6/2007. SIVU5 Vuoden 2007 palkitut. SIVU6 Zoon aikataulu
|
|
- Irma Sala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ZOOKKONEN SIVU5 Vuoden 2007 palkitut SIVU6 Zoon aikataulu
2 KynäWARRES Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla Vaikka partiolaisten perinteisen, jo kuusikymmentä vuotta täyttävän joulukalenterin luukkujen avaaminen on vasta aluillaan, osuvat päivän tekstin sanat. Osuvat ja uppoavat. Vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla Joulu on jo niin kovin lähellä ja niin paljon on tekemättä. Joulu kun on sekä juhlan, että ennen muuta valmistelujen aikaa. Itse joulu on ohi muutamassa päivässä, mutta valmisteluihin tuhraantuu hyvinkin toista kuukautta. Perinteiseen tapaan pitää muistaa lähettää joulukortit ja hankkia lahjat. Valmistaa ja ostaa kaikki jouluruoat pipareista kinkkuun ja luumukiisseliin. Siivota ja somistaa. Tehdä tilaa kuusen tuoksulle olkoonkin, että tuoksun myötä koti viimeistään nuutinpäivänä on pullollaan kuivuneita neulasia. Yhtä perinteiseen tapaan pitää hoitaa verkostoa, käydä konserteissa ja glögeillä, niin ja muistaa kutsua myös ystävät glögipannun äärelle. Jakaikkivainsiksi,ettätuleese,jonkaonmäärätulla. Jouluna Jeesus tulee luoksemme. Kaiken tuohun ja tohinan keskellä kaikuu viesti Jumalasta, joka on niin rakastanut maailmaa, että on lähettänyt ainoan Poikansa keskuuteemme. Joulun on määrä olla taivaallisen kuninkaan juhla. Ajatuksia herättävä, yhtä aikaa iloinen ja harras. Ulkoisen muotokielen alla joulu on ennen muuta sydänten juhla. Sillä sydämiimme se, jonka on määrä tulla, on matkalla. Ihmiskunnan yhteinen rauhan, Rakkauden ja jumaluuden kaipuu tekee joulusta ihmiskunnan yhteisen juhlan. Mitään muuta juhlaa ei valmistella samalla innolla. Missään muussa juhlassa ei yhtä aikaa ole koollayhtämontajuhlijaa. Hoosiannan laulajat juhlistivat kuninkaansa tuloa palmunlehviä heilutellen. Varmasti juuri siksi jouluun kuusen lisäksi kuuluvat monet muutkin kukat. Ennen kaikki jakoivat toisilleen vahvan, monille liiankin vahvan tuoksun omaavia hyasintteja. Suosittuja ovat olleet myös kauniit mutta samalla perin kronkelit joulutähdet hiukan liikaa vettä tai vetoa ja kukan loistosta on jäljellä vain varsi. Toisaalta, hyvällä hoidolla sellainenkin ihme on tapahtunut, että toimistoni pöydän joulutähti on poistunut näyttämöltä vasta kesäloman kynnyksellä. Nyt ikkunallani kukkii Etelä Afrikasta pohjolan perukoille matkannut amaryllis. Kukkii ja voi hyvin. Ainakin sen puolesta se, jonka on määrä tulla, saa tulla Onnellinen kasvi itse saan vielä tovin ahertaa valmistelujen puitteissa. Mutta kyllä kaikki taas on ulkoisesti ja henkisesti valmista, kun Jeesus tulee. Onhan niin ollut aina ennenkin. Siunattua joulua ja rauhallisen tapahtumarikasta uutta vuotta Huppe
3 AI MEE VAI SEIMEN ÄÄRELLÄ ~ KIIREEN KESKELLÄ Uusi kirkkovuosi on alkanut, yes! Kaupat pursuavat joulukrääsää ja joulu lähestyy. Me seurakunnan työntekijät sen myötä taas kiiruhdamme paikasta toiseen, tilaisuuksista tilaisuuksiin. Kalenterit täyttyvät ja tiedämme tosi tarkkaan mitä tulevana armon vuonna 2008 meillä töissä tapahtuu. Vaaditaanko meiltä, vai vaadimmeko itseltämme liikaa? Miten meidän käy, jos itse menemme samaan kaupalliseen jouluhumuun? Tarkoittaako se, että ohjaamme asiakkaitammekin siihen suuntaan? Muistammeko ensimmäistä joulua ja sen tunnelmaa? Tuskin Maria ja Joosef kiiruhtivat mihinkään vaan pysähtyivät pienen ihmeen; Jeesuksen ääreen. Ei heillä ollut huolta jouluruoista, lahjoista tai kodin siivouksesta. He saivat pysähtyä vaatimattoman tallin suojaan rauhoittumaan ja kokemaan suurta rakkautta, jota olivat saaneet osakseen Jumalalta. Miltä tuntuisi jos saisimme rauhassa ottaa ensimmäisen joulun tunnelman vastaan: KIIREETTÖMYYDEN, RAUHAN JA RAKKAUDEN JUHLAN? Me ihmiset olemme kuin kynttilöitä. Kynttilä valaisee ympärille rauhaa, rakkautta ja lämpöä. Jos sitä polttaa liian paljon yhtenään niin se kuluu loppuun ja sammuu. Valaise sinä hellien ja hoivaten sopivassa määrin kynttilälläsi, ettet uuvu turhan kiireen keskelle. Jos tänä jouluna voisit vain hiljentyä seimen äärelle ja yrittää aistia ensimmäisen joulun tunnelmaa ~ kiireenkin keskellä? SINATTUA JOULUA JA ARMORIKASTA UUTTA VUOTTA 2008 SINULLE! Ajatuksin Mari Vierula ja Mika Wallin Kaarinan seurakunnasta
4 KOULUTUKSII PARTIO OSANA OMAN SEURAKUNNAN TOIMINTAA Olethan muistanut ilmoittautua koulutukseen! Varsinais Suomen Partiopiiri ry järjestää Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän paikallisseurakuntien nuorisotyön ammattilaisille, nuorisotyönohjaajille ja papeille sekä kasvatusasian keskukselle, räätälöidyn koulutustilaisuuden. Koulutusprosessin aikana on tarkoitus tutustua partiotoimintaan ja löytää niitä merkityksellisiä pieniä ja isoja asioita, joiden avulla yhteistyö voi olla antoisampaa kaikille. Osa III: klo Paikka: Heinänokan kurssikeskus, Turku Osa VI: toukokuu 2008 klo Paikka: Iltapurjehdus, Heinänokan partiovenesatama, Turku TERVETULOA JA PARTIOVASEMMALLA TERVEHTIEN Ilmoittaudu viimeistään sähköpostitse: tai puhelimitse Koulutusprosessin ajankohdat ja aiheet Osa I: klo Paikka Partiomuseo ja Partiotoimisto, Läntinen Pitkäkatu 13, Turku Osa II: klo Paikka: Turun Mikaelin Sinisten kolo, Puutarhakatu 24, Turku
5 UUTISSII VUODEN 2007 PALKITUT Zoon pikkujoulukuusessa valittiin esimerkillisiä työntekijöitä seuraavilta 'aloilta'. Vuoden 2007 Tsemppariksi valittiin Tuomiokirkkoseurakunnan pastori Jani Kairavuo. Vuoden 2007 Sopppatykiksi valittiin kurssikeskuksen hoitaja Hanna Arhi Sahlstén Kunstenniemen leirikeskuksesta. Vuoden 2007 Esimieheksi Maarian seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Hanna Rajalin. Onnentoivotuksien myötä valituille edelleen työniloa!!!!!!
6 UUTISSII ZOO nuorisotyöntekijöiden neuvottelukokous Zoo on kaikkien lapsi ja nuorisotyössä mukana olevien työntekijöiden yhteinen neuvottelukokous, joka kokoontuu 4 6 kertaa vuodessa. Zoon sisältöä ollaan muokattu ja muokataan edelleen suuntaan, jossa informatiivisten aiheiden lisäksi käsitellään aiheita, jotka koskettavat nuorisotyön kenttää sekä aiheita, joita jokaisen nuorisotyöntekijän on hyvä tietää sekä myös aiheita, joista ammentaa virikkeitä työhön. Jokaisella nuorisotyöntekijällä on mahdollisuus esittää toiveita käsiteltävistä asioista kasvatusasiain keskukseen nuorisosihteeri Marja Ruusulle ( , marja.ruusu@evl.fi). SEURAKUNNAT JA UUSI LASTENSUOJELULAKI Kevään 2008 ensimmäisessä Zoossa torstaina Käsitellään vuoden alusta voimaan tulevaa uutta lastensuojelulakia. Seurakunnissa on tarpeen perehtyä lakiin, sillä sen tunteminen kuuluu kirkon työntekijöiden perusosaamiseen. Lisäksi seurakunnassa on oltava toimintavalmius ja yhteistyöverkostot mahdollisten lastensuojelutapausten varalle. Laki löytyy muun muassa internetistä osoitteella Asiasta alustamassa mm. Maarian seurakunnan pastori Johannes Alaranta. ZOON kokousaikataulu 2008: To klo Nuorten taide ja toimintatalo Vimma, III krs. sali (kahvi klo ). Aihe; uusi lastensuojelulaki. To klo Heinänokan leirikeskus (lounas klo 11.30). Aihe; kesän rippikoululeirien johtajien kokous. To klo Nuorten taide ja toimintatalo Vimma, III krs. sali (kahvi klo ). Aihe; avoin. To klo paikka avoin Aihe; avoin. To klo Zoon 'pikkujoulukuusi' paikka salaisuus. Aihe; salaisuus. MOTTO yhteisellä asialla lasten ja nuorten hyväksi!
7 KIITOKSII Kiitokset kuluneesta vuodesta, kirkkopäivistä, muusta yhteistyöstä sekä muista yhdessä toteutetuista tapahtumista. Siunattua joulua ja armorikasta uutta vuotta. Kuva: Atte Airaksinen
8 ZOOKKONEN Zookkonen On Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti. Zookkonen ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Linkki vakioaineistoon Oheisesta linkistä löytyy kokouskalenteri, toimialakohtaisia suunnitelmia, seurakunnan nuorisotyöntekijöiden ja partiovastaavien yhteystietoja. Linkistä löytyy myös saarnan aiheita. Ilmestymisaikataulu 2008 Aineisto DL Ilmestyy Numero vko 7 vko 8 Zookkonen 1/2008 vko 13 vko 14 Zookkonen 2/2008 vko 21 vko 22 Zookkonen 3/2008 vko 35 vko 36 Zookkonen 4/2008 vko 42 vko 43 Zookkonen 5/2008 vko 49 vko 50 Zookkonen 6/2008 Aineisto Aineiston pitää olla viimeistään aineiston DL viikon viimeisenä päivänä (ks. ilmestymisaikataulu) Jani Käsmällä: jani.kasma@evl.fi Päätoimittaja Kasvatustoimen johtaja: Hannu Hurme , hannu.hurme@evl.fi. Toimituskunta Jani Käsmä, Johanna Grönqvist, Atte Airaksinen, Rita Suhonen ja Hannu Hurme. Valokuvat ja taitto Valokuvat Samuli Kallio, Pekka Rautiainen. Taitto Johanna Grönqvist. Zookkosen jakelu Mikäli haluat päästä postituslistalle, laita sähköpostiosoitteesi meille kasvatusasiain keskukseen: johanna.gronqvist@evl.fi
2/2007. SIVU2 Agricolasta. SIVU5 Elämän teologia. SIVU7 Mainospätkiin etsitään varhaisnuoria ja nuoria. LIITE Liitteenä Kirkkopäivien nuorten ohjelma
ZOOKKONEN SIVU2 Agricolasta SIVU5 Elämän teologia SIVU7 Mainospätkiin etsitään varhaisnuoria ja nuoria LIITE Liitteenä Kirkkopäivien nuorten ohjelma KynäWARRES Agricola, tekstiviestinnän isä Tämän vuoden
LisätiedotZOOKKONEN. SIVU 3 Kohti ja vastaan SIVU 14. SIVU 5 Rouskis seikkailee adventtikalenterissa. Kirkko kuuluu myös lapsille! Pyhää nuorten näkökulmasta
ZOOKKONEN SIVU 3 Kohti ja vastaan SIVU 4 Kirkko kuuluu myös lapsille! SIVU 5 Rouskis seikkailee adventtikalenterissa SIVU 14 Pyhää nuorten näkökulmasta Kynäwarres Lakia kunnioittava mies Joosefilla oli
LisätiedotHavaintomateriaalia - avuksi sinulle
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille
LisätiedotTervetuloa selkoryhmään!
Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko
LisätiedotLöydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
LisätiedotIlpo Lahdenkauppi Kertoi Turun NMKY:n Harvan leirikeskuksen remonteista ja käytöstä vuodella 2008 sekä jakoi kokouksen osanottajille infopaketit.
NUORISOTYÖN JOHTORYHMÄN (NUJO) KOKOUS 5/2008 Aika torstai 24.4.2008 kello 09.30 11.30 Paikka Heinänokan leirikeskus Läsnä Heikki Arikka kasvatusasiain keskus Pekka Rautiainen kasvatusasiain keskus Marja
LisätiedotPÄÄSIÄINEN > 25.4.
KALENTERIJUHLAT UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia. Perheet syövät kotona perheen tai ystävien
LisätiedotRIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014
RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi
LisätiedotZOOKKONEN SIVU5. 3 Luovuta! 6 Luontopolun avajaiset SIVU SIVU. 9 Nuorten pääsiäinen. Kivakesä luvassa
ZOOKKONEN SIVU SIVU5 SIVU SIVU 3 Luovuta! Kivakesä luvassa 6 Luontopolun avajaiset 9 Nuorten pääsiäinen Kynäwarres Kivi Jonka rakentajat hylkäsivät on nyt kulmakivi. Oma kokemusmaailmamme saa meidät, tätä
LisätiedotZOOKKONEN. 3 Oisko sulla hetki aikaa? SIVU. 5 Kättä päälle - lasten hyväksi. 6 Konsertti nuoren muistolle SIVU SIVU. 9 Tapahtumia ja messuja
ZOOKKONEN SIVU SIVU SIVU SIVU 3 Oisko sulla hetki aikaa? 5 Kättä päälle - lasten hyväksi 6 Konsertti nuoren muistolle 9 Tapahtumia ja messuja Kynäwarres Helmitaulu... oli aikoinaan mitä edistyksellisin
LisätiedotSIVU2 Vaikeuksien kautta voittoon. SIVU4 Kirkkopäivillä 75 000 tilaisuuskävijää. SIVU5 Heinänokka 40 vuotta
ZOOKKONEN SIVU2 Vaikeuksien kautta voittoon SIVU4 Kirkkopäivillä 75 000 tilaisuuskävijää SIVU5 Heinänokka 40 vuotta LIITE Liitteenä Kirkkopäivien nuorten ohjelman valokuvasatoa KynäWARRES Per aspera ad
LisätiedotTämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Lisätiedotwww.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info
Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045
LisätiedotKouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
LisätiedotNÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
LisätiedotZOOKKONEN. SIVU 3 Tärkein tehtävä. SIVU 5 Ihme sinussa ja minussa. SIVU 6 Lasten kesä ilmestynyt. SIVU 8 Nuoret aikuiset seurakunnassa
ZOOKKONEN SIVU 3 Tärkein tehtävä SIVU 5 Ihme sinussa ja minussa SIVU 6 Lasten kesä ilmestynyt SIVU 8 Nuoret aikuiset seurakunnassa Kynäwarres NUJOTUSTA Tuskin kukaan osaa kertoa mistä se johtuu, mutta
Lisätiedotepostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009
. (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu
Lisätiedotlaukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
Lisätiedot1/2007. SIVU4 Partio 100 vuoden ikään. SIVU5 Nuori ja kulttuuri. SIVU7 Heinänokassa saunotaan. SIVU 11 Projektimäärärahaa haettavissa
ZOOKKONEN SIVU4 Partio 100 vuoden ikään SIVU5 Nuori ja kulttuuri SIVU7 Heinänokassa saunotaan SIVU 11 Projektimäärärahaa haettavissa KynäWARRES Rumia ankanpoikasia Kertomuksessa rumasta ankanpoikasesta
LisätiedotZOOKKONEN. SIVU3 Voisinko ojentaa virtuaalikäsivarren? SIVU4 Yhteisvastuukeräys on alkanut. SIVU7 Ryhmätyönohjaukseen. SIVU8 Vaalien tuloksista
ZOOKKONEN SIVU3 Voisinko ojentaa virtuaalikäsivarren? SIVU4 Yhteisvastuukeräys on alkanut SIVU7 Ryhmätyönohjaukseen SIVU8 Vaalien tuloksista Kevään Kynäwarres ääniä... voi luontoa tarkkaileva jo hiljalleen
LisätiedotKirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta
Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan
LisätiedotNimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Lisätiedot...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
LisätiedotLiturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.
Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen
LisätiedotKirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
LisätiedotPerhejumalanpalvelukset
Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta
LisätiedotZOOKKONEN SIVU6. 4 Gospelia DBTL:ssä. 8 Muutos alkaa syksyllä 2010 SIVU SIVU. 12 Mikä ihmeen ekonisti? Kirkonrotta verkossa
ZOOKKONEN SIVU SIVU6 SIVU SIVU 4 Gospelia DBTL:ssä Kirkonrotta verkossa 8 Muutos alkaa syksyllä 2010 12 Mikä ihmeen ekonisti? Kynäwarres Tyhjän pöydän syndrooma Suvivirren tutut sävelet ja sanat vievät
LisätiedotSuomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
LisätiedotJOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun
JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
LisätiedotCCI-sanomat 5 19.8.2014
Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan
LisätiedotVUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
LisätiedotMuskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
LisätiedotLahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille
Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi
LisätiedotMajakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
LisätiedotSuomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta
LisätiedotJeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
LisätiedotAamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Muurinmurtajat 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 7:51-60 ja Apt. 8 08:40 Armon kalliolla: Ydinkäsitteitä - Vanhurskautus 09:00 Superkirja:
Lisätiedot5/2007. SIVU3 Terveiset jatkoriparilta! SIVU4 Lapsi on ilo! SIVU5 Konsertti nuoren muistolle. SIVU6 Soitinklinikat nuorille
ZOOKKONEN SIVU3 Terveiset jatkoriparilta! SIVU4 Lapsi on ilo! SIVU5 Konsertti nuoren muistolle SIVU6 Soitinklinikat nuorille KynäWARRES Kohti joulua Vastahan sitä vietettiin kirkkopäiviä Turun keväässä
Lisätiedotlaukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
LisätiedotLuottissanomat Lokakuu 2014
Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Lokakuu 2014 Olethan mukana piirin syyskokouksessa Raumalla 2.11.2014! On tärkeää, että juuri Sinä olet paikalla. Syyskokouksessa saat ajankohtaista tietoa piiristä,
LisätiedotTekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
LisätiedotSuomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin
LisätiedotAamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - www.tv7.fi Maanantai 26.11.2018 Tiistai 27.11.2018 Keskiviikko 28.11.2018 Torstai 29.11.2018 Perjantai Lauantai 01.12.2018 Sunnuntai 02.12.2018 08:00 Uusi
LisätiedotHyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Lisätiedotbab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi
Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille
LisätiedotEkklesiologia 14. Paikallisseurakunta
Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen
LisätiedotKeskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet
Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map
LisätiedotLucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
LisätiedotMIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!
MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! Olette ilmoittaneet nuorenne rippikouluun. Rippikoulun osana on leirijakso, jonka pitopaikkoina ovat pääasiassa seurakuntayhtymän omat leirikeskukset Heinänokka
LisätiedotTurun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
LisätiedotTÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi
v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN
TERVETULOA RIPPIKOULUUN 2019 HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille nurmijärveläisille ensi vuonna 15
LisätiedotJOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
LisätiedotKaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
LisätiedotHYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI!
HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille 15 vuotta täyttäville nurmijärveläisille kirkon jäsenille. Tästä
LisätiedotKolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015
su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,
LisätiedotMatt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
LisätiedotKasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti. Rouskis tuo joulun. Lahja lapselle -keräys on alkanut. Tilaa jouluherkut. Sosiaalisen median avaustilaisuus
6 2011 Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti Rouskis tuo joulun Lahja lapselle -keräys on alkanut Tilaa jouluherkut Sosiaalisen median avaustilaisuus Kynäwarres Odottamisen vaikeudesta aria odotti yhdeksän
LisätiedotZOOKKONEN. 4 Erityisnuorisotyön selvitys SIVU. 5 Toivoa turkulaisille. 11 DJ-guru Vimmassa SIVU SIVU. 14 Nuorisotyötä ihan homona!
ZOOKKONEN SIVU SIVU SIVU SIVU 4 Erityisnuorisotyön selvitys 5 Toivoa turkulaisille 11 DJ-guru Vimmassa 14 Nuorisotyötä ihan homona! Kynäwarres...väärtti Luulo ei ole tiedon väärtti, sanotaan. Todeksi tuttu
LisätiedotArmo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme
Lisätiedot+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
LisätiedotArmolahjat ja luonnonlahjat
Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat
LisätiedotMitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia
Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.
LisätiedotUsko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
LisätiedotEvankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
LisätiedotHyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
LisätiedotMe lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
LisätiedotSuomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin
LisätiedotLämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät
LisätiedotUudet nettisivut avattu. Käy avaamassa luukku. Nuorisolaki muuttuu. Tilaa jouluherkkuja
6 2010 Uudet nettisivut avattu Käy avaamassa luukku Nuorisolaki muuttuu Tilaa jouluherkkuja 4 5 9 13 ynäwarres Näillä mennään Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
LisätiedotTEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
LisätiedotJEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
LisätiedotRiparille 2013 Tervetuloa rippikouluun
Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja
LisätiedotKOULUIKÄISTEN talvi 2016
Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset
LisätiedotMeyer: Jumalan pitäminen
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 36 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Uudistuminen tuo esille uskonnollisuuden 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 79-82 08:40
LisätiedotTuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.
Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä
LisätiedotTule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014
Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että
LisätiedotSUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI
Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...
LisätiedotLAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO
SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!
LisätiedotNooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Lisätiedot1. Yleistä ohjeistusta
Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5
Lisätiedot2.12.2011. Titta Hänninen
2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen
LisätiedotNenäpäivässä halauksia. Rouskis seikkailee joulukalenterissa. Rippikoulut alkavat. Paljon erilaisia koulutuksia luvassa
5 2011 Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti Nenäpäivässä halauksia Rouskis seikkailee joulukalenterissa Rippikoulut alkavat Paljon erilaisia koulutuksia luvassa Kynäwarres Verkostoissa Facebook ja Twitter
LisätiedotZOOKKONEN. SIVU3 Äiti ja isä. SIVU4 Ruokalaulu kunniaan. SIVU6 Konsertti nuoren muistolle. SIVUT 8 10 Kursseja, kokoontumisajoja ja tapahtumia
ZOOKKONEN SIVU3 Äiti ja isä SIVU4 Ruokalaulu kunniaan SIVU6 Konsertti nuoren muistolle SIVUT 8 10 Kursseja, kokoontumisajoja ja tapahtumia Kynäwarres Äiti ja isä Kauhajoen koulusurmien jälkeen yhteiskunnallinen
LisätiedotAamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
LisätiedotAurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
LisätiedotLaukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!
Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun
LisätiedotTervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
LisätiedotLAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
LisätiedotValtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät
#ollaharauhas http://varhaiskasvatus.everwall.com/post Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20.-21.9.2018 Seinäjoki No heipä hei! KAIKKI: Ja laita vielä matkaan lentosuukkoja!
LisätiedotAamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Jani Kumpulainen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 11-12 08:40 Armon kalliolla: Miten lahjansa voi löytää? 09:00 Tule
LisätiedotVARHAINEN PUUTTUMINEN
VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä
LisätiedotVAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
LisätiedotObjektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.
Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).
LisätiedotZOOKKONEN. SIVU 2 Ylpeä! SIVU 4 Luontopolun avajaiset Kunstenniemessä. SIVU 5 Lasten oikeuksien juhlavuosi. SIVU 7 Ylivilkkautta rippikoulussa
ZOOKKONEN SIVU 2 Ylpeä! SIVU 4 Luontopolun avajaiset Kunstenniemessä SIVU 5 Lasten oikeuksien juhlavuosi SIVU 7 Ylivilkkautta rippikoulussa Kynäwarres Ylpeä! Kirkkohallitus mainosti yleiskirjeessään itse
Lisätiedot