Kaupunginhallitus 168 09.04.2013 Kaupunginhallitus 217 07.05.2013 Kaupunginhallitus 239 04.06.2013 Kaupunginhallitus 277 09.07.2013 TALOUSJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 86/3.311/2013 KHALL 168 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 26.3.2013 myöntänyt eron talousjohtaja Kaarina Heikkiselle 18.3.2013 alkaen. Laki kunnallisesta viranhaltijasta 11.4.2003/304, 4, edellyttää virkasuhteeseen ottamiselta julkista hakumenettelyä. Hakuajan tulee olla vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 64 määrittelemällä tavalla. Julkisesti haettavaan virkaan voidaan em lain 5 mukaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Virkasuhteeseen ottamisen edellytyksenä on, että siihen otettava henkilö antaa viranomaisen pyynnöstä ottamisesta päättävälle viranomaiselle tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot. Kaupungin hallintosäännön 26 mukaan kaupunginhallitus valitsee talousjohtajan. Hallintosäännön 25 mukaan henkilöstön kelpoisuusehdot määrittelee se viranomainen, jolla on oikeus ottaa henkilö palvelukseensa. Talousjohtajan kelpoisuusehtoja ei ole määritelty erikseen hallinto- tai johtosäännössä. Kaupunginhallituksen johtosäännön 4 1 kohdan mukaan talousjohtajan tehtäväalueeseen kuuluvat 1. Taloushallinto 2. Taloussuunnittelu 3. Yksinomaan kaupungin käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi kuuluvien, kunnallistaloudellista merkitystä omaavien yritys- ja elinkeino-asioiden valmistelu 4. Hallintojohtajan tehtävien hoitaminen tämän estyneenä tai poissa ollessa 5. Kaupungin asuntotoimi
Talousjohtajan ratkaisuvaltaan kuuluu 4 2 kohdan mukaan 1. Päättää tilapäisen luoton ottamisesta kaupunginvaltuuston vahvistamaan enimmäismäärään saakka 2. Päättää kaupungin rahavarojen sijoittamisesta 3. Päättää vapautuksen ja lykkäyksen myöntämisestä kunnallisen maksun ja sille määrätyn viivästyskoron suorittamisesta, milloin se säädösten ja määräysten mukaan on mahdollista 4. Päättää kaupunginhallituksen määräämissä rajoissa vahingonkorvauksista tapauksissa, joissa kaupunki on katsottava korvausvelvolliseksi. 5. Päättää omaisuuden vakuuttamisesta kaupunginhallituksen vahvistamien periaatteiden mukaisesti 6. Päättää kaupungin saatavien valvomisesta ja poistamisesta sekä kaupungille tulevien suoritusten vakuuksien hyväksymisestä, muuttamisesta ja vapauttamisesta, jollei toisin ole säädetty tai määrätty. 7. Päättää tehtäväalueensa hankinnoista hankintaohjeiden ja kaupunginhallituksen päättämien perusteiden mukaisesti. 8. Antaa lausuman velkajärjestelyyn liittyvästä maksuohjelmaehdotuksesta. 9. Päättää Woodpoliksen hankinnoista 5 000 euroon saakka hankkeen kustannuksista/hanke hankepäällikön esityksestä. (kaup.valt. 17.06.2008 35) 10. Hyväksyy omistajan suorittaman asukkaiden valinnan asuntolainoitettuihin vuokra-asuntoihin. 11. Valitsee asukkaat kaupungin suoraan omistamiin asuntolainoitettuihin vuokra-asuntoihin ja päättää vapaarahoitteisten ja korkotukilainoituksella hankittujen asuntojen vuokraamisesta. 12. Päättää valtion varoista toimivaltaan kuuluvien henkilökohtaisten omistusaravalainojen siirrosta ja korkolainojen hyväksymisestä. 13. Päättää henkilökohtaisten omistusaravalainojen koron alentamisesta korko- ja lyhennysmaksujen lykkäämisestä, vuosimaksujen tasokorotuksista ja maksuhelpotuksista Koska talousjohtajan tehtäväkenttään kuuluu kaupungin talousasioiden johtaminen, sen menestyksekäs hoitaminen edellyttää viranhaltijalta ylempää korkeakoulututkintoa. Palkkaus sovitaan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Hakuilmoitus julkaistaan Kuhmon kaupungin ilmoitustaululla ja verkkosivuilla, Kuhmolaisessa, Kuntalehdessä, Kainuun Sanomissa, Kalevassa ja Helsingin Sanomissa. Hakuilmoitusluonnos on tämän kokousaineiston liitteenä. Kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Esitän, että kaupunginhallitus päättää julistaa Kuhmon kaupungin talousjohtajan viran haettavaksi 10. huhtikuuta 2013 alkaen siten, että hakuaika päättyy 30. huhtikuuta 2013 kello 15. Tehtävät tulisi ottaa vastaan 1.6. Esitän edelleen, että hakijan kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto. Tämä pykälä tulee tarkastaa kokouksessa. Kaupunginhallitus päättää julistaa Kuhmon kaupungin talousjohtajan viran haettavaksi 10. huhtikuuta 2013 alkaen. Kirjalliset hakemukset tulee jättää Kuhmon kaupunginvirastolle viimeistään 30.4.2013 kello 15. Viran kelpoisuusehdoksi asetetaan ylempi korkeakoulututkinto. Virka tulisi ottaa vastaan mahdollisimman pian. Esitän, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa. Merkitään, että Satu Ylösen ilmoituksen perusteella kaupunginhallitus totesi hänet esteelliseksi tämän asian käsittelyyn hallintolain 28 1 mom. 1. kohdan perusteella. Ylönen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän aikana toimi Eila Valtanen. Keskustelun aikana kaupunginjohtaja muutti esittelytekstin viimeisen kappaleen kuulumaan seuraavasti: Hakuilmoitus julkaistaan Kuhmon kaupungin ilmoitustaululla ja verkkosivuilla, Kuntalehdessä, Kainuun Sanomissa ja Helsingin Sanomissa. Hakuilmoitusluonnos on tämän kokousaineiston liitteenä. Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen muutetun esityksin. Merkitään, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin tässä kokouksessa. KHALL 217 Kaupunginjohtaja 2.5.2013 Viran hakuilmoitus on julkaistu kaupungin verkkosivuilla ja ilmoitustaululla ja työvoimahallinnon mol.fi verkkosivuilla 11.4.-30.4.2013, Helsingin Sanomissa ja Kainuun Sanomissa 14.4.2013 ja Kuntalehdessä 25.4.2013. Talousjohtajan virkaa ovat määräaikaan 30.4.2013 kello 15 mennessä hakeneet KTM Eija Jansson Sotkamosta, merkonomi Anne Kampman Kuhmosta, KTM Mikko Myllärinen Tampereelta, KTM Heikki Rusanen Kuhmosta, HTM Ari Tanskanen Lapinlahdelta, DI Harri Varimo Lahdesta, KTM, kauppatieteen tohtori Keijo Varis
Vaajakoskelta ja MH Satu Ylönen Kuhmosta. Yhteenveto hakemuksista on tämän pykälän liitteenä. Hakijoista Jansson, Myllärinen, Rusanen, Tanskanen, Varimo, Varis ja Ylönen täyttävät hakuilmoituksessa mainitun pätevyysehdon eli heillä on ylempi korkeakoulututkinto. Talousjohtajan viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää taloushallinnon osaamista, joka karttuu alan koulutuksen ja työkokemuksen kautta. Kaupungin hallintosäännön 26 mukaan kaupunginhallitus valitsee talousjohtajan. Päätöksentekijät voivat syventää näkemystään hakijoista haastatteluin ja mahdollisesti myöhemmin tehtävin testein. Vs. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Esitän, että kaupunginhallitus päättää kutsua koulutuksen ja työkokemuksen perusteella haastatteluun hakijoista seuraavat henkilöt: KTM Eija Jansson, KTM Heikki Rusanen, HTM Ari Tanskanen KTM, kauppatieteen tohtori Keijo Varis ja MH Satu Ylönen kaupunginhallitus nimeää haastattelijoiksi neljä luottamushenkilöä ja heille kaksi varahenkilöä ja lisäksi hallintojohtajan ja kaupunginjohtajan päättää järjestää haastattelut joko torstaina 16. toukokuuta kello 12 alkaen tai perjantaina 24. toukokuuta kello 10 alkaen. Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen sekä päätti, että haastattelijoina toimivat kaupunginvaltuuston puheenjohtajat seuraavasti; Anneli Kinnunen, Aimo Tervamäki ja Pekka Heikkinen sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajat seuraavasti; Matti Pääkkönen, Kari Nikulainen ja Helena Kampman. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että haastattelujen ajankohta on 24.5.2013 klo 10.00 alkaen. KHALL 239 Kaupunginjohtaja 28.5.2013 Kaupunginhallituksen edustajat haastattelivat 24.5.2013 viisi Kuhmon kaupungin talousjohtajan tehtävää hakenutta. Haastattelun tekivät Aimo Tervamäki, Pekka Heikkinen, Matti Pääkkönen, Kari Nikulainen, Helena Kampman, Juhana Juntunen ja Eila Valtanen. Haastattelijoiden näkemyksen mukaan testaaminen antaa arvokasta lisätietoa hakijoiden soveltuvuudesta talousjohtajan tehtävään. Haastattelijoiden näkemyksen mukaan kaikki haastatellut on syytä kutsua soveltuvuustesteihin. Pyysin 28.5.2013 tarjouksen kolmelta henkilöstötestaukseen
erikoistuneelta yritykseltä, Koulutusavaimelta, Personnellilta ja Psyconilta. Tarjouksen pyysin jättämään perjantaihin 31.5.2013 kello 12 mennessä. Tarjouspyyntö on tämän pykälän liitteenä (sen liitteistä hakuilmoitus ja yhteenveto hakijoista ovat olleet jo aiemmin jaossa). Kaikkiin haastateltaviin olin yhteydessä joko puhelimitse tai sähköpostilla 28.5.2013. Liite. Vs kaupunginjohtajan päätösesitys: Kaupunginhallitus päättää suorittaa viiden haastatellun soveltuvuustestauksen. Esitys testin suorittavasta yrityksestä lähetetään tarjousten käsittelyn jälkeen perjantaina 31.5.2013. Kun soveltuvuustestit on tehty, tulokset pyritään saamaan kaupunginhallituksen tietoon siten, että varsinainen talousjohtajan vaali voidaan tehdä viimeistään 9.7.2013 pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa. Testauksen kulut maksetaan kaupunginhallituksen määrärahoista. Tämä pykälä tarkistetaan kokouksessa. Merkitään, että Satu Ylösen ilmoituksen perusteella kaupunginhallitus totesi hänet esteelliseksi tämän asian käsittelyyn hallintolain 28 1 mom. 1. kohdan perusteella. Ylönen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän aikana toimi vs. kaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen ja valitsi henkilötestauksen suorittajaksi Personnel -nimisen yrityksen. Merkitään, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin tässä kokouksessa. KHALL 277 Kaupunginjohtaja 1.7.2013 Esittely Talousjohtajan virkaa ovat määräaikaan 30.4.2013 kello 15 mennessä hakeneet KTM Eija Jansson Sotkamosta, merkonomi Anne Kampman Kuhmosta, KTM Mikko Myllärinen Tampereelta, KTM Heikki Rusanen Kuhmosta, HTM Ari Tanskanen Lapinlahdelta, DI Harri Varimo Lahdesta, KTM, kauppatieteen tohtori Keijo Varis Vaajakoskelta ja MH Satu Ylönen Kuhmosta. Yhteenveto hakemuksista on tämän pykälän liitteenä.
Hakijoista Jansson, Myllärinen, Rusanen, Tanskanen, Varimo, Varis ja Ylönen täyttävät hakuilmoituksessa mainitun pätevyysehdon eli heillä on ylempi korkeakoulututkinto. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 7.5.2013 kutsua haastatteluun Janssonin, Rusasen, Tanskasen, Variksen ja Ylösen. Haastattelu pidettiin 25.5.2013 aiemmin tämän pykälän yhteydessä kuvatulla tavalla. Kokouksessa 4.6.2013 valittu testaaja, Personnel, on suorittanut viiden haastatellun soveltuustestauksen. Testien tulokset kuultiin 25.6.2013 pidetyn kaupunginhallituksen kokouksen toimintakatsauksen yhteydessä. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää suorittaa talousjohtajan virkavaalin. Esitän, että kaupunginhallitus päättää, että hakuilmoituksessa julkituotujen pätevyysvaatimusten, hakemusten, suoritettujen haastattelujen sekä soveltuvuustestausten perusteella Kuhmon kaupungin talousjohtajaksi valitaan KTM Eija Jansson. Varalle valitaan em perustein KTM Heikki Rusanen ja toiselle varasijalle MH Satu Ylönen. Liitteet. Merkitään, että kaikkien talousjohtajan tehtävää hakeneiden hakemukset ovat hallituksen jäsenten käytettävissä kokouksessa. Koska viran hakuaika on ollut kunnallista viranhaltijoista annetun lain 304/2003 4 :n mukainen, viran hakuilmoitus on julkaistu kuntalain 64 :n tarkoittamalla tavalla ja koska valmistelutehtävät on suoritettu, ei kuntalain 45 :n ja 60 :n määräysten ja selitysten mukaiselle virkavaalin toimittamiselle eikä kunnallisista viranhaltijoista annetun lain 2 luvun tarkoittamalle viranhaltijan ottamiselle ole esteitä. Koska kyse on kaupungin keskeisimpiin virkoihin kuuluvan viran täyttämisestä, on syytä käyttää vaalissa laissa kunnallisesta viranhaltijasta 8 :ssä mainittua koeaikaa, jonka enimmäispituus on kuusi kuukautta. Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää suorittaa talousjohtajan virkavaalin ja valita avoimeksi julistettuun talousjohtajan virkaan kuuden kuukauden koeajalla hakuilmoituksessa julkituotujen pätevyysvaatimusten, hakemusten, suoritettujen haastattelujen sekä soveltuvuustestauksen perusteella KTM Eija Janssonin. Varalle valitaan em perustein KTM
Heikki Rusanen ja toiselle varasijalle MH Satu Ylönen. Liitteet. Lisäksi merkitään pöytäkirjaan, että tämän päätöksen mukaisessa vaalissa on otettu huomioon yhdenvertaisuudesta annetut säädökset ja edelleen, että viran haussa ilmoitettuja kelpoisuusehtoja on noudatettu. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Merkitään, että Satu Ylösen ilmoituksen perusteella kaupunginhallitus totesi hänet esteelliseksi tämän asian käsittelyyn hallintolain 28 1 mom. 1. kohdan perusteella. Ylönen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Kaupunginjohtaja Eila Valtanen piti pöytäkirjaa tämän pykälän aikana. Keskustelussa Eero Pöllänen esitti, että virkaan valitaan Heikki Rusanen. Kari Nikulaisen vaatimuksesta päätettiin suorittaa ja suoritettiin enemmistövaali suljetuin lipuin. Äänestysliput leimattiin kaupunginjohtajan virallisella leimasimella, ja ne ovat tämän kokouksen pöytäkirjan liitteenä. Pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina. Vaalin jälkeen puheenjohtaja totesi vaalien tuloksen. Eija Jansson oli saanut vaalissa kuusi (6) ääntä, Heikki Rusanen neljä (4) ääntä. Kaupunginhallitus päätti valita Kuhmon kaupungin talousjohtajaksi Eija Janssonin. Edelleen kaupunginhallitus yksimielisesti päätti, että ensimmäiselle varasijalle valitaan mahdollisen kieltäytymisen varalta Heikki Rusanen ja toiselle varasijalle Satu Ylönen.