Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 32 24.04.2012 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuodelle 2012 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 32 Valmistelija: kulttuurituottaja, Jouko Kivirinta, jouko.kivirinta@salo.fi, puh. (02) 778 4982 Vuoden 2012 määräraha avustuksiin on yhteensä 146 500 euroa, josta 5 000 euroa varataan loppuvuodesta myönnettävään stipendiin. Avustuksina jaettava määräraha on siis 141 500 euroa. Avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 88 kappaletta. Haettu yhteissumma on 365 248 euroa. Avustusehdotuksissa on otettu huomioon kulttuuri- ja kirjastolautakunnan 15.02.2012 11 hyväksyttyjen jakoperusteiden lisäksi kaupungin välttämättömät säästötoimet. Christianus-kuoron, Naiskuoro Laulusiskojen, Perniön Mieskuoron ja Kisko-Seuran yleisavustushakemukset on siirretty käsiteltäviksi kohdeavustuksina. Avustushakemukset ovat nähtävänä kulttuuriasiain yksikössä ja kokouksessa. Yleisavustuksia esitetään jaettavaksi yhteensä 83 500 euroa ja kohdeavustuksia vastaavasti 58 000 euroa. Yleisavustusta hakevat: haettu ehdotus Salon Taiteilijaseura ry. 9 000 5 000 Taidelainaamotoiminnan ylläpitämiseen ja näyttelyihin. Quo Vadiksen tuki ry. 15 000 15 000Teatteriesitysten valmistamiseen ja esittämiseen. Salon Teatteri ry. 51 767 15 000 Teatteriesitysten valmistamiseen ja esittämiseen. Teatteriyhdistys Provinssi ry. 40 000 15 000 Teatteriesitysten valmistamiseen ja esittämiseen. Teatteriyhdistys Salon Näyttämö ry. 16 500 8 000 Teatteriesitysten valmistamiseen ja esittämiseen. Halikon Musiikkiyhdistys ry. 32 000 15 000 Laajaan musiikkikasvatus- ja konserttitoimintaan. Musiikkiyhdistys Salon Vaijerit ry. 1 000 0 Yhdistyksen kiinteiden kulujen kattamiseen. Yhdistys kerää ja tallentaa salolaista nuorisokulttuuria ja tekee aktiivista yhteistyötä Salon kaupungin nuorisopalveluiden kanssa.
Salon Musiikkiluokkien tukiyhdistys ry. 500 0 Konserttien tilavuokriin, soittimien kuljetuskuluin ja mainontaan. Yhdistys kerää varoja Salon kaupungin musiikkiluokkatoiminnan edistämiseen yhdessä koulujen kanssa. haettu ehdotus Salon Laulu-Sepot ry. 2 500 1 000 Konsertti- ja esiintymistilaisuuksiin. Salon Viihdelaulajat ry. 2 000 1 500 Konsertti- ja esiintymistilaisuuksiin. Piazza Brass ry. 7 000 4 000 Puhallinmusiikin harjoittamiseen, konsertti- ja esiintymistilaisuuksiin. Salon Musiikinystävät ry. 2 000 1 000 Puhallinmusiikin harjoittamiseen, konsertti- ja esiintymistilaisuuksiin. Salon Seudun Harmonikkakerho ry. 7 500 3 000 Harmonikkamusiikin harjoittamiseen, konsertti- ja esiintymistilaisuuksiin. Salon Karjalaiset ry. 1 000 0 Karjalaisen kulttuurin ylläpitämiseen. Uusikirkko-seura ry. 1 000 0 Karjalaisen kulttuurin ylläpitämiseen ja erityisesti Uudenkirkon kulttuuriperinnön ylläpitämiseen. Kohdeavustusta hakevat: Kuvataide ja näyttelytoiminta: haettu ehdotus Gustafsson, Krista 2 000 500 Karin 1918 -näyttelyn toteuttamiseen, taiteelliseen työskentelyyn ja materiaalikuluihin. Myönnetään näyttelyn Hakala, Tarmo 1 000 500 Valokuvien vedostamiseen ja näyttelyyn Salossa Myönnetään näyttelyn Kisko-Seura ry. 3 400 500 Taidenäyttelyn järjestämiseen ja kotiseututyöhön Myönnetään näyttelyn valmistamiseen Kiskon
kivimakasiiniin. Neljä vuodenaikaa -työryhmä 4 100 2 500 Keanne van de Kreeke, Tea Tikka, Satu Mäkipuro, Eija Haapalainen, Liisa Kanerva, Piia Lehti Elämyskäytävän rakentamiseen Kukonkallion vanhainkodin Väi nö lä-osas tol le ja Vuodenaikapuun maalaamiseen Alhaisten vanhustentaloon. Myönnetään em. kohteisiin. Perttelin Taideseura 600 500 Opintomatkaan Tammisaareen ja vuosinäyttelyn Myönnetään vuosinäyttelyn haettu ehdotus Rivasto, Tuulia 1 000 500 Vedic Art -kesäkurssiin Muurlan opistossa heinäkuussa 2012 ja kurssin annista tehtävään näyttelyyn. Myönnetään näyttelyn Salon Seudun Taideharrastajat 1 600 500 Näyttelytoimintaan ja Muurlan opistossa pidettävään maalauskurssiin. Myönnetään vuosinäyttelyn Salon Tilkkukilta 950 500 Tilkkutöitä esittelevään näyttelyyn Paukkulakodissa. Myönnetään näyttelyn Suomusjärvi-Seura ry. 800 500 Kekkosentiellä-näyttelyihin Suomusjärven kirjastossa ja kotiseutumuseossa. Myönnetään em. näyttelyiden Tavasti, Annika 2 000 500 Tekstiiliteoksen valmistamiseen ja lapsi/vanhus -työpajoihin Turuntien alueella. Myönnetään näyttelyn Tikka, Tea 1 680 500 Viikon mittaiseen yleisötapahtumaan omalla grafiikkapajalla työpajoineen ja näyttelyyn. Myönnetään näyttelyn Työryhmä/yhteyshenkilönä Ralf Arén 3 200 1 000 Matildan Maalarit -näyttelyn toteuttamiseen ja vanhojen valokuvien ja lehtileikkeiden esillepanoon Mathildedalin rukkikylän perinnepäivillä. Esillä oleva aineisto täydentää Ruukin Avain-näytelmää.
Myönnetään näyttelyiden Tanssi ja teatteri: Tadaa ry. 6 000 0 Sopimaton tanssiteoksen valmistamiseen ja esittämiseen Tampereella, Salossa ja Turussa. Esitys tuotetaan yhteistyössä Läntisen tanssin aluekeskuksen kanssa. Salon kaupunki tukee tanssin aluekeskusta rahallisesti, joten avustusta ei myönnetä. Kiikalan Kipinät ry. 4 000 2 000 Kesäteatteriesityksen Lehmänmaitoa ja mansikoita Myönnetään kesäteatteriesityksen Kirakan kesäteatteriyhdistys ry. 2 000 2 000 Kesäteatteriesityksen Mooseksen pontikkapisnes Myönnetään kesäteatteriesityksen haettu ehdotus Lipasti, Sarika 1 500 1 000 Monikulttuurisen lastenteatteriesityksen Kaisa Lipposen 7 joulua dramatisointiin ja kokonaissuunnitteluun. Myönnetään em. näytelmän Näytelmäpiiri Suonäpit ry. 1 500 1 500 Kesäteatteriesityksen Reissumiehen poika Myönnetään kesäteatteriesityksen Salon Teatteri 2 130 0 Teatteri osallistuu kansainväliseen lasten teatteritapahtumaan Kuusankoskella ja hakee avustusta vierailumatkalla mukana olvien ammattilaisten palkkoihin. Avustusta ei myönnetä. Vierailu tapahtumassa katsotaan opintomatkaksi, johon ei myönnetä kohdeavustusta, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. Teatteriyhdistys Provinssi ry. 2 500 0 Kesän kynnyksellä -tapahtumaan, jossa teatterin näyttelijät esittävät teatterilavalla salolaisten kirjoittamia runoja ja tekstejä, 500 euroa. Teatterin nuorisoryhmän kanssa valmistettavaan näytelmään 2 000 euroa. Avustuksia ei myönnetä. Hakemukset eivät täytä myöntämisen perusteita. Näyttämöesitykset ovat teatterin normaalia toimintaa.
Teatteriyhdistys Puutaivas 2 000 2 000 Lasten kanssa toteutettavan kesänäytelmän Keinulauta Myönnetään kesäteatteriesityksen Teatteriyhdistys Salon Näyttämö 1 000 0 Syksyllä toteutettavan musiikkinäytelmän harjoituskuluihin, laulu- ja äänikoulutukseen. Avustusta ei myönnetä. Hakemus ei täytä myöntämisen perusteita. Kyseessä on teatterin normaali toiminta. Teijon alueen kesäteatteriyhdistys ry. 9 000 2 000 Ruukin Avain kesäteatteritrilogian Isoäidin aikaan -näytelmän tuotantokustannuksiin. Myönnetään kesäteatteriesityksen Työryhmä Keittiön pöydän ääressä 1 500 800 Runoesityksen Keittiön pöydän ääressä esittämiseen Salon kaupungin sivukirjastoissa. Myönnetään runokiertueen toteuttamiseen. Työryhmä Nurinpäin / Pauliina Vesslin, 3 000 800 Sarika Lipasti, Keanne van de Kreeke, Andrea Vannucchi, Laura Naukkarinen Poikkitaiteellisen lasten nukketeatteriesityksen valmistuskuluihin. Myönnetään dramatisointiin ja lavastuksen visualisointiin. haettu ehdotus Työryhmä Simone Koivisto-Tuula Tielinen 2 000 800 Näytelmäiloittelun Palvia ja potkaa Myönnetään näytelmäesityksen Virtanen, Lasse 300 300 Oman runo- ja monologitilaisuuden valmistamiseen, ohjaajana Kai Lehtinen. Myönnetään runo-ohjelman suunnitteluun ja Musiikki: Christianus-kuoro ry. 3 650 1 200 Kuoron parhaillaan valmistamaan kamarioopperaan. Myönnetään kamarioopperan valmistamiseen ja esittämiseen KIVAssa. Halme, Martti 2 000 800 Ohjelmallisten tilaisuuksien tuottamiseen Salon vanhainkoteihin ja palvelutaloihin. Myönnetään
em. kohteisiin. Hopeiset Sävelet ry. 2 000 1 000 Jazz-konsertin valmistamiseen KIVAn syksyllä 2012 ja talvella 2013. Myönnetään Jazz-konsertin valmistamiseen KIVAan syksyllä 2012. Humppamusiikin ystävät ry. 9 650 500 Raatalan Humpparalli 2012 -tapahtuman järjestämiseen. Myönnetään em. tilaisuuden järjestämiseen. Kabinettiorkesteri-yhdistys ry. 6 900 6 500 Koululaiskiertueeseen 3 350 euroa, konserttiin järjestämiseen KIVAssa 2 450 euroa ja viihdeorkesterikurssin järjestämiseen syksyllä 1 100 euroa Myönnetään koululaiskiertueeseen 3 350 euroa, KIVAssa pidettävään konserttiin 2 450 euroa ja viihdeorkesterikurssin järjestämisen 700 euroa. Kuisma, Erkki 500 0 Turun konservatoriossa klassisen viulun ja pianon soittoa opiskelevan Veera Kuisman, 14 v, osallistumiseen viisi päivää kestävään Haapaveden folk -kurssiin kesäkuussa. Avustusta ei myönnetä. Anomus ei täytä myöntämisen edellytyksiä. Kohdeavustusta myönnetään kulttuuripalvelun tuottamista tukevaan koulutukseen, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. Kuusinen, Janne 3 000 1 200 Tangoa käsittelevän luento- ja konserttisarjan järjestämiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Myönnetään em. luento- ja konserttisarjan järjestämiseen KIVAssa syksyllä 2012. haettu ehdotus Musiikkiyhdistys Leticia ry. 7 200 6 500 kevät- ja joulukonsertteihin, vanhainkotikiertueisiin ja konsertteja valmistavaan koulutusleiriin. Myönnetään em. kohteisiin. Naiskuoro Laulusiskot 500 500 Laulusiskojen 40-vuoisjuhlakonsertin Myönnetään juhlakonsertin Perniön Mieskuoro ry. 1 500 500 Kuoroharrastuksen ylläpitoon ja edistämisen ja esiintymistilaisuuksiin. Myönnetään 80-vuotiskonsertin jälkimainingeissa
- konsertin järjestämiseen. Piazza Brass 500 0 Salon Seitsikon kurssimaksuihin Lieksan vaskiviikolla heinäkuussa 2012. edellytyksiä. Kohdeavustusta myönnetään kulttuuripalvelun tuottamista tukevaan koulutukseen, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. Salon Laulu-Sepot ry. 1 000 0 Kuoronjohtajan johdolla tapahtuvaan äänenmuodostus- ja säveltapailukoulutukseen. Avustusta ei myönnetä. Yhdistykselle esitetään toiminta-avustusta. Salon kamarikuoro 3 000 500 Salo tutuksi -konserttikiertueen toteuttamiseen Salossa ja naapurikaupungeissa. Myönnetään Salossa pidettävän konsertin Salon Seudun Harmonikkakerho ry. 4 500 1 000 Syksyllä järjestettävän yhteiskonsertin ulkopuolisten esiintyjien palkkioihin 1000 euroa, harmonikkasävellysten ja -sovitusten digitointiin 1 500 euroa, viikon pituiseen workshop-työpajan järjestämiseen nuorille 2 000 euroa. Kurssi huipentuu konserttiin. Myönnetään Workshop-työpajan järjestämiseen ja siitä valmistuvaan yleisökonserttiin. Salon Viihdelaulajat ry. 2 695 0 Tanssi- ja laulutapahtuman järjestämiseen talvella 2013. edellytyksiä. Myönnetty avustus on käytettävä ja tilitettävä sen kalenterivuoden aikana, jolle avustus on myönnetty, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. haettu ehdotus Selloduo Anna-Maaria ja Olli Varonen 4 000 3 000 Kahteen yleisökonserttiin ja kahteen musiikilliseen tilaisuuteen, jotka pidetään Salon vahainkodeissa. Myönnetään yleisökonsertin valmistamiseen ja musiikillisiin tilaisuuksiin Salon vanhainkodeissa.
Sweet Rosie 1 000 0 Yhtye hakee avustusta studiotyöskentelyyn tarkoituksena tehdä esikois EP. Avustusta ei myönnetä. Avustus ei täytä myöntämisen edellytyksiä. Kohdeavustusta ei myönnetä äänitteiden kustantamiseen, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. Särmäharju, Jenny 360 0 Salon musiikkiopistossa harmonikan soittoa opiskeleva Jenny hakee avustusta Nummelan Päivölässä heinäkuussa pidettävään soittoleiriin. edellytyksiä. Kohdeavustusta myönnetään kulttuuripalvelun tuottamista tukevaan koulutukseen, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. Elokuva/valokuva/media: Lähteenmäki, Timo 1 000 800 Kokeellisen lyhytelokuvan Tunneli Elokuva esitetään Salossa Kaleidoskooppi-festivaaleilla KIVAssa. Myönnetään Tunneli lyhytelokuvan Työryhmä Edestakaisin / Aalto, Timo A. 400 400 Edestakaisin Backwards and Forwards -valokuvanäyttelyn valmistamiseen yhdessä italialaisen valokuvaaja Lara Cappellin kanssa. Näyttely valmistuu Salon kirjastoon elokuussa. Myönnetään valokuvanäyttelyn valmistamiseen Salon kirjastoon. Kirjallisuus: Knuutila, Veikko 2 600 500 Historialliseen romaaniin. Päiväkirjamuotoinen kirja kirjoitetaan minämuotoon, henkilönä Johannes Linnankoski. Avustusta haetaan aineiston hankinnasta koituvien kulujen kuten arkistokopioiden ja matkakulujen kattamiseen. Myönnetään aineiston hankintaan. Sorri, Leena 400 0 Salon kaupungin teatterihistorian dokumentointiin Ifolor-valokuvakirjanmuotoon. edellytyksiä. Kohdeavustusta ei myönnetä kirjojen ja äänitteiden kustantamiseen, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. haettu ehdotus
Työryhmä Minna Ora ja Anne Saarinen 2 500 0 Salolaisen murrekirjan ja ääni-cd:n tekoon. Kirjan pohjana on Marja-Leena Suilamon kirjoittama satu ja kirjan on kuvittanut Varpu Saari. edellytyksiä. Kohdeavustusta ei myönnetä kirjojen ja äänitteiden kustantamiseen, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. Kotiseututyö: Musiikkiyhdistys Salon Vaijerit ry. 1 200 0 Vanhojen kaitafilmien ja valokuvien digitointiin. Avustusta ei myönnetä avustusmäärärahojen niukkuuden vuoksi. Muurlan kotiseutuyhdistys ry. 1 800 0 Museo- ja opetusalan asiantuntijan palkkaamiseen. Työtehtävänä on laatia suunnitelma, miten lapset tutustutetaan Muurlan museoihin ja esihistoriallisiin kohteisiin. Avustusta ei myönnetä. Asiassa voi kääntyä kaupungin museoalan ammattilaisten puoleen. Perniön kotiseutuyhdistys ry. 3 000 0 Perniö-kotiseutuaiheisen kuvakokoelman hankintaan 1 000 euroa, arkeologisiin kaivaustutkimuksiin 2 000 euroa. Avustusta ei myönnetä. Salon kaupunginhallitus myöntää kotiseutuyhdistyksille toiminta-avustusta. Salo-Uskelan Seura ry. 1 250 0 Valokuvien luettelointiin ja digitointiin. Avustusta ei myönnetä. Salon kaupunginhallitus myöntää kotiseutuyhdistyksille toiminta-avustusta. Uskelan Puukko ry. 0 0 Muurlan kansanopistolta vuokratun tilan vuokrakulujen kattamiseen. edellytyksiä. Kohdeavustusta myönnetään kulttuuripalvelua tuottavaan toimintaan, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. Lisäksi anomus on saapunut puutteellisesti täytettynä. Uusikirkko-seura ry. 1 316 0 Kahden uuden kantolipun hankkimiseen Avustusta ei myönnetä. Anomus ei täytä myöntämisen edellytyksiä. Kohdeavustusta ei myönnetä laitehankintoihin eikä tarvikkeisiin, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös
15.2.2012 11. Muut/Yhteisölliset tapahtumat: haettu ehdotus Aurinkoinen tulevaisuus 10 000 0 Syksyn 2012 POLKU-ohjelman toteuttamiseen. Avustusta ei myönnetä, koska toiminta on osittain päällekkäistä Salon kaupungin tuottaman POLKU-toiminnan kanssa. Mathildedalin kulttuuriyhdistys ry. 2 000 1 500 Ruukkipäivä 2012 -tapahtumaan. Monipuolinen tapahtuma sisältää mm. Teijon Tehtaat vuosisatojen Saatossa -näyttelyn, ruukin äänimaailmaan tutustumisen putlauslaitoksessa, vanhoja pelejä ja leikkejä lapsille oppaan johdolla, iltapäiväkonsertit, luentoja, opastettuja kierroksia ruukkipolulla. Myönnetään ruukkipäivä 2012 -tapahtuman järjestämiseen. Meripirtin kerho ry. 1 300 800 Juhannussalon nostot Niksaaressa ja Villa Tallbackassa oheis oh jel mi neen,muinaistulien ilta Niksaaressa elokuussa. Myönnetään kesätapahtumien järjestämiseen Särkisalossa. Nikulainen, Tuula 3 000 2 100 Ympäristötaideteokseen ja yhteisötaiteeseen Veden taika -lammella ja sen ympärillä. Hanke sisältää mm. kelluvan bioveistoksen ns. 3-altaan eteläpäähän. Materiaalina ylijääneet kelluttimet ja kierrätysmateriaali. Myönetään em. kohteisiin. Nuketteri/Galleria Levola 2 000 500 Työpajatoimintaan Pimeän peitto raottuu Perniönjokilaaksossa 2012 -produktiossa. Myönnetään työpajatoimintaan. Pro Rantakivet ry. 2 000 1 200 Elävä katu -projektin toteuttamiseen torin, Vilhonkadun ja kauppakeskus Plazan välisellä alueella. Yhteisöllinen projekti toteutetaan useiden toimijoiden kanssa. Myönnetään Elävä katu -projektin toteuttamiseen. Quo Vadiksen Tuki ry. 5 000 2 500
Elävä Rikala -Rikalanmäen kulttuuritoiminnan elävöittämishankkeeseen. Syksyllä 2012 Quo Vadis järjestää oman esitystoimintansa lisäksi neljä Elävä Rikala -klubi-iltaa, kaksi Elävät filosofit -tapahtumaa ja kaksi Tarinoita tulen äärellä -tapahtumaa. Myönnetään Elävä Rikala elävöittämishankkeeseen. Työryhmä Tarja Lapila/Andréa Vannucchi 5 000 2 800 Pimeän peitto raottuu Perniössä kulttuuripääkaupunkihankkeen innoittamana haetaan jatkoa yhteisölliseen ja innovatiiviseen projektiin Perniön asemanseudulla. Myönnetään em. hankkeeseen. haettu ehdotus Yö Kurkelassa -työryhmä/h. Kirjavainen, 6 000 0 M. Pitkänen, T. Tikka, J. Vähä-Heikkilä Osana Salo 2011 -vuotta toteutetun Yö kylissä -tapahtuman jatkototeutukseen Kuusjoen Kurkelassa nimellä Yö Kurkelassa. Avustusta haetaan tekijöille maksettaviin apurahoihin. edellytyksiä. Kohdeavustusta ei myönnetä apurahoina ja stipendeinä edelleen jaettavaksi, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös 15.2.2012 11. Sivistystoimen toimialajohtaja: Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päättää jakaa vuoden 2012 avustukset esitetyllä tavalla. Päätös: Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti jakaa avustukset esitetyllä tavalla. Lisäksi jaettavaksi tuli vuoden 2012 säästöehdotuksista 20 000 euroa, koska lautakunta ei hyväksynyt avustuksia säästökohteeksi. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti jakaa 20 000 euron avustusmäärärahan seuraavasti: Aurinkoinen tulevaisuus 2 000 euroa kohdeavustuksena kirjastokahvilatoimintaan Halikon musiikkiyhdistys ry. 7 000 euroa lisää yleisavustukseen Mathildedalin kulttuuriyhdistys ry. 500 euroa lisää kohdeavustukseen Meripirtin kerho ry. 500 euroa lisää kohdeavustukseen Musiikkiyhdistys Salon Vaijerit ry. yleisavustuksena 500 euroa Neljä vuodenaikaa työryhmä 1 000 euroa lisää yleisavustukseen Nuketteri / Galleria Levola 250 euroa lisää kohdeavustukseen
Perniön Mieskuoro ry. 250 euroa lisää kohdeavustukseen Pro Rantakivet ry. 800 euroa lisää kohdeavustukseen Salon kamarikuoro 500 euroa lisää kohdeavustukseen Salon Karjalaiset ry. yleisavustuksena 250 euroa Salon Musiikkiluokkien Tuki ry:lle yleisavustuksena 500 euroa Salon Taiteilijaseura ry. 2 000 euroa lisää yleisavustukseen Salon Teatteri ry. 500 euroa lisää yleisavustukseen TyöryhmäTarja Lapila / Andréa Vannucchi 1 200 euroa lisää kohdeavustukseen Tea Tikka 600 euroa lisää kohdeavustukseen Teatteriyhdistys Salon Näyttämö ry. 1 000 euroa lisää yleisavustukseen Tuula Niukulainen 400 euroa lisää kohdeavustukseen Uusikirkko- seura ry. yleisavustusta 250 euroa Lisäksi Annika Viitanen esitti kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausuttavaksi seuraavaa pontta, jota Irma Iho ja Leila Hernesniemi kannattivat ja jonka lautakunta yksimielisesti hyväksyi: Kulttuuri- ja kirjastolautakunta haluaa korostaa yhdistyksille maksettavien avustusten merkitystä, eikä tule kannattamaan vuoden 2013 budjetin valmistelun yhteydessä yhdistyksille maksettavien avustusten leikkauksia. Ari Aalto, Leila Hernesniemi ja Martti Halme poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.