Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2014 (Sääntömääräiselle kevätkokoukselle 23.4.2015) 1. Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää suomalaista maaseutututkimusta ja maaseudun kehittämistyötä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys - järjestää esitelmiä, konferensseja, seminaareja ja juhlia sekä tarkoitukseensa liittyen koulutus- ja tiedotustoimintaa - suunnittelee ja tekee maaseutututkimusta, tekee maaseutupolitiikkaan ja maaseudun kehittämiseen liittyviä aloitteita - julkaisee Maaseudun uusi aika -lehteä sekä harjoittaa tarkoitukseensa liittyvää muuta julkaisutoimintaa - osallistuu maaseudun kehittämistä ja maaseutupolitiikkaa koskevaan yhteistyöhön ja yhteiskunnalliseen keskusteluun - on yhteydessä ulkomaisiin maaseutututkijoihin ja maaseudun kehittäjiin - on yhteistoiminnassa sekä tieteellisten että maaseudun kehittämiseen liittyvien muiden yhdistysten kanssa Yhdistys toimii aktiivisena välittäjäorganisaationa maaseutututkijoiden ja maaseudun kehittäjien välillä niin henkilökohtaisella kuin organisaatioiden tasolla. Yhdistyksen puheenjohtajana (2014 2016) toimii YTT, yliopistonopettaja Kaisu Kumpulainen Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta. Hallituksen jäsenet henkilökohtaisine varajäsenineen olivat: Jäsen Maija Halonen Jouni Ponnikas Varajäsen Katja Hyvönen Jouko Lindroos
Katja Rinne-Koski Auli Sihvola Heli Siirilä Antti Saartenoja Eeva Uusitalo Peter Backa Yhdistyksen varapuheenjohtajana toimi Antti Saartenoja, sihteereinä Katja Hyvönen sekä Auli Sihvola ja kirjanpitäjänä Lahja Mehtola. Yhdistyksen verkkosivuvastaavina toimivat Katja Rinne-Koski ja Antti Saartenoja. Eila Alho vastasi lehden verkkosivuista. Yhdistyksen hallitus kokoontui 1.1.2014 31.12.2014 välisenä aikana seitsemän kertaa, joista viisi järjestettiin ACP-kokouksena. Sähköpostipäätöksiä tehtiin kolme. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Helsingissä 8.4.2014 (7 osallistujaa) ja sääntömääräinen syyskokous Turussa 22.9.2014 (5 osallistujaa). Toiminnantarkastajana toimi maaseutuasiamies Veli-Matti Pura. Varatoiminnantarkastajana toimi erikoistutkija Leena Rantamäki-Lahtinen. 2. Toiminnot ja niiden toteutuminen vuonna 2014 Vuoden 2014 teemana oli Tuntematon maaseutu. Yhdistyksen keskeiset toiminnot toteutuivat seuraavasti: 2.1 Maaseudun uusi aika -lehti: julkaistiin kolme lehteä. Kevätkokouksen yhteydessä järjestettiin Helsingissä Verkkomedian kehittämishanke - seminaari. 2.2 Maaseutututkijatapaaminen: järjestettiin perinteinen maaseutututkijatapaaminen 2.3 MUAfoorumi: Syyskokoksen yhteydessä järjestettiin Turussa Maaseudun mahdollisuudet uusiutuvan energian tuottajana. 2.4 MUA-gradupalkinto: palkinto julkistettiin maaseutututkijatapaamisessa. 2.5 MUA.fi verkossa: ylläpidettiin. MUA toimi Facebookissa. 2.6 Yhdistyksen organisaatio ja toiminta: ylläpidettiin ja kehitettiin 2.1 Maaseudun uusi aika lehti Lehden toimitus Päätoimittajana kaudella 1.1.2014 31.12.2014 toimi YTT Mia Vepsäläinen. Numero 2/14 oli vapaa-ajan asumisen teemanumero, jonka toimittivat dosentti Seija Tuulentie ja erikoistutkija, YTT Kati Pitkänen. Lehden toimitussihteerinä toimi tietokirjailija Eila Alho, jota avusti numerossa 3/14
tiedetoimittaja Petja Kauppi. Taloushallinnosta vastasi yhdistyksen rahastonhoitaja Lahja Mehtola. Lehden toimitusneuvostoon kuuluivat: Tuomas Kuhmonen, Turun yliopisto Kari Leinamo, Vaasan yliopisto Tuija Mononen, Itä-Suomen yliopisto Olli Rosenqvist, Jyväskylän yliopisto Jarkko Saarinen, Oulun yliopisto Tiina Silvasti, Jyväskylän yliopisto Maarit Sireni, Itä-Suomen yliopisto Katriina Soini, Jyväskylän yliopisto ja MTT Taloustutkimus Seija Tuulentie, Metsäntutkimuslaitos Toimitusneuvosto piti vuonna 2014 yhteyttä sähköpostitse. Lehden ilmestyminen Numero Ilmestyi Sivuja Painos Artikke Katsauk lit set Puheenvuo rot ja kolumnit 1/2014 5/2014 80 550 3 2 1-2/2014 10/2014 88 580 2 3 1 4 3/2014 2/2015 96 580 4 2 - - Kirjat, elokuvat, näyttelyt, tapahtumat Vuonna 2014 lehti ilmestyi kolme kertaa (ks. taulukko). Numero 2/2014 oli vapaa-ajan asumisen maaseutu -teemanumero. Yleisesti voidaan mainita, että vuonna 2014 lehteen tarjottiin sopivasti materiaalia, ja esimerkiksi artikkelikäsikirjoituksia jäi yli vielä seuraavalle vuodelle. Kiinnostus lehteä kohtaan tieteellisenä julkaisufoorumina on hyvällä tasolla. Verkkojulkaisun valmistelu Koska Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) kautta saatu valtakunnallisten maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden tuki oli käytettävissä enää vuonna 2014, MUA päätettiin muuttaa verkkojulkaisuksi vuoden 2015 alusta lähtien. Kevätkokouksen yhteydessä järjestettiin Verkkomedian kehittämishanke - seminaari 8.4.2014 Tieteiden talolla Helsingissä. Kaikille avoimessa seminaarissa pohdittiin Maaseudun Uusi Aika -lehden tulevaisuutta ja
esiteltiin meneillään oleva verkkomedian kehittämishanke. Seminaarissa verkkojulkaisemisesta kertoivat myös Helsingin yliopiston viestintäsuunnittelija Veera Ristikartano sekä Suomen tiettävästi vanhimman vapaan saatavuuden verkkolehti Eloren päätoimittaja Karina Lukin. Lopuksi keskusteltiin lehtiuudistuksen käytännön toteuttamisesta ja etenemisestä. Koska lehden muuttumisesta verkkojulkaisuksi oli ollut aiemmin ristiriitaisia näkemyksiä seuran hallituksessa ja lehden lukijoiden keskuudessa, päätettiin siirtymävaiheen helpottamiseksi hakea lisärahoitusta myös painetun lehden julkaisemiseksi vuonna 2015. Rahoitusta haettiin Tieteellisten seurain valtuuskunnalta ja Keskitien tukisäätiöltä. Keskitien tukisäätiö myönsi rahoituksen, jonka turvin MUA julkaistaan vuonna 2015 verkkolehden rinnalla myös painettuna. Lehden kehittämisen pääpaino tulee kuitenkin tulevaisuudessa olemaan sähköisessä verkkolehdessä. Syyskokouksessa tehtiin päätös, että painetun lehden ilmestyminen voidaan lopettaa myöhemmin ilman erillistä päätöstä, jos taloudellinen tilanne sitä vaatii. MUA-lehden tärkeä periaate verkkolehtenä on olla vapaan saatavuuden lehti. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että artikkelit ovat vapaasti luettavissa, ladattavissa ja jaettavissa internetissä. Tätä kautta pyritään saamaan maaseutututkimuksen tulokset tehokkaammin mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Verkkolehti löytyy ensimmäisen numeron ilmestyttyä osoitteesta www.mualehti.fi Lehden nettisivut Lehden nettisivuilta löytyvät lehden toiminta-ajatus, julkaisuperiaatteet sekä yksityiskohtaiset kirjoitusohjeet. Lisäksi sivustolle on lisätty aikaisempien vuosikertoja sähköisessä muodossa. Uudet numerokappaleet laitetaan kokonaisuudessaan lehden verkkosivulle vuoden kuluttua ilmestymisestä. Numerosta 1/2015 lähtien lehti julkaistaan ensisijaisesti verkossa. Toimituskunnan vaihtuminen Vuoden 2014 lopussa loppuu nykyisen päätoimittajan kolmevuotinen toimikausi. Lehden uudeksi päätoimittajaksi valittiin 12.8. 2014 Aapo Jumppanen joka pystyy aloittamaan toimikautensa vasta myöhemmin vuonna 2015, joten hänen sijaisekseen nimitettiin numeroiden 1-2/2015 osalta Sulevi Riukulehto.
Samalla vaihtuu myös lehden toimitussihteeri. Uutena henkilönä toimessa aloittaa Petja Kauppi, joka perehtyi lehden tekoon jo osallistumalla numeron 3/2014 toimittamiseen sekä vastaamalla verkkolehden suunnittelusta ja toteutuksesta. 2.2 Maaseutututkijatapaaminen -Tuntematon maaseutu Järjestyksessään 22. maaseutututkijatapaaminen pidettiin 28. - 29.8.2014 Pieksämäellä Partaharjun toimintakeskuksessa. Päivien teema, Tuntematon maaseutu, johdatti pohtimaan maaseudun tuttuja ja tuntemattomia puolia sekä muuttuvan maaseudun tuomia haasteita maaseutututkimuksen kannalta. Tapaaminen järjestettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston Ruraliainstituutin Mikkelin yksikön kanssa. Tapaamisen ensimmäinen päivä koostui tervetuliaispuheenvuoroista, kutsuesitelmistä ja työryhmätyöskentelystä. Kutsuesitelmän Jäähyväiset putkinotkolle piti toimittaja, kirjailija Leif Salmén. Esitelmää kommentoi Keski-Suomen Kylät ry:n maakunnallinen kyläasiamies Sirpa Pekkarinen Raivolla ja rakkaudella maaseudusta nimisellä esityksellään. Tapaamisessa pidettiin kuusi työryhmää: 1. Hankkeilla lisää lähiruokaa? Kehitys- ja tutkimustyön tavoitteita, tuloksia ja kohdentamisen tarpeita. Koordinaattorit: Ossi Kotavaara, Toivo Muilu ja Kirsi Korhonen 2. Maaseudun tuntematon arki. Koordinaattorit: Maija Lundgren ja Niina Koskihaara 3. Monikulttuurinen maaseutu. Koordinaattorit: Sami Tantarimäki, Sirkka Komulainen ja Elli Heikkilä 4. Maaseudun muuttuvat palvelut. Koordinaattorit: Mari Kattilakoski ja Arja Kilpeläinen 5. Platsbaserad politik -Paikkaperustainen politiikka. Koordinaattori: Peter Backa 6. Paikkatieto ja maaseutu. Koordinaattori: Olli Lehtonen Lisäksi perjantaina järjestettiin Round Table -keskustelu maaseutualan yliopisto-opetuksen uusista toimintamalleista. Koordinaattoreina toimivat Vesa Rouhiainen ja Eeva Uusitalo. Työryhmätyöskentelyn jälkeen kokoonnuttuttiin yhteiselle illalliselle Partaharjun tiloihin. Iltajuhlaan paikallisen tervehdyksen toi kyläasiamies Vuokko Jaakkola Pieksämäen kylät ry:stä. Ilta jatkui rantasaunan ja yhteisen illanvieton merkeissä. Tapaamisen toisen päivän aluksi jatkettiin työryhmätyöskentelyä. Yhteinen osuus alkoi perjantain kutsuesitelmällä Villikasvit -luonnon tuntematon aarreaitta, jonka piti keruutuoteneuvoja ja -tarkastaja Toini Kumpulainen. Tämän jälkeen ohjelmassa oli lyhyet yhteenvedot kunkin työryhmän annista
sekä MUA-lehden verkkomedian kehittämishankkeen tulosten esittely ja keskustelu maaseutututkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämisestä ja MUA-lehden tulevaisuudesta ja sen julkaisemismuodoista. Tapaamisen viimeisessä puheenvuorossa maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Eero Pehkonen kertoi maaseutuohjelman ajankohtaisista tutkimus- ja arviointitarpeista. Tapaaminen päättyi yhteiseen päätöslounaaseen ja lähtökahveihin. Arviointi ja palaute Tapaamisen taloudellinen tulos oli erinomainen. Tapaamiseen osallistui lähes 90 maaaseututoimijaa. Osallistujajoukossa on ilahduttavan runsaasti uusia kasvoja. Tähän todennäköisesti vaikutti avoin työryhmäkutsu, mikä veti mukaan uusia toimijoita työryhmäkoordinaattoreiksi ja työryhmien alustajiksi. Tutkijatapaamisesta kerättiin palautetta sähköisellä lomakkeella. Palautetta antoi kaikkiaan 18 osallistujaa. Palautteen perusteella tutkijatapaaminen onnistui hyvin. Tapaamisen yleisarvosanan keskiarvoksi muodostui 8,4. Kutsuesitelmiä pidettiin pääsääntöisesti onnistuneina. Myös työryhmätyöskentelyyn oltiin tyytyväisiä ja niiden sisältöjä pidettiin kiinnostavina. Toivottavana pidettiin kuitenkin sitä, että myös keskusteluille jätettäisiin enemmän aikaa. Kiitosta annettiin myös tapaamispaikasta, toimivista tiloista, yleisjärjestelyistä ja tiedottamisesta. Erityiskiitosta annettiin abstraktikirjan saamisesta hyvissä ajoin etukäteen. Kritiikkiä annettiin MUAn verkkomedian kehittämishankkeen tulosten esittelystä ja siihen liittyvän keskustelun järjestämisestä. Lisäksi toivottiin, että ruokailuissa olisi painotettu enemmän lähi- ja luomuruokaa. Myös tapaamispaikan hieman syrjäinen sijainti ja joukkoliikenneyhteyksien puuttuminen herätti jossain määrin kritiikkiä. 2.3 MUA-foorumi Vuoden MUA-foorumin aineena oli Maaseudun mahdollisuudet uusiutuvan energian tuottajana. Tilaisuus järjestettiin syyskokouksen yhteydessä Turussa 22.9.2014. Esitelmöijänä oli Anne Ahtiainen, johtava energia-asiantuntija Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Valoniasta. 2.4 MUA -gradupalkinto Maaseudun uusi aika -yhdistys palkitsee vuosittain ansiokkaan maaseutuaiheisen pro gradu -tutkielman. Tutkielmien arvioinnissa kiinnitetään huomiota opiskelijan tutkimustaitoihin sekä luovuuteen ja innovatiivisuuteen tutkimusta koskevissa ratkaisuissa. Lisäksi arvioidaan
aiheen merkittävyyttä maaseutututkimuksen ja/tai maaseudun kehittämisen kannalta. Tekijän tulee myös osoittaa tuntevansa ajankohtaisia maaseutuun liittyviä keskusteluja. Vuoden 2014 maaseutugradu palkinnon 300 euroa voitti Emilia Lavonen Helsingin yliopistolta opinnäytetyöllä Maaseutu sanomalehtien ilmastonmuutoskirjoituksissa. 2.5 MUA verkossa mua.fi Verkkosivut pidettiin ajantasaisina ja niitä käytettiin aktiivisesti tiedotuskanavana. Yhdistyksen verkkosivuvastaavina toimivat Katja Rinne- Koski ja Antti Saartenoja. Yhdistyksen Facebook-vastaavana toimi vuonna 2014 Maija Halonen. Facebook-sivut ovat keränneet mukavasti seuraajia ja niitä on käytetty aktiivisesti yhdistyksen tiedottamiskanavana. Keskustelu Facebook-sivuilla on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. 2.6 Yhdistyksen organisaation kehittäminen Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden päättyessä 250. Yhteisöjäseniä yhdistyksellä oli kahdeksan. Toimintavuonna hyväksyttiin yhdeksän uutta jäsentä. Ero yhdistyksen jäsenyydestä myönnettiin 13 jäsenelle. Kuuden henkilön jäsenyys todettiin päättyneeksi. Vuoden aikana jäsenmäärä väheni siis 10 henkilöllä. Yhdistyksen kevätkokouksessa hyväksyttiin sääntömuutokset koskien hallituksen kokousten pitämistä verkossa sekä toiminnantarkastuksen tekemistä tilintarkastuksen sijaan. Viimeksi mainitun muutoksen myötä tilintarkastajan ja varatilintarkastajan sijaan valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja. Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi sääntömuutoksen 22.8.2014. Toimintavuoden alussa toteutettiin lehtikampanja hallituksen voimin. Potentiaalisille jäsenille, yhteisöjäsenille ja lehtitilaajille lähetettiin näytenumerona MUA-lehden 20-vuotisjuhlanumero, lehtikampanjan mainos jäseneksiliittymis- ja tilausohjeineen sekä yhdistyksen mainosmateriaalia. Kampanja tuotti kaksi uutta lehtitilausta ja viisi uutta henkilöjäsentä. Toimintavuoden aikana jatkettiin yhdistyksen talouden kehittämistä niin, että tulot ja menot olisivat tasapainossa. Hallituksen kokouksia on pidetty pääsääntöisesti verkossa ja pyritty näin säästämään matkakustannuksissa. Kuluja karsittiin vuoden aikana myös vähentämällä ostopalveluja. Aiemmin jäsenmaksujen ja lehden tilausmaksujen lähettämisestä on huolehtinut taloudenhoitaja, jonka palveluja on hankittu ostopalveluna; vuonna 2014 asiasta huolehti hallituksen jäsensihteeri. Myöskään yhdistyksen internetsivujen päivitystä ei ole hankittu enää ostopalveluna, vaan siitä ovat
huolehtineet hallituksen jäsenet Katja Rinne-Koski ja Antti Saartenoja. Syyskokouksessa päätettiin henkilöjäsenmaksun korottamisesta niin, että se on vuoden 2015 alusta alkaen 25 euroa (aiemmin 20 euroa). Vuoden 2014 aikana muutettiin yhdistyksen tilisopimus niin, että MUA on pankissa yritysasiakkaana. MaaseutuPlus-lehden 2/2014 teemana oli maaseutututkimus, johon pyydettiin tekstejä myös Maaseudun uusi aika ry:ltä. Teemanumerossa esiteltiin yhdistyksen historiaa ja toimintaa. Lisäksi kaksi hallituksen jäsentä kirjoitti lehteen omista tutkimusteemoistaan. Yhdistyksen osallistuminen maaseutupoliittiseen keskusteluun Maaseudun uusi aika -yhdistys on YTR:n sihteeristön jakelulistalla. Hallitus valitsi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän YTR hankeryhmän maaseutututkimuksen edustajaksi Kaisu Kumpulaisen, YTT, Jyväskylän yliopistosta. Aluekehitysasiantuntija/tutkija Jouni Ponnikas toimi YTR:n tutkijaedustajana. Jäsenistön ja hallituksen yhteydenpito Yhdistys piti yhteyttä jäseniinsä sähköisen jäsenkirjeen kautta. Kirjeessä käydään läpi toteutuneita tapahtumia ja tiedotetaan tulevista. Vuoden aikana lähetettiin neljä jäsenkirjettä. Jäsenistöön pidettiin yhteyttä myös verkkosivujen ja Facebookin välityksellä.