Yhdysvallat P e k k a S i v o n e n J u h a - A n t e r o P u i s t o l a Strategian laitos Yleiskuva Maailma ei ole vuonna 2030 enää yksinapainen siinä mielessä kuin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Yhdysvaltain ylivoimaisen hallitseva johtoasema saavuttaa kulminaatiopisteensä jo kaksikymmentä vuotta aiemmin. Tärkeimmät tähän vaikuttavat tekijät ovat ensinnäkin maan ajautuminen umpikujaan Irakin sodassa, mikä johtaa pitkittyvään, tuskalliseen vetäytymiseen sisällissotaan ajautuneesta maasta 2010-luvulla. Toisekseen Yhdysvaltain unilateralistisen ulkopolitiikan aiheuttama liittolaisten osittainen siirtyminen maan harjoittamaan politiikkaan nähden kriittisemmälle kannalle. Kolmanneksi kansainvälisen vastavoiman nousu osin Venäjän vahvistumisen, mutta ennen kaikkea Kiinan jatkuvan talouskasvun sille muodostaman suurvalta-aseman vuoksi. Vuonna 2030 Kiinan bruttokansantuote on noussut samalle tasolle Yhdysvaltain kanssa, ja maa on panostanut pitkäjänteisesti sotilaallisen voimansa vahvistamiseen. Neljänneksi Yhdysvaltain nykyinen velkavetoinen, voimakkaan alijäämäisiin liittovaltion budjetteihin perustuva julkinen talous ei voi jatkaa näillä lähtökohdilla edes koko 2010-lukua, puhumattakaan siitä että näin voisi jatkua vuoteen 2030. Yhdysvalloilta yksinkertaisesti loppuvat rahoituskeinot jatkaa sitä globaalia dominanssipolitiikkaa, jonka tuloksena maan sotilasmenot ovat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla noin puolet koko maailman sotilasmenoista. Tähän ei ole pitkällä tähtäimellä talouspoliittisia, sisäpoliittisia, eikä lopulta kansainvälispoliittisiakaan edellytyksiä. Vuonna 2030 Yhdysvaltain ulkopolitiikan perustavoitteet ja perustekijät ovat hyvin samankaltaiset kuin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta keinovalikoima ja yleinen toimintamalli on sopeutunut muuttuneisiin olosuhteisiin. Yhdysvallat lähtee vuonna 2030 edelleen siitä, että maan asemaa johtavana suurvaltana ei sallita kyseenalaistaa. Yhdysvalloilla on tuolloin edelleen täysin ainutlaatuinen kyky sotilaallisen voiman maailmanlaajuiseen projisiointiin, ja poliittinen valmius tehdä tätä koskevia päätöksiä. Maa on kuitenkin tuolloin ottanut opikseen yllä kuvatuista haasteista voima-asemalleen, ja orientoitunut uudelleen seuraavasti. Ensinnäkin Afganistanin ja varsinkin Irakin sotien kokemukset ovat nostaneet interventioihin ryhtymisen kynnystä amerikkalaisessa päätöksenteossa. Interventioiden toteuttamista leimaa aiempaa parempi suunnittelu, pyrkimys riittävään 24 Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden ennakointia vuoteen 2030
voimankäyttöön ja tilanteiden jälkihoidon varmistamiseen. Toisekseen Yhdysvallat pyrkii tuolloin välttämään unilateralistisen politiikan ylilyöntejä, ja tässä tarkoituksessa arvostaa uudella tavalla laaajoja kansainvälisiä yhteisymmärryksiä ja YK:ta kansainvälisten kriisien hoitamisessa. Ja kolmanneksi Yhdysvallat panostaa uudella vakavuudella pysyvien liittosuhteiden järjestelmään, jota myös pyrkii rakentamaan entistä toimivammaksi ja keskinäisriippuvaisemmaksi. Coalitions of the willing politiikan yksipuolinen ote ei ole enää sellaisessa asemassa Yhdysvaltain toimintamallissa kuin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Myös sisäpoliittiset muutokset Yhdysvalloissa suosivat yhteistyöhakuista ulkopolitiikkaa. Liittolaispolitiikka Irakin sota kehittyy Yhdysvaltain kannalta yhä tukalammaksi, ja johtaa sen vetäytymiseen sisällissotaan joutuvasta maasta 2010-luvulla. Samanaikaisesti myös muut haasteet Yhdysvaltain kyvylle säännellä globaalia turvallisuuskehitystä nousevat vahvasti esille, ja muodostavat aikakautta jäsentävää merkitystä aina vuoteen 2030 saakka. Tällaisia ovat mm. terrorismin pysyminen laajakantoisena haasteena koko läntiselle maailmalle, Iranin kyky hyötyä Irakin ja Afganistanin ongelmista, sekä Pohjois-Korean romahtaminen ja Koreoiden yhdistyminen 2020-luvulla. Iran onnistuu ydinaseen hankinnassa 2010-luvulla, ja pysyy Yhdysvaltain tärkeimpänä vastustajana Lähi-idän suuralueella. Tämä korostaa entisestään ydinaseproliferaation ja laajemminkin joukkotuhoaseiden leviämisen vastustamista Yhdysvaltain ulkopolitiikassa. Yhdysvaltain haasteista ehkä keskeisimmäksi muodostuu kuitenkin Kiinan nousu todelliseen suurvalta-asemaan, ja bruttokansantuotteeltaan Yhdysvaltain rinnalle vuoteen 2030 mennessä. Kokonaiskuvaa täydentää Venäjän tasainen sotilaallinen vahvistuminen ja asemoituminen Yhdysvaltain strategiseksi haastajaksi varsinkin aseiden ja sensitiivisen teknologian vientipolitiikkansa vuoksi. Kaikki tämä rakentaa Yhdysvaltain liittolaispoliittiset lähtökohdat uudelleen 2010- ja 2020-luvuilla. Yhdysvallat palaa arvostamaan uudella tavalla institutionalisoituja, pysyviin organisaatiomalleihin nojaavia liittosuhderatkaisuja. Tämän myötä Naton merkitys korostuu Yhdysvaltain suurvaltapolitiikan kokonaisuudessa, ja Natoa uudistetaan kohti todella globaalia liittosuhdejärjestelmää. Osana tätä Nato rakentaa formaalin sopimussuhdejärjestelmän globaalin toimintatason hallintaan, eräänlaisen PfP plus -mallin joka etenee tästä aivan uudentyyppiseksi assosiaatiojäsenyysjärjestelyksi. Tällä tavoin Naton toimintaan sidotaan sopimuspohjaisesti Japani, myöhemmin Koreana tunnettu nykyinen Etelä-Korea, Australia, Uusi Seelanti ja lopulta (palestiinalaisvaltion tultua perustetuksi) myös Israel. Kaikki tämä korostaa Yhdysvaltain politiikassa liittokuntarakenteiden merkityksen renessanssia, coalitions of the willing tyyppisen ad hoc -koalitiomallin kustannuksella. Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden ennakointia vuoteen 2030 25
Terrorismin vastainen taistelu ja Lähi-idän suuralue Maailmanlaajuinen terrorismin vastainen taistelu ei ole enää tarkastelujakson lopulla niin keskeisessä asemassa kuin millaisena se Yhdysvaltain ulkopolitiikassa vielä George W. Bushin kauden lopullakin nähdään. Yhtäältä tähän muutokseen vaikuttaa lisääntyneiden panostusten myötä saavutettu ja saavutettava menestys tässä taistelussa: terrorismin elintilaa ajetaan ahtaammaksi. Toisaalta muutokseen vaikuttaa Yhdysvaltain nykyisen hallinnon pyrkimys myös poliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä korostaa terrorismin vastaisen sodan keskeisyyttä. Tämä pyrkimys tuskin tulee korostumaan näin voimakkaasti enää tarkastelujaksolla nykyisen hallinnon jälkeen. Tähän liittyen Yhdysvallat siirtyy myös varovaisemmalle linjalle interventiopolitiikkansa suhteen. Uusiin Irakeihin ei ole varaa. Tästä huolimatta ääri-islamilaiseen liikehdintään kytkeytyvä kansainvälinen terrorismi säilyy tarkastelujaksolla vakavana uhkana, jota leimaa eri ryhmittymien keskinäinen verkostoituneisuus. Tähän vaikuttaa islamilaisen maailman peruspiirteiden säilyminen ennallaan vuosikymmenestä toiseen. Kulttuuriset jännitteet länsimaiden ja jyrkän tulkinnan islamilaisuuden välillä ovat yksi aikakautta jäsentävä piirre. Yhdysvaltain sijasta vakavimmat ääri-islamilaiset iskut kohdistuvat kuitenkin tarkastelujakson ajan Länsi-Eurooppaan ja Venäjälle, eivät Yhdysvaltoihin. Tähän vaikuttaa kolme tekijää: 1. Länsi-Euroopan maissa ja Venäjällä on suuria muslimivähemmistöjä, kuten myös vahva muslimivähemmistön vähemmistö radikalisoimassa niitä. Sen sijaan Yhdysvalloissa ei ole, mikä tekee sisäisen turvallisuuskontrollin tämän uhan suhteen Yhdysvalloille jatkuvasti helpommaksi. 2. Ääri-islamilaiset kokevat Länsi-Euroopan ja Venäjän yhteiskuntien sekularisoituneen arvomaailman hyvin vieraaksi. 3. Yhdysvaltain läsnäolo Lähi-idässä heikkenee 2010- ja 2020-lukujen aikana, mikä tekee maasta vähemmän houkuttelevan maalin. Irakin ajauduttua sekasortoon, sisällissotaan ja hajautumiseen Yhdysvaltain epäonnistuneen sotaretken tuloksena amerikkalaisten into puuttua alueen tapahtumiin laantuu selvästi jo 2010-luvulla. Palestiinalaisvaltion perustamisprojekti kuitenkin onnistuu Yhdysvaltain tuella. Demokratian juurruttaminen alueelle laskee Yhdysvaltain tavoitelistalla sitä mukaa, kun käy ilmi miten vapaiden vaalien pitäminen johtaa nimenomaan länsivastaisten ääriainesten menestymiseen. Näin on tapahtunut ja tapahtuu Libanonissa, palestiinalaisalueella ja Irakissa, ja tapahtuisi demokratisoitumisen myötä Egyptissä, Saudi-Arabiassa ja Jordaniassa. Ideologisoivan ulkopolitiikan ja sekä taloudelliset että poliittiset voimavaransa ylittävän sitoumus- ja puuttumispolitiikan johtaessa vakaviin takaiskuihin Yhdysvallat suuntautuu tarkastelujaksolla uudelleen perinteisempään, realistisen tradition 26 Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden ennakointia vuoteen 2030
mukaiseen ulkopoliittiseen orientaatioon. Maa käy siis myös jatkossa läpi jo tähän asti tutuksi tullutta heiluriliikettään näiden poolien välillä: kun muistot edellisen turvallisuuspoliittisen ylisitoutumisen huonoista kokemuksista haalistuvat, nousee houkutukseksi tehdä uudelleen sama virhe. Irakin ja Afganistanin kokemukset johtavat kuitenkin avoimen interventiopolitiikan suurimpien riskien karttamiseen tarkastelujaksolla. Yhdysvallat ei kuitenkaan käänny sisäänpäin, vaan jatkaa aktiivisella ja globaaliin johtajuuteen pyrkivällä linjalla. Terrorismin vastainen maailmanlaajuinen toiminta kanssa sopii hyvin yhteen uuden ulkopoliittisen realismin kanssa. Korostuvathan terrorismin kitkemisessä salaiset ja puolisalaiset viranomaisoperaatiot tiiviissä kansainvälisessä yhteistyössä muiden uhattujen valtioiden kanssa. Avoin asevoiman käyttö ei siis mitenkään monopolisoi tätä toimintakenttää. Suoran sotilaallisen toiminnan osalta Yhdysvallat painottaa tällä saralla 2010-luvulta alkaen liittosuhteiden tärkeyttä ja liittolaisten tukemista, rajoitettuja operaatioita ja täsmäiskuja. Taloudellinen kehitys Yhdysvaltain suuri panostus teknologiseen tutkimus- ja kehitystyöhön, maan joustava yhteiskunta- ja talousrakenne sekä vitaalinen väestönkasvu takaavat vahvan keskimääräisen talouskasvun tarkastelujaksolla. Tähän perustaan ja liittosuhdejärjestelmäänsä nojautuen Yhdysvallat pysyy maailman tärkeimpänä poliittisena ja taloudellisena vaikuttajana. Yhdysvaltain julkisen talouden suuren velkaantumisen myötä kuitenkin koetaan 2010-luvulla talouskriisi, jonka myötä maa orientoituu kestävämmän taloudenpidon pohjalle ja ottaa opikseen kiinalaisen velkakirjarahoituksen riskeistä. Tätä vaihetta seuraa maan uusi vahva ja pitkä taloudellisen kasvun kausi, joka on leimallisesti teknologiavetoinen. Vetytalous yleensä ja polttokennotekniikka erityisesti, kuten myös perinteisen ydinvoiman uusi tuleminen, vähentävät tarkastelujakson lopulla maan 2020-luvulla ennätykselliseksi kasvavaa riippuvuutta tuontienergiasta. Samalla ne täyttävät amerikkalaista lupausta taistella kasvihuoneilmiötä vastaan uuden teknologian, ei päästökaupan, keinoin. Nanoteknologinen vallankumous murtautuu esiin. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus Yhdysvalloissa, maailmantalouden riskit ja alueelliset sodat ovat kuitenkin kehityksen jatkuva uhka. Sotilaallinen suorituskyky Yhdysvallat säilyttää sotilaallisen ylivoimansa tarkastelujakson ajan. Irakin sodan pitkittyminen vaarantaa Yhdysvaltain asevoimien kehitysohjelmien suunnitellun toteuttamisen. Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden ennakointia vuoteen 2030 27
Tarkastelukaudella mikään valtio ei kykene vakavasti haastamaan Yhdysvaltain sotilaallista ylivoimaa. Sotilaallisten uhkien katsotaan enenevissä määrin olevan eivaltiollisten toimijoiden asymmetrisellä sodankäynnillä aiheuttamia. 1 Yhdysvaltojen liittolaisten kyky käydä konventionaalista sotaa yhdessä USA:n joukkojen kanssa heikkenee. Osin erikoisjoukkojen käyttöä lisäämällä ja osin liittolaisten avulla Yhdysvallat lisää epäsuoraa vaikustaan intressialueillaan ilman että USA:n asevoimien läsnäolo tulee liian näkyväksi. 2 Asevaikutuksen asemesta tavoitteisiin pyritään entistä enemmän informaatiosodankäynnin avulla. Yhdysvallat pyrkii säilyttämään teknologiaetumatkansa muuhun maailmaan nähden ja kyennee tähän tarkastelujakson ajan. Erityisesti tämä korostuu avaruuden hyötykäytössä ja hallinnassa. Yhdysvaltain asevoimien tukikohtaverkostoa kehitetään. Kylmän sodan aikainen kiinteä tukikohtaverkko keventyy ja niihin pysyvästi sijoitettujen joukkojen määrä laskee. Tukeutumisverkoston (maalle ja merelle sijoitetut tukikohdat) kehittämisen tavoitteena on mahdollistaa nopea maailmanlaajuinen joukkojen keskittäminen. 3 Samalla Yhdysvallat jatkaa asevoimien globaalia vähemmän näkyvää läsnäoloaan ja osittain siirtyy alueille, joissa se ei ole traditionaalisesti toiminut kuten Afrikkaan. Miehittämättömien ja ainakin osittain autonomisten asejärjestelmien määrä kasvaa voimakkaasti, vaikka kaikkia nykyisiä tavoitteita ei saavutettaisikaan. Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt kehittämissuunnitelman, jonka mukaan kolmasosa kaikista (deep strike) lentokoneista on miehittämättömiä vuoteen 2010 ja kolmasosa kaikista taisteluajoneuvoista vuoteen 2015 mennessä. Maavoimat Maavoimien taistelijoiden tehtävät muistuttavat nykyisten erikoisjoukkojen toimintaa. Operaatioita toteutetaan pienillä yksiköillä uusilla maantieteellisillä ja kulttuurialueilla. 5 Maavoimien koko on noin 500 000 aktiivipalveluksessa olevaa ja saman verran reservissä. Merijalkaväen vahvuus on noin 175 000 aktiivia ja 40 000 reserviläistä. Erikoisjoukkojen henkilöstöä lisätään voimakkaasti nykyisestä. Sotilasmenojen leikkaukset ja varojen ohjaaminen tällä hetkellä käynnissä oleviin operaatioihin hidastavat maavoimien transformaatiota siten, että 2030 vain osa maavoimien perustaistelujoukoista on kyetty varustamaan suunnitellulla tavalla. 1 QDR 2006, s. 3. 2 QDR 2006, s. 11. 3 QDR 2006, Preface, s. v. Max Boot, War made new, Gotham Books, October 2006, s. 442. 5 QDR 2006, s. 42. 28 Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden ennakointia vuoteen 2030
Merivoimat Meriyhteyksien suojaaminen on laivaston merkittävä tehtävä. Laivaston aluksista suuri osa operoi Tyynellä valtamerellä, joka on Yhdysvaltain kaupan merkittävin kuljetusreitti. 6 Alusmäärän pieneneminen korvataan nopeudella, tulivoimalla ja organisaatiomuutoksilla, joilla massiivisten alusosastojen asemesta luodaan merellisiä iskuosastoja. 7 Vuonna 2030 Yhdysvalloilla on 11 lentotukialusrunkoista iskuosastoa, joista kuusi on jatkuvasti operaatiovalmiudessa. Merivoimien alusten kokonaismäärä on noin 300. Yhdysvallat säilyy johtavana merivaltana. Ilmavoimat Ilmavoimia kehitetään nykyistä laajemman toimintasäteen ja suuremman hyötykuorman (tiedustelu tai tulivoima) hankkimiseksi. Valtaosa tulivoimasta muodostuu täsmäaseista. Stealth-tekniikka ja miehittämättömät lentolaitteet mahdollistavat operaatiot syvälle vastustajan alueelle. Miehittämättömät lentolaitteet muodostavat noin 45 % pitkän matkan iskuvoimasta. Satelliitteja käytetään tiedusteluun, maalien paikantamiseen ja täsmäaseiden ohjaamiseen. 8 2030 Yhdysvaltain ilma-ase on edelleen kehittyneempi kuin yhdelläkään potentiaalisella vastustajalla. Ydinpelote Ydinpelote säilyy Yhdysvaltojen tärkeänä puolustuskeinona. Vuonna 2030 vanhentunutta ydinasearsenaalia on korvattu uudistuotannolla. Ennakoitua parempi kehitys Seuraavassa kuvataan edellä ennakoitua paremman kehityksen mahdollisuuksia. Useiden syiden yhteisvaikutuksen vuoksi Yhdysvaltain valta-aseman unipolar moment kestääkin pitempään ja hiipuu hitaammin kuin tällä hetkellä on perusteltua arvioida. Tällaisia syitä olisivat Yhdysvaltain talouden dynaamisuus osoittautuu niin voimakkaaksi, että se auttaa julkisen talouden epävakausongelmien yli tilanteeseen, jossa saavutetaan uusi tasapaino. Tässä auttaa Irakin ja Afganistanin sotien ennakoitua paremman kehityksen kustannusvaikutus, 6 QDR 2006, s. 47. 7 QDR 2006, s. 48. Lisää aiheesta: http://www.globalsecurity.org/military/ops/frp.htm sekä http://www.gao.gov/new.items/d0684.pdf 8 QDR 2006, s. 45-46. Lisää aiheesta: http://www.fas.org/sgp/crs/nuke/rl32929.pdf Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden ennakointia vuoteen 2030 29
Puolustushaarojen nykyiset transformaatiosuunnitelmat kyetään toteuttamaan kokonaisuudessaan. Irakin ja Afganistanin operaatioiden pikainen päättyminen mahdollistaa varojen suuntaamisen entistä enemmän tutkimus- ja kehittämishankkeisiin sekä materiaalihankintoihin. Kiinan talous ei pysy niin hyvällä kasvu-uralla kuin miltä nyt näyttää, Irak ja Afganistan saadaan hallintaan, minkä vuoksi ja muistakin tekijöistä johtuen Yhdysvaltain kansainvälinen arvostus kääntyy nousuun. Ääri-islamilaisuus heikkenee oleellisesti. Ennakoitua huonompi kehitys Seuraavassa kuvataan edellä ennakoitua huonomman kehityksen mahdollisuuksia. Yhdysvaltain julkisen talouden epätasapaino-ongelmat kasautuvat edellä ennakoitua voimakkaammin, sodat nielevät jatkuvasti paljon varoja, ja maa ajautuu pitkittyvään talouskriisiin. Dollari heikkenee, ja Kiina alkaa systemaattisesti myymään amerikkalaisia joukkovelkakirjalainojaan. Eläke- ja sairauskulupommi laukeaa oikein kunnolla: vuonna 2030 joka 20. amerikkalainen on joka tapauksessa yli 80-vuotias. Irakin sota johtaa laajoihin epätasapainovaikutuksiin ja väkivaltaisuuksiin Lähiidässä. Tähän liittyy Iranin aggressiivisuuden kasvu, ydinaseen hankinta ja aktiiviset alueelliset valtansa levittämispyrkimykset. Myöskään Afganistanin tilannetta ei saada hallintaan, ja Yhdysvallat joutuu panostamaan huonolla menestyksellä yhä enemmän varoja ja tappioiden kestokykyä Lähi-idän ja Kaakkois-Aasian alueelle. Irakin ja Afganistanin tuottamat pettymykset ja liittovaltion budjettikriisi aiheuttavat merkittäviä leikkauksia asevoimien menoihin. Käytettyä materiaalia ei voida korvata teknisesti paremmalla tai edes samanarvoisella. Meri- ja ilmavoimien alus- ja konekannan voimakas supistaminen johtaa Yhdysvaltain sotilaallisen toimintakyvyn merkittävään heikkenemiseen. Asevoimien päätehtäväksi muodostuu Yhdysvaltain puolustaminen Kiinan ja Venäjän nousevaa uhkaa vastaan. Vieläkin heikompi kehitys on tuloksena jos nämä mainitut kaksi trendiä tapahtuvat yhtä aikaa, aikaansaaden kumuloituvan ja pitkittyvän Yhdysvaltain ongelmien kierteen. Tällä on voimakkaan negatiivisia vaikutuksia Yhdysvaltain kansainväliseen arvostukseen, liittosuhteisiin sekä maan kykyyn pitää kurissa todellisia ja potentiaalisia kansainvälisiä vastavoimiaan. Venäjä ja Kiina voivat löytää toisensa tällaisessa tilanteessa uudella tavalla. Teknologinen kehitys ei autakaan amerikkalaista taloutta ja vähennä sen öljyriippuvuutta tarkastelujaksolla siinä mitassa kuin edellä on arvioitu. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa Yhdysvalloille ja Yhdysvaltain intressien kannalta oleellisille maailmantalouden osille selvästi vakavampia ongelmia kuin edellä on arvioitu. 30 Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden ennakointia vuoteen 2030
Vaikutukset Suomeen Yhdysvaltain voima-aseman ennakoidaan heikkenevän nykyisestä tarkastelujaksolla niin, että vuonna 2030 olemme päätyneet multipolaariseen maailmanjärjestykseen. Siinäkin maailmassa Yhdysvallat on kuitenkin johtava ja sotilaallisen voiman projisointikyvyltään ylivertainen valtio. Suomen kannalta toimivat suhteet tällaiseen maahan ovat elintärkeät, ja tarkastelujaksolla niiden ennakoidaan nousevan aivan uudelle tasolle. Jälkimmäinen johtuu siitä, että Suomen ennakoidaan liittyvän Yhdysvaltain johtoaseman hallitsemaan Natoon 2010-luvulla. Natossa Suomi omaksuu transatlanttisen suhteen tärkeyttä korostavan toimintalinjan. Sellainen on Suomelle luonnollinen valinta samoista syistä, joiden vuoksi nykyiset pohjoismaiset Nato-maat ovat tällaiseen päätyneet. Yhdysvaltain intressit ja voiman projisointikyky pohjoisessa ovat turvallisuusympäristömme keskeinen geostrateginen realiteetti. Yhdysvaltain teknologiaylivoima suuntaa asevoimien kehitystä globaalisti. Uusin tekniikka pysyy edelleen liian kalliina Suomen asevoimille. Samaan aikaan massatuotantoon päätynyt kehittynyt tekniikka suhteellisesti halpenee ja mahdollistaa mm. täsmäiskukyvyn ja kaukovaikutuskyvyn hankkimisen ja ylläpidon erityisesti Naton jäsenmaana. Yhdysvaltain kannalta ennakoitua parempi kehitys ei ole Suomen intressien vastainen, vaan Suomi hyötyisi amerikkalaisjohtoisesta kansainvälisen järjestyksen vahvistamisesta jota ei leimaisi harkitsematon interventiopolitiikka. Yhdysvaltain kannalta ennakoitua huonompi kehitys ei ole puolestaan Suomen etujen mukainen, koska Suomi kärsisi tästä seuraavista epävakausvaikutuksista, Naton ongelmista ja Venäjän suhteellisen vahvistumisen muodostamista riskeistä. Yhdysvaltain ulkopolitiikan yleistavoitteet ovat tarkastelujaksolla Suomen etujen kannalta rakentavia, olettaen maan oppineen ja oppivan Irakin katastrofista. Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden ennakointia vuoteen 2030 31