Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Toimintakertomus vuodelta 2013

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2018

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna

Keravan Reserviläiset ry

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2014

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet

JOSE TOIMINTA /7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry Puosuntie Joensuu

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintasuunnitelma 2016

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintakertomus 2018

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Toimintakertomus vuodelta 2013

Yhdistyksen perustehtävä lähtökohtana. Aluevastaava Matti Mäkelä

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 6/2013 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 54

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

Merimasku-Seura ry Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT

Vars.jäsenet Anna-Liisa Granö Varajäsenet Elisa Hyytiäinen

KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Yhdistyksen toiminnan esittely

POP UP kahvilapäivä

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Tapahtumaraportti. Piiri: KESKI-SUOMEN MARTAT RY, Yhdistys: SAARIJÄRVEN MARTAT RY. Puheenjohtajaparlamentti Keski-Suomen Martat J:lä

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

Luova & innostava toiminnansuunnittelu sekä budjetointi

Toimintakertomus

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5)

TOIMINTASUUNNITELMA

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring

Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018

Transkriptio:

1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA... 4 TYÖLLISTÄMISPALVELUT... 4 EDUNVALVONTA... 4 MUUTA... 4 JÄSENEDUT 2013... 5

3 VERTAISTOIMINTA Vertaisryhmät: - Kirkonkylällä diakoniatoimiston tilat - Lievestuoreella Wanhan Pappilan tilat - seurakunnasta mukana diakonit Arto Muurikainen ja Johanna Savola - kahvitarjoilusta huolehtinut Laukaan seurakunta - kokoontumiset ovat olleet kerran kuukaudessa PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA - yhteistyö Laukaan kunnan ja seurakunnan kanssa jatkui - yhteistyötä tehtiin myös SPR:n Länsi-Suomen piirin omaishoitajien tukitoiminnan kanssa TIEDOTTAMINEN jäsenkirjeitä lähetettiin vuoden aikana jäsenistölle 2 kpl. ajankohtaisista asioista tiedotettiin Laukaa-Konnevesi lehden seuratoimintapalstalla yhdistyksen kotisivut Samarian Kamari -kirpputorin ilmoitustaulu toimitila TILAISUUDET - 24.4. Laukaan seurakunnan kanssa järjestettiin Jyväskylän Rovastikunnan kirkkopäivä Laukaan kirkossa ja pääjuhla seurakuntatalolla - 4.5. vastaanotettiin Laukaan Saran lahjoittama 500 euron lahjakortti Sarahovissa - 7.5. ja 22.11. osallistuttiin Itä-Suomen alueen ohjaajan kutsumina alueavain-tilaisuuksiin Äänekoskella ja Peurungassa - 8.5. Lievestuoreen kirkossa vertaisryhmän perustamiskokous - 11.8. retki Konginkankaalle yhdessä Sotainvalidien kanssa. Osallistuttiin jumalanpalvelukseen, opastettuun museokäyntiin ja ruokailtiin ja kahviteltiin juuri remontoidussa seurakuntatalossa - 13.8. neuvottelut Vuolakkeessa Anja Pöyhösen kanssa 10-vuotisjuhlista - 4.9. yhdistyksen perustamisen 10-vuotisjuhla Hotelli Vuolakkeessa. Juhliin osallistui jäsenten lisäksi kutsuvieraina Laukaan kunnan, seurakunnan, Sarahovin, Laukaan Saran ja Lions Ladyjen edustajia. Lions Ladyt osallistuivat tarjoilukustannuksiin. - 27.10. VIIMEINENE TESTAMENTTI-dokumenttielokuva, jonka evp Raimo Salo on toteuttanut yhteistyössä Lotta Svärd Säätiön ja Lottamuseon kanssa - 31.10. neuvottelu Peurungan kanssa jäsenille myönnettävistä eduista - 24.11. omaishoitajien kirkkopyhä - omaishoitajaviikko 48, kirpparilla arvontaa ja tarjoilua koko viikon ajan. - 11.12. omaishoitajien pikkujoulut Hotelli Vuolakkeessa. Anja ja Pentti Pöyhönen tarjosivat joulupuuron ja kahvin lisukkeineen. Jäsenille jaettiin joulumuistamiset, jotka kannatuksen vuoksi ostettiin Puustellin työkylästä (neulatyyny tai lasikoriste ja karkki) - 18.12. kirpparilla glögitarjoilua ja jäsenten joulumuistamisten jakamista

4 LAHJOITUKSET - Laukaan apteekki lahjoitti joulumuistamisrahat yhdistykselle vuonna 2013 - Laukaan Saran rahalahjoitus - Lions Ladyt osallistuivat 10-vuotisjuhlan tarjoilun maksuun - kymmenvuotisjuhlan muistamiset - kirpputoritoimintaa ovat tukeneet lukuisat lahjoittajat vaatteiden ja käyttötavaroiden muodossa KOKOUKSET - hallitus kokoontui 4 kertaa - yhdistys kevät- ja syyskokoukseen VARAINHANKINTA - kirpputoritoiminta: myymälänhoitajana toimi Seppo Pölkki 30.9.2013 asti. 1.10.2013 uutena myymälänhoitajana aloitti Seija Ikonen - lauantaityöntekijöinä vapaaehtoiset - kortit ja adressit TYÖLLISTÄMISPALVELUT - yhdistys on tehnyt kunnan kanssa sopimuksen kuntouttavasta työtoiminnasta - kuluvan vuoden aikana yhdistyksessä on ollut työharjoittelussa, avotyössä tai kuntouttavassa työtoiminnassa yhteensä 6 henkilöä. EDUNVALVONTA - yhdistys on ollut aktiivinen toimija omaishoidon vastuualueviranhaltijoiden yhteydenpidossa - puheenjohtaja on ollut yhteydessä myös Laukaan kunnan valtuutettuihin - yhdistys pyysi tukea liitolta Laukaan kunnanvaltuuston kokoukseen, jossa valtuusto käsitteli tulevan vuoden budjettia koskien omaishoitajien hoitopalkkioiden leikkauksia. Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:ltä on yhteydenoton perusteella lähtenyt kannanotto Laukaan kunnanvaltuustolle koskien omaishoitoon kohdistuneita toimenpide-ehdotuksia. MUUTA - vapaaehtoistyöntekijät ovat mahdollistaneet lauantain aukiolon, kuten myös myymälänhoitajan loma-ajan tuuraamisen

5 JÄSENEDUT 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry:n jäsenedut vuonna 2013 ajantasaista tietoa omaishoitoa koskevista säädöksistä ja eduista kotipalvelua omaishoitajina toimiville 100 euroon asti kunnan hyväksymältä palveluntarjoajalta henkilökohtaisen omaishoitajaloman omavastuuosuuden tositetta vastaan (max n.100, edellytetään vähintään vuoden jäsenyys) omavalintaisia hoitoja (hieronta, kasvo- tai jalkahoito) yhdistyksen lukuun (max 50 ) vertaistukiryhmät Laukaan kirkonkylällä ja Lievestuoreella kuntoliikuntaa yhdistyksen varoilla Sarahovissa vertaistukea ja yhteistä toimintaa mm. Laukaan seurakunnan kanssa Yhdistys korvaa teatterilipusta 6 tositetta vastaan Henkilöjäsenmaksu 20, yritysjäsen 50. Jäsenlomakkeita saa Samarian kirpputorilta osoitteesta Laukaantie 11.