Vesilinnut vuonna 2012 Runsaus ja poikastuotto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Luonnontieteellinen keskusmuseo käynnistivät vesilintujen laskennan vuonna 1986. Maastolaskennat on nyt tehty 27 vuotta samalla menetelmällä. RKTL:n ja museon laskentamenettelyssä on pieniä eroavaisuuksia, mutta tuloksia voidaan silti hyvin käyttää yhdessä. Kotiseutukosteikko Life+ -hankkeen yhteydessä on myös laskettu vesilintuja tuoreeltaan muodostetuilla kosteikoilla, ja nämä tulokset ovat nyt myös yhdistetty aineistoon. Keväällä 2012 tehtiin kaikkiaan yli 3 000 pesiviksi pareiksi tulkittua havaintoa. Laskentapaikkojen lukumäärä eri lähteistä oli 324 (RKTL), 193 (Luonnontieteellinen keskusmuseo) ja 25 (Kotiseutukosteikko Life+ -hanke). Indeksien laskennassa on siirrytty mallinnuspohjaiseen menetelmään. Periaatteena on tehdä lajin havaitun lukumäärävaihtelun pohjalta malli, jonka avulla voidaan osoittaa vaihteluun vaikuttavat sekä paikka- että vuositekijät. Tällä periaatteella kaikkien paikkojen vuosittaisten havaintojen vaikutukset indeksiin voidaan arvioida, vaikka yksittäisten paikkojen lukumääräsarjoissa olisikin katkoksia;näin kannanmuutosindeksit ovat luotettavampia kuin aiemmin. Laskettu kannanmuutosindeksi arvioi, miten kanta vuosittain muuttuu kiintopistekohdan arvosta, jonka indeksi on asetettu arvoon yksi. Tässä tiedotteessa kunkin lajin vuosittaiset indeksit on skaalattu keskiarvoon yksi, joten indeksiluku kertoo poikkeaman keskiarvokannasta. Jos indeksi on harhaton, se vaihtelee vuosittain suorassa suhteessa todelliseen kannan kokoon. Yhdentoista lajin kannanmuutosindeksit laskettiin koko aineistosta ja tukkasotkan erikseen vyöhykkeittäin. Myös poikueaineisto analysoitiin mallintamalla samaan tapaan kuin parimäärät mutta ilman vyöhykejakoa. RKTL on organisoinut poikuelaskennat vuodesta 1989 alkaen. Tänä kesänä saatiin laskentatulokset kaikkiaan 281 paikalta, näihin sisältyi Kotiseutukosteikko Life+ -paikkoja kaikkiaan 27. Sinisorsan, tavin, haapanan, telkän ja nokikanan poikastuotto laskettiin paikkaa ja pesivää paria kohti vuonna 2012 sekä kokonaistuoton prosentuaalinen muutos verrattuna vuoteen 2011. Yleisimpien sorsalajien poikastuoton muutos paria kohti laskettiin koko tutkimusjaksolle. Poikueaineiston tallennus tietokantaan uutta menettelyä varten aloitettiin hiljattain RKTL:ssä. Koko aineisto käsittää nyt 51000 poikasta, tallennus on kuitenkin vielä kesken. Pitkäaikaismuutos (kuva 3) on laskettu Etelä-Suomen (Etelä-Häme, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Pohjois-Häme ja Satakunta) aineistosta. Vuoden 2011 ja 2012 välinen muutos perustuu koko maan laskentatietoihin. Poikasten iän vaikutus poikuekokoon on otettu huomioon laskettaessa poikastuoton vuosivaihtelua.
Kuva 1. Laskentapaikkojen sijainti ja lukumäärät sekä vyöhykejako.
Vesilintujen kannat viime vuoden tasolla Indeksien perusteella monien sorsien kanta olisi hieman noussut vuoden 2011 tasosta, mutta kasvu ei ole tilastollisesti merkitsevä kuin telkällä ja heinätavilla (taulukko 1). Vyöhykkeittäin lasketut indeksit eivät osoittaneet oleellisia poikkeamia toisistaan paitsi ehkä tukkasotkalla, jonka Keski- Suomen (kuva 1) kanta on taantunut eniten (kuva 2). Kuva 2. Kannanmuutosindeksit koko aineiston perusteella ja tukkasotkan osalta myös vyöhykkeittäin.
Taulukko 1. Vesilintujen kannanmuutos prosentteina 2011 2012 ja pitkäaikaissuuntaus 1986 2012. Muutos Laji 2011-2012 (%) 1 Parimäärä 2012 Suuntaus 1986 2012 1 Sinisorsa 0 781 Lievä nousu ** Tavi 8 783 Kohtalainen lasku * Haapana 17 528 Kohtalainen lasku ** Telkkä 24 * 828 Vakaa Jouhisorsa -30 194 Kohtalainen lasku ** Lapasorsa 11 143 Vakaa Heinätavi 424 * 61 Kohtalainen lasku ** Tukkasotka -17 336 Kohtalainen lasku ** Isokoskelo 6 341 Vakaa Tukkakoskelo 57 170 Vakaa Nokikana 23 184 Kohtalainen lasku ** 1 Tilastollisesti merkitsevät muutokset: * (p <0,05) ja ** (p <0,01). Tärkeimmän metsästettävän lajin, sinisorsan, pesimäkanta näyttää pysyneen suhteellisen vakaana, joskin koko jaksolle laskettu trendi on lievästi noususuuntainen (taulukko 1, kuva 2). Kesän 2012 indeksi on edellisvuoden tasolla ja hyvin lähellä koko laskentakauden 1986 2012 keskiarvoa. Suomen pesimäkanta on 1990-luvulla arvioitu noin 200000 pariksi. Sinisorsan kantaan on voinut myötävaikuttaa riittävän hyvänä pysynyt vuotuinen poikastuotto, ja kanta näyttää sietävän nykyisen tasoista metsästysverotusta. Tavin indeksi on noussut hieman vuoden takaisesta, mutta arvo on silti pitkäaikaiskeskiarvoa alhaisempi, mikä johtuu kannan taantumisesta vuosina 2006 2011. Tavikannan vuosivaihtelu näyttäisi olevan hieman suurempaa kuin muiden runsaslukuisten lajien. Haapanan indeksi huolimatta lievästä kasvusta edellisvuodesta jää pitkäaikaiskeskiarvon alapuolelle, sillä laji on taantunut koko jakson aikana. Puolisukeltajista jouhisorsa ja heinätavi on punaisessa kirjassa arvioitu vaarantuneeksi. Kummankin lajin pitkäaikaistrendi on ollut selvästi taantuva. Jouhisorsan pesimäkanta lienee taantunut voimakkaammin, sillä laji on aikaisemmin ollut pohjoisessa varsin runsaslukuinen. Heinätavi on aina ollut harvalukuinen parhaiden lintujärvien lintu. Laji näytti runsastuvan 1970-luvulla, mutta sittemmin indeksit osoittavat jatkuvaa taantumista. Tämän vuoden näyttävän runsastumisen kertaluokan arvio on epävarma, ja lienee esimerkki vähälukuisen lajin pienestä aineistosta johdetun indeksin sattumanvaraisesta vaihtelusta. Heinätavin ongelmat juontuvat mahdollisesti talvehtimisalueilta Afrikassa. Toinen mahdollisuus on, että pesimäympäristöt ovat huonontuneet esimerkiksi liikarehevöitymisen takia (ks. http://www.luonnontila.fi/fi/indikaattorit/sisavedet/sv8- sisavesien-pesimalinnut). Ilahduttavasti toisen vaateliaan lintujärvilajin, lapasorsan, indeksissä ei ole nähtävissä oleellista laskua tutkimusjakson aikana, ja vuoden 2012 indeksi on pysynyt likimain viimevuotisella tasolla. Tukkasotkan (kuten myös punasotkan) trendi osoittaa huolestuttavaa pitkään jatkunutta taantumista. Koskeloiden sisämaan vesistöjen indekseissä ei ole havaittavissa muutoksia, vaan kannankehitys näyttää varsin vakaalta. Lajit ovat kuitenkin taantuneet saaristolintulaskentojen perusteella merialueilla, minkä takia ne luokiteltiin silmälläpidettäviksi.
Nokikanan pitkään jatkunut taantuminen on ollut todellinen, eikä indeksin kasvu edellisvuodesta tätä trendiä juuri muuta. Poikastuotto heikohko, haapanan tuotto romahti Etelä-Suomen aineistosta arvioituna ainakin tavin ja haapanan poikastuotto paria kohti on pienentynyt pitkällä aikavälillä;lievää laskusuuntausta on havaittavissa myös sinisorsalla ja telkällä (kuva 3). Kehitys on hyvin huolestuttava ja viittaa vahvasti, että kantojen taantumiseen eivät vaikuta pelkästään muuttoreitin varrella ja talvehtimisalueilla tapahtuvat ympäristömuutokset ja esimerkiksi metsästys, vaan taustalla ovat myös pesimäympäristön muutokset kuten esimerkiksi vesien liikarehevöityminen (ks. ylempänä). Telkällä poikastuotto nousi vuodesta 2007 vuoteen 2011;muutos saattaa selittää kannannousun vuonna 2012 ja voi nostaa kantaa vielä ensi vuonnakin, koska telkkä aloittaa pesinnän noin kahden vuoden iässä. Kuva 3. Vesilintujen poikastuoton muutos pesivää paria kohti vuosina 1989 2012 eteläisessä Suomessa. Vuosien 2011 2012 muutokseen vaikuttaa havainnot koko maasta.
Taulukko 2. Kesän 2012 poikuelaskentojen tulokset. Poikasten lukumäärä paria kohti on saatu jakamalla poikasten lukumäärä parilaskennoissa saadulla parimäärällä. Näin parikohtaisessa tuotantoluvussa on mukana epäonnistuneiden pesintöjen madaltava vaikutus. Paikkoja, joilta saatiin sekä poikas- että parimäärät oli yhteensä 184 vuonna 2012. Poikastuoton muutosprosentti 2011 2012 tarkoittaa kokonaistuoton muutosta;vuonna 2012 aineistossa oli kaikkiaan 281 paikkaa. Muutos viime Laji Poikuekoko Poikasia/pari vuodesta (%) Sinisorsa 5,5 2,3-8 Tavi 5,1 1,1 13 Haapana 5,2 0,6-43* Telkkä 4,4 1,6-7 Nokikana 3,2 0,4 170 ** 1 Tilastollisesti merkitsevät muutokset: * (p <0,05) ja ** (p <0,01). Vuonna 2012 haapanan poikastuotto notkahti yli 40 % alaspäin viimevuotisesta arviosta. Nokikanalla poikastuotto sen sijaan nousi yli 2,5-kertaiseksi;tämä saattaa nostaa kannankokoa parin vuoden viiveellä, mikä jää nähtäväksi. Jukka Rintala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aleksi Lehikoinen ja Risto A. Väisänen Luonnontieteellinen keskusmuseo