KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 2017
|
|
- Aarno Virtanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 217 Puolalaiset rakennusalan vaihto-opiskelijat rehtorinsa, apulaisrehtorinsa ja englannin opettajansa kanssa Rovaniemellä syyskuussa 217.
2 Kansainvälinen toiminta 217 Opiskelijoita oli ulkomailla työssäoppimassa ja muilla opintoihin liittyvillä matkoilla yhteensä 1, kun vuosi sitten luku oli 16. Tavoite ylittyi Haapajärvellä, Kalajoella ja Ylivieskassa, muilla paikkakunnilla jäätiin tavoitteesta. Kokonaisuudessa lähteneiden opiskelijoiden määrässä tavoite jäi saavuttamatta yhteensä 2 opiskelijan jakson verran. Viikoissa tavoitteesta jäätiin, viikkoa. Opiskelijoiden ulkomaanmatkat hajautuivat varsin voimakkaasti eri kohdemaihin. Eniten opiskelijoita kävi Ruotsissa, yhteensä 29. Seuraavaksi eniten opiskelijoita kävi Saksassa, Espanjassa, ja Kreikassa. Pisimmät liikkuvuusjaksot toteutuivat Itävallassa (1 viikkoa) ja Unkarissa ( viikkoa). Kuuden viikon työssäoppimisjaksoja toteutui yhteensä 6 ja niistä Saksaan 12, Espanjaan ja loput jakautuivat tasaisesti Kiinan, Viron, Iso-Britannian, Puolan, Venäjän ja Ruotsin kesken. Lyhyet muutaman päivän tai viikon matkat kohdistuivat pääasiassa Ruotsiin, Kreikkaan ja Turkkiin. KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TOTEUTUMINEN JEDUSSA, TAVOITTEET VUODELLE 217 HAAPAJÄRVI HAAPAVESI KALAJOKI NIVALA OULAINEN PIIPPOLA YLIVIESKA JEDU/ JEDU hallinto yhteensä Lähteneet Tavoite vk Opiskelijavaihdon määrä, tavoite % koko opiskelijat Toteutuma , vk opiskelijamäärästä, JEDUssa Saapuneet Tavoite vk yhteensä 1/2 viikkoa opiskelijat Toteutuma vk JEDUn Henkilöstövaihdon määrä, tavoite 1 % henkilöstö henkilöstömäärästä, JEDUssa JEDUssa yhteensä viikkoa vierailleet Tavoite vk Toteutuma vk Tavoite vk Toteutuma vk Viikot Opiskelevat maahanmuuttajat JEDUn yhteiset kansainväliset hankkeet, kattaa % vaihdoista Ammattiopistojen/hallinnon KVhankkeet, kattaa 2 % vaihdoista Toteutuma Tavoite Toteutuma 2 opiskelija- ja henkilöstöhanketta 2 opiskelija- ja henkilöstöhanketta Tavoite Toteutuma Kansainvälinen vaihto , lähteneiden opiskelijoiden määrä, tavoite % opiskelijamäärästä Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. yhteensä KUVATEKSTIT Oikean sivun kuvissa vasemmalla ylhäällä on matkailualan opiskelija Julia Ulmonen työssäoppimassa Irlannissa syksyllä 217. Oikean reunan pystykuva on Julia Myllylahden ja Jemina Haikaran työssäoppimisjaksolta Saksasta, opiskelijat olivat vaatetusalan yrityksissä syksyllä 217. Vasemmalla alareunassa ovat sisustusrakennusalan opiskelijat Milla, Mira ja Emilia viettämässä joulujuhlaa Poznanissa Suomitalolla työssäoppimisjaksonsa lopussa. Oikean alareunan kuva on kosmetologiopiskelijoiden Marjaana Jarvan ja Seija Ojakankaan työssäoppimispaikasta Fuengirolasta syksylllä
3 Lähteneiden opiskelijoiden viikkojen määrä , Haapajärvi Haapavesi, Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska Tav. JEDU yhteensä
4 Henkilöstön kansainväliselle liikkuvuudelle asetetuista tavoitteista jäätiin vuoden 217 aikana. Yhteensä henkilöstöä kävi työmatkoilla ulkomailla 2 henkilöä ja viikkoja kertyi yhteensä 1. Henkilöstön osalta eri maihin kohdistuneiden matkojen määrässä ei ollut suurta eroa. Viisi matkaa tehtiin sekä Kiinaan että Saksaan, kolme matkaa toteutui Espanjaan, Puolaan ja Turkkiin. Henkilöstöämme vieraili yhteistyöyrityksissä sekä oppilaitoksissa myös Kyproksella, Isossa-Britanniassa, Kreikassa, Irlannissa, Islannissa ja Ruotsissa. Henkilöstön osalta kansainvälisen vaihdon tavoitteet saavutettiin Haapajärvellä, Kalajoella, Ylivieskassa ja yhtymäpalveluissa. Pisin henkilöstön ulkomaanjakso kesti 2 päivää ja toteutui Saksassa rakennusalan opettajan ollessa työelämäjaksolla yhtä aikaa työssäoppimassa olleiden opiskelijoiden kanssa, jotta hän pystyi myös opettamaan ja ohjaamaan opiskelijoita työnantajan apuna. Lisäksi kahden viikon työelämäjaksoja toteutui neljä, yksi Kiinassa, yksi Saksassa, yksi Espanjassa ja yksi Islannissa. Lisäksi opettajia ja hallinnon edustajia vieraili Kiinassa marraskuussa uudistamassa yhteistyösopimuksia yritysten ja oppilaitosten kanssa. Viikon mittaisia työssäoppimisen seurantamatkoja, täydennyskoulutusjaksoja tai muita työmatkoja toteutui yhteensä 1. Kansainvälinen vaihto , lähteneen henkilöstön määrä, tavoite 1% henkilöstönmäärästä Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. hallinto 6 JEDU yhteensä Lähteneen henkilöstön viikkojen määrä Tav. hallinto 6,, JEDU yhteensä
5 Saapuneiden opiskelijoiden määrä Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. yhteensä JEDUn alueelle työssäoppimaan tai opiskelemaan saapui vuoden 217 aikana yhteensä 26 opiskelijaa. Saapuneiden opiskelijoiden osalta tavoite ylittyi Kalajoella ja Nivalassa, Haapavedellä päästiin tavoitteeseen, Haapajärvellä ja Ylivieskassa tavoitteesta jäätiin vain hieman. Oulaisissa ja Piippolassa ei poikkeuksellisesti vieraillut yhtään ulkomaalaista vaihto-opiskelijaa. Opiskelijoita Saksasta, Espanjasta ja Puolasta. Uutena yhteistyökumppanimaasta Puolasta tuli opiskelujaksolle 1 talonrakentajaopiskelijan ryhmä, joka jaettiin Haapaveden, Kalajoen ja Nivalan rakennustyömaille. Ryhmän jakso kesti kolme viikkoa ja oppilaitoksen rehtori ja apulaisrehtori vierailivat myös työmailla. Jakson kokemukset olivat erittäin positiivisia, joten yhteistyötä tullaan jatkamaan ja laajentamaan mahdollisesti myös muille aloille. Saapuneiden opiskelijoiden viikot Tav. yhteensä
6 Saapuneen henkilöstön määrä Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. Tav. hallinto JEDU yhteensä Opettajia ja muita asiantuntijoita vieraili Puolasta, Espanjasta, Saksasta ja Latviasta. Kalajoella ylitettiin saapuneelle henkilöstölle asetettu tavoite reilusti ja koulutuskuntayhtymän hallinnon osalta tavoite saavutettiin. Kalajoen vierailijamäärä johtuu siitä, että paikkakunnalla vieraili Pohjois-Saksasta delegaatio, joka halusi löytää yhteistyökumppanin Suomesta. Delegaatiossa oli edustajat Fuldan alueen Työ- ja elinkeinotoimistosta sekä paikallisesta ammatillisesta oppilaitoksesta. He vierailivat Kalajoella ja samalla myös lyhyesti Oulaisissa sekä Nivalassa. 6 Yläpuolella olevassa kuvassa koulutuskuntayhtymän johtaja Keijo Makkonen (vasemmalla) ja Poznanin ammatillisen oppilaitoksen (Rakennusalan oppilaitos nr 1 Poznan) rehtori Krzysztof Kubiak (oikealla) ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen Maaliskuussa 217. Vasemmalla olevassa kuvassa Nordplus -hankkeen yhteistyökumppanit Latviasta ovat vierailulla Oulaisissa. Vasemmalta oikealle, Inese Sivavska opettaja, Sirpa Korhonen vt. rehtori ja Edgars Grinis rehtori.
7 Saapuneen henkilöstön viikot , 6, 1, Tav. hallinto 2, 1 JEDU yhteensä Ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita JEDUssa oli kirjoilla 1, mikä on 9 opiskelijaa vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden määrälle ei ole asetettu tavoitteita tai rajoitteita. Heidän osaltaan seurataan ainoastaan toteutumaa. Tässä tilastossa ovat ne ulkomaalaistaustaiset opiskelijat, jotka ovat suorittamassa tutkintoon johtavaa tai valmistavaa koulutusta. Piippolan ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista osa opiskelee vankilakoulutuksessa. Esimerkiksi huhtikuun 217 tilanteessa Piippolan ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista kahdeksan opiskeli vankilakoulutuksen puolella. Kuntayhtymässä opiskelevat ulkomaalaiset yhteensä 6 Huhtikuun 217 tilanne Syyskuun 217 tilanne Joulukuun 217 tilanne 7
8 Kansainvälinen toiminta paikkakunnittain Haapajärvellä Haapajärvellä oli kaksi saksalaista maatalousalan vaihto-opiskelijaa huhtikuussa kahden viikon jaksolla. He pääsivät meidän opiskelijoiden mukana vierailemaan maatalousalan yrityksissä ja maatiloilla. He vierailivat myös edellisvuonna meiltä Saksassa vaihdossa olleiden opiskelijoiden luona. Haapavedellä Syyskuussa Haapavedellä oli kolme rakennusalan vaihto-opiskelijaa Puolasta. He olivat mukana oppitunneilla ja osallistuivat talonrakentamiseen oppilaitoksen työmaalla. Matkailualan opiskelijat järjestivät heille vapaa-ajan ohjelmaa. Kalajoella Kalajoella oli vuonna 217 metalli- ja rakennusalan opiskelijoita työssäoppimisjaksolla Espanjasta ja Puolasta. Opettajia, rehtoreita ja asiantuntijoita vieraili Saksasta ja Puolasta. Haapajärvellä vieraili kaksi saksalaista opiskelijaa. Kuvassa vasemmalta oikealle, suunnittelija Tuula Leskinen, Nils Jacobsen, Sven Schlott ja opinto-ohjaaja Pertti Kuosmanen. Espanjalaiset metallialan opiskelijat olivat koko jaksonsa koululla ja suorittivat mm. erilaisia hitsauspätevyyksiä, joista saivat todistukset ja olivat siitä erityisen tyytyväisiä. Yksi meidän oma metallialan opiskelijamme jäi omalle työssäoppimisjaksolleen oppilaitokselle ja toimi näiden kahden vaihto-opiskelijan työpaikkaohjaajana suorittaen samalla Työpaikkaohjaaja -koulutuksen. Tätä espanjalaiset arvostivat suuresti. Puolalaiset vaihto-opiskeijat olivat rakennusosastolla. He osallistuivat opetukseen mm. oppilaitoksen rivitalotyömaalla tehden runko- ja vesikattotöitä. Yhteistyö sujui hyvin ja rennoissa tunnelmissa ja yhteistyö jatkuu tulevina vuosina. Opettajan kertoman mukaan englannin kielen taito kehittyi kaikilla osapuolilla jakson aikana ja ansiosta. Opiskelijat olivat maininneet lisäksi, että JEDUssa oltiin kuin yhtä perhettä; kaikki ovat ottaneet heidät hyvin vastaan ja huomioineet heitä. Haapajärven metsäalan opiskelijat olivat syksyllä 217 työssäoppimassa Saksassa, yhteistyöyritys löytyi Haapajärvellä aiemmin vierailleen saksalaisen opiskelijan kautta. Kuvassa vasemmalta opettaja Jarmo Junttila, Joonatan, Moriz, opettaja Petri Hynönen, Miiro ja mahdollisen uuden yhteistyöoppilaitoksen opettaja Herr Wild. Meillä vierailleet opettajat, rehtorit ja asiantuntijat tutustuivat jokaiseen osastoon/koulutusalaan suurella mielenkiinnolla. He halusivat nähdä opetustiloja, laitteita ja ohjelmia sekä seurata opetusta ja kuulla myös meidän opiskelijoilta, mitä he tekevät, missä he ovat olleet työssäoppimassa ja mitä tulevaisuuden suunnitelmia heillä on. Pääsääntöisesti olivat yllättyneitä tiloista, nykyaikaisista laitteista sekä innovatiivisuudesta ja ennen kaikkea rentoudesta opettajien ja opiskelijoiden välillä ja että opiskelijoille annetaan vastuuta. Yleisesti vaihto-opiskelijat ja muut vieraat ovat olleet yllättyneitä meidän opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvästä kielitaidosta. Nivalassa Syyskuussa Nivalassa oli neljä sisustusrakennusalan vaihto-opiskelijaa Puolasta. Opiskelijat olivat mukana Saksalaisia ammatillisen koulutuksen ja työvoimatoimiston edustajia Fuldan alueelta vieraili lokakuussa Kalajoella, Nivalassa ja Oulaisissa.
9 oppitunneilla oppilaitoksen rakennustyömaalla ja pääsivät tekemään käytännön töitä muiden opiskelijoiden kanssa. Puolalaiset opiskelijat osallistuivat sekä sisustusrakentajien että talonrakentajien tunneille. Opiskelijoiden mukana oli myös viikon ajan englannin opettaja valvomassa työssäoppimisen etenemistä. Myös Puolan yhteistyöoppilaitoksen rehtori ja apulaisrehtori vierailivat jakson alussa Suomessa ja tutustuivat oppilaitoksen toimintaan ja rakennusalan opetukseen. Oulaisissa Mari Perttula, kolmannen vuoden kokkiopiskelija, oli töissä Itävallassa joulukuun 217 alusta huhtikuun 21 alkuun. Hän työskenteli Tirolissa laskettelurinteen a la carte-ravintolassa. Mari työskenteli siellä omistajien Eeva ja Mandi Linserin kanssa sesongin ajan. Mari lähti Itävaltaan hieman ennen kauden alkua, että hänelle ehditään opettaa annoksien valmistamista ja, että työpaikka tulee tutuksi. Oulaisten vt. rehtori oli mukana marraskuussa Ylivieskan koordinoiman KAM oon China hankkeen Kiinan vierailulla. Matkan aikana uusittiin pitkäaikaisia yhteistyösopimuksia. Piippolassa Quality Assessment and Peer Review in Practice - Erasmus KA2-projekti (QAPERE) työllisti opettajia ja muuta henkilöstöä keväällä ja syksyllä. Toukokuussa kokoonnuimme viimeisen eli kuudennen kerran yhteen opettajien ja opiskelijoiden kanssa Turkissa Balikerisissa. Turkkilaiset olivat järjestäneet meille kaksi erilaista käsityökurssia ja opintomatkan Troijaan sekä useamman illanvieton. Projektin päätösjuhlan organisoi Balikesirin kaupungin pormestari sekä koululaitos. Opettajat tekivät vertaisarviointia kurssin järjestämisestä mm. haastattelemalla eri maiden opiskelijoita. Samalla pidimme viimeisen koordinaatiokokouksen, jossa kävimme läpi pääpiirteittäin loppuraportin tekstikohdat sekä projektin talouden. Lokakuun lopussa laadimme loppuraportin. Projektin kokonaisbudjetti oli kolmen vuodelle 17 6 ja partnerit olivat Espanjasta, Turkista ja Kreikasta. Kalajoelta puuseppäopiskelija Michael Rosbäck oli heinä-elokuussa 217 työssäoppimassa Saksassa Rietbergissä. Syksyllä valmistelimme kevään ulkomaan työssäoppimisjaksoja. Piippolan asukastuvalla oli espanjalainen työntekijä, joka osallistui englannin kielen kurssille. Ylivieskassa Ylivieskassa oli keväällä yhdeksän viikon ajan sosiaali- ja terveysalan vaihto-opiskelijoita Espanjasta ja syksyllä viiden viikon ajan Saksasta. Henkilökunnasta rehtori ja projektikoordinaattori vierailivat Kiinassa Opetushallituksen rahoittaman KAM oon China hankkeen puitteissa. Kiinalaisten kumppaneiden kanssa uusittiin yhteistyösopimuksia. Kuvassa vasemmalta Oulaisten vt. rehtori Sirpa Korhonen ja Shangh 9
10 Hankkeet Matkalla Mestariksi JEDUsta Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän yhteiset hankkeet Erasmus+ -ohjelmassa, Matkalla mestariksi JEDUsta ja , ovat tarjonneet opiskelijoille mahdollisuuksia suorittaa työssäoppimisjaksoja ulkomailla ja henkilöstölle mahdollisuuksia kahden viikon työelämäjaksoihin tai viikon täydennyskoulutusjaksoihin ulkomailla. Hankkeiden tavoitteena on laajentaa kansainvälistä toimintaa useampiin Euroopan maihin ja laajentaa myös yhteistyöverkostoa maiden sisällä. Lisäksi hankkeen toimintojen kautta halutaan syventää ja kehittää yhteistyötä jo olemassa olevien kumppaneiden kanssa. Uutena asiana näissä Erasmus+ -ohjelman rahoittamissa hankkeissa on myös korostettu kestävän kehityksen näkökulmaa, eli osallistujat tarkkailevat työssäoppimispaikkaansa tai muuta kohdetta tarkemmin kestävän kehityksen kautta. Avuksi tarkasteluun ja raportointiin on laadittu kestävän kehityksen lomake suomeksi ja englanniksi. Hankekausien päättyessä näistä raporteista tehdään yhteenvedot ja toimitetaan opettajille kestävän kehityksen opetuksen tueksi. Hankkeen hallintorahalla toteutettiin lähtijöiden pedagogisen valmennuksen lisäksi seurantamatkoja työssäoppimispaikoille. Seurantamatkoja ovat tehneet työssäoppimista ohjaavat opettajat, ja seurantamatkat ovat kestäneet muutamasta päivästä viikkoon. Osallistujien matkaraportit ovat luettavissa blogissa jedukv.blogspot.com ja kotisivuillamme kansainvälisyysosiossa. KAM oon China -verkosto Kam oon China verkoston hanke vuonna on nimeltään Finland 1 in China. Hanke saa rahoituksen vuosittain Opetushallituksen valtionavustuksesta. Hankkeessa on mukana 11 koulutuksen järjestäjää, hanketta hallinnoi Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Hankkeessa kehitetään ja toteutetaan opiskelija- ja opettajavaihtoja sekä edistetään kilpailutoimintaa lähinnä Shanghain alueelle. Hankkeen aikana on syksyllä 217 ja keväällä 21 pidetty Suomi 1 tapahtumia, joihin on osallistunut useita satoja kiinalaisia nuoria. Vaihdossa on ollut yhteensä 2 opiskelijaa ja 12 opettajaa tai hallinnon edustajaa. JEDUsta vaihtoihin on osallistunut neljä opiskelijaa ja kolme opettajaa/hallinnon edustajaa. 1
11 The Method of Accelerating the Development of Transversal Competencies in the Practical Education of Students - Yleisten työelämätaitojen kehittäminen Kuva hankkeen työskentelypäivästä opiskelijoiden kanssa Puolassa. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä on ollut mukana hankekumppanina kehittämässä opiskelijoiden yleisiä työelämätaitoja ja niiden opetusmenetelmiä työssäoppimisjaksojen aikana ERASMUS+ -projektissa: The Method of Accelerating the Development of Transversal Competencies in the Practical Education of Students. Seitsemän tiimiä neljästä eri hankemaasta (Puola, Slovakia, Slovenia ja Suomi) ovat kehittäneet viisi pedagogista mallia, joiden avulla voidaan edistää yleisiä työelämätaitoja. Malleja ovat olleet kehittämässä opettajat ja asiantuntijat ammattikorkeakouluista, yliopistoista ja toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta. Lisäksi mukana on ollut elinkeinoelämän toimijoita Puolasta. Valitut mallit testattiin, hyväksyttiin ja niiden käyttökelpoisuudesta konsultoitiin puolalaista Wielkopolskan alueen kauppakamaria, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymää ja valittujen yritysten edustajia. Hankekumppanit ja heidän yhteistyökumppaninsa ovat arvioineet mallit. Hankepartnerit aloittivat pedagogisten mallien testaamisen maaliskuussa 217 ja viimeiset testit valmistuivat lokakuussa 217. Ensimmäinen raportti Developing the Rules for Choosing Practical Training Methods for Process Models kuvaa pedagogisten mallien valintaperusteita. Mallien valinta perustui hankkeessa kehitettyyn pedagogisten mallien matriisiin. Matriisi sisältää opetusmentelmien luokittelun sillä perusteella, millä keinoin voidaan eniten lisätä yleisiä työelämätaitoja kuten yrittäjyyttä, tiimityötä, luovuutta ja kommunikaatiotaitoja. Toinen raportti kuvaa hankepartnerien kanssa tehtyä ohjeistusta siitä, miten valmistellaan ja testataan mallien toimintaa työssäoppimisjaksojen aikana Instruction for preparing and testing models of processes of developing transversal skills as a part of practical training. Raportissa on kerrottu vaiheittaiset ohjeet mallien hyödyntämiseen ja toimivuuden arviointiin. Kolmannessa raportissa The Report IO6 A Set of results of processes model testing kuvataan yleisten työelämätaitojen eri menetelmien testausta ja käyttöönottoa neljässä eurooppalaisessa maassa, Puolassa, Slovakiassa, Sloveniassa ja Suomessa. Lisäksi raportissa kuvataan miten työelämätaidot ovat kehittyneet eri malleja käytettäessä. Pedagogiset mallit ja hankkeen raportit ovat saatavilla osoitteesta www. atcerasmus.eu 11
12 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Maliskyläntie 2 Nivala Suomi Finland Kuva toukokuun 217 vierailusta Poznaniin. Yläkuvassa opiskelijat entisöivät vanhoja koivuisia patsaita ja alakuvassa vasemmalta oikealle suunnittelijat Hannu Simi ja Tuula Leskinen sekä puualan opettaja Kari Heinonen ovat saapuneet vierailulle yhteistyöoppilaitokselle.
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 2016
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 21 JEDUn kansainvälinen toiminta 21 Kansainvälinen toiminta lähti keväällä käyntiin hitaammin kuin edellisenä vuotena ja sama tahti jatkui syksyllä. Opiskelijoita kävi ulkomailla
The. Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto
The Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto 1 JEDU Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä N. 4550 henkilön yhteisö N. 3000 opiskelijaa ja 500 opettajaa ja muuta henkilökuntaa Seitsemän eri ammattiopistoa; Haapajärvi,
OPH 27.1.2011 Tuula Taskinen KAM/Ylivieskan ammattiopisto
OPH 27.1.2011 Tuula Taskinen KAM/Ylivieskan ammattiopisto Yhteistyö aloitettu v. 1994, verkosto 1998 Alullepanijana on toiminut Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Alussa tehty opintomatkoja, joiden laajuus
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 2015
JEDUn kehittämispäällikkö Sirpa Korhonen ja kuntayhtymän johtaja Keijo Makkonen sekä saksalainen vieras HLA - Die Flensburger Wirtschaftsschule:sta, kansainvälisyyskoordinaattori Irene Eckart. KANSAINVÄLINEN
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 2013
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Kansainvälinen toiminta on jälleen ollut aktiivista niin ammattiopistojen oman rahoituksen, eri hankkeiden rahoituksen kuin myös JEDUn yhteisten liikkuvuushankkeiden apurahoilla.
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten
TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä
TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla
APULAISOPETTAJAHARJOITTELU
Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville
OPAS OPISKELIJALLE Matkalla mestariksi JEDUsta
OPAS OPISKELIJALLE Matkalla mestariksi JEDUsta ERASMUS+ Matkalla mestariksi JEDUsta Kansainvälinen opiskelijaliikkuvuushanke TAVOITTEET Kansainvälinen työssäoppiminen on hyvä tapa kokeilla millaista ulkomailla
Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014
Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014 Alkusanat Mika Saarinen Yksikön päällikkö Erasmus+, ammatillinen Ensimmäinen hakukierros 2014 Ensimmäinen hakukierros Erasmus+, ammatillinen 63 liikkuvuushakemusta, n.
MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS
MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN
Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle
Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.
Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?
Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?
Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille
Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus
Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky
Yhdessä työelämän kanssa
Yhdessä työelämän kanssa Erasmus+ tavoitteita Parantaa osallistujien avaintaitoja ja osaamista jota tarvitaan erityisesti työelämässä Vahvistaa koulutuksen ja työelämän välistä yhteistyötä Toimintaympäristön
Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille
Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman
FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010. Opiskelijaliikkuvuus
FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010 Opiskelijaliikkuvuus FIRST-ohjelman Suomen ja Venäjän välinen opiskelijaliikkuvuus lukuvuonna 2009-2010 (yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Lukuvuosi 2008-2009
POZNAN TYÖELÄMÄJAKSOLLA PUOLASSA. Matkalla Mestariksi JEDUsta -hanke FI01-KA
Matkalla Mestariksi JEDUsta -hanke 2015-1-FI01-KA102-008752 POZNAN 14.-20.5.2017 Construction School N. 1 in Poznan TYÖELÄMÄJAKSOLLA PUOLASSA Olimme Erasmus+ -ohjelman rahoituksella työelämäjaksolla Poznanissa,
KV-verkostot strategisen toiminnan toteuttajina Turun ammatti-instituutissa
KV-verkostot strategisen toiminnan toteuttajina Turun ammatti-instituutissa Helena Mikkola Tiiminvetäjä/ Kansainväliset asiat Turun kaupungin sivistystoimiala/ Hallinto 6.5.2013 1 Yhteinen toiminta alkoi
15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön
OSALLISTUMISELLA ON VÄLIÄ!
FAKTAA EXPRESS 4/2012 OPISKELIJOIDEN KANSAINVÄLINEN LIIKKUVUUS AMMATILLISESSA JA KORKEA-ASTEEN KOULUTUKSESSA 2011 S. 1 NUMERO 4/2012 OPISKELIJOIDEN KANSAINVÄLINEN LIIKKUVUUS AMMATILLISESSA JA KORKEA-ASTEEN
Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa
Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen
Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement
Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement HAKULOMAKE KANSAINVÄLISIIN VAIHTOIHIN PALAUTA LOMAKE OMAN OPPILAITOKSESI KV-VASTAAVALLE MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ * Täytä hakulomake selkeällä
Kokemuksia hanketoiminnasta
Kokemuksia hanketoiminnasta Erasmus + -ohjelman infotilaisuus ammatilliselle ja yleissivistävälle koulutukselle Hakukierros 2015 Turku 22.10.2014/Hannu Koivisto, Kv-koordinaattori Kokemuksia hanketoiminnasta
SUOMEKSI TILASTOTIETOJA
SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän
KOKEMUKSIA VERTAISARVIOINNISTA
KÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. KOKEMUKSIA VERTAISARVIOINNISTA Seminaari 23.11. Vaasa Working Quality Quality in Work -hanke Kehittämispäällikkö Hillevi Kivelä Working Quality - Quality in Work Esityksen sisältö Taustaa
KansainväliSYYSpäivät 2013 5.-6.11.2013 Jyväskylä
KansainväliSYYSpäivät 2013 5.-6.11.2013 Jyväskylä Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä Maarit Saarenkylä KEVA-verkoston oppilaitokset Koulutuskeskus AGRICOLA, JEDU - Ylivieskan ammattiopisto
KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA
KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA Kansallisen seuranta-arvioinnin tavoitteet ja periaatteet Oppimistulosten seuranta-arvioinnit 2008 2009 Tiedotustilaisuus
Perustietoa hankkeesta
Perustietoa hankkeesta Kiina-verkosto on perustettu 1990 luvulla. Kam oon China verkoston nimellä toiminta on jatkunut vuodesta 2007 alkaen. Hankkeen hallinnoija: Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä 1.8.2012
TOPIAS projekti / Topirkka.fi portaali.
TOPIAS projekti / Topirkka.fi portaali http://www.topirkka.fi 29.11.2011 Topias projekti Topias projekti on Pirkanmaalaisten oppilaitosten vastaus työelämäyhteyksien kehittämishaasteeseen. TOPIAS on lisännyt
1.10.2013 30.9.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Soile Tikkanen, lehtori
http://ergocarebank.sth.kth.se/ 1.10.2013 30.9.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Soile Tikkanen, lehtori Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Oulaisten ammattiopisto, Sosiaali ja terveysalan yksikkö Hankkeen
Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala
Kansainvälisyys maakunnissa Siru Korkala 26.11.2012 Mitä tutkittiin? Miten kansainvälinen aktiivisuus jakautuu alueellisesti? Miten kansainvälisyys on huomioitu maakuntasuunnitelmissa? Mitä kansainvälisyys
BARCELONA. Työssäoppimisen seurantamatka
BARCELONA Työssäoppimisen seurantamatka 4.-8.4.2016 HOLIDAY INN EXPRESS MOLINS DE REI Kalajoen ammattiopiston opiskelija Heikki Huhtala lähti työssäoppimisjaksolle Espanjan Barcelonaan Holiday Inn Express
Suvi Mobility Student and Expert Mobility between Finland and Estonia
Suvi Mobility Student and Expert Mobility between Finland and Estonia Luksia Omnia Varia Tallinna Ehituskool - Tallinna Teeinduskool Kuresaare Ametikool Tartu Kutsehariduskeskus - Kehtna Majandus & Teeinduskool
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
KANSAINVÄLINEN 2012 TOIMINTA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA JEDUSSA 2012 Kansainvälisen toiminnan mittaristo ja tavoitteet vuodelle 2012 uusittiin syksyllä 2011 sekä tarkistettiin vuoden 2012 lopulla seuraavaa
Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012
Kaikki menevät Kiinaan! Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Esityksen kulku Mistä kaikki alkoi Mitä lukioiden Kiina- verkostossa saatiin aikaan Kiinan tarve
Vierailimme Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa, Escuela Sanitario Tecnico Professional de Navarra, Pamplonassa, jossa koulutetaan opiskelijoita
Espanja, Pamplona Gobierno de Navarra Vierailu yhteistyökoululla Espanjan Pamplonassa 1.-5.4.2019 Sosiaali- ja terveysalan lehtori Tuija Blankenstein ja kv-koordinaattori Jaana Hokkanen Sampon yhteistyötaho
ChiNet. Ammatillista yhteistyötä Kiinassa ja Suomessa. Aino-Reetta Väänänen Kansainvälisten asioiden koordinaattori Suomen Liikemiesten Kauppaopisto
ChiNet Ammatillista yhteistyötä Kiinassa ja Suomessa Aino-Reetta Väänänen Kansainvälisten asioiden koordinaattori Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ChiNet-verkosto Ammatillisten oppilaitosten Chinet-verkosto
PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1
PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/EEE/XPA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: EUROOPAN YHTEISÖÄ, jäljempänä 'yhteisö', ja BELGIAN KUNINGASKUNTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, HELLEENIEN
Raahen koulutuskuntayhtymän ennakoinnista ja osaamiskartoituksesta. Kempele Jukka Pekka Ansamaa kuntayhtymän johtaja, rehtori
Raahen koulutuskuntayhtymän ennakoinnista ja osaamiskartoituksesta Kempele 11.9.2013 Jukka Pekka Ansamaa kuntayhtymän johtaja, rehtori RAAHEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Raahen ammattiopisto Ruukin maaseutuopisto
ECVET tulee, oletko valmis!
ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERT -toiminta 2012 2013 Savonlinna 28.10.2013 Hannele Nevalampi, CIMO Kansallinen ECVET Expert-toiminto Toiminto on perustettu 2012 Tukemaan ECVETin kansallista toimeenpanoa
Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project. Koulutuksen järjestäjät oppilaitoksineen. Oppilaitokset Suomessa: Partners in Finland:
Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project Kam oon China- verkostoon kuuluu kaksitoista (12) koulutuksen järjestäjää eri puolilta Suomea. Verkosto on perustettu 1998 alkaen. Hankkeen hallinnoijana
työpaikkaohjaaja Know How-messut Ammatinopettaja/ryhmänohjaaja Marraskuussa
OPAS OHJAAJILLE Perustiedot oppitunneilla Ammatinopettaja 1. vuoden alusta jatkuen läpi opintojen, kaikissa ammattiaineissa Työpaikkavierailuja, työnantajien/ammatinedustajien vierailuja Ammatinopettaja
Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info
Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Työssäoppimisesta Kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin sisaltyy vähintaan 20 opintoviikkoa työssaoppimista. Työpaikoilla, aidossa työympäristössa tapahtuva
ChiNet-verkosto. Ensimmäinen delegaatiomatka lokakuussa 2006. PIRKOn aloitteesta alkanut: Vetovastuu 2009 syksyyn PIRKOlla, nykyään TAIlla
ChiNet-verkosto OPHn verkosto Aloittanut toimintansa 2006 Ensimmäinen delegaatiomatka lokakuussa 2006 PIRKOn aloitteesta alkanut: Vetovastuu 2009 syksyyn PIRKOlla, nykyään TAIlla Suomalaiset verkostokoulut:
Ammattiin opiskelevien ulkomaanjaksot (Erasmus+ ja vastaavat)
Ammattiin opiskelevien ulkomaanjaksot (Erasmus+ ja vastaavat) Erasmus+ -ohjelma tukee kansainvälisyyttä ja liikkuvuutta ammatillisessa koulutuksessa Hakukierroksella 2019 myönnetään suomalaisille ammatillisille
LAMPPU-hanke 8. verkostotapaaminen klo 12:30 ilinc verkkokokous TERVETULOA!
LAMPPU-hanke 8. verkostotapaaminen 17.12.2012 klo 12:30 ilinc verkkokokous TERVETULOA! Asialista 1. Tapaamisen avaus 2. Läsnäolijoiden toteaminen 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Hankkeen tulokset 5. Osahankkeiden
KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals
Erasmus+ -infotilaisuudet Ammatillinen koulutus KA1 ja KA2 KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals 1 Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals)
Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut 26.9.2012
Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu Kansainväliset palvelut 26.9.2012 Opiskelijavaihdon edellytykset 1 tutkinto-opinto-oikeus JY:ssa riittävät pohjaopinnot; vaihtoon lähtiessä tulee olla suoritettu
SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA
1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan
7A/2018 VIERAILULLA, VAIHTO-OPPILAANA JA OPPIMASSA ULKOMAISELLA TYÖPAIKALLA
7A/2018 VIERAILULLA, VAIHTO-OPPILAANA JA OPPIMASSA ULKOMAISELLA TYÖPAIKALLA Tilastoja lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien kansainvälisestä liikkuvuudesta TAUSTAA Kansainvälisyys on arkea kaikilla koulutusasteilla
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen
Messumatka Tallinnaan 13. 15.11.2013 13.11.2013
Messumatka Tallinnaan 13. 15.11.2013 13.11.2013 Saavuimme Tallinnaan keskiviikkona kello 12.30. Heti satamasta siirryimme ensimmäiseen tutustumiskohteeseemme E-profiiliin, joka on Tallinnan suurin, raskaan
MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA?
MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA? RAKENNUS- JA METSÄALAN PETUSTUTKINTOJEN OPPIMISTULOKSET 12.11.2012, OPH NÄYTÖISTÄ KOOTUT TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi, oppilaitoksen/toimintayksikön
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:
VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.
VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 Kehittämiskohde: Opintopolut Mitä? Tutkintojen opintopoluissa toteutetaan
Ohjeita Europass-liikkuvuustodistuksen käyttöön
OPETUSHALLITUS UTBILD NINGSSTYRELSEN Joulukuu 2010 Ohjeita Europass-liikkuvuustodistuksen käyttöön Olet tilannut Opetushallitukselta oikeuden käyttää Europassliikkuvuustodistuksia. Tässä asiakirjassa esitellään
terveysalan koulutuskorvauksiin Koulutuskeskus Sedu Hellevi Lassila, toimialajohtaja
Näkökulmia sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauksiin Koulutuskeskus Sedu Hellevi Lassila, toimialajohtaja Lähihoitajakoulutus Koulutuskeskus Sedussa v.2011 Koulutusta 4 paikkakunnalla: Sedu Kauhajoki
Hyvän ikääntymisen kehittämisympäristö Sonectus 1.1.2012-31.5.2014
Hyvän ikääntymisen kehittämisympäristö Sonectus 1.1.2012-31.5.2014 Hankkeen toimijat Hallinnoi Oulun seudun ammattikorkeakoulu, terveyalan Oulaisten yksikkö Osatoteuttajina: Kalajoen SoTe yhteistoiminta-alue
TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS
TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 3.5.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen
KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET
Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville
INTERREG IV A hanke Comparability and transparency of qualifications in Finland and Estonia, 2009-2012
Expert-SUVI - asiantuntijaliikkuvuushanke 12.9.2011 CIMO, Leonardoliikkuvuushankkeiden koulutus Marjo Kvist lehtori Riikka Suhonen kansainvälisyyskoordinaattori Luksia, Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä
Mikä on ammatillinen tutkinto?
Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on
Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014
Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:
1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö
1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen
ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry
ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,
Opettaja asiantuntijana kv-hankkeissa 17.11.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Oulaisten ammattiopisto, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö
Opettaja asiantuntijana kv-hankkeissa 17.11.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Oulaisten ammattiopisto, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö JEDU TOIMII USEALLA PAIKKAKUNNALLA Haapajärven ammattiopisto Haapaveden
OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi
OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa
Erasmus+-kansainvälisyysprojekti What do you think what do we think? Overcome borders, develop European community!
Erasmus+-kansainvälisyysprojekti What do you think what do we think? Overcome borders, develop European community! Osallistuminen Eurooppa-viikkoon 4.-8.3.2019 Kansainvälisyysprojektin yleiskuvaus Erasmus+
Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla
Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)
404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1
404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/EEE/XPA/fi 1 2 von 9 404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer
Loppuraportti työelämäjaksosta ISS - palveluilla
1 Loppuraportti työelämäjaksosta ISS - palveluilla Sisällysluettelo Yhteenveto sivu 1 Työelämäjakson tavoitteet, tehtäväkuvaus ja tulokset sivu 2 Taustatiedot organisaatiosta sivu 2 Koulutustilaisuudet
Ammatillisen koulutuksen Kiina-, Intia-, Venäjä-, ja Japani-verkostot koulutuksen järjestäjien tukena
Ammatillisen koulutuksen Kiina-, Intia-, Venäjä-, ja Japani-verkostot koulutuksen järjestäjien tukena Skills-laivaseminaari 12.-14.5.2011 m/s Silja Serenade Erityisasiantuntija Annikki Häkkilä, Opetushallitus
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset
Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt
Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu
Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus
Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa
Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1, jatkohakemus
1 (5) Päivämäärä: Suunnitelman laatija(t): Salme Lehtinen Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1, jatkohakemus Valtionavustus Dno 290/422/2009 12.10.2009 ( TP3, rakennusalan
HELSINGIN TEKNIIKAN ALAN OPPILAITOKSEN, HELTECHIN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
HELSINGIN TEKNIIKAN ALAN OPPILAITOKSEN, HELTECHIN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN LAAJUUS Vuosittain Heltechistä liikkuu ulkomaille työssäoppimaan yhteensä n. 150-170 opiskelijaa, vastavaihdoissa
Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville
Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön
VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.
VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 7.11.2013 2 Miten vastataan työelämälähtöisyyteen?? 7.11.2013 3 7.11.2013
Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita
Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen
Kansainvälisyysinfo opiskelijoille
Kansainvälisyysinfo opiskelijoille CAREERIASSA KANNUSTETAAN KANSAINVÄLISYYTEEN, KOSKA SE: kehittää omaa osaamista ja itseluottamusta parantaa kielitaitoa ja laajentaa näkemystä opiskeltavasta alasta lisää
Alueellisen laatuverkoston (LAMPPU-hanke) ensimmäinen tapaaminen 16.1.2012 Rovaniemellä
1 MUISTIO 1 Alueellisen laatuverkoston () ensimmäinen tapaaminen 16.1.2012 Rovaniemellä Aika Maanantai 16.1.2012 klo 10:00 16:00 Paikka Lapin ammattiopisto Porokatu 35, Neuvotteluhuone 121 96400 ROVANIEMI
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu
FIRST haku. Mari Pohjola
FIRST+ 2019-2020 haku Mari Pohjola FIRST+ 2019-2020 Application documents Russian HEI (partner) Russian HEI (partner) FINNISH HEI (applicant and coordinator) Russian HEI (partner) Finnish HEI (partner)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n
Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista
Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Perustason ensihoidon kokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2016 Marja Veikkola,
Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta
Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla
Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017?
Kv-info 12.9.2016 Venäjälle Opetushallitus + oppilaitos rahoittavat toimintaa Mahdollisuus n. kymmenelle vuodessa SASKYssä, n.4-6 vkoa Oppilaitosvaihto Pietarin restaurointialan kouluun SOKOS- hotelleissa
Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu
1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin
Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri
MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua
ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus
liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita
2/2 JÄÄVÄTKÖ ULKOMAALAISET KORKEAKOULUOPISKELIJAT SUOMEEN VALMISTUTTUAAN? S. NUMERO 2A/26 kotikansainvälistymistä, liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita Tilastoja aikuiskoulutuksen kansainvälistymisestä
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan