3 Stacia laski hieman kyllästyneesti huokaisten eteensä tiskille lasillisen verta chelseyläiseltä nousukasjupilta. Hän oli toivonut näkevänsä tuttuja kasvoja, mutta Foleya, baarin omistajaa, lukuun ottamatta Veripankissa oli ollut hiljaista, kunnes... Hän kääntyi baarijakkarallaan aistiessaan tutun vamppienergian. Blake. Parhaassa Billy Idol -asussaan. Miehen ketjuilla koristellut farkut olivat tiukat kapealla lantiolla, musta nahkatakki kiristi hartioista. Pystyssä sojottavat peroksidinvaaleat hiukset jättivät paljaiksi miehen kasvot, joiden luusto oli upea. Tajutessaan, että Stacia oli huomannut hänet, Blake alkoi kävellä rehvakkaammin. Leveä hymy levisi hänen syvänsinisiin silmiinsä. Stacia huomasi vastaavansa hymyyn, vaikka se olikin vain Blake. Pysähtyessään hänen eteensä mies nosti kädet lanteilleen niin, että tämän nahkatakin alta paljastui musta t-paita, joka hyväili rakastavasti miehen lihaksia. - Siunatkoon, muru. Viime käynnistäsi on aivan liian kauan aikaa. - Oletko kaivannut minua? Sepä yllätys, Stacia sanoi ja heilautti kättään merkiksi, että baarimikko toisi Blakelle drinkin.
- Miksi se olisi yllätys, muru? Blake istuutui jakkaralle Stacian viereen. Kun baarimikko laski lasillisen verta hänen eteensä, hän kohotti maljan. - Vanhoille... Me olemme ehdottomasti vanhoja, mutta olemmeko me ystäviä? Stacia naurahti kirpeästi ja otti lasin käteensä, mutta ei kohottanut sitä. Hän silmäili Blakea lasin reunan yli. - Herrasmies ei ottaisi naisen ikää puheeksi, ja mitä ystävyyteen tulee... Miksi sinä et pelkää minua? Aina yhtä itsevarma ja huoleton Blake kumartui lähemmäksi Stacian huulia ja kuiskasi: - Pitäisikö minun pelätä? Stacia nosti kätensä, nyökkäsi kohti vampyyribaarimikkoa ja liikutti sormiaan. Baarimikko pudotti lasin kädestään ja hamuili kaulaansa yrittäen hengittää. - Pitäisikö sinun pelätä? Stacia toisti ja melkein toivoi, että Blake osoittaisi hänen olevan oikeassa ja häipyisi nopeasti niin kuin monet Veripankissa olleet vampit olivat tehneet hänen saapuessaan. - Miehen pitää kohdata pelkonsa, Blake sanoi tyynesti ja siemaili vertaan tuskin vilkaisten baarimikkoa, jonka kelmeä vampyyri-iho alkoi muuttua sinertäväksi. Stacia vapautti vampyyrin otteestaan ja katsoi tutkivasti Blakea aistiessaan tässä jotakin erilaista. Jotakin... kiinnostavaa. Blake oli muuttunut viime tapaamisen jälkeen. - Sinä et siis pelkää minua...
- Pitäisikö pelätä? Blake kysyi jälleen. - Suunnitteletko ilkeyksiä pääni menoksi, muru? Hän kuulosti huvittuneelta, eikä hänen äänessään ollut häivääkään levottomuudesta, jota Stacia yleensä herätti muissa vähäisemmissä vampyyreissa. Kun Blake viittasi takahuoneiden suuntaan, Stacia naurahti. - Älä viitsi. Minä ja sinä? Näytänkö siltä, että olen slummailemassa? Huolettomasti hartioitaan kohauttaen Blake laskeutui baarijakkaralta. - No, sitten jätämme kai hyvästit... Stacia tukahdutti yllätyksensä ja katsoi, kuinka Blake käveli poispäin näyttäen huolettomalta. Miehen itsetietoinen olemus sai monien naisten päät kääntymään. Typerät ihmisnaiset eivät tajunneet, että he eivät olleet Blakelle muuta kuin mahdollinen välipala. Kun Blake pysähtyi ja kumartui sanomaan eräälle nuorelle naiselle jotakin, mikä sai tämän nauramaan, ärtymys leimahti Stacian sisällä. Hän ei tiennyt miksi. Parhaimmillaankin hän ja Blake olivat vain pitkäaikaisia tuttavia. Eivät ystäviä. Vampyyrivanhimmilla oli hyvin vähän ystäviä - myös muilla kuin Stacialla. Yleensä käynnissä oli niin monta valtapeliä, ettei aidolla ystävyydellä ollut tilaa kehittyä. Sen vuoksi Blaken asenne oli niin... virkistävä. Kun Blake ja nuori nainen lähtivät tanssilattialle ja liimautuivat toisiaan vasten, Stacia päätti, että hänenkin oli aika pitää vähän hauskaa sen sijaan, että hän olisi murjottanut tiskillä.
Goottimiehellä oli Stacian tavoin kulmalävistys, jossa oli rengas, mutta miehen hopeaa. Miehen korvissakin oli useita lävistyksiä, ja tämän hymyillessä hopeinen välähdys kielessä lupaili Stacialle lisää nautintoa. Vamppiwannabe? Stacia ajatteli. Vai halusiko kaveri vain leikkiä yhden yön? Stacia tyhjensi lasinsa, nousi jakkaralta ja käveli lähemmäksi loosia, mutta ei napannut nuorta miestä heti. Suora lähestyminen toimi joskus parhaiten, mutta joskus jahti ja saalistus oli paljon kiihottavampaa. Hän vilkaisi syrjäkarein miehen suuntaan - mutta piti kuitenkin huolen siitä, että tämä tiesi tulleensa huomatuksi - ja käveli tanssilattialle pysytellen tämän näkyvillä. Tanssilattialla Stacia antautui musiikin raskaalle sykkeelle. Se oli melkein väkivaltaisen äänekästä, ja rytmi iskeytyi hänen vartaloonsa, kunnes basson syke tuntui sulautuvan hänen sydämensä sykkeeseen. Hän liikutti lantiotaan ja pyöri pulssin tahdissa. Kun hän kohotti kätensä, mustan nahkaliivin helma nousi ja paljasti kalpean, litteän vatsan ja navassa olevan punotun kultarenkaan. Hän tunsi lämmön ihoaan vasten, kun käsi kietoutui hänen vyötärölleen ja veti hänet kivikovaa vartaloa vasten.
Katsoessaan olkansa yli hymyillen hän näki nuoren goottimiehen takanaan. Tunsi tämän ison vartalon voiman siroa vartaloaan vasten. Kun hän liikutti takamustaan ja painoi sen miestä vasten, hän tiesi tehneensä hyvän valinnan. Mies oli juuri sitä, mitä hän kaipasi tunteakseen itsensä tervetulleeksi New York Cityyn. Lue jännittävä jatko-osa Caridad Pineiron Vampyyrijumalattaresta ensi viikolla!