TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2004 Osuuspankin nimi Vammalan Seudun Osuuspankki Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-15 Toimintakertomus 16-20 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-81 Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 82-89 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 90 Hallituksen allekirjoitus 90 Hallintoneuvoston varmennus 90 Tilintarkastajien merkintä suoritetusta tilintarkastuksesta
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 1 (15) VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS OP-ryhmä Vuonna 2004 Vammalan Seudun Osuuspankin liikevoitto oli 0,6 miljoonaa euroa, eli 0,3 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Suodenniemen Osuuspankki sulautui Vammalan Seudun Osuuspankkiin 30.9.2004. Vertailtaessa vuoden 2004 ja 2003 tilinpäätöstietoja on huomattava, että myös vuoden 2003 tiedot sisältävät sulautuneen Suodenniemen Osuuspankin osuuden. Talletusten määrä kasvoi 4,0 prosenttia. Uusia luottoja myönnettiin 11,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Luottokanta kasvoikin 92,5 miljoonaan euroon. Parantunut tuloskehitys ja sulautumisessa tulleet omat varat paransivat vakavaraisuutta. Jäsenten määrän kasvu jatkui edelleen. Vuoden lopussa pankin jäseniä oli 4975. Vammalan Seudun Osuuspankki kuuluu OP-ryhmään, jonka muodostivat tilikauden päättyessä 239 itsenäistä paikallista jäsenosuuspankkia sekä Osuuspankkikeskus tytäryhtiöineen. OP-ryhmän keskusyhteisö on Osuuspankkikeskus Osk, jonka tehtävänä on toimia ryhmän osaamis- ja palvelukeskuksena. OP-ryhmän toimintatapa perustuu itsenäisyyteen ja paikalliseen päätöksentekoon ryhmän kaikissa pankeissa. Yhteistoiminta tehostaa ryhmän voimavarojen hyödyntämistä sekä paikallisessa että valtakunnallisessa pankkitoiminnassa. Jokaisella jäsenosuuspankilla on koko OPryhmän antama yhteisturva, sillä jäsenluottolaitokset antavat toisilleen suojaa vastaamalla viime kädessä toistensa veloista ja sitoumuksista laissa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista ja osuuspankin säännöissä määritellyllä tavalla. Taloudellinen toimintaympäristö Suomen talouskasvu nopeutui vuonna 2004 noin 3 prosenttiin. Investoinnit kääntyivät kaksi vuotta kestäneen selvän laskun jälkeen loivaan nousuun. Erityisesti asuinrakennusinvestoinnit lisääntyivät, ja myös kone- ja laiteinvestoinnit olivat selvästi edellisvuotta suuremmat. Talouskasvua tuki myös viennin lisäys. Kokonaisuudessaan talouden noususuhdanne jäi kuluneena vuonna kuitenkin melko vaatimattomaksi. Työmarkkinoilla talouden loiva nousu alkoi näkyä syksyllä, jolloin työllisyys koheni ja työttömien määrä väheni edelliseen syksyyn verrattuna. Uusia työpaikkoja syntyi varsinkin kotimarkkina-aloille kuten kauppaan sekä yksityisiin ja julkisiin palveluihin. Teollisuudessa työpaikat vähenivät edelleen. Keskimääräinen työttömyysaste koko vuodelta 2004 painui hieman alle 9 prosenttiin. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvoivat yli 5 prosenttia, kun ansiotaso nousi runsaat 3,5 prosenttia ja omaisuustuloja lisäsivät yritysverouudistuksesta johtuneet poikkeuksellisen suuret osinkojen maksut. Tulojen kasvu ylläpiti kulutusmenojen tasaista nousua ja vauhditti asuntokauppaa.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 2 (15) Inflaatio pysyi erittäin hitaana. Kalliin öljyn vastapainoksi inflaatiota jarrutti euron vahvistuminen suhteessa dollariin. Kuluttajahintojen keskimääräinen vuosimuutos jäi lähes nollaan. Myös asuntojen hintojen pitkään jatkunut nousu alkoi tasaantua, kun varsinkin kasvukeskuksissa vallitseva hintataso koettiin melko korkeaksi. Vaikka koko euroalueen talouskasvu nopeutui hieman, ei koroissa tapahtunut mainittavia muutoksia. Euroopan keskuspankin ohjauskorko oli vuoden päättyessä tasan 2 prosenttia, johon se laskettiin jo vuoden 2003 kesäkuussa. Myös OP-ryhmän viitekorko Op-Prime pysyi koko vuoden muuttumattomana 2,5 prosentissa. en luotonannossa eniten käytetty viitekorko, 12 kuukauden euribor, liikkui vuoden aikana 2,0 2,5 prosentin välillä. Pitkät markkinakorot laskivat syksyllä, kun kalliin öljyn ja vahvan euron arvioitiin hidastavan euroalueen talouskasvua. 2004 oli siten toinen peräkkäinen erittäin matalien korkojen vuosi. Matalat korot ja pankkien välinen kova kilpailu luotonannossa, erityisesti asuntorahoituksessa kavensivat korkomarginaalia ja heikensivät rahoituskatetta. Asuntoluottokannan kasvu oli varsin nopeaa. Vuoden päättyessä kotitalouksilla oli asuntoluottoja yli 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös yritysluottojen noin 8 prosentin kasvu oli suhteellisen nopeaa investointien lisäykseen nähden. Kotitalouksien tulojen kasvu ja yritysten hyvä maksuvalmius lisäsivät pankkitalletuksia, joiden kasvu nopeutui 6-7 prosenttiin. Rahaa riitti myös pitkäaikaissäästämiseen: sijoitusrahastojen markkina-arvon muutos oli 40 prosentin luokkaa. Sen sijaan henkivakuutussäästöjen lisäys oli huomattavasti pienempi. Osakemarkkinoilla vuosi oli kaksijakoinen. Yritysten hyvästä tuloskehityksestä ja erittäin matalista koroista huolimatta kurssit laskivat alkuvuonna ja monet indeksit saavuttivat kesällä vuoden alimmat arvonsa. Syksyllä kurssikehitys oli pääosin nousuvoittoista ja esimerkiksi HEX-portfolioindeksin vuosinousuksi kertyi noin 15 prosenttia. Yritysomistusten muutokset Pankin konserni Suodenniemen Osuuspankki sulautui Vammalan Seudun Osuuspankkin 30.9.2004. Suodenniemen Osuuspankin viimeksi vahvistetun tilikauden voitto oli 50.822 euroa ja taseen loppusumma 13,1 miljoonaa euroa. Omat varat olivat 1,2 miljoonaa euroa. Vammalan Seudun Osuuspankin konserniin kuuluivat pankin lisäksi Kiinteistö Oy Vammalan Torikeskus, Kiinteistö Oy Vammalan Kassantalo, Kiinteistö Oy Meskala ja Vammalan Op-kiinteistökeskus Oy. on laatinut konsernitilinpäätöksen, johon on yhdistelty emopankin tilinpäätöksen lisäksi tytäryhtiöiden Kiinteistö Oy Vammalan Torikeskuksen ja Kiinteistö Oy Vammalan Kassantalon tilinpäätökset. Muiden tytäryhtiöiden tilinpäätöksiä ei ole yhdistelty niiden vähäisen merkityksen vuoksi. Koska konsernitilinpäätös ei olennaisesti poikkea emo-osuuspankin tilinpäätöksestä, tässä toimintakertomuksessa käsitellään osuuspankin ja sen konsernin toimintaa osuuspankin konsolidoimattoman tilinpäätöksen perusteella.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 3 (15) Kannattavuus Osuuspankin liikevoitto oli 0,6 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna liikevoitto oli 0,3 miljoonaa euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät ovat kehittyneet edelliseen vuoteen verrattuna seuraavasti: Milj. euroa 1-12/2004 1-12/2003 Muutos-% Rahoituskate 2,9 2,9 0,0 Muut tuotot 1,9 1,9 0,0 Tuotot yhteensä 4,8 4,8 0,0 Henkilöstökulut 1,2 1,2 0,0 Muut kulut 2,9 3,3-12,1 Kulut yhteensä 4,1 4,5-8,9 Kate ennen luotto- ja takaustappioita 0,6 0,3 +100,0 Luotto- ja takaustappiot 0,1 0 Pysyvien arvopapereiden - - - arvonalentumiset Liikevoitto 0,6 0,3 +100,0 Tuottojen suhde kuluihin 1,2 1,1 +9,1 Rahoituskate oli 2,9 miljoonaa euroa, eli sama kuin edellisenä vuonna. Rahoituskate olisi vähentynyt edellisestä vuodesta ilman Op-henkivakuutus Oy:n takautuvasti vuosilta 2002 ja 2003 maksamaa pääomasijoitusten korkoa 104.000. Lakisääteinen talletussuojarahaston kannatusmaksu 0,1 miljoonaa euroa kirjattiin rahoituskatteen vähennykseksi. Muut tuotot, joiden kokonaismäärä oli 1,9 miljoonaa euroa, olivat samaa tasoa kuin edellisenä vuonna. Näihin tuottoihin sisältyvät palkkiotuotot kasvoivat 3,5 prosenttia 0,9 miljoonaan euroon. Palkkiotuotoista kasvoivat erityisesti maksuliikkeestä saadut palkkiot. Antolainauksen palkkiot vähenivät kiristyneen kilpailun takia. Niiden määrä oli 0,2 miljoonaa euroa. Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot olivat vähäiset, koska pankki ei käynyt kauppaa omistamillaan osakkeilla. Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista eli osingot ja osuuksien korot kasvoivat 101 prosenttia 0,2 miljoonaan euroon lähinnä OKOn viimevuotista suurempien osinkojen vuoksi. Liiketoiminnan muut tuotot vähenivät 21,3 prosenttia 0,7 miljoonaan euroon, koska edellisenä vuonna kirjattiin Op-Henkivakuutuksen osakkeista saatuja myyntivoittoja 0,1 miljoonaa euroa. Vastaavia myyntivoittoja ei vuonna 2004 ollut. Henkilöstökulut muodostuvat palkkakuluista sekä eläke- ja sosiaalikuluista. Niiden kokonaismäärä 1,2 miljoonaa euroa, oli samaa tasoa kuin edellisenä vuonna. Osuuspankin palveluksessa oli vuoden lopussa 34 henkilöä. Henkilömäärässä ei ollut muutoksia.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 4 (15) Muut kulut, joiden kokonaismäärä oli 2,9 miljoonaa euroa, laskivat edellisvuodesta 12,1 prosenttia. Näihin kuluihin sisältyvät palkkiokulut 0,2 miljoonaa euroa pysyivät ennallaan. Hallintokulut ilman henkilöstökuluja 1,0 miljoonaan euroa, olivat samaa tasoa kuin edellisenä vuonna. Samoin suunnitelman mukaisten poistojen määrä 0,1 miljoonaa euroa oli samaa tasoa kuin edellisenä vuonna. Arvonalentumispoistoja kiinteistöyhteisöjen osakkeista ei kirjattu. Liiketoiminnan muut kulut vähenivät 19,3 prosenttia 1,6 miljoonaan euroon. Vähennys johtui pääosin tytäryhtiö Kiinteistö Oy Vammalan Torikeskuksen pienentyneistä pääomavastikkeista edelliseen vuoteen verrattuna. Liiketoiminnan muut kulut muodostuvat lähinnä vuokrakuluista, kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen kuluista, vakuutusmaksuista ja jäsen- ja valvontamaksuista. Tähän kuluryhmään sisältyi myös tilivuonna loppuun maksettu 0,5 miljoonan euron suoritus Osuuspankkien Vakuusrahaston vastuuosuudesta. Luotto- ja takaustappiot olivat bruttomäärältään 0,5 miljoonaa euroa. Vakuutuskorvauksilla ja perityksi saaduilla, aikaisemmin luotto- ja takaustappioihin kirjatuilla erillä oikaistu nettomäärä oli 0,1 miljoonaa euroa. Vuonna 2003 luotto- ja takaustappioita ei nettomääräisesti ollut. Liikevoitto oli 0,6 miljoonaa euroa eli 0,3 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisenä vuonna. n tulos Osuuspankin konsernin liikevoitto oli 0,7 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 0,5 miljoonaa euroa. n tuloslaskelman erät kehittyivät seuraavasti: Milj. euroa 1-12/2004 1-12/2003 muutos-% Rahoituskate 2,8 2,7 +3,1 Muut tuotot 2,0 2,0 0 Tuotot yhteensä 4,8 4,7 +2,1 Henkilöstökulut 1,2 1,2 0 Muut kulut 2,8 2,9-3,4 Kulut yhteensä 4,0 4,1-2,4 Luotto- ja takaustappiot 0,1 0,0 Liikevoitto 0,7 0,6 +16,6 n tuloslaskelman keskeisimmät muutokset olivat rahoituskatteen kasvaminen 0,1miljoonaa euroa, joka johtui Op-Henkivakuutus Oy:n takautuvasti maksamista pääomalainan koroista vuosilta 2003 ja 2002. Kulut vähenivät 0,1 miljoonaa euroa ja luotto- ja takaustappioiden nettomäärä oli 0,1 miljoonaa euroa, kun niitä edellisen vuonna ei ollut nettomääräisesti lainkaan.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 5 (15) Ottolainauksen kehitys Yleisön talletukset olivat vuoden lopussa 116,7 miljoonaa euroa. Ne kasvoivat vuoden aikana 4,5 miljoonaa euroa eli 4,0 prosenttia. Kasvu johtui lähinnä maksuliiketilien talletusten 4,7 prosentin ja tuottotilien 8,6 prosentin lisäyksestä, sillä säästämistilien talletukset vähenivät 6,5 prosenttia. Muut velat yleisölle ja julkisyhteisöille, jotka muodostuvat markkinarahaveloista ja valtion varoista välitetyistä lainoista, vähenivät 0,3 miljoonaa euroa eli 13,5 prosenttia. Muun vieraan pääoman ja sitoumusten kehitys Antolainauksen kehitys Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla, eli pankin liikkeeseen laskemat debentuurilainat vähenivät 0,7 miljoonaa euroa. Niiden määrä oli vuoden lopussa 3,8 miljoonaa euroa. osallistui vuoden aikana 0,4 miljoonalla eurolla OP-ryhmän yhteisesti liikkeeseen laskemiin debentuurilainoihin. Muut vieraan pääoman erät muodostuvat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. Pankin tase oli 132,4 miljoonaa euroa. Se kasvoi edellisestä vuodesta 4,1 miljoonaa euroa eli 3,2 prosenttia. takausten ja muiden taseen ulkopuolisten sitoumusten määrä oli 5,6 miljoonaa euroa eli 0,5 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisen vuoden lopussa. Saamiset yleisöltä eli annetut luotot olivat vuoden lopussa 92,5 miljoonaa euroa. Ne kasvoivat vuoden aikana 6,1 miljoonaa euroa eli 7,1 prosenttia. Valtion varoista välitettyjen lainojen osuus koko luottokannasta oli 2,1 prosenttia. Osuus väheni vuoden aikana 0,5 prosenttiyksikköä. Uusia luottoja annettiin vuoden aikana 32,4 miljoonaa euroa eli 3,5 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Kasvua edistivät hyvä taloudellinen tilanne, korkojen lasku ja asuntokaupan jatkuminen vilkkaana. Syksyllä OP-ryhmä toi markkinoille korkokattoisen asuntoluoton, joka on uusi tuote Suomessa. Siinä asiakas voi maksua vastaan liittää luottoonsa korkokaton, jonka yläpuolelle korko ei nouse korkokattosopimuksen voimassaoloaikana. Osuuspankki tarjoaa asiakkaille myös OP-ryhmän kiinnitysluottopankin, OP- Asuntoluottopankki Oyj:n myöntämiä asuntoluottoja. Järjestämättömät saamiset olivat vuoden lopussa 0,7 miljoonaa euroa eli sama kuin vuotta aikaisemmin. Pankilla oli nollakorkoisia saatavia 30 tuhatta euroa. Vuotta aikaisemmin niitä oli 0,5 miljoonaa euroa. Järjestämättömien ja nollakorkoisten saamisten yhteismäärä oli 0,71 prosenttia koko luotonannon ja taseen ulkopuolisten sitoumusten yhteismäärästä, mikä oli 0,58 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisen vuoden lopussa.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 6 (15) Kiinteistöomistukset Osuuspankin kiinteistöomistukset muodostuvat omassa käytössä olevista, sijoitusluonteisista ja saamisten turvaamiseksi hankituista kiinteistöistä ja kiinteistöyhteisöosakkeista. Kiinteistöihin sitoutunut pääoma yhteensä oli tilikauden päättyessä 14,1 miljoonaa euroa eli 10,6 prosenttia taseen loppusummasta. Vuotta aikaisemmin se oli 11,4 prosenttia. Tilikauden aikana myytiin kiinteistöjä 0,17 miljoonan euron arvosta. Omassa käytössä oleviin kiinteistöihin sitoutunut pääoma oli tilikauden päättyessä 3,07 miljoonaa euroa. Se oli 0,03 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuosi sitten ja vastasi 2,3 prosenttia taseen loppusummasta. Vuotta aikaisemmin osuus taseesta oli 2,4 prosenttia. Arvonkorotuksia oli tilikauden lopussa 0,88 miljoonaa euroa. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden tasearvoa määritettäessä on otettu lähtökohdaksi hyödykkeen arvo suhteessa liiketoiminnan tulonodotuksiin. Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu kiinteistöt, jotka ovat pankin omassa käytössä konttori-, varasto- tai muina sellaisina tiloina taikka henkilökunnan asumis-, virkistys- tai muussa sellaisessa käytössä, sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat tällaisten tilojen hallintaan. Muussa kuin omassa käytössä oleviin kiinteistöihin ja kiinteistöyhtiöiden osakkeisiin sitoutunut pääoma (kirjanpitoarvo + lainapääoma) oli tilikauden päättyessä 11,0 miljoonaa euroa. Se oli 0,5 miljoonaa euroa pienempi kuin vuosi sitten vastaten 8,3 prosenttia taseen loppusummasta. Vuotta aikaisemmin osuus taseesta oli 9,0 prosenttia. Pankin edellä mainituille kiinteistöyhtiölle myöntämien luottojen määrä oli 2,4 miljoonaa euroa (lainojen määrä sisältyy em. sitoutuneeseen pääomaan) Muussa kuin omassa käytössä olevan kiinteistöomaisuuden nettotuotto sitoutuneelle pääomalle oli 6,7 prosenttia, kun toteutuneeseen nettotuottoon lisätään vuokraamattomien tilojen laskennallinen vuokra. Laskennallisena vuokrana on käytetty joko kohteen keskimääräistä vuokraa tai vastaavista tiloista yleensä saatavaa vuokraa. Nettotuotto ilman laskennallista vuokraa oli 4,97 %. Edelliseen vuoteen verrattuna tuotto parani hieman. Vuokraamatta oli vuoden lopussa 19 prosenttia vuokrattavissa olevista tiloista. Muussa kuin omassa käytössä olevia liike-, toimisto- ja teollisuuskiinteistöjä arvostettaessa kiinteistökohtaisena vähimmäistuottovaatimuksena on käytetty 5,5 prosenttia. Muussa kuin omassa käytössä olevien kiinteistöjen tasearvoon sisältyi tilikauden päättyessä arvonkorotuksia 0,3 miljoonaa euroa.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 7 (15) Muun sijoitustoiminnan kehitys Pankin omistamien joukkovelkakirjojen ja muiden saamistodistusten määrä väheni vuoden aikana 0,2 miljoonaa euroa ja oli vuoden lopussa 4,1 miljoonaa euroa. Saamiset luottolaitoksilta, joista valtaosan muodostavat saamiset OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj:ltä, olivat 21,2 miljoonaa euroa. Määrä oli 1,5 miljoonaa euroa pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Osakkeiden ja osuuksien määrä pysyi ennallaan ja oli vuoden lopussa 1,7 miljoonaa euroa. Muiden aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden kuin kiinteistöjen ja kiinteistöosakkeiden kirjanpitoarvo 0,1 miljoonaa euroa oli samaa tasoa kuin vuotta aikaisemmin. Oman pääoman ja varausten muutokset Osuuspankin omien pääomien kokonaismäärä oli vuoden lopussa 7,6 miljoonaa euroa ja konsernilla 8,7 miljoonaa euroa. Luottotappiovarausta kasvatettiin 0,4 miljoonaa euroa. Vakavaraisuus Osuuspankin vakavaraisuussuhde nousi vuoden aikana 0,5 prosenttiyksikköä 12,5 prosenttiin. Vuoden 2003 vakavaraisuuslaskelma ei sisällä sulautuneen Suodenniemen Osuuspankin varoja eikä saamisia ja sitoumuksia. Vakavaraisuuteen vaikuttavat erät ja vakavaraisuusprosentit ovat muuttuneet vuoden aikana seuraavasti: Milj. euroa 31.12.2004 31.12.2003 Omat varat Ensisijaiset, joista 8,3 6,6 Pääomalainat 1,9 1,9 Toissijaiset 1,8 2,0 Vähennykset - - Yhteensä 10,1 8,6 Riskipainotetut saamiset, 80,9 72,1 sijoitukset ja sitoumukset Vakavaraisuussuhde, % 12,5 12,0 Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin, sijoituksiin ja sitoumuksiin, % 10,3 9,2 Osuuspääoman määrä ensisijaisissa omissa pääomissa kasvoi 0,1 miljoonaa euroa. Ensisijaisiin omiin varoihin luettujen pääomasijoitusten määrä pysyi ennallaan. Muut ensisijaisiin omiin varoihin luettavat erät kasvoivat 1,7 miljoonaa euroa. Toissijaisten omien varojen määrä väheni 0,2 miljoonaa euroa vastuudebentuurilainojen takaisinmaksun johdosta.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 8 (15) Riskipainotettujen saamisten, sijoitusten ja sitoumusten määrä kasvoi edellisestä vuodesta 12,2 prosenttiyksiköllä 80,9 miljoonaan euroon. Kasvu johtui suurelta osin luottokannan kasvusta. Vakavaraisuuden kehitys viiden vuoden aikana Vuosi Osuuspankin vakavaraisuus, % Konsolidoitu vakavaraisuus, % 2000 12,3 11,3 13,7 2001 13,0 12,1 15,1 2002 12,2 11,7 15,2 2003 12,0 11,9 15,4 2004 12,5 12,6 15,6*) Osuuspankkien yhteenliittymän vakavaraisuus, % *) Syyskuun 2004 luku Yhteisvastuu ja yhteisturva Osuuspankki on Osuuspankkikeskus Osk:n jäsen. OP-ryhmän voimavarat turvaavat kaikkien jäsenpankkien toiminnan, sillä lain osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista 2 luvun 3 pykälän mukaisesti OPK ja sen 241 jäsenpankkia vastaavat viime kädessä toistensa veloista ja sitoumuksista ja antavat siten ryhmän yhteisturvan jokaiselle jäsenpankille. Talletus- ja sijoitussuoja Riskien hallinta OP-ryhmä on lakisääteisen talletussuojarahaston ja sijoittajien korvausrahaston jäsen. Talletussuojarahaston varoista korvataan tallettajan samassa pankissa olevat saamiset, kuitenkin enintään 25.000 euron määrään saakka. Talletussuojarahastoa koskevan lainsäädännön mukaan OP-ryhmään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä pankkina. OP-ryhmä maksoi vuonna 2004 rahastolle kannatusmaksuja 14,6 miljoonaa euroa. Sijoittajien korvausrahastosta voidaan sijoittajalle maksaa korvaus, jonka enimmäismäärä on 90 prosenttia saamisen määrästä, kuitenkin enintään 20.000 euroa. Riskienhallinta perustuu liiketoimintapäätöksiä tekevien henkilöiden ammattitaitoon ja varovaisuuteen sekä systemaattiseen riskien mittaamiseen, arviointiin ja rajoittamiseen. Riskienhallinnan tärkein tavoite on estää sellaiset hallitsemattomat riskit, jotka voisivat vaarantaa pankin vakavaraisuuden. Riskienhallinta on järjestetty Osuuspankkikeskus Osk:n jäsenpankeilleen antamien yleisten ohjeiden mukaisesti.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 9 (15) Pankin hallintoneuvosto on vahvistanut riskienhallintaa koskevat periaatteet. Pankin hallitus vastaa riskienhallintajärjestelmien riittävyydestä ja on vahvistanut luotto-, kiinteistö-, tase- ja toimintariskejä koskevat riskienhallintajärjestelmät sekä asettanut riskirajat keskeisimmille riskimittareille. Hallitus valvoo riskienhallintaa ja seuraa säännöllisesti pankin riskinkantokykyä ja riskitilannetta. Osuuspankin johto vastaa riskienhallinnan toteutuksesta hallituksen vahvistamien riskienhallintajärjestelmien ja muiden toimintaohjeiden mukaisesti sekä raportoi hallitukselle, hallintoneuvostolle ja Osuuspankkikeskukselle säännöllisesti pankin riskien tilanteesta. Sisäinen valvontajärjestelmä toimii siten, että hallitus pystyy sen avulla valvomaan vahvistettujen periaatteiden noudattamista. Luottoriskien hallinnan tarkoituksena on vähentää luottotappioiden todennäköisyyttä jo ennen luottopäätöstä sekä toisaalta rajoittaa ja estää jo tehtyihin luottopäätöksiin liittyvien riskien toteutuminen. Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että asiakas ei mahdollisesti täytä luottosuhteesta syntyviä velvoitteita eikä asetettu vakuus ole riittävä kattamaan pankin saamista. Luottopäätökset perustuvat vahvistettuihin päätöksenteko-ohjeisiin, asiakkaan velanhoitokykyyn ja vakuuksiin, joiden tulee yleensä olla turvaavat. Seurannassa kiinnitetään huomiota myös luotonannon toimialakohtaisiin keskittymiin. Vakuudeton luotonanto on mahdollista vain poikkeustapauksissa riskienhallintaa koskevien ohjeiden määrittelemällä tavalla. Pankin luottoasiakkaat ovat pääasiallisesti yksityishenkilöitä. Pankilla ei ole asiakaskokonaisuuksia, joiden vastuut ylittäisivät luottolaitoslain asettaman 25 prosentin rajan pankin omista varoista. Viiden suurimman asiakkaan vastuut olivat alle 32 prosenttia omista varoista. Pankilla ei ole asiakkaita, joiden vastuut pankille ylittivät 10 prosenttia pankin omista varoista. Pankin säännöllisesti tekemän tulevien luottotappioriskien kartoituksen perusteella suurimpien asiakkaiden taholta ei ole odotettavissa olennaisia tappioita. Luotto- ja takaustappioiden bruttomäärä oli kuluneena vuonna 0,66 prosenttia luotonannon ja taseen ulkopuolisten sitoumusten yhteismäärästä. Luottokanta on vakuutettu Osuuspankkien Keskinäisessä Vakuutusyhtiössä. Markkinariskeihin sisällytetään rahoitus-, korko-, valuuttakurssi- ja osakeriskit. Pankin käyttämät markkinainstrumentit, valuuttamääräisen liiketoiminnan laajuus, varainhankinnan ja sijoitustoiminnan periaatteet sekä käytettävät riskien seurantamenetelmät on määritelty hallituksen vahvistamassa tasehallintajärjestelmässä. Rahoitusriskin hallinnan tarkoituksena on turvata pankin kyky suoriutua maksuvelvoitteistaan. Korkoriskillä tarkoitetaan markkinakorkojen muutosten vaikutusta pankin tulokseen ja vakavaraisuuteen. Rahoituksen riittävyyttä ja korkoriskiä mitataan Osuuspankkikeskuksen määrittelemillä tase-erien erääntymisrakennetta sekä maksuvalmiusreservien määrää ja rakennetta kuvaavilla menetelmillä.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 10 (15) Osuus OVR:n vastuista Palveluverkko OP-ryhmän toimintalinjauksen mukaan osuuspankki hoitaa valtaosan rahamarkkinakaupastaan OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj:n kautta. Pankin oma kaupankäyntisalkku on niin vähäinen, että siihen ei liity kurssiriskejä. Kiinteistöriskillä tarkoitetaan osuuspankin ja sen konserniyhtiöiden omistuksessa oleviin kiinteistöihin tai kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin kohdistuvaa arvonalenemis-, tuotto- ja vahingoittumisriskiä, joilla on toteutuessaan vaikutus osuuspankin kannattavuuteen ja vakavaraisuuteen. Pankin kiinteistöt on vakuutettu käyvästä arvostaan. Pankin hallitus käsittelee pankin kiinteistöomistukset ja niihin liittyvät riskit sekä investointi-, korjaus- ja muut toimenpiteet säännöllisesti. Seurannassa kiinnitetään huomiota muun muassa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrään suhteessa pankin taseeseen ja muussa kuin omassa käytössä oleviin kiinteistöihin sitoutuneelle pääomalle saatavaan nettotuottoon. Osuuspankilla on hallituksen vahvistama kiinteistöstrategia ja kiinteistöriskien hallintajärjestelmä. Pankilla on taseessaan luotonannon vakuutena haltuun joutuneita kiinteistöjä 0,4 miljoonaa euroa sekä sijoitusluonteisia kiinteistöomistuksia 7,9 miljoonaa euroa. Realisointitoiminnan seurauksena luottojen sijaan tulleiden kiinteistöjen määrä on vähentynyt 0,1 miljoonaa euroa. Kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrä sai pankin kiinteistöstrategian mukaan olla korkeintaan 13,0 prosenttia taseesta; vuoden 2004 lopussa kiinteistöihin oli sitoutunut 10,6 prosenttia taseen loppusummasta. Vuokrattavissa olevista tiloista oli 81 prosenttia vuokrattuna. Muussa kuin omassa käytössä oleviin kiinteistöomistuksiin sitoutuneen pääoman laskennallinen nettotuotto oli 6,7 prosenttia ja toteutunut nettotuotto ilman tyhjien tilojen laskennallista vuokraa 4,97 %. Operatiivisilla riskeillä tarkoitetaan tappionvaaraa, joka aiheutuu riittämättömistä tai puutteellisesti toimivista sisäisistä prosesseista, henkilöstöstä, järjestelmistä tai ulkoisista tekijöistä. Operatiivisten riskien hallinnan tarkoituksena on tunnistaa, arvioida ja rajoittaa tähän riskialueeseen liittyvät riskit ja vähentää niistä aiheutuvien tappioiden todennäköisyyttä. Vuonna 2004 operatiivisista riskeistä pankille aiheutuneet tappiot olivat vähäisiä. maksoi tilivuoden aikana loput 0,5 miljoonaa euroa vastuuosuudestaan Osuuspankkien Vakuusrahastolle. Osuuspankin palveluverkko muodostuu konttoreista, palvelupisteistä ja automaateista sekä puhelinpalvelusta ja verkkopalveluista. Palveluverkko muodostaa kiinteän kokonaisuuden, jonka osat tukevat toisiaan asiakaspalvelun eri vaiheissa. Vuoden lopussa pankilla oli pääkonttorin lisäksi kaksi sivukonttoria, Kiikassa, Äetsän kunnassa ja Suodenniemellä. Otto. käteisautomaatti on Pääkonttorissa ja Kiikassa sekä Roismalan itsepalvelupisteessä ja Torikeskuksessa. Pankilla on kolme
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 11 (15) Henkilöstörahasto Henkilöstö Jäsenistö maksuautomaattia pääkonttorissa, Roismalassa ja Torikeskuksessa sekä kolme internet asiakaspäätettä Kiikan konttorissa, Roismalassa ja Kassantalon R-kioskissa. Sähköisten pankkipalveluiden käyttö kasvoi edelleen vuoden 2004 aikana. Vuoden lopussa jo yli 89,7 prosenttia asiakkaiden peruspalvelutapahtumista tehtiin sähköisinä itsepalveluina. Internet-palveluiden käyttö lisääntyi nopeimmin. Verkkopalvelusopimusten määrä kasvoi vuoden aikana 11,1 prosenttia. Myös pankkikorttiostosten ja GSM- ja WAP -tapahtumien määrät kasvoivat edellisvuodesta. Henkilöstörahasto on työntekijöiden pitkän tähtäimen palkitsemismuoto. Osuuspankin henkilöstö ja hallitus tekivät päätöksen kuluneena vuonna liittyä OP-ryhmän yhteiseen OP-Henkilöstörahastoon. Samalla pankin hallitus teki päätöksen siihen liittyvästä voittopalkkiojärjestelmän käyttöönottamisesta. Ensimmäiset voittopalkkiomittareiden tavoitetasot on vahvistettu vuodelle 2005. maksaa henkilöstörahastolle voittopalkkioita ennalta sovittujen periaatteiden mukaan. Rahaston jäsen voi nostaa rahasto-osuuksia rahaston säännöissä mainituin perustein. Suodenniemen sulautumissopimuksen mukaisesti vanhoina työntekijöinä siirtyivät konttorinjohtaja Selja Kallio, palveluneuvoja Pirkko Luoma ja palveluneuvoja Kaarina Vuorisola. Uutena vakituisena toimihenkilönä palkattiin rahoitusneuvottelija Merja Routamaa. Rahoitusneuvottelija Hellevi Tuomenoja jäi eläkkeelle. Henkilökunnan määrä oli vuoden lopussa 34 henkilöä. Pankin jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 122 jäsenellä ja oli vuoden lopussa 4975. Jäsenmäärän lisäys johtui toteutetusta ja edelleen jatkuvasta aktiivisesta jäsenhankinnasta. Osuuspankin hallinnointijärjestelmä Osuuskunnan kokous Vammalan Seudun Osuuspankin omistajajäsenet käyttävät osuuskuntalain mukaista päätösvaltaansa osuuskunnan kokouksessa. Vuosittain ennen toukokuun loppua pidettävän varsinainen osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi kuuluvat muun muassa seuraavat asiat: osuuspankin tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä, valinnasta ja palkkioista päättäminen tilintarkastajien valinnasta ja palkkioista päättäminen.
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 12 (15) Lisäksi osuuskunnan kokous päättää tarvittaessa kaikista osuuspankin sääntöjen muutoksista. Varsinaisen osuuskunnan kokouksen lisäksi voidaan pitää asioiden niin vaatiessa ylimääräisiä kokouksia. Osuuskunnan kokouksen koollekutsumisesta päättää pankin hallitus. Jokaisella jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa yksi ääni. Osuuskunnan kokous pidettiin 15.4.2004 kokoukseen osallistui 13 osuuspankin jäsentä. Lisäksi pidettiin ylimääräinen osuuskunnan kokous 15.11.2004, johon osallistui 9 osuuspankin jäsentä. Hallintoneuvosto Osuuspankilla on hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa pankin hallintoa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen. Lisäksi se vahvistaa osuuspankin ohjesäännön ja pankin riskienhallintaa koskevat periaatteet. Hallintoneuvosto antaa varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle lausunnon edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Se voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä. Hallintoneuvostoon kuuluu pankin sääntöjen mukaan vähintään 15 ja enintään 32 jäsentä. Jäsenmäärän vahvistaa osuuskunnan kokous ja se on tällä hetkellä 31. Jäsenet valitaan osuuspankin jäsenistä ja heidän tulee edustaa monipuolisesti jäsenkuntaa. Kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa kolmannes. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on 65 vuotta, kuitenkin siten että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan valintakokouksen päättymiseen saakka. Hallintoneuvosto kokoontui vuonna 2004 yhteensä 2 kertaa. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta Hallitus Hallintoneuvostoa avustaa sen valvontatehtävässä hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema 3 -jäseninen tarkastusvaliokunta. Sen tehtävänä on valvoa pankin hallintoa ja sille on toimitettava pankkia koskevat viranomaisten, keskusyhteisön, tilintarkastajan sekä muut tarkastuskertomukset. Tarkastusvaliokunnan on esitettävä havaintonsa niistä ja muusta pankin hallinnosta ainakin kerran vuodessa hallintoneuvostolle. Keskeisin toimielin osuuspankin liiketoiminnan kannalta on pankin hallitus. Hallitus johtaa osuuspankin toimintaa. Pankin sääntöjen mukaan hallituksen on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita osuuspankki- ja osuuskuntalakien ja pankin sääntöjen sekä hallintoneuvoston vahvistaman
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 13 (15) Toimitusjohtaja ohjesäännön mukaan. Hallituksella on yleinen toimivalta päättää kaikista pankin hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai sääntöjen mukaan eivät kuulu osuuskunnan kokoukselle, hallintoneuvostolle tai toimitusjohtajalle. Hallitus päättää pankin strategiasta ja keskeisistä liiketoimintatavoitteista. Hallituksen lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että osuuspankin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Osuuspankin sääntöjen mukaan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat 6 muuta jäsentä, joiden tulee olla osuuspankin jäseniä. Hallituksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 1+6. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Hallituksen jäsenen yläikäraja on 65 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään uuden jäsenen valinnasta päättävän hallintoneuvoston kokouksen loppuun. Vuosittain ensimmäisessä jäsentensä valintaa seuraavassa kokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuspankin toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä. Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Kertomusvuonna hallituksen kokouksia oli 17. Pankin toimitusjohtajan on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava pankin päivittäistä hallintoa osuuspankki- ja osuuskuntalakien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia, että pankin kirjanpito on lain mukainen ja että pankin varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla. Toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen valitsee pankin hallintoneuvosto. Hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenten palkkiot ja muut etuudet Hallintoneuvoston jäsenten palkkioista päättää osuuskunnan kokous. Kokouksessa tehdyn päätöksen mukaan hallintoneuvoston puheenjohtajalle maksetaan palkkiota 2.880 vuodessa ja muille jäsenille 130 / kokous. Päivärahat ja matkakulujen korvaukset maksetaan hallintoneuvoston jäsenille pankin matkustussäännön mukaisesti. Hallituksen jäsenten palkkioista päättää hallintoneuvosto. Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiota 6.300 vuodessa ja muille jäsenille 160 kokoukselta. Päivärahat ja matkakulujen korvaukset maksetaan pankin
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 14 (15) matkustussäännön mukaisesti. Pankin toimitusjohtajalle ei makseta hallitustyöskentelystä erillisiä palkkioita tai muita etuisuuksia. Hallinnointielinten jäsenet Hallintoneuvosto Puheenjohtaja: Jorma Salmi Varapuheenjohtaja: Mari Huovila-Virtanen Jäsenet: Haavisto Jukka, Haronoja Juhani, Hietanen Juhani, Hituri Raija, *Jokinen Antti, Kaaja Pertti, Karppanen Kimmo, Ketola Jari, Knuutila Tero, Koivula Reino, Koivunen Päivi, Kulonpää Irmeli, Kunnas-Pukka Leena, Laaksonen-Liukko-Sipi Marja-Liisa, Lakkinen Veikko, Leppäniemi Heljä, Lindroos Seppo, Mustalahti Jouko, *Mustonen Seppo, Mäkelä Marja, Ojala Markku, Pietilä Sirkka-Liisa, Puntalo Ansa, Rantanen Jarmo, Rantanen Tapani, Seppä Tarmo, *Talvia Sinikka, Vähä-Jaakkola Mikko, Ylikoski Jari * Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunnan jäsen Hallitus Puheenjohtaja: Ilkka Juusela Varapuheenjohtaja: Jukka Tuominen Jäsenet: Liisa Koivu, Pentti Kukko, Pertti Linnainmaa, Leena Nieminen ja toimitusjohtaja Jari Pimiä. Toimitusjohtaja Jari Pimiä, KTM, s.1966, toimitusjohtaja vuodesta 2000 alkaen. Tilintarkastajat KHT-yhteisö Moore Stephens Rewinet / Päävastuullisen tarkastajana Veikko Terho, KHT Hämeenkatu 6 B, 33100 Tampere Muu tarkastustoiminta Osuuspankkikeskus Osk:hon kuuluvan osuuspankkitarkastuksen tarkastajat Erkki Parikka, Anssi Lehto ja Matti Kuortti suorittivat osuuspankin tarkastuksen 24.- 27.11.2004. Osuuspankin sisäisenä tarkastajana on toiminut Kiikan konttorin osalta palvelupäällikkö Sirpa Kömi ja Pääkonttorin osalta konttorinjohtaja Anja Finska. Yritys- ja osinkoverouudistus Verouudistuksen keskeisimmät muutokset ovat yhteisöverokannan lasku 29 prosentista 26 prosenttiin ja uusi osinkojen verotusjärjestelmä, jotka tulivat voimaan vuodesta 2005 alkaen. Osinkoverouudistuksessa konsernien sisäinen samoin kuin OP-ryhmän sisäinen voitonjako säilyvät edelleen valtaosin verovapaina, mutta mm. pankkien sijoitusomaisuusosinkojen verotus kiristyy. Käyttöomaisuusosakkeiden luovutukset muuttuivat osittain verovapaiksi ja niiden arvonalentumispoistot vähennyskelvottomiksi jo vuoden 2004 verotuksessa. Osuuspankkien jäsenilleen
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 15 (15) maksamat osuuspääoman korot säilyvät verovapaina 1.500 euron saajakohtaiseen vuotuiseen rajaan saakka. Tilinpäätössäännösten muutokset Tulevaisuuden näkymät Vuoden 2005 alusta lukien tulivat voimaan luottolaitoslain ja kirjanpitolain muutokset. Merkittävimmät muutokset koskevat rahoitusvälineiden luokittelua ja arvostamista. Rahoitusvälineiden arvostaminen käypään arvoon laajenee aikaisemmasta, mikä saattaa aiheuttaa suurempia vaihteluja tulokseen ja omiin pääomiin. Pankin tulos oli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Tulokseen vaikuttivat kasvanut luotonkysyntä sekä Op-Henkivakuutus Oy:n takautuvasti osuuspankille maksamat pääomalainan korot. Vuoden 2005 alussa voimaan astuneet uudet tilinpäätösperiaatteet aiheuttavat noin 0,1 miljoonan euron kertaluonteisen kulukirjauksen. Muutoin pankin kannattavuuden arvioidaan säilyvän lähes edellisen vuoden tasolla, mikäli kansantaloudessa tai pankin toimintaympäristössä ei tapahdu odottamattomia muutoksia. Hallituksen ehdotus ylijäämän käyttämisestä n jakokelpoinen ylijäämä 31.12.2004 oli 2.301.631,38 euroa. Osuuspankin jakokelpoinen ylijäämä oli 2.308.546,38 euroa, josta tilikauden ylijäämä oli 172.371,73 euroa. Tilikauden ylijäämä ehdotetaan käytettäväksi siten, että lisäosuusmaksulle maksetaan korkoa 2,0 prosenttia eli yhteensä 1.488,52 euroa. Loppu tilikauden ylijäämästä eli 170.883,21 euroa jätetään edellisten tilikausien voittovarojen tilille.
TULOSLASKELMA KONSERNI PANKKI 1.1. - 31.12.2004 1.1. - 31.12.2003 1.1. - 31.12.2004 1.1. - 31.12.2003 Korkotuotot 4 204 291,29 4 201 445,47 4 269 587,56 4 280 281,72 Leasingtoiminnan nettotuotot 0,00 0,00 Korkokulut 1 417 526,82 1 517 819,03 1 362 437,16 1 418 598,11 Rahoituskate 2 786 764,47 2 683 626,44 2 907 150,40 2 861 683,61 Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 203 356,20 100 765,59 203 256,20 100 665,59 Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä 0,00 0,00 Omistusyhteysyrityksistä 0,00 0,00 Muista yrityksistä 203 256,20 100 665,59 Palkkiotuotot 955 278,73 922 664,60 955 278,73 922 664,60 Palkkiokulut 177 002,38 189 298,17 177 002,38 189 298,17 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 7 402,22 10 199,08 7 402,22 10 199,08 Arvopaperikaupan nettotuotot 5 308,13 9 871,91 5 308,13 9 871,91 Valuuttatoiminnan nettotuotot 2 094,09 327,17 2 094,09 327,17 Liiketoiminnan muut tuotot 847 751,82 1 025 247,92 728 260,86 922 214,27 Hallintokulut 2 239 371,31 2 274 290,03 2 209 250,25 2 245 011,94 Henkilöstökulut 1 187 900,31 1 202 234,04 1 187 900,31 1 202 234,13 Palkat ja palkkiot 1 014 693,25 987 928,17 1 014 693,25 987 928,26 Henkilösivukulut 173 207,06 214 305,87 173 207,06 214 305,87 Eläkekulut 133 637,10 175 461,70 133 637,10 175 461,70 Muut henkilösivukulut 39 569,96 38 844,17 39 569,96 38 844,17 Muut hallintokulut 1 051 471,00 1 072 055,99 1 021 349,94 1 042 777,81 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 413 835,41 423 072,48 69 654,36 78 166,81 Liiketoiminnan muut kulut 1 142 010,90 1 207 930,95 1 625 775,16 2 013 278,35 Luotto- ja takaustappiot 78 157,72-291,19 78 157,72-291,19 Pysyviin vastaaviin kuuluvien arvopapereiden arvonalentumiset 0,00 0,00 0,00 0,00 Osuus pääomaosuusmenetelmällä yhd. yr voitosta tai tappiosta (+/-) 0,00 0,00 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 750 175,72 648 203,19 641 508,54 291 963,07 Satunnaiset erät 0,00 0,00 0,00 0,00 Satunnaiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 Satunnaiset kulut 0,00 0,00 0,00 0,00 Satunnaisista eristä johtuvat verot 0,00 0,00 0,00 0,00 VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 750 175,72 648 203,19 641 508,54 291 963,07 Tilinpäätössiirrot -397 966,00-59 469,24 Tuloverot 171 519,32 191 612,52 71 170,81 73 094,99 Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot 71 166,55 71 062,89 Laskennallisen verovelan muutos 100 352,77 120 549,63 Muut välittömät verot 0,00-31,99 0,00 0,00 Vähemmistön osuus tilikauden voitosta tai tappiosta (+/-) 0,00 0,00 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 578 656,40 456 622,66 172 371,73 159 398,84
TASE KONSERNI PANKKI 31.12.2004 31.12.2003 31.12.2004 31.12.2003 VASTAAVAA 134 256 657,85 130 877 129,99 132 370 871,35 128 305 454,60 Käteiset varat 587 589,83 672 608,71 587 589,83 672 608,71 Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset 987 091,21 1 010 549,70 987 091,21 1 010 549,70 Valtion velkasitoumukset 0,00 1 010 549,70 Muut 987 091,21 0,00 Saamiset luottolaitoksilta 21 174 732,59 22 561 446,42 21 174 732,59 22 561 446,42 Vaadittaessa maksettavat 827 173,59 1 897 801,64 827 173,59 1 897 801,64 Muut 20 347 559,00 20 663 644,78 20 347 559,00 20 663 644,78 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 91 627 701,62 85 760 853,60 94 040 956,75 87 833 905,72 Leasingkohteet 0,00 0,00 0,00 0,00 Saamistodistukset 3 182 371,78 3 371 816,25 3 182 371,78 3 371 816,25 Julkisyhteisöiltä 0,00 0,00 0,00 0,00 Muilta 3 182 371,78 3 371 816,25 3 182 371,78 3 371 816,25 Osakkeet ja osuudet 1 670 778,00 1 695 108,00 1 669 979,11 1 694 309,11 Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä 0,00 0,00 0,00 0,00 Osakkeet ja osuudet samaan konserniin kuuluvissa yrityksissä 8 537,22 8 537,22 8 537,22 8 537,22 Aineettomat hyödykkeet 10 057,64 10 105,64 0,00 48,00 liikearvo 0,00 0,00 Muut pitkävaikutteiset menot 10 057,64 10 105,64 Aineelliset hyödykkeet 14 339 089,86 14 870 090,70 10 053 815,33 10 240 635,12 Kiinteistöt sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet ja osuudet 13 586 173,00 14 037 384,13 9 943 837,10 10 119 281,89 Muut aineelliset hyödykkeet 752 916,86 832 706,57 109 978,23 121 353,23 Osakeantisaamiset/Sijoitusosuusantisaamiset/Kantarahastoantisaamiset 0,00 0,00 0,00 0,00 Omat osakkeet ja osuudet 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut varat 271 840,69 472 026,36 270 649,48 469 071,94 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot 396 867,41 443 987,39 395 148,05 442 526,41 Laskennalliset verosaamiset 0,00 0,00 VASTATTAVAA 134 256 657,85 130 877 129,99 132 370 871,35 128 305 454,60 VIERAS PÄÄOMA 125 549 450,27 122 711 761,42 123 718 084,23 120 186 187,82 Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille 1 500 427,42 2 200 834,67 427,42 834,67 Keskuspankeille 1 500 000,00 0,00 0,00 0,00 Luottolaitoksille 427,42 2 200 834,67 427,42 834,67 Vaadittaessa maksettavat 427,42 834,67 427,42 834,67 Muut 0,00 2 200 000,00 0,00 0,00 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 118 533 393,90 114 296 836,32 118 638 861,06 114 370 660,13 Talletukset 116 658 332,79 112 124 271,42 116 763 799,95 112 198 095,23 Vaadittaessa maksettavat 96 687 769,54 95 168 344,37 96 793 236,70 95 242 168,18 Muut 19 970 563,25 16 955 927,05 19 970 563,25 16 955 927,05 Muut velat 1 875 061,11 2 172 564,90 1 875 061,11 2 172 564,90
Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Joukkovelkakirjalainat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut velat 209 621,54 183 372,33 196 326,78 175 612,47 Siirtovelat ja saadut ennakot 1 083 540,60 1 184 812,71 1 063 511,18 1 096 331,42 Pakolliset varaukset 0,00 0,00 0,00 0,00 Eläkevaraukset 0,00 0,00 0,00 0,00 Verovaraukset 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut pakolliset varaukset 0,00 0,00 0,00 0,00 Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 3 818 957,79 4 542 749,13 3 818 957,79 4 542 749,13 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ 1 087 113,30 689 147,30 Poistoero 0,00 2 034,00 Vapaaehtoiset varaukset 1 087 113,30 687 113,30 Laskennalliset verovelat 403 509,02 303 156,26 reservi 0,00 0,00 Vähemmistön osuus pääomasta 0,00 0,00 OMA PÄÄOMA 8 707 207,58 8 165 368,57 7 565 673,82 7 430 119,48 Osakepääoma/Osuuspääoma/Peruspääoma 566 050,00 601 339,39 566 050,00 601 339,39 Sijoitusosuuspääoma/Kantarahasto/Lisäpääoma 0,00 0,00 0,00 0,00 Ylikurssirahasto 0,00 0,00 0,00 0,00 Arvonkorotusrahasto 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut sidotut rahastot 2 837 810,25 2 837 810,25 2 837 810,25 2 837 810,25 Vararahasto 2 837 810,25 2 837 810,25 2 837 810,25 2 837 810,25 Yhtiöjärjestyksen/sääntöjen mukaiset rahastot 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut rahastot 0,00 0,00 0,00 0,00 Pääomalainat 1 850 067,19 1 850 067,19 1 850 067,19 1 850 067,19 Vapaat rahastot 650 002,95 650 002,95 650 002,95 650 002,95 Omien osakkeiden tai osuuksien rahasto 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut rahastot 650 002,95 650 002,95 650 002,95 650 002,95 Edellisten tilikausien voitto (tappio) 2 224 620,79 1 769 526,13 1 489 371,70 1 331 500,86 Tilikauden voitto (tappio) 578 656,40 456 622,66 172 371,73 159 398,84 TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset 727 263,35 781 386,58 727 263,35 781 386,58 Takaukset ja pantit 727 263,35 781 386,58 727 263,35 781 386,58 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset 4 851 811,83 4 355 100,40 4 851 811,83 4 355 100,40 Arvopapereiden takaisinostositoumukset 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 4 851 811,83 4 355 100,40 4 851 811,83 4 355 100,40
Liitetiedot eivät täsmää tuloslaskelmaan ja taseeseen! Erotus: 835 133,42 Tarkista täsmäytyssarakkeet Tuloslaskelma, Tase ja Vakuudet -tauluista LUETTELO TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOISTA Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot 1 Korkotuotot ja korkokulut 2 Leasingtoiminnan nettotuotot 3 Arvopaperikaupan nettotuotot 4 Arvopapereiden ostot ja myynnit 5 Liiketoiminnan muut tuotot ja liiketoiminnan muut kulut 6 Suunnitelman mukaiset poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 7 Luotto- ja takaustappiot sekä arvonalentumiset pysyviin vastaaviin kuuluvista arvopapereista tilikauden aikana 8 Satunnaiset erät 9 Tilinpäätössiirrot 10 Pakollisten varausten muutokset tilikauden aikana 11 Yhdistellyt tuloslaskelman erät 12 Tuotot toimialoittain ja markkina-alueittain Tasetta koskevat liitetiedot 13 Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset 14 Saamiset keskuspankeilta 15 Luotonanto sektoreittain ja luottoihin kohdistetut luottotappiovaraukset 16 Järjestämättömät ja muut nollakorkoiset saamiset tilikauden päättyessä 17 Maksamatta jääneen saamisen vakuutena ollut sekä asiakkaan liiketoiminnan tervehdyttämiseksi hankittu omaisuus 18 Saamiset, joilla on huonompi etuoikeus kuin velallisen muilla veloilla tilikauden päättyessä 19 Leasingkohteet 20 Saamistodistukset 21 Osakkeet ja osuudet 22 Pysyviin vastaaviin kuuluvien osakkeiden ja aineellisten hyödykkeiden lisäykset ja vähennykset tilikauden aikana 23 Aineettomat hyödykkeet 24 Kiinteistöomistukset 25 Omat osakkeet ja osuudet 26 Muut varat 27 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot
28 Yhdistellyt taseen vastaavien erät 29 Velkojen nimellisarvon ja kirjanpitoarvon erotus tilikauden päättyessä 30 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 31 Muut velat 32 Siirtovelat ja saadut ennakot 33 Pakolliset varaukset 34 Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla tilikauden päättyessä 35 Oman pääoman erien lisäykset ja vähennykset tilikauden aikana 36 Erilajiset osakkeet ja osuudet 37 Jakokelvottomat vapaan oman pääoman erät sekä sidottu ja vapaa oma pääoma 38 Tilikauden aikana päätetyt osakeannit sekä optio-oikeuksien ja vaihtovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskut 39 Osakkeiden omistuksen jakautuminen ja suurimmat osakkeenomistajat 40 Pääomasijoitukset ja pääomalainat tilikauden päättyessä 41 Yhdistellyt taseen vastattavien erät 42 Saamisten ja velkojen maturiteettijakauma 31.12.2004 43 Koti- ja ulkomaanrahan määräiset omaisuus- ja velkaerät 31.12.2004 Taloudellista kehitystä kuvaavat liitetiedot 44 Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tuloveroja koskevat liitetiedot 45 Tuloverot Vakuuksia ja vastuusitoumuksia sekä johdannaissopimuksia koskevat liitetiedot 46 Omasta ja muiden puolesta vakuudeksi annettu omaisuus sekä velat ja sitoumukset, joiden vakuudeksi ne on annettu 47 Eläkevastuut 31.12.2004 48 Leasingvastuut 49 Taseen ulkopuoliset sitoumukset 50 Johdannaissopimukset 51 Omaisuuden myymisestä ja ostamisesta asiakkaan lukuun syntyneet myyntisaamiset ja ostovelat 31.12.2004 52 Muut vastuusitoumukset ja vastuut tilikauden päättyessä Henkilöstöä sekä toimi- ja valvontaelinten jäseniä koskevat liitetiedot 53 Henkilöstö sekä toimi- ja valvontaelinten jäsenet Omistukset muissa yrityksissä
54 Osakeomistukset Muut liitetiedot 55 Luottolaitoksen harjoittama notariaattitoiminta 56 Osuuspankin jäsenten lukumäärä sekä maksamatta olevien osuusmaksujen määrä tilikauden päättyessä in kuuluvaa luottolaitosta koskevat liitetiedot 57 in kuuluvaa luottolaitosta koskevat tiedot tilinpäätöksen liitetiedot Tytär- ja osakkuusyrityksiä koskevat liitetiedot 58 tilinpäätökseen yhdistellyt tytäryritykset 59 Tytäryritykset, jotka rahoitustarkastuksen luvalla jätetty yhdistelemättä konsernitilinpäätökseen 60 tilinpäätökseen yhdistellyt osakkuusyritykset 61 Osakkuusyritykset, jotka rahoitustarkastuksen luvalla jätetty yhdistelemättä konsernitilinpäätökseen 62 Yhdistelmämenetelmällä konsernitilinpäätökseen yhdistellyt tytäryritykset 63 tilinpäätökseen yhdistellyt yhteisyritykset 64 tilinpäätökseen yhdistellyt tytäryritykset, joiden tilikausi päättynyt ennen emoyrityksen tilikautta 65 tilinpäätökseen yhdistellyt yritykset, jotka eivät ole luotto- tai rahoituslaitoksia tai palveluyrityksiä 66 liikearvon poiston ja konsernireservin vähennyksen erittely 67 liikearvon ja konsernireservin erittely 68 Laskennallisen verovelan ja sen muutoksen erittely 69 Osakkuusyrityksistä johtuva konserniliikearvo ja konsernireservi 70 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä yhteisyrityksissä
Tilinpäätöksen laatimista koskevat tiedot Tilinpäätösperiaatteet Osuuspankin ja sen konsernin tilinpäätös on laadittu ja esitetty luottolaitostoiminnasta annetun lain säännösten, valtiovarainministeriön asetuksen ja Rahoitustarkastuksen määräysten ja kirjanpitolain mukaisesti. Osuuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisönä Osuuspankkikeskus osk on antanut tarkempia ohjeita edellä mainittujen säännösten soveltamisesta. tilinpäätöksen laajuus tilinpäätös sisältää osuuspankin ja sen suoraan tai välillisesti omistamien tytäryritysten tilinpäätökset. Merkitykseltään vähäiset tytär- ja osakkuusyritykset, joiden vaikutus konsernin taloudelliseen asemaan ja vapaaseen omaan pääomaan on vähäinen, on jätetty konsernitilinpäätöksen ulkopuolelle. Tällaisia ovat tytär- ja osakkuusyritykset, joiden taseen loppusumma on vähemmän kuin yksi prosentti emoyrityksen taseen loppusummasta ja vähemmän kuin 10 miljoonaa euroa. Konsolidointi Niiden tytäryritysten, jotka ovat luotto- tai rahoituslaitoksia, sijoituspalveluyrityksiä, rahastoyhtiöitä tai palveluyrityksiä, tilinpäätökset on yhdistelty hankintamenomenetelmällä. Tytäryritysten hankintamenot on eliminoitu hankintahetken taseen mukaisia omia pääomia vastaan. Tytäryritysten hankintahetken omaan pääomaan on luettu myös laskennallisella verovelalla vähennetty kertynyt poistoero ja vapaaehtoiset varaukset niissä tytäryrityksissä, jotka on hankittu vuonna 1998 tai sen jälkeen. Hankintahetken oman pääoman määrän ylittävä tai alittava osuus hankintamenosta on esitetty taseessa konserniliikearvona tai konsernireservinä siltä osin kuin niitä ei ole kohdistettu omaisuuserien kirjanpitoarvojen lisäykseksi tai vähennykseksi. liikearvo poistetaan enintään viidelle vuodelle jaksotetuin tasapoistoin. n sisäiset liiketapahtumat ja sisäinen voitonjako sekä keskinäiset saamiset ja velat on eliminoitu. Vaihtuviin vastaaviin kuuluvat arvopaperit Vaihtuviin vastaaviin kuuluvina arvopapereina on käsitelty saamistodistuksia, jotka on hankittu rahoitusylijäämien sijoittamiseksi ja jotka on tarkoitus pitää omistuksessa toistaiseksi sekä pitkäaikaiset osakesijoitukset. Vaihtuviin vastaaviin kuuluvia saamistodistuksia sisältyy taseen eriin ''Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset'' ja 'Saamistodistukset''. Vaihtuviin vastaaviin kuuluvia osakkeita ja osuuksia sisältyy taseen erään ''Osakkeet ja osuudet''. Vaihtuviin vastaaviin kuuluvat arvopaperit on arvostettu hankintamenoon tai sitä alhaisempaan todennäköiseen luovutushintaan. Saamistodistuksen todennäköiseinä luovutushintana on pidetty siitä saatavan pääoma- ja korkovirran markkina-