Valamon Ystävä VALAMON YSTÄVÄT RY:N LEHTI NUMERO 82 15.6.2011
VALAMON YSTÄVÄT RY TOIMISTO Unioninkatu 39 A 6, 4. kerros. 00170 Helsinki. Puh. (09) 135 5715 Toimisto avoinna: ke 15.00-16.30 Kesätauko 1.6.-15.8. Toimistossa on päivystäjä. Muina aikoina viestit voi jättää puhelinvastaajaan. Toimistosta voi tilata postitse lähetettäväksi (2 viikon toimitusaika) Valamon Ystävät ry:n julkaisemia kirjoja ja adresseja. Niitä saa myös Helsingin Tuohuksesta ja Valamon luostarista. PUHEENJOHTAJA Kalle Holmberg JÄSENMAKSUOHJE on tämän lehden sivulla 31 Yhdistyksen toimintaa luostariperinteen edistämiseksi voi tukea myös lahjoituksin tilille Sampo FI46 8000 1800 710361 Jäsenten osoitteenmuutokset pyydämme ilmoittamaan yhdistyksen toimistoon tai valamon.ystavat@valamo.fi. Valamon Ystävä 82 Julkaisija: Valamon Ystävät ry Vastaava toimittaja: Timo Mertanen Toimituskunta: Rauno Jussila, Aila Koivisto, Timo Mertanen, Andreas Salminen, Sakari Siitonen Lehden osoite: Unioninkatu 39 A 6, 00170 Helsinki Puhelin: 040 7050 945 (Timo Mertanen) Lehti on Valamon Ystävät ry:n jäsentiedote ja se ilmestyy vähintään kaksi kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy lokakuussa 2011. Lehteen tarkoitettu aineisto pyydetään lähettämään toimitukselle 5.9. mennessä. 38. vuosikerta. Painos 2000 kpl. Painopaikka: Painotalo Casper Oy casper@painotalocasper.fi Kurikka 2011 Etukannen ja takakannen kuva: Timo Mertanen Valamon Ystävä 2
Pu h e e n j o h t a j a l t a Vuoron vaihtuessa Kun ahkera edeltäjäni näki vuotensa Valamon ystävien hallituksen puheenjohtajana täyttyvän, otettiin yhteyttä minuun. Tarttuisinko vuorostani nuijanvarteen? Aikani nieleskelin. Minäkö vanha ukko tulpaksi tulvavesille? Osallistumistraumoja kun oli entisiäkin ja ikä kuiskaili tullen mennen: ota lopputili. Mutta, mutta kuvat kulki, menneisyys muistutti: ei ole sinunkaan sopassasi suolaa ilman Valamoa, ei suolaa eikä sattumia. Minikoossa tarinani kulki näin: Kolmekymmentä vuotta sitten ystäväni kuoli ja haudattiin. Haudalla rukoillut munkki osoittautui seuralliseksi ja kutsui vaimoni ja minut Valamoon. Menimme kun kevät koitti ja osallistuimme pääsiäisen suureen ylösnousemusjuhlaan. Take your time, kuiskasi munkki ja perään vielä: älkää höyrähtäkö. Otin aikaa, Lutherin kirkosta eronnut orpopoika, mutta tulin pian takaisin. Vaimokin tuli, sitten tytär, joka notkeimpana meistä peitti päänsä ja liittyi kirkkoon. Aikanaan tuli meidänkin vuoromme: kesällä 1988. Tänään tytär on naimisissa ja kolmen ortodoksilapsen äiti. Aikansa mietittyään tunnusti puolisokin uskon ja niin on meitä nyt seitsemän. Ihmeitten luku, joka kuljetti tarinamme ystävän haudalta Valamon kuusikujan siimekseen. Minulle tämä kaikki on henkilökohtaisesti merkinnyt toista elämää. Edellinen oli loppuun syöty ja juotu. Kiitos siitä. Se mahdollisti toisen eli oman kohtalonsa tajuamisen, sen että mies muuttuu kun miehen kohtalo muuttuu. Tämän tajuaminen tapahtui Valamon tiellä hitaasti, mutta tapahtui kuitenkin. Elämänusko ennen haudan hiljaisuutta. Sen aistii hautausmaan portilla: takana hengellinen sotajoukko ja edessä Jumalan maisema sinettinään siunattu risti. Kun kutsu puheenjohtajaksi kävi en osannut kieltäytyä. Minulle oli varattu osa tässä näytelmässä. Nöyrimmästi pyydän kärsivällisyyttä vuorosanojeni edessä. Valamossa Sokeana syntyneen sunnuntaina 29.5.2011 Kalle Holmberg 12.7. Ristisaatto Lintulan luostariin Aamupalvleus klo 6.00, lähtö kävellen klo 7.00 (18 km/suunta) ja laivalla klo 10.00. Lintulassa rukoushetki ja mahdollisuus ruokailuun klo 13.00. Akatistos Jumalanäidille klo 14.30. Laiva Valamossa klo 17.00, kävellen paluu klo 19.00 mennessä. Vigilia klo 18.00. Paikat varattava etukäteen luostarin myyntipalvelusta puh. 017-5701810. Molebenia ei toimiteta. Muutokset aikatauluihin mahdollisia. Valamon Ystävä 3
Va l a m o n m u n k k i e n j a l a n j ä l j i l l ä Si p e r i a s s a Tammikuun puolivälissä sain K.P. Arkkipiispa Leon siunauksella mahdollisuuden matkustaa pyhiinvaellukselle Pietariin, Jekaterinburgiin ja aina Siperiaan saakka. Olin saanut vierailukutsun Uralin kaivos- ja metalliteollisuusyhtiön UGMK-Holdingin pääjohtajalta Andrei Anatoljevitsh Kositzyniltä. Kyseinen yhtiö vastasi myös matkan kaikista kuluista. Mainitun yhtiön edustajia oli edellisenä kesänä vierailulla Uudessa Valamossa ja tämä oli siitä johtunut vastavierailu. Mainittakoon, että pääjohtaja Kositzyn on Laatokan Valamon hyväntekijä. Hän ja hänen yhtiönsä on rahoittanut muun muassa Vladimirin skiitan rakennustyöt sekä Ylösnousemus-skiitan kunnostustyöt. Kaiken kaikkiaan pääjohtaja Kositzyn on rakentanut ja lahjoittanut Venäjälle ja ulkomaille yli kuusikymmentä ortodoksista kirkkoa. Matkaseurueeseeni kuului pappismunkki Parfenij Laatokan Valamosta, joka on ollut Pappismunkki Parfeni, igumeni Filip ja arkkimandriitta Sergei Pyhän Nikolaoksen luostarissa Verhoturjessa Siperiassa. Valamon Ystävä 4
Uudessa Valamossa viime syksystä lähtien auttamassa papillisissa tehtävissä venäläisten pyhiinvaeltajien tarpeita sekä tulkkina toiminut Helena Pavinskij. 16.tammikuuta matkamme alkoi Helsingin kautta Pietariin, missä yövyimme Pyhän Kolminaisuuden- Aleksanteri Nevskin Lavrassa ja kävimme tapaamassa luostarin johtajaa, K.S. piispa Nazaria. Tiistaina 18.01. lensimme Pietarista Jekaterinburgiin, mistä siirryimme läheiseen Ylä-Pyshman kaupunkiin hotelli Elemiin, joka on UGMK-Holdingin oma hotelli. Samainen kaupunki on kyseisen yrityksen toimipaikka. Teofania Jekaterinburgissa Päivä oli juliaanisen kalenterin Teofaniajuhlan aatto ja illan ja yön ohjelmassa oli Jekaterinburgin katedraalissa aamupalvelus ja yöliturgia sekä suuri vedenpyhitys, jonka toimitti Jekaterinburgin arkkipiispa Vikenti. Palveluksen lopussa esipaimen tervehti lämpimästi kaukaa Suomesta tulleita vieraita ja lahjoitti arkkimandriitta Sergeille pyhän Katariinan, Jekaterinburgin kaupungin suojeluspyhän, käsinmaalatun ikonin. Arkkipiispa sai puolestaan lahjaksi Konevitsan Jumalanäidin ikonin. Arkkipiispa Vikenti tarjosi vieraille varhaisen aamiaisen noin kello neljä patriarkan edustuston tiloissa. Lyhyen yöunen jälkeen saimme tutustua Venäjän viimeisen keisarillisen perheen vankeus- ja murhapaikalle, Ipatjevin talon kohdalle Venäjän uusmarttyyrien muistoksi rakennettuun katedraaliin. Teofanian juhlapäivän ohjelmaan sisältyi myös vierailu Ganina Jaman pyhien keisarillisten kärsimyksenkantajien luostariin. Tämä luostari on rakennettu kymmenen vuotta sitten ja kaikki rakennukset ovat hirsisiä. Alun perin luostarin alueella oli seitsemän erilaista hirsikirkkoa, mutta valitettavaksi kaksi niistä on palanut, viimeisin viime syksynä. Ei tiedetä, oliko kysymys tuhopoltosta vai huolimattomasta tulen käsittelystä. Uuden Tihvinän nunnaluostarissa Torstain 20. tammikuuta päävierailukohde oli Uuden Tihvinän nunnaluostari Zelenoja Roschassa ja sen podvori Jelisavetassa. Nuori igumenia Domnika otti vieraat hyvin lämpimästi vastaan. Luostarin kirkossa odotti yllätys sisarten kuoro, joka piti meille pienen konsertin; vanhabysanttilaista kirkkolaulua! Tässä luostarissa on perehdytty nimenomaan vanhaan bysanttilaiseen kirkkolauluun ja heillä käy opettaja Kreikasta saakka. Osa sisarista on opiskellut myös kreikan kieltä ja he tekevät kuuliaisuustyönään käännöstöitä kreikan kielestä. Tämä luostari on tunnettu erityisesti koneommelluista ikoneista ja jumalanpalveluspuvuista sekä muista kirkkotekstiileistä. Myös Uuteen Valamoon saatiin lahjaksi upeasti kirjaillut ehtoollispeitteet. Luostarissa on myös erittäin korkeatasoinen ikonimaalaamo, joka on toimittanut ikonostaasien ikonit peräti kolmeenkymmeneen kirkkoon. Luostarissa toimii ns. katekeettakoulu eli uskonnonopettajia koulutetaan viisi vuotta kestävillä kursseilla koko Venäjän tarpeisiin. Useimmat näistä opettajista toimivat myöhemmin seurakunnissa opetustyössä. Luostarissa tehdään suuria kunnostustöitä. Parhaillaan luostarin pääkirkko on remontissa. Kun kirkko valmistuu, sinne mahtuu noin viisi tuhatta rukoilijaa. Oli jo pimeä, kun myöhään illalla menimme vielä vierailulle Alapajevskin Venäjän uusmarttyyrien luostariin. Luostarin kirkossa oli menossa ehtoopalvelus, jonka jälkeen eräs luostarin isistä lähti meille oppaaksi. Tämäkin luostari on perustettu vasta Valamon Ystävä 5
muutama vuosi sitten. Paikan historia on hyvin traaginen. Venäjän viimeisen keisariperheen teloituksen jälkeisenä päivänä, 18. heinäkuuta 1918 Alapajevskin noin viisikymmentä metriä syvään, vanhaan kaivoskuiluun heitettiin elävinä suuriruhtinatar Jelizaveta ja hänen palvelijansa nunna Varvara sekä kuusi upseeria, jotka kuuluivat Romanovien keisariperheeseen. Yksi upseereista oli tehnyt vastarintaa ja hänet ammuttiin ennen kuiluun heittämistä. Meille kerrottiin, että vielä kolme päivää sen jälkeen kun heidät oli heitetty kaivoskuiluun, sieltä kuului kerubiveisun laulua. Pyhän Nikolaoksen luostarissa Verhoturjessa Pyhiinaellusmatkamme ehdoton huippu oli vierailu pyhän Nikolaoksen luostarissa Verhoturjen pikkukaupungissa Siperiassa perjantaina 21. tammikuuta. Jekaterinburgista tähän kaupunkiin on matkaa noin 300 kilometriä. Jo luostarin pihalla meitä oli vastassa ystävällinen luostarin johtaja, igumeni Filip. Aivan ensimmäiseksi meidät vietiin tutustumaan luostarin suureen pääkirkkoon, minne sinnekin mahtuu noin viisituhatta rukoilijaa. Tässä kirkossa saimme kunnioittaa pyhittäjä Simeon Verhoturjelaisen pyhäinjäännöksiä. Sitten meidät vietiin pyhän Nikolaoksen rukoushuoneeseen, missä lepäsivät reliikkiarkussa pyhittäjä Elia Verhoturjelaisen/Valamolaisen pyhäinjäännökset, joiden äärellä toimitimme rukouspalveluksen. Sen jälkeen oli vielä vuorossa Kristuksen kirkastumisen kirkko, jossa olivat taas pyhittäjä Arefa Verhoturjelaisen/Valamolaisen reliikit. Nämä molemmat pyhät oli lähetetty 1800-luvulla Laatokan Valamosta auttamaan ja vahvistamaan silloista luostaria. Nyt molemmat on siis luettu pyhien joukkoon! Igumeni Filip lahjoitti Uuteen Valamoon sekä pyhittäjä Arefan että pyhittäjä Elian pyhäinjäännökset. Pitkän automatkan vuoksi palasimme vasta myöhään illalla takaisin hotelliimme. Jekaterinburgin hiippakunta Jekaterinburgin hiippakunnassa teki suuren vaikutuksen uusien kirkkojen paljous. Hiipakunnalla on oma ortodoksinen TV-kanava Sojuz, joka lähettää ortodoksista ohjelmaa 24 tuntia vuorokaudessa. Vierailustamme tehtiin useita juttuja ja haastatteluja Sojuz-kanavalle. Hengellisen akatemian vieraina Lauantaina 21. päivänä lensimme takaisin Pietariin ja siellä olimme saaneet kutsun vierailla Hengellisessä akatemiassa, akatemian rehtorin, K.S. Hatsinan piispa Amvrosin kutsusta. Osallistuimme vigiliaan ja liturgiaan akatemian kirkossa. Liturgian jälkeen piispa Amvrosi tervehti lämpimin sanoin vieraita ja hän muisteli kauniisti viime vuoden joulukuussa tapahtunutta vierailua Uudessa Valamossa. Esipaimen lahjoitti arvokkaita kirjoja Valamon kirjastoon ja hän sai vuorostaan lahjaksi Valamon Jumalanäidin ikonin. Rehtorin tarjoaman lounaan jälkeen oli aika siirtyä rautatieasemalle ja junalla takaisin Suomeen. Arkkimandriitta Sergei Valamon Ystävä 6
Pyhittäjä Arefa Verhoturjelaisen pyhäinjäännösarkku Va l a m o n l u o s t a r i n a a r t e e t Valamon luostarin aarteet -kirjassa kerrotaan kuvin ja sanoin luostarin kirkko- ja taideaarteista. Vuoaisatojen varrella Venäjän keisarit, kauppiaat ja rikkaat luostarin ystävät ovat muistaneet Valamoa monilla arvokkailla lahjoilla. Tässä tietoteoksessa on toistakymmentö asiantuntija-artikkelia eri teemoista, kuten ikoneista, käsikirjoituksista, kirkkotekstiileistä, sakraaliesineistä sekä maisema- ja muotokuvamaalauksista. Teos on toteutettu yhteistyössä Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ja Moskovan Andrei Rublevin museon kanssa. Teoksen artikkelissa on ennen julkaisematonta, uutta tutkimustietoa.
Lähikuvassa luostarin väkeä Petter Martiskainen Petter Martiskaisen omakuva Moni lienee miettinyt, mitä ihmettä mahtaa kuulua konservointilaitoksen tutkimusvalokuvaajan Petter Martiskaisen työn kuvaan? Hän kun on ainoa Suomessa sillä nimikkeellä työskentelevä valokuvaaja. Valamon Ystävä kävi ottamassa asiasta selvää, ja Martiskaisen studiossa avautui kiehtova ikkuna historiaan. Konservointi dokumentoidaan Martiskaisen toimenkuva jakautuu pääasiassa kahteen osaan: teosten konservoinnin dokumentointiin sekä tutkimusvalokuvaukseen. Kun ikoni tai muu teos tulee konservoitavaksi, se dokumentoidaan kuvaamalla sekä kuvapuolelta että kääntöpuolelta. Esimerkiksi Uspenskin katedraalista viime vuonna varastetun ja helmikuussa löytyneen Kozeltshanin Jumalanäidin ikonin ensimmäisessä dokumentointikuvassa näkyvät jopa lehdet, neulaset ja multa teoksen pinnalla, sillä ikoni oli piilotettuna maahan kahdeksan kuukauden ajan. Kaikki konservoitavat teokset kuvataan riippumatta siitä, mitä niille tehdään. Dokumentointia jatketaan myös konservointiprosessin aikana, ja kun työ on valmis, myös lopputulos dokumentoidaan, kertoo Petter Martiskainen. Haastatteluhetkellä hänellä oli dokumentoitavana arkkienkeli Gabrielin ikoni Ilomantsin pyhän profeetta Eliaan kirkon ikonostaasista. Kirkko on valmistunut vuonna 1892, ja ikonostaasin ikonit on tuolloin maalattu Pietarissa sitä varten. Ilomantsin kirkon ikonostaasin kultauksissa ilmeni ongelmia, minkä vuoksi kultaaja irrotti Kuninkaan ovet ja ikonit. Samalla ne päätettiin myös tutkia ja konservoida. Ikonostaasin ikoneista Kristus ja Jumalansynnyttäjä on jo palautettu konservoinnin jälkeen paikoilleen, ja nyt tutkimusvuorossa on arkkienkeli Gabriel. Dokumenttikuvan reunassa näkyvät sekä väriskaala että harmaakiila. Ne ovat niin sanottuja kontrolliliuskoja, joista tutkimusvalokuvaaja näkee teoksen valotuksen sekä sen, miten värit siinä toistuvat, Martiskainen selostaa. Tutkimusvalokuvassa puolestaan näkyvät ikonin kärsimät vauriot. Ultraviolettikuva paljastaa, että enkeli Gabrielin ikoniin on jossain vaiheessa tehty korjauksia tai muutoksia. Alkuperäisen Valamon Ystävä 8
ikonin päälle sivelty lakka fluorisoituu ultraviolettivalossa. Korjaukset on tehty lakan päälle, ja ne näkyvät uv-kuvassa tummina läikkinä. Nämä ovat helppoja tapauksia nähdä ja tulkita, Petter Martiskainen huomauttaa. Vaikeaksi tulkitseminen muuttuu, kun kuvattava kohde on huomattavan vanha. Silloin voi olla vaikea arvioida, mikä kuvassa on alkuperäistä ja mikä jälkeenpäin tehtyä korjausta. Nykyisin konservoinnissa pyritään käyttämään ensisijaisesti akvarellivärejä, myös öljymaalauksia konservoitaessa. Siihen on Martiskaisen mukaan pääasiassa kaksi syytä: akvarellivärit on vaivatonta myöhemmin haluttaessa poistaa ja toisaalta ne erottuvat tutkimusvalokuvauksessa hyvin ja näin tulevien polvien on helppo nähdä maalauksista, mitä korjauksia tai muutoksia niihin on tehty. Petter Martiskaisen mukaan esimerkiksi nyt konservoitavina olevissa Uspenskin katedraalin ikoneissa on paranneltu vaurioituneita kuvia maalaamalla päälle öljyvärein sellaisiakin kohtia, joissa mitään vaurioita ei edes ole. Tällainen ei ole vastuuntuntoista konservointia, ja aiheuttaa monesti jälkipolville todellisia ongelmia, kun restauroidessa käytetty väri tummuu ja on hankalasti poistettavissa, toteaa Martiskainen. Konservoinnissa ikonit puhdistetaan ja konservaattori poistaa esimerkiksi turhat Arkkienkeli Gabrielin dokumentointikuva työn alkaessa. Tutkimusvalokuvassa näkyvät ikonin kärsimät vauriot. Valamon Ystävä 9
päällemaalaukset tai täydentää hienovaraisesti tarvittaessa puuttuvia kohtia. Konservoinnin jälkeen ikonien kultaus ja värit hehkuvat jälleen. Jännittävä seikkailu historiaan Erittäin mielenkiintoinen osa Petter Martiskaisen työtä on tutkimusvalokuvaus. Se tarkoittaa, että erilaisin teknisin menetelmin pyritään selvittämään teoksen historia: miltä ajalta tai alueelta teos on peräisin, mikäli mahdollista kuka sen on tehnyt, onko teoksen alla muita, aiemmin maalattuja teoksia sekä mitä korjailuja tai millaista vahinkoa teokselle on mahdollisesti sen historian aikana tehty, Martiskainen kertoo. Merkittävä osa Valamon konservointilaitoksen toimintaa onkin yksityisten henkilöiden, yritysten tai laitosten, kuten museoiden, omistamien taideteosten arvioiminen ja tutkiminen. Asiakas saattaa haluta tietää esimerkiksi, kenen maalaama teos on, onko se aito, väärennös tai jäljitelmä, onko se sen taiteilijan maalaama, joksi sitä on ostettaessa väitetty, minkä arvoinen teos kenties on, miltä ajalta se on peräisin ja niin edelleen. Historiallisen taideteoksen tutkiminen on täynnä kysymyksiä ja yllätyksiä. Haastattelupäivänä Martiskaisella oli työn alla yksityisen henkilön toimeksianto, jossa tämä on pyytänyt selvittämään hankkimansa taideteoksen iän ja historian. Teos oli myyty ostajalle väitteellä, että se on maalattu tiettynä aikakautena sekä tietyssä paikassa. Omistaja halusi tietää, pitivätkö myyntiväittämät paikkansa. Tiedot vaikuttavat oleellisesti myös esimerkiksi teoksen jälleenmyynti- tai vakuutusarvoon, tosin varsinaisia hinta-arvioita konservointilaitos ei anna. Martiskaisen vuosikymmenten kokemus on, että taideteoksissa ei useinkaan ole kerrosten alle piilotettu signeerauksia tai muuta tekstiä, joka vasta tutkimuksessa paljastuisi jännityselokuvien tapaan. Sen sijaan ikonien alemmissa kerroksissa voi olla tekstiä tai muuta informaatiota, joka helpottaa niiden tekoajan ja -paikan jäljittämistä. Ikoneissa on lisäksi melko yleistä myös, että alkuperäisten maalausten päälle on tehty uusia. Ikoneita on usein saatettu myös muodistaa, koska esimerkiksi sadassa vuodessa ikonimuoti eli hyväksytty tyylisuunta on muuttunut. Hyvä esimerkki tästä on Valamon kulttuurikeskuksen eteisessä esillä oleva Ristiinnaulittu-kuva. Sen alla oli alkuperäinen vaurioitunut kuva, jonka päälle oli maalattu aivan toisenlainen kuva. Konservoinnissa päällimmäinen kuva on poistettu, kun ensin on röntgenkuvaamalla varmistettu, että alla varmasti on kokonainen kuva. Eteisessä on yleisön nähtävänä valaiseva kuvasarja selostuksineen työprosessista. Tutkimusvalokuvauksen menetelmät Tutkimusvalokuvauksessa käytettävät menetelmät ovat ultravioletti-, infrapuna- ja röntgenkuvaus. Niiden avulla pystytään nykytekniikalla varsin hyvin löytämään se, mikä kuvissa on alkuperäistä. Läpiröntgenkuvaaminen tapahtuu reaalikoossa, ja esimerkiksi Ristiinnaulittu-kuvan tapauksessa kuvia tarvittiin yli kaksikymmentä kappaletta, jotta saatiin koko teos kuvattua. Röntgenkuvauksessa röntgenfilmi laitetaan teoksen alle tai päälle ja valaistaan. Kuvasta näkyy koko paketti: ikonilaudan rakenne, jopa puun syyt, sekä muun muassa Valamon Ystävä 10
Kozeltshanin Jumalanäiti Valamon konservointilaitos on ollut erityisen suuren uteliaisuuden ja julkisuuden kohteena sen jälkeen, kun se helmikuussa sai konservoitavakseen Uspenskin katedraalista viime kesänä varastetun Kozeltshanin Jumalanäidin ihmeitätekevän ikonin. Teoksen varastamisesta tuomittu paljasti poliisille helmikuussa, että ikoni oli kätketty maahan Turussa, ja jo samana päivänä poliisi löysi sen kerrotusta paikasta pensaan alta. Valamon konservointilaitoksen johtava konservaattori Riikka Köngäs sanoo, että Kozeltshanin Jumalanäidin konservointi on hänen uransa haastavin ja vaikein, mutta ehdottomasti mielenkiintoisin tehtävä. Haasteelliseksi työn tekee se, että teos ehti olla lumen alla maahan haudattuna ilman mitään suojaa peräti kahdeksan kuukautta. Ikonin konservoinnin valmistumisen aikataulua on Könkään mukaan mahdotonta arvioida. Työn edistymistä voi seurata Riikka Könkään blogista, jota ryydittävät Petter Martiskaisen dokumentointikuvat: www.valamo.fi>kulttuuritoiminta>konservointilaitos kangassuikaleet, joita on käytetty pohjalaudan vahvikkeena. Näkyville saadaan myös kohdat, joista puuttuu väripigmentti, koska teos on siitä kohdasta vaurioitunut. Myös maalipinnan krakeloituminen eli halkeilu tulee hyvin esille. Työn alla haastatteluhetkellä oli myös Serlachiuksen museon omistama katolista piispaa esittävä teos, jonka arvellaan olevan peräisin 1400-luvulta. Tutkimusvalokuvaus paljasti, että teosta on korjattu matkan varrella monta kertaa. Vanhimmat korjaukset ovat näkyvän värikerroksen alla. Uusimmat korjaukset oli tehty vahalla, joka ultraviolettikuvassa fluorisoituu eri tavoin kuin muu materiaali ja tulee sen vuoksi näkyviin. Röntgenkuva sen sijaan paljasti, että alkuperäistä väriä puuttuu esimerkiksi piispan kasvoista sekä hiipasta. Ne kohdat on restauroitu myöhemmin. Tässä tapauksessa jälkeenpäin tehtyjen korjausten poistaminen ei Martiskaisen mukaan välttämättä ole järkevää, koska alla olevasta alkuperäisestä kuvasta puuttuu niin paljon kuvan kannalta oleellisia osia. Päinvastainen esimerkki on sen sijaan Laatokan Valamon ikonostaasista peräisin oleva arkkienkeli Gabrielin kuva. Siitä on Valamon Ystävä 11
hävinnyt niin paljon alkuperäistä väriä, että uuden värin retusoiminen puuttuvien alueiden päälle ei ole järkevää. Mielekkäämpää on jättää teos sellaiseksi kuin se on. Tämä on mahdollista, koska teos ei ole esimerkiksi kirkossa liturgisessa käytössä, vaan sijoitettuna konservointilaitoksen seinälle. Teoksen vaurioituminen johtuu siitä, että se on alun perin tehty huonolla tekniikalla. Sen sijaan esimerkiksi kirkkoon ei olisi järkeä jättää vaikkapa Jumalansynnyttäjän ikonia, jolla ei ole silmiä. On vaikea rukoilla sellaisen ikonin edessä, jossa kuvatulla hahmolla ei ole silmiä, Martiskainen selittää. Sellaisessakaan tapauksessa konservaattori ei kuitenkaan varsinaisesti maalaa uusia silmiä, vaan piirtää ne tiheillä viivoilla, jolloin ne kauempaa katsottuna näyttävät oikeilta silmiltä. Uusin tekniikka käytössä Valokuvauksen mullistanut digikuvaus on tuonut myös tutkimuskuvaukseen suuren helpotuksen ennen kaikkea nopeutensa vuoksi. Aiemmin filmit piti lähettää muualle kehitettäväksi ja kuvat vedostettavaksi, jolloin työn lopputulosta sai odottaa päiviä tai viikkoja. Digikuvan ansiosta nykyään pienehkön kuvan tutkimuskuvaus voi valmistua jopa saman päivän aikana. Martiskainen siirtyi digikuvaukseen kymmenisen vuotta sitten. Kuvasin niin kauan filmille, kun filmejä ja niiden kehityspalveluja oli saatavilla, Koko haastattelun ajan Petter Martiskaisen työhuoneessa on nakuttanut säteilymittari. Elämme Japanin luonnonkatastrofin ja Fukushiman ydinvoimalaturman jälkeisiä päiviä. Laitoin sen huvikseni tuohon raksuttamaan, kun näistä säteilyarvoista nyt niin paljon puhutaan, Martiskainen kertoo. Kun työkseen on jatkuvasti vaarassa altistua röntgensäteille, säteilyarvoja kuuluu seurata säännöllisesti. Mitä mittari näyttää? Turvallista 0,16 mikrosievertiä tunnissa. Normaalin taustasäteilyn viitearvot ovat 0,04-0,2 mikrosievertiä. Taustasäteily tulee maaperästä ja heijastuu avaruudesta takaisin maahan. Martiskaisen studiossa konservointilaitoksella uppoaa helposti taiteen ja historian maailmaan. Taustalla soi klassinen musiikki ja työ etenee määrätietoisesti mutta hötkyikonservointi = kulttuuriperinnön säilyttämistä tuleville sukupolville restaurointi = entisöintiä eli korjaamista, paikkaamista tai päällemaalaamista mutta nykyään pitäisi filmit lähettää kehitettäväksi Ruotsiin, ja se on liian hidasta. Nyt tosin näyttää siltä, että filmikuvaus alkaa hieman elpyä, joten voi olla, että jatkossa alan taas käyttää sitä enemmänkin. Työvälineitä Martiskaisella on kolme. Ensinnäkin ammattikuvaajien Rolls Royce, kuten hän sitä kuvailee, eli niin sanottu palkkikamera: Iso telineessä oleva laite, jolla kuvataan ylhäältä alaspäin. Siihen saa nykyään kiinnitettyä myös digikameran, ja tämä yhdistelmä onkin Martiskaisella paljon käytössä. Jonkin verran hän kuvaa palkkikamerallaan myös vanhan ajan mustavalkoista 9 x 12 -kokoista laakafilmikuvaa. Toiseksi käytössä on toinen alan klassikko: Hasselblad, Phase One digiperällä, ja kolmas työväline on Nikonin kinofilmikamera D3. Alansa konkari Valamon Ystävä 12
lemättä. Martiskainen ei ole olemukseltaan boheemi valokuvaaja, vaan työskentelee arkisinkin tyylikkäästi puku päällä, kuten taidetta ja historiaa tekevän ja arvostavan kulttuuri-ihmisen tyyliin sopiikin. Tutkimusvalokuvaajana Martiskainen on itseoppinut. Hieman olen kouluttautunut, mutta lähinnä olen oppini saanut keskustelemalla kollegojen kanssa, hän kertoo. Eniten yhteistyötä Martiskainen on tehnyt muun muassa Sinebrychoffin taidemuseon konservaattorin Maija Santalan kanssa. Suomessa ei Martiskaisen lisäksi ole palkattuna muita tutkimusvalokuvaajia, ja suurin osa taidemuseoiden konservaattoreista tekee myös tutkimustyöt itse. Valamossa Petter Martiskainen on työskennellyt vuodesta 1986 eli lähes koko konservointilaitoksen olemassaolon ajan. Sitä ennen hän kuvasi freelancerina lehdille sekä kirjoihin. Teksti: Taina Ruoho Kuvat: Petter Martiskainen Ku va : Ti m o Me rta n e n Kr i s t u s-i k o n i pa l a s i ta k a i s i n Valamon luostariin Tampereen huutokauppakamarin nettisivuilta tehtiin keväällä ikoni-löytö: myytävänä oli Kristus-ikoni, jossa oli käsintehty, uniikki riisa ja takana Valamon luostarin leima ja kalusteluettelon numero. Ikoni oli ilmeisesti annettu luostarista 60-luvulla rukouksellina muistona eräälle papille. Nyt perikunta oli laittanut ikonin myyntiin. Perikunnan ystävällisellä avulla ikoni ostettiin luostarille ennen huutokauppaa. Oston maksoi Valamon Ystävät ry. Valamon Ystävä 13
Is ä He r m a n i n 60-v u o t i s p ä i v ä ä juhlittiin Lintulassa Lintulan luostarin rippi-isän, arkkimandriitta Hermanin 60-vuotisjuhlia vietettiin Lintulassa kirkkaan viikon korkeissa tunnelmissa 27. huhtikuuta. Arkkimandriitta Herman toimitti aamupalveluksen ja juhlaliturgian runsaan papiston avustamana. Arkkipiispa Leo oli valitettavasti joutunut perumaan osallistumisensa äkillisen sairastumisen vuoksi, mutta juhlailoon osallistuivat Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Sergei, rovasti Leo Iltola, isä Sergius Colliander, Lintulan ystävien pitkäaikainen puheenjohtaja, rovasti Viktor Porokara sekä Valamossa palveleva Laatokan Valamon veljestöön kuuluva isä Parfenij. Juhlakuoroa johti Sirpa Koriala. Liturgian opetuspuheessa arkkimandriitta Herman muistutti, että elämän merkkipaalu saa ihmisen tutkailemaan elämäänsä taaksepäin sekä muistamaan maallisen elämän loppumisen. Elämään kuuluu syntyminen ja kuolema sekä elämä siinä välissä. Tällaisena päivänä ymmärtää, että taaksepäin ei voi haikailla eikä eteenpäin kurkottaa, vaan iloitkaamme tästä päivästä ja jokaisesta hetkestä täysillä, isä Herman kehotti. 45 vuotta Valamon veljestössä Liturgian jälkeen juhlaväki nautti lounaan yhdessä äiti Marinan ja sisariston kanssa, minkä jälkeen alkoi juhlavastaanotto. Igumeni Sergei muistutti puheessaan, että isä Herman on nykyisen Valamon luostarin veljestöstä pisimpään palvellut ja ehtinyt olla veljestössä peräti neljän igumenin aikana. Lintulan luostarin rippi-isänä arkkimandriitta Herman on toiminut jo 30 vuotta, ja sitä ennen hän ehti palvella Valamossa jo 15 vuotta. Isä Herman oli toivonut mahdolliset muistamiset lahjatilille, jonka varat hän aikoo sijoittaa jumalanpalveluspukujen uusimiseen. Olemme muistaneet sinua toivomuksesi mukaan, ja etköhän sillä ainakin yhden jumalanpalveluspuvun saa, igumeni Sergei veisteli. Lintulan ystävien tervehdyksen tuonut rovasti Viktor Porokara toivotti päivänsankarille siunausta, terveyttä sekä kaikessa menestystä. Aina kun Lintulan ystävät on ollut täällä talkoissa, lähdemme täältä kiitollisin mielin ja muistamme isä Hermanin ohjauksen ja huolenpidon. Arkkimandriitta Herman tunnetaan Heinävedellä vuosien varrella aktiivisena toimijana erilaisissa yhdistyksissä ja kylätoimikunnissa. Heinäveden Leijona-veljien tervehdyksen toi Kari Kuhanen, joka toivotti isä Hermanille voimaa hoitaa sielua, ruumista ja psyykeä. Siihen oivana keinona on vaikkapa kalastus, ja lahjapaketista paljastuikin kalastuspuukko. Pannu oli kuumana ja pöytä koreana Lintulassa aina iltaan asti, ja naapureita, ystäviä sekä tuttavia saapui onnittelemaan tasaisena virtana. Onnittelijoita saapui vielä pitkin seuraavaa viikkoakin. Myös Laatokan Valamosta saapui delegaatio onnittelemaan, mistä isä Herman oli erityisen ilahtunut. He ehdottivat, että voitaisiinko ensimmäinen Valamon Ystävä 14
Ku va : n u n n a Ks e n i a uusi jumalanpalveluspuku ommella siellä, ja nyt se tehdään oikein mittojen mukaan ja kultabrokadista. Luostari selvisi yli vaikean ajan Arkkimandriitta Herman (Olavi Levinen) oli vain 16-vuotias poikanen tullessaan kilvoittelemaan Valamon veljestöön vuonna 1967. Kuinka nuori mies tuli tehneeksi sellaisen päätöksen? Ei voi sanoa, että minä lähdin luostariin, vaan se kaikki tapahtui hyvin luonnollisesti. Isä Herman on kotoisin Sortavalan maalaiskunnan Harusta, mutta noihin aikoihin perhe oli asettunut Pieksämäelle. Se oli ortodoksisuuden aktiivinen keskus siihen aikaan. Meitä oli koulussakin kolme 40 hengen luokkaa uskonnonopetuksessa. Kävimme usein ortodoksinuorten leireillä Valamossa, ja sillä tavalla luostari tuli tutuksi. Kyllä meitä oli muitakin nuoria miehiä, jotka tulimme luostariin samoihin aikoihin. Ja myös Sortavalan suomalaiset pappisseminaarilaiset palvelivat aina siihen aikaan kesät Valamossa. Isä Herman oli kuitenkin ensimmäisiä suomalaisia noviiseja Heinäveden Valamossa. Palvelukset olivat slaavinkielisiä, mutta kyllä ne nopeasti oppi. Luostari ei ollut 60-luvulla kovin hyvin voimissaan, sillä veljestö alkoi olla vähissä ja jäljellä olevat veljet niin iäkkäitä, että rakennuksia ei ollut mahdollista paljoa kunnostaa. Seinät kaatuivat päälle ja katot tulivat sisään. Näytti siltä, että nyt tämä ränsistyy ja loppuu koko luostari, isä Herman muistelee suorasukaiseen tyyliinsä. Mutta igumenit Nestor ja Simforian eivät olleet huolissaan. He lähtivät siitä, että luostari pysyy ja huolehtivat siitä, että luos- Valamon Ystävä 15
Ku va : n u n n a Ks e n i a tarin typikonia, jumalanpalvelusjärjestystä, noudatetaan tarkasti. He ajattelivat, että luostari loppuu, jos loppuu, mutta heillä oli vahva usko siihen, että luostari selviää. Meillä on hyvin lämpimät välit myös Laatokan Valamoon. Kävimme siellä viime kesänä igumeni Sergein johdolla, ja saimme toimittaa suomenkielisen liturgian ensimmäistä kertaa 70 vuoteen. Puolet elämästä Lintulassa Vuonna 1980 arkkipiispa Paavali ehdotti isä Hermanille, että tämä ryhtyisi palvelemaan Lintulan luostarin rippi-isänä. Mitä ajatuksia siirtyminen naisluostariin herätti? Ei mitään erityisiä. Tunsin kaikki nunnat jo entuudestaan, joten tänne oli helppo tulla. Tämäkin luostari oli melko lailla peruskorjausta vailla siihen aikaan. Ajattelin, että olen täällä viisi vuotta, eihän sitä osannut pidemmälle ajatella elämää. Nyt olen viettänyt puolet elämästäni tässä pihapiirissä, ja ne vuodet ovat menneet kuin siivillä. Toivottavasti luostarielämä olisi jättänyt jälkensä, että olisi edes vähän kehittynyt ihmisenä, arkkimandriitta Herman pohtii. Vuodet Lintulassa ovat olleet myös sosiaalisesti aktiivista aikaa, sillä isä Herman oli pitkään mm. kylätoimikunnan puheenjohtaja sekä on ylläpitänyt tiiviitä suhteita myös paikalliseen luterilaiseen seurakuntaan. Parasta luostarielämässä on se, että jokainen päivä on ollut erilainen. Menneitä ei auta ruveta katumaan. Ihmisen pitäisi elää sillä lailla, että hän on tyytyväinen elettyyn elämään. Millaista on ollut elää 30 vuotta suuren naisjoukon keskellä? Minulla on kaksi korvaa, on oltava valikoiva kuulo, ja olen ehkä oppinut erottamaan hyttyset kärpäsistä, velmuilee hyvästä huumorista tunnettu, sydämellinen isä Herman. Isä Hermanin luostarielämästä kertova kirja ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Teksti: Taina Ruoho Valamon Ystävä 16