. Tasapainoilua, akrobatiaa ja jongleerausta. Klo Akrobatiaryhmä nuorille yli 13v. ja aikuisille. Harjoitellaan permantoakrobatian ja pariakrobatian perusteita. Kerhoja ohjaavat Satasirkus ry:n ohjaajat. Kerho järjestetään Satasirkus ry:n ja nuorisotoimen yhteistyönä. Kerhon hinta on 15 / perhe / osallistuja ja se maksetaan käteisellä ensimmäisellä osallistumiskerralla. Ilmoittautuminen mennessä: karvia@karvia.fi , tiina-kaisa.aro-heinila@karvia.fi, , sirpa.ala-rami@karvia.fi, Lisätiedot satasirkus@gmail.com tai puh varapelipäivä ja -aika varapelipäivä ja -aika
3 Olohuoneesta on moneksi Tervetuloa tutustumaan Olohuoneen mahdollisuuksiin ja ideoimaan uusia toimintamalleja Kirkonkylän koululle perjantaina klo ja lauantaina klo Ikäluokat villisti yhdistävään Olohuoneeseen on luotu puitteet matalan kynnyksen toiminnoille, joilla lisätään kuntalaisten yhteisöllisyyttä, asukastyytyväisyyttä ja kuntalaisten hyvinvointia. Paikalla on myös kunnan myyntinurkkaus, jossa käytöstä poistettua tavaraa. Tule tekemään löytöjä. Glögi ja piparitarjoilu. Hyvinvointipalvelut (vapaa-aikatoimi) Muistikahvila Muistikahvila karviassa keskiviikkona klo 13 Kirkonkylän koululla, Olohuoneessa. Juttua muistista ja kahvittelua mukavassa seurassa. Kankaanpään seudun muistiyhdistys Käsitöitä tekevät karvialaiset! Kutsumme teidät ma klo 18 Olohuoneeseen miettimään, miten voisimme yhdessä kehittää kuntalaisten käsitöitä myyntituotteiksi; matkamuistoiksi, käyttötavaroiksi jne. Kahvitarjoilu! Karvian kunta, Willi Karvia Karvian Kirjasto Syksyn satutunnit alle kouluikäisille lapsille pe ja klo 9.30 alkaen, kesto noin 30min. Kirjasto avoinna: ma, ke, pe To lukukoira Nala kirjastossa ti, to Sinä kouluikäinen, ehkä hiukan epävarmakin lukija, tule luloppuvuoden poikkeukset kemaan kirjaa Nalalle! Luvassa on 10min kahdenkeskistä aukioloajoissa: lukuaikaa Nalan kanssa ja lopussa aikaa mös rapsutteluun. Pe klo Ke klo Lukukoira kuuntelee ja antaa huomiota ilman arvostelua ja To suljettu virheiden korjailua. Samalla tilanne rentouttaa lukijan. Mar Ke suljettu Mukaan mahtuu 6 ensin ilmoittautunutta. Lisätiedot ja Ma klo varaukset kirjastosta. Huom. Paikalle kannattaa tulla myös Ti suljettu ilman ajanvarausta! Kunnantalolla uutta väkeä: VS. KUNNANSIHTEERI/KOULUTOIMENJOHTAJA Hei, olen Kati Ojaniemi ja aloitan Karvian kunnansih.6,,1 teerin / koulutoimenjohtajan viransijaisena. Olen koulutukseltani hallintotieteiden maisteri. Asun Peräseinäjoella. Olen virkavapaalla hoitotyön opettajan virasta. Tavoitat minut numerosta tai sähköpostitse kati.ojaniemi@karvia.fi PÄIVÄHOIDONOHJAAJA Reetta Lepistö on lokakuussa aloittanut uutena päivähoidonohjaajana. Reetta on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri, ja hän on aiemmin työskennellyt lastentarhanopettajana. Reettan tavoitat numerosta ja sähköpostilla reetta.lepisto@karvia.fi.1.19 Vuoden viimeinen kuntatiedote ilmestyy Ilmoita tiedot mennessä osoitteeseen marianne.ojala@karvia.fi STUMATON rviasalissa kankaanpääläislähtöisen ajajan Maikki Fribergin ( ) mullistuttasia ja kirjoituksia herätetään henkiin. Liput 10. mi ULLA ARKKO JA ANNI HAUTALA Moon Karviasta -liikkeessä TIETOKIRJAILIJA IDA SUOLAHTI Kunnantalon valtuustosalissa Iesitelmä jatkosodan Kiitos!
4 M arr a sku u n tapaht umia K ARVIA SSA To Hartaus Annakodissa, Syreenissä 4H:n BINGO Karviatalon ylätasanteella klo 19. To /.,1(1 7,('27(.$,..,,1 7$/28.6,,1 Ma Miesten ja naisten piirit Srk-talolla klo 14. Ke Kokkis-kerho klo Pe Hartaus klo 18 Isä-lapsi - ilta srk-talon pihassa ja kerhohuoneessa. Tapahtuma on suunnattu isille ja lapsille sekä isoisille ja lapsenlapsille. Tule mukaan viettämään mukavaa yhteistä iltaa! Su Sanajumalanpalvelus klo 10 Isänpäivän lähetyslounas seurakuntatalolla klo 11 alkaen. Järjestelyvuorossa ovat Alkavan, Alkkian, Karviankylän ja Mustakosken emännät. Aterian hinta: aik. 15, koululaiset 7 ja alle kouluikäiset ilmaiseksi. Lounaan yhteydessä Kylväjän lähetti kertoo kuvin ja sanoin Japanin sekä Etiopian työstä. NÄYTTELYT KARVIATALOLLA Pieniä taloja ja pihoja - Aila Isotalon pienoismallinäyttely 25 vuotta kuvista - Kuvataiteen perusopetuksen näyttely NÄYTTELYT KUNNANTALOLLA Jussi Aallon taidenäyttely Retro Matti Tullan valokuvanäyttely NÄYTTELY KIRJASTOLLA Anni Hautalan näyttely RETRO - JUSSI AALLON TAIDENÄYTTELYN AVAJAISET LANNISTUMATON WILLIT HALLOWEEN-BILEET ALAKOULULAISILLE - Kulttuuritoimi Kunnantalon valtuustosalissa Karviatalon nuorisotilassa. - 7-luokan 4H-ryhmä Karviasalissa kankaanpääläislähtöisen naisasianajajan Maikki Fribergin ( ) mullistuttavia ajatuksia ja kirjoituksia herätetään henkiin. Liput 10. METSÄKIRKKO JA KIRKKOKAHVIT Pururadan laavulla - Lions Club leidit & PERJANTAI SUNNUNTAI PATIKKARETKI JA LUONTORUOKAILU LAUHANVUORELLA NUUSKA- JA TUPAKKAVALISTUS Lähde Lauhanvuorelle patikoimaan sekä kokkailemaan. Käydään lenkillä peuratarhan nurkalla ja valmistetaan ruokaa nuotiolla ja retkikeittimillä eräopas Ismo Nousiaisen ohjauksessa. Säänmukainen varustus, ota mukaan lusikka, lautanen ja muki. Lähtö Karviatalolta klo Ilm kunnan neuvontaan Lisätietoja liikuntasihteeri KOTIRUOKAPÄIVÄLLISET Ämmälän Sopukalla. Tarjolla perinteistä kotiruokaa noutopöydästä sen seittemää sorttia. Aik. 10, 7-15v. 5, alle kouluikäiste 2. - Ämmälä-Mattilan kyläyhdistys KOKO PERHEEN WILLIRIEHA Karviatalolla. HopLop, sekatavarakirppis, arpoja, Halloween-buffet, ongintaa, kasvomaalausta ym. - Karvian MLL ja Karvian Kirin Telinevoimistelijat PYHÄINPÄIVÄN KYNTTILÄKIRKKO Karvian kirkossa. - KAIKEN KANSAN KAMMOEHTOO Kunnantalon valtuustosalissa kiehtovan kammottavia kansantarinoita. Liput 5, sis. kahvituksen ennen ohjelman alkua. - Teatteri Sampola ja kulttuuritoimi HEVOSLEIRI HIPPIINASSA Lisätietoja / hippiina@hot mail.com - Hevostila Hippiina LAUANTAI PYHÄINPÄIVÄ Karviasalissa. - Raittiustoimi TERVATUVAN LUMOISSA Tervatuvalla Ainot & Reinot, Naiskuoro ja Hopeisen harmonikan voittaja Eveliina Eloranta. Kirjailijavieraana Maire Loppi. Liput 10, sis. munkkikahveet. - Ainot & Reinot, kulttuuritoimi ILMAINEN LAVIS Karviatalon palloilusalissa tutustumismahdollisuus lavikseen. Osallistujille yllätys. - Liikuntatoimi PÄIVÄKURSSI TAI IRTOTUNTEJA Hevostila Hippiinassa, päiväkurssi 70, irtotunti 18 /hlö ryhmässä, yksityistunti 35. Tiedustelut / hippiina@hotmail.com - Hevostila Hippiina MAANANTAI ILTARUSKON EHTOOLLISHARTAUS Iltaruskon palvelukeskuksessa, kirkkoherra ja kanttori. - KARVIAN KIRJASTOSSA Runoilija Ulla Arkko ja kuvittaja Anni Hautala kertomassa työstään ja Tarujen tie satujen saarelle vie lastenrunokirjastaan. Vapaa pääsy - Kirjastotoimi MUSIIKKIOPISTON KONSERTTI Kunnantalon valtuustosalin valtaavat Kankaanpään musiikkiopiston taitavat lapset ja nuoret. Mukana myös Karvian muskarilaiset ja pikkusoittajat. Vapaa pääsy. - Kankaanpään Musiikkiopisto & kulttuuritoimi TIISTAI ULLA ARKKO JA ANNI HAUTALA Moon Karviasta -liikkeessä TIETOKIRJAILIJA IDA SUOLAHTI Kunnantalon valtuustosalissa Iesitelmä jatkosodan aikaisten venäläisten sotavankien kohtaloista Suomessa. - Karvian kotiseutuyhdistys ry ja Satakunnan tapahtumakirjakauppa MARKO HAAVISTO & POUTAHAUKAT Karviasalissa iskelmämusiikkiyhtyeen uuden albumin julkaisukiertueen konsertti. Yhtye tunnetaan mm. hitistään Paha vaanii, jonka esittivät Mies vailla menneisyyttä - elokuvassa. Liput 20, alle 15-v. 10. Varaukset tai karvia@karvia.fi - Kulttuuritoimi WILLIBINGO Karviatalon nuorisotilassa. Tervetuloa pelaamaan ja voittamaan willejä palkintoja! - -yhdistys PÄIVÄKURSSI TAI IRTOTUNTEJA Hevostila Hippiinassa, päiväkurssi 70, irtotunti 18 /hlö ryhmässä, yksityistunti 35. Tiedustelut / hippiina@hotmail.com- Hevostila Hippiina KESKIVIIKKO ULLA ARKKO JA ANNI HAUTALA Moon Karviasta -liikkeessä KANTIN KOULU & KATSOMOTYÖMAA AVOINNA YLEISÖLLE Tule tutustumaan koulukäytöstä leiriläisten käyttöön soveltuvaksi muutettuun Kantin kouluun. Samalla voit tutustua esittävien taiteiden katsomoon, joka on tunnelmallisesti valaistu. Kahvitarjoilu. - Karvian kunta YHDISTYSTOIMINTAAN TARVITAAN KOLME -LUENTO Kunnantalon valtuustosalissa, kahvitus klo alkaen. - Kankaanpään Seudun vammaisjärjestöt RUNOILIJA PAULI KARMALA Tavallisen kansan runoilijaksi itseään kutsuva Pauli Karmala tavattavissa kirjastossa. - Kirjastotoimi ILMAINEN LAVIS Karviatalo, palloilusali - Liikuntatoimi TORSTAI
5 WILLI YÖ KUNNANTALOLLA TAPAHTUU Lasten musiikkihetki Musiikkituokio musiikkikasvattaja- ja säveltäjä Jesi Blomgrenin johdolla Willin Yön ja Teatterikatselmuksen avajaiset Karviasta kajahtaa! Karvialaiset taiturit lavalla - Naiskuoro, Retro Pojat, Karvian Soittokunta Pihla Heikintytär Musiikkia, jossa soi kuoren alta alati löytyvä surumielisyys, väreilevä toive onnesta sekä häivähdys menneen ajan protestilauluista Komote Lamas Keinuvan rytmikästä folk-musaa Katselmuksen lyhyt palaute & kunniakirjojen jako Ou Poi - jongleeraus- ja tuliryhmä Sirkusharrastajien huikea esitys kunnantalon pihamaalla Mustat Silmät Yhdistelmä suomalaista iskelmää, slaavilaista melankoliaa, mustalais- säveliä ja amerikkalaista rytmimusiikkia Willikeittiö keittoineen & grilleineen kunnantalon pihalla, aulassa herkkukahvila & pika-arpoja! KATSELMUS TEEMALLA RIKKI Karvian Lapsiteatteri (avajaisissa kunnantalolla) Petäjä-Opiston Parkanon Lapsiteatteri (Willelässä) Karvian Improryhmä (Willelässä) Ilmajoen Nuorisoseuran nuorisoteatteri (Willelässä) Köyhän Miehen Teatteri (Willelässä) Katselmus päättyy tulisirkusryhmä Ou Poin näyttävään esitykseen Willelän rannassa n. klo Päivän aikana Marko & Uskonto -yhtye musisoi yllättävissäkin paikoissa. Nuoriso-kulttuurisihteeri haastaa kuntalaiset tekemään omia valotaideteoksiaan pihoihin, puutarhoihin tai ikkunoille! Kunnantalon valaistuksesta vastaa maaginen Flowers of Life. PERJANTAI Ti Saran piiri Sarasteen kerhohuoneella klo 12. Rauhanyhdistyksen seurat srk-talolla 30. Ke Päiväpiiri Srk-talolla. SPR:n kahvila SPR:n Karvian osaston kahvila NS-talo Sampolan kahviossa klo Huom! Joulukuussa 2018 ei kahvilaa! SPR Karvian osasto Muistikahvila Olohuoneessa klo 13, Kirkonkylän koululla. Juttua muistista ja kahvittelua mukavassa seurassa. Kankaanpään seudun muistiyhdistys To Lukukoira Nala kirjastossa klo Katso lisää aiemmilta sivuilta! Kirjastotoimi Pe Yrittäjien aamukahvit klo 9-10 valtuustosalissa. Teemana omistajan- ja sukupol- KARVIATALOLLA Suomalaiset rakentajat rajan takana Keskustelutilaisuus Karviasalissa, puheenjohtajana YTM Leena Kakko H-musiikki/yökahvila Biljarditurnaus, karaokekisa. Hyviä palkintoja! POP UP -MYYNTIPISTEET Pop Up -kirppis kirkonkylän vanhalla koululla (jatkuu lauantaina). Tule ja tuo käyttökelpoinen tavara myyntiin. Varaathan paikan ennakkoon, tai tiina-kaisa.aro-heinila@karvia.fi NUORISOSEURAN KAHVIO Ns-talo Sampolassa tarjolla mm. silakkaa eri muodoissa (himosilakoita, hiilisilakoita, silakkapihvejä...) sekä makeaa kastamista. Kahvittelun lomassa voi seurata tanhuajien harjoituksia. - Karvian Nuorisoseura ry RUNOJA, PULLAKAHVIA JA VILLISIKAHAMPURILAISIA St1:llä Ulla Arkko lausuu runoja klo 17, 17.30, 18, 18.30, 19 ja Pullakahvitarjoilu runojen ajan. Viikonlopun ajan myynnissä Willihampurilainen! - St1 HIUSKULMASSA WILLI-ILTA sisustusjuttuja, kynttilöitä ja hiustuotteita sopevaan hintaan. - PK Hiuskulma WILLI POP UP - KULMAKAHVILA Hiuskulman krannissa (vanha kunnantalo), myynnissä monenlaista suolaista ja makeaa herkkua- Jutta, Lalla & Riia MOON KARVIASTA PALVELEE Moon Karviasta - myymälä avoinna. Alennuksia, arvontaa ja monenlaisia tuotteita! POP UP -MYYNTIPISTEET Kirkonkylän vanhalla koululla KUNNANTALOLLA SOI Eveliina Eloranta Hopeisen Harmonikan 2018 voittajan viihdyttävä konsertti Kädet ylös -yhtyeen koko perheen konsertti Tunnelmallinen konsertti, jossa myös viittomakielinen tulkinta Kaie Perinteisiä suomalaisia kansansävelmiä uusin sovituksin ja tunteellisesti tulkittuna Arkussa Vainaat Eppu Normaali -covereita tyylikkään erilaisesti esittävä trio Kunnantalolla kuulijoita palvelee herkkukahvio, josta voi ostaa myös viemisiä kotiin! ÄIJÄLAVISTA! Urheilutalon palloilusalissa miehille ohjattua Lavista, osallistujille Mä olen äijä -ämpäri. - Liikuntatoimi SYDÄMENI SOI - KONSERTTI Karviasalissa tunnetun Blommendahlien musiikkisuvun hengellinen konsertti. - Helluntaiseurakunta HYVINVOINTIPÄIVÄ JA ILTAMEDITAATIO Marketta Taimi ja Sinikka Hakanen tekevät ajanvarauksella hoitoja ja tulkintoja Mirva Valkaman luona Karvian keskustassa. Lisätiedot, ajanvaraukset: Mirva LAUANTAI H:N ISÄINPÄIVÄLOUNAS Karviatalolla. Aikuiset 20, lapset alle 12v. 10, alle kouluikäiset ilmaiseksi. - OHJELMALLINEN ISÄINPÄIVÄLOUNAS Saran talolla. Musiikkia ruokailun lomassa. AIkuiset 25, 7-12v. 15. Varaa paikkasi ennakkoon / karvia@karvia.fi - Karvian Kansanmusiikkiyhdistys / MuTe WILLI IT RUMMUT Kirkonkylän pururadan laavulla. Rumpujen lisäksi voi soittaa muitakin soittimia. SUNNUNTAI ISÄINPÄIVÄ venvaihdos yrityksessä. Alustamassa Satakunnan Yrittäjien omistajanvaihdoskoordinaattori Pia Österlund. Tervetuloa kaikki yrittäjät ja yrittäjäksi aikovat! Elinvoimalautakunta Satutunti kirjastossa klo 9.30 alkaen. Karvian Kirjastotoimi Jätevesi-ilta alkaen valtuustosalissa. Tietoa haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmistä. Jätevesineuvontaa Satakunnasta, Tekninen toimi 4H:n BINGO Karviatalon ylätasanteella klo 19. Su Satasirkuksen Sirkuskoulu sunnuntaisin Perhesirkus 3-8 -vuotiaille klo , koululaisten ryhmä klo , akro nuorille/aikuisille klo Sirkus sopii kaikille kiinnostuneille! Tule rohkeasti oppimaan uutta! Kurssimaksu 15. Ennakkoilmoittautumiset: / tiina-kaisa.aro-heinila@karvia.fi To Ma Uskon ABC srk-talolla To Ti MTK Karvian syyskokous klo 19 Osuuspankilla. Kahvit alkaen 30. Pe Joulunavaus/Joulumarkkinat Perinteinen joulunavaus ja joulumarkkinat Karviatalolla klo Su Sanajumalanpalvelus klo 10. Kiviranta. Satasirkuksen Sirkuskoulu kts ilmoitus Vapaa-aikatoimi, Satasirkus Vapaa-aikatoimi, Satasirkus MTK Karvia Ke Kokkis-kerho klo Karvian Yrittäjät ry, Karvian kunta
6 Su Adventti Klo 10 Perhekirkko. Klo 11 alkaen lähetysmyyjäiset srk-talolla. Klo 15 adventti-seurat. Klo 18 Jouluinen kirkkokonsertti, Suupohjan puhallinorkesteri joht. Sami Salmivuori. Satasirkuksen Sirkuskoulu kts ilmoitus Vapaa-aikatoimi, Satasirkus Yhdistykset tiedottavat MTK Karvia Tulevia tapahtumia: -Syyskokous klo 19 Osuuspankilla. Kahvit alkaen 30. -Pikkujoulut Lisätietoja myöhemmin jäsenkirjeellä! Suosittu 4H-BINGO joka toinen keskiviikko Karviatalon ylätasanteella klo 19. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat innokkaat bingon pelaajat! Seuraavat bingopäivät: 7.11., , 5.12., , 9.1., 23.1., 6.2., 20.2., 6.3., 20.3., 3.4., 17.4., 15.5., Karvian UA / Ratayhdistys Karvian Urheiluautoilijat ja Ratayhdistys on saanut harvinaisen ja halutun tilaisuuden järjestää naisten, nuorten ja evk luokkien jokkiksen SM-kisat Kisaviikonloppuna Karviaan odotetaan 4000 henkilöä. Kisajärjestelyt vaativat lukuisia talkootyötunteja ennen kisaa ja kisan aikana. Jos talkootyö kiinnostaa, otamme kiitollisena kaiken avun vastaan. Myös kaikki mahdolliset vuokralle tarjottavat majoitustilat kokoamme kilpailun internet-sivulle, ota yhteyytä jos sinulta löytyy mökki tms. Lisäksi tarjoamme yhdistyksille ja seuroille erilaisia yhteistyö mahdollisuuksia. Ota yhteyttä jos haluat lisätietoa. Olli Pentinmäki, Pasi Patokoski, Karvian AA-ryhmä Karvian AA-ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 18 kunnantalolla lomatoimen entisessä tilassa, kulku pohjoiselta sisäänkäynniltä. Ryhmässä keskustelumahdollisuus ja vertaistukea. Joulukuun tapahtumia Ke H:n BINGO Karviatalon ylätasanteella klo 19. To Itsenäisyyspäivän juhla Karviatalolla. Karvian kunta Su Satasirkuksen Sirkuskoulu kts ilmoitus Vapaa-aikatoimi, Satasirkus Pe Satutunti kirjastossa klo 9.30 alkaen. Karvian Kirjastotoimi Ke H:n BINGO Karviatalon ylätasanteella klo 19. Karvian Reserviläiset Karvian Reserviläiset järjestää retken Härmän kuntokeskukseen lauantaina , jäsenille puolisoineen. Sitovat ilmoittautumiset mennessä Atte Mika Karvian Seurakunta Missä kaunein jouluseimi? Seurakunnan lähetystoimikunta on haastanut eri yhteisöjä ja yksityisiä jouluseimen tekoon ja meitä kaikkia äänestämään tämän kauneimman löytymiseksi. Äänestää voi välisenä aikana. Lipukkeet sitä varten löytyvät äänestyspaikoista: Moon Karviasta -liikkeestä ja Karvian kunnan neuvonnasta aukioloaikoina. Eniten ääniä saaneet palkitaan su klo alkavassa myyjäistapahtumassa. Jouluseimet löytyvät keskustan näyteikkunoilta ja kirkon kellotapulin edestä. Kiitos osallistumisesta! Joulukeräys Itä-Viron alueelle perhepakettina. Lapset 6-12v, nuoret 13-16v. Työn organisoinnin kannalta ovat kokemuksen myötä järjestäjät päätyneet yhteen perhepakettiin, joka rakennetaan banaanilaatikkoon. Se on tukeva ja kestää kuljetuksen hyvvin. Äidille ja isälle sukat, lapaset, huivi, lakki, pusero, housut, hygieniatarvikkeita jne. Lapsille koulureppu/laukku, lämpimiä vaatteita, vihko, kynä, värikynät, laskin, pehmolelu, karkkia, keksejä ym. Mitä ikinä keksitkin. Koko perhettä ajatellen lakanat, tyynynliinat, peitto, pöytäliinat, verhot, joulukoristeet, astioita, lautaset, kupit, kuivaa ruokaa, kahvia, teetä, ryynejä ym. säilyvää ruokaa. Tiedustella voi Keräys on joulukuun ensimmäisellä viikolla, tavarat voi tuoda seurakuntatalolle.
7 Influenssarokotukset syksyllä 2018 Maksuttomaan influenssarokotteeseen ovat oikeutettuja Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö Raskaana olevat naiset Kaikki 65 vuotta täyttäneet Kaikki 6 kuukauden - 6 vuoden ikäiset lapset Sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat Vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri Varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset Lasten, koululaisten ja opiskelijoiden influenssarokotukset hoitaa oma terveydenhoitaja, neuvoloissa ja kouluilla ajanvarauksella. Kotihoidon asiakkaat rokotetaan kotihoidon toimesta. Muutkin henkilöt voivat halutessaan pienentää sairastumisriskiään ottamalla influenssarokotteen itse maksaen. Reseptin saa ilman lääkärissäkäyntiä, ottamalla yhteyttä peruspalvelukeskukseen. Influenssarokotuksia ilman ajanvarausta: klo klo klo 8-12 Muuna aikana ajanvarauksella tai muun sovitun vastaanoton yhteydessä mahdollisuuksien mukaan. Tervetuloa rokotukselle! Vuokrattavia asuntoja Koy Karvian vuokrataloilla vapaana seuraavia asuntoja: Kirkkomukka 13 D 3h+k+s (79m 2 ) Kirkkomukka 13 A 3h+k+s (79m 2 ) Kirkkomukka 15 A 3h+k+s (79m 2 ) 582,41 /kk 582,41 /kk 563,00 /kk tiedustelut: Tarja Hosiasluoma Yksityisten vuokraamia asuntoja: 3h+k (73,5m 2 ) 427,00 /kk + vesim. 15 / hlö 2h+k (57m 2 ) omakotitalo 4h+k+s (145m 2 ) 381,00 /kk + vesim. 15 / hlö tiedustelut: Pekka Laaksonen Koy Meijerinmäellä (Kylä-Karviantie 36) sijaitsevien vuokra-asuntojen tiedustelut: Tuomo Lehtonen Mikäli haluta tiedottaa vuokrattavista asunnoistasi kuntatiedotteessa, ilmoitathan siitä kuntaan! Joulunavaus ja Joulumarkkinat pe klo Perinteinen Joulunavaus ja Joulumarkkinat tänä vuonna perjantai-iltana Karviatalolla! Yrittäjien ja yhdistysten markkinakojuja, arvontaa ja ohjelmaa, mm. vuoden yrittäjän palkitseminen. Joulupuurotarjoilu, paikalla myös Joulupukki. Varaa markkinapaikkasi kunnantalon neuvonnasta mennessä, tai karvia@karvia.fi Tervetuloa koko perheellä! Joulukor iarvonta Palauta tämä lipuke täytettynä kunnan pisteelle joulumarkkinoilla ja osallistut joulukorin arvontaan! Nimi: Puhelinnumero:
8 YHTEYSTIETOJA Yleinen hätänumero 112 PoSa - Peruspalvelukeskus Tapala Satakunnan pelastuslaitos Karvian Peruspalvelukeskus Kankaanpää (ajanv.) Karvian paloasema Iltaruskonkatu 1 Riskunkatu 4 Avoinna: ma - to 8-16, pe 8-14 Satakunnan keskussairaala Kalustonhoitaja Petri Patokoski lääkäri hammashoitola (yhteispäivystys) Palotarkastuksiin liittyvissä asioissa voit ottaa lastenneuvola äitiysneuvola yhteyttä Jari Santaharjuun perhesuunnittelu aikuisneuvola jari.santaharju@satapelastus.fi sosiaalipalvelut näytteenotto (ajanvarauksella Ti ja TO klo 7:30-9:30 Lääkärin ja hoitajan keskitetty ajanvaraus: Hammashoitolan suoranumero & ajanvaraus: Ajanvaraus ma-pe klo Särkypäivystys virka-ajan ulkopuolella Satakunnan Keskussairaalassa puh Potilaat vain ajanvarauksen kautta. Vanhuspalvelut ILTARUSKON PALVELUKESKUS Iltaruskonkatu Keittiö Sari Myllyniemi-Salomäki PALVELUKOTI ANNA Iltaruskonkatu Kotipalvelun tilaus Kotihoito/päivystys Kotihoito/sairaanhoitaja Sosiaalitoimen palvelut Sosiaaliohjaaja Aila Pukaralammi aila.pukaralammi@eposa.fi Soittoaika maanantaisin klo 9-11, muina päivinä klo Eläinlääkäri Kylä-Karviantie 39 Mari Rantala Löytöeläimet Kari-Matti Nikkola Pohjois-Satakunnan päivystävä paloviranomainen (24h) Karvian VPK:n päivystävä yksikönjohtaja (24h) Poliisi Kankaanpään poliisiasema Paasikivenkatu 13, Kankaanpää vaihde Lupapalvelut avoinna ma, ke ja to klo 9-16 Lupapalveluihin suositellaan ajanvarausta! Ajanvaraus ark tai Karvian kunnantalolla toimii Poliisin yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Kela-Taksi Kunnanvirasto Kylä-Karviantie avoinna ma-pe klo 8-15:45 Aho Tuire apulaiskirjanpitäjä (yleishallinto) Ala-Rämi Sirpa liikuntasihteeri Arkko Matti yritysneuvoja Aro-Heinilä Tiina-Kaisa nuorisosihteeri Honkanen Arja palkanlaskija-arkistonhoitaja Hosiasluoma Tarja kunnanjohtaja Jokiniemi Raija kirjanpitäjä (yleishallinto) Kallioniemi Jaakko rakennusmestari Koski Tiina / sijaisena Sanna Perälä liikuntaneuvoja Lepistö Reetta päivähoidon ohjaaja Lepola Pii kanslisti (tekn.) Ojala Marianne rakennustarkastaja Ojaniemi Kati vs. kunnansihteeri/koulutoimenjohtaja Pihlajaviita Marjo palkanlaskija (yleishallinto) Ronkainen Kaisamaija maaseutusihteeri kaisamaija.ronkainen@pori.fi Salonen Miia talous- ja velkaneuvoja Tuuliniemi Arja toimistosihteeri (yleishallinto) Välimäki Tarja siivoustyönohjaaja (tekninen toimi) Sähköpostit: etunimi.sukunimi@karvia.fi (ellei toisin mainittu) Yhteispalvelupisteessä kunnanvirastolla -Kelan asiointipiste (palveluneuvoja Arja Tuuliniemi) -Poliisin asiointipiste (palveluneuvoja Arja Honkanen) Mela-asiamies Asta Suoranta -vastaanotto ajanvarauksella asta.suoranta@mela.fi Kiinteistönhoitajat vastuualueineen: Ala-Rämi Urho Vesi- ja viemärilaitos, ent.alakoulut, Torro, Jokipirtti Liikala Olli Terveysasema, Iltarusko, Annakoti, Syreeni, Veteraanitalo Raiskio Vesa Kunnantalot, kirjasto, kierrätyskeskus, urheilukentät, pururadat, uimarannat Salo Juha Yhtenäiskoulu, Karviatalo, paloasema, urheilukentän huoltorakennus Talonmiespäivystys iltaisin klo 16-22, viikonloppuna pe klo 16 - ma klo 7 Yhtenäiskoulu Opinpolku Haapasenkatu 3 Koivisto Arimo rehtori Yliluoma Marjo vararehtori Mustasilta Tiina toimistosihteeri / kanslia Korpi Jaana esikoulunopettaja Karvian kunnankirjasto Tyyni Tuulion katu kirjasto@karvia.fi Minna Hautaluoma, kirjastonhoitaja minna.hautaluoma@honkajoki.fi Anne-Mari Kontiainen, kirjastovirkailija anne-mari.kontiainen@karvia.fi Kirjasto avoinna: Ma To Ti Pe Ke aattoina Jätehuolto Karvian jätevedenpuhdistamon yhteydessä olevalle kierrätyspisteelle voi palauttaa kartonkia, metallia, lasia, nestemäistä ongelmajätettä, lamppuja, akkuja, paristoja ja jätepuuta. Sekajätettä ei toistaiseksi oteta vastaan. Avoinna arkisin Kantin, Sarvelan ja Saran koulujen kierrätys- ja paperinkeräyspisteet ovat kaikkien käytössä. K-Market Lastulan ja Rakennuspalvelu Tuomo Lehtosen pihassa on pakkausjätteen kierrätyspiste, jonne voi palauttaa pakkauslasia ja -metallia, kartonkia ja paperia. Puhdasta risu- ja oksajätettä ottaa vastaan Energiapalvelu Ohrankämmen Tehtaantiellä. Soita etukäteen / Jukka Ohrankämmen Sopimusperusteinen jätteenkuljetus Jätehuolto Japi Ay Kaatopaikat Kooninkeitaan jäteasema Ruusilantie 79, Kankaanpää Avoinna ma 10-18, ti ja to Kierrätys- ja pajatoiminta Karvian Kierrätyskeskus Tehtaantie 3, Karvia Avoinna ma-to klo Karvian Puuosasto Tehtaantie 3, Karvia Avoinna ma-to Moon Karviasta Torimyymälä ja Ompelimo Kylä-Karviantie 10, Karvia Avoinna ma-to klo 9-17 moonkarviasta@valtti.fi Ompelimon työvalmentaja Anne Siivonen, anne.siivonen@valtti.fi Katso lisää työpajatoiminnasta: valtti.fi
NÄYTTELYT karviatalolla
NÄYTTELYT karviatalolla 2.11.18.-15.01.19 Pieniä taloja ja pihoja -vitriininäyttely Karviatalon aulassa. Aila Isotalon pienoismallinäyttely. Kuvataiteen perusopetuksen näyttely: 25 vuotta kuvista -Petäjä-opiston
Arvontakuponki tiedotteen loppupuolella!
Kuntatiedote 10 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Joulunavaus 30.11. PERJANTAINA Karviatalolla klo 18-21 PAIKALLISTEN YRITTAJIEN, YHDISTYSTEN
K arvia n ku n ta t iedo t ta a
Kuntatiedote 2 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Tekninen toimi Kotivara ennakoiva varautuminen häiriötilanteisiin
K arvia n ku n ta t iedo t ta a
Kuntatiedote 7 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kodin ja Koulun päivä Opinpolussa 1.9. klo 10-13 10 10.30-11 11-11.45 11.45-12
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 3 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kunnanvirasto suljettuna ma 30.4.2018 pe 11.5.2018 ma 2.7. - pe 27.7.2018 pe 7.12.2018
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 8 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa HAKUAIKAA JATKETTU! LASTENTARHANOPETTAJAN TYÖSUHDE KARVIAN KUNNASSA LASTENTARHANOPETTAJA
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 6 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa KUNNAN KESKUSHALLINTO TIEDOTTAA Kunnanvirasto on suljettu seuraavina aikoina: 27.12.-29.12.2017
K arvia n ku n ta t iedo t ta a
Kuntatiedote 1 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Opetustoimi PUHELINYHTEYKSIEN TOIMIVUUS KARVIASSA Ilmoittautuminen
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 1 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Yrittäjien aamukahvit Kunnanhallituksen huoneessa torstaina 31.1.2019 klo 9-10.30 Teemana
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 4 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Ilmoita kesätapahtumat seuraavaan kuntatiedotteeseen! 31.5.2018 ilmestyvässä tiedotteessa
11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018
11111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 6.9.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 5/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 6.9.2018 klo 18.30 Kunnantalo Lautakunnan
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018
417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2018 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018 Kokousaika 18.10.2018 klo 18.10-18.27 Kokouspaikka Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018 Aika 6.9.2018 klo 18.54 20.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire jäsen Isotalo Aila varapuheenjohtaja
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 2 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Kesätyöpaikkoja Karvian kunnan kesätyöpaikat ovat nyt haettavana Tarjolla on kesätöitä:
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 9 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian Kirjasto Teatteriryhmä Konkari esittää kirjastossa la 26.10. hämeenkyröläisestä
Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2012 Aika Torstai 11.10.2012 klo 18.00 19.05 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Päivi Haapaniemi-Kokko Jaana Vähäsavo
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
KAUPUNKITIEDOTE 11/2015
KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 Itsenäisyyspäivän su 6.12. juhlatilaisuudet klo 10.00 klo 11.00- Messu kirkossa Kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudalla Juhlakahvit seurakuntatalolla klo 12.00 Itsenäisyyspäivän
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
Karvia Laulaa ja Soi 08.-17.3.2014
Karvia Laulaa ja Soi 08.-17.3.2014 Ohjelma Karvian kunnan kulttuuripalvelut järjestää neljännen kerran Karvia Laulaa ja Soi musiikkiviikon. Tarkoituksena oli järjestää neljän konsertin musiikkikimara,
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018
417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 18.10.2018 klo 18.00 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen
Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015
Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon
Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy
Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 7 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Karvian Kirjasto Satutunnit pe 23.8., 20.9., 18.10., 15.11. ja 13.12 alkaen 9.30 alle
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille
Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho
PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 6 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa Päivähoito Päivähoitoon hakeminen 1.8.2018 alkavalle toimintakaudelle Hakemuksia saa
Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2010 Aika Torstai 14.10.2010 klo 17.00 18.15 Paikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Riina Tallberg varapuheenjohtaja Jari Kannisto
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE MARRASKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE MARRASKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Seuraava kuntatiedote... 1 Lamujoki Ojalankylä Kyläyhdistys tiedottaa... 1 Perinteinen joululauluilta... 1 Tarjouspyyntö siivouksesta...
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen
Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy
Toimintaa elo syyskuussa 2018
Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
Avajaiset Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 3 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian kunta tiedottaa LAPE-työryhmä Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityöryhmä Kaikissa kunnissa tulee
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 Aika Torstai 19.9.2019 klo 18.00 21.15 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja
Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015
Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen
Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2/2019 Aika Keskiviikko 27.3.2019 klo 19.30 20.32 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Esa Pukkila varapj, puheenjohtaja 13-20 Eija Nevala Anne Aho vara Elina
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
Läsnä Väinö Hautaluoma puheenjohtaja Esa Pukkila varapj, puheenjohtajana 39-41
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 6/2018 Aika Keskiviikko 25.11.2018 klo 17.00 18.45 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Väinö Hautaluoma puheenjohtaja 42-49 Esa Pukkila varapj, puheenjohtajana
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2018
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2018 Aika 22.11.2018 klo 18.08 22.03 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe
Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN
VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11
Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään
Juhlaviikon ohjelma
Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä
TOIMINTA- KALENTERI
TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien
ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.
ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010
Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 6/2018
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 6/2018 Aika 18.9.2018 klo 18.55 20.09 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Isotalo Aila varapuheenjohtaja Huhdanmäki Tuire jäsen Koivuniemi
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa
K arvia n ku n ta t iedo t ta a
Kuntatiedote 8 / 2019 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Karvian Kirjasto Vanhusten viikolla Kahvitarjoilu kirjastossa ti 8.10 15-18.
Juhlaviikon ohjelma
Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Miestenviikko 2. 8.11.2015
Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään
Juhlaviikon ohjelma
Päivitetty 14.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä
kirjastossa
ETKOT kirjastossa 5.12.2017 Lap ja aik sille Ei pu uisille! kukoo dia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. ELÄVÄÄ MUSIIKKIA RUNOESITYKSIÄ
Karvian kunta tiedottaa
Kuntatiedote 1 / 2017 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa Karvian Vanhusneuvoston aloitteesta päätti kunnanhallitus aloittaa kuntatiedotteen julkaisemisen Karvian kunnassa.
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE
OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 23.9.2016 Ehdottakaa Vuoden lappilainen opettaja 2016 -diplomin saajaa 30.9. mennessä Lapin aluehallintovirasto ja OAJ:n Lapin alueyhdistys valitsevat jälleen
Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia
Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017
Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin
MARRASKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Keinupuistokeskuksen Syyskuu
Torstai 1.9. Koko päivän Keinupuistokeskuksen Syyskuu Tule tutustumaan Kanervan ryhmiin ja TOIVO -Mummusikaalin tekoon 10.15-11.00 Yhteislaulua, ravintolasalissa 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto
keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä
POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
4111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 9/2018
4111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.11.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 9/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 22.11. 2018 klo 18.00 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen
MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT
MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe
POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!
Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.