ESISELVITYS ETSIVÄN NUORISOTYÖN JÄRJESTELMÄYHTEYKSISTÄ JA JATKOKEHITYKSESTÄ Loppuraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESISELVITYS ETSIVÄN NUORISOTYÖN JÄRJESTELMÄYHTEYKSISTÄ JA JATKOKEHITYKSESTÄ Loppuraportti"

Transkriptio

1 ESISELVITYS ETSIVÄN NUORISOTYÖN JÄRJESTELMÄYHTEYKSISTÄ JA JATKOKEHITYKSESTÄ Loppuraportti Etelä-Pohjanmaan Terveysteknologiakeskus ry (EPTEK) Tomi Tupiini

2 1. HANKKEEN TIEDOT Hanke: Esiselvitys etsivän nuorisotyön järjestelmäyhteyksistä ja jatkokehityksestä Hankenumero: Toteuttamisaika: Hankkeen toteuttaja: Yhteyshenkilö: Yhteystiedot: Etelä-Pohjanmaan Terveysteknologian Kehittämiskeskus ry (EPTEK) Koskenalantie 16, Seinäjoki Gsm HANKKEEN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT Monet lapset ja nuoret ovat Suomessa syrjäytymisvaarassa. Syrjäytymisellä on pitkäaikaisia vaikutuksia niin yksilön elämään kuin koko yhteiskuntaan. Palvelutarjonta on keskittynyt erittäin vahvasti korjaaviin palveluihin ja kehityssuuntana on ehkäisevien palvelujen vahvistaminen. Lisäksi Suomessa tavoitellaan yhä asiakaskeskeisempää palvelutarjontaa monialaisen yhteistyön voimin. Suomen taloustilanne on haastava ja vaikeita päätöksiä tullaan tekemään. On kuitenkin tärkeää, että ehkäisevät palvelut kehittyvät vahvemmiksi, sillä siten saadaan säästöjä ja siirrettyä painopistettä pois raskaista ja korjaavista palveluista. Iso laiva kääntyy hitaasti ja siten tässä vaiheessa on tarvetta sekä ehkäiseville että korjaaville resursseille. Taustalla on aiemmassa Välittämisen koodi -hankkeessa kehitetty toimintamalli ja sähköinen tiedonvälitysjärjestelmä, joka on tarkoitettu 0 28 vuotiaiden lasten ja nuorten elämänhallinnan tukemiseen varhaisin tukitoimin. Tavoitteena on havainnoida mahdolliset haasteet varhaisessa vaiheessa ja tarjota tukea, kun tilanteet eivät ole vielä kärjistyneet. Pyrkimyksenä on mahdollistaa tarvittava tiedonkulku eri viranomaisten välillä, että lapsille ja nuorille voidaan tarjota tukea heidän tarpeidensa mukaisesti yhden palvelupisteen periaatteella. Välittämisen koodi -projektissa kehitetty toimintamalli ja sähköinen tiedonvälitysjärjestelmä on käyttöönotettu Seinäjoen alueella keväällä Vuosien aikana on tarjottu Etelä-Pohjanmaan muille kunnille mahdollisuutta ottaa toimintamalli ja tiedonvälitysjärjestelmä käyttöön. Projektin päättymispäivänmäärä on , mutta sille on haettu jatkoaikaa saakka (ei ole vielä varmistunut). Toimintatapa perustuu etsivään nuorisotyöhön ja nuorisolakiin. Etsivä nuorisotyö on varsin uusi toimintatapa Suomessa, ja tämän vuoksi toimintatavat ja järjestelmät kehittyvät. Nuorisolain

3 uudistus on meneillään ja tällä hetkellä on tieto, että se tulisi voimaan vuoden 2017 alusta. Tällä hetkellä tehdään selvitystä etsivän nuorisotyön tehtäväkentästä ja tulevaisuuden suuntauksista. Järjestelmien osalta on selvitetty järjestelmäyhteyksiä ja kokonaisuuden osalta on vielä kehittämistarpeita. Välittämisen koodista saadut rohkaisevat kokemukset ovat tuoneet projektin toiminta-ajalla esille vahvan tarpeen toiminnan valtakunnallistamiselle, vakiinnuttamiselle ja jatkokehitykselle. 3. HANKEORGANISAATIO Hankkeen on toteuttanut Etelä-Pohjanmaan Terveysteknologian Kehittämiskeskus ry. Hankkeelle on perustettu ohjausryhmä, jonka jäseniä ovat: Pekka Hautamäki Sanna Puumala Johanna Sorvettula Pertti Kinnunen Jaakko Pihlajamäki Ville Järvi Marja-Riitta Vest Satu Niemi nuorisotoimenjohtaja, Seinäjoen kaupunki, puheenjohtaja kehittämissuunnittelija, Etelä-Pohjanmaan liitto hallintojohtaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri hallituksen puheenjohtaja, EPTEK ry toiminnanjohtaja, EPTEK ry johtaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri erityisopetuksen rehtori, Seinäjoen kaupunki kehitys- ja strategiapäällikkö, LSSAVI projektipäällikkö, EPTEK ry EPTEK ry, sihteeri Hankkeessa ovat työskennelleet Projektipäällikkö, 2,3 htkk Teknologia-asiantuntija Tomi Tupiini, 1,5 htkk Toiminnanjohtaja/asiantuntija, 1,3 htkk Projektipäällikkö jäi äitiysvapaalle HANKKEEN TOTEUTUSAIKA Hankkeen toteuttamisaika on TOIMINNAN KUVAUS Tässä hankkeessa tehtiin esiselvitys etsivän nuorisotyön järjestelmäyhteyksistä sekä organisaation perustamisesta. Raportissa on selvitetty valtakunnallisen kehittämis- ja palvelukeskuksen perustamismahdollisuuksia sekä miten etsivän nuorisotyön järjestelmistä ja niiden ylläpidosta saataisiin eheä kokonaisuus (liite 1). Lisäksi hankkeessa tehtiin rahoitushakemus ja projektisuunnitelma opetus- ja kulttuuriministeriölle liittyen ehkäisevän työn kehittämiseen ja levittämiseen (liite 2).

4 Ohjausryhmä päätti, että hankkeen tiedottamisessa käytetään hyvin harkittua linjaa. Hankkeessa käytettiin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Välittämisen koodi hankkeen viestintä- ja tiedotussuunnitelmaa. Hankkeen puitteissa ei järjestetty lehdistötilaisuuksia. Hankkeessa tehtiin yhteistyötä opetus- ja kulttuuriministeriön, Länsi-Suomen aluehallintoviraston, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, UpCode Oy:n, Mediwest Research Center Oy:n (MRC) sekä Välittämisen koodi -hankkeen kautta alueen kuntien, järjestöjen sekä muiden yhteistyökumppanien kanssa. 6. TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Hankkeen tavoitteena oli tehdä esiselvitys etsivän nuorisotyön järjestelmäyhteyksistä sekä valtakunnallisen etsivän nuorisotyön organisaation perustamisesta. Hankkeen tuloksena syntyi kattava esiselvitysraportti etsivän nuorisotyön järjestelmäyhteyksistä sekä valtakunnallisen etsivän nuorisotyön organisaation perustamisesta. Hankkeessa tehtiin myös rahoitushakemus ehkäisevän työn kehittämisestä ja levittämisestä opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM), jonka tavoitteena on aloittaa vuonna 2017 esiselvitysraportissa kuvattu työ. OKM:lle jätetty rahoitushakemus hyväksyttiin syksyllä 2016 ja hanke toteutetaan vuonna Toteuttajina ovat Mediwest Research Center ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Hankkeen tavoitteet toteutuivat suunnitellusti. Tuloksena syntyi esiselvitys, jota voidaan hyödyntää tulevissa kehittämistoimissa. Raportissa selvitetään millaisia erilaisia järjestelmiä etsivä nuorisotyö käyttää. Lisäksi pohditaan miten järjestelmät ja toimintamallit tulisi saada yhtenäistettyä ja kuvataan yhteisen osaamiskeskuksen perustamista. Toisena tuloksena hankkeessa syntyi projektisuunnitelma OKM:lle, jonka avulla esiselvitysraportissa kuvattuja asioita voidaan aloittaa tekemään. Projektisuunnitelma hyväksyttiin syksyllä 2016 ja hanke alkaa keväällä Hankkeen kulun myötä esille tuli Espoossa tehty raportti, jossa samoja asioita oli käsitelty hiukan eri näkökulmasta. Jatkossa on tärkeää samaa kokonaisuutta kehittävien toimijoiden välinen avoin yhteistyö ja tietojen jakaminen. Hankkeen tiedottamisessa käytettiin hyvin harkittua linjaa. Hankkeessa käytettiin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Välittämisen koodi -hankkeen viestintä- ja tiedotussuunnitelmaa. Hankkeen puitteissa ei järjestetty lehdistötilaisuuksia. Läheisempi yhteistyö Tajua mut -toimintamallin käyttäjien ja kehittäjien kanssa olisi ollut tärkeää. Hankkeen tuotoksena saatiin määräajassa valmiiksi esiselvitysraportti Etsivän nuorisotyön järjestelmäyhteyksistä ja jatkokehityksestä ja osaamiskeskuksen perustamissuunnitelma. 7. TALOUS Määrärahat riittivät hyvin hankkeen tarpeisiin ja työmäärällä saatiin tehtyä hankesuunnitelman mukaiset kokonaisuudet.

5 Kustannukset Hyväksytty Toteutuneet Erotus kustannusarvio kustannukset Henkilöstökustannukset Flat Rate 24 % Yhteensä Rahoitussuunnitelma Hyväksytty rahoitussuunnitelma Toteutunut rahoitus Maakunnan kehittämisraha Kuntarahoitus Muu julkinen rahoitus Yksityinen rahoitus Yhteensä Erotus 8. JATKOTOIMET JA EHDOTUKSET Hankkeessa tehtiin rahoitushakemus ehkäisevän työn kehittämisestä sekä levittämisestä. Rahoitushakemus tehtiin OKM:lle ja hanke sai rahoituksen syksyllä Hankkeen raportissa kuvattuja asioita aloitetaan jatkokehittämään OKM-hankkeessa vuonna MUU AINEISTO Lähdeluettelo liitteen 1 raportissa. Seinäjoella Toiminnanjohtaja Projektipäällikkö

Välittämisen koodi projekti

Välittämisen koodi projekti Välittämisen koodi projekti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä V Hyvä elämä foorumi 10.12.2014 Tausta Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen on meidän kaikkien tehtävä Monta vuotta sitten

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Etelä-Savon maakuntaliitto täyttää Saapunut Dnro 1. HANKE Hankkeen

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio Ohjaus ja resurssit Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE Hankesuunnitelma LUONNOS 19.4.2010 I Tausta Hanke perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian laatimisprosessin tuloksena todettuun suureen tarpeeseen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja heidän perheidensä varhainen tukeminen ******** Välittämisen koodi

Lasten, nuorten ja heidän perheidensä varhainen tukeminen ******** Välittämisen koodi Lasten, nuorten ja heidän perheidensä varhainen tukeminen ******** Välittämisen koodi Sisäisen turvallisuuden strategian alueellinen työpaja ja webinaari LSSAVI 14.11.2016 Anne Ojajärvi EPSHP LASTEN JA

Lisätiedot

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Ohjausryhmä EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Ohjausryhmä Pääsääntöisesti rahoittaja edellyttää hankkeelle ohjausryhmää Tarkista hankepäätöksestä edellytetäänkö hankkeeltasi ohjausryhmää

Lisätiedot

Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke 2011-2013 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan Kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura Monialaisen yhteistyön

Lisätiedot

Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004

Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004 Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004 Vastine Kari Pietilän SDP:n valtuustoryhmän aloitteeseen Raahen kaupungin projektiohjeista (KV 25.2.2004) Pertti Malkki (FT, YTM) Kehittämiskonsultti pertti.malkki@yritystaito.fi

Lisätiedot

Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela

Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela 21.1.2015 Kelan rooli Kelalla lakisääteinen velvollisuus kehittää kuntoutusta Suomen merkittävimpiä

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Yli Hyvä Juttu Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari, Seinäjoki 13.9.2011 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen palokuntanuorisotoimen

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäminen (AIKO) RAHOITUSHAKEMUS

Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäminen (AIKO) RAHOITUSHAKEMUS Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäminen (AIKO) RAHOITUSHAKEMUS Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen täyttää Saapunut Dnro Hakemusnro 1. HANKE a)

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Rahoitushakemuksen täyttöohje

Rahoitushakemuksen täyttöohje Rahoitushakemuksen täyttöohje 1 Hankkeen nimi Kannattaa pyrkiä lyhyeen ja ytimekkääseen nimeen. Tarvittaessa keksittävä hankkeelle lyhenne. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan Alla on lueteltu

Lisätiedot

Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi

Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi 18.2.2014 Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi Painopisteenä lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksia jaettaessa ovat koulupäivän monipuoliseen liikunnallistamiseen

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa

Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja, Joensuun Nuorisoverstas ry Nuorten työpajatyöstä säädetään Nuorisolaissa.

Lisätiedot

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä

Lisätiedot

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17 SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Rahoittaja Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät HAKUTIEDOTE 1 (3) 15.11.2010 80/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuksen määräraha Hakukelpoisuus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 3 Kari Sjöholm Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Lisätiedot

Osallisena Suomessa Delaktig i Finland. Vaasa - Vasa

Osallisena Suomessa Delaktig i Finland. Vaasa - Vasa Osallisena Suomessa Delaktig i Finland Vaasa - Vasa Tina Ura 14.11.2012 Osallisena Suomessa on lainsäädäntöhanke, perustettu kehittämään maahanmuuttajien kotoutumista kokonaisvaltaisesti, kokeilut 30.6.2013

Lisätiedot

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNNAN ALUEELLA VUONNA 2017

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNNAN ALUEELLA VUONNA 2017 SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNNAN ALUEELLA VUONNA 2017 Yhteistyösopimus xx.xx.xxxx 1. SOPIMUSOSAPUOLET Tilaaja Luumäen kunta Linnalantie 33 54500 TAAVETTI Tuottaja Lappeenrannan

Lisätiedot

Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija

Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa Valtakunnallinen toimija Suomen Yrittäjäopisto yrittäjyyden osaaja ja uudistaja Valtakunnallinen liikealan erikoisoppilaitos

Lisätiedot

TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 25.3.

TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 25.3. TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 25.3.2013 Karoliina Korpela TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Kokonaisturvallisuuden yhteistoiminta esimerkkinä Hyvinvoinnin ja turvallisuuden toiminnan ohjausjärjestelmä & Välittämisen koodi

Kokonaisturvallisuuden yhteistoiminta esimerkkinä Hyvinvoinnin ja turvallisuuden toiminnan ohjausjärjestelmä & Välittämisen koodi Kokonaisturvallisuuden yhteistoiminta esimerkkinä Hyvinvoinnin ja turvallisuuden toiminnan ohjausjärjestelmä & Välittämisen koodi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Ohjausryhmä. Petri Veijalainen

Ohjausryhmä. Petri Veijalainen Ohjausryhmä Petri Veijalainen 1 Ohjausryhmä Ohjausryhmä asetetaan, jos tuensaaja tai rahoittaja katsoo sen tarpeelliseksi Edellytetään esim. kun toiminta ulottuu useammalle alueelle tai on muuten laaja-alaista,

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Kiehtova maisema / Intriguing Landscape

Kiehtova maisema / Intriguing Landscape Kuva: J. Lehmonen Kiehtova maisema / Intriguing Landscape Rautalammin Konneveden luontomatkailun kehittämishanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2016 Rositsa Bliznakova ESITYSLISTA 1.Kokouksen avaus 2.Puheenjohtajan

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA 1(6) RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Uusi hakemus 1. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista TPY:ssä

Ajankohtaista TPY:ssä Ajankohtaista TPY:ssä 1. Yleistä TPY:stä 2. Vaikuttamistyön ajankohtaiset 3. Sovari-mittari etsivään nuorisotyöhön ja työpajoille Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä

Lisätiedot

Haku kuntakokeiluihin

Haku kuntakokeiluihin Haku kuntakokeiluihin 1. 1. Kokeiluun hakeva kunta/kunnat: 1. Kommun/kommuner som ansöker till försöket: - Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Seinäjoen, Vaasan ja Jyväskylän kanssa sekä Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Ville Järvi

Ville Järvi LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen

Lisätiedot

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha Hankkeen nimi: MAL-verkosto Hankkeen 1.1.2010-31.12.2011, myönnetty jatko 2012 toteutusaika: Toteuttaja: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta 1(6) RAHOITUSHAKEMUS Kansallinen maakunnan kehittämisraha Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) Osaamiskeskusohjelma HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisolaki uudistuu Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.-18.2.2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 1994-2024 1994

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hakemus on Pohjois-Pohjanmaan liitto täyttää Uusi Muutoshakemus, mihin Jatkorahoitushakemus (täytä myös kohta 1c) Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Saapunut

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo PÖYTÄKIRJA 17.8.2017 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017 Aika: to 17.8.2017 klo 13 14.30 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros)

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Tuija Nikkari Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Seinäjoki 24.5.2011 Rahoituspäätös ja projektisuunnitelma Rahoituspäätös sisältää päätösasiakirjan

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta on valmistunut

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Lisätiedot

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17%

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% YLEISTÄ Joensuun KAKE hankkeen budjetti 1 274 914 Pikku KAKE Palkkakustannukset Ostopalvelut Muut kustannukset Joensuun kaupungin rahoitus Kaupunki

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE

INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE Ravintola Liisanpuisto, PORI 12.12.2013 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto TÄRKEÄT Ä PÄIVÄMÄÄRÄT Ä ÄÄ Ä Projekteja j voidaan toteuttaa pääsääntöisesti 31.12.2014 asti

Lisätiedot

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Kehittämishanke Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Perustiedot Hankesuunnitelma Kustannus ja rahoitus Tavoitteet Allekirjoitus ja lähetys Hakija N

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa

NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa Tänään luvassa 1. Kimi Uosukainen: Nuorten vaikuttamisen vallankumous 2. Anna Hurmeranta: Nuorisovaltuustot kunnissa NYT! 3. Aleksi Koivisto:

Lisätiedot

Suomen ja ruotsin kielen joustava oppiminen ja ohjaus tulevaisuuden työelämän tarpeisiin

Suomen ja ruotsin kielen joustava oppiminen ja ohjaus tulevaisuuden työelämän tarpeisiin OKM/209/523/2016 AIESOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN RAHOITTAMASSA HANKKEESSA Suomen ja ruotsin kielen joustava oppiminen ja ohjaus tulevaisuuden työelämän tarpeisiin 1 OSAPUOLET Tämä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika To klo 12.00 14.37 Kokouspaikka Frami D1, kokoustila Mega, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 34 41 Asia Sivu 34 Kokouksen avaus... 3 35 Kokousmuistio 13.3.2017

Lisätiedot

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015 SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015 Yhteistyösopimus 19.11.2014 1. Sopijaosapuolet: Palvelun tilaaja: Luumäen kunta Linnalantie 33 54501 TAAVETTI Palvelun

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU Häme, Kaakkois-Suomi, Uusimaa ja Varsinais-Suomi 30.9.2013 Hakijan ohje ESR-PROJEKTIHAKU Hämeen, Kaakkois-Suomen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset avaavat

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ma klo 12.00 12.38 Kokouspaikka Watt & Edison, Frami B, 2.krs, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 26 33 Asia Sivu 26 Kokouksen avaus... 3 27 Kokousmuistio

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Rahoituspäätös hankehakemuksesta 2015_001 / 118167: Liikunta- ja urheilumatkailun kehittäminen

Rahoituspäätös hankehakemuksesta 2015_001 / 118167: Liikunta- ja urheilumatkailun kehittäminen Maakuntahallitus 28 23.02.2015 Rahoituspäätös hankehakemuksesta 2015_001 / 118167: Liikunta- ja urheilumatkailun kehittäminen 12/00.01.05.21/2015 Maakuntahallitus 23.02.2015 28 Imatran Seudun kehittämisyhtiö

Lisätiedot

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA 31.8.2012 SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA Hankkeen hallittu päättäminen Rahoituskoordinaattori Merja Rossi Kaakkois-Suomen ELY-keskus HANKKEEN PÄÄTTÄMINEN Päättäminen on osa hankkeen suunnitelmaa ja toteuttamista

Lisätiedot

Parvikabinetti, Hotelli-Ravintola Alma (Ruukintie 4, Seinäjoki) Kokouksen jälkeen yhteinen lounas. Asia Sivu

Parvikabinetti, Hotelli-Ravintola Alma (Ruukintie 4, Seinäjoki) Kokouksen jälkeen yhteinen lounas. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ke klo 9.00 10.55 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 49 55 Parvikabinetti, Hotelli-Ravintola Alma (Ruukintie 4, Seinäjoki) Kokouksen jälkeen yhteinen lounas

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori

Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät Nuori2017 29.3.2017 Nuorisotyö tiedontuottajana 4.4.2017 Nuorisoasiain neuvottelukunta ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten

Lisätiedot

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Onnistuvat opit -hanke Hyvinvointipäivä, Rovaniemi 31.3.2011 Pirjo Oulasvirta-Niiranen Onnistuvat opit nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleilla

Lisätiedot

Preventiimin arviointi ja johtamisen käytänteet

Preventiimin arviointi ja johtamisen käytänteet Preventiimin arviointi ja johtamisen käytänteet Sanna Pylkkänen Kehittämispedagogi Preventiimi HUMAK Sivu 1 Preventiimin henkilöstöhistoria 2002 Reijo Viitanen+Aseman Lapset ry 2003 Ilmo Jokinen 2004 Ilmo

Lisätiedot

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Lisätiedot

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle

Lisätiedot

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaajat Hailuoto: vapaa-aikasihteeri Satu Rahkola Haukipudas:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Setlementtiliikkeen nuorisotyön rakenneuudistus. Liittokokous Pentti Lemmetyinen

Setlementtiliikkeen nuorisotyön rakenneuudistus. Liittokokous Pentti Lemmetyinen Setlementtiliikkeen nuorisotyön rakenneuudistus Liittokokous 22.11.2014 Pentti Lemmetyinen Suomen väkimäärä on keskittynyt etelään Pohjoinen Väkiluku 262.489 Alle 30v 84.390 Länsi Väkiluku 2.041.927 Alle

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

Rekisteri luottamushenkilöiden osalta

Rekisteri luottamushenkilöiden osalta 1 (5) Sidonnaisuusrekisteri Luottamushenkilön/tilivelvollisen viranhaltijan tiedot (nimet ovat aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan) Rekisteri luottamushenkilöiden osalta Pirjo Aittoniemi, hallituksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Osuuskunta KeroKuitu 2. Hankkeen nimi/hanketunnus Kerässieppi-Liepimän kyläverkko/22657 3. Yhteenveto hankkeesta Kerässieppi-Liepimän

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO 11.02.2013. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös.

PÄÄTÖSLUETTELO 11.02.2013. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös. 1/5 Hakuehto Käyttäjä pvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös Järjestys luettelo Arvo Mirja Hiltula Viranhaltija/päätöstyyppi, pykälänumero Viranhaltijan päätöstyypit

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty 21.3.2016 Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer 19.5.2016 Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi 1.6.2016 poliittinen ohjausryhmä

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla

Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla Ma 14.11.2011 Seinäjoki, Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Arto Rautajoki, YTT Kehitysjohtaja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Haemme 31.12.2014 saakka kestävää jatkoaikaa ja 60 089 euron lisärahoitusta Palvelevat puuyritykset -hankkeen toteuttamiselle.

Haemme 31.12.2014 saakka kestävää jatkoaikaa ja 60 089 euron lisärahoitusta Palvelevat puuyritykset -hankkeen toteuttamiselle. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Tapio Sivula PL 156 60101 SEINÄJOKI Muutoshakemus Palvelevat puuyritykset -hanke Hankenumero 9915, päätösnumero 24486, Dnro 1875/3560-2010 Haemme 31.12.2014 saakka kestävää

Lisätiedot

LVM/810/01/

LVM/810/01/ 1(6) Asettamispäätös KOH 22.4.2016 LVM/810/01/2016 Otsikko 1 Asettaminen 2 Toimikausi Liikenne- ja viestintäministeriö on tänään tekemällään päätöksellä asettanut hankkeen, jossa selvitetään liikenneverkon

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana

Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/12/627/2018 ohjausasiakirja 1.2.2018 Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot