Rouva Tsevelmaa ja rouva Buyankhishig ovat tunteneet kolme vuotta. Tuona aikana rouvista on tullut ystäviä. KIRSI KOIVUPORRAS Vapaaehtoisen tuki tuo turvaa ja iloa elämään Rouva Tsevelmaa ottaa iäkkään rouva Buyankhishigin kädet omiinsa ja lämmittää niitä. Rouva Buyankhishigin poskelle vierähtää kyynel. Pienessä talossa on ollut yksinäistä aviomiehen kuoleman jälkeen. Kuolemasta on vasta viikko. Pöydällä palaa kynttilä vainajan muistolle. Onko jotain, mitä haluaisit kertoa? Älä itke, ettei verenpaine nouse turhaan. Rauhoitutaan nyt, puhelee rouva Tsevelmaa rauhallisesti ja auttaa rouva Buyankhishigin makuulle. Kevyen hieronnan aikana rouva Buyankhishig rentoutuu. Lapsenlapset ovat pyytäneet häntä asumaan luokseen, mutta rouva ei haluaisi lähteä kotoa. Rouva Buyankhishig tarvitsee kuitenkin apua arkiaskareiden hoitamisessa. Punaisen Ristin vapaaehtoinen rouva Tsevelmaa on tuonut kaivattua apua ja seuraa rouva Buyankhishigille. Kotikäynnit ovat osa Punaisen Ristin sosiaalisen tuen ohjelmaa. Jokaisella vapaaehtoisella on kolme perhettä tai yksittäistä apua kaipaavaa ihmistä, joiden luona käydään kaksi kertaa kuukaudessa. Käytännön apua ja ystävyyttä Rouva Buyankhishigin luona rouva Tsevelmaa pesee pyykkiä, siivoaa, tiskaa ja tekee muita päivittäisiä askareita. Lisäksi rouva Tsevelmaa on auttanut rouva Buyankhishigia hankkimaan kävelykepin ja kuulolaitetta varten on laitettu paperit vetämään. Rouva Tsevelmaa auttaa tarvittaessa myös varaamaan ajan lääkärille ja hakemaan muita etuuksia, joihin rouva Buyankhishig on oikeutettu.
Kuulun itsekin haavoittuvien ihmisten joukkoon, sillä olen vammautunut. Minulla on jalkaproteesi. Olen ollut vapaaehtoinen nyt kuudesta seitsemään vuotta ja haluan hyödyttää muita ihmisiä. Vierailen kolmen vanhan rouvan luona. Minusta tuntuu, että kaikki ovat kuin omia äitejäni, kertoo rouva Tsevelmaa. Vapaaehtoisen käynnit tuovat turvaa ja iloa haavoittuvien ihmisten elämään. Asioiden hoitamisen lisäksi tärkeää on keskustelu, seura ja ystävyys. Tsevelmaa auttaa minua paljon, minä rakastan häntä. On vaikeaa löytää sanoja, joilla ilmaisisin kiitollisuuttani, sanoo rouva Buyankhishig hiljaa ja herkistyy jälleen. Rouva Tsevelmaa ottaa nenäliinan ja pyyhkii kyyneleet rouvan Buyankhishigin poskilta. Teksti: Kirsi Koivuporras
Khan-uulin piirin sosiaalikeskuksen pihalla on käynnissä päiväjumppa. KIRSI KOIVUPORRAS Sosiaalikeskuksissa saa tietoa, tukea ja seuraa Jurtan ovi on tuettu auki. Sisältä leijuu kahvin, makean maidon ja hiusveden tuoksu. Pyöreänä kaartuvan seinän vierusta on tupaten täynnä. Khan-uulin piirin jurtassa toimivan sosiaalikeskuksen etukulma on varattu kampaajan pöydälle ja tarvikkeille. Rouva Khorloo leikkaa parhaillaan vanhojen rouvien hiuksia ja asiakkaita on jonoksi saakka. Mongolian Punaisella Ristillä on useissa piireissä toimivia sosiaalikeskuksia, jotka tarjoavat toimintaa, tietoa ja kohtaamispaikan haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille. Lisäksi sosiaalikeskukset toimivat vapaaehtoisten koulutuspaikkana ja tukikohtana. Osa sosiaalikeskuksista toimii paimentolaisten perinteisessä asumuksessa jurtassa, osa on sijoitettu rakennuksiin. Kaikki sosiaalikeskukset on kuitenkin pyritty sijoittamaan niille alueille, joilla haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset asuvat. Khan-uulin piirissä Mongolian pääkaupungissa Ulaanbaatarissa asuu paljon maaseudulta muuttaneita entisiä paimentolaisia ja vanhuksia. Yksi sosiaalikeskusten tärkeä tehtävä on tarjota paikka sosiaaliselle kanssakäymiselle ja vertaistuelle. Masennus vaihtui tyytyväisyyteen Rouva Rentsenkhand on 80 vuoden ikään ennättänyt pirteä vanhus. Takana on pitkä työura valtiolla, viimeisinä vuosina myös esimiestehtävissä. Aviomiehen kuoleman jälkeen ja iän yhä karttuessa rouva Rentsenkhandista on kuitenkin tullut yhä enemmän lastensa huollettava. Elämän muuttuminen masensi, kunnes vertaistukea löytyi Punaisen Ristin sosiaalikeskuksesta.
KIRSI KOIVUPORRAS Rouva Rentsenkhand on saanut sosiaalikeskuksesta uutta virtaa ja ystäviä. Nyt hän tuntee olevansa terve. Rouva Khorloo loihtii uutta tyyliä asiakkaalle. KIRSI KOIVUPORRAS Tulin keskukseen puhumaan muiden kanssa ja jakamaan kokemuksiani, koska tunnen yksinäisyyttä. Kun puhun muiden ihmisten kanssa, rauhoitun, koen olevani terve enkä masentunut, rouva Rentsenkhand kuvailee. Sosiaalikeskuksesta rouva Rentsenkhand kertoo saavansa myös tietoa terveysasioista ja uusimmat uutiset. Sosiaalikeskuksessa ihmiset voivat esimerkiksi mittauttaa verenpaineensa ja vierailevat lääkärit antavat terveysneuvoja. Lisäksi keskuksissa vierailee viranomaisia kertomassa sosiaalietuuksista. Sosiaalikeskuksissa voi myös tavata Punaisen Ristin vapaaehtoisia ja työntekijöitä, jotka tukevat ja auttavat. Sosiaalikeskukset ovat myös paikkoja, joissa voi vain rupatella ja juoda teetä, lukea lehtiä tai pelata pelejä.... Fakta Oman itsensä auttajaksi Psykososiaalinen tuki on tärkeä osa Mongolian Punaisen Ristin sosiaalisen tuen ohjelmaa. Sosiaalisen tuen ohjelman koordinaattori rouva Tungalang kertoo, että psykososiaalisen tuen tarkoituksena on nostaa ihmisten itsetuntoa ja herkistää heitä ottamaan huomioon myös muut ihmiset. Ihmisiä kannustetaan tulemaan mukaan toimintaan ja tapaamaan toisia samassa asemassa olevia. Tarkoitus on rohkaista ihmisiä tekemään itse, saamaan elämälle taas tarkoitus. Kuten rouva Tungalang sanoo: Yritämme koskettaa ihmisten mieltä, saada heidät taistelemaan oman itsensä puolesta.... Teksti: Kirsi Koivuporras Sosiaalisen tuen ohjelman koordinaattori rouva Tunglalang muistuttaa, että henkinen tuki on vähintään yhtä tärkeää, kuin materiaalinen apu. KIRSI KOIVUPORRAS
Miltei 50 prosenttia mongoleista saa elantonsa paimentolaisuudesta. Paimentolaiset ovat riippuvaisia eläimistä: karjasta saadaan sekä ruokaa että tuloja. Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä elämäntapaa P. Purevdorj viittoo tulijan käymään peremmälle. Miehen ystävälliset ja ahavoituneet kasvot kertovat elämästä arolla. Ulkohuussin seinällä roikkuu lampaan nahka. Se on ainoa merkki paimentolaisuudesta. Avaran luonnon sijaan kotia kiertää nyt tiiliaita, jonka takaa siintää rakennustyömaa. Herra Purevdorj on asunut vaimonsa kanssa Uvurkhangain provinssin keskuksessa Arvaikheerissa reilun vuoden. Asuntona on jurtta, joka on pystytty Punaisen Ristin piiritoimiston pihalle. Herra Purevdorj työskentelee piiritoimiston vartijana ja hänen vaimonsa M. Bayarkhand on aktiivinen vapaaehtoinen. Ennen paimentolaisena eläneen pariskunnan oli pakko muuttaa kaupunkiin, kun se menetti valtaosan eläimistään katastrofissa, jota mongolit kutsuvat dzudiksi. Olin ennen rikas mies, meillä oli tuhat eläintä, yhteensä 150 hevosta. Dzudista selvisi yksi lehmä, 50 pieneläintä ja kolme hevosta. Karjaa riittää nyt vain yhdelle, joten poikani jatkaa paimentolaisena. Me muutimme keskukseen, ja sain onneksi palkkatöitä Punaiselta Ristiltä, kertoo Purevdorj. Dzudilla tarkoitetaan erittäin kylmää talvea, jonka aikana esiintyy lumi- ja hiekkamyrskyjä, jotka tekevät laiduntamisen mahdottomaksi. Kesän aikana eläinten kuuluisi kerätä vararavinto, jonka avulla ne selviävät talvesta, jolloin ruokaa on tarjolla niukasti. Dzud syntyykin useimmiten silloin, kun rankkaa talvea edeltää kuiva kesä, jolloin heinä ei kasva eivätkä eläimet saa riittävästi ruokaa.
Ilmastonmuutos lisää äärisäitä Pahin dzud miesmuistiin koettiin Mongoliassa talvella 2009 2010. Herra Purevdjordin lisäksi tuhannet muut Uvurkhangain paimentolaiset menettivät eläimiä. Zuunbayan ulaanin alueella asuva Herra Shiirevsambuu menetti tuon talven aikana yli 300 eläintä. Olen nyt 60-vuotias, mutta en ole koskaan kokenut näin isoa katastrofia. Meillä oli ennen yli 400 eläintä, sillä pystyi elättämään itsensä. Dzudin jälkeen on täytynyt taistella paljon, elämästä on tullut vaikeampaa. Mongolian ilmasto on muuttumassa lämpimämmäksi ja kuivemmaksi. Se tarkoittaa sitä, että kesällä heinä ei kasva, kun sateet jäävät niukemmiksi. Lisäksi äärisäät, rajut kuivuus- ja kylmyysjaksot sekä rankkasateet ovat lisääntyneet. 2000-luvun aikana Uvurkhangain provinssissa on koettu neljä dzudia. Paimentolaiset, jotka elävät luonnon ehdoilla, kuvaavat ilmaston muuttuneen. Talvella on hyvin kylmä, kesät eivät ole olleet hyviä. Kesällä on hyvin kuuma ja kylmyys tulee aiemmin. Lisäksi talvella on ollut paljon lunta, kuvailee herra Shiirevsambuu. Talveen on varauduttava Dzudin aikana Punainen Risti auttoi paimentolaisia jakamalla ruokaa ja tarvikkeita. Dzudin jälkeen keskityttiin vahvistamaan paimentolaisten selviytymiskeinoja ja varautumista katastrofeihin. Kesällä 2010 Punainen Risti palkkasi karjaansa menettäneitä paimentolaisia heinäntekoon. Lisäksi paimentolaiset saivat ensiapukoulutusta ja opastusta oikeisiin työmenetelmiin. Viiteen Mongolian Punaisen Ristin piiriin hankittiin traktorit ja työkaluja, joiden avulla heinää pystyttiin tekemään paljon aiempaa enemmän, yhteensä yli 4000 tonnia. Joulukuussa 2010 heinä jaettiin kaikkein haavoittuvimmille paimentolaisperheille. Lisäksi Punainen Risti järjesti työpajoja, joista käsiteltiin katastrofeihin varautumista ja paimentolaiset pääsivät tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan kokemuksia ja tietoa. Erityisesti nuoret paimentolaiset pitivät hyvänä sitä, että he saivat neuvoja kokeneemmilta paimentolaisilta. Herra Shiirevsambuun perhe kuului niiden talouksien joukkoon, jotka saivat heinää Punaiselta Ristiltä. Punainen Risti antoi perheelle 50 paalia heinää, minkä lisäksi perheellä oli myös itse tehtyä heinää talven varalle. Heinä auttoi paljon, se auttoi meitä selviämään ilman menetyksiä, yhtään eläintä ei kuollut, kertoo herra Shiirevsambuu. Talven 2009 2010 dzud muistutti ikävällä tavalla varautumisen tärkeydestä. Kun säätila on sellainen, etteivät eläimet voi laiduntaa, riippuu paimentolaisten selviäminen talven varalle tehdystä heinästä ja rehusta. Mahdollisesta dzudista selvitään vain varautumalla jokaiseen talveen. Viime kesänä heinä kasvoi hyvin. Teimme heinää lasten kanssa ja saimme varastoon noin neljä tonnia. Lisäksi kerään hevosenlantaa polttoaineeksi ja paikallisia yrttejä, joista teen lämmikettä eläimille. Ilman varautumista ei voi selvitä eikä elämää voi laskea ulkopuolisen avun varaan, toteaa herra Shiirevsambuu. Teksti: Kirsi Koivuporras... Fakta Mongolian ilmasto muuttuu Mongolia on pinta-alaltaan noin 4,5 kertaa Suomen kokoinen maa Keski-Aasiassa. Mongolian ilmastolle tyypillistä ovat pitkät, kylmät talvet ja lyhyet, kuumat kesät. Olosuhteet vaihtelevat kuitenkin alueittain. Esimerkiksi talvella kylmintä on Altai-, Khangai-, Khuvskulja Kentii-vuoristojen laaksoissa, joissa pakkasta on keskimäärin 30 astetta. Gobin aavikolla pakkanen pysyttelee yleensä viidentoista ja kahdenkymmenen asteen välissä. Mongoliassa 85 prosenttia vuosittaisesta sademäärästä saadaan keväällä ja kesällä. Talvella Mongoliassa onkin yleensä hyvin vähän lunta. Mongolian ilmasto on kuitenkin muuttumassa. 60 vuoden aikana maan keskilämpötila on noussut 1,6 astetta. Ilmastosta on tulossa lämpimämpi ja kuivempi. Ilmastonmuutos on tuonut mukanaan myös äärisäät, poikkeuksellisen rajut kuivuus- ja kylmyysjaksot sekä rankkasateet....
Ulaanbaatarin köyhempiä alueita kutsutaan jurtta-alueiksi, sillä aiemmin kaikki asunnot olivat jurttia. Nyt monet jurtat ovat maalta muuttaneiden paimentolaisten koteja. Elinkeinon menetys pakottaa muuttamaan kaupunkiin Vuoden 2009 2010 dzud on vaikuttanut paimentolaisten elämään monella tasolla. YK:n tilastojen mukaan 43 500 paimentolaista menetti dzudin aikana kaikki eläimensä. Lisäksi yli 163 000 paimentolaista menetti enemmän kuin puolet karjastaan. Eläinten menettäminen on johtanut paitsi tulojen laskuun, myös heikentänyt paimentolaisten ruuansaantia, sillä eläimet ovat koko talouden perusta. Myös jurttien lämmitys on ollut vaikeampaa, sillä polttoaineena käytetään eläinten lantaa. Eläinten menettäminen on ollut myös kova henkinen shokki monelle paimentolaiselle. Moni kaikki eläimensä menettänyt paimentolainen on joutunut luopumaan perinteisestä elämäntavasta. Edellisen erityisen rajun dzudin (2001 2002) ja talven 2009 2010 dzudin seurauksena kymmenet tuhannet paimentolaiset ovat olleet pakotettuja muuttamaan kaupunkeihin etsimään toimeentuloa. Työllistyminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä paimentolaisilla ei ole muuta ammattitaitoa, kuin karjanhoito. Paimentolaisten muutto kaupunkeihin kärjistää osaltaan myös sosiaalisia ongelmia, kun haavoittuvien ihmisten joukko kaupungeissa kasvaa. Herra Shiirevsambuu on jatkanut paimentolaisena menetyksistään huolimatta.
KIRSI KOIVUPORRAS Tukea Punaiselta Ristiltä Mongolian Punaisella Ristillä on sosiaalisen tuen ohjelma, jossa tuetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Tästä ohjelmasta myös entiset paimentolaiset ovat saaneet tukea. Punainen Risti järjestää lyhyitä ammattikursseja esimerkiksi ompelussa, hiusten leikkuussa, leipomisessa ja huopatöiden tekemisessä. Baigalmaa ja Z. Ariuntsetseg opettavat ompelua Chingeltein piirissä Ulaanbaatarissa. Lisäksi Punainen Risti on järjestänyt sesonkitöitä, joihin on palkattu haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Töihin on kuulunut esimerkiksi katujen siivoamista, puiden istuttamista ja jään poistamista esimerkiksi koulujen ja lastentarhojen pihoilta. Punainen Risti auttaa ihmisiä myös rekisteröitymisessä. Mongoliassa jokainen rekisteröitynyt kansalainen on oikeutettu pieneen sosiaaliavustukseen. Lisäksi jokaiselle kansalaiselle kuuluu pala maata, joka on suuruudeltaan noin 35 m2. Papereiden tulee kuitenkin olla kunnossa, että maata voi pyytää viranomaisilta. Lisäksi tärkeä osa työtä on psykososiaalisen tuen tarjoaminen. Mongolian Punaisen Ristin vapaaehtoiset vierailevat ihmisten luona, puhuvat arjen huolista ja murheista ja auttavat eri askareissa. Punaisen Ristin ylläpitämissä sosiaalikeskuksissa ihmisillä on mahdollisuus tavata toisiaan, ystävystyä ja saada vertaistukea. Teksti: Kirsi Koivuporras
Mongolia on hyvin harvaanasuttu maa, jonka aroalueet ovat tarjonneet laidunmaata paimentolaisten karjalle vuosituhansien ajan. Viime vuosina ylilaiduntaminen ja huoli eroosiosta ovat kuitenkin lisääntyneet. Mongolian arot ovat alttiita eroosiolle Mongolia on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin sisämaavaltio. Mongoliassa on 2,8 miljoonaa asukasta, joista noin kolmannes asuu tällä hetkellä maan pääkaupungissa Ulaanbaatarissa. Maa on erittäin harvaan asuttu. Keski-Aasian arot, jotka levittäytyvät yli Mongolian, muodostavat maailman suurimman ruohomaa-alueen. Tämä seutu on tarjonnut elinkeinon paimentolaisille ja heidän karjalaumoilleen vuosituhansien ajan. Mongolian asukkaista noin puolet saa edelleen elantonsa paimentolaisuudesta. Mongolian arojen luonnonolot ovat karut ja haavoittuvat. Kasvukausi kestää vain neljä kuukautta ja suurin osa sateesta saadaan keväisin ja kesäisin. Kovat tuulet ovat aroilla yleisiä. Lisäksi ilmastosta on tulossa lämpimämpi ja kuivempi, mikä vaikuttaa kasvukauteen negatiivisesti. Mongolian aroalueet ovatkin alttiita maan eroosiolle. Perinteisesti paimentolaiset ovat liikkuneet laajalla alueella etsien karjalle koko ajan uutta laidunmaata. Tämä on pitänyt laidunalueet hedelmällisenä ja estänyt alueiden ylikuumenemisen. Viime vuosina paimentolaisten liikkuvuus on kuitenkin vähentynyt. Moni perhe pysyy hyväksi havaitsemillaan alueilla pelätessään menettävänsä laitumet. Markkinatalouteen siirtymisen jälkeen karjan määrä Mongoliassa on myös kasvanut, kun ihmiset ovat parantaneet toimeentulomahdollisuuksiaan päälukua lisäämällä. Halu pysytellä lähellä asutuskeskuksia ja niiden palveluita houkuttelee myös yhä enemmän. Toisaalta köyhimmillä paimentolaisilla ei yksinkertaisesti ole varaa matkustaa pitkiä matkoja tai pääsyä parhaimmille laidunmaille, jotka ovat varakkaampien paimentolaisten hallussa. Mongoliassa ollaankin huolissaan laidunten kulumisesta ja eroosiosta. Sosiaaliset ongelmat kärjistyvät keskuksissa Mongolian paimentolaiset jaetaan karkeasti kahteen ryhmään: kaupallista maataloutta harjoittavat paimentolaiset ja ne paimentolaiset, jotka elävät omavaraistaloudessa, niukasti omistamiensa eläinten turvin. Köyhempien ja varakkaiden karjankasvattien välinen ero on kasvanut viime vuodet.
Sosiaaliset ongelmat keskittyvät kaupunkeihin ja keskuksiin. Köyhemmille paimentolaisille eläimet ovat elinehto, sillä niistä saadaan sekä ruokaa että tuloja. Eläinten menettäminen johtaa koko elinkeinon menettämiseen. Paimentolaisten elämästä onkin tullut epävarmaa yhteiskunnan muuttumisen ja ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien äärisäiden takia. 2000-luvun aikana dzud-katastrofeissa on kuollut miljoonia eläimiä. Kymmenet tuhannet eläimensä menettäneet paimentolaiset ovat joutuneet luopumaan perinteisestä elinkeinostaan ja muuttamaan kaupunkeihin tai asutuskeskuksiin etsimään toimeentuloa. Mongolian terveys- ja sosiaaliset ongelmat painottuvat keskuksiin. Kaupungin laitamille syntyneissä jurttakylissä ei ole infrastruktuuria, lämmitysmahdollisuuksia tai palveluja. Suuri osa maan väestöstä niin maaseudulla kuin kaupungeissa jää julkisen avun, terveydenhuollon ja sosiaalituen saavuttamattomiin. 1990-luvulta lähtien Mongolian karjamäärä on kasvanut, kun paimentolaiset ovat nostaneet päälukua parantaakseen toimeentulomahdollisuuksiaan. Mongolian valtiolla on sosiaalitukijärjestelmä, mutta avustuksen saadakseen ihmisten täytyy rekisteröityä keskuksissa. Monelta puuttuu tarvittavat paperit sekä tietoa ja taitoa rekisteröitymisen hoitamiseksi. Sosiaalituki on myös määrältään hyvin pieni ja riittää käytännössä niukkoihin ruokamenoihin. Mongolian väestöstä 36 prosenttia elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella. Mongolian Punaisen Ristin arvioiden mukaan 45 prosenttia Mongolian asukkaista on haavoittuvassa asemassa ja 20 prosenttia asukkaista kuuluu kaikkein haavoittuvimpien ihmisten joukkoon. Kaikkein haavoittuvimpia ovat ihmiset, joilla ei ole käytännössä tuloja ollenkaan. Teksti: Kirsi Koivuporras
> tehtävät Tehtävät: Paimentolaiset edustavat Mongolian perinteistä elämäntapaa ja pitävät yllä kulttuuriperintöä. Millaisia perinteisen elämäntavan uhkia ja toisaalta säilyttämisen keinoja löydätte? Millaisia keinoja ihmisillä on selviytyä ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista seurauksista? Millainen rooli järjestöillä ja vapaaehtoistyöllä on yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen kannalta?
Miltei 50 prosenttia mongoleista saa elantonsa paimentolaisuudesta. Paimentolaiset ovat riippuvaisia eläimistä: karjasta saadaan sekä ruokaa että tuloja. Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä elämäntapaa P. Purevdorj viittoo tulijan käymään peremmälle. Miehen ystävälliset ja ahavoituneet kasvot kertovat elämästä arolla. Ulkohuussin seinällä roikkuu lampaan nahka. Se on ainoa merkki paimentolaisuudesta. Avaran luonnon sijaan kotia kiertää nyt tiiliaita, jonka takaa siintää rakennustyömaa. Herra Purevdorj on asunut vaimonsa kanssa Uvurkhangain provinssin keskuksessa Arvaikheerissa reilun vuoden. Asuntona on jurtta, joka on pystytty Punaisen Ristin piiritoimiston pihalle. Herra Purevdorj työskentelee piiritoimiston vartijana ja hänen vaimonsa M. Bayarkhand on aktiivinen vapaaehtoinen. Ennen paimentolaisena eläneen pariskunnan oli pakko muuttaa kaupunkiin, kun se menetti valtaosan eläimistään katastrofissa, jota mongolit kutsuvat dzudiksi. Olin ennen rikas mies, meillä oli tuhat eläintä, yhteensä 150 hevosta. Dzudista selvisi yksi lehmä, 50 pieneläintä ja kolme hevosta. Karjaa riittää nyt vain yhdelle, joten poikani jatkaa paimentolaisena. Me muutimme keskukseen, ja sain onneksi palkkatöitä Punaiselta Ristiltä, kertoo Purevdorj. Dzudilla tarkoitetaan erittäin kylmää talvea, jonka aikana esiintyy lumi- ja hiekkamyrskyjä, jotka tekevät laiduntamisen mahdottomaksi. Kesän aikana eläinten kuuluisi kerätä vararavinto, jonka avulla ne selviävät talvesta, jolloin ruokaa on tarjolla niukasti. Dzud syntyykin useimmiten silloin, kun rankkaa talvea edeltää kuiva kesä, jolloin heinä ei kasva eivätkä eläimet saa riittävästi ruokaa.
Ilmastonmuutos lisää äärisäitä Pahin dzud miesmuistiin koettiin Mongoliassa talvella 2009 2010. Herra Purevdjordin lisäksi tuhannet muut Uvurkhangain paimentolaiset menettivät eläimiä. Zuunbayan ulaanin alueella asuva Herra Shiirevsambuu menetti tuon talven aikana yli 300 eläintä. Olen nyt 60-vuotias, mutta en ole koskaan kokenut näin isoa katastrofia. Meillä oli ennen yli 400 eläintä, sillä pystyi elättämään itsensä. Dzudin jälkeen on täytynyt taistella paljon, elämästä on tullut vaikeampaa. Mongolian ilmasto on muuttumassa lämpimämmäksi ja kuivemmaksi. Se tarkoittaa sitä, että kesällä heinä ei kasva, kun sateet jäävät niukemmiksi. Lisäksi äärisäät, rajut kuivuus- ja kylmyysjaksot sekä rankkasateet ovat lisääntyneet. 2000-luvun aikana Uvurkhangain provinssissa on koettu neljä dzudia. Paimentolaiset, jotka elävät luonnon ehdoilla, kuvaavat ilmaston muuttuneen. Talvella on hyvin kylmä, kesät eivät ole olleet hyviä. Kesällä on hyvin kuuma ja kylmyys tulee aiemmin. Lisäksi talvella on ollut paljon lunta, kuvailee herra Shiirevsambuu. Talveen on varauduttava Dzudin aikana Punainen Risti auttoi paimentolaisia jakamalla ruokaa ja tarvikkeita. Dzudin jälkeen keskityttiin vahvistamaan paimentolaisten selviytymiskeinoja ja varautumista katastrofeihin. Kesällä 2010 Punainen Risti palkkasi karjaansa menettäneitä paimentolaisia heinäntekoon. Lisäksi paimentolaiset saivat ensiapukoulutusta ja opastusta oikeisiin työmenetelmiin. Viiteen Mongolian Punaisen Ristin piiriin hankittiin traktorit ja työkaluja, joiden avulla heinää pystyttiin tekemään paljon aiempaa enemmän, yhteensä yli 4000 tonnia. Joulukuussa 2010 heinä jaettiin kaikkein haavoittuvimmille paimentolaisperheille. Lisäksi Punainen Risti järjesti työpajoja, joista käsiteltiin katastrofeihin varautumista ja paimentolaiset pääsivät tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan kokemuksia ja tietoa. Erityisesti nuoret paimentolaiset pitivät hyvänä sitä, että he saivat neuvoja kokeneemmilta paimentolaisilta. Herra Shiirevsambuun perhe kuului niiden talouksien joukkoon, jotka saivat heinää Punaiselta Ristiltä. Punainen Risti antoi perheelle 50 paalia heinää, minkä lisäksi perheellä oli myös itse tehtyä heinää talven varalle. Heinä auttoi paljon, se auttoi meitä selviämään ilman menetyksiä, yhtään eläintä ei kuollut, kertoo herra Shiirevsambuu. Talven 2009 2010 dzud muistutti ikävällä tavalla varautumisen tärkeydestä. Kun säätila on sellainen, etteivät eläimet voi laiduntaa, riippuu paimentolaisten selviäminen talven varalle tehdystä heinästä ja rehusta. Mahdollisesta dzudista selvitään vain varautumalla jokaiseen talveen. Viime kesänä heinä kasvoi hyvin. Teimme heinää lasten kanssa ja saimme varastoon noin neljä tonnia. Lisäksi kerään hevosenlantaa polttoaineeksi ja paikallisia yrttejä, joista teen lämmikettä eläimille. Ilman varautumista ei voi selvitä eikä elämää voi laskea ulkopuolisen avun varaan, toteaa herra Shiirevsambuu. Teksti: Kirsi Koivuporras... Fakta Mongolian ilmasto muuttuu Mongolia on pinta-alaltaan noin 4,5 kertaa Suomen kokoinen maa Keski-Aasiassa. Mongolian ilmastolle tyypillistä ovat pitkät, kylmät talvet ja lyhyet, kuumat kesät. Olosuhteet vaihtelevat kuitenkin alueittain. Esimerkiksi talvella kylmintä on Altai-, Khangai-, Khuvskulja Kentii-vuoristojen laaksoissa, joissa pakkasta on keskimäärin 30 astetta. Gobin aavikolla pakkanen pysyttelee yleensä viidentoista ja kahdenkymmenen asteen välissä. Mongoliassa 85 prosenttia vuosittaisesta sademäärästä saadaan keväällä ja kesällä. Talvella Mongoliassa onkin yleensä hyvin vähän lunta. Mongolian ilmasto on kuitenkin muuttumassa. 60 vuoden aikana maan keskilämpötila on noussut 1,6 astetta. Ilmastosta on tulossa lämpimämpi ja kuivempi. Ilmastonmuutos on tuonut mukanaan myös äärisäät, poikkeuksellisen rajut kuivuus- ja kylmyysjaksot sekä rankkasateet....
Ulaanbaatarin köyhempiä alueita kutsutaan jurtta-alueiksi, sillä aiemmin kaikki asunnot olivat jurttia. Nyt monet jurtat ovat maalta muuttaneiden paimentolaisten koteja. Elinkeinon menetys pakottaa muuttamaan kaupunkiin Vuoden 2009 2010 dzud on vaikuttanut paimentolaisten elämään monella tasolla. YK:n tilastojen mukaan 43 500 paimentolaista menetti dzudin aikana kaikki eläimensä. Lisäksi yli 163 000 paimentolaista menetti enemmän kuin puolet karjastaan. Eläinten menettäminen on johtanut paitsi tulojen laskuun, myös heikentänyt paimentolaisten ruuansaantia, sillä eläimet ovat koko talouden perusta. Myös jurttien lämmitys on ollut vaikeampaa, sillä polttoaineena käytetään eläinten lantaa. Eläinten menettäminen on ollut myös kova henkinen shokki monelle paimentolaiselle. Moni kaikki eläimensä menettänyt paimentolainen on joutunut luopumaan perinteisestä elämäntavasta. Edellisen erityisen rajun dzudin (2001 2002) ja talven 2009 2010 dzudin seurauksena kymmenet tuhannet paimentolaiset ovat olleet pakotettuja muuttamaan kaupunkeihin etsimään toimeentuloa. Työllistyminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä paimentolaisilla ei ole muuta ammattitaitoa, kuin karjanhoito. Paimentolaisten muutto kaupunkeihin kärjistää osaltaan myös sosiaalisia ongelmia, kun haavoittuvien ihmisten joukko kaupungeissa kasvaa. Herra Shiirevsambuu on jatkanut paimentolaisena menetyksistään huolimatta.
KIRSI KOIVUPORRAS Tukea Punaiselta Ristiltä Mongolian Punaisella Ristillä on sosiaalisen tuen ohjelma, jossa tuetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Tästä ohjelmasta myös entiset paimentolaiset ovat saaneet tukea. Punainen Risti järjestää lyhyitä ammattikursseja esimerkiksi ompelussa, hiusten leikkuussa, leipomisessa ja huopatöiden tekemisessä. Baigalmaa ja Z. Ariuntsetseg opettavat ompelua Chingeltein piirissä Ulaanbaatarissa. Lisäksi Punainen Risti on järjestänyt sesonkitöitä, joihin on palkattu haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Töihin on kuulunut esimerkiksi katujen siivoamista, puiden istuttamista ja jään poistamista esimerkiksi koulujen ja lastentarhojen pihoilta. Punainen Risti auttaa ihmisiä myös rekisteröitymisessä. Mongoliassa jokainen rekisteröitynyt kansalainen on oikeutettu pieneen sosiaaliavustukseen. Lisäksi jokaiselle kansalaiselle kuuluu pala maata, joka on suuruudeltaan noin 35 m2. Papereiden tulee kuitenkin olla kunnossa, että maata voi pyytää viranomaisilta. Lisäksi tärkeä osa työtä on psykososiaalisen tuen tarjoaminen. Mongolian Punaisen Ristin vapaaehtoiset vierailevat ihmisten luona, puhuvat arjen huolista ja murheista ja auttavat eri askareissa. Punaisen Ristin ylläpitämissä sosiaalikeskuksissa ihmisillä on mahdollisuus tavata toisiaan, ystävystyä ja saada vertaistukea. Teksti: Kirsi Koivuporras
Mongolia on hyvin harvaanasuttu maa, jonka aroalueet ovat tarjonneet laidunmaata paimentolaisten karjalle vuosituhansien ajan. Viime vuosina ylilaiduntaminen ja huoli eroosiosta ovat kuitenkin lisääntyneet. Mongolian arot ovat alttiita eroosiolle Mongolia on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin sisämaavaltio. Mongoliassa on 2,8 miljoonaa asukasta, joista noin 40 prosenttia asuu tällä hetkellä maan pääkaupungissa Ulaanbaatarissa. Maa on erittäin harvaan asuttu. Keski-Aasian arot, jotka levittäytyvät yli Mongolian, muodostavat maailman suurimman ruohomaa-alueen. Tämä seutu on tarjonnut elinkeinon paimentolaisille ja heidän karjalaumoilleen vuosituhansien ajan. Mongolian asukkaista noin kolmannes saa edelleen elantonsa paimentolaisuudesta. Mongolian arojen luonnonolot ovat karut ja haavoittuvat. Kasvukausi kestää vain neljä kuukautta ja suurin osa sateesta saadaan keväisin ja kesäisin. Kovat tuulet ovat aroilla yleisiä. Lisäksi ilmastosta on tulossa lämpimämpi ja kuivempi, mikä vaikuttaa kasvukauteen negatiivisesti. Mongolian aroalueet ovatkin alttiita maan eroosiolle. Perinteisesti paimentolaiset ovat liikkuneet laajalla alueella etsien karjalle koko ajan uutta laidunmaata. Tämä on pitänyt laidunalueet hedelmällisenä ja estänyt alueiden ylikuumenemisen. Viime vuosina paimentolaisten liikkuvuus on kuitenkin vähentynyt. Moni perhe pysyy hyväksi havaitsemillaan alueilla pelätessään menettävänsä laitumet. Markkinatalouteen siirtymisen jälkeen karjan määrä Mongoliassa on myös kasvanut, kun ihmiset ovat parantaneet toimeentulomahdollisuuksiaan päälukua lisäämällä. Halu pysytellä lähellä asutuskeskuksia ja niiden palveluita houkuttelee myös yhä enemmän. Toisaalta köyhimmillä paimentolaisilla ei yksinkertaisesti ole varaa matkustaa pitkiä matkoja tai pääsyä parhaimmille laidunmaille, jotka ovat varakkaampien paimentolaisten hallussa. Mongoliassa ollaankin huolissaan laidunten kulumisesta ja eroosiosta. Sosiaaliset ongelmat kärjistyvät keskuksissa Mongolian paimentolaiset jaetaan karkeasti kahteen ryhmään: kaupallista maataloutta harjoittavat paimentolaiset ja ne paimentolaiset, jotka elävät omavaraistaloudessa, niukasti omistamiensa eläinten turvin. Köyhempien ja varakkaiden karjankasvattien välinen ero on kasvanut viime vuodet.
Sosiaaliset ongelmat keskittyvät kaupunkeihin ja keskuksiin. Köyhemmille paimentolaisille eläimet ovat elinehto, sillä niistä saadaan sekä ruokaa että tuloja. Eläinten menettäminen johtaa koko elinkeinon menettämiseen. Paimentolaisten elämästä onkin tullut epävarmaa yhteiskunnan muuttumisen ja ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien äärisäiden takia. 2000-luvun aikana dzud-katastrofeissa on kuollut miljoonia eläimiä. Kymmenet tuhannet eläimensä menettäneet paimentolaiset ovat joutuneet luopumaan perinteisestä elinkeinostaan ja muuttamaan kaupunkeihin tai asutuskeskuksiin etsimään toimeentuloa. Mongolian terveys- ja sosiaaliset ongelmat painottuvat keskuksiin. Kaupungin laitamille syntyneissä jurttakylissä ei ole infrastruktuuria, lämmitysmahdollisuuksia tai palveluja. Suuri osa maan väestöstä niin maaseudulla kuin kaupungeissa jää julkisen avun, terveydenhuollon ja sosiaalituen saavuttamattomiin. 1990-luvulta lähtien Mongolian karjamäärä on kasvanut, kun paimentolaiset ovat nostaneet päälukua parantaakseen toimeentulomahdollisuuksiaan. Mongolian valtiolla on sosiaalitukijärjestelmä, mutta avustuksen saadakseen ihmisten täytyy rekisteröityä keskuksissa. Monelta puuttuu tarvittavat paperit sekä tietoa ja taitoa rekisteröitymisen hoitamiseksi. Sosiaalituki on myös määrältään hyvin pieni ja riittää käytännössä niukkoihin ruokamenoihin. Mongolian väestöstä 36 prosenttia elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella. Mongolian Punaisen Ristin arvioiden mukaan 45 prosenttia Mongolian asukkaista on haavoittuvassa asemassa ja 20 prosenttia asukkaista kuuluu kaikkein haavoittuvimpien ihmisten joukkoon. Kaikkein haavoittuvimpia ovat ihmiset, joilla ei ole käytännössä tuloja ollenkaan. Teksti: Kirsi Koivuporras