-LEHTI. Kun kaikki ei mene kuin Strömsössä. Hyvä jälkihoito tuo elinpäiviä. Järjestöyhteistyö lisääntymässä. Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "-LEHTI. Kun kaikki ei mene kuin Strömsössä. Hyvä jälkihoito tuo elinpäiviä. Järjestöyhteistyö lisääntymässä. Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry"

Transkriptio

1 -LEHTI Kun kaikki ei mene kuin Strömsössä Sari ja tytär Inka ovat kotiutuneet hyvin Helsinkiin. Sari Männikköä elämä on koetellut rankemman kautta. Ei riitä, että hän on itse sairastunut vakavasti ja käynyt läpi sydänsiirron, vaan myös hänen lapsensa ovat perineet saman sairauden. Sari muistaa jo nuorena oireilleensa rajusti fyysisen rasituksen yhteydessä. Ensimmäisen kerran häntä tutkittiin tarkemmin kun hänet tuotiin laivalta sydänpysähdyspotilaana maihin. Mitään ei kuitenkaan löydetty. Koulun Cooperin testeissäkin Sari pyörtyili, mutta sen ajateltiin johtuvan vain huonosta kunnosta. Yritin ihan hulluna nostaa kuntoa, mutta eipä se noussut, muistelee Sari nuoruuttaan Pohjanmaalla. Hyvä jälkihoito tuo elinpäiviä Järjestöyhteistyö lisääntymässä 4 8 Kaksi ensimmäistä raskautta menivät pyörtyilyn merkeissä ja Sari ravasi kardiologeilla tämän tästä. Sydämestä nähtiin että se on paksuuntunut ja leposyke pyöri kovakuntoisen urheilijan lukemissa ollen 30 lyöntiä sekunnissa. Sarin tilaa ei kuitenkaan pidetty vaarallisena eikä sen oletettu haittaavan synnytystä. Papereissa luki sinne jo nuoruudessa kirjattu diagnoosi toiminnallinen sivuääni. Myöhemmin diagnosoitua hypertrofista kardiomyopatiaa ei tuolloin vielä tunnettu. Kolmas raskaus vuonna 2006 oli sitten se viimeinen etappi, jolloin Sarin sydän sanoi yhteistyösopimuksen irti. Sari muistaa vielä kouluavustajana työskennellessään ihmetelleensä, miten vaikeaa kaikki oli. Matka autolta opettajain huoneeseenkin tuntui ylivoimaiselta. Lopulta Sarille jouduttiin tekemään hätäsektio. Vauva ei ollut enää kasvanut ja Sarille oli kertynyt nestettä niin, että synnytyksen jälkeen sitä lähti hänestä 28 litraa kolmen viikon aikana. Tässä yhteydessä diagnoosikin löytyi ja lääkäri totesi, ettei tämä sydän olisi enää kauaa kestänyt. Sarilla todettiin mutaation aiheuttama hypertrofinen kardiomyopatia. Mutaatio oli laadultaan niin aggressiivinen, että se on siirtynyt myös kaikille Sarin lapsille. Inka sai diagnoosin jo sektion jälkeen keskolassa, kaksi vanhempaa sisarusta Saku 9 v ja Miisa 7 v myöhemmin saman keväänä. Beetasalpaajalääkityksen avulla oireita on pystytty lievittämään ja taudin etenemistä hidastamaan. Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry

2 Päätös sit ku -elämälle Syksyllä 2009 Sari sai aivoinfarktin ja pari kuukautta myöhemmin Miisa ensimmäisen sydänpysähdyksen. Silloin Sari päätti, että enää ei tehdä asioita sitten kun vaan tässä ja nyt. Perhe alkoi viettää enemmän aikaa yhdessä ja matkustella. Mennyt vuosi oli ollut niin rankka, että perhe kaipasi jotain isompaa muutosta ja muutti kesäkuun 2010 alussa Espanjan Fuengirolaan. Tiedossa oli jo tuolloin, että tulevaisuudessa Sarilla olisi sydänsiirto edessä. Espanjassa oli tarkoitus olla puoli vuotta, mutta syksyllä Sarin kunto romahti ja takaisin lähdettiin jo marraskuussa. Pian kotiutumisen jälkeen tammikuussa 2011 Sari joutui siirtoselvityksiin ja huhtikuussa hänet laitettiin listalle. Kun siirto syyskuussa sitten tehtiin, Sarin hapenottokyky oli enää 10 %. Se oli kuin olisi mopolla vetänyt rekkaa perässään, kuvailee Sari oloaan. Siirron jälkeen fiilikset olivat huipussaan. Oli mahtavaa, kun pystyi taas haaveilemaan ja suunnittelemaan tulevaa. Kolmen kuukauden kuluttua Sari liittyi SYKE:n jäseneksi. Yhdistyksessä hänelle oli heti selvä kutsumus osallistua vertaistukikoulutukseen. Omien kokemusten kautta hän ymmärsi, miten tärkeää oli saada tietoa ja kuulla muiden kokemuksia, kun alettiin puhua sydänsiirrosta. Nyt Sarilla on takana kuusi vuotta yhdistysaktiivina ja tämän vuoden alussa hän aloitti uran SYKE:n ensimmäisenä naispuheenjohtajana. Sari muutti nykyisen miehensä Teemun ja nuorimmaisen tyttärensä Inkan (11 v) kanssa Helsinkiin viime vuoden lopulla. Sekä Teemu että Sari ovat työllistyneet heti ja perhe on viihtynyt hyvin pääkaupunkiseudulla. Sarin koulutustausta on kasvatuspuolelta ja hän tekee keikkaa sijaispalvelun kautta kehitysvammaisten koulunkäyntiavustajana akselilla Helsinki Espoo Vantaa. Tytöistä vanhempi Miisa (18 v) asuu Tampereella omillaan ja käy ilmaisutaidelukiota, ja nyt jo aikuinen Saku (20 v) jäi Pohjanmaalle. SYKEn puheenjohtajuuden lisäksi Sari on mukana Karpatiat-yhdistyksen toiminnassa, Harvinaisverkoston kokemusasiantuntijaryhmässä sekä Sydänliiton jäsenjärjestöjen yhteistyöryhmässä. Sen ajan, mitä yhdistystoiminnalta jää vapaaksi Sari käyttää mielellään ulkoiluun, talvella kävellen ja kesällä pyöräillen. Sari oli mukana myös elinsiirron saaneiden MM-kisoissa Durbanissa 2013 ja viime kesän EM-kotikisoissa Vantaalla, mistä muistona uinnin hopeamitali. IntLog Oy Allekirjoita elinluovutuskortti. Kerro tahtosi läheisillesi. 2 Syke

3 -LEHTI Puheenjohtajan tervehdys! Suomi kuntoon Suomi täyttää sata vuotta ja sen kunniaksi järjestetään monenlaista katsausta ja tapahtumaa. Ne henkilöt, jotka ovat nähneet itsenäistymisen alkuajan, ovat kokeneet huikean teknisen, taloudellisen ja tieteellisen kehityksen. Suomi ei todellakaan ole se sama Suomi kuin sata vuotta sitten. Katsoimme taannoin televisiosta historiallista draamaa, johon totesin, että onneksi en ole elänyt 1900-luvun alun Suomessa. Ajattelin lähinnä naisen asemaa, hygieniaa ja asuinoloja. Niin, ethän sinä olisi hengissäkään enää, mies vieressä tokaisi. Menestystarinamme perustuu paljolti kehitykseen terveydenhuollon saralla. Yksi suuria etappeja on ollut tuberkuloosin voittaminen 1900-luvun puolivälissä. Elinsiirrot ovat olleet niitä kehitysaskelia, joiden ansiosta yhdistyksemme on olemassa ja tämäkin lehti ilmestyy. Ironista on, että samalla kun lääketiede on kehittänyt aina vain hienompia hoitomuotoja sairauksien voittamiseksi, on ihminen omaksunut elämäntavan, joka sairastuttaa entistä enemmän. Me, jotka olemme saaneet toisen mahdollisuuden, osaamme ehkä paremmin ottaa tilaisuudesta vaarin ja vaalia saavuttamaamme terveyttä. Tuonnempana lehdessä vielä tarkemmin, mitä se meidän siirrokkaiden kohdalla tarkoittaa. Toivoa sopii, että sama motivaatio löytyisi myös muilta suomalaisilta ja ennen kaikkea päättäjiltä, jotka satavuotiasta hyvinvointivaltiotamme koskevia päätöksiä tekevät. Ehkä silloin pysymme kunnossa seuraavatkin sata vuotta. Tuija Helander Jännityksellä odottelen, koska täällä Suomessa päästään nauttimaan kesän lämmöstä. Äitienpäiväviikonloppu antoi jo vähän toivoa tämän pitkän ja kylmän kevään keskelle. Se toi mukanaan voimaannuttavan ajatuksen luonnon elinvoimaisuudesta. Sydänliiton toista vuotta käytössä oleva strategia kuuluu: Elinvoimainen Sydänliitto näkyy, kuuluu ja vaikuttaa. Syke ry on yksi sydänliiton valtakunnallisista jäsenjärjestöistä, joten mielestäni mekin voisimme ottaa tuon lauseen omaksi ohjenuoraksemme. Elinvoimaisuuden tavoittelulla voisimme hakea toimintaamme joidenkin toimintojen uudistamista, hyvien käytänteiden vahvistamista sekä myös rohkeutta luopua toiminnoista, jotka eivät enää hyödytä meitä järjestönä. Elinvoimaisuus tarkoittaa myös monimuotoisuutta, sitä että otamme entistä enemmän huomioon jäsenistömme kokonaisuudessaan. Elinvoimaisuus tarkoittaa myös entistä tiiviimpää yhteistyötä. Tällä tarkoitan yhteistyötä järjestön sisällä ihan yhtä lailla kuin yhteistyötä muiden järjestöjen ja yhdistysten kanssa. Olen jo aiemminkin korostanut yhteistyön merkitystä. Paikallisissa syke-tapaamisissa olisi tärkeää löytää toimintamalleja, joissa jokainen voisi tuntea osallisuutta. Valtakunnallisesti on tärkeää, että jokainen syke ry:n jäsen voi tuntea voivansa vaikuttaa. Paikallisesti voisimme entistä enemmän vahvistaa yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Tämä vaatii hieman rohkeutta, mutta uskon sen kantavan hedelmää. Yhteistyöterveisin, Sari Männikkö Sari Männikkö on SYKE:n historian ensimmäinen naispuheenjohtaja. Syke-lehti 1/2017 Julkaisija: Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry Toimitus: Tuija Helander (vast.), Jari Lauren, Ilkka Vass Taitto: Mari Aarikka / Mainos Mariini Painopaikka: Eura Print Oy Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry Oltermannintie 8, Helsinki syke@syke-elinsiirrot.fi Facebook: Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry puh tai fax Pankki Nordea: FI Keräystili: FI Syke

4 Hyvä jälkihoito tuo elinpäiviä Sydän- ja keuhkosiirron saaneiden odotettavissa oleva elinikä on noussut viime vuosina merkittävästi. Tähän on vaikuttanut niin hyljinnänestolääkityksen vaihtoehtojen lisääntyminen kuin myös, ja ennen kaikkea niihin liittyvien liitännäissairauksien hoidon tehostuminen. Hyljinnänestolääkitys on elinikäinen. Hyljinnänestoon käytettäviin lääkkeisiin liittyy monia haittavaikutuksia kuten sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, luuston ja lihasten heikentyminen ja yleinen vastustuskyvyn aleneminen. Tyypillisiä näistä johtuvia liitännäissairauksia ovat verenpainetauti, diabetes, munuaisten vajaatoiminta ja osteoporoosi. Vastustuskyvyn aleneminen altistaa jatkuvasti ulkopuolelta tuleville taudinaiheuttajille johtaen erilaisiin infektioihin. Säännöllinen liikunta ja terveet elintavat voivat ennaltaehkäistä tai ainakin lieventää näitä haittavaikutuksia. Usein tarvitaan kuitenkin myös lääkehoitoa. Elinsiirron saaneella saattaakin olla vaikuttava lääkearsenaali dosetissaan, ja vaatii melkoista tarkkuutta että jokainen pilleri tulee otettua oikealla ajalla ja oikeina yhdistelminä. Seuraavassa joitain yleisesti pohdiskeltuja siirrokkaan kotihoitoon liittyviä asioita. Yhteisvaikutukset Joillakin lääkeaineilla voi olla keskenään yllättäviä yhteisvaikutuksia joko niin, että ne vahvistavat tai heikentävät toistensa vaikutusta. Esimerkiksi kihtilääkkeenä käytetty allopurinoli (Apurin) voimistaa atsatriopiinin (Azamun, Imurel) vaikutusta, minkä lääkäri yleensä huomioi annoksia määrätessään. Statiineja ei pidä ottaa samanaikaisesti mykofenolaatin (Cellcept) kanssa vaan kolme tuntia ennen tai jälkeen. Siklosporiinilla (Sandimmun Neoral) samoin kuin takrolimuusilla (Prograf, Advagraf) on yhteisvaikutuksia useiden eri lääkkeiden kanssa. Siksi uuden lääkkeen aloittamisen yhteydessä on aina syytä kertoa lääkärille elinsiirrosta ja selvittää mahdolliset yhteisvaikutukset. Yhteisvaikutuksia voi olla myös joidenkin ruoka-aineiden kanssa. Takrolimuusia ja siklosporiinia käyttävien tulee välttää greippiä, pomeloa sekä sweetie- ja ugly -hedelmiä, sillä nämä voivat muuttaa lääkkeen tehoa. Luontaistuotteet ovat kokonaan kiellettyjen listalla, sillä niiden kaikista vaikuttavista aineista ei aina ole tietoa, saatikka niiden yhteisvaikutuksista hyljinnänestolääkkeiden kanssa. Tiedetään mm. tapaus, jossa mäkikuisman nauttiminen johti hyljintään ja kuolemaan lääkepitoisuuksien laskettua vaarallisen mataliksi. Elinsiirron saaneen dosettiin kuuluu varsinaisten lääkkeiden lisäksi usein myös vitamiineja ja hivenaineita. Näistä kannattaa muistaa kalkin ja raudan toisiaan heikentävä vaikutus. Niitä ei siis pidä nauttia samanaikaisesti. Myöskään mykofenolaatin kanssa ei pidä ottaa kalkki- tai magnesiumlisää samaan aikaan. Käsikauppalääkkeet Yleinen ohje on konsultoida aina hoitavaa lääkäriä, kun on tarvetta johonkin lisälääkitykseen. Tällaisia tilanteita saattavat olla tilapäiset vatsavaivat, flunssat, kuumeet, jännetulehdukset, unettomuus ja mielialahäiriöt. Esimerkiksi munuaiset ovat runsaasta lääkityksestä johtuen valmiiksi kovilla, joten niiden rasittamista ei pidä enää lisätä munuaistoksisilla tulehduskipulääkkeillä. Siirrokkaan kipulääkkeiksi käyvät siis vain parasetamoli ja tramadoli. Vatsaoireisiin monilla siirrokkailla on jo käytössään vatsansuojalääke. Närästykseen tai muihin vatsanpuruihin ei pidä ottaa reseptittä apteekista saatavia happosalpaajia (esim. Antepsin), sillä ne heikentävät lääkkeiden imeytymistä. Mikäli jatkuvia vatsavaivoja alkaa esiintyä, pitää ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Keuhkosiirrokkailla pitkään jatkunut refluksitauti voi johtaa krooniseen hyljintään. Sen sijaan maitohappobakteereja sisältävien valmisteiden käytölle ei ole estettä. Niiden katsotaan lisäävän suoliston tervettä flooraa, minkä joidenkin tutkimusten mukaan uskotaan lisäävän myös yleistä vastustuskykyä. Antibioottikuurien yhteydessä ja matkustettaessa niiden käyttö on jopa suotavaa. Vähemmän suolaa Suolaa ruokavaliomme sisältää yleensä mieluummin liikaa kuin liian vähän, joten sen käyttöä kannattaa pyrkiä rajoittamaan. Suola nimittäin nostaa verenpainetta, mikä on haitaksi niin sydämelle kuin munuaisillekin. Jotkut siirrokkaat ovat miettineet, pitäisikö suolan käyttöä lisätä kun veren natrium-arvot ovat alle alarajan. Ei tarvitse, kertoo sairaanhoitaja Merja Kukkonen Meilahden Kolmiosairaalasta. Lievästi pienentynyt natrium-arvo on ihan yleistä ikääntyneillä, eikä sitä tule hoitaa suolaa syömällä. Jos kysymyksessä olisi hyponatremia eli natriumin puutos (< 125 mmol/l), aiheuttaisi se jo selviä oireita, eikä se koskaan johdu liian vähäsuolaisesta ruokavaliosta. Yleensä syynä on jokin sairaus (sydänvika, munuaistauti, syöpä), ja myös jotkut lääkkeet voivat sitä aiheuttaa. Tällöin natriumin puute johtuu häiriöistä ns. vesihormonin toiminnassa ja liiallisesta veden kertymisestä elimistöön, ja sitä hoidetaan nesteenpoistolääkkeillä lääkärin valvonnassa. Myös pitkittyneen ripuli- ja oksennustaudin yhteydessä natriumpitoisuudet voivat laskea tilapäisesti, mutta ne palautuvat yleensä nopeasti taudin hellitettyä. ja rasvaa Monet hyljinnänestolääkkeet kohottavat veren kolesterolia, joten rasvojen kanssa siirrokkaan on oltava myös tarkkana ja tiukkana. Lähes kaikilla onkin käytössään jokin rasvalääke, yleisimmin statiini. Rasvat on nykyään kuuma peruna yleisessäkin terveyskeskustelussa. Muutama vuosi sitten nousi esiin käsitys, jonka mukaan kevytlevitteet ja rasvaton maito ovat epäterveellisiä ja kansa alkoi lisätä voin ja punaisen maidon käyttöä. Nykyään puhutaan paljon elimistön tulehdustilasta ja rasvojen koostumuksista. Yleinen käsitys on, että ns. omega6- ja omega3 -rasvahappojen epätasapaino lisää elimistön yleistä tulehdustilaa (inflammaatiota), joka altistaa monille sairauksille. Siirrokkaiden ei kuitenkaan kannata seurata näitä alati vaihtuvia ravintotren- 4 Syke

5 Ihmisen terveys voidaan jakaa kolmeen osaan: fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen. Näitä kaikkia hoidetaan SYKE:n yhteisissä tapaamisissa liikunnan, musiikin, hyvän ruuan ja seurustelun merkeissä. Tässä Peurungan kesäpäivillä dejä eikä hankkia mitään ylimääräisiä markkinoilla tarjolla olevia rasvakapseleita tai -nesteitä. Sairaalasta annettujen ohjeiden ja terveen maalaisjärjen noudattaminen riittävät. Omassa ruokavaliossa näitä rasva-asioitakin voi noudattaa tavallisin kotikonstein. Jos haluaa lisätä omega3 -rasvojen osuutta ruokavaliossa, saa sen syömällä punaisen lihan sijaan enemmän kalaa, pähkinöitä ja palkokasveja. Painonhallinnan kannalta pähkinöitä ei kuitenkaan kannata alkaa kahmalokaupalla napostella, sillä niissä on runsaasti kaloreita. Sydän- ja keuhkonsiirtopotilaan kotihoito-ohjeet on hiljattain päivitetty ja painatusta vaille valmiit. Ne tullaan laittamaan myös SYKE:n uudistetuille kotisivuille. Niissä on kaikki tarvittava tieto, jotta siirron jälkeinen omahoito onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Ja mitä ohjeista ei selviä, voi aina kysyä hoitavalta lääkäriltä. Karl Lemström on todennut, että elinsiirron saaneen paras turva on hyvä yleiskunto. Mitään atomitiedettä sen saavuttaminen ei ole: säännöllistä liikuntaa, terveellistä kotiruokaa, riittävästi lepoa, kohtuutta herkuissa ja hyvää hygieniaa. Lisätään reseptiin vielä ripaus huumoria ja positiivista asennetta, niin eiköhän näillä eväillä tule hyvä kakku. Tuija Helander Lähteet: Merja Kukkosen haastattelu Meilahden Kolmiosairaala Sydän- ja keuhkonsiirtopotilaan kotihoitoohjeet, HYKS Meilahden sairaala Terveyskirjasto Duodecim Kaupintie Helsinki ma-pe 9-18, la 9-14 puh fax Syke

6 Pääkaupunkiseudun Sykkyrätvertaisryhmä jatkaa toimintaansa Tusinan verran pääkaupunkiseudun naissiirrokkaita kokoontui Tarja Häyrisen kauniiseen kotiin Helsingin Munkkiniemeen. Kutsuttuina vieraina mukana olivat myös yhdistyksemme uusi puheenjohtaja Sari Männikkö ja toiminnanjohtaja Ilkka Vass. Kokoonnuttiin ennen muuta muistelemaan aivan hiljattain edesmennyttä ryhmän toista kokoon kutsujaa Aila Tuomea ja samalla muisteltiin, mitä kaikkea lähes 10 vuoden toiminnan aikana on tehty. Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran Meilahden sairaalan tiloissa 17. syyskuuta 2007 Anna-Liisa Ilveksen aloitteesta. Aila oli alusta mukana ja Meilahdesta tuli ryhmän kotipaikka näihin päiviin asti. Ensimmäisessä tapaamisessa oli 15 henkeä paikalla. Meilahdessa on voitu silloin tällöin hyödyntää talon kuntosalia ja asiantuntijoita. Toiminta on ollut kiinnostavaa ja monipuolista. On voitu kaikessa rauhassa ja tutussa porukassa keskustella eritoten naissiirrokkaille tärkeistä asioista. Viime aikoina joukko on hiukan supistunut, eikä nuorten naisten saaminen mukaan ole ollut ihan helppoa. Siksi huhti- kuun lopun tapaamisessa pohdittiin myös toiminnan jatkoa: ovatko paikka ja ajankohta sopivat, vai pitääkö hakea uusia toiminnan muotoja? Vaikka sairaala on ollut sijaintinsa vuoksi oivallinen paikka ja siellä on muualta maassa tulleella satunnaisella naissiirrokkaalla ainakin teoriassa ollut mahdollisuus osallistua tapaamisiin, lienee kuitenkin niin, ettei sairaalaympäristö kuitenkaan ole viihtyisin mahdollinen. Niinpä päätettiin etsiä uusi kokoontumispaikka. Ajankohdan tulee olla sellainen, että myös työssä käyvät voivat osallistua ja tällä seikalla on erityinen merkitys myös nuoremmalle väelle. Päätettiin myös kokeilla tapaamisten harventamista hiukan mutta muuten toiminta säilyy entisenlaisena. Porukan toiseksi vetäjäksi Anna-Liisan rinnalle lupautui Tarja Häyrinen. Uudesta kokoontumispaikasta ilmoitetaan yhdistyksen sosiaalisessa mediassa. Ilkka Vass Vas. alarivissä Ilkka Vass, Sari Männikkö, Kirsti Iivonen, Lotta Pukkila, Anna-Liisa Ilves, Riitta Niemi, Eila Hagman. Ylhäällä Jaana Soppi, Maarit Reunanen, Tarja Häyrinen 6 Syke

7 Asemakatu 8, Jyväskylä p , ma-pe 9-20 ja la Syke

8 -LEHTI Järjestöyhteistyö lisääntymässä Suomen Sydänliitossa on alueellisten sydänpiirien ja paikallisten sydänyhdistysten lisäksi myös kolme valtakunnallista yhdistystä: vanhimpana ja suurimpana Sydänlapset ja -aikuiset ry, Karpatiat ry, joka on erityisesti kardiomyopatiaa mutta myös sydänsarkoidoosia sairastavien yhdistys sekä oma Sydän- ja keuhkosiirrokkaat-syke ry. Sydänlasten kanssa meillä oli 2000-luvun alkuvuosina hyvää yhteistoimintaa sydänsiirtolasten perhekursseilla. Olimme kätilöimässä Karpatioiden perustamista ja olemme siitä saakka tehneet erimuotoista yhteistyötäkin. Kun SYKEä 1989 lopulla ja seuraavan vuoden alussa rakennettiin, sanoi silloinen kardiologian apulaisprofessori, myöhemmin Sydän- ja keuhkokeskuksen ensimmäinen johtaja professori Markku S. Nieminen, että ottakaa keuhko -sana nimeenne mukaan, sillä vielä ei ole keuhkosiirtoja tehty, mutta kohta aletaan! Perustavassa kokouksessa lokakuussa 1990 oli paikalla jo myös Suomen ensimmäinen keuhkosiirrokas. Perustamisen jälkeen liityttiin Suomen Sydänliiton jäseneksi ja varsin nopeasti oltiin yhteydessä myös silloiseen Keuhkovammaliittoon, nykyiseen Hengitysliittoon. Syn- Vuokko Groth valittiin SYKE:n kunniajäseneksi. Huomionosoitusta antamassa kevätkokouksessa Sari Männikkö ja Ilkka Vass. tyi luonteva keskusteluyhteys, mutta ei juurikaan konkreettista yhteistoimintaa vielä 90-luvulla. Syksyllä 2015 virisi ajatus kehittää Sydänliiton valtakunnallisten yhdistysten yhteistoimintaa. Idea - ja sen mukana myös hiukan taloudellista tukea suunnittelemistyöhön, tuli Sydänliiton johdolta. Vuonna 2016 pidettiin jokunen palaveri ja suunnittelu on jatkunut kuluvana vuotenakin. Työn ensimmäinen hedelmä oli nyt toukokuussa järjestetty yhdistysten yhteinen vertaistukihenkilökoulutus, jossa siinäkin oli liiton panosta kosolti mukana. Muita suunnittelun alla olevia asioita ovat matalan kynnyksen liikuntatoiminnan luominen hankemuotoisena yhteistoimintana, johon tullaan hakemaan ulkopuolista rahoitusta sekä erityisesti lapsiperheille suunnatun sairaudesta kertovan tiedotusmateriaalin luominen. Tässä kohderyhminä ovat perheet, joissa on sairastava lapsi, sekä perheet, joissa jompikumpi vanhemmista sairastaa tai sairastuu luvun alkupuolella jäsenkentällämme oli syntynyt selvä ja perusteltu tarve keuhko- ja blokkisiirrokkaiden omalle vertaistapaamiselle. Niinpä Hengitysliiton Harvinaiset- yksikkö otti kopin haasteesta ja vuodesta 2005 saakka on vertaisviikonloppu toteutettu SYKEn ja Hengitysliiton hyvänä yhteistyönä. Molempien järjestöjen johtavat henkilöt pitivät vastikään yhteistyöpalaverin, jossa sovittiin yhteistoiminnan tiivistämisestä. Palaverissa solmittiin virallinen aiesopimus vertaistapaamisten jatkamisesta ja pelisäännöistä sekä sovittiin viestintäyhteistyön kehittämisestä ja vertaistukitoiminnan yhteistyöstä. Lisäksi päätettiin selvittää varainhankintaan liittyviä mahdollisuuksia. Ilkka Vass Tulevia tapahtumia World Transplant Games Malaga Espanja Kesäpäivät Ähtäri Mesikämmen Keuhko- ja sydänkeuhkosiirrokkaiden tapaaminen Kuortaneen urheiluopisto Syyskokous ja pikkujoulu Jyväskylä 8 Syke

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi.

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi. Munuaiset toimivat suodattimena.

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät Ravitsemustietoa tule-terveydeksi Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Reumasairaudet ja ravitsemus Reumasairaus vaikuttaa ravitsemukseen monin

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

Potilasopas TREVICTA

Potilasopas TREVICTA Potilasopas TREVICTA Miten pitkävaikutteinen psykoosilääke toimii? Pitkävaikutteisella psykoosilääkkeellä saadaan vakaa veren lääkepitoisuus. Lääke vapautuu tasaisesti ja saavuttaa pitkäkestoisen vaikutuksen

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

OMAISLUOVUTUS OHJE MUNUAISLUOVUTTAJALLE.

OMAISLUOVUTUS OHJE MUNUAISLUOVUTTAJALLE. OMAISLUOVUTUS OHJE MUNUAISLUOVUTTAJALLE. Terve ihminen voi luovuttaa toisen munuaisensa omaiselleen ja läheiselle henkilölle. Luovutus perustuu aina vapaaehtoisuuteen ja voimakkaaseen haluun auttaa munuaissairasta

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle?

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle? Ikääntyminen Senioreilla noin kolmasosalla jonkin asteinen mahalaukun limakalvon surkastuminen, joka voi vaikuttaa vitamiinien imeytymiseen Makuaisti ja hajuaisti heikkenevät Huonot hampaat, sopimaton

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori VOIMAA ARKEEN 5.9.2019 4.9.2019 Helena Vähävuori Diabeteshoitaja Helena Vähävuori 1 Yleinen sairaus, esiintyvyys kasvussa Vakava ja kallis sairaus; hoito haasteellista Riskitekijät tunnetaan Vahva näyttö

Lisätiedot

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan

Lisätiedot

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

Hemodialyysihoitoon tulevalle

Hemodialyysihoitoon tulevalle Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016

Lisätiedot

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola Lataa Kirjailija: Kaarlo Jaakkola ISBN: 9789526861401 Sivumäärä: 396 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.80 Mb Kärsitkö hengitysteiden sairauksista,

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10

Lisätiedot

-LEHTI. Antti Sommelo pelaa Tikkurilan Palloseuran 04-syntyneiden poikien joukkueessa.

-LEHTI. Antti Sommelo pelaa Tikkurilan Palloseuran 04-syntyneiden poikien joukkueessa. -LEHTI 2 2014 Siirtosydän pysyy hyvin kasvavan lapsen vauhdissa Antilla on sankariarpi Antti Sommelo sai uuden sydämen jo vuoden ikäisenä. Nelikuisena alkanut pikkuinen puhina osoittautui dilatoivaksi

Lisätiedot

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Lapsen. epilepsia. opas vanhemmille

Lapsen. epilepsia. opas vanhemmille Lapsen epilepsia opas vanhemmille Alkusanat Suomessa noin 600 800 lasta sairastuu epilepsiaan vuosittain. Epilepsia on pitkäaikaissairaus, joka johtuu aivojen sähköisen toiminnan häiriöstä. Epilepsiakohtaukset

Lisätiedot

OMAHOITOLOMAKE. Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo

OMAHOITOLOMAKE. Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo OMAHOITOLOMAKE Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo OTA VASTAANOTOLLE MUKAAN: Täytetty omahoitolomake + lääkelistasi

Lisätiedot

Lataa Lasten lääkkeiden käyttö ja siihen liittyvät ongelmat lasten ja vanhempiennäkökulmasta - Kati Sepponen

Lataa Lasten lääkkeiden käyttö ja siihen liittyvät ongelmat lasten ja vanhempiennäkökulmasta - Kati Sepponen Lataa Lasten lääkkeiden käyttö ja siihen liittyvät ongelmat lasten ja vanhempiennäkökulmasta - Kati Sepponen Lataa Kirjailija: Kati Sepponen ISBN: 9789526103785 Sivumäärä: 102 Formaatti: PDF Tiedoston

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala SYDÄMEN VAJAATOIMINTA - OPAS POTILAALLE. Sisätautien vuodeosasto B5

Tampereen kaupunki Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala SYDÄMEN VAJAATOIMINTA - OPAS POTILAALLE. Sisätautien vuodeosasto B5 Tampereen kaupunki Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala SYDÄMEN VAJAATOIMINTA - OPAS POTILAALLE Sisätautien vuodeosasto B5 Sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminnan taustalla on useita erilaisia sydän-

Lisätiedot

Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten

Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten Yleiskatsaus taudin epidemiologiaan Elinajanodotteen kasvamisen ja väestön ikääntymisen oletetaan tekevän nivelrikosta neljänneksi suurimman työkyvyttömyyden syyn

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Muokkaa opas omaksesi

Muokkaa opas omaksesi Xeplion Opas on tarkoitettu avuksi potilaille, joille on määrätty Xeplion -valmistetta. Päiväys: September 2017 Janssen-Cilag Oy Vaisalantie 2, FI-02130 Espoo, Finland, Tel +358 20 7531 300, jacfi@its.jnj.com,

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita

Lisätiedot

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN Dehkon 2D-hanke (Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyhanke) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kakkostyypin diabetesta ehkäisevät Painonhallinta Hyvät ruokavalinnat kuitu

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

HYPOGLYKEMIAPÄIVÄKIRJANI

HYPOGLYKEMIAPÄIVÄKIRJANI Hypoglykemia tarkoittaa tilaa, jossa verensokerin taso on alle 3,9 mmol/l tai 70 mg/dl 1, tosin tarkka lukema voi vaihdella yksilöllisesti. Hypoglykemia voi johtua useista syistä, ja sen yleisin aiheuttaja

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Mustisairaudet Suomessa Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot

Puhtaasti paras. Antidopingtoiminta on reilua peliä

Puhtaasti paras. Antidopingtoiminta on reilua peliä Puhtaasti paras Antidopingtoiminta on reilua peliä Miksi doping on kielletty kilpaurheilussa? Terveydelle haitallista Vastoin reilun pelin periaatetta Yhteisten sääntöjen ja toisten kunnioittaminen on

Lisätiedot

HENGITYSLIITON HARVINAISTOIMINTA Harvinaista hengityssairautta sairastavan tuki. Marika Kiikala-Siuko suunnittelija Hengitysliitto ry

HENGITYSLIITON HARVINAISTOIMINTA Harvinaista hengityssairautta sairastavan tuki. Marika Kiikala-Siuko suunnittelija Hengitysliitto ry HENGITYSLIITON HARVINAISTOIMINTA Harvinaista hengityssairautta sairastavan tuki Marika Kiikala-Siuko suunnittelija Hengitysliitto ry Harvinaisuuden määrittelyä Euroopan unionin määritelmä: enintään 500

Lisätiedot

KOKEMUKSIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA LUMIPALLO-TYÖSKENTELYSTÄ TAMPEREELLA

KOKEMUKSIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA LUMIPALLO-TYÖSKENTELYSTÄ TAMPEREELLA KOKEMUKSIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA LUMIPALLO-TYÖSKENTELYSTÄ TAMPEREELLA E T S I V Ä N T Y Ö N V A L T A K U N N A L L I S I L L E V E R K O S T O P Ä I V I L L E 2 6. 3. 2 0 1 5 1 Tarja Laukkanen HAJATELMIA

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.

Lisätiedot

PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA. Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana?

PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA. Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana? PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana? MIKKO LINNOLA Ravitsemusasiantuntija, ETK, kouluttaja Peak

Lisätiedot

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita?

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? Ahdistaako henkeä? Tärkeää tietoa keuhkoahtaumataudista Keuhkoahtaumatauti kehittyy useimmiten tupakoiville ihmisille. Jos kuulut riskiryhmään tai sairastat

Lisätiedot

Hiv ja ikääntyminen 1.

Hiv ja ikääntyminen 1. Hiv ja ikääntyminen 1. Lukijalle Tämä esite tarjoaa lukijalle tietoa siitä, miten ikääntyminen vaikuttaa hiv-tartunnan kanssa elämiseen. Esite on tehty yhteistyössä HUS:n Infektiosairauksien poliklinikan

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Bolujem od dijabetesa tip 2 Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Kysymyksiä ja vastauksia Pitanja i odgovori Mitä diabetekseen sairastuminen merkitsee? On täysin luonnollista, että diabetekseen sairastunut

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin

Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisravinto-opas Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisruokailijan ruokapyramidi on saman näköinen kuin tavallinen ruokapyramidi. Ainoastaan eläinkunnan proteiinilähteet on korvattu kasvikunnan proteiinilähteillä

Lisätiedot

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016 Raskauden aikainen suun terveys Raskaus ja suun terveys Odottavan äidin suun terveys Raskaus, perhe ja suut Sikiön suun terveys Tupakointi Ravinto Hampaiden puhdistus Suun hoitotoimenpiteet raskausaikana

Lisätiedot

Aivoterveysmateriaalia

Aivoterveysmateriaalia Aivoterveysmateriaalia Lapin Muistikunto -hanke 1. Aivoterveyden edistäminen 2. Muistisairaiden ja heidän lähi-ihmisten tukeminen -> muistikuntoutuksen mallintaminen ja olemassa olevien menetelmien edelleen

Lisätiedot

ACOLIN VAPAAEHTOINEN FLUNSSAROKOTUSOHJELMA

ACOLIN VAPAAEHTOINEN FLUNSSAROKOTUSOHJELMA ACOLIN VAPAAEHTOINEN FLUNSSAROKOTUSOHJELMA Kuten epäilemättä tiedät, flunssa voi iskeä nopeasti ja laajalti talven aikana. Se voi heikentää uhrinsa viikkokausiksi. Paras puolustus virusta vastaan on hyväkuntoinen

Lisätiedot

OMAHOITOLOMAKE Liite 3

OMAHOITOLOMAKE Liite 3 OMAHOITOLOMAKE Liite 3 Sinulle on varattu seuraava aika: Sairaanhoitajan vastaanotolle: Aika lääkärille ilmoitetaan myöhemmin Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytä tämä omahoitolomake

Lisätiedot

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,

Lisätiedot

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki). Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,

Lisätiedot

Laajempi, erityisesti diabeetikkoa huomioiva terveys- ja hoitosuunnitelma fraasi ja ohje

Laajempi, erityisesti diabeetikkoa huomioiva terveys- ja hoitosuunnitelma fraasi ja ohje Laajempi, erityisesti diabeetikkoa huomioiva terveys- ja hoitosuunnitelma fraasi ja ohje 13.6.2019 10:15, sh NN sairaanhoitajan vastaanotto Hoitosuunnitelma Terveys- ja hoitosuunnitelma pvm läsnä olevat

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA LAPSUUS ON VOIMAKKAAN KASVUN JA KEHITYKSEN AIKAA Pitkän lapsuusajan uskotaan vähentävän lapsikuolleisuutta. Lapsuus on pitkä ajanjakso ihmisen elämässä. Se on yhteydessä aivojen kehittymiseen

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat

URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 45 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Sokeri Sokerit sisältävät vain tyhjää

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli

Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli TERVEYSLIIKUNNAKSI KUTSUTAAN SÄÄNNÖLLISTÄ FYYSISTÄ AKTIIVISUUTTA, JOKA TUOTTAA SELVÄÄ TERVEYSHYÖTYÄ (passiivisiin elintapoihin verrattuna) ILMAN LIIKUNTAAN LIITTYVIÄ MAHDOLLISIA RISKEJÄ Arki- eli hyötyliikunta

Lisätiedot

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Ravitsemusalan tutkimuspalveluyritys Kliiniset tutkimuspalvelut Elintarvikelääke- terveys-

Lisätiedot

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi /

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi / RUOKAVALIO PERITONEAALI-DIALYYSIN AIKANA Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa peritoneaali - dialyysihoidon aikana ja siihen osaan Sinä voit vaikuttaa eniten. Ruokavalion tavoitteena on ylläpitää

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

MRSA-kantajuuden seuranta

MRSA-kantajuuden seuranta MRSA-kantajuuden seuranta Hygieniahoitaja Minna Nieminen Tays, Infektioyksikkö 400 PSHP:n uudet MRSA-kantajat ikäryhmittäin 2005-2017 (tammi-lokakuu 2017) 350 300 250 200 >65 15-64V

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat Lääkkeen vaikutukset Johanna Holmbom Farmaseutti Onni apteekki Lääkemuodot ja antotavat Tabletti Depottabletti Resoribletti Poretabletti Imeskelytabletti Kapseli Annosjauhe Oraaliliuos Tippa Peräpuikko

Lisätiedot

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12. Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.2013 Muistisairaiden vertaisryhmä Silmu Kanta-Hämeen muistiyhdistyksen

Lisätiedot