Tervehdys teille ystävämme ja tukijamme Syyskuu 2012 Olemme onnellisesti palanneet Suomen lomaltamme takaisin Namibiaan, jossa totuttelemme jälleen työtehtäviimme ja kuumaan ilmastoon. Huh, kuinka kuumuus verottaakaan voimia, askel lyhenee ja liikkeet hidastuvat. Taitaa aivotoimintakin olla välillä pysähdyksissä. Matkamme Tampereelta Namibian pääkaupunkiin, Windhoekiin kesti 27 tuntia. Yövyimme Windoekissa lähettipariskunnan luona ja lähdimme seuraavana päivänä ajamaan n. 680 km:n matkan kohden Oniipaa. Ennen matkaamme kävimme vielä arkkitehtitoimisto Barnard Mutualla kokoustamassa synnytysosaston rakentamisen aloittamisesta. Synnytysosasto on lähtemässä kilpailutukseen Namibian työministeriön toimesta. Hanketta ovat jarruttaneet monet eri tekijät. Ehkä suurin haaste on ollut uusien ja nykyajan vaatimukset täyttävien, Namibian standardeista ja normeista poikkeavien ratkaisujen hyväksyminen. Synnytysosaston suunnitelmia tarkistamassa arkkitehdit Jarmo Lehtinen ja Janet Burger sekä konsulttitiimin Vihan Du Toit taustalla, Jutta Bodecker ja Rudi Steinbach. Etualalla sairaalan edustaja Julius Mtuleni Olemme iloisia Onandjokwen sairaalalla tapahtuvasta kehityksestä. Vuonna 2007 sairaala oli lopetusuhan alaisena, jonka vuoksi se pyysi suomalaiselta kumppanilta, Martinus-säätiöltä, taloudellista apua sairaalan kehittämiseen. Tällä hetkellä sairaalan status on nostettu aluesairaalan tasolle. Sairaala on nimetty myös opetussairaalaksi. Tosi valtava muutos! Jarmoa pyydettiin myös laatimaan suunnitelmat sairaala-alueelle 48 opiskelijan kampukselle. Sen rakentamiseen haetaan varoja Yhdysvalloista.
Sairaalan jätehuoltokin on kokenut muutoksen, kun sinne on saatu entisten peltitynnyreiden tilalle Moloksyväkeräyssäiliöitä Suomesta. Niitä on tosin vielä liian vähän, mutta lisää on luvassa. Betonirakenteisten Moloksäiliöiden valmistus on aloitettu myös Namibiassa. Molok-säiliöitä purkamassa Jarmo Lehtinen, Andreas Ampweya ja Augustus Usiku Sairaala-alue on siistiytynyt, mutta roskia näkee kaikkialla ympäristössä. Pahimpia saastuttajia ovat kaupoista ostosten mukana saatavat ohuet muovikassit, samoin muovipullot ja tölkit. Pari päivää sitten alkoi lähikaupungissamme, Ondangwassa siivouskampanja, johon osallistui satoja poliisikokelaita. Ondangwan kaupunkiin asennettiin tällä viikolla 11 Molok jätesäiliötä, joten hyvään suuntaan ollaan menossa.
Suomessa lomalla ollessamme syntyi 10. lapsenlapsemme. Saimme olla vastaanottamassa pientä kääröä perheen tullessaan sairaalasta kotiin. Kuinka pieni ja niin vauvalle tuoksuva miehenalku! Toivomme Jumalan siunausta ja varjelusta uudelle pienelle ihmiselle. Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu, sun uskollisehen huomahas jo syntymästäni suotu. Myös Namibiassa on syntynyt pieni poika, Jarmo. Lapsen isä Andreas oli meillä rakennushankkeessa työnjohtajana ja halusi antaa ensimmäiselle lapselleen nimeksi Jarmo, koska arvosti esimiestään Jarmoa. Kaimana oleminen on Namibiassa vieläkin syvempi side, kuin biologinen sukulaisuus. Andreas on tällä hetkellä poliisiopistossa kouluttautumassa poliisiksi ja kuka tietää mihin vielä jatkaa, älykäs kaveri kun on. Kannustimme häntä kovasti lähteä opiskelemaan, että saisi tulevaisuudessa perheelleen paremman ja turvatumman toimeentulon. Pikku Jarmo äitinsa Shikudule Ndilimeken ja isänsä Andreas Ampweyan ihasteltavana.
On ollut paljon iloa, mutta myös surua. Saimme suruviestin myöhään eräänä maaliskuisena iltana, että naapuriperheen tytär, Vivian 11v oli siirtynyt ajasta iäisyyeen. Se oli meille suuri järkytys, eikä uni sinä yönä tullut silmään. Vivian oli meille hyvin läheinen ja rakas. Hän vieraili pienten sisarustensa kanssa usein meillä. Joka kerta he lauloivat ja oli päivänselvää, että laulua rytmitettiin rummulla ja tanssien. Halutessaan piirrellä, he myös tiesivät mistä hyllystä löytyy piirustuslehtiöt ja värikynät. He olivat meille kuin omia lastenlapsia. On vaikea ymmärtää, mikä tarkoitus on nuoren tytön elämän päättymisellä. Siunaamme Vivianin muistoa. Lähetysseuran vierastaloilla täällä Oniipassa vierailee aina silloin tällöin suomalaisia matkaajia. He ovat kiinnostuneita näkemään vanhaa lähetysasemaa, mutta myös Selma Rainion perustamaa Onandjokwen sairaalaa. Tutustumisen sairaalaan alamme yleensä Jarmon power point- esityksellä hankkeesta. Sen jälkeen kierrämme sairaala-alueen. Lastenosasto on osastoista se, joka kiinnostaa ihmisiä eniten. Sen verkkoaitauksen takana näkee lapsia pihalla keinumassa tai muuten vaan oleilemassa. Monella on kädet tai jalat tai pää siteiden peitossa. Palovammat on yleinen tapaturma täällä. Synnytysosasto on toinen kiinnostava kohde. Synnytysten määrä on suuri, viime vuonna yli 5800. Yhtä paljon kuin Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Mikään turistikohde synnytysosasto ei ole ja vierailut on rajoitettu ammattilaisiin, lääkäreihin ja sairaanhoitajiin. Ammattilaisten on hyvä nähdä minkälaisissa oloissa täällä synnytetään ja miten pienet ihmistaimet ovat tyytyväisenä äitinsä läheisyydessä,vaikka olosuhteet ovat hyvin puutteelliset. Olemme saaneet tännemuutaman kerran vuodessa Tampereen Tuomasmessu-naisten tai Pirkkalan srk:n lähetyspiirin valmistamia vauvanuttuja. Usein saamme jakaa ne äideille huoneisiin itse. Henkilökunta tuntee meidät, koska näymme täällä sairaala-alueella päivittäin. Vauvanuttuja odottamassa jakoa.
Kotimme on nykyään yksi Lähetysaseman taloista. Muutimme toukokuulla pois entisestä kodistamme luovuttaaksemme sen Kongosta tulleelle lääkäriperheelle, jolle sairaalalla ei ollut osoittaa sopivaa asuntoa. Olemme tyytyväisiä asumiseemme. Talo, jossa asumme on iso ja vanha savitalo. Ennen muuttoa teimme siihen pienen vuosikorjauksen. Pyysimme paria työtöntä miestä tasoittamaan halkeamat seinissä ja maalaamaan ne sekä uusimaan yhden huoneen sisäkaton. Nykyinen kotimme Oniipassa.. Ihanaa, kun saamme olla tällä matkalla ja näissä tehtävissä, suuren Mestarin ohjauksessa. Kiitämme tuestanne ja esirukouksistanne! Terveisin, Elise ja Jarmo Lehtinen Namibia