Purtilo Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti www.lahdenvenekerho.fi 2/2015 KESÄKAUSI 2015 ALKAA. OLETKO VALMIS? PURTILO 1
Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti www.lahdenvenekerho.fi 2/2015 Purtilo 2/2015 Asko Korhonen kommodori Tiedoksi Johtokunta Purtilo V 1 GPS koordinaatit KESÄKAUSI 2015 ALKAA. OLETKO VALMIS? Kannen kuva: Lämmin ja tyyni kesäpäivä Haapasaaressa viimekesänä. Viestintää V iestiä, jos jonkinlaista, tulvii joka tuutista meille kuluttajille näinä kännyköiden ja muiden mobiililait teiden aikakautena. Viestin ymmärtäminen onkin sitten toinen juttu. Kukin tahollaan käsittelee ja ymmärtää sen mitä moninaisemmalla tavalla. Osa porukasta lukee vain suurimmat kirjaimet, lisää omat arvelunsa joukkoon ja kertoo sen sitten totena muille. Näin taisi käydä myöskin edellisen Purtilon muutamalle lauseelle jotka oli tarkoitettu viitoittamaan tietä seuraaviksi vuosiksi eikä suinkaan uhkaamaan erottamisella tai muulla sen tapaisella. Seuran säännöissä on selvät erottamisperusteet ja tämä juttu ei kuulu niihin. Sanavalinta oli ilmeisen kömpelö ja hallitus pahoittelee sitä. Varsinainen asia hautautuikin sitten osalta jäseniä, eikä sitä helpottanut rantaparlamentin levittämät tarinat laituripaikkavarauksista tai muista paikkaansa pitämättömistä jutuista. En lähde retostelemaan enää näi- tä toisarvoisia asioita, vaan kehotan käyttämään alussa mainitsemiani viestintävälineitä ja kysymään hallituksen jäseniltä suoraan, jos joku asia askarruttaa mieltä. Haapasaaren tukikohta kutsuu kaikkia viettämään kesää ja rakentamaan siitä seuran näköistä tukikohtaa. Ajo-ohjeita saareen pääsemiseksi on toisaalla näillä sivuilla. Laituriprojekti etenee aikataulussa, ja toiveissa olisi se saada tälle kesälle, jos nyt ei koko laajuudessaan mutta kuitenkin sen verran, että paikat lisääntyvät olennaisesti. Muuta tukikohtaan suunniteltuja juttuja ovat mm. frisbeegolf-rata, vesi- trampoliini, pelejä pappilaan sadepäivien ratoksi sekä petankki-sarja pyörimään, muutamia mainitakseni. Veneiden laskut lähestyvät. Autetaan ensin kaikkien alukset veteen ja mennään sitten vasta sen oman kesäpesän kimppuun. Hyvää ja turvallista veneilykesää kaikille. Kommodori Korhonen Turvallisesti Haapasaareen Lähestyttäessä Haapasaarta Kelventeen suunnasta, ei ole mitään erityistä huomioitavaa. Nuolen 1 osoittamasta suunnasta kohti laituria. Pulkkilanharjulta päin tultaessa (nuoli 2 ) viimeisen eteläviitan jälkeen suuntaat keskelle Haapasaaren ja Petäjäsaarien väliin. Huomioi kivet, mitkä on merkitty karttaan punaisilla ympyröillä. Jälkimmäisen ympyrän kohdalla oikealle jää isompi kalliosaareke. Pysy ajolinjassa keskilinjan oikealla puolella lähempänä tätä kalliosaareketta. 2 Julkaisija Lahden venekerho ry lahdenvenekerho.fi Päätoimittaja Asko Korhonen Toimitussihteeri Ville Haarala Ulkoasu Antti Tapola / vinjetti.fi TALKOOT HAAPASAARESSA LAUANTAINA 16.5.2015 Paljon on jo talkootöitä tehty, kuten grillikatos, mutta kyllä hommia riittää tällekin keväälle. 2 PURTILO PURTILO 3
Kalastuslupa helposti Veneilijöillä nyt mahdollisuus hoitaa perinteisten tapojen lisäksi vaivattomasti lupaasiat kuntoon muun muassa Nyystölän kalastuskunnan vesillä Kelventeen pohjoispään Virmailanselän ja Padasjoenselän alueella. Nyystölän osakaskunnan vesialueet Päijänteellä Vieraspaikkakuntalaisille veneilijöille verkko/ravustuslupa. Luvan hinta 50 ja se oikeuttaa pyytämään 5 verkolla tai 5 merralla. Lupa on venekohtainen ja on voimassa avovesikauden. Pyydykset pitää merkata kalastuslain edellyttämällä tavalla. Verkkolipuissa ja mertamerkeissä pitää olla omistajan yhteystiedot ja veneen nimi. Lupa maksetaan Nyystölän osakaskunnan tilille Fi27 4212 1050 0036 01 ja omistajan yhteystiedot sekä veneen nimi sähköpostilla nyystolankalastuskunta@gmail.com Lisätietoja sekä muut lupaasiat www.ekpk.fi sieltä linkki Nyystölän vesialueen osakaskunta: http://www.ekpk.fi/osakaskunnat/ padasjoki/nyystoelaen-osakaskunta.html Kielletty kaikelta kalastamiselta 1.9. - 15.11. Vesiliikennealueella yli 1,5 m syvyydessä oleva pyydys on merkittävä yhdellä lipulla. Verkon merkintä vesiliikennealueella Kalastusasetuksessa vesialueet jaotellaan vesiliikenteen käyttämiin ja muihin alueisiin. Vesiliikenteen käyttämiä alueita ovat muun muassa väylät, mutta myös muut runsaasti liikennöidyt alueet. Näillä alueilla pyydys on merkittävä 1,2 m vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan salkoon kiinnitetyllä vähintään 20 cm leveällä ja Vesiliikennealueella alle 1,5 m syvyydessä oleva pyydys on merkittävä tuplalipulla. korkealla neliön muotoisella lipulla. Pintapyydys tulee vesiliikenteen käyttämillä alueilla merkitä kahdella päällekkäisellä lipulla. Onkiminen, pilkkiminen ja viehekalastusmaksun nojalla tapahtuva kalastus on kielletty 50 m etäisyydellä näin merkitystä pyydyksestä. 4 PURTILO PURTILO 5
Järvipelastusta Lahden seudulla jo 50 vuotta PV Teemu miehistöineen avustamassa veneilijää juhannuksena 2014. APUA VESILLÄ Lahden Järvipelastajien vapaaehtoiset järvipelastajat auttoivat Päijät-Hämeen suurvesistöissä, Vesijärvellä ja Päijänteellä, viime vuonna yhteensä 208 ihmistä ja 81 alusta. Avuntarpeessa on useimmiten alle 15-metrinen moottorivoimalla kulkeva huvivene, näin myös viime vuonna. Useimmissa tapauksissa veneilijä joutui pulaan teknisen vian tai aluksen huollon laiminlyönnin vuoksi. Ajoittain tapahtui myös merimiestaidollisia virheitä, jolloin yleisimmin päädyttiin matalikkoihin ja tarvittiin irrotusapua. Kiireisintä aikaa meri- ja järvipelastajille on keskikesä juhannuksesta heinäkuun loppuun. Meripelastusseuran tehtävätilastoja tarkasteltaessa vilkkain toiminta-alue on useana vuotena peräkkäin ollut Päijänteen ja Kokemäenjoen vesistö, missä suoritettiin viime vuonna lähes kolmannes koko maan tehtävistä (422 kpl). Lahden Järvipelastajat ovat useana vuotena olleet valtakunnallisesti tehtävätilastojen kärkipäässä, viime vuonna tehtävälähtöjä kertyi 95 kappaletta. Ennustamme myös ensikau- 6 PURTILO PURTILO 7
desta tulevan vilkkaan ja aikainen jäiden sulaminen tulee varmuudella näkymään tehtävätilastoissa kaudella 2015. Trossi-jäsenpalvelua Vaikka olisi kuinka huolellinen, kaikkea ei kuitenkaan aina voi ottaa huomioon ja siitä syystä suosittelemme Suomen Meripelastusseuran tarjoamaa Trossi-jäsenpalvelua. Palvelu maksaa 75 euroa vuodessa (SPV:n jäsenseuraan/kerhoon kuuluville maksu 65 ja Pohjolassa veneensä vakuuttaneille 55 ) ja kattaa muun muassa hinauksesta aiheutuvat kustannukset. Tämä on pieni hinta verrattuna hinauksesta aiheutuviin todellisiin kustannuksiin, jotka nousevat helposti useisiin satoihin euroihin. Trossin hankkimalla tuet samalla Päijänteellä ja Vesijärvellä tehtävää järvipelastustyötä. Kiireettömiin tehtäviin (hinauksiin ja useimpiin teknisiin vikoihin) hälytys tehdään yhdistyksen kiireettömien avunpyyntöjen numeroon joka on saatavissa verkkosivuiltamme. Kiireellisissä, henkeen ja omaisuuteen kohdistuvissa, tilanteissa hälytys tehdään aina ensisijaisesti hätänumero 112:n kautta. Ihmishenkien pelastaminen tehdään aina maksutta. Valtakunnallisesti Meripelastusseuran yksiköt hoitavat noin neljänneksen kaikista rannikkomme meripelastustehtävistä, ja sisävesillä osuus on vielä suurempi. Pelastusalusten ympärivuorokautinen päivystys avovesikaudella ylläpidetään kokonaan palkatta tehtävällä vapaaehtoistyöllä ja kaikki miehistöissä olevat on koulutettu Meripelastusseuran koulutusjärjestelmän mukaisesti. Alukset ovat Meripelastusseuran omaisuutta ja ne on rahoitettu lähinnä raha-automaattiyhdistyksen varoilla. Mukaan toimintaan voi tulla kuka tahansa. Veneilykokemusta ei edellytetä, mutta siitä on hyötyä. Tärkein taito vesillä liikuttaessa on luonnollisesti uimataito. Haluatko mukaan toimintaan tai tukea meitä? Auttamalla meitä, me autamme teitä. Lisätietoa Lahden Järvipelastajista on saatavissa www.meripelastus.fi/lahti, täällä voit liittyä myös yhdistyksen henkilöjäseneksi. Trossi-jäsenpalvelusta lisätietoa ja sähköinen liittyminen www.meripelastus.fi/trossi (Trossipalvelu sisältää myös valitun yhdistyksen henkilöjäsenyyden) Teksti ja aluskuvat: Lahden Järvipelastajien tiedotusvastaava Antti Pesu HÄLYTYS 1 3 Kiireettömät avustustehtävät: 2 Kuinka välttää pulaan joutuminen? PV Teemu poistumassa Majakka-Paviljongilta Vääksyssä juhannuksena 2014. Yleinen hätänumero: 112 VHF-kanava: 16 / VHF-DSC 70 PV Teemu (Vesijärvi ja Etelä-Päijänne) 050-3420380 PV Masto (Vesijärvi) 050-3420387 PV Vesijärvi (Päijänne) 050-3420384 1 Perustat turvalliseen veneilykauteen luodaan veneen kevät- ja kausihuolloissa ja niitä ei tule laiminlyödä. 2 Alkoholi ja veneily eivät kuulu yhteen. Kuvassa Viisaasti vesillä -kampanjan juliste. 3 Pelastusliivit tulee olla mukana veneessä ja mieluusti päällä kokoajan. Mikäli tavalliset pelastusliivit tuntuvat hiostaville, voi ne korvata paukkuliiveillä, joiden perusversiot eivät enää nykyisin maksa kovinkaan paljoa enempää kuin ns. perinteiset liivit. 8 PURTILO PURTILO 9
2015 2015 2015 LVK Lahden venekerho ry HINNASTO 2015 Liittymismaksu alus/kertamaksu 100 Jäsenmaksu henkilö/vuosi 90 Investointimaksu 2015 2017 alus/ruokakunta 100 Tukikohta-avaimen pantti kertamaksu 40 Katsastusmaksut vuosikatsastus 20 runkokatsastus 40 Sähkömaksut pieni (esim. porakone) 5 suuri (esim. hitsaus) 10 erityisen suuri, mittauksen mukaan - Veneiden nostot/laskut 0 4999 kg 90 5000 9999 kg 120 10000 14999 kg 150 15000 24999 kg 230 25000 29999 kg 300 yli 30 000 kg (maksimiin asti) 500 Ilmoitushinnat purtilossa 1 / 1 sivua 120 1 / 2 sivua 70 1 / 4 sivua 40 Myytävät tuotteet Perälippu (katsastettu alus) 131 cm 60 108 cm 45 90 cm 40 72 cm 35 Viirit LVK 20 SVEL 25 LVK Lippis 17,50 Pyyhe brodeerattuna aluksen nimellä 35 Uudet jäsenet 2015 Tervetuloa joukkoon! Seija Halonen Jouni Niiranen Jari Roininen m/s Laguna Emilia Baloo Kesän 2015 Kokoontumisajo Sysmän Suopeltoon 11.7 12.7. Kokoontuminen 11.7. perinteisesti Tukkipohjaan, josta lähtö klo 10.00 kommodorin johdolla kohti Suopeltoa. Ruokailu kerhon venekunnille on varattu klo 14 alkaen. Pieni rantasauna ravintolan vieressä lämpiää halukkaille. Iltaohjelmaa on myös luvassa. Tervetuloa Lahden venekerhon veneilijät kesän 2015 regattaan. Terveisin Johtokunta Tapahtumakalenteri 2015 Lauantai, 9. toukokuuta 2015 1. VENEIDEN LASKU Lauantai, 16. toukokuuta 2015 TALKOOT HAAPASAARESSA Lauantai, 23. toukokuuta 2015 2. VENEIDEN LASKU Lauantai, 6. kesäkuuta 2015 VENEILYKAUDEN 2015 AVAJAISET Perjantai, 19. kesäkuuta 2015 HAAPASAAREN JUHANNUS Lauantai, 11. heinäkuuta 2015 LVK:N KOKOONTUMISAJO Lauantai, 25. heinäkuuta 2015 HINTTOLAN OLYMPIALAISET Lauantai, 29. elokuuta 2015 VENETSIALAISET HAAPASAARESSA Lauantai, 26. syyskuuta 2015 VENEILYKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET Lauantai, 3. lokakuuta 2015 1. VENEIDEN NOSTO Lauantai, 17. lokakuuta 2015 SYYSTALKOOT HAAPASAARESSA Lauantai, 24. lokakuuta 2015 2. VENEIDEN NOSTO Lauantai, 14. marraskuuta 2015 SYYSKOKOUS Lauantai, 28. marraskuuta 2015 LVK PIKKUJOULUT 10 PURTILO PURTILO 11
Toimihenkilöt 2015 Johtokunta 2014 2015 Kommodori Asko Korhonen asko.korhonen08(at)gmail.com 0400 699 341 Giro II Varakommodori Reino Halonen reino.halonen(at)mediataloesa.fi 044 736 0355 Laguna Tukikohta-isäntä Kimmo Kokkonen jarvenpaanfillarihuolto(at)elisanet.fi 0400 357 853 Tavitar Satamakapteeni Jorma Mälkiä jorma.malkia(at)gmail.com 040 737 7894 Carina Taloudenhoitaja Pauliina Niiranen pauliina.niiranen4(at)gmail.com 050 422 1145 Kyyti-Poika Kirjanpitäjä Asta Aalto Sihteeri Johanna Haarala haarala.johanna(at)gmail.com 044 200 7467 m/s Rapaluoto Katsastusvastaava Aronen Jari-Pekka aronen98(at)gmail.com 044 048 8759 Orion Katsastajat Aki Leino aki.leino(at)salpaus.fi 0400 699 106 Siku Hemmo Järvinen hemmo.jarvinen(at)salpaus.fi 044 561 9634 Aqua Blue Seppo Hakala seppo.hakala(at)spkoti.fi 044 544 4986 Romuna Webmaster Ville Haarala masterlvk(at)gmail.com 044 325 8804 m/s Rapaluoto KOMMODORI Asko Korhonen asko.korhonen08(at)gmail.com 0400 699 341 Giro II JÄSENET Ville Haarala tmi.villehaarala(at)gmail.com 044 325 8804 m/s Rapaluoto Kimmo Kokkonen jarvenpaanfillarihuolto(at)elisanet.fi 0400 357 853 Tavitar Timo Poikolainen Sundori Jorma Mälkiä jorma.malkia(at)gmail.com 040 737 7894 Carina Aki Leino aki.leino(at)salpaus.fi 0400 699 106 Siku Hemmo Järvinen hemmo.jarvinen(at)salpaus.fi 044 561 9634 Agua Blue Kari Silvonen kari.silvonen(at)hotmail.com 040 760 3940 m/s Aarne Jarmo Halme jarmo.halme(at)pp.inet.fi 0400 840 146 Kyyti-Poika VARAJÄSENET Jani Lehtisuo jani.lehtisuo(at)gmail.com 0400 664 298 Rose Johanna Haarala haarala.johanna(at)gmail.com 044 200 7467 m/s Rapaluoto Pauliina Niiranen pauliina.niiranen4(at)gmail.com 050 422 1145 Kyyti-Poika Reino Halonen reino.halonen(at)mediataloesa.fi 044 736 0355 Laguna Mika Halme mika.halme(at)nelonenmedia.fi 040 773 2611 m/y Concurs Esa Koskinen esa.koskinen(at)live.fi 0400 883 591 Stella Polaris 12 PURTILO PURTILO 13
Tiedotuksia MUISTI- LISTA KATSASTUKSET 2015 Katsastuksia tehdään Niemen satamassa molempina veneiden laskupäivinä la 9.5 ja 23.5. koko päivä. Katsastajat ovat tavattavissa Niemen satamassa LVK:n kerhokopin läheisyydessä. Heidät tunnistaa liivistä, jossa on LVK:n logo ja merkintä KATSASTAJA. Nämä vain käteismaksulla: veneiden laskut ja nostot, katsastus sekä peräliput ja viirit katsastajilta. Veneiden laskut keväällä 2015 ovat 9. Ja 23.5. Laskut alkavat Marinan puoleisesta päästä. Ensiksi laskettavien veneiden kipparit, olkaapa paikalla jo klo 7:00. LVK:n pankkitilinumero NORDEA FI52 1519 3000 0001 05 Jäsenmaksu vuonna 2015 on 90. HAAPASAARI KUTSUU KATSASTUSILLAT Niemen satamassa kesäkuun jokaisena maanantaina klo 18:00 alkaen. KATSASTAJAT Jari-Pekka Aronen Katsastusvastaava 0440-488759 Seppo Hakala Katsastaja 044-544 4986 Aki Leino Katsastaja 0400-699 106 Hemmo Järvinen Katsastaja 044-561 9634 KATSASTAJA Muista ilmoittaa osoite-, puhelinnumero- ja alusmuutokset taloudenhoitajalle pauliina.niiranen4@gmail.com Katsastuspäivät ja -maksut: Katso erillinen ilmoitus vieressä. Yleisiä katsastusaikoja toivotaan noudatettavan, jolloin katsastusmaksu on 20. Muuna aikana pyydetystä katsastuksesta veloitetaan lisäksi katsastajan matkakulut. Oletko maksanut jäsenmaksusi? Jos olet päättänyt luopua jäsenyydestä, ole hyvä ja ilmoita taloudenhoitajalle. Palauta mahdollisesti hallussasi oleva Haapasaaren avain, niin saat maksamasi pantin takaisin. MUISTA ILMOITTAUTUA SATAMAKAPTEENILLE Kaupunki muistuttaa veneilijöitä siitä, että välttyäkseen sanktioilta veneilijän tullessaan LVK:n hallinnoimaan osaan Niemen satamaa, on hänen tehtävä ilmoitus satamakapteeni Päivi Hämäläiselle 050 559 4278 kiinnittymisestä talvisäilytyspaikan edessä olevaan laituriin. Poikkeuksena on lyhyt, noin vuorokauden odotus penkalla / laiturilla veneiden nostojen yhteydessä, josta ilmoitusta ei tarvitse tehdä. 14 PURTILO PURTILO 15
Kuljetus J Lehtisuo Oy Vaihtolavakuljetukset Maa-aineskuljetukset 0400 664 298 Kesäravintola Reimari Ruokaa, juomaa, kauppa, a-oikeudet... Ravintola järven keskellä avoinna juhannuksesta alkaen TERVETULOA Pulkkilantie 634 17320 Asikkala puh. 0407251764 sähköpostiosoite: juha.eskola@pp.inet.fi 16 PURTILO PURTILO 17
OSTA TAI MYY VENETARVIKKEITA JA -VARUSTEITA LVK:n NETTISIVUILLA Lähetä ilmoituksesi ja kuvat sähköpostilla osoitteeseen: masterlvk@gmail.com TÄYSIN UUDISTUNUT! RANTATERASSI Päijänteen Rantapalvelu Oy Keskustan satama Vellamontie 4 19700 Sysmä Puhelin: 044 7123 050 info@rantaterassi.fi www.venekauppa.com JÄLKIMARKKINOINTI JA TALVISÄILYTYS TONTTILAN NOSTO JA KULJETUS www.tonttila.com Veneiden nostot ja laskut AMMATTITAIDOLLA (03) 7354 444 Jukka Virtanen 050 408 3663 Jukka Malmi 0500 935 820 Ota yhteyttä Tule käymään Janne Korhonen 044 591 5555 VÄÄKSY Jyrki Hatanpää 040 755 1324 LAHTI 18 PURTILO PURTILO 19
20 PURTILO PURTILO 21
Tarjous vain venekerhon jäsenille 339,- Taitto kolmonen Väri: Valkoinen Runkomateriaali: Alumiini Runkokorkeus: 36cm Vaihteisto: Shimano NExus 3 Jarrut: V-jarrut Vanteet: Alumiini 20 Renkaat: 20 Istuin: City musta Lisävarusteet: Dynamo Polkimet: Taitettavat Paino: 13,2kg Suositushinta: 449,00 TAITTO KOLMONEN Näppärä taittopyörä sopii moneen tilanteeseen. Kunnollinen taittopyörä taittuu kahdesta kohtaa, jotta se on riittävän pieni mahtuakseen vaikkapa veneeseen tai matkailuautoon. Taitettavuus ei kuitenkaa saa tarkoittaa huonoa ajettavuutta. Madisonin taittopyörän rungon lukitukset ovat tukevia ja se tekee ajosta vakaata. Saatavissa yksivaihteisena tai Shimano kolmivaihteisena. [ Tee tilaus 0400-357853 [ JÄRVENPÄÄN FILLARIHUOLTO Helsingintie 2, 04410 Järvenpää 09 8860 2408 ja 092922799 jarvenpaanfillarihuolto@elisanet.fi...täyden palvelun fillarihuolto 22 PURTILO