Jumalten Valittu Kappale 3 - Farnian herttuatar Andre oli ruoskittu joka ilta pojan vangitsemisen jälkeen, josta oli jo kulunut kaksi viikkoa. Hänet oli nytkin jätetty yksin nuotion valon ja lämmön ulkopuolella olevaan tolppaan köytetyksi. Hänen kätensä oli köytetty tolppaan kiinni, hänen päänsä yläpuolelle niin, että hän pystyi istumaan selkä sitä vasten. Häneen sattui vietävästi. Se oli aivan hirvittävää. Andre ei ollut koskaan toivonut kuolemaa niin hartaasti kuin nyt. Jumaliste, hän ärisi hammasta purren. Minä en ole ikinä toivonut kuolemaa näin hartaasti... Hän kuuli varovaisia askeleita jostain lähistöltä. Andre pelkäsi sen olevan joku ruoskija, joka tulisi ruoskimaan häntä niin, että Andre menettää tajuntansa. Tulija osoittautui Mariaksi, jonka kasvoilla oli tutkiva ilme ja hän näytti pelokkaaltakin. Älä liiku, Maria sanoi sitten, kun Andre yritti riuhtoa itsensä irti. Andre katsoi häneen ja huomasi tytön sylissä ruokasäkin ja polttopuita. Hän hymyili arasti. Andre taas tuijotti ruokasäkkiä toiveikkaana, melkein kuolaten. Andre tajusi kuinka kova nälkä hänellä oli. Mitä ihmettä sinä haluat? Andre kysyi tytöltä käheästi. Hän ei ollut juonut mitään muutamaan tuntiin. Minä haluan auttaa sinua, Maria sanoi. Minä en halua, että kuolet, koska Barbarella pieksää minut, jos sinä kuolet. Maria sytytti nuotion Andren eteen ja kun se pian paloi iloisesti, Andre tunsi häntä kiusanneen kylmyyden katoavan vähitellen. No, jos sinä kerran haluat auttaa. Anna minulle ruokaa, Andre sanoi, yrittäen olla hurmaava. Maria hymyili ja polvistui Andren vierelle. Hän kaivoi ruokasäkistään vehnäleipää, jonka hän mursi sopiviin suupaloihin Andrelle. Andre seurasi tytön puuhia tarkasti kuin tarkistaakseen, ettei tyttö laittanut syanidia niihin. Maria hymyili pojalle huomattuaan tämän tuijotuksen ja syötti leipäpaloja Andrelle, joka söi ne innokkaasti. Sinä olet nyt kapinallinen, Maria sanoi. Enpä oikein uskonut. Olitko vakoilemassa herttuatarta Farniassa? Minä olen edelleen varas, Maria, Andre sanoi ja virnisti itsevarman näköisenä. Mitä ihmettä sinä teet kapinallisten kanssa sitten? Maria uteli. Ne sieppasivat minut. Maria kohotti toista kulmakarvaansa. Minä olen tosissani! Andre protestoi. Niin kai sitten. Minusta sinun ei kannattaisi olla heidän kanssaan. Olet vain suuremmassa vaarassa, jos juokset ympäriinsä heidän seurassaan, Maria sanoi. Miksi ihmeessä sinä välität miten minun käy? Ajattelin vain sanoa, että kapinallisten kanssa liikkuminen on itsemurha. Barbarellan agentit tappavat heitä vaikka kuinka joka päivä. Jäisit lopulta kiinni ja kuolisit. Miten sinä tiedät tuota sontaa noin paljon? Minä asun Farnian herttuattaren kartanossa. Okei, en halua tietää enempää. Maria hymyili. Hän katsoi Andrea hetken, joka tuntui ikuisuudelta. Marialla oli kauniit vihreät, säkenöivät, silmät. Andre piti niistä, hän oli pitänyt niistä jo silloin kun oli ne ensimmäisen kerran nähnyt siellä Ce Luccan kartanossa. Teillä on harvinaisen kauniit silmät, Maria kommentoi. Vihreät, kuten minulla. Sinulla ne ovat vain hieman tummemmat. Kiitos, tyttönen, Andre sanoi ja virnisti hurmaavasti. Sinulla on hassu salaperäinen pilke silmissäsi koko ajan. Kiinnostavaa. Maria itse asiassa punastui. Punasteleva pahis, aika erikoista, Andre ajatteli. Hän ei sanonut sitä ääneen, mutta virnisti ilkikurisesti. Toisaalta häntä myös kaiversi syvällä sisimässään eräs asia. Nimittäin se, miksi ihmeessä Maria oli käsketty Aaronin kanssa ottamaan
Andre kiinni? Ei siinä yksinkertaisesti ollut mitään järkeä koko touhussa! Kuka sinut muuten käski kimppuuni? Andre kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Minä en lainkaan ymmärrä, miksi sinut käskettiin kimppuuni. Maria huokaisi. Ne... noidat... En minä aikonut käydä kimppuusi, Andre, usko minua. Miksi sinä teet kuten he käskevät? Andre kysyi melkein näreissään. Sinä olet heidän orjanaan vain siksi ettet voi sanoa ei! Maria katsoi Andreen kasvoillaan närkästynyt ilme. Sinä et tiedä, millaista se on. Ja luuletko oikeasti, etten muka voi sanoa ei Barbarella Ce Lucalle? Andre kirosi itseään mielessään. Hän oli suututtanut Marian sen sijaan, että olisi saanut tytön päästämään pojan vapaaksi. Ehkä Andren suunnitelma oli menossa pieleen välittömästi. Mitä sinä oikein synkistelet tuolla tavalla, Andre? ääni kysyi Andren päässä. Minä en kerrassaan ymmärrä, miten voit ajatella heti ensimmäisenä suunnitelmasi pieleen menemistä. Kuka hitto sinä olet? Andre kysyi kerrassaan järkyttyneenä. Hän katsoi Mariaa, joka yhtäkkiä näytti huolestuneelta. En taida kertoa sitä sinulle, ääni sanoi. Ehkä joskus myöhemmin, Andre. Nyt et ole edes valmis... Valmis mihin? Andre kysyi hämillään, mutta ääni ei vastanut hänelle lainkaan. Andre, olet kalpea. Onko kaikki hyvin? Maria kysyi ja kosketti pojan otsaa. Ei sinulla ainakaan kuumetta näytä olevan, tyttö sanoi hämillään. En minä ole sairas, Maria, älä murehdi turhia, Andre sanoi. Minä olen hyvin sitkeä. Olenhan sentään orpo rotta, kuten Barbarella varmasti minua kutsuu... poika jatkoi yrittäessään pitää omaa ärsyyntyneisyyttään kurissa. Hän inhosi Barbarella Ce Luccaa enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Se noitien niin kutsuttu kuningatar oli tappanut Andren vanhemmat seitsemän vuotta sitten Andren katsoessa vierestä! Andre näki vieläkin joskus painajaisia siitä. Hänet oli tämän jälkeen viety La Fielin samuraikouluun opiskelemaan samuraiksi. Kun Andre pääsi sieltä kuusi kuukautta sitten pois, hän vain laiskotteli ja leikki varasta päivät pitkät. En ymmärrä, miten yhtäkkiä alan ajatella menneisyyttäni. Sehän on jo mennyttä aikaa! Ja vanhempieni kuolemasta on jo vuosia, eikä minun siksi pitäisi enää haikailla heidän peräänsä, Andre ajatteli. Hän kuitenkin tiesi valehtelevansa itselleen. Tai no, pitää kyllä myöntää, että täällä on tylsää ilman heitä. Mitähän minä tekisin, jos isä ja äiti olisivat vieläkin täällä? En tiedä kyllä. Sitä paitsi minun oudot kykyni ilmestyivät heidän kuoltuaan. Olisivatko he voineet tietää tämän tapahtuvan ja kertovan minulle? Et sinä minusta ole mikään rotta ole. Et edes haise yhtä pahalta, Maria sanoi keskeyttäen Andren syvälliset pohdiskelut. Haise? Andre toisti. Oletko sinä haistellut minua kun nukun tai jotain? Etpä sinä ole pahemmin nukkunut viime aikoina, Andre, Maria sanoi ja naurahti. Niin, olet oikeassa, Andre sanoi ja virnisti. Minä voisin pörröttää hiuksiani, jos käteni olisivat vapaina. Mutta ne eivät ole, kuten huomaat. Niin, pikkuinen. Minä en ole pikkuinen! Olethan sinä. Olet jonkin verran lyhyempi kuin minä. Älä yhtään mielistele siinä, tai minä... Tai mitä? Pussaat minua? Siitä vain, Maria... Maria tuhahti. En minä suutele sinua, älä edes kuvittele sellaista, pervo! Päästä minut sitten vapaaksi, Andre sanoi. Ajattele nyt kuinka pääset eroon ärsyttävästä vangista kuin minä, Andre Lucius Staiche, joka vannoo kiusaavansa sinua koko matkan Farniaan... He tuomitsevat sinut kuolemaan Farniassa jollain oudolla keinolla, Maria sanoi. Hän puri alahuultaan kasvoillaan ilme, joka kertoi selvää kieltä siitä, että Maria olisi todellakin halunnut päästää pojan menemään.
Sinä olet niin hurmaava, että saat Barbarellan varmasti luopumaan sieppaamisestani, Andre imarteli Mariaa, jonka kasvoille ilmestyi yhtäkkiä hyvin päättäväinen ilme. Andre ajatteli pääsevänsä vapauteen, mutta hän joutui luopumaan suurista haaveistaan, kun Maria puristi kätensä nyrkkiin ja sanoi, Ei! Minä en tee sitä, Andre! Maria... Andre aloitti, kiroten ennen aikaista intoiluaan. Hän kuuli Seanin murisevan vähän matkan päässä pettyneenä. Ilmeisesti hän oli Laurenin, Brandonin ja Lilyn kanssa kuunnellut keskustelua hyvin tarkkaan. Andre katsoi hetken nelikkoa kauempana ennen kuin kääntyi Mariaan. Maria, tämä on julmetun tärkeää! hän sanoi. Minä en ole se, joka sanon olevani, ja minulla on hallussani jotain hyvin vaarallista ainetta, joka voi tuhota koko herttuakunnan. Ajattele nyt miten ne kaikki muinaiset palatsit ja muut roihuavat iloisesti... Sinä olet lukenut liikaa historiaa, Andre, Aaronin ääni sanoi. Ei kenelläkään voi nykypäivinä olla tuollaisia aineita hallussaan. Aaron! Sean ärisi. Vaihda puolta, Aaron! Aaron kääntyi ystäväänsä päin. Sean, minusta ei oikein tunnu siltä, että voisin kiinnostua moisesta. Minä, matkustamassa Staichen kanssa? Älä kuvittelekaan. Aaron, sinä teet noin vain siksi, koska Barbarella uhosi tuhoavansa Rothenbergin! Sean karjaisi. Mitä?! Andre sanoi. Se noita-akka uhkasi tuhota kauneimman paikan koko maailmassa?! hän jatkoi. Rothenberg oli Aranian kuningaskunnan pääkaupunki ja yksi kauneimmista paikoista, joissa Andre oli käynyt. Hän oli käynyt siellä vain kerran, mutta kaupunki oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Andreen. Arania oli muutenkin hyvin rauhallinen kuningaskunta, jossa kaikki elivät harmoniassa, eikä siellä rikollisuutta suuremmin ilmennyt missään. Arania oli tosin aina sotatilassa näkyi se tai ei. Syynä tähän oli rajan toisella puolella sijaitseva Kultainen Kuningaskunta, Fromecia, joka haastoi säännöllisin väliajoin sotaa Aranialle. Mitä sinä muka tajuat kauneudesta, Staiche? Aaron kysyi. Olet asunut koko elämäsi rahvaan joukossa, joten olet köyhä. Sinulla ei ole varaa matkustaa Araniaan. Minä kävin Rothenbergissä kun olin koulutuksessa La Fielin samuraikoulussa. Sinä et varmasti usko minua, mutta ei se haittaa, Andre sanoi. Aaron näytti pihisevän raivosta. Jos minä saisin käskyn tappaa sinut tähän paikkaan, minä tekisin sen heti. 16-vuotias prinssi uhosi. Andre katsoi häntä suoraan silmiin ja näki hyvin kylmän violetin silmäparin tuijottavan takaisin. Andre värähti. Sinä pelkäät minua, Aaron sanoi. No, sama se, hän lisäsi. **** Oli synkkä ilta. Ulkona myrskysi. Olihan syksy. Sade ropisi ikkunoihin ja puunoksat raapivat niitä inhottavasti. Pieni poika, arviolta 10-vuotias, yritti nukkua pimeässä huoneessaan. Hänellä oli sekaiset hiukset ja vihreät silmät. Hän kirosi hartaasti, kun näki salaman osuvan maahan hyvin lähellä suurta kartanoa, jossa hän asui vanhempiensa kanssa. Nuori poika nousi istuma-asentoon sängyssään, jossa oli punaiset peitteet. Perhanan ukkosmyrsky. Miksi luonnonvoimat tekevät tällaista? Minun piti nukkua, eikä valvoa! poika ärisi itsekseen noustessaan seisomaan toisen salaman välähtäessä ja valaistessa pojan huoneen. Huone oli suurehko ja siellä oli puinen lattia, jota koristi punainen matto. Matossa oli ruskeita raitoja. Huoneen reunustoilla oli kaappi, jossa pojan lelut ja vaatteet olivat enemmän tai vähemmän sekaisin, ihan kuin pojan hiuksetkin. Andre, siivoa tuo ja tämä eheh, poika ärisi raivoissaan matkiessaan äitiään, Emma Staichea, joka aina yritti saada poikansa siivoamaan huoneensa. Nuori Andre Staiche ei tosin koskaan uskonut äitiään. Sen vuoksi pojan lelukaappi ja vaatekaappi olivat sekoittuneet hienosti toisiinsa. Andrella kun oli tapana vain sulloa lelut ja vaatteet kaappinsa perälle. Taidan mennä hakemaan vähän kuumaa kaakaota tai jotain, kun ei tästä nukkumisesta tule sitten mitään, Andre sanoi ja käveli huoneensa ovelle, joka oli valkoinen ja koristeltu erilaisilla Älä astu sisään valtakuntaani, jos et halua selkääsi -kyltein. Poika siirtyi himmeästi valaistuun käytävään, jota valaisi lamput. Andrelle tuli yhtäkkiä outo tunne lähellä olevasta vaarasta, mutta
eihän se voinut olla mahdollista! Staichejen kartano oli hyvin vartioitu. Suurimmaksi osaksi siksi, että Barbarella Ce Lucca vainosi perhettä hyvin murhanhimoisena. Andre ei ollut koskaan tajunnut, mitä hänen vanhempansa oikein olivat tehneet, kun he olivat saaneet Farnian herttuattaren vihat niskaansa. Andrelle he eivät koskaan kertoneet mitään, mutta poika tiesi vanhempiensa salaavan pojalta jotakin. Hänen isänsä, Michael, oli sitä mieltä, ettei tuollaisten pikkupoikien tarvitse tietää sellaisia asioita. Hän kutsui sitä aikuisten asioiksi, joista pikkupoikien ei tarvinnut tietää mitään. Andre tiesi, ettei kuitenkaan saisi vastausta, joten hän jätti kysymykset sikseen ja yritti sen sijaan salakuunnella vanhempiaan näiden puhuessa toisilleen. Sekään ei ollut auttanut; Emma ja Michael puhuivat joitain Andrelle täysin tuntematonta kieltä. Te olette tehneet kerrassaan järisyttäviä syntejä herttuakuntaa kohtaan, kuului naisen jäätävä ääni alakerrasta. Andre pysähtyi. Hän oli menossa huoneeseen, jossa vaarallinen nainen oli. Älä puhu hulluja, Barbarella Ce Lucca, Emma uhosi. Me vain puolustamme kansamme rippeitä! Se on hyytävä synti. Te asutte Farniassa; olette farnialaisia, ette kuichelaisia. Sitä paitsi Kuiche tuhoutui vuosisatoja sitten, ette voi kutsua itseänne enää kuichelaisiksi, Barbarella sanoi. Minä kiellän sen. Rotusyrjintää! Michael ärisi raivoissaan. Sinä olet hirviö! Ehkä, Barbarella sanoi. Andre käveli hiljaa lähemmäs ja painautui seinää vasten. Pahaksi onnekseen Barbarella näytti kuulleen Andren liikkeet seinän takana, sillä hän ilmestyi oven rakoon katsomaan poikaa, joka kirosi ja yritti lähteä pakoon. Älähän ole epäkohtelias hallitsijaasi kohtaan, poika, Barbarella sanoi heilauttaen kättään. Andre huomasi, ettei kyennyt liikkumaan senttiäkään mihinkään suuntaan. Hän vain tuijotti Barbarellan jäänsinisiä silmiä, jotka hehkuivat miltei valkoisina hänen käyttäessä voimiaan. Hänen kasvoillaan oli viileä hymy. Hänen hiuksensa olivat valkoiset, samoin kuin yksinkertainen kaavun ja mekon yhdistelmä, joka hänellä oli päällään. Barbarellan oikean käden etusormessa oli sininen safiirisormus. Mistä lie sekin oli peräisin. Tulehan tänne, poika, Barbarella sanoi ja käveli takaisin huoneeseen. Andre huomasi kauhukseen seuraavansa naista sinne vastoin tahtoaan. Huoneessa oli paljon muitakin valkoisiin kaapuihin pukeutuneita noitia ja velhoja ja Andren vanhemmat, jotka istuivat lattialla olevalla matolla pyjamat päällään. Kumpikin näytti kerrassaan kauhistuneelta Andren ilmestymisestä huoneeseen. Andre, olisit pysynyt huoneessasi! Emma huudahti kauhuissaan. Hänellä oli ruskeat hiukset ja Andren tapaan vihreät silmät. Michaelin silmät taas olivat merensiniset ja hiukset mustat. En minä voinut, kun ukkonen... Andre yritti sanoa. Miten hupaisaa, joku velho ringissä sanoi. Koko perhe mukavasti kasassa. Niin, Barbarella myönsi. Tiedätkö sinä, poika, mitä vanhempasi tekevät elättääkseen sinut? En, teidän armonne, Andre sanoi yrittäen pelostaan huolimatta olla rohkea ja tyyni. He ovat kuichelaisia sissejä, jotka yrittävät tuhota herttuakuntani, Barbarella sanoi. Eikö sinustakin se ole typerää ja hyödytöntä? Andre oli ensin aikeissa sanoa ei, mutta jokin hänen mielessään varoitti häntä vaarasta, joten hän päätti myöntyä Barbarellan ajatukseen. Kyllä, teidän armonne, se on hyvin typerää. Kerrassaan... hän änkytti. Andre ei ollut koskaan ollut näin peloissaan. Teidän poikanne on sentään järjissään, Barbarella sanoi Michaelille ja Emmalle. Andre tajusi siinä vaiheessa, mitä nainen aikoi tehdä, mutta ei kyennyt sanomaan sanaakaan, kun jokin outo voima esti häntä. Barbarella Ce Lucca oli noitunut pojan! Ei! Emma huudahti. Jätä poikamme rauhaan! Minä jätänkin. Ehkä hänestä tulee hyvä erikoisjoukkoni johtaja, Barbarella sanoi. Uskollisia jäseniä tarvitaan aina armeijassani. Et saa! Michael sanoi. Andre ei sovellu sellaiseen! Hän on liian kiltti! Barbarella naurahti kylmästi ja nyökkäsi yhdelle velhoista, joka käveli Michaelin taakse.
Mies laski kämmenensä Michaelin pään päälle ja alkoi mutista jotain jollain oudolla kielellä. Michael alkoi hohtaa valkoista valoa. Ei! Emma huusi kauhuissaan. Hän selvästikin tiesi mitä tapahtui. Älä vie Michaelin sielua, senkin hirviö! hän jatkoi kun Michaelin takana seissyt velho kaivoi jostain kaapunsa uumenista kristallipullon, jonne jokin valkoinen usvan kaltainen aine lensi välittömästi. Velho laittoi pullon kiinni. Upeaa, Barbarella sanoi, kun Michael kaatui lattialle kuolleena. Andre halusi huutaa, mutta ei kyennyt. Hänen äitinsä huusi senkin edestä. Barbarella katsoi häntä hetken, kunnes sama velho, joka oli imenyt Michaelin sielun pois, teki saman Emmalle. Kirkuminen loppui saman tien naisen kaatuessa lattialle yhtä kuolleena kuin aviomiehensä. Entä poika? joku velhoista kysyi. Jättäkää hänet tänne, Barbarella sanoi mennessään ulos. Andre pystyi jälleen liikkumaan, mutta ei ottanut askeltakaan mihinkään suuntaan. Hän kuitenkin tunsi kauhistuttavan vihan Barbarella Ce Luccaa ja kaikkia noitia ja velhoja kohtaan syttyvän rinnassaan. Hän vannoi siinä samassa antavansa selkään Barbarellalle vielä jonakin päivänä. Ennen sitä pojan pitäisi tulla voimakkaammaksi. Minä vihaan sinua! Andre karjaisi aamulla aukaistessaan silmänsä. Hän hengitti raskaasti ja kirosi sitä, että oli taas nähnyt tuon saman unen. Hän maksoi mitä tahansa, että pääsisi eroon siitä loppuelämäkseen. Se ei varmasti onnistuisi, mutta aina voi toivoa, vai mitä? No, yleensä Andren toivoessa jotain, se ei onnistunut. Ihan kuin pojan kimpussa olisi ollut ainainen huono onni. Hän tuhahti näreissään ja katsoi ympärilleen. Sean katsoi Andreen uteliaana. Vihaatko sinä meitä? En, Andre sanoi. Vaikka olisi minulla aihettakin. Jumaliste, te aiheutitte tämän. Jos en olisi lähtenyt Farniasta, en olisi jäänyt kiinni ja... Sinua etsittiin jo valmiiksi, Andre, Sean sanoi. Olin paikalla kun Barbarella sanoi minulle ja Aaronille, että sinut pitää tappaa hinnalla millä hyvänsä. Minä haluan hirttää sen akan jaloista kattoon. Hän tappoi vanhempani! Andre räyhäsi ja yritti päästä irti tolpasta, mutta ei onnistunut. Älä yritäkään päästä irti, Andre, et onnistu, Aaron sanoi lähistöltä. Huutosi ja rimpuilusi on hauskaa viihdettä. Hiljaa siinä, pätkä. Minä en välitä oletko prinssi vai et, minä hirtän sinutkin kattoon kun pääsen irti. Oletpa sinä kovanaama. Hetki sitten mutisit unissasi jotain äiti, älä kuole, minä tarvitsen sinua! tai vastaavaa. Sinä et tiedäkään kaikkea siitä akasta, jolle teet töitä, prinssi. Aijaa? Mitä sinä sitten tiedät, mitä minä en? Ensinnäkin sen, että Barbarella tappoi vanhempani minun nähteni. Toiseksi, hän vihaa kuichelaisia. Kolmanneksi, hän tuhoaa Aranian kuitenkin, vaikka kuinka yrität suojella sitä tekemällä töitä hänelle, Andre sanoi. Aaron ei osannut sanoa mitään vastaan. Sen sijaan hän mutisi jotain lähistöllä oleville sotilaille. Andre jotenkin oudolla tavalla tiesi, että Aaron alkoi epäillä Barbarellan kanssa tekemäänsä sopimusta. Andre virnisti voitonriemuisesti. Ehkä sittenkin pääsee pois ennen kuin päätyy giljotiiniin? Kuka tietää. Sean vilkaisi Andrea virne kasvoillaan. Noin sitä pitää. Aaron on kohta meidän puolella, hehe... Sen päivän kun näkisin, että Aaron Von Aranian vaihtaa puolta ja muuttaa logiikkaansa, Lily sanoi, kun sotilaat siirsivät Andren ja hänet samaan häkkiin tällä kertaa. Miksi? Andre kysyi. Koska Aaron on koulutettu sotilas. Hän ei helpolla anna periksi tehtävässä, joka hänelle annetaan. Ainakin näin kuulin Seanilta, Lily sanoi näyttäen surulliselta ja poissaolevalta. Hän vilkuili yhtenään yhtä sotilaista, joka jutteli juuri Aaronin kanssa kauempana. Andre ei tiennyt mitä se oli, mutta ei jaksanut vaivata päätään asialla, joten hän sivuutti sen.
Mistä sinä olet muuten kotoisin, Lily? Andre kysyi uteliaana, kun kulkue kulki Farniaan vievällä maantiellä Farnian Metsän vieressä. En muista, että olisit jotain sanonut. Lily katsoi poikaa hetken ja jopa hymyili. Sinä siis huomasit, että minä katselen tuota miestä tuolla. Älä kysy, se on sellainen asia, josta en mielelläni puhu. Minä myönnän olleeni pienen hetken utelias, mutta minä en aio kysyä siitä, Andre sanoi. Hyvä, Lily sanoi nyökäten. Niin ja vastaus kysymykseesi; Gandacarin viidakko. Lauren ja minä synnyimme ja kasvoimme siellä. Miten kummassa te päädyitte vastarintaliikkeeseen? Andre kysyi hämillään. Lily melkein jopa nauroi häijysti. Me päädyimme jäseniksi, kun vahingossa kuulimme Brandonin hehkuttavan suunnitelmistaan. Siitä, joka ei onnistu? Se sama, Andre. Niin ja minä liityin porukkaan, kun lähdin kotoa Wittenbergistä, Sean sanoi toisesta häkistä, jossa istui Brandonin ja Laurenin kanssa. Brandon mulkoili sotilaita lähellään, Lauren nukkui rosenicanin olkaa vasten ja Sean virnuili kuin mitään ei ollut tekeillä. Wittenberg? Andre toisti. Eikö se ole se pikku kaupunki Aranian rajalla? Joo, Sean sanoi. Kummallista, että sinä tunnet paikan. Se on niin tuntematon monille, että joudun aina kertomaan heille missä se tarkalleen ottaen sijaitsee. Andre virnisti. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi lähistöllä ratsastavien sotilaiden kuuntelevan kiinnostuneina keskustelua. Jopa Aaron kuunteli täysin hiljaa, eikä yrittänyt estää vankejaan puhumasta. Nuori prinssi näytti itse asiassa huolestuneelta siitä mitä Andre oli sanonut hänelle. Andrella ei todellisuudessa ollut mitään hajua miten hän oli osannut sanoa juuri oikeat sanat Aaronille saadakseen tämän ajattelemaan toimintaansa. Hänellä ei ollut mitään tietoa kyvyistään. Hän tiesi kykenevänsä puhumaan kummituksille ja näkemään niitä, mutta nyt ilmennyt kyky kyetä kertomaan ihmisille, millä heidät sai hämmennyksiin, oli täysin uusi. Sellaista Andrella ei ennen ole ollutkaan. Oletko sinä ennen pystynyt tuohon mitä teit Aaronille? Lily kysyi kun he olivat levähdystauolla lähinnä siksi, että Aaron näytti olevan hermoromahduksen partaalla. Poikaparka on ihan hämillään ja huolissaan. En tietääkseni, Andre sanoi. Sinäkään et taida tietää mikä tämä outo kykyni on? Lily pudisti päätään. Minä en ole perehtynyt asiaan. Taidan olla joku kummajainen sitten. En ole koskaan kuullut moisesta, Lauren myönsi unisena. Hitto, että väsyttää, hän lisäsi ja painoi päänsä Seanin olkapäätä vasten. Sean ei välittänyt siitä ollenkaan. Sen sijaan hän antoi haltian nukkua. Hän katsoi Andreen. Barbarella kutsui sinua Jumalten Valituksi tai joksikin sellaiseksi. Minun korvaani se kuulostaa joltain yliluonnolliselta olennolta tai vähintään profeetalta. Jumalten Valittu? Andre mutisi. Kuulostaa kerrassaan mahtipointiselta. Älä nyt saa joitain viboja tuosta, Lily sanoi melkein ärsyyntyneenä. Tumma haltianainen tuijotti taas sitä sotilasta, jota oli aikaisemminkin katsellut. Hänen kasvoillaan suoranainen pettymyksen, inhon, vihan ja kaipauksen sekainen ilme. Andre vilkaisi miestä, jota Lily katseli, mutta kohautti harteitaan. Häntä tosin alkoi pikku hiljaa kiinnostaa aika paljon kuka tämä mysteerimies oikein oli. Lily näytti tuntevan hänet todella hyvin, kun naisen kasvojen ilme oli niin kostonhimoinen. Tuo mies on niin täynnä itseään... Lily ärähti ennen kuin käänsi päänsä poispäin. Andre oli varma, että hän oli nähnyt kyyneleitä haltian silmissä. Muutaman tunnin kuluttua Andre, Brandon, Lily, Sean ja Lauren kävelivät kahleissa kohti oikeussalia Barbarellan kartanossa. Saliin johtava käytävä oli epämiellyttävän kylmä ja seinät ****
kiviset ja kosteat. Andre ei voinut muuta kuin pohtia olivatko he maan alla, mutta hän joutui perumaan moisen ajatuksen mielestään nähtyään ikkunasta kartanon sisäpihalle, jossa palvelijat hoitivat askareitaan ja sotilaat harjoittelivat tai yrittivät iskeä tyttöjä. Andrea ja muita oli kielletty puhumasta toisilleen, joten Andren seurana olivat vain hänen ajatuksensa. Hän uskoi saavansa selkäänsä, jos viheltelisi matkalla vaikka kuichelaisten kansansävelmää, jonka Andre oli ensimmäisenä oppinut ulkoa nuorempana. Hänen vanhempansa olivat olleet hyvin ylpeitä kaikesta, mitä tekivät, eivätkä he pelänneet kuolemaa. Eivät lainkaan. Ei Andrekaan pelännyt kuolemaa kauhistuttavan paljon ajatuksena, mutta jos Barbarella päättäisi teloittaa hänet kaikkien nähden, Andre panikoisi. Ei hän sentään halunnut kuolla 17-vuotiaana. Hänen unelmansa oli päästä naimisiin, saada pari tytärtä ja poikaa ja elää rauhallista kotielämää vaimon kanssa jossain Aranian pienessä maalaiskylässä. Nyt hän tosin pohti, kykenisikö toteuttamaan toivettaan koskaan, ottaen huomioon tilanteen, jossa poika nyt oli. Sisään siitä, vätykset, jonkun ääni keskeytti Andren ajatukset. Minä en ymmärrä, mitä helvettiä sinä teet täällä, Lily ärähti suupielestään miehelle, joka piti ruskeaa tammiovea auki. Mies jätti sen huomiotta: sen sijaan hän tunki Lilyn ja Andren hissiin. Lopulta myös Brandon, uninen Lauren ja Sean liittyivät heidän seuraansa. Aaron tuli myös. Aaron nyökkäsi miehelle, joka laittoi oven kiinni. Prinssi painoi hieman epäröiden punaista nappia jollain harmaalla jalustalla. Sean huomasi sen ja vilkaisi Andreen kohottaen kulmiaan merkitsevästi. Andre ei tehnyt mitään. Lily näytti pihisevän raivosta jälleen, mutta kukaan ei uskaltanut häiritä häntä, kun haltia alkoi kirota hiljaa haltiakielellä. Andre oli ennenkin kuullut haltioiden puhuvan omalla kielellään, mutta ei koskaan niin raivoissaan kuin hopeahaltia pojan oikealla puolella. Hissi kulki ylöspäin omituisen voiman avulla. Täällä haisee magia, hän ilmoitti ääneen vähän ajan päästä. Minä inhoan noitien magiaa. Miksi ihmeessä? Lauren kysyi uteliaana. Koska noitien magia tappoi vanhempani, Andre sanoi. Barbarella tuli kotiini yhtenä iltana seitsemän vuotta sitten ja käski tappaja spesialistejaan imemään vanhemmiltani sielut. Sitten hän lähti, eikä edes vaivautunut tappamaan minua. Järkyttävä akka se! Brandon sanoi. Kai sinä aiot kostaa, Andre? Joo, ja kuolen samalla itse? Ei kiitos, Andre sanoi ja naurahti kolkosti. Et sinä kuole, sinähän olet se Valittu tai jotain, Brandon sanoi. Sinähän jäät väkisellä henkiin, kun käytät jumaltason voimia...! Voi ole hiljaa, Brandon, Lily sanoi lopulta. Oletko sinä edes varma, että me pääsemme pois täältä? Barbarella saattaa komentaa sotilaitaan tappamaan meidät välittömästi. Mehän olemme synnintekijöitä, jotka eivät kunnioita herttuattaren lakeja ja logiikkaa, joiden mukaan jokainen kuichelainen on tapettava ja muuta kivaa. Brandon vaikeni saman tien. Hän vaipui ajatuksiinsa. Olette tekin kyllä yhdenlaista hihhulijoukkoa, Aaron sanoi. En voi uskoa, että olen tässä helvetin kopissa teidän kanssanne yksin. Mutta sinähän rakastat meitä, Sean sanoi heti. Tai ainakin minua, Aaron. Minä en todellakaan rakasta sinua. Ei sitten. Miksi sinä petit Barbarellan, Sean? Miten ihmeessä sinä voit tehdä noin? Aaron kysyi yhtäkkiä, kääntyessä ympäri ystäväänsä. Barbarella komensi nuorimman tyttärensä hoitamaan hommasi. Mitä? Sean sanoi. Lily ja Lauren näyttivät kauhistuneilta myös. Kuulit kyllä mitä minä sanoin, Sean, Aaron sanoi. Se tyttö ei todellakaan ole ilkeä tai paha kuten äitinsä ja sisarensa. Hän ei pysty siihen. Luulisin, että olet todella iloinen nyt. Sean ei sanonut sanaakaan. Kukaan ei sanonut mitään. Andrelle taas heräsi epäilyjä. Mariaan kuvaus sopi erittäin hyvin. Mutta eihän tyttö voinut millään olla sen hirviöherttuattaren tytär! Sehän on täyttä sontaa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanomaan sanaakaan asiaan, kun hissi pysähtyi ja Aaron johdatti heidät tällä kertaa siniseen käytävään, joka todellakin oli kauttaaltaan sininen. Täällä on värejä? Lily mutisi. Minä luulin, että paikka on harmaa kuin mikä. Ilmeisesti se ei ole, Sean totesi hiljaa, kun Aaron johdatti heidät suuren tammioven eteen, joka oli tummanruskea.
Poika koputti siihen ja se aukaistiin toiselta puolelta. Andre katsoi huoneessa ympärilleen. Se oli oikeussali. Barbarella istui jo huoneen perällä tummissa vaatteissa olevalla korokkeen tapaisella istumapaikalla Bella vierellään. Nuorinta tytärtä ei näkynyt missään, sen sijaan Maria istui tuolissa vähän matkan päässä kerrassaan kalpeana ja kauhistuneen näköisenä. Tyttö huomasi Andren, mutta ei sanonut mitään. Tuijotti vain. Teidän armonne, Aaron sanoi. Toin kapinallisia ja Staichen teille. Barbarella hymyili häijysti huomattuaan Andren. Poika, me tapaamme jälleen, hän sanoi. Muut huoneessa olijat katsoivat vuoroin Andreen, vuoroin Barbarellaan hämillään. Maria näytti olevan eniten hämillään, koska hän oli kurtistanut kulmiaan ja näytti siltä kuin yrittäisi muistaa, missä herttuatar oli tavannut Andren. Et ole tainnut kertoa ystävillesi tästä vai? Barbarella sanoi noustessaan seisomaan. Hänen mekkonsa oli täysin musta, ja sen päärmeitä koristi yllättäen mustat höyhenet. Ihan kuin hautajaiset olisivat tulossa. Kuka on kuollut? Andre ajatteli heti. Sinä et olekaan puheliaalla päällä tänään. Niin kuin et silloinkaan, kun kävin kotonasi juttelemassa vanhempiesi kanssa, Barbarella jatkoi. Pelottaako? Minä en pelkää sinua, murhaaja, Andre sanoi kuuluvalla äänellä. Sitä paitsi sinä noiduit minut, joten en voinut puhua! Niinhän se taisi ollakin tosiaan... Barbarella tuumi. Kerrassaan surkuhupaisaa. Ihan tiedoksi, sinä et ikinä tule onnistumaan siinä mitä teetkin, Andre sanoi. Taas hän puhui outoja. Mistä ihmeestä tämä kyky oli peräisin? Mistä sinä muka tiedät, mitä minä aion? Barbarella nälväisi. Minulla on vain sellainen tunne, että tiedän, Andre sanoi ja virnisti Barbarellan kauhistuneelle ilmeelle. Pelottaako pikkunoitaa? Voi kauhia, taidan alkaa itkeä, byhyy, hän jatkoi. Staiche, olet vähintään yhtä ärsyttävä kuin nyt jo kuollut isäsi! Bella ärisi tuolistaan. Hänellä oli viininpunainen leninki päällään. Sinä saat turpaasi vielä jonain päivänä, Bella Ce Lucca! Andre ilmoitti. Joku tulee ja tappaa sinut! Ehkä jopa joku läheisesi... Nyt saa riittää! Barbarella karjui. Moiya ja Staiche jäävät tänne ja potkikaa muut pihalle! Mitä minä muka olen tehnyt, teidän armonne? Sean kysyi. Sinä olet rikkonut lupauksesi. Sinä olet kapinallinen. Olit täällä vakoilemassa minua, Barbarella sanoi. Minä ja minun vastarintaliikkeeni tuhoamme teidät vielä, Brandon sanoi ylpeänä. Heittäkää tuo ärsyttävä blondikin tyrmään, Barbarella sanoi sotilaille, jotka olivat ottaneet Andrea ja Seania käsivarsista kiinni viedäkseen kaksikon tyrmään. Brandon kuitenkin naurahti ja hävisi jälkiä jättämättä Lily ja Lauren mukanaan. Sean näytti hyvin pettyneeltä, mutta se ei ollut mitään verrattuna Barbarellan ja Bellan raivoon. Kun Andre vilkaisi Mariaa, hän näki tytön hävinneen jonnekin jälkiä jättämättä.