Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti. Tukea uskontokasvatukseen. Tämän päivän tuhlaajapoika. Yhteisvastuun teemana nuoret. Talenttia kaikilla



Samankaltaiset tiedostot
6/2007. SIVU5 Vuoden 2007 palkitut. SIVU6 Zoon aikataulu

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan.

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Kivakesä kokoaa kesätoiminnot. Lapset taiteilevat Pyhän äärellä. Popmessu toukokuussa. Bandstand-finaalissa Hymyvaurio

Ilpo Lahdenkauppi Kertoi Turun NMKY:n Harvan leirikeskuksen remonteista ja käytöstä vuodella 2008 sekä jakoi kokouksen osanottajille infopaketit.

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Ajankohtaisia työelämäaiheita - Osallistuminen Exponential Work hankkeeseen - Työnohjauksen kysymyksiä - Hengellinen ohjaus

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

seurakunnan Rippikoulut

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

Rippikoulu Kiipula

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016

1. Mene osoitteeseen:

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa.

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

ZOOKKONEN SIVU5. 3 Luovuta! 6 Luontopolun avajaiset SIVU SIVU. 9 Nuorten pääsiäinen. Kivakesä luvassa

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta

2/2007. SIVU2 Agricolasta. SIVU5 Elämän teologia. SIVU7 Mainospätkiin etsitään varhaisnuoria ja nuoria. LIITE Liitteenä Kirkkopäivien nuorten ohjelma

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V

Tervetuloa selkoryhmään!

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta

lapset - nuoret perheet

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie Artjärvi Pappi: Mira Vorne

seurakunnan Rippikoulut

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

Tervetuloa rippikouluun!

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Melontarippikoulu

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

Jalkapallojaoston tiedote 1/2014

lapset - nuoret - perheet

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

Usko. Elämä. Yhteys.

MISTÄ SAAN PÄÄTTÄÄ ITSE?

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Uudet nettisivut avattu. Käy avaamassa luukku. Nuorisolaki muuttuu. Tilaa jouluherkkuja

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri?

Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy. Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari teologi Mikko Mäkelä. SKLS 90v.

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

ZOOKKONEN. 3 Oisko sulla hetki aikaa? SIVU. 5 Kättä päälle - lasten hyväksi. 6 Konsertti nuoren muistolle SIVU SIVU. 9 Tapahtumia ja messuja

Tervetuloa rippikouluun!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Johdatus uskonnollis-katsomukselliseen orientaatioon. Uskonnollisia ilmiöitä ihmettelemässä

ZOOKKONEN. SIVU 3 Kohti ja vastaan SIVU 14. SIVU 5 Rouskis seikkailee adventtikalenterissa. Kirkko kuuluu myös lapsille! Pyhää nuorten näkökulmasta

Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Pienten lasten kerho Tiukuset

Näkövammaistyö Kevät

Yhdistyksen toiminnan esittely

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

JÄSENTIEDOTE 2 /

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Transkriptio:

1 2011 Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti Tukea uskontokasvatukseen Tämän päivän tuhlaajapoika Yhteisvastuun teemana nuoret Talenttia kaikilla

Kynäwarres Tummia pilviä Vuoden 2010 rippikoulutilastot ovat valmistuneet. Niiden mukaan yhtymän alueen nuorista rippikoulun kävi 81 % ikäluokasta ja 96,25 % kirkkoon kuuluvista. Ihan komeita tilastolukuja edelleen. Mutta laskusuunnassa. Edelliseen vuoteen verrattaessa ikäluokan osallistumisprosentti laski 3,35 % ja kirkkoon kuuluvien osallistumisprosentti 1,76 %. Notkahdus voi olla tilapäinen tai pysyvä. Pelkään pysyvää. Sillä kun kirkkoon kuuluvien nuorten osuus koko nuorisojoukosta laskee tasaiseen tahtiin, poistuu sosiaalinen paine rippikoulun suorittamiseen. Silloin kun kaikki muutkin sen kävivät, oli pakko mennä mukaan, että kuului joukkoon. Nyt kun niin moni muukin jättää sen väliin, ei käynnillä enää ole niin väliä. Lähivuodet osoittavat miten oikeassa pahan ilman lintuiluni oli. Pienenä kuriositeettina voi todeta, että Helsingissä rippikouluaktiivisuus on 64 % ikäluokasta. Ja sinne on vain 160 kilometriä! Nyt on kirves kohonnut myös päivänavauksien ylle. Tummia pilviä on kertynyt myös koulujen päivänavauskäytännön ylle. Selkeän tunnustuksellisista aamuhartauksista virsineen ja puheineen jouduttiin luopumaan jo ajat sitten. Nyt on kirves kohonnut myös päivänavauksien ylle. Menneisyyteen kuuluvina joutaisivat kokonaan unohduksiin. Kaikille oman uskontonsa harjoittamisen takaavaa positiivista uskonnonvapauslakia tulkitaan sen tarkoituksen vastaisesti negatiivisesti. Kun uskonnosta vaietaan ei kukaan voi loukkaantua. Eihän se niin mene. Monet kanssani loukkaantuvat, kun meille lailla säädetty oikeus meiltä riistetään. Ja siitäkin, että syyn saavat niskoilleen maahanmuuttajat. Eivät maahanmuuttajat meitä nurkkaan aja, vaan kotiateistien piskuinen mutta äänekäs joukko. Uskovien välejä hallitsee kohtelias perusuteliaisuus: Näin meillä miten teillä? Joulun alla useampi kristillisiin tilaisuuksiin osallistunut muslimi toivotti minulle hyvää joulua. Se lämmitti. Uskontojen kohtaamisen oppaaksi ilmestyy aivan lähiaikoina Onks enkeleitä olemas? kirjanen. Toisten näkemyksiä kunnioittavan asenteen aikaansaamiseksi on tärkeä oppia ymmärtämään paitsi omaansa, myös muiden pyhää. Huppe hannu.hurme@evl.fi 2

Ai mää vai? Positiivista ja kehitettävää Työskentelen Martinseurakunnassa alakouluikäisten parissa. Aloitin työt vuosi sitten. Aiemmin työskentelin toisella paikkakunnalla samoissa tehtävissä. No, mitä positiivista ja mitä kehitettävää. Positiivisena näen yhteistoiminnan muiden seurakuntien kanssa. Positiivisena näen omassa työssäni koulujen myönteisen suhtautumisen yhteistyöhön. Lähes kaikki ideat menevät läpi riippumatta koulusta. Olen saanut järjestää konsertteja, oppitunteja, retkipäiviä ym. Positiivista on myös yhteistyö tiimin muiden jäsenten kanssa. Heiltä saan tukea ja hyviä ideoita työhöni (en kai muutakaan voi kirjoittaa julkisesti). Martissa on myös rahat toistaiseksi riittäneet pyörittämään toimintaa. Positiivisena näen myös yhteistoiminnan muiden seurakuntien kanssa. On mukava kun voi yhdessä järjestää villi tusina tapahtumaa, 10 synttäreitä, 10-leiriä ym. Hyvää yritetään tehdä mutta priimaa saadaan aikaiseksi. Kehitettävänä näen seura- kuntamme tilat ja nimeltä mainitsemattoman Hirvensalon kirkon remontti. Tilat ovat aivan riittämättömät nuorten toimintaa varten sekä alakouluikäisten kehotoimintaa ajatellen. Silti jossain korkeammalla taholla voidaan päättää että remonttia ei tarvita. No, onneksi heillä on parempi tieto asioista kuin ruohonjuuritason työntekijöillä. Olisi myös mukavaa jos kaikkien työntekijöiden huoneet voisivat olla saman katon alla. Näen sen positiivisena että nähdään muulloinkin kuin kokouksissa. Mielestäni parhaat ideat tulevat rennosti istuen saman kahvipöydän äärellä. Eetu Martin seurakunnan nuorisotyönohjaajat 3

Uutissii Leirivahvistukset sähköisesti Vuoden 2011 alusta alkaen leirivarmistukset sekä mahdolliset peruutukset leirikeskusvarauksista otetaan vastaan vain sähköisesti, ei puhelimitse. Leirikeskuksille on avattu uudet nettisivut. Leirikeskuksen etusivulta löytyy vasemmasta reunasta oikopolku leirivarmistuslomakkeeseen, jolla sekä varmistetaan tai peruutetaan leiri. Leirikeskuksien varauksista kaikissa tapauksissa tilaajan tulee tehdä varmistus leiristään leirikeskukseen viimeistään varaustiedustelulomakkeeseen merkittynä päivänä, seitsemän arkipäivää ennen tilaisuutta. Mikäli varmistusta ei tehdä, katsotaan varaus peruuntuneeksi ja siitä laskutetaan tilaajaa peruutusehtojen mukaisesti. Nettisivujen osoitteet: www.heinanokka.fi www.kunstenniemi.fi www.sinapinleirikeskus.fi Pyölinranta Huomaa tämä - Pyölinrantaa koskevat varmistukset tai peruutukset voit tehdä Heinänokan varmistuslomakkeella. Pyölinrannan varauksista vastaa Heinänokan kurssikeskuksen hoitaja Samuli Kallio. Kirjoita kohtaan: varatut tilat, muu mikä? Pyölinranta. Houtskari Houtskaria koskevien varausten osalta ota yhteyttä leirikeskuksista vastaavaan nuo- risosihteeri Marja Ruusuun, marja.ruusu@evl.fi, puh. 040 3417284. Löydät meidät: heinanokka.fi kunstenniemi.fi sinapinleirikeskus.fi 4

Uutissii Tukea uskontokasvatukseen Onks enkeleitä olemassa? Näkökulmia päivähoidon uskontokasvatukseen vihkonen on ilmestynyt. Kansainvälistymisen vuosikymmenet ovat muuttaneet myös maamme uskonnollisen todellisuuden. Kristinuskon rinnalla tapaamme arjessa monien muiden uskontojen ja katsomusten edustajia. Toisten näkemyksiä kunnioittavan asenteen aikaansaamiseksi on tärkeää oppia ymmärtämään paitsi omaansa, myös muiden pyhää. Päivähoidon uskontokasvatus vihkonen on tehty Turun ja Kaarinan päivähoidon henkilöstön, lasten vanhempien, seurakuntien varhaiskasvatuksen työntekijöiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden työvälineeksi. Vihkosen tarkoitus on: esitellä mitä uskontokasvatuksella tarkoitetaan olla apuna päivähoidon uskontokasvatuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa olla tukena vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välisissä keskusteluissa helpottaa yhteistyötä eri tahojen välillä Työryhmä Aija Anteroinen, Päivi Haapakoski, Virpi Killström, Anne Luoma, Leena Nikkilä, Jaanet Salminen, Heli Varjonen ja Sanna Viberg Asiantuntijana Silja Lamminmäki-Vartia (TM, KK, lto). 5

,,,, Uutissii Villitusinoille tapahtuma Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ja paikallisseurakunnat järjestävät kuudesluokkalaisille Villitusinatapahtuman. Villitusina-ikäisiä kutsutaan tapahtumaan kirjeitse ja kouluissa tehtävillä koulukiertueilla. Villitusinatapahtuma järjestetään tammikuussa 29.1. Nuorten taide- ja toimintatalossa Vimmassa (Aurakatu 16) klo 13-16. VILLITUSINA Ohjelmassa mm. pelejä, turnauksia, teatteria, kankaanpainantaa, musiikkia, seikkailua, ja skräppäysta. Esittelyssä toimintaa 12-vuotiaille Turun ja Kaarinan alueelta. Tapahtuman päätteeksi fingerfood- ruokailu ilmoittautuneille. Ilmoittautuminen on käynnissä netissä osoitteessa www.kirkonrotta.fi. Ilmoittautumiset viimeistään 28.1. Tiedustelut nuorisosihteeri Leena Lähde p. 040 3417 348 tai kasvatusasiain keskus p. 040 3417 220. Tapahtuman järjestää Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ja paikallisseurakunnat 6

Uutissii Tämän päivän tuhlaajapoika Nyt sinulla on mahdollisuus varata Tuhlaajapoikaesitys rippileirillesi ajalla 6.6.-5.7.2011, ma-pe, alkaen klo 13.30-. Perustietoa esityksestä Esityksen kesto noin 25 min. Esitys on suomenkielinen. Heinä-elokuun rippileirit voivat tilata esityksen huhti-toukokuun rippikouluiltoihin, varaukset 25.3. mennessä. Varaukset kesäleireille 29.4. mennessä. Soita ja tilaa - eikä maksa mitään! Tiedustelut ja varaukset Nukketeatteri 2 x Koo puh. 040-3417679 (ma- to klo 8-16, pe klo 8-14 ) kirsi.koskinen@evl.fi kaija.vaha-vahe@evl.fi 7

Uutissii Yhteisvastuun teemana nuoret Yhteisvastuukeräys 2011 torjuu nuorten yksinäisyyttä Suomessa ja Mosambikissa. Yksinäisyys ja syrjäytyminen koskettavat nuoria eri tavoin eri puolilla maailmaa, mutta kokemus syrjäytymisestä on yhteinen ja sillä voi olla traagisiakin seurauksia. Suomessa Yhteisvastuun tuella tarjotaan yläkoululaisille uudenlaista tukioppilastoimintaa, jossa vanhemmat tukioppilaat auttavat nuorempia koululaisia vahvistamaan ystävyyssuhteita. Nuorten turvatalojen yksinäisille asiakkaille koulutetaan ja välitetään ystäviä. 13-20-vuotiaille nuorille järjestetään vertaistukiryhmiä, joissa yksinäisyyttä opitaan käsittelemään. Hankkeen toteuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja Suomen Mielenterveysseura yhdessä seurakuntien kanssa. eli koulutetut tukihenkilöt etsivät tukea tarvitsevia orpolapsia ja perheitä, tekevät kotikäyntejä heidän luokseen, tukevat henkisesti ja järjestävät tarvittaessa ruoka-apua. Sairaat ohjataan hoitoon. Hiv-tartuntaa kantaville tarjotaan vertaistukea ja heitä kannustetaan muodostamaan vertaistukiryhmiä. Nuorille järjestetään ammattikursseja ja koulutusta yritystoimintaan. Lisätietoja: www.yhteisvastuu.fi Mosambikissa Yhteisvastuu tukee yksinäisten ja haavoittuvassa asemassa olevien nuorten selviytymistä pääkaupungin Maputon köyhälistöalueella Xikhelenissä. Mosambikilaiset arkienkelit 8

Uutissii Hiljaisuuden retriitti nuorille Nuorten ja nuorten aikuisten retriitti järjestetään Sinapin leirikeskuksessa Kakskerrassa 15.-17.4.2011. Retriitin järjestävät Martinseurakunta ja Katariinanseurakunta, vetäjinä toimivat Jari Laaksonen ja Hannele Lund. Retriitin teemana on Valona maailmassa. Mikä on hiljaisuuden retriitti? Retriitti merkitsee takaisin, erilleen vetäytymistä levon löytämiseksi. Osanottajat sitoutuvat keskinäiseen hiljaisuuteen. Heillä on mahdollisuus varata keskusteluaika retriitinohjaajalta hiljaisuuden esiin nostamien asioiden käsittelyyn tai ripittäytymiseen. Tärkeitä retriitin elementtejä ovat myös yhteiset ateriat sekä liikkuminen luonnossa. Tavallisesti retriitti kestää 2-3 päivää. Päiväohjelmaan kuuluu ehtoollisen vietto, hetkirukouksia, ohjattua meditaatiota ja lyhyt pohdiskelupuheenvuoro hiljaisuuden viljelyyn tai hengelliseen kilvoitteluun liittyvästä aiheesta. Retriitin keskeistä periaatetta kuvaa hyvin evankeliumin kertomus Jeesuksen ja opetuslasten päätöksestä etsiä hiljaisuutta ja rauhaa, poissa kiireen ja ihmispaljouden keskeltä (Mark. 6:30-34). Hiljaisuuden retriitti tarjoaa hienon mahdollisuuden hiljentyä luonnon keskellä, ilman puhetta tai muuta melua. Retriitissä on sekä vapaa-aikaa että yhteisiä kokoontumishetkiä. Hinta on 20 euroa, sisältäen täysihoidon. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Jari Laaksoselle, puh. 040-3417126, sähköposti jari.laaksonen@evl.fi, tai Hannele Lundille, 040-3417386, hannele.lund@evl.fi. Ilmoittautumiset mieluiten sähköpostilla tai tekstiviestillä. 9

Sähkei Zoon aiheena uusi nuorisolaki Vuoden ensimmäinen Zoon kokous pidetään torstaina 3.2. klo 11.30-15.00 (11.30-12.00 kahvi). Kokouspaikkana on Vimman (Aurakatu 16) 3. kerroksen sali. Ensimmäisessä zoossa aiheena ovat mm. Vuoden 2011 alusta voimaan astunut nuorisolaki muutoksineen. Kasvatuksen teologi Heikki Arikka sekä Kaarinan kaupungin nuorisopalvelujohtaja Esa Kanerva. Mitä on etsivä nuorisotyö? Turun kaupungin nuorisotyöntekijä Sami Renberg. Työterveyshuollosta työterveyshoitaja Sirkka Riihilä pitää infotilaisuuden B-hepatiitista. Työntekijöiden keskuudessa pohditaan asiaa ja aika ajoin joku aina tiedustelee, voisiko työnantaja hankkia rokotuksen ainakin joillekin työntekijöille. Tartuntavaara ei tosin ole kovin suuri, mutta infotilaisuutta pidetään sikäli hyvänä, että siellä työntekijät voivat peilata työtilanteitaan ja asiakaskuntaansa kyseiseen asiaan nähden. Näin voidaan paremmin työntekijäkohtaisesti pohtia tarvetta ja saada tietoa taudista ja tartunnasta. Kesätyötekijät leirityössä, nuorisosihteeri Marja Ruusu Luvassa ajankohtaisista aiheista mielenkiintoista asiaa. Mikäli sinulla on ruoka-aineallergia ja olet osallistumassa zoohon, niin ilmoita allergiasi Marjalle viim. pe 28.1. mennessä 10

Sähkei Tulevat Zoot vuonna 2011 Zoo on kaikkien lapsi- ja nuorisotyössä mukana olevien työntekijöiden yhteinen neuvottelukokous, joka kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa. Informatiivisten aiheiden lisäksi käsitellään aiheita, jotka koskettavat nuorisotyön knttää, aiheita, joita jokaisen nuorisotyöntekijän on hyvä tietää, aiheita, joista ammentaa virikkeitä työhön. Jokaisella nuorisotyöntekijällä on mahdollisuus esittää toiveita käsiteltävistä asioista kasvatusasiain keskukseen nuorisosihteeri Marja Ruusulle 040 341 7284, marja.ruusu@evl.fi. To 15.9. klo 11.30-15.00 lähetystoimisto, Rauhankatu 15 D To 10.11. klo 11.30-15.00 To 8.12.klo 17.00- pikkujoulukuusi (kutsutilaisuus) Luvassa ajankohtaisista aiheista mielenkiintoista asiaa. Tänä kuluvana vuonna Zoo kokoontuu viisi kertaa. To 3.2. klo 11.30-15.00 Nuorisolaki 2011, Vimma, Sali, Aurakatu 16 To 5.5.klo 9.00-15.00 kesän leirien johtajat, Heinänokan leirikeskus. Ekoteko, tuhlaajapoika, kesän leireille infopaketti. Kesän leirien kesätyöntekijöitä kutsutaan mukaan kokoontumiseen Sitovat ilmoittautumiset Marjalle tiistaihin 26.4.2011 mennessä, marja.ruusu@evl.fi, 040 3417284. Ekoteko! nuoret Itämeren äärellä on Turku 2011 hanke, jota toteutetaan myös toisen tyyppisinä työpajoina joillain kouluilla ja nuorisotaloilla. Mukana ovat seurakuntayhtymän lisäksi PerformanceSirkus, Valonia ja Turun kaupungin nuorisoasiainkeskus. Merja Auer Kaarinasta. Zoot kutsuvat vuonna 2011 To 3.2. klo 11.30-15.00 To 5.5. klo 9.00-15.00 To 15.9. klo 11.30-15.00 To 10.11. klo 11.30-15.00 To 8.12. klo 17.00- pikkujoulukuusi (kutsutilaisuus) 11

Sähkei Melontaturvallisuuskoulutus Kasvatusasiain keskus järjestää keväällä melontaturvallisuuskoulutuksen. Koulutus järjestetään 14.4. klo 8.00 17.00 Uudenkaupungin uimahallissa (allasharjoitukset) sekä 24.5. Klo 8.00 -> 25.5. Klo 17.00 Kunstenniemen leirikeskuksesta (meriosuus). Koulutukset kestävät koko päivän, kellonajat tarkentuvat myöhemmin) Kouluttajat Hannu Svegin ja Eino Väärä, Myötätuuli Oy. Koulutukseen voidaan ottaa 15 henkilöä (vaadittava uimataito minimissään 50 m) Kurssille voi tulla asiasta kiinnostuneita ilman melontakokemustakin. Uimataito ja sukellustaito pitää olla vähintään kohtuullisella tasolla. Allasharjoituksissa käydään läpi perustekniikat sekä kaatuneen melojan pelastamista ja takaisin kajakkiin saamista. Meriosuudessa kerrataan opittuja taitoja uimahalliosuudelta. Kumpikin kouluttaja on Kanoottiliiton ja Merenkulkulaitoksen auktorisoima melontaopas. He ovat kouluttaneet mm. Turun Ladulle ja Suomen Ladulle meriretkimelojia 18 vuoden ajan. Sitovat ilm. Marjalle torstaihin 31.3. mennessä, marja.ruusu@evl.fi, 040 3417284 12

Sähkei Yläköysiohjaajakoulutus Yläköysiohjaajakoulutus korikiipeilyyn ja vaijeriliukuun Aika ja paikka 12.5.2011 klo 8.00 15.00, Kunstenniemen leirikeskus, Naantalin Rymättylä. Koulutuksen kesto noin 6 tuntia Kouluttajat seikkailusepät Petri Laukamo, SKIL:n KTO 3 tasovastaava kouluttaja. Koulutukseen voidaan ottaa 15 henkilöä. Osallistujilla tulee olla ulkoiluun soveltuvat ja säänmukaiset jalkineet ja vaatetus. Osallistujat eivät saa olla alkoholin tai muun päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena. Turvallisuuden vaarantuessa on palvelun tuottajalla oikeus keskeyttää tai peruuttaa toiminta. Sitovat ilmoittautumiset Marjalle perjantaihin 29.4.2011 mennessä, marja.ruusu@evl.fi, 040 3417284 Ideanvaihtopäivä Ryhmäyttämisharjoituksien ideanvaihtopäivä Heinänokassa. Aika ja paikka 19.5.2011 klo 8.00 14.00, Heinänokan leirikeskus, Erikvalla Osallistavat toimintamenetelmät Heinänokan leirikeskuksessa on ryhmien käyttöön rakennettu erilaisia toimintaharjoitepisteitä. Ideanvaihtopäivä pitää sisällään tutustumisen näihin harjoitteisiin, sekä ideoiden vaihtoa miten eri tilanteissa näitä toimintoja työntekijät ovat käyttäneet. Näiden lisäksi jaamme myös muita kokemuksia ryhmäyttämiseen liittyen. Kerro oma ideasi muille, saa uutta ideaa muiden työskentelytavoista. Sitovat ilmoittautumiset Marjalle perjantaihin 29.4.2011 mennessä, marja.ruusu@evl.fi, 040 3417284 13

Muilt SYKEttä telttaleirillä Ensi kesänä järjestetään Syke-suurleiri Partaharjun leirikylässä Pieksämäellä 20.-25.7.2011. Suurleirin alaleirit muodostetaan hiippakunnittain. Vt. kasvatuksen hiippakuntasihteeri Pertti Frisk kutsuukin kaikkia Harjulan alaleirin suunnittelukokoukseen. Kokous pidetään Kaarinan kirkolla, Voudinkatu 2, Kaarina, perjantaina 28.1.2011 klo 10 alkaen. Yleistä Sykkeestä Syke on telttaleiri Salvosen rannoilla kuudessa eri kylässä, jotka muodostuvat eri hiippakuntien ryhmistä. Leirialueilta löytyvät niin kiinteät keittiö- ja ruokailukatokset kuin liikuteltavat wc-tilat. Telttasaunoista nyt puhumattakaan. Leirikeskuksen alueelta löytyvät myös lämminvesisuihkut ja wc:t leiriläisten käyttöön. Kenelle leiri on suunnattu? Kaikille 10-14 -vuotiaille tytöille ja pojille ohjaajineen, nuoremmillekin vanhempiensa seurassa. Leirille odotetaan myös ulkomaalaisia vieraita useista eri maista. Luvassa on leirinuotioita, seikkailuja, askartelua, uusia ystäviä, jännitystä, rauhoittumista, hartaita hetkiä, riemukasta menoa, kilpailuja, telttaelämää ja paljon paljon muuta. Sykkeen hinta on 95 e PTK:n jäsenseurakuntien leiriläisiltä / 105 e muilta. Seurakunnat usein tukevat leirille osallistumista. Kysy seurakuntasi nuorisotyöntekijältä. Leirin pääjärjestäjänä toimii PTK - poikien ja tyttöjen keskus, valtakunnallinen varhaisnuorisotyön palvelujärjestö. Leiriä rakentamassa ovat PTK:n piirit, ev.lut kirkon kirkkohallitus, hiippakunnat ja paikallisseurakunnat sekä monet yhteistyökumppanit kuten Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu. SYKE-leirin, Harjulan alaleirin, suunnittelukokous pidetään Kaarinan kirkolla, Voudinkatu 2, Kaarina, perjantaina 28.1.2011 klo 10 alkaen. Tervetuloa leirille ja suunnittelukokoukseen. 14

Muilt Bandstandissä 57 bändiä Turun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Turku Bandstand bändikilpailu järjestetään vuonna 2011 viidennentoista kerran. Kisaan on vuosien saatossa osallistunut n. 700 yhtyettä. Kisasta on tullut alkuvuoden odotettu tapahtuma, jossa ilta toisensa jälkeen sali täyttyy yleisöstä ja backstagella jännitys kohoaa omaa esiintymistä odottavien bändien parissa. Kisa tarjoaa bändille sen oman tason mukaista antia joku saa esiintymiskokemusta, joku toinen tervetullutta palautetta ja yksi voittaa koko kisan ja saa ehkä sopivaa nostetta uralleen. Kaikkiaan tapahtumassa on kyseessä paljon muustakin kuin pelkän voiton tavoittelusta. Ilmoittautuminen vuoden 2011 kisaan on päättynyt. Bändejä ilmoittautui kisaan kaikkiaan 57 kpl, mukana mm. seurakuntien leireillä esiintynyt Hymyvaurio. Kisan alku- ja välierät soitetaan Nuorten Taide- ja toimintatalo Vimmassa. neelle. Kaikki yhtyeet saavat kirjallisen palautteen. Välierävaiheesta bändit myös kuvataan ja bändit saavat omasta esityksestään DVD:n. Koko kevään kestävä kisa huipentuu ravintola Klubilla pidettävään finaaliin la 16.4.2011. Lisätietoja: Tomi Arvas 050-55 46 118 tomi.arvas@turku.fi www.vimma.info www.turkubandstand.fi Juhlakisan kunniaksi myös anti yhtyeille on juhlava. Voittaja tienaa n. 2000 euron arvoisen studiopaketin, jonka päätteeksi julkaistaan vielä digisingle. Äänitykset tehdään uunituoreessa VR Studiossa. Singlen julkaisee Hype Records. Voittaja pääsee myös esiintymään ensi vuoden Down By The Laituri -festivaaleille. Kisan kakkonen saa 500 euron lahjakortin Soitin Lai- 15

Muilt Talenttia löytyy kaikilta Turun arkkihiippakunnan kerhonohjaajien koulutuspäivä (0,25 op), Talenttia löytyy kaikilta järjestetään 5.2. Paimion seurakuntatalolla, Pyölintie 3. Ohjelma 09.00- Ilmoittautuminen 10.00 Avajaiset 11.00 Kanavat 12.30 Ruoka 13.30 Kanavat 15.00 Kahvit ja työntekijä tapaaminen 15.30 Messu Kanavat 1. Laulutuuli kun käy, ei loppua näy 2. Luovan toiminnan menetelmä kerhon ja leirin yhteishengen luomisessa. 3. Äänetön rikkinäinen puhelin 4. Joskus pelkkä puhallus ei riitä 5. Pyhä Sykkii, kerhokäsikirja 6. Haastava ryhmä, miten toimin 7. Räsypölläkkä 8. Jumalan valtakunnan työssä 9. Mitta, pullo ja talentti Ilmoittautumiset ja tiedustelut 28.1.2011 mennessä Paimion seurakunta/ hanneli.salo(at)evl.fi puh. 0440660924 Hinta Ptk:n jäsenseurakuntalaisille 20 ja ei jäsenille 25 Järjestäjänä: Paimion rovastikunta, Turun arkkihiippakunta, PTK ry, PTK:n Varsinais-Suomen ja Satakunnan piiri ry, Suomen Lähetysseura ja Kirkkopalvelut Tiedustelut: aluesihteeri Jukka Jylhä, jukka.jylha @ptk.fi, p. 0400 508241, vs. hiippakuntasihteeri Pertti Frisk p. 040 1896320 ja nuorisotyönohjaaja Hanneli Salo p. 0440 660924 Ohjelman näet mm. hiippakunnan kotisivuilta. 16

Muilt Tilaa lähetyssafari kesäksi Lähetyssafari on Suomen Lähetysseuran kouluttama 5-henkinen nuorten ryhmä, jonka iloisena kutsumuksena on vierailla rippikoululeireillä kertomassa lähetystyöstä nuorten kielellä. Kesä-heinäkuussa 2011 ryhmät kiertävät Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen hiippakunnan alueilla. Lähetyssafari-ryhmän ohjaaja pitää lähetysoppitunnin, jonka aikana muut ryhmäläiset valmistelevat yhdessä leirin isosten kanssa toiminnallisen lähetysrastiradan, jossa kerrotaan monipuolisesti Suomen Lähetysseuran työstä eri maissa ja kulttuureissa. Milloin? LS 1: 7.-10.6. ja 12.-13.6. Turun arkkihiippakunnassa LS 2: 17.-22.6. Turun arkkihiippakunnassa LS 3: 28.6.-3.7. Tampereen hiippakunnassa Lähetyssafari-ryhmän voi tilata aamupäiväksi (esim. klo 9-12), iltapäiväksi (esim. klo 15-17) tai iltapäiväksi ja/tai illaksi, jolloin ryhmä voi esittää iltaohjelmassa lähetystyöaiheista ohjelmaa sekä pitää iltahartauden. Iltaohjelmassa mm. näytelmä eri maiden nuorista. www.kumpu.fi Kulut Ryhmän vierailu maksaa 150 euroa + ruokailut. Iltapäivä- ja/tai iltaohjelman tilanneiden edellytetään tarjoavan ryhmälle lattiamajoituksen sekä aamiaisen. Merkitse viestiotsikoksi : Lähetyssafari-varaus/seurakuntasi. Muistathan merkitä viestiisi: ensisijainen vierailuajankohta (päivä/aika), kaikki muut mahdolliset vierailuajankohdat, leiripaikan osoite, onko majoitus järjestettävissä sekä leiristä vastaavan työntekijän yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti). Lähetämme seurakuntiin tarkemmat tiedot kevään 2011 aikana sekä päivitämme nettisivun. Lisätietoja: anssi.nurmi@mission. fi tai puh. 040 9022 822 17

Muilt Ympäristökasvatuspäivät Valtakunnalliset, jokavuotiset Ympäristökasvatuspäivät järjestetään vuonna 2011 Turussa! Teemana on Ihanat vedet. Tapahtuma tarjoaa alan viimeisintä tietoa ja uusia näkökulmia ympäristökasvatustyöhön. Tulevana vuonna panostetaan erityisesti osallistujien verkostoitumiseen. Ympäristökasvatuspäivät on alan asiantuntijatapahtuma ja se on avoinna kaikille aiheesta kiinnostuneille. Päivillä kohtaat opettajia, lastentarhanopettajia, ohjaajia, ympäristökasvattajia, tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Tapahtuman järjestää Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry. Lisätietoa: Tarja Vähäkuopus, Suomen Ympäristökasvatuksen Seura, 0400 598 404, tarja.vahakuopus(a)ymparistokasvatus.fi Forest Camp Sinulle, joka teet työtä seurakunnassa kouluikäisen tytön ja pojan parissa. Tervetuloa varhaisnuorisotyön teemapäiville 10.-11.3. Ikaalisten kirkolle ja kylpylään. Aiheena retki- ja leirityön mahdollisuudet. Hinta 150 e sisältää koulutuksen, ruokailut ja majoituksen sekä saunan ja kylpylän allasosaston. Peruutuksista perimme peruutusmaksun. Tiedustelut ja ilmoittautumiset (kirjallisesti) 24.2.2011 mennessä Jukka Jylhälle, puh. 0400 508241, sähköposti jukka.jylha@ptk.fi. Teemapäiville mahtuu 80 osanottajaa. Järjestäjät: Tampereen, Helsingin ja Espoon hiippakunnat, Turun arkkihiippakunta, PTK:n Uudenmaan-Helsingin piiri, PTK:n Varsinais-Suomen ja Satakunnan piiri, Suomen Lähetysseura ja Seurakuntaopisto 18

Muilt Kilpailu luoville nuorille Nuorilla on nyt mahdollisuus osallistua kilpailuun, jossa tehtävänä on suunnitella mainos. Kilpailutöiden tulee ilmentää sitä, että vaikka alle 18-vuotiaat eivät enää heinäkuun alusta saa pelata rahapelejä, on olemassa monenlaista laillista jännitystä. Kilpailussa on neljä kategoriaa: printti, video, tunnus ja sosiaalisen median suunnitelma. Nuoret voivat osallistua kilpailuun yksin tai ryhmänä, koulussa tai vapaa-ajalla. Kilpailuaika päättyy 31.3.2011. Kilpailun järjestävät Nuorten Akatemia ja RAY. Voittajan valitsevat mainos- ja markkinointialan ammattilaiset. Parhaat kilpailutyöt pääsevät esille RAY:n viestintäkampanjassa ja voittaja saa palkinnoksi MacBook Pro -tietokoneen. Kilpailutyö lähetetään sähköisenä osoitteeseen: www.homma.fi/kilpailu Nyt kuusi Mahista vuodessa! Mahis-tukea voi hakea kuutena ajankohtana vuodessa. Hakuaikoja on kolme keväällä ja kolme syksyllä. Useampi hakuajankohta mahdollistaa nuoren kohdalla heräävään huoleen reagoinnin mahdollisimman pian sekä tuen hakemisen heti koulutuksen jälkeen. Seuraavan kerran tukea voi hakea 28.2.2011 mennessä. Katso kevään muut hakuajat ja hakuohjeet täältä. Mahiksesta aikuinen ohjaaja saa ideoita ja välineitä vaikeassa elämäntilanteessa olevien nuorten aktiivisuuden ja oman toiminnan tukemiseen. Nuorten Akatemian Mahis-koulutuksen käynyt ohjaaja voi hakea ryhmänsä projektiin 600 euron toimintarahaa. Vuosittain voidaan tukea noin 100 Mahis-ryhmää. Mahiksessa on 13 vuoden aikana käynnistynyt 1500 nuorten ryhmää. 19

Ilmestymisaikataulu 2010 Aineisto DL Ilmestyy Numero vko 14 vko 15 Zookkonen 2/2011 vko 20 vko 21 Zookkonen 3/2011 vko 35 vko 36 Zookkonen 4/2011 vko 42 vko 43 Zookkonen 5/2011 vko 47 vko 48 Zookkonen 6/2011 Päätoimittaja Kasvatustoimen johtaja: Hannu Hurme 040 341 7250, hannu.hurme@evl.fi. Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti Zookkonen On Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti. Zookkonen ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Linkki vakioaineistoon http://turunseurakunnat.fi/portal/fi/toimintaa/kasvatus/zookkonen/ Oheisesta linkistä löytyy kokouskalenteri, toimialakohtaisia suunnitelmia, seurakunnan nuorisotyöntekijöiden ja partiovastaavien yhteystietoja. Linkistä löytyy myös saarnan aiheita. Ulkoasu ja taitto Jani Käsmä Valokuvat Kansi Iloa IP-kerhossa Jussi Vierimaa Sivu 2 Katri Saarela Sivu 3 Taustakuva SXC-kuvapankki, Eetu Kuokkasen nettisivut Sivu 4 Heinänokka Jussi Vierimaa Sivu 5 Lotta Numminen Sivu 6 SXC-kuvapankki Sivu 7 Kaija Vähä-Vahe Sivu 8 SXC-kuvapankki Sivu 9 Sinappi Jussi Vierimaa Sivut 10-16 SXC-kuvapankki Sivu 17 Suomen lähetyss. kuva-arkisto Sivut 18-19 SXC-kuvapankki Zookkosen jakelu Mikäli haluat päästä postituslistalle, laita sähköpostiosoitteesi meille kasvatusasiain keskukseen: johanna.hoppela@evl.fi 1 2011