Päijät-Häme. Päijät-Hämeen julkisen Sote-tuottajan suunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päijät-Häme. Päijät-Hämeen julkisen Sote-tuottajan suunnitelma"

Transkriptio

1 Päijät-Hämeen julkisen Sote-tuottajan suunnitelma 1

2 Suunnitelman pääviestit Julkisesti omistettu sote-tuotanto palvelee suoraan maakunnan asukkaita, maakuntaa järjestäjänä sekä muita asiakkaita. Tuotanto organisoidaan tehokkaaksi, se pärjää kilpailussa ja markkinaosuustavoitteet saavutetaan. Suunnitelma on yhdistelmä nykyisten vahvuuksien pohjalle rakentamista, sekä kriittisten kehityskohteiden nostamista samalle tasolle muiden markkinatoimijoiden kanssa. Suunnitelma perustuu Tehokkaan ja kilpailukykyisen liikelaitoksen tuottamiin palveluihin, joissa korostuu tiivis yhteistyö asiakasohjausyksikön kanssa ja palveluintegraation aktiivinen toteuttaminen järjestäjän asettamien tavoitteiden mukaisesti ja Erillisen tuotantoyksikön kasvuhakuiseen toimintaan valikoiduilla palvelualueilla, joihin odotetaan muodostuvan merkittävää kiinnostusta ja kilpailua myös muiden toimijoiden suunnalta. Maakunnan liikelaitos tuottaa palveluita, joissa korostuvat synergiat asiakasohjausyksikön kanssa ja palveluintegraation toteutuminen. Liikelaitoksen kilpailukykyisyys perustuu merkittävissä määrin olemassa olevien vahvuuksien hyödyntämiselle. Keskitetty asiakasohjaus optimoi ja minimoi järjestäjän kohdentamien resurssien käytön tavoiteasiakashyödyn saavuttamisessa sekä huolehtii palveluintegraation toteuttamisesta. Asiakasohjaus vastaa palvelutarpeen arvioinnista sekä asiakaskohtaisten palveluprosessien johtamisesta ja koordinoinnista. Asiakasohjauksessa tehdään viranhaltijapäätöksiä palveluiden ja etuuksien saamisesta. Viranomaistoimintaa sisältyy myös liikelaitoksen muihin yksiköihin. Lakisääteisten asiantuntijaryhmien toiminta edellyttää asiakasohjauksen ja liikelaitoksen muun toiminnan yhteistyötä. Liikelaitoksen markkina-alue on erikoissairaanhoidon osalta koko Suomi, asumispalveluiden osalta Etelä-Suomi. Muiden palveluiden maantieteellinen markkina-alue täsmennetään jatkotyöskentelyssä. Liikelaitos tavoittelee johtavaa asemaa maakunnassa kaikissa keskeisissä palveluissa. Maakunta omistaa vahvasti resursoidun erillisen tuotantoyksikön tarkkaan määritellyllä palveluvalikoimalla. Tuotantoyksikkö toimii kasvuhakuisesti valituilla palvelualueilla. Tuotantoyksikön kautta Päijät-Häme pystyy kehittämään hallitusti liiketoimintaosaamista ja markkinalähtöiseen toimintaan sopeutumista. Tuotantoyksikön tai tuotantoyksiköiden määrä päätetään liiketoimintasuunnitelman laadintaan mennessä, samoin kuin yhtiömuoto ja omistustausta. Tuotantoyksikön maantieteellinen markkina-alue on Etelä-Suomi, markkina-alueita täsmennetään palveluittain jatkotyöskentelyssä. Tuotantoyksikkö tavoittelee merkittävää markkinaosuutta kaikissa keskeisissä palveluissa. Tukipalvelut hankitaan tapauskohtaisesti markkinoilta tai sidosyksikköasemassa olevilta yhtiöiltä. Tuottajan valintaan vaikuttavat toimintavarmuus, talous ja lainsäädäntö. Tuottajana voi toimia maakunnan konsernipalvelu-yksikkö tai usean maakunnan omistama, todellisessa sidosyksikköasemassa oleva yhtiö. Maakunnalla on merkittävä vaikutusvalta yhtiöissä. 2

3 Johdatus julkisen tuottajan suunnitelmaan Sote-uudistuksen tavoitteina on tarjota ihmisille nykyistä yhdenvertaisempia palveluja, vähentää hyvinvointi- ja terveyseroja sekä hillitä kustannusten kasvua. Yksi keskeinen keino tavoitteisiin pääsemiseksi on järjestämisen ja tuottamisen eriyttäminen. Eriyttämisellä tavoitellaan eri toimijoiden roolien selkiyttämistä, tuotannon läpinäkyvyyden lisäämistä sekä kustannusten hallintaa ja laadun kehittämistä. Yllä mainittujen asioiden tavoitteleminen on tärkeää joka tapauksessa riippumatta soteuudistuksen toteutumisesta. Tämä suunnitelma on laadittu tilanteeseen, jossa julkisen sektorin tuottamat palvelut tulevat altistumaan kilpailulle ja tässä suunnitelmassa painotetaan liiketoiminnallisia valintoja osana kilpailutilanteeseen reagoimista, se ei kuitenkaan tarkoita lakisääteisten velvoitteiden unohtamista tai ei-kilpailtujen toimintojen aliresursointia. Järjestäjällä on ylätasolla kokonaisvastuu palveluista, raamien ja pelisääntöjen määrittämisestä palvelutuotannolle sekä poliittisten valintojen tekemisestä. Järjestäjä myös päättää valinnanvapauden säännöistä lainsäädännön asettamien reunaehtojen sisällä. Toisin sanoen järjestäjä päättää tuotannon periaatteellisista, strategisen tason linjauksista ( mitä tuotetaan ) ja tuottajalle kuuluu operatiivinen päätöksenteko siitä, miten tuotanto käytännössä hoidetaan ( miten tuotetaan ). Tässä dokumentissa - ei oteta kantaa järjestäjän strategisiin linjauksiin, joita kuvataan: Maakuntastrategiassa, Sote-palvelustrategiassa ja Palvelulupauksessa 3 Julkisesti omistetun tuotannon suunnitelma toimii myös syötteenä maakunnan muuhun sotevalmistelutyöhön yleisesti ja erityisesti omistajaohjauksen suunnitteluun. Palvelutuotannolla tarkoitetaan tässä yhteydessä aina julkisesti omistettua palvelutuotantoa ellei toisin mainita. Suunnitelma on laadittu, sillä oletuksella, että sote-uudistus tulee voimaan suurin piirtein siinä muodossa ja laajuudessa kuin on julkisesti linjattu toukokuussa saatujen vahvistamattomien tietojen mukaan koko sote-uudistuksen aloitus olisi siirtymässä vuodella eteenpäin ja maakunnat aloittaisivat aikaisintaan Mikäli uudistus ei toteudu suunnitellussa laajuudessa tai aikataulut muuttuvat vielä merkittävästi, on suunnitelmaa päivitettävä. Julkisen tuotannon strategiatyö on jatkoa marraskuussa 2017 hyväksytylle järjestäjän strategialle. Järjestäjän strategiassa korostuu Päijät-Hämeen elinvoima ja asukkaiden etu. Sen ytimessä on uuden palvelumallin käyttöönotto. Strategiassa esitetyillä konkreettisilla toimenpiteillä pyritään kääntämään väestön terveyskehitystä, toimintakykyä ja maakunnan elinvoimaa parempaan suuntaan. Strategiassa linjataan myös konkreettisina toimenpiteinä kilpailukykyisen tuotannon varmistaminen, asiakasohjausyksikön perustaminen, sekä digitaalisten palveluiden kehittäminen: Asiakasohjausyksikkö vastaa palvelutarpeen arvioinneista ja asiakaspalveluprosessien koordinoinnista, palvelupäätöksistä, osaltaan valvonnasta henkilökohtaisista budjeteista ja niiden määrittelystä, asiakasseteleistä, avustuksista, maksusitoumuksista, ostopalveluista ja muualla kuin omassa maakunnassa tapahtuvan kiireellisen hoidon kustannuksista sekä asiantuntijatyöstä yhteistyöverkostoissa. Otetaan käyttöön tuottavuutta ja asiakaspalvelua parantavat integroidut digitaaliset ratkaisut. Seuraavaksi kuvattava julkisen tuotannon suunnitelma ei ota kantaa järjestäjän vastuulla oleviin asioihin, kuten esimerkiksi palveluiden vaikuttavuuteen tai niiden yhdenvertaiseen saatavuuteen. Julkisen tuottajan toiminta vaikuttaa kuitenkin merkittävästi järjestäjän vastuulla olevien tehtävien hoitamiseen laatu- ja taloustavoitteiden mukaisesti.

4 Päijät-Hämeen julkisesti omistetun sotepalvelutuotannon strategiset linjaukset Julkisesti omistettu tuotanto on kohdannut aivan uudenlaisen tilanteen, jossa kilpailu on lisääntynyt sekä julkisten tuottajien välillä, että yksityisten toimijoiden voimakkaan markkinoille tulon myötä. Julkisen palvelutuotannon volyymit tulevat todennäköisesti putoamaan, ainakin osassa palvelutuotteista reaaliset keskihinnat kääntyvät laskuun ja näiden seurauksena liikevaihto laskee ja kannattavuus heikkenee. Koska tuottajat eivät pysty vaikuttamaan palvelusta saatavaan hintaan, ovat ainoat mahdollisuudet vaikuttaa kannattavuuteen tuotannon tehostaminen tuotantokustannusten laskemisen kautta ja mahdolliset lisämyynnit esimerkiksi maakunnan ulkopuolelle tai uusille asiakasryhmille. Jotta yllä kuvattuun tilanteeseen voidaan vastata, on Päijät-Hämeen maakunta-konsernin tuottamien palveluiden oltava vetovoimaisia. Tuotanto on organisoitava tehokkaaksi, jotta se on kannattavaa. Nykyisten markkinaosuuksien puolustamiseksi ja uuden kasvun saavuttamiseksi on laadittava liiketoimintasuunnitelmat. Palvelujen vaikuttavuudesta ei tingitä kannattavuuden nimissä. Strategiatyötä ohjaavana kysymyksenasetteluna on: Miten omistajan kannattaa järjestää julkinen palvelutuotanto mahdollisimman tehokkaasti ja taloudellisesti? Suunnitelmassa kuvataan yleisluonteisesti keskeiset julkisesti omistetut toimijat ja toiminnot sekä niiden strategiset valinnat, joilla ne voivat menestyä tulevaisuudessa riippumatta sote-uudistuksen etenemisestä. Tämä suunnitelmadokumentti ei sisällä yksityiskohtaisia palveluiden järjestämissuunnitelmia tai liiketoimintasuunnitelmia, vaan kukin julkisesti omistettu tuotantoyksikkö tulee tekemään omat suunnitelmansa tämän dokumentin, sekä järjestäjän strategioiden pohjalta. Lisäksi tullaan laatimaan skenaarioita optimaalisen työnjaon ja palvelutuotannon suunnittelun tueksi. On myös huomioitava, että eri toimijoiden, toimintojen ja asiakassegmenttien välillä on suuria eroja niin lainsäädännön asettamien vaatimusten kuin esimerkiksi kilpailutilanteen osalta. Nämä yksityiskohdat huomioidaan palveluiden järjestämis- ja liiketoimintasuunnitelmissa. Palvelutuotannon kannalta keskeistä on löytää malli, joka mahdollistaa parhaiten toiminnan johtamisen, taloudellisesti kannattavan toiminnan, sekä tuotannon liikkumavaran strategisten ratkaisujen tekemiseksi. Suunnitelma on yhdistelmä tunnistettujen nykyisten vahvuuksien pohjalle rakentamista, sekä kriittisten kehityskohteiden nostamista samalle tasolle muiden markkinatoimijoiden kanssa. Päijät-Hämeen palvelutuotannon yksi keskeinen vahvuus on tiivis palveluintegraatio eri julkisten palveluyksiköiden välillä, jonka saavuttaminen kilpailijoiden toimesta on erittäin haastavaa. Vastaavasti yksi keskeinen palvelutuotannon heikkous on kokemattomuus markkinaehtoisesta toiminnasta ja kilpailusta. Palvelutuotannon kahden kärjen suunnitelma perustuu ensinnäkin tehokkaan ja kilpailukykyisen liikelaitoksen tuottamiin palveluihin, joissa korostuu tiivis yhteistyö asiakasohjausyksikön kanssa ja palveluintegraation aktiivinen toteuttaminen yhteistyössä järjestäjän kanssa. Suunnitelman toinen kärki rakentuu vahvasti resursoidun erillisen tuotantoyksikön kasvuhakuiseen toimintaan valikoiduilla palvelualueilla, joihin odotetaan muodostuvan merkittävää kiinnostusta ja kilpailua myös muiden toimijoiden suunnalta. Suunnitelma on valmisteltu hyvinvointikuntayhtymän, maakuntavalmisteluorganisaation ja Heinolan kaupungin yhteisessä ohjauksessa. 4

5 Julkisesti omistetun palvelutuotannon ensimmäinen kärki Maakunnan liikelaitos tuottaa palveluita, joissa korostuvat synergiat asiakasohjausyksikön kanssa ja palveluintegraation toteutuminen, sekä hyvinvoinnin ja terveyserojen kaventaminen. Liikelaitoksella tulee myös olemaan merkittävä viranomaisrooli. Liikelaitoksen kilpailukykyisyys perustuu merkittävissä määrin olemassa olevien vahvuuksien hyödyntämiselle. Liikelaitos tuottaa muun muassa seuraavia palveluita, lista ei kata kaikkia palveluita: PHKS Sosiaalihuollon lapsiperhepalvelut Osallisuutta ja toimintakykyä tukevat sosiaalihuollon palvelut työikäisille ja vammaisille Kotiin vietävät palvelut mielenterveys- ja päihdeasiakkaille Asumispalveluita soveltuvin osin Psykososiaaliset palvelut Geriatrinen keskus Neuvolat, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, seulonnat Muut sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät, joiden tuottamisesta on sovittu järjestäjän kanssa Maakunnan liikelaitos ei ole ensisijainen vaihtoehto palvelusetelituottajana tai henkilökohtaisen budjetin palveluntuottajana. Asiakkaalla on edellä mainituissa palveluissa oikeus valita aina maakunnan liikelaitoksen palvelu. Maakunnan liikelaitoksella on lain mukaan velvollisuus tarjota viimekädessä palveluita asiakkaalle. Siltä osin kuin liikelaitos ei ole paras toimija tuottamaan kyseisiä palveluita, hankkii liikelaitos ne lain sallimissa rajoissa alihankkijalta. Yllä mainittujen lisäksi maakunnan liikelaitos huolehtii lakisääteisistä tehtävistä ja tuottaa viranomaispalvelut, ympäristöterveydenhuollon sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen väestötasolla. Lisäksi liikelaitos huolehtii muista järjestäjän myöhemmin mahdollisesti määrittämistä tehtävistä. Edelleen kaikki yksilötason päätökset tehdään liikelaitoksessa. Lakisääteiset asiantuntijatyöryhmät kuuluvat liikelaitoksen vastuulle ja edellyttävät asiakasohjauksen ja palvelutuotannon yhteistyötä. Liikelaitoksen tärkeä työväline on keskitetty asiakasohjaus, joka optimoi ja minimoi resurssien käytön tavoiteasiakashyödyn saavuttamisessa sekä huolehtii palveluintegraation toteuttamisesta. Keskitetyn asiakasohjausyksikön toiminnan ylösajaminen ja käynnistäminen on keskeisiä ja ensimmäisiä tehtäviä suunnitelman toimeenpanossa. Maakunnan liikelaitoksen sote-keskuksen roolia tullaan arvioimaan suhteessa sote-keskuksille asetettaville palvelutasovaatimuksille ja sote-keskuksen roolia täsmennetään skenaariotyöskentelyn kautta jatkossa. Palvelutuotannon tulisi päästä tilanteeseen, jossa palveluita tarkastellaan kokonaisuutena ja julkisesti omistettu tuotanto pyrkisi aina tarjoamaan asiakkaan ja potilaan tarpeisiin kokonaistaloudellisesti edullisimman ratkaisun. Kyky tarjota kokonaistaloudellisesti edullisinta ratkaisua voisi olla yksi merkittävä kilpailuedun lähde. 5

6 Liikelaitoksen ensimmäisen kahden vuoden tärkeimmät toiminnalliset (ei-taloudelliset) tavoitteet ovat Asiakasohjausyksikön toiminnan käynnistäminen Palveluintegraation toteuttaminen Palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden turvaaminen Korkean asiakastyytyväisyyden saavuttaminen ja ylläpitäminen Muutoksen mahdollisimman sujuvan läpiviemisen varmistaminen ja siihen liittyvien riskien minimoiminen Liikelaitoksen tärkeimmät ensimmäisen kahden vuoden taloudelliset tavoitteet ovat: Liikelaitoksen toiminnan kannattavuuden varmistaminen Realistisen budjetin laatiminen ja budjetissa pysyminen Käyttöpääoman riittävyyden varmistaminen kaikissa tilanteissa Liikelaitoksen markkina-alue on erikoissairaanhoidon osalta koko Suomi, asumispalveluiden osalta Etelä- Suomi. Muiden palveluiden maantieteellinen markkina-alue täsmennetään jatkotyöskentelyssä. Liikelaitos tavoittelee johtavaa asemaa kaikissa keskeisissä palveluissa. Palvelut ja markkina-asema määritellään tarkemmin jatkotyöskentelyssä. 6

7 Julkisesti omistetun palvelutuotannon toinen kärki Maakunta omistaa vahvasti resursoidun erillisen tuotantoyksikön tarkkaan määritellyllä palveluvalikoimalla. Tuotantoyksikkö toimii kasvuhakuisesti valituilla markkina-alueilla. Toiminnot ovat joustavia ja niiden johtamisjärjestelmä on kevyt. Tuotantoyksikön kilpailukyky varmistetaan ennen toiminnan aloittamista. Alustavasti tunnistettuja palveluita on kuvattu alla, lopulliset palveluvalinnat vaativat tarkempaa markkinoiden ja oman tuotannon kilpailukykyisyyden arviointia: Kotiin vietävät palvelut Sote-keskukset lainsäädännön niin salliessa Asumispalvelut soveltuvin osin Suun terveydenhuolto Työterveyspalvelut Tuotantoyksikön kautta Päijät-Häme pystyy kehittämään hallitusti liiketoimintaosaamista ja markkinalähtöiseen toimintaan sopeutumista. Tuotantoyksikön tai tuotantoyksiköiden määrä päätetään liiketoimintasuunnitelman laadintaan mennessä, samoin kuin tuotantoyksikön yhtiömuoto ja omistustausta. Tässä dokumentissa puhutaan selvyyden vuoksi erillisestä tuotantoyksiköstä. Tuotantoyksikkö tulee myös aktiivisesti arvioimaan minkä palveluiden osalta on edellytyksiä tarjota kilpailukykyisiä palveluita myös muille asiakasryhmille kuin julkisesti rahoitettujen sote-palveluiden käyttäjille. Tuotantoyksikön ensimmäisen kahden vuoden tärkeimmät toiminnalliset (ei-taloudelliset) tavoitteet ovat Palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden turvaaminen Korkean asiakaspidon saavuttaminen ( client retention, asiakkaat eivät vaihda pois julkisesta sote-keskuksesta) korkean asiakastyytyväisyyden kautta Muutoksen mahdollisimman sujuvan läpiviemisen varmistaminen ja siihen liittyvien riskien minimoiminen Tuotantoyksikön ensimmäisen kahden vuoden tärkeimmät taloudelliset tavoitteet ovat: Kilpailukykyisen toiminnan luominen ja ylläpitäminen tarkoittaen sitä että yksikkö on liiketaloudellisesti kannattava Tuotantoyksikön maantieteellinen markkina-alue on Etelä-Suomi, markkina-alueita täsmennetään palveluittain jatkotyöskentelyssä. Markkinaosuuksien osalta tuotantoyksikkö tavoittelee merkittävää markkinaosuutta kaikissa keskeisissä palveluissa. 7

8 Julkisesti omistetun palvelutuotannon yleiset strategiset linjaukset Palvelukokonaisuuksien on oltava liiketaloudellisesti kannattavia järjestäjän määrittämällä hinnalla. Yksikkökustannuksien alentamiseksi tavoitellaan mahdollisimman suurta liikevaihtoa. Sote-keskustoiminnan organisoiminen riippuu siitä, miten organisoidaan yllä mainittu maakunnan tuotantoyksikkö. Sote-keskuksen eri organisoitumismuotojen osalta on arvioitava mikä yhtiömuoto on kilpailukykyisin ja mitä kaikkia palveluita sote-keskuksen kannattaa tuottaa lainsäädännön asettaman minimin lisäksi. Sote-keskuksen organisoitumismuotoja ovat: Liikelaitoksen sisäinen taseyksikkö Erillinen liikelaitos o Maakunnan omistama o Sote-liikelaitoksen omistama Osakeyhtiö o Maakunnan omistama o Sote-liikelaitoksen omistama o Yhteisomistettu osakeyhtiö Sote-keskuksen organisointitapoja on arvioitu liitteessä 3. Strategisena valintana sote-keskus voi pyrkiä hyötymään mahdollisimman tiiviistä integraatiosta suhteessa sote-liikelaitokseen tai sotekeskus voi pyrkiä maksimoimaan ketteryyden ja itsenäisyyden osakeyhtiömuodon kautta. Osakeyhtiömuotoisena sote-keskus voisi olla myös osa maakunnan erillistä tuotantoyksikköä mikäli tämä on yhtiömuotoinen. Tukipalvelut hankitaan tapauskohtaisesti markkinoilta tai sidosyksikköasemassa olevilta yhtiöiltä. Tuottajan valintaan vaikuttavat toimintavarmuus, talous ja lainsäädäntö. Tuottajana voi toimia maakunnan konsernipalvelu-yksikkö tai usean maakunnan omistama, todellisessa sidosyksikköasemassa oleva yhtiö. Maakunnalla on merkittävä vaikutusvalta yhtiöissä. Palvelutuotantoon haetaan lisää asiakaslähtöisyyttä ja kilpailukykyä kehittämällä digitaalisia palveluita asiakkaiden ja henkilöstön käyttöön. Investointien osalta tullaan välttämään tuotannon oman taseen kasvattamista. ICT-ratkaisujen osalta tukeudutaan mahdollisimman paljon valtakunnallisiin ja ylimaakunnallisiin ratkaisuihin. Toimitilojen osalta selvitetään kaikkien tilojen tarpeellisuus ja tarkoituksenmukaisuus, käyttötarkoitukseensa huonosti sopivista tiloista luovutaan ja uudet tilaratkaisut toteutetaan osaavien kumppanien kanssa. 8

9 Tiekartta työskentelyn etenemisestä Valmistelussa varaudutaan siihen, että palvelutuotanto pystyy vastaamaan markkinoiden avautumiseen ja valmistelu suoritetaan ripeästi. Tavoitteena on, että kaikki uudet palvelutoiminnot ovat testattuina vuoden 2019 loppuun mennessä ja tuotantovalmiudessa uudessa toimintaympäristössä , jolloin tuotannolle jää riittävästi aikaa sopeutua uuteen toimintaympäristöön uudistuksen tullessa voimaan Keskeisinä tehtävinä työskentelyn seuraavassa vaiheessa on eri toimijoiden roolien täsmentäminen yhteistyössä maakuntakonsernin järjestäjätoiminnon kanssa aloittaen maakunnan liikelaitoksen tehtävistä, toiminnasta ja laajuudesta, jonka jälkeen määritetään erillisen tuotantoyksikön ja sote-keskuksen roolit. Valmistelu eriytyy siinä vaiheessa, kun siirrytään yksityiskohtaisten liiketoimintamallien kuvaamiseen ja kilpailuetujen määrittämiseen Vaihe: Toiminnan suunnittelu (Elokuu joulukuu 2018) Vahvistetaan mitkä toiminnot sijoittuvat mihinkin yksikköön ja linjataan alustava organisaatiorakenne henkilöstöä osallistaen Suunnitellaan ja päätetään sote-keskuksen yhtiömuoto ja organisoituminen Alustavien arvioiden laatiminen eri toimijoiden liikevaihdon suuruudesta Alustavien arvioiden laatiminen henkilöstön siirtymisestä eri toimintoihin Kunkin toimijan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden määrittäminen ylätasolla Päätetään missä laajuudessa ja koska mikäkin toiminto käynnistyy valtakunnalliset aikataulut huomioiden Liiketoimintamallien ja palvelunjärjestämissuunnitelmien laatiminen Suunnitellaan ja päätetään asiakassetelipalveluiden ja henkilökohtaisen budjetin palveluiden toteutusmuodot Valmistelun vastuuhenkilöiden nimittäminen: järjestäjä, valinnanvapauspilotit, konsernin omistajaohjaus, liikelaitos, asiakasohjaus, liikelaitoksen tuotantoyksiköt, erillinen tuotantoyksikkö, sotekeskus ja tukipalvelut. Asiakasohjausyksikön suunnittelu Digitaalisten ja muiden ICT-palveluiden tarvemäärittely ja suunnittelu Valinnanvapaus-pilottien käynnistäminen 2. Vaihe: Valmisteluvaihe (2019) Talousarvioiden ja rahoituspakettien laatiminen Henkilöstön ja käyttöomaisuuden siirtosuunnitelmien laatiminen Uusien organisaatioiden perustaminen Henkilöstön siirrot ja valmentaminen Asiakasohjausyksikön toiminnan käynnistäminen Digitaalisten palveluiden kilpailutukset tarvittaessa Digitaalisten palveluiden ensimmäiset käyttöönotot 3. Vaihe: Toiminnan ylösajo 2020 Mahdolliset pilotoinnit Tuotannon käynnistäminen tulevan lainsäädännön mukaisessa toimintaympäristössä Kuntayhtymä ostaa palveluita uusilta tuotantoyksiköiltä Tarvittaessa nopeita muutoksia tuotannon organisointiin 4. Vaihe: Osaksi maakunnan organisaatiota 2021 Tuotanto on toiminnassa ja osa maakunnan organisaatiota

10 Liite 1: Lainsäädännön asettamat reunaehdot Tuottajan suunnitelmaa on valmisteltu tilanteessa, jossa uudistuksen lainsäädännöllinen pohja ei ole vielä varmistunut. Suunnitelmaa on valmisteltu perustuen touko-kesäkuun 2018 tietämykseen ja arvioihin lainsäädännön valmistelusta. Strategiset linjaukset perustuvat tässä kohdassa esiteltyihin keskeisiin julkiseen sote-tuotantoon vaikuttaviin säädöksiin Julkiseen sote-tuotantoon vaikuttavat päälait Rakenteet: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Tuottajat: Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Palvelujen sisältö: Terveydenhuoltolaki, sosiaalihuoltolaki ja muu sote-lainsäädäntö Asiakkaan valinnanvapaus: Laki asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollosta Asiakkaiden oikeudet ja velvollisuudet: potilaslaki, sosiaalihuollon asiakaslaki, itsemääräämisoikeuslaki, asiakasmaksulaki Henkilöstö: Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki ja laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä Hankinnat: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista Suoran valinnan sote-palveluiden tuottajia koskevat vaatimukset Kaikkien (yksityisten ja julkiset) sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien on täytettävä perusvaatimukset, joita tuottajarekisteriin pääseminen edellyttää (palveluntuottajalaki) Perusvaatimuksia ovat esimerkiksi: Tuottaja ei ole konkurssissa, liiketoimintakiellossa, ulosotossa tms. Riittävät asianmukaiset, sopivat ja turvalliset toimitilat ja välineet Riittävästi asianmukaisesti koulutettua henkilöstöä Laadukasta, asiakaskeskeistä ja turvallista tuotantoa Vastuuhenkilö, omavalvonta Maakunnat voivat edellyttää tuottajilta lisävaatimuksia (valinnanvapauslaki) Viranomaisten on ennakkotarkastettava sairaala ja vaativaa sosiaalihuoltoa tuottava palveluyksikkö, ellei tuottajalla ole sertifioitu laadunhallintajärjestelmä (palveluntuottajalaki) Tuottajat vastaavat palveluiden toteutumisesta ja palveluketjujen saumattomasta toimimisesta Sote-liikelaitos Lainsäädäntö asettaa seuraavia reunaehtoja liikelaitoksen toiminnalle. Tuotettavat palvelut Peruspalvelujen (suoran valinnan palvelut) lisäksi vaativa erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto, päivystys, perhekeskusten palvelut, kouluterveydenhuolto sekä kotihoito Saa tuottaa kaikkia sote-palveluja, paitsi lain nojalla yhdelle tai useammalle maakunnalle keskitettäviä palveluja Tuotettava asukkaille kaikki julkiset sote-palvelut sekä hammashoidon palvelut silloin, jos niitä ei ole muuten saatavilla Tekee palvelutarpeen arvion ja asiakassuunnitelman sekä päätökset henkilökohtaiseen budjettiin/asiakasseteliin liittyen, määrittelee henkilökohtaisen budjetin arvon ja tarjoaa asiakassetelin 10 o Vastaa näistä kieltäytyneen asiakkaan palvelujen tuottamisesta muulla tavoin tai jollei valittavana ole kyseistä palvelua (henkilökohtaisella budjetilla ei voi kuitenkaan saada palvelua maakunnan liikelaitoksen tuottamana 28 )

11 Tuotannon edellytykset / vaatimukset lainsäädännössä Kaikki maakunnan omat sote-palvelut annettava yhden liikelaitoksen tuotettavaksi (maakuntalaki 22 ) Voi tuottaa palvelut omissa sote-keskuksissaan tai suunhoidon yksiköissään, tai yhtiöittää ne erilleen liikelaitoksesta Vastaa siitä, että asiakassuunnitelma muodostaa asiakkaan palvelutarpeen kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden (5 ) Vastaa myös muiden kuin suoran valinnan palveluiden tuottamisesta, palvelutarpeen arvioinnista ja asiakassuunnitelman laadinnasta muiden palvelun tuottajien kanssa lukuun ottamatta poikkeustapauksia (34 ) Ohjattava asiakas tämän valitsemaan sote-keskukseen tai suunhoidon yksikköön, jos arvioi sen olevan tarpeen asiakkaan kannalta (34 ) Vastattava asiakkaan kaikkien palveluiden yhteensovittamisesta, jos asiakas saa myös muita kuin suoran valinnan palveluita (36 ) Varattava tarpeelliset resurssit sote-keskuksille annettavaa sosiaalihuollon konsultaatiota varten, huomioitava paljon palveluja ja erityistukea vaativat (37 ) Ei velvollisuutta tuottaa asiakkaan kotiin vietäviä palveluita alueensa ulkopuolelle (21 ) Eriytettävä suoran valinnan palveluiden kirjanpito muusta liikelaitoksen toiminnasta (57 ) wq Aikataulu Tiedotettava asukkailleen liikelaitoksen valintamenettelystä ja palveluyksiköistä viimeistään 1 päivästä lokakuuta 2019 (96 ), liikelaitosten toiminta käynnistyy tammikuun 1. päivä 2020 (97 ) Vaihtoehtoja tuotannon järjestämiselle: Maakunnan liikelaitoksessa toimii sosiaali- ja terveyskeskus (sote-keskus) ja suunhoidon yksikkö (hammashoitola) Vaihtoehtoisesti maakunta voi perustaa yhden tai useamman erillisen liikelaitoksen näitä palveluja varten Maakunta voi päättää yhtiöittää osan palvelutuotannostaan ja esimerkiksi perustaa julkisen sotekeskuksen lisäksi myös yhtiömuotoisen sote-keskuksen 11 Valinnanvapauden piirissä olevat julkisesti rahoitetut palvelut Valinnanvapauden piirissä olevia julkisesti rahoitettuja palveluita ovat: suora valinta, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti). Suoran valinnan piiriin kuuluvat sote-keskusten ja suunhoidon yksiköiden tuottamat palvelut, joita ovat käytännössä perustason terveyspalveluiden avopalvelut sekä sosiaalihuollon neuvonta ja ohjaus. Asukkaat listautuvat haluamalleen rekisteröityneelle tuottajalle, ja raha seuraa asiakasta/potilasta. Lainsäädäntö asettaa seuraavia reunaehtoja suoran valinnan palveluiden tuottamiselle. Tuotettavat palvelut Sosiaalihuollon ohjaus- ja neuvontapalvelut Yleislääketieteen alaan kuuluvat terveydenhuollon ammattihenkilön toteuttama terveysneuvonta ja terveystarkastukset Asiakkaan oireiden, toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arviointi ja hoito, laboratorio- ja kuvantamispalvelut Yllä oleviin liittyvät todistukset Maakunnan on määritettävä lisäksi sote-keskukseen kuuluvat terveydenhuollon erikoisalojen konsultaatiot vähintään kahdelta alueelta, joita tuotetaan vastaamaan alueen väestön palvelutarvetta

12 Tuotannon edellytykset / vaatimukset lainsäädännössä Ohjattava asiakas tarvittaessa palvelutarpeen arviointiin maakunnan liikelaitokseen Sosiaalihuollon ohjauksen ja neuvonnan saa toteuttaa vain suoran valinnan palveluntuottajaan palvelussuhteessa oleva henkilöstö ja vastaavien lääkäreiden työajan oltava väh. 30 tuntia viikossa (39 ) Täytettävä maakunnan hallintopäätöksellä asettamat ehdot, kuten laatuun, saatavuuteen, palveluketjuihin jne. liittyen (42 ja 43 ) Voi tuottaa palveluita myös alihankintana, jolloin on kokonaisvastuussa yksittäisen asiakkaan saamista palveluista (54 ) Annettava maakunnalle tiedot asiakkaistaan, heille antamistaan palveluista ja niiden vaikutuksista sekä kustannuksista (60 ) Omalta osaltaan vastuussa asiakassuunnitelman laatimisesta ja palvelutarpeen arvioinnista (5 ja 33 ) Annettava asiakkailleen valinnanvapauden käyttämiseen liittyvää ohjausta, neuvontaa ja tukea sekä huolehdittava, että asiakkaan etu toteutuu (32 ) Vastaa asiakkaansa palvelujen yhteensovittamisesta, jos asiakas saa vain suoran valinnan palveluja tai tehtävä yhteistyötä maakunnan liikelaitoksen kanssa, jos liikelaitos vastaa yhteensovittamisesta (35 ) Velvollisuus tuottaa palveluita määräytyy palveluyksikön sijaintimaakunnan päätöksen mukaisesti. Voi myös määritellä itse (jos maakunnan ehdoista ei muuta johdu) alueet, joilla tuottaa palveluyksikkönsä ulkopuolella annettavat palvelut (ilmoitettava ennalta). Olennaiset tuotantoon liittyvät muutokset viestittävä tiedonhallintapalveluja käyttäen. (55 ) Tehtävä yhteistyötä toiminta-alueellaan maakunnan ja kuntien kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi tekemässään sopimuksessa maakunnan kanssa (55 ) Ilmoitettava tiedonhallintapalveluja käyttäen ajantasaisesti palveluun pääsyn tosiasialliset odotusajat (55 ) Aikataulu Sote-keskukset aloittavat toimintansa soveltuvin osin tammikuun 1. päivä 2021, erikoisalojen palvelut tammikuun 1. päivä 2022 (88 ) Suunhoidon yksiköiden tuotanto aloitettava 1. tammikuuta 2022 (89 ) Vaihtoehtoja tuotannon järjestämiselle: Suoran valinnan palveluita voidaan tuottaa ainakin seuraavissa muodoissa: Liikelaitos Oy, julkinen Oy Osuuskunta Säätiö Allianssimalli (yhteistyö maakunnan, kunnan, yritysten ja järjestöjen välillä) 12

13 Asiakasseteli ja henkilökohtaisen budjetin tuotanto Asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti edellyttävät Päijät-Hämeen maakunnan liikelaitoksen tekemää palvelutarpeen arviointia. Asiakassetelin piirissä ovat laissa säädetyt ja maakunnan määrittämät yksittäiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Otettuaan asiakassetelin vastaan asiakas valitsee palveluntuottajan maakunnan hyväksymien yksityisten palveluntuottajien ja mahdollisesti Päijät-Hämeen maakunnan yhtiöitetyn asiakassetelitoimijan joukosta. Henkilökohtaisella budjetilla maksetaan muita kuin suoran valinnan palveluihin kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja sillä tarkoitetaan asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin ja asiakassuunnitelman perusteella laskettavaa ja asiakkaalle myönnettävää maksusitoumusta. Maakunnan vastuulla on kriteerien ja ehtojen asettaminen ja sopimusten laatiminen henkilökohtaisen budjetin palveluiden tuottajien kanssa. Lainsäädäntö asettaa seuraavia reunaehtoja asiakasseteli- ja henkilökohtaisen budjetin palveluiden tuottamiselle. Tuotettavat palvelut Muita kuin suoran valinnan palveluita Asiakasseteli: laissa määrätyt maakunnan päättämät palvelut mm. sosiaalinen kuntoutus, kotihoito, kotipalvelu, asumispalvelut, vammaisten työtoiminta, kotisairaanhoito, lääkinnällinen kuntoutus ja hammasproteettiset hoidot, omaishoidon vapaa Henkilökohtainen budjetti: Ikäihmisille ja vammaisille heidän itse valitsemansa apu tai tuki Tuotannon edellytykset / vaatimukset lainsäädännössä Asiakassetelillä annettavan palvelun tuottaja voi olla yksityinen palveluntuottaja, jonka jokin maakunta on hyväksynyt (26 ) Asiakkaalla on oikeus valita henkilökohtaiseen budjettiin sisältyvien palveluiden sisältö ja tuottajat tai palvelua tuottavat henkilöt budjettiin liittyvän päätöksen ja asiakassuunnitelman mukaisesti (30 ) Liikelaitos vastaa muulla tavoin tuottamisesta, jos asiakas kieltäytyy asiakassetelisetelistä tai henkilökohtaisesta budjetista tai niitä ei ole muutoin saatavilla (26 ja 29 sekä 30 ) Tuottajan on täytettävä maakunnan hallintopäätöksellä asettamat ehdot, kuten laatuun, saatavuuteen, palveluketjuihin jne. liittyen (42 ja 43 ) Tuottajan on annettava maakunnan liikelaitokselle tiedot asiakkaistaan, heille antamistaan palveluista ja niiden vaikutuksista sekä kustannuksista (60 ) Tuottajan on ilmoitettava henkilökohtaisenbudjetin tai asiakassetelin saaneen asiakkaan vastaanottamisesta liikelaitokselle ennen palvelun antamista ja sitouduttava tuottamaan kys. Palvelut (51 ) Vastaa palvelunsa sisällöstä ja tuottamisesta kys. palveluiden tuottamista koskevassa päätöksessä määrätyn mukaisesti, mutta voi itse määritellä, millä alueella tuottaa toimipisteensä ulkopuolelle annettavia palveluita. Ilmoitettava tällöin ennalta julkisesti maantieteellinen alue, jolla palveluja tuotetaan. (56 ) Asiakassetelipalvelun tuottajan on ilmoitettava tiedonhallintapalveluita käyttäen ajantasaisesti asiakassetelillä annettavat palvelut, mahdolliset setelin arvoa tai palvelun sisältöä koskevat ehdot (56 ) Asiakassetelipalvelun tuottajan on ilmoitettava tiedonhallintapalveluja käyttäen 13 ajantasaisesti palveluun pääsyn tosiasialliset odotusajat (56 ) Henkilökohtaisella budjetilla ei voi saada palvelua maakunnan liikelaitoksen tuottamana (28 ) Aikataulu: Otettava käyttöön viimeistään heinäkuun 1. päivä 2020, aiemmin maakunnan niin halutessaan (86 ja 87 )

14 Liite 2: Tukipalveluita Toimijakohtainen voidaan tuottaa ainakin jatkosuunnittelu seuraavissa muodoissa: esimerkkinä soteliikelaitoksen toiminnan suunnittelussa huomioitavat Tukipalvelut liikelaitoksesta asiat: 14 Tukipalvelut Lainsäädäntö asettaa seuraavia reunaehtoja tukipalveluille. Tuotettavat palvelut Hallitus on esittänyt kahden yhteisen valtakunnallisen palvelukeskuksen muodostamista: o Toimitila- ja kiinteistöhallinnon, o Tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskukset Erikseen määriteltävä sairaanhoidollisten jne. tukipalveluiden tuotantotapa (laboratorioja kuvantamistoiminnot) Erikseen määriteltävä maakunnan strategiset konsernipalvelut ja niiden tuotantotapa, kuten omistajaohjaus, tietohallinto, HR, viestintä, laki, päätösvalmistelu, sisäinen tarkastus Tuotannon edellytykset / vaatimukset lainsäädännössä Aikataulu Valtakunnallisten palvelukeskusten tehtävistä, käyttövelvoitteista ja omistussuhteista säädetään maakuntalaissa ja asetuksissa o Palvelut on hinnoiteltava markkinaperusteisesti (maakuntalaki 16 luku) o Palvelukeskukset olisivat maakuntien tai maakuntien ja valtion yhteisesti omistamia osakeyhtiöitä o Palvelukeskukset tuottaisivat palveluita maakunnille ja niiden tytäryhteisöille siltä osin kuin nämä eivät toimisi kilpailutilanteessa markkinoilla o Lisäksi maakunnat voisivat perustaa kuntien ja valtion vastaavien yksiköiden kanssa yhteisiä asiantuntija- ja tukipalveluyksiköitä Sairaanhoidolliset tukipalvelut (laboratorio ja kuvantaminen) ja niiden tuotantovaihtoehtoja o Palvelujen tuottaminen organisoidaan maakunnan liikelaitoksen omana toimintana o Palvelut tuotetaan järjestämislain 16 :n mukaisena maakuntien välisenä yhteistyönä (Sosiaali- ja terveydenhuollon viiden yhteistyöalueen keskeinen sopimus) o Palvelut tuotetaan ns. in house yksikkötoimintana o Palvelut hankitaan markkinoilla toimivilta osakeyhtiöiltä (kilpailutus) Strategisten konsernipalveluiden tuotanto ja organisoituminen on maakunnan vapaasti päätettävissä maakuntalain ja hankintalain rajojen puitteissa Palvelukeskusten omistus luovutetaan maakunnille vuoden 2020 alkuun mennessä, ajankohta tarkentuu myöhemmin (voimaanpanolaki 40 ) Vaihtoehtoja tuotannon järjestämiselle Tukipalveluiden järjestäminen on yksi keskeinen omistajastrateginen valinta Mahdollisuuksia järjestää tukipalvelut rajoittavat valtakunnalliset palvelukeskukset Tukipalvelut yhdeltä maakunnan omistamalta tukipalveluyhtiöltä Tukipalvelut yhdeltä maakunnan yhtiöltä ja yhdeltä sote-yhtiön tukipalveluyhtiöltä Sairaanhoidolliset tukipalvelut (laboratorio ja kuvantaminen) voitaisiin tuottaa liikelaitoksissa, maakuntien yhteistyönä, in-house yksikkötoimintana tai niitä voitaisiin hankkia yksityisiltä yhtiöiltä

15 Liite 3: Arvio sote-keskuksen organisointivaihtoehdoista Maakunnan sote-keskuksen organisointitavan ja organisatorisen sijainnin arviointia 15

16 Sote-keskuksen yhtiömuoto valitaan asetettujen strategisten ja operatiivisten tavoitteiden pohjalta 16

17 Liite 4: Päijät-Hämeen julkisesti omistetun sote-palvelutuotannon sisäinen analyysi Kuntayhtymän heikkoudet, vahvuudet, uhat ja riskit Päijät-Hämeen heikkouksiksi, vahvuuksiksi, uhiksi ja mahdollisuuksiksi on tunnistettu alla esitetyt: Vahvuudet Julkisen tuotannon palveluintegraatio nykytilassa Osaava henkilöstö ja hyvä sijainti Nykyinen palvelutarjonta on laaja, paikalliset asukkaat tavoittava sekä osittain kustannustehokas PHKS-brändi ja imago koetaan vahvana ja vakiintuneena Laaja palveluverkko Laajan päivystyksen sairaala Väestö tottunut käyttämään julkisia palveluita, pääosin hyvä maine Heikkoudet Kokemattomuus markkinaehtoisessa toiminnassa ja kilpailussa Henkilöstön rajalliset voimavarat, aliresursointi ja puutteet asiakaspalvelussa Toiminta paikoin jäykkää ja kehitystoiminta sekä innovointi rajoittunutta, siiloutuminen ja päällekkäinen työ Teknologia osittain puutteellista niin asiakkaiden kuin työntekijöiden näkökulmasta Talous ja tietopuutteet Negatiivinen julkisuus Uhat Maakunnan pieni koko, jos oma toiminta jaetaan moneen eri organisaatioon, toiminta ei ole enää kustannustehokasta Henkilöstön kriittinen rooli korostuu, esimerkiksi miten henkilöstön saatavuus ja pysyvyys varmistetaan Markkinoiden ja tuotannon toimimattomuus Rahoituksen riittävyys ja kustannusten hallinta Yksityisiin yhtiöihin mahdollisesti siirtyvät erikoislääkärit ja muut asiantuntijat Mahdollisuudet Brändin uudistaminen niin työntekijöiden kuin asiakkaiden houkuttelemiseksi. Fyysiseen sijaintiin liittyvät mahdollisuudet Asiantuntijuuden kehittäminen edelleen huippuosaamiseksi Muutoksen tuoma uusiutuminen ja kehittyminen, jos siihen osataan vastata oikein 17

18 Päijät-Hämeen julkisesti omistetun sote-palvelutuotannon kilpailuedun lähteet Sisäisen arvion perusteella Päijät-Hämeen julkisesti omistetun tuotannon kilpailukyvyn lähteenä korostuu asiakaskokemuksen tärkeys kilpailun voittamisessa. Asiakaskokemus koettiin niin asiakkaiden valintaperusteeksi, liiketoiminnan kilpailuedun lähteeksi kuin yhdeksi pakko-onnistua-asiaksi ( must win battle ). Lisäksi henkilöstön osaaminen on tunnistettu keskeiseksi kilpailun voittamisen keinoksi. Alla on kuvattuna tarkemmin Päijät-Hämeen kilpailukyvyn lähteitä. Millä perusteella asiakkaamme valitsevat meidät? Asiakkaiden valintaan vaikuttaa erityisesti palveluiden saatavuus (vaivattomuus, helppous) Palveluiden on oltava luotettavia ja palvelutarjonnan laaja. Markkinointiin sekä brändin ja imagon vahvistamiseen tarvitaan lisäresursseja asiakkaiden houkuttelemiseksi Millä perusteella henkilöstö valitsee meidät? Henkilöstön houkutteleminen edellyttää erityisesti periaatteiltaan reilua palkkausta, hyvää työnantajakuvaa sekä kehittymismahdollisuuksien ja tuen tarjoamista Työyhteisön ja ilmapiirin merkitys korostuu tulevassa tilanteessa, sekä hyvien työvälineiden ja läheisen sijainnin merkitys Mistä syntyy liiketoimintamme kilpailuedut? Asiantuntijuus ja osaaminen Kattavasta palveluverkosta Tuotannon tehokkuudesta Laadukkaista palveluista Pitkäaikaiset asiakassuhteet Työntekijöiden mahdollisuuksista vaikuttaa omaan tehtäväänsä Missä asioissa meidän on onnistuttava ( must win battle )? Onnistuminen asiakaskokemuksessa ja vaadittavan osaamisen varmistaminen Brändäys ja imago Toiminnan rahoitus viimeisinä kuntayhtymävuosina 18

19 Liite 5: Valtion rahoituksen jakautuminen 19

20 Liite 6: Arvio julkisen ja yksityisen tuotannon jakautumisesta 20

21 21 Päijät-Häme

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Päijät-Hämeen julkisen Sotetuottajan

Päijät-Hämeen julkisen Sotetuottajan Päijät-Hämeen julkisen Sotetuottajan suunnitelma (kuntayhtymän hallitus 29.6.2018) Päijät-Hämeen väliaikaishallinnon valmisteleva kokous 4.9.2018 Sote-järjestäjän strategia2022 =kuntayhtymän strategia

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 14.6.2017 1 14.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 7.6.2017 1 6.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää

Lisätiedot

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi Asiakasseteli Hallituksen esityksen mukaisesti 1 Etunimi Sukunimi 2 Maakunnan liikelaitoksen palvelut Maakunnan liikelaitos tuottaa mm. kaikki sosiaalipalvelut, erikoissairaanhoidon palveluja, neuvolapalvelut

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tehyn kutsuseminaari 24.11 hallitussihteeri, STM 1 2 3 Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2021.

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 1 - Nykyisin kunnat järjestävät julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. 1.1.2020 vastuu palvelujen järjestämisestä siirtyy 18 uudelle maakunnalle.

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - 2 19.10.2017 - Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti LAPE -päivät 22.11.2017 erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM 1 27.11.2017 - - 3 27.11.2017 - Sote-keskuksen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esityksen (HE 16/2018) mukaisesti 1 - Keskeiset muutokset verrattuna aiempaan hallituksen esitykseen (HE 47/2017) Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää omia sote-keskuksia

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Valinnanvapauslaki. Kuntaliiton verkostotapaaminen Pekka Järvinen, STM. Pekka Järvinen

Valinnanvapauslaki. Kuntaliiton verkostotapaaminen Pekka Järvinen, STM. Pekka Järvinen Valinnanvapauslaki Kuntaliiton verkostotapaaminen 31.10.2017, STM 1 31.10.2017 - Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 26/2017 Valinnanvapauslain ongelmakohdat Maakunnan oman tuotannon yhtiöittämisvelvollisuus

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3. Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.2018 Kokonaisreformi SOTE kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja,

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit StV 20.4.2018 Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit 14.5.2018 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Toimeenpanokelpoisuus Uudenmaan maakuntavalmistelun keskeinen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen (22.1.2018) mukaisesti 1 - Keskeisimmät muutokset lausuntokierroksen jälkeen Sote-keskuksen erikoisalojen mukaiset konsultaatio- ja vastaanottopalvelut

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Sote- uudistus ja lapsiperhepalvelut

Sote- uudistus ja lapsiperhepalvelut Sote uudistus ja lapsiperhepalvelut Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 13.6.2017 LAPE agenttitapaaminen Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM 1 13.6.2017 2 13.6.2017

Lisätiedot

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Mats Brommels Medical Management Centre 09.06.2017 Agenda Todellisuus Tulevaisuus Tarkoituksenmukaisuus Markkinat Rajat ylittävä hoito kansallisen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT 11.4.2018 Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA LUONNOS 11.4.2018 LAUTAKUNNAT VALTUUSTO HALLITUS MUU TOIMIELIN?

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esityksen (HE 16/2018) Mukaisesti TaV 2.4.2017 1 - 2 Valinnanvapaus ei koske Tahdosta riippumatonta hoitoa ja huoltoa Oikeus valita maakunnan liikelaitos ja sen palveluyksikkö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki

VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki Suomen hallitus julkaisi lakiluonnokset valinnanvapaudesta 21.12.2016 http://alueuudistus.fi/lakiluonnokset-12-2016

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 9.5.2017 Hallituksen esitys valinnanvapauslaiksi Mikä on asiakasseteli? Sotekeskus,

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Valinnanvapaudesta 19.10.2017 SOTEMAKU ohjausryhmä 27.10.2017 Valinnanvapausehdotuksesta 1 Sosiaali- ja terveyskeskuksen repertuaari / suoran valinnan palvelut ( 18) Terveysneuvonta, hoitajan ja lääkärin

Lisätiedot

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä

Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä Valinnanvapaus Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä 9.11.2017 Lausunnot pyydetään toimittamaan sosiaali-ja terveysministeriöön 15.12.2017 klo 16.15 mennessä. Harri Jokiranta Päivi Sillanaukee: Vanhoilla

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali ja terveysministeriö 21.11.2017 1 Valinnanvapauspilottien aloitus Valinnanvapauspilotit toteutetaan uuden valinnanvapausmallin mukaisina ajalla

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö Maakunta- ja soteuudistus tulee - näe mahdollisuus Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Joulukuu 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 13.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mistä Sotessa olikaan kyse? 17.1.20173.1 1.20161 Vammaispa lveluiden neuvottelu

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Valinnanvapaus lyhyesti Voin vaikuttaa nykyistä enemmän palveluihini. Voin valita vapaammin kenen tarjoamia sosiaali ja

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 1 Lakiluonnos : Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä kustannuksilla.

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita?

Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita? Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita? Sanna Salmela Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntija (50 %), - ja sote-uudistus Erikoissuunnittelija, perusterveydenhuollon yksikkö (50 %), Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta

Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta Erityisasiantuntija Sosiaali- ja terveysministeriö 1 29.8.2018 Valinnanvapauslain (HE 16/2018) tarkoitus Edistää asiakkaiden mahdollisuuksia valita

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma 19.2.2018 Järjestämissuunnitelman sisältö Järjestämissuunnitelma laaditaan Maakuntien järjestäminen valtakunnallisen valmisteluryhmän laatiman järjestämisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi Sosiaali ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote Kirsi Varhila Virpi Kölhi 1 26.5.2017 Mahdollisuuksien ikkuna on auki Toimintaympäristön muutos Digitalisaatio Virastouudistus 2 26.5.2017 Sotekeskustuottajat

Lisätiedot

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa SOTE -valinnanvapaudesta - 21.12.2016 hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Tero Suursalmi 9.1.2017 Asiakkaan valinnanvapaus Suora valinta ja maksuseteli

Lisätiedot

Sote tilannekatsaus miten muutos etenee?

Sote tilannekatsaus miten muutos etenee? Sote tilannekatsaus miten muutos etenee? Tehy ajankohtaisiltapäivä 12.3.2018 Päivi Nygren, johtava asiantuntija Ohjausosasto, sote-muutostuki 1 13.3.2018 2 13.3.2018 3 13.3.2018 Aikataulu Eduskunnan valiokunnissa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus?

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? 1 31.1.2017 Sote uudistuksen pilarit I /II 1. Vahva järjestäjä maakunta 18 maakuntaa kuntaorganisaatioiden sijasta

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa 2019- hankevalmistelusta Hankejohtaja Mira Uunimäki 5.3.2018 Maakunta-sotemuutos ja integraatio Uudet valmisteltavat lait määrittelevät integraation velvoittavat

Lisätiedot

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Luonnos 24.1.

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Luonnos 24.1. SOTE -valinnanvapaudesta - 21.12.2016 hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Luonnos 24.1.2017 Asiakkaan valinnanvapaus Suora valinta ja maksuseteli Maakunnan

Lisätiedot

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden

Lisätiedot

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2.

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2. Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tampere 5.2.2018 1 5.2.2018 2 5.2.2018 3 5.2.2018 Keskeisiä muutoksia lausuntokierroksen jälkeen

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa 30.5. Kuntatalo lakimies Maria Porko 1 30.5.2017 Maria Porko Teemat Sote-lait palveluasumisen kannalta (HE-versioiden pohjalta) Maakunnan oma tuotanto vs.

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Sote pähkinänkuoressa Marjo Katajisto Talentia ry

Sote pähkinänkuoressa Marjo Katajisto Talentia ry Sote pähkinänkuoressa 1.11.2017 Marjo Katajisto Talentia ry Sanastoa Järjestämisvastuu, palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuulla tarkoitetaan oikeudellista vastuuta siitä,

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta asiakkaan valinnanvapaus Kirsi Varhila, STM 1.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo Antti Parpo muutosjohtaja

Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo Antti Parpo muutosjohtaja Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo 28.1.2019 Antti Parpo muutosjohtaja Sote-uudistuksen lähtökohdat tuottajien näkökulmasta Mitä tavoittelemme? Asiakas ennen organisaatiota

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS 13.2.2018 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen Palveluiden,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli HEmukaisesti Uusimaa 1.6.2017 Lainvalmistelun tilanne Maakunta- ja sotejärjestämislaki on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä Valinnanvapauslaki: hallituksen

Lisätiedot

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti 30.5.2017, Palveluntuottajajärjestöjen keinot hyödyntää valinnanvapautta Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Minkälaisia keinoja

Lisätiedot

Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä. Yritysilta Ismo Rautiainen, hankejohtaja

Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä. Yritysilta Ismo Rautiainen, hankejohtaja Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä Yritysilta 28.5.208 Ismo Rautiainen, hankejohtaja Aikatalu ja valinnanvapauden piiriin suunnitellut palvelut Valinnanvapauden aikataulu 3 29.5.2018 Mitä palveluja asiakassetelillä?

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote tulee - ole valmis, näe mahdollisuus

Sote tulee - ole valmis, näe mahdollisuus Sote tulee ole valmis, näe mahdollisuus Sinikka Salo Sotemuutosjohtaja, STM Marraskuu 2017 1 3.12.2017 Sosiaali ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 3.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Omaa maakuntaa rakentamassa

Omaa maakuntaa rakentamassa Omaa maakuntaa rakentamassa 25.4.2018 LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Marina Kinnunen Eri skenaariot Pohjanmaan maakunnan näkökulmasta muutosjohtajan pohtimana Maakuntauudistus

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Uudistuksen valmistelun tilanne Maakunta- ja sote-uudistuksen lait ovat parhaillaan eduskunnan

Lisätiedot

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja

Lisätiedot

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET Maakuntahallitus 21.9.2017 Mikael Palola Uudistuksen kansalliset tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan ja maakunnan näkökulmasta

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan ja maakunnan näkökulmasta Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan ja maakunnan näkökulmasta Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle

Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle 6.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Sote- ja valinnanvapausuudistus

Sote- ja valinnanvapausuudistus Sote ja valinnanvapausuudistus SoteNavi seminaari Pekka Järvinen, STM 1 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio, alueet, kunnat). Ensisijaisena ratkaisuna on toimintojen

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos 31.1.2017 SOSAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Suun terveydenhuoltoa terveyskeskuksissa ja SVkorvattuna saaneet ikäryhmittäin vuonna

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 1 Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS Nykytila Uudistus Ylilääkäri Tiina Hetemaa, LT Yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri JOKA TOINEN SUOMALAINEN KERTOO HAKEUTUVANSA ENSISIJAISESTI TERVEYSKESKUKSEEN

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot