Biohiili osana biotaloutta Suomessa ja Euroopassa Mahdollisuudet ja vaikutukset EU:ssa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biohiili osana biotaloutta Suomessa ja Euroopassa Mahdollisuudet ja vaikutukset EU:ssa"

Transkriptio

1 Biohiili osana biotaloutta Suomessa ja Euroopassa Mahdollisuudet ja vaikutukset EU:ssa Prof. Emeritus Esko Mikkonen Metsätieteen päivä BalBiC -hanke BIOHIILTÄ PUUSTA Biohiilen teollinen tuotanto Emeritus prof. Esko Mikkonen Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos

2 BalBiC Kehitttämishanke Hanke kuului CENTRAL BALTIC Interreg IV A ohjelmaan, päärahoitus EU:sta Suomessa hanketta rahoitti Varsinais-Suomen liitto, josta tuli kotimainen vasteraha HELSINGIN YLIOPISTON Metsätieteiden laitos oli LEAD Partner Latviassa yhteistyökumppanina oli tutkimuslaitos SILAVA Suomesta oli mukana myös metsätalouden kehittämiskeskus TAPIO VIRO oli ADDITIONAL PARTNER BalBiC Projektin tavoitteet Luotettavan ja vertailukelpoisen metsä-bioenergia tiedon tuottaminen Balttian alueelta Biohiilimarkkinoiden edistäminen ja bioenergian kestävän käytön parantaminen Yhteistyön kehittäminen biohiilen tuottamiseksi energiatuottajien, tuotantolaitosten, yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa Bioenergian korjuu- ja kuljetusteknologian ja logistiikan kehittäminen biohiilien tuottamiseksi teollisesti Biohiilen liiketoimintaosaamisen kehittäminen Julkisen tietopankin rakentaminen biohiilen metsäraaka-aineen toimittajille, biohiilen valmistajille ja käyttäjille Kerava Energy, photo by Jukka Hyytiäinen

3 BalBiC Projektin tuloksia Kirjallisuuskatsaus biohiilestä Tutkimus biohiilen valmistamisesta ja koostumuksesta Arvoketjuanalyysi biohiilen markkinoista ja liiketoiminnasta Suomessa, Latviassa ja Virossa Raportti biohiilen ja energiapuun tuotannosta ja logistiikasta Suomessa ja Latviassa Biohiilen tuotantoteknologiakatsaus Biohiiliportaali ja simulaattori Biohiiliseminaarit BalBiC Biohiilen tuotanto Africa 62 % Asia 16 % Oceania 0,1 % 1,3 % Europe Volume (tonnes) Americas 21 % Latvia Estonia Lithuania Sweden The FAO statistics estimate that the global production of charcoal was 47.1 million tonnes in Production of charcoal in the Baltic and Nordic countries. Production in Finland, Denmark, Norway and Iceland is either negligible or not surveyed. FAOSTAT, ForestSTAT

4 Needles Wood Bark Pyrolysis Pyrolysis Pyrolysis Elemental analysis BalBiC Hiiltämisen vaikutus raaka-aineeseen Potassium content in spruce Spruce wood Pine wood Spruce needles Pine needles Spruce bark Pine bark Quadratic regression 1,0 0,8 80 Bark Mass yield, % K content, % 0,6 0,4 Needles Wood Regression, needles Regression, bark Regression, wood 0,2 20 0, Temperature, o C Chlorine content in needles Temperature, o C 0,06 Pine needles 0,05 Spruce needles Regression pine Regression spruce 0,04 Content, % 0,03 0,02 0,01 0, Temperature, o C

5 BalBiC Biohiilen raaka-aine vertailu Wood chips (pine) Torrefied biomass Wood pellets TOP pellets Charcoal Coal Moisture content, % LHV, as received (MJ/kg) LHV, dry (MJ/kg) Bulk density, (kg/m 3 ) Energy density (bulk), (GJ/m 3 ) The Development of Bioenergy and Industrial Charcoal (Biocoal) Production (Report of the BalBiC project cb46) Report 3/2013,Production and Logistics Observations Supply Chain members forest owner 52 Forest management operator 3 Supplier / dealer of biomass 2 Manufacturer of bio-coal 2 Manufacturer of bioenergy products other than bio-coal Industrial consumer of bioenergy 6 Technology and consulting for bioenergy sector Other stakeholder 7 Number of observations 3 11 Total 86 11

6 Macro environmental driving forces and restrictions Restrictions for the current Finnish bio-coal business Frequency lack of advanced technology in production, transportation and utilization process 62 low or uncertain profitability 43 lack of innovations in production and application 32 competition due to already established markets for other wood based bioenergy products 32 lack of political support 28 high price of the end product 28 bad image reflecting from mineral coal and traditional charcoal 16 too many wood based bioenergy product options available 10 bio-coal production and transportation is viewed as more environmentally hazardous 7 12 Supply chain operations The current weak parts of the SC are: production of bio-coal, marketing & sales of bio-coal, and harvesting & collecting of biomass. Weak chains in the bio-coal supply chain Currently In future, approx. 10 years 13

7 BalBiC Biohiilen logistiset kustannukset Division of transportation costs of biocoal from the Kouvola-based biocoal refinery. Report 3/2013,Production and Logistics BalBiC Bioenergiaportaali ja metsävarakartta Bioenergiaportaali on bioenergiatoimialan virtuaalinen yhteisö, jossa on mahdollista tarjota omia palveluitaan paikkatietoon sidottuna sekä etsiä toivottuja palveluita muilta toimijoilta Portaalin sydän on metsävarakartta, josta voidaan metsävarojen lisäksi etsiä toimijoita sekä kartoittaa mahdollista kilpailua

8 BalBiC Yritykset portaalissa Jokainen rekisteröitynyt luo profiilikortin yrityksen perustiedot ja vapaa kuvaus Haluttu osoite siirtyy attribuutti pisteeksi kartalle Karttapiste pitää sisällään informaation yrityksestä sekä yrityksen palveluista BalBiC Roolien ja palveluiden määrittäminen Jokainen rooli sisältää useampia vaihtoehtoisia palveluita Jokaiselle palvelulle määritetään tarjonta-alue Mahdollisuus palveluiden tarjontaan sekä etsintään halutulta alueelta

9 BalBiC Metsävarakartta Kuntatason metsävaratiedot Leimikkotason tiedot Biohiili osana biotaloutta Suomessa ja Euroopassa Yritysten liittäminen virtuaalisiin voimalaitoksiin joustoenergian, suoramarkkinoinnin ja myynninsekä joustavuuden hallinnan keinoin Lähi- ja kaukolämpöverkkokonseptit ja niiden optimointi Alueellisten energia- ja talousanalyysien teko Pyrolyysilaitosten projektointi, rakentaminen ja käyttö. Alueellisten konseptien luominen Biohiilen myynti ja markkinointi Kemikaalittomien maatalouskonseptien luominen Talouslannoitteiden prosessointii Vesi- ja vesistökonseptit Bioherbisiidien kehittäminen Maapohjan ja maan sanereaus. Juomaveden valmistus Murtovedenvalmistus Juomavesilogistiikka Pohjavesikonseptit Puhdistamoiden saneeraus Toimialakonseptit gastronomia-, hotelli- ja puhdistusaine-aloilla Vesistöalueiden hoito- ja saneeraus Kalkilta suojautumislaitteistot.

10 Biohiili osana biotaloutta Ilmastoys- Lannoitteet ja biologiset herbisiidit Puuetikka luonnonmukaisena ja tehokkaana lannoitteena Biopolttoaineet Pyrolyysikaasu voimanlähteenä Vakaa ja joustava energiantuot anto Pyrolyysiprosessin lisälämmön ja - kaasun käyttö Järkevä ylijäämälämmönkäytt ö Hyödyntäminen lähi- ja kaukolämpöverkoissa tävälliset ratkaisut ympäristö- ja sosiaaliongel miin Aktiivihiilisuodatus Pyrolyysigeeli ohennettuna Bio-Herbitsiidinä / kasvinsuojeluaineena Pyrolyysiöljy arvokkaana mineraaliöljyn korvaajana Lämpöä ja kaasua varastoimalla joustava voimalaitos Hyödyntäminen veden ja jäteveden puhdistamisessa Grillhiili Sähköenergia voimanlähteenä Hyödynntäminen kasvihuoneissa tai kuivauksessa etc.. Biohiili Terra Pretavalmistukseen Biohiili osana biotaloutta

11 Biohiili osana biotaloutta konseptin ainutlaatuiset edut: Isojen kappaleiden pyrolysointi Suuret teolliset volyymit mahdollisia Lämmön optimointi mahdollista Yksinkertaiset toimintaedellytykset ja - olosuhteet Skaalautuva (lämpö-)käyttö mahdollista Todennettu ja käytännössä kokeiltu tekniikka v lähtien Stabiili prosessi. Biohiili osana biotaloutta Biohiili: Pidättää vettä maaperässä Sitoo ravinteita maaperään Muuttaa, puhdistaa ja sitoo maaperämyrkkyjä (toxiinit) Luo kestävät maaperäolosuhteet aerobeille mikro-organismeille ja tukee humuksenmuodostusta Pienentää mineraalilannoitetarvetta Parantaa satoa Sitoo lannan ammoniakkipitoisuuksia Kohottaa maaperän mikroilmastoominaisuuksia Nostaa typpibakteerien aktiviteettia ja täten pienentää merkittävästi ympäristöhaitallisia metaani- ja nitroosi-kaasupäästöjä Luo kasvuympäristön Rhizobielle [kyhmy- / Knöllchenbakterille] Suojaa pohjavettä ravinteilta ja myrkyiltä Säästää tai korvaa mineraalilannoite- ja kasvinsuojeluainetarvetta. Biohiilen pinta-ala m²/g!

12 : Biohiili osana biotaloutta Aktiivihiili suodatukseen Kotimaista Lähigrillihiiltä Biohiiiltä Maanparannus -aineeksi Biohiili osana biotaloutta Pyrolyysikaasujen hyödyntäminen yhdistetyssä lämmön ja voiman tuotannossa (CHP laitos)

13 Biohiili osana biotaloutta Sähkövoimantuotanto lämmön avulla Organic Rankine Cycle - ORC Biohiili osana biotaloutta Lämmön hyödyntäminen lähi- ja kaukolämpöverkoissa

14 Biohiili osana biotaloutta Pyrolyysiöljyjen hyödyntäminen biopolttoaineina kuten myös korkean jalostusasteen marginaalituotteina sis. lannoiteet ja bioherbisidit Harri Vesa gara-energy Tiimi Biohiili osana biotaloutta Raffael Schindele General Account Finnland / MH & DI Tarmonpesä Projektin johto Energiatalous / virtuaaliset voimalaitokset Asiakassuhteiden hoito Staatl. Geprüfter / Sertifioitu maanviljelijä /maataloustieteilijä / liikkeenjohto Aufgaben / tehtävät: Standortentwicklung Sijaintikohteiden kehitys Maatalouskonseptit Koordination von Wasser-, Energie und Agrarwirtschaft / Koordinaatio vesi-, energia- ja maatalouden välillä,

15 Biohiili osana biotaloutta tilanne Suomessa Jatkuvatoiminen biohiililaitos suunnitteilla Nurmekseen Sijaitsee Nurmeksen bioteollisuusalueella Känkkäälässa Tullee käyttämään FSO yhtiön omistamaa ja mahdollisesti muita hitaan pyrolyysin teknologioita Muita teollisen mittakaavan hitaan pyrolyysin laitoksia ei ole juuri nyt Suomeen sunnitteilla Biohiili osana biotaloutta tilanne Suomessa Feedstock Optimum Oy (FSO) Feedstock Optimum Oy (FSO) on perustettu vuonna 2009 tarkoituksenaan kehittää Bioenergiapuiston jatkojaloskonseptia. FSO on työskennellyt löytääkseen oikeat hajautetun bioenergian jalostusteknologiat. Teknologian valinnan lähtökohtana on ollut teknologian muunneltavuus ja mahdollisimman korkea jalostusaste. FSO on valinnut pääteknologiakseen kotimaisen hitaaseen pyrolyysiin perustuvan hiiltoteknologian, jonka kaikki oikeudet yhtiö omistaa. Tuote on FSO-biohiili. Perusteluna valinnalle on ollut biohiilialan tulevaisuuden näkymät maailmanlaajuisesti. Hitaassa pyrolyysissä tuotetaan kahta päätuotetta biohiiltä ja puunesteitä/puuöljyä, joista biohiili on tällä hetkellä päätuote. Luottamuksellinen Company Confidential

16 Biohiili osana biotaloutta Euroopplainen näkökulma Kivihiilen korvaaminen energian tuotannossa uusiutuvalla energialla(tuuli, vesi,aurinko) Biopohjaiset raaka-aineet joko nopean tai hitaan pyrolyysin kautta energiatuotteiksi esim. liikennepolttoaineet Useita torrefiointilaitoksia puunperäisen raaka-aineen käsittelemiseksi poltettavaan muotoon Ongelmana maittain erilainen talouden sääntelyyn ja verotukseen liittyvä byrokratia Kiitokset mielenkiinnostanne Lisätietoa:

Biohiilestä lisätienestiä

Biohiilestä lisätienestiä Biohiilestä lisätienestiä Lahti 6.6.2013 projektipäällikkö Jukka Hyytiäinen www.helsinki.fi/yliopisto 5.6.2013 1 Name: Charcoal The Development of the Bioenergy and Industrial (Biocoal) production Acronym:

Lisätiedot

Biohiilestä lisätienestiä

Biohiilestä lisätienestiä Biohiilestä lisätienestiä Lahti 06.06.2013 Bioenergiaportaali ja metsävarakartta Risto Juntunen Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 10.6.2013 1 Bioenergiaportaali ja metsävarakartta Bioenergiaportaali

Lisätiedot

BalBiC -hanke. Biohiilen tuotanto ja logistiikka

BalBiC -hanke. Biohiilen tuotanto ja logistiikka -hanke Biohiilen tuotanto ja logistiikka Bioenergian uusia käyttömahdollisuuksia Biomassa metallurgisessa teollisuudessa Oulun yliopisto 19.9.2012 Projektipäällikkö Jukka Hyytiäinen Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Me olemme Metsä Fibre

Me olemme Metsä Fibre Me olemme Metsä Fibre Esityksen sisältö Metsä Fibre Globaalit volyymit Tuotannot / Varastot Pix-hinnat Markkina katsaukset Yhteenveto 2 Metsä Fibre, Saku Pänkäläinen Metsä Fibre: kestävää kasvua uusiutuvasta

Lisätiedot

Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena

Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena BalBiC-seminaari Lahti 6.6.2013 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Miksi biohiili kiinnostaa energiayhtiöitä Biohiilen tekniset ja kaupalliset

Lisätiedot

Suomestako öljyvaltio? Kari Liukko

Suomestako öljyvaltio? Kari Liukko Päättäjien Metsäakatemia Kurssi 34 Maastojakso 22.-24.5 2013 Suomestako öljyvaltio? Kari Liukko Öljyn hinta, vaihtotase, työllisyys, rikkidirektiivi TE 3.5.-13 TE 3.5.-13 TE 26.4.-13 KL 21.8.-12 2 PMA

Lisätiedot

Sellutehdas biojalostamona Jukka Kilpeläinen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Stora Enso Oyj 28.11.2007 Biotekniikka kansaa palvelemaan yleisötilaisuus

Sellutehdas biojalostamona Jukka Kilpeläinen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Stora Enso Oyj 28.11.2007 Biotekniikka kansaa palvelemaan yleisötilaisuus Sellutehdas biojalostamona Jukka Kilpeläinen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Stora Enso Oyj 28.11.2007 Biotekniikka kansaa palvelemaan yleisötilaisuus Porthaniassa Sellutehdas biojalostamona Tausta Sellu-

Lisätiedot

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s Success from innovations Terttu Kinnunen OSKE Energy Technology Cluster Joensuu Science Park Ltd. Länsikatu 15 80110 Joensuu terttu.kinnunen@carelian.fi 1 Space for work, meetings and events Expert Services

Lisätiedot

Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi

Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi Green Cities and Settlements 18.2.2014 Ville Manninen Writers Project group Sirpa Korhonen, Anna Mari

Lisätiedot

METSÄT JA ENERGIA Kannattaako keskittyä hajautettuun? Pekka Peura

METSÄT JA ENERGIA Kannattaako keskittyä hajautettuun? Pekka Peura METSÄT JA ENERGIA Kannattaako keskittyä hajautettuun? Pekka Peura 28.6.2016 Kestävä energiahuolto Järkevä energian käyttö Rational Use of Energy (RUE) - Energian säästö - Energiatehokkuus Integration Sustainability

Lisätiedot

Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries Saksa/Germany Ranska/France Iso-Britannia/UK Suomi/Finland Ruotsi/Sweden 25 2 15 1 5-5 -1-15 -2-25

Lisätiedot

Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia

Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia Prof. Ulla Lassi, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kokkola 24.2.2011 24.2.2011 1 HighBio-hanke Päärahoittaja: EU

Lisätiedot

ELINKAARIPALVELUIDEN TULEVAISUUS. Espoo, Vesa Marttinen

ELINKAARIPALVELUIDEN TULEVAISUUS. Espoo, Vesa Marttinen ELINKAARIPALVELUIDEN TULEVAISUUS Espoo, 19.-20.3.2014 Vesa Marttinen ELINKAARIPALVELUIDEN TULEVAISUUS Tässä esityksessä keskitytään Pohjois- Euroopassa tapahtuvaan laivojen elinkaaripalveluiden tulevaisuuden.

Lisätiedot

Biohiilen käyttömahdollisuudet

Biohiilen käyttömahdollisuudet Biohiilen käyttömahdollisuudet BalBiC-aloitusseminaari 9.2.2012 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Biohiilen valmistusprosessi ja ominaisuudet Miksi biohiili kiinnostaa energiayhtiöitä

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

saatavuus energiantuotantoon

saatavuus energiantuotantoon Metsäbiomassan saatavuus energiantuotantoon Timo Karjalainen, Perttu Anttila, Antti Asikainen, Yuri Gerasimov ja Juha Laitila Metsäntutkimuslaitos Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue

Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Metsäklusteri muutoksessa Metsäalan megatrendit Globalisaatio investoinnit ulkomaille Väestörakenteen

Lisätiedot

Rikasta Pohjoista 2019 Uudistuva teollisuus Teollisten innovaatioiden tulevaisuus

Rikasta Pohjoista 2019 Uudistuva teollisuus Teollisten innovaatioiden tulevaisuus Rikasta Pohjoista 2019 Uudistuva teollisuus Teollisten innovaatioiden tulevaisuus Harri Haapasalo Tuotantotalouden professori Tuotannollisen yrityksen johtaminen, tuotekehitys ja innovaatiotoiminta harri.haapasalo@oulu.fi

Lisätiedot

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, %

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, % Russia Rest of Eastern Europe Brazil America Middle East and Africa Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.% in 216 GDP growth 216/215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Average growth:

Lisätiedot

Metsätuotannon elinkaariarviointi

Metsätuotannon elinkaariarviointi Metsätuotannon elinkaariarviointi Antti Kilpeläinen Metsätieteiden seminaari Metsäntutkimus tänään ja tulevaisuudessa 31.8.2012, Joensuu Miksi elinkaaritarkasteluja metsätuotannolle? Voidaan tarkastella

Lisätiedot

AIRIA BioHAT UUSI VOIMALAITOSKONSEPTI. Reijo Alander TTY

AIRIA BioHAT UUSI VOIMALAITOSKONSEPTI. Reijo Alander TTY AIRIA BioHAT UUSI VOIMALAITOSKONSEPTI Reijo Alander TTY 12.5.2017 Teknisiä menetelmiä liike-enrgian tuottamiseksi Menetelmä Polttoaine Kehitysajankohta Höyrykone KPA, öljy, kaasu 1700-luku Höyryturbiini

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Lannasta moneksi ravinteita ja energiaa Liedon kunnantalo 7.11.2011 Kaisa Suvilampi VamBio Oy Yhtiömme toiminta-ajatuksena on bioenergian ja lannoitevalmisteiden

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2014. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen 2014/H1

Verkkokauppatilasto 2014. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen 2014/H1 Verkkokauppatilasto 2014 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen 2014/H1 Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki

Lisätiedot

PUUPOHJAISET LIIKENNEPOLTTOAINEET JA TIELIIKENTEEN KASVIHUONEKAASUJEN VÄHENTÄMINEN SUOMESSA Esa Sipilä, Pöyry Management Consulting Oy

PUUPOHJAISET LIIKENNEPOLTTOAINEET JA TIELIIKENTEEN KASVIHUONEKAASUJEN VÄHENTÄMINEN SUOMESSA Esa Sipilä, Pöyry Management Consulting Oy PUUPOHJAISET LIIKENNEPOLTTOAINEET JA TIELIIKENTEEN KASVIHUONEKAASUJEN VÄHENTÄMINEN SUOMESSA Esa Sipilä, Pöyry Management Consulting Oy ForestEnergy2020-tutkimusohjelman vuosiseminaari, Joensuu 7 Lokakuuta

Lisätiedot

Metsäenergian saatavuus, käytön kannattavuus ja työllisyysvaikutukset, Case Mustavaara

Metsäenergian saatavuus, käytön kannattavuus ja työllisyysvaikutukset, Case Mustavaara Metsäenergian saatavuus, käytön kannattavuus ja työllisyysvaikutukset, Case Mustavaara TIE-hankkeen päätösseminaari Taivalkoski 27.3.2013 Matti Virkkunen, VTT 2 Sisältö Metsähakkeen saatavuus Mustavaaran

Lisätiedot

elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9.

elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9. Metsähakkeen tuotannon t elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9.2012, Joensuu 12.9.2012 Metsäbioenergia;

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Selvitys biohiilen elinkaaresta

Selvitys biohiilen elinkaaresta Selvitys biohiilen elinkaaresta Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 12.1.2012 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Mitä on biohiili? Biohiilen valmistusprosessi ja ominaisuudet

Lisätiedot

Scanfil Kannattavaa kasvua

Scanfil Kannattavaa kasvua Scanfil Kannattavaa kasvua CEO Petteri Jokitalo 30.11 2017 scanfil.com Missio Scanfil Scanfil auttaa asiakkaitaan menestymään tarjoamalla tehokkaita ja innovatiivisiä ratkaisuja tuotteen valmistamiseksi

Lisätiedot

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Global Manufacturing and Services Business Activity Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / No change on previous month Teollisuus

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet BalBic, Bioenergian ja teollisen puuhiilen tuotannon kehittäminen aloitusseminaari 9.2.2012 Malmitalo Matti Virkkunen, Martti Flyktman ja Jyrki Raitila,

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 12.12.2 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 18.2.219 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 1 17 2 17 3 17 4 17 5 17 6 17 7 17

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source GWh / kk GWh / month Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 24.4.219 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 5 4 3 2 1 1 17 2 17 3 17 4 17 5 17 6 17 7 17 8

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase Energiataseessa lasketaan

Lisätiedot

Palveleva pakkaus metsäklusterin veturina

Palveleva pakkaus metsäklusterin veturina Palveleva pakkaus metsäklusterin veturina Skaalatehokkuudesta korkeaan vaikuttavuuteen Esa Viitamo BIT Serve Brunch 8.5.2013 A) Pakkaus metsäklusterin veturina toimialatason näkökulma, teollinen evoluutio

Lisätiedot

Gödselmarknadsöversikt. Greppa Marknaden 24.9.2014 Yara Suomi / Jari Pentinmäki

Gödselmarknadsöversikt. Greppa Marknaden 24.9.2014 Yara Suomi / Jari Pentinmäki Gödselmarknadsöversikt Greppa Marknaden 24.9.2014 Yara Suomi / Jari Pentinmäki Esityksen sisältö LANNOITE- MARKKINA Markkinan fundamenttina ruoan kysynnän kasvu Katsaus lannoitemarkkinaan syyskuussa 2014

Lisätiedot

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Johtamis- ja innovaatiojärjestelmät avainroolissa Kemira 2011-> Kemira 2007 asti Diversifioitunut portfolio

Lisätiedot

Bioenergiateknologian vientiyhteistyöllä

Bioenergiateknologian vientiyhteistyöllä Bioenergiateknologian vientiyhteistyöllä menestykseen Keski-Suomen energiapäivä 28.1.2010 Toimitusjohtaja Asko Ojaniemi, Benet Oy 1 Hankkeen tavoitteet Tavoitteena tarjota koko ketju metsästä lämmöntuotantoon

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 3.6.217 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 1 2 3 4 5 6 7 8

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 25.9.217 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 17 2 17

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 31.1.2 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 23.1.218 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11

Lisätiedot

BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012

BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012 BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012 RIL tietomallitoimikunta LCI Finland Aalto-yliopisto Tampereen teknillisen yliopisto ja Oulun yliopisto Tietomallien

Lisätiedot

Biohiilen tuotanto ja käyttö, edellytykset ja mahdollisuudet Suomessa

Biohiilen tuotanto ja käyttö, edellytykset ja mahdollisuudet Suomessa Biohiilen tuotanto ja käyttö, edellytykset ja mahdollisuudet Suomessa BIOTULI-Hanke Risto Korhonen, KyAMK 29.11.2012 Hanasaari BIOTULI-hanke 1.9.2010 31.8.2013 Biojalostamon uudet tuotteet ja Liiketoimintamallit

Lisätiedot

INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT. Tommi Fred HSY MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014

INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT. Tommi Fred HSY MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014 INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014 Tommi Fred HSY Uusiutuva energia Tavoitteena uusiutuvan energian tuotannon lisääminen Biokaasu merkittävässä

Lisätiedot

Biotalous ja hajautettu uusiutuva energia, HAMK

Biotalous ja hajautettu uusiutuva energia, HAMK ja hajautettu uusiutuva energia, HAMK Kestävästä suunnittelusta kestävään toteutukseen - vihreän talouden osaamisketjut työpaja 2/2 6.5.2015 Tapani Pöykkö Tiekartta HAMKin biotalouteen Strateginen pa osaajat,

Lisätiedot

Biomassan saatavuus, korjuu ja käyttö casetarkastelujen

Biomassan saatavuus, korjuu ja käyttö casetarkastelujen GLOBAL FOREST ENERGY RESOURCES, SUSTAINABLE BIOMASS SUPPLY AND MARKETS FOR BIOENERGY TECHNOLOGY - Gloener Biomassan saatavuus, korjuu ja käyttö casetarkastelujen valossa Arvo Leinonen Seminaari 6.3.2009

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

Mitä uutta kaasualalla? Tallinna 13.9.2011

Mitä uutta kaasualalla? Tallinna 13.9.2011 Mitä uutta kaasualalla? Tallinna 13.9.2011 Hannu Kauppinen Havainto Observation Liuskekaasuesiintymiä ja varoja on ympäri maailmaa Unconventional gas resources are estimated to be as large as conventional

Lisätiedot

Jätteestä liikennepolttoaineeksi

Jätteestä liikennepolttoaineeksi From Waste to Traffic Fuel W-Fuel Jätteestä liikennepolttoaineeksi Hanke-esittely Saija Rasi, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT 12.03.2012 MTT lyhyesti MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus)

Lisätiedot

Reliable sensors for industrial internet

Reliable sensors for industrial internet Reliable sensors for industrial internet 21.5.2015 Anu Kärkkäinen, PhD Research Team Leader VTT Technical Research Centre of Finland anu.karkkainen@vtt.fi Click to edit Master Contents title style Click

Lisätiedot

Tuulivoiman rooli energiaskenaarioissa. Leena Sivill Energialiiketoiminnan konsultointi ÅF-Consult Oy

Tuulivoiman rooli energiaskenaarioissa. Leena Sivill Energialiiketoiminnan konsultointi ÅF-Consult Oy Tuulivoiman rooli energiaskenaarioissa Leena Sivill Energialiiketoiminnan konsultointi ÅF-Consult Oy 2016-26-10 Sisältö 1. Tausta ja tavoitteet 2. Skenaariot 3. Tulokset ja johtopäätökset 2 1. Tausta ja

Lisätiedot

Biomassan mahdollisuuksia energiantuotannossa

Biomassan mahdollisuuksia energiantuotannossa Biomassan mahdollisuuksia energiantuotannossa Hajautettu energiantuotanto ja energiaomavaraiset alueet -seminaari Jussi Heinimö 22.5.2012, Mikkeli Sisältö - Biomassan mahdollisuudet energiantuotannossa

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineinfo 10.3.2015 4301+02 klo 12:15-14

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineinfo 10.3.2015 4301+02 klo 12:15-14 Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineinfo 10.3.2015 4301+02 klo 12:15-14 Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin

Lisätiedot

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 14 2,1=1 135 13 125 12 115 11 15 1 95 Suomi / Finland EU27-maat / EU 25- countries USA Japani / Japan 9 Kausipuhdistettu volyymi-indeksi,

Lisätiedot

Biotalouden globaalit näkymät

Biotalouden globaalit näkymät Biotalouden globaalit näkymät Päättäjien 41. Metsäakatemia Mari Walls, Luonnonvarakeskus mari.walls@luke.fi 1 Biotalous talouden seuraava aalto Lähde: Kestävää kasvua biotaloudesta, Suomen biotalousstrategia,

Lisätiedot

Pyrolyysiöljy osana ympäristöystävällistä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa. Kasperi Karhapää 15.10.2012

Pyrolyysiöljy osana ympäristöystävällistä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa. Kasperi Karhapää 15.10.2012 Pyrolyysiöljy osana ympäristöystävällistä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa Kasperi Karhapää 15.10.2012 2 Heat / Kasperi Karhapää Fortum ja biopolttoaineet Energiatehokas yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto

Lisätiedot

Low-Carbon Finland 2050 -Platform Energiajärjestelmäskenaariot. Antti Lehtilä Tiina Koljonen 2.12.2013

Low-Carbon Finland 2050 -Platform Energiajärjestelmäskenaariot. Antti Lehtilä Tiina Koljonen 2.12.2013 Low-Carbon Finland 25 -Platform Energiajärjestelmäskenaariot Antti Lehtilä Tiina Koljonen 2.12.213 Low-Carbon Platform -skenaariot Tarkastellaan seuraavia kuutta skenaariota: : Nykyinen politiikka, ei

Lisätiedot

Maailma tarvitsee bioenergiaa

Maailma tarvitsee bioenergiaa Maailma tarvitsee bioenergiaa Turpeen ja puun tulevaisuuden näkymät Punkalaidun 15.3.2014 Pasi Rantonen Vapo tänään Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Puola Suomen valtio omistaa

Lisätiedot

Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas. 29.11.2012 Mika Muinonen

Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas. 29.11.2012 Mika Muinonen Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas 29.11.2012 Mika Muinonen Taustaa (1) Bioenergia on maakunnallinen kärkiala Etelä-Savossa maan parhaat metsät ja suurin hyödyntämätön potentiaali

Lisätiedot

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi Metsäalan menestysstrategia Suomessa Anssi Niskanen Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi Sisältö: 1. Perusmetsäsektori ja uudet mahdollisuudet 2. Menestysstrategian elementtejä 3. Osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Biohiilessä Suomen tulevaisuus seminaari

Biohiilessä Suomen tulevaisuus seminaari Biohiilessä Suomen tulevaisuus seminaari Biohiilen teollinen valmistus Suomessa Vesa Sorasahi; Miktech Oy, Janne Teeriaho; Hattulan kunta Laitos Kapasiteetti Sähkö/kaukolämpö/prosessilämpö (MW) Käytetyn

Lisätiedot

Typen ja fosforin alhainen kierrätysaste Suomessa

Typen ja fosforin alhainen kierrätysaste Suomessa Typen ja fosforin alhainen kierrätysaste Suomessa Biolaitosyhdistys ry:n seminaari 16.11.2010 Riina Antikainen Suomen ympäristökeskus Kulutuksen ja tuotannon keskus Sisältö Miksi ravinteet tärkeitä? Miksi

Lisätiedot

From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu

From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu PERUSTIETOA HANKKEESTA Nimi: From waste to traffic fuel (W-FUEL) Kesto: 1.9.2009 31.12.2011 Kokonaisbudjetti:

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

Miten luodaan tehokas ja sertifioitu laatujärjestelmä?

Miten luodaan tehokas ja sertifioitu laatujärjestelmä? Miten luodaan tehokas ja sertifioitu laatujärjestelmä? Lahden seudun Meriklusteritapaaminen tammikuu 2019 Hannu Järvelin Business Excellence Finland Oy 1 Miksi olisit kiinnostunut? Onko sinulla selvä strategia

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal

Lisätiedot

Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö

Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö 14.11.2016 Mistä uutta kysyntää metsähakkeelle -haasteita Metsähakkeen käyttö energiantuotannossa, erityisesti

Lisätiedot

Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät

Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 22.1.2019 Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät Arvio kivihiilen energiantuotannon päästöistä EU:ssa MtCO2 400 350 Kivihiilen päästöt

Lisätiedot

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial production development by year 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14 12 1 8 1998=1 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26e 27e 28e Kiina/China Etelä-Korea/Korea

Lisätiedot

Biotalouden uudet arvoverkot

Biotalouden uudet arvoverkot Biotalouden uudet arvoverkot Metsäbiotalouden Roadshow 2013 24.9.2013 Kokkola Petri Nyberg Jyväskylä Innovation Oy Kuva, jossa ihmisiä, tässä markkeerauskuva Sisältö Taustaa Projektin kuvaus Tunnistettuja

Lisätiedot

Ympäristöjalanjäljet - miten niitä lasketaan ja mihin niitä käytetään? Hiilijalanjälki

Ympäristöjalanjäljet - miten niitä lasketaan ja mihin niitä käytetään? Hiilijalanjälki Place for a photo (no lines around photo) Ympäristöjalanjäljet - miten niitä lasketaan ja mihin niitä käytetään? Hiilijalanjälki Tekstiilien ympäristövaikutusten arviointi 30.1.2014 VTT, Espoo Johtava

Lisätiedot

Metsäbioenergian kestävyyden rajat

Metsäbioenergian kestävyyden rajat Metsäbioenergian kestävyyden rajat Antti Asikainen, professori, METLA Päättäjien metsäakatemia 36. kurssi 07.05.2014 Majvik Storyline Metsä, vedet ja biomassan intensiivinen korjuu Metsien ja metsäenergian

Lisätiedot

Hiilineutraali tulevaisuus uhka vai mahdollisuus Suomen teollisuudelle?

Hiilineutraali tulevaisuus uhka vai mahdollisuus Suomen teollisuudelle? Hiilineutraali tulevaisuus uhka vai mahdollisuus Suomen teollisuudelle? Ilmansuojeluyhdistys 40-vuotisjuhlaseminaari, Helsinki 15.4.2016 Tiina Kähö, johtava asiantuntija Aikamme suurin systeeminen haaste

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 18.9.218 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 16 8 16 9 16 1 16 11 16 12 16 1 17

Lisätiedot

Cross Border Bioenergy

Cross Border Bioenergy www.aebiom.org Cross Border Bioenergy Markkinatukea Eurooppaan toiminnanjohtaja Pekka-Juhani Kuitto FINBIO - Suomen Bioenergiayhdistys ry KEVÄTPÄIVÄ 2010-seminaari, 7.4.2011, Helsinki Contract number:

Lisätiedot

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKIN UUDET HAASTEET Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006 Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKin uudet tehtävät 2007 Yhtenäistää ja selkeyttää Suomen matkailullista kokonaiskuvaa

Lisätiedot

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset 11.6.2018 Antti Niemi PIKES Oy OHJELMA 13:15 Poveria biomassasta -hankkeen yhteenveto, Antti Niemi, PIKES Oy 13:35 Poveria auringosta -hankkeen yhteenveto, Kim

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Ilmasto-vaikutukset-Suomi? Prof. Petteri Taalas Secretary-General

Ilmasto-vaikutukset-Suomi? Prof. Petteri Taalas Secretary-General Ilmasto-vaikutukset-Suomi? Prof. Petteri Taalas Secretary-General Carbon dioxide level highest in 3 million years CO2 CH4 N2O Increase 146 % (since 18th century) Increase 257 % Increase 122% Lifetime several

Lisätiedot

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Talousvaliokunta Maiju Westergren Talousvaliokunta 19.4.2018 Maiju Westergren KOHTI ILMASTONEUTRAALIA ENERGIANTUOTANTOA TAVOITE 1. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Uusiutuvan ja päästöttömän energian osuuden kasvattaminen Kivihiilen

Lisätiedot

Riittääkö metsähaketta biojalostukseen?

Riittääkö metsähaketta biojalostukseen? Riittääkö metsähaketta biojalostukseen? Maarit Kallio 19.4.2012 Bioenergiaa metsistä tutkimusohjelman loppuseminaari Sisältö Suomen tavoitteet metsähakkeen käytölle Metsähakkeen lähteet Tuloksia markkinamallista:

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen 2050. ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT

Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen 2050. ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen 2050 ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT Energy conversion technologies Satu Helynen, Martti Aho,

Lisätiedot

Maatalouden biokaasulaitos

Maatalouden biokaasulaitos BioGTS Maatalouden biokaasulaitos Sähköä Lämpöä Liikennepolttoainetta Lannoitteita www.biogts.fi BioGTS -biokaasulaitos BioGTS -biokaasulaitos on tehokkain tapa hyödyntää maatalouden eloperäisiä jätejakeita

Lisätiedot

Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT

Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT Mitä uutta vuoteen 2020? 1. Uusia polttoaineita ja uusia polttoaineen

Lisätiedot

Vastuullisuusarviointi M&A hankkeiden evaluoinnissa ja due diligence prosessissa

Vastuullisuusarviointi M&A hankkeiden evaluoinnissa ja due diligence prosessissa Petri Castrén CFO, Kemira DIF Directors Institute of Finland Tietopankkiaamiainen 30.5.2016 Vastuullisuusarviointi M&A hankkeiden evaluoinnissa ja due diligence prosessissa The first choice in chemistry

Lisätiedot

Projektipäällikkö Anniina Kontiokorpi Parikkalan kunta

Projektipäällikkö Anniina Kontiokorpi Parikkalan kunta Projektipäällikkö Anniina Kontiokorpi Parikkalan kunta 27.1.2015 Lähtökohtia biotalous-hankkeelle Biotalous-hankkeen hallinto Hankeaika: 6.5.2013-31.3.2015 Vastuullinen viranhaltija elinkeinojohtaja Projektipäällikkö,

Lisätiedot

Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries

Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries Saksa/Germany Ranska/France Iso-Britannia/UK Suomi/Finland Ruotsi/Sweden 25 2 15 1 5-5 -1-15 -2-25

Lisätiedot

SolarForum. An operation and business environment development project

SolarForum. An operation and business environment development project SolarForum An operation and business environment development project Dr. Suvi Karirinne, project manager, Head of the Environmental Engineering Degree Programme Solar Energy Finland -???? Approximately

Lisätiedot

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21

Lisätiedot

Kestävä ja älykäs energiajärjestelmä

Kestävä ja älykäs energiajärjestelmä Ilmansuojeluyhdistys syyskokous 23.11.2017 Kestävä ja älykäs energiajärjestelmä Espoon kaukolämpö hiilineutraaliksi 2030 Ilkka Toijala / Head of Heating and Cooling, Finland / 23.11.2017 Kattava kaukolämpöverkko,

Lisätiedot

Biojalostamot Suomeen, pohjoismaihin ja EU:hun

Biojalostamot Suomeen, pohjoismaihin ja EU:hun Biojalostamot Suomeen, pohjoismaihin ja EU:hun Suomi tarvitsee uutta liiketoimintaa, työpaikkoja, vientiä ja energian huoltovarmuutta Sievi Biofuels Oy Markku Koski 20.05.2014 Sievi Biofuels Oy SBF Oy:n

Lisätiedot

Ruuan ja vesivarojen riittävyyden globaalit haasteet The world is thirsty because we are hungry?

Ruuan ja vesivarojen riittävyyden globaalit haasteet The world is thirsty because we are hungry? Ruuan ja vesivarojen riittävyyden globaalit haasteet The world is thirsty because we are hungry? Olli Varis Matti Kummu Vesitekniikka, Aalto-yliopisto Sustainable Global Technologies Maailman väkiluku:

Lisätiedot

Älykäs ja ekologinen

Älykäs ja ekologinen Älykäs ja ekologinen Bio-, vesi- ja kiertotalouden edelläkävijä Nokian, Tampereen ja Ylöjärven Kolmenkulmaan on rakentumassa täysin uudenlainen yrityspuisto. ECO3-alueella kehitämme yhdessä bio-, vesi-

Lisätiedot

Liikenteen energiahuollon uudet arvoketjut TOP-NEST hanke. TransSmart-seminaari 2014 Nina Wessberg, erikoistutkija (Anna Leinonen, Anu Tuominen) VTT

Liikenteen energiahuollon uudet arvoketjut TOP-NEST hanke. TransSmart-seminaari 2014 Nina Wessberg, erikoistutkija (Anna Leinonen, Anu Tuominen) VTT Liikenteen energiahuollon uudet arvoketjut TOP-NEST hanke TransSmart-seminaari 2014 Nina Wessberg, erikoistutkija (Anna Leinonen, Anu Tuominen) VTT Top-Nest hanke Nordic Energy Research (NER) rahoitteinen

Lisätiedot