Varhainen kielen kehitys lukemaan oppimisen ennustajana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varhainen kielen kehitys lukemaan oppimisen ennustajana"

Transkriptio

1 Varhainen kielen kehitys lukemaan oppimisen ennustajana Kielen kehityksen varhaisvaiheessa esiintyy suurta yksilöllistä vaihtelua. Lasten kanssa työskentelevät joutuvat usein pohtimaan kysymystä, mikä merkitys tällä vaihtelulla on lapsen myöhemmälle kielen kehitykselle ja lukutaidon oppimiselle. Onko myöhään alkava puhe lapsen kehityksen etenemiseen liittyvä iän mukana väistyvä ominaisuus vai onko kyse pysyvämmästä viivestä, jonka seuraukset voivat kumuloitua ja vaikeuttaa lukemaan oppimista kouluiässä? Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten lapsen familiaalinen riski lukivaikeuteen ja havainnot hänen varhaisesta kielen kehityksestään toimivat pohjana arvioitaessa lukemista koskevan tuen tarvetta. Tulosten mukaan puheen ymmärtäminen nousi tuottamisen ohella tärkeäksi myöhemmän kehityksen ennustajaksi. Ymmärtämisvaikeudet yhdessä myöhään alkaneen puheen kanssa ennakoivat 2 2,5 vuoden iässä useammin pysyvämpää viivettä ja vaikeuksia lukemaan oppimisessa kuin niukka puheen tuotto yksinään. Avainsanat: myöhäinen puhumaan oppiminen, lukivaikeus, familiaalinen riski, varhainen tunnistaminen Johdanto Kielen kehityksen varhaisvaiheessa lasten väliset yksilölliset erot ovat suuret. Uudet taidot eivät ilmaannu samassa järjestyksessä kaikilla lapsilla. Samankin perheen lapsilla voi esiintyä merkittävää vaihtelua kielellisten taitojen omaksumisen ajankohdissa ja kehityksen etenemisen aikatauluissa. Kehityspolkujen erilaisuus oli nähtävissä myös Lapsen kielen kehitys (LKK) projektin aineistossa, jossa seurattiin 200 keskisuomalaista lasta ja heidän perhettään lapsen syntymästä murrosikään. Kielitaidon hallinnan vaihtelusta voi mainita esimerkkinä lasten aktiivisen sanavaraston, jossa sanamäärän vaihteluväli oli vanhempien tekemän arvion mukaan kahden vuoden iässä sanaa (mediaani 250). Tutkijoita, vanhempia sekä lasten kanssa asiakastyötä tekeviä kiinnostaa kysymys siitä, mikä merkitys tällä vaihtelulla on lapsen myöhemmälle kielen kehitykselle ja lukutaidon oppimiselle. Lasten varhaista kielitaitoa tutkittiin projektissa monipuolisesti sekä strukturoiduilla menetelmillä että havainnoimalla spontaaneja puhetilanteita. Tutkijoiden ohella havaintoja tekivät myös lasten vanhemmat. Ensimmäisen ikävuoden aikana vanhemmat kirjasivat lasten ääntelyn kehitystä käyttäen Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmää (Lyytinen ym., 2000). Fensonin työryhmän (1994) laatimalla Kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmällä (The MacArthur Communicative Inventories, MCDI) he havainnoivat lasten esikielellisiä taitoja, sanaston kehitystä ja taivutusmuotojen hallintaa sekä ilmaisujen keskimääräistä pituutta ikävälillä kuukautta (Lyytinen, 1999). Vanhempien antamien tietojen luotettavuuden varmistamiseksi lasten kielitaitoa tutkittiin Bayleyn (1993) testin kielellisillä osioilla kahden vuoden iässä ja Reynellin testillä (Reynell & Huntley, 1987) 1,5 ja 2,5 vuoden iässä sekä analysoimalla kaksivuotiaiden leikkitilantees- 99

2 sa spontaanisti tuottamaa puhetta. Suomen kielen sija-, verbi- ja adjektiivin taivutuksen hallintaa mitattiin Morfologiatestillä 3,5 ja 5 vuoden iässä (Lyytinen, 2003a). Samoin 3,5 ja 5 vuoden iässä arvioitiin sanaston ymmärtämistä Peabodyn kuvasanavarastotestillä (Dunn & Dunn, 1981) sekä tuottamista Bostonin nimentätestillä (Kaplan ym., 1983; suomennos Laine ym., 1997). Lukutaitoa kartoitettiin 2. luokan keväällä neljällä sanalistalla (yht. 40 osiota), jotka sisälsivät 3- ja 4-tavuisia sanoja (merkitykselliset sanat ja epäsanat) ja kahdella tekstitehtävällä (merkityksellinen kertomus, 124 sanaa ja epäsanateksti, 19 sanaa). Lukemisen tarkkuus ja nopeus arvioitiin erikseen. Lapsille esitettiin myös standardoitu lukutehtävä, jossa he lukivat ääneen sanalistan sanoja, jotka vaihtelivat pituudeltaan ja vaikeusasteeltaan (Lukilasse; Häyrinen ym., 1999). Tehtävistä muodostettua summamuuttujaa käytettiin lukutaidon mittana. Oikeinkirjoitusta arvioitiin pyytämällä lasta kirjoittamaan nelitavuisia sanoja (6 osiota) ja epäsanoja (6 osiota), jotka hän kuuli kuulokkeista kahteen kertaan ennen kirjoittamista. Lisäksi esitettiin lista nelitavuisia epäsanoja (6 osiota), jotka lapsi kuuli vain kerran ilman toistoa. Kolmen listan oikein kirjoitettujen sanojen keskiarvoa käytettiin kirjoituksen tarkkuuden mittana. Tässä artikkelissa tarkastellaan, ennakoiko lapsen varhaisen kielen kehityksen viive kielellisiä vaikeuksia myöhemmin ja onko viiveellä yhteyksiä lukuja kirjoitustaidon oppimiseen (Lyytinen, Eklund & Lyytinen, 2005). Retrospektiivisesti kysytään, oliko lukivaikeuksia kohdanneiden koululaisten varhainen kielen kehitys ikätasoista (Torppa, Lyytinen, Eklund, Erskine & Lyytinen, 2010). Varhaisen kielen kehityksen viive ja lukukutaito Kielen ja kommunikaation ongelmia diagnosoidaan meillä yleisesti lasten ollessa 4 5-vuotiaita. Käytettävissä on kuitenkin tutkimustietoa siitä, että lukivaikeuksia ennakoivia kehitysviiveitä on mahdollista tunnistaa aikaisemmin. Tämä on erityisen tärkeää, jos lapsen perheessä myös muilla on esiintynyt kielellisiä ongelmia (Choudhury & Benasich, 2003; Scarborough, 2005) kuten myös LKK-projektista saadut havainnot osoittavat. Kehityksen ennakoiminen on vaativa tehtävä, koska kyseessä on yksilöllisesti vaihteleva ja ajassa monien tekijöiden vaikutuksesta muuntuva asia (Valtonen ym., 2007). Lasten kanssa työskentelevät joutuvat usein pohtimaan onko kehitysviiveissä kyse iän mukana väistyvistä ongelmista vai onko kyse pysyvistä viiveistä (Dale ym., 2003). Haasteelliseksi tunnistamisen tekee se, että tutkimustulosten mukaan suuri osa pysyvistä viiveistä on jo varhaisessa vaiheessa päällekkäistyviä ja herkästi kumuloituvia (Valtonen, 2009). Kielen kehitys on nopeaa kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana (Bates, 2004; Bates & Goodman, 2001). Tällöin lapsen sanavarasto laajenee, hän oppii yhdistelemään sanoja ja liittämään sanoihin ilmaisun merkitystä tarkentavia taivutuksia. Joillakin lapsilla viive näiden perustaitojen oppimisessa voi olla merkki kielen kehityksen pulmista, jotka ovat pysyviä ja näkyvät myöhemmin myös muilla kielen osa-alueilla. Jatkuvuutta on havaittu muun muassa tutkimuksissa, joissa on verrattu myöhään puhumaan oppineiden lasten (engl. late talkers) kielen kehitystä ikätasoisesti edenneisiin (mm. Dale ym., 2003; Rescorla ym., 2000) ja selvitetty näillä ryhmillä varhaisen kielitaidon ja lukemaan oppimisen välisiä yhteyksiä (Paul, 2000; Rescorla, 2002, 2005). Paulin ym. (1997) otokseen (n = 30) kuuluneet kuukauden ikäiset lapset tulivat keskiluokkaisista perhetaustoista. Lasten ei-kielelliset taidot olivat ikätasoiset, mutta puheen tuottamisessa esiintyi lasten välillä eroja. Myöhään puhumaan oppineet suoriutuivat 6 ja 7 vuoden iässä kielen tuottamistehtävistä vähän heikommin kuin ikätasoisesti edenneet, ryhmien välillä ei kuitenkaan havaittu eroja kielen ymmärtämisessä, fonologisissa taidoissa eikä lukemisessa ja kirjoittamisessa. Paulin (2000) johtopäätös oli, että suuri osa lapsista saavuttaa ikätoverinsa spontaanisti kouluikään tultaessa, jos kasvuympäristö on kannustava ja tukee lapsen kielellistä kehitystä. Rescorla (2002, 2005) puolestaan seurasi kouluikään kahta lapsiryhmää, joista 34 oli myöhään puhumaan oppineita ja 25 ikätasoisesti edenneitä. Ryhmät oli verrannettu iän (24 31 kk), sosioekonomisen statuksen ja ei-kielellisten taitojen 100 PSYKOLOGIA

3 SUOMALAISLASTEN LUKIVAIKEUS Varhainen kielen kehitys lukemaan oppimisen ennustajana suhteen. Lapsilla ei ollut ymmärtämisen vaikeuksia. Kouluiässä lapsiryhmiä verrattiin kielellisissä ja akateemisissa taidoissa 9 ja 13 vuoden iässä. Tulosten mukaan myöhään puhumaan oppineet suoriutuivat ikätasoisesti kielellisissä tehtävissä 5 vuoden iässä eikä lukutaidossa havaittu merkitseviä eroja koulunkäynnin alkuvaiheessa. Sen sijaan 9 ja 13 vuoden iässä myöhään puhumaan oppineet saivat vertailuryhmää alhaisempia pistemääriä kielellisissä tehtävissä ja lukemisessa. Merkittävä havainto oli, että varhaisella kielen kehityksen viiveellä oli yhteyksiä lukemisen ongelmiin myöhemmin koulunkäynnin edetessä. Tulos herättää ajatuksen, oliko osalla Rescorlan tutkimista lapsista mahdollisesti geneettistä taustaa lukivaikeuksille. Tätä hänen tutkimuksessaan ei tarkasteltu, mutta LKK-projektissa tämä näkökulma on keskeinen. Aiemmissa varhaisen kielen viiveitä tarkastelevissa tutkimuksissa lasten ikä vaihtelee tutkimuksesta toiseen tyypillisen ikäalueen ollessa kuukautta. Viiveisenä puheen kehityksenä on pidetty alle 50 sanan spontaanisti tuotettua sanavarastoa 2 2,5 vuoden iässä tai vanhempien arviointeihin perustuvaa alimpaan 10 prosenttiin sijoittuvaa sanastoa CDI:ssä. Nämä kriteerit perustuvat yksinomaan puheen tuottoon. Rescorlan (2000; 2002) mukaan tuoton ohella tulisi tarkastella myös kielen ymmärtämistä. LKK-projektin tuloksia kielen kehityksestä Varhaisen viiveen määrittelyssä käytettiin kriteerinä lapsilta usealla menetelmällä puheen tuottamisesta ja kielen ymmärtämisestä saatuja tietoja 2 ja 2,5 vuoden iässä. Tuottamis- ja ymmärtämistehtävien hallinnan pohjalta muodostettiin viisi alaryhmää (ks. kuvio 1). Riskiryhmässä (R-ryhmä) oli 10 lasta (9 poikaa, 1 tyttö), samoin verrokkiryhmässä (V-ryhmä) (7 poikaa, 3 tyttöä), jotka olivat jääneet vähintään 1 hajon- Kuvio 1. Ekspressiivisen kielen kehitys eri ryhmillä. 101

4 nan päähän ekspressiivisten kielimittojen z-pisteiksi muunnetun summapistemäärän keskiarvosta (sanaston tuottaminen ja ilmaisun keskimääräinen pituus, MCDI, Bayleyn testin kielelliset osiot ja Reynellin tuottavan skaalan pistemäärä). Näillä ryhmillä kielen ymmärtäminen oli ikätasoista. Lisäksi riskiryhmässä oli 12 lasta (5 poikaa, 7 tyttöä), jotka olivat vähintään yhden hajonnan päässä oman ikäryhmänsä suorituksesta puheen tuoton ohella myös kielen ymmärtämisessä (z-pisteeksi muunnettu Reynellin ymmärtämisskaalan pistemäärä). Näitä lapsia oli verrokkiryhmässä vain kolme, minkä vuoksi heidän tuloksiaan tarkasteltiin yksilötasolla. Edellä kuvattujen ryhmien kielitaitoa verrattiin 3,5; 5 ja 5,5 vuoden iässä kielen kehityksessään ikätasoisesti edenneisiin, joita riskiryhmässä oli 85 ja verrokkiryhmässä 80. Kuten kuviosta 1 nähdään puheen tuoton viive ei yksinään merkitse kielellisten vaikeuksien riskiä, jos lapsi ymmärtää hyvin hänelle suunnattua puhetta. Verrokkiryhmän myöhään puhumaan oppineista lapsista useimmat saavuttivat oman ikäryhmänsä ekspressiivisen kielitaidon 3,5 vuoden iässä ja säilyttivät asemansa 5,5 vuoden ikään tultaessa.vastaavaa ei havaittu riskiryhmässä, jossa varhaisen puheen viive näkyi vielä 5,5 vuoden iässä. Eniten vaikeuksia esiintyi niillä riskiryhmän lapsilla, joilla oli tuoton ohella myös kielen ymmärtämisen vaikeuksia. Lukutaitoa koskevat tulokset osoittivat, että kaikki ryhmät, joilla oli viivettä varhaisessa kielen kehityksessä suoriutuivat lukemisen tarkkuutta ja nopeutta mittaavista tehtävistä heikommin kuin verrokkiryhmän ikätasoisesti edenneet 2. luokan päättyessä. Kuviosta 2 nähdään yhdenmukaisesti Rescorlan havaintojen kanssa (2002; 2005), että myöhään puhumaan oppineilla oli kouluiässä vaikeuksia lukemaan oppimisessa. Eniten vaikeuksia esiintyi niillä riskiryhmän lapsilla, joilla oli viivettä varhaisessa ymmärtämisessä ja tuottamisessa. Kuvio 2 osoittaa myös, että oman ikäryhmän keskimääräinen kielen hallinta 2 2,5 vuoden iässä ei takaa riskiryhmässä ikätasoista lukemaan oppimista. Viivettä lukutaidon oppimisessa voi aiheuttaa myös vaikeus saavuttaa sujuva nimeämistaito, joka on mitattavissa luotettavasti noin 5 vuoden iässä ja heikko kirjaintuntemus, Kuvio 2. Lukemisen tarkkuus ja nopeus eri ryhmillä 2. luokalla. 102 PSYKOLOGIA

5 SUOMALAISLASTEN LUKIVAIKEUS Varhainen kielen kehitys lukemaan oppimisen ennustajana jolloin lasten on ikätovereita vaikeampaa tallentaa kirjainten nimiä pysyvästi muistiin 4 6 vuoden iässä (H. Lyytinen ym., 2004; 2006). Varhaisen kielen viiveellä havaittiin olevan riskiryhmässä yhteyksiä myös oikeinkirjoitukseen 2. luokalla. Eniten kirjoittamisen ongelmia esiintyi ryhmällä, jolla oli ollut sekä kielen ymmärtämisen että tuoton viivettä kehityksen varhaisvaiheessa. Sen sijaan verrokkiryhmän lapset, joilla esiintyi viivettä varhaisessa puheessa, eivät eronneet kirjoittamisessa oman ikäryhmänsä keskimääräisestä suoritustasosta. Tulosten jatkoanalyysit osoittivat, että riskiryhmässä myöhään puhumisen aloittaneista (n = 22) kahdeksalla todettiin tarkoin kriteerein määritelty lukivaikeus (ks. Aro ym:n artikkeli tässä julkaisussa) 2. luokan päättyessä. Näistä lapsista neljä tuli ryhmästä, joilla oli viivettä vain puheen tuottamisessa ja neljä ryhmästä, joilla oli sekä tuoton että ymmärtämisen viivettä. Verrokkiryhmän viiveellä puhumaan oppineista vain yhdellä kymmenestä ilmeni lukivaikeus. Sen sijaan V- ryhmän kolmesta lapsesta, joilla oli puheen tuoton ja ymmärtämisen vaikeutta, kahdella todettiin lukivaikeus kouluiässä. Näin kielen ymmärtämisen viive ennakoi lukemaan oppimisen pulmia myös verrokkiryhmän lapsilla, joilla ei ollut tunnistettua biologista riskiä. Eroaako lukilasten varhainen kielen kehitys ikätasoisesti lukevien kehityksestä? Retrospektiivistä tarkastelua varten muodostettiin lapsista kolme ryhmää 2. luokan kevään lukemisja kirjoittamistehtävien perusteella. Lapset, joilla ilmeni lukivaikeutta (yhteensä 46, R-ryhmä, n = 37 ja V-ryhmä, n = 9) ja lapset, joiden lukutaito eteni ikätasoisesti verrokkiryhmässä (n = 84) ja riskiryhmässä (n = 68). Lukutaidon mittaushetkellä lasten ikä vaihteli 8 9 vuoden välillä keskiarvon ollessa 8 vuotta 11 kuukautta (SD = 4 kk). Ryhmien väliset erot kielen kielen kehityksessä Vanhemmilta saatujen tietojen vertailu (Lyytinen ym., 2000) lasten ääntelystä, sen yhtäjaksoisuudesta ja eri muodoista, äänteiden jäljittelystä, jokeltelusta, ääntelyn ja elekielen yhdistämisestä ja ensimmäisistä sanaa muistuttavista ääntelyistä osoitti, että lukivaikeuslasten ja ikätasoisesti lukevien lasten ääntelyn kehityksessä ei esiintynyt eroja. Sen sijaan puheen tuottamisessa havaittiin eroja 1,5 vuoden iässä siten, että lukivaikeuslapset suoriutuivat Reynellin testin ekspressiivisessä skaalassa heikommin kuin ikätasoisesti lukemaan oppineet (Torppa ym., 2010). Vanhempien arvioima sanavarasto oli pienempi 2-vuotiaana lukivaikeusryhmään päätyneillä kuin ikätasoisesti lukemaan oppineilla riippumatta siitä, kuuluivatko he verrokki- vai riskiryhmään. Vastaava ero havaittiin 2,5-vuotiaana ilmaisujen keskimääräisessä pituudessa. Ryhmäerot osoittautuivat pysyviksi ja tulivat esille myös 3,5; 5 ja 5,5 vuoden kielitaitomittauksissa. Lapset, joilla oli koulussa lukivaikeuksia, suoriutuivat Bostonin nimentätestissä, Peabodyn kuvasanavarastotestissä ja Morfologiatestissä heikommin kuin verrokki- ja riskiryhmän ikätasoisesti lukevat lapset. Aiemmin Richardson ym. (2003) ovat havainneet, että riskiryhmään kuuluneiden vauvojen keskimääräinen puheen kategorinen hahmotus ei ollut kuuden kuukauden iässä yhtä tarkkaa kuin verrokkiryhmän vauvoilla. On mahdollista, että äänteiden kategorisoinnin vaikeus heijastuu myöhemmin lasten morfologisten taitojen kehittymiseen ja näkyy hitaampana suomen kielen suffiksaation ja sanoissa tapahtuvien fonologisten muutosten oppimisena. Suomen kielen morfologinen rakenne on fonologista rakennetta monimutkaisempi. Kielessämme on runsaasti taivutuselementtejä, joiden omaksuminen vaatii lapselta huomattavan määrän implisiittisesti tapahtuvaa oppimista (Lyytinen, 2003a). LKK-projektissa käytetty Morfologiatesti (Lyytinen, 2003a) on laadittu Berkon (1958) menetelmää soveltaen. Testistä ei voi suoriutua pelkästään puhekielen muotoja toistamalla, vaan taivutuksia on osattava soveltaa merkitykseltään vieraisiin sanoihin. Osassa taivutuksia lasten tulee myös huomioida sanavartalossa samanaikaisesti tapahtuva astevaihtelu. Testistä suoriutuminen edellyttää 3,5- ja 5-vuotiailta uusien sanojen tarkkaa havaitsemista, niiden muistista palauttamista ja mielessä käsittelyä. Lasten lukemaan op- 103

6 pimista edesauttoi, jos taivutusmuotojen käyttö oli automatisoitunut puheessa ennen kouluikää (Torppa ym., 2010). Morfologinen tietoisuus on lukutaitoa tutkittaessa jäänyt taka-alalle, koska angloamerikkalaisessa tutkimusyhteisössä fonologista tietoisuutta on pidetty tärkeimpänä lukutaitoon yhteydessä olevana tekijänä. Vasta viime vuosina on kiinnitetty aiempaa systemaattisemmin huomiota morfologian hallintaan ja selvitetty sen yhteyksiä lukemaan ja kirjoittamaan oppimiseen (mm. Egan & Pring, 2004; Joanisse ym., 2000; Lyytinen & Lyytinen, 2004; Mahony ym., 2000; Ramirez ym., 2010; Rispens ym., 2008; Shu ym., 2006; Silvén ym., 2007). Lukemaan oppimista ennakoivat taidot Varhaisen kielitaidon merkitystä lasten lukemaan oppimisessa selvitettiin LKK-projektissa (Torppa ym., 2010) muodostamalla rakenneyhtälömalli Mplus-ohjelmistoa käyttäen (Muthén & Muthén, 2004) koko aineistolle. Mallin avulla arvioitiin samanaikaisesti mitattujen kielellisten taitojen keskinäisiä yhteyksiä sekä niiden ennusarvoa riippuvan muuttujan, lukutaidon suhteen. Lähtötietoina mallissa olivat 2 2,5 vuoden iästä kootut kielen ymmärtämis- ja tuottamistehtävien mittaustulokset sekä 3,5 ja 5 vuoden iässä arvioidut taidot nopeassa nimeämisessä (Denckla & Rudell, 1976), fonologisessa sensitiivisyydessä (NEPSY, Korkman ym., 1998), tuottavassa (Boston) ja ymmärtävässä (Peabody) kielessä sekä morfologiassa. Kielelliset mitat olivat läheisesti yhteydessä saman ikävaiheen sisällä sekä yli ikävaiheiden. Kielen ymmärtämisen yhteydet olivat tuottavaa kieltä laajemmat. Merkitsevin yhteys ilmeni varhaisen ymmärtämisen ja taivutusmuotojen hallinnan välillä 3,5 vuoden iässä, jonka varianssista ymmärtäminen selitti 35 prosenttia. Lukutaidon tarkkuuden ja nopeuden ennustajiksi mallissa nousi neljä suoraa polkua: kirjainten nimeäminen, nopea nimeäminen, morfologian hallinta ja fonologinen sensitiivisyys, jotka selittivät yhteensä 26 prosenttia lukutaidon varianssista. Varhainen kielen ymmärtäminen ja tuottaminen olivat epäsuorasti yhteydessä lukutaitoon kirjainten nimeämisen ja taivutusmuotojen hallinnan kautta. Kielellisten viiveiden varhainen tunnistaminen Seuraavassa tiivistetään joitakin tutkimuksen keskeisiä havaintoja, jotka voivat auttaa kielellisten viiveiden tunnistamisessa. Tulokset osoittivat selvästi, että kehityksen varhaisvaiheesta eri menetelmin (vanhemmat, luonnollisten puhetilanteiden havainnointi, testit) saadut tiedot olivat yhtäpitäviä. Vanhempien mukaan ottaminen lapsensa kehityksen seurantaan ammattihenkilöiden tasavertaisina kumppaneina on tärkeää. Kehityksen seuranta on vanhemmille sekä yhteistyön väline että kehitysodotusten virittäjä (Lyytinen ym., 2000). Vanhempien antamien tietojen luotettavuutta tarkasteltiin kahden vuoden iässä siten, että kuvanauhoitetusta vapaasta leikkitilanteesta kirjattiin ylös lapsen ilmaisut ja arvioitiin niistä ilmaisujen keskipituus sekä taivutusmuotojen hallinta käyttäen MCDI menetelmän kriteerejä. Tehtävään koulutetut henkilöt, jotka eivät olleet tietoisia lasten ryhmästatuksesta eivätkä vanhempien antamista arvioista, analysoivat lasten spontaanit puheilmaisut. Vanhempien ja tutkijoiden havaintojen yhtäpitävyys osoittautui erittäin hyväksi; ilmaisujen keskipituuden välinen korrelaatio oli.79, p <.001 ja taivutusmuotojen hallinnan.76, p <.001. Tunnistettaessa kielen kehityksen viiveitä on tärkeää havaita, että 2-vuotiaan niukka puheen tuotto voi olla yksilöllinen lapsen kehitysaikatauluun liittyvä asia, josta ei ole syytä huolestua silloin, jos lapsi ymmärtää hyvin puhetta, toisin sanoen tunnistaa ympäristönsä ihmisiä ja esineitä ja noudattaa lyhyitä toimintakehoituksia eikä lapsella ole muita kehitykseen eikä kasvuympäristöön liittyviä pulmia. Kielellisten viiveiden pysyvyys kuitenkin lisääntyy selvästi, jos lapsi ei ole saanut kiinni ikätovereitaan sanaston, taivutusmuotojen ja lauserakenteen hallinnassa 3,5 vuoden iässä. Kielitaidon tarkempaa seurantaa suositellaan 2,5-vuotiaille, jos puheen kehitys etenee ikätovereita hitaammin, jos lapsella on vaikeuksia ymmärtää kieltä ja hänen lähisukulaisellaan on lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutta. Lisäksi motoriikassa ilmenevä kömpelyys on aihetta huomioida tuen tarvetta kohottavana tekijänä. 104 PSYKOLOGIA

7 SUOMALAISLASTEN LUKIVAIKEUS Varhainen kielen kehitys lukemaan oppimisen ennustajana Jatkoanalyysit osoittivat, että on tarpeen seurata myös lapsia, joilla ilmenee viivettä ymmärtämistaidoissa puheen tuoton ohella, vaikka lapsella ei olisikaan lukivaikeuden sukutaustaa. Kahdella lapsella kolmesta nämä tuntomerkit täyttävistä LKK-lapsista todettiin lukivaikeus kouluiässä. Ymmärtämistaidot nousevatkin puheen tuoton ohella tärkeäksi myöhemmän kehityksen ennakoijaksi. Esineiden ja asioiden välisiä suhteita kartoittavat toimintaohjeiden ymmärtämisen arvioinnit ovat tutkimuksissa ennustaneet sanavarastotestejä paremmin lapsen myöhempää kielitaitoa, koska ne heijastavat kielellisen päättelyn ohella lapsen havaitsemiseen, muistiin ja tarkkaavaisuuteen liittyviä taitoja (Lyytinen, 2003b; Menyuk ym., 1995). Kielen kehityksen pulmissa ilmeni jatkuvuutta. Lapset, joilla todettiin kouluiässä lukivaikeus, säilyttivät varhaislapsuudessa heikomman asemansa kielellisissä tehtävissä mittauskerrasta toiseen useammin kuin ikätasoisesti lukevat lapset verrokki- ja riskiryhmissä.tähänastiset tutkimustulokset lukivaikeuden geneettisestä perustasta osoittavat, että jos jommalla kummalla vanhemmalla on lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutta, todennäköisyys, että lapsilla esiintyy samaa ongelmaa, vaihtelee, mutta on yli 30%. Se, kuinka paljon todennäköisemmin lukivaikeus ilmenee riskiryhmällä kuin lapsilla, joilla sukutaustaa ei esiinny, on sitä suurempi mitä tiukempaa lukivaikeuden kriteeriä käytetään. Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia ennakoivia kehityspolkuja on useita (H. Lyytinen ym., 2006). Ikätasoinen kielitaito 2 2,5 vuoden iässä ei takaa, etteikö lukemisen ongelmia voisi myöhemmin ilmaantua (Lyytinen ym., 2005). Polkujen tunnistaminen ennen kouluikää on tärkeää. Mikäli kielen kehitys on lähellä ikätasoa, ei lukemaan oppimisen erityistukea ole tarpeen aloittaa ennen esikouluikään. Muutamaa viikkoa ennen kouluikää aloitettu ennaltaehkäisevä harjoittelu, jota on tarvittaessa mahdollista jatkaa koulunkäynnin alkuvaiheeseen on kaikille suomalaislapsille tarjolla ns. Ekapeliä käyttämällä (H. Lyytinen ym., 2009, ks. tarkemmin Latvala & Lyytinen tässä julkaisussa). Vaikka suuri enemmistö suomalaislapsista oppii ilman erityistä tukea lukemaan ennen pitkää, riittävän varhainen lukiriskin tunnistus ja ennaltaehkäisevä lukemisen perusteiden harjoittelu on paikallaan, jos siihen on aihetta. Lukutaito ei muuten harjaannu tasolle, joka innostaisi lasta lukemaan omaehtoisesti muiden lasten tapaan. Ilman lapsen omaa panosta ei saavuteta tavoiteltua ymmärtävää lukutaitoa, johon koulutyöskentely pitkälti pohjautuu. Kehityksen varhaisvaiheessa omaksuttu kielitaito ja lapsen oma kiinnostus lukemista kohtaan ovat lukutaidon oppimisen edellytyksiä (Lyytinen ym., 1998). Artikkeli on saapunut toimitukseen ja hyväksytty julkaistavaksi Lähteet Bates, E. (2004). Explaining and interpreting deficits in language development across clinical groups: where do we go from here? Brain and Language, 88, Bates, E. & Goodman, J. C. (2001). On the inseparability of grammar and the lexicon: Evidence from acquisition. Teoksessa M. Tomasello & E. Bates (toim), Language development. The essential readings (s ). Oxford, UK: Blackwell. Bayley, N. (1993). The Bayley scales of infant development (2. painos). San Antonio, TX: The Psychological Corporation. Berko, J. (1958). The child s learning of English morphology. Word, 14, Choudhury, N. & Benasich, A. (2003). A family aggregation study: The influence of family history and other risk factors on language development. Journal of Speech, Language, and Hearing Research, 46, Dale, P. S., Price, T. S., Bishop, D. V. M. & Plomin, R. (2003). Outcomes of early language delay: 1. Predicting persistent and transient language difficulties at 3 and 4 years. Journal of Speech, Language, and Hearing Research, 46, Denckla, M. B. & Rudel, R. G. (1976). Rapid automatized" naming (R.A.N.): Dyslexia differentiated from other learning disabilities. Neuropsychologia, 14,

8 Dunn, L. M. & Dunn, L. M. (1981). Peabody Picture Vocabulary Test-Revised. Circle Pines, MN: American Guidance Service. Egan, J. & Pring, L. (2004). The processing of inflectional morphology: A comparison of children with and without dyslexia. Reading and Writing, 17, Fenson, L., Dale, P. S., Reznick, J. S., Bates, E.,Thal, D. & Pethick, S. J. (1994). Variability in early communicative development. Monographs of the Society for Research in Child Development, 59 (5, Serial No. 242). Häyrinen, T., Serenius-Sirve, S. & Korkman, M. (1999). Lukilasse. Lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen seulontatesti alaasteen luokille 1 6. Helsinki: Psykologien Kustannus Oy. Joanisse, M. F., Manis, F. R., Keating P. & Seidenberg, M. S. (2000). Language deficits in dyslexic children: Speech perception, phonology and morphology. Journal of Experimental Child Psychology, 77, Kaplan, E., Goodglass, H. & Weintraub, S. (1983). The Boston Naming Test (2. painos). Philadelphia: Lea & Febiger. Korkman, M., Kirk, U. & Kemp, S. (1998). NEPSY: A developmental neuropsychological assessment. San Antonio, TX: Psychological Corporation. Laine, M., Koivuselkä-Sallinen, P., Hänninen, R. & Niemi, J. (1997). Bostonin nimentätesti. Suomenkielinen versio. Psykologien kustannus. Lyytinen, H., Aro, M., Eklund, K., Erskine, J., Guttorm, T., Laakso, M-L., Leppänen, P.H.T., Lyytinen, P., Poikkeus, A.-M., Richardson, U. & Torppa, M. (2004). The development of children at familial risk for dyslexia: Birth to school age. Annals of Dyslexia, 54, Lyytinen, H., Erskine, J., Ojanen, E. & Richardson, U. (2009). In search of a science-based application: a learning tool for reading acquisition. Scandinavian Journal of Psychology, 50, Lyytinen, H., Erskine, J., Tolvanen, A., Torppa, M., Poikkeus, A.-M. & Lyytinen, P. (2006). Trajectories of reading development: A follow-up from birth to school age of children with and without risk for dyslexia. Merrill-Palmer Quarterly, 52, Lyytinen, P. (1999). Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmä. Niilo Mäki Instituutti. Jyväskylä: Yliopistopaino. Lyytinen, P. (2003a). Morfologiatesti. Taivutusmuotojen hallinnan mittausmenetelmä lapsille ( 2. painos). Niilo Mäki Instituutti. Jyväskylä: Yliopistopaino. Lyytinen, P. (2003b). Taivutusmuotojen ymmärtämistehtävä 2,5-vuotiaille. Niilo Mäki Instituutti. Jyväskylä: Yliopistopaino. Lyytinen, P., Ahonen, T., Eklund, K. & Lyytinen, H. (2000). Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä. Niilo Mäki Instituutti. Jyväskylä: Yliopistopaino. Lyytinen, P., Eklund, K. & Lyytinen, H. (2005). Language development and literacy skills in late-talking toddlers with and without familial risk for dyslexia. Annals of Dyslexia, 55, Lyytinen, P., Laakso, M.-L. & Poikkeus, A.-M. (1998). Parental contribution to child s early language and interest in books. European Journal of Psychology of Education, 13, Lyytinen, P. & Lyytinen, H. (2004). Growth and predictive relations of vocabulary and inflectional morphology in children with and without familial risk for dyslexia. Applied Psycholinguistics, 25, Mahony, D., Singson, M. & Mann, V. (2000). Reading ability and sensitivity to morphological relations. Reading and Writing, 12, PSYKOLOGIA

9 SUOMALAISLASTEN LUKIVAIKEUS Varhainen kielen kehitys lukemaan oppimisen ennustajana Menyuk, P., Liebergott, J.W. & Schultz, M.C. (1995). Early language development in full-term and premature infants. Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum. Muthén, L. K. & Muthén, B. O. (2004). Mplus user s guide. Los Angeles: Author. Paul, R. (2000). Predicting outcomes of early expressive language delay: Ethical implications. Teoksessa D. V. M. Bishop & L. B. Leonard (toim.), Speech and language impairments in children. Causes, characteristics, intervention and outcome (s ). Hove, UK: Psychology Press. Paul, R., Murray, C., Clancy, K. & Andrews, D. (1997). Reading and metaphonological outcomes in late talkers. Journal of Speech, Language, and Hearing Research, 40, Ramirez, G., Chen, X., Geva, E. & Kiefer, H. (2010). Morphological awareness Spanish-speaking English language learners: within and cross-language effects on word reading. Reading and Writing, 23, Rescorla, L. (2000). Do late-talking toddlers turn out to have reading difficulties a decade later. Annals of Dyslexia, 50, Rescorla, L. (2002). Language and reading outcomes to age 9 in late-talking toddlers. Journal of Speech, Language, and Hearing Research, 45, Rescorla, L. (2005). Age 13 language and reading outcomes to age 9 in late-talking toddlers. Journal of Speech, Language, and Hearing Research, 48, Rescorla, L., Dahlsgaard, K. & Roberts, J. (2000). Late-talking toddlers: MLU and IPSyn outcomes at 3;0 and 4;0. Journal of Child Language, 27, Reynell, J. K. & Huntley, M. (1987). Reynell Developmental Language scales manual (2. painos). Windsor, UK: NFER- Nelson. Richardson, U., Leppänen, P. H. T., Leiwo, M. & Lyytinen, H. (2003). Speech perception of infants with high familial risk for dyslexia differ at the age of six months. Developmental Neuropsychology, 23, Rispens, J., McBride-Chang, C. & Reitsma, P. (2008). Morphological awareness and early and advanced word recognition and spelling in Dutch. Reading and Writing, 21, Scarborough, H. (2005). Developmental relationships between language and reading: Reconciling a beautiful hypothesis with some ugly facts. Teoksessa H. W. Catts & A. G. Kamhi (toim.), The connections between language and reading disabilities (s. 3 24). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum. Shu, H., McBride-Chang, C., Wu, S. & Liu, H. (2006). Understanding Chinese developmental dyslexia: Morphological awareness as core cognitive construct. Journal of Educational Psychology, 98, Silvén, M., Poskiparta, E., Niemi, P. & Voeten, M. (2007). Precursors of reading skill from infancy to first grade in Finnish. Continuity and change in highly inflected language. Journal of Educational Psychology, 99, Torppa, M., Lyytinen, P., Eklund, K., Erskine, J. & Lyytinen, H. (2010). Language development, literacy skills and predictive connections to reading in Finnish children with and without familial risk for dyslexia. Journal of Learning Disabilitie, 43, Valtonen, R. (2009). Kehityksen ja oppimisen ongelmien varhainen tunnistaminen Lene-arvioinnin avulla. Kehityksen ongelmien päällekkäisyys ja jatkuvuus 4 6-vuotiailla sekä ongelmien yhteys koulusuoriutumiseen. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 357. Valtonen, R., Mustonen, K., Lyytinen, P. & Ahonen, T. (2007). Lene-arvio apuna 1. luokalla ilmenevien oppimisvaikeuksien ennakoinnissa. Suomen Lääkärilehti, 4,

Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa

Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa Akatemiatutkija Minna Torppa (minna.p.torppa@jyu.fi) Luetaan yhdessä lapsen kanssa Koulutuspäivä, Aluehallintovirasto Joensuu 4.5.2018 JYU. Since 1863. 3.5.2018

Lisätiedot

Lukivaikeuden tunnistaminen ja ennaltaehkäisevät toimet Heikki Lyytinen 1 & Paula Lyytinen 2

Lukivaikeuden tunnistaminen ja ennaltaehkäisevät toimet Heikki Lyytinen 1 & Paula Lyytinen 2 Lukivaikeuden tunnistaminen ja ennaltaehkäisevät toimet Heikki Lyytinen 1 & Paula Lyytinen 2 Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto Suomalaiset lapset ovat menestyneet hyvin kansainvälisissä lukutaitovertailuissa.

Lisätiedot

Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. Tiina Siiskonen KT, erityisopettaja

Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. Tiina Siiskonen KT, erityisopettaja Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa Tiina Siiskonen KT, erityisopettaja Miten kielenkehityksen vaikeudet ilmenevät? Kielenkehityksen vaikeudet näkyvät kielen ymmärtämisessä ja tuottamisessa eri

Lisätiedot

Varhainen leikki ja sen arviointi

Varhainen leikki ja sen arviointi Varhainen leikki ja sen arviointi Paula Lyytinen Jyväskylän yliopisto Psykologian laitos Hyvä Alku messut 2.9.2004 Leikin sisällöt eri ikävaiheissa Esine- ja toimintaleikit (0-3 v) Eksploratiiviset Funktionaalis-relationaaliset

Lisätiedot

Mitä auttajan on hyvä tietää, kun lapsella on lukemisvaikeuksia? Heikki Lyytinen 1 & Paula Lyytinen 2

Mitä auttajan on hyvä tietää, kun lapsella on lukemisvaikeuksia? Heikki Lyytinen 1 & Paula Lyytinen 2 Mitä auttajan on hyvä tietää, kun lapsella on lukemisvaikeuksia? Heikki Lyytinen 1 & Paula Lyytinen 2 Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto Kirjaimet kiinnostavat lapsia jo varhain. Kielellisesti suuntautuneet

Lisätiedot

Kielelliset vaikeudet ja niiden. Irma Kakkuri, lehtori Erityispedagogiikka, Jy

Kielelliset vaikeudet ja niiden. Irma Kakkuri, lehtori Erityispedagogiikka, Jy Kielelliset vaikeudet ja niiden kohtaaminen lukiossa Irma Kakkuri, lehtori Erityispedagogiikka, Jy Mitä lukemis ja kirjoittamisvaikeudella tarkoitetaan? Erillinen, merkittävä lukutaidon kehittymisen puute,

Lisätiedot

Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä

Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä 15.3.2018 Kaisa Lohvansuu, FT JYU. Since 1863. 1 -Kieli ja aivot -Aivotutkimus: Mitä tutkitaan ja miksi? -Mitä hyötyä aivotutkimuksesta on? JYU. Since 1863. 2 Aivotutkimuksen

Lisätiedot

LUKIVA:lla lukijaksi

LUKIVA:lla lukijaksi Kokeilut ja käytänteet Anne Puolakanaho LUKIVA:lla lukijaksi Lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeus on oppimisvaikeuksista yleisin. Sujuvan lukutaidon oppiminen on hyvin merkityksellistä, koska myöhempi

Lisätiedot

Dysleksiariski oppimisen haasteena

Dysleksiariski oppimisen haasteena Lectio Praecursoria Ritva Ketonen Dysleksiariski oppimisen haasteena Ritva Ketosen psykologian väitöskirja Dysleksiariski oppimisen haasteena: fonologisen tietoisuuden interventio ja lukemaan oppiminen

Lisätiedot

Mitä IHMEttä on MIXTURE -mallintaminen?

Mitä IHMEttä on MIXTURE -mallintaminen? JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matematiikan ja tilastotieteen laitos Esko Leskinen 28.5.2009 Mitä IHMEttä on MIXTURE -mallintaminen? A-L Lyyra 2009 2 1. Taustaa mixture sekoitus (mikstuura) sekoitetut jakaumat sekoitetut

Lisätiedot

Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä

Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä Paula Lyytinen,Timo Ahonen, Kenneth Eklund,Heikki Lyytinen Jyväskylän yliopiston Lapsitutkimuskeskus Niilo Mäki Instituutti Mihin tarvitaan? kehityksen

Lisätiedot

Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla

Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä 1.-2. luokalla Jyväskylän yliopisto Kielellisen kehityksen yhteys lukutaitoon Esikielelliset Sanavarasto Lauseet ja taivutukset Kielellinen tietoisuus

Lisätiedot

Kielten oppimisen vaikeuksien ja lukivaikeuksien yhteydet

Kielten oppimisen vaikeuksien ja lukivaikeuksien yhteydet Kielten oppimisen vaikeuksien ja lukivaikeuksien yhteydet Leena Holopainen Professori Joensuun yliopisto Mitä ovat lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (= lukivaikeudet, dysleksia)? Dysleksia on yksi

Lisätiedot

Teknologia-avusteinen ympäristö kaikkien lukemaan oppijoiden tukena

Teknologia-avusteinen ympäristö kaikkien lukemaan oppijoiden tukena Teknologia-avusteinen ympäristö kaikkien lukemaan oppijoiden tukena Technology-enhanced environment for supporting reading development in all learners (ReadAll) Suomen Akatemian TULOS-ohjelmahanke 2014-2017

Lisätiedot

Nuorten lukivaikeuksien arviointi, ilmeneminen ja tukeminen

Nuorten lukivaikeuksien arviointi, ilmeneminen ja tukeminen Nuorten lukivaikeuksien arviointi, ilmeneminen ja tukeminen 16.9.2010 Helsinki Leila Kairaluoma, Niilo Mäki Instituutti KM, Erityisopettaja, tutkija Motivoimaa-hanke,Jyväskylä Erityisvaikeus Lukivaikeus

Lisätiedot

LENE-menetelmä koulun alkuvaiheen pulmien ennakoinnissa. Riitta Valtonen

LENE-menetelmä koulun alkuvaiheen pulmien ennakoinnissa. Riitta Valtonen LENE-menetelmä koulun alkuvaiheen pulmien ennakoinnissa Riitta Valtonen 1 Lene Leikki-ikäisen lapsen neurologinen arvio neuvolan terveydenhoitajien ja lääkäreiden työväline lapsen kehityksen arvioinnissa

Lisätiedot

Lukemisvaikeudet. Kielelliset vaikeudet. Lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksien kielelliset riskitekijät ja lukivalmiudet

Lukemisvaikeudet. Kielelliset vaikeudet. Lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksien kielelliset riskitekijät ja lukivalmiudet Kielen osa-alueet Fonologia äänteet, äännejärjestelmä, äänneoppi Morfologia sanojen muodostaminen ja taivuttaminen, muoto-oppi Syntaksi lauserakenteet, lauseoppi Semantiikka Grammatiikka kielioppi sanojen

Lisätiedot

Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa

Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa LECTIO PRAECURSORIA Kaisa Peltomaa Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa Lukemaan oppiminen avaa lapselle oven kiehtovaan maailmaan mahdollisuudet eläytyä

Lisätiedot

3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ

3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Puhe ja kieli, 27:4, 141 147 (2007) 3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Soile Loukusa, Oulun yliopisto, suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos & University

Lisätiedot

Nimeämisen kehitys lukutaito- ja nimeäjäryhmissä

Nimeämisen kehitys lukutaito- ja nimeäjäryhmissä Tutkimukset Paula Salmi Nimeämisen kehitys lukutaito- ja nimeäjäryhmissä Tämä artikkeli pohjautuu Salmen (2008) väitöskirjaan Nimeäminen ja lukemisvaikeus: kehityksen ja kuntoutuksen näkökulma, jossa tarkastellaan

Lisätiedot

FAMILIAALISEN LUKIVAIKEUDEN TUNNISTAMINEN 1.-3.-LUOKKALAISILLA LAPSILLA JA LUKIVAIKEUSLASTEN KIELELLIS-KOGNITIIVISET TAIDOT ENNEN KOULUIKÄÄ

FAMILIAALISEN LUKIVAIKEUDEN TUNNISTAMINEN 1.-3.-LUOKKALAISILLA LAPSILLA JA LUKIVAIKEUSLASTEN KIELELLIS-KOGNITIIVISET TAIDOT ENNEN KOULUIKÄÄ FAMILIAALISEN LUKIVAIKEUDEN TUNNISTAMINEN 1.-3.-LUOKKALAISILLA LAPSILLA JA LUKIVAIKEUSLASTEN KIELELLIS-KOGNITIIVISET TAIDOT ENNEN KOULUIKÄÄ Psykologian pro gradu-tutkielma Mari Valkama Psykologian laitos

Lisätiedot

Tuire Koponen, PsT Projektikoordinaattori, NMI

Tuire Koponen, PsT Projektikoordinaattori, NMI www.lukimat.fi Tuire Koponen, PsT Projektikoordinaattori, NMI 1 Valtakunnanlaajuinen käyttäjille ilmainen verkkopalvelu Opettajille, psykologeille ja muille kasvatusalanammatilaisille sekä vanhemmille

Lisätiedot

Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa

Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa Lectio Praecursoria Kaisa Peltomaa Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa Kaisa Peltomaan psykologian väitöskirja Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien

Lisätiedot

HYVIN ENNENAIKAISENA / PIENIPAINOISENA SYNTYNEIDEN LASTEN VARHAISEN SANASTON KEHITYS KIRJALLISUUSKATSAUS

HYVIN ENNENAIKAISENA / PIENIPAINOISENA SYNTYNEIDEN LASTEN VARHAISEN SANASTON KEHITYS KIRJALLISUUSKATSAUS Puhe ja kieli, 33:1, 3 14 (2013) 3 HYVIN ENNENAIKAISENA / PIENIPAINOISENA SYNTYNEIDEN LASTEN VARHAISEN SANASTON KEHITYS KIRJALLISUUSKATSAUS Suvi Stolt, Suomen Akatemia ja Turun yliopisto Hyvin ennenaikaisena/pienipainoisena

Lisätiedot

Kielten rikas maailma jo ennen sanoja Kielen oppimisen varhaisvaiheet, tuen tarpeen tunnistaminen ja tukemisen keinot

Kielten rikas maailma jo ennen sanoja Kielen oppimisen varhaisvaiheet, tuen tarpeen tunnistaminen ja tukemisen keinot Kielten rikas maailma jo ennen sanoja Kielen oppimisen varhaisvaiheet, tuen tarpeen tunnistaminen ja tukemisen keinot Marja-Leena Laakso Varhaiskasvatuksen, erityisesti lapsi- ja kehityspsykologian professori,

Lisätiedot

Kielellinen erityisvaikeus seminaari Tampere 7.-8.9.2011 Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopisto

Kielellinen erityisvaikeus seminaari Tampere 7.-8.9.2011 Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopisto Kielellinen erityisvaikeus seminaari Tampere 7.-8.9.2011 Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopisto Esikko-julkaisu Laakso, M-L., Eklund, K. & Poikkeus, A-M. (2011). Esikko- Lapsen esikielellisen kommunikaation

Lisätiedot

Onko kykytasolla merkitystä nuorten lukivaikeudessa?

Onko kykytasolla merkitystä nuorten lukivaikeudessa? Tutkimukset Hanna Nikkanen Vesa Närhi Timo Ahonen Onko kykytasolla merkitystä nuorten lukivaikeudessa? Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko kykytasolla vaikutusta nuorten lukemisen ja kirjoittamisen

Lisätiedot

Yksilöllisiä kehityspolkuja kohti lukemista: varhaisten taitojen, oppimisympäristön ja sukuriskin vaikutukset

Yksilöllisiä kehityspolkuja kohti lukemista: varhaisten taitojen, oppimisympäristön ja sukuriskin vaikutukset Lectio Praecursoria Minna Torppa Yksilöllisiä kehityspolkuja kohti lukemista: varhaisten taitojen, oppimisympäristön ja sukuriskin vaikutukset Minna Torpan psykologian väitöskirja Pathways to reading acquisition

Lisätiedot

Nimeämistä selittävät tekijät sekä niiden yhteys lukutaitoon

Nimeämistä selittävät tekijät sekä niiden yhteys lukutaitoon Tutkimukset Paula Salmi Nimeämistä selittävät tekijät sekä niiden yhteys lukutaitoon Tämä artikkeli pohjautuu Salmen (2008) väitöskirjaan Nimeäminen ja lukemisvaikeus: kehityksen ja kuntoutuksen näkökulma,

Lisätiedot

SISÄKORVAISTUTETTA KÄYTTÄVIEN LASTEN VARHAINEN SANASTO: TUOTETUT SANAT JA VIITTOMAT. Taina Välimaa ja Sari Kunnari

SISÄKORVAISTUTETTA KÄYTTÄVIEN LASTEN VARHAINEN SANASTO: TUOTETUT SANAT JA VIITTOMAT. Taina Välimaa ja Sari Kunnari SISÄKORVAISTUTETTA KÄYTTÄVIEN LASTEN VARHAINEN SANASTO: TUOTETUT SANAT JA VIITTOMAT Taina Välimaa ja Sari Kunnari Aikaisempien tutkimusten mukaan sisäkorvaistutetta käyttävien lasten varhainen sanaston

Lisätiedot

KUN LUKEMINEN ON HANKALAA. Helena Sorsa

KUN LUKEMINEN ON HANKALAA. Helena Sorsa KUN LUKEMINEN ON HANKALAA Helena Sorsa Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet Lukivaikeus dysleksia fonologinen häiriö: henkilö ei kykene muuttamaan lukemaansa puheeksi näkee sanat, mutta ei löydä äänneasua

Lisätiedot

Virtaa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon arviointiin

Virtaa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon arviointiin Riikka Heikkilä Jenni Puttonen Tiina Siiskonen Virtaa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon arviointiin KOHOKOHDAT Arviointia ei tarvita ainoastaan oppijalle annettavan palautteen antamiseen vaan se on

Lisätiedot

Tekijöitä, jotka ennustavat vieraalla ja toisella kielellä lukemista ja kirjoittamista

Tekijöitä, jotka ennustavat vieraalla ja toisella kielellä lukemista ja kirjoittamista Tekijöitä, jotka ennustavat vieraalla ja toisella kielellä lukemista ja kirjoittamista Ari Huhta Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto ari.huhta@jyu.fi DIAgnosointi LUkeminen Kirjoittaminen

Lisätiedot

Luki-riskilapsen kehitys ja ongelmien ennaltaehkäisy

Luki-riskilapsen kehitys ja ongelmien ennaltaehkäisy Luki-riskilapsen kehitys ja ongelmien ennaltaehkäisy Heikki Lyytinen Hyvä Alku, Jyväskylä 2-3.9.2004 Oppimisvaikeudet opettajien tunnistamana esiopetusiässä ja 1. ja 2. luokilla avaintoaineisto: Keski-Suomi,

Lisätiedot

Nopea nimeäminen oppimisvaikeuslapsilla

Nopea nimeäminen oppimisvaikeuslapsilla Nopea nimeäminen oppimisvaikeuslapsilla Riikka Heikkilä, PsM Jyväskylän yliopisto ja Niilo Mäki Instituutti riikka.heikkila@nmi.fi Mitä nopea nimeäminen on? Rapid automatized naming(ran), rapid serial

Lisätiedot

KUULON HARJOITTELU DYSFASIALAPSELLA, HOIDON SEURANTA HERÄTEVASTETUTKIMUKSIN

KUULON HARJOITTELU DYSFASIALAPSELLA, HOIDON SEURANTA HERÄTEVASTETUTKIMUKSIN KUULON HARJOITTELU DYSFASIALAPSELLA, HOIDON SEURANTA HERÄTEVASTETUTKIMUKSIN Suur-Helsingin Sensomotorinen Keskus Puh: 09-484644 2 TUTKIMUS Esittelemme seuraavassa yhteenvedon tutkimuksesta, joka on tehty

Lisätiedot

Kielelliset erityisvaikeudet ja lukemaan oppiminen

Kielelliset erityisvaikeudet ja lukemaan oppiminen Lectio Praecursoria Tiina Siiskonen Kielelliset erityisvaikeudet ja lukemaan oppiminen Tiina Siiskosen väitöskirja Kielelliset erityisvaikeudet ja lukemaan oppiminen tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa

Lisätiedot

Koulutuksellisen syrjäytymisen riskija suojaavat tekijät: kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen vuorovaikutus syntymästä 20 vuoden ikään

Koulutuksellisen syrjäytymisen riskija suojaavat tekijät: kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen vuorovaikutus syntymästä 20 vuoden ikään Koulutuksellisen syrjäytymisen riskija suojaavat tekijät: kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen vuorovaikutus syntymästä 20 vuoden ikään Timo Ahonen, Kenneth Eklund, Minna Torppa ja Sami Määttä

Lisätiedot

KAHDEN VUODEN IÄSSÄ MITATUN SANASTON KOON JA KOOSTUMUKSEN YHTEYS NIMEÄMISTAITOIHIN VIIDEN VUODEN IÄSSÄ

KAHDEN VUODEN IÄSSÄ MITATUN SANASTON KOON JA KOOSTUMUKSEN YHTEYS NIMEÄMISTAITOIHIN VIIDEN VUODEN IÄSSÄ Puhe ja kieli, 31:1, 25 42 (2011) 25 KAHDEN VUODEN IÄSSÄ MITATUN SANASTON KOON JA KOOSTUMUKSEN YHTEYS NIMEÄMISTAITOIHIN VIIDEN VUODEN IÄSSÄ Kati Vainio, Raision sosiaali- ja terveystoimi, Kuntouttavat

Lisätiedot

Kielen oppimisen perusta on vuorovaikutus (Launonen, K Vuorovaikutus, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin)

Kielen oppimisen perusta on vuorovaikutus (Launonen, K Vuorovaikutus, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin) Erityispedagogiikan koulutus Kommunikaatiokurssin luento 2010 Dosentti Elina Kontu Kielen oppimisen perusta on vuorovaikutus (Launonen, K. 2007. Vuorovaikutus, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin)

Lisätiedot

Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus

Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, 2.- 3.9. 2004 Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus Tapa tunnistaa sanoja vaihtelee lukutaidon kehittymisen

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen arviointi. Käyttäjän opas. ensimmäinen luokka

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen arviointi. Käyttäjän opas. ensimmäinen luokka Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen arviointi ensimmäinen luokka Käyttäjän opas Niilo Mäki Instituutti, 2011 Salmi, P., Eklund, K., Järvisalo, E. & Aro, M. LukiMat - Oppimisen arviointi:

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: _ Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite _ Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: _ Kuinka kauan

Lisätiedot

Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa

Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa . Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa Kaisa Peltomaa (PsT, neuropsykologian erikoispsykologi) toimii johtavana neuropsykologina Neuropsykologinen

Lisätiedot

Janne Lepola Opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö Turun yliopisto

Janne Lepola Opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö Turun yliopisto Janne Lepola Opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö Turun yliopisto Esitys. 17. valtakunnallisessa tutkijatapaamisessa Tiellä tasa- arvoiseen oppimiseen, Vaasa 23-24 toukokuuta 2014 Luetun ymmärtäminen

Lisätiedot

Kouluiän lukutaito lapsilla, joilla on suvussa kulkeva lukivaikeusriski ennustajat, kehitys ja lopputulema

Kouluiän lukutaito lapsilla, joilla on suvussa kulkeva lukivaikeusriski ennustajat, kehitys ja lopputulema Lectio praecursoria Kenneth Eklund Kouluiän lukutaito lapsilla, joilla on suvussa kulkeva lukivaikeusriski ennustajat, kehitys ja lopputulema Suomalaisnuorten lukutaidon taso ja siinä tapahtuneet muutokset

Lisätiedot

Lukivaikeudet haasteena

Lukivaikeudet haasteena Lukivaikeudet haasteena Lukemiseen liittyvät ongelmat tulevat usein esiin hitautena ja työläytenä. Myös luetun ymmärtäminen on osalle hankalaa, samoin juuri luetun asian muistaminen. H13: Mä pidän taukoja,

Lisätiedot

PIKKUKESKOSEN VARHAINEN KIELENKEHITYS, SEN ENNUSTEARVO JA VARHAISEN RESEPTIIVISEN KIELEN MERKITYS KIELENKEHITYKSEN ENNAKOIJANA

PIKKUKESKOSEN VARHAINEN KIELENKEHITYS, SEN ENNUSTEARVO JA VARHAISEN RESEPTIIVISEN KIELEN MERKITYS KIELENKEHITYKSEN ENNAKOIJANA Yhteinen ymmärrys havainnoinnista tulkintaan. Puheen ja kielen tutkimuksen yhdistys ry:n julkaisuja 49, 2017: 84-96. PIKKUKESKOSEN VARHAINEN KIELENKEHITYS, SEN ENNUSTEARVO JA VARHAISEN RESEPTIIVISEN KIELEN

Lisätiedot

Sukupolvien välistä vuorovaikutusta

Sukupolvien välistä vuorovaikutusta Luetaan yhdessä verkoston syysseminaari 29.10. Hanna Pöyliö, KM Sanaston oppiminen kaunokirjallisuuden avulla Sukupolvien välistä vuorovaikutusta Lukumummi ja -vaari -toiminnassa vapaaehtoiset seniorit

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: Kuinka kauan olet

Lisätiedot

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi 1. Milloin lapsenne otti ensiaskeleensa? 2. Minkä ikäisenä lapsenne sanoi ensisanansa? Esimerkkejä ensisanoista (käännöksineen):

Lisätiedot

Matematiikka osa 2: matemaattiset oppimisvaikeudet

Matematiikka osa 2: matemaattiset oppimisvaikeudet Matematiikka osa 2: matemaattiset oppimisvaikeudet Tammikuu 2014 Erityispedagogiikka Videolinkki http://www.studerenmetdyscalculie.be/synopsis 2 Kenellä on vaikeuksia oppia laskemaan? matemaattiset oppimisvaikeudet

Lisätiedot

Nopea nimeäminen ja lukemisen sujuvuus oppimisvaikeuslapsilla

Nopea nimeäminen ja lukemisen sujuvuus oppimisvaikeuslapsilla Lectio praecursoria Riikka Heikkilä Nopea nimeäminen ja lukemisen sujuvuus oppimisvaikeuslapsilla Kohokohdat Nopea nimeäminen ja lukemisen sujuvuus ovat osataitoja monimuotoisessa kokonaisuudessa, johon

Lisätiedot

Lukutaidon ennustaminen esikouluiässä Lapsen tuen tarpeen tunnistaminen lukemaan oppimisessa ensimmäisellä ja toisella luokalla

Lukutaidon ennustaminen esikouluiässä Lapsen tuen tarpeen tunnistaminen lukemaan oppimisessa ensimmäisellä ja toisella luokalla Lukutaidon ennustaminen esikouluiässä Lapsen tuen tarpeen tunnistaminen lukemaan oppimisessa ensimmäisellä ja toisella luokalla Karoliina Heinola, PsM, työskentelee lapsiperheiden psykologina Jyväskylän

Lisätiedot

Jo 3,5-vuotiaiden fonologiset, kielelliset ja kirjaintuntemuksen taidot ennakoivat toisen luokan lopun lukemisen taitoja

Jo 3,5-vuotiaiden fonologiset, kielelliset ja kirjaintuntemuksen taidot ennakoivat toisen luokan lopun lukemisen taitoja Tutkimukset Anne Puolakanaho Jo 3,5-vuotiaiden fonologiset, kielelliset ja kirjaintuntemuksen taidot ennakoivat toisen luokan lopun lukemisen taitoja Tämä artikkeli pohjautuu Anne Puolakanahon väitöskirjaan

Lisätiedot

Lapsuuden tutkimuksen päivät Turku Pekka Niemi Turun yliopisto

Lapsuuden tutkimuksen päivät Turku Pekka Niemi Turun yliopisto Monitieteinen kehitystutkimus: esimerkkinä lukemisvaikeudet Lapsuuden tutkimuksen päivät Turku 2.-3.6.2008 Pekka Niemi Turun yliopisto Esityksen pääkohdat (1) Lukemisvaikeus (2) Aivotoiminnat, perimä?

Lisätiedot

OPPIMISEN HAASTEET NYT JA TULEVAISUUDESSA

OPPIMISEN HAASTEET NYT JA TULEVAISUUDESSA OPPIMISEN HAASTEET NYT JA TULEVAISUUDESSA 18. valtakunnallinen tutkijatapaaminen Jyväskylässä 24.-25.4.2015 Tapahtuman järjestäjät: Niilo Mäki Instituutti ja ForLearning-tutkimusverkosto Oppimisvaikeustutkijoiden

Lisätiedot

Maanantai-seminaari Oulu Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopisto

Maanantai-seminaari Oulu Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopisto Maanantai-seminaari Oulu 3.12. 2012 Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopisto Esikko-menetelmän tausta & käyttäminen Esikielellisen kommunikaation keskeiset arvioitavat piirteet Riskikehityksen piirteet

Lisätiedot

Alina Husu Pro gradu -tutkielma Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteiden laitos Logopedia Huhtikuu Ohjaajat: Kaisa Launonen ja Kenneth Eklund

Alina Husu Pro gradu -tutkielma Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteiden laitos Logopedia Huhtikuu Ohjaajat: Kaisa Launonen ja Kenneth Eklund VIIVÄSTYNEEN VARHAISEN KIELENKEHITYKSEN JA SUVUITTAIN KULKEVAN LUKIVAIKEUSRISKIN YHTEYS KIELELLISIIN TAITOIHIN LAPSUUSIÄSSÄ SEKÄ LUKUTAITOON YLÄKOULUIÄSSÄ Alina Husu Pro gradu -tutkielma Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Sisällys. Sisällys. Esipuhe...13. 1 Äänteellisen kehityksen peruskäsitteet...17. I Äänteellisen kehityksen edellytykset

Sisällys. Sisällys. Esipuhe...13. 1 Äänteellisen kehityksen peruskäsitteet...17. I Äänteellisen kehityksen edellytykset Sisällys Esipuhe...13 1 Äänteellisen kehityksen peruskäsitteet...17 1.1 Äänteiden tuotto...17 1.1.1 Vokaalit...18 1.1.2 Konsonantit...19 1.2 Fonologia...22 1.3 Foneettinen kirjoitus...23 I Äänteellisen

Lisätiedot

Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104) Helena Kurkela, KM helena.kurkela@aalto.fi

Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104) Helena Kurkela, KM helena.kurkela@aalto.fi Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104), KM helena.kurkela@aalto.fi 2. Luento ma 7.9. klo 14.00 15.30 (Otaniemi) ke 7.10. klo 15.00 16.30 (Arabia) * Opiskelukyky * Ajankäytön suunnittelu * Oppimisvaikeudet

Lisätiedot

Niilo Mäki Instituutti

Niilo Mäki Instituutti Lastenneurologian juhlasymposium 19.5.2017 Niilo Mäki Instituutin ja Lastentutkimusklinikan toimintaa Juha-Matti Latvala FT, toiminnanjohtaja Niilo Mäki Instituutti Monitieteinen oppimisvaikeuksien tutkimus-

Lisätiedot

Lukutaidon ja lukutottumusten pysyvyys ja vastavuoroiset yhteydet toisella ja neljännellä luokalla

Lukutaidon ja lukutottumusten pysyvyys ja vastavuoroiset yhteydet toisella ja neljännellä luokalla Tutkimukset Ulla Leppänen Lukutaidon ja lukutottumusten pysyvyys ja vastavuoroiset yhteydet toisella ja neljännellä luokalla Tämän tutkimuskuvauksen tarkoituksena on esitellä alustavia tuloksia lasten

Lisätiedot

MONIMUTKAINEN TAPAUS: MORFOSYNTAKTINEN NÄKÖKULMA VARHAISEN LAPSENKIELEN KOMPLEKSISUUTEEN

MONIMUTKAINEN TAPAUS: MORFOSYNTAKTINEN NÄKÖKULMA VARHAISEN LAPSENKIELEN KOMPLEKSISUUTEEN lektiot MONIMUTKAINEN TAPAUS: MORFOSYNTAKTINEN NÄKÖKULMA VARHAISEN LAPSENKIELEN KOMPLEKSISUUTEEN LEA NIEMINEN VÄITÖKSENALKAJAISESITELMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA 21. KESÄKUUTA 2007 Lapsen kielen kehityksen

Lisätiedot

ONGELMAT ÄÄNTEIDEN PITUUKSIEN HAVAITSEMISESSA VOIVAT SELITTÄÄ LUKU- JA KIRJOITUSVAIKEUKSIA JA AIHEUTTAVAT ONGELMIA SUOMEN OPPIJOILLE

ONGELMAT ÄÄNTEIDEN PITUUKSIEN HAVAITSEMISESSA VOIVAT SELITTÄÄ LUKU- JA KIRJOITUSVAIKEUKSIA JA AIHEUTTAVAT ONGELMIA SUOMEN OPPIJOILLE Lectio Praecursoria Riitta Pennala ONGELMAT ÄÄNTEIDEN PITUUKSIEN HAVAITSEMISESSA VOIVAT SELITTÄÄ LUKU- JA KIRJOITUSVAIKEUKSIA JA AIHEUTTAVAT ONGELMIA SUOMEN OPPIJOILLE Riitta Pennalan suomen kielen väitöskirja

Lisätiedot

KIELEN KEHITYKSELTÄÄN VIIVÄSTYNEIDEN VIISIVUOTIAIDEN LUKU- JA KIRJOITUSTAITO ENSIMMÄISEN LUOKAN KEVÄÄLLÄ

KIELEN KEHITYKSELTÄÄN VIIVÄSTYNEIDEN VIISIVUOTIAIDEN LUKU- JA KIRJOITUSTAITO ENSIMMÄISEN LUOKAN KEVÄÄLLÄ KIELEN KEHITYKSELTÄÄN VIIVÄSTYNEIDEN VIISIVUOTIAIDEN LUKU- JA KIRJOITUSTAITO ENSIMMÄISEN LUOKAN KEVÄÄLLÄ Susanna Valkeinen Psykologian pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto Heinäkuu 2005 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Lukivaikeus. ttömällä kouluopetuksella

Lukivaikeus. ttömällä kouluopetuksella LUKIVAIKEUS Lukivaikeus Lukemiseen ja/tai kirjoittamiseen liittyvät erityisvaikeudet, jotka ovat ristiriidassa oppijan muuhun lahjakkuustasoon ja oppimiskykyyn eli lukivaikeus ei selity - alhaisella älykkyydellä

Lisätiedot

ARMI Luku- ja kirjoitustaidon arviointimateriaali 1. luokalle

ARMI Luku- ja kirjoitustaidon arviointimateriaali 1. luokalle Kokeilut ja käytänteet Marja-Kristiina Lerkkanen Anna-Maija Poikkeus Ritva Ketonen ARMI Luku- ja kirjoitustaidon arviointimateriaali 1. luokalle Toistaiseksi on olemassa vain vähän sellaisia luku- ja kirjoitustaidon

Lisätiedot

Rutiininomaisten tapahtumaseurantojen mallit

Rutiininomaisten tapahtumaseurantojen mallit Kielen kehitys Lapsi oppii yhdistämään äänteitä pystyy kokoamaan niistä merkityksellisiä sanoja Kyky tuottaa äänteitä, kyky erottaa äänteet toisistaan Tunne- ja eleilmaisun kehittyminen fonologisen järjestelmän

Lisätiedot

LUKIVAIKEUSRISKI JA LUKIVAIKEUDET: SOSIAALISIIN SUHTEISIIN LIITTYVÄT SUOJAAVAT TEKIJÄT

LUKIVAIKEUSRISKI JA LUKIVAIKEUDET: SOSIAALISIIN SUHTEISIIN LIITTYVÄT SUOJAAVAT TEKIJÄT LUKIVAIKEUSRISKI JA LUKIVAIKEUDET: SOSIAALISIIN SUHTEISIIN LIITTYVÄT SUOJAAVAT TEKIJÄT Noona Kiuru, Marja-Kristiina Lerkkanen, Anna-Maija Poikkeus, Pekka Niemi ja Jari-Erik Nurmi Jyväskylän yliopisto SISÄLTÖ

Lisätiedot

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Author(s): Kairaluoma, Leila; Torppa, Minna; Aro, Mikko Title: Nuorten

Lisätiedot

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Author(s): Heikkilä, Riikka Title: Nopea nimeäminen ja lukemisen sujuvuus

Lisätiedot

Toiminnallisen näönkäytön tutkiminen lastenneurologisella osastolla ja poliklinikalla

Toiminnallisen näönkäytön tutkiminen lastenneurologisella osastolla ja poliklinikalla Toiminnallisen näönkäytön tutkiminen lastenneurologisella osastolla ja poliklinikalla NÄÄKKÖ NÄÄ 2011 Sh Sarianne Karulinna, Lh Anne Nastolin HYKS Lastenneurologinen Kuntoutusyksikkö CP-hankkeen tavoite

Lisätiedot

Nina Saine. KM, FM, tutkija Oppiminen ja motivaatio Huippututkimusyksikkö Jyväskylän yliopisto. nina.saine@psyka.jyu.fi

Nina Saine. KM, FM, tutkija Oppiminen ja motivaatio Huippututkimusyksikkö Jyväskylän yliopisto. nina.saine@psyka.jyu.fi Nina Saine KM, FM, tutkija Oppiminen ja motivaatio Huippututkimusyksikkö Jyväskylän yliopisto nina.saine@psyka.jyu.fi Esityksen teemat Mikä on Ekapeli? Ekapeli interventiotutkimuksen tulokset mihin lukutaidon

Lisätiedot

Kaksivuotiaiden lasten fonologisen kehityksen variaatio

Kaksivuotiaiden lasten fonologisen kehityksen variaatio lektiot Kaksivuotiaiden lasten fonologisen kehityksen variaatio PÄIVI TORVELAINEN Väitöksenalkajaisesitelmä Jyväskylän yliopistossa 8. syyskuuta 2007 Arkikokemuksesta tiedämme, että samanikäisten lasten

Lisätiedot

Monikielinen oppilas

Monikielinen oppilas Monikielinen oppilas Annele Laaksonen, KT, EO Daut Gerxhalija, omankielinen opettaja Turun yliopisto, Turun normaalikoulu A. Laaksonen & D. Gerxhalija, TY, TNK 1 Kielitietoinen koulu Turun normaalikoulu

Lisätiedot

Mitä aivokuvantaminen kertoo kielen kehityksen ja lukemisen erityisvaikeuksista?

Mitä aivokuvantaminen kertoo kielen kehityksen ja lukemisen erityisvaikeuksista? Mitä aivokuvantaminen kertoo kielen kehityksen ja lukemisen erityisvaikeuksista? Päivi Helenius Aivotutkimusyksikkö Kylmälaboratorio Aalto-yliopisto Foniatrian poliklinikka Silmä-korvasairaala HUS Funktionaalinen

Lisätiedot

Sitoutumista ja yhteistyötä

Sitoutumista ja yhteistyötä FT, puheterapeutti Katja Koski Sitoutumista ja yhteistyötä 7 KOHDAN OHJELMALLA - TYÖKIRJA - (c) 2016 KatjaVox Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä työkirjaa tai sen osia ei saa kopioida ilman lupaa KatjaVox

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimussäätiön ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton seminaari

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimussäätiön ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton seminaari 2010 erityisopetusreformin selostus ja kytkentä yläkouluun ja toisen asteen koulutukseen erityisesti toisen asteen valinnan näkökulmasta: Ketkä, mihin, millaisin seurauksin? Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo

Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa Satu Lehto Helsingin Yliopisto 23.5.2012 Järvenpäätalo Aikaisempia tutkimuksia Ystävyyssuhteet (Efrat, 2009; Fitzerald, Fitzgerald and Aherne, 2012)

Lisätiedot

3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ

3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Puhe ja kieli, 27:4, 141 149 (2007) 141 3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Soile Loukusa, Oulun yliopisto, suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos & University

Lisätiedot

Opettajalle. Merisuo-Storm & Storm Sammakon loikka

Opettajalle. Merisuo-Storm & Storm Sammakon loikka Merisuo-Storm & Storm Sammakon loikka Opettajalle Sammakon loikka -kirjan testit on tarkoitettu alkuopetusluokille. Standardoitu kielellisen tietoisuuden testi tehdään ensimmäisen kouluvuoden alussa. Standardoitu

Lisätiedot

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE

Lisätiedot

Lapsen tyypillinen kehitys. -kommunikaatio -kielellinen kehitys

Lapsen tyypillinen kehitys. -kommunikaatio -kielellinen kehitys Lapsen tyypillinen kehitys -kommunikaatio -kielellinen kehitys Kielellinen kehitys Vauvalla on synnynnäinen kyky vastaanottaa kieltä ja tarve olla vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa Kielellinen kehitys

Lisätiedot

Miksi poikien kehitys on uhatumpaa kuin tyttöjen? Paula Määttä Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto TERVE-SOS 2009

Miksi poikien kehitys on uhatumpaa kuin tyttöjen? Paula Määttä Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto TERVE-SOS 2009 Miksi poikien kehitys on uhatumpaa kuin tyttöjen? Paula Määttä Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto TERVE-SOS 2009 Yleisiä havaintoja erityisopetuksen kentältä Poikia enemmän apukoulussa

Lisätiedot

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Author(s): Eklund, Kenneth Title: Kouluiän lukutaito lapsilla, joilla

Lisätiedot

Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan?

Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan? Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan? Marjaana Raukola-Lindblom Erikoispuheterapeutti, neurologiset häiriöt, FL Yliopisto-opettaja Työnohjaaja

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän

Lisätiedot

Nimeämisvaikeus dysleksian taustatekijänä

Nimeämisvaikeus dysleksian taustatekijänä Paula Salmi, FT, Jyväskylän yliopisto, NMI Nimeämisvaikeus dysleksian taustatekijänä Tiivistelmä Tässä artikkelissa tarkastellaan katsauksenomaisesti, miten lukemisvaikeuslasten nimeämisvaikeuksia on selitetty

Lisätiedot

www.lukimat.fi ja Ekapeli

www.lukimat.fi ja Ekapeli www.lukimat.fi ja Ekapeli Lukemisen ja matematiikan oppimisen tukeminen tietoverkkovälitteisesti Virtuaaliopetuksen päivät 2011 FT Juha Matti Latvala Niilo Mäki Instituutti LukiMat hanke Opetus ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi

Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi Kansainväliset arviointitutkimukset Arvioinnin kohteena yleensä aina (myös) lukutaito Kansallisista

Lisätiedot

Jari-Erik Nurmi Jyväskylän yliopisto

Jari-Erik Nurmi Jyväskylän yliopisto Jari-Erik Nurmi Jyväskylän yliopisto Oppilas on kiinnostunut oppimisesta Oppilas on kiinnostunut opetettavista asioista Oppilas panostaa oppimiseen luokkahuoneessa (ja kotona) Oppilas uskoo olevansa kykenevä

Lisätiedot

Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta. Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014

Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta. Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014 Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014 Kielellinen erityisvaikeus (SLI) Häiriö, jossa lapsen kielellinen toimintakyky ei kehity iän

Lisätiedot

Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset

Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA ja opettajankoulutuksen kehittäminen-seminaari Tampere 14.3.2014 17.3.2014 PISA 2012

Lisätiedot

RISKITEKIJÄT MYÖHÄÄN PUHUMAAN OPPIMISELLE SEKÄ SEN VAIKUTUS KIELELLISIIN TAITOIHIN KOULUIÄSSÄ

RISKITEKIJÄT MYÖHÄÄN PUHUMAAN OPPIMISELLE SEKÄ SEN VAIKUTUS KIELELLISIIN TAITOIHIN KOULUIÄSSÄ RISKITEKIJÄT MYÖHÄÄN PUHUMAAN OPPIMISELLE SEKÄ SEN VAIKUTUS KIELELLISIIN TAITOIHIN KOULUIÄSSÄ Kaisa Vähäsalo Kandidaatintutkielma Huhtikuu 2019 Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Logopedia Kaisa Vähäsalo

Lisätiedot

Eri nimeämistaitojen yhteys myöhempiin lukitaitoihin

Eri nimeämistaitojen yhteys myöhempiin lukitaitoihin TIETEELLISET ARTIKKELIT PSYKOLOGIA 49 (01), 014 Salla Berg, Minna Poutanen, Tuire Kangas, Kaisa Peltomaa, Marit Korkman, Pekka Lahti-Nuuttila & Laura Hokkanen Eri nimeämistaitojen yhteys myöhempiin lukitaitoihin

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet ja tunneelämän. -yhteyksien ymmärtäminen

Oppimisvaikeudet ja tunneelämän. -yhteyksien ymmärtäminen Oppimisvaikeudet ja tunneelämän ongelmat -yhteyksien ymmärtäminen Nina Kultti-Lavikainen Lastentutkimusklinikka Niilo Mäki Instituutti & Jyväskylän perheneuvola Kognitiivinen psykoterapeutti, neuropsykologi

Lisätiedot

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Motivaatio ja oppiminen: Eskarista kouluun siirryttäessä Jari-Erik Nurmi & Kaisa Aunola, Ulla Leppänen, Katja Natale,, Jaana Viljaranta, Marja Kristiina Lerkkanen,, Pekka

Lisätiedot

PIKKUKESKOSENA SYNTYNEIDEN LASTEN YMMÄRRETYN SANASTON KEHITYS VUODEN IÄSSÄ JA SEN YHTEYS KOGNITIIVISEEN KEHITYKSEEN KAKSIVUOTIAANA

PIKKUKESKOSENA SYNTYNEIDEN LASTEN YMMÄRRETYN SANASTON KEHITYS VUODEN IÄSSÄ JA SEN YHTEYS KOGNITIIVISEEN KEHITYKSEEN KAKSIVUOTIAANA Puhe ja kieli, 38:2, 65 82 (2018) 65 PIKKUKESKOSENA SYNTYNEIDEN LASTEN YMMÄRRETYN SANASTON KEHITYS VUODEN IÄSSÄ JA SEN YHTEYS KOGNITIIVISEEN KEHITYKSEEN KAKSIVUOTIAANA Pauliina Alatalo, Oulun yliopisto

Lisätiedot