Rakennerahastouudistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennerahastouudistus"

Transkriptio

1 Yhteisön rakennerahastot Rakennerahastouudistus Vertaileva tutkimus (Kesäkuu 1999) Euroopan komissio

2 Sisällysluettelo Johdanto 3 Ensisijaiset tavoitteet ja rakennerahastot 5 Tavoite 1: Kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden kehittäminen 7 Tavoite 2: Rakenteellisissa vaikeuksissa olevien alueiden taloudellinen ja sosiaalinen uudistaminen 9 Tavoite 3: Henkilöresurssien kehittäminen 11 Varat 13 Ohjelmatyö 15 Ohjelmien hallinnointi ja seuranta 17 Yhteisöaloitteet ja uutta luovat toimet 19 Täydentävyys 21 Osarahoituksen osuus 23 Tukikelpoiset toimenpidekokonaisuudet 25 Varainhoito 27 Varainhoidon valvonta 29 Arviointi 31

3 J o h d a n t o Berliinissä 24. ja 25. maaliskuuta 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi poliittisen sopimuksen Agenda 2000-paketista, joka sisältää kauden rahoitusnäkymät sekä rakennetukia, yhteistä maatalouspolitiikkaa ja jäsenyyttä hakeneiden valtioiden liittymistä valmistelevia rahoituspolitiikan välineitä koskevat asetusehdotukset. Agenda 2000 sisältää johdonmukaisen uudistuspaketin, jonka toteuttamisen avulla on mahdollista vastata Euroopan unionin tulevina vuosina kohtaamiin haasteisiin, joita ovat: Unionin tuleva laajentuminen maihin, joissa on yhteensä 105 miljoonaa asukasta, mutta joiden asukaskohtainen keskitulo on tuskin kolmannesta nykyisten 15 jäsenvaltion keskiarvosta, talous- ja rahaliiton onnistuneen toteuttamisen edellyttämää talousarviota koskevan kurinalaisuuden noudattaminen, talouselämän globalisoitumisen synnyttämä kasvava kilpailu, minkä vuoksi on tarpeen tukea heikommassa asemassa olevia alueita sekä työmarkkinoilla kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia yhteiskuntaryhmiä, jotta nämä voisivat hyötyä täysin uusista kehitysmahdollisuuksista. Tässä yhteydessä on tarpeen määritellä uudelleen vähemmän kehittyneille alueille ja heikkoosaisille yhteiskuntaryhmille suunnattuja rakennetukia koskevat tavoitteet ja niiden välineet eli toisin sanoen Euroopan unionin taloudellista ja sosiaalista koheesiota koskevan politiikan toteuttamiskeinot. Rakennerahastoja kaudella koskevia asetuksia on yksinkertaistettu. Uusi yleisasetus kattaa kaikki rakennerahastojen pääperiaatteet: ensisijaiset tavoitteet, ohjelmatyön, varainhoidon, arvioinnin ja valvonnan. Kutakin rahastoa erityisesti koskevissa uusissa asetuksissa täsmennetään pääasiassa kunkin rahaston toiminta-ala. Euroopan parlamentin annettua lausuntonsa 6. toukokuuta 1999 neuvosto hyväksyi mainitut asetukset muodollisesti 21. kesäkuuta Siirtymisen uudelle ohjelmakaudelle pitäisi siis sujua ongelmitta. Tässä vertailevassa tutkimuksessa kuvaillaan kaudella sovellettavia uusia asetuksia ja selitetään niiden sisältämiä uutuuksia ja niiden eroja kauteen verrattuna. Nämä tekstit löytyvät kokonaisuudessaan Internet-sivuilta osoitteesta < tai ne voi tilata PO XVI :n tiedotusyksiköstä faksinumerosta (+32 2)

4 Ensisijaiset tavoitteet ja rakennerahastot Ensisijaiset tavoitteet Vuoden 1993 asetuksissa vahvistettiin rakennerahastoille kaudeksi seuraavat kuusi tavoitetta: Tavoite 1: Kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden kehittämisen ja rakenteellisen sopeuttamisen edistäminen Tavoite 2: Teollisuuden taantumisesta kärsivien alueiden uudistaminen Tavoite 3: Pitkäaikaistyöttömyyden vastainen taistelu, nuorten ammattiin kouluttaminen sekä työmarkkinoilta syrjäytymisen uhkaamien henkilöiden uudelleensijoittaminen Tavoite 4: Työntekijöiden sopeuttaminen teollisiin muutoksiin ja tuotantojärjestelmien kehitykseen Tavoite 5a: Maatalouden rakennemuutoksen nopeuttaminen yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen osana sekä kalatalouden rakennemuutoksen edistäminen yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksen osana Tavoite 5b: Maaseutualueiden kehittäminen ja rakennemuutoksen helpottaminen Lisäksi Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisasiakirjassa otettiin käyttöön uusi tavoite: Tavoite 6: Erittäin harvaan asuttujen alueiden kehittäminen Rakennerahastot Vuoden 1993 asetuksissa mainitaan kolme rakennerahastoa: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) ohjausosasto Kalatalouden ohjauksen rahoitusväline (KOR) ei ole varsinaisesti rakennerahasto, mutta sen avulla rahoitetaan rakenteellisia toimia kalatalousalalla rakennerahasto-ohjelmien osana. Rakennerahastojen ja KOR:n tukitoimet jakautuvat ensisijaisten tavoitteiden välillä seuraavasti: Tavoite 1 EAKR ESR EMOTR-Ohj. KOR Tavoite 2 EAKR ESR Tavoite 3 ESR Tavoite 4 ESR Tavoite 5a EMOTR-Ohj. KOR Tavoite 5b EAKR ESR EMOTR-Ohj. Tavoite 6 EAKR ESR EMOTR-Ohj. KOR

5 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 5 Ensisijaiset tavoitteet ja rakennerahastot Ensisijaiset tavoitteet Kaudelle on määritelty kolme ensisijaista tavoitetta: Tavoite 1: Kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden kehittämisen ja rakenteellisen sopeuttamisen edistäminen Tämän tavoitteen otsikko pysyy samana, mutta asetuksen mukaan nykyiset tavoite 6 -alueet sekä Amsterdamin sopimuksessa määritellyt erityisen syrjäiset alueet kuuluvat tavoite 1-alueisiin kaudella Tavoite 2: Rakenteellisissa vaikeuksissa olevien alueiden taloudellinen ja sosiaalinen uudistaminen Tässä uudessa tavoitteessa, jossa keskitytään taloudelliseen ja sosiaaliseen uudistamiseen, yhdistetään nykyisen ohjelmakauden tavoitteet 2 ja 5b, ja lisäksi se laajennetaan koskemaan muita elinkeinoelämän monipuolistamisen tarpeessa olevia alueita (vaikeuksissa olevat kaupunkialueet, kalastuksesta riippuvaiset kriisialueet ja palveluista voimakkaasti riippuvaiset muutosalueet). Tavoite 3: Koulutukseen ja työllisyyteen liittyvien politiikkojen ja järjestelmien mukauttamisen ja nykyaikaistamisen tukeminen Tämä uusi tavoite, jossa yhdistetään entiset tavoitteet 3 ja 4, liittyy Amsterdamin sopimuksen työllisyyttä koskevaan uuteen lukuun. Siihen liittyviä toimia voidaan rahoittaa Euroopan unionin kaikilla muilla paitsi uusilla tavoite 1-alueilla ottaen huomioon rakenteellisissa vaikeuksissa olevien alueiden taloudellisen ja sosiaalisen uudistamisen yleiset tarpeet. Se muodostaa alueellisia erityispiirteitä unohtamatta viitekehyksen kaikille henkilöresurssien kehittämistoimille jäsenvaltioissa. Entisen tavoitteen 5a mukaisesti toteutettavat toimenpiteet rahoitetaan EMOTR :n ohjausosastosta uusissa tavoite 1-ohjelmissa (kuten nykyäänkin lukuun ottamatta luonnonhaittakorvauksia, jotka rahoitetaan EMOTR:n tukiosastosta) ja muualla Euroopan unionin alueella EMOTR:n tukiosastosta ja KOR:stä osana yhteisen maatalouspolitiikan ja yhteisen kalastuspolitiikan liitännäistoimenpiteitä. Rakennerahastot (ja EMOTR:n tukiosasto) Rakennerahastojen osuudet jakautuvat ensisijaisten tavoitteiden välillä seuraavasti: Tavoite 1 EAKR ESR EMOTR-Ohj. KOR Tavoite 2 EAKR ESR Tavoite 3 ESR KOR on vastedes yksi rakennerahastoista. Sen avulla rahoitetaan yhteisen kalastuspolitiikan liitännäistoimenpiteitä Euroopan unionin koko alueella. Tavoite 1-alueilla KOR:n rahoitus on yhdistetty aluekehitysohjelmiin muiden rakennerahastojen tarjoaman rahoituksen kanssa. EMOTR on maaseudun kehittämispolitiikan rahoitusväline. Maaseudun kehittämispolitiikka puolestaan muodostaa yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) toisen pilarin. EMOTR:sta rahoitetaan maaseudun kehittämistoimenpiteitä Euroopan unionin koko alueella. Tavoite 1-alueilla toteutettavat tukitoimet rahoitetaan EMOTR:n ohjausosastosta (lukuun ottamatta luonnonhaittakorvauksia ja vuoden 1992 YMP-uudistuksen yhteydessä käyttöönotettuja kolmea liitännäistoimenpidettä)ja muilla alueilla EMOTR:n tukiosastosta. EMOTR:n tukiosasto ei ole rakennerahasto, mutta se osallistuu tavoitteen 2 toimenpiteiden toteuttamiseen. Jäsenvaltiot voivat liittää tavoite 2-alueilla toteutettavat maaseudun kehittämistoimenpiteet aluekehitysohjelmiin muiden rakennerahastoista rahoitettavien toimenpiteiden kanssa tai yhdistää ne tavoite 1-alueiden ulkopuolella toteutettavia maaseudun kehittämistoimenpiteitä koskevaan horisontaaliseen ohjelmatyöhön

6 Tavoitteet 1 ja 6 Tavoite 1: Kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden kehittäminen Vuoden 1993 sääntelyssä vahvistettiin tavoite 1-alueet kaudeksi yleisen perusteen (BKT asukasta kohti alle 75 % yhteisön keskiarvosta) mukaan tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Luetteloon lisättiin Itävallan Burgenland kaudeksi Tavoitteen 1 kohdeväestö kaudella ( Itävallan osalta) Jäsenvaltio Milj. asukasta %:ia kansallisesta väestöstä B Hainaut n maakunta 1,279 12,80 D Viisi uutta osavaltiota (Brandenburg, Sachsen, Sachsen-Anhalt, Mecklenburg Vorpommern ja Thüringen) sekä Itä-Berliini 16,447 20,70 GR Koko maa 10, ,00 E Andalucia, Asturia, Kantabria, Kastilia ja León, Kastilia-La Mancha, Ceuta ja Melilla, Valencia, Extremadura, Galicia, Kanariansaaret, Murcia 23,269 58,20 F Merentakaiset departementit, Korsika ja Avesnes n, Douain ja Valenciennes n alueet 2,546 4,40 IRL Koko maa 3, ,00 I Abruzzo (kolmen vuoden siirtymäkauden ajan, ), Basilicata, Calabria, Campania, Molise, Puglia, Sardinia, Sisilia 21,133 36,60 NL Flevoland 0,217 1,45 P Koko maa 9, ,00 UK Pohjois-Irlanti, Merseyside, Highlands & Islands Enterprise Area 3,414 6,00 A Burgenlandin maakunta 0,269 3,50 EU yhteensä 92,151 25,00 Tavoite 6: Erittäin harvaan asuttujen alueiden kehittäminen Liittymisasiakirja sisältää myös tavoite 6-alueiden luettelon kaudeksi Tavoitteen 6 kohdeväestö ( ) Jäsenvaltio Milj. asukasta %:ia kansallisesta väestöstä FIN Lappi sekä Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueet ovat kokonaisuudessaan tukikelpoisia kun taas Pohjois-Savon, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan alueet ovat osittain tukikelpoisia 0,841 16,6 S Jämtlandin alue on kokonaisuudessaan tukikelpoinen; rannikkoalueita l ukuun ottamatta tukeen ovat oikeutettuja Norbottenin ja Västerbottenin alueet; osittain tukeen ovat oikeutettua Västernorrlandin, Gävleborgin, Koppabergin ja Värmlannin alueet. 0,451 5,0 EU yhteensä 1,292 0,4

7 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 7 Tavoite 1: Kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden kehittäminen Asetuksen mukaan Euroopan komission pitäisi laatia kohdealueiden luettelo kaudeksi soveltaen tiukasti aikaisempaa valintaperustetta, jonka mukaan kohdealueiden on oltava sellaisia NUTS II-tason alueita, joiden bruttokansantuote (BKT) asukasta kohti on alle 75 % yhteisön keskiarvosta. BKT asukasta kohti mitataan ostovoimayksikkönä ja 24. maaliskuuta 1999 (Berliinin Eurooppa-neuvostossa syntyneen sopimuksen päivämäärä) yhteisön käytössä olevien viimeisten kolmen vuoden (1994, 1995 ja 1996) tietojen perusteella. Asetuksen mukaan myös erittäin syrjäiset alueet (Ranskan merentakaiset departementit, Azorit, Madeira ja Kanariansaaret), joiden kaikkien BKT asukasta kohti on alle 75 % yhteisön keskiarvosta, sekä entiset tavoite 6- alueet luokitellaan myös tavoite 1-alueiksi kaudella Komissio laatii seitsemän vuotta voimassa olevan tavoite 1-alueiden luettelon heti kun neuvosto on hyväksynyt asetukset lopullisesti. Siirtymäkauden tuki Asetuksen mukaan niiden kauden tavoite 1-alueiden osalta, jotka eivät enää vuonna 2000 ole tukikelpoisia, otetaan käyttöön siirtymäkauden ajan sovellettava tukijärjestelmä. Rakennerahastoista tuetaan näillä alueilla toteutettavaa uutta alueohjelmaa pääsääntöisesti 31. joulukuuta 2005 asti. Uuteen tavoitteeseen 2 liittyvät tukikelpoisuuden perusehdot täyttävät alueet saavat tukea EMOTR:sta 31. joulukuuta 2006 asti. Muut alueet saavat vuonna 2006 tukea ainoastaan ESR:sta, EMOTR:n ohjausosastosta ja KOR:stä (edelleen saman alueohjelman osana). EAKR:n tukea vuoteen 2006 saavat alueet vahvistetaan samaan aikaan tavoite 1-alueiden luettelon kanssa. Erityisohjelmat Eurooppa-neuvoston Berliinissä tekemien päätösten mukaisesti tavoitteen 1 määrärahoista rahoitetaan kahta erityisohjelmaa: Rauhan tukemista Pohjois-Irlannissa koskevaa Peace-ohjelmaa (jota rahoitetaan tällä hetkellä yhteisöaloitteiden osana) jatketaan viiden vuoden ajan; sen toteuttamiseen on varattu 500 miljoonaa euroa, josta Irlannille osoitetaan 100 miljoonaa euroa. Kaudella rahoitetaan 350 miljoonalla eurolla erityisohjelmaa Ruotsissa sijaitsevilla NUTS II-tason alueilla, joiden alhainen väestötiheys vastaa Ruotsin liittymisasiakirjan pöytäkirjassa nro 6 tarkoitettuja perusteita.

8 Tavoitteet 2 ja 5b Tavoite 2: Teollisuuden taantumisesta kärsivien alueiden uudistaminen Kaudella tavoite 2-alueiden valintaperusteet olivat seuraavat: Työttömyysaste yhteisön keskiarvoa korkeampi Teollisuustyöpaikkojen osuus yhteisön keskiarvoa suurempi Teollisuustyöpaikkojen määrän vähentyminen Toissijaisten perusteiden avulla tukikelpoisuutta voitiin laajentaa tiettyihin naapuri- ja kaupunkialueisiin sekä sellaisiin alueisiin, joilla esiintyi tai joita uhkasi jokin seuraavista ongelmista: huomattava työttömyyden kasvu, rapistuneiden teollisuusalueiden kunnostus tai kalatalousalan uudelleenjärjestelyn vaikutukset. Tavoitteen 2 kohdeväestö ( ) ( Itävallan, Suomen ja Ruotsin osalta) Jäsenvaltio miembro Milj. asukasta %:ia kansallisesta väestöstä Belgia 1,40 14,0 Tanska 0,44 8,8 Saksa 7,00 8,8 Espanja 7,90 20,3 Ranska 14,60 25,9 Italia 6,30 10,8 Luxemburg 0,13 34,2 Alankomaat 2,60 17,3 Yhdistynyt kuningaskunta 17,70 31,0 Itävalta 0,60 8,2 Suomi 0,70 15,5 Ruotsi 0,96 11,0 EU yhteensä 60,46 16,4 Objetivo nº 5 b): desarrollo de las zonas rurales vulnerables Durante el período de , el criterio general de subvencionabilidad en virtud del objetivo nº 5 b) era un bajo nivel de desarrollo socioeconómico (valorado en función del PIB por habitante). A este criterio general se añadían tres criterios principales, dos de los cuales debían cumplirse obligatoriamente: elevado índice de empleo agrícola, bajo nivel de renta agrícola, escasa densidad de población e importante tendencia al despoblamiento. La subvencionabilidad podía hacerse extensiva a otras zonas situadas fuera del objetivo nº 1 y caracterizadas por un bajo nivel de desarrollo, así como por uno o varios de los criterios secundarios siguientes: situación periférica, sensibilidad a la evolución del sector agrícola, impacto de la reestructuración del sector pesquero, estructura de las explotaciones agrícolas y estructura de la población activa agrícola, medio ambiente, etc. Tavoitteen 5b kohdeväestö ( ) ( Itävallan, Suomen ja Ruotsin osalta) Jäsenvaltio miembro Milj. asukasta %:ia kansallisesta väestöstä Belgia 0,45 4,5 Tanska 0,36 7,0 Saksa 7,82 9,6 Espanja 1,73 4,4 Ranska 9,76 17,3 Italia 4,83 8,4 Luxemburg 0,03 7,4 Alankomaat 0,80 5,4 Yhdistynyt kuningaskunta 2,84 4,9 Itävalta 2,28 28,9 Suomi 1,09 21,5 Ruotsi 0,76 8,6 EU yhteensä 32,75 8,8

9 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 9 Tavoite 2: Rakenteellisissa vaikeuksissa olevien alueiden taloudellinen ja sosiaalinen uudistaminen Kaudella taloudellisen ja sosiaalisen uudistamisen tavoite koskee seuraavanlaisia alueita: teollisuusalueet (mukaan lukien palveluala), maaseutualueet, kaupunkialueet ja kalastuksesta riippuvaiset alueet. Uusi tavoite 2 kattaa enintään 18 % yhteisön väestöstä. Yhteisön tasolla 18 %:n kohdeväestöosuuden olisi jakauduttava ohjeellisesti seuraavalla tavalla: teollisuus- ja palvelualan muutosalueet 10 % maaseutualueet 5 % kaupunkialueet 2 % kalastuksesta riippuvaiset alueet 1 % Luettelo on voimassa seitsemän vuotta ( ). Vakavissa kriisitapauksissa sitä voidaan muuttaa vuonna 2003 siten, että väestön enimmäismäärät kullakin tavoite 2-alueella eivät kuitenkaan ylity. Tukikelpoisten alueiden lopullinen luettelo laaditaan seuraavasti: Komissio vahvistaa aluksi kohdeväestön enimmäismäärän kussakin jäsenvaltiossa määrittelemällä ensisijaiset kohdealueet yhteisön tasolla Jäsenvaltiot tekevät komissiolle sen vahvistamien enimmäismäärien rajoissa ehdotuksen niistä alueista, jotka niiden mielestä täyttävät tukikelpoisuusperusteet asetuksessa esitettyjä vaatimuksia vastaavien tilastotietojen perusteella Näiden ehdotusten perusteella komissio laatii jäsenvaltion kanssa tiiviisti neuvotellen ja kunkin toimintalinjat huomioon ottaen luettelon tavoite 2-alueista kussakin jäsenvaltiossa. Teollisuusalueet Tukikelpoiset alueet vastaavat NUTS III-tason alueita tai kuuluvat tällaisiin alueisiin. Tukikelpoisuusperusteet ovat lähes samat kuin tavoitteen 2 kolme pääperustetta kaudella Maaseutualueet Tukikelpoiset alueet vastaavat NUTS III-tason alueita tai kuuluvat tällaisiin alueisiin, ja niiden on täytettävä vähintään kaksi seuraavista perusteista: Väestötiheys alle 100 asukasta neliökilometrillä tai maataloustyöpaikkojen määrä vähintään kaksinkertainen yhteisön keskiarvoon verrattuna Työttömyysaste korkeampi kuin yhteisön keskiarvo tai väestökato Kaupunkialueet Näiden alueiden on täytettävä vähintään yksi seuraavista perusteista: Pitkäaikaistyöttömien osuus korkeampi kuin yhteisössä keskimäärin Korkea köyhyysaste, mukaan lukien epävarmat asumisolot Erityisen heikko ympäristön tila Korkea rikollisuuden taso Väestön alhainen koulutustaso Kalastuksesta riippuvaiset alueet Tukikelpoisuusperusteet ovat seuraavat: kalastusalan työpaikkojen määrä on merkittävä ja alueella esiintyy kalastusalan uudelleenjärjestelyyn liittyviä ongelmia, jotka ovat johtaneet alan työpaikkojen määrän huomattavaan vähenemiseen. Muut alueet Tavoitteen 2 mukaisesti tukikelpoisiksi voidaan hyväksyä myös seuraavanlaisia alueita: tietyt muut alueet, jollaisia ovat erityisesti tavoite 1-alueiden tai tavoitteen 2 teollisuus- tai maaseutualueiden naapurialueet maaseutualueet, joilla on aktiivisen maaseutuväestön vanhenemisesta tai vähenemisestä johtuvia vaikeuksia alueet, joilla on tai joita uhkaavat vakavat rakenteelliset ongelmat tai korkea työttömyysaste maatalouden, teollisuuden tai palvelualan yhden tai useamman perustavanlaatuisen toiminnan uudelleenjärjestelyn seurauksena. Turvaverkko ja siirtymäkauden tuki Sen varmistamiseksi, että kaikki jäsenvaltiot osallistuvat oikeudenmukaisesti keskittämispyrkimyksen toteuttamiseen, tietyn jäsenvaltion uuden tavoite 2-alueen (mukaan lukien siirtymäkauden tukea saavat tavoite 1-alueet, jotka täyttävät uudet tavoite 2 -perusteet) kohdeväestöä ei pitäisi vähentää enempää kuin kolmannes nykyisten tavoitteiden 2 ja 5b kohdeväestöön verrattuna. Tavoite 1-alueiden tapaan sellaisille vuoden 1999 tavoite 2- ja 5b-alueille, jotka eivät ole tukikelpoisia uuden tavoitteen 2 mukaisesti vuonna 2000, esitetään asteittain vähenevää siirtymäkauden tukijärjestelmää. Nämä alueet saavat siirtymäkauden tukea EAKR:sta 31. joulukuuta 2005 asti. Vuosina niille myönnetään lisäksi ESR:n tavoite 3-tukea sekä EMOTR:n tukiosaston ja KOR:n tukea maaseudun kehittämistoimenpiteiden ja

10 Tavoitteet 3 ja 4 Tavoite 3: Pitkäaikaistyöttömyyden vastainen taistelu ja ammattiin kouluttaminen Nykyisellä tavoitteella 3 pyritään torjumaan pitkäaikaistyöttömyyttä ja helpottamaan nuorten ja työmarkkinoilta syrjäytymisen uhkaamien henkilöiden ammattiin pääsyä. Lisäksi tavoitteen 3 mukaisesti edistetään miesten ja naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Tavoitteen 3 mukaisia tukitoimia ei ole rajoitettu tietyille alueille. Tavoite 4: Teollisuuden muutoksiin sopeutuminen Tavoitteella 4 pyritään sopeuttamaan työntekijöitä teollisuuden muutoksiin ja tuotantojärjestelmien kehitykseen. Tavoitteen 3 tapaan tavoitteen 4 mukaisia tukitoimia ei myöskään ole rajoitettu tietyille alueille.

11 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 11 Tavoite 3: Henkilöresurssien kehittäminen Uusi tavoite 3 pitäisi kaudella keskittää pääasiassa sekä kansallisten että yhteisön työllisyys- ja koulutuspolitiikkojen mukauttamiseen ja nykyaikaistamiseen. Tähän tähtääviä tukitoimia toteutetaan muilla kuin uusilla tavoite 1-alueilla. Uuden tavoitteen 3 tarkoituksena on myös muodostaa viitekehys kaikille henkilöresurssien kehittämistoimille jäsenvaltioissa. Siinä otetaan huomioon Amsterdamin sopimuksen työllisyyttä koskeva luku sekä unionin uusi työllisyysstrategia. Asetuksissa otetaan huomioon jäsenvaltioiden erilaiset politiikat, käytännöt ja tarpeet niiden kansallisten työllisyyttä koskevien toimintasuunnitelmien ja ennakkoarvioinnin perusteella. Koska ohjelmakausi on pitkä ( ), Euroopan sosiaalirahaston soveltamisala määritellään suurpiirteisesti, olipa kyseessä sitten aktiivinen työmarkkinapolitiikka työttömyyden torjumiseksi, yhteiskuntaan sopeuttamisen edistäminen, työllistettävyyden parantaminen jatkuvan koulutuksen avulla tai toimenpiteet, joilla pyritään ennakoimaan ja helpottamaan sopeutumista taloudellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin, taikka miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien edistäminen.

12 Varat Vuoden 1993 sääntelyssä täsmennettiin rakennerahastojen käyttöön asetetut varat Edinburgin Eurooppaneuvostossa joulukuussa 1992 päätettyjä määriä noudattaen. Rakennerahastoille varatut kokonaismäärärahat kaudella olivat vuoden 1999 hintoina 163 miljardia euroa. Jakautuminen tavoitteittain Ensisijaisten tavoitteiden osalta asetuksessa vahvistetaan tavoitteen 1 vuosijakauma. Tavoitteiden 2, 3 ja 4 osalta komissio vahvisti kullekin jäsenvaltiolle myönnettävien määrärahojen ohjeellisen jaon seuraavien perusteiden mukaan: kohdeväestö kansallinen varallisuus alueellinen varallisuus rakenteellisten ongelmien vakavuus, erityisesti työttömyys. Tavoitteen 5a osalta jako perustui pääasiassa pyrkimykseen taata edellisen kauden aikaisten varojen käytön jatkuvuus sekä maatalous- ja kalatalousalalla todettuihin erityisiin rakenteellisiin tarpeisiin. Yhteisön tukikehysten ja yhtenäisten ohjelma-asiakirjojen määrärahojen ohjeellinen jakautuminen tavoitteittain ja maittain (miljoonaa ecua, 1994) Jäsenvaltio Tavoite 1 Tavoite 2 Tavoitteet 3 ja 4 Tavoite 5a Tavoite 5b Tavoite 6 Belgia Tanska Saksa Kreikka Espanja Ranska Irlanti Italia Luxemburg Alankomaat Itävalta Portugali Suomi Ruotsi Yhdistynyt kuningaskunta EU yhteensä

13 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 13 Varat Berliinissä kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätti, että kaudella rakennerahastoille varatut kokonaismäärärahat ovat 195 miljardia euroa. Jakautuminen tavoitteittain Budjettivarat on jaettu tavoitteiden kesken siten, että ne keskitetään erityisesti tavoite 1-alueille. Rakennerahastojen varoista 69,7% on osoitettu tavoitteeseen 1; tästä summasta 4,3% on siirtymäkauden tukea (yhteensä 135,9 miljardia euroa). Rakennerahastojen varoista 11,5 % on osoitettu tavoitteeseen 2; tästä summasta 1,4 % on siirtymäkauden tukea (yhteensä 22,5 miljardia euroa). Rakennerahastojen varoista 12,3% on osoitettu tavoitteeseen 3 (yhteensä 24,05 miljardia euroa). Rakennerahastojen varoista 0,5 % on osoitettu KOR:lle yhteiseen kalastuspolitiikkaan kuuluvien liitännäistoimenpiteiden toteuttamista varten tavoite 1-alueiden ulkopuolella (yhteensä 1,1 miljardia euroa). Komissio jakaa kunkin tavoitteen osalta määrärahat ohjeellisesti jäsenvaltioiden kesken objektiivisten perusteiden mukaan ottaen huomioon työllisyyteen liittyvät erityispiirteet. Suoritusvaraus Kauden alussa suoritusvaraukseen jätetään 4 % kullekin jäsenvaltioille jaetuista määrärahoista. Kauden puolivälissä komissio jakaa tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa suoritusvarauksen parhaiten onnistuneille ohjelmille. Ohjelmien suoritustaso arvioidaan sellaisten jäsenvaltioiden määrittelemien määrällisten indikaattoreiden perusteella, jotka heijastavat tehokkuutta, hallintoa sekä rahoituksen toteutumista ja mittaavat ohjelman puoliväliin mennessä saavutettuja tuloksia suhteessa alkuperäisiin erityistavoitteisiin.

14 Ohjelmatyö Ohjelmakausi Kaudella rakennerahastojen ohjelmat laadittiin kuudeksi vuodeksi, lukuun ottamatta tavoitetta 2, jonka ohjelmakausi jaettiin kahteen kolmen vuoden jaksoon ( ja ). Tavoite 2-alueiden osalta tehtiin loppujen lopuksi kuitenkin vain pieniä muutoksia Espanjassa, Italiassa ja Alankomaissa. Kohdeväestön määrä pysyi muuttumattomana sekä yhteisön tasolla että kussakin jäsenvaltiossa. Kaksi menettelytapaa Nykyisen sääntelyn mukaan voidaan käyttää kahta menettelytapaa. Klassinen 3-vaiheinen menettelytapa: jäsenvaltio esittää kehittämissuunnitelman komissio laatii suunnitelman pohjalta jäsenvaltion ja kyseisten alueiden kanssa neuvotellen yhteisön tukikehyksen (YTK) tukitoimet toteutetaan kentällä yleensä toimenpideohjelman muodossa, mutta joskus myös suurhankkeena tai yleiskattavana tukena. Yksinkertaistettu 2-vaiheinen menettelytapa: jäsenvaltio esittää kehittämissuunnitelman yhtenäinen ohjelma-asiakirja (YOA). Ohjelmien lukumäärä Toimenpideohjelmia ja yhtenäisiä ohjelma-asiakirjoja, yhteisöaloiteohjelmia lukuun ottamatta, hyväksyttiin kaudella yhteensä lähes 600. Sisältö Lyhyesti sanottuna YTK, toimenpideohjelma ja YOA sisältävät seuraavaa: selvitys taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteesta sekä edellisen ohjelmakauden tulokset käytetyn strategian kuvaus rahoitustaulukot, joista esitetään yhteenveto eri lähteistä saatavista varoista tutkimus ehdotetun strategian ympäristövaikutuksista maininta asetetuista tavoitteista, mahdollisuuksien mukaan määrällisesti ilmaistuina toimintalinjat, niihin käytettävät varat ja tukimuodot luettelo suunnitelluista toimenpidekokonaisuuksista sekä niiden edunsaajista ja selvitys käytettävistä varoista.

15 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 15 Ohjelmatyö Ohjelmakausi Kaikkien tavoitteiden (1, 2 ja 3) ohjelmakausi kestää seitsemän vuotta ( ). Ohjelmia on kuitenkin mahdollista mukauttaa kauden puolivälissä väliarvioinnin ja suoritusvarauksen jaon seurauksena. Menettelytavan valinta Tavoite 1-alueiden osalta asetuksessa säädetään yhteisön tukikehyksen ja siihen liittyvien toimenpideohjelmien (joita koskevat ehdotukset voidaan esittää samaan aikaan YTK-ehdotuksen kanssa tai myöhemmin sen hyväksymisen jälkeen) käytöstä, mikäli määrärahat ovat yli miljardi euroa. Tavoitteiden 2 ja 3 osalta ja jos yhteisön osuus on alle miljardin euron asetuksessa esitetään yleisesti käytettävän yhtenäisiä ohjelma-asiakirjoja. Menettelytapa Komission ja jäsenvaltioiden asemaa asiakirjojen laatimisessa ja täytäntöönpanossa on tarkennettu. Ohjelmatyössä on kaudella kaksi uutuutta: Ensimmäinen uutuus on se, että komissio vahvistaa muodollisesti kaikkia tavoitteita (1, 2 ja 3) koskevat yhteisön toimintalinjat sisältävät suuntaviivat heti kun rakennerahastoasetukset on hyväksytty. Tämän jälkeen, samoin kuin nykyisessä menettelyssä, jäsenvaltiot laativat suunnitelmansa ja sopivat komission kanssa yhteisön tukikehyksistä, toimenpideohjelmista ja yhtenäisistä ohjelma-asiakirjoista, jotka sisältävät strategiset toimintalinjat, varat ja täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Toimenpideohjelmissa ja yhtenäisissä ohjelma-asiakirjoissa ei kuitenkaan enää kuvata yksityiskohtaisesti ohjelmiin kuuluvia toimenpiteitä kuten kauden ohjelmissa. Toinen uutuus on se, että toimenpideohjelmien ja yhtenäisten ohjelma-asiakirjojen hyväksymisen jälkeen jäsenvaltiot tai täytäntöönpanosta vastaavat alueet laativat kunkin ohjelman osalta uuden asiakirjan - ohjelma-asiakirjan täydennyksen - jossa vahvistetaan erityisesti tuensaajat ja varojen jako eri toimenpidekokonaisuuksille. Näiden uutuuksien avulla pyritään vastuualueiden selkeämpään jakoon ja toissijaisuusperiaatteen tehokkaampaan soveltamiseen siten, että Euroopan komissio valvoo strategisten toimintalinjojen noudattamista, mutta ohjelmien hallinnointi on hajautetumpaa. Ohjelmissa painotettavina yhteisötason tavoitteina rakennerahastoasetuksessa mainitaan perustamissopimukseen viitaten erityisesti hyvä kilpailukyky, korkea innovatiivisuuden aste ja työllisyys, kestävä kehitys sekä miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistäminen.

16 Ohjelmien hallinnointi ja seuranta Kumppanuus Sääntelyn mukaan kaudella ohjelmatyön kaikissa vaiheissa sovelletaan kumppanuutta, johon osallistuvat kunkin jäsenvaltion nimeämät, joko paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla toimivaltaiset viranomaiset sekä mahdollisesti talous- ja yhteiskuntaelämän osapuolet. Komissio on kuitenkin huomauttanut, että kaikkia kumppaneita ei ole aina otettu mukaan eivätkä päätösmenettelyt ole aina olleet selkeitä, mistä syystä kunkin osapuolen tehtävistä ja vastuualueista on ollut epäselvyyttä. Seurantakomitea Kullekin yhteisön tukikehykselle, yhtenäiselle ohjelma-asiakirjalle ja toimenpideohjelmalle on valittu seurantakomitea, jossa ovat edustettuina sekä alueellisen että kansallisen tason viranomaiset ja Euroopan komissio. Komitea kokoontuu yleensä kaksi kertaa vuodessa tarkastelemaan toimien täytäntöönpanon edistymistä. Se voi myös mukauttaa yhteisön tukea koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä edellyttäen että tuen kokonaismäärä ei kuitenkin muutu ja komissio hyväksyy tehdyn päätöksen.

17 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 17 Ohjelmien valmistelu, hallinnointi ja seuranta Kumppanuus Asetuksessa säädetään, että kumppanuus laajennetaan koskemaan alueellisia ja paikallisia viranomaisia, talouselämän osapuolia ja työmarkkinaosapuolia sekä muita toimivaltaisia elimiä. Mahdollisimman edustavia kumppaneita valitessaan jäsenvaltioiden on otettava huomioon tarve edistää miesten ja naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia sekä kestävää kehitystä. Kumppanuuteen on kuuluttava tukitoimien valmistelu, rahoitus, seuranta ja arviointi. Lisäksi jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että kaikilla kumppaneilla on mahdollisuus osallistua ohjelmatyön eri vaiheisiin. Hallintoviranomainen Sääntelyssä on uutta se, että jäsenvaltioiden edellytetään nimeävän kutakin ohjelmaa varten yhden hallintoviranomaisen, jonka vastuulla on ohjelman täytäntöönpano sekä hallinnoinnin säännönmukaisuuden ja tehokkuuden varmistaminen. Näitä ovat erityisesti: ohjelman seurantaan tarvittavien tilastotietojen ja rahoitusta koskevien tietojen kerääminen hallinnossa, seurannassa ja arvioinnissa käytettävän atk-järjestelmän käyttöönotto ja käyttö moitteettoman varainhoidon takaaminen yhteisön politiikan noudattaminen tiedotusta ja julkisuutta koskevien velvoitteiden täyttäminen ohjelma-asiakirjan täydennyksen muuttaminen tarvittaessa ohjelmien täytäntöönpanosta annettavien vuosikertomusten ja loppukertomusten laatiminen ja niiden toimittaminen komissiolle väliarvioinnin järjestäminen. Asetuksen mukaan Euroopan komissio ja hallintoviranomainen tarkastelevat vähintään kerran vuodessa edellisen vuoden tuloksia. Tarkastelun perusteella komissio voi esittää hallintoviranomaiselle huomautuksia tai suosituksia täytäntöönpanon parantamisesta. Seurantakomitea Asetuksessa täsmennetään, että seurantakomitean puheenjohtajana toimii jäsenvaltion tai hallintoviranomaisen edustaja. Seurantakomiteoita muodostettaessa on pyrittävä varmistamaan naisten ja miesten tasapuolinen edustus. Seurantakomiteoiden aseman vahvistamisesta kertoo se, että seurantakomitean pitää asetuksen mukaan hyväksyä ohjelma-asiakirjan täydennys ennen kuin se toimitetaan komissiolle, ja sen pitää myös hyväksyä kaikki ohjelmiin tai ohjelma-asiakirjan täydennykseen tehtävät muutokset. Tehtävät ja vastuualueet ohjelmien kaikissa vaiheissa voidaan näin vahvistaa seuraavasti: komissio vastaa ohjelman toimintalinjojen varsinaisesta ja strategisesta seurannasta hallintoviranomainen vastaa hallinnoinnista komission kanssa tehtyjen sopimusten ja seurantakomitean suuntaviivojen mukaisesti seurantakomitea vastaa toimintasuunnitelman seurannasta ja sen mahdollisista muutoksista. Ohjelmien hajauttamisen lisäämisen vastapainona asetuksessa säädetään, että kullekin ohjelmalle määritellään seurannassa käytettävät indikaattorit ja ohjelman täytäntöönpanosta raportoidaan vuosittain, jotta käytettävissä olevat tiedot ovat laadukkaita ja seurantaa voidaan toteuttaa yhteisön tasolla.

18 Yhteisöaloitteet ja uutta luovat toimet Rakennerahastoista rahoitetaan ensisijaisten tavoitteiden täytäntöönpanoa varten kansallisesta aloitteesta toteutettavien ohjelmien (YTK ja YOA) ohella myös yhteisöaloiteohjelmia ja uutta luovia toimia (tutkimuksia, pilottihankkeita jne.). Yhteisöaloitteet Yhteisöaloitteisiin voidaan käyttää enintään 9 % rakennerahastojen varoista tällä kaudella, ja niiden avulla pyritään toteuttamaan yhteisön kannalta erityisen hyödyllisiä toimia. Kaudella aloitteita on 13, ja niihin kuuluu yli 500 ohjelmaa. Interreg II: rajat ylittävä yhteistyö (vaihe A), energiaverkot (vaihe B), yhteistyö aluesuunnittelun alalla (vaihe C) Leader II: maaseudun kehittäminen Regis II: erittäin syrjäisten alueiden integrointi Employment: - NOW: naisten tasavertaisten työllistymismahdollisuuksien edistäminen sekä naisten tulevaisuuden ammatteihin ja johtavaan asemaan pääsyn helpottaminen - Horizon: vammaisten työllistymismahdollisuuksien parantaminen - Nuoret: kouluttamattomien alle 20-vuotiaiden integrointi työmarkkinoille - Integra: sosiaalisen syrjäytymisen uhkaamien henkilöiden integrointi ja toimet rasismia ja muukalaisvihaa vastaan Adapt: työntekijöiden sopeuttaminen teollisuuden muutoksiin ja tietoyhteiskuntaan Rechar II: hiilikaivosteollisuusalueiden uudistaminen Resider II: terästeollisuusalueiden uudistaminen Konver: puolustussektorista riippuvaisten alueiden talouden monipuolistaminen Retex: tekstiili- ja vaateteollisuudesta riippuvaisten alueiden talouden monipuolistaminen SME: pk-yritysten kilpailukyvyn lisääminen Urban: kaupunkien ongelmakortteleiden kehittäminen Pesca: kalastuksesta riippuvaisten alueiden talouden monipuolistaminen Peace: rauhan ja sovittelun tukeminen Pohjois-Irlannissa Uutta luovat toimet Pilotti- tai esittelyhankkeilla, joihin voidaan käyttää 1 % rakennerahastojen kokonaisvaroista, pyritään kokeilemaan uusia tapoja tai uusia toimialoja yhteisön rakennetuen alalla. Niitä voivat esittää jäsenvaltiot, paikallis- tai alueviranomaiset tai yksityiset tahot. Ne perustuvat yleensä komission ehdottamista aiheista julkaistaviin ehdotuspyyntöihin.

19 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 19 Yhteisöaloitteet jauutta luovat toimet Yhteisöaloitteet Sääntelyssä rajoitetaan aloitteiden määrä neljään ja täsmennetään niiden aiheet seuraavasti: 1 rajat ylittävä, valtioiden välinen ja alueiden välinen yhteistyö, jolla pyritään edistämään Euroopan alueen sopusointuista ja tasapainoista kehittämistä ja suunnittelua (INTERREG) 2 vaikeuksissa olevien kaupunkien ja niiden ongelma-alueiden taloudellinen ja sosiaalinen elvyttäminen (URBAN) 3 maaseudun kehittäminen paikallisten toimintaryhmien aloitteiden avulla (LEADER+) 4 valtioiden välinen yhteistyö kaikenlaisen työmarkkinoihin liittyvän syrjinnän ja epätasa-arvon uusien estämistapojen osalta (EQUAL). Toinen uusi piirre on se, että kutakin aloitetta rahoitettaisiin ainoastaan jostakin seuraavista rahastoista: 1+2: EAKR 3: EMOTR:n ohjausosasto 4: ESR. Uutta luovat toimet ja tekninen apu Sääntelyssä tarkennetaan, että uutta luovilla toimilla edistetään ensisijaisten tavoitteiden mukaisten tukitoimien laadun parantamiseen tarkoitettujen innovatiivisten menetelmien ja käytäntöjen kehittämistä. Teknisen avun toimenpiteisiin kuuluu erityisesti tutkimuksia, kokemusten- ja tiedonvaihtoa sekä hallintoa, seurantaa ja arviointia koskevien atk-järjestelmien kehittämistä. Varat Sääntelyssä ehdotetaan seuraavaa varojen käyttöä kaudella : rakennerahastojen varoista 5,35 % on myönnetty neljälle yhteisöaloitteelle (INTERREG, URBAN, LEADER, EQUAL) kunkin rahaston varoista 0,65 % on myönnetty uutta luovien toimien ja teknisen avun toimenpiteiden rahoittamiseen yhteisön tasolla.

20 Täydentävyys Jäsenvaltioiden on nykyisin täydentävyysperiaatteen mukaisesti säilytettävä julkiset tai niitä vastaavat rakenteelliset menonsa kaikilla tavoitealueilla vähintään samalla tasolla kuin edellisellä ohjelmakaudella ottaen kuitenkin huomioon ne makroekonomiset olosuhteet, joissa rahoitus tapahtuu, sekä seuraavat talouden erityistilanteet: yksityistäminen poikkeukselliset julkiset toimet edellisellä ohjelmakaudella kansalliset suhdanteet.

21 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 21 Täydentävyys Ottaen huomioon täydentävyyden valvonnan monimutkaisuuden tulevaisuudessa on tarkoitus - yksinkertaistaa tarkistuksen maantieteellistä tasoa seuraavasti: kaikki kehityksessä jälkeen jääneet tavoite 1-alueet jäsenvaltiossa tavoitteet 2 ja 3 yhdistettynä koko maassa - tehdä tarkistus ainoastaan kolme kertaa seuraavasti: yhteisön tukikehyksiä tai yhtenäisiä ohjelma-asiakirjoja hyväksyttäessä kauden puolivälissä eli mennessä kauden lopussa eli mennessä. Näiden tarkistusten mahdollistamiseksi jäsenvaltioiden on uuden sääntelyn mukaan toimitettava komissiolle tarkistusten suoritusaikana tarkoituksenmukaiset tiedot. Uusissa ohjelma-asiakirjoissa (YTK tai YOA) olisikin erityisesti ennakkotarkistusta varten mainittava kausien ja osalta: julkisten tai niitä vastaavien menojen määrä tavoite 1-alueilla aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan liittyvät menot tavoite 2- ja 3-alueilla. Yleisesti kyseisten kansallisten menojen määrä sovitaan jäsenvaltion ja komission välillä periaatteessa vähintään edellisen ohjelmakauden tasoa vastaavalle tasolle.

22 Osarahoituksen osuus Tällä hetkellä yhteisön osuus ohjelmien rahoituksesta on rajattu seuraavasti: Tavoite 1-alueilla enintään 75 % kokonaiskustannuksista ja pääsääntöisesti vähintään 50 % julkisista menoista. Koheesiorahaston tukemissa maissa osarahoituksen osuus voi tietyissä tapauksissa olla 80 % kokonaiskustannuksista ja erityisen syrjäisillä alueilla jopa 85 %. Muualla osuus on enintään 50 % tukikelpoisista kokonaiskustannuksista ja vähintään 25 % tukikelpoisista julkisista menoista. Yhteisön osarahoittamissa yritysinvestoinneissa yhteisön osuus saa nykyisen sääntelyn mukaan olla enintään 50 % tavoite 1-alueilla ja 30 % muilla alueilla.

23 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 23 Osarahoituksen osuus Kaudella yleisosuudet säilytetään sääntelyn mukaan ennallaan. Tuloja tuottaville infrastruktuuri-investoinneille asetetaan kuitenkin seuraavat ylärajat: 50 % koheesiorahaston tukea saavissa maissa enintään 40 % kokonaiskustannuksista tavoite 1-alueilla 25 % tavoite 2-alueilla. Näitä määriä voidaan korottaa 10 %, jos tuki käytetään uusiin rahoitusjärjestelyihin. Yhteisön rahoitusosuutta vähennetään myös yritysinvestoinneissa seuraavasti: 35% tavoite 1-alueilla. 15% tavoite 2-alueilla. Näitä määriä voidaan korottaa 10 %, jos tuki käytetään uusiin rahoitusjärjestelyihin.

24 Tukikelpoiset toimenpidekokonaisuudet Kutakin rahastoa koskevissa asetuksissa määritellään yleisesti rakennerahastojen tukea saavat toimenpidekokonaisuudet. EAKR: tuottavat investoinnit, joilla luodaan tai säilytetään pysyviä työpaikkoja infrastruktuuri-investoinnit, joiden soveltamisala vaihtelee tavoitteittain alueiden omien mahdollisuuksien kehittäminen: paikallinen kehitys ja pk-yritykset ESR: pitkäaikaistyöttömien ammattiin pääsy työtä hakevien nuorten ammattiin pääsy työmarkkinoilta syrjäytymässä olevien henkilöiden ammattiin pääsy yhtäläisten mahdollisuuksien lisääminen työmarkkinoilla työntekijöiden sopeuttaminen teollisiin muutoksiin työpaikkojen pysyvyys ja lisääminen inhimillisten voimavarojen lisääminen tutkimuksessa, tieteessä ja teknologiassa koulutusjärjestelmien tehostaminen. EMOTR:n ohjausosasto: Maatalouden rakenteisiin liittyvät toimenpiteet maataloustulojen tukeminen, toimintojen säilyttäminen vuoristoalueilla tai epäsuotuisilla alueilla, nuorten viljelijöiden viljelyn kannustaminen maatilojen rakenteiden tehokkuuden parantaminen tuottajaryhmittymien perustamisen kannustaminen tuotannon uudistaminen, monipuolistaminen, uudelleensuuntaaminen ja maataloustuotteiden laadun parantaminen. Maaseutualueiden toimintojen monipuolistamiseen liittyvät toimenpiteet maaseudun infrastruktuurien kehittäminen matkailuinvestointien kannustaminen luonnononnettomuuksien ehkäiseminen, kylien kunnostaminen, maaseudun perinnön suojelu, metsätalouden kehittäminen ja metsien hyödyntäminen, ympäristönsuojelu, maaseutuympäristön säilyttäminen, uudet rahoitusjärjestelyt jne. KOR pyyntiponnistusten sopeuttaminen laivaston nykyaikaistaminen vesiviljelyn kehittäminen merialueiden suojelu kalastussatamien varustaminen kalastustuotteiden jalostus ja kaupan pitäminen tuotteiden myynninedistäminen. Yleisten sääntöjen lisäksi komissio on laatinut jäsenvaltioiden kanssa neuvotellen yksityiskohtaiset, yhteiset säännöt menojen tukikelpoisuudesta, jotka on liitetty vuodesta 1997 kaikkiin ohjelmiin (tukikelpoisuuslomakkeet).

25 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 25 Tukikelpoiset toimenpidekokonaisuudet EAKR:sta ja KOR:stä kaudella tukea saavat toimenpidekokonaisuudet ovat yleisesti samanlaisia kuin edellisellä kaudella. Uusi EMOTR-asetus maaseudun kehittämisestä sisältää unionin kaikkia maaseutualueita koskevia toimenpiteitä. Näitä ovat: maatilainvestoinnit nuorten viljelijöiden toiminnan aloittaminen koulutus varhaiseläketuet epäsuotuisten alueiden luonnonhaittakorvaukset maatalouden ympäristötoimenpiteet maataloustuotteiden jalostus ja kaupan pitäminen metsätalouden kehittäminen ja metsien hyödyntäminen maaseutualueiden mukauttamista ja kehittämistä koskevat toimenpiteet Tavoite 1-alueilla nämä toimenpiteet rahoitetaan EMOTR:n ohjausosastosta, lukuun ottamatta epäsuotuisten alueiden luonnonhaittakorvauksia, varhaiseläketukia, maatalouden ympäristötoimenpiteitä sekä metsätalouden kehittämisen ja metsien hyödyntämiseen liittyviä toimenpiteitä, jotka rahoitetaan EMOTR:n tukiosastosta. Muut kuin tavoitteen 1 mukaiset toimenpiteet rahoitetaan EMOTR:n tukiosastosta. ESR:sta rahoitettavat toimet on jaoteltu kolmeen luokkaan seuraavasti: Henkilöapu: ammatillinen koulutus, työllistämistuki, ylempi koulutus tieteen ja tutkimuksen aloilla, uudet työllistämismahdollisuudet Rakenteisiin ja järjestelmiin suunnattava tuki: koulutusjärjestelmien parantaminen, työvoimapalvelujen nykyaikaistaminen, tarvittavan ammattipätevyyden ennakointijärjestelmät Liitännäistoimenpiteet: tietoisuuden lisääminen, palvelujen tarjonta jne. Yleisten soveltamisalojen lisäksi asetuksessa säädetään, että tukikelpoisten menojen osalta sovelletaan kansallista lainsäädäntöä, jos komissio ei vahvista yhteisiä sääntöjä (vrt. nykyiset tukikelpoisuuslomakkeet). Asetuksessa säädetään myös mahdollisuudesta monipuolistaa rahoitusmuotoja. Suorien tukien lisäksi voidaan käyttää muita tukimuotoja, kuten takaisinmaksettavia tukia, korkotukia, takuita ja omistusosuuden hankkimista. Hyödyntämällä uusien rahoitusjärjestelyjen tarjoamia mahdollisuuksia on tarkoitus ottaa paremmin huomioon tiettyjen hankkeiden tuottavuus ja kannustaa hankkeiden vetäjiä käyttämään muunlaisia rahoitusmuotoja, esimerkiksi Euroopan investointipankin (EIP) tai Euroopan investointirahaston (EIR) rahoitusta.

26 Varainhoito Rakennerahastojen varainhoito perustuu sitoumus- ja maksujärjestelmään. Komission sitoumukset tehdään vuosittaiserinä seuraavasti: ensimmäinen erä sidotaan tehtäessä päätös ohjelman hyväksymisestä tämän jälkeen erät sidotaan rahoitussuunnitelman ja toimien toteutusasteen mukaan Maksut puolestaan liittyvät sitoumuksiin seuraavasti: ensimmäinen ennakko on enintään 50 % vastaavasta sitoumuksesta toinen ennakko on enintään 30 % kyseisestä sitoumuksesta jäännös maksetaan, kun ohjelman päättämiselle asetetut ehdot on täytetty Maksuaikataulu on seuraavanlainen: komissio suorittaa maksut kahden kuukauden kuluessa jäsenvaltion pyynnöstä rahat siirretään lopulliselle tuensaajalle kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun komissio on suorittanut maksun.

27 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 27 Varainhoito Sitoumukset ja maksut säilytetään, mutta ne erotetaan toisistaan. Sitoumukset tehdään vuosittain viimeistään 30. huhtikuuta. Komissio vapauttaa automaattisesti ne sitoumukseen sisältyvät määrät, joita ei ole maksettu sitoumuksen tekemistä seuraavan toisen vuoden loppuun mennessä. Maksujen osalta otetaan käyttöön yksinkertainen mutta vaativa uusi järjestelmä: komissio maksaa ensimmäisen sitoumuksen yhteydessä jäsenvaltioille enintään 7 %:n ennakon rakennerahastoista ohjelmaan varatusta kokonaistuesta seuraavat maksut maksetaan tosiasiallisesti maksettujen ja jäsenvaltion varmistamien menojen perusteella jäännös maksetaan, jos komissio on saanut ja hyväksynyt kaikki vaaditut asiakirjat (ilmoitus tosiasiallisista menoista kuuden kuukauden kuluessa ohjelmassa vahvistetusta maksupäivästä, ohjelman vuosikertomukset ja loppukertomus) Uudella järjestelmällä, jossa sitoumukset tehdään automaattisesti vuosittain ja käyttämättömät sitoumukset vapautetaan, pyritään yksinkertaistamaan menettelyjä ja tehostamaan ohjelmien täytäntöönpanoa. Uudessa maksujärjestelmässä menettelyjä yksinkertaistetaan siten, että yhteisön talousarvioon kirjataan ohjelmien alussa kiinteä indeksi.

28 Varainhoidon valvonta Nykyisen sääntelyn mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet toimien asianmukaisen toteuttamisen valvomiseksi, sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi sekä väärinkäytön tai huolimattomuuden vuoksi aiheettomasti maksettujen summien takaisin perimiseksi. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle tältä osin toteuttamansa toimenpiteet. Niiden on ilmoitettava säännöllisesti käynnissä olevat hallinnolliset tai oikeudelliset menettelyt ja pidettävä komission saatavilla kaikki varainhoitoa koskevat kertomukset. Komissio voi myös suorittaa rahoitettujen toimien sekä jäsenvaltion hallinto- ja valvontajärjestelmien tarkastuksia paikalla. Jos tarkastuksessa havaitaan sääntöjenvastaisuuksia tai merkittäviä toimen muutoksia, komissio voi lisäksi kumppanuusperiaatetta noudattaen vähentää yhteisön rahoitustukea tai pidättää sen.

29 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 29 Varainhoidon valvonta Uudessa sääntelyssä todetaan selvästi, että varainhoidon valvonnasta vastaavat ensisijaisesti jäsenvaltiot, ja eritellään siihen liittyvät tehtävät seuraavasti: tehokkaan hallinto- ja valvontajärjestelmän käyttöönotto ja siitä ilmoittaminen komissiolle yhteisön varojen tehokkaan ja sääntöjenmukaisen hallinnon varmistaminen komissiolle toimitettujen menoilmoitusten oikeellisuuden varmistaminen yhteisön sääntelyn noudattamisen varmistaminen sääntöjenvastaisuuksien ehkäisy, tutkinta ja korjaaminen yhteistyö komission kanssa yhteisön varojen moitteettoman hoidon varmistamiseksi lausunnon laadituttaminen hallintoviranomaisesta riippumattomalla yksiköllä loppumaksupyynnön pätevyydestä sekä toimien säännönmukaisuudesta Komission vastuualaan kuuluvat seuraavat tehtävät: varmistaa jäsenvaltioiden hallinto- ja valvontajärjestelmien olemassaolo tehdä tarkastuksia paikalla pyytää asianomaista jäsenvaltiota suorittamaan tällaisia tarkastuksia sääntöjenvastaisuuksia todettaessa toimittaa suositukset tai korjaavia toimenpiteitä koskevat pyynnöt hallinnon puutteiden tai sääntöjenmukaisuuksien korjaamiseksi Komissio ja jäsenvaltiot tapaavat vuosittain koordinoidakseen yhteistyössä ohjelmat ja valvontamenettelyt ja tehdäkseen johtopäätökset erilaisista valvontatoimista. Jäsenvaltiot vastaavat ensisijaisesti sääntöjenvastaisuuksien tutkimisesta sekä rahoituskorjausten tekemisestä. Jos kuitenkin todetaan, että jäsenvaltioiden toimissa on puutteita tai rahoitusta koskevia sääntöjenvastaisuuksia, komissio voi: pyytää jäsenvaltiota toimittamaan huomautuksensa vähentää rahastojen tukea kyseiselle ohjelmalle tai peruuttaa tuen kokonaisuudessaan tai osittain, jos jäsenvaltio ei tee pyydettyjä korjauksia ja jos sovittelu epäonnistuu. Rahoituskorjaus on joko todetun sääntöjenvastaisuuden suuruinen tai se voidaan vahvistaa kiinteämääräiseksi, jos jäsenvaltion hallinto- tai valvontajärjestelmä on yleisesti puutteellinen.

30 Arviointi Nykyisin käytetään kolmenlaista arviointitapaa: ennakkoarviointi väliseuranta jälkiarviointi Kaikista arviointivaiheista vastaavat sekä jäsenvaltiot että komissio. Asetusten mukaan toimivaltaisten viranomaisten on osallistuttava arviointiin siten, että se voidaan suorittaa mahdollisimman tehokkaasti.

31 R AKENNERAHASTOUUDISTUS VERTAILEVA TUTKIMUS 31 Arviointi Kautta varten uudessa sääntelyssä täsmennetään kolme arviointitapaa (ennakko-, väli- ja jälkiarviointi) ja eritellään kuka mistäkin vastaa. Ennakkoarvioinnista vastaavat jäsenvaltion suunnitelmat laativat toimivaltaiset viranomaiset. Siinä käsitellään alueen ja kyseisen alan heikkouksia ja vahvuuksia. Siinä arvioidaan valitun strategian ja tavoitteiden johdonmukaisuutta kyseisen alueen ominaispiirteiden kanssa, mukaan lukien väestötieteellinen kehitys, ja määritellään suunniteltujen toimintalinjojen toivottu vaikutus esittämällä mahdollisuuksien mukaan määrällisesti niiden tavoitteet erityisesti työllisyyden, ympäristön sekä naisten ja miesten tasa-arvon suhteen. Väliarvioinnista vastaavat ohjelmien hallintoviranomaiset yhdessä komission kanssa. Siinä tarkastellaan tukitoimien ensimmäisiä tuloksia, niiden johdonmukaisuutta ennakkoarvioinnin kanssa, asetettujen tavoitteiden asianmukaisuutta samoin kuin moitteetonta varainhoitoa sekä kyseisen ohjelman seurannan ja täytäntöönpanon laatua. Sen tekee hallintoviranomaisesta riippumaton arvioitsija. Se saatetaan tukitoimen seurantakomitean käsittelyyn ja sen jälkeen komissiolle viimeistään 31. päivänä joulukuuta Sitä käytetään ohjelman puolivälitarkistuksen ja suoritusvarauksen jakamisen perustana. Jälkiarvioinnista vastaa Euroopan komissio yhdessä kyseisen jäsenvaltion ja hallintoviranomaisen kanssa. Sen tarkoituksena on selvittää varojen käyttöä, tukitoimien tehokkuutta ja vaikuttavuutta ja niiden vaikutuksia sekä niiden johdonmukaisuutta ennakkoarvioinnin kanssa. Siinä pyritään siis tekemään päätelmiä taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta (koheesiosta). Myös jälkiarvioinnin tekee riippumaton arvioitsija, ja sen on oltava valmis viimeistään Kustakin yhteisön tukikehyksestä, toimenpideohjelmasta ja yhtenäisestä ohjelma-asiakirjasta tehdään arvio jo ennen 31. joulukuuta 2005 ohjelmatyön seuraavan vaiheen valmistelemiseksi. Asetuksen mukaan arviointikertomukset ovat julkisia.

Rakennerahastouudistus

Rakennerahastouudistus 2000 Sisällys - 2006 Rakennerahastouudistus Vertaileva selvitys: Kaudet 1994 1999 ja 2000 2006 1. KESKITTÄMINEN 1.1. Ensisijaiset tavoitteet.................................9 1.2. Kalastus ja maaseudun

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 146 final 2011/0276 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteiseen strategiakehykseen kuuluvia

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 2017/0247 (COD) PE-CONS 53/17 FSTR 73 FC 83 REGIO 104 SOC 681 AGRISTR 98 PECHE 408 CADREN 106 POLGEN 135 CODEC 1685 SÄÄDÖKSET

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 145 final 2011/0268 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta VÄLIAIKAINEN 14. maaliskuuta 2001 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta aluepolitiikka-, liikenne-

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. (Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1260/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999,

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. (Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1260/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, 26.6.1999 L 161/1 I (Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1260/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO,

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset, 9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä heinäkuuta 1999, rakennerahastojen tavoite n:o 1 -alueiden luettelosta kaudeksi

KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä heinäkuuta 1999, rakennerahastojen tavoite n:o 1 -alueiden luettelosta kaudeksi L 194/53 KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä heinäkuuta 1999, rakennerahastojen tavoite n:o 1 -alueiden luettelosta kaudeksi 2000 2006 (tiedoksiannettu numerolla K(1999) 1770) (1999/502/EY) EUROOPAN YHTEISÖJEN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2013(BUD) Lausuntoluonnos Victor Boștinaru (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2013(BUD) Lausuntoluonnos Victor Boștinaru (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2015/2013(BUD) 6.3.2015 TARKISTUKSET 1-14 Victor Boștinaru (PE549.331v01-00) lisätalousarviosta nro 2/2015: maksusitoumusten siirtäminen ja jaettu hallinnointi;

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1261/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999,

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1261/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, 26.6.1999 L 161/43 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1261/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, Euroopan aluekehitysrahastosta EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) 15505/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FSTR 86 FC 84 REGIO 108 FIN 878 Pysyvien edustajien

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2016 COM(2016) 353 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN STRATEGISTEN INVESTOINTIEN RAHASTON TAKUURAHASTON

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 6.3.2019 A8-0021/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi, jolla luodaan edellytykset alueellisten yhteistyöohjelmien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 11/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÖYTÄKIRJA, LIITE VIII EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Brysselissä, 30. tammikuuta 2002 Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Budjettikomissaari Michaele Schreyer totesi Tänään hyväksymässään ilmoituksessa komissio esittelee yleistä

Lisätiedot

Uusi koheesiokumppanuus

Uusi koheesiokumppanuus Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013

EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013 EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013 ylitarkastaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriö Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 24.11.2005 Hki, Messukeskus EU

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.2.2019 C(2019) 1090 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 15.2.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täydentämisestä sellaisen rahoitusmuodon

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM/Alueiden kehittämisyksikkö

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi 2000 2006: menettelytapoja koskevat valmisteluasiakirjat

Uusi ohjelmakausi 2000 2006: menettelytapoja koskevat valmisteluasiakirjat EUROOPAN KOMISSIO PÄÄOSASTO XVI ALUEPOLITIIKKA JA KOHEESIO Toimien koordinointi ja arviointi Uusi ohjelmakausi 2000 2006: menettelytapoja koskevat valmisteluasiakirjat VALMISTELUASIAKIRJA 1 Rakennerahastojen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10694/17 FIN 416 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 27. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2014 C(2014) 5308 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 30.7.2014, yleisölle suunnattavista tiedotus- ja julkistamistoimenpiteistä sekä tuensaajille suunnattavista

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2011 KOM(2011) 199 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Varainhoitovuotta 2012 koskeva rahoituskehyksen tekninen mukautus BKTL:n muutosten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2014 COM(2014) 546 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista Varojärjestelmä No 7-8/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.7.2015 COM(2015) 371 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menojen kehityksestä Varojärjestelmä nro 6-7/2015 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 C(2017) 4675 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.7.2017, organisaatioiden hyväksymiseen Eures-jäseniksi ja Eures-yhteistyökumppaneiksi käytettävien

Lisätiedot

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset: MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) 8642/1/03 REV 1 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) 8642/1/03 REV 1 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD) 8642/1/03 REV 1 ADD 1 EDUC 79 CODEC 518 OC 348 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston 16.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 16.7.2008 TYÖASIAKIRJA 1 erityiskertomuksesta nro 1/2008 ohjelmakausiin 1994 1999 ja 2000 2006 liittyvien suurten investointihankkeiden käsittely-

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. koheesiorahastosta. (komission esittämä)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. koheesiorahastosta. (komission esittämä) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 14.7.2004 KOM(2004) 494 lopullinen 2004/0166 (AVC) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS koheesiorahastosta (komission esittämä) FI FI PERUSTELUT Perustamissopimuksen 161 artiklan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11.

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11. EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa 2021- MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11.2018 Yhteisen maatalouspolitiikan yleis- ja erityistavoitteet Toimenpiteet

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 29.4.2015 2015/2079(BUD) MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta

Lisätiedot

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin IP/07/1919 Bryssel 13. joulukuuta 2007 Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän ja kohdentavat sen paremmin Euroopan komission viimeisin valtiontukien tulostaulu osoittaa

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 MAASEUTURAKENTAMISEN SUUNNITTELUN AJANKOHTAISPÄIVÄ 3.2.2009 EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 C-G Mikander, Maaseutuvirasto Sivu 1 4.2.2009 EU:n maaseutupolitiikka

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI EU:n budjetti vuonna 2006: yhteensä 121 mrd. euroa Maataloustuet: 43,3 mrd. euroa Muut menot: 3,6 mrd. euroa Hallintomenot: 6,7 mrd. euroa Rahoitus EU:n ulkopuolelle: 5,5 mrd. euroa Muut sisäiset politiikat:

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus 20.3.2019 A8-0094/215 215 João Ferreira, Miguel Viegas, João Pimenta Lopes, Marisa Matias Johdanto-osan 9 kappale (9) Jotta voidaan tukea jäsenvaltioiden ja alueiden ponnisteluja vastata uusiin haasteisiin,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

{ DOCPROPERTY "Classification" \* MERGEFORMAT }

{ DOCPROPERTY Classification \* MERGEFORMAT } FI { DOCPROPERTY "Classification" \* MERGEFORMAT } EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 13.11.2000 KOM(2000)698 lopullinen OSA I KOMISSION KERTOMUS Rakennerahastot 1999 11. vuosikertomus { DOCPROPERTY

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMAN MUUTOSESITYS (taulukot)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMAN MUUTOSESITYS (taulukot) TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Rahoitus- ja indikaattoritaulukot Muistion liite Alueosasto 1 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMAN MUUTOSESITYS (taulukot) Rahoitustaulukoissa on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot