TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN"

Transkriptio

1 TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

2 PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on varmasti kiitosaihetta hienoista hetkistä kuluneen kesän aikana. Lasten ja nuorten leireillä saatiin jälleen kylvää Jumalan Sanaa ja kylvetty sana kantaa aina hedelmää, ennemmin tai myöhemmin. Elokuussa seurakuntamme sai osallistua kävelykadulla evankeliumin julistamineen musiikin kautta. Henkilökohtaisesti olemme kiitollisia Herralle onnistuneesta Afrikan matkasta, siihen vaikutti varmasti myös teidän esirukouksenne. Nyt on edessä syyskausi ja siellä on suunnitteilla monenlaisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Saakoon Jumalan hyvä käsi olla tulevien päivien yllä niin, että sanoma Hänestä voisi levitä kaipaaviin sydämiin ja jokainen seurakunnan jäsen voisi kokea Jumalan Hengen kosketusta ja virvoittavaa vaikutusta. Aloitetaan tämä syyskausi rukouksella ja odotuksella, Jumala voi vielä yllättää! Hyvää alkavaa syksya jokaiselle! Markku Karjalainen pastori

3 TULEVIA TAPAHTUMIA Rene Laulajainen tuo ilosanomaa Jeesuksesta sanoin ja sävelin Lohjan Helluntaiseurakunnassa Su 9.9. klo 18:00 Olet lämpimästi tervetullut ja pyydä ystäväsikin mukaan. ---

4 NewGen nuortenillat NewGen on lyhennys sanasta New Generation eli uusi sukupolvi. Nämä uudenlaiset nuortenillat alkoivat vuosi sitten ja nyt on vakiintunut uusi nuorten porukka kokoontumaan joka toinen lauantai klo seurakunnan alakerrassa noin vuotiaille. Viekää viestiä eteenpäin että tässä on mukava paikka nuorille. Ohjelmassa on vapaamuotoista yhdessäoloa, pelailua, naposteltavaa ja hartaus. Välillä retkiä ja leirejä. Tervetuloa mukaan vaikka naapurikunnistakin. Syksyn 2018 päivämäärät: LA 1.9. LA LA LA LA LA LA LA Jippii-kuoro Tähtöset aikataulu Harjoitukset ovat joka toinen ma klo Syyslomalla ei ole harjoituksia. Esiintyminen on klo 16 isänpäiväjuhlassa Helluntaiseurakunnassa. Lisätietoja: Anne Hyttinen,

5 SYYSKUU 2018 Ma Jippii-kuoro harjoitus Ti Sanan ja rukouksen ilta, Martti Siippola Ke Sanan ja rukouksen ilta, Johanna Hagert To Sanan ja rukouksen ilta, Aatos Lindroos Pe Sanan ja rukouksen ilta, Jukka Räsänen Su :00 Jumalanpalvelus, Markku Karjalainen, Jari Temonen, musiikki; Leif Isberg, 18:00 Renè Laulajaisen konsertti Ma :00 Ystäväpiiri Villa Emiliassa, lähtö rukoushuoneelta klo 13 Ti Sanan ja rukouksen ilta, Miika Rantanen La :00 Pyhän Hengen ilta, Lasse Kangassalo, Markku Karjalainen NewGen Nuortenilta Su :00 Jumalanpalvelus, Lasse Kangassalo, Markku Karjalainen, musiikki; Johanna Hagert, 16:00 Inkoon tilaisuus klo 16 Ma :00 Lähetyspiiri Jippii-kuoro harjoitus Ti Sanan ja rukouksen ilta, Soili Korhonen Ke :00 Areena, miesten keskustelupiiri Su :00 Jumalanpalvelus, Stanislav Sirel, Lassi Hyttinen Ma :00 Ystäväpiiri Ti Israel -rukousilta La :00 NewGen Nuortenilta Su :00 Jumalanpalvelus, vieraita Tammisaaren Betesda -seurakunnasta, Fredrik Martin ym. musiikki; Andreas Forsberg Ma :00 Lähetyspiiri Jippii-kuoro harjoitus Ti Sanan ja rukouksen ilta, Markku Karjalainen Ke :00 Areena, miesten keskustelupiiri La :00 Naisten päivä alkaen klo 10 Tia Nuutinen Su :00 Ehtoollisjuhla, Markku Karjalainen, Aatos Lindroos, ILOX-kuoro

6 SÄÄNNÖLLISET TILAISUUDET Seuraa nettisivulta syksyn toiminnan aloitukset Maanantaisin JIPPII-KUORON HARJOITUKSET (joka toinen ma) 13:00 YSTÄVÄPIIRI tai LÄHETYSPIIRI Tiistaisin SANAN JA RUKOUKSEN ILTA Keskiviikkoisin 14:00 AREENA miesten keskustelutilaisuus joka toinen viikko (parilliset viikot) Kesätauko Lauantaisin 19:00 NewGen Nuortenilta joka toinen viikko. Kesätauko alkaa la 1.9. Sunnuntaisin 11:00 JUMALANPALVELUS

7 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNTA Nyyrikinkatu 9, LOHJA PASTORI Markku Karjalainen VANHIMMISTO Aatos Lindroos (vanhimmiston pj.) Jukka Räsänen Henry Bollström Erkki Lindeman Lassi Hyttinen HALLITUS Aatos Lindroos, pj Raimo Helenius vpj (myös Isännöitsijä) Erkki Lindeman Jaana Mononen Lassi Hyttinen Jussi Alasalmi Jarmo Jokela Miika Rantanen (vj) Henry Bollströn (vj) Sähköpostit ovat muotoa: DIAKONIATYÖ Johanna Hagert Terttu Harju Kirsti Paananen Tilinumero; Lohjan Helluntailaähetys ry. FI Terveiset toimitus:

8 VAHTIMESTARIT su Henry B. su Touko la Leif su Kari su Harri ti Jukka su Touko su Leif Tiedoksi; Johanna Hagert aloitti heinäkuun alusta vuoden mittaisen palkkatuetun Diakoniatyön seurakunnasamme. Johannalle voi soittaa ja hän on myös tavoitettavissa seurakunnan toimistossa tiistaisin klo Muistetaan Johannaa rukouksin tässä tärkeässä tehtävässä! Se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun. Room 1.12.

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan

Lisätiedot

TERVEISET JOULU/TAMMIKUU LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET JOULU/TAMMIKUU LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET JOULU/TAMMIKUU 2016-2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Elämme adventin eli odotuksen aikaa. Jeesuksen aikalaiset odottivat vapautusta roomalaisten sortovallan alta

Lisätiedot

TERVEISET LOKA/MARRASKUU 2016

TERVEISET LOKA/MARRASKUU 2016 Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. 1. Tess. 5:16-18 TERVEISET LOKA/MARRASKUU 2016 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013 Turuntie 12 Katsokaa, kuinka suuri hän on, jolle itse kantaisä Aabraham antoi kymmenykset parhaimmasta saaliistaan. (Hebr. 7:4) Kesäkuussa keskiviikkoisin klo 11-12 Päivärukous

Lisätiedot

Kauhajoen Helluntaiseurakunta

Kauhajoen Helluntaiseurakunta Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Tammikuu 2012 Ps. 18:3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi

Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YHTEYS Lapinlahden Helluntaiseurakunnan tiedotuslehti Heinäkuu 2012 LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YH TE YS -l e h ti ilmestyy kuukauden 1. sunnuntaina. Aineisto

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Syyskuu-Lokakuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2017

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2017 HAULIKKOJAOSTO 2017 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen

Lisätiedot

Joulukuu Uusikatu 78

Joulukuu Uusikatu 78 Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Joulukuu 2018 - Uusikatu 78 Joulukuun ohjelma www.ohsrk.fi La 1.12. klo 11 13 Soppaa ja evankeliumia Toppila-Centerissä, Paakakatu 2 La 1.12. klo 19 Valo - ilta

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Helmikuu 2018 Oulun Helluntaiseurakunnan arvot perustuvat Jumalan sanaan, Raamattuun. Ne ovat jokaisen yksilön ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus, armo ja

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014 HAULIKKOJAOSTO 2014 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 1 11.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Syyskausi alkaa 14.8. 2. Läsnä- ja poissaolot 3. Nuotisto 4. Tulevat tapahtumat 4.1. Kesäkonsertti 22.8. 4.2. Harjoitus Nuuksiossa 24.8. sekä luonnon päivän

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Tammikuu 2015 Lähetystyö Lähetystyöterveisiä Jaavan ja Borneon aktioista! Hattulan Kotikirkosta mukana aktiossa olivat Jouko, Mirjami ja Laura Keskimaa. Meillä

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.47 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 31, poistui

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 JOS HUHTIKUUSSA PAITA PÄÄLLÄ HALKOJA HAKATAAN, NIIN TOUKOKUUSSA TURKKI PÄÄLLÄ TOUKOJA KYLVETÄÄN Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10 Syyskuu 2014 VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6 MESSU su klo 10 PÄIVÄMUSIIKKI ti klo 12 AAMUMESSU ke klo 8 AVOINNA ma pe 12 15 lisäksi to 12 20.30 OLD CHURCH HOLY MASS SUN 10 am (handout available in English)

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

ARMO. Syyskuu nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi Joh.4:35. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote

ARMO. Syyskuu nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi Joh.4:35. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Syyskuu 2014 nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi Joh.4:35 Pääkirjoitus Mahdollisuus Muutokseen Reskan Piste Saimme

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - www.tv7.fi Maanantai 26.11.2018 Tiistai 27.11.2018 Keskiviikko 28.11.2018 Torstai 29.11.2018 Perjantai Lauantai 01.12.2018 Sunnuntai 02.12.2018 08:00 Uusi

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Seurakuntainfo Facebook: OHSRK

Seurakuntainfo   Facebook: OHSRK Seurakuntainfo www.ohsrk.fi Facebook: OHSRK Pasi Markkanen, vt. johtava pastori, p. 045 138 4040, pasi.markkanen@ohsrk.fi Pasi lomalla 15.10. 21.10. Hannu Orava, seurakuntapastori, p. 0400 284 323, hannu.orava@ohsrk.fi

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO 2016 KIVÄÄRIJAOSTO

KIVÄÄRIJAOSTO 2016 KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekkaniemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

Seurakuntauutiset Lokakuu 2011

Seurakuntauutiset Lokakuu 2011 Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Lokakuu 2011 Jes 55:9 Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012 KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekka.niemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

Te saatte voiman. Hengen ravint0a. Lähellä Jumalaa &

Te saatte voiman. Hengen ravint0a. Lähellä Jumalaa & Hengen ravint0a KAIKENIKÄISILLE Lähellä Jumalaa & Lähellä ihmistä Hämeenlinnan Helluntaiseurakunta HELMIkuu 2019 Te saatte voiman Ei teidän asianne ole tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

01.10. 10-12 TOIMISTOAIKA 01.10. 18. MIESTEN ILTA 135 * 18.00 ILTA RAKKAUDELLE 17.15. 02.10. 18. PYHÄN HENGEN ILTA.

01.10. 10-12 TOIMISTOAIKA 01.10. 18. MIESTEN ILTA 135 * 18.00 ILTA RAKKAUDELLE 17.15. 02.10. 18. PYHÄN HENGEN ILTA. *Ma 01.10. klo 10-12 TOIMISTOAIKA *Ma 01.10. klo 18. MIESTEN ILTA Haukivuorella, Ritolahdentie 135 (Mikkeliä). Vastuussa Auvo Ulmanen ja Manu Rantanen. Saunavarusteet mukaan, nyyttäribuffetti. Lähtö Vapaakirkolta

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Maika Vuori, Aino-Maria Ollikainen. Loviisan rippikoululaisten konfirmaatio. Jukka Vanne, Maika Vuori ja Vili Itäpelto + bändi

Maika Vuori, Aino-Maria Ollikainen. Loviisan rippikoululaisten konfirmaatio. Jukka Vanne, Maika Vuori ja Vili Itäpelto + bändi Kesä 2018 KESÄN MESSUT Messu sunnuntaisin klo 10 Pitäjänmäen kirkossa. Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on kuin huoltoasema, josta haetaan virtaa alkavaa viikkoa varten. Messussa saa siis olla yksin

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry helmikuu ma 05.02. 17:30 Päiväkerho, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys ti 06.02. 17:30 Päiväkerho, Lapinlahti Lapinlahti, srk-talo ke 07.02. 18:00 Myyjäiset, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys myyjäisryhmät

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Elokuu 2013

Halli Toimintakalenteri Elokuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KUHILAS PELLOLLE, KYNTTILÄ PÖYDÄLLE Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten

Lisätiedot

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Heinäkuu 2017 Oulun Helluntaiseurakunnassa, Uusikatu 78: La 8.7.2017 klo 16 Hyväntekeväisyys - URKUKONSERTI ja hengellisten laulujen yhteislaulutilaisuus.

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Matt. 25:35 HÄMEENLINNAN SEUDUN RUOKAJAKELU Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

HENGEN RAVINT0A KAIKENIKÄISILLE

HENGEN RAVINT0A KAIKENIKÄISILLE HENGEN RAVINT0A KAIKENIKÄISILLE Lähellä Jumalaa & Lähellä ihmistä Hämeenlinnan Helluntaiseurakunta MAALISKUU 2019 PYHÄ HENKI HEIKOISSA VAHVA Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

Onko minulla velkaa muille ihmisille? Tommi Hintsanen. 3. Kevään tapahtumia..4. Keskeneräisiä töitä Tuula Nykänen...5. Velka kasvaa Tuula Nykänen 6

Onko minulla velkaa muille ihmisille? Tommi Hintsanen. 3. Kevään tapahtumia..4. Keskeneräisiä töitä Tuula Nykänen...5. Velka kasvaa Tuula Nykänen 6 1/2014 TÄSSÄ LEHDESSÄ: Onko minulla velkaa muille ihmisille? Tommi Hintsanen. 3 Kevään tapahtumia..4 Keskeneräisiä töitä Tuula Nykänen......5 Velka kasvaa Tuula Nykänen 6 Runo Rukous Mirja Nykänen. 7 Vanhimmiston

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot