Pohjoisista valtarajoista valtakunnanrajoihin Voitto Valio Viinanen 1
Inarista Jäämereen johtavat valtarajat Isovuono eli Karlebotn Täyssinän raja (1595) Ruotsin ja Venäjän valtaraja Kallopää Paatsjoenniska Nammivaara Lapinkylien rajaa Inarinkylä Itä-Inari Näkymä Sovintovaarasta Ukon ylitse Inarijärvelle Nykyisiä pitäjänrajoja 2
Jäämereen johtava Ruotsin aluekäytävä Kun Täyssinän rauhan ehdot olivat tulleet eräiden johtavien hollantilaisten kartantekijöiden tietoon, niin varsin pian kiistanalainen yhteisalue merkittiin Ruotsin valtakuntaan kuuluvaksi kuten J. Hondius, A. Ortelius 1632, Von Norwegen vnd Schweden. Alkuperäinen kartta: Aineen kokoelma, Tornio Alkuperäinen kartta: Aineen kokoelma, Tornio. 3
Ruijan reitti Inarin Järvenpäästä Varangin Reisivuonoon Hilma Hastrup Eila Snellman Suomen valtio rakennutti 1890-luvulla Ruijan reitille Suolisjärven Järvenpäähän majatalon. Pororaito kulkee Inarissa muinaista Ruijan talvitietä Kyyneljärven jäällä; poroisäntä Emil Kaarret heinänajossa Järvenpään kentästä. Matkajänkä Etelä-Varangin Näätämön kylässä johtaa Reisivuonoon. Takana oikealla näkyy Näätämön kylän Palovaara Suomesta. Reisivuono tammikuun kaamoshämärässä. Väylä meren ulapalle johtaa tunturien välissä näkyvää sulaa pitkin. 4
Ennen tuntemattomia kivipyykkejä vanhalla Ruotsin ja Venäjän valtarajalla Ruotsin vallan aikana pystytetty kivipyykki Inarin Nammivaarassa 5
Valtarajan merkkiviittoja Koillis-Inarissa Hevospää Kohteen 1. ja 2. (Kallopäässä 2005) löysivät rajamiehet Jouni Liukkonen ja Pertti Sotaniemi, kohteen 3. (Pakanavaarassa) Jouni Liukkonen. 1 Kallopää Kallopään suuntaviisari osoittaa 30 km päässä näkyvän Nammivaaran kivipyykkiin. Näkymä Kallopään viittapyykiltä Pakanavaaraan 2 Kallopää Jouni Liukkonen tarkastelee 2005 Pakanavaarasta löytämäänsä vanhaa kivipyykkiä. Valtarajan merkki sijaitsee näköyhteydessä, noin 16 km etäisyydellä Kallopäästä. 3 6
Ruotsin ja Venäjän valtaraja johtaa Näätämöstä Varanginvuonon Pykeijaan (10) (9) Vanha kivipyykki Norjan Näätämön Urralás-tunturissa Näkymä Näätämön Urralás ta Pykeijan Urralás-tunturiin Jouni Liukkonen Jouni Liukkonen Urralás Oterneset eli Utternakin niemi Pykeijassa. A. V. Ervastin mukaan 1883 Pykeijassa tunnettiin siihen liittyvä rajaperinne. Pykeija Pertti Sotaniemi Pertti Sotaniemi 7
Urra-alkuiset (saamea) kivilatomusta merkitsevät paikannimet Taanassa, Uuniemessä ja Etelä-Varangissa. - Kohteet paikantuvat tavanmukaisesti muinaisille siita- ja valtarajoille 8 Saarihuiput, takana Urracohkka (8). Kandvikin pohjukkaa reunustavat Álda ja Álda-Ahkku - nimiset tunturimassiivit. Álda = uhripaikka. 9 Pykeijassa 10 Norjan Näätämössä Vanha kivipyykki Näätämön ja Paatsjoen kolttasiitojen muinaisrajalla Vätsärin selänteellä Norjassa 11 Urracohkka ~ Vardhaugen 6 Urralásis, Uuniemi, 7 Urracohkka, Uuniemi 8 Urracohkka, Uuniemi, 9 Urralás, Etelä-Varanki 10 Urralás, Etelä-Varanki, 11 Urracohkka, Etelä- Varanki, 12 Urracohkka, Etelä-Varanki, 13 Urralás, Etelä-Varanki Steinar Wikan 8
Lapinmaan jako 1751; Strömstadin rajasopimus Kesäisin Ruotsin Lapin asukkaat harjoittivat kalastusta ja laidunsivat porojaan Ruijan rannikolla. Vastavuoroisesti Norjan alamaisina ruijansaamelaiset saivat laiduntaa ja kuljettaa porojaan talvella Ruotsin Lapissa. Ruotsin vaatimukset Jäämeren rannikkoon jäivät lopulta sen verosaamelaisten oikeuksien varaan. Rajaneuvotteluissa Ruotsin tärkeimpänä tavoitteena oli varmistaa valtakunnalle toimiva Jäämeren-yhteys. Tanskan ehdoton vaatimus puolestaan oli edelleen pitää Ruotsi pois mereltä ja saada rajaksi Tenojoen vesistö. Tässä se onnistuikin. Ruotsi oli menettänyt suurvalta-asemansa suuressa Pohjan sodassa, eikä se saanut pidetyksi aluettaan Jäämereen asti, vaikka se viimeiseen saakka yritti tavoitella vielä Varangista valtamerisatamaa (Isovuono) itselleen. Lapinmaan yhteismaata alettiin nyt jakaa aikaisemmasta poiketen valtioiden valtaja voimapolitiikan lähtökohdista. Enää ei pidetty aikaisemman tavan mukaan perusteina lapinkylien keskinäisiä rajoja, vaan maiden välisiä valta- ja rajalinjoja yleensä vedettiin valtakuntien välillä kulloinkin vallinneiden voimasuhteiden mukaisesti. Strömstadin rajasopimus määritteli ensi kertaa historiassa rajankulun Lapinmaassa silloisen Tanska-Norjan ja Ruotsin välillä koko rajan matkalta eli aina etelästä Uumajan Lapista Tornion Lappiin ja Venäjän rajalle Golmmesoaiviin saakka. Erityisen tuhoisaa lapinkylien järjestykselle ja elämänmuodolle tulivat olemaan Jäämeren rannikon suuntaiset valta- ja valtakunnanrajat. Sulkeutuessaan ne kahlitsivat lapinkylät, jotka sen jälkeen eivät enää voineet harjoittaa ikivanhan tavan mukaan monipuolista luonnonvarojen käyttöä alueillaan. 9
Tanska-Norjan ja Ruotsin raja Tenojokeen Lapinkylien historialliset rajat Ylä-Lapissa 3 Inari. Maisema Jäkäläpäästä pohjoiseen 11 Vanhastaan Inarin lapinkylän nautinnat ulottuivat rajamaassa Inarijoen juoksuun asti. Strömstadin rajasopimuksen (1751) perusteella 1765 Ruotsin ja Tanska-Norjan raja määrättiin Tenojoen latvoilla seuraamaan Peltotunturista aloittavaa Rajajoen uomaa. 10
Ilmastotekijöiden merkitys sille, että Ruotsi menettää Koutokeinon alueen Kylmien ilmastojaksojen aikoina saamelaiset turvautuivat tavanmukaisesti vuodenkierrossa meren anteihin. Pitkään kestäneissä rajaneuvotteluissa 1740-luvulla norjalaiset käyttivät ilmastooloista johtuneita tekijöitä ja toisaalta Ruotsin heikkoutta taitavasti hyväkseen. He katsoivat muun muassa edukseen sen, että norjalaisruotsalaisen yhteisalueen lapinkylien asukkaat olivat maksaneet jo pitkään veroa ja kymmenyksiä Norjaan. 11
Kolmen valtakunnan rajapyykki Kilpisjärvellä Kilpisjärven kylä, Koltajärvi v. 2000. Suomen valtuuskunnan edustaja, yli-insinööri Pekka Tätilä kolmen valtakunnan rajapyykillä. Kuvat Tätilän kokoelmasta. Rajapyykin Kilpisjärvelle pystyttivät Venäjä (edusti Suomea) ja Norja vuonna 1897. Ruotsi ei hyväksynyt rajasopimusta. Osalliseksi kolmen valtakunnan rajapyykkiin se tuli 1901. Vuoden 1896 97 rajankäynnistä Kilpisjärvellä rajakomissiossa Suomen edustaja, yli-insinööri Otto Savander kirjoittaa: 23. elokuuta [1897] saavuimme matkan päähän Koltajärven rannalle, missä rehevä lehtimetsä peitti leirin pohjoispuolella olevan Mallan etelärinteen.. Viimeinen eli kolmen valtakunnan pyykki tulee Koltajärveen. Sen paikka oli määritelty järven rannalle asetettujen pienempien pyykkien kautta. Järveen rakennettiin kivistä pieni saareke, johon kolmen valtakunnan pyykki N:ro 294 pystytettiin. Ruotsin puolelta ei ollut edustajaa, vaikka määräysten mukaan edustajan olisi pitänyt sieltä olla mukana. Nykyinen rajapyykki on vuodelta 1926. Suomen ja Norjan rajankäynnin valtuuskunnat kolmen valtakunnan pyykillä v. 2000. Vas. Stefan Gustafsson Ruotsi, Trond Olav Vassdal (N), Matti Sandqvist (Suomi), Pekka Tätilä, Jarmo Ratia, Knut Ole Flåthen, John H. R. Naustdal ja Risto Nuuros. 12
Ruotsin ja Tanska-Norjan rajankäynti 1764-66 Kilpisjärveltä Pitsusmarastoon (läh. Golmmesoaivia) Inari, Peltotunturi. Rm. 342. Enontekiö, Possuvaara Tenosta etelään raja käytiin 1766 vanhaa Utsjoen ja Varangin lapinkylien rajaa rajamerkkeinä HARRIMATSKAIDI, POLMATTJAURI, WUOMAWARAST (nyk. Urroaivi) ja PITSUSMARAST. Rajaa ei voitu kiinnittää Golmmesoaiviin, joka kuului Venäjän intressipiiriin. Utsjoki, Nuorgam Rm. 343, 1766. Raja erkanee siinä, missä Skoarrajohka laskee Tenojokeen. Utsjoki, Urroaivi. Rm. 347, 1766 Wuomawarast ~ Vuomaavaara merkitsee peuranpyyntipaikka. 13
Lapinkylien vuodenkierrosta rajasulkuun Rm. 338, v. 1765, Fredrik 5. Enontekiö, Palokorsa, N-J. Sara Strömstadin rajasopimuksen mukaan saamelaisilla säilyi oikeus liikkua maasta toiseen. Lappekodisilli antaa tarkat säännökset saamelaisväestön oikeuksista jutaa puolin ja toisin uuden rajan yli toiseen valtakuntaan, Ruotsin saamelaisten kesäksi Norjaan, Norjan saamelaisten talveksi Ruotsiin. Lisma, koutokeinolaisten vanha porokylä Rajasulku 1852. (Venäjän ja Norjan kesken) 14
Suomen yhteys Ruotsiin päättyy Haminan rauhassa 1809 Suomen sota päättyi Ruotsin ja Venäjän solmimaan Haminan rauhaan; rauhansopimus allekirjoitettiin 17.9.1809. Ruotsin asema rauhanneuvotteluissa oli heikko. Mutta toisaalta sen pyrkimyksiä edisti Venäjän halu päästä nopeasti sopimukseen (Napoleonin uhka). Pohjoisessa raja jätettiin Tornionjokeen, vaikka venäläisten alkuperäinen, suomalaiseen asutukseen perustuva vaatimus oli vetää raja lännessä Kainuunjokeen (Kalix-) asti. Ruotsin Länsipohjan läänistä Venäjän keisarikuntaan tulivat Tornionlaakson pitäjien itäiset osat, Kemin Lappi sekä Tornion Lapin itäiset osat (1766 käytyä) Norjan rajaa vasten Nykyisen Enontekiön KOLTAPAHDASTA Utsjoen itäiseen rajapisteeseen PITSUSMARASTOON (rm. 348) eli käytännössä Golmmesoaiviin asti. Suomen ja Ruotsin rajankäynti 1810 11. Osakopio kartasta: Hermelin, S. G. 1797, Charta öfver Wästerbottn och Svenske Lappmarcken. Karttakeskus 15
Venäläis-norjalaisen yhteisalueen jako 1826 The Russian dominions In Europe Reduced chiefly, from the great Map of Russia, in 107 Sheets. Kartan on piirtänyt ja translitteroinut L. Hebert; kaiverrus: Thomson & Hall. London 1813. Julkun kokoelma, Haukipudas. Lapinmaan suuri, kolmen kuninkaan yhteisveromaa oli supistunut Knäredin rauhan (1613) jälkeen enää kolmea ortodoksista kolttasiitaa käsittäväksi venäläis-norjalaiseksi yhteisalueeksi, Fællestistrikter. Ruotsin ja Venäjän eli kahden kruunun yhteisveroalueet siirtyivät kaikki Suomen sodan jälkeen Haminan rauhassa 1809 Venäjän haltuun. Aluksi niitä verottivat sekä Venäjä että Suomi, mutta vuodesta 1814 lähtien sieltä kantoivat veroja yksinomaan enää Suomen viranomaiset. Yhteisalueella Näätämön, Paatsjoen ja Petsamon koltilla oli lapinkylissään laaja, itsenäinen kyläkokouksien käyttämä päätösvalta. Hallinnollisesti kolttasiitat kuuluivat Venäjään, Arkangelin kuvernementin Kuolan piiriin, jonka aluehallintoon myös koltat valitsivat siitan kokouksen päätöksellä edustajansa. Näätämö ja Paatsjoki olivat kuitenkin maksaneet 1600-luvulta lähtien enemmän veroa Tanskan kuninkaalle, kuin Venäjän tsaarille. 1700-luvulla yhteisalueen kolttasaamelaiset yrittivät päästä vapaaksi Norjalle suoritettavasta verosta. 16
Rajaviittoja Ruotsin Länsipohjan rajalla 1700-luvulta Abiel Rauhala osoittaa Jerisjärvellä kivilatomuksesta viittapaalun reikää. Inarin Suolisvuonon pohjassa ehyenä säilynyt viittapyykki. Ruotsille, joka ei ollut kyennyt saavuttamaan Strömstadin rajasopimuksessa tavoitteitaan, tuli intressi puolustaa jäljellä olevaa osaa Täyssinän rauhassa saavuttamastaan pohjoisesta valtaetupiiristään sekä Tanska-Norjaa että Venäjää vastaan. On täysin loogista, että Ruotsi merkitsi 1700- luvun loppupuolella maastoon yksipuolisesti valtaalueensa rajaa Golmmesoaivista lähtien venäläisnorjalaista yhteisaluetta vasten. S. G. Hermelin 1797 Vastaavalla tavalla Ruotsi viitoitti Länsipohjassa vanhaa Lapin rajaa ainakin Jerisjärveltä etelään, todennäköisesti myös Inariin päin Vaskojoen latvoille. 17
Ruotsi-Norjan ja Venäjän rajankäynti 1826 LR/Jyrki Ojala Golmmesoaiviin rakennettiin suuri kivipyykki. Rajamerkin sydänkiveen hakattiin Venäjän tsaarin Nikolai I nimikirjaimet ja vaakunamerkki, vastaavasti toiselle puolelle tuli Ruotsi- Norjan kuninkaan Carl XIV Johanin tunnus, etunimen kirjain C, järjestysluku XIV ja kruunuvaakuna, ja näiden alle sydänkiven molemmille puolille kaiverrettiin vuosiluku 1826 ja pyykin numero 349. Pietarin sopimuksen mukaisesti rajankäynti toimitettiin maastossa kesällä 1826. Rajaa vedettiin Golmmesoaivista etelään. Lähtöpisteen jälkeen Näätämön alueelle pystytettiin neljä rajapyykkiä, joiden numerointi on edelleen sama. Rajapyykki n:o 350 GUELLEBASTAMVARA, 351 BOLOM-OIVE Palovaara Näätämöjoen eteläpuolella, 352 DOBBELJAURE ja 353 REISA-GORA. Näillä viidellä rajapyykillä valtuuskunnat määrittelivät 60 kilometriä rajaa Näätämön lapinkylän halki Golmmesoaivista Rajapäähän. Ruotsi-Norjan ja Venäjän rajasopimuksessa ei otettu huomioon Strömstadin sopimuksessa mm. suomensaamelaisille määriteltyjä oikeuksia ja etuja yhteisalueella, mutta ruijansaamelaiset jatkoivat edelleen suurten porolaumojensa laiduntamista Suomen puolella. Suomen ja Norjan väliset pitkään jatkuneet, tuloksettomat neuvottelut olivat edelleen jumittuneina, kun v. 1852 Venäjän keisari Nikolai I määräsi rajasulun, mikä tuli samana vuonna voimaan molemminpuolisena. 18
Piirteitä Ruotsi-Norjan ja Venäjän rajankäynnistä Suomen ja Norjan rajaa käytiin Rajapäästä Rm. 353 ennen tuntematonta linjaa Rajavaaraan ja edelleen Paatsjoen Nautsiin, johon pystytettiin Rm. 354. Tällä osuudella raja kiinnitettiin pyykittämättä ennen tuntemattomilla rajapaikannimillä. Näin liitettiin Norjaan Surnupäistä (Tsjaarnevara) lähtien Itä-Inarin kyläalueelta Paatsjokeen rajautuva Norjanniemi. Rajankäynnin raportissa todetaan, että Venäjän ja Suomen raja on kohtaava Muotkavaarassa, joka sekin oli ennen tuntematon rajapaikka. Venäjän ja Norjan raja käytiin Paatsjoella Boris Gleb'in kirkolle ja sieltä tunturiselänteen ylitse Paatsjoen ja Petsamon kolttakylien siitarajalle Jaakopinjoelle (Grense Jacobselv). Venäläis-norjalaisen yhteisalueen rajankäynnissä määrätyt rajamerkit ja rajapaikat Golmmesoaivista Paatsjoen suulle asti. Piirros vesistökarttaan: Steinar Wikan, Norja. 19
Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän rajankäynti vanhalla Lapin rajalla 1929-30 Ruotsin vallan perintönä Suomen ja Venäjän raja oli epäselvä, mistä aiheutui riitaisuuksia raja-alueella. Vuonna 1829 Suomen ja Venäjän välillä ryhdyttiin rajankäyntiin. Hallitsijan ja Suomen senaatin ohjeiden mukaan raja oli vedettävä Oulun läänin ja Arkangelin kuvernementin välille Maanselästä Paatsjoelle Norjan rajaan. Täyssinän rajasopimuksen mukaisesti rajan tuli noudattaa Lapin rajaa. Toimitus aloitettiin Lapin rajalla Kuusamon Näränkövaarasta. Rajankäyntiä jatkettiin seuraavana kesänä 1830 Kuolajärven itäisimmästä pisteestä Watimeoivi, jonne pystytettiin rajapyykki N:o 84. Seuraavina rajapaikkoina olivat mm. Nuortti- ja Korvatunturi, Talkkuna- ja Suorsapää sekä Konnostunturi. Sieltä rajaa käytiin Hänen Keisarillisen Majesteetin armollisesti määräämälle päätepisteelle N:o 94 Mutka-Waaraan (Muotkavaara) Kartassa osoitetaan pisteviivalla nykyinen valtakunnanraja Paatsjoella poikettiin rajankäynnissä vanhalta Inarin rajalta, kun siellä leikattiin Nautsin kulma Inarista Norjan ja Venäjän hyväksi. Tällä tavalla siis vuosina 1826 ja 1830 toimeenpantujen rajankäyntien tuloksena Venäjä sai vietyä rajan Nautsissa Paatsjoen poikki Muotkavaaraan ja sille tuli vanhastaan Inariin kuulunut Rajakoski. 20
Inarin itärajan kehitysvaiheet vuoteen 1920 Kolmen valtakunnan rajapyykki Muotkavaarassa 1898 nähtynä Venäjän sektorilta. Rajan kunnostajia Suomesta, Norjasta ja Venäjältä. Kuva E. Wessel; Steinar Wikanin kokoelma, Norja. Pohjakartta: Wikan, Steinar 1995, Grensebygda Neiden. Täydennetty (VVV): Viinanen, Voitto Valio 2002, Inarin rajahistoria I. 21
Virheellistä karttatietoa Suomen ja Norjan rajasta Suomen rajavaltuuskunta komissiomaanmittari A. Berger, taloustirehtööri Nils Ekströmin ja tullihoitaja Hildebrand eivät ehtineet määräajassa rajankäyntiin Golmmesoaivin ja Paatsjoen väliselle osuudelle. Ilmeisesti komissiomaanmittari Berger määritteli rajan ja sen kiintopisteet Suomen karttatiedostoon Hermelinin kartan mukaisesti vanhalle Ruotsin rajalle. Norjan vastainen raja merkittiin Koillis-Inarista Suomen karttoihin liikaa länteen siten, että Rajapää sijoittui Länsipohjan lääninrajan pisteeseen Semekurttaan, lähelle Sevettijärveä. Rajapään virhepoikkeama karttakoordinaatistossa oli 22 km. Kului 70 vuotta ennen kuin Suomen ja Norjan valtakunnanraja saatiin kartoitettua 1896 97 rajankäynnissä. Silloin oltiin tyytyväisiä rajankäynnin tuloksiin: J. E. Rosberg, joka oli Helsingin yliopiston ensimmäinen maantieteen professori, kirjoitti näin: Vertailtaessa vanhoja, ennen vuotta 1896 julkaistuja, sekä uudempia karttoja toisiinsa näkee, että Koillis-Inari on saanut melkoisen lisäyksen 98 km² maata Ruijan kustannuksella. Lapin Tiepiirin kokoelma. Suomen suuriruhtinaskunnan pohjoisosa; Georg von Alfthanin hydrografinen kartta vuodelta 1860. Alfthanin kartassa Suomen ja Norjan raja on edelleen Koillis-Inarin kohdalla työntyneenä liikaa länteen, ja Inarijärven muoto on taantunut siinä Wahlenbergin kartan mukaiseksi. 1896 97 toimitetussa rajankäynnissä Suomen ja Norjan rajaseutu kartoitettiin, ja Suomen karttakuva saatiin Koillis-Inarissa kohdalleen (Osakopio yleiskartasta A4). 22
Inarin Paatsjoen alueluovutus 1947 Neuvostoliitolle 1947 luovutettu Niskakosken Jäniskosken alue. Kartta v:lta 1946. Neuvostoliiton vaatimusten perusteella 1947 Suomen valtio luovutti sille 1,3 miljardin markan osahyvityksenä noin kuuden miljardin markan arvoisiksi lasketuista ns. saksalaissaatavien korvaussummasta Rajakosken lähelle ulottuvan Inarin Paatsjoen alueen ja Inarin vesivoiman. Paatsjokea ympäröivän 176 neliökilometrin maa-alueen lisäksi Neuvostoliitolle luovutettiin Suomen valtionvaroin jälleenrakennettu Jäniskosken vesivoimalaitos ja Niskakoskeen rakennettu säännöstelypato. Inarista luovutetulla alueella Paatsjoessa oli viisi muutakin koskea. J.O. Söderhjelm 1970, Kolme matkaa Moskovaan. Paatsjoki kääntää uomansa Virtaniemen taakse Venäjällä. Ennen sotia Virtaniemen matkailumaja Inarissa oli kansainvälinen matkailun ja urheilukalastajien tukikohta. Englantilaiset perhokalastajat luokittelivat Paatsjoen yläjuoksun forellin onginnassa Euroopan parhaaksi joeksi. 23
Kiitokset kenttätyön onnistumisesta Lapin rajavartiosto/ivalon rajavartioalue Raja-Joosepin, Virtaniemen, Näätämön ja Nuorgamin rajamiehet Rovaniemen vartiolentue rajalentäjät Kansanperinteen tallentajat Nellimin, Näätämön, Vätsärin, Sallivaaran, Kuivasalmen, Pokan poromiehet 24