Rakkaudesta tieteeseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakkaudesta tieteeseen"

Transkriptio

1 #STN18

2 Rakkaudesta tieteeseen Vuoden 2018 tapahtuman teemat: 1: Turvallinen, joustava ja uudistuva yhteiskunta Meillä on tarve rajoittaa fossiilisten energialähteiden käyttöä sekä pyrkimykset kehittää kiertotaloutta ja nykyistä kestävämpää ruoantuotantoa. Ne pakottavat yhteiskuntia uudistumaan. Kulutustottumuksemme muuttuvat ja meillä on uusia mahdollisuuksia ylläpitää hyvinvointia ja terveyttä. Sekä nämä että kokemamme turvallisuuskehitys luovat myös uudistuspaineita. Uudistuksilta edellytetään joustavuutta ja ketteryyttä, sillä osa muutoksista on nopeita ja yllättäviä. Samalla halutaan varmistaa turvallisuutemme. Ratkaisuriihissä paneudutaan niihin keinoihin ja ratkaisuihin, jotka uudistavat yhteiskuntaa halutulla tavalla. 2: Täysivaltainen kestävä kansalaisuus Ihmiset ovat yhteiskunnallisten muutosten keskiössä. Työ uudistuu ja työvälineet ja työtavat muuttuvat. Automaatio, robotiikka ja nopeasti kehittyvät talouden alustat luovat uusia ammatteja, mutta hävittävät myös vanhoja. Kehitys haastaa koulutuksen, jonka pitää vahvistaa koulutettavien edellytyksiä toimia aktiivisesti ja työllistyä muuttuvissa olosuhteissa. Erityisesti maahanmuuttajat muodostavat kasvavan ryhmän, jonka integrointi suomalaiseen yhteiskuntaan on keskeinen tehtävä. Tämä on myös edellytys hyvinvoivien kaupunkien rakentamiseksi, joissa kestävä kansalaisuus toteutuu. Ratkaisuriihissä keskustellaan eri poluista, jotka vahvistavat täysivaltaisen kansalaisuuden edellytyksiä. Strateginen tutkimus Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa korkeatasoista tiedettä. Tutkimuksen avulla etsitään konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteistä otetta vaativiin haasteisiin. Yhteistyö tiedontuottajien ja -hyödyntäjien välillä koko hankkeen ajan on tärkeää. STN tekee vuosittain tutkimuksen teema-alueista ehdotuksen valtioneuvostolle, joka määrittää tutkimuksen tarpeen. Valtioneuvoston valitsemat teemat STN muotoilee ohjelmiksi. Ohjelmat ovat 3 6-vuotisia. STN tekee rahoituspäätöksiä noin 55 miljoonalla eurolla joka vuosi. Lue lisää strategisesta tutkimuksesta: 1

3 Ohjelma: klo Teema 1: Turvallinen, joustava ja uudistuva yhteiskunta (Veranda 1) Teema 2: Täysivaltainen kestävä kansalaisuus (Veranda 3) Tilaisuuden avaus: Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (Veranda 1) Miten Suomesta tulee luonnonvarojen ja energian viisaan käytön mallimaa? Ammattilainen tulevaisuuden työelämässä Onko kuluttaja kuningas - muuttaako kuluttaja kulutuksen ja ruoantuotannon kestäväksi ja terveyttä edistäväksi? Alustatalous ja automaatio - miten työ muuttuu, miten turvaamme hyvinvoinnin? Hyvinvoiva ja terve kansalainen. Eriarvoistuminen ja osattomuus turvallisuusuhkana. Koulutus- ja työllisyyspolitiikka maahanmuuttajien kotoutumisen edistäjinä. Millaisia ovat tulevaisuuden hyvinvoivat kaupungit? Tilaisuuden päätöspaneeli (Veranda 1) Ratkaisuriihissä kohtaavat tutkijat ja päättäjät. Myös yleisöllä on mahdollista osallistua keskusteluun. Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamat hankkeet esittelevät toimintaansa, tutkimustaan ja tuloksiaan tapahtuman julistealueella. Aktiviteettialueella pääset kokeilemaan ja hypistelemään STN-hankkeiden tuotoksia. Molemmat löydät Veranda 2 - salista klo

4 Klo Moderaattori: Kirsi Heikel Miten Suomesta tulee luonnonvarojen ja energian viisaan käytön mallimaa? Ilmastonmuutoksen hillintä ja kestävän kehityksen tavoitteet pakottavat siirtymään uusiutuvaan energiaan nopeutetussa tahdissa ja tehostamaan luonnonvarojen kiertotaloutta. Suomi on jo nyt johtava uusiutuvan energian hyödyntäjä EU:ssa, mutta tämä perustuu melkein kokonaan puuperäiseen energiaan. Investoinnit aurinko- ja tuulivoimaan kasvavat globaalisti ja lähialueillamme. Tämä lisää energiantuotannon vaihtelua ja heijastuu luonnonvarojen käyttöön. Energiantuotannon ja -kulutuksen vaihtelun hallinta sekä energian varastoinnin kehittäminen ovat keskeisessä asemassa. Globaalista kehityksestä hyötyminen ja siihen vaikuttaminen edellyttää, että Suomessa ymmärretään mitä muualla tapahtuu ja tunnistetaan mahdollisuudet, kun ne syntyvät. Ratkaisuriihessä keskustellaan erityisesti siitä, miten Suomi ja suomalaiset voivat menestyä ja toimia globaalien ratkaisujen edelläkävijöinä energia-alalla ja luonnonvarojen hallinnassa. Mitä energiataloudessa on tapahtumassa ja miten Suomi löytää uuden suunnan energiaasioissa? Miten Suomen tulee kehittää luonnonvarojensa hyödyntämistä? Keskustelijat: maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen STN-hankkeiden tietoiskut: CEO toimitusjohtaja Joni Hautojärvi, Nornickel johtaja Mari Pantsar, Sitra Sakari Höysniemi & Jaakko Jääskeläinen (Winland): Miten primäärienergiavirrat ovat muuttuneet Suomessa? Pami Aalto (EL-TRAN): Mitä täytyy tietää energiamurroksista muualla? Marita Laukkanen (BCDC Energia): Miten energianhallinnan tulisi muuttua? Armi Temmes (SET): Miten Suomi hyötyy energiamurroksesta? Lauri Hetemäki (Forbio): Miten rakennetaan kiertobiotalouteen perustuva strategia? Arto Visala (COMBAT/Pointcloud): Kuinka uusi teknologia voi auttaa biotalouden kehittämisessä? Mari Lundström (CloseLoop): Millä edellytyksillä ja miten voitaisiin kotimaisten akkumetallien ja litiumvarantojen varaan rakentaa laajamittainen paikallinen akkujen tuotanto ja kierrätys? 3

5 Klo Moderaattori: Antti Oksanen Ammattilainen tulevaisuuden työelämässä Työn murros muuttaa ammattilaisen roolia. Uuden ajan ammattilainen kehittää jatkuvasti osaamistaan, osallistuu työnsä kehittämiseen ja voi myös vaihtaa uralta toiselle. Automatisaatio vapauttaa työvoimaa hakeutumaan uusille aloille ja kehittämään uutta työtä. Riihessä esitetään tutkimustuloksia tulevaisuuden ammattilaisuudesta sekä keinoista rakentaa parempaa työelämää. Keskustelussa pohditaan mm. mitä ovat tulevaisuuden muuttuvat työt ja miten työvoiman joustavuutta voidaan tukea niin, että työllistymistä ja työvoiman liikkuvuutta voidaan tukea. Miten automatisaatio syö työpaikkoja? Millä tavoin aikuiskoulutus ja sen tukimuodot tukevat muutosta? Miten organisaatiot ennakoivat osaamistarpeiden muutoksia? Mitä on tapahtumassa työhyvinvoinnille, kun digitalisaatio mahdollistaa työn tekemisen 24/7? Millaista johtamista nyt tarvitaan? Keskustelijat: koulutuspoliittinen asiantuntija Ida Mielityinen, Akava kehittämispäällikkö Juha Antila, SAK Human Resource Director Monica Reikko, Borenius Oy HR Director Annu Karttunen, Caverion Oy STN-hankkeiden tietoiskut: Merja Kauhanen (WIP): Työn murroksen vaikutukset yksilöille Vuokko Niiranen (COPE): Tulevaisuuden sote-ammattilaisuus, päätöksenteko ja johtaminen Salla Toppinen-Tanner (Taidot työhön): Tulevaisuuden ammattilainen kehittää osaamistaan kaiken ikää Antti Kauhanen (Polkuja työhön): Aikuiskoulutustuen vaikutus kouluttautumiseen, ammatinvaihtoon ja tuloihin Mira Karjalainen & Charlotta Niemistö (WeAll): Tasa-arvoinen hyvinvointi: Työn ja muun elämän hämärtyvät rajat Heli Ansio & Pia Houni (ArtsEqual): Taide vahvistaa työhyvinvointia 4

6 Klo Moderaattori: Päivi Storgård Onko kuluttaja kuningas - muuttaako kuluttaja kulutuksen ja ruoantuotannon kestäväksi ja terveyttä edistäväksi? Kestävät tai kestämättömät ratkaisut syntyvät kuluttajien valintojen ja markkinoiden tarjonnan kohtauspisteessä. Ratkaisuriihessä tarkastellaan kuluttajien edellytyksiä, halua ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, mutta myös laajemmin kulutusta ohjaaviin järjestelmiin. Miten ja miksi kuluttaja tekee valintoja, jotka edistävät terveyttä ja parantavat ympäristöä? Miten voidaan monipuolistaa ja kasvattaa kotimaista rehu- ja elintarviketuotantoa? Ratkaisuriihessä keskustellaan siitä, kuinka voidaan madaltaa myönteisen muutoksen kynnystä ja purkaa ravinnontuotannon kestävän kehityksen esteet. Miten markkinoita voi kehittää ja mikä on kuluttajien todellinen valta? Kuluttajien kyky ja halu syödä ja elää terveellisesti? Riippuvuus muusta maailmasta ja edellytykset kehittää kestävyyskriteerejä noudattavaa kotimaista ruoan tuotantoa? Keskustelijat: kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö STN-hankkeiden tietoiskut: europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen tutkimusjohtaja Mika Tuomola, HkScan Antti Kähäri (TITA): Terveellisen ruoan kulutus eri ikäryhmissä ja kohorteissa Marja Harjumaa (StopDia) & Harri Oinas-Kukkonen (Promo@Work): Digipalvelut elämäntapaohjaajina: vakuuttavien mobiilipalveluiden suomat mahdollisuudet Anne-Maria Pajari (ScenoProt): Miten vaikeaa on käytännössä muuttaa ravintotottumuksia? Matti Kummu & Elina Lehikoinen (Winland): Globaalista tuontiriippuvuudesta kohti kotimaista ruokasuvereniteettia Meri Kallasvuo (SmartSea): Mitä kalaa syömme tulevaisuudessa ja mistä sen saamme? Antti Isokangas (ScenoProt): Mitä elintarvikkeita tuotetaan tulevaisuudessa? 5

7 Klo Moderaattori Antti Oksanen Alustatalous ja automaatio - miten työ muuttuu, miten turvaamme hyvinvoinnin? Automaation ja alustatalouden kasvava rooli eri sektoreilla vaikuttaa paitsi globaaliin talouteen myös yritysten toimintaan sekä yksilöiden elämään ja hyvinvointiin moni tavoin. Digitaaliset alustat muuttavat työnteon tapoja ja synnyttävät uusia toimintamalleja. Mitä on fiksu työ alustataloudessa? Miten suomalaiset voivat hyödyntää digitaalisia alustoja globaalisti esimerkiksi lyhytkestoisten asiantuntijatiimien tietotyössä? Automaation ja robotiikan soveltaminen palveluihin ei ole ongelmatonta, ja se miten automaatio ja alustatalous vaikuttavat sosiaaliseen infrastruktuuriin ja yksilön hyvinvointiin herättää myös huolta. Terveydenhuollon palvelutarjoajien ja työntekijöiden työnkuva muuttuu. Miten turvataan ihmislähtöinen teknologiakehitys hyvinvointipalveluissa? Alustatalouden ja automaation yleistymisellä on myös laajempia vaikutuksia hyvinvointiin yhteiskunnassa. Aiheuttaako automaatio taloudellista eriarvoisuutta ja miten se ilmenee? Miten tulonjako muuttuu työn ja pääoman välillä sekä henkilöiden välillä? Minkälainen on suomalaisen hyvinvointivaltion ja työn tulevaisuus alustataloudessa? Keskustelijat: elinkeinopoliittinen asiantuntija Jari Konttinen, PALTA STN-hankkeiden tietoiskut: elinkeino- ja innovaatio-osaston johtaja Olli Koski, TEM Anne Kovalainen (SWIPE): Fiksu työ alustataloudessa Kirsimarja Blomqvist (DDI): Nopeat asiantuntijatiimit digitaalisilla innovaatioalustoilla - globaalit tietotyön markkinat suomalaisten mahdollisuutena? Marketta Niemelä (ROSE): Miten turvataan ihmislähtöinen teknologiakehitys hyvinvointipalveluissa? Matti Tuomala (WIP): Alustojen ja automaation aiheuttamat tulonjaon muutokset Mikko Duvfa (PVN): Hyvinvointivaltion ja työn tulevaisuus alustataloudessa 6

8 Klo Moderaattori: Päivi Storgård Hyvinvoiva ja terve kansalainen Riihessä keskustellaan siitä, miten kansansairauksien ennaltaehkäiseminen onnistuu yhteiskunnallisin ohjauskeinoin osana sote-muutosta sekä elinympäristöjä muokkaamalla. Tietoiskuissa pohditaan, millainen on yhteiskunnan, työpaikan ja yksilön vastuu terveyden edistämisestä ja mitä tiedämme eri keinojen vaikutuksista tähän mennessä tutkimustulosten valossa. Tutkijat, vaikuttajat ja työpaikkojen edustajat keskustelevat, mitä tulevaisuudessa hyvinvoinnin edistämiseksi tulisi tehdä sekä millaisia tekoja ja yhteistyötä toimijoiden välillä tarvitaan. Miten tukea kansalaisten oma-aloitteisuutta elämänsä terveyden ja elämäntapojen hallitsijana? Miten vähentää suomalaisten kansansairauksia kuten diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinvaivat ja mielenterveyden häiriöt? Miten siirtää painopistettä sairauksien hoidosta varhaiseen tukeen? Mitä keinoja työpaikoilla on terveyden edistämiseen? Keskustelijat: kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen STN-hankkeiden tietoiskut: johtaja Taru Koivisto, STM, hyvinvointi ja palveluosasto työhyvinvointipäällikkö Sari Tiainen, Lujatalo Oy Andre Sourander (APEX): Lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden varhainen ehkäisy Kai Lehikoinen & Sari Karttunen (ArtsEqual): Taiteen prosenttiperiaate kansalaisten hyvinvoinnin vahvistamisessa Jussi Pihlajamäki (StopDia): Miten SOTE-uudistus voisi ehkäistä tyypin 2 diabetesta? Jaana Laitinen (Promo@work): Työpaikkojen keinot edistää terveellisiä elintapoja työstä palautumista ja työkykyä tukien 7

9 Klo Moderaattori: Jussi-Pekka Rantanen Koulutus- ja työllisyyspolitiikka maahanmuuttajien kotoutumisen edistäjinä Suomi edistää työvoiman maahanmuuttoa, mutta kansainvälinen kilpailu osaajista ja yrityksistä on tiukkaa. Lisäksi vuoden 2015 ennätyssuuri turvapaikanhakijoiden määrä muokkaa maahanmuuton hallinnonalaa. Riihessä pohditaan, miten pysyvän oleskeluluvan saaneiden maahanmuuttajien kouluttautuminen, nopea työllistyminen sekä työperäisen maahanmuuton sujuvoittaminen helpottavat työvoimapulasta kärsivien alojen toimintaa, edistävät kotoutumista ja vähentävät sosiaalisia ja poliittisia lieveilmiöitä. Tietoiskuissa valotetaan interventioita, joilla helpotetaan maahanmuuttajien koulutuspolkua, edistetään toisen asteen koulutuksen siirtymistä ja sujuvoitetaan korkeasti koulutettujen pakolaisten työllistymistä osaamista vastaaviin tehtäviin. Keskustelijat: vuoden pakolaisnainen Bahar Mozaffari STN-hankkeiden tietoiskut: maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen, TEM eduskunnan puhemies Paula Risikko Hanna Pesola & Matti Sarvimäki (Oma Linja): Vaikuttavaa kotouttamista - kotoutumissuunnitelmien vaikutukset maahanmuuttajien lapsiin Eeva Puumala (DAC): Nuorten maahanmuuttajien osallisuuden muodostuminen ja sen haasteet Markku T. Jahnukainen (Taidot Työhön): Tuki, ohjaus ja maahanmuuttajataustaisten nuorten osallisuus Anu Yijälä & Tiina Luoma (Polkuja työhön): Työ hyvinvoinnin ja uuteen kulttuuriin sopeutumisen perustana: miten maahanmuuttajien työllistymistä voidaan edistää? Satu Aaltonen (SWiPE): Maahanmuuttajien yrittäjyyden edellytykset ja haasteet 8

10 Klo 13:30-14:45 Moderaattori: Liisa Mayow Eriarvoistuminen ja osattomuus turvallisuusuhkana Luottamus ja sosiaalinen koheesio ovat tärkeitä yhteiskunnallisia voimavaroja. Ilman näitä ryhmien ja ihmisten väliset sidokset ja luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin rapautuvat eivätkä yhteiskuntaa koossapitävät mekanismit toimi kunnolla. Kansainvälisiä varoittavia esimerkkejä on paljon. Koheesion ja luottamuksen rapautuminen vaikuttaa monella tavoin yhteiskuntien toimintaan ja ihmisten arkeen. Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus ja kansalaisten kokema turvallisuus heikentyvät. Negatiivinen kehitys voi olla seurausta monista eri tekijöitä. Tässä sessiossa tarkastellaan sekä makro- että mikrotasolla yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä yhtäältä niitä tekijöitä jotka yleensä on nähty turvallisuusuhkina ja yhtäältä niitä tekijöitä, joilla yhteiskunnallista turvallisuutta voidaan lisätä. Keskustelijat: kansanedustaja Li Andersson kansanedustaja Eva Biaudet alivaltiosihteeri Päivi Nerg, valtiovarainministeriö apulaispormestari Nasima Razmyar STN-hankkeiden tietoiskut: Marja Vaarama (Promeq): Miten yhteiskunnan hyvä sosiaalinen laatu valtaistaa ja osallistaa ja luo yhteenkuuluvuutta ja lisää turvallisuutta? Veera Laine & Minna Piipponen (Glase): Nationalismi ja maahanmuutto Venäjällä: Turvallisuusuhka kenelle? Tytti Steel, Marjut Jyrkinen & Anna-Maija Lämsä (WeAll): Kansalaisjärjestöt maahanmuuttajien polkuna yhteiskuntaan. Timo Kauppinen (URMI): Kaupunkirakenteen sosioekonominen ja etninen eriytyminen Minna Ylikännö (TITA): Köyhyys ja osattomuus turvallisuusuhkana: millaisia turvallisuusuhkia viimesijaisen turvan pettäminen aiheuttaa? 9

11 Klo Moderaattori: Jussi-Pekka Rantanen Millaisia ovat tulevaisuuden hyvinvoivat kaupungit? Suomen kaupungistumiskehitys puhuttaa. Sote- ja maakuntauudistus, maahanmuutto sekä digitalisaatio ja työnteon uudelleen organisoituminen muokkaavat kaupunkikehitystä. Riihessä käsitellään kaupungistumista yhtäältä uhkaavana alueellisen epätasa-arvon kehityksenä ja toisaalta teknologiamurroksen ja innovaatioekosysteemien muokkaamana polkuna. Tietoiskut esittelevät kaupungistumisen mahdollisia skenaarioita ja valottavat joustavia ratkaisuja kaupunkilaisten arjen, suunnittelun sekä tarvittavien laki- ja hallintoreformien näkökulmasta. Keskustelijat: kehittämispäällikkö Anne Jarva, Kuntaliitto STN-hankkeiden tietoiskut: työelämäprofessori Anna-Kaisa Ikonen, Tampereen yliopisto yliasiamies Matti Rautiola, Rakennustietosäätiö Martti Mäntylä (DDI): Pitääkö alueellista eriarvoistumista ylipäätään estää? Maarit Alasuutari (CHILDCARE): Tasa-arvo ja varhaisvuosien kunnalliset palvelut Aleksi Neuvonen (URMI): Suomen kaupungistumisen tulevaisuusskenaariot Elina Alatalo (DAC): Joustavat asukaslähtöiset työtilaratkaisut Raine Mäntysalo (BEMINE): Hallinto- ja lakireformit kaupungistumisen strategisen kehittämisen välineenä Klo Päätöspaneeli Näyttöä, tietoa, ymmärrystä mihin päätöksenteko pitäisi perustaa? Päivän päättävässä paneelikeskustelussa puretaan ja jäsennetään tietoon perustuvan päätöksenteon mahdollisuuksia, edellytyksiä ja haasteita. Mikä voi olla tutkimuksen ja tutkijoiden rooli eri päätöksentekotilanteissa? Miten relevantti tutkimustieto tunnistetaan? Kuinka käsitellään päätöksenteon ja tutkimuksen erilaisia aikajänteitä? Mitä vuorovaikutus ja yhteiskehittely voivat tarkoittaa, kun liikutaan arvovalinnoilla ladatulla kentällä? Keskustelijat: pääsihteeri Tuija Brax (Sydänliitto), yhteiskuntasuhteiden johtaja Olli Kangas (KELA), ylijohtaja Marko Männikkö (VTV), hyvinvointi-osaston johtaja Tuire Santamäki-Vuori (THL). Keskustelua johtaa STN:n puheenjohtaja Per Mickwitz 10

12 Hankkeen nimi & lyhenne Juliste-esittelyn otsikko Konsortion johtaja Verkkosivut STN-ohjelma: Tasa-arvoinen yhteiskunta Eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana (TITA) Kalaa, kasviksia vai sokeria? Mikko Niemelä Syrjäytymisen estäminen - toimenpiteet ja mekanismit (PSE, Oma Linja) Taide julkisena palveluna (ArtsEqual) Tasa-arvon kysymykset lasten päivähoidon, esiopetuksen ja hoidon tukien järjestämisessä (CHILDCARE) Työ, tasa-arvo ja julkisen vallan politiikka (WIP) Yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävä tulevaisuuden työelämä (WeAll) Vanhempien kotoutumissuunnitelmat vaikuttavat lasten koulutusvalintaan Taiteen prosenttiperiaate kansalaisten hyvinvoinnin vahvistamisessa Miten lastenhoidon ratkaisuja saa perustella? Tuomas Pekkarinen Heidi Westerlund Maarit Alasuutari Työ, tasa-arvo ja julkisen vallan politiikka. Matti Tuomala Tutkimuksella kohti tasa-arvoista työelämää Marjut Jyrkinen Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla (Promo@Work) STN-ohjelma: Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat Lähigrillillä vai terveelliset eväät työpaikoilla on keinoja edistää terveyttä Jaana Laitinen promo-at-work Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ) Osallisuus vahvistaa hyvinvointia Marja Vaarama STOP DIABETES - tiedosta ratkaisuihin (StopDia) Tietoisuus, ennaltaehkäisy ja varhaiset interventiot lasten ja nuorten mielenterveyden edistämisessä (APEX) Digiratkaisuin ja ryhmän voimalla tyypin 2 diabetesta ehkäisemään SOTEmaailmassa Jussi Pihlajamäki Perheiden varhainen tuki - Voimaperheet - tutkimuksesta implementaatioon Leif Sourander

13 Hankkeen nimi & lyhenne Juliste-esittelyn otsikko Konsortion johtaja Verkkosivut Kestävä, ilmastoneutraali ja resurssitehokas metsäbiotalous (FORBIO) Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raakaainekierrossa (CloseLoop) Pohjanlahti kestävän kehityksen alueena (SmartSea) Siirtymä resurssitehokkaaseen ja ilmastoneutraaliin sähköenergiajärjestelmään (EL-TRAN) Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi (ScenoProt) STN-ohjelma: Ilmastoneutraali ja resurssiniukka Suomi Eihän puita saa tappaa! kiertobiotaloustrategia myös kaupunkilaisille Heli Peltola Tiedon jakaminen ja yhteistyö kiertotalouden alueellisina voimavaroina Maarit Karppinen Sinisen kasvun mahdollisuudet ja haasteet Pohjanlahdella Jari Haapala Mitä täytyy tietää energiamurroksesta muualla? Pami Aalto Tulevaisuuden ruokaa yksilön, ympäristön ja yhteiskunnan hyväksi Anne Pihlanto Failandiasta Winlandiaan (Winland) Globaalin turvallisuuden monikerroksiset rajat (GLASE) STN-ohjelma: Turvallisuus verkottuneessa maailmassa Suomen energiaturvallisuuden ja ruokaturvan kytkökset Olli Varis Raja aukeaa - railona vai siltana? Rajojen merkitys voi muuttua nopeasti James Scott 12

14 Hankkeen nimi & lyhenne Juliste-esittelyn otsikko Konsortion johtaja Verkkosivut Kaupungistuminen, mobiliteetti ja maahanmuutto (URMI) STN-ohjelma: Kaupungistuva yhteiskunta Paperittomat - maahanmuuton pieni suuri haaste Jussi Jauhiainen Ketterä kaupunki: kansalaisen sujuva arki ja elämisen kokeileva moninaisuus (DAC) Tulevaisuuden superkortteli Helena Leino MALPE-koordinaatiosta integroivaan visiointiin (BEMINE) Kaupunkiseutujen strateginen kehittämisloikka - Suunnittelujärjestelmien uudistamisella kannustimia yhteistyöhön Raine Mäntysalo Ammattirakenteen muutos haastaa osaaminen (Polkuja työhön) Fiksu työ alustatalouden aikakaudella, Smart Work in Platform Economy (SWiPE) Osaaminen, koulutus ja tulevaisuuden työelämä (SEFW, Taidot työhön) STN-ohjelma: Osaavat työntekijät - menestyvät työmarkkinat Osaamisen tunnistamisen ja kehittämisen merkitys työelämäpoluilla Rita Asplund Asiantuntijatyö digitalisaation Anne muutospaineissa Kovalainen Valmennuksesta tukea työuran hallintaan Roope Uusitalo Osaavan työvoiman varmistaminen sosiaali- ja terveydenhuollon murroksessa (COPE) Osaaminen, johtaminen ja päätöksenteko sote-alan murroksessa - Uusia palveluja, uusia yhteistyön tapoja, uusia toimintaorganisaatioita Ilmo Keskimäki 13

15 Hankkeen nimi & lyhenne Juliste-esittelyn otsikko Konsortion johtaja Verkkosivut Alustoista arvoa nyt: arvonluonti nopeasti kasvavissa alustaekosysteemeissä (PVN) STN-ohjelma: Teknologiamurrokset ja muuttuvat instituutiot Työn merkitys ja parempi tuottavuus eivät ole vastakohtia Ahti Salo Osaamispohjainen kasvu 3D-digitalisaation, robotiikan, paikkatiedon ja kuvankäsittelyn sekä - laskennan yhdistetyssä teknologiamurroksessa (COMBAT) Pistepilviekosysteemi päätösten perusteena Harri Kaartinen Pilvipalvelut laajamittaisen vaihtelevan hajautetun Onnistuneilla kehitysaskelilla energiatuotannon mahdollistajana (BC-DC) energiajärjestelmän muutokseen Rauli Svento Robotit ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuus (ROSE) Robotit hoitotyössä Ville Kyrki SmartEnergy -teknologiamurros - mahdollisuuksien hyödyntäminen Suomen kestävässä kasvussa Energiamurrosareenasta kunnianhimoisia energia- ja ilmastotoimia Suomeen vuosille Raimo Lovio toisella vuosisadalla (SET) Teollisuuden digitaalinen murros (DDI) Vallankumouksen vauhti kiihtyy Martti Mäntylä Tutustu vuosina 2017 ja 2018 aloittaneisiin strategisen tutkimuksen ohjelmiin Muuttuvat hallinnan tavat ja aktiivinen kansalaisuus, Sopeutuminen kestävän kasvun edellytyksenä ja Kestävän kasvun avaimet osoitteessa 14

16 Rakkaudesta tieteeseen Finlandia-talo, Sisääntulo ja narikka: Finlandiatalon 1. kerros Sisääntulo pohjakerros STNesittelypiste Ratkaisuriihet Teema 1 Ratkaisuriihet Teema 2

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN NEUVOSTO (STN)

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN NEUVOSTO (STN) STRATEGINEN TUTKIMUS ON yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa tieteellisesti korkealaatuista ratkaisukeskeistä dialogia tutkijoiden ja tiedon tarvitsijoiden välillä STRATEGISEN TUTKIMUKSEN NEUVOSTO

Lisätiedot

STN2016-ohjelmien ensimmäinen tapaaminen

STN2016-ohjelmien ensimmäinen tapaaminen Ohjelma STN2016-ohjelmien ensimmäinen tapaaminen Aika: maanantai 20.6.2016, klo 13.00 16.00 Paikka: Kokous- ja kongressikeskus Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 (Hakaniemi), 00530 Helsinki Kutsutut: Konsortioiden

Lisätiedot

Aloite valtioneuvostolle strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteestä vuodelle 2020

Aloite valtioneuvostolle strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteestä vuodelle 2020 Aloite valtioneuvostolle strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteestä vuodelle 2020 STRATEGINEN TUTKIMUS ON ilmiölähtöistä, monitieteistä ja korkealaatuista ratkaisukeskeistä yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Ratkaisuja tieteestä Finlandia-talo. #ratkaisujatieteestä

Ratkaisuja tieteestä Finlandia-talo. #ratkaisujatieteestä Ratkaisuja tieteestä 14.2.2019 Finlandia-talo #ratkaisujatieteestä www.aka.fi/ratkaisujatieteesta Tervetuloa uudistuneeseen Strategisen tutkimuksen Ratkaisuja tieteestä -vuosikonferenssiin! Strategisen

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Per Mickwitz STN:n puheenjohtaja 1 SUOMEN AKATEMIA STN:n ensimmäiset ohjelmat Valtioneuvosto päätti vuoden 2015 teemoista 18.12.2014. Strategisen

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä 1 Strateginen tutkimus Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto tutkimuksessa haetaan

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa ratkaisuhakuista tutkimusta valtioneuvoston päättämillä teema-alueilla

Strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa ratkaisuhakuista tutkimusta valtioneuvoston päättämillä teema-alueilla Lausunto AKA/27/00.03.20/2016 Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Strategisen tutkimuksen neuvoston lausunto Maa- ja metsätalousvaliokunta 05.10.2016

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen ohjelmahaut 2016 ohjelmiin valitut konsortiot

Strategisen tutkimuksen ohjelmahaut 2016 ohjelmiin valitut konsortiot Strategisen tutkimuksen ohjelmahaut 2016 ohjelmiin valitut konsortiot Osaavat työntekijät menestyvät työmarkkinat Työelämä on globaalissa murroksessa. Työn ja työurien kehitykseen vaikuttavat vääjäämättömästi

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitus

Strategisen tutkimuksen rahoitus Strategisen tutkimuksen rahoitus HENVI-LUKE-verkottumistilaisuus 26.1.2015 Tiina Petänen 1 Mitä on strateginen tutkimus? Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto

Lisätiedot

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta 7.11.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra TYÖN JA

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Suomen energiaturvallisuus muuttuvassa maailmassa

Suomen energiaturvallisuus muuttuvassa maailmassa Suomen energiaturvallisuus muuttuvassa maailmassa Tietoisku Strategisen tutkimuksen neuvoston Rakkaudesta tieteeseen tilaisuudessa, Helsinki/Musiikkitalo EL-TRAN & WINLAND 14.2.2017 Profs. Pami Aalto &

Lisätiedot

Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää?

Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Reaktiomme seuraavaan kolmeen trendiin määrittelee pohjoismaisen mallin suunnan. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS

Lisätiedot

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Tunnistaa ja nostaa esiin tulevan päätöksenteon kannalta tärkeitä ja huomiota vaativia asioita Rakentaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Työterveyslaitos Jaana Laitinen ja Eveliina Korkiakangas

Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Työterveyslaitos Jaana Laitinen ja Eveliina Korkiakangas Hyvinvointia työstä Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Promo@Work 1.2.2017 Työterveyslaitos Jaana Laitinen ja Eveliina Korkiakangas www.ttl.fi 2 Promo@Work hanke 2016-2019 (Evidence-based

Lisätiedot

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS Työn maailma on tuntemattoman äärellä: automatisaatio, robotisaatio, keinoäly ja digitaaliset alustat muokkaavat eri aloja teollisuudesta hoivaan ja tietotyöhön. Todennäköisesti

Lisätiedot

Foresight Friday Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta

Foresight Friday Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta Foresight Friday 3.3.2017 Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta #FSightFriday #ennakointi #tulevaisuudentyö @Tyontulevaisuus @VTTFinland @Ennakointi @SitraFund Ohjelma Tulevaisuusselonteko

Lisätiedot

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra Megatrendit Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra 15.3.2018 ONKO ELÄMÄ NYKYISIN PAREMPAA KUIN 50 VUOTTA SITTEN? % ihmisistä sanoo Elämä maassamme tänään on kuin 50 vuotta sitten kaltaisilleni

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen

Lisätiedot

Jatkuvan oppimisen Suomi

Jatkuvan oppimisen Suomi Jatkuvan oppimisen Suomi Osaamisen tulevaisuuspaneeli Matti Kajaste, OKM Osaamisen tulevaisuuspaneeli Nimitetty syyskuussa 2017 Toimii vaalikauden loppuun Mukana: Puheenjohtaja: Anne Brunila, Hanken Jäsenet:

Lisätiedot

Kiertotalouden ratkaisuihin kaivataan kuluttajanäkökulmaa

Kiertotalouden ratkaisuihin kaivataan kuluttajanäkökulmaa Kiertotalouden ratkaisuihin kaivataan kuluttajanäkökulmaa Kuluttajilla on merkittävä rooli monissa kiertotalouden toteutuksissa, mutta heidän merkityksensä ei näy kiertotalouden eurooppalaisissa politiikkaratkaisuissa.

Lisätiedot

Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet

Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Tulevaisuusvaliokunnan avoin kokous 6.2. 2019 Eduskunnan auditorio Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osa Ratkaisuja työn murroksessa Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston STN rahoitus:

Jyväskylän yliopiston STN rahoitus: Jyväskylän yliopiston STN rahoitus: Ohjelmat 2016 2019 Ohjelma: Osaavat työntekijät menestyvät työmarkkinat Hanke: Osaaminen, koulutus ja tulevaisuuden työelämä Teknologinen kehitys ja kansainvälistyminen

Lisätiedot

Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija

Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija Sitran lausunto Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle 21.4.2017 Suomalainen hyvinvointikäsitys

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma

Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma BEMINE: Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG) Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet Kestävyyskriisi nyt! Globaali keskinäisriippuvuus ja kasvavat jännitteet Teknologia muuttaa kaiken Megatrendit Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Tutkimuksen huippualue Metsät, globaalimuutos ja biotalous sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittama FORBIO-hanke

Tutkimuksen huippualue Metsät, globaalimuutos ja biotalous sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittama FORBIO-hanke Tutkimuksen huippualue Metsät, globaalimuutos ja biotalous sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittama FORBIO-hanke Professori Heli Peltola, Metsätieteiden osasto, Itä-Suomen yliopisto Lähde: Luke

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö 1.2.2019 Liisa Hakala Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö TYÖELÄMÄ MUUTTUU - Kenen vastuulla työhyvinvoinnin kehittäminen on tulevaisuudessa? SISÄLTÖ Missä työhyvinvointia kehitetään? Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010

Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010 Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010 Aleksi Neuvonen Demos Helsinki www.demos.fi Ilmastonmuutos = ongelma, uhka Ilmastonmuutos = ongelma, uhka Vähähiilinen

Lisätiedot

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019 YHTEISKUNTAKUMMI Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen Konsepti 1/2019 SAATTEEKSI Tutkimusperustaiset konseptit Tämä konsepti on suunnattu vastaamaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sosiaalisen tuen

Lisätiedot

Sidosryhmätapaaminen Itä-Suomen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015. Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Sidosryhmätapaaminen Itä-Suomen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015. Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015 Elli Aaltonen ylijohtaja aluehallintovirasto 16.9.2015 1 Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa 16.9.2015 OHJELMA: 9.00 Tervetuloa ja

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto. organisaatio. Ylijohtaja Elli Aaltonen. Johtoryhmä. Opetustoimi- ja kulttuuri. Ympäristölupavastuualue Yli Elli Aaltonen organisaatio Maistraatin ohjaus- ja kehittämisyksikkö yksikön päällikkö Merja Koponen Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö yksikön päällikkö Timo Kähärä Johtoryhmä Hallintopalvelujen

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Liisa Hakala Johtaja TTO /TY

Liisa Hakala Johtaja TTO /TY 27.9.2018 Liisa Hakala Johtaja TTO /TY MITEN TYÖN MUUTOS HAASTAA VALTION TYÖNTEKIJÄT SISÄLTÖ Työn muutoksen elementtejä Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko Millaisia työelämävalmiuksia muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Strateginen tutkimus yhteiskunnallisen uudistamisen välineenä 3.6.2014 Riikka Heikinheimo 1 Miten instrumentin rakentamisessa on lähdetty liikkeelle? Avoin

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Kestävän proteiinijärjestelmän tulevaisuus. Ari Paloviita, Jyväskylän yliopisto Tulevaisuuden proteiinijärjestelmä -työpaja, Jyväskylä 10.4.

Kestävän proteiinijärjestelmän tulevaisuus. Ari Paloviita, Jyväskylän yliopisto Tulevaisuuden proteiinijärjestelmä -työpaja, Jyväskylä 10.4. Kestävän proteiinijärjestelmän tulevaisuus Tulevaisuuden proteiinijärjestelmä -työpaja, Jyväskylä 10.4. Food system studies -tutkimusryhmä Perustettu 2014 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, JY

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus Strategisen tutkimuksen infotilaisuus OHJELMA Tilaisuuden juontaa Risto Alatarvas 8.30 Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen 9.00 Tilaisuuden avaus, Riikka Heikinheimo, johtaja, Suomen Akatemia 9.10 Tutkimusohjelmien

Lisätiedot

R U K A. ratkaisijana

R U K A. ratkaisijana R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa 31.1.-1.2.2018 Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Juha Luomala, sosiaalineuvos, STM Isoja muutoksia rakenteisiin tulossa,

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Tervetuloa Hyvinvoinnin tulevaisuuden mestarikurssille!

Tervetuloa Hyvinvoinnin tulevaisuuden mestarikurssille! Tervetuloa Hyvinvoinnin tulevaisuuden mestarikurssille! #hyvinvoinnintulevaisuus #mestarikurssi verkko: InternetW käyttäjä: s2vp1r salasana: 95pd stnmestarikurssit.fi Olli Kangas Ohjelmajohtaja, Tasa-arvoinen

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 8.5.2019 Ismo Suksi 2 TULEVAISUUDEN TYÖ Tarkkuuttaa vaativaa käsin tehtävää työtä

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Alustatalous ja työn muutos

Alustatalous ja työn muutos Alustatalous ja työn muutos Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kuuleminen VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Professori, KTT Anne Kovalainen Turun

Lisätiedot

Ennakoivan hyvinvoinnin ekosysteemin rakentaminen ja kehkeyttäminen

Ennakoivan hyvinvoinnin ekosysteemin rakentaminen ja kehkeyttäminen Ennakoivan hyvinvoinnin ekosysteemin rakentaminen ja kehkeyttäminen Kohti ihmisläheistä toimintamallia ja uusien teknologioiden hyödyntämistä 1 29.11.2017 Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti

Lisätiedot

Kari Vuorinen Ajankohtaista ehkäisevästä päihdetyöstä: Uusi EHYT-järjestö

Kari Vuorinen Ajankohtaista ehkäisevästä päihdetyöstä: Uusi EHYT-järjestö Kari Vuorinen Ajankohtaista ehkäisevästä päihdetyöstä: Uusi EHYT-järjestö Ehkäisevän päihdetyön järjestöjen yhdistymishanke Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry PTS Göteborg 3.9.2011 tekee terveyttä edistävää ehkäisevää

Lisätiedot

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen Avoin DATA Avoin tieto Seminaari 22.4.2013 Mikkelissä Juha Ropponen Eurooppa 2020 visio ja sen kolme toisiaan vahvistavaa prioriteettia: Älykäs kasvu: Kestävä kasvu: Osallistava kasvu: osaamiseen ja innovointiin

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 22.8.2018 VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN 25.9.2017 2 TERVEYDENHUOLTOLAKI 35 PERUSTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Kumppanuutta kotouttamiseen. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Kumppanuutta kotouttamiseen. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Kumppanuutta kotouttamiseen Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Suomeen muutetaan, mutta myös poismuutto on vilkasta. Vuonna 2030 puoli miljoonaa ulkomaan kansalaista =>

Lisätiedot

Polkuja tulevaisuuden työelämään

Polkuja tulevaisuuden työelämään Polkuja tulevaisuuden työelämään Tempo-hankkeen seminaari 20.9.2017 Leila Kankainen, tulosaluejohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä 14.3.2016 Tekijän nimi/yksikkö Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän sosiaalija

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: EkoCenter Metsurintie 2 42300 JÄMSÄNKOSKI

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvoinnin portaat

Kulttuurihyvinvoinnin portaat VOIMALA & KULTTUURISO TE Kulttuurihyvinvoinnin portaat Tiina Riekkinen Muusikko ja musiikkipedagogi (AMK) VOIMALA ja Kulttuurisote-hanke Kuopion konservatorio Eeva Mäkinen & Tiina Riekkinen 1 Kulttuurisote

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Tiedosta TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA THL:n strategia 2015 OMAKUVA THL SUOJELEE JA EDISTÄÄ VÄESTÖN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Päämääränämme on turvata suomalaisten hyvä elämä oikeudenmukaisessa, kestävässä

Lisätiedot

Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt

Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt Suomen akatemian rahoittama strategisen tutkimuksen konsortiohanke, Ilmastoneutraali ja resurssiniukka Suomi (PIHI) ohjelma, 2015-2020

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä elintapoja, kuten

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen

Lisätiedot

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO, 2011-2015 Yhteistyöalue: Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen (NUORET)

Lisätiedot

Tehyn 5 sanaa Miten Tehy vaikuttaa jäsenten parhaaksi? Terveysalan verkosto Kirsi Sillanpää Johtaja, TtM, MBA, esh

Tehyn 5 sanaa Miten Tehy vaikuttaa jäsenten parhaaksi? Terveysalan verkosto Kirsi Sillanpää Johtaja, TtM, MBA, esh Tehyn 5 sanaa Miten Tehy vaikuttaa jäsenten parhaaksi? 10.9.2018 Terveysalan verkosto Kirsi Sillanpää Johtaja, TtM, MBA, esh Tehyn missio Tehy on sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö, joka ajaa jäsentensä

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta Maarit Alasuutari, Jyväskylän yliopisto CHILDCARE-tutkimuskonsortio 27.9.2017 CHILDCARE-tutkimuskonsortio Tutkimushankkeessa paneudutaan

Lisätiedot

Siksi nyt on tärkeä. On mahdollista, että: ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

Siksi nyt on tärkeä. On mahdollista, että: ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS n maailma on emattoman äärellä: omatisaatio, otisaatio, keinoäly ja taaliset alustat kkaavat eri aloja suudesta hoivaan ja työhön. Todennäköisesti tiedämme yhtä vähän tulevaisuudesta

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Työelämän osaamistarpeet ja muutostrendit

Työelämän osaamistarpeet ja muutostrendit 3.4.2017 Koulutuksen kärki kohti osuvaa työllistymistä Työelämän osaamistarpeet ja muutostrendit Milma Arola, Työelämän taitekohdat Lahja Suomelle Eduskunta perusti Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Tulevaisuuden kestävän ja ketterän kaupungin ominaisuuksia

Tulevaisuuden kestävän ja ketterän kaupungin ominaisuuksia Tulevaisuuden kestävän ja ketterän kaupungin ominaisuuksia OMAVARAINEN KAUPUNKI 2030 SEMINAARI PERJANTAINA 20.4. KLO 12.30-15 TAMK AUDITORIO D1-02 Nina Wessberg VTT 2018 1 DWELLERS IN AGILE CITIES (DAC)

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia)

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) Suomen Akatemia, Strateginen tutkimusneuvosto Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat ohjelma, 2016 2019 11.10.2017 1 7 työpakettia Monipuolista osaamista ja vahvaa

Lisätiedot

Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta

Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa? Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta

Lisätiedot

Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus

Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus Veden kierto hyvinvointi, terveys ja turvallisuus Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Ilma(i)sta vettä? Symposium 14.11.2016, Tieteiden talo, Helsinki 15.11.2016 1 Ilmasto

Lisätiedot