Versio II Sivistyslautakunta 21.8.2012 71 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2012-2013
ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2012-2013 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti. Muutoksia kuljetusjärjestelyissä aiheuttavat seuraavat seikat: SYYSLUKUKAUSI 9.8. 21.12.2012 KEVÄTLUKUKAUSI 7.1. 1.6.2013 LOMAT JA MUUT TYÖPÄIVÄT -syysloma 15.-21.10.2012 -joululoma 22.12.2012-6.1.2013 -talviloma 18.-24.2.2013 Lisäksi Askolan koulun ja Askolan lukion jaksojen vaihtuminen saattaa aiheuttaa joitakin pieniä muutoksia tähän suunnitelmaan; niistä tiedotetaan kouluille ja oppilaille myöhemmin erikseen. 1. VOIMASSA OLEVA PERUSOPETUSLAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaissa opetus jaetaan määritelmällisesti neljään eri kategoriaan -perusopetukseen, jolla tarkoitetaan luokkien 1-9 opetusta -esiopetukseen, jolla tarkoitetaan ennen oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna järjestettyä opetusta -esiopetukseen, jolla tarkoitetaan pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalle oppilaalle ja niille oppilaille, jotka aloittavat perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin -lisäopetukseen, jolla tarkoitetaan oppivelvollisuutensa suorittaneille järjestettävää opetusta Mikäli pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan esiopetusta, perusopetusta ja lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä (5 km) pidempi tai jos se oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen taikka oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen (laki perusopetuslain muuttamisesta 1288/23.12.1999). 2. VAARALLISENA KOULUMATKANA PIDETTÄVÄT TIEOSUUDET ASKOLASSA Askolan sivistyslautakunta on vv. 1999 2000 laaditun, kunnan kaikki keskeisimmät oppilaiden koulumatkoillaan kulkemat tieosuudet kattavan perusselvityksen mukaan määritellyt sillä tavoin vaarallisiksi koulumatkoiksi eräät tieosuudet, että kunta järjestää koulukuljetuksen perusopetuslain 32 :n mukaan ja näissä suunnitteluohjeissa yksityiskohtaisemmin kuvatulla tavalla. 2
Nämä tieosuudet ovat seuraavat - Maantie 1605 välillä kuntaraja/porvoo-särkijärven koulu: luokka-asteilla 0-3 koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla 1.10.-31.3. - Maantie 1605 välillä Lassbackantien th Sikiläntien th: luokka-asteilla 0-3 koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla 1.10.-31.3. - Maantie 1605 välillä Sikiläntien th kuntaraja/myrskylä luokka-asteilla 0-3 ajalla koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla 1.10.-31.3. - Maantie 1635 välillä Eerolanmäen th-metsätalo luokka-asteilla 0-3 ajalla koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla 1.10.-31.3. - Kantatie 55 alueella Maantien 1635 risteys-kuntaraja/mäntsälä luokka-asteilla 0-6 - Särkijärventie luokka-asteilla 0-3 koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla 1.10.-31.3. - Pornaistentie 151 luokka-asteilla 0-3 ajalla koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla 1.10.-31.3. 3. MUIDEN OPPILAIDEN TAHI KUNTALAISTEN MAHDOLLISUUDET KÄYTTÄÄ KOULUKULJETUKSIA Mitä tässä on ohjeistettu esi- ja perusopetuksen oppilaasta, koskee myös opiskelijoita ja muita mahdollisia koulukuljetusta käyttäviä henkilöitä. Oppilaalla, jolla ei ole lakisääteistä tahi näissä suunnitteluohjeissa mainittua oikeutta kunnan järjestämään koulukuljetukseen, on koulukuljetuksessa käytetyn kaluston kapasiteettirajoitusten puitteissa ja kunnan koulukuljetusreiteillä mahdollisuus liikkua kulloinkin voimassa olevien liikenneministeriön linjavuorotaksojen korvausperusteiden mukaisesti määrättyä taksaa vastaavalla korvauksella näissä kyydeissä. Korvaus suoritaan vuosittain määritellyllä tavalla joko suoraan liikennöitsijälle tahi kunnan erillisen laskutuksen mukaan. Muiden kuin peruskoulun 0-9 luokkien koulukuljetuksiin oikeuttavien oppilaiden matkustaminen lukuvuonna 2012 2013. Käytännössä tämä ohje koskee -Askola-Instituutin opiskelijoita -huoltajan oman harkinnan mukaan koulukuljetuksia käyttävää esi- ja perusopetuksen oppilasta -työ- tai asiointimatkoja suorittavia kuntalaisia, jotka käyttävät näitä kyytejä a)vakiovuorot Normaaliin tapaan seutulippu, sarjalippu tai kertamaksu autoon noustessa. b)taksikyydit Taksista tai sivistystoimistosta lunastettava kunnan oma lippu annetaan taksiin noustessa. Kunta laskuttaa matkasta lippujen käytön mukaan liikenneministeriön kulloinkin voimassa olevan lipputaksan mukaisen korvauksen (1.1.2012) on voimassa seuraava taksa: 0-6 lk opp 1,60 /matka, muut matkustajat 3,20 /matka. Askola-Instituutin opiskelijoiden taksimatkoista suorittama korvaus määräytyy koulumatkatuesta annetun lain perusteella (L 48/1997) koulun kanslian opiskelijakohtaisesti tekemän ratkaisun mukaan. 3
4. KOULUKULJETUSTEN SUUNNITTELUPROSESSIN KUVAUS Koulukuljetusten vuosittainen suunnitteluprosessi etenee seuraavasti Huhti-toukokuu -perustietojen kerääminen kouluilta (kuljetusoppilaat, alustavat lukujärjestykset) Kesäkuu -tulevan lukuvuoden kuljetustarpeen alustava määrittely ja kuljetussuunnitelman hahmottelu Heinä-elokuu -huoltajakohtaisia neuvotteluja vaikeimmista tai poikkeavimmista kuljetusjärjestelyistä -ensimmäinen versio kuljetussuunnitelmaksi valmistuu -pienimuotoinen tiedote paikallislehdessä -koulukohtaiset tiedot kouluille ja koulujen kautta kuljetusoppilaiden koteihin ensimmäisenä koulupäivänä toimitettavaksi (versio I) -koulujen lukujärjestystiedot täsmentyvät -kuljetussuunnitelman tarkistaminen ensimmäisten kouluviikkojen perusteella (versio II) Syyskuu -kuljetussuunnitelman saattaminen perusmuotoonsa (versio III) Lukuvuoden aikana -kuljetussuunnitelmaan tehdään jaksojärjestelmästä, uusista oppilaista tahi oppilaiden muuttuneista tilanteista johtuvia muutoksia -kuljetussuunnitelman tarkistettuja versioita laaditaan lukuvuoden aikana tilanteen mukaan. 5. KOULUKULJETUKSISTA TIEDOTTAMINEN Lukuvuosittaiset tiedot toimitetaan koulukohtaisena tiedotteena koulutyön alkaessa koulusta koteihin. Kuljetusoppilaiden luettelo liitetään vuosittain kuljetussuunnitelmaan, jotta huoltajat voivat tarkistaa omien lastensa kuljetustilanteen. Vuosittaiset kuljetussuunnitelmat pyritään julkaisemaan myös Askolan kunnan kotisivuilla. Muutoin koulukuljetuksista tiedottaminen on koulukohtaisten tarpeiden mukaan esillä eräänä teemana koulujen vanhempainilloissa ja vanhempainyhdistysten kokouksissa. 6. HUOLTAJAN MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAA KULJETUSJÄRJESTELYIHIN Suurin osa ongelmista ratkaistaan puhelinneuvotteluin huoltajan ja koulun välillä tai huoltajan ja sivistystoimiston välillä. Huoltajan hakiessa neuvotteluteitse muutosta koululta tai sivistystoimistosta on syytä esittää näkemyksensä tueksi lisäinformaatio ja perusteet matkan vaikeudesta, rasittavuudesta tai vaarallisuudesta. Mutta mikäli huoltaja katsoo, että hänellä on kunnan kuljetussuunnitelmassa määritellyistä ratkaisuista poiketen oikeus kyyditykseen tai -avustukseen, voi asiaan hakea ratkaisua jättämällä 14 päivän määräaikana hallintovalituksen Helsingin hallinto-oikeudelle. Määräaika lasketaan siitä, kun asianomainen on saanut tiedon päätöksestä. Hallintovalituksessa hakija voi kiinnittää huomiota kuljetussuunnitelman laillisuuteen tahi tarkoituksenmukaisuuteen. 4
7. KOULUKULJETUSTEN SUHDE KUNNAN TALOUSTILANTEESEEN Lakisääteiset koulukuljetukset kunta järjestää taloustilanteestaan riippumatta. Mikäli kunnan taloudellisesta tilanteesta aiheutuu lakisääteisten koulukuljetusten ylittävien näiden suunnitteluohjeiden mukaisten kuljetusjärjestelyjen karsimistarvetta, tehdään menojen tasapainottaminen seuraavassa järjestyksessä - tehostetaan koulumatkoja kilpailuttamistoimenpiteitä edelleen - lisätään koululla valvonnan alaisena tapahtuvaa kuljetusten/koulutyön alkamisen odotusaikaa vanhemmista oppilaista alkaen. B. LIIKENNÖITSIJÄT JA TAKSIT Kuluvana lukuvuotena koulukuljetuksia suorittavat mm. seuraavat: - Pukkilan Liikenne Oy (p. 625 120): Valtaosa vakiovuoroista Askolan koulun ja lukion oppilaille sekä Kirkonkylän oppilaille. - Porvoon Liikenne Oy (p. 6893 600): Itäpuolen vakiovuorot Juornaankylän ja Särkijärven koulujen sekä Askolan koulun ja lukion oppilaille - Taksi Seppo Kekäläinen (p. 0400-841 112): Kirkonkylän, Askolan koulu, Monninkylän ja Vahijärven koulujen taksikuljetus kuljetussuunnitelmassa kuvatussa laajuudessa. - Taksi Ilpo Huuskonen (p. 040-515 0814): Askolan koulun, Juornaankylän ja Särkijärven koulujen taksikyytejä kuljetussuunnitelmassa kuvatussa laajuudessa. - Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy (Savon-linja yhtiöt) Mäntsälä-Monninkylä-Porvoo sekä Pornainen-Monninkylä - Liikenne Lampola Oy, Taksi Kari Lindberg, Sopari Oy, Askola Porvoo ja Askola Helsinki 5
C. KULJETUSSUUNNITELMA KOULUITTAIN TAI KOULUTUSALUEITTAIN 1. ASKOLAN KOULU (yläaste) 2012-2013 AAMU: Pukkilasta: * Vakiovuoro: Myllylä 7.20 - Savijoki 7.25 - Pukkila 7.30 - Torppi 7.35 - Tarkki - Riitaniitty - Onkimaa 7.50 Askolan koulu 8.00 (vaihto) * Vakiovuoro: Seppälä 7.25 - Kantele 7.30 - Pukkila 7.40 - Korttia - Onkimaa Askolan koulu 8.00 - Vakkola 8.05 - Monninkylä 8.10 - * Vakiovuoro: - Pukkila 8.55 Askolan koulu 9.10 - Vakkola 9.10 - Monninkylä 9.20 Monninkylästä ja / tai Vahijärveltä ja / tai Pornaistentieltä: * Vakiovuoro: Porvoo 7.40 - Monninkylä 8.00 - Hänninmäki 8.05 Askolan koulu 8.15 * Vakiovuoro: Porvoo 7.25 - Monninkylä 7.45 - Vakkola 7.50 Askolan koulu 7.55 * Vakiovuoro Pohjolan Liikenne Oy: Pihlajamäki 7.25 Pornainen 7.45 - Monninkylä 8.00 Itäpuolelta: ILTA: Pukkilaan: 6 Vakiovuoro Porvoon Liikenne: Porvoo - Kaivopuisto (7.30) Särkijärvi Juornaankylän koulu (7.45) - Tiilää Askolan koulu (8.00) Taksi (Huuskonen): asp Tiilää (7.20) Huhti Juornaankylän koulu (7.40) - alakoulun kuljetusreitti Vakiovuoro: Porvoo 12.00 - Monninkylä 12.15 - Vakkola 12.25 - Pukkila 12.40 Vakiovuoro: Porvoo 13.10 - Monninkylä 13.30 - Vakkola 13.35 Askolan koulu 13.40 - Pukkila 14.00 - Vakiovuoro: Porvoo 14.00 - Monninkylä 14.20 Askolan koulu 14.30 - Onkimaa - Korttia 14.40 - Pukkila 14.50 - Savijoki 14.55 Myllylä
Vakiovuoro: Askolan koulu 14.30 - Onkimaa 14.35 - Riitaniitty - Tarkki - Torppi 14.50 - Pukkila 14.55 Vakiovuoro (ajetaan tarvittaessa lukujärjestyksen mukaan): Monninkylä 15.15 Askolan koulu 15.25 - Torppi - Pukkila 15.45 - Savijoki - Kyttälä Vakiovuoro: Porvoo 15.20 - Monninkylä 15.40 - Askola 15.45 - Pukkila 16.05 Vakiovuoro: Pukkila 16.05 - Kantele 16.15 - Seppälä 16.20 Vakiovuoro: Porvoo 16.10 - Monninkylä 16.30 - Vakkola 16.40 Askolan koulu 16.45 - Pukkila 17.00 Monninkylään ja / tai Vahijärvelle ja / tai Pornaistentielle: * Vakiovuoro: Pukkila 13.00 - Vakkola 13.15 - Askolan koulu 13.20 - Vahijärvi 13.30 - Monninkylä 13.35 - Porvoo 13.50 * Vakiovuoro: Askolan koulu 14.30 - Monninkylä 14.35 - Hänninmäki - Vahijärvi * Vakiovuoro: Pukkila 14.55 - Askola 15.10 - Monninkylä - 15.20 * Vakiovuoro: Pohjolan Liikenne Oy Monninkylä 15.20 Pornainen 15.35 Pihlajamäki n. 15.50 Itäpuolelle: * Vakiovuoro (Porvoon Liikenne): Askolan koulu (14.40) Tiilää (15.00) Juornaankylä (15.05) - Särkijärvi Kaivopuisto (15.20) * Taksi (Huuskonen): alakoulun kuljetusreitti Takametsä Huhti tarvittaessa lukion kuljetusreitti - asp 7
2. ASKOLAN LUKIO (Askola-Instituutti) 2012 2013 AAMU: Pukkilasta: Porvoosta: * Vakiovuoro: Myllylä 7.20 - Savijoki 7.25 - Pukkila 7.30 - Torppi 7.35 - Tarkki - Riitaniitty - Onkimaa 7.50 Askolan koulu 8.00 (vaihto) * Vakiovuoro: Seppälä 7.25 - Kantele 7.30 - Pukkila 7.40 - Korttia - Onkimaa Askolan koulu 8.00 - Vakkola 8.05 - Monninkylä 8.10 - * Vakiovuoro: - Pukkila 8.55 Askolan koulu 9.10 - Vakkola 9.10 - Monninkylä 9.20 - * Vakiovuoro: Porvoo 7.40 - Monninkylä 8.00 * Vakiovuoro: Porvoo 7.25 - Monninkylä 7.45 - Vahijärveltä ja / tai Mäntsälästä: * Vakiovuoro Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy (Savon-linja-yhtiöt): Mäntsälä 7.00 - Monninkylä 7.30 Porvoo 7.55 Itäpuolelta: Vakiovuoro (Porvoon Liikenne): Porvoo - Kaivopuisto (7.30) Särkijärvi Juornaankylän koulu (7.45) - Tiilää Askolan koulu (8.00) Taksi (Huuskonen): asp Tiilää (7.20) Huhti Juornaankylän koulu (7.40) alakoulun kuljetusreitti Pornaisista: * Vakiovuoro Etelä-Suomen linjaliikenne Oy: Pornainen 7.45 Monninkylä 8.00 ILTA: Pukkilaan: 8 * Vakiovuoro: Porvoo 12.00 - Monninkylä 12.15 - Vakkola 12.25 - Pukkila 12.40 - * Vakiovuoro: Porvoo 13.10 - Monninkylä 13.30 - Vakkola 13.35 - Askolan koulu 13.40 - Pukkila 14.00 - * Vakiovuoro: Porvoo 14.00 - Monninkylä 14.20 - Askolan koulu 14.30 - Onkimaa - Korttia 14.40 - Pukkila 14.50 - Savijoki 14.55 - Myllylä
* Vakiovuoro: Askolan koulu 14.30 - Onkimaa 14.35 - Riitaniitty - Tarkki - Torppi 14.50 - Pukkila 14.55 * Vakiovuoro (ajetaan tarvittaessa lukujärjestyksen mukaan): Monninkylä 15.10 - Askolan koulu 15.20 - Torppi - Pukkila 15.45 - Savijoki - Kyttälä * Vakiovuoro: Porvoo 15.20 - Monninkylä 15.40 - Askola 15.45 - Pukkila 16.05 * Vakiovuoro: Pukkila 16.05 - Kantele 16.15 - Seppälä 16.20 * Vakiovuoro: Porvoo 16.10 - Monninkylä 16.30 - Vakkola 16.40 - Askolan koulu 16.45 - Pukkila 17.00 Vahijärvelle ja / tai Mäntsälään: Porvooseen: * Vakiovuoro: Askolan koulu 14.30 - Monninkylä 14.35 - Hänninmäki - Vahijärvi * Vakiovuoro (Savon-linja-yhtiöt): Porvoo 15.00 - Monninkylä 15.20 - Mäntsälä 15.50 * Vakiovuoro (Savon-linja-yhtiöt): Porvoo 16.00 - Monninkylä 16.20 - Mäntsälä 16.50 * Vakiovuoro: - Monninkylä 13.35 - Porvoo 13.50 * Vakiovuoro: Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy (Savon-linja-yhtiöt): - Monninkylä 14.30 - Porvoo 14.50 * Vakiovuoro: - Monninkylä 15.20 - Porvoo 15.40 * Vakiovuoro: - Monninkylä 16.10 - Porvoo 16.25 Pornaisiin: * Pohjolan Liikenne Oy: Monninkylä (15.20) Pornainen (15.30) Hevonselkä- Laha Halkia-Metsäkylä-Pihlajamäki (15.50) Itäpuolelle: * Vakiovuoro (Porvoon Liikenne Oy): Askolan koulu 14.40 - Tiilää 14.50 Juornaankylä 14.55 - Särkijärvi 15.05 Kaivopuisto 15.10 * Taksi (Huuskonen) tarvittaessa: alakoulun kuljetusreitti Tiilää () Takametsä Huhti Askolan koulu () Särkijärvi - Juornaankylä asp 9
3. ALAKOULUT (luokat 0-6) 2012 2013 Kirkonkylän koulu Aamu: * Vakiovuoro: Pukkila 7.40 - Korttia 7.50 - Onkimaa 7.55 - Askolan koulu 8.00 - Kirkonkylän koulu 8.05 - Monninkylä 8.10 * Vakiovuoro: Pukkila 7.30 - Torppi 7.35 - Riitaniitty - Onkimaa 7.50 - Askolan koulu 8.00 (vaihto) * Vakiovuoro: Porvoo - Monninkylä 7.45 - Vakkola 7.55 - Askolan koulu 8.00 * Vakiovuoro: Pukkila 8.55 - Askolan koulu 9.05 - Kirkonkylän koulu 9.10 Ilta: * Vakiovuoro: Porvoo 12.00 - Monninkylä 12.15 - Vakkola 12.25 - Pukkila 12.40 - * Vakiovuoro: Porvoo 13.10 - Monninkylä 13.30 - Vakkola 13.35 - Askola 13.40 - Onkimaa 13.50 - Pukkila 14.00 * Vakiovuoro: Pukkila 13.00 - Vakkola 13.15 - Askolan koulu 13.20 - Vahijärvi - Monninkylä 13.35 - Porvoo 13.50 * Vakiovuoro: Porvoo 14.00 - Monninkylä 14.20 - Vakkola 14.25 - Askola 14.30 - Onkimaa - Pukkila 14.50 * Vakiovuoro: Askolan koulu 14.30 - Onkimaa 14.35 - Riitaniitty - Tarkki - Torppi 14.50 - Pukkila 14.55 Monninkylä, Vahijärvi, koulukuljetukset ajalla 1.8.12 1.6.2013 Aamu: * Taksi Kekäläinen: Maanantai: Asp- Oikotie 7.05 - Jäppiläntie 7.15 Eerolanmäentien TH 7.25 Pornaistentie 7.45 - Pornaistentie Pornaistentie MO koulu 7.55 Lukintie 8.05 VA koulu 8.10 Suvikummuntie TH 8.15 MO koulu 8.25 Särkijärventie 8.45 Peräläntie 8.50 Makkelintie TH Oikotie Puistotie 9.05 Mäntytie MO koulu 9.15 Helkamäentie Mäntsäläntie VA koulu 9.25 MO koulu 9.35 asp Tiistai: Asp Jäppiläntie 7.30 Suvikummuntie TH 7.40 Pornaistentie 7.50 - Pornaistentie MO koulu 8.00 Helkamäentie Mäntsäläntie VA koulu 8.10 MO koulu 8.20 Särkijärventie 8.40 Makkelintie TH Oikotie 8.45 - Mäntytie 8.55 Eerolanmäentie TH 9.05 MO koulu 9.15 Pornaistentie 10
9.25 MO koulu 9.30 - Lukintie 9.35 VA koulu 9.40 Peräläntie 10.00 Oikotie 10.05 Puistotie 10.15 MO 10.25 asp Keskiviikko: Asp Särkijärventie 7.20 Eerolanmäentie TH 7.40 Suvikummuntie TH 7.50 Pornaistentie 8.00 - Pornaistentie MO koulu 8.10 - Helkamäentie Mäntsäläntie VA koulu 8.15 - MO koulu 8.25 Peräläntie 8.45 Makkelintie TH Oikotie 8.50 Puistotie 9.00 Mäntytie TH Jäppiläntie - MO koulu 9.10 Pornaistentie 9.20 Pornaistentie MO koulu 9.30 Lukintie 9.35 VA koulu 9.40 asp Torstai: Asp Särkijärventie 7.40 Makkelintie TH Peräläntie 7.50 Oikotie 7.55 Puistotie 8.05 Mäntytie TH Jäppiläntie 8.10 MO koulu 8.20 Pornaistentie - Pornaistentie Pornaistentie MO koulu 8.30 VA koulu 8.40 Suvikummuntie TH Eerolanmäentie TH 8.55 MO koulu 9.05 Helkamäentie Mäntsäläntie - Lukintie VA koulu 9.20 - Oikotie 9.40 Pornaistentie 10.00 MO koulu 10.05 Asp Perjantai: Asp Makkelintie TH 7.05 Suvikummuntie TH 7.25 Pornaistentie 7.35 MO koulu 7.45 Lukintie VA koulu 7.45 Eerolanmäentie TH 7.55 Jäppiläntie 8.05 Mäntytie TH Puistotie 8.15 Pornaistentie 8.25 - Pornaistentie MO koulu 8.30 Helkamäentie Mäntsäläntie VA koulu 8.40 MO koulu 8.45 - Särkijärventie 9.05 Peräläntie 9.10 Oikotie 9.15 MO koulu 9.25 asp Ilta: Ajosuunnitelma jäljempänä kuvatuissa kyydityksissä: Reitti ajetaan suunnitelman mukaan tai sitä supistaen sen mukaan, miten oppilaita on kulloisessakin kyydissä mukana. * Taksi ( Kekäläinen): Maanantai: Asp MO koulu 12.10 Pornaistentie Jäppiläntie - VA koulu 12.45 Lukintie MO koulu 13.05 Pornaistentie - Pornaistentie Eerolanmäentie TH KK koulu 13.30 Nietoontie Mäntytie TH - Puistotie Oikotie Peräläntie MO koulu 14.20 - Pornaistentie VA koulu 14.30 Mäntsäläntie Helkamäentie Askolan koulu 14.45 Nietoontie - MO koulu 15.15 VA koulu Suvikummuntie TH - Makkelintie TH Särkijärventie - asp Tiistai: Asp MO koulu 12.10 Pornaistentie KK koulu 12.25 Nietoontie - MO koulu 13.05 Pornaistentie - VA koulu 13.25 - Mäntsäläntie Suvikummuntie TH Helkamäentie 13.40 Oikotie 14.00 - MO koulu 14.20 - Pornaistentie Pornaistentie - VA koulu 14.30 Lukintie - Eerolanmäentie TH 14.40 Jäppiläntie Mäntytie TH Puistotie Askolan koulu 14.50 Nietoontie - MO koulu 15.20 Oikotie Makkelintie TH Peräläntie Särkijärventie - asp 11
Keskiviikko: Asp VA koulu 12.45 Lukintie MO koulu 13.05 Pornaistentie - Pornaistentie - VA koulu 13.20 - Suvikummuntie TH Eerolanmäentie TH Mäntytie TH Puistotie MO koulu 14.05 Pornaistentie Jäppiläntie Oikotie Särkijärventie Makkelintie TH Särkijärventie VA koulu 14.50 Mäntsäläntie Helkamäentie - Asp Torstai: Asp MO koulu 13.05 Pornaistentie - Pornaistentie Pornaistentie Jäppiläntie 13.25 Puistotie Oikotie 13.40 Peräläntie 13.45 MO koulu 14.05 VA Koulu 14.15 Lukintie MO koulu 14.20 Eerolanmäentie TH Askolan koulu 14.30 KK koulu - 14.35 - Mäntytie TH Nietoontie VA koulu 15.00 Mäntsäläntie Helkamäentie - MO koulu 15.10 Suvikummuntie TH Oikotie Makkelintie TH Särkijärventie Asp Perjantai: Asp MO koulu 12.10 Pornaistentie Pornaistentie VA koulu 12.45 Lukintie Mäntsäläntie Helkamäentie MO koulu 13.05 Pornaistentie - Pornaistentie VA koulu MO koulu 13.20 Mäntytie TH 13.30 Puistotie Oikotie 13.40 Makkelintie TH Peräläntie 13.50 MO koulu 14.10 Suvikummuntie TH Eerolanmäentie TH 14.20 Askolan koulu 14.30 - Jäppiläntie KK koulu 14.40 Nietoontie - Särkijärventie Asp Monninkylä, Vahijärvi, koulukuljetukset ajalla 1.10.12 31.3.2013 Aamu: * Taksi Kekäläinen: Maanantai: Asp- Oikotie 7.05 - Jäppiläntie 7.15 Eerolanmäentien TH 7.25 Pornaistentie 7.45 - Pornaistentie Pornaistentie Kivojantie TH - MO koulu 7.55 Lukintie 8.05 VA koulu 8.10 Suvikummuntie TH 8.15 MO koulu 8.25 Särkijärventie 8.45 Peräläntie 8.50 Makkelintie TH Oikotie Puistotie 9.05 Mäntytie - MO koulu 9.15 Helkamäentie Mäntsäläntie VA koulu 9.25 MO koulu 9.35 asp Tiistai: Asp Jäppiläntie 7.30 Suvikummuntie TH 7.40 Pornaistentie 7.50 - Pornaistentie - Kivojantie TH - MO koulu 8.00 Helkamäentie Mäntsäläntie VA koulu 8.10 MO koulu 8.20 Särkijärventie 8.40 Makkelintie TH Oikotie 8.45 - Mäntytie 8.55 Eerolanmäentie TH 9.05 MO koulu 9.15 Pornaistentie 9.25 Kivojantie TH - MO koulu 9.30 - Lukintie 9.35 VA koulu 9.40 Peräläntie 10.00 Oikotie 10.05 Puistotie 10.15 MO 10.25 asp Keskiviikko: KESKIVIIKKOAAMU Asp Särkijärventie 7.10 Eerolanmäentie TH 7.20 Suvikummuntie TH 7.30 Pornaistentie 7.40 Pornaistentie - Pornaistentie Kivojantie TH - MO koulu 8.10 - Helkamäentie Mäntsäläntie VA koulu 8.15 MO koulu 8.25 Peräläntie 8.45 Makkelintie TH Oikotie 8.50 Puistotie 9.00 Mäntytie 12
TH Jäppiläntie - MO koulu 9.10 Pornaistentie 9.20 Pornaistentie MO koulu 9.30 Lukintie 9.35 VA koulu 9.40 asp Torstai: Asp Särkijärventie 7.40 Makkelintie TH Peräläntie 7.50 Oikotie 7.55 Puistotie 8.05 Mäntytie TH Jäppiläntie 8.10 MO koulu 8.20 Pornaistentie - Pornaistentie Pornaistentie Kivojantie TH - MO koulu 8.30 VA koulu 8.40 Suvikummuntie TH Eerolanmäentie TH 8.55 MO koulu 9.05 Helkamäentie Mäntsäläntie - Lukintie VA koulu 9.20 - Oikotie 9.40 Pornaistentie 10.00 Kivojantie TH - MO koulu 10.05 Asp Perjantai: Asp Makkelintie TH 7.05 Suvikummuntie TH 7.25 Pornaistentie 7.35 Kivojantie TH - MO koulu 7.45 Lukintie VA koulu 7.45 Eerolanmäentie TH 7.55 Jäppiläntie 8.05 Mäntytie TH Puistotie 8.15 Pornaistentie 8.25 Pornaistentie - Pornaistentie Kivojantie TH - MO koulu 8.30 Helkamäentie Mäntsäläntie VA koulu 8.40 MO koulu 8.45 - Särkijärventie 9.05 Peräläntie 9.10 Oikotie 9.15 MO koulu 9.25 asp Ilta: Ajosuunnitelma jäljempänä kuvatuissa kyydityksissä: Reitti ajetaan suunnitelman mukaan tai sitä supistaen sen mukaan, miten oppilaita on kulloisessakin kyydissä mukana. * Taksi ( Kekäläinen): Maanantai: Asp MO koulu 12.10 Pornaistentie Jäppiläntie - VA koulu 12.45 Lukintie MO koulu 13.05 Pornaistentie - Pornaistentie Kivojantie TH - Eerolanmäentie TH KK koulu 13.30 Nietoontie Mäntytie TH - Puistotie Oikotie Peräläntie MO koulu 14.20 - Pornaistentie VA koulu 14.30 Mäntsäläntie Helkamäentie Askolan koulu 14.45 Nietoontie - MO koulu 15.15 Pornaistentie Kivojantie TH - VA koulu Suvikummuntie TH - Makkelintie TH Särkijärventie Tiistai: Asp MO koulu 12.10 Pornaistentie KK koulu 12.25 Nietoontie - MO koulu 13.05 Pornaistentie - VA koulu 13.25 Mäntsäläntie Suvikummuntie TH Helkamäentie 13.40 Oikotie 14.00 - MO koulu 14.20 - Pornaistentie Pornaistentie Kivojantie TH - VA koulu 14.30 Lukintie - Eerolanmäentie TH 14.40 Jäppiläntie Mäntytie TH Puistotie Askolan koulu 14.50 Nietoontie - MO koulu 15.20 Kivojantie TH - Oikotie Makkelintie TH Peräläntie Särkijärventie - asp Keskiviikko: Asp MO koulu 12.10 Pornaistentie Kivojantie TH - VA koulu 12.45 Lukintie MO koulu 13.05 Pornaistentie - Pornaistentie - VA koulu 13.20 - Suvikummuntie TH - Eerolanmäentie TH Mäntytie TH Puistotie MO koulu 14.05 Pornaistentie Kivojantie TH MO koulu 14.20 - Jäppiläntie 13
Oikotie Särkijärventie - Makkelintie TH Särkijärventie VA koulu 15.10 Mäntsäläntie Helkamäentie - Asp Torstai: Asp MO koulu 13.05 Pornaistentie - Pornaistentie Pornaistentie Kivojantie TH MO koulu 13.15 - Jäppiläntie 13.25 Puistotie Oikotie 13.40 Peräläntie 13.45 MO koulu 14.05 VA Koulu 14.15 Lukintie MO koulu 14.20 Eerolanmäentie TH Askolan koulu 14.30 KK koulu - 14.35 - Mäntytie TH Nietoontie VA koulu 15.00 Mäntsäläntie Helkamäentie - MO koulu 15.10 Pornaistentie Kivojantie TH - Suvikummuntie TH Oikotie Makkelintie TH Särkijärventie Asp Perjantai: Asp MO koulu 12.10 Pornaistentie Pornaistentie VA koulu 12.45 Lukintie Mäntsäläntie Helkamäentie MO koulu 13.05 Pornaistentie - Pornaistentie Kivojantie TH - VA koulu MO koulu 13.20 Mäntytie TH 13.30 Puistotie Oikotie 13.40 Makkelintie TH Peräläntie 13.50 MO koulu 14.10 Suvikummuntie TH Eerolanmäentie TH 14.20 Askolan koulu 14.30 - Jäppiläntie KK koulu 14.40 Nietoontie - Särkijärventie MO koulu 15.20 Kivojantie TH Asp Aamu: Juornaankylä, Särkijärvi: Vakiovuoro (Porvoon Liikenne Oy): Porvoo - Kaivopuisto (7.30) Särkijärvi Juornaankylän koulu (7.45) - Askolan koulu (8.00) * Taksi (Huuskonen): 9.8.- 30.9.2012 ja 1.4.- 1.6.2013: Maanantai: Asp Yhdystie 7.05 Tiilää 7.10 Takametsäntie Huhti 7.20 JU koulu 7.30 Ojalantie 7.40 Metsäkulmantie TH - JU koulu 7.50 Rauniontie TH Särkijärventie SÄ koulu 8.05 Järveläntie TH - Yhdystie TH Tiilää 8.15 Tammikuja Metsäkulmantie TH - Juornaankyläntie Sikiläntie TH 8.25 Laurinmäki Toivolankuja TH Huhti - JU koulu 8.45 Myrskyläntie Sikiläntie TH Ojalantie TH - Takametsäntie 8.55 Myllysuontie TH Särkijärventie Rauniontie TH Oikotie 9.05 Kaivopuisto SÄ koulu 9.15 asp Tiistai: Asp Yhdystie TH 7.05 Tiilää 7.10 Tammikuja Takametsäntie Huhti 7.25 JU koulu 7.35 Toivolankuja TH Metsäkulmantie TH Juornaankyläntie JU koulu 7.45 Rauniontie TH Myllysuontie Särkijärventie Oikotie - SÄ koulu 8.10 Järveläntie TH - Yhdystie TH Ojalantie TH 8.30 Metsäkulmantie TH Myrskyläntie Huhti 8.35 JU koulu 8.45 Myrskyläntie Sikiläntie TH Ojalantie TH - Takametsäntie 8.55 Särkijärventie Rauniontie TH SÄ koulu 9.05 Kaivopuisto Oikotie TH SÄ koulu 9.15 asp Keskiviikko: 14
Asp Juornaankyläntie 7.05 Järveläntie TH 7.15 - Tiilää 7.20 Takametsäntie Huhti 7.30 JU koulu 7.40 Rauniontie TH 7.50 Särkijärventie SÄ koulu 8.05 Yhdystie TH 8.10 Tiilää 8.20 Tammikuja Ojalantie TH 8.25 Metsäkulmantie Sikiläntie TH Toivolankuja TH Huhti JU koulu 8.45 Myrskyläntie Sikiläntie TH Ojalantie TH - Takametsäntie 8.55 Myllysuontie TH - Särkijärventie Rauniontie TH Oikotie Kaivopuisto SÄ koulu 9.15 asp Torstai: Asp Juornaankyläntie 7.05 Järveläntie TH Tiilää 7.20 Takametsäntie Huhti 7.30 JU koulu 7.40 Rauniontie TH 7.50 Särkijärventie - Myllysuontie TH Oikotie 8.05 SÄ koulu 8.10 Yhdystie TH Tiilää Tammikuja Ojalantie TH Metsäkulmantie TH Sikiläntie TH Myrskyläntie Toivolankuja TH JU koulu 8.40 Myrskyläntie Sikiläntie TH Ojalantie TH - Takametsäntie Särkijärventie Rauniontie TH SÄ koulu 8.55 Oikotie TH Kaivopuisto SÄ koulu 9.15 asp Perjantai: Asp Järveläntie TH 7.10 - Yhdystie TH Tiilää 7.20 Takametsäntie Huhti JU koulu 7.35 - Metsäkulmantie Ojalantie TH JU koulu 7.50 Rauniontie TH Särkijärventie SÄ koulu 8.10 Yhdystie TH Tiilää Tammikuja Metsäkulmantie TH - Juornaankyläntie Laurinmäki Sikiläntie TH Toivolankuja TH JU koulu 8.40 Myrskyläntie Ojalantie TH Takametsäntie Myllysuontie TH Särkijärventie Rauniontie TH Oikotie Kaivopuisto SÄ koulu 9.15 asp Ilta: Vakiovuoro (Porvoon Liikenne Oy): - Myrskylä (12.05) - Juornaankylä (12.20) Särkijärvi (12.25) Kaivopuisto (12.30) Porvoo (12.50) Vakiovuoro (Porvoon Liikenne Oy): Askola (14.35) Tiilää (14.50) Juornaankylä (14.55) Särkijärvi (15.05) Kaivopuisto (15.10) Ajosuunnitelma jäljempänä kuvatuissa kyydityksissä: Reitti ajetaan suunnitelman mukaan tai sitä supistaen sen mukaan, miten oppilaita on kulloisessakin kyydissä mukana. Maanantai: Asp JU koulu 12.00 Metsäkulmantie TH Ojalantie TH Yhdystie TH SÄ koulu 12.15 Särkijärventie Rauniontie TH - JU koulu 13.00 Toivolankuja TH Sikiläntie TH Metsäkulmantie TH - Tammikuja Tiilää Yhdystie TH - SÄ koulu 13.20 Kaivopuisto Oikotie SÄ koulu 13.35 Rauniontie TH Särkijärventie Myllysuontie TH Takametsäntie Ojalantie - Sikiläntie TH - Myrskyläntie JU koulu 14.00 Huhti Tiilää Järveläntie TH - Juornaankyläntie - Laurinmäki asp Tiistai: Asp JU koulu 11.15 Laurinmäki - Juornaankyläntie Tiilää JU koulu 12.00 Metsäkulmantie TH Ojalantie TH Yhdystie TH SÄ koulu 12.15 Oikotie Rauniontie TH Särkijärventie Myllysuontie TH - SÄ koulu 15
13.15 Kaivopuisto Oikotie TH SÄ koulu 13.30 Rauniontie TH Särkijärventie Takametsäntie Ojalantie TH - Sikiläntie TH Myrskyläntie JU koulu 14.00 Sikiläntie TH - Metsäkulmantie TH - Toivolankuja TH Huhti Tammikuja Tiilää Yhdystie TH Järveläntie TH - Asp Keskiviikko: Asp JU koulu 12.00 Juornaankyläntie - Tiilää SÄ koulu 12.15 Rauniontie TH Särkijärventie JU koulu 13.00 Huhti Järveläntie TH - SÄ koulu 13.20 Oikotie Kaivopuisto SÄ koulu 13.35 Rauniontie TH Särkijärventie Myllysuontie TH Takametsäntie - Ojalantie TH - Sikiläntie TH Myrskyläntie JU koulu 14.00 Huhti JU koulu 14.10 Toivolankuja TH Sikiläntie TH Metsäkulmantie Ojalantie TH Tammikuja Tiilää Yhdystie TH asp Torstai: Asp JU koulu 12.00 Juornaankyläntie - Tiilää SÄ koulu 12.15 Oikotie Rauniontie TH Särkijärventie Myllysuontie JU koulu 13.00 Toivolankuja TH Sikiläntie TH Metsäkulmantie TH - Tammikuja Tiilää Yhdystie TH SÄ koulu 13.20 Kaivopuisto Oikotie TH SÄ koulu 13.35 Rauniontie TH Särkijärventie Takametsäntie - Ojalantie TH - Sikiläntie TH Myrskyläntie JU koulu 14.00 Huhti Tiilää Järveläntie TH Yhdystie TH Ojalantie TH - Metsäkulmantie Myrskyläntie - asp Perjantai: Asp JU koulu 11.15 Myrskyläntie Metsäkulmantie Ojantie TH Yhdystie TH JU koulu 12.00 Huhti Tiilää SÄ koulu 12.25 Rauniontie TH Särkijärventie JU koulu 13.00 Huhti Toivolantie TH - Laurinmäki Sikiläntie TH Metsäkulmantie TH - Juornaankyläntie Tammikuja Tiilää - Yhdystie TH Järveläntie TH SÄ koulu 13.40 Kaivopuisto Oikotie SÄ koulu 13.55 Rauniontie TH Särkijärvientie Myllysuontie TH Takametsäntie Ojalantie TH - Sikiläntie TH Myrskyläntie - asp JUORNAANKYLÄ, SÄRKIJÄRVI AAMUT ajalla 1.10.2012 31.3.2013 Maanantai: Asp Yhdystie 7.00 Tiilää 7.05 Takametsäntie Huhti 7.15 JU koulu 7.20 Toivolankuja TH 7.25 - Ojalantie 7.30 Metsäkulmantie 7.37 JU koulu 7.45 Rauniontie TH Särkijärventie SÄ koulu 8.00 Järveläntie TH - Yhdystie TH Tiilää 8.10 Tammikuja Juornaankyläntie Sikiläntie TH 8.20 Laurinmäki JU koulu 8.27 Toivolankuja TH Puotilantie TH - JU koulu 8.40 Myrskyläntie Sikiläntie TH - Ojalantie TH - Takametsäntie 8.50 Myllysuontie TH Särkijärventie Rauniontie TH SÄ koulu 9.03 - Oikotie Nyypakka - Kaivopuisto SÄ koulu 9.15 asp 16 Tiistai: Asp Yhdystie TH 7.05 Tiilää 7.10 Tammikuja - Takametsäntie Huhti 7.20 JU koulu 7.30 Toivolankuja TH Juornaankyläntie JU koulu 7.40 Rauniontie TH Myllysuontie Särkijärventie Oikotie SÄ koulu 8.05 Järveläntie - Yhdystie TH Ojalantie TH 8.15 Metsäkulmantie Laurinmäki Sikiläntie TH 8.23 - Myrskyläntie JU koulu 8.30 Puotilantie TH Toivolankuja TH JU koulu 8.40 Myrskyläntie Sikiläntie TH Ojalantie TH
- Takametsäntie 8.55 Särkijärventie Rauniontie TH SÄ koulu 9.05 Kaivopuisto Oikotie TH SÄ koulu 9.15 asp Keskiviikko: Asp Järveläntie TH 7.05 Tiilää 7.10 Takametsäntie Huhti 7.20 JU koulu 7.30 Toivolankuja TH Metsäkulmantie Juornaankyläntie JU koulu 7.40 Rauniontie TH 7.50 Särkijärventie SÄ koulu 8.05 Yhdystie TH 8.10 Tiilää 8.15 Tammikuja Ojalantie TH 8.20 Metsäkulmantie Laurinmäki - Sikiläntie TH Myrskyläntie JU koulu 8.35 - Toivolankuja TH Puotilantie TH - JU koulu 8.45 Myrskyläntie Sikiläntie TH Ojalantie TH Takametsäntie 8.50 Myllysuontie TH Särkijärventie Rauniontie TH SÄ koulu 9.05 Oikotie Nyypakka Kaivopuisto - SÄ koulu 9.15 asp Torstai: Asp Järveläntie TH 7.05 Tiilää 7.10 Takametsäntie Huhti 7.20 JU koulu 7.30 Toivolankuja TH Puotilantie TH Juornaankyläntie JU koulu 7.40 - Rauniontie TH 7.50 Särkijärventie Myllysuontie TH Oikotie 8.00 SÄ koulu 8.10 Yhdystie TH Tiilää - Tammikuja Ojalantie TH Metsäkulmantie TH Sikiläntie TH Myrskyläntie JU koulu 8.30 Toivolankuja TH JU koulu 8.40 Myrskyläntie Sikiläntie TH Ojalantie TH - Takametsäntie Särkijärventie Rauniontie TH - SÄ koulu 9.00 Oikotie TH Kaivopuisto SÄ koulu 9.15 asp Perjantai: Asp Järveläntie TH 7.00 - Yhdystie TH Tiilää 7.10 Takametsäntie Huhti 7.20 JU koulu 7.30 Toivolankuja TH Puotilantie TH - Metsäkulmantie Ojalantie TH JU koulu 7.45 Rauniontie TH Särkijärventie SÄ koulu 8.05 Yhdystie TH Tiilää Tammikuja Juornaankyläntie - Metsäkulmantie - Laurinmäki Sikiläntie TH JU koulu 8.30 Toivolankuja TH JU koulu 8.40 Myrskyläntie Sikiläntie TH Ojalantie TH - Takametsäntie - Myllysuontie TH Särkijärventie Rauniontie TH SÄ koulu 9.00 - Oikotie Kaivopuisto Makkelintie TH - SÄ koulu 9.15 asp Ilta: Vakiovuoro (Porvoon Liikenne Oy): - Myrskylä (12.05) - Juornaankylä (12.20) Särkijärvi (12.25) Kaivopuisto (12.30) Porvoo (12.50) Vakiovuoro (Porvoon Liikenne Oy): Askola (14.35) Tiilää (14.50) Juornaankylä (14.55) Särkijärvi (15.05) Kaivopuisto (15.10) Ajosuunnitelma jäljempänä kuvatuissa kyydityksissä: Reitti ajetaan suunnitelman mukaan tai sitä supistaen sen mukaan, miten oppilaita on kulloisessakin kyydissä mukana * Taksi (Huuskonen): JUORNAANKYLÄ, SÄRKIJÄRVI ILTAPÄIVÄT ajalla 1.10.2012 31.3.2013 Maanantai: 17
Asp JU koulu 12.00 Toivolankuja TH - Metsäkulmantie Ojalantie TH Yhdystie TH SÄ koulu 12.15 Särkijärventie Rauniontie TH JU koulu 13.00 Toivolankuja TH Sikiläntie TH Tammikuja Tiilää - Yhdystie TH SÄ koulu 13.20 Kaivopuisto Nyypakka Makkelintie TH SÄ koulu 13.35 - Oikotie SÄ koulu 13.45 Rauniontie TH Särkijärventie Myllysuontie TH Takametsäntie - Ojalantie TH - Sikiläntie TH Myrskyläntie JU koulu 14.10 Laurinmäki Juornaankyläntie - Puotilantie TH - Toivolankuja TH JU koulu 14.25 - Huhti Tiilää Järveläntie TH SÄ koulu 14.50 Kaivopuisto Nyypakka Särkijärventie Rauniontie TH asp Tiistai: Asp JU koulu 11.00 Laurinmäki Juornaankyläntie - Tiilää JU koulu 12.00 Metsäkulmantie Ojalantie TH Yhdystie TH SÄ koulu 12.15 Oikotie Rauniontie TH Särkijärventie Myllysuontie TH SÄ koulu 13.15 Kaivopuisto Nyypakka - Oikotie TH SÄ koulu 13.35 Rauniontie TH Särkijärventie Takametsäntie Ojalantie TH - Sikiläntie TH - Myrskyläntie JU koulu 14.00 Huhti Tammikuja Tiilää Metsäkulmantie JU koulu 14.25 Toivolankuja TH Puotilantie TH Laurinmäki Sikiläntie TH - Yhdystie TH Järveläntie TH SÄ koulu 14.50 Kaivopuisto Nyypakka Oikotie TH Makkelintie TH Särkijärventie Rauniontie TH Asp Keskiviikko: Asp JU koulu 12.00 Juornaankyläntie - Tiilää SÄ koulu 12.15 Rauniontie TH - Särkijärventie JU koulu 13.00 Huhti Toivolankuja TH Puotilantie TH - Laurinmäki Järveläntie TH SÄ koulu 13.25 Oikotie Kaivopuisto SÄ koulu 13.35 Nyypakka Makkelintie TH - Rauniontie TH - Särkijärventie Myllysuontie TH Takametsäntie Ojalantie TH - Sikiläntie TH Myrskyläntie JU koulu 14.10 Huhti - Toivolankuja TH JU koulu 14.30 Myrskyläntie - Sikiläntie TH Metsäkulmantie Ojalantie TH Tammikuja Tiilää Yhdystie TH SÄ koulu 15.00 Kaivopuisto Nyypakka Särkijärventie Rauniontie TH - asp Torstai: Asp JU koulu 12.00 Juornaankyläntie - Tiilää SÄ koulu 12.15 Oikotie Rauniontie TH Särkijärventie Myllysuontie JU koulu 13.00 Toivolankuja TH Sikiläntie TH Metsäkulmantie - Tammikuja Tiilää Yhdystie TH SÄ koulu 13.20 Kaivopuisto Oikotie TH - Nyypakka SÄ koulu 13.35 Rauniontie TH Särkijärventie Takametsäntie Ojalantie TH - Sikiläntie TH Myrskyläntie JU koulu 14.00 Huhti JU koulu 14.10 Toivolankuja TH Puotilantie TH - Myrskyläntie Laurinmäki Metsäkulmantie Ojalantie TH Tiilää - Yhdystie TH Järveläntie TH - SÄ koulu 14.35 Kaivopuisto Nyypakka Oikotie TH Makkelintie TH Särkijärventie Rauniontie TH - asp Perjantai: Asp JU koulu 11.15 Myrskyläntie Metsäkulmantie Ojantie TH Yhdystie TH JU koulu 12.00 Toivolankuja TH - Huhti Tiilää SÄ koulu 12.25 Rauniontie TH Särkijärventie JU koulu 13.00 Huhti Toivolantie TH Puotilantie TH - Laurinmäki Sikiläntie TH JU koulu 13.25 Metsäkulmantie - Juornaankyläntie - Tammikuja Tiilää Yhdystie TH Järveläntie TH SÄ koulu 13.40 Kaivopuisto Oikotie Nyypakka SÄ 18
koulu 13.55 Rauniontie TH Särkijärvientie Myllysuontie TH Takametsäntie Ojalantie TH - Sikiläntie TH Myrskyläntie - asp Muut koulut: Lisäksi Askolan kunta maksaa/järjestää ruotsinkielisten oppilaiden koulumatkat Porvooseen. 19