saatesanat Aurinko nousee Hymyilin hiukan, kun luin vanhan ihmisen kuolinilmoituksesta lähdön tulleen odottamatta ja yllättäen. Luulisi, että yli 80-vuotias ja hänen omaisensa olisivat osanneet varautua elämän rajallisuuteen. Mutta mitä ilmeisimmin kuolema aina yllättää. Nuoren ihmisen kuolema aiheuttaa läheisille usein täydellisen sokin. Mutta myös vanhan ja sairaan ihmisen pois lähteminen jättää rakkaiden sydämeen tyhjyyden vaikka kuolema olisikin odotettu vapautus kivuista. kesken työn kesken matkan kesken kaiken elämä loppuu kesken keskeneräiselle riittää sinun armosi unerledigt unausgesprochen ungelöst unvollendet endet das leben das unvollendete vollendet die gnade Der Tod erwischt uns immer auf kaltem Fuß, wie ein Dieb in der Nacht. Manchmal gibt es Zeit für einen bewussten Abschied, aber immer bleibt eine große Leere. Die Trauer ist ein Weg, den wir selbst nicht ausgesucht haben. Oft aber auch ein sehr besonderer Weg. Tief in jedem von uns im Garten der Seele fließt eine Quelle der Kraft. So schreibt Pfarrer Paulfried Spies in seinem Artikel Krisen als Chancen (s. S. 10). Ob Sie gerade einen großen Verlust erlitten haben oder mit dem ganz normalen Wahnsinn des Lebens kämpfen, mit diesem Heft möchten wir Ihnen Mut machen. Sie sind nicht allein. Suru ja kriisi ovat tie, joka on kuljettava. Tie voi olla pitkä, ja jokainen kulkee sen omalla tavallaan. Matkalla on hyvä olla matkakumppaneita. Siksi tässä lehdessä surun läpi kulkeneet ihmiset kertovat kokemuksistaan sivulta 5 alkaen. Elämä ei kriisin jälkeen palaa entiselleen. Mutta kaamoksenkin jälkeen aurinko nousee taas. kuva/foto: David Prinz Valoa matkallesi, Zuversicht und Hoffnung auf Ihrem Weg, ritva Prinz Renkaan toimittaja / Rengas-Redakteurin 1
Tässä lehdessä / In dieser Ausgabe Suru on yllättävä matka Kuolema keskeyttää arjen. Rakasta ihmistä ei enää ole. Suru on matka, jonka jokainen kulkee omalla tavallaan. Mikä voi auttaa selviämään surusta? Mitä hautajaisten järjestelyissä on hyvä ottaa huomioon? Näistä aiheista voit lukea sivulta 5 alkaen. Menetyksen keskellä on tärkeää, että kukaan ei joudu jäämään yksin kokemansa kanssa. Voit aina soittaa suomalaiselle papille. He ovat olemassa juuri sitä varten. 5 Krisen sind Chancen Wie kann ich Krisen als Chancen entdecken? fragt Pfarrer Paulfried Spies in seinem Artikel. Er vergleicht körperliche Grenzerfahrungen auf einer Wanderung mit dem Weg durch eine Krise. Welche Wegweiser gibt es? Wie komme ich wieder in den Einklang mit mit und der Welt? Wo kann ich Quellen der Lebenskraft finden? (s. S. 10-11) 10 2 Uskalla antaa omastasi Lähetys ja kansainvälinen diakonia kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen kirkolliseen työhön. Kolehtien ja yksityisten ihmisten lahjoitusten lisäksi rahaa kerätään monenlaisilla tempauksilla. Tällä kertaa esittelemme Frankfurtin kolme vuoden kiertoa myötäilevää tapahtumaa ja Dresdenin kirppisidean. Matkia saa! (s. 16-17) Maler der Reformation Der Reformator Martin Luther dürfte allen bekannt sein. Aber welche Menschen gab es um ihn herum als Freunde und Weggefährten? Hellevi Rebmann stellt Lucas Cranach den Älteren vor, der Trauzeuge bei der Hochzeit von Martin Luther und Katharina von Bora war. Was ihn zum evangelischen Maler macht, können Sie auf S. 22 lesen. Uusi pedagoginen neuvosto Suomi-kouluissa opitaan suomen kieltä ja kulttuuria monessa paikoin jo ainakin toisessa polvessa. Pedagoginen neuvosto edustaa ja palvelee kielikoulujen opettajia ja organisoi mm. vuosittain pidettävän opettajien neuvottelu- ja jatkokoulutusviikonlopun. Hampurin koulutuspäivillä valittiin uudet pedagogisen neuvoston jäsenet, jotka esittäytyvät sivulla 26. 16 22 26 kuvat/fotos: Kaisa Leppänen, Marija Skara, Dresdenin srk, Peter von Bechen, Susanne Schmich/pixelio.de
Ajankohtaista / Aktuelles Rengas haluaa olla kaikkia Saksan suomalaisia yhdistävä side. Pyrimme kehittämään niin lehden ulkoasua kuin sisältöäkin koko ajan palvelemaan entistä paremmin eri-ikäisiä lukijoita. Rengas on suomalaisten seurakuntien jäsenille ilmainen, mutta sen tuottaminen ei ole ilmaista. Jokainen numero maksaa n. 11000,- Tämän lehden mukana on tilisiirtolomake, jolla voit tukea Rengasta omien taloudellisten mahdollisuuksiesi mukaan. Kiitos avustasi! Rengas ist für die Mitglieder der finnischen Gemeinden kostenlos, weil die Zeitschrift jede und jeden mit in die Gemeinschaft nehmen will. Aber eine Zeitschrift zu produzieren kostet natürlich Geld. Die Gesamtkosten für eine Ausgabe belaufen sich auf ca. 11000,- Wir versuchen, optisch und inhaltlich für alle Leserinnen und Leser anregend zu bleiben. Mit dem beigefügten Überweisungsträger können Sie unsere Arbeit nach Ihren Möglichkeiten unterstützen. Herzlichen Dank! Aika on aikaa on Tervetuloa Naisten seminaariin! Aika: 17.-19.1.2014 Paikka: Evangelische Tagungsstätte Hofgeismar Hinta täysihoitoineen: yhden hengen huoneessa 140, kahden hengen huoneessa 125 Mukana ajassa: Päivi Lukkari ja Helena Eckhoff Sitovat ilmoittautumiset 9.12.2013 mennessä www.rengas.de -> yleinen tapahtumakalenteri Lisätiedot: pappi.lukkari@gmx.de; 0173-2445479; helena.eckhoff@gmx.de kuvat/fotos: Olarin srk, Petra Dirscherl/pixelio.de, Marija Skara Oletko unohtanut ilmoittautua rippikouluun 2014? Noch nicht für den Konfikurs 2014 angemeldet? Jetzt eilt es - Anmeldeschluss ist am 31.10.2013 Lue lisää: www.rengas.de > nuoret > rippikoulu ja ilmoittaudu välittömästi! Rengas 12/2013 ilmestyy KV 48 joulukuun tapahtumatiedot artikkelit: 26.10.2013 seurakuntien tapahtumatiedot oman seurakunnan tiedottajalle: 26.10.2013 Rengas 1-2/2014 ilmestyy KV 1 tammi- ja helmikuun tapahtumatiedot artikkelit: 26.11.2013 seurakuntien tapahtumatiedot oman seurakunnan tiedottajalle: 26.11.2013 3
Epäilyttävät ihmeet Tekikö Jeesus oikeasti ihmetekoja? Ovatko Raamatun ihmekertomukset puppua? Näitä kysymyksiä on vaikea välttää, kun törmää johonkin lukuisista Uuden testamentin ihmekertomuksista. Kuvaukset Jeesuksesta yliluonnollisena toimijana asettavat uskon koetukselle. Näin on ainakin minun kohdallani, vaikkei ihmekertomuksilla suurempaa dogmaattista eli uskonopillista merkitystä olekaan. Kristinuskon uskottavuuden kannalta Jeesuksen sanotuilla ihmeteoilla on kuitenkin merkitystä: Voinko uskoa ihmeisiin leimautumatta helposti höpläytettäväksi? Tai: Voinko pitää ihmekertomuksia sadunomaisina ja silti uskoa Jeesukseen vapahtajana? Evankeliumit kertovat lukuisista Jeesuksen tekemistä ihmeistä. Tuttuja ovat kuvaukset järven veden päällä kävelemisestä, myrskyn tyynnyttämisestä tai parin leivän ja kalan monistamisesta ruoaksi tuhatpäiselle joukolle. Pietarin kalansaaliskin on tuttu tarina. Kertomuksissa on tiettyä kepeyttä, vaikka opetuslapset parissa kohtaa pelästyvätkin. Jeesuksen toiminta ihmeparantajana vie vakavampien ajatusten ääreen pohtimaan sairauden ja terveyden suhdetta. Voiko parantumattomasta sairaudesta parantua ihmeen kautta? Jos voi, niin miksi Jeesus ei parantanut kaikkia? Entä minun kohtaloni sairastuessani kohtalokkaasti? Hyvien kysymysten esittäminen on yleensä helpompaa kuin hyvien vastausten antaminen. Ihmekertomusten realistisuutta pohtiessa kannattanee lähteä liikkeelle siitä huomiosta, että Raamattu on ihmisten kirjoittamana kirjana ihan samanlainen kuin muutkin vanhan ajan kirjalliset tuotokset; ei ole olemassa mitään jumalallista kirjallisuutta siinä mielessä, että Jumala olisi itse toiminut kirjailijana. Tämä antaa vapauden lukea Raamattua kuten vaikkapa mitä tahansa jännittävää mutta hieman vaikeaselkoista romaania. Kirjoilla tapaa olla aihe. Niin on Uudella testamentillakin: se on kirja Jumalasta ja hänen teoistaan sekä ihmisten kokemuksista, jotka liittyvät Jeesuksen elämään ja kirkon syntyyn. Ihmekertomusten kohdalla on pohdittu sitä, tekikö Jeesus oikeasti ihmeitä vai ovatko kertomukset ensimmäisten kristittyjen hurskaan mielikuvituksen tuotetta. Jeesuksestahan tunnetaan monia legendoja, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet Raamatun ulkopuolelle. Evankeliumien ihmekertomukset otettiin mukaan Raamatun kirjoituskokoelmaan sillä perusteella, että niitä pidettiin uskottavina kertomuksina siitä, mitä osapuilleen on tapahtunut Jeesuksen kierrellessä Galilean kyliä ja kaupunkeja. Apostolien jälkeisten sukupolvien uskonoppineet näkivät paljon vaivaa erotellessaan tosia kertomuksia epäaidoista. Tämän päivän ihminen saa toki pohtia kriittisesti sitä, miten työ onnistui. Rajaa kristityn ja ei-kristityn välille ei vedetä siihen, uskooko ihminen Jeesuksen tekemiin ihmeisiin vai ei. Lienee silti viisasta huomata, mikä on ihmekertomusten fokus. Kertomuksethan pyrkivät vakuuttamaan kuulijan Jumalan kaikkivaltiudesta ja siitä, että hän voi ylittää luonnon asettamat rajat. Ilman Jumalan yliluonnollista toimintaa ei iankaikkisen elämän toivo olisi mahdollista. Matti nikkanen 4
Die Blätter fallen, fallen wie von weit, als welkten in den Himmeln ferne Gärten kuva/foto: Andres Hermsdorf/pixelio.de Rainer Maria Rilke Syksy opettaa, miten luopuminen ja kuolema kuuluvat elämään. Surun matkalla voi kuitenkin tehdä yllättäviä löytöjä. Die Trauer ist ein anstrengender Weg. Aber wie jede Krise, kann auch sie Überraschendes bereithalten. 5
Tärkeintä on olla lähellä Pappina ja saattajana Minut vihittiin papiksi samana vuonna kun tyttäreni Anna pääsi ylioppilaaksi, 1992. Olin toiminut sairaalasielunhoitajana Rovaniemellä jo pitkään. Pienen lapsen kuolema sai minut pyytämään pappisvihkimystä, että voisin palvella viran antamilla oikeuksilla ihmisiä. Opin saattohoitoa kirjoista ja olemalla lähellä kuolevia vaikka vapisevinkin sydämin. Tärkeintä oli uskaltaa olla vailla vastauksia, vailla yläpuolelle asettumista, vain mennä ja viipyä lähellä. Se tuntui välistä raskaalta, kun olisi tahtonut tehdä enemmän, auttaa enemmän, kun ei vielä ymmärtänyt, että jo läsnäolo oli auttamista. Välistä olin väsynyt kuolemaan, väsynyt siihen, että koin avuttomuutta. Se vei voimia ja aikaani myös perheeltä. Siksi koinkin hyvänä, että vielä 59 täyttäessäni sain mahdollisuuden vaihtaa työtä sairaalapappien opettajaksi. Edessä oli muutto Helsinkiin. Kirkko arvosti hiljaista tietoa, jota olin kerännyt työssäni lähes 20 vuoden aikana sairaalassa. Viimeiset viisi työvuottani siirsin tätä tietoa uusille sairaalapapeille. Näin jaksoin eläkkeelle asti innostuneena työntekijänä. Elämä kantoi eteenpäin, antoi uutta ja teki samalla nöyräksi haasteiden edessä. Vielä en tiennyt, mikä jatko-opintoaika olisi edessäni eläkkeelle siirryttyäni. Äitinä ja saattajana Anna valmistui Helsingin DIAKista sosionomidiakoniksi. Hän oli rohkea maailman tutkailija ja työskenteli eri puolilla Eurooppaa. Dublinissa Anna kohtasi australialaisen Davidin ja he saivat kaksi lasta, pojan ja tytön. Elämässä palaset loksahtivat paikoilleen, kunnes tuli se päivä, joka muutti kaiken. Pitkään jatkuneet epämääräiset kivut saivat selityksen, kun Annalla todettiin syöpä. Kun hän soitti saatuaan varmistuksen, sanat juuttuivat sisälle, kyyneleet kastelivat kasvot. Mutta pian 6
leijonaemo minussa heräsi: lapsestani en vähällä luovu. Seisomme muurina Annan rinnalla ja varmistamme, että rukousten ketju ei katkea. Perheemme oli jo joutunut häviämään taistelun perinnöllistä sairautta vastaan kaksi kertaa, kun pienet tyttäremme kuolivat kahden vuoden välein 1975 ja 1977. He olivat olleet minun korkeakouluni sairaalaan ja ovien avaaja monille sairasvuoteille. Heidän lyhyt elämänsä oli vienyt meitä avioparina auttamaan lapsensa menettäneitä vanhempia eri puolille Suomea. Annan taistelu jatkui, tuli hyviä hetkiä ja takapakkeja. Ystävien piiri kantoi koko perhettä. Jonakin päivänä naapuri toi keittoa ja leipää, toisena päivänä lähetti toi paketin, jossa oli ihania kylpytuotteita, joku toi kirjekuoren, jossa oli rahaa. Yhteisöllisyys kantoi myös meitä läheisiä Suomessa asti. Syksy meni, tuli joulu. Anna ja David sekä lapset lensivät Suomeen. Jouluateria oli viimeinen ateria, jonka Anna saattoi nauttia. Jouduttuaan Suomessa sairaalaan hän tahtoi palata Irlantiin, missä odotti laaja ystävien verkko ja tutut lääkärit. Alkoi viimeinen vaihe, saattohoito. Se tapahtui Our Lady s hospicessa Dublinissa. Paikka oli kaunis, henkilökunta osaavaa. Anna sai oman huoneen, jonne hän toi tärkeitä tavaroita. Perhe saattoi vierailla hänen luonaan, lapsille oli oma leikkinurkkaus, pihalla saattoi työntää Annaa pyörätuolissa, kun voimat ehtyivät. Sain olla kaksi viimeistä viikkoa lapseni luona, saattajana ja äitinä. Nuo kaksi viikkoa olivat minulle kuin syvät opinnot, mitä saattohoidon tulisi olla, kun se osataan. Hoitajille Anna oli loppuun asti Anna, ei kuoleva syöpää sairastava kahden pienen lapsen äiti. Kohtaamiset olivat kunnioittavia ja Annan toiveet huomioonottavia. Lääkärit tulivat lähelle, koskettaen ja kuunnellen. Yhtenä maanantai-iltana Anna sanoi ystävälleen, joka tuli hänen luokseen: Now I am ready to go! Siinä se oli lyhyesti, kaikki on hyvin, voin lähteä. Hän kysyi minulta, mitä ajattelen kuolemasta. Kerroin, että olemme kuin terminaalissa, odottamassa, lähtöselvitys on tehty, mutta kone on jostakin syystä myöhässä, siksi me odotamme. Kun viimeinen kuulutus tulee, portista on mentävä yksin, mutta me saattelemme sinne asti. Ystävien piiri kantoi koko perhettä. Annan elämä päättyi kuin hiipuva kynttilän liekki 20.5.2011, ei enää kipua, ei tuskaa. Sain olla Annan lähellä, kun hänen elämänsä päättyi. Viivyimme Davidin kanssa Annan luona kenenkään kiirehtimättä. Meille tuotiin kahvit. Sitten pakkasimme Annan tavarat vihreisiin kasseihin, joissa oli putoavien lehtien kuvia. Tätä saattomatkaa ei tarvinnut tehdä yksin. Sain kokea oman perheeni yhteen hioutumista, ystävien ja läheisten tukea. Saattohoito oli lempeää ja inhimillistä. Henkilökunta tiesi, miten helpottaa lähtevän ja läheisten tuskaa. Mitään ei peitelty, mutta ei myöskään kiirehditty, elämää oli kuolinhetkeen asti ja se oli arvokasta. kuva/foto: Kaisa Leppänen Elämää on arvokasta loppuun asti Kokemus tuosta ajasta antoi ja yhä antaa voimaa jaksaa läpi pimeän surun, läpi kysymysten, joihin ei tule vastausta. Yhä tuntuu vaikealta muistella ja samalla helpottaa, kun antaa tapahtumien kertautua paperille. Sanat tahtovat vain olla kuin syväjäädytettyinä tai kipu sisällä vielä niin kova, ettei sitä tahtoisi näyttää. Elämä on kantanut meitä kaikkia eteenpäin. David ja lapset ovat nyt Suomessa ja rakentavat elämää täällä Annan kotimaassa. SirkkU eho Sirkku Eho on eläkkeellä oleva rovasti, joka on toiminut sairaalapappina ja sielunhoidon kouluttajana. Tällä hetkellä mummi viidelle lapselle. 7
Suru tulee aina liian aikaisin 8 Olin syyskesällä setäni hautajaisissa Kiuruvedellä. Isäni veli sai elää lähes 90 vuotta. Dementia oli vienyt voimat, niin että ennen niin komea ja ryhdikäs mies makasi viimeiset vuodet hoivaosastolla, riippuvaisena vieraasta hoidosta kuin pieni lapsi. Ja koska sanallinen kommunikaatio ei ollut enää mahdollista, jäi läheisille epävarmuus siitä, mitä hänen mielessään vielä liikkui. Vuorovaikutuksen puute oli pitkäaikaista hyvästijättöä rakkaasta ihmisestä. Muistot lohduttavat Yli 60 vuotta kesti setäni ja tätini avioliitto. Molempien ensirakkaus. Tuollainen pitkä onni on harvinaista. Ulkoapäin katsottuna voisi sanoa, että kuolema oli odotettavissa. Ja voisimme olla vain onnellisia, kun he saivat kulkea niin pitkän taipaleen yhdessä. Mutta hautajaisissa tätini oli täysin poissaoleva. Oli otettava ikuiset jäähyväiset. Hänelle jäi suunnaton aukko. Säännöllinen hoivaosastolla käynti ei ollut sitä, mitä setäni ja tätini olisivat elämän illaltaan odottaneet. Ja nyt rakkaan käden kosketus oli ikuisesti poissa. Tuo ristiriitainen tunne yhdisti kaikkia meitä omaisia: olisimme halunneet kuulla sedältä vielä paljon, henkilökohtaisia ja suvun asioita. Mutta olimme onnellisia niistä kauniista muistoista, jotka meille hyväntahtoisesta ja rakkaasta läheisestämme jäi. Kuin lähdön aavistus Usein kuulen sanottavan, että halutaan kuolla kengät jalassa. Mutta kun niin puhutaan, ei ajatella, mitä tuo yhtäkkinen menetys läheisille merkitsee. Kaksi kertaa olen elämässäni joutunut tekemään surutyötä läheisen yllättävän poismenon johdosta. Kahdeksankymmentäluvun alussa isäni menehtyi sydäninfarktiin. Olin silloin juuri käymässä kotiseudullani. Kuulin myöhemmin äidiltäni, että isäni oli syksyn aikana kysellyt, tulenko varmasti jouluksi. Kuin aavistaen lähtönsä olevan lähellä, hän sitten viimeisenä iltanamme jutteli kanssani asioista ja tunteistaan, joista tavallisesti suomalainen vanhemman sukupolven mies ei paljon puhu. Sisarustemme yhteisessä palaverissa hautajaisten jälkeen kävi selville, että isämme oli syksyn aikana tavannut kaikki muut sisarukseni. kuva/foto: Willi Haimerl/pixelio.de
remmalla ilolla yhteisiin aikoihin perheenä. Muutamassa hetkessä elämämme muuttui. Menetin rakkaan elämänkumppanin ja tyttäreni menetti isänsä. Minusta tuli yksinhuoltaja, mitä en olisi pahimmissa kuvitelmissani halunnut ajatella. Hautajaisten järjestely ja arkipäivän askareet olivat ensimmäisinä aikoina ankkurini elämään. Vaikeaa oli se tunne, että minun oli lohdutettava tuttavia ja ystäviä. He eivät olleet tottuneet vastaukseen, että elämäni oli aallon pohjassa elämänkumppanini kuoleman johdosta. He pelästyivät, kun eivät pystyneet lohduttamaan. Eivät osanneet pukea tunteitaan sanoiksi. En minäkään osannut heille sanoa, mitä olisin tarvinnut, kun suruni oli niin suuri, etten pystynyt edes kunnolla itkemään. Jokainen suree omalla tavallaan Ikään kuin testamenttina hän minulle viimeiseksi, ihanalla lupsakalla Savon murteella, lausahti: Työ kaikki lapset ootta niin erilaisia, mutta sellasia kun ootta, niin ootta niin hyviä. Käydessäni vanhassa kotitalossani tuntuu kuin näkisin hänen tutun hahmonsa penkillä lehtikuusen alla, ja odotan hänen kysymystään: No, mitäs sinne Berliiniin kuuluu? Haikealta tuntuu, kun vasta nyt minulla olisi kypsyys kertoa todellisista kuulumisistani. Ja kipeältä tuntuu, ettei tyttäreni ehtinyt tässä elämässä tavata isoisäänsä. Surusta turta Myös isänsä lähellä sai tyttäreni olla vain kolme vuotta. Aurinkoisena syyskuun päivänä, palattuamme juuri lomalta Italiasta, elämäntoverini menehtyi sydänkohtaukseen. Aamupäivällä kuljimme käsi kädessä ja ajattelin, kuinka ihanan täydellistä elämämme on. Meillä oli samanlainen positiivinen elämänkatsomus. Onnemme kruununa tyttäremme, joka päivä päivältä itsenäistyi. Iloitsimme juuri siitä, että hän oli niin nopeasti sopeutunut uuteen päivähoitoon. Pystyimme keskittymään päivisin omiin töihimme ja sitä suu- Nyt jälkeenpäin tiedän, kuinka tärkeää olisi ollut osallistua sururyhmiin tai käydä terapiassa. Olin itse pitänyt monia seminaareja surutyöstä ja luulin, että osaan sen myös omassa elämässäni. Mutta sen sijaan, että olisin avoimesti puhunut tunteistani, nielin ne katkeralta tuntuvat, kannustavaksi tarkoitetut sanat: Eikö olisi aika unohtaa? Mutta ei minun, eikä kenenkään surevan tarvitse suruaan unohtaa. Ja jokainen kohtaa sen omalla tavallaan. Ja se tapa, millä se kohdataan, on juuri se oikea tapa. Siinä sivulliset ovat vain myötätuntoisina kuulijoina. Itse olen vuosien myötä totuttautunut elämään tuon suuren, elämänkumppanini jättämän aukon kanssa. Ja jotenkin lohduttaa, että me kaikki jätämme korvaamattomia jälkiä poistuessamme sinne uuteen ja tuntemattomaan. Suurin lohtuni on, kun näen tyttäreni silmät. Hänellä on isänsä silmät. Elämää oivaltavat silmät. kati jauhiainen Kati Jauhiainen on kasvatustieteiden maisteri, joka on toiminut mm. terveydenhuolto- ja sosiaalialan henkilökunnan kouluttajana ja johtanut vanhustenhoidon projekteja. 9
Krisen als Chancen die Chancen der Krisen Lebenskrisen, Ehekrisen, Währungskrisen, Regierungskrisen... Krisen sind Störungen, die unser Leben durcheinander bringen, Angst machen, wie ein Schatten uns bedrängen. Wie kann ich, wie können wir diese oder andere Krisen als Chancen entdecken? Ein Beispiel: mit neun Männern war ich im vergangenen Sommer im Tannerheimertal in den Bergen unterwegs. Wir wohnten in einer Hütte, einem Refugium in 1200 Metern Höhe. Jeden Tag nahmen wir uns die Ersteigung von einem oder gar drei Gipfeln vor, alle in circa 2000 m Höhe. Außer mir waren alle Männer erfahrene Bergsteiger. Sie kannten sich aus in der Welt der Berge. Einer ging voraus, hatte Weg und Ziel vor Augen, hatte einen Zeitrahmen für die einzelnen Etappen, kannte die Klippen, gefährliche Wegstrecken, an denen wir eng zusammenrückten. Er wusste auch, wo die Hütten waren, die uns Rast und Stärkung ermöglichten. Für mich waren die Bergwanderungen körperliche Herausforderungen. Zwar ist meine Kondition gut, aber zwei bis drei Stunden bergauf wandern - das hatte ich noch nie gemacht. Mein Herz schlug mir bis zum Hals. Schweißnass waren meine Kleider. Fast immer war ich der letzte - ganz ungewohnt für mich, der ich sonst gerne voran gehe. Ich kam oft an meine Grenzen. Was hat mir geholfen, diese Grenzerfahrungen auszuhalten? Gut, dass andere voraus gingen. Gut, dass sie sich in dieser Welt auskannten und mir zur Seite standen, wenn es gefährlich wurde. Gut, dass ich feste Wanderschuhe hatte und zwei Stöcke, die mir auf unwegsamen Pfaden Halt gaben. Gut tat mir der Rat, mein Tempo, meinen eigenen Rhythmus zu finden, eine Balance zwischen Gehen und Atmen. Trotz aller Anstrengungen konnte ich immer wieder die Ausblicke genießen. Der Weitblick über die Welt der Berge hat auch mein Herz geweitet über meine eigenen Grenzen hinaus. Immer wieder habe ich mir solche Augenblicke gegönnt. Sie wurden zur inneren Einkehr. Ich habe mich im Einklang mit allem Leben, mit dem ganzen Universum gefühlt. Der Weg ist das Ziel diese oft zitierte Weisheit hat sich mir dort entfaltet. 10 kuva/foto: Christoph Kosmehl
kuva/foto: privat Hilfreich waren mir die Wegweiser, die zur nächsten Hütte führten. Die Vorfreude auf Rast und Stärkung gab mir die Kraft für den Weg dorthin. Gegen Abend war die Vorfreude auf ein Bad im Bergsee und das anschließende gemeinsame Abendessen in unserer Hütte eine wichtige Kraftquelle. Nach einem kühlen Weizenbier fiel ich hundsmüde aber voller Dankbarkeit ins Bett. Wie finde ich die Quelle meiner Kraft? Diese Grenzerfahrungen kann ich gut übertragen auf den Umgang mit anderen Herausforderungen oder Krisen in meinem Leben, in unserem Zusammenleben. Auch wenn ich mich manchmal einsam fühle, bin ich nicht einsam. Da gibt es Menschen, die mit mir unterwegs sind, die ähnliche Krisen erlebt und durchlitten haben. An sie kann ich mich wenden, sie werden zu meinen Begleitern und Unterstützerinnen. Ihrer Spur folgend finde ich meine eigenen Schritte. Meine Krise wird zur gemeinsamen Herausforderung. Zu Hilfsmitteln werden mir Wegweiser, die andere mir anbieten. Wenn sie zu meinem Weg und zu meinen Erwartungen passen, dann übernehme ich sie gerne. Sie können mir aber auch helfen, mein eigenes Ziel zu entdecken und die Wege dorthin zu suchen und zu finden. Innere Einkehr ist mir zur Chance in der Krise geworden. Dazu gehört für mich das Innehalten auf meinem Weg. Ein Rückblick auf meine bisherigen Wege ist hier möglich. Das Nachdenken über die Ursachen meiner Krisen zeigt mir auch meine eigenen Anteile an ihrem Entstehen. Das tut weh, ist aber befreiend. Wem sollte ich mein Versagen bekennen? Was kann ich tun, damit Friede in mir und zwischen mir und anderen Menschen Raum gewinnt? Welche Schritte sind notwendig, damit ich wieder in den Einklang mit mir und der Welt um mich finde? Ich suche nach Rastplätzen, nach Orten der Stärkung, des Weitblicks, suche die Quelle meiner Kraft. Im Garten meiner Seele - tief in mir - fließt diese Quelle. Manchmal ist sie verschüttet von dem Geröll der Sorgen, Ängste, Zweifel an Gott und der Welt und der Zweifel an mir selbst. Es ist sehr mühsam aber lohnenswert, diese Quelle freizumachen und neu zu entdecken. Es tut mir in der Seele gut, mich an diese Quelle zu erinnern. Finde ich diesen Kontakt zu mir selbst, dann habe ich die Kraft, Krisen anzunehmen. So können sie sich zu Chancen entwickeln. Schon die Vorahnung und Vorfreude auf diese Kraftquelle in mir kann mir helfen, den nächsten Schritt z ufi n d e n. Der Weg ist das Ziel - diese alte Weisheit nehme ich mir zu Herzen. Sie lässt mich im Augenblick leben, achtsam mit mir, meiner Kraft und den Mitmenschen umgehen. Sie schenkt mir verlorenes Vertrauen zurück in die Lebenskraft, die mich, die alle Menschen, alles Leben und das ganze Universum durchwirkt. Diese Lebenskraft hat für mich einen Namen mit vier Buchstaben: GOTT. Sie hat sich für mich überzeugend entfaltet im Leben von Jesus, den ich Christus nenne. PaUlFrieD SPieS Paulfried Spies ist evangelischer Pfarrer. Bis zu seinem Ruhestand war er Psychiatrie-Seelsorger in Gießen. Auf seinem beruflichen Weg war er Briefträger bei der Post, Jugenddiakon in Frankfurt, Leiter der Jugendburg Hohensolms und Gemeindepfarrer. Er ist seit 43 Jahren verheiratet und hat zwei Söhne und vier Enkelkinder. Ein Sohn ist mit einer Finnin verheiratet. Sie leben in Kouvola und haben zwei Kinder. Seit zwei Jahren ist Paulfried Spies Mitglied der DFG in Wetzlar/Gießen. 11
Voinko olla lähimmäisenä, kun kuolema lähestyy? Stuttgartin naapuriapuryhmä järjesti seminaarin saattohoidosta Kokoonnuimme Diakonissojen hotelli- ja kokoustiloihin Stuttgartin keskustaan. Tervetuliaiskahvien ja tutustumiskierroksen jälkeen saimme kuulla sairaalateologi Ute Wolfin mielenkiintoisesta työkokemuksesta Paracelsius Krankenhaus -sairaalassa, jossa hän on toiminut jo vuosikymmeniä. Saimme hyviä ohjeita ja ammatti-ihmisen vastauksia kysymyksiimme. Käsittelimme kuolintapauksia sairaalaolosuhteissa ja kotona, niin vanhuksen kuolemanhetkeä kuin lapsen tai nuoren ihmisen poismenoa. Miten voimme kommunikoida sairaan kanssa, joka ei enää voi puhua? Esim. käden puristus, silmien räpäytys tai pään nyökkäys kertovat paljon potilaan mielipiteestä. Hoitotestamentti, Generalvollmacht, sairaalan eettinen komitea, palliatiivihoito, Hospiz, meille tulivat tutuiksi monet sanat, joista olimme tähän asti ehkä vain kuulleet. Meillä on mahdollisuus hakea saksankielistä apua esim. kotilääkäriltä tai sairaalasta, jossa potilas on hoidossa. Saksan luterilainen kirkko ja katolinen kirkko ovat järjestäneet saattohoitokoulutuksen, joka on tarkoitettu ns. tavallisille ihmisille. Nämä vapaaehtoiset toimivat apuna kotona, sairaaloissa ja saattokodissa. Saattokoteja on suurissa kaupungeissa yleensä useampia, ja myös pienemmillä paikkakunnilla sairaalan yksi osasto on palliatiivi- ja saattohoito-osasto. Jos joku tuntee kutsumusta tällaiseen vapaaehtoistyöhön, on varmasti hyvä ottaa ensin osaa saattohoidon koulutukseen. Herkullisen lounaan jälkeen pastorimme Helena Eckhoff jatkoi aiheesta sekä kertoi naapuriavun historiasta. Iltapäivän aikana käsittelimme saattohoitoa naapuriavun ja lähimmäisen kannalta. Miten me maallikot voimme tukea kanssaihmisiämme niin vakavassa tilanteessa? Milloin on hyvä hakea ammattiapua tai kutsua pappi sairasvuoteen äärelle? Mitä voin tehdä: lukea kuolevalle, laulaa virren tai olla vain hiljaa lähellä? Päivä kului nopeasti, seminaari oli lämminhenkinen eikä aiheestaan huolimatta raskas tai surullinen. Me kristityt elämme jälleennäkemisen toivossa ja saamme uskomme mukaan osamme Jeesuksen lupaamasta taivasosuudesta. Meillä on ylösnousemuksen lupaus, josta meitä muistutetaan jokaisessa messussa, kun yhdessä luemme uskontunnustuksen. Brita Mikhael Jos olet kiinnostunut vastaavasta seminaarista, ota yhteyttä alueesi pappiin. Seminaarin osanottajat ryhmäkuvassa 12 kuva/foto: Helena Maess
Hautajaisten järjestely Saksassa Kuolema keskeyttää arjen. Järkytyksen keskellä on usein paljon järjestettävää: Miten ja mihin vainaja haudataan? Millaiset hautajaiset järjestetään? Koska oma suru ja hautauksen järjestelyt kuormittavat usein kuin kaksi kokopäiväistä työtä, tarvitaan toisten ihmisten tukea. Sukulaiset, ystävät ja tuttavat auttavat monissa käytännön asioissa, kun heitä pyytää tueksi. Jos surun vuoksi ei itse jaksa soittaa, saa pyytää jonkun soittamaan omasta puolesta. Hautaamisen järjestelyt tapahtuvat helpoiten jonkin paikallisen hautaustoimiston avulla (saksaksi Pietät). Henkilökunta tuntee paikalliset hautauskäytännöt ja avustaa virallisten asioiden hoitamisessa. Hautapaikan järjestäminen voi osoittautua vaikeaksi ja kalliiksi varsinkin silloin, kun tuhkauksen sijasta toivotaan arkun siirtoa ja hautausta Suomeen. Omaisten kannalta on aina parempi, jos kyseinen henkilö eläessään on ottanut kantaa hautausmuodon ja -paikan suhteen. Koska hautaustoimisto toimii viranomaisten dokumenttien perusteella ja saksalaiset evankeliset seurakunnat pitävät kirkonkirjoja meistä suomalaisista, ei tieto suomalaisen kuolemasta välity SKTK:lle tai suomalaispapille automaattisesti. Siksi suomalaisen seurakunnan jäsenen kuolemasta tulisi ilmoittaa erikseen SKTK:lle, samoin kuin muiden yhdistysten jäsenyyden kohdalla tehdään. Saksan suomalaispappeihin saa ilman muuta ottaa yhteyttä, vaikka hautajaiset järjestettäisiin paikallisessa seurakunnassa saksalaisen papin kanssa. Kuolemasta ja surusta keskusteleminen suomeksi auttaa hahmottamaan paremmin myös omaa tilannetta perinteiden ja kulttuurien kohdatessa hautajaisissa ja niiden valmistelussa. Menetyksen keskellä on tärkeää, että kukaan ei joudu jäämään yksin kokemansa kanssa. Rukoushetki tai saattohartaus tuovat voimia seuraavien päivien kohtaamiseen. Kun Suomessa hautajaiset pidetään usein lauantaisin ja useamman viikon päästä kuolemasta, järjestetään saksalaisessa kaupunkiyhteiskunnassa hautajaiset niin pian kuin mahdollista. Kaupunkien hautausmailla toimitaan arkisin virka-aikoina. Suomalaiseen hautausperinteeseen verrattuna alle 20 minuutin tilaisuus sisätiloissa muodostuu helposti kiireiseksi, vaikka haudalle siirtymisen jälkeen aikataulupaine helpottaa. Hautausmaalla tapahtuvan hautaan siunaamisen jälkeen voidaan pitää muistotilaisuus. Yksinkertaisimmillaan se voi olla yhteinen hetki läheisessä kahvilassa. Surun kannalta suureksi hyödyksi on rohkaista itseä ja toisia muistelemaan ja puhumaan. Kahvipöydässä tai puhujan tehtävässä ei tarvitse käydä läpi ihmisen koko elämää. Yksi tai kaksi hyvää muistoa läheisestä ihmisestä tai yhteisistä hetkistä hänen kanssaan riittää. Suru ei lopu hautajaisiin. Pappiin saa aina ottaa yhteyttä. anssi elenius Anna tilaa surulle ja ikävälle kuva/foto: Kirkon tiedotuskeskus/markku Pihlaja 13
Joulumyyjäiset ovat ovella Kanna kortesi kekoon ja tule mukaan luomaan joulutunnelmaa! Kaikenlainen talkootyö, vaikka vain lyhyenkin aikaa, on tervetullutta. Ota yhteyttä seurakuntasivuilla mainittuun myyjäisvastaavaan tai seurakuntasi puheenjohtajaan ja kerro, mitä tekisit mieluiten. Tai tule mukaan nauttimaan yhdessäolosta ja suomalaisesta joulutunnelmasta. Samalla autat rahoittamaan seurakuntasi toimintaa ensi vuonna tai tuet lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projekteja. Unsere Weihnachtsbasare bringen finnische Weihnachtsstimmung auch in diesem Jahr in Ihre Nähe. Bei den Basaren gibt es immer eine ganze Menge zu tun. Jede Hilfe ist willkommen auch wenn Sie nur ein paar Stunden dabei sein können. Melden Sie sich bei Ihrer Gemeinde und sagen Sie, was Sie am liebsten tun würden. Die Kontaktdaten finden Sie auf den Gemeindeseiten. Oder kommen Sie einfach als Gast und genießen Sie. So tragen Sie auch zur Finanzierung der Arbeit Ihrer finnischen Gemeinde bei und helfen durch unsere Missionsprojekte weltweit. 14 kuvat/fotos: Ulrich Grote, Ritva Prinz
Tonttulakkeja samppanjakorkeille kuvat/fotos: Kerttu Salminen-Thieme, Helena Eckhoff 6.6.1966 Kerttu Salminen käveli Hampurin merimieskirkon naisten ompelukerhoon. Kysyin heiltä, olisiko tämmöiselle vasenkätisellekin jotain puuhaa, kun en ommella osaa. Puuhaa on työkerhosta löytynyt sittemmin enemmän kuin tarpeeksi. Yli vuoden Kerttu Salminen-Thieme on toiminut taas kerhon moottorina ja puheenjohtajana tässä hommassa hän ei ole ensimmäistä kertaa, siitä todistaa jo hänen kuvansa työkerhon kunniajäsenten rivissä Raakelin salissa. Ensimmäinen Hampurin merimieskirkon ompeluseura perustettiin vuonna 1902. Uutta puhtia toiminta sai, kun suomalaiset kotirouvat Eva Gehlhaar ja Maja Buck tapasivat kaupassa ja alkoivat askarrella yhdessä. 10.10.1968 ompeluseura järjestäytyi virallisesti Hampurin merimieskirkon työkerhoksi, ja sille laadittiin säännöt ja valittiin johtokunta. Nyttemmin työkerhossa valmistetaan ainakin rekallinen tavaraa Pohjois-Saksan merimieskirkon myyjäisiin. Työn lomassa naiset, joista vanhimmat ovat jo yli 80-vuotiaita, ehtivät kuitenkin myös juttelemaan kuulumisista ja lapsenlapsistaan, ja retkeilemäänkin. Tämä on meille juurihoitoa, toteaa Kerttu, joka tuntee monet kerholaisista jo 50 vuoden ajalta. Merimieskirkon työkerho (Kerttu eturivissä toinen vasemmalta) Jokaisella kerholaisella on omat bravuuriaskartelunsa, kantaapa kortensa kekoon jopa takaisin Suomeen muuttanut jäsenkin. Minä yllytän ihmisiä juomaan samppanjaa, nauraa Kerttu. Hän kerää samppanjapullojen korkkeja ja kutoo niille tonttuvaatteita. Ja Kerttu on hyvä kerjäämään. Ist das Jahr schon wieder um!? todettiin tutussa firmassa, kun rouva Salminen-Thieme taas ilmestyi paikalle myyjäisasioissa. Yhtä värikkäitä kuin myyjäispöydän tavarat ovat niiden tekijöiden elämänkerrat. Kerttu itse tuli Saksaan au-pairiksi USA:n konsulin perheeseen, työskenteli herkkukaupan myyjänä ja nousi englantilaisen pankin prokuristiksi. Työkerho kokoontuu Hampurin merimieskirkolla torstai-iltapäivisin. Uudet ideat ja jäsenet ovat aina tervetulleita. Hommia löytyy myös niille, joilla on peukalo keskellä kämmentä, toteaa Kerttu kokemuksesta. Ritva Prinz Samppanjatontut etsivät tänäkin vuonna uutta kotia. Siis tervetuloa Hampuriin joulumyyjäisiin 21.-24.11.2013! Löydät silloin Merimieskirkolta aitoa joulutunnelmaa ja palasen Suomea. Lisätietoja www.finnkirche.org 15
Myyntikoju helluntaina ja syyslounas Frankfurtissa lähetystyötä on tuettu jo yli 30 vuotta Mistä syttyi kipinä kerätä lähetyksen hyväksi? Elina Oldenbourg: Säännöllinen, vuosittainen lahjoittaminen on tietääkseni lähtenyt liikkeelle halusta osallistua Saksan suomalaisten seurakuntien yhteisiin tukiprojekteihin. Hanke oli olemassa jo 1980-luvulla. Seurakuntamme on halunnut antaa tukiprojekteille yhteisesti päätetyn vuositavoitteen mukaisesti vähintään 1 DM:n ja sittemmin 1 euron seurakunnan jäsentä kohti. Aiemmin kirkkoraadin päätöksellä tuettiin lisäksi muita kohteita, mikäli myyjäisistä saatu tuotto ja seurakunnan rahatilanne sen salli. Miten keräätte? Kolme tärkeintä varainhankinnan tapaa ovat viime vuosina olleet myyntikoju Frankfurtin keskustassa ekumeenisen helluntaimaanantain yhteydessä ja kaksi tapahtumaa omassa seurakunnassa: syyslounas ja siihen liittyvä kirppismyynti sekä tukiprojektien pöytä joulumyyjäisissä. Korkein tuotto on tähän asti tullut joulumyyjäisissä. Lisäksi on kerätty kolehteja seurakunnan jumalanpalveluksissa. Seurakuntamme on aina jakanut lahjoitukset mahdollisimman tasan molempiin tukikohteisiin. Vuonna 2013 jaamme tuoton Nkurenkurun koulun ja Naisten pankin hyväksi. Mitä kokemuksia toiminnasta on? Hyviä kokemuksia. Frankfurtissa keskittyminen kolmeen tapahtumaan vuoden aikana on toiminut hyvin. Erilliset tapahtumat ovat mahdollisuus kertoa hankkeista ja jakaa materiaalia. Osallistujien joukossa on myös seurakunnan toiminnassa vähemmän kiinteästi mukana olevia suomalaisia. Monet tulevat paikalle ystäviensä kanssa, saksalaisten tai muunmaalaisten, mikä osaltaan rikastuttaa seurakuntaa ja tekee sitä tunnetuksi. Ilonaihe on myös hyvä tiimityö. Lähes kymmenen henkilöä osallistuu mahdollisuuksiensa Elina Oldenbourg mukaan tapahtumien järjestelyihin. Otamme mielellämme vastaan uusia kasvoja ja ideoita! Tässä - niin kuin kaikessa vapaaehtoistyössä - tarvitaan kestävyyttä, säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Samalla pitää muistaa, että ilman avoimuutta mikään toiminta ei elä kauan. Tiedottaminen on avainasemassa. Frankfurtissa kerromme jokaisen tapahtuman tuloksesta netti- Renkaassa. Miksi annatte rahaa muille? Eikö seurakunnan oma toiminta kärsi siitä? Nämä ovat minusta outoja kysymyksiä. Frankfurtin seurakunnassa on alun pitäen ymmärretty, että toiminnan kulut katetaan omalla varainhankinnalla ja eletään säästäväisesti suu säkkiä myöten. Samalla on haluttu olla avokätisiä ja antaa rahaa muille - huonommassa asemassa oleville. Muuten seurakunnan toiminnan uskottavuus kärsii. Olen kokenut, että juuri tämä toiminnan perusvire, halu toimia yhdessä mutta ei itsekeskeisesti, on vakuuttanut myös seurakunnan tilaisuuksiin vähemmän osallistuvia jäseniä ja ulkopuolisia siitä, että seurakuntatyö on oikeilla jäljillä. Tietääkseni Saksassa ei myöskään ole toista ulkomaalaisten seurakuntien yhteisöä, jonka toiminta ja taloudellinen asema evankelisen kirkon piirissä ja sen tuella olisi niin hyvin turvattu kuin suomalainen kirkollinen työ. Haastattelu: Ritva Prinz kuvat: Dresdenin srk, Ritva Prinz 16
Kirppis Elben rannalla Seurakunnistamme pienin myy kellarin aarteita lähetyksen hyväksi Mistä keksitte kirppari-idean? Annaliisa Kühn: Meille ei kerry rahaa juuri mistään, mutta emme me sitä paljon tarvitsekaan. Elämme kädestä suuhun, mutta seurakunnan tilillä on yleensä pieni summa varattuna yllättäviin menoihin. Kirpputori-idea lähti muistaakseni siitä, että tili oli ihan tyhjänä ja halusimme taas tehdä jotain kivaa yhdessä. Lähetyskannatusta ei tässä vaiheessa vielä ajateltu. Keksimme, että ylipursuavat kaapit, hyllyt, ullakot ja kellarit ovat ehtymätön luonnonvara ja sitten jossain vaiheessa havaitsimme, että kirppis voisi olla meidän tapamme kerätä säännöllisesti osuutemme lähetyskannatuksesta. Miten kirppari-idea toimii? Kirpputorille voi jokainen tuoda jotakin, eikä siitä synny kenellekään suurta vaivaa tai kuluja. Dresdenissä on lauantaisin Elben rannan säännöllinen kirppis, sinne voi mennä aamulla autot täyteen pakattuna, vuokrata muutaman metrin myyntitilaa, laittaa tavarat esille ja myydä iltapäivään asti. Kirpputoripäivän pidämme kerran vuodessa toukokuussa eikä koskaan ole ollut huono ilma! Meillä on myyntipöydän yhteydessä selkeät kyltit siitä, ketä olemme ja minkä hyväksi myymme. Nkurenkurun koulua ja Naisten pankkia esiteltiin viimeksi A4-kylteissä kuvin ja tekstein, myös painettuja kaksikielisiä infokortteja oli esillä. Suurelta kirppiskentältä Suomi-kojun löytää etsimällä ongenvapaan kiinnitettyä siniristilippua, onpa joku löytänyt meidät ihan vain äänenkin perusteella. Annaliisa Kühn Mitä kokemuksia kirpparista on? Meillä on kirpputorista pelkästään hyviä kokemuksia. Tiedotamme siitä hyvissä ajoin ja otamme vastaan pieniä tavaramääriä. Delegoinnista vastaava on aina pyytänyt ja saanut lahjoittajia, järjestäjiä ja myyjiä - jopa huoltojoukot toimivat ja tuovat lämmintä soppaa ihan pyytämättä. Ihmisten suhtautuminen on ollut pelkästään positiivista: eräskin nainen tinki ensin intiaaniteltan hinnan tosi matalaksi, mutta maksoi sitten mielellään halutun hinnan kun tajusi, kuka myy ja minkä hyväksi rahat menevät. Periaatteemme on kuitenkin ollut myydä hinnalla millä hyvänsä ; pääasia, että tavarat vähenevät - koskaan ne eivät ole loppuneet! Tänä vuonna hankimme seurakunnallemme tempaukseen sopivan oman tilan (ilman SKTK:n tukea): valkoinen telttakatos eli pilvilinna suojaa myyjiä niin auringolta kuin sateeltakin! Eikö oma toiminta kärsi lähetykselle ja kansainväliselle diakonialle suunnatusta varainkeruusta? Tempaukseen ei liity mitään riskejä, tavoite joko saavutetaan tai ei saavuteta, tämän suhteen emme jaksa olla ryppyotsaisia. Itsensä pitää tietysti saada liikkeelle ja vähän vaivaakin nähdä, mutta oma toimintamme ei tästä kärsi, päinvastoin: tämä juuri on seurakunnan toimintaa. Meillä on jo koulutus ja toimeentulo, miksi emme auttaisi muitakin niiden saamisessa? Haastattelu: Ritva Prinz Lisää lähetyskeräysideoita seuraavassa Renkaassa. 17
toripaikka / Marktplatz Vuokrataan hyviä, lämpimiä rantamökkejä. H. Laurila Lempäälä p. +358-3-3750147, fax +358-3-3753147, www.saunalahti.fi/hein Yöpymismahdollisuus Berliinin Suomikeskuksessa. Schleiermacherstr. 24 a, 10961 Berlin, alk. 30 /yö, www.suomikeskus.de, booking@finnlandzentrum.de PEPESOUND Äänentoistopalvelu/Beschallungstechnik Digitalisoin levyt, kasetit sekä nauhat. 07626-971545 / www.pepesound.org Opiskelija etsii asuntoa Hei! Etsin opiskelijalle sopivaa asuntoa tai huonetta Münchenistä toukokuun alusta alkaen. Olen pian 25-vuotias nainen, en polta eikä minulla ole lemmikkejä. Olen urheilullinen, siisti ja maksan vuokran ajallaan. Rahoitus on vakaa. Saavun Müncheniin 2.10., joten tapaamiset voimme sopia milloin vain. gretta.sammalniemi@gmail.com WWW.hillaNATURKOSMETIK.DE Pohjoismaisen luonnonkosmetiikan nettikauppa. Säästä lahjaostoksissa! -10% ale Renkaan lukijoille 30.11.13 saakka. Koodi: rengas13 Finnisch-Schwedisch-Englisch Spanisch-Deutsch u.a. Sprachen WM Dolmetsch- und Übersetzungsbüro Ökon.mag./KTM Gunn Wasenius-Mahn vereidigte Dolmetscherin und Übersetzerin/ valantehnyt kielenkääntäjä Spittweg 3, 26160 Bad Zwischenahn Tel. 04486 12 95 Fax 04486 506 Mobiltel. 0172 421 09 54 Email: service@wm-uebersetzungsbuero.de www.wm-uebersetzungsbuero.de GOOD NIGHT, BETTER DAY. Runkosängyt Jenkkisängyt Petauspatjat Sängynpäädyt Helmalakanat Pussilakanat Hanauer Landstrasse 161-173 60314 Frankfurt Puh. 069-904 398 510 Fax 069-904 398 529 info@fennobed.de www.fennobed.de Frankfurt München Düsseldorf Berlin Stuttgart Hamburg Wien Zürich Hyvä Renkaan tilaaja, muistathan maksaa vuoden 2014 tilausmaksun 25,- marraskuun loppuun mennessä? Tärkeää on merkitä tilisiirtoon selvästi viite Rengastilaus 2014, jotta maksu kirjautuu oikein kirjanpitoomme. Liebe Rengas-Abonnentin, lieber Rengas-Abonnent, bitte denken Sie daran, Ihr Abogebühr in Höhe von 25,- für das Jahr 2014 bis zum 30. November zu zahlen. Überweisen Sie bitte nicht unter der Bezeichnung Spende, sondern vermerken Sie auf der Überweisung deutlich, dass es sich um Verwendungszweck Rengas-Abo 2014 handelt. Tiliyhteystietomme/Unsere Kontoverbindung: Zentrum der finnischen kirchlichen Arbeit e.v., Evangelische Kreditgenossenschaft eg, IBAN DE91 5206 0410 0000 6192 64, BIC GENODEF1EK1. Verwendungszweck: Rengasabo 2014 Suomalaisten seurakuntien jäsenet saavat Renkaan ilmaiseksi. Die Mitglieder der finnischen Gemeinden in Deutschland erhalten Rengas kostenlos. 18
Palveluhakemisto / Dienstleistungen Suomalainen kätilö ja (perhe)terapeutti Finnische Hebamme und Systemische Therapeutin Taina Palokangas-Büsing Steinbruchstr. 15, 30629 Hannover, 0511-55 97 54 Hebamme.Taina@web.de, www.hebamme-therapie.de Suomalainen hammaslääkäri Hannoverissa Zahnarztpraxis Marianne Lienard Hauptstr. 42, Ortsteil Wettbergen, 30457 Hannover www.praxislienard.com, Telefon: 0511-92070650 Suomalainen toimintaterapeutti / Ergotherapeutin Sari Heipp München, puh./tel. 0177-2837038, sari@heipp.de Vereidigte Übersetzerin & Dolmetscherin Virallinen kääntäjä & tulkki, KTM (Helsinki) ELINA OLDENBOURG Tel. 069-671109 Fax 069-6708690 Güntherstr. 4, 60528 Frankfurt a.m. elinao@aol.com FinniSCH-DEUTSCH-FinniSCH Vereid. Übersetzerin u. Dolmetscherin Dr. Angela Plöger Vogt-Groth-Weg 22, 22609 Hamburg Tel. 040-8004919 Valantehnyt kielenkääntäjä/tulkki, KK Vereidigte Übersetzerin/Dolmetscherin RITVA JAKOILA Treisberger Str. 8, 60439 Frankfurt a.m. Tel. 069-53086975 Fax 069-53087061 jakoila@t-online.de Valant. kielenkääntäjä beeidigte Dolmetscherin Ritva Kaarina Schröder FINNISCH-SCHWEDISCH-DEUTSCH Ebelingstr. 4, 30659 Hannover Tel. 0511-6476292, Fax 0511-6405555 E-Mail: ritvaschroeder@gmx.de Rechtsanwalt, Fachanwalt für Steuerrecht Kai Schröder Beeidigter Dolmetscher, Englisch-Deutsch Tel. 0511-8387731, Fax 0511-8387733 Psychologische Einzel- & Paarberatung auf Deutsch, Finnisch und Englisch Satu Marjatta Massaly HP Psychotherapie 50935 Köln Guldenbachstraße 1 Mobil 01522 9267514 www.dao-heilpraktiker.de suomalainen yleislääketieteen erikoislääkäri Sanna Rauhala-Parrey Bahrenfelder Steindamm 37 / Ecke Thomasstraße, 22761 Hamburg Puh. 040-85371188, Fax 040-85371312 avoinna: ma 9-13 ja 16-18, ti 9-14, ke 9-12, to 9-12 ja 15-18 sekä pe 9-14 Suomalainen psykoterapeutti Dr.med. Carita Schneider Friedensallee 62a, 22765 Hamburg Puh./Tel.: 040-89018823 Psychotherapie auf Schwedisch, Deutsch und Finnisch Lento-ja laivaliput, seuramatkat Eija Kassner, TravelNet Tel. 09131-994350, 0172-9472801, eija.kassner@t-online.de www.travelnet-online.de/reisen/eija.kassner Tarv. myös iltaisin ja viikonloppuisin! www.tifcon.de Verot/Steuern Veroja suomeksi ja saksaksi Deutsch - Finnisches Steuerrecht Steuerberatung Trosien Steuerberaterin Dipl. Kffr. Sari M. Trosien Tel. 06081-57699-50, Fax: -51, info@tifcon.de Ks. myös www.rengas.de 19
Stichprobenvarianz Die letzte Ausstellung der Herbstsaison 2013 wird im Finnland-Institut auch als spielerische Auftaktveranstaltung zum FINNLAND. COOL.-Satellitenprogramm 2014 zum Ehrengast Finnland bei der Frankfurter Buchmesse gefeiert. Stichprobe Comic-Kunst von Mari Ahokoivu, Hanneriina Moisseinen, Marko Turunen und Petteri Tikkanen zeigt Werke von Künstlerinnen und Künstlern, die im grafischen Erzählen einen persönlichen Stil kreiert haben. Gleichzeitig fungiert diese Schau als eine Art Stichprobe aus der lebendigen, originellen Comicszene Finnlands. Mari Ahokoivu (geb. 1984) studierte an Kunstschulen in Finnland, Frankreich und Schweden. Besonders erfahren ist sie als Lehrende im Comic-Sektor. Zu ihren Werken zählen Bücher wie Sarjakuvatekijän opas ( Handbuch für ComicautorInnen ) und Teaching Comics. In Berlin werden dreidimensionale fliegende Comics von ihr zu sehen sein. Hanneriina Moisseinens (geb. 1978) Werk Liinatie (Cloth road) war zuvor im Helsinkier Museum für zeitgenössische Kunst Kiasma zu sehen. Mit Stickerei, Stoff und Malerei wird die Geschichte eines verschwundenen Vaters dargestellt ein Werk voller Poesie, in dem auch die Materialien eine tiefere Bedeutung haben. Bei den Stoffen handelt es sich um karelische käspaikka- Handtücher, die den Weg vom Diesseits ins Jenseits symbolisieren. Von den ausgestellten Künstlern ist bisher einzig Marko Turunen (geb. 1973) auf dem deutschen Buchmarkt vertreten. Zuletzt erschien Der Tod klebt an den Fersen im Mami Verlag. Marko ist vor allem dafür bekannt, dass er in seinen Werken Kontraste hervorhebt. In den Comics prallt seine Biografie genauso mit dem Übernatürlichen zusammen wie die Dialoge seiner Figuren im Kontrast mit der Farbenwelt stehen. Petteri Tikkanen (geb. 1975) hat die Welt zweier Kinder, Eero und Kanerva, erschaffen. Das Duo erlebt vielerlei Abenteuer und wird auch mit den Hindernissen des Erwachsenwerdens konfrontiert. Petteri erzählt langsam und gut überlegt und behandelt Kindheitsmythen, Heldentum und Männlichkeit. Manchmal aber übernimmt sein Alter Ego Black Peider das Steuer dann wird nicht mehr auf Geschwindigkeitsbegrenzungen oder Verkehrsregeln geachtet. Lauri Peltonen, Volontär Bibliothek Essi Kalima, Kulturreferentin Stichprobe. Comic-Kunst von Mari Ahokoivu, Hanneriina Moisseinen, Petteri Tikkanen und Marko Turunen Ausstellung 15.11.2013 5.2.2014 Eröffnung 14.11.2013, 19 21 Uhr: Alle Künstler werden auftreten und u.a. deutsche Gegner bei einem Zeichen- Battle herausfordern! Finnland-Institut in Deutschland Georgenstr. 24, 10117 Berlin Tel. 030-520026010 info@finstitut.de www.finnland-institut.de Öffnungszeiten: Mo 10 17, Di Do 11 19, Fr 9 15 Uhr (29.11., 6.12. sowie 23.12.2013-3.1.2014 geschlossen) kuva/foto: Petteri Tikkanen, aus: Autorerotiikkaa 20