Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV"

Transkriptio

1 Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV

2 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti. Muutoksia kuljetusjärjestelyissä aiheuttavat seuraavat seikat: SYYSLUKUKAUSI KEVÄTLUKUKAUSI LOMAT JA MUUT TYÖPÄIVÄT -syysloma joululoma talviloma vapaapäivä VOIMASSA OLEVA PERUSOPETUSLAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaissa opetus jaetaan määritelmällisesti neljään eri kategoriaan -perusopetukseen, jolla tarkoitetaan luokkien 1-9 opetusta -esiopetukseen, jolla tarkoitetaan ennen oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna järjestettyä opetusta -esiopetukseen, jolla tarkoitetaan pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalle oppilaalle ja niille oppilaille, jotka aloittavat perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin -lisäopetukseen, jolla tarkoitetaan oppivelvollisuutensa suorittaneille järjestettävää opetusta Mikäli pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan esiopetusta, perusopetusta ja lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä (5 km) pidempi tai jos se oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen taikka oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen (laki perusopetuslain muuttamisesta 1288/ ). 2. VAARALLISENA KOULUMATKANA PIDETTÄVÄT TIEOSUUDET ASKOLASSA Askolan sivistyslautakunta on, kunnan kaikki keskeisimmät oppilaiden koulumatkoillaan kulkemat tieosuudet kattavan perusselvityksen mukaan määritellyt sillä tavoin vaarallisiksi koulumatkoiksi eräät tieosuudet, että kunta järjestää koulukuljetuksen perusopetuslain 32 :n mukaan ja näissä suunnitteluohjeissa yksityiskohtaisemmin kuvatulla tavalla. 2

3 Nämä tieosuudet ovat seuraavat - Maantie 1605 välillä kuntaraja/porvoo-särkijärven koulu: luokka-asteilla 0-3 koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla Maantie 1605 välillä Lassbackantien th Sikiläntien th: luokka-asteilla 0-3 koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla Maantie 1605 välillä Sikiläntien th kuntaraja/myrskylä luokka-asteilla 0-3 ajalla koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla Maantie 1635 välillä Eerolanmäen th-metsätalo luokka-asteilla 0-3 ajalla koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla Kantatie 55 alueella Maantien 1635 risteys-kuntaraja/mäntsälä luokka-asteilla Särkijärventie luokka-asteilla 0-3 koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla Pornaistentie 151 (poislukien pyörätien osuus) luokka-asteilla 0-3 ajalla koko lukuvuoden luokka-asteilla 4-6 ajalla MUIDEN OPPILAIDEN TAI KUNTALAISTEN MAHDOLLISUUDET KÄYTTÄÄ KOULUKULJETUKSIA Mitä tässä on ohjeistettu esi- ja perusopetuksen oppilaasta, koskee myös opiskelijoita ja muita mahdollisia koulukuljetusta käyttäviä henkilöitä. Oppilaalla, jolla ei ole lakisääteistä tahi näissä suunnitteluohjeissa mainittua oikeutta kunnan järjestämään koulukuljetukseen, on koulukuljetuksessa käytetyn kaluston kapasiteettirajoitusten puitteissa ja kunnan koulukuljetusreiteillä mahdollisuus liikkua kulloinkin voimassa olevien liikenneministeriön linjavuorotaksojen korvausperusteiden mukaisesti määrättyä taksaa vastaavalla korvauksella näissä kyydeissä. Korvaus suoritaan vuosittain määritellyllä tavalla joko suoraan liikennöitsijälle tahi kunnan erillisen laskutuksen mukaan. 4. KOULUKULJETUSTEN SUUNNITTELUPROSESSIN KUVAUS Koulukuljetusten vuosittainen suunnitteluprosessi etenee seuraavasti Huhti-toukokuu -perustietojen kerääminen kouluilta (kuljetusoppilaat, alustavat lukujärjestykset) Kesäkuu -tulevan lukuvuoden kuljetustarpeen alustava määrittely ja kuljetussuunnitelman hahmottelu Heinä-elokuu -ensimmäinen versio kuljetussuunnitelmaksi valmistuu -koulukohtaiset tiedot kouluille ja koulujen kautta kuljetusoppilaiden koteihin ensimmäisenä koulupäivänä toimitettavaksi (versio I) -koulujen lukujärjestystiedot täsmentyvät -kuljetussuunnitelman tarkistaminen ensimmäisten kouluviikkojen perusteella (versio II) 3

4 Syyskuu -kuljetussuunnitelman saattaminen perusmuotoonsa (versio III) Lukuvuoden aikana -kuljetussuunnitelmaan tehdään jaksojärjestelmästä, uusista oppilaista tahi oppilaiden muuttuneista tilanteista johtuvia muutoksia -kuljetussuunnitelman tarkistettuja versioita laaditaan lukuvuoden aikana tilanteen mukaan. 5. KOULUKULJETUKSISTA TIEDOTTAMINEN Lukuvuosittaiset tiedot toimitetaan koulukohtaisena tiedotteena koulutyön alkaessa koulusta koteihin. Vuosittaiset kuljetussuunnitelmat julkaistaan myös Askolan kunnan kotisivuilla. Muutoin koulukuljetuksista tiedottaminen on koulukohtaisten tarpeiden mukaan esillä eräänä teemana koulujen vanhempainilloissa ja vanhempainyhdistysten kokouksissa. 6. HUOLTAJAN MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAA KULJETUSJÄRJESTELYIHIN Suurin osa ongelmista ratkaistaan puhelinneuvotteluin huoltajan ja koulun välillä tai huoltajan ja sivistystoimiston välillä. Huoltajan hakiessa neuvotteluteitse muutosta koululta tai sivistystoimistosta on syytä esittää näkemyksensä tueksi lisäinformaatio ja perusteet matkan vaikeudesta, rasittavuudesta tai vaarallisuudesta. Mutta mikäli huoltaja katsoo, että hänellä on kunnan kuljetussuunnitelmassa määritellyistä ratkaisuista poiketen oikeus kyyditykseen tai -avustukseen, voi asiaan hakea ratkaisua jättämällä 14 päivän määräaikana hallintovalituksen Helsingin hallinto-oikeudelle. Määräaika lasketaan siitä, kun asianomainen on saanut tiedon päätöksestä. Hallintovalituksessa hakija voi kiinnittää huomiota kuljetussuunnitelman laillisuuteen tai tarkoituksenmukaisuuteen. 7. KOULUKULJETUSTEN SUHDE KUNNAN TALOUSTILANTEESEEN Lakisääteiset koulukuljetukset kunta järjestää taloustilanteestaan riippumatta. Mikäli kunnan taloudellisesta tilanteesta aiheutuu lakisääteisten koulukuljetusten ylittävien näiden suunnitteluohjeiden mukaisten kuljetusjärjestelyjen karsimistarvetta, tehdään menojen tasapainottaminen seuraavassa järjestyksessä - tehostetaan koulumatkoja kilpailuttamistoimenpiteitä edelleen - lisätään koululla valvonnan alaisena tapahtuvaa kuljetusten/koulutyön alkamisen odotusaikaa vanhemmista oppilaista alkaen. B. LIIKENNÖITSIJÄT JA TAKSIT Kuluvana lukuvuotena koulukuljetuksia suorittavat mm. seuraavat: - Pukkilan Liikenne Oy p : Valtaosa vakiovuoroista Askolan koulun ja lukion oppilaille sekä Kirkonkylän koulun oppilaille. - Porvoon Liikenne Oy p : Itäpuolen vakiovuorot Juornaankylän ja Särkijärven koulujen sekä Askolan koulun ja lukion oppilaille. 4

5 - Liikenne Seppälä Oy p : Mäntsälä Monninkylä - Porvoo ja Porvoo Monninkylä Mäntsälä - Liikenne Lampola Oy p : Mäntsälä Monninkylä Porvoo ja Porvoo Monninkylä Mäntsälä - Taksi, Stefan Forsberg Oy, kuljettaja Petri Stenbäck p : Juornaankylän ja Särkijärven koulujen taksikyytejä kuljetussuunnitelmassa kuvatussa laajuudessa. - Taksi, Stefan Forsberg Oy, kuljettajat Max Jerima p ja Hannu Marjamaa p : Kirkonkylän, Monninkylän, Askolan koulujen ja lukion taksikyytejä kuljetussuunnitelmassa kuvatussa laajuudessa - Taksi, VJL kuljetus ja koneurakointi Ky, p ; Askolan koulun taksikyytejä iltapäivällä Pukkilan keskustasta Kanteleelle KULJETUSSUUNNITELMA KOULUITTAIN TAI KOULUTUSALUEITTAIN 1. ASKOLAN KOULU (yläkoulu) AAMU: Pukkilasta: Vakiovuoro: Savijoki (Hommantie th) Pukkila (palotalli) Torppi (koulu) 7.35 Kantatie 55 Monninkylä (Amisto) 7.50 Askolan koulu 8.00 Vakiovuoro: Seppälä Kantele Pukkila Korttia - Onkimaa Askolan koulu Vakkola Monninkylä 8.10 Vakiovuoro: - Pukkila 9.00 Askolan koulu Vakkola Monninkylä 9.25 Porvoo 9.50 Monninkylästä ja / tai Vahijärveltä ja / tai Pornaistentieltä: Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä 8.05 Vahijärvi (Tanhuvaara) 8.10 Askolan koulu 8.20 Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola 8.00 Askolan koulu 8.05 Vakiovuoro: Torppi 7.35 Kantatie 55 Monnikylä (Amisto) 7.50 Askolan koulu 8.00 Vakiovuoro Pohjolan Liikenne Oy: Pihlajamäki 7.20 Pornainen Monninkylä

6 Itäpuolelta: Vakiovuoro Porvoon Liikenne: Porvoo - Kaivopuisto (7.30) - Särkijärvi Juornaankylän koulu Tiilää Askolan koulu 8.00 ILTA: Pukkilaan: Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Pukkila Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Askolan koulu Pukkila Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Askolan koulu Onkimaa - Korttia Pukkila Savijoki (Hommantie th) Vakiovuoro: Askolan koulu Monninkylä (Amisto) Vahijärvi (Tanhuvaara) Kantatie 55 - Torppi Pukkila (palotalli) Taksi (VJL kuljetus ja koneurakointi ky) Pukkila Kantele Vakiovuoro (tarvittaessa lukujärjestyksen mukaan, ma-to): Askolan koulu Monninkylä Vahijärvi (Tanhuvaara) Torppi Pukkila (palotalli) Savijoki (Hommantie th) Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Askola Pukkila Vakiovuoro: Pukkila Kantele Seppälä Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Askolan koulu Pukkila Monninkylään ja / tai Vahijärvelle ja / tai Pornaistentielle: Vakiovuoro: Askolan koulu Monninkylä Vahijärvi (Tanhuvaara) Vakiovuoro: Pukkila Askola Monninkylä Vakiovuoro: Askolan koulu Monninkylä (Amisto) Vahijärvi (Tanhuvaara) Vakiovuoro: Pohjolan Liikenne Oy Monninkylä Pornainen

7 Itäpuolelle: Vakiovuoro Porvoon Liikenne: Askolan koulu (14.40) Tiilää (15.00) Juornaankylä (15.05) - Särkijärvi Kaivopuisto (15.20) Taksi Stefan Forsberg : Askolan koulu (15.20) itäpuolelle tarvittaessa AAMU: 2. ASKOLAN LUKIO (Askola-Instituutti) Pukkilasta: Vakiovuoro: Savijoki (Hommantie th) Pukkila (palotalli) Torppi (koulu) 7.35 Kantatie 55 Monninkylä (Amisto) Porvoosta: Vakiovuoro: Seppälä Kantele Pukkila Korttia - Onkimaa Askolan koulu Vakkola Monninkylä Vakiovuoro: - Pukkila 9.00 Askolan koulu Monninkylä Vakiovuoro: Porvoo 7.35 Monninkylä 7.55 Vakiovuoro: Porvoo 7.45 Monninkylä 8.05 Vahijärveltä ja / tai Mäntsälästä: Vakiovuoro Seppälän/Lampolan Liikenne Oy: Mäntsälä Monninkylä 7.25 Porvoo 7.50 Vakiovuoro Seppälän/Lampolan Liikenne Oy: Mäntsälä (rautatieasema) 7.10 Monninkylä 7.45 Vakiovuoro Seppälän/Lampolan Liikenne Oy: Mäntsälä (linja-autoasema) 8.15 Monninkylä 8.45 Porvoo 9.10 Itäpuolelta: Vakiovuoro Porvoon Liikenne: Porvoo - Kaivopuisto (7.30) Särkijärvi Juornaankylän koulu (7.40) - Tiilää Askolan koulu (8.00) - vaihto 7

8 ILTA: Pukkilaan: Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Pukkila Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Askolan koulu Pukkila Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Askolan koulu Onkimaa - Korttia Pukkila Savijoki (Hommantie th) Vakiovuoro: Askolan koulu Monninkylä Vahijärvi (Tanhuvaara) Kantatie 55 - Torppi Pukkila (palotalli) Vakiovuoro (ajetaan tarvittaessa lukujärjestyksen mukaan): Askolan koulu Monninkylä Vahijärvi (Tanhuvaara) Torppi Pukkila (palotalli) Savijoki (Hommantie th) Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Askola Pukkila Vakiovuoro: Pukkila Kantele Seppälä Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Askolan koulu Pukkila Vahijärvelle ja / tai Mäntsälään: Vakiovuoro: Monninkylä Vahijärvi Mäntsälä Vakiovuoro: Askolan koulu Monninkylä Vahijärvi (Tanhuvaara) Vakiovuoro: Askolan koulu Monninkylä Vahijärvi (Tanhuvaara) Vakiovuoro (ajetaan tarvittaessa ma-to): Askolan koulu Monninkylä Vahijärvi (Tanhuvaara) Vakiovuoro: Seppälän/Lampolan Liikenne Oy Porvoo Monninkylä Mäntsälä Vakiovuoro: Seppälän/Lampolan Liikenne Oy Porvoo Monninkylä Mäntsälä

9 Porvooseen: Pornaisiin: Itäpuolelle: Vakiovuoro: Seppälän Liikenne Oy Mäntsälä Monninkylä Porvoo Vakiovuoro: Pukkilan Liikenne Oy Monninkylä Porvoo Vakiovuoro: Pukkilan Liikenne Oy Monninkylä Porvoo Vakiovuoro: Pohjolan Liikenne Oy Monninkylä Pornainen Vakiovuoro Porvoon Liikenne Oy: Monninkylä Askolan koulu Tiilää Juornaankylä Särkijärvi Kaivopuisto Taksi Stefan Forsberg: Askolan lukio Itäpuolelle (tarvittaessa) 9

10 3. ALAKOULUT (luokat 0-6) Kirkonkylän koulu AAMU: Vakiovuoro: Pukkila Korttia Onkimaa Askolan koulu Kirkonkylän koulu Monninkylä 8.15 Porvoo 8.35 Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Askolan koulu 8.05 Vakiovuoro: Pukkila Askolan koulu Kirkonkylän koulu 9.15 ILTA: Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Pukkila Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Askola Onkimaa Pukkila Vakiovuoro: Porvoo Monninkylä Vakkola Askola Onkimaa - Pukkila Monninkylän koulu AAMU: ILTA: Vakiovuoro: Seppälän/Lampolan Liikenne Oy Mäntsälä 6.50 Monninkylä 7.25 Porvoo 7.50 Vakiovuoro: Seppälän/Lampolan Liikenne Oy Mäntsälä 7.10 Monninkylä 7.45 Vakiovuoro: Seppälän/Lampolan Liikenne Oy Mäntsälä 8.15 Monninkylä 8.45 Porvoo 9.10 Vakiovuoro: Seppälän/Lampolan Liikenne Oy Monninkylä Mäntsälä Vakiovuoro: Seppälän/Lampolan Liikenne Oy Porvoo Monninkylä Mäntsälä

11 Juornaankylän koulu AAMU: Vakiovuoro Porvoon liikenne Oy: Kaivopuisto 7.30 Juornaankylä 7.40 Askolan koulu 8.00 Vakiovuoro Savon Linja Oy: Porvoo Kaivopuisto 7.45 Juornaankylä 8.05 Sikilä 8.15 ILTA: Vakiovuoro Porvoon liikenne Oy: Kaivopuisto 8.43 Sikiläntie th 8.50 Juornaankylä (koulu) 8.55 Vakiovuoro Porvoon liikenne Oy: Porvoo Juornaankylä Särkijärvi Porvoo Särkijärven koulu AAMU: Vakiovuoro Etelä-Suomen liikenne Oy: Porvoo Kaivopuisto 7.45 Juornaankylä 8.05 Sikilä 8.15 Vakiovuoro Porvoon liikenne Oy: Porvoo Kaivopuisto 8.43 Sikiläntie th 8.50 Juornaankylä 8.55 (koulu) Myrskylä 9.15 ILTA: Vakiovuoro Porvoon liikenne Oy: Porvoo Särkijärvi Juornaankylä Myrskylä Vakiovuoro Porvoon liikenne Oy: Myrskylä Juornaankylä Särkijärvi Porvoo

12 LÄNSIPUOLEN KOULUKULJETUKSET ajalla Liikennöitsijä: Stefan Forsberg Oy, kuljettaja: Max Jerima p (Auto 1) Maanantai aamu Vahijärventie 7.10 Tiilääntie - SÄ koulu 7.30 Juornaankyläntie Katissuontie th - MO koulu 8.05 Tanhuvaara Suokujantie th - KK koulu 9.15 Maanantai iltapäivä MO-koulu Hänninmäentie th Tanhuvaara Lukintie th Sääksjärventie - MO koulu Pornaistentie KK koulu Suokujantie th Tanhuvaara - KK koulu Suokujantie th Tanhuvaara Amisto Pornaistentie - MO koulu Lukio Puistotie Oikotie - Peräläntie Tiistai iltapäivä KK koulu Suokujantie th Tanhuvaara - MO koulu MO Eskari Pornaistentie Silakanojantie th Juornaankyläntie Myrskyläntie Kleivintie th KK koulu Suokujantie th Tanhuvaara Amisto MO koulu Pornaistentie Lukio Katissuontie th Suokujantie th Kydöntie th Keskiviikko aamu Juornaankyläntie 7.15 Teerentie Hiidenkirnujentie Kydöntie th Suokujantie th Katissuontie th MO koulu 8.00 Tanhuvaara Suokujantie th KK koulu 8.15 Silakanaojantie th Mo Eskari Pornaistentie MO koulu 8.55 Keskiviikko iltapäivä MO koulu Katissuontie th Hänninmäentie th Tanhuvaara Lukintie th Sääksjärventie KK koulu Suokujantie th Tanhuvaara MO koulu Mo Eskari Pornaistentie Silakanojantie th Juornaankyläntie Myrskyläntie Kleivintie th SÄ koulu KK koulu Tiilääntie Vahijärventie Tanhuvaara Amisto Pornaistentie Lukio

13 Torstai aamu Kydöntie th 7.20 Suokujantie th Katissuontie th MO koulu 7.40 Tanhuvaara Suokujantie th Vahijärventie KK koulu 7.55 Tiilääntie Juornaankyläntie Myrskyläntie Kleivintie th SÄ koulu 8.30 MO koulu 8.55 Torstai iltapäivä MO koulu Katissuontie th Hänninmäentie th - Tanhuvaara Sääksjärventie Suokujantie th Kydöntie th KK koulu Suokujantie th Tanhuvaara Mo Eskari Silakanojantie th MO koulu Hiidenkirnujentie Teerentie Puistotie Oikotie SÄ koulu Peräläntie Lassbackantie Kleivintie th - Myrskyläntie Pusantie Juornaankyläntie Tiilääntie Perjantai iltapäivä MO koulu Pornaistentie MO koulu Suokujantie th Kydöntie th Hiidenkirnujentie Teerentie Puistotie Oikotie SÄ koulu Peräläntie Lassbackantie Kleivintie th Myrskyläntie Pusantie Juornaankyläntie Tiilääntie Vahijärventie KK koulu Tanhuvaara Amisto Pornaistentie Lukio Liikennöitsijä: Stefan Forsberg Oy, kuljettaja Hannu Marjamaa p (Auto 2) Maanantai aamu Juornaankyläntie 8.00 Pusantie Myrskyläntie Kleivintie th Lassbackantie Peräläntie Oikotie Puistotie Teerentie Hiidenkirnujentie Kydöntie th Suokujantie th Silakanojantie th Mo Eskari MO koulu 9.05 Maanantai iltapäivä MO koulu MO Eskari Katissuontie th Silakanojantie th Suokujantie th- Kydöntie th Hiidenkirnujentie Teerentie Juornaankyläntie Pusantie - Kleivintie th Lassbackantie SÄ koulu Tiilääntie - Vahijärventie Tiistai aamu Tanhuvaara 7.40 Suokujantie th Vahijärventie KK koulu 7.55 Tiilääntie Juornaankyläntie Pusantie Lassbackantie Peräläntie SÄ koulu 8.35 Oikotie Puistotie Teerentie Hiidenkirnujentie Silkanojantie th Katissuontie th Mo Eskari MO koulu 9.05 Juornaankyläntie Myrskyläntie Kleivintie th MO koulu

14 Tiistai iltapäivä KK koulu Tanhuvaara MO koulu Lukintie th Hiidenkirnujentie Teerentie Puistotie Oikotie SÄ koulu Peräläntie Lassbackantie Pusantie Juornaankyläntie Tiilääntie - Vahijärventie Keskiviikko aamu Vahijärventie 7.50 Tiilääntie Juornaankyläntie Myrskyläntie Kleivintie th SÄ koulu 8.20 Tanhuvaara KK koulu 8.55 Pusantie Lassbackantie Peräläntie Oikotie Puistotie MO koulu 9.45 Keskiviikko iltapäivä KK koulu Suokujantie Tanhuvaara MO koulu Sääksjärventie Lukintie th Sääksjärventie Hiidenkirnujentie Teerentie Puistotie Oikotie Peräläntie Lassbackantie Pusantie Juornaankyläntie Torstai aamu Juornaankyläntie 7.10 Pusantie Lassbackantie Peräläntie Oikotie Puistotie Teerentie Hiidenkirnujentie Kydöntie th MO koulu 8.05 Silakanojantie th Tanhuvaara Mo Eskari Suokujantie th KK koulu 9.15 Torstai iltapäivä MO koulu Pornaistentie MO koulu Sääksjärventie Lukintie th Sääksjärventie SÄ koulu Tiilääntie Vahijärventie KK koulu Tanhuvaara Amisto Pornaistentie Lukio Askolan koulu Perjantai aamu Juornaankyläntie 7.05 Pusantie Myrskyläntie Kleivintie th Lassbackantie Peräläntie Oikotie Puistotie Teerentie Hiidenkirnujentie Kydöntie th Suokujantie th Katissuontie th - MO koulu 8.05 Tanhuvaara Suokujantie th Vahijärventie - KK koulu 8.15 Tiilääntie - SÄ koulu 8.35 Silakanojantie Tanhuvaara Mo Eskari Suokujantie th KK koulu 9.15 Perjantai iltapäivä MO koulu Katissuontie th Vahijärventie Tanhuvaara Lukintie th Sääksjärventie MO koulu Tanhuvaara Sääksjärventie Lukintie th Sääksjärventie KK koulu Suokujantie th Tanhuvaara MO koulu Silakanojantie th 14

15 ITÄPUOLEN KOULUKULJETUS ajalla ja Liikennöitsijä: Stefan Forsberg Oy, kuljettaja: Petri Stenbäck p Maanantai aamu Takametsäntie 7.30 JU KOULU 7.45 Nikulantie th Rauniontie th Kleivintie th - Myllysuontie th Oikotie SÄ koulu 8.10 Juornaankyläntie Mustasillantie - Häntäläntie Takametsäntie JU koulu Juornaankyläntie JU koulu 8.50 Maanantai iltapäivä JU koulu Myrskyläntie Haapalinnantie th Juornaankyläntie Takametsäntie Häntäläntie th - SÄ koulu Myrskyläntie Kärrintie th Kalliolantie th - Lohtistentie th Myrskyläntie SÄ koulu Kaivopuisto - Lohtistentie th Oikotie th Nikulantie th Myllysuontie th Mustasillantie th - JU koulu Juornaankyläntie Takametsäntie Häntäläntie th - SÄ koulu Oikotie Rauniontie th Myllysuontie th Tiistai aamu Takametsäntie 7.30 Juornaankyläntie JU koulu 7.50 Kleivintie th SÄ KOULU 8.15 Juornaankyläntie Mustasillantie - Häntäläntie th Takametsäntie Juornaankyläntie JU KOULU Nikulantie th Rauniontie th Myllysuontie th Oikotie - SÄ koulu 9.05 Tiistai iltapäivä JU koulu Myrskyläntie Haapalinnantie th Sikiläntie th Juornaankyläntie Takametsäntie Häntäläntie th - SÄ koulu Myrskyläntie Kärrintie th Kalliolantie th - Lohtistentie th Myrskyläntie SÄ koulu Kaivopuisto Lohtistentie th Oikotie th Nikulantie th - Myllysuontie th Mustasillantie th - JU koulu Juornaankyläntie Takametsäntie Häntäläntie th Sä koulu Oikotie Rauniontie th - Myllysuontie th Keskiviikko aamu Häntäläntie th 7.30 Takametsäntie Juornaankyläntie JU koulu 7.45 Nikulantie th - Rauniontie th Myllysuontie th Oikotie SÄ koulu Juornaankyläntie Häntäläntie th - Takametsäntie Juornaankyläntie JU koulu

16 Keskiviikko iltapäivä JU koulu Myrskyläntie Sikiläntie th Haapalinnantie th - Juornaankyläntie Takametsäntie Häntäläntie th SÄ koulu Kärrintie th Kaivopuisto - Kalliolantie th Lohtistentie th Oikotie Myrskyläntie - Myllysuontie th JU koulu Juornaankyläntie Takametsäntie Häntäläntie th - SÄ koulu Kleivintie th Torstai aamu Häntäläntie th 7.30 Takametsäntie Juornaankyläntie JU koulu 7.45 Nikulantie th Rauniontie th Myllysuontie th Oikotie SÄ koulu 8.05 Juornaankyläntie Takametsäntie Häntäläntie th - JU koulu 8.45 Torstai iltapäivä JU koulu Myrskyläntie Haapalinnantie th Sikiläntie th Juornaankyläntie - SÄ koulu Kärrintie th Kaivopuisto Kalliolantie th Lohtistentie th Oikotie th Oikotie - Myrskyläntie - Myllysuontie th JU koulu Juornaankyläntie JU koulu Juornaankyläntie - Takametsäntie Häntäläntie th - SÄ koulu Kleivintie th Perjantai aamu Häntäläntie th Takametsäntie Juornaankyläntie JU koulu 7.45 Nikulantie th Myllysuontie th - SÄ koulu 8.10 Juornaankyläntie Mustasillantie th - Häntäläntie th Takametsäntie Juornaankyläntie JU koulu 8.45 Rauniontie th Myllysuontie th Oikotie SÄ koulu 9.15 Perjantai iltapäivä JU koulu Myrskyläntie Haapalinnantie th - Juornaankyläntie Takametsäntie Häntäläntie th - SÄ koulu Myrskyläntie Kärrintie th Kaivopuisto Kalliolantie th - Lohtistentie th Myrskyläntie Oikotie th - Myllysuontie th JU koulu Myrskyläntie Sikiläntie th Haapalinnantie th Juornaankyläntie - Takametsäntie SÄ koulu Kärrintie th Kalliolantie th Oikotie th Oikotie Myrskyläntie Rauniontie th Myllysuontie th Mustasillantie th Muut: Lisäksi Askolan kunta järjestää ruotsinkielisten oppilaiden koulumatkat Porvooseen. 16

17 17

ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV

ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2017-2018 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2017-2018 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti. Muutoksia

Lisätiedot

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2015-2016 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2015-2016 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Versio II ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2015-2016

Versio II ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2015-2016 Versio II ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2015-2016 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2015-2016 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Versio III ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV

Versio III ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV Versio III ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Versio II Sivistyslautakunta 21.8.2012 71 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2012-2013

Versio II Sivistyslautakunta 21.8.2012 71 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2012-2013 Versio II Sivistyslautakunta 21.8.2012 71 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2012-2013 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2012-2013 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty

Lisätiedot

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan

Lisätiedot

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET (PERUSOPETUSLAKI) Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2013 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen

Lisätiedot

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti.

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti. Sivistyslautakunta 24 24.03.2015 Sivistyslautakunta 36 28.04.2015 Sivistyslautakunta 50 02.06.2015 Sivistyslautakunta 20 01.03.2016 Sivistyslautakunta 32 19.04.2016 Koulukuljetussäännön päivittäminen /

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE 1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: 6.9.2011 85 Täydennetty: 12.9.2012 87 Delegointipäätös: 14.5.2013 54 Muutettu: 10.9.2013 93 Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 : Jos perusopetusta

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Askolan kunta Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2016 Sivistyslautakunta 5.4.2016 21 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 2 1.1. Lainsäädäntö... 2 2. KOULUKULJETUKSEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Sitla 26.8.2014 79 KULJETUSSÄÄNTÖ KOULUKULJETUKSISTA Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille myönnetään koulukuljetus. Ohjeissa on tietoa myös toimintatavoista

Lisätiedot

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Päivitetty 15.8.2013 Lukuvuoden 2013-2014 kuljetusaikataulu

KOULUKULJETUKSET Päivitetty 15.8.2013 Lukuvuoden 2013-2014 kuljetusaikataulu KOULUKULJETUKSET Päivitetty 15.8.2013 Lukuvuoden 2013-2014 kuljetusaikataulu Oppilaan tulee olla ajoissa (vähintään 5 min ennen merkittyä lähtöaikaa) pysäkillä. Mahdolliset muutokset aikatauluihin päivitetään

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA. Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö. Kasvatus- ja koulutuslautakunta (päivitys )

KONTIOLAHDEN KUNTA. Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö. Kasvatus- ja koulutuslautakunta (päivitys ) KONTIOLAHDEN KUNTA Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö Kasvatus- ja koulutuslautakunta 27.3.2013 (päivitys 22.6.2016) Kontiolahden oppilaskuljetukset järjestetään 1.8.2016 alkaen seuraavien säännösten

Lisätiedot

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.

Lisätiedot

Koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51

Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51 Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet lukuvuodelle 2014-2015 1. YLEISET PERIAATTEET

Lisätiedot

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista

Lisätiedot

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely

Lisätiedot

LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LIITTEET Koululiitu-ohjelman Luvian kartat YLEISTÄ Koulumatkoihin liittyy aina riskejä. Yhteiskunnalla ei ole käytännön mahdollisuuksia eikä resurssejakaan tehdä lasten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa

Lisätiedot

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Sivistyslautakunta 9.3.2010 27 Sivistyslautakunta 24.9.2013 98 Sivistyslautakunta 24.3.2015 29 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Koulumatkan

Lisätiedot

Maanantai 17.6.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2

Maanantai 17.6.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Koululautakunta Maanantai 17.6.2013 klo 19.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sltk JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA

Sltk JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA Sltk 28.11.2012 75 JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA Sisältö 1. Koulukuljetussäännöt 2. Esiopetus 3. Perusopetus 3.1. Koko kunnassa noudatettavia yleisiä ohjeita 3.2. Ohjeet

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja

Lisätiedot

KULJETUSSÄÄNTÖ. Kuhmoisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet. 1. Yleiset periaatteet 2

KULJETUSSÄÄNTÖ. Kuhmoisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet. 1. Yleiset periaatteet 2 1 KULJETUSSÄÄNTÖ Kuhmoisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Hyväksytty sivistyslautakunnassa 7.6.2011 Sisällysluettelo: 1. Yleiset periaatteet 2 1.1. Koulumatkan pituus

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 29.9.2011 Muutos 1.2. sivistyslautakunta 24.11.2011 2 1 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1 Koulumatkan pituus, odotusajat ja kuljetusavustus

Lisätiedot

1. YLEISET PERIAATTEET

1. YLEISET PERIAATTEET Kalajoen kaupunki KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KALAJOEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään

Lisätiedot

Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET

Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö Esi- ja perusopetuksen koulumatkoista on säädetty perusopetuslaissa. Perusopetuslaki

Lisätiedot

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA LIITE. Koulukuljetusperiaatteet KULJETUSOIKEUDEN MUODOSTUMINEN Perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli

Lisätiedot

Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet

Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Sivltk 31.3.2016, 29, liite 20 Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Perusopetuslaissa (32 ) todetaan koulumatkoista seuraavasti: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa esitetään ne perusteet,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 ja 28.2.2012 17 (päivitys) 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Kasvun ja oppimisen lautakunta 29.4.2014 2 SISÄLTÖ 1 KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ... 3 Perusopetuslaki 32... 3 Oppilaan koulupaikan määräytyminen... 3 2 ESIKOULU-

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS (sis. kunnan kuljetus- ja oppilaaksioton periaatteet)

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS (sis. kunnan kuljetus- ja oppilaaksioton periaatteet) YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS (sis. kunnan kuljetus- ja oppilaaksioton periaatteet) Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen- ja oppilaaksioton periaatteet

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51. Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100 Niina ja Ari Kärkkäinen ilmoittavat 27.9.2016 päivätyllä

Lisätiedot

PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET

PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET Koululautakunta 13.12.2012 48, liite 1 PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET LAIT JA PÄÄTÖKSET Perusopetuslaki 32 I koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan. INKOON KUNNAN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 10.5.2016 50 Muutos: ksltk 19.9.2017 82 Sisällysluettelo: sivu Perusopetuslaki (21.8.1998/28) 32... 3 1. KULJETUKSET 1.1

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen aluejohtajat

Varhaiskasvatuksen aluejohtajat Huoltajat/oppilaat Huoltaja vastaa lapsen oppivelvollisuuden suorittamisesta Koulukuljetus, jos koulumatka on lapselle liian pitkä tai rasittava Lapsi/oppilas on sovittuna aikana noutopisteessä Koulumatkan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella.

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. Liite 2 Hankinnan kohteen kuvaus Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. UTSJOEN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1. Hankinnan kohteen

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS Oulaisten koululautakunta KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Lain määrittämä lähtökohta Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 106 12.11.2012

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 106 12.11.2012 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 106 12.11.2012 Saattoavustus maksuttoman kuljetuksen järjestämistapana Sipoon kunnan peruskoulujen ja esiopetuksen koulukuljetussuunnitelman ja kuljetusperiaatteiden

Lisätiedot

KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSTEN SÄÄNNÖT JA PERIAATTEET 2015 2016. Kakola 12.3.2015 29 Khall 30.3.2015 84

KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSTEN SÄÄNNÖT JA PERIAATTEET 2015 2016. Kakola 12.3.2015 29 Khall 30.3.2015 84 KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSTEN SÄÄNNÖT JA PERIAATTEET 2015 2016 Kakola 12.3.2015 29 Khall 30.3.2015 84 1. YLEISTÄ Pääsääntö oppilaan oikeudesta saada koulukuljetus tai kuljettamis- ja saattoavustus on

Lisätiedot

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Lohtajalla, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä ja annetaan ohjeet kuljetustenaikaiseen

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 1 Koulukuljetusohjeet Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 2 Sisällysluettelo KOULUKULJETUSPERIAATTEET... 3 Muut perusteet... 4 Pääperiaatteet kuljetuksissa... 4 Kuljetettavien luettelo...

Lisätiedot

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun Koulukuljetukset ja perusopetuslaki Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä.

Lisätiedot

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016 KOTKAN KAUPUNKI Lasten ja nuorten palvelut ESI- JA PERUSOPETUS KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016 Sisällys KOULUKULJETUSOPAS... 3 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet...

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Liite siv.ltk 17.3.2009 17 Liite kh 30.3.2009 81 Liite kv 11.5.2009 34 Hankasalmen kunta HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulunjohtajien kommentit lisätty

Lisätiedot

Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset

Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset Vahvistettu: Lasten ja nuorten lautakunta 4.6.2014 27 1. Koulumatkat... 3 2. Maksuttoman koulukuljetuksen myöntämisen perusteet:... 4 Koulumatkan pituus... 4

Lisätiedot

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kalajoen peruskouluissa aloittaa ensi syksynä koulutiensä n. 162 ekaluokkalaista. Lapsi tulee ilmoittaa kouluun 29.1.2016 mennessä. Huoltaja vastaa

Lisätiedot

Euran kunta Koulutoimi. Koulukuljetusopas 1.8.2012 -

Euran kunta Koulutoimi. Koulukuljetusopas 1.8.2012 - Euran kunta Koulutoimi Koulukuljetusopas 1.8.2012 - Euran kunta Hyväksytty/koulutusltk 4.4.2006 44 Päivitetty/kasvatus- ja opetusltk 21.3.2012 2 Koulukuljetusopas Tässä koulukuljetusoppaassa määritellään

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta 115 Kokousaika Keskiviikko 12.12.2013 klo 18-18.39 Kokouspaikka Koskisali, Hämeentie 12, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS ALKAEN

YPÄJÄN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS ALKAEN LIITE 8 Sivistyslautakunta 6.5.2019 40 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetukset YPÄJÄN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS 1.8.2019 ALKAEN Tässä oppaassa esitetyt kuljetusperusteet ja muut ohjeet koskien esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Loviisan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Loviisan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Loviisan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Suunnitelma hyväksytty sivistyslautakunnassa 27.1.2011, 8 Kappale 5.1 päivitetty 3.10.2012, 57 Päivitetty sivistyslautakunnassa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien

Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki 32... 4 Yleistä. 4 1.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET Koululaiskuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta 18.5.2016 Sisällys

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Koulukuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna

Koulukuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna Koulukuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2018-19 1 2 Sisältö sivu 1. Koulumatkaedun perusteet 3-5 2. Koulukuljetuksen reitit ja yhteystiedot 6 3. Koulumatkojen turvallisuusohjeet

Lisätiedot

Loviisan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Loviisan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Loviisan kaupungin oppilaskuljetusten kilpailutus 2011, liite 11 Loviisan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Suunnitelma hyväksytty sivistyslautakunnassa 27.01.2011

Lisätiedot

KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen

KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Huoltajien toivotaan huolehtivan siitä, että koulunsa aloittaville

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 1 Yhteystiedot: (päivitetty 10.8.2016) Sivistystoimisto Sivistysjohtaja Leena Aalto-Setälä 040 4886 140 Toimistosihteeri Sari Mäkinen 040 4886 141

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo REISJÄRVEN KUNTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4 /2018 KOKOUSAIKA Maanantai 25.6.2018 klo 18.00-19.08 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kisatien koulu Sivunro (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot