TUNTURIKERHO TSIETSA Pohjois-Savo Tunturilatu ry:n 7. kerho TSIETSALAINEN 1/2012
TERVEHDYS TEILLE TSIETSALAISET Kylläpä se talvi tuli taas ja Siperia henkii kylmää ilmaa. Melkein täytyy tupaukkona olla, uunia lämmittää ja sisähommia tehdä. Hiihtohommat saa ainakin omalta osaltani siirtyä lauhemmille keleille. Vaan kevättä kohti ollaan menossa, päivä on jo jatkunut huomattavasti. Hussolassa juhlitaan 40-vuotistaivalta, tulkaa mukaan suurella joukolla juhlistamaan taivaltamme Tsietsalaisina. Itse tulen suoraan tunturista juhlimaan, olemme Hellin kanssa parikin viikkoa sitä ennen tunturien kätköissä. Ja vielä viikko Pääsiäiseltä Vuontispirtillä. Että näin edetään kohti kevättä, mutta tavataan Hussolassa ja halataan. Terveisin Urpo LASTUJA PIÄKALLON PAIKALTA Hyvät tsietsalaiset: edessä ovat kerhon juhlat neljän vuosikymmenen kunniaksi.teitä on paljon, joita ei ole näkynyt viime vuosina yhteisissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Muistoissa ovat kuitenkin ne lukuisat yhteiset hetket monien nuotioiden äärellä ja hikiset tuokiot tunturien rinteillä. Niitä olisi kiva muistella palauttaa mieliin ne upeat kokemukset. Te Heikit, Eikat, Anjat, Aunet, Kalevit, Lassit, Kaisat ja monet monet muut nimeltä mainitsemattomat retkikumppanit; juhlat ovat meidän kaikkien yhteiset! Tervetuloa Karttulaan!! Susi-Kyrön rantasaunan pukuhuoneeseen on viety saunomisen seurantavihko. Saunaa lämmitettäessä täytetään
siihen kysyttävät asiat. Seurannan tarkoitus on tilastoida saunan todellinen käyttömäärä Vuontisjärven rahevöitymistä tutkittaessa, tunturilatu-lehdessä asiasta lisätietoa. Susi-Kyrön huoltorakennuksen rakentaminen alkaa heinäkuun alussa kestäen kolmisen viikkoa tällä erää. Rakennuksesta on ollut niin paljon juttua parin viime vuoden aikana yhteisessä lehdessämme ja yleisissä kokouksissamme, ettei tässä siitä sen enempää. Kaikki eivät kuitenkaan voi osallistua talkoilla tapahtuvaan rakentamiseen. Siksipä Tunturilatu avaa vapaaehtoisen lahjoitustilin, johon jokainen halukas voi lahjoittaa rahaa yhteisen hyvän rakentamiseen. Asiasta on enemmän myös seuraavassa Tunturilatu-lehdessä. Saamelaisuus ja saamenkulttuuri sen kaikissa esiintymismuodoissaan kuten Tunturisusiaatekin ovat olleet alusta alkaen Tunturiladun keskeisiä toiminta-ajatuksia. Näyttää kuitenkin siltä, että nämä ovat hiipuneet ja jääneet takaalalle niin pääjärjestön kuin kerhojenkin toiminnassa. Katsaus saamen porokulttuuriin kuullaan kevätpäivillä Hussolassa. Tunturiladun hallitus on kehottanut kerhoja nimeämään Susiaatetta edistävän henkilön kaikkiin kerhoihin. Tsietsassa tätä toimea hoitaa vuoden 2012 allekirjoittanut. Ensimmäinen asiaa edistävä tapahtuma on Tsietsan kevätkokouksessa huhtikuussa, kun Susivaliokunnan jäsen Pauli Hulkkonen Ovtsista saapuu kertomaan mitä Tunturi-sudet ovat. Tavoitteena on, ei sen enempää eikä vähempää, että ensi syksynä olisi Tsietsastakin vihittävänä jonkin asteinen susi. Tunturiladun Susikämppien avaimen hinta on v. 2012 edelleen 120. Avain on mahdollista anoa kahden vuoden jäsenyyden jälkeen. Lisätietoa saa Tunturiladun kotisivuilta. Pentti Vainio
TERVETULOA TUNTURILADUN KEVÄTPÄIVILLE 16.-18.3. Marjakartano Hussolaan, Salmelantie 83, Karttula. KEVÄTPÄIVIEN OHJELMANRUNKO Perjantai 16.3.2012 17.00- Vastaanotto ja iltapala Lauantai 17.3.2012 7.00-9.00 Aamupala 9.30- Tervetuliaispuhe Eero Lammi ja TL puheenjohtaja Timo Tulosmaa 10.00-17.00 Luontopolku (lumikengillä) 11.00-12.00 Kevätkokous ja kokouskahvit 14.00-5.30 Poroelämän kuvia Pirjo Kukkonen ja Ritva Loimio 15.30-16.30 Päivällinen 16.30-17.30 Naisten sauna 17.30-18.30 Miesten sauna 19.00-21.00 Tsietsan 40-vuotisjuhlat ja juhlakahvit, (ohjelma alla), arpajaiset ym. 21.00- Iltapala Sunnuntai 18.3.2012 7.00-9.00 Aamupala 9.00- Aamunavaus 9.30-11.30 Pilkkikilpailut 12.00 Kevätpäivien päättäjäiset 12.30 Keittolounas Lapin luontoa ja vaeltajia valokuvanäyttely, Antero Konttisen kuvia vaellusretkiltä neljältä vuosikymmeneltä, koko kevätpäivien ajan
Osallistumismaksu: 10 / henkilö Ruokailut: Aamiainen 7, päivällinen 15, keittolounas 10, iltapala 5. Majoittuminen: Hirsimökit 4 kpl pe-su 50 /hlö ja la-su 25 /hlö omat lakanat. Mökit täytetään kerrallaan ettei jää vajaita mökkejä. Huoneet ravintolarakennuksessa 15 /hlö/vrk omat lakanat. Asuntola 10 /hlö/vrk omat lakanat. Lattiamajoitus 5 /hlö/vrk. Sisämajoitteisiin ei saa tuoda eläimiä. Erikoisruokavaliovaraukset suoraan Marjakartano Hussola/ Emilia Husso 044-547 5158 Ilmoittautumiset sekä ruokailu- ja majoitusvaraukset viimeistään 9.3.2012 ensisijaisesti sähköpostilla sirkka.ritanen(at)gmail.com ja puhelimitse Urpo Häkkinen 050-565 9839. Kustannukset suoritetaan käteismaksuna. Opastus Hussolaan: Saavut Karttulaan tietä nro 551. Käänny tielle nro 5513 (Karttulantie) jota 8,1 km. Käänny Salmelantielle jota 0,7 km. Opasteet tieltä nro 551. Lisätietoja tunturikerhon kotisivuilta www.tunturilatutsietsa ja Marjakartano Hussola www.marjakartanohussola.fi
TERVETULOA TSIETSAN 40-VUOTISJUHLAAN TUNTURIKERHO TSIETSAN 40-VUOTISPÄIVÄJUHLAN 17.03.2012 KLO 19.00 OHJELMA Musiikkiesitys Avajaispuhe, puheenjohtaja Urpo Häkkinen Juhlapuhe, Tunturiladun puheenjohtaja Timo Tulosmaa 40-vuoden takaisia muisteluja Olavi Oikarinen Tsietsan historiikki, Pentti Vainio Taiteilija Pauli Huttunen esiintyy Palkitsemiset Tervehdykset Musiikkiesitys Maammelaulu, yleisö Mikäli osallistut vain iltajuhlaan, ilmoitathan tulostasi viimeistän 9.3.2012 mennessä. ALKUVUODEN TAPAHTUMAT viikko 8 Hiihtoviikko/lumikenkäilyä Susi-Kyrössä 16.-18.3. TL Kevätpäivät ja kevätkokous, Tunturikerho Tsietsa, Paikka on Marjakartano Hussola, Salmelantie 83, 72100 Karttula 1.4. Tsietsan pilkkikilpailut, Syvä-Kumpunen, LatuRastin kota Huvikummuntie 45, Siilinjärvi klo 10-13 9.-16.4. Hiihtoviikko Vuontispirtilla, järjestäjänä Siilin Latu, Tiedustelut Olavi Oinonen p.0442103316 22.4. Tsietsan kevätkokous LatuRastilla klo 15. Pauli Hulkkonen tulee kertomaan susiasiasta heti kokouksen jälkeen Loppuvuoden tapahtumista jo tietoa kotisivuillamme (Tunturilatu/Tsietsa/ Ajanankohtaista/Toimintasuunnitelma)
KOKOUSKUTSU / KEVÄTKOKOUS Tsietsan kevätkokous on sunnuntaina 22.4.2012 klo 15.00, Paikka on LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi. Tervetuloa! Hallitus HALLTIUS 2012 Urpo Häkkinen, puheenjothtaja Siilinjärvi puh Puh. 050 565 9839 urpoh@dnainternet.net Eero Lammi, varapuheenjohtaja Kuopio Puh. 040 545 4288 lammi.eero@pp.inet.fi Merja Nuutinen, sihteeri Vanhapolku 18 71130 Kortejoki Puh. 050 303 8366 merja.nuutinen@luukku.com Jaana Kouvalainen Iisalmi Antero Konttinen, retkivastaava Siilinjärvi Pirjo Punju, koulutusvastaava Kuopio Pertti Tuhkanen Siilinjärvi Muut toimihenkilöt Pentti Vainio, susiasiahenkilö Reijo Koski, internetvastaava Sirkka Ritanen, rahastonhoitaja P.S. JÄLLEEN MUISTUTUKSEKSI Jos et tarvitse paperiversiota jäsentiedotteesta, niin ilmoita Merja Nuutiselle sähköpostiosoitteesi, johon tiedotteen voi lähettää tai tieto siitä, että nettisivuilta löytyvä tiedote riittää. (merja.nuutinen@luukku.com) Paperisten tiedotteiden määrän saaminen mahdollisimman vähäiseksi säästää huomattavasti kerhon kustannuksia ja sihteerin työmäärää.