TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN"

Transkriptio

1 Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

2 PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia eri puolilla maatamme. Evankeliumia on pidetty esillä ahkerasti, ja monet ovat saaneet kuulla sanoman Jeesuksesta kenties ensimmäistä kertaa. Omassa kaupungissamme olimme saaneet levittää ilosanomaa Lohjan asukkaille. Kesäkuussa torilla vieraili Nina Åström ja tuo musiikkitapahtuma saavutti paljon ihmisiä. Sen jälkeen jatkoimme päivää Yhteiskristillisellä Raamatunlukutapahtumalla. Vajaassa vuorokaudessa luimme torilla julkisesti Uuden Testamentin läpi, ja sen kautta siunausta koko kaupungin ylle. Kiitokset kaikille, jotka olivat mukana tapahtumassa!!! Henkilökohtaisesti meillä on kiitosaihe Afrikan matkasta, jossa olimme reilun kuukauden. Minä sain vierailla monessa eri seurakunnassa ja käydä taas pitkästä aikaa Burundissa. Tarja oli mukana useammassa lastentapahtumassa, jossa lapsityöryhmä sai viedä hyvää sanomaa useille sadoille lapsille. He jakoivat myös suuren määrän Uusia Testamentteja, ja uskomme, että kylvetty sana kantaa hedelmää. Kiitämme seurakuntaa esirukouksista. Koko matka ja kaikki tapahtumat onnistuivat hyvin, ja saimme kokea varjelusta ja Herran läsnäoloa koko matkan ajan. Meillä on alkamassa kohta syyskausi, ja kesällä tauolla olleet työmuodot jatkuvat jälleen. Saakoon Herra Jeesus siunata syksymme ja johdattaa niin, että saamme yhdessä ja iloiten osallistua eri toimintoihin seurakunnan parhaaksi. Siunattua loppukesää ja alkavaa syyskautta kaikille! Markku Karjalainen

3 TERVEISIÄ Tervetuloa lasten ja aikuisten yhteiseen kerhoon Äiti-Lapsi piiri" Tiistaisin 3.9 alkaen klo 9:30-11:30. Kaikki 0-6 vuotiaat lapset vanhemman/vanhempien kanssa ovat tervetulleita! Tarjolla aamupalaa, kahvia ja teetä ja luvassa ohjelmaa lapsille. Nähdään Nyyrikinkatu 9 joka tiistai klo 9:30-11:30. (Mahdolliset peruutukset ilmoitamme Facebook sivuilla "Lohjan Äiti-Lapsi piiri" ja sunnuntain kokouksessa.) Yhteydenotot: Henna Wallin hannihenna@gmail.com Alakerran monitoimitila vanhan saunatilan paikalle valmistuu pian, ja sitä voi käyttää sitten esim. pyhäkoulun opetustilana tai palavereihin. Tilaan tulee valkotaulut ja TV ja vesipiste sekä kahvinkeittomahdollisuus. Hei seurakuntaperhe! Olen saanut aloittaa työt seurakuntamme perhetyöntekijänä. Olen hyvin innoissani ja kiitän Jumalaa ja seurakuntaa tästä mahdollisuudesta! Olen saanut kokea, miten Jumala johdattaa asiat kohdalleen ja siksi tiedän olevani nyt sillä paikalla, johon Jumala on minut halunnut asettaa. Toivon, että otatte minuun rohkeasti yhteyttä ja annatte yhteystietojani eteenpäin lapsiperheille. Pyydän saada olla esirukouksissanne! Perhetyöntekijä Anne Hyttinen p

4 ELOKUU 2019 Ti Sanan ja rukouksen ilta, Markku karjalainen Su Jumalanpalvelus Pauli Blomerus, Markku K Ti Sanan ja rukouksen ilta, Henry Bolström Su Jumalanpalvelus Markku Karjalainen, Erkki Lindeman, lopuksi srk.n asiakokous Ti Sanan ja rukouksen ilta, Terttu Harju Su Jumalanpalvelus Lassi ja Anne Hyttinen, Musiikki Andreas Forsberg Ti Israel ilta, Markus ja Avigail Rantanen La RUKOUSTAPAHTUMA Markku Karjalainen La :00 NewGen nuortenilta Su :00 Ehtoolliskokous, Markku karjalainen, Miika Rantanen, srk.n kuoro

5 SYYSKUU 2019 Ti Äiti-lapsipiiri La Evankeliumin ilta, Leo Niemelä Su Jumalanpalvelus, Leo Niemelä klo Rukousviikko ti,ke,to ja pe Ma Ystäväpiiri Ti Äiti-lapsipiiri Ti Sanan ja rukouksen ilta, Miika Rantanen La :00 NewGen nuortenilta Su Jumalanpalvelus Soili Korhonen sekä todistuspuheenvuoroja Ma Lähetyspiiri Ti Äiti-lapsipiiri Ti Sanan ja rukouksen ilta, Jari Temonen Ke Miesten areena Su Jumalanpalvelus, Jani Lindroos, Markkku K Tilaisuus Inkoossa Ma Ystäväpiiri Ti Äiti-lapsipiiri Ti Israel-rukousilta Ke Naisten areena La NAISTENPÄIVÄ, opettajana Tia Nuutinen 19:00 NewGen nuortenilta Su Jumalanpalvelus, Tia Nuutinen Ti Sanan ja rukouksen ilta, Markku K Su Ehtoolliskokous Markku K ja srk.n kuoro

6 SÄÄNNÖLLISET TILAISUUDET Seuraa nettisivulta tarkemmin Maanantaisin 13:00 YSTÄVÄPIIRI tai LÄHETYSPIIRI vuoroviikoin Alkaa JIPPII-KUORON HARJOITUKSET joka viikko, paitsi koulujen loma-aikoina! Alkaa Lisätietoja: Tiistaisin 9:30-11:30 Lasten ja aikuisten kerho, Äiti-lapsipiiri, alkaa SANAN JA RUKOUKSEN ILTA Keskiviikkoisin 14:00 AREENA miesten tai naisten keskustelutilaisuus Vuoroviikoin. KATSO TARKEMMIN VIIKO-OHJELMASTA Lauantaisin 19:00 NewGen Nuortenilta joka toinen viikko. Alkaa Sunnuntaisin 11:00 JUMALANPALVELUS, Pyhäkoulu alkaa 1.9.

7 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNTA Nyyrikinkatu 9, LOHJA PASTORI Markku Karjalainen PERHETYÖNTEKIJÄ Anne Hyttinen VANHIMMISTO Aatos Lindroos (vanhimmiston pj.) Henry Bollström Erkki Lindeman Lassi Hyttinen Miika Rantanen HALLITUS Aatos Lindroos, pj Raimo Helenius (myös Isännöitsijä) Erkki Lindeman Jussi Salo, vpj Lassi Hyttinen Jussi Alasalmi Jarmo Jokela Miika Rantanen (vj) Henry Bollströn (vj) Sähköpostit ovat muotoa: DIAKONIATYÖ Johanna Hagert Terttu Harju SIELUNHOITOTYÖ Kirsti Paananen VAHTIMESTARITOIMINTA Kari Paananen Tilinumero: Lohjan Helluntailähetys ry. FI Terveiset toimitus:

8 VAHTIMESTARIT Vahtimestarien esimiehenä toimii Kari Paananen SU 4.8. SU SU 18.8 SU 28.8 SU 1.9. SU 8.9. SU SU SU Leif Kari Touko Pekka Harri Leif Kari Touko Pekka Terveiset kesäleiriltä Lasten ja varkkien kesäleiri pidettiin taas yhdessä Nummelan kotikirkon kanssa Märkiön kämpällä. Mukana oli noin 50 lasta ja varkkia sekä 30 henkilökuntaa, eli aika iso leiri siis. Leirin johtajana toimi Sirkka Wright sekä opettajina lapsille Anne ja Lassi Hyttinen, varkeille Juha Honkaniemi. Kaikki meni hyvin ja leirimuistelo pidetään pe klo 18 Nummelan kotikirkolla.

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan

Lisätiedot

TERVEISET JOULU/TAMMIKUU LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET JOULU/TAMMIKUU LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET JOULU/TAMMIKUU 2016-2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Elämme adventin eli odotuksen aikaa. Jeesuksen aikalaiset odottivat vapautusta roomalaisten sortovallan alta

Lisätiedot

TERVEISET LOKA/MARRASKUU 2016

TERVEISET LOKA/MARRASKUU 2016 Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. 1. Tess. 5:16-18 TERVEISET LOKA/MARRASKUU 2016 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Syyskuu-Lokakuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013 Turuntie 12 Katsokaa, kuinka suuri hän on, jolle itse kantaisä Aabraham antoi kymmenykset parhaimmasta saaliistaan. (Hebr. 7:4) Kesäkuussa keskiviikkoisin klo 11-12 Päivärukous

Lisätiedot

Kauhajoen Helluntaiseurakunta

Kauhajoen Helluntaiseurakunta Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Tammikuu 2012 Ps. 18:3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi

Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YHTEYS Lapinlahden Helluntaiseurakunnan tiedotuslehti Heinäkuu 2012 LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YH TE YS -l e h ti ilmestyy kuukauden 1. sunnuntaina. Aineisto

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Joulukuu Uusikatu 78

Joulukuu Uusikatu 78 Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Joulukuu 2018 - Uusikatu 78 Joulukuun ohjelma www.ohsrk.fi La 1.12. klo 11 13 Soppaa ja evankeliumia Toppila-Centerissä, Paakakatu 2 La 1.12. klo 19 Valo - ilta

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Tammikuu 2015 Lähetystyö Lähetystyöterveisiä Jaavan ja Borneon aktioista! Hattulan Kotikirkosta mukana aktiossa olivat Jouko, Mirjami ja Laura Keskimaa. Meillä

Lisätiedot

ARMO. Syyskuu nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi Joh.4:35. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote

ARMO. Syyskuu nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi Joh.4:35. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Syyskuu 2014 nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi Joh.4:35 Pääkirjoitus Mahdollisuus Muutokseen Reskan Piste Saimme

Lisätiedot

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Helmikuu 2018 Oulun Helluntaiseurakunnan arvot perustuvat Jumalan sanaan, Raamattuun. Ne ovat jokaisen yksilön ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus, armo ja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2014

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2014 KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekkaniemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10 Syyskuu 2014 VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6 MESSU su klo 10 PÄIVÄMUSIIKKI ti klo 12 AAMUMESSU ke klo 8 AVOINNA ma pe 12 15 lisäksi to 12 20.30 OLD CHURCH HOLY MASS SUN 10 am (handout available in English)

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO 2016 KIVÄÄRIJAOSTO

KIVÄÄRIJAOSTO 2016 KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekkaniemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Länsituulen viesti 2 / 2003

Länsituulen viesti 2 / 2003 Länsituulen viesti 2 / 2003 2 Kesä mielessä Meille on jälleen koittanut Suomen suloisin vuodenaika. Saamme nautiskella kesäluonnon tarjoamista tuoksuista, uudesta vihreydestä kaikkineen, kuulostella lintujen

Lisätiedot

Kaukon kannu Lopputulos 5 pöytää, 9 paria, 1 lepopari. Jakomäärä: 27. Keski: 81,0. Lepokierros (*) antaa pelattu prosentti.

Kaukon kannu Lopputulos 5 pöytää, 9 paria, 1 lepopari. Jakomäärä: 27. Keski: 81,0. Lepokierros (*) antaa pelattu prosentti. Sija Pari Pisteet % Nimi J-ID Kerho 1 1 101,3 * 62,5 Veli-Pekka Lukka - Jarmo Laakso 1403 1365 Salon Bk 2 5 96, * 59,7 Kari Launis - Timo Mäkelä 139 1319 Salon Bk 3 9 93,4 * 57,6 Leif Mickelsson - Lasse

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry helmikuu ma 05.02. 17:30 Päiväkerho, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys ti 06.02. 17:30 Päiväkerho, Lapinlahti Lapinlahti, srk-talo ke 07.02. 18:00 Myyjäiset, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys myyjäisryhmät

Lisätiedot

01.10. 10-12 TOIMISTOAIKA 01.10. 18. MIESTEN ILTA 135 * 18.00 ILTA RAKKAUDELLE 17.15. 02.10. 18. PYHÄN HENGEN ILTA.

01.10. 10-12 TOIMISTOAIKA 01.10. 18. MIESTEN ILTA 135 * 18.00 ILTA RAKKAUDELLE 17.15. 02.10. 18. PYHÄN HENGEN ILTA. *Ma 01.10. klo 10-12 TOIMISTOAIKA *Ma 01.10. klo 18. MIESTEN ILTA Haukivuorella, Ritolahdentie 135 (Mikkeliä). Vastuussa Auvo Ulmanen ja Manu Rantanen. Saunavarusteet mukaan, nyyttäribuffetti. Lähtö Vapaakirkolta

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Heinäkuu 2017 Oulun Helluntaiseurakunnassa, Uusikatu 78: La 8.7.2017 klo 16 Hyväntekeväisyys - URKUKONSERTI ja hengellisten laulujen yhteislaulutilaisuus.

Lisätiedot

Lukujärjestys viikko 36/2019 ( )

Lukujärjestys viikko 36/2019 ( ) Syksyn 2019 - lukujärjestys - tehty 7.3 - pienet muutokset todennäköisiä :) Lukujärjestys viikko 36/2019 (2.-8.9.) 9.00. Aloitus Raamatunlauseen Raamattuopetusta Raamataunlauseen Rtun opetus opettaminen

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.47 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 31, poistui

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Onko minulla velkaa muille ihmisille? Tommi Hintsanen. 3. Kevään tapahtumia..4. Keskeneräisiä töitä Tuula Nykänen...5. Velka kasvaa Tuula Nykänen 6

Onko minulla velkaa muille ihmisille? Tommi Hintsanen. 3. Kevään tapahtumia..4. Keskeneräisiä töitä Tuula Nykänen...5. Velka kasvaa Tuula Nykänen 6 1/2014 TÄSSÄ LEHDESSÄ: Onko minulla velkaa muille ihmisille? Tommi Hintsanen. 3 Kevään tapahtumia..4 Keskeneräisiä töitä Tuula Nykänen......5 Velka kasvaa Tuula Nykänen 6 Runo Rukous Mirja Nykänen. 7 Vanhimmiston

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit 28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Seurakuntauutiset Lokakuu 2011

Seurakuntauutiset Lokakuu 2011 Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Lokakuu 2011 Jes 55:9 Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Juhlapyhinä seurakunnan babushkat pukeutuvat kansallispukuihin Lähetysseuran tukeman työn painopiste Bashkortostanissa

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Seurakuntauutiset Syyskuu 2011

Seurakuntauutiset Syyskuu 2011 Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Syyskuu 2011 Matt 9:36-38 Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta.

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Toimintakalenteri. lokakuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry

Toimintakalenteri. lokakuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry lokakuu su 02.10. 13:00 SRK Lähetysseurat Iisalmi, Lippuniemen seurakuntakoti Osmo Pekkala ja Seppo Ranua su 02.10. 18:00 SRK Lähetysseurat, Lapinlahti Lapinlahti, Alapitkän kirkko Osmo Pekkala ja Seppo

Lisätiedot

08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I.

08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I. Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 03 ohjelmat - www.tv7.fi 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 35-36 08:40 Armon kalliolla: Minä olen 09:00 Healing Rooms Conference 2018: Jumalan suunnitelma sinulle

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015 MAA- NANTAI - - - - - - 21.30 21.30-22.00 PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI. Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78. Kesä- heinäkuu 2016

TIEDOTUSLEHTI. Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78. Kesä- heinäkuu 2016 Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Kesä- heinäkuu 2016 Konferenssi on valtaisa vapaaehtoistyön voimannäyttö, jossa talkoolaisia palvelee eri työpisteissä. Tervetuloa mukaan palvelemaan.

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo

Lisätiedot