Järvenpään Vapaaseurakunta Syyskuu 2012 I N F O Sisältö Paimenen sydämeltä Pastoriharjoittelija Pauli Lindelöf Iloa lähetyskentällä ViaDia kirpputori Uudistuva Arkki-keittiö Arkki Varustamo RAAMATTUKOULU ViaDia Paimenen sydämeltä Syksyn alkaessa on edessämme isoja haasteita ja mahdollisuuksia. Via- Dia ry:n positiivinen kehitys ja yhteistyö kaupungin kanssa niin monikulttuurisessa työssä kuin kuntouttavassa työtoiminnassa ovat avanneet aivan uuden oven mahdollisuuteen olla vaikuttamassa blueskaupungin parhaaksi. Nuoriso- ja lapsityön johtamiseen etsitään oikeaa ihmistä. Arkin viereiselle tyhjälle tontille rakennetaan syksyn aikana skeittiramppeja ja katukoriskenttä. Nuoret tulevat aivan meidän tonttimme rajalle. Meille suorastaan tarjotaan mahdollisuutta kohdata näitä nuoria. Via- Dia-tori itsepalvelu- ja lastentarvikekirppiksen avaaminen on iso askel aivan uudelle työmuodolle (lue Japen kirjoitus aiheesta Arkki-Infossa). Varustamo Raamattukoulu alkaa syyskuussa ja olemme saaneet siihen erinomaisia opettajia. Iloitsen kaikista näistä uusista mahdollisuuksista, mutta samanaikaisesti pohdin seurakunnan olemuksen ydintä. Luin kesällä Bill Hybelsin kirjaa Täsmäpuhetta johtajuuden kieli. Yhden maailman menestyvimmän seurakunnan johtajan ajatukset puhuttelivat minua: Seurakunta ei ole hahmoton tai yrityshenkinen organisaatio, jota pyrin työtuntieni aikana saattamaan hyvään kuntoon tai edistymään. Seurakunta on elävä, hengittävä, sykkivä organismi, joka kehittyy reaaliajassa tuhansin eri tavoin, kun päätämme huolehtia toisistamme, kuunnella toisiamme ja pitää toisemme pystyssä silloinkin, kun matto on juuri vedetty jalkojemme alta. Seurakunta ei ole vain tekemistä ja toimimista vaan ennen kaikkea olemista. Kaiken touhun keskellä tarvitsemme sitä, että meillä on aikaa ja sydäntä toisillemme. Olemme Pian kanssa pyrkineet ensimmäisten kuukausien aikana tutustumaan seurakuntalaisiin paremmin. Meitä on erityisesti ilahduttanut nähdä erilaiset ystävyys- ja ihmissuhdeverkostot, joita seurakuntalaisten välillä on olemassa. Kesä- ja elokuussa järjestetyt yhteysillat Vanhankylänniemessä ovat olleet ilmapiiriltään rakentavia ja lämpimiä. Jopa niin hyviä, että joukkoomme eksyi muutama ulkopuoli-
nen. Vaalitaan keskinäistä yhteyttä ja annetaan meidän keskinäisen rakkauden ja kunnioittamisen puhutella ihmisiä. Mestarimme sanoja lainatakseni: Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua. Risto Vappula Pastoriharjoittelija Pauli Lindelöf Terve, olen uusi naama Arkilla, 30-vuotias pastoriopiskelija Pauli. Tulen seurakuntaanne harjoittelijaksi 3.9.-31.10. väliseksi ajaksi. Tuolloin tutustun teihin sekä seurakuntanne toimintaan ja työhön. Tekemällä kuulemma oppii parhaiten. Vapaapäivinäni tulen matkustamaan Hankoon vaimoni Linnean ja 13-vuotiaan kissaherran luokse. Aikaisemmat kokemukseni Arkista ovat hyvät. Uskon, että tälläkin kertaa tulen viihtymään ja oppimaan paljon arvokkaita asioita elämästä. Ollaan avoimia toisiamme kohtaan. Olen kuullut, että jokainen ihminen on kuin pelto, johon on kätketty aarre. Tuo aarre kannattaa löytää, vaikka joskus tuntuisikin, että saa kaivaa syvään sitä etsiessään. Iloa lähetyskentällä Tyttäremme Emilia Joy syntyi 15.6. Goven sairaalassa Arnheminmaalla. Hänellä todettiin lonkkaluksaatio heti hänen syntymänsä jälkeen, minkä vuoksi jouduimme lentämään ensimmäisten viikkojen aikana useasti 650 kilometrin päähän Darwiniin hoitoa saamaan. Jalkoja pidettiin oikeassa asennossa lonkkalastan avulla. Tämän jälkeen hoitomuotona olisi ollut leikkaus ja alavartalokipsi, sillä lääkärit odottivat parantumisen vievän kolmesta kuuteen kuukautta. Kuuden viikon lonkkalastahoidon jälkeen Emilian lonkat olivat kuitenkin parantuneet. Olimme rukoilleet ihmettä ja monet teistäkin kantoivat Emilian tilannetta Jumalan eteen. Poistuessamme sairaalasta lonkkalastat kassissa itkimme helpotuksesta ja ilosta. Jumala teki mahdottomasta mahdollisen! Emilian elämä on puhutellut ja rohkaissut monia aboriginaaleja, joiden parissa elämme ja työtä teemme. KIITOS, kun olette iloinneet kanssamme ja rukoilleet puolestamme. Tiinamari, Peter ja Emilia Higham 2
JÄRVENPÄÄ KIRPPUTORI Koko ViaDia Järvenpää ry:n perustamisesta lähtien olemme saaneet kulkea Jumalan meille antamaa näkyä kohtilevosta käsin! Mahtavia asioita on tapahtunut kuin itsestään ja monesti olemme vain hämmästelleet niitä ihmeitä, joita meidän polulle on asetettu. Nimi ViaDia tarkoittaa diakonian kautta. ViaDia ry on niin sanotusti meidän lähimmäistyön työrukkanen. ViaDia ry:n avulla lähimmäistyötä voidaan kehittää myös ammatillisesti sellaisille alueille, jotka eivät suoraan istu seurakunnalliseen toimintaan. Tällaisia työmuotoja ovat esimerkiksi maahanmuuttajatyö tai syrjäytymisuhan alla oleville suunnattu päiväkeskustoiminta yms. ViaDian kautta meillä on mahdollisuus hakea rahoitusta kehittämishankkeisiin, joilla voidaan vastata ihmisten hätään tuoreella tavalla Olemme perustamassa siis nimenomaan ViaDia -itsepalvelukirpputoria omalla lastentarvike- osastolla Arkin lähellä sijaitsevaan liiketilaan Wärtsilänkatu 12:sta! Ajatus omasta ViaDia kirpputorista on elänyt mielissämme jo jonkin aikaa, mutta olemme siirtäneet sitä pois mielistä tulevaisuuteen. Nyt kuitenkin liikkeellelähtöä puoltavat asiat ovat rohkaisseet meitä tutkimaan asian ja ajankohdan perin juurin ja tulemme esittämään suunnitelman seurakunnalle tulevassa Arkki-Forumissa sunnuntaina 2.9.2012 klo 18.00. Tule ehdottomasti paikalle kuulemaan ja kyselemään lisää. Tarvitsemme koko seurakunnan tuen, mikäli päätämme lopullisesti aloittaa liiketoiminnan pikaisesti. - ViaDia- kirpputori, ensimmäinen valtakunnallinen ViaDia- konseptin kirppis. - Meillä on SVK:n ja valtakunnallisen ViaDian täysi tuki! - Erottuu edukseen ja muista kirppiksistä trendikkäämpänä, värikkäämpänä ja siisteytensä ansiosta. - Oma lastenvaate/tarvike myynti (100% kate meille) - Hyvä ja ilmava, valoisa tila - 60-70 vuokrapöytää (alustava suunnitelma) - Tarjolla hyvä paikka. Menestyvän Euroset- kirppiksen vieressä hyödynnämme toistemme asiakasvirtaa. Win-Win! - Todella myötämielinen vuokranantaja, joka tukee meidän tuloa kiinteistöön. - Tällä konseptilla meillä on mahdollisuus saada työssä valmennettavia palvelukseemme ja kenties jo ensi vuonna alamme saamaan heistä valtion / kaupungin tukea. - Tilat melkein Arkin vieressä! - Omavarainen, ei käytä Arkin rahaa. Jappe Vilponen, johtotiimi 3
UUDISTUVA ARKKI-KEITTIÖ Kuten ehkä monet ovat jo huomanneet, alkukesästä on uusittu keittiön kalustusta. Osa tavaroista vielä etsii omaa lopullista paikkaansa, joten kiitos kärsivällisyydestä teille, jotka joudutte aukomaan ovia tavallista enemmän keittiöllä ollessanne! Jatkossa on tarkoitus, että keittiön käytöstä vastaavalla henkilöllä on oltava käyttökoulutus. Olemme järjestämässä koulutustilaisuuksia tarpeen mukaan, mutta niiden ajankohta valitettavasti taitaa mennä lokakuulle asti. Siihen asti väliaikaisesti edelleen keittiön käyttö vanhaan malliin. Tarkoitus on myös entistä selkeämmin pitää kirjaa siitä, kuka keittiössä on kulloinkin ollut. Ilmoittautumislistat koulutuksiin tulevat aikanaan Arkin ilmoitustaululle. Kylmiö aukeaa Arkin yleisavaimella, samoin kahvion ikkunaseinän puoleinen WC, josta on tehty keittiön siivouskomero. Keittiön takahuoneessa on uusi lasiovellinen kaappi, johon on tarkoitus varata nimikkohyllyjä eri toimintamuotojen tarpeisiin. Muilla ei sitten ole asiaa nimetyille hyllyille! Voit jättää toivomuksesi omasta hyllystä tai hyllyn puolikkaasta kaapin oveen. Jääkaapissa ja keittiön kaapeissa olevia tavaroita saa edelleen käyttää vapaasti. Yleiskäyttöön tarkoitetut keksit yms. asettuvat selkeästi omaan kohtaansa lähiaikoina. Emäntä - Anitta HUOM! Keittiön käyttökoulutuspäivät ovat varmistuneet. keittiön käyttökoulutus on tiistaina 2.10. ja tiistaina 9.10. klo 18-20, molemmissa käydään samat asiat. Jos vastaat tarjoiluista jossain Arkin tilaisuuksissa, jompaan kumpaan iltaan osallistuminen on välttämätöntä. Sunnuntaikahvion ja työttömien ruokailun vastuullisille sovitaan koulutus erikseen, mutta näihinkin saa tulla. 4 PERHEUUTISIA Kevään ja kesän aikana syntyneitä: Poika: Sara Jaakkola Maria ja Dasar Martinez Onnea ja Siunausta! Tyttö: Noomi ja Georges Hourani Shaidou ja Pecho Basola Milla ja Antti Kiiski Tiinamari ja Peter Higham
ARKKI VARUSTAMO RAAMATTUKOULU 5.9.-28.11. 2012 SAASTUNUT, SIUNATTU SEURAKUNTA Raamattukoulu pitää sisällään yhteensä 12 opetuskertaa 1. korinttilaiskirjeen pohjalta. Opetusosuus kestää tunnin, jonka jälkeen on ryhmäkeskustelua ja rukousta ryhmissä. Jokaisen illan opetuksesta jaetaan tiivistelmä, jossa on myös kysymyksiä ryhmäkeskustelua varten. Varustamon tavoitteena on rakentaa ja haastaa jokaista uskon kilvoittelussa ja kasvussa. Haluamme antaa raamattu-uskollista ja käytännönläheistä opetusta, joka edesauttaa osallistujaa myös löytämään oman palvelutehtävän paikallisessa seurakunnassa. Jokaiseen opetuskertaan voi osallistua erikseen, kuitenkin kokonaisuuden hahmottamiseksi kannattaa osallistua mahdollisimman usein. Seurakunta syntisen kaupungin keskellä (1:1-9) Kuppikuntainen yhteisö (1:10-4:21) Hillitöntä menoa (5:1-6:11) Vapauden väärinkäyttöä (6:12-20) Avioliitto (7:1-40) Mitä tai ketä palvot? (8:1-13, 10:1-33) Ke 5.9., Risto Vappula Ke 12.9. ja 19.9., Tapani Talikainen Ke 26.9., Pauli Lindelöf Ke 3.10., Risto Vappula Ke 10.10., Risto Vappula Ke 17.10., Paul Raja-aho Vko 43 - syysloma! Pastorin palkka? (9:1-27) Ehtoollisen salaisuus (11:17-34) Armolahjat seurakunnan rakennukseksi (12:1-14:40) Kaiken perusta - Kristuksen ylösnousemus (15:1-58) Ke 31.10., Antero Laukkanen Ke 7.11., Kari Muukka Ke 14.11. ja 21.11., Markku Tenhunen Ke 28.11., Pasi Turunen Ilmainen eikä tarvitse ilmoittautua erikseen! Raamattukoulun illan ohjelma klo 18-19 yhteinen rukousheti (monitoimitila) klo 19-20 opetusosuus (alasali) klo 20-21 keskustelua ja rukousta ryhmissä (alasali) 5
ARKKI syyskuu 2012 AAMURUKOUSKOKOUS JOKA MA KLO 6-7 VIIKKO 35 LA 1.9. klo 10-16 EVÄITÄ ARKEEN päivä yksinhuoltajille SU 2.9. klo 16 VIIKKOJUHLA & ehtoollinen. Saarna: Risto Vappula, juonto: Petri Männistö klo 18-19 ARKKI-FORUM - Keskustelutilaisuus Arkin jäsenille VIIKKO 36 MA 3.9. klo 18-20 Café ViaDia MONIKULTTUURINEN KIELIKAHVILA Illan aihe: Kuka olen? Mistä tulen? KE 5.9. klo 11-13 MONIKULTTUURINEN PERHEKERHO klo 18-21 VARUSTAMO RAAMATTUKOULU - 1. Kor. 1:1-9. Opetus: Risto Vappula klo 18-19 Yhteinen rukoushetki yläkerran monitoimitiloissa klo 19-20 Opetus: Seurakunta syntisen kaupungin keskellä klo 20-21 Keskustelua ja rukousta ryhmissä PE 7.9. klo 19-21.30 K-11 ILTA LA 8.9. klo 19-23 NUORTEN ILTA YHDESSÄ SAALEMIN NUORTEN KANSSA Henna Saarinen ja Juha Lehtonen SU 9.9. klo 16 VIIKKOJUHLA, Anne-Mari ja Petri Rytkönen VIIKKO 37 MA 10.9. klo 18-20 Café ViaDia MONIKULTTUURINEN KIELIKAHVILA Illan aihe: Kuka olet? Mistä tulet? TI 11.9. klo 13-15 SENIORIPIIRI, Eemil ja Leila Lappalainen KE 12.9. klo 11-13 MONIKULTTUURINEN PERHEKERHO klo 18-21 VARUSTAMO RAAMATTUKOULU - 1. Kor 1:10-4:21 Kuppikuntainen yhteisö, Tapani Talikainen TO 13.9. klo 18 ISRAEL RUKOUSPIIRI, Nina Aronen PE 14.9. klo 18-21 KIDS ACTION NIGHT SU 16.9. klo 16 VIIKKOJUHLA, Marja ja Paul Raja-aho 6 VIIKKO 38 MA 17.9. klo 18-20 Café ViaDia MONIKULTTUURINEN KIELIKAHVILA Illan aihe: Kulttuurien välinen kommunikointi KE 19.9. klo 11-13 MONIKULTTUURINEN PERHEKERHO klo 18-21 VARUSTAMO RAAMATTUKOULU - 1. Kor 1:10-4:21 Kuppikuntainen yhteisö, Tapani Talikainen PE 21.- SU 23.9. MIESTEN SAUNAKLUBIN saariviikonloppu Svartholmenissa Lisäinfoa saa Veikko Niskaselta, 040 543 6964 PE 21.9. klo 19-21.30 K11-ILTA LA 22.9. klo 12-14 ARKKI-SOPPA ja EU-ruokatuen jako SU 23.9. klo 16 VIIKKOJUHLA Raamattu ja seurakunta. Saarna: Eemil Lappalainen, juonto: Joonas Virtanen, musiikki: Arkki International Group VIIKKO 39 MA 24.9. klo 18-20 Café ViaDia MONIKULTTUURINEN KIELIKAHVILA, illan aihe: Koko perheen elokuvailta KE 26.9. klo 11-13 MONIKULTTUURINEN PERHEKERHO klo 18-21 VARUSTAMO RAAMATTUKOULU - 1. Kor 5:1-6:11, Hillitöntä menoa, Pauli Lindelöf TO 27.9. klo 18 ISRAEL RUKOUSPIIRI, Nina Aronen PE 28.-30.9. HOPE - VALTAKUNNALLINEN NUORTEN TAPAHTUMA TURUSSA Ks. www.hopetapahtuma.com LA 29.9. klo 12-14 ARKKI-SOPPA & EU-ruokatuen jako SU 30.9. klo 16 VIIKKOJUHLA, saarna: Panu Pitkänen, Espoon vapaaseurakunta, juonto: Pauli Lindelöf
7
Café ViaDia Monikulttuurinen kielikahvila Järvenpään Vapaaseurakunnassa Wärtsilänkatu 8 a, (lukiota vastapäätä) Hei sinä maahanmuuttajataustainen nuori tai nuori aikuinen! Kaipaatko paikkaa, jossa rennossa ilmapiirissä harjoitella suomen kieltä? Kaipaatko ystäviä? Haluatko ymmärtää paremmin suomalaista kulttuuria? Tai sinä suomalainen, haluatko oppia uusia kieliä, tutustua erilaisiin kulttuureihin ja löytää uusia ystäviä? Monikulttuurinen kielikahvila Café ViaDia kokoontuu maanantaisin 3.9.-10.12.2012 klo 18.00-20.00. (Viikko 43 syysloma) SYYSKUU 3.9. Kuka olen? Mistä tulen? 10.9. Kuka olet? Mistä tulet? 17.9. Kulttuurien välinen kommunikaatio 24.9. Koko perheen elokuvailta Café Toiminta on osa Järvenpään kaupungin kotouttamissuunnitelmaa. Tiedustelut: Maria & Dasar Martinez jarvenpaa@viadia.fi viadiajarvenpaa.blogspot.com ViaDia Järvenpää ry LOKAKUU 1.10. Minun tarinani 8.10. Kulttuurien kirjo 15.10. Kädentaidot 24.10. Syysloma, ei Café ViaDiaa 31.10. Peli-ilta ViaDia ViaDia Järvenpää ry on kristilliseltä arvopohjalta toimiva diakoniatyön ja sosiaalialan paikallisjärjestö. Se on osa Suomen Vapaakirkon toimintaa, jonka tarkoituksena on tehdä työtä aineellisen, henkisen ja hengellisen eriarvoisuuden lievittämiseksi Suomessa. JÄRVENPÄÄ 8