Maija Löytynoja PILARIMUOTOILU JA UUDET IDEAT RAKENTAMISESSA

Maija Löytynoja PILARIMUOTOILU JA UUDET IDEAT RAKENTAMISESSA Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Ylivieskan yksikkö tekniikan toimipiste Puutekniikan koulutusohjelma Huhtikuu 2007

TIIVISTELMÄ Sorvi-pojat Oy oli laajentamassa tuotevalikoimaansa kantavilla pilareilla. Jotta tuotteiden markkinointi saataisiin alkuun, tarvittiin ideoita tuotemallistoon. Sain opinnäytetyöni aiheeksi suunnitella idea pilarimalliston. Tarkoituksena oli suunnitella ideoita malleihin perinteitä mukaan ottaen ja lisäksi myös mukana olisi uusia muotoja. Tavoitteena oli luoda kilpailukykyisiä ja toimivia ideoita mallistoon. Ideamallit ovat uusia ja omaperäisiä, mutta niissä on mukana ripaus vanhaa. Ne soveltuvat tyyliltään erilaisiin talomalleihin ja pohjoisen luontoon. Tarkoituksena oli suunnitella monipuolisia ideoita ja luoda pohjaa sellaiselle mallistolle josta jokainen voi löytää mieleisensä. Työn toteuttaminen lähti liikkeelle arkkitehtuurin historian tutkimisella ja sen pohjalta aloitin mallien ideoinnin ja suunnittelun. Lopuksi malleista koottiin ideamallisto, joissa toin näkyville kädenjälkeni. Ideamallistosta tuli laajempi, kuin aluksi odotettiin ja siitä syntyi monipuolinen, omaperäinen ja kilpailukykyinen.

ABSTRACT Latheman Finland planned to expand their product range with load-bearing capacity pillars. Before marketing they needed new ideas for pillar idea catalogue. The purpose of this scholarly thesis was to design ideas for the pillars. The aim was to design ideas for pillars by using traditions but also by creating some new ideas. The goal was to create competitive and functional ideas for pillar models. The idea models are new and original, but at same time they have a touch of old, and as for they style, the models are suitable for different kinds of house models. The purpose was to design many kinds of ideas in order to greate pillar catalogue that would offer alternatives for every taste. The thesis started with studying the history of architecture and, after that the designing of ideas for the models began. Finally the models were collected into a catalogue. The gatalogue was compiled manually with my own style. The created idea catalogue are multifaceted, original and competitive.

TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO...3 2 YRITYKSEN ESITTELY: SORVI-POJAT OY, LATHEMAN FINLAND...3 2.1 PILARIT TUOTTEENA...4 3 ASIAKASKYSELY...4 3.1 KYSELYN TOTEUTTAMINEN...4 3.2 KYSELYN TULOKSET...5 4 YLEISTÄ TYYLIHISTORIAA JA PILAREIDEN HISTORIAA...5 4.1 ANTIIKIN KREIKKA...5 4.2 ANTIIKIN ROOMA...7 4.3 RENESSANSSI 1500- LUKU...10 4.3.1 Renessanssin ajan pilarit...13 4.3.2 Renessanssin vaikutus Suomessa...14 4.4 BAROKKI 1600-1700 LUKU...15 4.4.1 Barokin ajan pilarit...20 4.4.2 Barokin vaikutus Suomessa...22 4.5 ROKOKOO 1700- LUVUN ALKU...24 4.5.1 Rokokoon ajan pilarit...27 4.5.2 Rokokoon vaikutus Suomessa...28 4.6 UUSKLASSISMI ELI KUSTAVILAISUUS 1700- LUVUN LOPPU...29 4.6.1 Uusklassismin ajan pilarit...33 4.6.2 Uusklassismi ja kustavilaisuus Suomessa...34 4.7 EMPIRE 1810-1840- LUKU...36 4.7.1 Empire ajan pilarit...39 4.7.2 Empiren vaikutus Suomessa...40 4.8 JUGEND 1880-LUKU...41 5 PILARIMALLIEN SUUNNITTELU...44 5.1 PIIRTÄMISPROSESSI...44 5.2 TEKNISIÄ VAATIMUKSIA...45 6 PILARIMALLISTOT...46 6.1 PIENTALORAKENTAMISEN MALLIT...46 6.2 VANHOJEN RAKENNUSTEN MALLIT...47 6.3 VAPAA AJAN ASUMISEN MALLIT...48 8 YHTEENVETO...49 LÄHTEET...50 LIITTEET

Liite 1 Asiakaskyselylomake. Liite 2 Antiikin Kreikan ajan pilareita ja rakennuksia. Liite 3 Antiikin Rooman ajan pilareita ja rakennuksia. Liite 4 Renessanssin ajan sisustustaidetta. Liite 5 Barokin ajan pilareita. Liite 6 Tyypillinen Empire ajan rakennus. Liite 7 Jugendin aikainen hirsirakennus pilareineen. Liite 8 Ideamallisto (salainen osa.) 2

1 JOHDANTO Opinnäytetyöni tarkoituksena on suunnitella Sorvipojat Oy:lle ideoita pilarimallistoon. Tarkoituksena on luoda ideamallisto, josta tulevaisuudessa on tarkoitus koota varsinainen mallisto asiakkaiden kiinnostuksen pohjalta. Pilarimallit on ryhmitelty kolmeen eri ryhmään; pientalorakentaminen, vanhat rakennukset ja vapaa-ajan asuminen. Tarkoituksena on auttaa yritystä tuomaan markkinoille uusi tuote ja selvittää tuotteen kysyntää markkinoilla. Ideamallistossa on tarkoitus luoda sekä perinnemallistoa, että tuottaa uusia muotoja. Opinnäytetyössäni lähden liikkeelle pilarien historian tutkimisesta ja käyn läpi myös yleistä taidehistoriaa eri tyylikausilta ja siellä käytettyjä ornamentteja ja muotomaailmaa. Historian tutkiminen painottuu lähinnä Suomeen ja Pohjoismaihin. Työssäni on tavoitteena ottaa huomioon myös asiakkaiden mielipiteitä. Lisäksi selvitän millaiset mallit kiinnostavat tämän päivän ihmisiä ja suunnittelen mallit ulkonäöltään sopiviksi talomalleihin ja lähinnä Pohjoismaiseen ilmapiiriin ja luontoon. 2 YRITYKSEN ESITTELY: Sorvi-Pojat Oy, Latheman Finland Sorvi-Pojat Oy on Sievissä sijaitseva perheyritys, joka valmistaa sorvattuja huonekalukomponentteja. Yritys on perustettu vuonna 1970. Yrityksen toiminta-ajatuksena on sorvaustekniikan huippuosaaminen Euroopassa. Yrityksen vahva asema sorvausteknologian edelläkävijänä kotimaassa ja ulkomailla perustuu jatkuvaan tuotannon kehittämiseen, johon yritys on panostanut viime vuosina voimakkaasti. (Sorvipojat, wwwdokumentti. 2006.) Asiakkaita ovat huonekaluja valmistavat ja myyvät yritykset, jotka tarvitsevat oman tuotannon täydentämiseksi luotettavan sorvattujen komponenttien valmistajan. Lisäksi asiakkaita ovat myös yksityiset rakentajat ja talotehtaat. (Sorvipojat, www-dokumentti. 2006.) 3

Yrityksessä tärkeää on ympäristöarvojen huomioonottaminen. Sorvauksessa käytettävä liimapuuaihio valmistetaan uusiutuvasta puuraaka-aineesta. Materiaali hankitaan egologisesti hyväksyttävin menetelmin. Liimavalmistajan tekemien selvitysten mukaan liimasta ei vapaudu haitallisia aineosia eikä sen ole todettu aiheuttavan allergisia reaktioita. Lisäksi sivutuotteina syntyvät puu- ja katkaisupalat käytetään lämpöenergiaksi. Pakkauksessa käytettävä muovi on kierrätettäväksi kelpaavaa muovia. (Sorvipojat, wwwdokumentti. 2006.) Raaka-aineena komponenttien valmistukseen käytetään pääasiassa mäntyä ja koivua. Lisäksi asiakkaan tarpeiden mukaan voidaan käyttää myös muuta puumateriaalia. (Sorvipojat, www-dokumentti. 2006.) Pilarit sorvataan yleensä liimapuupalkista ja yleisin tällöin käytetty materiaali on mänty. 2.1 Pilarit tuotteena Sorvi-Pojat Oy:n sorvatut liimapuupilarit ja pylväät tuovat persoonallista ilmettä ja näyttävyyttä talo- ja hirsitalorakentamiseen. Pilareiden käyttökohteita ovat terassit, kuistit, parvekkeet, ulkorakennukset ja niitä käytetään myös paljon sisätiloissa. Nykypäivänä pilarit ovat yleensä osa talopakettia ja valinnanvaraa ei aina ole. Monesti vuosien jälkeen talon rakentamisesta rakentaja huomaa, että ulkonäköön olisi voinut paljon vaikuttaa valitsemalla huolella pilarit. Kantavat pilarit ovat tuotteita, joita harvoin pystytään helposti vaihtamaan, siksi mielestäni tulisi huolella kiinnittää huomiota pilareiden valintaan ja niiden ukonäköön, koska ovat kuitenkin iso osa rakennuksen yleisilmettä. 3 ASIAKASKYSELY 3.1 Kyselyn toteuttaminen Opinnäytetyöni aloitusvaiheessa olin yrityksen mukana Oulun rakentajamessuilla, jotta yrityksen toiminta ja tuotteet tulisivat tutuiksi. Samalla sain vähän kuvaa siitä, mitä mieltä ihmiset olivat tarjolla olevista malleista ja minkälaisia toivomuksia heillä oli. Päätimme 4

tehdä pienimuotoisen kyselyn messujen yhteydessä. Vastaajalle oli luvassa pieni palkinto. Kyselyyn laadin vain muutaman kysymyksen. Näiden avulla oli tarkoitus selvittää millaisista muodoista ihmiset pitävät ja onko pilarilla tuotteena kysyntää tulevaisuudessa. Messuilla oli kuitenkin luultavasti niin paljon samanlaisia kyselylomakkeita ja erilaisia osastoja, ettei ihmisillä riittänyt mielenkiintoa täyttää lomaketta. Saimme kysymyksiin vastauksia suullisesti. (Liite 1.) 3.2 Kyselyn tulokset Tämä osio on salainen. 4 YLEISTÄ TYYLIHISTORIAA JA PILAREIDEN HISTORIAA 4.1 Antiikin Kreikka Antiikin huonetilan perussävelenä on järkkymätön tasapaino, pelkkä ideaalinen olemassaolo, johon ei sisälly pyrkimystä eikä kehityksen kaipuuta. (Ålander 1954, 253.) Taiteessa ja arkkitehtuurissa vuodet 600-480 ekr tunnetaan arkaaisena ajanjaksona ja tämän jälkeen seurasi klassinen kausi. Tällöin rakennukset olivat tärkeitä kreikkalaisessa rakennustaiteen historiassa. Näistä rakennuksista on säilynyt vain vähän. Nämä jäljellä olevat rakennukset ovat olleet yleensä julkisia. Aikaa ja rahaa tuhlattiin julkisiin rakennuksiin, kuten esimerkiksi temppeleihin, jotka ilmensivät poliksen uskonnollista ja yhteiskunnallista henkeä. Yksittäisten ihmisten ja perheiden talot olivat yleensä melko vaatimattomia. Rakennustaide oli ikään kuin taiteiden kuningatar, jota muut kunnioittivat. Jäljellä olevista rakennuksista saa tietyllä tavalla vääränlaisen kuvan ajan taiteesta, sillä oikeasti käytettiin paljon kirkkaita värejä. (Harris 2001a, 130-131.) Kreikkalaiset rakensivat samalla tapaa kuin egyptiläiset, eli yksinkertaisella päällyslauta- ja pylvästyylillä, joka juontui puurakenteisista taloista. Näissä pystysuorat tolpat kannattelivat vaakasuoria palkkeja. Tällä tekniikalla ei ollut mahdollista luoda kaaria tai holvia. Kreikkalaisen temppelin kauneus syntyi yksinkertaisista elementeistä, joihin kuuluivat 5

muun muassa suorakulmainen rakennus, jossa oli pylväikön tukema kaltevakulmainen katto. Suorakaiteen muotoisessa takaosassa oli vaikuttava päätykolmio, johon oli usein sijoitettu veistoksia. (Harris 2001a, 131-132.) Yleensä temppeleihin tehdyt parannukset olivat ennemmin esteettisiä, kuin rakenteellisia. Tällaisia saattoivat olla muun muassa entasis eli pylväsvarren paisutus kuperasti, jolloin pylväästä tuli paksumman näköinen. Toinen korjaus oli pylväikön lievä sisäänpäin kallistaminen. (Harris 2001a, 131.) Tällöin temppelirakentamisessa oli havaittavissa kaksi päätyylisuuntaa, jotka olivat doorilainen ja joonialainen. Doorilainen tyyli oli massiivinen, voimakas ja yleensä yksinkertainen. Yleensä pylväät olivat paksuja ja niissä oli pystysuorat uurrokset, eli urat. Doorilaisissa pylväissä ei ollut perustuksia ja jokaisen päässä oli suuri tyynynmuotoinen kapiteeli, joka sijaitsi heti palkiston alapuolella. Toinen oli erikoinen friisi, jossa oli vuorotellen reliefein tai maalauksin koristeltuja metooppilaattoja ja triglyfejä, jotka oli koristeltu pystyuurtein. (Harris 2001a, 131.) Joonialainen tyyli kehittyi hieman myöhemmin ja sen koristeaiheet ovat peräisin Lähiidästä. Tyypillisiä piirteitä sille olivat varsinkin joonialaisen pylvään kapiteeli, jossa oli kaksi ulospäin pullistuvaa rullaa ja näitä kutsuttiin voluuteiksi. Tyyliltään joonialainen on yleensä keveämpi kuin doorilainen, mutta koristeellisempi ja hoikat pylväät on sijoitettu perustuksille. Joonialaisessa pylväässä friisi on yhtenäinen ja siihen tehtiin yleensä yhtenäisiä koristeleikkauksia. (Harris 2001a, 131.) Nämä pylvästyylit on nähtävissä seuraavasta kuvasta (kuvio 1.) 6

KUVIO 1. Doorilainen, joonialainen ja korinttilainen pylväs Harrisin (2001a, 131) kuva muokattuna. Lisää kuvia on nähtävissä liitteistä. Niissä on kuvia vanhoista vielä jäljellä olevista kreikkalaisista temppeleistä ja julkisista rakennuksista. (LIITE 2.) 4.2 Antiikin Rooma Roomalaiset tekivät imperiumin aikaisista töistä käytännöllistä taidetta, jossa hyödynnettiin kaikkia antiikin ajan teknologisia resursseja. He rakensivat muun muassa teitä, siltoja, akvedukteja, viemäreitä, suuria julkisia rakennuksia, pylväskäytäviä, teattereita, amfiteattereita sekä monia monumentteja, kuten esimerkiksi riemukaaria ja muistopatsaita. Teissä etäisyyksiä oli tapana merkitä tietyin säännöllisin välimatkoin pylväillä. (Harris 2001b, 163.) Tällaisten erilaisten rakennelmien teko onnistui vain, jos käytettiin hyväksi holvaustekniikkaa. Sen avulla voitiin kattaa suuriakin tiloja ja siinä säästyi laastia ja muita 7

rakennusmateriaaleja. Kreikkalaiset tunsivat jo holvauksen, mutta vasta roomalaiset alkoivat käyttämään sitä enemmän rakennelmissaan ja kehittivät sitä tynnyriholvimenetelmällä. Tässä menetelmässä kahden pilarin väli katettiin kiilamaisilla tiilillä erittäin huolellisesti niin, että kiilojen kapeammat päät muodostivat puoliympyrän. Tämä oli siis päinvastoin, kuin muinaisissa kulttuureissa, joissa holvit rakennettiin siten, että kivet aseteltiin limittäin. (Harris 2001b, 163.) Tätä roomalaisten keksimää menetelmää käytettiin suurten tilojen kattamiseen, mitä ei aikaisemmin voitu tehdä ilman suoranaista pylväsmetsää, joka yleensä pimensi ja teki tilat ahtaiksi. Roomalaisten rakennusmenetelmät olivat siis melkeinpä täysin erilaisia kuin kreikkalaisten, jotka käyttivät yksinkertaisesti vain pylväitä tukemassa suoria palkkeja. (Harris 2001b, 163-164.) Roomalaisilla ei ollut tapana koristella julkisia rakennuksia eikä talojakaan paljon ulkoapäin. Kreikkalaisilla taas oli tapana koristella niitä maalauksilla ja veistoksilla. Roomalaiset harrastivat päätykolmioiden ja niiden yläpuolella olevien friisien ja räystäslistojen veistoskoristelua kreikkalaisittain. (Harris 2001b, 164.) Rakennusten pylväiden koristelussa käytettiin kolmea järjestelmää, joista doorilainen oli vankka pylväs, jossa ei ollut jalustaa ja sen kapiteeli oli tyynymäinen. Joonialainen pylväs oli taas koristeellisempi ja hoikempi ja se oli asetettu jalustalle. Sen kapiteeli muodostui rullamaisesta osasta, joita kutsuttiin voluuteiksi. Kolmas eli korinttilainen pylväs oli koristeellisin ja sen kapiteelissa oli taidokkaasti veistettyjä akantinlehtikuvioita. Kreikkalaiset olivat suosineet etupäässä doorilaista ja joonialaista tyyliä, mutta roomalaiset kehittivät ja muuntelivat korinttilaispylvästä. He kehittivät myös omaa versiota doorilaisesta pylväästä sekä kehittivät lisäksi toscanalaisen ja roomalais-doorilaisen pylvään. (Harris 2001b, 164.) Seuraavasta kuvasta pylväsjärjestelmät ovat hyvin nähtävissä. (Kuvio 2.) 8

KUVIO 2. Roomalaisen arkkitehtuurin pylväsjärjestelmät: toscanalainen, doorilainen, joonialainen, korinttilainen ja sekatyylinen pylväs Harrisin (2001b, 163) kuva muokattuna. Roomalaiset rakentajat eivät suhtautuneet yhtä ankarasti tyyleihin, kuin kreikkalaiset, vaan he muuntelivat pylvästyylejä yhä koristeellisimmiksi. Suurissa rakennuksissa saatettiin käyttää jopa kaikkia kolmea tyyliä yhtä aikaa. Lopulta he kehittivät oman sekatyylinsä, joka oli erittäin koristeltu ja sen kapiteelissa olivat sekä joonialainen voluutti sekä korinttilaisen akantinlehdet. Ensimmäinen tällainen tehtiin Tituksen riemukaareen ensimmäisen vuosisadan lopulla ja sen jälkeen siitä tuli melkoisen suosittu. (Harris 2001b, 164.) Pylväät olivat tällöin rakennuksen visuaalisesti tärkein elementti. Roomalaisille rakentajille se oli vain tukirakennelma. Vahvat seinät ja katon taitavasti jaettu paino muuttivat pylväät vain lähinnä rakennuksen koristeelliseksi lisäksi. Pylväät voitiin joko upottaa seinään tai litistää seinää vasten, jotta saataisiin suoraviivainen vaikutelma. (Harris 2001b, 164.) 9

Lisää antiikin Rooman aikaisia rakennuksia on nähtävissä kuvien muodossa liitteistä. Niissä on kuvattu säilyneitä temppelinraunioita ja muita julkisia rakennuksia. (LIITE 3.) 4.3 Renessanssi 1500- luku Renessanssi syntyi Italiassa 1400-luvun alussa ja se saapui Suomeen vasta vuosia myöhemmin. Se vaikutti maailmalla eniten 1500-luvulla. Suomessa tyyli vaikutti eniten talonpoikaisesineistöön. Tyyli keskittyi uskonpuhdistukseen, löytöretkiin ja humanismiin. Renessanssin aikakaudella palattiin antiikin muotoihin, kuten pylväisiin, päätykolmioihin ja peilipintoihin. Tyyli suosi symmetriaa ja harmoniaa. Huonekalut irrotettiin seinästä. Huonekaluille ominaista oli arkkitehtoninen ja suoraviivainen rakenne ja sisustuksessa yleisiä olivat intarsiat, akantusornamentit, gopeliinit ja kasettikatot. (Tyylien tiivistelmät, www-dokumentti, 2006.) Renessanssi on uuden ajan ensimmäinen vaihe ja jokainen renessanssi ilmiö on myös uuden ajan ilmiö. Uusi aika alkaa taidehistorioissa Italian renessanssilla. Milloin renessanssi oikeasti alkoi, siitä on monta eri käsitystä. Esimerkiksi yhtenä alkuhetkenä pidetään vuotta 1420, jolloin Brunelleschi ryhtyi rakentamaan Firenzen duomon kupolia. Joku voi pitää mustaa surmaa alkusignaalina ja joku taas Amerikan löytöä tai Konstantinopolin valloitusta. (Ålander 1954, 75-76.) Rakennustaiteessa on mahdotonta osoittaa, missä ensimmäiset renessanssi ilmiöt tulevat esiin. Renessanssia on luonnehdittu antiikin henkiinheräämisenä, mutta lähemmästä tarkastelusta käy ilmi, ettei antiikin traditio Italian keskiajassa koskaan täydellisesti hävinnytkään, vaan esiintyy joskus voimakkaampana ja joskus taas heikompana sivumotiivina, joka renessanssin kynnyksellä tuntuu hetkeksi vaimentuneen ja nousee sitten mahtavana uuden aikakauden johtoaiheeksi. (Ålander 1954, 77.) Esineellisyys ja staattisuus ovat tyypillisiä renessanssin ihanteita, kuten ne olivat myös antiikin ihanteita. Renessanssi riisuu maailmankuvasta skolastiikan helyt. Se palautuu lähelle lähtökohtaansa. Se ei kuitenkaan muutu kovin suljetuksi ja staattiseksi antiikki ei palaa sellaisenaan. Renessanssin maailmankuva häilyy jossain antiikin ja uuden ajan välimailla. (Ålander 1954,106.) 10

Kirkkojen rakentamisessa yleisin renessanssin aikakaudella käytetty rakennustapa oli oktogoni, jota käytettiin erityisesti varhaisrenessanssin aikana. Oktogonin pohjamuoto on kahdeksankulmainen alhaalta kupoliin saakka ja se osoittaa selvästi neljä horisontaalista suuntaa. Yleensä se on myös korkea ja tämä tehostaa voimakkaasti myös vertikaaliakselia. Oktogoni tarkoittaa potentiaalista tilaekspansiopyrkimystä kaikkiin suuntiin. Pyöreä pohjaratkaisu oli vieras renessanssin aikana. (Ålander 1954,107.) KUVIO 3. Ogtogoni. Ålanderin (1954, 106.) kuva muokattuna. Toinen kirkkorakennuksessa käytetty perustyyppi oli neliöpohjainen huone, jota kattaa pyöreä kupu. Yleensä tätä sommitelmaa jatkettiin molemmille sivuille ja usein myös toisillekin sivuille. Tällöin tuloksena on ristikupolikirkko, jossa kupu lepää sfääristen kolmioiden ns. pendentiivien varassa nojautuen tällöin vain ristinurkkiin. (Ålander 1954, 108.) KUVIO 4. Ristikupolikirkon pohjapiirustus. Ålanderin (1954, 107.) kuva muokattuna. 11

Renessanssi luo oman kolmiulotteisen tilakonseptionsa, jota vastaa maalaustaiteessa naiivi perspektiivi-intoilu. Kolmiulotteinen tila eroaa antiikin homogeenisesta tilasta siinä ilmenevän suunta-ajattelun takia. Tämä suunta-ajattelu ilmenee hyvin ristinmuotoisen pohjakaavan ja korkealle kohoavassa kupolissa, eli näissä on tuotu näkyviin avaruuden kolmea ulottuvaisuutta noudattavat akselit. (Ålander 1954, 108.) Varhaisrenessanssin arkkitehtoninen muotokieli oli niukkaa, kuten ainakin uuden suunnan, joka nouseekin vastustamaan vanhaa, koristeellisuuteen liettynyttä sovinnaisuutta ja haluaa aloittaa kaiken alusta. Julkisten rakennusten ulkoasussa muutamat fasadilistat ja hillityt muodot ikkunoiden ja portaalien pielissä muodostavat koko muotoapparaatin. Tämän sijaan arkkitehtuurin koriste- ja kuvataiteellinen aines nousee kukoistamaan, jota voittanutta mielikuvituksen rikkaudessa ja voimassa historia tuskin tuntee. Tässä ei ole kysymys mistään dekoratiivisesta täytteestä, vaan jokainen ornamentti on hieno ja intensiivinen taideteos. Kuvataiteen suhde arkkitehtuuriin on yhtä aikaa vapaa ja läheinen. (Ålander 1954, 109.) Antiikki sortuu, kun sen apolloninen aines, selkeä geometrisuus ja plastillisuus katoaa. Kun sitten tuo kulttuuria yhdistävä apolloninen aines katoaa, jakautuu koko kehitys eri suuntiin. Lännessä irrationaalinen aines voimistuu vähitellen aktiiviseksi, faustiseksi elämänaseenteeksi, kun taas idässä se hämärtyy yhä syvemmäksi pasiiviseksi mystisismiksi. Antiikista polveutuvat näin sekä länsimainen että bysanttilainen kulttuuri. (Ålander 1954, 78-79.) Renessanssin antiikkimania oli erittäin sokeaa, sillä jokaista muinaisjäännöstä ihailtiin kritiikittömästi ja kehno roomalaiskopiokin asetettiin omien mestariteosten esikuvaksi. Kaikista kulttuurikeskuksista Rooma oli rikkain, se ei edusta vain jotakin tiettyä aikakautta, vaan on todella ikuinen kaupunki. (Ålander 1954, 127.) Renessanssin tilakäsitys on suuresti sukua antiikille täydellisen tasapainoisuutensa kautta. Siinä esiintyy kuitenkin jo pyrkimys avartumiseen, kehitys kaikille tahoille ja se onkin päässyt niin pitkälle, kuin se renessanssin staattisen ihanteen puitteissa ylimalkaan on mahdollista. Se on antiikkia suuresti rikkaampi, mutta yhtä vähän, kuin tämä se antautuu yksipuoliseen orientoitumiseen tavoitellakseen äärettömyyksiä. (Ålander 1954, 253.) 12

4.3.1 Renessanssin ajan pilarit Julkisissa rakennuksissa käytettiin renessanssin aikaan paljon pilareita, mutta ne oli valmistettu yleensä betonista tai kivestä. Puisia julkisia rakennuksia oli vain vähän. Pilarit oli sijoiteltu hyvin säännöllisesti. Firenzessä sijaitsevan Duomon pilarit ovat yksi esimerkki, millaisia olivat pilarit renessanssin loppupuolella. Näitä pilareita nimitetään Italialais-goottilaisiksi pilareiksi. Tämä pilari on kuin klassisin pilasterein varustettu muuripilari, jossa kapiteeli- ja palkistoaiheet katkaisevat vyöhykkeensä, tämän seurauksena on esteinen nousu, kuten myöhemmin barokissa ja sen muodotkin viittaavat barokkiin. (Ålander 1954, 88.) Antiikki yhdisti pilarin ja kaaren sekä pylvään ja palkiston. Eli pilari on osa muuria. Tämän on ajateltava syntyneen siten, että muuriin leikataan aukkoja, joiden väliin jätetään pystytukia. Pylväs taas on irrallinen elementti, joka on ajateltava tuoduksi paikalleen valmiina ja tämän päälle asetetaan toinen elementti, palkki tai palkisto. Varhaisrenessassi yleensä yhdisti kaaren ja pylvään kevyeksi ja kimmoisaksi kombinaatioksi. Täysrenesanssi palaakin antiikin sääntöihin saavutettuaan esineellisen ja staattisen vaikutelman. (Ålander 1954, 130.) Taiteilijoista Michelangelo on varmasti tunnetuin, joka vaikutti tällä aikakaudella. 13

KUVIO 5. Filippo Brunelleschi, Löytölastenkoti, Firenze. Valmistunut 1445. Pevsnerin (1943,172.) kuva muokattuna. 4.3.2 Renessanssin vaikutus Suomessa Renessanssi toi paljon suoria ja suorakaiteisia symmetrisiä muotoja. Näitä muotoja oli jopa kansanmiehenkin helppo toteuttaa. Renessanssipiirteet levisivät jokseenkin koko maahan ja näitä piirteitä olivat symmetrinen paritupainen rakennus ja lisäksi kuistin sekä luhdinsolan balusteripilari. (ars 1988, 44.) Puhdasverinen talonpoikainen renessanssirakennus oli symmetrinen asunto, joka oli varustettu keskiporstualla ja kahdella tuvalla. Sisäänkäyntiä suojasi maljakkomaisten balusteripilarien kannattama kuisti, jossa oli satulakatto. (Kuva 6.) Suomalaisen talonpoikaistalon perushahmo säilyi tällaisenaan jopa 1800-luvun loppupuolelle saakka. (ars 1988, 46.) Lisää kuvia renessanssin muodoista löytyy liitteistä. (LIITE 4.) 14

KUVIO 6. Talonpoikainen renessanssirakennus ars:n (1988, 46) kuva muokattuna. 4.4 Barokki 1600-1700 luku Barokki kehittyi Italiassa 1300-luvun jälkipuoliskolla renessanssin pohjalle ja nousi kukoistukseen Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan aikana Versaillesissa. Ruotsiin tyyli tuli 1600-luvun aikana ja sitä kautta myös Suomeen. Pohjolassa barokki vaikutti eniten lähinnä kartanoissa ja porvariskodeissa. Barokki kunnioitti voimaa, liikettä, tunnetta ja teatraalista loistoa. Tyylille ominaista olivat kierre- ja pallosorvaukset, värelistat, kasviaiheet, tumma väritys, korkeaselkäiset tuolit, isot kaapit ja kultanahkatapetit. Barokki ilmensi yksinvallan, aateliston ja vastauskonpuhdistuksen ihanteita. Hoveissa kultabarokin rinnalla vaikutti porvarillinen hollantilais-englantilainen suuntaus. (Tyylien tiivistelmät, www-dokumentti 2006.) Arkkitehtuurissa tyypillistä barokille olivat tasoerot, nousevat portaikot ja näkymä tilasta toiseen sekä päällekkäin asetetut pylväiköt. Nämä luovat tyypillisen barokin 15

äärettömyystunnun. Tilakompositio vaikuttaa tällöin päättymättömältä, yhä ylöspäin ja syvyyteen kasvavalta. (Ålander 1954, 181.) KUVIO 7. Genovan yliopisto. Tässä kuvassa näkyy hyvin portaat, jatkuvat tasoerot, pylväät. Tilakompositio vaikuttaa päättymättömältä. Ålanderin (1954, 181.) kuva muokattuna. Barokin mukana alkaa ikuisen kaupungin eli Rooman historiassa ennen näkemättömän vilkas kirkonrakennuskausi, jonka tuloksena Roomalla on vielä tänäkin päivänä barokin kasvot. (Ålander 1954, 218.) Suurimpia vaikuttajia barokin aikana olivat Michelangelo, Maderna ja Bernini, joka olikin barokin suuri taikuri. Lisäksi oli myös muita vaikuttajia, kuten Rainald ja Borromini. Kuten Michelangelo kirvoittaa koko renessanssin voiman, niin Berniini loihtiikin esiin barokin loiston ja hurmion. Molemmat olivat aikakautensa korkeimpia eksponentteja ja samalla myös epätyypillisiä edustajia. Kummankin auktoriteetti on yhtä ehdoton ja samoin jälkivaikutus yhtä vakava. Jälkimaailma on kuitenkin hyväksynyt renessanssin ja tuominnut barokin, niin se myös on nostanut Michelangelon ja polkenut Berninin. (Ålander 1954, 223.) Täysbarokki oli uuden nousun, paisuvan elämäntunnon ja täyttymyksen suuri aikakausi. Se oli Rooman vilkkainta rakennuskautta. Roomalaisen barokin historiassa on eräs 16

silmiinpistävä omituisuus. Hyvin suuri osa sen mestareista oli kotoisin jostain Lombardiasta tai Comosta tai jostain sieltäpäin. Sen sijaan vain harvat heistä saapuivat renessanssin kanta-alueilta, kuten Toscanasta ja Umbriasta tai olivat todella roomalaista alkuperää. Lombardia oli se osa Italiaa, jossa antiikin traditiot olivat heikoimmat ja jossa tämän sijaan keskiaika oli kukoistanut eurooppalaisessa mielessä. Kotiseudulle jäädessään sikäläisistä taiteilijoista tuli selvästi klassisteja, mutta Rooman klassinen miljöö teki heistä barokkimestareita. Tässä ei ole mitään nurinkurista. Pohjoisessa vieras antiikki muodostui romanttisen ihailun esineeksi ja välikappaleeksi keskiajan vastaisen taiteen kehittämisessä. Roomassa keskiaika puuttui, mutta antiikki olikin siellä jokapäiväisenä ympäristönä. Kun nämä miehet liittivät siihen oman keskiaikaisperäisen hahmotustapansa oli tuloksena barokkia. (Ålander 1954, 236-237.) Kirkon pohjamuotona oli usein pitkittäinen ovaali, jota on avarrettu lisäsiivillä, kuitenkin niin, että soikea lähtökohta ja ristinmuotoon tähtäävät laajennuksen sulavat yhtenäiseksi tilaksi. Tässä ilmenee barokin keskitystahto, sen hellittämätön pyrkimys tilan yhteyden ylläpitämiseen, vaikka kuinka voimakkaasti tilaa jäsenneltiinkään. Barokki ei luo itsenäisiä sivutiloja eikä päädy hajoavan tilan partaalle kuten kävi renessanssille sen kehitellessä rikkaita keskiösommitelmiaan. (Ålander 1954, 237-238.) Barokin aikana rakennuksen julkisivu on kuin magneettinen kenttä, jonka piirissä sen jäsenet asettuvat kukin sijaintinsa mukaisesti määrättyihin asentoihin ja tämän seurauksena syntyy rajoittamaton, keskitetty kuvio, johon sisältyy paitsi nousua myös keskihakuisia ja keskipakoisia sivuliikkeitä. Tämän liikesysteemin ilmentäjänä toimii aktiivinen muuri kaikkine jäsenineen. (Ålander 1954, 248.) 17

KUVIO 8. Borromini, S. Carlo alle Quattro Fontane, Rooma, joka on rakennettu barokin tyylikaudella vuonna 1677 Pevsnerin (1943, 242) kuva muokattuna. Barokkia on pidetty mielivallan ja kurittomuuden tyylinä ja sen rikkaita kompositioita vain muotojen kaaoksena, mutta tämä on erehdys, jollaisia ainoastaan täydellinen väärinkäsitys voi synnyttää. Michelangelo jakoi erään Sikstiiniläiskappelin katon kymmeniksi erillisiksi kuviksi saadakseen siihen järjestystä. (Ålander 1954, 250.) Yleensä kuitenkin kokonaisia seiniä on käsitelty yhtenä kuvana ja isompiakin pintoja ja tämä luo levottomuutta, josta tulee tämä mielivaltaisuus ja levottomuus. Kuitenkin näiden jättiläiskuvien rakenne on erittäin selkeä. Detaljien armeijat järjestäytyvät ryhmiksi ja ryhmät liikkuvaksi, mutta kuitenkin helposti käsiteltäväksi kokonaisuudeksi. Nousu ja liike tekevät tämän mahdolliseksi. Suurien linjojen ja liikkeen avulla barokki pystyy pitämään silmän tajuamana sellaisia muotopaljouksia, joiden esittäminen kokonaisuuksina oli renessanssille mahdotonta. Barokin esitykset ovat kuin ohimarssi. Ei ole olemassa periaatteellista rajaa, kuinka suuria määriä pinnoissa tarjotaan nähtäväksi hyvässä järjestyksessä. (Ålander 1954,253.) 18

Arkkitehtoniset monumenttimaalaukset ovat hyvä esimerkki barokin pintajäsentelyn käsittämiseen myös julkisivuissa. Eräs seikka on niille tunnusomainen, eli jokaisella kuvalla on aina keskuspiste tai keskusakseli, johon tai josta liike säteilee, mutta liike jatkuu usein äärettömästi, eli kuvalta puuttuu luonnolliset ääriviivat. Eli todellisuus kokonaisuutena on kuten magneettikenttä, jolla ei ole rajoja ja barokki kiinnittää huomionsa sen keskustan jäsentymiseen. Tällainen on siis barokin hahmotustapa pinnassa. (Ålander 1954, 253.) Barokin huonetilassa tyypillistä on, että katse löytää suuntansa etsimättä, kirkon perspektiivit imevätkin sen heti ovelta syvyyteensä ja korkeuteensa. Liike levon asemesta, pyrkimys olemassaolon rauhan sijaan täyttää koko kirkkotilan ja kun liike keskitetään suureen voimaan, tällöin se viittaa tilan ulkopuolelle yli sen omien rajojen, äärettömyyteen. Ääretön tila tuo länsimaisen kulttuurin ainoa attribuutti esiintyy ainoastaan arkkitehtuurin historiassa kantavana aatteena gotiikassa ja barokissa. Alkava barokki pyrkikin äärettömän tilan vaikutelmaan muotojen suuruuden ja tilan valtavuuden avulla. (Ålander 1954, 253-254.) Arkkitehtonisen tilan jatkaminen illusorisia apukeinoja käyttäen on eräs loisteliaimpia barokin keinojen joukossa. Perspektiiviset maalaukset ja koristeellinen stukkoplastiikka, joiden suorittajina ajan mestarit osoittautuivat melkein käsittämättömiksi taikureiksi, kuuluivat barokin tila-arkkitehtuuriin oleellisena osana koko tyylin ajan. Näiden maalausten kyky hävittää väistämätön arkkitehtoninen pinta on todella hämmästyttävää. Esimerkkinä S.Ignatsioon maalattu avaruusnäkymä, jossa illusorinen arkkitehtuuri jatkaa todellisuutta taivaan äärettömyyksiin enkeliparvien riemukkaan nousun johtaessa katseen läpi pilvien keskeistä Kristushahmoa kohden. (Ålander 1954, 255.) Barokin luomukset ovat orgaanisia kokonaisuuksia, joihin ei kuulu mitään irrallisia osia, vaan esimerkiksi alttari kasvaa kirkon seinästä ikään kuin itse rakennuksen muurimassat aaltoilisivat siinä. (Ålander 1954, 255.) Barokki on käsitelty eräänlaiseksi vapaaksi, maalaukselliseksi luomiseksi, jolta puuttuu säännöt ja lakiperäisyys. Italiassakaan ei kirjoitettu enää mitään merkittäviä arkkitehtuurin teorioita. Barokin ajan rakennukset, kuten esimerkiksi kirkot eivät olleet vain arkkitehtonisia rakennelmia, vaan ne ovat samalla suurmittaisia veistoksellisia 19

muovailutöitä. Värien, valojen ja varjojen maalauksellinen jättiläiskompositio, jonka sommittelussa myös dramatiikan keinot on osattu ottaa avuksi. (Ålander 1954, 260-261.) 4.4.1 Barokin ajan pilarit Barokki ei hylkää renessanssin oppia pylväsjärjestöjen mittasuhteista, sen sijaan se käyttää niitä vapaasti. (Ålander 1954, 183.) Kirkoissa käytettiin paljon erilaisia pylväsjärjestelmiä ja pilastereita. Pilareiden ja pilastereiden avulla saatiin kupolikirkoista erittäin näyttäviä ja ne toivat rakennukselle tiettyä järjestelmällisyyttä ja ryhtiä. Pilareita tai pikemminkin pilastereita käytettiin myös ikkunoiden reunoissa, niitä käytettiin myös julkisten rakennusten sisätiloissa. Pilasterit ovat pilareita, jotka, ovat ikään kuin upotettu seinään osaksi, usein niistä näkyy vain puolet. Barokin aikana rakennusosat menettävät itsenäisyytensä. Ne eivät enää ole sellaisinaan mielekkäitä kokonaisuuksia, eikä niitä voisi enää leikata irti eheinä rakennuskokonaisuudesta vaan niistä tulee organismin jäseniä. Ne ovat nyt muuttujia, oltuaan ennen vakioita, suuremmassa tai pienemmässä määrässä yleiskelpoisia tekijöitä, joista saattoi vaikka rakentaa erilaisia kompositioita, kuten lasten leikkipalikoista. Kokonaisuus on siis jälleen luja, eli osille annetaan toiminnollinen tehtävä kokonaisuuden puitteissa. (Ålander 1954, 247-248.) Barokissa puhuttaessa noususta, kuten esimerkiksi rakennusten julkisivuissa, puhutaan dynaamisesta noususta. Tällöin pylväät ponnistavat yleensä hurjalla voimalla ylöspäin, jota niiden tyypillinen muotokin keskeltä vahvimpine paisutuksineen kuvastaa. Pylväiden merkitys kantavina tekijöinä onkin yhtä näennäinen kuin kannatettavat osat ovat konstruktiivisesti tarpeettomia. Kantaminen jää muurin tehtäväksi ja muuri on kaikesta esteettisestä jäsentelystään huolimatta rakennettu aivan tavallisesta tiiliharkosta. Joissain harvoissa rakennuksissa käytettiin pilareita kantavassa merkityksessä. (Ålander 1954, 250-251.) Barokki ei nähnyt pylväässä kantavaa rakennusosaa, vaan sen sijaan virtausta välittävän tekijän. Se ei ollut kuollutta, painolakeihin mekaanisesti suhtautuvaa ainetta, vaan se oli pikemminkin kuin orgaaninen elin, joka tarvittaessa voi vaikkapa kurkottaa sivulle. (Ålander 1954, 250.) 20

KUVIO 9. Pommersfeldenin porrashuone. Ålanderin (1954, 329.) kuva muokattuna. Myöhäisbarokki jossa on klassistisia piirteitä käytti useita eri tyyppisiä pystytukia, täysplastisia, vapaana seisovia pylväitä tai pilareita tai muurimassasta vain ulkonevia puolipylväitä tai pilastereita. Pilastereilla oli vain kysymys kantavan funktion ilmaisemisesta illusionistisesti, ne olivat vain kuvia kantavista rakenteista, sillä oikeasti kuorma lepäsi sillä seinällä, josta pilasterit ulkonivat. (ars 1988, 85.) 21

KUVIO 10. Barokin ajan puupilareita, korinttilaisia pylväänpäitä. Maisten (1995, 168.) kuva muokattuna. 4.4.2 Barokin vaikutus Suomessa Ruotsi-Suomen suurvalta aika oli taiteen, arkkitehtuurin ja kaupunkirakentamisen kukoistuskautta, koska aika loi edellytykset taiteen nousulle ja vaati taidekulttuurin kehittämistä. Olihan valtakunnan oltava muiden suurvaltojen kanssa tasaveroinen. Tyylihistoriassa 1600-luku oli barokin kautta, mutta Ruotsi-Suomessa oli tilanne kuitenkin ongelmallinen, sillä säännöllisen ruutukaavan omaksuminen vuosisadan alkupuoliskolla tarkoitti renessanssin luoman ihanteen lopullista juurtumista, joten tapana onkin puhua yleensä renessanssin asemakaavasta. (ars 1988, 51.) Kuitenkin myös täällä 1600- luku tunnetaan barokin vuosisatana ja kaupunkirakentamisesta löytyy barokkipiirteitä. Tällöin kaupunkirakentaminen muuttui siten, että kaupunkien rakentamisen tuli tapahtua ennalta piirretyn suunnitelman mukaisesti. 1600- luvulla syntyi muun muassa Kokkola, Pietarsaari ja Tornio. Kaupunkirakenne ei enää koostunut pääkaduista ja kujista, vaan kadut olivat saman levyisiä ja samanarvoisia eli katuverkko oli ruutukaavan mukainen. Huolimatta tästä ruutukaavasta samalla kadulla sijaitsi sekä asuinrakennuksia kuin ulkorakennuksiakin. Varakkaiden porvareiden tonteilla rakennukset saattoivat muodostaa suljetun pihapiirin, jota kutsuttiin umpikartanoksi. (ars 1988, 51-52.) 22

Barokin aikana suomalainen kaupunki sai suhteellisen selkeästi luonnehdittavan perusrakenteen ja se on puurakenteinen kaupunki. Kaupungin ihannemuoto oli joko neliö tai suorakaide. Asuinrakennustyyppi oli pääsääntöisesti yksikerroksinen puutalo näin kaupunki oli homogeeninen ja yhdenmukainen. Hyviä esimerkkejä tämän vuosisadan katurakenteesta antavat Raahe, Kokkola ja Kristiinankaupunki. Yleensä piha oli suljettu, sillä piha oli yksityistä aluetta ja katu yleistä kulkemista varten. (ars 1988, 55-56.) Tämän vuosisadan puurakennukset olivat yksinkertaisia ja yleensä yksi kerroksisia, mutta 1600- luvulla ilmestyi jo kaksikerroksisiakin. Rakennukset olivat yleensä hirsipintaisia ja ulkoseinien maalaamisesta ei vielä ollut juurikaan tietoa. Yleisiä huonenimikkeitä olivat tupa, kamari, pakari eli leivintupa ja eteinen, kun taas keittiötä ja olohuonetta esiintyi vain rikkaimpien asunnoissa. Isovihan aikana kaupunkeja tuhoutui, sen jälkeen aloitettiinkin huomattava jälleenrakennuskausi. (ars 1988, 78.) Ajan vauras porvariskartano sisälsi lukuisia erillisiä rakennuksia. Tontilla piti olla asuintilojen lisäksi säilytystilat myös elintarvikkeille, erilaisille tarvekaluille, materiaaleille ja kauppatavaroille. Karjasuojat kuuluivat myös kalustoon rehuvarastoineen. Ruoan valmistukseen oli omat tilansa ja lisäksi tarvittiin myös sauna sekä käsityöläisillä oli verstaansa. (ars 1988, 135.) Asuntojen sisätiloista on hyvin vähän tietoa käytettävissä, mutta voimme todeta kuitenkin että huoneet muuttuivat myöhäisen barokin aikakaudella valoisammiksi ikkunoiden suurentuessa ja ikkunalasin kirkastuessa. Vauraan rakennuksen tärkeimpien huoneiden seinät tapetoitiin. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että hirsiseinään kiinnitettiin palttinakangasverhous tai paperiarkeista yhtenäinen pinta joka maalattiin. Näissä käytettiin ornamentiikkaa tai maisema aiheita. Kaupunkien yläluokan koteihin alkoi tähän aikaan tulla enemmän irtaimistoa sitä mukaa kun elintavat ja seurustelutavat kehittyivät. Tällöin tuli tarvetta erilaisille tuoleille ja pöydille. Uusi kalustus oli siis irrallista. (ars 1988, 139.) Porvarien huoneiden korkeus kasvoi kolmeen metriin ja ylikin. Huonetilojen avaruutta parannettiin oviaukkoja suurentamalla ja pariovet otettiin myös käyttöön. Sisustus keventyi ja väritys vaaleni korkeuden myötä. Porvariston tärkein huone oli tähän aikaan salonki jossa vallitsi yleensä miellyttävä keveä tunnelma. (ars 1988, 149.) Kuvia barokin muodoista löytyy lisää liitteistä. (LIITE 5.) 23

4.5 Rokokoo 1700- luvun alku Rokokoo on taidesuunta, joka sai tyypillisimmän muotonsa koriste- ja sisustustyylinä. Se syntyi Ranskassa 1700- luvun alkupuolella. Rokokoota edeltänyt barokki koettiin liian raskaaksi ja seremonialliseksi. Euroopassa makuasioissa johtava Ranskan hovi käänsi katseensa jälleen vapaaseen luontoon ja kevyisiin aistinautintoihin. Barokin raskas ja kaavamainen tyyli sai väistyä. Tyypillisiä rokokoon tunnuspiirteitä ovat keveys ja pikkusievyys sekä valoisuus ja vaaleat pastellinsävyt. Lisäksi sirot koristekuviot sekä hienostuneisuus pukeutumisessa ja käytöstavoissa kuuluivat rokokoohon. Pukeutuminen oli erittäin tärkeää ja siihen laitettiin todella paljon rahaa ja taidokkaimmat kampaukset puuteroitiin. Köyhemmillä ihmisillä oli harvemmin varaa laittaa kampauksiaan ja siksi syöpäläiset alkoivat viihtyä heidän kampauksissaan. Kengät olivat siroja ja kauniita ja useimmiten ne eivät olleet edes kävelemistä varten. Taiteessa oli nähtävissä valoisia maalauksia ja usein niissä tapahtuma ajankohtana oli päivä. Luontoa kuvattiin ja aiheet olivat huolettomia, kuten esimerkiksi huviretkiä. Kuvanveistossa yleinen materiaali oli posliini. Rokokooarkkitehtuuria edustavia rakennuksia on vähän, koska rokokoo ei ollut kovin suosittu arkkitehtuurin tyyli. (Barokki, www-dokumentti 2006a.) Yleisesti rokokoon aikana ihmisten elämänasenne oli kepeä, leikittelevä, nautinnonhaluinen ja elämäniloinen, mutta kuitenkin samalla keinotekoinen ja teeskentelevä. (Barokki, www-dokumentti 2006b.) Porvarit alkoivat rakentaa myös aatelisten ohella. Kartanoihin hankittiin suuria seinämaalauksia, jotka oli valmistettu kankaalle. Näitä kutsuttiin tapettimaalauksiksi ja aiheina koreilivat kauniit maisemat, rakastavat parit ja metsästyskohtaukset. (Barokki, www-dokumentti 2006a.) Euroopassa 1700-luku oli rokokoon aikakautta. Se käsitti kuitenkin ajallisesti vain osan vuosisataansa. Rokokoo oli lähinnä sisustus- ja koristetyyli, mutta se oli muutakin, kuten hengenlaatu ja elämänkatsomus. Se hallitsi ihmisten käytöstä ja muotia sekä musiikkia ja 24

maalaustaidetta, mutta arkkitehtonisessa mielessä sitä ei oikeastaan juuri ollut olemassa. Rakennustaide puhui ennemminkin klassismin kieltä. Rokokoon aikana palasi ornamentiikka käyttöön ja se oli hyvin ranskalaisen renessanssin tapaista, ilmavaa pintakuviointia. (Ålander 1954, 334.) Rokokoo herätti henkiin jälleen renessanssin kuvioita ja muotoja ja tästä syystä sitä kutsuttiin myös nimellä regence- tyyliksi. Tämän tyylin päämestarina pidetään Gilles- Marie Oppenordia, joka loi oman taikapiirinsä. Barokkimestarien rikkaan mielikuvituksen tuotteista hän poimi muun muassa voluuttojen käyriä linjoja, naturalistisia kasviaiheita ja uhkeita simpukoita omien naamioiden, asekimppujen ja berain- akantusten lisäksi. Kuitenkin hän piirsi ne sirosti, kevyesti ja täsmällisesti, irrotti ne ympäristöstään, pusersi niistä kaikki voiman ja intohimon nesteet ja liimasi ne ohuina kuvioina eheään taustapintaan. Hän poisti niistä kaiken veistoksellisen ja muutti nuo rehevät teokset pelkistetyiksi koristuksiksi, mutta suoritti kuitenkin työnsä älykkäästi, pirteällä mielikuvituksella horjumattomalla aistilla kuten ranskalainen ikään. (Ålander 1954, 335.) Régence ja rokokoo voidaan siis sekoittaa samaksi tyyliksi, mutta käytännössä oli kuitenkin niin, että régense oli ennen ja siitä syntyi pikkuhiljaa rokokoo. Jälkimmäisen tyylin päästessä valloilleen arkkitehtoniset aiheet häviävät ja ornamentiikka pääsee valloilleen. Kattolistakin pirstoutuu koristevyöhykkeeksi niin, ettei katon ja seinän yhtymäkohdassa enää voida erottaa selvää rajaa. (Ålander 1954, 338.) Myös nurkat pyöristettiin pehmeästi niin, että tilaa rajoittaa vain yksi, melkein yhtenäinen homogeeninen pinta. Huone sulkeutuu tällöin intiimisti asujaimensa ympärille ja kodikkuutta lisää entisestään se, että asuintilat ovat pienentyneet barokin ajoilta. Umpinaisuuden vaikutelmaa ei silti kuitenkaan synny, koska juuri rikas ornamentiikka hävittää pinnan esineellisen todellisuuden vähimpään mahdolliseen ja tätä samaa tarkoitusta ajavat myös seiniin upotetut kuvastimet eli peilit. Suljetun ja avoimen tuntu yhtyy kuitenkin merkillisellä tavalla näissä herkästi suunnitelluissa tiloissa, joilla ei optisesti ole mitään täsmällistä kokoa. Näissä ihminen on taitavimmin luonut itselleen satuympäristön, jossa kaikki onkin harhaa ja fantasian leikkiä. (Ålander 1954, 338.) 25

KUVIO 11. Jakkarilan salin maalattuja tapetteja, jotka ovat 1760- luvulta eli barokin tyylikaudelta ars:n (1988, 250) kuva muokattuna. Eräässä mielessä Rokokoo on kuitenkin kaikesta huolimatta mitä kehittyneintä ja hienointa tilataidetta ja sen periaatteissa on paljon barokin tilapyrkimyksen jatkoa. Sen epämääräisyyden tavoittelu on sukua barokin äärettömyyskaipuulle ja huonetta rajoittavien tekijöiden yhteen sulattaminen on ilmiö, johon jo barokin tilaplastiikka pyrki. Rakennustaiteesta tässä ei kuitenkaan ole kysymys, sillä vaikutelma saavutetaan yksinomaan koristetaiteen keinojen avulla. Myöskään rokokoon epämääräisyyden pyrkimys ei ole samaa, kuin barokin dynaaminen kaipuu äärettömyyksiin. Siinä ei nimittäin ole tahtoa eikä voimaa ja siltä puuttuu pyrkimyksen suunta. Se on vain epämääräistämistä ja todellisuuden hämärtämistä kangastukseksi. (Ålander 1954, 338.) Rokokoo ei tulkitse ihmissielun alkuperäisiä voimia eikä suuria intohimoja sekä tuskaa tai riemua. Se tyytyy hienotunteiseen nautintoon ja ohueen aistilliseen iloon. Rokokoo ei ole vähimmässäkään määrin uskonnon taidetta kuten myöhäisbarokki. Se kuvastaa tyhjentävästi sitä ihmislajia, joka hallitsi Ranskaa Suuren Ludvigin kuolemasta Suureen vallankumoukseen asti. Sen ajan ihmiset eivät enää uskoneet Jumalaan, eikä tosiolevaiseen enempää kuin maallisiin auktoriteetteihin tai omaan itseensäkään. Epäily 26

oli heidän henkinen pääomansa ja ironia oli sen ilmeismuoto. Ihmiset tunsivat tällöin vain yhden arvon, nautinnon ja pelkäsivät ainoastaan ikävystymistä. He olivat hienostunein ja elinkelvottomin sukukunta joka ehkä koskaan on koristanut Euroopan karnevaaleja. Rokokoo onkin tyyli, johon ei kätkeydy uuden elämän siementä. (Ålander 1954, 338.) Sisustuksessa huonekalujen sijoittaminen tilassa oli sinänsä mielenkiintoista, sillä tuolit pyrittiin sijoittamaan aina huoneen reunoille, kalusteita ei juuri sijoitettu huoneen keskelle. Arkkitehtuurissa rokokoon muotoja tavataan vain vähän, mutta oli sillä jotain vaikutusta tällekin taholle. Rokokoon rikkautta, kodikkuutta ja mukavuutta suosiva henki on kehittänyt niin tärkeää arkkitehtuurin osaa, kuin pohjan sommittelua. Le Vau oli Vaux le Vicomtessa luonut ensimmäisen uudenaikaisen asuntopohjan, jossa tilat ryhmittyvätkin elimelliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi järjestelmäksi. Ne ennen olivat vain huonejonoja, joiden yhteyksiä käytävät ja galleriat helpottivat. Barokin aikana rakennusprobleemana oli ollut pystyttäminen, mutta nyt tulee keskeisimmäksi tehtäväksi kodin, ns. varakkaan miehen asunnon luominen. Muualla Euroopassa saatettiin vielä rakentaa palatseja, mutta Ranskassa rakennettiin tällä aikakaudella paljon ylhäisön kaupunkitaloja, hóteleja tai maakartanoiden päärakennuksia. Huoneet ryhmitellään erittäin kekseliäästi, samalla vaihteleviksi ja sopusointuisiksi yhdistelmiksi. (Ålander 1954, 342.) 4.5.1 Rokokoon ajan pilarit Rokokoon alkaessa huonearkkitehtuuri lakkaa nopeasti olemasta, kaikki arkkitehtoniset tekijät häviävät. Pylväät katoavat ensimmäisten joukossa. Pilasterit muuttuvat kehysteiksi ja menettävät jalkansa ja myöskin kapiteelinsa. Palkisto muuttuu koristeelliseksi kattolistaksi ja holvaukset väistyvät sileän laakakaton tieltä. Tästä johtuen jäljelle jää vain yksinkertainen nelinurkkainen huone täysin passiivisine pintoineen, joita elävöittää arkkitehtonisten muotojen sijaan päälle maalattujen kehysteiden, listojen ja ornamenttien kudelma. Rakennustaide siis pinnallistuu siksi, kunnes se lakkaa olemasta rakentamisen taidetta. Tällöin ei ollut mitään järkevää syytä nimittää pelkkää koristelutyötä arkkitehtuuriksi. (Ålander 1954, 335.) Mitä syvemmälle rokokoon kukoistusaikaan tullaan, sitä niukemmaksi käy arkkitehtuurin muotokieli. Vain esimerkiksi rustikapilasterit nurkissa jäsentelevät julkisivuja, joita koristavat lisäksi parhaassa tapauksessa vain matalasti profiloidut ikkunanpielet 27

veistoksellisine olkakivineen. Levollisuus, tasapaino ja harmonia olivat niitä hyveitä, joita arkkitehtuuri tavoitteli luodakseen yksinkertaista. Arkkitehtuurissa piirteet olivatkin lähinnä rokokoon tyylin vastaisia enemmän klassiseen viittaavia. (Ålander 1954, 346.) 4.5.2 Rokokoon vaikutus Suomessa Rokokoovaikutteinen kaarevalla liesikuvulla varustettu tuvan uuni levisi Ruotsista Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle. Näiden kautta se levisi myös Pohjois- Satakuntaan ja läntiseen Keski- Suomeen. (ars 1988, 44.) Rokokoo tunnetaan siis paremmin sisustustyylinä. Meillä Suomessa se näkyi muun muassa interiöörin kehittymisenä, eli huoneiden korkeus kasvoi ja ikkunoiden koko kasvoi myös. KUVIO 12. Fagervikin kartanon kiinalainen huone, jonka tapetit ovat pitkälle kehittynyttä rokokoo tyyliä ars:n (1988, 253) kuva muokattuna. Ulkoseinissä kehotettiin käyttämään vaaleampia ja kirkkaimpia värejä, kuten vaaleankeltaista, siniharmaata ja vaaleanpunaista, joka näyttää olevan hyvin pidetty väri. Sisällä seiniä kiersi yleensä ikkunapenkkiin ulottuva peilijaoteltu rintapaneeli tai se saatettiin tehdä myös maalaamalla. Tästä ylöspäin alkoi varsinainen seinäpinta, johon oli kiinnitetty yhtenäinen kuvioitu paperi tai kangastapetti. Tapetti oli joko painettu tai 28

paikanpäällä maalattu. Tapetit olivat figuratiivisia ja ne sisälsivät maisema aiheita. Katon rajassa oli yleensä myös painettu tai käsin maalattu tapettireunus ornamentteineen ja sabloonakuvioineen tai uusantiikkisine juoksevine aiheineen. Tämän nauhan yläpuolella sijaitsi vielä kattolista, joka oli myös erikseen koristeltu. (ars 1988, 154-155.) Rokokoosta löytyy lisää kuvia liitteistä.(liite 6.) 4.6 Uusklassismi eli kustavilaisuus 1700- luvun loppu Kustavilainen taidetyyli syntyi Ruotsi-Suomessa uusklassismin pohjalle Kustaa III:n aikana. Kustavilaiselle tyylille oli ominaista yksinkertaisuus ja selkeys sisustustaiteessa. Kansanomaisissa huonekaluissa kustavilainen tyyli vaikutti 1800- luvulle saakka. Suomenlinna on sellainen rakennus josta löytyy paljon tunnusmerkkejä kustavilaiselta aikakaudelta. Suomessa kustavilaisella ajalla tapahtui tuhoisia kaupunkipaloja Oulussa, Kokkolassa, Porissa ja Turussa. Tulipalojen seurauksena kaupunkien rakennustyyli muuttui hieman ja katuja levennettiin, turvekatot ja saunat kiellettiin ja viheralueita lisättiin. Julkisia rakennuksia, kuten sairaaloita, teattereita, vankiloita ja köyhäintaloja alettiin rakentaa kivestä. Aatelisilla oli tapana rakentaa itselleen kartanolinnoja ja tehtaiden omistajat rakensivat myös itselleen kartanoita. (Rokokoo ja Uusklassismi, 2006, www-dokumentti.) Rokokoon arkkitehtuuria kutsuttiin joskus nimellä rokokooklassismi ja se alkoi 1750- luvulla väistyä kireämmän, antiikille kuuliaisemman suuntauksen tieltä. Pian tämän jälkeen rupesi rokokoosisustustaidekin muuttumaan Ludvig XIV:n tyyliksi. Arkkitehtuuria, joka tällöin aloitti voittokulkunsa voidaan nimittää uusklassismiksi. Nimitystä usein käytetään vain sen loppuvaiheesta. (Ålander 1954, 349.) Ludvig XIV:n tyylin sisustuksissa palattiin takaisin arkkitehtonisiin muotoihin, joiden yhteys seinäpintaan saattaa vielä olla herkkä ja kiinteä. Yhteyttä tehostetaan verhoamalla aktiiviset jäsenet ja tausta samaan viileään valkeuteen. Rokokoossa korostettiin muotoja voimakkailla värieroilla. (Ålander 1954, 349.) 29

Kun rannattomien lakeuksien maa Venäjä vihdoin 1800-luvun lopulla oli imenyt itseensä riittävän annoksen eurooppalaista sivistystä, siitä tuleekin samalla uusklassismin voimakkaimman kukoistuksen tyyssija ja sen viimeinen varustus. (Ålander 1954, 356.) Tasankomaisema ei suo silmälle kiintopisteitä, se pakottaa katseen aina liitoon kohti kaukaisuuksia ja kaikki luonnolliset rajat puuttuvat sieltä. Tasankoon on joko mukauduttava täydellisesti tai sitten on asetuttava vastarintaan sen rajattomuuden edessä. Vain pitkät lepäävät rakennusrivit tai taivasta tavoittelevat tornit sopeutuvat lakeuksien luontoon. Kuutiomainen näyttää siellä kököttävän yksin orpona ja irrallisena. Tästä syystä gotiikka ja klassismi ovat syntyneet samoilla seuduilla. Sen sijaan vuorimaisema, jota ihminen tavallisesti katselee asuinsijastaan laaksosta päin, rajoittaa näköpiirin ja tarjoaa silmälle mitä rikkaimpia nähtävyyksiä ja sellaisessa kehittyi antiikin staattinen hahmoitustapa. (Ålander 1954, 356.) Ruotsin suurvallan aikana etenkin aatelin mahti ja rikkaus paisuivat nopeasti ja sen tarpeet kasvoivat samassa tahdissa. Lujalle pohjalle rakentuva kotimainen traditio ei pystynyt mukautumaan kasvaneisiin vaatimuksiin, joten tarvittiin ulkomaisia esikuvia ja niitä näkivät ruotsalaiset saksalaisilla sotaretkillään paljon. (Ålander 1954, 356.) Aluksi kuninkaiden rakennustoiminta oli hyvin vähäistä, mutta sen sijaan aateliston mahtavia linnoja kasvoi maaseudulla sekä pääkaupungissa, kuin sieniä sateella. Kaarle XI:n yksinvaltius ja hänen toimeenpanemansa suuri reduktio aiheuttivat suuren muutoksen arkkitehtuurin edellytyksissä ja aateli sysättiin syrjään. Tällöin sen rakentamismahdollisuudet pienenivät vuosikymmeniksi melko olemattomiksi. Tämän tilalle tulikin kuninkaan keskitetty rakennustoiminta, joka oli verrattavissa tasoltaan jopa Euroopan suurten ruhtinashovien aikaansaannoksiin. Esikuvat haettiin nyt suoraan Italiasta. (Ålander 1954, 369.) Ruotsin suurvalta- ajan lopun johtava arkkitehti oli Nicodemus Tessin nuor. (1654-1728), kreivi ja valtaneuvos, joka oli opiskellut Roomassa ja lisäksi myös Pariisissa ja Lontoossa. Tessin pääteos oli v.1690 aloitettu Tukholman kuninkaallinen linna, jonka paikka arkkitehtuurin historiassa on kuitenkin barokkiklassismin luvussa. Toinen merkittävä arkkitehti oli Carl Von Hårleman (1700-1753). Hårleman oli erittäin hieno ja taitava arkkitehti. Hänen omat teoksensa ovat etupäässä herraskartanoiden päärakennuksia. Niissä 30