Määräyksiä, ohjeita ja vähän vapaa-aikaakin



Samankaltaiset tiedostot
Eurooppalaisten HVAC-järjestöjen tärkein vuosittainen tapahtuma REHVA 56th General

Tätä lehteä lukiessasi olet ehkä havainnut, että jokin on muuttunut. Olet osunut siinä oikeaan.

Maalämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2011 noin 8000 kappaleesta lähes kappaleeseen

SuLVI kasvua ja kehitystä

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Helsingissä juhlallisesti Säätiö L.V.Y:n 60-vuotisjuhlia. Säätiö,

Työhaastattelussa minulle luvattiin, että riittää kun tiedän, mistä kolmesta

SuLVI kouluttaa. Suomen LVI-liitto, SuLVI ry

Huoli LVI-alan koulutuksesta ja asioiden totuudenmukaisuudesta

Sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa!

Erillisen energiatodistuksen antajan pätevyys on loppuvuonna suoritettuna tai päivitettynä

Verkottuminen on Megatrendi

Mitä tekisit, jos saisit 500?

Eurooppaa koetteleva talouskriisi on

Puheenjohtajapäiviltä eväitä tulevaisuuden suunnitteluun

On mielenkiintoista, mutta tosin myös haasteellista, joskus palata taaksepäin lähelle hommia,

Tässä muutamia aloittelevan toiminnanjohtajan ajatuksia kesän kynnyksellä.

11 TALOTEKNISET ERITYISKYSYMYKSET

SuLVI on eturivissä ja etulinjassa Hannu Sipilä Toiminnanjohtaja Ja Pennin, Nupun ja Miilan ukki (kaikki vuosimallia 2013)

Julkaisu Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuusopas

SuLVI haasteiden ytimessä

E7 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus Ohjeet 2004

T Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

Kun vertaa Suomen kehitystä Ruotsiin, niin suunta on sellainen, että vuonna 2030 Suomen velka olisi 91

Ympäristöministeriön asetus ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuudesta

E7- ohjeistuksen uusiminen

Harri Koskenranta

Aalto-yliopistossa annetaan LVI-tekniikan koulutusta insinööritieteiden koulun energiatekniikan laitoksella.

SuLVIn sivut. Tiistaina 8. lokakuuta 2013 kello SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2013

Sanotaan, että rakennusala ja kuluttajat korjasivat elvytyksen hyödyn. Jos tämä pitää paikkansa,

Vuonna 2012 tehtiin kaksivuotinen sopimus Talotekniikka-Julkaisut Oy:n ja Sanoma Magazines Finland

Palokuristimien painehäviö - tuloilman päätelaitteet S ja S x 100 mm - S

Tätä kirjoittaessani olen juuri palannut Tampereelta Suomen LVI-liiton vuotuisilta puheenjohtajapäiviltä.

Turvallisuusvyöhykeperiaate T /Koskenranta 4

Onks tietoo? Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen puheenjohtaja

Vuosi 2012 tulee! oletko valmis?

Tulevaisuus tehdään nyt!

SuLVI ja FISE, pätevyys ja sen osoittaminen. SuLVIn sivut

Positiivisuutta osakemarkkinoille voimme kuitenkin jatkossa saada poikkeuksellisen alhaisesta

Sisäilmastoseminaari

E7- ohjeistuksen uusiminen

Palvelua asiakkaalle

Rehvakasta menoa Turkissa!

Lama elvytys puree Totuus nykyiselle taloustilanteelle Suomessa

Hiilijalanjälkeä pienentämään, yksin ja yhdessä

Sulvista entistä parempi jäsenilleen!

Kokemuksia ja kuulumisia kuvernööritoiminnasta

mitä sitten?

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy

Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry

Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen

Energiaa ja ympäristöoppia

Tällä hetkellä LVI-alan keskiikä

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö

Heinäkuun lopulla, kun helteitä ja purjehdussäitä vielä oli jäljellä, kerääntyi

SYKSYN LVI-MESSUMATKA

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys

LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa?

Pelastuspäällikkö Petri Talikka

Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari

Mitä tehdä, kun maailman vauhti hiljenee

SuLVIn tavoitettava kaikki LVI-alan ammattilaiset

Katteen palovaatimus vaakasuorassa palokatkossa

Uloskäytävät ja lukitukset

TOIMITILATURVALLISUUS T lukitusturvallisuus. Harri Koskenranta

Lisää yhteistyötä suunnitteluun

SuLVI. energiatodistukset. SuLVIn sivut. ISÄNNÖINTI, ERILLINEN ja RAKENTAMINEN Ohjelmat sisältävät 2010 versioina:

Rakentamismääräyskokoelman uusi rakenne

PALO- JA RAKENNUS- LAINSÄÄDÄNTÖ

Vesi vanhin voitehista ja kiinteistön pahin vihollinen

VOIMASSA OLEVAN PÄTEVYYDEN SIIRTO MRL 41/2014 UUSIEN VAATIVUUSLUOKKIEN MUKAISEKSI PÄTEVYYDEKSI

LUP:n yhteistyöseminaari

Huom. laadintaan tarvitaan huomattava määrä muiden kuin varsinaisen laatijan aikaa ja työtä.

Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää rakennuksiltakin entistä parempaa energiatehokkuutta. Uusien

TYÖNJOHTAJAT. Hyväksyminen ja tehtävät. Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI. Tekninen ja ympäristötoimiala.

Nyt on hyvä hetki tarttua ajatukseen koulutuksen voimasta

SuLVI mukana EU:n energiahankkeissa

FISE:N TOTEAMAT PÄTEVYYDET

Lainaus RakMK:n osasta E1 Rakennusten paloturvallisuus, Määräykset ja ohjeet 2011

Palo-ohjeistus LVI-suunnittelijalle asumisen uudisrakentamisessa

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta. Jorma Jantunen Puupäivät 2017, Helsinki

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen

Mitä odotat SuLVIlta?

Uudistuvien rakentamismääräysten. näkökulmasta

Sisäkuivakäymälän edellytykset. Tampereen kaupunki Rakennusvalvonta LVI-tark.ins. Juha Brunnila

Transkriptio:

SuLVIn sivut Määräyksiä, ohjeita ja vähän vapaa-aikaakin Keskustelu energiatodistuksesta (ET) käy kuumana juuri nyt. Vaaditaan, että toteutunut kulutus on energiatodistuksen perusta. Jos energiatodistuksessa tullaan menettelemään näin, niin silloin on kysymys kulutusseurannasta. Se on osa hyvää kiinteistönpitoa mutta ei energiatodistuksen tarkoitus. Mika Vuolle kiteyttää asian mielestäni hyvin, joten lukekaa hänen alla oleva tekstinsä huolella, niin silloin pitäisi aueta mistä energiatodistuksessa on kyse. SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Järjestötoimikunta Jarmo Kuitunen Ins.tsto Jarmo Kuitunen Oy Itsenäisyydenkatu 11 33500 TAMPERE Puh. (03) 261 7322 0400 335 711 Faksi (03) 261 7401 jarmo.kuitunen@inststokuitunen.fi Koulutustoimikunta Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry. PL 25 02131 ESPOO jorma.sateri@sisailmayhdistys.fi Puh. (09) 4355 5611 Faksi (09) 4355 5655 Tekninen toimikunta Miimu Airaksinen VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka PL 1000/Lämpömiehenkuja 2 020400 VTT Puh. 020 722 111 0500 802 071 Mika Vuolle: Energiatodistus (ET) on vertailun väline. Auton 100 km testi. Eikä sinun taikka minun ajotavoilla kulutettu vuoden kulutus jaettuna kilometreillä, vaan se testiradalla tehty koe. Tämä ei ole työkalu myöskään rakentamisen laadun parantamiseen. Siksi laskennan lähtöarvoina on määräystenmukaisuus. Parempia arvoja käytetään, mikäli ne ovat selvillä. Tarkastuksessa nämä eivät välttämättä tule ilmi, koska se on katselmustyyppinen läpikäynti, mutta kuntoselvityksessä varmastikin. Jos eristeen puuttuminen on tiedossa, niitä tietoja pitää käyttää. Mutta jos puolesta seinistä puuttuu eristeet ja täysin puutteellinen ilmanvaihto kompensoi isot lämpöhäviöt, niin onko rakennus energiatehokas? Toteutunut kulutus on ET-lomakkeissa mukana, mutta kun sen mukaan ei voida luokitella rakennuksia. Korjausrakentamisen energiamääräykset tulevat voimaan vuoden 2013 alussa. Tämä edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain muutosta jossa korjausrakentaminen otetaan huomioon. Ministeriö voi antaa perustuslain mukaan ohjeita ja asetuksia vain laissa määritellyistä asioista. Tämän takia Ympäristöministeriössä on lakimuutos meneillään ja se on saatava pikaisesti hallituksen esittelyyn. SuLVIn toimitilat Sitratorilla on nyt täydessä käytössä. Lämmitysenergia Yhdistys, LEY ja Suomen Lämpöpumppu Yhdistys, SULPU ovat siirtäneet toimintansa Sitratorille. Tämä on erittäin merkittävä asia, sillä tavoitteemme ja mahdollisuutemme yhteistyöhön ovat parantuneet ja sitä tulemme voimakkaasti lisäämään loppusyksyn aikana. LVI Golf, SM-Kilpailut pidetään 7.9.2012 Hartolassa. Pållelle haluaisin tässä julkisesti ilmoittaa, että olen viiden vuoden vitkuttelun jälkeen tehnyt sen mitä olen hänelle joka vuosi luvannut.tänä vuonna pelaan. Neuvosten kesäpäivät starttaa pääkaupunkiseudulta (Hki, Tallinna) 17.-19.8.2012. Oikein nautinnollista kesää koko LVI-väelle. Hannu Sipilä Toiminnanjohtaja SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2012 K KVJ w w. Epicur Group Oy.fi VILPE / SK FASTENING

Hotoraudat kevätretkellä Lahden suunnassa Kevätsää oli parhaimmillaan, kun bussilastillinen hotorautaneuvoksia matkusti Helsingistä perinteiselle kevätretkelleen tällä kertaa Lahden suuntaan. Mukaan saatiin vielä Lahdesta vahva Itä-Suomen, varsinkin Ylä-Savon neuvosten edustus. Alan kokemusta oli mukana ainakin reilun tuhannen LVIalan ammattilaisvuoden verran. Mutta oli ohjelmakin sen mukainen. Ensin saimme tutustua Energoniin, joka on Lahden tiede- ja yrityspuiston uusiutuvan energian tutkimuslaitos. Siellä tehdään monipuolista, vahvaa tutkimus- ja kehitystyötä uusien energiaratkaisujen löytämiseksi. Maailman fossiiliset energiavarat ovat rajalliset ja niiden käyttö aiheuttaa yhä pahempia ympäristöongelmia. Tulevaisuuden uudet polttoaineet, joita voidaan jatkossa saada vaikka hakkuutähteistä ja jopa levistä, tulevat olemaan toivottavasti kestävä ratkaisu. Uudet ympäristölliset trendit näkyivät myös seuraavan isäntämme, äskettäin 50 vuotta täyttäneen, öljypolttimistaan tunnetun Oilonin toiminnassa. Tällä hetkellä pääosin vientiin suuntautuvan yrityksen polttimista yhä suurempi osa polttaa öljyn sijaan kaasua, myös jätteistä syntyvää, ja yrityksen toiseksi ympäristötietoiseksi tukijalaksi on vakiintunut maalämpöpumppujen valmistus. Todellista polttoalan ammattitaitoa. Kolmas isäntämme Uponor on vuosien mittaan laajentunut maailmanlaajuiseksi liki miljardin liikevaihtoon yltäväksi pörssinoteeratuksi konserniksi. Alusta asti edistyksellinen muoviputkiteknologia on jatkuvasti kehittynyt ja nyt jo yli 40 vuotta toiminut Nastolan tuotantolaitos pystyy syytämään uutta putkea pitkälti yli kotimaisen tarpeen. Tehtaan valmistusteho ja hyvä järjestys tekivät todellisen vaikutuksen entisaikojen tuhruisiin tehtaisiin tottuneisiin. Joutuisat neuvokset ehtivät iltapäivän lopuksi vielä tutustumaan neljänteenkin kohteeseen, Mankalan vesivoimalaitokseen. Kymijoen yläjuoksulla Iitissä oleva koski, putouskorkeus liki 10 metriä, oli ennen luonnonnähtävyys, jossa mm. kuvattiin monia tukkilaisromantiikan elokuvia. Sotien jälkeen koski on kesytetty 25 MW vesivoimalaksi, jonka nykyisin omistaa kokonaan Helsingin kaupunki. Voimala on kokoaan merkittävämpi ehkä kuitenkin aikanaan sovitusta Mankala periaatteesta, jonka mukaan voimalan omistajat saavat tuotetun energian verotuksellisesti edullisesti, kun myyvät sen sähköpörssiin. Kevätretken ohjelma oli monipuolinen ja matka kaikin puolin virkistävä. Limonadia taisi jäädä vielä varastoonkin. Suurkiitokset neuvosmatkalaisten puolesta kaikille matkan järjestelyihin osallistuneille ja pätevästä tietoannoksesta ja tarjoiluista vastanneille isännille. Esko Kukkonen

Opiskelijakilpailun tulokset ja osallistujat Palkintosijat: 1. Mikkeli, Mamk: Veli Koskinen Teemu Lahikainen Mikko Nieminen Harri Piispa Opettaja: Aki Valkeapää 2. Oulu, Oamk: Mikko Koskenkorva Niilo Krekula Tuomas Ruha Opettaja: Veli-Matti Mäkelä 3. Aalto Yliopisto: Petteri Hajanti Marko Heikkilä Petra Isaksson Jari Pietarinen Opettaja: Markku Ylinen Muut sijat (4-6, järjestystä ei julkistettu) Metropolia Ammattikorkeakoulu: Harri Kannelsalo Dennis Lillkåll Aleksi Sivonen Henri Soljasalo Opettaja: Hanna Sulamäki LVI-alan kansallinen opiskelijakilpailu 2012 Mikkeli neljännen kerran voittajaksi LVI alan kansallinen opiskelijakilpailu yliopisto- ja ammattikorkeakoulujen insinööriopiskelijoille järjestettiin 23.4.2012 Uponor Suomi Oy:n tiloissa Nastolassa. Kilpailuun osallistuvat opiskelijat edustivat seuraavia kuutta LVI-opetusta antavaa oppilaitostamme: Aalto Yliopisto, Metropolia, Mikkelin, Oulun seudun, Satakunnan ja Tampereen ammattikorkeakoulut. Kustakin oppilaitoksesta osallistui yksi 3-4 hengen joukkue, jonka jäsenet olivat edustamansa oppilaitoksen perusopiskelijoita. Kaikki joukkueet kilpailivat samassa kilpailusarjassa. Kilpailut huipentuivat illalla järjestettyyn päivälliseen ja palkintojenjakotilaisuuteen. Kilpailujen järjestelytoimikunta ja tuomaristo koostui mainittujen oppilaitosten opettajaedustajista ja sponsorina toimivien LVI-talotekniikkateollisuuden ja säätiö LVY:n edustajista. Suomen LVI-liitto SuLVIn teknillinen toimikunta vastasi toimikunnan ja tuomariston sihteeritehtävistä. Kilpailumuotona oli nyt neljännen kerran vuosien 2008, 2009 ja 2011 tapaan joukkuekilpailu. Vuosina 2007 ja 2010 kilpailu perustui opinnäytetyöhön ja voittaja myös edusti Suomea kansainvälisen Clima-kongressin yhteydessä järjestetyssä REHVAn opiskelijakilpailussa. Kilpailun teoriatehtävät käsittelivät asuinrakennuksen vesijohtomitoitusta, Mollier-diagrammin käyttöä ilmastointiprosessin suunnittelussa sekä jäähdytyspatterin mitoitusta. Lisäksi joukkueiden piti vastata 200 kirjalliseen kysymykseen, jotka koskivat mm. Suomen Rakentamismääräyskokoelman osia D1, D2, E7 sekä A1 ja A2. Uponor oli laatinut käytännön tehtävät putkiston kokoamisesta ja ilmakanaviston tasapainotuksesta. Jokeritehtävänä oli kysymyssarja, johon vastaukset löytyivät tehdaskierroksen aikana tehdyistä havainnoista. Jorma Railio Kilpailijat suorittamassa Uponorin laatimaa käytännön tehtävää. Pori, Samk: Katri Antila Sami Haapaniemi Joni Koivukorpi Jani Maunu Opettaja: Jarkko Heinonen Tampere, Tamk: Mikko Jykelä Santtu Meristö Risto Rantanen Marko Ylä-Rotiala Opettaja: Pirkko Pihlajamaa Tuomaristossa: Aki Valkeapää, Mamk, Jorma Railio, SuLVI, sihteeri Markku Ylinen, Aalto Yliopisto, tehtävä nro 3 Jarkko Heinonen, Samk Pekka Jalonen, Uponor, sovellutustehtävä nro 5 Tomi Kurhinen, Uponor, tehdaskierrostehtävä nro 6 Veli-Matti Mäkelä, Oamk Kaisa Peltonen, Uponor, sovellutustehtävä nro 5 Pirkko Pihlajamaa, Tamk, tehtävä nro 2 Marko Pulliainen, LVI- Talotekniikkateollisuus Hannu Sipilä, SuLVI, tehtävä nro 4 Hanna Sulamäki, Metropolia Ammattikorkeakoulu, tehtävä nro 1 Kiirettä pitää. Kilpailijat ratkoivat ryhmässä vastauksia 200 kysymykseen. Tehdaskierroksella riitti katseltavaa. Jännitys tiivistyy - Palkintojenjakotilaisuus oli monelle tapahtuman kohokohta. Tiukan kisailun jälkeen oli vuorossa juhlaillallinen.

Ilmanvaihtokonehuone sijoitetaan palvelemiensa tilojen yläpuolelle. Tulo- ja poistokoneet voidaan sijoittaa samaan ilmanvaihtokonehuoneeseen. Konehuoneen rakenteet, pinnat ja varusteet tehdään kohdan 4.6 mukaisesti. Kaavio 16 Esimerkki asuinkerrostalon asuntojen liittymisestä keskusilmanvaihtolaitteistoon, kun konehuone on palvelemiensa tilojen yläpuolella.. 29.. 30. Keskitetty järjestelmä Kaavio 15 Esimerkki asuinkerrostalon keskitetystä keskusilmanvaihtolaitteistosta, jonka konehuone on palvelemiensa tilojen yläpuolella.. 28. savunrajoitustoiminnoin; Erillinen poistoilmakanava toimii poistoilmajärjestelmän savunrajoittimena.. 26. Paloturvallisuuden ja puhdistettavuuden kannalta vaativan kohteen sekä palo- tai räjähdysvaarallisen tilan kohdepoistokanava johdetaan omana kanavana mahdollisimman suoraan ulos rakennuksen vesikatolle (kuva 2).. 18. LVI-Golf, SM-kilpailut 2012 perjantaina 7.9.2012 Hartolassa Kilpailu pidetään Hartola Golf Oy:n viheriöllä, Kaikulantie 79, 19600 Hartola www.hartolagolf.com Mukaan mahtuu 116 pelaajaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Aikataulu 07.30-08.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00 Yhteislähtö n.14.00 Ruokailu ja palkintojen jako Kilpailumaksu Kilpailumaksu on SuLVIn jäseniltä 70 ja ei-jäseniltä 100. Maksu on maksettava ehdottomasti kaksi (2) viikkoa ennen kilpailua SuL- VIn tilille Nordea 218518-1167 ja siitä on ilmettävä kilpailijan/kilpailijoiden nimet. Maksun suorittamatta jättäneet putoavat jonotuslistalle. Laskutamme kilpailumaksun vain sitä erikseen pyydettäessä. Maksu peritään myös, jos mukaan ilmoittautunut pelaaja jää pois ilman pätevää syytä. Lasku lähetetään silloin jälkikäteen. Ilmoittautuminen Viimeistään 17.8. Suomen LVI-liitto, SuLVI ry puh.09-5660 090, sulvi@sulvi.fi. Ilmoittautumistiedoissa on käytävä ilmi henkilön nimi, golfseura, tasoitus, puhelinnumero ja laskutusosoite (jollei maksa itse suoraan tilille). Pelattu tasoitus saa olla enintään 32. Pelaajat, jotka eivät mahdu mukaan kilpailuun, sijoitetaan jonotuslistalle. Peruutuksen sattuessa korvataan kilpailijat jonotuslistan mukaisessa järjestyksessä. Lisätietoja Hannu Sipilä/SuLVI puh.040-566 0048 tai Pålle Björklund 0500-700 292. hannu.sipila@sulvi.fi Lähin hotelli Linna-Hotelli 200 m. Varaukset 03-8747417 Huonetilat liitetään yhteiseen pystykanavaan erillisellä enintään 200 cm 2 (nimelliskoko enintään 160 mm) kanavalla, joka varustetaan kaavion 14 mukaisesti kuristimella. Kytkettäessä tiloja pystykanaviin voidaan samassa liitekanavassa käyttää useampaakin tilakohtaista kuristinta, mikäli niiden yhteenlasketun ilmavirran virtausehto (42 dm 3 /s, 100 Pa) ei ylity (kuristinpari). Pystykanavan koolle ei aseteta pinta-alarajoituksia. Liitekanava voidaan varustaa myös siihen asennetulla yhteisellä kuristimella, jos kuristimen virtausehto täyttyy kaikissa käyttötilanteissa. Jos asunnossa on tilakohtaiset kuristimet, mutta ne eivät samaan liitekanavaan liittyessään yhdessä täytä kuristimen virtausehtoa, varustetaan liitekanava palonrajoittimella. Jos tilakohtaisia kuristimia ei voida käyttää, varustetaan liitehormi palonrajoittimella, jossa on savunilmaisintoiminto. Asuntojen keittiöt yhdistetään niitä palvelevaan yhteiseen kanavaan. Samoin menetellään wc- ja märkätilojen kohdalla. Irtaimistovarastot voidaan liittää asuntojen kanssa samaan keskusilmanvaihtokoneeseen erillistä kanavaa ja sulkeutuvaa palonrajoitinta käyttäen. Talosauna ja vastaavat yhteiset tilat on niiden asuintiloista poikkeavien käyttöaikojen vuoksi tarkoituksenmukaista varustaa omalla ilmanvaihtolaitteistolla. Kanavat sijoitetaan osastojen ulkopuolella osastoituun roiloon tai kevytrakenteiseen koteloon. Roilossa olevia kanavia ei yleensä tarvitse paloeristää. Roiloa ei myöskään tarvitse katkaista osastoivan vaakarakenteen kohdalta, mikäli siinä olevat rakennustarvikkeet (esim. putket, johdot ja eristeet) ovat vähintään A2-luokaa. Kevytrakenteinen kotelo katkaistaan palokatkoin kerroksittain ja siinä olevat kanavat paloeristetään mukaisesti vähintään EI 30-luokkaisesti. paloturvallisuusopas.indd 29 26.1.2012 10.35 Palon- ja savunrajoittimen käyttöesimerkkejä hoito- ja majoitusrakennuksessa Hoitolaitoksia ja majoitustiloja ei yhdistetä toista käyttötapaa palvelevaan ilmanvaihtolaitteistoon. Näiden tilojen ilmanvaihtolaitteisto kanavistoineen ja koneineen erotetaan paloteknisesti rakennuksen muiden käyttötaparyhmien ilmanvaihtolaitteistoista. Kaavio 17 Majoitusrakennuksen huonetilojen liittäminen niitä palvelevaan keskusilmanvaihtolaitteistoon tilakohtaisia kuristimia käyttäen. Ehtona on tällöin kuristimelle asetetun virtausehdon täyttyminen. Majoitushuoneiden kuristimet voidaan aina korvata toimilaitteellisilla savunrajoittimilla. Majoitushuoneiden kanavat voidaan kytkeä sitä palo-osastoa palvelevaan sisäiseen kanavaan kuristinta käyttäen, mikäli kuristimen virtausehto täyttyy. Sisäinen kanava liitetään eri majoitushuoneiden palo-osastoja palvelevaan pystykanavaan palonrajoittimen välityksellä. Kun savunrajoittaminen majoitushuoneiden välillä perustuu kuristimen käyttöön, ei pystykanavan palonrajoitinta varusteta erikseen savunilmaisintoiminnolla. Palo-osastoon kuuluvat käytävätilat ja niihin liittyvät yhteistilat liitetään omalla kanavallaan em. pystykanavaan tai konehuoneeseen ja kanava varustetaan palonrajoittimella. Palonrajoittimille asetetaan siihen liittyvän kanavan koon perusteella tiiviys- ja eristävyysvaatimuksia ja niihin liitetään kaavioiden 14 ja 15 mukaisesti savunrajoitustoiminto. Mikäli majoitushuoneiden tilajärjestelyt tai ilmavirrat eivät mahdollista kuristimien käyttöä savunrajoittamiseen, käytetään savunrajoittamiseen majoitushuoneiden välillä toimilaitteella varustettua savunrajoitinta. Vaikka ilmanvaihtokonehuoneen sijoittamiselle ei aseteta rajoituksia, on henkilöturvallisuuden kannalta riskillisten hoito- ja majoitusrakennusten ilmanvaihtokonehuoneet syytä sijoittaa palvelemiensa tilojen yläpuolelle. Tulo- ja poistokoneet voidaan sijoittaa samaan konehuoneeseen. Konehuoneen rakenteet, pintakerrokset ja varusteen tehdään kohdan 4.6 mukaisesti. paloturvallisuusopas.indd 30 26.1.2012 10.35 Keskitetyissä järjestelmissä voidaan soveltaa E7-ohjeen kohtaa 4.2, jonka mukaan asuinrakennuksessa ilmanvaihtokonehuoneen sijaitessa palvelimiensa tilojen yläpuolella ei kerrosten välisen pystykanavan palonrajoittimelta edellytetä sulkeutumisominaisuutta. Kanavan nimelliskoko on tällöin enintään 200 cm 2. Pystykanavaan sijoitettava palonrajoitin ei käytännössä kuitenkaan tule kysymykseen. Sen sijaan pystykanavaan voidaan liittää tilakohtainen kuristin. Kuristin liitetään pystykanavaan osaston sisäistä, eristämätöntä liitekanavaa käyttäen, jonka pinta-ala on enintään 200 cm 2. Asuinkerrostalon asuntojen yhteinen ilmanvaihtolaitteisto voidaan toteuttaa edellä olevaan perustuen ns. yhteiskanavajärjestelmällä. Asuntoja ei E7/kohdassa 4.1 mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta yhdistetä muita käyttötapoja palveleviin tiloihin. Järjestelmä suunnitellaan käyttäen pääasiassa vähintään A2-luokan tarvikkeita. 1. KRS: Tilakohtaiset kuristimet (yhteinen virtausehto ei toteudu), liitekanavassa yhteinen sulkeutuva palonrajoitin (E30). 2. KRS: Roilon seinään kiinnitetty kuristin 3. KRS: Tilakohtainen kuristinpari (mustat pallot; yhteenlaskettu enimmäisilmavirta 42 dm 3 /s paine-erolla 100 Pa 4. KRS Tilakohtaiset kuristimet, yhteenlaskettu virtaus toteuttaa kuristimen vaatimuksen 5. KRS: Tilakohtaiset kuristimet omine erillisine liitekanavineen Keittiöt on liitetty kuristimia käyttäen omaan erilliseen pystykanavaan. Kuristimen ja roilon välistä kanavaosaa ei eristetä. Kaavio 12 Toimistorakennuksen konehuone ja roilo ovat eri palo-osastoa. Roilon eristävyys on luokkaa EI30. Palonrajoitin on vastaavasti EI-luokkaa. Roilon yläpää katkaistaan EI 60 rakenteella. Kaavio 13 Toimistorakennuksen konehuone ja roilo ovat samaa palo-osastoa. Kokoontumistilan tuloilmakanavan palonrajoittimet on varustettu Palonrajoittimen käyttöesimerkkejä asuinrakennuksessa Asuinkerrostalon paloteknisen suunnittelun lähtökohtana voidaan pitää ns. passiivisia ratkaisuja, jolloin minimoidaan jatkuvaa toimintakunnon tarkastamista ja huoltoa edellyttävän automatiikan ja laitetekniikan käyttö. Asuntokohtaisissa ilmanvaihtojärjestelmissä palotekniikka ei yleensä edellytä automatiikan käyttöä toisin, kuin asuinrakennusten keskitetyissä järjestelmissä. Savunilmaisimiin perustuvat järjestelmät saattavat myös rajoittaa joitain tavanomaiseen asumiseen kuuluvia toimintoja, jotka voivat turhaan aktivoida toimilaitteet ja antaa hälytyksen. paloturvallisuusopas.indd 28 26.1.2012 10.35 paloturvallisuusopas.indd 26 26.1.2012 10.35 4 PALON LEVIÄMISEN ESTÄMINEN PALO-OSASTOSTA TOISEEN Palon leviäminen palo-osastosta toiseen voidaan estää ilmakanavien yhdistämisrajoituksilla, palonrajoittimilla ja palonkestävillä kanavilla. 4.1 Yhdistämisrajoitukset Asuntoja, majoitustiloja ja hoitolaitoksia ei tulo- eikä poistoilman osalta yleensä saa yhdistää muita käyttötaparyhmiä palveleviin keskusilmanvaihtolaitteistoihin. Asuinrakennuksissa olevat keittiöt, talousirtaimiston säilytystilat sekä pinta-alaltaan enintään 300 m 2 suuruiset toimistot ja kokoontumistilat voidaan yhdistää asuntojen kanssa yhteiseen keskusilmanvaihtolaitteistoon käyttäen erillisiä kanavia. Palo- tai räjähdysvaarallisen tilan yleisilmanvaihtoa ei yhdistetä keskusilmanvaihtolaitteistoon (kuva 2). Uloskäytävää ei yhdistetä keskusilmanvaihtolaitteistoon. Palo-osastojen pääkäyttötavan asettamat yhdistämisrajoitukset Rakennukset tai niiden palo-osastot ryhmitellään E1:ssä niiden pääkäyttötavan perusteella. Ryhmittelyn lähtökohtana on käyttöaika (päiväkäyttö, iltakäyttö tai yökäyttö) sekä se, miten hyvin käyttäjät tuntevat tilat ja miten he kykenevät palotilanteessa pelastautumaan itse tai toisten avustuksella. E1:ssä esitetyt yleisimmät rakennusten tai tilojen käyttötavat ovat asunnot, majoitustilat, hoitolaitokset, kokoontumis- ja liiketilat, työpaikkatilat, tuotanto ja varastotilat sekä autosuojat. Käyttötaparyhmä l Ei yhdistetä toiseen käyttötaparyhmään edes keskenään (yksittäinen asunto voidaan yhdistää). n voidaan yhdistää keskenään samaan keskusilmanvaihtolaitteistoon *) 6 ei voida yhdistää keskusilman vaihtolaitteistoon Asunnot l Majoitustilat l Hoitolaitokset l Kokoontumis- ja liiketilat n Tavanomaiset työpaikkatilat n Tuotanto- ja varastotilat n Autosuojat n Uloskäytävät 6 Palo- tai räjähdysvaaralliset tilat 6 Kaavio 3. Tilojen yhdistämisrajoitukset keskusilmanvaihtolaitteistoon *) RakMK / D2 mukaisia yhdistämisrajoituksia noudattaen paloturvallisuusopas.indd 18 26.1.2012 10.35 Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuusopas Suomen LVI-liitto on julkaissut oppaan, jossa esitellään ilmanvaihdon paloturvallisuuden käytännön ratkaisuja rakennusvalvonta- ja pelastusviranomaisille sekä suunnittelijoille ja muille rakennushankkeen osapuolille. Hinta 20 (sis. alv 9%) Muista Hotoraudan Vääntäjien Korkean Raadin Neuvosten kesäpäivät vietetään pääkaupunkiseudulla (Hki,Tallinna) 17.-19.8.2012 Neuvokset seuralaisineen joukolla mukaan. Hannu, Sihteerineuvos AURINKOISTA KESÄÄ! SuLVIn toimisto Kannelmäessä on suljettu viikot 29 ja 30 eli 16.-29.7.2012 välisenä aikana. Toimiston väki toivottaa lukijoille kaunista ja rentouttavaa kesää! Hilkka Peltoharju lopetti SuLVIssa 9.5.2012. SuLVIn väki haluaa kiittää Hilkkaa menneistä vuosista ja hänen työpanoksestaan SuLVIssa. Toivotamme Hilkalle onnea tulevaisuuden haasteisiin! Neuvoslounas Hotoraudan vääntäjien lounaskokoukset jatkuvat syksyllä, syyskuun ensimmäisenä keskiviikkona. Päivitä jäsentietosi ajan tasalle! SuLVIn rekisterin tiedot perustuvat niihin tietoihin, jotka jäsenet liitolle ilmoittavat. Jäseniä pyydetään ilmoittamaan muutokset osoitteissa, puhelinnumeroissa, ja työpaikassa nopeasti SuLVIn toimistoon. Myös sähköpostitiedot pyydetään pitämään ajan tasalla, sähköisen tiedotuksen merkitys kasvaa koko ajan. Muutosilmoitukset voit vaivatta tehdä SuLVIn nettisivujen kautta www.sulvi.fi -->jäsenpalvelut -->jäsentietojen muutoslomake. Sähköpostitse voit myös tehdä ilmoituksen osoitteisiin sulvi@sulvi.fi sekä kaija.ruokonen@sulvi.fi..

SuLVIn koulutuskalenteri Kaikkiin hintoihin lisätään 23 %:n arvonlisävero. RakMK D5 soveltaminen käytäntöön E-luvun laskentaa 14.6. Vaasa 18.6. Helsinki Hinta: Jäsenille 395, ei-jäsenille 450 ILMANVAIHTOLAITteiston Paloturvallisuus (E7 OPAS) ja energiamääräykset (2012)* 21.9. Kuopio 30.10. Oulu 13.11. Pori Hinta: Jäsenille 250, ei-jäsenille 290 sisältäen E7-oppaan. 30.11. Helsinki ja Turku Hinta: 80 per tentti. Samana päivänä voi suorittaa max 2 tenttiä. Huom! EET-tenttiin haetaan pätevyyden hakulomakkeella viim. 2 vkoa ennen tenttiä ja hakemuksen käsittelymaksu veloitetaan tenttimaksun yhteydessä. FISE-PÄTEVYYDEN HAKEMINEN Hinta: Pätevyyshakemuksen käsittely 145 ja pätevyyden rekisteröinti 155. Lisätietoa www. fise.fi Yhteistyössä Inspectan kanssa: Ratkaisuja rakennusten sisäilmaongelmiin 5.12. Helsinki Hinta: 495 Ilmoittautumiset: training.finland@inspecta.com Tulevia koulutuksia: Energiatodistus 2012 RakMK D3 sähkösuunnittelijoille HAJA-ASUTUKSEN VESIHUOLLON SUUNNITTELIJAKOULUTUS JA FISE- PÄTEVYYSTENTTI* 25.-26.9. ja 25.-26.10. Kuopio Hinta: Koulutus jäsenille 490, ei-jäsenille 580 ja tentti 80 VESI- JA VIEMÄRILAITTEISTOT (D1)* Putkistomateriaalit ja syöpyminen, putkistojen pinnoitus ja ääneneristys 15.11. Turku RakMK D3 ja RakMK D5 Aurinkokeräimen laskeminen Lämpöpumppujen laskenta Ympäristötalon suunnittelu talotekniikka, julkisivu ja valo Öljylämmitystalon energiatehokas korjaaminen Akustiikka ja rakennuksen äänitekniikka Korjausrakentamisen energiamääräykset RakMK A2 IV-laitteiden ja järjestelmien kuntotutkimusopas (2013) ILMANVAIHTOLAITOKSET (D2)* KVV-kuntotutkimusopas Turvallisuus, energiatehokkuus, puhtaus 16.11. Turku Kosteus ja home: Talotekniikka & Terveellinen rakentaminen Hinta D1 ja D2 -koulutuspäivistä valittaessa: Talotekniikkaopas perustietoa asuntojen taloteknisistä järjestelmistä Lähipäivää jäsen ei-jäsen 1 395 450 Uusi LVI-suunnittelijan tehtäväluettelo 2 680 830 Kesälämpötilan hallinta kerrostalossa D2-koulutuksen hinta sisältää E7-oppaan ja Sisäilmastoluokitus 2008 julkaisun. Hybridijärjestelmä isoissa kohteissa Maankäyttölain uudistus ja merkitys talotekniikalle FISE-PÄTEVYYSTENTIT: Lisätietoa: Toiminnanjohtaja Hannu Sipilältä p. Ilmanvaihtosuunnittelija (IVSU) 040 556 0048 tai sähköpostitse hannu.sipila@ Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelija sulvi.fi. Kysy myös tilauskursseja! (KVVSU) Ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava työnjohtaja (IVTY) Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistojen rakentamisesta *FISEn hyväksymä koulutus vastaava työnjohtaja (KVVTY) Kylmäsuunnittelija (KYL) SuLVIn koulutuksiin liittyy SuLVIn Moodle verkko-oppimisympäristö, mikäli ohjelmassa Haja-asutuksen vesihuollon suunnittelija (VHS) ei muuta mainita. Erillisen energiatodistuksen antaja (EET) Koulutusten tarkemmat ohjelmat: www.sulvi.fi Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen SuLVIn koulutuksiin koulutussihteeri Jonna Hoikalle sähköpostitse jonna.hoikka@sulvi.fi. Katso kurssikohtaisesti viimeiset ilmoittautumispäivät ja peruutusehdot nettisivuilta tarkemmista kurssiohjelmista. Yhteistyössä Amicomin kanssa: LVI-automaatiokoulutus 4.9., 2.10. Helsinki Hinta: Yhden päivän koulutus 260 KVV- ja IV-työnjohtaja (B-vaativuusluokka) koulutus* 13.-14.9. Helsinki Hinta: 580 Ilmamäärien mittauksen ammattilaiseksi 27.-28.9. ja 5.10. Helsinki Hinta: Kolme päivää jäsenille 560, ei-jäsenille 600. Yksittäinen päivä jäsenille 200, ei-jäsenille 220. KVV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (KVVTY) 25.10. ja 9.11. Helsinki IV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (IVTY) 26.10. ja 9.11. Helsinki VESI- JA VIEMÄRILAITTEISTOT (D1)* Putkistomateriaalit ja syöpyminen, putkistojen pinnoitus ja ääneneristys 25.10. Helsinki ILMANVAIHTOLAITOKSET (D2)* Turvallisuus, energiatehokkuus, puhtaus 26.10. Helsinki YSE 1998 Sopimusehtoja sekä KVV- ja IVtyönjohtajan/-suunnittelijan pätevyydet 9.11. Helsinki Hinta yo. koulutuspäivistä valittaessa: Lähipäivää jäsen ei-jäsen 1 395 450 2 680 830 3 910 1080 Ilmoittautumiset: www.amicom.fi koulutushaun kautta Lisätietoa: asiakaspalvelu@amicom.fi tai p. 020 7461 462/Kirsi Seppänen KIINTEISTÖN KAUKOLÄMPÖTYÖNJOHTAJAN PÄTEVYYSKOULUTUS JA TENTTI Vaativuusluokat a ja b: 21.9. Helsinki, 26.9. Jyväskylä, 23.11. Helsinki Hinnat: Vaativuusluokka a: Koulutus 300 + pätevyyden haku 150. Vaativuusluokka b: Koulutus 300 + pätevyyden haku 100. Hintaan sisältyy koulutus, pätevyystentti, koulutusmateriaali, ohjelman mukaiset tarjoilut sekä pätevyyden toteaminen ja rekisteröinti. Ilmoittautuminen: Koulutukseen haetaan erillisellä hakulomakkeella. Hakulomake täyttöohjeineen ja pätevyysvaatimuksineen löytyy osoitteesta www.amicom.fi koulutushaun kautta tai www.sulvi.fi. Hakemus ja todistusjäljennökset tulee toimittaa viimeistään kolme viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa osoitteella: Amicom Oy, Kaukolämpötyönjohtaja, PL 151, 00381 Helsinki tai sähköpostitse asiakaspalvelu@amicom.fi.