Pöytäkirja. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Henkilötiedot on poistettu Kuntalain :n nojalla
|
|
- Hanna-Mari Hukkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pöytäkirja Henkilötiedot on poistettu Kuntalain :n nojalla Kokousnumero 8 / 2018 Aika Maanantai klo Paikka Kokoushuone 1 (khall)
2 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina klo Kokoushuone 1 (khall) Nro 8 / 2018 ASIA LIITE 70 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 71 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAISEN KUMOAMISEN HYVÄKSYINEN KOULUTUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN ERILAISTEN TYÖSUHDEMUOTOJEN KÄYTÖN PERIAATTEET 75 TYÖSUOJELUVALTUUTETUN JA -VARAVALTUUTETTUJEN VAALIN TULOS TOIMIKAUDELLE TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA KUNNANVALTUUSTON KOKOUKSEN JA PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 78 KUUSELAN RAHASTON VARAT JA TILIN LAKKAUTTAMINEN 79 POHJOISEN KESKI-SUOMEN TYP -SOPIMUKSEN JATKAMINEN MUUTOKSET SEUTUJOHTORYHMÄN HALLINNOSSA 81 SIJAISEN OTTAMINEN ESIMIEHEN PÄÄTÖKSELLÄ 82 MÄÄRÄRAHAN VARAAMINEN VUODEN 2019 TALOUSARVIO JA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE / LAADINTAOHJEET 84 LAUTAKUNTIEN PÖYTÄKIRJAT 85 ILMOITUSASIAT Pöytäkirja on nähtävillä: Kunnanvirastolla klo MERK. Erkki Leppänen Kunnanhallituksen puheenjohtaja
3 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / KOKOUSAIKA Maanantaina klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanhallituksen kokoushuone x Leppänen Erkki, pj., poissa 72 Hämäläinen Ossi, vj. x Holm Risto, 1. vpj., 72 pj. Pitkänen Kari, vj. x Holm Kari, 2. vpj. poissa 72 x Sagulin Seppo, vj. paikalla 72 x Kalmari Anne Hautanen Maire, vj. x Kauppinen Asko Kinnunen Markku, vj. - Kinnunen Sirpa Urpilainen Hanna, vj. x Moisio Erja, poissa 72 Kauppinen Sirkka, vj. MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) x x Tobiasson Eeva-Liisa, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Korpi Jussi, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja x Urpilainen Antti, kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Helppikangas Pekka, kunnanjohtaja, esittelijä/pöytäkirjanpitäjä ( ), kirjanpitäjä LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 70 ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS 71 Puheenjohtaja Risto Holm, 72 Pöytäkirjapitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on varustettu nimikirjaimillamme. Erkki Leppänen, poissa 72 Tarkastusaika Kunnanvirastolla Allekirjoitukset Anne Kalmari 72 Pekka Helppikangas PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Risto Holm 70-71; 73 - Paikka ja päivämäärä Kunnanvirastolla Virka-asema Kunnanjohtaja Asko Kauppinen Allekirjoitus
4 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 70 Kivijärven kunnan hallintosäännön 80 mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Hallintosäännön 82 mukaan: Esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan salassa pidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Verkossa julkaistavalta esityslistalta voidaan poistaa yksittäisiä kokousasioita, joihin ei liity erityistä tiedottamisintressiä tai mikäli erityisestä syystä asian valmistelua ei julkisteta ennen päätöksentekoa. Esityslistan liitteitä julkaistaan verkossa harkinnan mukaan ottaen huomioon kunnan asukkaiden tiedonsaanti-intressit. Kivijärven kunnan hallintosäännön 84 mukaan Toimielimen jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voivat toimittaa kutsun varajäsenelle. Muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
5 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN Khall 71 Kivijärven kunnan hallintosäännön 98 Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat erimielisiä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Puheenjohtajan ja pöytäkirjantarkastajien on allekirjoitettava sekä pöytäkirjan kansilehti että tehtävä jokaiseen pöytäkirjan sivuun tarkastustaan osoittava merkintänsä. valitsee Asko Kauppisen ja Risto Holm tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
6 PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAISEN KUMOAMISEN HYVÄKSYINEN Khall 72 Liite nro 18. Penttilän ranta-asemakaavan osittaisen kumoamisen ehdotusaineisto on ollut yleisesti nähtävillä ehdotusvaiheen kuulemista varten välisen ajan. Rantaasemakaavaehdotuksen ollessa nähtävillä ehdotusvaiheen kuulemista varten lähetettiin kaava-aineisto tiedoksi mahdollista lausunnon jättämistä varten Keski-Suomen ELY -keskukselle, Keski-Suomen liitolle, Keski-Suomen pelastuslaitokselle sekä Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimelle. Viranomaistahoilla ei ollut lausuttavaa kaava-aineiston osalta. Kaavan ehdotusaineistosta ei myöskään jätetty muistutuksia. Ehdotusvaiheen jälkeen kaava-aineistoon laaditut täydennykset ovat teknisluoteisia (päivämäärien ym. prosessitietojen täydennyksiä sekä seurantalomakkeen laadinta). Kaava-aineiston täydennykset eivät edellytä osallisten erillistä kuulemista. Kaavahankkeen osalta ei ole tarpeen järjestää ehdotusvaiheen jälkeistä viranomaisneuvottelua. Kaavahankkeen työvaiheet tiivistetysti: Kyseessä on yksityisen maanomistajan ranta-asemakaavahanke, minkä johdosta kaavoitettavaa aluetta tai kaavanlaatijaa ei kunnassa päätetä kaavahankkeen aloitusvaiheessa. Rantaasemakaavan osittaisen kumoamisen teknisen aineiston laadinnasta on vastannut FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy. Ranta-asemakaavan osittaisen kumoamisen aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin Ranta-asemakaavan osittaisen kumoamisen vireilletulosta on kuulutettu Viispiikkinen lehdessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville väliseksi ajaksi. Valmisteluaineisto (kaavaluonnos) oli nähtävillä Kaavaehdotusaineisto oli nähtävillä (kunnanvirastossa ja kunnan kotisivuilla) Liitteet: kaavakartta, kaavaselostus (liitteineen) ja seurantalomake Valmistelija: aluearkkitehti, p Valmistelijan päätösehdotus: Kivijärven kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Penttilän ranta-asemakaavan osittaisen kumoamisen
7 MRL 52 tarkoittamalla tavalla. esittää, että kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Penttilän yhteismetsän ranta-asemakaavan osittaisen kumoamisen MRL 52 tarkoittamalla tavalla. Erkki Leppänen, Erja Moisio ja Kari Holm poistuivat esteellisenä kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi. Seppo Sagulin osallistui asian käsittelyyn Kari Holmin varajäsenenä. Sagulin tuli kokoukseen klo ja poistui klo Puheenjohtajana toimi 1. vpj. Risto Holm, jonka sijalle pöytäkirjantarkastajaksi tämän asiankohdan ajaksi valittiin Anne Kalmari.
8 KOULUTUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN Yttmk Liite nro 2. Kunnallisen yhteistoimintalain 4 a (1138/2013) mukaan kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Suunnitelmasta tulee käydä ilmi yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työkyvyttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyä sekä työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuutta. Samoin on tehtävä arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta sekä ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja näiden syistä sekä tähän arvioon perustuva vuosittainen suunnitelma henkilöstöryhmittäin tai muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä Lisäksi näiden kokonaisuuksien seurantamenettely on määriteltävä. Yhteistoimintalain 5 mukaan ennen kuin työnantaja ratkaisee 4 a :ssä tarkoitetun asian, hänen on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Laki koulutuskorvauksesta (1140/2013) määrittelee työnantajalle maksettavan koulutuskorvauksen määrän. Kyseeseen tulee koulutus, joka on ennakkoon laaditun koulutussuunnitelman mukaisesti toteutettu ja toteuttamista seurattu henkilötasolla. Maksimissaan kyseeseen tulee kolme koulutuspäivää per työntekijä koulutuksen minimipituuden ollessa yksi tunti, jolloin kuusi tuntia muodostaa yhden koulutuspäivän. Ratkaisevaa on, että työnantaja maksaa palkan koulutuksen ajalta. Koulutuksen maksullisuuteen ei kiinnitetä huomiota, jolloin sisäinen koulutus huomioidaan. Esimies seuraa henkilöstöstönsä kouluttautumista ja antaa kunkin vuoden lopussa henkilöstöhallinnolle raportin koulutuspäivistä koulutuskorvauksen anomiseksi. Koulutuskorvaus on 10 prosenttia koulutuskorvauksen perusteena käytettävästä palkkakustannuksesta, joka on kunnan kaikkien työntekijöiden keskimääräinen päiväpalkka kerrottuna koulutuskorvaukseen oikeuttavien koulutuspäivien määrällä. Koulutuskorvaus vähennetään työnantajalle määrätystä työttömyysvakuutusmaksusta. Koulutukseksi ei katsota perehdytystä, työnkiertoa tai näyttötutkintojen työpäiviä. Koulutussuunnitelma on liitteenä 2.
9 Yt-toimikunta käsittelee henkilöstölle laaditun koulutussuunnitelman. Yt-toimikunta käsitteli koulutussuunnitelman hyväksyen sen osaltaan liitteenä 2 olevassa muodossa Khall 73 Liite nro 19. hyväksyy koulutussuunnitelman liitteen 19 muodossa. Tiedoksi Osastot
10 ERILAISTEN TYÖSUHDEMUOTOJEN KÄYTÖN PERIAATTEET Yttmk Liite nro 3. Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 4.3 mukaan kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain sellainen henkilöstö- tai muu suunnitelma, josta käyvät ilmi erilaisten työsuhdemuotojen käytön periaatteet. Yt-toimikunta käsittee yt-menettelyssä liitteen 3 sisältämät erilaisten työsuhdemuotojen käytön periaatteet. Yt-toimikunta käsitteli erilaisten työsuhdemuotojen käytön periaatteet hyväksyen ne osaltaan liitteen 3 muodossa Khall 74 Liite nro 20. hyväksyy erilaisten työsuhdemuotojen käytön periaatteet liitteen 20 muodossa. Tiedoksi Osastot
11 TYÖSUOJELUVALTUUTETUN JA -VARAVALTUUTETTUJEN VAALIN TULOS TOIMIKAUDELLE Yttmk Liite nro 1. Työsuojeluvaalien vaalitoimikunta on suorittanut työsuojeluvaltuutettujen ja -varavaltuutettujen vaalin. Ennakkoäänestys suoritettiin sekä varsinainen vaali Liite: Työsuojeluvaalin vaalitoimikunnan pöytäkirja Vaalitoimikunta vahvisti vaalin tulokseksi: Työsuojeluvaltuutettu ja -varavaltuutetut kaudelle ovat Varsinainen työsuojeluvaltuutettu ( ) 1. työsuojeluvaravaltuutettu ( ) 2. työsuojeluvaravaltuutettu ( ) Työsuojelupäällikkö: Yhteistyötoimikunta merkitsee työsuojeluvaltuutetun ja -varavaltuutettujen vaalin tuloksen tiedoksi Khall 75 merkitsee tiedoksi työsuojeluvaltuutetun ja -varavaltuutettujen vaalin tuloksen.
12 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Yttmk Liite nro 4. Työnantajalla tulee olla työpaikan turvallisuuden ja terveellisyyden edistämistä ja työkyvyn ylläpitämistä varten ohjelma, joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset. Toimintaohjelman laadinta on lakisääteinen (työturvallisuuslaki 9 ) velvollisuus, mutta sen muotoa ja sisältöä ei ole tarkasti määrätty. Toimintaohjelma on ohjaava työkalu, jota on seurattava ja uudistettava muuttuvia olosuhteita vastaavaksi. On tärkeätä, että toimintaohjelmaan esitettyihin päämääriin, tavoitteisiin ja toimenpiteisiin sitoudutaan organisaation kaikilla tasoilla. Työsuojelun toimintaohjelman laatiminen on työsuojelupäällikön ja yhteistyötoimikunnan tehtävä. Ohjelma on tehty nelivuotiskaudeksi, joka vastaa työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön toimikautta. Työsuojelupäällikkö: Yhteistyötoimikunta käsittelee liitteenä olevan työsuojelun toimintaohjelmaluonnoksen ja päättää sen hyväksymisestä. Yt-toimikunta hyväksyi työsuojelun toimintaohjelman Tiedoksi Osastot Khall 76 Liite nro 21. hyväksyy liitteenä 21 olevan työsuojelun toimintaohjelman vuosille Tiedoksi Työsuojelupäällikkö Osastot
13 KUNNANVALTUUSTON KOKOUKSEN JA PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Khall 77 Kuntalain 143 :n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi. Kunnanvaltuuston kokouksen pöytäkirja on ollut nähtävillä kunnanvirastolla sekä netissä alkaen. Kunnanvaltuuston kokouksen pöytäkirja on ollut nähtävillä kunnanvirastolla sekä netissä alkaen. käsittelee erikseen kunnanvaltuuston kokouksen päätöksen 4 / Osallistuminen Verkkoholding Oy:n maksulliseen osakeantiin täytäntöönpanon. Muilta osin kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston kokousten ja tekemät päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole muutoinkaan lainvastaisia, joten ne pannaan täytäntöön. Tiedoksi Osastot
14 KUUSELAN RAHASTON VARAT JA TILIN LAKKAUTTAMINEN Sivltk Vuoden 2016 investointeihin on kirjattu tulojäämänä talousarvion investointiohjelman mukainen summa euroa tuloksi Tainion koulun piha-alueeseen. Rahavarat ovat edelleen POP Pankin tilillä ja saldo oli ,94 euroa. Koska rahastoon kohdennettu pihainvestointi on tehty, on perusteltua, että tili lakkautetaan. Sivistysjohtajan päätösehdotus: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Kuuselan rahasto ja pankkitili lakkautetaan ja varat siirretään kunnan käyttötilille, josta pihainvestoinnin kustannukset on maksettu. Lopetushetken varojen ja tulojäämäkirjauksen erotus (noin 1500 euroa) kirjataan Tainionmäen koulun käyttötalouden menoksi. Hyväksyttiin yksimielisesti. Toimeksi: Tiedoksi: kunnanhallitus kirjanpitäjä Khall 78 päättää, että Kuuselan rahasto ja pankkitili lakkautetaan ja varat siirretään kunnan käyttötilille, josta pihainvestoinnin kustannukset on maksettu. Lopetushetken varojen ja tulojäämäkirjauksen erotus (noin 1500 euroa) kirjataan Tainionmäen koulun käyttötalouden menoksi. Tiedoksi Kirjanpitäjä
15 POHJOISEN KESKI-SUOMEN TYP -SOPIMUKSEN JATKAMINEN Khall 79 TYP -toiminta on lakisääteistä toimintaa ja johtuen sote- ja maakuntauudistuksen viivästymisestä Saarijärven-Viitasaaren seutujohtoryhmä on kokouksessaan 3 päättänyt esittää kunnille pohjoisen Keski-Suomen TYP-toiminnan jatkamista. Nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2018 loppuun ja tätä sopimusta tulee päivittää vuoden 2018 aikana jatkumaan sote- ja maakuntahallinnon syntymiseen eli näilllä näkymin saakka. hyväksyy TYP-toimintaa koskevan sopimuksen jatkamisen esitetyllä tavalla Kunnan edustajiksi TYP:iin valittiin sivistysjohtaja-rehtori ja varalle kunnanjohtaja. Tiedoksi Valitut
16 MUUTOKSET SEUTUJOHTORYHMÄN HALLINNOSSA Seudun johtoryhmä Seutukoordinaattori on irtisanoutunut tehtävästään , toiseen työpaikkaan siirtymisen johdosta. Seututyön koordinoinnilla on ollut vaikutusta mm. hankerahoituksen kotiuttamisessa seutukunnalle, seudullisessa edunvalvonnassa ja tehokkaalla hallinnoinnilla (liite A). Esitys: Käydään keskustelua seutujohtoryhmän hallinnon toimintamallista ja seututyön jatkosta. Käytiin keskustelua, jonka pohjalta todettiin ja päätettiin seuraavaa: Seutujohtoryhmä esittää kunnille, että uuden seutukoordinaattorin toimenkuva on toistaiseksi 100 % seututyötä, jolla tarkoitetaan hanketyötä sekä seutujohtoryhmän ja -edustajiston sihteerin tehtäviä. Muutoksena nykyiseen toimenkuvaan on siis se, että seutukoordinaattorilla ei ole erillistä työpanosta Viisarin puolella. Toimenkuvan muutos edellyttää, että uuden seutukoordinaattorin kustannukset katetaan kokonaisuudessaan toistaiseksi kuntarahoituksella. Tällöin seutukoordinaattorin kustannukset muodostuvat Saarijärven- Viitasaaren seutukunnan kuntien Viisarille maksetusta Leader-kuntarahasta ( euroa), entisestä puheenjohtajakunnan korvauksesta ( euroa) ja uudesta 30 % osuudesta (n euroa). Viisarin toiminnanjohtaja tekee laskelman kunnille, jossa seutukoordinaattorin kustannukset on jaoteltu uuden järjestelyn mukaisesti kuntakohtaisiin osuuksiin asukaslukuihin suhteutettuna. Seutujohtoryhmä esittää kunnille, että kunnat toistaiseksi rahoittavat seutukoordinaattorin kustannukset 100 %:sti. Leader Viisari ry toimii edelleen seutukoordinaattorin työnantajana ja hoitaa rekrytointitoimenpiteet sekä työnantajavelvoitteet. Rekrytointi käynnistetään mahdollisimman pian ja ilmoitukseen lisätään tieto, että työpaikka on ehdollinen riippuen kuntien rahoituksesta. Seutujohtoryhmän elokuun 2018 kokouksen sihteerin tehtävän järjestelyistä vastaa puheenjohtajakunta ( ), Saarijärven-Viitasaaren seutujohtoryhmän sihteeri Pöytäkirjan ote: kuntien kirjaamot, Leader Viisari ry
17 Khall 80 Liite nro 22. Seutukoordinaattori on irtisanoutunut tehtävistään Seututyön koorninoinnilla on ollut vaikutusta mm. hankerahoituksen kotiuttamisessa seutukunnalle, seudullisessa edunvalvonnassa ja tehokkaalla hallinnoinnilla. Aikaisemmin seutujohtoryhmän sihteerin tehtävät ovat jakaantuneet seutujohtoryhmän työhön 70 % ja Viisarin työhön 30 %. Seudullista hanketyötä on kuitenkin vahvistettava, jotta uusien hankkeiden valmistelu tehostuu ja olemassa olevien hankkeiden valvonta vahvistuu. Liitteenä 22 on laskelma seutukoordinaattorin kulujen jaosta. päättää, että 1. seutukoordinaattorin toimenkuva on toistaiseksi 100 % seututyötä (hanketyö ja seutujohtoryhmän sihteerin työt) 2. seutukoordinaattorin kustannukset katetaan toistaiseksi kuntarahalla 3. Leader Viisari toimii työnantajana sekä hoitaa rekrytoinnin ja työnantajavelvoitteet Tiedoksi Seutukunnan kunnat Viisari ry.
18 SIJAISEN OTTAMINEN ESIMIEHEN PÄÄTÖKSELLÄ Yttmk Khall 81 Hallintosäännön 16.1 mukaan työntekijä/viranhaltija otetaan palvelukseen esimiehen esityksestä esimiehen esimiehen päätöksellä.erityisesti sivistysosastolla otetaan paljon lyhyisiin palvelussuhteisiin viransijaisia/työntekijöitä. Tarpeettoman byrokratian välttämiseksi on syytä delegoida esimiehelle esimiehen esimiehen rekrytointipäätösvaltaa samalla kun esimies myöntää työntekijälle/viranhaltijalle vapaata työstä määräajaksi. Henkilöstöhallinto ja henkilöstöpäätökset - toimintaohjeen 4-kohdan mukaan yli kolme kuukautta kestävät sijaisuudet kuuteen kuukauteen saakka saa täyttääkunnanjohtajan luvalla ja sitä pidemmät sijaisuudet kunnanhallituksen luvalla. Siten kolmeen kuukauteen asti sijainen voidaan ottaa ilman täyttölupaa. Hallintosäännön 9 luvun mukaan tarkemmat määräykset hallintosäännön soveltamisesta antaa kunnanhallitus. delegoi esimiehelle oikeuden ottaa päätöksellään sijainen enintään kahden viikon ajaksi. Avoimen viran/työpaikan täyttämisessä noudatetaan edelleen hallintosäännön 16.1 määräystä rekrytoinnin suorittamista esimiehen esimiehen päätöksellä lyhyissäkin palvelussuhteissa. Esitys: Yt-toimikunta antaa kannanottonsa asiaan. Yt-toimikunta puoltaa uuden käytännön käyttöön ottamista delegoi esimiehelle oikeuden ottaa päätöksellään sijainen enintään kahden viikon ajaksi. Avoimen viran/työpaikan täyttämisessä noudatetaan edelleen hallintosäännön 16.1 määräystä rekrytoinnin suorittamista esimiehen esimiehen päätöksellä lyhyissäkin palvelussuhteissa. Tiedoksi Osastot
19 MÄÄRÄRAHAN VARAAMINEN Khall 82 Valtuusto on päätöksellään 9/2017 päättänyt osallistua Keski- Suomen Verkkoholding Oy:n maksulliseen merkintäetuoikeuksin toteutettavaan osakeantiin merkitsemällä kappaletta yhtiön uusia osakkeita yhteensä ,65 eurolla. esittää valtuustolle, että talousarvioon varataan ,65 määräraha osakkeiden maksamiseksi.
20 VUODEN 2019 TALOUSARVIO JA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE / LAADINTAOHJEET Khall 83 Liite nro 23. Vuoden 2019 päävastuualueittaisen talousarvioraamin laatimisen taustalla on kuntatalouden kehitysarvio lähivuosille ja valtion vuoden 2019 talousarvioon sisältyvät kuntia koskettavat muutokset. Verotulot on arvioitu Suomen Kuntaliiton veroennustekehikon mukaisiksi. Valtionosuudet on arvioitu Suomen Kuntaliitolta saadun alustavan tiedon perusteella. Lopulliset tiedot valtionosuuksista saadaan vasta loppuvuodesta. Vuonna 2017 Kivijärven kunta teki alijäämäisen tilinpäätöksen. Liite: talousarvion laadintaohjeet päättää 1. antaa vuoden 2019 talousarvion laatimista varten päävastuualueiden ulkoisten käyttötalouden nettomenojen raamiksi seuraavaa: hallinto-osasto sosiaali- ja terveystoimi sivistysosasto tekninen osasto Yhteensä Yllä olevalla raamilla tilikauden tulos on euroa. 2. että osastojen tulee talous- ja toimintasuunnitelmassa vuosille esittää tavoitteita (toiminnallisia ja taloudellisia), toimenpiteitä tavoitteisiin pääsemiseksi sekä mittareita, 3. että laadinta-aikataulu on seuraava: kunnanhallitus antaa laadintaohjeet osastojen esitykset kirjanpitäjälle kunnanvaltuuston talousarvioiltakoulu osastojen talousarvioesitykset kunnanhallitukselle kunnanvaltuustokäsittely veroprosentit kunnanhallituksen talousarvioesitys kunnanvaltuustolle kunnanvaltuustokäsittely talousarvio
21 Tiedoksi Osastot
22 LAUTAKUNTIEN PÖYTÄKIRJAT Khall 84 Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjat Tekninen lautakunta 3 / Sivistyslautakunta 5 / merkitsee pöytäkirjat tiedokseen ja toteaa, ettei niissä ole sellaisia päätöksiä, joissa kunnanhallitus käyttäisi kuntalain 51 tarkoittamaa otto-oikeutta. Tiedoksi Tekninen osasto Sivistysosasto
23 ILMOITUSASIAT Khall 85 Kivijärven kunnan työttömyysasteet työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan: miehiä naisia ,70% ,40% ,50% ,20% ,10% ,00% ,90% ,30% ,90% ,40% ,30% ,40% ,10% Saapuneet asiakirjat: Suomenselän Lentokenttä Oy:n yhtiökokous pöytäkirja Asunto Oy Tiaisniemi yhtiökokous pöytäkirja Kivijärven Vuokratalot Oy yhtiökokous pöytäkirja Seudun johtoryhmä pöytäkirja Viestintäviraston päätös / Kivijärven laajakaistarakentamisen tuki Keski-Suomen Ely-Keskus päätös / Lisäajan myöntäminen hankkeen aikatauluun ( Pilkka- ja Hepolahden kunnostus) Keski-Suomen maakunta- ja sote uudistuksen johtoryhmän pöytäkirja 13 / merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.
24 Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti Kirjanpitäjä ( ) poistui kokouksesta klo
KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Henkilötiedot on poistettu Kuntalain :n nojalla. Kunnanvaltuusto
Esityslista Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla Kokousnumero 3 / 2018 Aika Maanantaina 0 klo 19.30 HUOM. AIKA! Paikka Valtuustosali KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 0 klo 19.30 Valtuustosali
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Kokoushuone 1 (khall) Nro 5 / 2018
Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Henkilötiedot on poistettu kuntalain :n nojalla
Esityslista Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla Kokousnumero 9 / 2018 Aika Maanantai 0 klo 18.30 - Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 0 klo 18.30- Kokoushuone
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN
Pöytäkirja. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 5 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2019 Aika Maanantai 06.05.2019 klo 18.30-21.31 Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 06.05.2019
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 12 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 12 / 2018 Aika Maanantai klo 18.30-19.53 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina klo 18.30-19.53 Kokoushuone 1 (khall) Nro 12 / 2018 ASIA LIITE 120 KOKOUKSEN
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 9 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 9 / 2018 Aika Maanantai 0 klo 18.30-19.40 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 0 klo 18.30-19.40 Kokoushuone 1 (khall) Nro 9 / 2018 ASIA LIITE 86 KOKOUKSEN
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA
ESITYSLISTA Kokousnumero 7/2015 Aika Pe 10.07.2015 klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Perjantaina 10.07.2015 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 7/2015 ASIA LIITE 50 KOKOUKSEN LAILLISUUS
KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Henkilötiedot on poistettu kuntalain :n nojalla. Kunnanvaltuusto
Esityslista Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantaina klo 12.00 Huom. aika! Paikka Valtuustosali Kokouksen jälkeen klo 14.00 on tarjolla luottamushenkilöiden
KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00
Esityslista Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 Paikka Valtuustosali KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina klo 12.00 Valtuustosali Nro 4 / 2017 ASIA LIITE 60 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA
ESITYSLISTA Kokousnumero 8/2016 Aika Ke klo 18.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Keskiviikkona Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 8/2016 ASIA LIITE 62 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Esityslista Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai 14.05.2018 klo 18.30 - Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 14.05.2018
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 15 / 2015 Aika Tiistaina 15.12.2015 klo 17.00 17.40 Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 15 / 2015 Aika Tiistaina 15.12.2015 klo 17.00 17.40 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Tiistaina 15.12.2015 klo 17.00-17.40 Kokoushuone 1 (khall) Nro 15 / 2015
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo
Pöytäkirja Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 13.33 Paikka Valtuustosali Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140:1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina klo 12.00 13.33 Valtuustosali
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 10 / 2017 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 10 / 2017 Aika Maanantai 30.06.2017 klo 17.00-18.40 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 30.06.2017 klo 17.00-18.40 Kokoushuone 1 (khall) Nro 10 / 2017
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantaina klo Huom. aika!
Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantaina klo 12.00 Huom. aika! Paikka Valtuustosali KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina klo 12.00 13.05 Valtuustosali Nro 5 / 2018 ASIA LIITE 32 13 KOKOUKSEN AVAUS
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 7 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 7 / 2018 Aika Maanantai 04.06.2018 klo 18.30-20.43 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 04.06.2018 klo 18.30-20.43 Kokoushuone 1 (khall) Nro 7 / 2018
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 5/2019 Aika klo 18.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Keskiviikkona Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 5/2019 ASIA LIITE 39 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Pöytäkirja 1 (8) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto
1 (8) KOKOUSAIKA 29.11.2017 klo 12:00-12:55 KOKOUSPAIKKA Tervon kunnanvirasto, Valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Lempinen Sami pj. Nuutinen
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone
ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU 20.03.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA
ESITYSLISTA Kokousnumero 6/2019 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 21.05.19 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 6/2019 ASIA LIITE 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Pöytäkirja. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantai 06.03.2017 klo 18.30-21.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot poistettu kuntalain 140.1 pykälän nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 06.03.2017
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Perusturvalautakunta. Kokousnumero 8 / 2008 Aika To 18.12.2008 klo 18.00-19.00
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 8 / 2008 Aika To klo 18.00-19.00 Paikka Palvelukeskus KOKOUSKUTSU Torstaina klo 18.00- Palvelukeskus Nro 8/2008 ASIA LIITE 58 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 59 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA
ESITYSLISTA Kokousnumero 1/2015 Aika Ti 13.01.2015 klo 18.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Tiistaina 13.01.2015 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 1/2015 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 1/2015 Aika Ti 13.01.2015 klo 18.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Tiistaina 13.01.2015 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 1/2015 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 6 / 2014 Aika Maanantai 24.03.2014 klo 18.30-19.20 Kunnanhallituksen kokoushuone
Pöytäkirja Kokousnumero 6 / 2014 Aika Maanantai 24.03.2014 klo 18.30-19.20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 24.03.2014 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 6 / 2014
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Kunnanhallitus. Kokousnumero 18/ 2010 Aika Maanantai 27.09.2010 klo 18.30 19.37 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 18/ 2010 Aika Maanantai 27.09.2010 klo 18.30 19.37 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Maanantaina 27.09.2010 klo 18.30 18 / 2010 Nro Kunnanhallituksen kokoushuone
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 5/2007 Aika Ti 19.06.2007 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 5/2007 Aika Ti klo 18.00 Paikka Palokunnan kokoushuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Palokunnan kokoushuone Nro 5/2007 ASIA LIITE 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 49 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 5/2018 Aika Tiistai klo 17.30 21.52 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 19.06.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 5/2018 ASIA LIITE 36 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)
KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x
Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 2 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Esityslista Kokousnumero 2 / 2018 Aika Maanantai 05.02.2018 klo 18.30 - Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 05.02.2018
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 2/2019 Aika klo Kunnanhallituksen kokoushuone
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 2/2019 Aika klo 18.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla ASIALISTA Tiistaina Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2019 ASIA
Pöytäkirja 1 (6) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto
1 (6) KOKOUSAIKA 31.1.2018 klo 15.00-16.00 KOKOUSPAIKKA Tervon kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT 1-4 PÖYTÄKIRJAN
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 1 / 2014 Aika Maanantai 13.01.2014 klo 18.30-20.30 Kunnanhallituksen kokoushuone
Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2014 Aika Maanantai 13.01.2014 klo 18.30-20.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 13.01.2014 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 1 / 2014
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA
ESITYSLISTA Kokousnumero 2 /2018 Aika klo 18.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Keskiviikkona Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2018 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 3/2017 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Tainionmäen koulu Huom! Henkilötiedot poistettu kuntalain 140.1 nojalla. KOKOUSKUTSU 28.03.17 Tainionmäen koulu Nro 3/2017 ASIA LIITE 23 KOKOUKSEN
Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () ()
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19- Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 8/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone
ESITYSLISTA Kokousnumero 8/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU 30.10.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro
Pöytäkirja. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 2 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2018 Aika Maanantai 05.02.2018 klo 18.30-21.32 Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 05.02.2018
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 6/2009 Aika Ti 23.06.2009 klo 17.00 Paikka Palokunnan kokoushuone
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 6/2009 Aika Ti klo 17.00 Paikka Palokunnan kokoushuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Palokunnan kokoushuone Nro 6/2009 ASIA LIITE 72 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 73 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA
ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2017 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 07.03.17 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2017 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014
Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 3/2018 Aika SUNNUNTAI klo 19.45-21.41 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Sunnuntaina Lautakuntien kokoushuone Nro 3/2018 ASIA LIITE 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 29 / 2009 397 Kokousaika 19.10.2009 klo 16.00 19.25 (iltakoulu 16.00 18.10, 18.20 19.25) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä,
tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
PÖYTÄKIRJA. Perjantai 14.02.2014 klo 09.00-13.40. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 14.02.2014
Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 1/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 14.02.2014 klo 09.00-13.40 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen
Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta
PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 28.11.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 28. marraskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 11.9.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 11.9.2013 klo 16.30 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja
Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta
Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen
19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017
Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan
KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki
Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/ (11) Henkilöstöjaosto Vuoden 2018 henkilöstön koulutussuunnitelma ja koulutuskorvaus
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2017 1 (11) Aika 13.12.2017, klo 17:03-18:20 Paikka Kokoustila Hermanni Käsitellyt asiat 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjan tarkastus 28 Henkilöstöjaoston
KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Tekninen lautakunta Nro (x) (x) (-) (x) (x)
KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Kokousaika Tiistaina 28.8.2018 klo 17.00 18.04 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet: Henkilökohtaiset
Esityslista. Kunnanvaltuusto KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantaina klo 19.00
Esityslista Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantaina 08.04.2019 klo 19.00 Paikka Valtuustosali Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 08.04.2019 klo 19.00
Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUPÖYTÄKIRJA
Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUPÖYTÄKIRJA KIVIJÄRVEN KUNTA Sivistystoimenlautakunta KOKOUSKUTSU Perjantaina klo 18.30 - Tainion koulun neuvotteluhuone 2 / 2006 LIITE 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 3 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Esityslista Kokousnumero 3 / 2019 Aika Maanantai 01.04.2019 klo 18.30 - Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 01.04.2019
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 131 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa
Timo Kiviluoma, kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki, va. hallintojohtaja Eeva Seppänen, sosiaalijohtaja Mika Karvonen, tekninen johtaja
Kokouskutsu / Esityslista Nro 1/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat
KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta Yksityistietoimitus. Kokousnumero 4/2008 Aika Ti 08.04.2008 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 4/2008 Aika Ti klo 18.00 Paikka Palokunnan kokoushuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Palokunnan kokoushuone Nro 4/2008 ASIA LIITE 38 KOKOUKSEN AVAUS 39 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 2 / 2018 Aika Maanantaina klo
Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2018 Aika Maanantaina 18.06.2018 klo 19.00 20.03 Paikka Valtuustosali KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 18.06.2018 klo 19.00 20.03 Valtuustosali Nro 2 / 2018 ASIA LIITE 8
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 140 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 16.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,
LEMIN KUNTA ESITYSLISTA 6/2012 Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano...89
ESITYSLISTA 6/2012 Kunnanhallitus 16.04.2012 Käsiteltävät asiat 66. Kunnanvaltuuston päätösten 10.4.2012 täytäntöönpano...89 67. Haagin yleissopimuksen mukainen kulttuuriomaisuuden luettelo...90 68.Kaavoituskatsaus
PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali
Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA
ESITYSLISTA Kokousnumero 7/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 09.10.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 7/2018 ASIA LIITE 54 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho
Kirjoita virka-asema
1 (9) KOKOUSAIKA 25.3.2019 klo 14:00- KOKOUSPAIKKA Parkkimäen kerhohuone, Tervontie 12 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT 1-7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS PÖYTÄKIRJAN
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Torstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Torstai 13.06.2013 klo 9.00 15.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta
Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 16:00-17:32 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone, 2. krs Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus
Kunnanhallituksen kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 2/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 15.3.2018 Klo 17.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO
1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 8/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 30.10.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 8/2018 ASIA LIITE 64 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/2008 39 Kokousaika Perjantai 28.03.2008 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA
SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Torstai 05.09.2013 klo 9.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 27.6.2013 klo 12.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 218 219
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 26.4.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:
KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanhallitus. Kokousnumero 3 / 2017 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Esityslista Kokousnumero 3 / 2017 Aika Maanantai 20.02..2017 klo 18.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 20.02.2017 klo 18.30- Kokoushuone 1 (khall) Nro 3 / 2017 ASIA LIITE
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018
1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 7/2015 Aika Torstai klo 17.30 21.10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 08.10.15 Kunnanhallituksen kokoushuone 7/2015 ASIA LIITE 69 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen
ESITYSLISTA 7/2018. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Evijärven kunta TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika 14.12.2018 ESITYSLISTA 7/2018 KOKOUSAIKA 14.12.2018 klo 16.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Ulla Lassila